Asiaa, asiattomuuksia ja aspergeria

Ruukinmatruuna laski taannoin masuunia siitä, miten antisemitismi on ns. katoavaa kansanpiirrettä - onneksi! - ja miten juutalaisiin on perinteisesti suhtauduttu hyvin nuivasti ja jopa vihamielisesti - ja mistä se johtuu. Keskustelu sitten ajautui älykkyyskeskusteluun, askenashi-, sefardi- ja mizrahijuutalaisten älykkyyteen, miksi askenasheilla on mitattu poikkeavan korkeita ja sefardeilla sekä mizraheilla poikkeavan alhaisia älykkyysosamääriä ja johtuuko se kulttuurista vaiko genetiikasta. On totta, että juutalainen älykkyys keskittyy lähes kokonaan askenashijuutalaisiin - siis heihin, joilla kotikieli on perinteisesti ollut jiddiš - kun taas sefardit (kotikieli ladino) eivät ole sitten Rambamin ja sen-hollantilaisen-jonka-nimeä-ei-mainita jälkeen paljoakaan aikaan ja mizrahit vuoden 1998 euroviisuvoittoa lukuunottamatta eivät oikein sitäkään.

Juutalaisiin liitetään positiivisten ohella valtava määrä negatiivisia stereotyyppejä, mutta kukaan ei voine kiistää niitä saavutuksia, mitä he ovat maailmanhistorian aikana saaneet aikaan, ja jo pelkästään maailman laajimmalle levinnein uskonto, kristinusko on judaismin jälkeläinen - Gamaliel Suuren aivolapsi Shaulin (Paavalin) kautta siinä mittä nykyjudaismi on hänen jälkeläisensä Johanan ben Zakkain kautta - sekä kristinusko että nykujudaismi edustavat beit Hilleliä.

Kun pohdeimme sitä, johtuuko askenashien poikkeuksellinen älykkyys synnynnäisistä vaiko ympäristöllisistä tekijöistä verrokkiryhmän ollessa toisaalta sefardit ja toisaalta mizrahit, asiassa kuitenkin tuli mieleen yksi juttu, jota kukaan ei ottanut huomioon.

Mietitäänpä seuraavia asioita:

1. Arketypaalinen nörtti. Äärimmäisen syvä kiinnostus tiettyyn spesifiseen aiheeseen. Tietää asiasta kaiken, ja voi pitää puolen tunnin esitelmän aiheesta ex tempore. Äärimmäisen hyvät taidot ja kyky toimia tällä alalla spesialistina. Hyvät kolmiulotteisen hahmottamisen kyvyt. Kiinnostus älyllisiin peleihin, kuten shakkiin.

2. Pikkutarkka kiinnostuminen detaljeista aina pikkusieluisuuteen saakka. Tiukat rituaalit, säännöt, rutiinit ja tavat ja pinttyminen niihin. Hyvin tarkka ruoan ja juoman suhteen. Ei pidä mistään muutoksista tapoihinsa, ja äärimmäisen kova tekemään muutosvastarintaa.

3. Vieroksuu fyysisyyttä, urheilua ja ulkoilmaelämää. Viivästyneet motoriset taidot ja kömpelö liikkeiltään. Voi olla kömpelö kävelemään. Käsiala usein epäselvä.

4. Tarkka raha-asioissa usein saituuteen asti. Varautuu koko ajan pahan päivän varalle, vaikka sellaisen tuleminen olisi epätodennäköistä. Ei useinkaan heitä mitään pois, vaikka kyse olisi rikkinäisistä ja käyttökelvottomista asioista. Hyvä raha-asioissa ja hyvä investoimaan.

5. Heikot sosiaaliset taidot. Pidetään epäkohteliaana, töykeänä, pomottavana, huonotapaisena tai suvaitsemattomana. Selittämätön kyky ärsyttää kaikkia ympärillään. Antaa vaikutelman, että kaikki empatiankyky ja kyky ottaa toiset huomioon puuttuu.

6. Keskinkertaiset tai heikot lingvistiset taidot ja kommunikointikyky. Kyvytön ymmärtämään ei-verbaalista kommunikaatiota. Huono kasvomuisti. Kykenemätön ymmärtämään keskustelun sävyjä ja epäsuoria loukkauksia. Hyvin muodollinen tapa puhua.

7. Hyvin outo tai kummallinen huumorintaju. Huono kyky ymmärtää muiden leikinlaskua, huumoria, sarkasmia tai ironiaa. Ymmärtää yleensä vitsit viimeisenä.

8. Hyvin huolestunut terveydestään aina hypokondriaan saakka. Erittäin herkkä kosketusaisti, saattaa ärsyyntyä kovista tai terävistä äänistä tai valoista. Usein tuntee hajuja, ja kuulee ääniä, joita muut eivät havaitse.

9. Huonot vuorovaikutustaidot vastakkaisen sukupuolen suhteen. Usein poikkeava käsitys seksuaalisuudesta. Hyvin suku- ja perhekeskeinen. Erittäin monogaaminen ja perhe on pakkomielle.

10. Vaikea suhtautuminen tajusteisiin, kuten tupakkaan tai alkoholiin. Usein pidättäytyy kokonaan tajusteiden käytöstä tai on absolutisti.

Nuo eivät ole juutalaisten stereotyyppejä eikä juutalaisiin liitettyjä kliseitä. Nuo ovat Aspergerin syndrooman oireita!

Aspergerin oireyhtymä eli Aspergerin syndrooma (AS) on autismin spektriin kuuluva synnynnäinen neurologinen poikkeavuus, joka aiheuttaa muutoksia kognitiiviseen ajattelukykyyn, ja usein ongelmia lähinnä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Aspergerin oireyhtymään voi liittyä haastavaa käyttäytymistä, introverssia tai eristäytymstä. Sen esiintymistiheys suomalaisväestössä on 0,68% ja noin neljä viidestä aspergerista on poikia.

Aspergerin syndrooman löysi itävaltalainen lastenpsykiatri Hans Asperger 1944. Hän kuvasi pikkuvanhoja lapsia, joilla tuntui olevan poikkeavat kognitiiviset kyvyt, mutta jotka olivat taantuneita kommunikaatio- ja sosiaalisissa kyvyissään, ja jotka vaikuttivat olevan kuin "pikku professoreita". Asperger ensin epäili, että kyse olisi skitsofreniasta, mutta skitsofrenia ei Asperger-henkilöillä ole sen yleisempää kuin muullakaan väestöllä. Hans Asperger luuli aluksi, että "autistinen psykopatia", kuten hän alun perin nimitti Aspergerin oireyhtymää, voisi kehittyä skitsofreniaksi. Kuitenkin Hans Aspergerin tutkimasta 200:sta lapsesta vain yhdelle kehittyi skitsofrenia. Kyseessä oli aivan oma ilmiönsä. Asperger-potilaat vain yksinkertaisesti ymmärtävät asioiden merkityksiä eri lailla ja mieltävät ympäristöään eri lailla kuin normaalit ihmiset. Nykytutkimuksen mukaan heillä on aivojen välittäjäaineissa toiminnan eroavaisuuksia ja rakenteellisia poikkeavuuksia

Aivotoiminnan erilaisuuden vuoksi asperger-henkilöt vaikuttavat muista ihmisistä usein omituisilta. He ovat kiinnostuneita erikoisista, usein älyllistä ajattelua vaativista asioista ja rutiineista, voivat olla kömpelöitä liikkeissään, eivätkä he lue muiden ihmisten ilmeitä, eleitä ja ajatuksia samalla tavoin kuin suurin osa ihmisistä. He harvoin ovat kiinnostuneita liikunnasta tai urheilusta, ja monet ovat ylipainoisia. He antavat ulospäin usein hyvin töykeän, kovan tai epäkohteliaan vaikutelman, sillä he eivät ymmärrä sanoissa hienovivahteita eivätkä osaa ajatella, miltä toisista tuntuu - usein on, kuin heiltä puuttuisi kyky empatiaan. Aspergereilla, "asseilla" on lähes aina poikkeuksellinen kyky paneutua johonkin spesiaalialaan intohimoisesti. He saattavat paneutua hyvin syvälle omaan kiinnostuksenkohteeseensa, ja jo pikkulapsikin saattaa ymmärtää jostakin asiasta huippuammattilaisen tavoin. He antavat itsestään usein pikkuvanhan kuvan. Toisaalta heillä on yleensä erittäin hyvä muisti. Erityinen ajattelu ja perusteellinen paneutuminen voivat auttaa heitä, joten heistä voi tulla jopa huippuprofessoreita tai taiteilijoita. Ohessa lisää aiheesta.

Asperger on samanaikaisesti sekä kirous - että siunaus. Kirous sikäli, että se vaikeuttaa hirvittävällä tavalla kykyä tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. Monia aspergereita pidetään suoraansanoen outoina olentoina, heitä hyljeksitään, käytetään julmalla tavalla hyväksi - ja pahimmillaan aivan suoraan sanoen terrorisoidaan. Se, että aspergereilta tuntuu usein puuttuvan täysin kyky empatiaan tai ottamaan toiset ja heidän tunteensa huomioon, johtaa usein hyljeksintään tai suoranaiseen lynkkausmielialaan. Monien on vaikea saada ystäviä tai puolisoa, tai pärjätä sosiaalisessa kontekstissa. Varsinkin sellaisissa yhteisöissä, joissa arvostetaan joukkueurheilua, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja laumasieluisuutta, assi elää jatkuvassa vaarassa tulla pahoinpidellyksi tai jopa tapetuksi erilaisuutensa takia. Monille lapsuus ja nuoruus on ollut yhtä helvettiä - mikä ei voi olla jättämättä jälkiään. Oliko Pekka-Eric Auvinen assi? Emme enää milloinkaan voi tietää, mutta moni merkki viittaa, että hän olisi saattanut olla.

Mutta kolikolla on aina myös kääntöpuolensa, ja aspergerista tulee teini-iän jälkeen kirouksesta siunaus. Niinkuin jokainen nörtti tietää, lapsuudessa on parasta se, että se loppuu. Vaikka meille taviksille nuoruus onkin kuin elokuva, jonka voi katsoa vain kerran, asseja voi lohduttaa, että myös nuoruus menee ohi. Ja sen jälkeen, kun aikuistumme, ne ominaisuudet, jotka asseilla ovat vahvoja - valtava kyky uppoutua johonkin tiettyyn alaan, kyky suhtautua asioihin älyllisesti ja viileästi, kyky ajatella poikkeavalla tavalla ja järjestelmällisyys - ovat kullanarvoista tavaraa työelämässä. Kirous muuttuu siunaukseksi - ja moni assi toteaakin, että jos joku syndrooma pitää olla, niin asperger on paras mahdollinen.

Aspergerin erityinen siunaus on siinä, että se ikäänkuin kanavoi kaiken lahjakkuuspotentiaalin yhteen tiettyyn suuntaan ja keskittää kaiken lahjakkuuden aivan uskomattomaan spesialiteettiin. Jos nerokkuus on kuin myrsky, asperger on kuin friikkiaalto - paljon ympäristöään korkeampi ja amplitudiltaan valtava yksittäinen aalto, joka imee liike-energian naapuroivista aalloista! Koska ÄO ei mittaa sosiaalista kyvykkyyttä, moni sellainen assi, jolla muutoin olisi varsin keskinkertainen lahjakkuus, saavuttaa älykkyystesteissä hyvin korkeita arvoja; esimerkiksi Andy Warholin tasapainotetuksi ÄO:ksi arvioidaan noin 98, mutta hänen ei-kielellisen ÄO:nsa on arvioitu olevan noin 153. Ja Warhol oli assi.

Ruukinmatruuna on joskus todennut, että juutalaiset ovat kansakunta, joille on siunattu valtava määrä älykkyyttä, mutta hyvin vähän viisautta, ja hän alkoi miettimään asioita. Juutalaiset ovat saaneet valtavan määrän nobeleita - 129 nobelistia on joko molemmilta puolin tai toiselta puolen juutalaista sukua, ja näistä palkinnoista suurin osa on tullut nimenomaan kovista, analyyttisistä, tieteistä - lääketieteestä, kemiasta, fysiikasta, taloustieteestä. Siis juuri niistä aineista, joissa asperger on valtava siunaus ja etu! Kirjallisuuspalkintoja on "vain" kymmenen. Ja vain neljä juutalaista naista on saanut Nobel-palkinnon, vaikka kaikista nobelisteista heitä on noin 10% verran. Älyä on siis vaikka muille jakaa! Ja juuri tuo suhteellisen alhainen kirjallisuus- ja rauhanpalkintojen määrä (aspergereilla on varsin keskinkertaiset kommunikaatiotaidot) ja naisten alhainen määrä viittaisi aspergeriin: se on erityisesti miesten juttu.

Entäpä se viisaus? Siinäpä se. Ruukinmatruuna sai eräässä nettikeskustelussa hyvin rumasti naamalleen: eräs vastaväittäjä totesi no ei se paljoa älykkyyttä osoita kun Israel on jatkuvasti sodassa kaikkien naapuriensa kanssa!. Itse asiassa tällöin kyse ei ole älykkyydestä, vaan viisaudesta. Älykkyys on eri asia kuin viisaus: viisaus on kykyä nähdä kokonaisuuksia, yhdistellä asioita ja huomata syy-seuraussuhteita. Roolipelitermein älykkyys on sitä, että tajuaa lohikäärmeiden olevan hengenvaarallisia olentoja; viisaus on sitä, että tajuaa, ettei nukkuvaa sellaista ole hyvä idea potkaista hereille. Ja historian valossa juutalaisilta on tuntunut puuttuvan juuri tuota jälkimmäistä. Heillä on ollut harvinaislaatuinen taito joutua konfliktiin niin vallanpitäjien kuin valtaväestönkin kanssa about kaikkialla, missä he ovat asuneet - ja sen typerämpää vetoa kuin Simon bar Kochban kapina Hadrianuksen aikana ei oikein ole mahdollista edes ajatella. Keisari Hadrianus ajatteli tehdä judaismista valtionuskonnon. Mitä juutalaiset tekivät? Heille tarjottiin koko Roomaa kultalautasella, jos olisivat suostuneet tinkimään muutamasta uskonkappaleesta. He ryhtyivät kapinaan! Ja sen kapinan tuloksena 500 000 juutalaista menetti henkensä ja 60 000 myytiin orjiksi. Kristityt saivat oman tilaisuutensa sitten Konstantinos I:n aikana - ja he osoittivat paljon syvällisempää viisautta kuin juutalaiset Hadrianuksen aikana. He eivät todellakaan jättäneet tilaisuutta käyttämättä! Tästä syystä kristinusko, ei suinkaan judaismi, on yksi länsimaisen sivilisaation kulmakivistä.

Juuri tällainen kovapäisyys, joustamattomuus ja kyvyttömyys kompromisseihin sekä kyvyttömyys ottaa toisen osapuolen tunteita ja intressejä huomioon on tyypillistä Aspergerin syndroomalle!

Ja ruukinmatruuna alkoi tämän jälkeen laskemaan ykkösiä yhteen askenashijuutalaisten osalta. Koska ruukinmatruuna on sellainen fretti kuin mitä hän on, hän alkoi googlaamaan hakusanoilla "asperger jews" - ja tuloksia alkoi syntyä! Tuntuu kuin Aspergerin syndrooma olisi kuin suunniteltu juutalaisia varten - tai että koko juutalainen kulttuuri olisi Aspergerin syndrooman tulos - tiukat säännöt, tiukat tavat ja tottumukset, jäykät opinkappaleet, eristäytyminen, ja samalla valtava älyllisyys, nonkonformistisuus ja luovuus - ovat tyypillisiä Aspergerin syndroomalle. Haku "asperger jews" tuotti valtavan määrän osumia - ja kun ruukinmatruuna alkoi tutkimaan nobelistien listaa, niin lähes jokainen heistä osoitti Aspergerin syndrooman oireita! Ja tunnetuista aspergereista todella moni oli juutalainen: Steven Spielberg, Karl Marx, Albert Einstein, Sigmund Freud, Richard Stallman, Gene Rodenberry...

On kuitenkin toinenkin kansakunta, joka on väkilukuunsa suhteutettuna rajusti yliedustettu Nobel-palkintojen saajien joukossa, ja se on ruotsalaiset. 8 miljoonan asukkaan kansakunta on tuottanut 30 nobelistia, ja vaikka puoletkin niistä olisivat kotiinpäinvetoa tai tuttavankauppaa, se olisi vieläkin valtava määrä. Kun kaikki skandinaavien saamat Nobel-palkinnot lasketaan yhteen, niitä tulee 59 kpl. Se on noin puolet juutalaisten saamista - ja silti valtava yliedustus noin 15 miljoonalle skandinaaville maailmanskaalassa!

Ja kaikki lukijat varmaan muistanevat, että Skandinavian maat ovat perinteisesti olleet luterilaisia.

Luterilaisuutta pidetään kaikista kristinuskon muodoista kaikkein judaistisimpana ja kaikkein lähinnä sitä, mitä farisealaisuus joskus oli. Eikä tämä ole ihmekään: Martti Lutherin masinoima uskonpuhdistus oli ensisijaisesti paluuta juurille - pois siitä kaikesta 1500-vuotisesta perinteestä, mitä katolisuus oli kerännyt. Ja kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä se, että Martti Luther itse oli Asperger-tapaus. Ja Lutherin ja juutalaisten välirikko - juuri se, josta syntyi surullisenkuuluisa Juutalaisista ja heidän valheistaan - on juuri sellainen soppa, joka voi syntyä vain kahden asperger-osapuolen täydellisestä väärinymmärtämisestä ja väärintulkinnasta. On huomattava, että Lutherin teksti on oman aikansa viitekehyksessä täysin ymmärrettävää ja oikeutettua - ongelma on, että se, samoin kuin Noitavasara - ovat oman aikansa lapsia Älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydellä, sanotaan. Ehkäpä voisi sanoa myös älä ikinä pidä k**ipäänä ketään sellaista, jota voi epäillä assiksi.

Aspergerin syndrooma on geneettinen soppa. Me emme ole varmoja siitä, kuinka paljon älykkyydestä on geneettistä ja kuinka paljon ympäristöä, mutta voimme olla varmoja siitä, että Aspergerin syndrooma voi puristaa sellaisen ihmisen, jonka ÄO olisi normaalisti varsin keskinkertainen, huippuälykkääksi - sosiaalisen kontekstin kustannuksella. Me tiedämme, että Skandinaviassa on enemmän niin autismia kuin aspergeriakin kuin maailmassa keskimäärin. Sikäli luterilaisuus on skandinaaveille erinomaisen hyvä uskonto - ja monet niistä nobelisteista, joilla toinen vanhemmista on juutalainen, kuten Niels Bohr - ovat sitten toiselta puolen luterilaisia!

Jos 0,68% edustus Aspergerin syndroomassa on taannut Skandinaviaan 59 Nobelin palkintoa - ja autistisen, kylmäkiskoisen, epäkohteliaan ja varautuneen - maineen, niin kuinka yleistä se mahtaakaan olla kansakunnassa, joka on saanut 129 Nobelia, josta on valtava joukko stereotypioita ja jonka mukaan on nimitetty eräs hyvin ruma vihan muoto? Pelkkä googletus aiheesta tuotti valtavan määrän osumia. Mutta stereotypiat eivät tule tyhjästä, ja summassa on kertakaikkiaan liian monta ykköstä, että sen voisi ignoroida. Asiasta ei ole olemassa tutkimuksia - ainakaan vielä - mutta vestigia terrent.

Jos askenashijuutalaisessa genetiikassa Aspergerin syndrooma on yliedustettuna - niin tällöin stereotypiat tulevat ymmärrettäviksi, ja tällöin koko maailma on juutalaisille valtavan anteeksipyynnön velkaa! Kyse ei ole tällöin pahuudesta, juonittelusta tai mistään salaliitosta. Kyse on yksinkertaisesti genetiikasta. Ja se myös - omalla ikävällä tavallaan - selittäisi, miksi Israel ja sen arabinaapurit eivät ole vielä puolen vuosisadankaan jälkeen päässeet rauhaan. Ei tietenkään pidä olettaa, että asperger olisi juutalaisissa dominoiva geneettinen piirre. Mutta riittävän yleisenä sen edustamat luonteenpiirteet voivat nousta normeiksi!

Ja juuri tässä on hirveä tragedia. Niin valtaviin suorituksiin, aivan uskomattomaan lahjakkuuteen ja mielettömiin saavutuksiin kuin asperger mahdollistaakin, se myös johtaa kömpelyyteen ihmissuhteissa, väärinymmärretyksi tulemiseen, sosiaaliseen ostrakismiin, kiusaamiseen tai yksinäisyyteen.

Mutta jos asperger on tragedia miehessä, niin millainen katastrofi se onkaan naisessa?

Ruukinmatruuna ei ole assi. Hänellä on asiasta mustaa valkoisella, ja vaikka hänellä on assille tyypillisiä taipumuksia, niitä ei ole tarpeeksi diagnoosiin. Mutta hän tuntee lähiympäristöstään riittävän monta assia tietääkseen täsmälleen, mistä on kyse. Ja hän on myös vuosien aikana oppinut käsittelemään heitä. Ja vaikka asseista 80% on miehiä (ilmeisesti X-kromosomin genetiikka dominanttina suojelee aspergerin vaikutukselta), niin kuitenkin 20% on naisia.

Todettakoon, että jiddishe mam on käsite, ja Vera I. käsitteli tätiään ja hänen käytöstään varsin myrkyllisesti. Mutta tuo on juuri aspergereille tyypillistä käytöstä! Kuka tahansa assi voi tahtomattaan käyttäytyä todella töykeästi ja tahdittomasti ja saada ympäristönsä todella pahasti ns. pissed off - aivan tahtomattaan, ja vaikka vain tahtoisi hyvää. Ruukinmatruuna tietää tämän omakohtaisesta kokemuksestaan, jossa eräs hyvää tarkoittava assi tuli tarjoamaan hänelle apuaan äärimmäisen tungettelevalla tavalla, jonka ruukinmatruuna koki hyvin loukkaavaksi, ja se kohtaus johti pitkäaikaiseen välirikkoon.

Lapsuus ja teini-ikä ovat aivan riittävän pahoja aikoja taviksellekin, ja tytöille ihmissuhteet, sosiaaliset kuviot ja luoviminen sosiaalisissa karikoissa on usein vieläkin vaikeampaa kuin pojille - joille on ymmärrettävää, vaikkei hyväksyttävää, olla nörtti. Entäpä silloin, kun tyttö on assi - ja kaikki nuo vaikeudet, kaikki se kömpelyys ja epävarmuus iskevät päälle - ja entä, kun onnistuu sekä saamaan toisten tyttöjen halveksunnan että poikien vihan niskaansa? Kaikki, mikä ylipäänsä voidaan ymmärtää, ymmärretään väistämättä väärin.

Lopputuloksena voi olla lipeänkitkerä narttu, joka sekä halveksii oman sukupuolensa edustajia että vihaa vastakkaista.

Ruukinmatruunalla on paha kutina, että moni feministi on asperger-tapaus.

Mutta siinä, missä asperger voi kovissa tieteissä - matematiikka, fysiikka, kemia, lääketiede, biologia, insinööritieteet - tuottaa neron, ihmistieteissä jokainen assi on kertakaikkinen katastrooppi. Huumorintajuttomuus, joustamattomuus, täydellinen diplomatiakyvyttömyys ja empatiakyvyttömyys johtavat todella tuhoisiin tuloksiin, ja kyvyttömyys - ei suinkaan haluttomuus vaan kyvyttömyys - nähdä asioita toisen osapuolen kantilta ovat varma resepti tragediaan. Pahaksi onneksi ihmistieteet eivät ole objektiivisia tieteitä eikä niissä voida soveltaa tieteellistä metodia - vaan ne ovat lähinnä oppijärjestelmiä, missä kulloinenkin auktoriteetti on oikeassa. Ja jos auktoriteetiksi pääsee joku kävelevä katastrofi, tulokset ovat aivan yhtä katastrofaalisia, sillä älykkyys ja viisaus eivät käy aina käsi kädessä.

Ja jos lähdemme olettamuksesta, että askenashijuutalaisten keskuudessa Aspergerin syndrooman esiintymistiheys olisi suurempi kuin muiden länkkäreiden, niin heidän joukostaan pitäisi löytyä enemmän feministejä kuin muutoin keskimäärin.

Ja kuinka ollakaan! Sellaisten nimien kuten Andrea Dworkin, Gloria Steinem, Catherine McKinnon, Naomi Klein, Rosa Luxemburg, Susan Faludi, Sheila Jeffrys, Christina Hoff Sommers, Janice Raymond, Gertrude Stein, Naomi Weisstein, Ruth Westheimer ja Susan Sontag pitäisi kilistää kelloja. Ja kovin monella heistä, varsinkin Dworkinilla, on ollut selkeät aspergerin oireet.

Miksi, oi miksi, älykkäät ja lahjakkaat naiset - ja varsinkin he, joilla on aspergerin oireet - eivät hankkiudu ns. kovien tieteiden pariin, jossa heidän lahjansa pääsisivät todella oikeuksiinsa, vaan hakkaavat päätään seinään ihmistieteissä? Ehkä juuri heidän takiaan feminismistä on tullut vihan ideologia ja feminististä huumorintajuttoman fanaatikon synonyymi ja kirosana.

Vaikka Aspergerin syndrooma on tunnettu liki 60 vuoden ajan, se on tullut yleisesti tunnetuksi vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi ruukinmatruunan lapsuudessa ja nuoruudessa asiaa ei tunnettu lainkaan, ja monelle lapselle lyötiin tämän takia leima schmuck otsaan - heitä pidettiin vain röyhkeinä, pahatapaisina ja arrogantteina kukkoina ja kanoina, jollaiselle sopisi antaa turpasaunan. Ruukinmatruuna miettii, että kuinka moni assi on ajettu ihmisvihaan ja misantropiaan tai ääriliikkeisiin juuri tuon takia - ei tiedetä, että mistä se arrogantilta ja röyhkeältä vaikuttava käytös oikeastaan johtuu.

Mutta nykyään onneksi tiedämme, mistä on kyse - ja oikealla suhtautumisella sekä oikealla strategialla voimme kohdata tämän ilmiön ja puristaa kirouksesta irti siunauksen. Se, mikä sosiaalisuudessa hävitään, älyllisyydessä voitetaan.

Kauniiksi lopuksi vielä asperger-vitsi.

Pikku Ossi, Essi ja Assi kehuskelivat hiekkalaatikolla omia kokoelmiaan. Pikku Ossi sanoi: "Minulla on viisitoista pikkuautoa!". Pikku Essi sanoi: "Minullapas on kaksikymmentä barbinukkea!". Pikku Assi totesi: "Minullapas onkin 3842 erilaista kiveä, kaikki kivilajien mukaan järjestettyinä!"

Latinalaispurjeen arvoitus

Yksi länsimaisen merenkulun käänteentekeviä - kirjaimellisesti! - innovaatioita on ollut latinalaispurje.

Latinalaispurje on kolmikulmainen, suunnilleen suorakulmaisen kolmion muotoinen purje, jonka "hypotenuusassa" on raaka. Se nostetaan mastoon niin, että alempi "kateetti" on kannen suuntainen, ja "hypotenuusa" on viistosti keulanpuoleinen kulma alhaalla ja peränpuoleinen kulma ylhäällä. (Merikielessä "kokka" tarkoittaa aluksen etuosan ulkopuolta ja "keula" sisäpuolta, kun taas "perä" on takaosan sisäpuoli ja "ahteri" ulkopuoli). Latinalaispurjeen asentoa hallitaan kolmella köydellä: yläkulmasta kanteen kulkevalla jäävertillä, takakulmasta kanteen kulkevalla skuutilla ja purjeen etukulmasta kanteen kulkevalla prassilla.

Miksi latinalaispurje on sitten niin merkittävä innovaatio? Latinalaispurje on pitkittäis- ja poikittaispurjeen välimuoto; sillä voi purjehtia tehokkaasti erilaisissa tuulissa, ja sillä on mahdollista luovia. Välimerellä, jossa tuulet ovat hyvin vaihtelevia ja epävakaita, tämä on ollut erittäin merkittävä ominaisuus.

Björn Landströmin maanmainio opus Laiva mainitsee, että raakapurje oli ensimmäinen ihmisen kehittämä purjetyyppi, jota voitiin säätää tuulen mukaan. Raakapurje on teoreettisesti kaikkein tehokkain myötätuulipurje, ja se toimii mainiosti ajossa tuulen tullessa joko suoraan takaa tai laitamyötäisenä. Raakapurje on spinaakkerin tavoin poikittaispurje - se jalustetaan poikittain tuulen suuntaa vastaan.

Mutta raakapurjeessa on yksi paha vika: sen kyky nousta tuuleen on heikko. Tähän löydettiin pohjoisilla merillä ratkaisuksi ensin levittäjäpuomi (på svenska beitass) ja myöhemmin sydänkeskiajalla keulapuuu ja purjeen sivuliesmoista sinne kulkevat pulinat, jolla raakapurjeen sivusuhdetta saadaan supistettua ja sitä nostettua paremmin tuuleen; mutta Välimerellä ei oltu yhtä innovatiivisia.

Raakapurjeen puutteet tiedostettiin kuitenkin jo 200-luvulla, ja Caracallan ajalta on ensimmäinen kuva aluksesta, jossa on pitkittäispurje - siis purje, joka skuutataan tuulen suunnan mukaisesti. Kyseessä on eräänlainen logerttipurje - samankaltainen kuin optimistijollassa, mutta suorakulmion muotoinen. On todennäköistä, että roomalainen laivuri on keksinyt, että kun raaka asetetaan hieman vinoon, keulanpuoli alaspäin, purjeen sivusuhde muuttuu, ja se nousee paremmin tuuleen. Tästä ei ollut enää pitkä matka siihen, että asetetaan raaka 45° kulmaan ja leikataan purje kokonaan kolmikulmaiseksi!

Roomalaisista kauppalaivoista on säilynyt myöhäiseltä yhtenäisvaltakunnan keisariajalta hyvin vähän kuvia; mutta ensimmäinen varmasti latinalaispurjeeksi tunnistettava teksti on peräisin 400-luvulta ja Prokopioksen Annaaleista - hän kertoo siinä miten Bysantin keisarillisen laivaston kolmikulmaisin purjein varustetut sota-alukset yllättivät vandaalien laivaston. Prokopios kuvaa purjeita termein, jotka voivat viitata vain latinalaispurjeisiin.

Termi latinalaispurje sinällään viittaa jo latinalaiseen kulttuuriin. Se siis on syntynyt latinalaisissa maissa. Luonnollisestikin se on yli sadan vuoden kehityksen tulos, eikä sille voida nimetä yksittäistä keksijää. Se kuitenkin vakiutui itäroomalaiseen kulttuuriin nopeasti, ja raakapurje hävisi Välimereltä kokonaan.

Miksi latinalaispurje on niin erinomainen, vaikka ajopurjeena se on selkeästi raakapurjetta heikompi? Syy on siinä, että sillä on mahdollista luovia - purjehtia vastatuuleen. Latinalaispurje nousee mainiosti niin sivutuuleen kuin hankavastaiseenkin, ja vaikkei se olekaan yhtä tehokas vastaiseen kuin kahveli- tai bermudatakila, se on huomattavasti raakatakilaa tehokkaampi. Se mahdollisti tuulen suunnasta riippumattoman purjehduksen. Sillä on mahdollista purjehtia myös raakapurjeen tavoin myötätuuleen.

Luonnollisestikaan täysin tuulta vastaan purjehtiminen ei ole mahdollista, mutta vastatuuleen on mahdollista luovia. Latinalaispurjeella luoviminen - purjehtiminen sik-sakkia halssia vaihtaen niin, että purjehditaan tuulen suuntaan 45° asteen kulmissa vuorotellen suuntaa vaihtaen - on tuskallista, mutta mahdollista.

Triviaalein tapa on huonolla halssilla purjehtiminen. Siinä yksinkertaisesti jalustetaan (skuutataan) purje toiselle puolelle mastoa pitkittäin, ja kun käännytään, annetaan tuulen painaa purje mastoa vastaan. Tämä on hyvin tehoton tapa purjehtia, mutta parempi kuin ei mitään. Mutta bysanttilaiset eivät olleet tyhmiä, ja niinpä he kehittivät kaksi tapaa, riippuen siitä, oliko raaka jalustettu vanttien (aluksen laidoista mastonhuippuun menevien köysien) sisä- vai ulkopuolelle). Ensimmäisessä tavassa skuutti irrotetaan, jääverttiä ja vantteja löysätään, prassilla nostetaan masto pystyyn ja purje kertakaikkiaan kierretään keulan ympäri aluksen toiselle puolelle. Vantit kiristetään, prassia löysätään ja jäävertillä raaka asetetaan taas oikeaan asentoon, ja skuutti kiinnitetään uuselleen. Toisessa tavassa prassi irrotetaan, jääverttiä löysätään ja raaka kierretään maston takakautta uuteen asentoon, ja prassi kiinnitetään uudelleen. Hankalaa, mutta mahdollista.

Latinalaispurjetta väitetään usein arabien keksimäksi. Tämä ei voi pitää paikkaansa kahdesta syystä. Ensiksi purjeesta on mainintoja ja dokumentaatio jo 400-luvulta, kauan ennen arabien etnogeneesiä. Toiseksi arabit eivät milloinkaan keksineet luovimista. Arabit eivät milloinkaan ole kyenneet hyödyntämään latinalaispurjeen tarjoamia etuja - he purjehtivat myötätuuleen, jolloin raakapurje olisi tehokkaampi. Vain hullu tai kristitty purjehtii vastatuuleen, on vanha arabialainen sanonta, ja arabit mieluummin purjehtivat vuodenaikaistuulten mukaan ja odottavat kuukausitolkulla suotuisaa tuulta kuin lähtisivät luovimaan.

Miksi sitten latinalaispurjetta usein väitetään arabien keksimäksi? Syy on siinä, että pohjoiseurooppalaiset, jotka ensimmäisen kerran näkivät kolmiomaisia purjeita tullessaan 1000-luvulla Välimerelle, olivat siihen asti purjehtineet raakapurjeilla lukivat asiasta ensimmäisenä arabialaisista teksteistä. Niinpä he olettivat purjetta arabialaiseksi innovaatioksi.

Mutta latinalaispurje on keksitty itsenäisesti myös toisella puolen maapalloa - Polynesiassa. Vaikka polynesialaiset eivät ole tunnettu kulttuurikansa, he kuitenkin olivat oivallisia merenkävijöitä, ja he kehittivät "ravunsaksipurjeena" tunnetun purjetyypin, josta ei ole pitkä matka latinalaispurjeeseen. Tässä purjetyypissä on kaksi raakaa - toinen purjeen ylä- ja toinen alareunassa; näin purjeen muotoa voidaan hallita helposti. Ja tämä purjetyyppi levisi Polynesiasta Indonesiaan ja edelleen Intian valtamerelle; on muistettava, että Madagaskarin asukkaat tulivat saarelle idästä - siis Indonesiasta ja Polynesiasta päin! - eivät suinkaan Afrikasta, kuten voisi olettaa! Arabeilla oli siis kaksi latinalaispurjetta käyttävää merikulttuuria naapureinaan - itäroomalainen ja indonesialainen - ja heidän oli itsekin helppoa näin "kahden tu[u]len välissä" omaksua latinalaispurje.

Kiinassa kehitys logerttitakilasta johti dzonkkitakilaan - läpilatoitettuun logerttipurjeeseen; se ei koskaan vienyt latinalaispurjeeseen. Dzonkkitakila on yksi hienoimmista ihmisen keksimistä purjetyypeistä, ja se on erinomainen kompromissi. Alusta, jossa on dzonkkitakila mutta länsimainen runko, kutsutaan nimellä lorcha.

Välimeren maissa tehtiin itsenäisesti lukuisa joukko innovaatioita, jotka oli tehty aiemmin myös Kiinassa: useampimastoinen alus, perävantaaseen kiinnitetty peräsin ja kompassi. Ensimmäisen kerran kaksimastoinen laiva mainitaan Bysantissa 800-luvulla, peräsin Italiassa 1000-luvulla ja vanhin ranskalainen kompassi on vuodelta 1190; ensimmäinen arabimaininta kompassista on 1200-luvulta. Eurooppalaisessa kompassissa neula osoittaa pohjoiseen, kun taas kiinalaisessa etelään, ja eurooppalainen kompassiruusu on jaettu 16 ilmansuuntaan ja 360 asteeseen, kun taas kiinalainen 24 osaan.

Raakapurje levisi Välimerelle uudestaan 1300-luvulle tultaessa. Pohjoisen merenkulkuvaltiot - Skandinavian maat, Hansaliiton maat, Ranska, Englanti - olivat kehittäneet lukuisia uusia laivatyyppejä, kuten koggin, holkin ja karakin - jotka olivat entistä merikelpoisempia, ja joilla purjehdittiin pitkiäkin matkoja. Näiden kahden merenkulkukulttuurin - suljetun Välimeren ja avoimen Atlantin - kohtaamisesta syntyi kaksi uutta laivatyyppiä: karaveli ja karakki.

Karaveli (cara vela, nopea purje) on pieni mutta ketterä ja nopea laiva, joka nousee erinomaisesti tuuleen ja on hyvin merikelpoinen, ja se on mahdollista saada viikinkialuksen tavoin plaaniin sopivassa tuulessa. Karavelissa on yleensä 3-4 mastoa. Portugalilaistyyppisessä caravela latinassa ("latinalainen karaveli") on kaikissa mastoissa latinalaispurjeet, kun taas espanjalaistyyppisessä caravela redondassa ("pyöreä karaveli") on kaikissa muissa mastoissa raakapurjeet (vela redonda, "pyöreä" (pallomainen) purje" eli raakapurje) paitsi perimmäisessä, mesaanissa, jossa on ohjausta helpottava latinalaispurje. Caravela latina on helppoa takiloida redondaksi ja sama päinvastoin. Karaveli sopi pienen kokonsa ja helpon käsiteltävyytensä vuoksi erinomaisesti löytöretkille: sitä oli mahdollista käsitellä pienellä miehistöllä, joten sinne oli mahdollista varastoida tarvikkeita kuukausienkin merimatkaa varten. Löytöretkien, descobrimentos, aika oli alkanut.

Kolme- tai nelimastoinen karakki puolestaan oli iso alus, joka soveltui erinomaisesti sekä kauppa- että sotalaivaksi. Siinä oli kaikissa muissa mastoissa raakapurjeet paitsi mesaanissa (ja mahdollisessa bonaventuramesaanissa) oli latinalaispurje. Karakki, jota Välimeren maissa kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä nao, (latinan navis, laiva), nousi nopeasti tärkeimmäksi kauppa- ja sota-alustyypiksi, sillä toisin kuin kaleerit, se oli mahdollista aseistaa tykein.

Kolumbuksen laivoista Santa Maria oli karakki, kun taas Pinta oli caravela redonda ja Niña (alunperin Santa Clara) puolestaan caravela latina. Kolumbus oli taitava merenkulkija ja navigaattori, ja hän takiloitutti Niñan Azoreilla uudelleen caravela redondaksi - näin alus soveltui paremmin Atlantin pasaatituuliin. Kolumbuksen mukaan Santa Maria oli liian suuri alus löytöretkiin, ja hän piti eniten Niñasta, joka oli paras purjehtija. Fernão de Magalhãesin aluksista puolestaan Trinidad ja San Antonio olivat karakkeja, ja Concepcion, Victoria ja Santiago karaveleja.

Latinalaispurje levisi myös pohjoisemmille merille, kuten Englantiin. Sensijaan Itämerellä se jäi kuriositeetiksi. Syynä oli se, että saaristoisella ja karikkoisella Itämerellä luoviminen on vaarallista, ja vaivalloinenkin purjehtiminen raakapurjeilla ja pulinoilla on helpompaa kuin latinalaispurjeen halssinvaihto. Niinpä 1600-luvulla joku laivuri teki merkittävän keksinnön: kun latinalaispurje leikataan kahtia ja sen keulanpuoleinen osa jätetään pois, syntyy vinosuunnikkaan muotoinen kahvelipurje, jonka etureuna voidaan kiinnittää mastoon.

Kahvelipurje oli Itämerellä vähintään samanlainen vallankumous kuin latinalaispurje Välimerellä. Nopeasti huomattiin, että raa'an ylitsejäävä osa voidaan katkaista kokonaan pois, ja kun jäävertti korvattiin barduunoilla ja purjeen alareunaan kiinnitettiin kahvelipuomi, tuloksena oli erinomainen luovimispurje. Niinpä kahvelipurje levisi muutamassa vuosikymmenissä niin merille kuin sisävesillekin, ja Itämereltä Pohjanmerelle ja Englantiin. Raakapurje jäi käyttöön valtamerialuksiin, sillä valtamerillä voidaan purjehtia pitkiä matkoja vakiosuuntaisissa myötätuulissa, ja raakapurje on siellä tehokkain.

Kahvelipurjeen edut niin raaka- kuin latinalaispurjeeseenkin ovat kiistattomat. Sitä on helppoa luovia, ja halssinvaihto voidaan tehdä muutamassa sekunnissa, kun se on latinalaispurjeella tuskallista ja voi kestää monta minuuttia. (Pahin ongelma on saada vahinkojiipissä puomi päähän - auts!) Kahvelipurje nousee mainiosti tuuleen, ja se purjehtii myötätuuleen lähes yhtä hyvin kuin latinalaispurjekin. Saaristossa ja rannikolla se on paljon raakapurjetta ketterämpi käyttää. Kahvelitakilasta ei ole enää pitkä askel guntertakilan kautta bermudatakilaan, joka on nykyaikana yleisin huviveneiden takila.

Mutta latinalaispurje on yhä tänäkin päivänä käytössä Välimerellä ja Arabian sekä Afrikan maissa. Vakiintunut teknologia pysyy hengissä uudesta teknologiasta huolimatta, ja siksi latinalaispurjeen voi bermudatakilaisista lasikuituveneistä huolimatta yhä bongata kaikkialla Välimeren maissa.

Navigare necesse est, vivere non est necesse - yhä tänäkin päivänä.

Jalkapallohuliganismia - kentällä?

Jalkapalloa on totuttu vertaamaan jääkiekkoon niin, että jalkapallossa huligaanit ovat katsomossa ja kentällä ollaan siististi, kun taas jääkiekossa huligaanit ovat kentällä mutta katsomossa ollaan siististi.

Mutta amerikkalaiset naisjalkapalloilijat (peli siis on soccer, ei suinkaan kainalopallo) ovat onnistuneet rikkomaan tämän stereotypian. Tai sitten tuomari ei ole ollut tehtäviensä tasalla.

Tulee jotenkin NHL mieleen noista tempuista.

Vantaan vandaalit

Vantaan Koivukylä on tiettävästi ollut perinteinen sosialidemokraattien tukialue - kerrostalovaltainen työväenluokkainen lähiö, josta on käyty kantakaupungissa ja muualla Vantaalla töissä, ja jossa on eletty vaatimatonta mutta about onnellista elämää.

Mutta työväenluokkaisen elämäntavan romahduksen myötä Suomeen on syntymässä slummeja, ja virssipöhjeen mukana tullut oheinen kuvasarja ikävällä tavalla kertoo tästä prosessista. Kun työväestö häviää ja tilalle tulee tilataidetta ja sota apat... sähkökaappeja vastaan, tuloksena on slummi, jonka kaltaisia löytää vaikkapa Ranskan banlieues'sta tai Yhdysvaltain suurkaupungeista.

Ruukinmatruuna toivoo, että slummiutumiskehitys voidaan Suomessa ehkäistä ja ehkä jopa kääntää parempaan.

Nollatutkimus Ruotsista

Rasvaista maitoa juovat ovat hoikempia kuin rasvatonta juovat. Järisyttävä uutinen, joka ei ole järisyttävä kenellekään vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattajalle.

Tulokset osoittivat, että täysrasvaista maitoa kerran päivässä juovat lapset olivat keskimäärin neljä kiloa keveämpiä kuin vähärasvaista tai rasvatonta maitoa juovat. Myös ylipainoisten lasten ryhmässä täysrasvaista maitoa juovat olivat vähemmän ylipainoisia kuin vähärasvaisen maidon juojat.

Väittelijä Susanne Erikssonin mukaan ilmiölle voi olla monta selitystä. Rasvaisen maidon juojilla saattaa olla muuhun ravitsemukseen tai elämäntapoihin liittyviä tekijöitä, jotka pitävät heidät hoikempina. Itse tutkimus löytyy pdf-muodossa täältä

Äh. Jälleen kerran look at the obvious first. Kyse on aivan puhtaasti endokrinologiasta. Vaikka rasvassa on enemmän energiaa per gramma kuin hiilihydraateissa, niin rasva laukaiseen aivoissa leptiinin (kylläisyyshormonin) tuotannon, ja rasvaisella maidolla tulee nopeasti pömppö olo. Rasvattomassa maidossa on vain maitoproteiinia ja hiilihydraatteja. Rasvaton maito ei tee kylläiseksi eikä sammuta janoa. Rasvattomalla maidolla on paljon helpompaa juoda enemmän energiaa sisäänsä kuin rasvaisella - ja kaikki se maitosokeri, jota tulee maidon mukana, stimuloi insuliiniaineenvaihduntaa. Hiilihydraatit ovat avain lihomiseen, eivät suinkaan rasva. Ei ihmisruumis ole mikään polttouuni, jonne lapioidaan polttoainetta suusta sisään ja joka tuottaa lämpökuormaa, vaan aineenvaihdunnassa kyse on ensisijaisesti endokrinologiasta. Ruoka-aineita tulisi ensisijaisesti pitää hormonistimulantteina ja vain toissijaisesti energialähteinä.

Ruukinmatruuna on moneen otteeseen todennut, että mikään ei ole niin viheliäistä kuin kevyttuotteet, joissa rasva on korvattu hiilihydraateilla. Ja rasvaton maito kuuluu samaan sarjaan. Kevyttuotteilla on niin kovin helppoa mässäillä, koska ne eivät tee kylläisiksi ja niitä tulee kvantitatiivisesti syötyä paljon enemmän kuin suurempinettoenergiasisältöisiä raskastuotteita.

Fat makes fit.

Nollatutkimus Australiasta

Sadevesi on juomakelpoista. Australialaiset elintarvikekemistit ovat tutkineet asian, ja tutkijoiden mielestä sadevettä voitaisiinkin käyttää nykyistä enemmän hyödyksi esimerkiksi kuivuusaikoina.

Melbournelaisen Monashin yliopiston tutkimukseen osallistui 300 perhettä, jotka ovat käyttäneet sadevettä pääasiallisena juomavetenään. Tutkijat jakoivat joka kotiin suodattimen, jonka sanottiin poistavan vedestä kaikki suolistotulehduksia aiheuttavat bakteerit. Tosiasiassa vain puolet suodattimista oli toimivia.

Perheitä seurattiin vuoden päivät, jolloin havaittiin, ettei suodattamatonta vettä juovilla ollut sen enempää sairauksia kuin suodatetun veden tai kraanaveden nauttijoilla.

Mitenköhän kaikki maailman merenkulkijat ovatkaan ikinä mahtaneet selviytyä hengissä moniviikkoisilla valtamerimatkoillaan?

Suomalainen kulttuurinrikastajana

Suomalaisnainen masinoi Italian kouluihin krusifiksikiellon. Ateistinen Soile Lautsi nillitti Italian EU-tuomioistuimeen ja Italia sai langettavan päätöksen. Lautsin uupumaton taistelu vanhaa sananlaskua maassa maan tavalla tai maasta pois vastaan on tiettävästi poikinut tappouhkauksia.

Italia puolestaan ilmoittaa olevansa "tyrmistynyt" EU:n päätöksestä ja aikoo viedä asian eteenpäin. Päätös nostatti vastalauseiden myrskyn, koska monet italialaiset pitävät veistoksia olennaisena osana kulttuuriaan. Kulttuuriministeri Mariastella Gelmini korosti, että luokkahuoneisiin ripustetut krusifiksit ovat ennen kaikkea italialaisen kulttuuriperinnön symboli. Italia puolestaan ei aio tinkiä kulttuuriperinnöstään, ja on ilmoittanut vievänsä asian eteenpäin. Italia myöskään ei ole kovin tunnettu siitä, että se olisi EU:n mallimaa mitä tulee direktiivien ja lakien noudattamiseen.

Hyvä Soile Lautsi! Osoitit, että ateismi tarkoittaa suvaitsevaisuutta! Osoitit, että suomalaiset kykenevät olemaan maahanmuuttajina aivan yhtä röyhkeitä ja töykeitä isäntäpopulaatiotaan kohtaan kuin eräät nimeltämainitsemattomat ryhmätkin! Italian kulttuuri rikastui taas!

Saammekohan muuten antisemitismin tilalle jossakin vaiheessa antifennismin?

Ateismi ja vapaamatkustajan ongelma, osa II

Ruukinmatruuna kirjoitti joskus vähän aikaa sitten aiheesta Ateismi ja vapaamatkustajan ongelma - siis uskonnosta julkisresurssina ja siitä, miten uskonto tuottaa valtavan määrän julkishyödykkeitä - moraali, luottamus, yhtenäisyydentunne - ja miten ateismia voidaan pitää vapaamatkustamisena.

Teksti herätti hirvittävän määrän protesteja ja myös muilla keskustelupalstoilla on puitu asiaa, ja perimmäinen kysymys on: mitä on toisaalta ateismi ja mitä toisaalta uskottomuus, onko ateismi uskonto vaiko ei, ja mitkä ovat ne julkishyödykkeet, joita uskonto tuottaa - ja onko sillä merkitystä, ovatko uskonnon väittämät totta vaiko ei.

Ruukinmatruuna kirjoitti, että judaismi kuoli uskontona Auschwitzin ja Dachaun kaasukammioihin ja hirsipuihin. Ja onkin totta, että juutalaiset ovat yksi kaikkein maallistuneimpia ja ateistisimpia etnisiä ryhmiä, mitä länsimaista löytyy. Samoin ruukinmatruuna on havainnoinut, että kaikkein älykkäimmät ihmiset ovat lähes poikkeuksetta ateisteja tai agnostikkoja. Mutta judaismin hylkääminen on merkinnyt myös kuoliniskua juutalaisuudelle etnisenä identiteettinä, kansankokonaisuutena. Nykymenolla juutalaisuus tulee säilymään ainoastaan Israelissa, jossa judaismi on elävä uskonto; kaikkialla muualla länsimaissa se tulee joko mariginalisoitumaan tai assimiloitumaan.

Ja kristinuskon kuolema länsimaissa on täsmälleen samalla tavalla romuttanut länsimaiset yhteiskunnat: ne ovat kuin tiilirakennuksia ilman muurauslaastia - ne kestävät niin kauan kun niiden talous kestää ja niin kauan, kun ne eivät koe takaiskuja tai vastoinkäymisiä. Historian vääjäämätön kokemus on, että uskonnoton yhteisö tai yhteiskunta ei kestä vastoinkäymisissä, vaan luhistuu.

Ruukinmatruuna tekee eron ateismin ja uskottomuuden välille. Tämän eron teki Vox Day (Theodore Beale) kirjassaan The Irrational Atheist:

The High Church Atheists
The middle-aged man enters the room at the top of the hour. He wears a sports coat with corduroy patches on the elbow. Beneath the sports coat are an open-collared shirt and a pair of faded jeans. His pony-tail is streaked with grey and accentuates his receding hairline. The faint scent of bean curds on his breath hint at his vegetarian diet.
The room is crowded and takes little notice of his entrance. The middle-aged man takes his place at the front of the room. He will wait for the crowd to fall silent. A couple in the back row are talking about where they will go to the movies that night. The girl has decided she would like to go to see the new Nicole Kidman film, but her boyfriend worries that there will not be enough mindless violence for it to be entertaining. The students finally notice the middle-aged man standing behind the lectern. The professor smiles. Turning his back, he begins to sketch the outline of a forty-five-minute diatribe on the chalkboard, which, among other things, will touch on the wonders of socialized medicine in Holland, homophobic semiotics in modern American cinema, and the squamous evil of the Fox News channel. Despite the fact that this is supposed to be an English class, none of it has anything to do with the plays of William Shakespeare.
The middle-aged man’s students quickly discern that their grades will depend upon telling him what he wants to hear. Although saddened to have lost an opportunity to learn anything about the classic English literary canon to which the course is nominally devoted, they feel a tremendous delight at the inflated grades he distributes. The man’s professional peers envy his tenure, although they don’t approve of the way he often spends his evenings with a sensitive Gay Studies major prone to wearing black fingernail polish.
These are the facts. This is all we know for certain about the middle-aged man. Is there anything else we can infer about him on the basis of his behavior? Was he good at sports? Is he left-handed or right-handed? Can he juggle? His actions leave no clue at all. Does he enjoy jigsaw puzzles? His behavior is simply mute on questions of this sort and hundreds like them. Why is it so easy, then, so trivially easy—you-could-almost-bet-your-life-on-it-easy—to guess the middle-aged man’s religion, or rather, his lack thereof?
The fact is that a professor at an elite university is as likely to be an atheist as a suicide bomber is to be Muslim; a 2006 paper by Neil Gross of Harvard and Solon Simmons of George Mason University reported that 72.9 percent of the professors they polled described the Bible as “an ancient book of fables, legends, history, and moral precepts,” compared to 17.5 percent of the general population. In the same paper, 34 percent of all university professors described themselves as “not religious” and 31.2 percent specified “none” when asked about their current religious preference.
As any self-professed “bright” will be more than happy to inform you, those who call themselves atheists tend to be more intelligent, better educated, and wealthier than the norm, assuming that one equates education with pieces of paper collected from paper-selling institutions. It is no coincidence, then, that the New Atheist triumvirate should be comprised of two university professors and a third fellow working towards his doctoral degree.
Intelligence, education, and high incomes are not the only marks of the High Church Atheists. They are also extremely law-abiding, as there were only 122 atheists, two-tenths of one percent of the 65,256 prison population, being held in English and Welsh jails in 2000. They tend to lean politically left, often possess a marked interest in the sciences, and are overwhelmingly confident that the various fine-tunings of Darwin’s theory of evolution over the years suffice to explain the origins of Man as well as a whole host of other mysteries.
And that’s not all! Sam Harris is kind enough to inform us that self-professing atheists are not arrogant, dogmatic, lacking in a basis for morality, closed to spiritual experience, or responsible for the greatest crimes in human history.18 American Atheists, a political organization set up to protect the civil rights of atheists, chimes in with alarming cheerfulness in its declaration that atheists are also “POSITIVE! . . . ECLECTIC! . . . INNER-DIRECTED! . . . INDEPENDENT! . . . HAPPY!”
They certainly enjoy exclamation points, anyhow. But not every shared trait of the High Church atheist is quite as superlatively wonderful as atheists might have one believe. For example, fresh from a visit to England for an inspiring sermon from the High Church’s own Archbishop of Oxford, Wired Magazine writer Gary Wolf found himself noting that atheists are almost always enthusiastic, defiant men who “enjoy pissing people off.” Another Dawkins interviewer, Simon Hattenstone of The Guardian, reached a similar conclusion: “I agree with virtually everything he says, but find myself wanting to smack him for his intolerance.”
This is not unusual, as the High Church atheist’s undeveloped social skills are often so dramatic as to be reasonably described as a form of social autism. The atheist tends to regard every statement with which he disagrees in much the same manner that a bull views a matador’s red flag, viewing even the most cherished myths held by his friends and family as little more than imperative targets of opportunity. It is no wonder that the 2001 American Religious Identification Survey reported that atheists are one-third as likely to be married as the average American; these are the sort of men who believe that boring a woman with lengthy explanations of why her opinions are incorrect is the best way to her heart.
There is even evidence to suggest that in some cases, High Church atheism may be little more than a mental disorder taking the form of a literal autism. On one of the more popular atheist Internet sites, the average self-reported result on an Asperger Quotient test was 27.9. The threshold for this syndrome, described as “autistic psychopathy” by its discoverer, Dr. Hans Asperger, is 32, whereas the average normal individual scores 16.5. In light of Wolf’s observations, it is interesting to note that those diagnosed with Asperger’s tend to be male, intelligent, impaired in social interaction, and prone to narrow, intense interests.
This may explain why the following pair of definitions have proven to be useful in distinguishing between the High Church atheist and the agnostic.
Agnostic: “I don’t believe there is a God. Because I haven’t seen the evidence.”
Atheist: “There is no God. Because I’m an asshole.”

The Low Church Atheists
After the Protestant Reformation fractured Christendom, the various Christian churches were deeply divided as to the proper way to worship the Lord Jesus Christ. Because the Reformed Church, better known to us today as the Puritans, rejected the Catholic Church’s priestly model of worship, it saw no need for the liturgies, vestments, and ceremonial trappings that had become an integral part of Catholic ceremony over the centuries. Churches that retain these formal elements, such as the Roman Catholic Church, the Church of England, and the Church of Sweden, are today known as High Church, while Puritans, televangelists, snake-handlers, Billy Graham crusades in football stadiums, Jesus freaks, and Southern Baptists can all be described as Low Church.
And just as an Anglican bishop in his beautiful vestments has a tendency to look somewhat askance on the crazy evangelicals who open up their services with giant black singers backed by electric guitars and the preacher on the drums, the High Church atheist isn’t particularly keen on being lumped in with his godless brethren of the Low Church.
The contradictory relationship between the High and Low Churches of atheism can perhaps be best understood by looking at the makeup of the American Democratic party. While Democrats are heavily favored by highly educated individuals of the sort described at the beginning of the previous section, the party’s support from society’s least-educated individuals is not only every bit as strong, but is more electorally important. Voters with postgraduate schooling were only 25 percent more likely to vote for the Democratic party presidential candidate in 2004; while those who did not complete high school were 90 percent more likely to identify themselves as Democrats. Since there are 75 percent more Americans who have never completed high school (16.4 percent of adults over twenty-five) than who possess an advanced degree (9.4 percent) this means that despite their reputation for being the party of the most highly educated, a Democrat is nevertheless more than twice as likely to be someone who has dropped out of high school than to be an individual with a Master’s Degree.
So while it’s perfectly true to say that the Democratic party is the party of the intelligent and the educated, such a statement doesn’t tell the whole story and is more than a little misleading. The same is true of atheists.
The most easily identifiable factor separating Low Church atheists from their High Church brethren is neither educational nor liturgical, but eponymical. They simply don’t describe themselves as atheists. Instead, they show up on various religious surveys as “no religion” or occasionally “secular.” Their beliefs are distinctly recognizable as atheistic, as they don’t believe in God, they don’t attend religious services, they don’t believe in the supernatural, and they don’t belong to religious organizations, but a failure to openly embrace an atheist identity is not the only significant distinction of the Low Church atheist.
I previously referenced the number of atheists being held by the prison system of England and Wales, where it is customary to record the religion of the prison population as part of the Inmate Information System. In the year 2000, there were 38,531 Christians of twenty-one different varieties imprisoned for their crimes, compared to only 122 atheists and sixty-two agnostics. As Europe in general and the United Kingdom in particular has become increasingly post-Christian, this would appear to be a damning piece of evidence proving the fundamentally criminal nature of theists while demonstrating that atheists are indeed more moral despite their lack of a sky god holding them to account.
However, there also happened to be another 20,639 prisoners, 31.6 percent of the total prison population, who possessed “no religion.” And this was not simply a case of people falling through the cracks or refusing to provide an answer; the Inmate Information System is specific enough to distinguish between Druids, Scientologists, and Zoroastrians as well as between the Celestial Church of God, the Welsh Independent church, and the Non-Conformist church. It also features separate categories for “other Christian religion,” “other non-Christian religion,” and “not known.”
At only two-tenths of a percent of the prison population, High Church Atheists are, as previously suggested, extremely law-abiding. But when one compares the 31.6 percent of imprisoned no-religionists to the 15.1 percent of Britons who checked “none” or wrote in Jedi Knight, agnostic, atheist, or heathen in the 2001 national survey, it becomes clear that their Low Church counterparts are nearly four times more likely to be convicted and jailed for committing a crime than a Christian.

Studies have shown that those without religion have life expectancies seven years shorter than the average churchgoer, are more likely to smoke, abuse alcohol, and be depressed or obese, and they are much less likely to marry or have children. Their criminal proclivities strongly suggest that they are less intelligent on average than theists and High Church atheists alike, and they also outnumber their High Church counterparts by a significant margin. Data about religious beliefs are notoriously difficult to obtain with any degree of accuracy and can be complicated by government policies that dictate either an official religion or an official lack of religion, but the more polls one examines, the more a pattern becomes discernible. In most countries, the number of High Church atheists is similar to the number of self-declared agnostics, and the total of the two combined are but a small fraction of the number of Low Church atheists.
One interesting aspect of the European Union poll was its question about how often an individual thinks about the meaning and purpose of life. Those who don’t believe in a god or life force were 27 percent less likely to say that they spent any time thinking about such things than those who do, which tends to support the idea that Low Church atheists are Low Church precisely because they are less interested in dwelling on their disbelief and its implications than High Church atheists, who seldom appear to be interested in anything else.

Ateisti siis on yleensä poikkeuksetta älykäs, hyvätapainen, lainkuuliainen, korkeamoraalinen - ja joko autisti tai Asperger-tapaus; uskonnoton puolestaan on sellainen, mitä yleisesti ymmärretään käsitteellä "nullifidianisti" - en tiedä eikä v*u voisi vähempää kiinnostaakaan.

Onko ateismi uskonto? Kyllä ja ei. Ateisti selkeästi on tutustunut uskontoihin, tuntee ne - ja osaa argumentoida uskontoa vastaan; ja hänellä on selkeästi oma dogmatiikkansa, oma doktriininsa ja oma eskatologiansa, käsityksensä metafysiikasta ja eksegeesinsä. Jos passiin merkitään hiusten väri, niin kaljuus on tällöin hiusten väri. Ateismia voidaan pitää tällöin antiuskontona, mutta sen itseisarvo on sama kuin uskonnon yleensäkin. Filatelismi voi olla harrastus, postimerkkeilemättömyys ei sitä ole, mutta antifilatelismi (kiitos, Armas J. Pulla ratkiriemukkaista lukuhetkistä!) taatusti on harrastus. Ateismi ei ehkä ole uskonto, mutta moni ateisti tekee siitä itselleen sellaisen, joten sitä voidaan käsitellä uskontona. Ateisti voi olla ilman uskontoa, mutta hän on uskossaan vahva. Ja todettakoon, että tämä blogi vilisee kommenttiosastollaan juuri ateisteja.

Entäpä uskonnottomuus? Uskonnottomuus on selkeästi välinpitämättömyyttä - nullifidianismia, EVVK. Uskonnoton ihminen ei Vox Dayn mukaan tiedä uskonasioista oikeastaan mitään eikä häntä kiinnostakaan. Häntä kiinnostaa seksi, viina ja bailaaminen. Uskonnoton ihminen ei jaksa eikä viitsi pohtia "henkimaailman" asioita. Ja hänelle uskonnottomuus on ensisijaisesti meemityhjiö. Häntä ei kertakaikkiaan kiinnosta mikään kahvikuppia syvempi. Uskonnottomat ihmiset eivät juuri vaivaudu lukemaan Takkirautaa. Liian vaikeaa.

Kärjistäen voidaan sanoa, mikäli Vox Dayn havainnot pitävät paikkaansa: älykkäimmät ihmiset ovat pääsääntöisesti ateisteja, tyhmimmät puolestaan uskonnottomia. Mutta ruukinmatruuna itse on havainnut täsmälleen saman asian.

Miksi siis nimenomaan ateismi on vapaamatkustamista? Uskonnottomuuskin on toki sitä. Mutta ateisti pyrkii aktiivisesti sabotoimaan tätä julkishyödykkeen tuotantoa, ja Vox Day syyttää ateisteja "moraalisesta parasitismista"; hän on tullut samaan johtopäätökseen kuin ruukinmatruunakin: "sekulaarihumanistinen etiikka" on vain kristillistä etiikkaa ilman kristinuskoa, ja siinä missä ruukinmatruunan johtopäätös on, että se on varma tie tässä maailmassa (jossa vallitsee vahvimman oikeus) katastrofiin, Vox Day on vielä rajumpi syytöksisään. Ennenkuin kukaan alkaa syyttämään Vox Dayta "tyhmäksi", todettakoon että hän on MENSAn jäsen. Ruukinmatruuna ei ota yhtä jyrkkää kantaa: hän toteaa, että ateisti nauttii julkishyödykkeiden hedelmistä uhraamatta resurssejaan niiden tuotantoon ja ylläpitoon, ja pyrkii pikemminkin sabotoimaan sitä.

Voidaanko kansankokonaisuutta sitten perustaa jollekin muulle kuin uskonnolle? Ruukinmatruunan vastaus, historian kokemusten valossa, on että ei voida. Uskonnoton yhteiskunta voi menestyä härkämarkkinoilla: karhun tullessa se luhistuu.

Uskonnon merkitys on siinä, että se luo elämälle metafyysisen merkityksen, tämän maallisen elämän tuolle puolen. Jokainen on varmasti pannut merkille sen apaattisen ja hirvittävän fanatismin ja kuolemanhalveksunnan, minkä islam luo. Kyse on juuri siitä. Yksikään ihminen ei ole valmis uhraamaan henkeään tyhjän vuoksi. Kukaan ei riskeeraa henkeään korulauseiden vuoksi. Kukaan ei riskeeraa henkeään demokratian vuoksi. Kukaan ei riskeeraa henkeään keisarin vuoksi. Kukaan ei riskeeraa henkeään vapauden vuoksi. Eikä kukaan riskeeraa henkeään yhdenkään naisen vuoksi. Mutta jos motivaationa on riskin toteutuessa pääsy Valhallaan, Paratiisiin, Taivaaseen, Nirvanaan - niin johan alkaa fanaatikkoja löytyä. Ja tästä syystä yksikään uskonnoton valtio ei ole ikinä kyennyt nujertamaan yhtään islamilaista yhteiskuntaa. Neuvostoliitto yritti - ja epäonnistui surkeasti.

Islam on niin vaarallinen ja voimakas uskonto juuri siksi, että se luo fanaattisen kuolemanhalveksunnan ja siihen on syväkoodattu pyhän sodan käsite sisään. Kukapa ei lähtisi fanaattisena taistelemaan kääfireitä vastaan, jos sillä voi lunastaa itselleen 72 tiukkapeppuista neitsyttä ja puppelipoikaa ja kaiken plonkin mitä jaksaa juoda? Entäpä sitten vastapuolella? Johanniitat eivät piitanneet tappioista, sillä jokainen sankarivainaja liittyi pyhimysten joukkoon. Temppeliherrat eivät kysyneet, kuinka paljon vihollisia oli, he kysyivät että missä vihollinen on. Vain fanatisoitumalla itsekin kristikunta kykeni vastustamaan islamin hyökyä. Ja lopultakin tässä maailmassa the question is not about who is right but who is left. Ja tästä syystä mikään ei-uskonnollinen voima - kansallisuusaate, valtio, vapausaate, demokratian aate - ei kykene yhdistämään yhteisöä niin voimakkaasti kuin uskonto eikä luomaan toisaalta samaa luottamusta ja samaa eettistä pohjaa kuin uskonto. Uskonto ei ole yksilöä varten; uskonto on yhteisöä varten.

Pitääkö uskonnon sitten olla nimenomaan kristinusko? Ei. Voihan se vallan hyvin olla jokin uuspakanallinen kulttikin, vaikkapa asatru. Viikinkijumalten palvonta täyttää tuon memeettisen lokeron aivan yhtä hyvin kuin kristinuskokin; ateismi ja uskonnottomuus puolestaan ovat pelkkiä meemityhjiöitä, ja pyrkivät täyttymään sitämukaa kun syntyvätkin. Oma kysymyksensä vain on, että kuinka moni lukijoista haluaisi elää pakanallisessa yhteiskunnassa, missä jumalanpalveluksiin kuuluisivat veriuhrit, mahdollisesti ihmisuhrit.

Onko sillä merkitystä, ovatko uskonnon perusväittämät tosia vaiko eivät? Ei ole. Kyse on uskonnon välinearvosta - siitä, onko se käyttökelpoinen vaiko käyttökelvoton. Memeettisessä katsannossa argumentaation arvon ratkaisee ensisijaisesti sen käyttökelpoisuus, ei suinkaan totuusarvo. Tästä syystä esimerkiksi astrologia ja horoskooppihömppä pysyy hengissä vuosituhannesta toiseen - se on käyttökelpoista. Astronomiaa tarvitsevat vain nörtit, ja avomerilaivurikurssi on kärsinyt inflaation GPS:n myötä. Horoskoopit tarjoavat käytännöllistä tietoa, me tiedämme että Vaa'an merkissä syntyneet ovat ailahtelevaisia ja päättämättömiä, kun taas Skorpionit ovat pisteliäitä, raivokkaita ja itsekkäitä. Vaikka objektiivisesti onkin kyse on pelkästä hölynpölystä. Astronomia puolestaan on jotain nörttien kotkotuksia, josta ei ole mitään hyötyä.

On siis olemassa kahdenlaista argumentaatiota:

a) objektiivista, faktapohjaista ja verifioitavissa olevaa, jonka arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin kyseisellä argumentaatiolla voidaan selittää yhteiskunnan, luonnon tai talouden ilmiöitä ja ennustaa uusia.
b) käytännöllistä, kokemusperäistä, jonka arvo määräytyy sen mukaan, kuinka käyttökelpoista se on, ja millaiset seuraukset sen soveltamisesta koituvat.

Tässä valossa hölynpöly voi olla varsin hyödyllistä, jos se tuottaa paremmat seuraukset (parantaa yksilön tai yhteisön kilpailuasetelmia kulttuurievolutiivisessa olemassaolotaistelussa) kuin objektiivinen argumentaatio. Tai kuten muinaiset roomalaiset olisivat todenneet: filosofille kaikki uskonnot ovat vääriä, tavikselle yhtä oikeita ja valtiomiehelle yhtä käyttökelpoisia. Ateistit jäävät ilman puolisoita ja lapsettomiksi; uskovaiset sikiävät kuin kaniinit. Uskonto siis lisää yksilön kelvollisuutta lisääntymismielessä. Vaikka uskovaisia syytetään tiukkapipoisuudesta ja seksuaalikielteisyydestä, lestadiolaisten lapsilaumat kyllä kielivät jotain muuta. He vain ovat eri tavalla seksuaalisia kuin heidän nuivijansa. Hölynpölyn välinearvo on suurempi kuin objektiivisen tiedon.

Uskonnon tärkein funktio on, että se luo yhteisön jäsenien välille keskinäisen luottamuksen ja homogenisoi näin yhteisöä. Mikään muu yhteinen arvopohja ei kykene siihen yhtä tehokkaasti, sillä ihminen on luonnostaan hyvin itsekäs ja egoistinen olento, eikä kykene yhteisöllisyyteen omillaan. Joka ei usko, katsokoon Neuvostoliiton esimerkkiä. Vain uskonto kykenee luomaan metafyysisen, tämän elämän tuolle puolen, liittyvän kokonaisuuden. Mitä taas moraaliin tulee, niin uskonnon yleisestävyys on vertaansa vailla: rikoksista kiinnijäämisprosentti on 100% ja tuomio tulee 100% varmuudella - samoin kiltteydestä on aina tiedossa palkinto. Mikään muu arvopohja - sen enempää humanismi, kansallisuusaate, sosialismi, työväenaate, ihmisyyden kunnioittaminen - ei kykene samankaltaiseen kokonaisvaltaisuuteen eikä kykene luomaan metafyysistä yhteisöllisyyttä kuin uskonto.

Voiko yhteiskunta voi olla sellainen, jossa määrittelevä side ei ole uskonto, vaan jokin muu, kuten esimerkiksi demokratia, järki, kansallistunne, valistuksen ihanteet tms? Kokemus on jo Ranskan vallankumouksesta saakka osoittanut, että tuloksena on väistämättä katastrofi. Ranskan vallankumous oli valistuksen, järjen ja rationalismin kulminoituma giljotiineineen ja Järjen palvontoineen. Vasta Napoleon sai hommaan hiukan tolkkua. Kansallisuusaate puolestaan on aikaansaanut Euroopassa kaksi maailmansotaa. Demokratia sellaisenaan on pelkkä keino, ei päämäärä itse. Jos kuvittelemme, valistusfilosofien tavoin, ihmisen olevan rationaalinen, fiksu ja pohjimmiltaan hyvä olento, menemme metsään. Ihminen on pohjimmiltaan paha, itsekäs, irrationaalinen ja täysin tunteillaan elävä elukka, jolle vain oma napa merkitsee yhtään mitään. Neuvostoliiton katkerien kokemusten pitäisi opettaa meille jotain. Eikä yksikään ihminen ole valmis vapaaehtoisesti toimimaan epäitsekkäästi minkään ei-metafyysisen päämäärän vuoksi.

Voiko siis tällaisen yhtenäisyyden ja koheesion luojana olla jokin muu kuin uskonto? Historian kokemuksen valossa ei. Uskonnottomat ihanneyhteisöt romahtavat aina viimeistään parissakymmenessä vuodessa, kun taas uskonnolliset voivat kestää vuosituhansia - luostarit lienevät tyypillisin esimerkki. Samoin Israelissa on enää jäljellä lähinnä vain uskonnollisia kibbutseja - lähes kaikki maalliset on jo lakkautettu ajat sitten. Uskonnon välinearvoa tuskin kukaan kykenee kiistämään.

Kumman välinearvo on suurempi, kristinuskon vaiko islamin, jää nähtäväksi - sillä uskonnottomuudella ei ole mitään välinearvoa ja ateismin välinearvo on uskontoja heikompi. Vai olisiko kenties jollakin pakanauskonnolla vielä suurempi välinearvo kuin islamilla?

Lisäys 03. marraskuuta 2009 klo 23:57 Italiassa ei olla samalla tavoin dhimmejä kuin Suomessa, eikä Italian lammas käännäkään toista poskea samalla tavoin kuin Suomen leijona. Italialaisilla on ns. coglioni omaan identiteettiinsä ja omaan kulttuuriinsa liittyvissä asioissa. Suomalaisilla ei ole.

Jos ruukinmatruunalta asiaa kysytään, niin Marja-Sisko Aallon tapaus oli kirkolta positiivinen veto (= tiettävästi usko ei ole pimpsan eikä pippelin vaan sydämen asia), mutta dhimmiytyminen islamin osalta (= uskonnon, joka on julistautunut kristinuskon viholliseksi, suosiminen on kirkon taholta pelkkää tyhmyyttä) hyvin negatiivinen.

Väärää tasa-arvoa, osa V

Iltalehti tiesi kertoa, että Göteborgissa on riehunut väkivaltainen tyttöjengi. Teinitytöistä koostunut jengi on ryöstänyt ja pahoinpidellyt lukuisia samanikäisiä tyttöjä. Oikeudenkäynnin pääsyytetty on vasta 16-vuotias tyttö, joka johti kymmenestä teinistä koostunutta joukkiota. La Familjeksi itseään nimittänyt jengi kävi kahdenkymmenen samanikäisen tytön kimppuun, pahoinpiteli ja ryösti heidät.

Tytöt, joista seitsemän oli yli 15-vuotiaita ja siis rikosoikeudellisesti vastuuikäisiä, eivät pahemmin tekojaan peitelleet: he videoivat osan ryöstöistä kännykkäkameralla, ja laittoivat valokuvia teoistaan internetiin. Uhreja myös varoitettiin ilmoittamasta rikoksista poliisille. Joissain tapauksissa heidät uhattiin jopa surmata. 16-vuotias jengijohtaja ja hänen 13-vuotias apurinsa on otettu huostaan ja sijoitettu laitokseen. Expressenin mukaan 16-vuotias kärsii ADHD:sta, Tytön hoitoon sijoittamisesta päättäneiden viranomaisten mukaan hän ei tunne myötätuntoa uhreja kohtaan, eikä kunnolla käsitä tehneensä väärin.

Ruukinmatruunan tulkinta on, että tämä tytsy on kaupan päälle hyvin suurella todennäköisyydellä psykopaatti. Kyvyttömyys minkäänlaiseen empatiaan ja haluttomuus tehdä eroa oikealle ja väärälle on psykopaatin pomminvarma tuntomerkki. Tällaiselle ihmiselle ainoa oikea paikka on joko vankimielisairaala tai vankila. Psykopaatti ei parane eikä häneen tepsi mikään terapia - ainoa hoito on eristää hänet pysyvästi potentiaalisista uhreistaan.

Poliisin mukaan kaikki liigaan kuuluneet tytöt tulevat rikkinäisistä kodeista: yhdenkään isä ei esimerkiksi asu samassa osoitteessa. Heidän juurensa olivat eri maissa, uhrit sen sijaan olivat kaikki syntyperäisiä ruotsalaisia.

Joskus aikoinaan todettiin en finne igen, kun joku Slussenin sissi oli käynyt klupuamassa kaverinsa kännipäissään. Mutta suomalaissiirtolaiset - joita monia leimasi rikkinäinen perhe, alkoholismi ja syrjäytyminen - eivät sentään ryhtyneet tuonkaltaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen! Eivätkä varsinkaan suomalaistytöt. Heillä oli pääsääntöisesti sen verran tolkkua, etteivät he sentään väkivaltarikollisiksi ryhtyneet.

Ruukinmatruuna on monasti todennut, että se että tytöt alkavat vapautuessaan (vapautuessaan mistä? vapautuessaan mihin?) omaksua miesten sukupuoliroolista ne kaikkein destruktiivisimmat ja vastenmielisimmät piirteet, on väärää tasa-arvoa - ja siitähän tässäkin on kyse.

Jos ja kun tämän jengin tytöt tulevat rikkinäisistä kodeista, niin feministien päätavoite - perheiden hajottaminen, isien syrjäyttäminen ja perheyhteisöjen särkeminen juurettomiksi, atomitason yksilöiksi - on osoittautunut katastrofiksi. Pääsääntöisesti tytöt pärjäävät avioerossa poikia heikommin; he syrjäytyvät helpommin ja omaksuvat helpommin holtittomat käytöstavat. Ja jos tyttö vielä sattuu olemaan valmiiksi valuvikainen, tulos on tuhoisa.

Ja se on väärää tasa-arvoa.

Lisäys 02 marraskuuta 2009 12:05: Missä, oi missä, te feministit oikein kuppaatte silloin kun teitä todella tarvittaisiin?

400,000 full!

The line of 400,000 torpedo cars filled was breached yesterday! The Ironmistress wishes to thank all her readers, and during this recession and sad news of the metal industry, it seems her pig iron is hot stuff enough!

Antisemitismi vihdoin romukoppaan

Juutalaisviha alkaa länsimaissa olla vihdoinkin lopullisesti katoavaa kansanperinnettä. Amerikanjuutalaisen Anti-Defamation Leaguen mukaan enää vain noin 12% amerikkalaisista suhtautuu juutalaisiin negatiivisesti.

Kysely on tehty vuosittain, ensimmäisen kerran 1964, jolloin liki 29% amerikkalaisista suhtautui juutalaisiin vihamielisesti.

Vuoden 1964 jälkeen paljon on vettä virrannut Mississippissä, ja yhteiskunta on muuttunut radikaalisti. Mistä tällainen muutos kielii?

Juutalaisvihalle on ollut perinteisesti kolme syytä:

1) Uskonnollinen: kristityt ja juutalaiset ovat olleet uskonasioista toistensa kurkuissa jo Jamnian synodista 90 jKr lähtien. Samoin Koraani on täynnä juutalaisvihaa, ja muslimien ja juutalaisten välillä ei paljoa ole rakkautta säästelty. Samoin monet pakanat ovat vihanneet juutalaisia monoteismin takia.

2) Nationalistinen: juutalaisia on pidetty epäisänmaallisina, nurkkakuntaisina, vihamielisinä ja petollisina ja heillä on vastenmieliset tavat (sapatti, kashrut, brith mila), ja juutalaisia on syytetty siitä, että he suhtautuvat goyimiin todella kylmäkiskoisesti. Tämä vihan muoto on paljon vanhempi kuin uskonviha, ja jo pakanalliset kreikkalaiset ja roomalaiset vihasivat juutalaisia tästä syystä.

3) Rasistinen: juutalaisten katsotaan olevan eri rotua ja jo biologisista syistä vihamielistä goyimille. Tämän antisemitistisen, "valistuneen" tai "tieteellisen" rotuvihan isä on Voltaire, ja se on vihan muodoista uusin, ja sitä on pyritty perustelemaan tieteellä. Hitlerin viha oli erityisesti rasismia, mutta myös Ku Klux Klan on vihannut juutalaisia nimenomaan rasistista eli rotuvihan syistä.

On totta, että juutalaiset ovat pitäneet kynsin hampain kiinni etnisestä identiteetistään - ja vihanneet kristinuskoa juuri tästä syystä; kristityksi kääntyminen merkitsee etnisen identiteetin riistämistä ja assimilaatiota. Samoin on totta, että monissa maissa juutalaiset ovat olleet harvinaisen nurkkakuntaista väkeä ja hyvin vähän tekemisissä valtaväestön kanssa - he ovat itse asiassa halunneetkin mariginalisoitua, sillä mariginalisoituminen merkitsee Esran kirjan sanoin "tulisen muurin" pystyttämistä "meidän" ja "niiden" välille. Etniseen identiteettiin takertumisen kääntöpuoli on kylmäkiskoinen ja pahimmillaan vihamielinen suhtautuminen muihin - toinen esimerkki tällaisesta kansakunnasta, jotka ovat kynsin hampain pitäneet etnisestä identiteetistään kiinni, ovat romanit.

Mutta ha-Šoa merkitsi lopullista kuoliniskua judaismille. Keskitysleirillä ei ole Jumalaa. Keskitysleireiltä hengissä selvinneet palasivat sieltä kotiin ateisteina; jos kerran Jumala ei kyennyt suojelemaan omaa valittua kansaansa, niin kykeneekö hän ylipäänsä pitämään omaa osaansa diilistä? Kaikkein pahin nöyryytys oli lisäksi se, että ne kansakunnat, jotka pelastivat juutalaiset joutumasta lopulliseen tuhoon, olivat kaupan päälle kristittyjä!

Tämä nöyryytys, pettymys, kärsimys ja disillusionoituminen merkitsi judaismin kuolemaa uskontona. Siinä, missä kristinusko kuoli Verdunin ja Passchendaelen mutaan, judaismi kuoli Auschwitzissa ja Chelmnossa kaasukammioihin ja hirsipuihin. Ei ollut enää Jumalaa, ei enää valittua kansaa. Oli enää vain kansakunta muiden joukossa, ilman kotimaata. Pieni lohtu oli sentään Israelin perustaminen 1948.

Mutta USA:n juutalaisista liki 70% on ateisteja. Juutalaisuus on enää pelkkä etninen määre, ei enää uskonnollinen. Ja tämä disillusionoituminen ja maallistuminen, ja toisaalta USA:n kristittyjen voimakas maallistuminen, pudotti pohjan pois uskontoon perustuvalta vihalta. Ei ollut enää vastakkainasettelua farisealaisten ja messiaanisten, talmudististen ja halakhististen, juutalaisten ja kristittyjen, välillä. Oli enää vain kaksi maallistunutta uskontokuntaa.

Ja tämä uskonnollinen disillusionoituminen ja maallistuminen toisaalta myös mursi sen tulisen muurin, jota juutalaiset olivat Esran päivistä lähtien 300-luvulta eKr ylläpitäneet goyimin suuntaan. Getossa on turvallista, mutta gettoutuminen herättää sen ulkopuolella epäluuloja ja epäluottamusta. Ja kun juutalaiset uskaltautuivat getoista pois, he huomasivat goyimin olevan itse asiassa aivan samankaltaisia kuin hekin. Samoin goyim huomasivat juutalaisten olevan itse asiassa ihan mukiinmeneviä tyyppejä. Uskonnollisen vastakkainasettelun hälveneminen merkitsi luottamuksen kasvua.

Ja tämä luottamuksen kasvu oli omiaan vähentämään juutalaisvihaa.

Entäpä sitten nationalistinen ja rasistinen viha? Juutalaiset ovat USA:ssa osoittaneet moneen otteeseen olevansa aivan yhtä isänmaallisia kuin muutkin amerikkalaiset ja olevansa osa amerikkalaista kansankokonaisuutta. He ovat osoittaneet olevansa lojaaleja nimenomaan amerikkalaisuudelle - eivät Israelille eivätkä toisille juutalaisille. Nationalistinen viha on hälvennyt yhdessä uskonnollisen vihan kanssa.

Jäljellä on enää rasismi, rotuviha. Ja tämän ruman vihan lopullinen kitkeminen voi olla vaikeaa. Mutta onneksi ei mahdotonta.

Mutta ikävä kyllä tämä antisemitismin vähittäinen häviäminen ei ole tullut juutalaisille ilmaiseksi. Judaismin häviäminen on myös merkinnyt juutalaisen identiteetin vähittäistä häviämistä ja assimilaatiota pikkuhiljaa amerikkalaiseen valtaväestöön. Siinä, missä 1960-luvulla juutalaisten avioliitoista oli vain noin 10-15% seka-avioliittoja, nykyään noin 45-55% juutalaisista menee kristityn tai ateistin kanssa naimisiin - joissakin päin USA:ta jopa liki 90% avioliitoista on seka-avioliittoja. Kaupan päälle juutalaiset ovat hyvässä maineessa puolisoina! Koska kristinusko on huomattavasti helpompi uskonto noudattaa kuin judaismi, usein lapset kasvatetaan kristityiksi. Judaismin hävitessä myös juutalainen identiteetti häviää lasten mukana.

Ja tästä juutalaiset USA:ssa itse pahoittelevat. Puhutaan "hiljaisesta holokaustista", the silent holocaust, kun juutalaiset, jotka ovat kynsin hampain 2500 vuoden pitäneet kiinni identiteetistään, nyt assimiloituvat. Ei suinkaan vihan vaan rakkauden kautta.

Mutta onko se hinta sille, että antisemitismi joutaa lopullisesti romukoppaan?

Hinta on kovin kallis maksaa, mutta vielä kalliimpaa on antisemitismi. Mutta ehkäpä tämä assimilaation uhka vie lopullisesti nuo kaksi uskontokuntaa, nuo Gamaliel Suuren aivolapset, joista toinen on syntynyt Shaulin, siis Paavalin ja toinen Johanan ben Zakkain kautta, siis judaismin ja kristinuskon, neuvottelupöydän ääreen eli "miten opitaan sietämään toisiamme ja tunnustamaan toinen toisemme". Olisi todella ikävää, jos assimilaatio merkitsisi juutalaisen kansakunnan häviämistä.

Missä tähdetkin ovat erilaiset

Tuo Betelgeuze-juttu jätti vielä aineistoa uuteen masuuninlaskuun. Kuten tiedämme, avomerilaivurikurssilla suoritetaan tähtitieteellisen navigoinnin tutkinto, ja jokainen ihminen, jonka ÄO on korkeampi kuin hänen ruumiinlämpönsä, tietää että horoskooppimerkit ovat tosiasiassa tähtikuvioita eli tähdistöjä. Ruukinmatruunan sydäntä vihlaisi kun hän luki, että Laura Dekkerin ei sallita ensi keväänä lähteä merelle, ja hän itsekin kaipaa kovasti merelle - sinne, missä tähdetkin ovat erilaiset.

Jokaisen lapsen elämässä on aika, jolloin tähdet kiinnostavat. Useimmille tytöille se kiinnostus johtaa astrologiaan ja horoskooppeihin - ei ole sattumaa, että horoskoopit ovat jokaisen naistenlehden luetuin osasto. Mutta ruukinmatruunalle jälleen se todellisuus oli tarua kiehtovampaa - tässäkin asiassa. Kun opettaja koulussa kertoi, että Aurinko on tähti, niin tästä innostuneena teidän ikioma Hermione Granger -klooninne kysyi sitten takaisin: Opettaja, opettaja, ovatko tähdet sitten aurinkoja? Eli että onko jokaisen tähden ympärillä ikioma aurinkokunta? Opettajan vastaus oli periaatteessa myönteinen - ja se, että jokainen tähti on aurinko tuntui paljon kiehtovammalta kuin mikään horoskooppi sen jälkeen. Tuon jälkeen ruukinmatruuna ei ole lainkaan pannut pahakseen sitä, että kiva ja mielenkiintoinen poika alkaakin kertoa hänelle tähtitieteestä heidän ollessaan kahdestaan kesäyössä hiekkarannalla. (Oh be a fine guy, kiss me right now, sweetheart, voisi hän todeta siihen.)

Ja pikku ruukkilainen oppi tuntemaan pohjoisen tähtitaivaan tähdistöt. Ensimmäisenä tietysti Iso karhu - meille suomalaisille kaikkein rakkain tähdistö, jonka seitsemän kirkkainta tähteä tunnetaan myös nimellä Otava - nimi tarkoittaa lohipatoa. Ison karhun kaksi viimeistä tähteä - Dubhe ja Merakh - muodostavat Karttakeppinä tunnetun asterismin: kun näistä kahdesta tähdestä vedetään suora linja ylöspäin, päästään Pienen karhun päätähteen, Pohjantähteen - tai latinaksi Polarikseen. Polaris on nimensä mukaisesti taivaanpallon pohjoisnavalla - riittävän lähellä, että sitä voidaan pitää taivaanpallon napana. Se siis osoittaa aina karttapohjoiseen. Pieni karhu löytyy navan toiselta puolen vastapäätä isoa.

Mutta kun Isosta karhusta lähdetään toiseen suuntaan ja seurataan karhun kaartuvaa "häntää", päädytään Karhunvartijan tähdistöön, ja sen kirkkaaseen päätähteen Arcturukseen. Samaa ympyräkaarta jatkaen päästään Neitsyeen ja Spicaan - siis horoskooppitähdistöön. Suoraan Ison karhun alapuolella on Leijona, jonka kirkas päätähti Regulus on tärkeä navigointitähti. Vastaavasti kun vedetään suora viiva Ison karhun "hännän" kolmen linjassa olevan tähden - Mizar, Alioth, Megrez - ja neljännen, Merakin kautta, päädytään Kaksosten tähdistön Kastoriin. Ja näin pikku ruukkilainen opetteli hahmottamaan koko tähtitaivaan, tunnistamaan tärkeimmät tähdet ja niiden paikat taivaanpallolla; siitä oli sitten vanhemmiten avomerilaivurikurssilla hyvin paljon apua!

Kuten todettu, horoskooppimerkit ovat tähtikuvioita. Horoskooppitähdistöt sijaitsevat Eläinradaksi kutsutun reitin eli ekliptikan varrella. Ekliptika kuvaa Auringon näennäistä rataa taivaanpallon ympäri vuoden aikana, ja koska planeettakuntamme on melko lailla laakea eli planeetat kiertävät Aurinkoa sen päiväntasaajan tasossa, planeetatkin seuraavat pitkälti juuri ekliptikaa. Ekliptika on 23° 27" kulmassa taivaanpallon ekvaattoriin nähden, ja se leikkaa taivaanpallon ekvaattorin Aries-pisteessä sekä Virgo-pisteessä (kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus), ja on korkeimmillaan pohjoisessa Ravussa (kesäpäivänseisaus) ja alimmillaan Kauriissa (talvipäivänseisaus). Aries-pistettä pidetään eräänlaisena taivaanpallon "nollapituuspiirinä", ja se, mitä kutsutaan merimieskielellä SHA:ksi (Sidereal Hour Angle) ja astronomikielellä rektaskensioksi eli tähden pituusaste (tuntikulma), lasketaan Aries-pisteestä. Erinomaisen hyvä kiintopiste on Orionin vyön kolmas tähti, Mintaka: sen SHA on 275 astetta ja deklinaatio 0, eli se sijaitsee suoraan taivaanpallolla "näennäisessä lännessä" ja päiväntasaajalla. Toisella puolen taivaanpalloa vastaavanlainen kiintopiste on Käärmeenkantajan β Opi, Kebalrai. Ikävä kyllä Aries-pisteen ja taivaanpallon ekvaattorin leikkauskohdilla ei ole samanlaisia kiintopisteitä!

Taivaanpallo, mikä se on? Taivasta, minkä näemme ympärillämme, kutsutaan taivaanpalloksi, sillä se muodostaa ikäänkuin onton pallon ympärillemme. Olemme yhden pallon, Maapallon, pinnalla, ja katselemme toisen pallon, Taivaanpallon, sisäpintaa. Taivaanpallon lakipistettä kutsutaan zeniitiksi - se on suoraan päämme päällä. Mutta taivaanpallon zeniitti ei ole sama kuin taivaanpallon pohjoisnapa.
Taivaanpallo on killissä Maapalloon nähden saman verran kuin mitä tulee kun suorankulman lukemasta (90°) vähennetään oma leveysasteemme. Eli Pohjoisnavalla taivaanpallon napa-akseli yhtyy Maan napa-akseliin ja on suorassa; Helsingissä (60°) taivaanpallon napa-akseli on killissä 30° ja päiväntasaajalla (0°) taivaanpallo "vierii" ylitsemme - Pohjantähti on tällöin aivan horisontissa. Kaikki ne tähdet, joiden leveysaste eli deklinaatio on taivaanpallolla sama tai pienempi kuin suorastakulmasta vähennetty oma maantieteellinen leveysasteemme, ovat sirkumpolaarisia - ne kiertävät taivaanpallon pohjoisnapaa koskaan laskematta horisontin taa. Ne tähdet, joiden deklinaatio on tämän lukeman ja sen vastaluvun välissä, ovat ekvatoriaalisia - ne näkyvät osan yöstä ja osan laskevat horisontin taa. Luonnollisesti pohjoisnavalla kaikki tähdet ovat sirkumpolaarisia ja päiväntasaajalla kaikki ekvatoriaalisia! Ne tähdet, joiden deklinaatio (leveysaste taivaanpallolla) on sama kuin oma leveysasteemme, nousevat vuorotellen zeniittiin eli taivaan laelle.

Yksi parhaimpia - ja tärkeimpiä - tähdistöjä on Orion. Se on helppo löytää, ja sen kaikki kirkkaat tähdet - Betelgeuze, Bellatrix, Rigel, Saiph, Alnilam, Alnitak, Mintaka - ovat tärkeitä navigointitähtiä. Se sijaitsee taivaanpallon päiväntasaajalla (itse asiassa ekvaattori kulkee nätisti Mintakan, Orionin vyön ylimmän tähden, kautta) ja Orionin avulla on helppo löytää muita tähdistöjä - Talvikolmion tähdethän ovat Betelgeuze, Prokyon (Pieni koira) ja Sirius (Iso koira) - Sirius on Orionin vyötä hiukan vasemmalle alas seuraten se julmetun kirkas tähti. Orionin vasemmalla puoella ovat Kaksosten Kastor ja Pollux, ja oikealla puolella Härän Aldebaran - jonka lähellä on avoin tähtisikermä, Plejadit eli Seulaset eli Subaru, joka usein sekoitetaan "Pikku Otavaan". Hyvän tähtikartan avulla on helppoa löytää Isoa karhua ja Orionia apunakäyttäen kaikki taivaan tärkeimmät tähdistöt, mukaanlukien ne horoskooppitähtikuviot! Yksi parhaita apuvälineitä on suuntimakiikari, eli kiikari, jossa on mukana kompassi; siitä on paljon apua kun määritetään tähden suuntimaa ja yritetään tunnistaa sitä. Nörttimäistäkö? Aivan varmasti, mutta ilman sitä ei tipu sitä kadehdittua viiriä sinne saalinkiin. Sitä ei saa rahalla. Se pitää suorittaa.

Mutta kun lähdemme sinne avomerelle, niin kun on kämmelletty riittävästi ja haaskattu riittävästi sähköä, niin makean veden kipparin käsissä GPS sanoo ennemmin tai myöhemmin lopulta "örf". Sitten kaivetaan sekstantti, suuntimakiikari, kronometri ja Nautical Almanac esiin ja aletaan tekemään laskutoimenpiteitä, eli missä tätä nyt oikein ollaan. Ruukinmatruuna toivoo nyt kaikesta sydämestään, että Jessica Watson ja Laura Dekker osaavat nuo pallotrigonometriset laskutoimitukset ja sekstantin käytön - Ellen McArthur osaa. Ja tuntevat tähdistöt.

Tähtitaivas on ollut, paitsi astronomin kiinnostuksen kohde, myös merenkulkijan rakkain ystävä aina siitä lähtien, kun ihminen alkoi jättämään kotirannat taakseen ja purjehtimaan avomerellä. Ja tähdistöjen avulla suunnistaminen olikin ensimmäisiä tapoja suunnistaa, ja pysyi käytössä aina hyperbelisuunnistusjärjestelmien (Decca, LORAN, Omega) käyttöönottoon asti toiseen maaimansotaan.

Ja jokainen kulttuuri on nähnyt tähdistöissä niin eläviä olentoja, sankareita, taruolentoja kuin elottomia esineitäkin. Meille suomalaisille Iso karhu on varmasti se rakkain tähdistö, ja tunnettu hengellinen laulu Täällä Pohjantähden alla kertoo, missä kotomaamme sijaitsee. Useimmat kirkkaiden tähtien muodostamat tähdistöt saivatkin nimensä jo antiikin aikana.

Mutta kun merenkulkijat uskaltautuivat yhä edemmäs etelään, he kohtasivat jatkuvasti yhä uusia ja uusia tähtiä - tähtiä, jotka olivat ennestään tuntemattomia. Rohkeat miehet kartoittivat eteläistä pallonpuoliskoa, ja ensimmäisenä luonnollisesti nimettiin kaikkein kirkkaimmat ja näkyvimmät tähdet. Ja toki niistäkin alettiin muodostamaan tähtikuvioita.

Eteläisellä pallonpuoliskolla ei ole yhtä näyttäviä ja upeita tähdistöjä kuin pohjoisella. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö sielläkin tähtiä olisi. Etelän tähdistöt vain ovat vaatimattomampia kuin pohjoisen. Kuitenkin kaikki ekvatoriaaliset tähdistöt, ja suuri osa pohjoisen tähtitaivaan tähdistöistä näkyy myös etelässä - joskin ylösalaisin ja nurinniskoin! Orion, joka on uljas pystyssäoleva metsästäjä, onkin keikahtanut paistinpannuksi lähellä päiväntasaajaa. Ja löytyyhän etelästä myös Rigil Kentaurus (α Centauri), maata lähin tähti, sekä Skorpioni ja sen kaksi kaunista tähteä, Antares ja Shaula. Ja onhan toki Linnunradan keskusta Jousimiehessä - ja Linnunrata siellä kirkkain!

Eteläisellä pallonpuoliskolla on kuitenkin yksi tähdistö yli muiden - ja se on kaikista tähdistöistä pienin mutta eteläisen pallonpuoliskon kirkkain: Etelän risti. Tämä tähdistö on neljän hyvin kirkkaan tähden - Acrux, Mimosa, Gacrux ja Decrux - muodostama pieni kuvio, ja ristin muotoisena se oli kirjaimellisesti taivaan lahja syvästi uskonnollisille merenkulkijoille. Se on lähellä taivaanpallon etelänapaa, ja sitä käytetäänkin usein etelänavan määrittämiseen. Ensimmäisenä sen kartoitti Amerigo Vespucci, ja jo Fernão de Magalhãês nimesi sen ja suunnisti sen avulla. Sillä on eteläisen pallonpuoliskon asukkaille sama merkitys kuin Isolla karhulla meille pohjoislaisille, ja siinä missä me asumme täällä Pohjantähden alla, Australiassa, siellä Down Under, asutaan under the Southern Cross. Etelän risti näkyykin niin Australian, Uuden-Seelannin, Papua-Uuden-Guinean kuin Samoankin lipuissa - se on heille rakkain tähdistö, ja täysin aiheesta. Ja purjelaivojen aikaan se on tuonut monelle suomalaisellekin merimiehelle lohtua koti-ikävään.

Niinpä merenkulkijat alkoivat antaa nimiä ennestään tuntemattomille tähdistöille, ja he nimesivät niitä matkoillaan kohdanneiden olentojen mukaan. Etelästä löytyy Kultakala, Paratiisilintu, Tukaani, Feeniks, Kyyhkynen, Kameleontti, Lentokala jne ja pian olivatkin kirkkaat tähdet jo muodostettu kuvioihinsa.

Ongelma vain oli, että kirkkaiden tähtien muodostamiin tähdistöjen väliin jäi paljon vähän himmeämpiä tähtiä. Niitä oli toki pohjoisellakin pallonpuoliskolla. Niinpä koko taivaanpallo haluttiin jakaa tähdistöihin, ja tyhjät tilat täyttää.

Ikävä kyllä elettiin 1700-lukua ja vali[s]tusaikaa, ja nimeämisen hoitivat tähtitieteilijät eivätkä suinkaan merenkulkijat - eikä eteläisen pallonpuoliskon asukkaita konsultoitu mitenkään. Niinpä sieltä löytyykin sellaisia varsin proosallisen nimisiä tähdistöjä kuten Ilmapumppu, Sulatusuuni, Heilurikello, Kulmamitta, Sekstantti, Teleskooppi, Oktantti, Mikroskooppi jne. Kamalia nimiä! Miettikääpä nyt hyvät lukijat itsekin:

André ja Bettina rakastelivat kiihkeästi etelän yön kuumalla hiekkarannalla meren liplattaessa, ja Ilmapumpun tähdet valaisivat heidän onneaan

Tuosta ei saisi edes Herttasarjaan aineksia. Mutta onneksi kaikkein kamalimmat ehdotetut tähdistöjen nimet - Sähkögeneraattori, Kuumailmapallo, Fredrikin kunnia, Lokiliina, Kirjapainotoimisto - eivät koskaan päässeet taivaanpallolle! (Ehkä onneksi.)

Ruukinmatruuna siis kaipaa merelle. Mutta osaisiko hän sittenkään navigoida outojen tähtien mukaan? Pelkkä gepsiin luottaminen tuntuu vähän fuskulta. Miltä tuntuisi se, kun taivaalla ei olekaan Iso karhu vaan Etelän risti? Olisiko siitä Pohjantähden korvikkeeksi? Miltä tuntuisi nukkua vuosi riippumatossa tai koijassa vuoteen sijaan? Kaipaisiko hän etelän paratiisisaarilla sittenkin Itämeren kaunista ja karua saaristoa ja Itämeren harmaita aaltoja? Kysymyksiä ilman vastauksia, ja todennäköisesti jäävätkin ikuisiksi ajoiksi ilman vastauksia.

USA:n lama pähkinänkuoressa

Everytown, US, on pieni tuppukylä, jossa koko asujaimisto on korviaan myöten velkaantunut. Kenelläkään ei ole rahaa velkojen maksuun. Mutta Everytownin hotelliin tulee matkalainen, ja lyö sadan dollarin setelin tiskiin ja sanoo menevänsä katsomaan huoneita.

Hotellinomistaja nappaa setelin, ja maksaa sillä $100 velkansa lihakauppiaalle.

Lihakauppias menee kiireen vilkkaa karjafarmarin luo. Hän on ollut $100 pystyssä pihvilihasta.

Karjatilallinen menee Exxoniin baariin maksamaan polttoainevelkansa huoltoasemanpitäjälle.

Veijo Exxon menee puolestaan paikallisen ilotytön luo, ja maksaa velkansa hänelle.

Ilotyttö kipaisee hotelliin, ja maksaa hotellinpitäjälle $100 huonevuokransa.

Hotellinpitäjä panee satalappusen takaisin tiskille.

Sillävälin asiakas tulee yläkerrasta, toteaa ettei hän taidakaan yöpyä täällä, ja koppaa satasensa. Kaikki ovat tyytyväisiä - koko Everytown on päässyt veloistaan, asiakas sai rahansa takaisin, ja kaikki katsovat luottavaisin mielin tulevaisuuden ja amerikkalaisen unelman perään...