To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Monday, November 26, 2007

Huonouden ekonomia

Huonouden ekonomia tarkoittaa voiton maksimointia laadun alasajolla, jolloin hinta saadaan alhaiseksi ja volyymit suuriksi.

Kapitalismi perustuu voiton maksimoinnille. Eli sille, että pyritään haalimaan itselle mahdollisimman suuret tulot ja toisaalta minimoimalla menot niin, että kassavirta johtaa pääoman kasautumiseen. Tätä pääomaa voidaan sitten jakaa osakkeenomistajille tai sijoittaa uusinvestointeihin.

Nykyajan informaatioteknologia on mahdollistanut kvartaalitalouden. Kärjitettynä kvartaalitalous tarkoittaa sitä, että pisin talouden odotusväli on 90 vuorokautta (16 viikkoa, 3 kuukautta, 1/4 vuotta) ja että panos-tuotto-odotukset määritetään vuosineljänneksen eli kvartaalin välein, ja että taloudessa pyritään mahdollisimman suuriin lyhen aikavälin tuottoihin. Koska talous toimii neljännesvuoden syklein, kvartaalitalous johtaa mahdollisimman nopeisiin tuotteiden elinkaariin, ja se puolestaan kertakäyttötuotteisiin ja lyhytjänteiseen toimintaan.

Volyymihan on yksinkertaista laskea kaavalla

V = kmΔt

missä

V = volyymi (€)

k = kappaletuotto (€/kpl)
m = päivittäismyynti (kpl/d)
Δt = ajanjakso (d)

Lyhyellä aikavälillä toimittaessa voitto maksimoituu parhaimmin silloin, kun tuotetaan mahdollisimman halpoja tuotteita, jolloin mahdollisimman monilla kuluttajilla on niihin varaa, ja jolloin lukumäärät ja sitä myötä päivittäismyynti saadaan mahdollisimman korkeiksi, ja näin volyymit saadaan suuriksi vaikka kappaletuotto jäisikin alhaiseksi. Tämä puolestaan johtaa tuotannon integrointiin: hyödykkeet pyritään suunnittelemaan mahdollisimman integroiduiksi niin että tuotanto voidaan tehdä yhtenä vaiheena. Integroinnin sivuvaikutus puolestaan on monoliittisuus; hyödykkeet ovat yleensä niin yhtenäisiä, ettei rikkoutunutta hyödykettä enää kannata korjata, vaan se korvataan ostamalla uusi. Silloin puolestaan, kun ajanjaksot (Δt) ovat pitkiä - kun investointien kuoletusajat ovat vuosia - kannattaa tähdätä mahdollisimman suureen kappaletuottoon (€/kpl), jolloin päivittäismyynti (kpl/d) voi jäädä pieneksi. Tämä puolestaan kannustaa satsaamaan tuotteiden elinikään ja niiden laatuun, protect your investment.

Koska kvartaalitalous ei tue innovointia, niin kvartaalitalous johtaa väistämättä huonouden ekonomiaan - hyödykkeiden laatu pyritään tarkoituksella huonontamaan niin heikoksi, että tuotantokustannukset minimoituvat. Huonouden ekonomia ei ole uusi ajatus. Jo Henry Ford otti sen käyttöön T-mallissaan - hän tutki romuttuneista ja korjaamolle viedyistä T-Fordeista että mitkä osat kestävät kaikkein pisimpään, ja selvisi, etteivät olkatapit rikkoutuneet milloinkaan. Välittömästi tämän jälkeen olkatappien materiaali vaihdettiin halvempaan ja muotoilu yksinkertaisempaan - ei ollut mitään mieltä yliresursoida mitään hyödykettä tai sen valmistusprosessia tai osaa. Hyvälaatuisten olkatappien tuottama rajahyöty ei vastannut panostusta. Tämä sama laadun alasajo ilmenee kaikkialla: teräs, alumiini, puu ja magnesium korvataan muovilla, proteiinit ja rasva korvataan hiilihydraateilla, massiivipuu korvataan lastulevyllä, nahka korvataan kankaalla, tavoitteena on kustannusten alasajo. Kun kalliit materiaalit ja menetelmät korvataan halvoilla, samalla myös kestävyys, käyttötuntuma, luotettavuus ja huollettavuus kärsivät. Mutta tämä on tarkoituskin: tuotteen elinkaaren lyhentyessä tilalle on pakko ostaa uusi, jolloin markkinat vetävät paremmin kuin jos tuotettaisiin vain korkealaatuisia tuotteita.

Huonouden ekonomiaan liittyy käsite tulossurffaus. Tämä merkitsee kaikkien pitkän aikavälin projektien alasajoa, turkimus- ja kehitysyksikköjen lakkauttamista tai tuotekehittelyn projisoimista vain uusiin kosmeettisiin ominaisuuksiin uustuotannon sijaan ja lyhyen aikavälin tuotannon maksimoimista. Toimitusjohtaja, joka on tulossurffaaja, saa useinkiin maksimoitua lyhyen aikavälin tuoton ja osakkeenomistajat tyytyväisiksi - mutta samalla kupattua yhtiön tyhjäksi resursseistaan, henkisestä pääomastaan ja kilpailukyvystään, ja äärimmilleen trimmattu viulunkieliorganisaatio yleensä kestää takaiskuja hyvin huonosti. Mutta tässä vaiheessa optiot on jo lunastettu ja kultainen kädenpuristus saatu, ja tulossurffari on siirtynyt jo seuraavaan firmaan.

Huonouden ekonomia käy käsi kädessä globalisaation kanssa: tuotanto siirretään sinne, missä se on halvinta tuottaa, piittaamatta osaamisesta tai laadusta. Samoin huonouden ekonomiassa tärkeä maksiimi on kahden korvapuusti on kolmannen kauppa; kun kaksi tai useampia osapuolia kilpailee, he kilpailevat toisensa näännyksiin, ja lopulta viimeisenä kentälle tullut koppaa koko potin. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta: tämä tunnetaan jo kiinalaisessa klassikossa 36 strategiaa. Olennaista on kuitenkin se, että uusinnovointi ei ole kannattavaa: kokonaan uuden tuotteen markkinoilletuoja joutuu investoimaan valtavat määrät resursseja tutkimukseen ja tuotekehittelyyn, ja kuitenkin ne, jotka onnistuneesti kopioivat, soveltavat tai plagioivat ko. hyödykettä, lopulta kaappaavat markkinat.

Mihin huonouden ekonomia johtaa? Paitsi luonnonvarojen ja resurssien valtavaan haaskaamiseen ja hirvittävään krääsätulvaan ja jätevuoreen, myös äärimmäisen lyhytjänteiseen elämään tässä ja nyt. Samoin tulevaisuudelta voidaan odottaa entistä huonompia ja heikompilatuisia tuotteita - joiden suorituskyky kyllä saattaa ylittää nykyiset, mutta luotettavuuden, elinkaaren ja kestävyyden kustannuksella. Esimerkiksi kameroiden elinikä saattoi menneisyydessä olla 25-30 v, mutta nykyään enää vain 2-3 v. Tulevaisuudelta ei kuitenkaan ole oletettavissa mitään mullistavia uutuuksia, ja todennäköisesti myös bioteknologia tullee jäämään kuplaksi, sillä huonouden ekonomia ei suosi luovuutta eikä innovointia.

Kvartaalitalous ei myöskään luo klassikkoja eikä meille jää 2000-luvusta mitään museoitavaa - kulttuuri on aivan samalla tavoin kertakäyttötavaraa kuin mitkä tahansa muutkin hyödykkeet. Pätkätyöt, pätkäperheet, pätkäihmissuhteet ja pätkähyödykkeet ovat saaneet seuralaisekseen myös pätkäkulttuurin - laadun alasajo merkitsee myös sitä, että suunnilleen mitä tahansa voidaan pitää kulttuurina ja/tai taiteena, jos näin vain halutaan.

Kuka huonouden ekonomiassa lopulta korjaa potin? Vastaus on tietystä luettavissa tuosta klassikosta 36 strategiaa, ja strategia numero 9, katsele, kun joen takana palaa (隔岸觀火). Voittaja on se, joka antaa eri osanottajien ensin kilpailla toisensa näännyksiin ja lopulta iskee, kun kaikki ovat täysin vereslihalla ja trimmattuina aneemisiksi. Eli se, joka kuuntelee järkeään tunteittensa sijaan - yleensä perheyritykset ovat sellaisia, kun taas pörssiyhtiöitä johdetaan tunteella.

Ja varmuudella myös jätehuoltosektori on voittaja huonouden ekonomiassa.

15 comments:

lahtari said...

Tämän voisi sitten suunnilleen julkaista kolumnina Voimassa. Tämä ei ollut kohteliaisuus.

Ironmistress said...

Lahtari, koko huonouden ekonomia tiivistyy kysymykseen:

Miksi tuottaa hyvää, jos kerran skeidakin menee kaupaksi - ja jos kerran kaikki kuitenkin haluavat halpaa ja ovat sen varjolla valmiita ostamaan scheisseä, niin onko laadulle ylipäänsä edes markkinoita?

Taloustieteeseen kuuluu rajahyödyn käsite. Eli kuinka paljon ollaan maksamaan siitä, että saadaan jotain asiaa enemmän. Ja huonouden ekonomia pyörii nimenomaan rajahyödyn ympärillä.

Siitä on kysymys. Ei ideologioista.

Tutkimusmatkailijatar said...

Jumitin kaavaan. Päivämyynnillä tarkoitetaan kai kuitenkin montako kappaletta myytiin per päivä ja kappalemäärä on montako kappaletta myytiin? Mahdan olla vähän yksinkertainen.. mutta ikään kuin kappalemäärä olisi kaavassasi siis toiseen potenssiin.

Mielenkiintoisista aiheista kirjoitettuja postauksiasi vaivaa lievä ylipituus. Ei meinaa jaksaa loppuun lukea. :)

Markku said...

Esimerkiksi kameroiden elinikä saattoi menneisyydessä olla 25-30 v, mutta nykyään enää vain 2-3 v.

Syystäkin. Kulutuselektroniikka halpenee ja rikastuu ominaisuuksiltaan niin nopeasti, että ihmiset eivät edes odota vanhoilta vehkeiltä pitkää käyttöikää. Miksi kukaan haluaisi esimerkiksi kantaa mukanaan jotain viisi vuotta vanhaa virtasyöppöä digikameran möhkälettä, kun uusi kamerakännykkä on joka suhteessa parempi ja mahdollistaa vielä kuvien jakamisen tuttaville muutamalla napinpainalluksella eikä vie ylimääräistä tilaa taskussa?

Tulevaisuudelta ei kuitenkaan ole oletettavissa mitään mullistavia uutuuksia, ja todennäköisesti myös bioteknologia tullee jäämään kuplaksi, sillä huonouden ekonomia ei suosi luovuutta eikä innovointia.

Sinulla on paha tapa innostua aivan liikaa yliyksinkertaistuksista ja jauhaa samaa juttua loputtomiin. Toivottavasti emme jatkossa näe tätä huonouden ekonomiaa tungettuna kaikkiin mahdollisiin asiayhteyksiin.

Tuplis said...

Meikäläisen mielestä jengi takertuu tässä pariin sanaan ja jättää varsinaisen asian huomiotta. Kulutushyödykkeistä esimerkiksi kengät ovat sitä sorttia, että menevät hintaan katsomatta paskaksi viimeistään vuodessa meikäläisellä.

Sen sijaan jos on valmis uhraamaan sen verran rahaa että käy suutarilla, ei enää talsikaan parissa kuukaudessa kenkärajoilla.

Kamerat ym. tekniset vimpaimet ovat huonoin mahdollinen esimerkki tusinatuotteesta, koska niissä tapahtuu sen verran konkreettistakin kehitystä teknologisen edistyksen ansiosta tälläkin hetkellä. Sen sijaan esimerkiksi vaatteet tapaavat olla juuri tuota "halvalla ja paskaa" -sorttia.

Ironmistress said...

Markku, ei niitä kuvia oteta kameran elektroniikalla vaan optiikalla. Ruukinmatruunan vanha 70-lukuinen järkkäri oli (ja on yhä) hänen uskollinen kumppaninsa 20 vuoden ajan, ja hänellä on yhä valtava määrä optiikkaa ja muita oheislaitteita siihen. Kun ruukinmatruuna osti jokin aika sitten digijärkkärin, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli "voi ulkosynnyttimet, mikä rimpula". Optiikkakin on lähinnä muovia. Ihan OK kuvia sillä saa, jos alkaa hifistelemään ja kikkailemaan, mutta ruukinmatruuna saa vanhalla täysmanuaalijärkkärillään aivan yhtä hyviä kuvia täysin käsivaralta.

Ruukinmatruuna odottaa, että joku keksisi 35mm filmikasetin tilaan mahtuuvan digipaketin - siis sellaisen, minkä voi laittaa vanhaan kinokameraan filmin tilalle, ja ottaa digitaalikuvia filmin sijaan.

Kamerakännykällä on mahdotonta säätää valotusta, aukkoa, terävyyttä, syvyyttä ja ylipäänsä yhtään mitään ominaisuuksia - sen tuottama kuva on huono ja suttuinen ja värit vääristyneet. Kamerakännyköiden optiikka on suoraansanoen surkea ja valotusaika pitkä - niillä ei tee vaikkapa urheilukilpailuissa yhtään mitään.

Ruukinmatruuna itsekin toivoo, ettemme näkisi huonouden ekonomiaa enää kauhean pitkään. Se haaskaa valtavan määrän energiaa ja resursseja.

Ironmistress said...

Tutkimusmatkailijatar, kaava on oikein. Se, mikä kaavassa hämää, on päivämyynti p (1/d) - se on yksinkertaisesti ajan käänteisarvo. Se ei ole sama kuin kpl/d. Kun päivämyynti kerrotaan kappalemäärällä (kaavan n), saadaan myyntivirta (kpl/d).

Silloin, kun aikavälit ovat pitkiä, kannattaa panostaa laatuun ja suureen kappaletuottoon. Tällöin myyntimäärät voivat jäädä vähäisiksi. Kyse on talouden dynamiikasta - ne firmat, joissa pääomistajina ovat ulkomaiset pääomasijoittajat tai muut kasvottomat organisaatiot ihmisen sijaan, ovat kaikkein pahimpia.

Ja tässä Marx iski kaikkein pahimmin kirveensä kiveen: kun firman omistaa joku yksittäinen ihminen, tämä ihminen yleensä ei ole kiinnostunut kuppaamaan firmastaan kaikkea ulos ja riistämään työntekijöitään, vaan hän on kiinnostunut firmastaan sen kasvattamisena - firma on hänelle sekä työpaikka että lypsylehmä, ja sitä vaalitaan ja hoivataan. Sensijaan omistajan ollessa kasvoton organisaatio firmaa kohdellaan kuin teuraskarjaa. Tästä syystä perheyritykset ovat perinteisesti stabiilimpia ja järkiperäisempiä toiminnassaan kuin pörssiyhtiöt, jotka elävät vain kvartaalista toiseen.

Ironmistress said...

Tuplis, ruukinmatruuna onnistui viikonloppuna hajottamaan farkkunsa - alle vuoden vanhoista housuista oli haarasauman vierestä kangas hipunut niin, että farkut kertakaikkiaan ratkesivat haaroista peppuun. Total loss. Onneksi se tapahtui kotona.

Ruukinmatruunalla on yhä iso määrä opiskeluaikaisia farkkujaan, ja onnekseen hän mahtuu niihin yhä. Miksi ostaa uutta, jos on kasvanut jo ulos pintamuodista ja vanha kestää vuodesta toiseen?

Samasta syystä hän ostaa nykyään kenkänsä aivan muualta kuin marketeista. Hän on havainnut kengistä täsmälleen saman kuin sinäkin.

Halpa on kaikkein kalleinta, ja köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, sanotaan. Ja siitähän juuri on kyse: huono scheisse tulee hirveän kalliiksi pitkällä aikavälillä.

Markku said...

Markku, ei niitä kuvia oteta kameran elektroniikalla vaan optiikalla. Ruukinmatruunan vanha 70-lukuinen järkkäri oli (ja on yhä) hänen uskollinen kumppaninsa 20 vuoden ajan, ja hänellä on yhä valtava määrä optiikkaa ja muita oheislaitteita siihen.

Jaaha. Murskaenemmistö ihmisistä ei ole mitään valokuvauksen harrastajia. Tuo joukko ei yksinkertaisesti välitä lopputuloksesta niin paljon, että haluaisi investoida järjestelmäkameraan.

Vasarahammer said...

Tässä kirjoituksessa täytyy yhtyä Ruukinmatruunan vakiovastaväittäjä Markun näkemyksiin ja todeta, että käsitys huonouden ekonomiasta on aikamoinen yksinkertaistus.

Huonouden ekonomiassa on kyse turhan eliminoimisesta eli keskitytään siihen, mikä tuotteessa on olennaista ja pyritään karsimaan tuotteen arvon kannalta epäoleellisia kustannuksia.

Negatiiviselta kuulostava kopiointi on periaatteessa vain sitä, että ei keksitä pyörää uudelleen.

Massamarkkinat, joita RM kutsuu huonouden ekonomiaksi, jättää tilaa myös niche-pelureille, jotka keskittyvät laatuun ja valikoidun asiakaskunnan miellyttämiseen. Riskinä on tällöin se, että niche-etu jossain vaiheessa häviää, kun massamarkkinoiden tuote tulee tarpeeksi kilpailukykyiseksi.

Tästä kirjoituksesta mielestäni näkee, että RM toimii työssään "raskaassa teollisuudessa".

Tutkimusmatkailijatar said...

Vastauksesi päivämyynnin merkitykseen: "Päivämyynti" nimenä ei kuulosta päivän käänteisarvolta. Miksi ihmeessä lisätä kaavaan moinen päivän käänteisarvo, joka on vakio, kun päivämyynti sanana selkeästi viittaa päivässä myytyyn kappalemäärään?

Kappalemäärä on tietysti montako kappaletta myytiin päivässä. Mielestäni kaavaa on korjattava. Ei voi mitään.

Ironmistress said...

Markku, ruukinmatruunan mielestä ne tusinakamerat olkoon vaikka kuinka surkeita, mutta jos järkkäreistä aletaan tekemään rimpuloita niistäkin, on menty viisi kilometriä harhaan. Ei ole moraalisesti väärin vedättää pihtaavaa asiakasta, mutta maksavan asiakkaan (= sellaisen, joka odottaa vastinetta rahoilleen) vedättäminen synnyttää vain vihaa.

Vasarahammer, kestokulutushyödykkeissä kuten kodinkoneissa, autoissa, veneissä jne laatu ja kestävyys on olennaista. Mitä taas nissimarkkinoihin tulee, se nissietu ei suinkaan häviä sillä, että bulkkituote tulisi laadultaan yhtä hyväksi kuin laatutuote, vaan sillä, että laatutuotteesta tehdään yhtä samanlaista scheisseä kuin bulkkituotteesta, mutta siitä kiskotaan laatutuotteen hinta pelkällä brändillä.

Kopiointi puolestaan merkitsee sitä, että annetaan jonkun toisen tehdä se raskas, välttämätön ja tuottamaton tutkimus- ja tuotekehitystyö ja keskitytään vain riistämään tältä naiivilta typerykseltä hänen investointiensa ja työnsä hedelmät. Siksi meillä kai on patentti- ja tekijänoikeuslainsäädäntö, että se, joka tekee luovaa työtä, saa myös hyötyä siitä.

Tutkimusmatkailijatar, oma blogisi on lisätty linkkiluetteloon - se vaikutti sen verran mielenkiintoiselta.

Rauno Rasanen said...

Olipa loistava juttu/analyysi - näin maallikonkin kannalta.

Menit suoraan asian ytimeen - ja pysyit siinä.

Allekirjoitan myös kommenttivastauksesi.

Tutkimusmatkailijatar said...

Tattis linkistä, nyt näyttää kävijälaskuri lähteneen hämmästyttävään nousuun. Kaavankin olet näemmä korjannut. :)

Russ said...

Ruukinmatruuna
Markku, ei niitä kuvia oteta kameran elektroniikalla vaan optiikalla. Ruukinmatruunan vanha 70-lukuinen järkkäri oli (ja on yhä) hänen uskollinen kumppaninsa 20 vuoden ajan, ja hänellä on yhä valtava määrä optiikkaa ja muita oheislaitteita siihen. Kun ruukinmatruuna osti jokin aika sitten digijärkkärin, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli "voi ulkosynnyttimet, mikä rimpula". Optiikkakin on lähinnä muovia. Ihan OK kuvia sillä saa, jos alkaa hifistelemään ja kikkailemaan, mutta ruukinmatruuna saa vanhalla täysmanuaalijärkkärillään aivan yhtä hyviä kuvia täysin käsivaralta.

Riippuen siitä minkä digijärkkärin hankit, sinun vanhat objektiivisi todennäköisesti toimivat siinä. Minun Nikonin digijärkkärissä toimii Nikonin vanhat putket oikein mainiosti. Suosikkilinssini on itse asiassa kiinteäpolttovälinen 50mm f/1.8D joka on todella vanhaa perua, se on filmikameroille joten digijärkkärin croppikennolla se on suunnilleen 70mm. Erittäin valovoimainen ja terävä.

Optiikka on todella usein muovia uusissa, mutta kunnon putken kyllä saa jos on rahaa. Minun kittiputki, eli se halpa "muovirimpula" mikä tuli mukana pesee mennen tullen 93 vuoden kittilinssin joka tuli vanhempieni järjestelmäkamerassa mukana. Purppurareunoja, CA:ta ja pehmeyttä löytää ja kun se tarkentaa se kuulostaa kuin pieneltä ruohonleikkurilta, josta oikeastaan tavallaan pidän. Se 50mm on myös ruuvitarkennuksella kamerasta, joten sekin pitää aina sievää ääntä tarkentaessa. Vanhemmilla oli myös sellainen "pumppuzoom" 70-210 joka painaa sen verran että sillä voisi kolkata jonkun, mutta käytettynä ostamani muovinen 70-300 pesee senkin, ei löydy yhtä paljoa purppurareunoja ja tarkentaa luotettavammin. Joskin vääristymiä on aavistuksen enemmän 70:ssa ja niin.. onhan se muovi vähän höttösemmän tuntuinen ja ihan telepäässä kuva on pehmeää, en nyt heti saa mieleen minkälaista vanhalla 70-210:lla sai ihan telepäässä.

EOS 400D tuntuukin vähän muovirimpulalta, mutta mielestäni D80 ei tunnu. Sitten jos menet yli tuhannen, niin kyllä muovirimpulatuntumaa saa hakea kuin hernettä patjan alta. Minulla on sellainen muistikuva että alle 500 euroa maksava D40:kin olisi ollut parempi kuin Canonin EOS 400D.

Minun pitää näin loppuun todeta että pilkunviilaukset linssien terävyydestä ja purppurareunoista, eivät ole oikeastaan tärkeitä jos printtaa pieniä kuvia. Minä en erota 10x15 kuvista minkä kuvan olen ottanut järkkärillä ja minkä pokkarilla, ellei sitten pokkarin automatiikka ole tehnyt tosi pahaa kämmiä.

Digijärkkäriä ei todellakaan kannata pitää automatikalla. Olen hakannut päätäni seinään kun olen yrittänyt tutuilleni selitää, että älkää hyvät ihmiset ostako tonnin kameraa ja odota että se hoitaa homman puolestanne. Se täytyy kyllä tunnustaa että itse en tiedä, kuinka erilaiselta digijärkkäri filmijärkkärin jälkeen tuntuu, mutta minun on vaikea uskoa että manuaaliasetukset eroaisivat niin radikaalisti ettei filmijärkkärin tuntemisesta olisi mitään hyötyä.

Ei välttämättä tarvitse hifistelyä, parhaat kuvani olen ottanut 90 euron linssillä, ilman photoshoppia. Se vaatii vaan tosiaan ahkeraa räpsyttelyä. Minulla on pokkaritausta 4-5 vuoden ajalta, ei sen kummempaa.