Kiinalainen juttu

Kiina on tukahduttanut Tiibetin mielenosoitukset kovalla kädellä.

Kiina näytti oikean karvansa jo aikoinaan Tianmenin mellakoissa; parafasistinen diktatuuri, joka ei piittaa länsimaille niin rakkaista arvoista ja ihmisoikeuksista tippaakaan, vaan jossa taustalla on avoin, siekailematon ja brutaali valtapolitiikka. Kiinalle talouskasvu ei, kuten useimmille muille maille, ole merkinnyt yleisen elintason ja sivistystason nousua, demokratisoitumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, vaan sotilaallista pullistelua, siekailematonta hedonismia, mistään piittaamatonta materialismia ja aivan alastonta voimapolitiikkaa.

On liioiteltua sanoa, että Kiinassa ei ole piitattu ikinä ihmishengistä tippaakaan, sillä maa, joka on tuottanut Kong Tsen, Lao Zin ja monta muuta merkittävää eettistä ajattelijaa, ei voi olla läpeensä paha. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että Kiina on myös tuottanut valtavan määrän kirjallisuutta sodankäynnistä, politikoinnista, salamurhista, vallankumouksista ja yleensäkin ihmisyyden varjopuolista, ja kuuluuhan Sun Tzu nörttikaanoniin. Sinne pitäisi oikeastaan kuulua myös 36 strategiaa ja Kuusi salaista oppia.

Miksi? Miksi tämä kehitysmaadiktatuurimainen brutalismi valtiolta, jota yleensä pidetään maailman vanhimpana sivistysvaltiona? Tiibet ei ole koskaan ollut valtiollisesti yhtenäinen osa Kiinaan ja se on ollut itsenäinen valtio. Rauhallisten buddhalaismunkkien mielenosoitus kukistettiin brutaalilla verilöylyllä - vaikka Kiina itsekin on (ainakin joskus ollut) buddhalainen maa ja Kiinan kulttuuri jakaa paljon samoja arvoja tiibetiläisen buddhalaisuuden kanssa. Miksi?

Syy on puhtaasti valtapolitiikasta. Tiibet on ylänköä ja sen hallussapito on sotilaallinen etulyöntiasema. Sekä Clausewitz että Sun Tzu puhuvat maaston tärkeydestä, ja Tiibet on sun Tzuta lainaten sidospistemaasto. Se on ylänkö, josta toisaalta on kulku Kiinaan, mutta joka rajaa myös Turkmenistaniin, Venäjään ja Intiaan. Tiibet on sotilaallisesti alue, joka on avain hyökkäysreiteille kolmeen suurvaltaan - Intiaan, Kiinaan ja Venäjälle. Erittäin houkuttelevaksi Tiibetin tekee se, että se on ylänköä - se on joka suunnaltaan vuoristojen - Karakorum, Tienshan, Kunlun-shan, Himalaja ympäröimä. Sun Tzu puhuu vaikeakulkuisesta maastosta, ja vaikeakulkuisessa maastossa voi edetä mutta siellä on vaikeaa perääntyä. Vuoristo on tällainen, ja tasangolta on helppoa edetä vuorille, mutta vuorilla on vaikeaa perääntyä. Vuorten ympäröimä ylänkö on oikea herkkupalamaasto haltuunotettavaksi. Tiibet tarjoaa mitä mainioimman hyökkäyksen tukialueen, ja sinne tunkeutuvien pitää itse puolestaan hyökätä ylöspäin vuorten yli.

Oli muun maailman onni mutta tiibetiläisten itsensä katastrofi, että maan pääuskonto on ollut buddhalaisuus ja että he ovat olleet äärimmäisen pasifistisia kautta aikojen. Mongolit eivät milloinkaan saaneet Tiibetiä haltuunsa, mutta tiibetiläisistä itsestään ei ole ollut samuraiksi - he eivät ole kyenneet puolustautumaan Kiinaa vastaan. Mongolien tavoite oli vain valloittaa; Kiinan tavoite on, paitsi valloittaa, myös annihiloida - tuhota sekä Tiibetin kulttuuri että kansa ja absorboida se han-kansaan.

Kiinan historian suurin katastrofi tapahtui kommunistivallan voittaessa 1949. Me tiedämme, että toisenlainen Kiina olisi ollut mahdollinen, ja sitä edustaa Kiinan legitiimi hallitus - Kiinan tasavalta eli Taiwan. Taiwan on vuosien saatossa muuttunut länsimaiseksi teollistuneeksi monipuoluedemokratiaksi, mutta säilyttänyt kulttuurillisen omaleimaisuutensa. Manner-Kiina yritti ensin hakata 30 vuoden ajan päätä seinään kommunismilla. Puhemies Mao totesi sitten, että ei ole mitään väliä, minkä värinen kissa on, kunhan se pyydystää hiiriä, minkä on helppoa tulkita tarkoittavaksi, että ideologiasta viis, kunhan järjestelmä on sellainen mikä toimii - ja koska kommunismi ei toiminut, järjestelmää veivattiin sellaiseksi, mikä toimi. Seuraavat 30 vuotta ovatkin sitten sujuneet fascismin merkeissä.

Kyllä, luitte aivan oikein. Fascismin.

Kiina edustaa nykymuodossaan fascismia kaikkein puhtaimmillaan, vaikkei se sillä nimellä itseään kutsukaan. Mutta sisältö on tärkeämpää kuin muoto. Miksi, sen ruukinmatruuna perustelee Wikipedia-snippauksellaan:

Kaikille fasismin muodoille yhteisiä piirteitä on katsottu olevan kansallisuusaate, vahvan valtion olemus, vallan keskittyminen, korporaatioperiaate ja voimakas tekniikan, voiman ja väkivallan ihannointi.

Check. Kiinaa elähdyttää voimakas han-kansan kansallisuusaate - jopa chauvinismi, yksipuoluejärjestelmä, diktatuuri, korporaatioperiaate sekä voimakas tekniikan, voiman ja väkivallan ihannointi. Tämä kaikki pätee Kiinaan ja sen hallintoon sataprosenttisesti.

Fasismi sisälsi kansan alistumista voimakkaan johdon tai johtajan alaisuuteen, ja usein esiintyi myös suoranaista johtajan palvontaa.

Check. Henkilönpalvonta on hyvin kiinalainen ilmiö, ja itämaisissa, kollektivistisissa kulttureissa, kansan suorastaan odotetaan alistuvan. Tämä on ongelma Kauko-Itään ulkoistaneille yrityksille: itämaisilla ihmisillä ei ole oma-aloitteisuutta eikä kykyä ottaa vastuuta työstään, koska he ovat tottuneet alistumiseen ja tottelemiseen. Kiinalaisista tulee hyviä robotteja, mutta huonoja insinöörejä, ekonomeja ja johtajia. Näin siis omassa maassaan; päästessään Kiinan ulkopuolelle kiinalainen ihminen muuttuu aivan toisenlaiseksi, aivan samoin kuin venäläinen ihminen on aivan eri ihminen Suomessa ja Venäjällä.

Oleellista fasismissa oli myös yksilön velvollisuus uhrautua kansallisten päämäärien hyväksi. Voimakkaan kansallisen politiikan takaamiseksi keskitetty johto oli tärkeää.

Check. Kiina käyttää asevelvollisia voimapolitiikkaansa ja Kiinan johto on äärimmilleen keskitetty.

Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista. Kun fasismi pyrki kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja kansalliseen yhteyteen, onnistuttiin kansalaisten ajatukset kääntämään pois oman yhteiskunnan epäkohdista.

Check. Tämä kaikki pätee Kiinaan, ja se tapa, miten Kiina on toisaalta öykkäröinyt ulkovalloille, varsinkin kroonista huonoa omaatuntoa ja alemmuuskompleksia kärsivälle länsimaailmalle, miten Kiina suhtautuu halveksivasti ja pilkallisesti kansainvälisiin sopimuksiin, luonnon suojeluun ja yhteiseen hyään ja miten chauvinistinen Kiinan politiikka on, todistaa tämän kaiken oikeaksi.

Sotalaitoksen merkitys on suuri fasistisissa aatteissa; jopa niin, että sen katsotaan olevan sekä yhteiskunnan että yksilön esikuva. Sotilaassa ilmenevät fasismin hyveet: valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus.

Check. Kiinassa palvotaan omaa armeijaa ja sotilaallisuutta, ja Kiinassa on diktatuurimaan tunnusmerkkinä yleinen asevelvollisuus. Kuten fascistimaat aina, Kiina on hanakka käyttämään asevoimaansa politiikan välineenä. Mutta vain heikompiaan kohtaan. Kiina on ollut hyvin hiljainen Japania ja Taiwania kohtaan, koska niillä on laadullisesti paljon vahvemmat asevoimat kuin Kiinalla, ihmisaaltohyökkäyksiä ei voi harjoittaa laivastolla ja niillä on Iso Itäinen Kaveri eli USA.

Kaikenkaikkiaan Wikipedian määritelmä fascismista sopii Kiinan kansantasavaltaan kuin nenä nassuun.

Kiina ei ole kuin Venäjä, jota pitää ymmärtää tunteella koska sitä ei voi järjellä ymmärtää. Kiina on arvoitus, äärimmäisen kryptinen mutta silti täysin looginen arvoitus, joka ratkeaa tuntemalla toisaalta kiinalaista kulttuuria ja Kiinan historiaa, ja toisaalta kiinalaista ajattelutapaa. Kuten kaikkia fascistisia valtioita, Kiinaa tulee lähestyä ensisijaisesti sotilas- ja voimapolitiikka mielessä, ja tulkita sitä voimapolitiikan kannalta.

Rauhanpuolustajissa oli jokin aika sitten esitetty, että Sun Tzu olisi ollut pasifisti ja että jos länsimaat olisivat omaksuneet Sun Tzun neuvot Clausewitzin sijaan, ensimmäiseltä ja toiselta maailmansodalta olisi vältytty. Tämä on tyypillistäkin tyypillisempi virhe, jonka tekee sellainen ihminen, joka on lukenut Sun Tzun muttei ymmärtänyt sitä. Sun Tzu ei suinkaan ole Clausewitzin vastainen teos vaan nuo kaksi opusta täydentävät toisiaan - molempien punainen lanka on yhtenevä. Sun Tzu ei suinkaan kehota pasifismiin vaan voimankäytön ekonomiaan eli että pyritään maksimitulokseen minimiefortilla. Täsmälleen samaan kuin Maurikios. Sun Tzussa ei ole tippaakaan pasifismia - laskelmointia ja ammattilaisuutta sitäkin enemmän. Se sotilasryhmä, joiden toimenkuvaan Sun Tzu sopii kaikkein parhaimmin, ovat kondottieerit - keskiajan Italian palkkasoturiarmeijat, jotka veivät sota-ammattilaisuuden ja yksityisarmeijat huippuunsa tehden sodasta elinkeinon, eikä heitä voi syyttää pasifismista. Verenvuodatusta ei suinkaan pyritä välttämään pasifismista eikä humanismista, vaan siksi että se ei ole kustannustehokasta. Joitakin vastustajia vastaan sopii floretti ja joitakin vastaan ketjukuulanuija. Mutta itse periaate - se, että käytetään fyysistä väkivaltaa vastapuolen pakottamiseen omaan tahtoon ei eroa periaatteellisesti mihinkään. Tätä herrat Rauhanpuolustajat eivät pasifismiltaan ymmärrä.

36 strategiaa on myös tärkeä teos kiinalaisen metodin ymmärtämiseen. Clausewitzin mukaan erilaiset sotajuonet ja kieroilut ovat nimenomaan alivoimaisen osapuolen tapa sotia, ja Kiina onkin ollut se alivoimainen osapuoli sitten mongolivalloituksen lähes kaikissa käymissään sodissa. Siksi erilaiset sotajuonet ja kieroilut ovat kiinalaiseen diplomatiaan lähes yhtä kiinteästi liittyvää kuin kanji-merkit. Kiinalaiset ovat tottuneet näkemään tuota samaa juonittelua, vehkeilyä ja kieroilua myös kaikissa toisissa, eivätkä ymmärrä sitä, että joku voisi pelata avoimin kortin tarkoittamatta muuta kuin mitä sanoo. Esimerkiksi vaatimukset ympäristönsuojeluun tulkitaan yleisesti länsimaiden juoneksi panna Kiinan talous polvilleen, tai vaatimukset ihmisoikeuksista puolestaan poliittisten vastustajien myyräntyöksi. Siksi kiinalaiset ovat äärimmäisen kiveriä kumppaneita neuvottelussa.

Mutta Kiina huomaamattaan pelaa täysin avoimin kortein Tiibetissä. Sen harjoittama avoin, brutaali, mistään piittaamaton voimapolitiikka kertoo enemmän kuin mistään muusta, täsmälleen yhdestä asiasta:

Kiinan hallinnon fascistisuudesta.

Mutta jos Kiina todella haluaa tulla kohdelluksi imagonsa, ja varsinkin sen imagon, jota se itse haluaa ylläpitää - ikivanhan korkeakulttuuri- ja sivistysmaan - tavoin, sen on syytä lopettaa käyttäytyminen kehitysmaadiktatuurin tavoin. Muussa tapauksessa Kiinaa ei voi pitää minään muuna kuin fascistisena kehitysmaadiktatuurina, ja todeta että jos Kiina on kulttuurin kehto, siellä kulttuuri todella on jäänyt kehtoonsa.

Ja sama hanzi-merkein.