Joulun alkuperä

Tekstissään Vuoden lyhin päivä ruukinmatruuna tarkasteli talvipäivänseisausta ja sen merkityksiä. Tämänkertaisessa esseessään ruukinmatruunalla on tarkoitus tarkastella itse joulua.

Sanana joulu on hyvin vanha germaaninen lainasana, ja se palautuu muinaisgermaaniseen sanaan jewhla - samaan, josta ovat peräisin ruotsin jul, anglosaksin yule ja eestin jõul. Mutta samaa kantaa on myös suomen juhla - joulu on todellakin juhla.

Tästä olisi helppoa päätellä, että joulu olisi alunperin jonkinlainen muinaisgermaaninen juhlapäivä, jota olisi vietetty talvipäivänseisauksen kunniaksi. Tämä on se yleinen ateistinen ja ns. poliittisesti korrekti tulkinta. Mutta asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen. Ruukinmatruuna tiedosti jo kymmenvuotiaana, että joulu on neljä päivää pielessä talvipäivänseisauksesta, ja esi-isämme olivat taitavia astronomeja ja taatusti osasivat laskea seisaus- ja tasauspäivien oikeat ajankohdat - jos joulu todella olisi talvipäivänseisauksen juhla, niin miksi se ei ole oikealla paikallaan?

Buddhalaisuudessa on se hyvä puoli, että koska buddhalaisuus on äärimmäisen suvaitsevainen ja ei-fanaattinen uskonto, se antaa, toisin kuin ateismi, mahdollisuuden suhtautua kristinuskoon periaatteessa positiivisesti, olematta silti kristitty. Ateistille ei jää muuta mahdollisuutta kuin vihata kristinuskoa apinanraivolla jotta hän voisi säilyttää kasvonsa ja ylläpitää ns. katu-uskottavuutta ateistina. Ateisteille on se katu-uskottavuus kaikki kaikessa, ja koska ateismi on pohjimmiltaan antikristillisyyttä, ateistin täytyy kieltää, kiistää ja negatoida kaikki kristillinen voidakseen säilyttää kasvonsa muiden ateistien joukossa. Buddhalaisen ei tätä tarvitse: hän voi todeta kristityistä oh well, heidän arvonsa ja etiikkansa on melkein samat kuin meillä, heillä on painolastinaan vain se Vanhan testamentin sadistinen psykopaattijumala. Sanlla sanoen: ateismi perustuu vihalle, buddhalaisuus myötätunnolle.

Joulun ongelmatiikkaan tuo omaa väriään se, että kaikissa romaanisen kulttuuripiirin maissa - siis niissä, jotka aikoinaan kuuluivat joko Länsi- tai Itä-Roomaan ja joissa vallitseva kieli oli joko kreikka tai latina, joulu viittaa syntymään. Kielitieteellisesti ei ole vaikeaa päätellä, että sekä latinan nativitas että kreikan khristogenna viittaavat syntymäjuhlaan. Koska voimme ajoittaa tarkasti sen ajankohdan, jota ennen tämän sanan on täytynyt olla olemassa sekä latinassa että kreikassa - tämä ajankohta on Rooman lopullinen repeäminen Itä- ja Länsi-Roomaksi 395 Theodosius I:n kuollessa, jolloin LÄnsi-Rooman kieleksi jäi latina ja Itä-Rooman puolestaan kreikka. Joulu on siis germaanisen kulttuuripiirin ulkopuolella ollut nativitas latinaksi ja khristogenna kreikaksi jo tätä ennen. Ja se on sitä yhä: niin ranskan noêl, espanjan navidad, portugalin natal kuin italiankin natale palautuvat tuohon latinan "syntymää" tarkoittavaan sanaan - ovathan romaaniset kielet vain latinan eri murteita. Kreikan genna (nykykreikaksi suunnilleen "jenna") puolestaan viittaa selkeästi syntymään (vrt. genesis, genetiikka jne).

Mimimi... entäs sitten Britannia? Sehän kuului Roomaan? Kyllä, ja tiedämme myös, että se oli loppuvaiheessaan kristitty, mutta pakanalliset anglosaksit valloittivat sen noin 500-luvun puoleenväliin mennessä, joskaan anglosaksit eivät ikinä päässeet Cornwalliin, Cumbriaan, Walesiin eivätkä Strathclydeen. Anglosaksin yule on selkeästi germaaninen sana, mutta mikäli kyseistä juhlaa on Britanniassa juhlittu jo ennen anglosakseja, voisi olettaa että kymrin, kornin tai iirin kielestä löytyisi latinaan viittaava joulua tarkoittava sana - ja niinhän sellainen löytyykin: iiristä nollaig ja kymristä nadolig. Joulua on siis Britanniassa vietetty jo ennen anglosaksivalloitusta - ja ilmeisen kristillisesti. Anglosaksit puolestaan käännytettiin kristinuskoon 600-luvun puolenvälin jälkeen, jonka jälkeen anglosaksin kieleen adoptoitiin käännöslaina Christmas - Kristuksen messu. Jos anglosaksivalloitusta ei olisi tapahtunut, Britanniassa puhuttaisiin tänä päivänä jotain latinaan pohjaavaa romaanista kieltä, eikä englannin kieltä olisi ikinä syntynytkään - ja joulu olisi britanniaksi jotain nativitakseen viittaavaa. Ja jotta soppa olisi oikein valmis, tuo sana jewhla esiintyy ensimmäisen kerran vasta 500-luvun alussa, ja ruotsin jul vasta 900-luvulla. Koska kulttuurivaikutteet yleensä kulkevat kehittyneemmästä kulttuurista vähemmän kehittyneeseen, ja koska tiedämme germaanien omaksuneen roomalaisilta mittajärjestelmänsä, oikeusperiaatteensa ja paljon muita roomalaisen kulttuurin piirteitä, onkin hyvin todennäköistä, että itse asiassa pakanalliset germaanit olisivatkin omaksuneet joulujuhlansa kristityiltä roomalaisilta eikä päinvastoin.

Eli tästä voisi päätellä, että joulua on vietetty kristillisesti jo pitkään. Entä sitten Rooman valtakunnassa olleet kilpailevat uskonnot?

Vanhaan roomalaiseen pakanallisuuteen ei liittynyt ajankohtaan sidottua juhlaa, sensijaan loppuvuotta juhlittiin saturnalian merkeissä Saturnuksen kunniaksi. Sensijaan mithralaisuudella oli oma juhlapäivänsä 25.12.

Hahaa!, sanovat nyt kaikki lukijat - joulu siis on alkuperältään mithralainen juhla! Jälleen uusi poliittisesti korrekti tulkinta. Mutta ongelmana on se, että emme tiedä mithralaisuudesta oikeastaan yhtään mitään! Mithralaisuus oli zarathustralaisuudelle jotain samaa kuin kristinusko juutalaisuudelle, ja se syntyi suunnilleen samoihin aikoihin. Tiedämme, että mithralaisuus oli olemassa, mutta emme tiedä uskonnosta oikeastaan mitään. Lainaaminen tai plagiointi on siis aivan hyvin voinut tapahtua toiseenkin suuntaan - eli että mithralaiset ovat omaksuneet juhlansa kristityiltä. Varmuudella tiedämme, että keisari Julianus yritti organisoida vanhan roomalaisen pakanuuden kristillisen organisaation ja juhlien mukaan.

Varmuudella tiedämme myös, että keisari Aurelianus julisti 25.12. "voittamattoman auringon päiväksi" (dies Sol invictus) vuonna 271. On oletettavaa, että voimakkaan antikristillinen Aurelianus teki tämän saadakseen oman auringonjumalansa, el-Gabalin, valtakunnan pääjumalaksi, ja sen juhlapäiväksi kilpailevan mutta kriminalisoidun kristinuskon, juhlapäivän. Sana el-gabal on selkeän seemiläinen (el[oh]= jumala, josta muuten myös sana Allah!), ja keisari Heliogabaluksen nimi oli väännös tuosta jumaluudesta.

Jos jätämme tämän kysymyksen avoimeksi, ja lähdemme tutkimaan sitten itse kristinuskoa ja sen perinteitä, niin onko joulu kristillisyydessä kuinka vanha juhla - ja jos on, niin mistä se sitten on peräisin?

Vastaus on ensimmäiseen kysymykseen kyllä ja jälkimmäiseen cherchez le Juif. Kristinuskolla on äärimmäisen vahvat juutalaiset juuret, ja tätä eivät sen enempää kristityt itse, juutalaiset kuin ateistitkaan halua myöntää - kaikki kolme vihaavat toisiaan lähes patologisesti, mutta buddhalaisen on helppoa nähdä kristillisyyden ja juutalaisuuden yhteiset juuret. Kristinuskohan alkoi juutalaisuuden herätysliikkeenä siinä missä buddhalaisuus hindulaisuuden. Ei ole liioiteltua väittää, että sekä kristinusko että nykyjuutalaisuus ovat ensisijaisesti farisealaisuuden perillisiä - saddukealaiset olivat molempien vihollisia. Jos siis skippaamme germaanisen pakanuuden, mithralaisuuden, kilpailevat pakanauskonnot ja vapaa-ajattelun (joka ei ole sen enempää vapaata kuin ajatteluakaan), niin mitä juutalaisuudessa on sellaista, joka voisi synnyttää joulun?

Vastaus on yllättävä, ja sitä ei yksikään kristitty tiedä. Juutalaiset kyllä tietävät, mutta he eivät hiisku siitä sanaakaan.

Juutalaisessa mytologiassa nimittäin erittäin pyhän ihmisen kuolinpäivä on sama kuin hänen syntymäpäivänsä tai hedelmöittymispäivänsä.

Plink! Juuri tässä on koko jutun avain. Tiedämme oikein hyvin, miten ja millaisissa olosuhteissa Jeesus kuoli. Se löytyy oikein mainiosti evankeliumeista, ja kyseinen päivä on juutalainen pääsiäinen - Nisan-kuun 14. täysikuu. Nyt ainoa ongelma on vain etsiä keisari Tiberiuksen hallintokaudelta ne vuodet, jolloin juutalainen pääsiäinen on osunut perjantaille. Koska tiedämme, että Pontius Pilatus oli tuolloin Juudean prokuraattorina (hän siis on historiallinen henkilö), vuosivälin on pakko olla 26-36 jKr. Tuona aikavälinä on kaksi vuotta, jolloin juutalainen on perjantai. Ne ovat vuodet 27, 30, 33 ja 36. Vuosi 27 on liian varhainen - Jeesus aloitti evankeliumien mukaan saarnapuuhansa "noin kolmekymppisenä", ja vuosi 36 puolestaan liian myöhäinen, sillä Pilatus oli prokuraattorina vielä joitakin vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Kun laskemme juliaanisella kalenterilla, mikä ajankohta tuo ristiinnaulitsemispäivä on ollut, niin vuodelle 30 saamme päivämääräksi 25. maaliskuuta ja vuodelle 33 puolestaan 6. huhtikuuta.

Koska kumpaakaan päivää ei vietetä Jeesuksen syntymäpäivänä, niin Jeesuksen kuolinpäivän on oltava hänen [oletettu] hedelmöittymispäivänsä. Koska ihmisen tiineys (raskaus) kestää 9 kk, on helppoa laskea tuo päivä. Ja kun laskemme yhdeksän kuukautta eteenpäin vuoden 30 päivämäärästä, pääsemme päivään 25.12. ja kun laskemme yhdeksän kuukautta eteenpäin vuoden 33 päivämäärästä, pääsemme päivään 6.1.

Nämä päivät tunnetaan kristillisessä kalenterissa nimillä "joulu" ja "loppiainen".

Nuo päivämäärät laskettiin varhaiskristillisyydessä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja ensimmäinen maininta tästä kiistasta - eli että kumpaa pitäisi juhlia Jeesuksen syntymäpäivänä - on vuodelta 165. Nuo päivämäärät olivat kiistan aiheina pitkään ja varhaiskristityt juhlivat molempia. Kiistan ratkaisi lopulta Konstantinus I vuonna 325 säätäessään joulun päivämääräksi tuon 25.12 (jota oli juhlittu jouluna jo pitkään), ja 6.1 määrättiin loppiaiseksi. Samalla Konstantinus I antoi ediktin, jonka mukaan kristillinen pääsiäinen ei vahingossakaan saa osua samalle päivälle kuin juutalainen.

Mutta tuo 6.1. jäi kummittelemaan pitkään, varsinkin Iberian niemimaalla - ja loppiaista juhlitaan Espanjassa vielä voimakkaammin kuin varsinaista joulua. Espanjalaiset ja portugalilaiset eivät siedä amerikkalaista joulupukkiperinnettä, vaan siellä lahjat antavat Itämaan tietäjät loppiaisena - 6.1.

Kumpi sitten on oikeampi päivämäärä?

Vastaus löytyy Apostolien teoista, jossa Pietari mainitsee, että Herran päivänä kuu muuttui verenpunaiseksi. Tämä on selkeääkin selkeämpi viittaus kuunpimennyksestä. Kuunpimennys voi tapahtua vain täydenkuun aikana, ja vuonna 33 oli kuunpimennys juutalaisena pääsiäisenä.

Konstantinus I siis kämmelsi. Kronologisesti oikea päivämäärä joululle olisi tuo 6.1. - siis se, jota nykyään vietämme loppiaisena.

Mutta paljon oletettavampaa on, että tuolla juutalaisella mytologialla päätellen Jeesuksen syntymäpäivä olisi kuin olisikin sama kuin hänen kuolinpäivänsä, eli 6.4. sillä Luukkaan evankeliumissa mainitaan "paimenten olleen kedolla kaitsemassa laumaansa", eli että ajankohta olisi ollut keväällä.

Oli miten oli, joulu nyt vain on meillä, ja sitä on juhlittava - vaikka sitten pakkopullana, ja siitä saamme kiittää Konstantinus I:tä.