Mitä hyvää islamissa?

Tähän mennessä ruukinmatruuna on käsitellyt islamia samalla lämmöllä kuin ahjomellotus Siemens-Martin -prosessilla. Mutta koska joka asiassa on aina puolensa, eikä voida sanoa, että oikeastaan mikään asia olisi absoluuttisesti pahapahapaha, niin tämänkertainen masuuninlasku käsitteleekin islamin hyviä puolia.

Yksi asia, mistä sekä islamofiilit että hesperofiilit ovat yhtä mieltä, on se, että islam luo lujia perheitä. eli että islamissa perhesiteet ovat hyvin voimakkaita, ja jos vielä tulkitaan niin, että polygamia on sallittu vain, jos vaimo on sotaleski (tämä on yksi sharian mukainen tulkinta), se luo vielä lujia ydinperheitäkin. Olkoonkin, että islam on äärimmäisen patriarkaalinen uskonto ja mies ja nainen ovat eriarvoisessa asemassa, länsimaistyylinen promiskuiteetti on islamissa hyvin harvinaista. Onko se hyvä vai paha asia, voidaan olla montaa eri mieltä, mutta lujat perheet tuskin ovat vastenmielisiä kenellekään muille paitsi feministeille ja marxilaisille.

Toinen hyvä ja ihailtava piirre islamissa ja muslimeissa on heidän tyyneytensä kohtalon edessä - fatalismi saa aikaan tuntemuksen siitä, että kaikki on korkeimman kädessä, ja hän tykkää oikeauskoisista. Vaikka Bertrand Russell totesikin, että onnellisuus, jonka takana on valheellinen usko olemattomiin asioihin, ei ole kovin arvostettavaa onnellisuutta, Russellin oma henkilöhistoria ja se, miten onneton hän itse oli (kolme avioliittoa, jatkuvaa rettelöintiä), voidaan kuitenkin sanoa ääliömäisenkin onnellisuuden olevan parempi idea kuin rationaalisen onnettomuuden (tämän vuoksi ruukinmatruuna itse ei ole ateisti, sillä hän on kävellyt rationalismin, materialismin ja naturalismin tien loppuun saakka ja sen päässä on nihilistinen tyhjyys).

Vaikka islamilainen kulttuuri ei ole sen enempää filosofian, tieteiden kuin taiteidenkaan saralla saanut yhtään mitään merkittävää aikaiseksi, on kuitenkin yksi taiteen muoto, missä islamilainen kulttuuri kannattaa ottaa vakavasti, ja se on arkkitehtuuri. Siinä, missä länsimainen arkkitehtuuri katkaisi 1930-luvulla jatkumonsa menneeseen ja onnistui tuottamaan rumaa, halvalla ja nopeasti, islamilaisessa maalilmassa sekä arkkitehtuurin että ornamentiikan perinne on säilynyt katkeamatta. Islamilainen arkkitehtuuri on pääsääntöisesti kaunista - samaa ei voida aina sanoa 1900-luvun länsimaisesta.

Historiallisessa kontekstissa voidaan todeta, että islam on, levitessään luonnonuskontojen alueelle, tuonut menoon niinsanotusti tolkkua. Taikauskoisuus on hävinnyt, kansat ovat yhdistyneet ja järjestäytynyt yhteiskunta alkanut levitä entisten lukutaidottomien heimokulttuurien sijaan. Ihmisuhrit, noitavainot ja muut pakanallisuuteen liittyvät sivuefektit ovat hävinneet. Islam tosin on pakanallisuutta kohtaan paljon tiukempi kuin kristinusko, ja esimerkiksi Skandinaviassa meillä tuskin olisi säilynyt esikristillisiä perinteitä nykypäivään, jos olisimme omaksuneet islamin.

Samoin monilla seuduilla verrattuna pakanauskontoihin, islam on merkinnyt radikaalia parannusta toisaalta vähemmistökansallisuuksien ja toisaalta naisen asemaan. Esimerkiksi hindulaisuuteen verrattuna islam on paljon tasa-arvoisempi uskonto - siihen ei liity kastijärjestelmää. samoin yhteiskunnallinen sosiaalinen omatunto - uskovien yhteys, almujenanto alkeellisena sosiaaliturvan muotona - ovat varmasti merkinneet edistysaskelta aiempiin uskonto- ja yhteiskuntamalleihin verrattuina.

Samoin on väärin pitää koko islamilaista maailmaa yhtenä valtavana Talibanistanina. Islamilaisessa maailmassa on toki pronssikautisuutensa, mutta Malesian, Indonesian ja Albanian islamilaisuus on aivan erilaista kuin arabimaiden tai vaikkapa Iranin.

Realistinen ja rationaalinen suhtautuminen on kaiken α ja ω. Ei niin, että ihailtaisiin jotain uskontoa tai kulttuuria päättömästi ja kritiikittä, tai sitten oltaisiin heti soittamassa sotatorvea ja lataamassa pyssyjä. Islamissa on kiistatta paljon pahoja puolia, mutta niin on hyviäkin, ja niiden dissaaminen olisi suuri vahinko.