Venäjä on viime aikoina ärjähtänyt Suomen suuntaan. Siis rähissyt Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä vastaan. Jotkut meistä ovat huomaavinaan YYA-aikojen palaavan, koska samalla on ehdotettu yhteisiä sotaharjoituksia.
Kenellekään vähääkään politiikkaa ja historiaa tuntevalle tuo ei tullut yllätyksenä. Putinin aikana Venäjä on ottanut monta askelta takaisin kohti historiallista jatkumoaan yksinvaltaisena despotiana - siihen valtiokehitykseen, joka alkaa mongolivallasta ja jonka perillinen tsaarinvalta oli, ja jonka jatkumoa oli myös neuvostovalta. Uraa! Uusi Njeuvostoliito on zyntynyt, voisi Sergei Fukov todeta.
Eli miten tuo uhittelu ja ärjyminen pitäisi tulkita? Viime keväänähän Neuv... siis Venäjä uhitteli Viron suuntaan patsaskiistassaan, ja kärsi ilmeisen arvovaltatappion. Uhittelu on selvä merkki siitä, että Venäjä ei ole hyväksynyt maan sotilaallisen painoarvon luhistumista, vaan pyrkii uudelleen suurvallaksi ja omaksuu suurvallan elkeet.
Mutta onko Venäjästä suurvallaksi?
Kun pidämme mielessä vanhan maksiimin Venäjä ei ikinä ole niin heikko kuin miltä se näyttää, eikä ikinä niin vahva kuin miltä se näyttää, ja tarkastelemme Venäjän suurvaltapyyteiden takana olevia voimia - ja pidämme mielessä, että suurvaltapolitiikkaa ymmärtää parhaimmin tutkimalla pikkulasten ihmissuhteita ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintatapoja, pääsemme pitemmälle kuin pelkän idealismin tai naiivin realismin kautta. Ja aivan ensimmäisenä tulee tarkastella taloutta, sillä talous on kaiken poliittisen toiminnnan elinehto, nervus rerum
On kiistaton tosiasia, että Venäjä on kokenut valtavan taloudellisen nousun viime vuosina. Mutta mitä sen nousun takana on?
Venäjän koko taloudellinen nousu on tapahtunut yksinomaan yhdestä syystä: Venäjästä on tullut yksi maailman merkittävimpiä öljyn tuottajia. Koko Venäjän talous perustuu öljyyn ja öljyvaurauteen. Öljyrahoilla on maksettu rästissä olleet palkat, öljyrahoilla on uusittu armeijaa - ja öljy- sekä kaasuputkia on käytetty politiikanteon välineenä. Kuningas Öljy siis hallitsee Venäjää.
Mutta tämä on samalla merkinnyt sitä, että Venäjän talous nojaa vahvasti alkutuotantoon - primäärielinkeinoihin siis. Venäjä on deindustrialisoitunut voimakkaasti. Venäjän perusteollisuus ei ole pärjännyt kilpailussa länsimaisille ja itämaisille kilpailijoilleen. Venäjän perusteollisuus on kaupan päälle hyvin keskittynyttä, mikä yhdessä Venäjän valtavan maantieteellisen koon ja Venäjällä rehottavan korruption kanssa merkitsee tehottomuutta. Venäjän perusteollisuuden tilasta kertoo paljon se, että siellä valmistetaan terästä yhä edelleen Siemens-Martin -prosessilla, joka hylättiin Länsi-Euroopassa jo 1950-luvulle tultaessa. Venäjällä siis öljyntuotanto on syrjäyttänyt sekundaari- ja tertiäärielinkeinot, tuotannon ja palvelut. Samalla Venäjän kansa on jakaantunut hirveän köyhiin ja hirveän rikkaisiin (gini-indeksillä 0,41) ja elinkeinojakauma on hyvin yksipuolinen.
Venäjä siis on luonnonvaratalous - aivan kuten öljyä tuottavat arabimaatkin. Ja luonnonvaratalous on tyypillistä kehitysmaan elinkeinorakenteelle. Venäjä siis ei ole nousemassa teollisuusmahdiksi, vaan Venäjä on taantumassa kehitysmaaksi, jota kehitystä maan öljytulot voitelevat. Venäjälle öljytulot siis eivät ole mitään muuta kuin tappavaa myrkkyä, joka mädättää maan orastavan demokratiakehityksen, tukahduttaa muut elinkeinot ja yhdessä Venäjällä rehottavan korruption kanssa johtavat maan pienen eliiitin johtamaksi kleptokratiaksi.
Luonnonvarat eivät ole yhdellekään tuossa tilanteessa olevalle maalle siunaus. Luonnonvarat ovat kirous. Sen kirouksen voi poistaa vain voimakas demokratiakehitys, jota Venäjällä ei ole näköpiirissä.
Noh. Venäjä siis on öljytuloihin nojaava kehitysmaatalous, jonka talous on täysin riippuvainen öljytuloista. Mihin tämä johtaa?
Kehitysmaat pääsääntöisesti eivät ole suurvaltoja, sillä suurvallan ensisijainen vaatimus on vahva ja kestävä talouspohja. Kehitysmaa, joka pullistelee lihaksiaan, ei ole supervalta vaan öykkärivaltio - sen vahvuus on pelkkää kuumaa ilmaa.
Tarkastellaanpa sitten Venäjän armeijaa. Venäjän armeija on perinteinen asevelvollisuuteen nojaava massa-armeija, jossa teknologian taso on hyvin alhainen, jossa koulutustaso on heikko (venäläisiä sotilaita on perinteisesti käytetty ilmaisena orjatyövoimana maataloudessa) ja jossa väkivalta, korruptio, simputus ja mobbaaminen ja surkea moraali rehottavat. Venäjällä asevelvollisuus on äärimmäisen epäsuosittua - vuosittain armeijaan saadaan vain noin 8% kutsuntaikäisistä pojista. Seuraus on, että valtava määrä kalustoa ruostuu käyttämättöminä ja kasarmit ovat tyhjillään. Venäjällä ei ole enää käyttökelpoista armeijaa, mikäli armeijan mittapuuna pidetään nykyaikaisen NATO-maan armeijaa. Venäjän armeija kelpaa lähinnä uhitteluun heikommille, mutta sen joutuminen yhdenkin oikean armeijan kanssa konfliktiin merkitsisi katastrofia. Ainoa, mikä saattaisi pelastaa Venäjän puolustusvoimat, olisi sen valtavan koon supistaminen, laadun kohentaminen ja siirtyminen palkka-armeijaan. Tätä taas työpaikkojensa puolesta pelkäävät upseerit eivät halua.
Venäjällä siis talouspohja on todellisuudessa retuperällä ja sen armeija on surkeassa tilassa.
Entäpä väestöpohja? Venäjällä alkoholismi on ollut kansantapa, ja nyt ongelmana ovat vielä huumeet. Huumeita on seurannut spid - Venäjän väestöstä 1-2% on HIV-positiivisia, eivätkä syynä ole Viipurin vodka- ja seksiturismi. Venäjä myös abortoi tulevaisuutensa - jokaista syntyvää lasta kohti tehdään 1,8 aborttia - ja Venäjällä syntyvyys on ollut kolmatta vuosikymmentä laskussa. Samoin Venäjän väkiluku on voimakkaassa laskussa pienentyen noin miljoonalla vuosittain. Venäjällä on ongelmana oma muslimiväestönsä, jonka prosentuaalinen osuus on kasvanut. Edes venäläisten voimakas paluu ortodoksisuuteen 70 v pakkoateismin jälkeen ei ole helpottanut tilannetta.
Sun Tzu opettaa: Näyttele heikkoa, kun olet vahva, ja näyttele vahvaa, kun olet heikko. Ja Venäjä toimii juuri näin. Se ärjähtelee ja uhittelee naapureilleen ja antaa itsestään vahvuuden signaaleja, vaikka tosiasiallisesti Venäjällä on kehitys kohti luonnonvaratuotantoon nojaavaa kehitysmaataloutta vahvassa kulussa. Venäjä peittää heikkoutensa uhitteluun. Ja tiedämme, ettei Venäjä ole ikinä niin vahva kuin miltä se näyttää. Kun nuo kolme asiaa lasketaan yhteen - talous, armeija ja väestö - Venäjän todelliset kasvot näyttäytyvät. Karhunpoika sairastaa.
Miten karhunpojan karjahtelu pitäisi tulkita? Venäjä yrittää rähinällään luoda itsestään vahvan mielikuvaa, vaikka Venäjä on heikko. Venäjän ongelmana on iso itäinen naapuri. Niinpä se leikkii vahvaa lännessä.
Tosiasiassa Suomi on Venäjälle paljon tärkeämpi naapuri kuin mitä me uskommekaan. Suomi on ainoa Venäjän naapurimaa, missä Venäjää ei vihata. Suomi on ainoa naapuri, johon Venäjä on kyennyt luottamaan. Täältä ei koskaan ole heitetty lokaa Venäjän suuntaan. Suomalainen ryssäviha on vain kevyttä antipatiaa verrattuna vaikkapa puolalaiseen. Venäjä ei halua menettää Suomea - Suomi on Venäjän ikkuna länteen.
Mitä Suomen pitäisi tehdä? Miten reaktiot pitäisi tulkita?
On selvää, että kumarrus yhteen suuntaan on pyllistys toiseen. Jyri Häkämies totesi, että tulevaisuuden turvallisuushaasteista kolme tärkeintä ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Huomatkaa: hän käytti sanaa haaste. Hän ei käyttänyt sanaa uhka. Haasteeseen liittyy aina myös mahdollisuus, kun taas uhka on aina pelkoa.
Koska Venäjä uhittelee ja pullistelee lihaksiaan, ja koska se on heikko, kyse on signaalista, jolla peitellään Venäjän pelko Suomen menettämisestä. Suomella ei siis ole pelättävää Venäjän suunnalta, vaan Venäjä itse pelkää. Ja juuri siksi kyseessä on haaste, ei uhka.
Mitä Suomen pitäisi tehdä?
Tässä vaiheessa on syytä tutkia historiaa ja samankaltaisia tilanteita. Suomi on EU-jäsenyytensä, rauhankumppanuutensa ja eurokytkentänsä takia käytännössä jo NATO:n ulkojäsen. Jos Venäjä olisi uhka, ruukinmatruunan neuvo olisi, että NATO:on ja heti. Mutta koska Venäjä on haaste, tässä tilanteessa kannattaa pelata kädessä olevat kortit sellaisella tavalla, mikä hyödyttää molempia.
Kasaarien kaanikunta joutui aikoinaan kristityn Bysantin ja islamilaisen maailman puristukseen. He tiesivät pakanoina, että ennenpitkää jompikumpi tulee ja tappaa, ja kumarrus yhteen suuntaan on pyllistys toiseen. Mitä he tekivät?
He kääntyivät juutalaisiksi.
Näin kasaarit pääsivät dilkkaamaan molempien kanssa ja toteamaan, että kahden korvapuusti on kolmannen kauppa. He pysyivät itse neutraalina kahden maailmanmahdin, krisityn ja islamilaisen, riidassa, ja hyötyivät itse neutraaliudestaan.
Mikä olisi tässä tilanteessa se ratkaisu, joka hyödyttäisi eniten sekä Venäjää että Suomea, sillä pitkällä aikavälillä Venäjän intressi on mahdollisimman vauras mutta samalla luotettava Suomi - ja Suomen intressi on sellainen rauhallinen Venäjä, jonka kanssa voi käydä molempia hyödyttävää kauppaa? Venäläiset itse tietävät, että tsuhnaa voi kyllä vetää nenästä - mutta vain yhden kerran, ja tsuhna on pinnan alta paljon ovelampi kuin miltä sen naiivi rehellisyys näyttää päällepäin.
Ruukinmatruuna jättää tämän kysymyksen tässä vaiheessa avoimeksi, ja ottaa ehdotuksia vastaan.
Thursday, October 18, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


9 comments:
Yhdyn ruukinmatruunaan, aika hyvää analyysiä
Tää nyt on näitä juttuja tämä Venäjään suhtautuminen jossa kannattaa edetä varoen.
Nato-jäsenyys voi olla oikea ratkaisu mutta todella vaikea on mennä varmasti sanomaan.
Haaste vai uhka - no molempia varmasti.
Ihan hyvä analyysi sinänsä.
En ole samaa mieltä siinä, että Venäjä olisi taantumassa kehitysmaaksi. Vaikka viimeaikainen vaurastuminen onkin pääasiassa öljyperäistä, niin myös muu teollisuus ja palvelut ovat parantumassa. Ei Moskovasta maailman kallein kaupunki pelkän öljyrahan vuoksi ole tullut.
Venäläiset ovat myös verrattain hyvin koulutettuja ja venäläinen tiedekin on tietyillä aloilla merkittävää. Tämä näkyy nyt esimerkiksi siinä, että moni merkittävä tietotekniikkayritys tekee nykyään tuotekehitystäkin Venäjällä.
Venäjän armeija on nähnyt parempiakin päiviä, mutta armeija nimenomaan on vahvistumassa ja viimeaikojen aseiden kalisteluthan on nimenomaan seurausta armeijan parantuneesta rahoitustilanteesta.
Parempi analyysi kuin viimeisen vuorokauden kymmenet MSM analyysit.
Mutta vähän sama mieltä rivitutkijan kanssa. Kansallimieli nousee köyhyydestä ja kurjistumisesta, mutta sukupolvessa se kasvaa satoa ja hyvinvointia...jos malttaa olla sotimatta
... ja sitä paitsi ryssät on mukavia ihimisiä.
Ruukinmatruunan analyysi oli paljon parempi, kuin lehdistä saa yleensä lukea. Tosin mielestäni rivitutkija on oikeassa myös omissa kannanotoissaan.
Itse olen sitä mieltä, että Suomen tulee pelata Venäjä-kortti oikein ja välttää hätiköimästä mihinkään suuntaan. Tuulen haistelussa eli opportunismissa suomalaiset ovat aina pärjänneet hyvin. Vanhaan vahvuuteen kannattaa turvautua tälläkin kertaa. Suomen NATO-rauhankumppanuus edustaa tässä kaksilla korteilla pelaamista.
NATO:n kehitys keskinäiseen turvallisuuteen tähtäävästä järjestöstä globaaliin kriisienhallintaan ei ole Suomen edun mukaista.
Tsuhna tulee venäläisen kanssa hyvin juttuun ja suomalaiset ovat venäläiselle "melkein meikäläisiä", kuten Ilmari Susiluoto sanoo kirjassaan "Työ tyhmästä pitää".
Venäjä on nyt tienhaarassa.
Iso kysymys on: Kykeneekö Venäjä monipuolistamaan elinkeinorakennettaan ja rakentamaan vahvan tuotanto- ja palvelutalouden - vai muuttuuko Venäjä yhä enemmän ja enemmän alkutuotantoon eli öljyyn nojaavaksi raaka-aineentuottajavaltioksi?
Tämä on se miljoonan ruplan kysymys - joka ratkaisee Venäjän tulevaisuuden.
Venäjällä ja Kiinalla (jotka molemmat ovat autoritaarisia komentovaltiota) on yksi tärkeä ero. Kiina on byrokratia mutta Venäjä autokratia. Venäjä on mongolien perillinen ja Venäjällä kaipuu on aina kohti "vahvaa miestä" - kaania, tsaaria, pääsihteeriä - joka hallitsee itsevaltaisesti. Kiina sensijaan on vanha aristokratia, jossa eliitti hallitsee virkakoneiston kautta ja jossa valtaa pitää ensisijaisesti aparaatti - keisari on lähinnä keulakuva. Kiina on malli siitä, mitä Suomi olisi ilman demokratiaa - virkamiesten hallitsema byrokratia. Tällainen malli suosii taloutta ja yritteliäisyyttä sille päälle sattuessaan, sillä tällainen byrokratia merkitsee vakautta ja jatkuvuutta. Sensijaan autokratia - olipa hallitsijana kaani, pääsihteeri, tsaari tai presidentti - ei suosi muuta elinkeinotoimintaa kuin alkutuotantoa, sillä vaikka diktaattori saattaakin saada maan rauhoitettua, diktatuuri on hyvin labiili järjestelmä - diktaattori voi olla vahva, mutta henkilödiktatuurin kaatuessa tuloksena on aina kaaos, anarkia tai sisällissota.
Ja tässä on demokratian paradoksi: demokratia ei edes tarvitse johtajia, vaan se on itseohjautuva järjestelmä. Hallitus kaatuu helposti, mutta järjestelmä itse on hyvin stabiili verrattuna diktatuuriin, joka on labiili. Ja tästä syystä me suomalaiset kysymme, onko johtaja ollut hyvä vaiko huono; Venäjällää taas kysytään, onko johtaja vahva vaiko heikko. Ja vahvat johtajat harvoin ovat hyviä. Tässä on se kysymys, mikä arveluttaa Venäjän osalta - kyetäänkö siellä monipuolistamaan elinkeinorakennetta tulevaisuudessa, vai tuleeko Venäjä nojaamaan jatkuvasti enemmän ja enemmän öljyyn - joka loppuu ennemmin tai myöhemmin.
Tunnet varmaan Severstal -nimisen firman. Tämä venäläinen terästeollisuusjättihän on ostanut ulkomaalaisiakin tehtaita. Tehdäänkö Severstalin Venäjän tehtaissa terästä vanhentuneilla menetelmillä?
Tuollahan se Severstalin sivuilla mainitaan, hakusanalla "open hearth":
http://severstal.com/eng/operational_data/production_facilities/
Kyllä, heillä on yhä edelleen Siemens-Martin -uuneja (open hearth furnace englanniksi) käytössä. Severstal on laajentunut nimenomaan ulkomaille - sellaisiin ulkomaihin, joissa uudempaa teknologiaa on käytössä, kuten Italiaan ja USA:han, ja ostanut sieltä tuotantolaitoksia. Venäjän ongelma on siinä, että siellä on korkeammat työvoimakustannukset kuin Aasiassa ja alhaisempi tuottavuus kuin länsimaissa - se on väliinputoaja.
Venäjällä perusteollisuus on todella hankalassa välikädessä. Ruukinmatruuna kirjoitti aiheesta "Demise of the Big Steel in US" tuolla aiemmin viime kuussa, ja kävi läpi, miksi terästeollisuus luhistui USA:ssa. Sama on tapahtumassa nyt Venäjällä.
Venäjän asevoimien tilaa tarkastellessa on isona mahdollisena muuttujana tulevien tsaarinvaihtoviikkojen vaikutus asevoimien pääjehujen asemaan. Sekä Jeltsinin että Putinin Venäjällä on jätetty asevoimien "rakenteellinen" muutostyö tekemättä, ja paras selitys on mielestäni se, että kenraaleilla on liikaa hävittävää.
Jo Gorbatsovin ajoista kenraalien asema on vain vahvistunut koko ajan: ensin G. salli heidän osallistua politiikkaan. Sitten J. antoi koko armeijan olla. Sitten P. on suorastaan suosinut kenraaleja. Jos kenraalien asema Venäjällä vahvistuu entisestään tai pysyy vahvana ensi vuonna, mitään uutta tuskin tapahtuu. Jos uusi pressa tulee ja laittaa kenut kuriin, niin mielenkiintoisia aikoja on tiedossa.
Ilman rakenteellisia uudistuksia naapurin armeija ei pääse käyttämään öljyrahoja tehokkaasti. Vaikka budjetit ja modernin kaluston määrä kasvavat, koko pömpeliä pitäisi jonkun vähän ravistaa.
Post a Comment