Eräs nimeltämainitsematon nettikirjoittaja on tuomittu 60 päiväsakkoon (360 €) Espoon käräjäoikeudessa tekstistään "Yhteiskunta koostuu ihmisistä". Myös teksti tuomittiin poistettavaksi Internetistä. Käräjäoikeuden mukaan teksti sisälsi materiaalia, joka täytti kansanryhmää vastaan kiihotuksen tunnusmerkit.
Itse oikeudenkäynti oli ruukinmatruunan silmissä täysi farssi. Valtakunnansyyttäjä Mika Illman onnistui ruukinmatruunan silmissä mokaamaan itsensä lähes joka argumentillaan, ja puolustus tyrmäsi hänet täysin. Myös varsinainen syyte jäi, mikäli ruukinmatruunan mielipidettä asiasta kysytään, näyttämättä toteen. Kaiken järjen mukaan hänet olisi pitänyt vapauttaa - vaan ei vapautettukaan. Miksi?
Syy on siinä, että laki ei ole niinkuin se on kirjoitettu vaan niinkuin se luetaan. Samoin syy on siinä, että lakia eivät lue robotit vaan ihmiset, ja ihmiset eivät ole rationaalisia olentoja vaan tunneolentoja ja lakia ei lueta järjen vaan tunteiden kautta.
Oikeuslaitoksen ensisijainen tehtävä on legitimoida valta, pönkittää vallanpitäjien asemaa ja rankaista valtaan kohdistuvista rikoksista. Sen toissijainen tehtävä on toimia erotuomarina juridisten henkilöiden välisissä kränöissä ja konflikteissa. Tästä syystä valtaan ja vallanpitäjiin kohdistuvista rikoksista rankaistaan erityisen ankarasti - veropetokset, rikokset virantoimituksessa olevaa vastaan, ylinopeus jne - kun taas yksilöihin kohdistuviin rikoksiin, kuten omaisuusrikokset, raiskaukset, pahoinpitelyt jne, rangaistukset ovat lievempiä. Ja tämä kyseinen nettikirjoittaja oli oikeuden silmissä syyllistynyt rikokseen, joka kohdistui valtaa vastaan.
Vaikka kyseinen nettikirjoittaja olikin ruukinmatruunan silmissä materiaalisesti täysin oikeassa eikä valtakunnansyyttäjä kyennyt näyttämään yhtään väitettään toteen, kirjoittajaa ei voitu jättää rankaisematta, sillä hänellä oli vastassaan valtakunnansyyttäjä eli valta. Pelkästään jo se, että tämä oli uhmannut valtaa, vallanpitäjien asemaa ja vallan legitimiteettiä, oli syy rankaista; rankaisematta jättäminen olisi ollut signaali siitä, ettei valta ja estabilissementti olisikaan erehtymätön. Jos meillä olisi ollut robotteja lukemassa lakia, ruukinmatruunan näkemys on, että syytetty olisi pitänyt vapauttaa.
Sekä suomalainen oikeuslaitos että suomalainen virkamieskoneisto ovat EU:ssa legendoja. Molempia pidetään valtiona valtiossa - täysin mielivaltaisena, irrationaalisena, yksilön oikeuksia ja oikeusturvaa polkevana ja sisäänpäinlämpeävinä, itse itseään täydentävinä ja valvovina systeemeinä, jotka eivät ole minkäänlaisen demokraattisen kontrollin alaisena. Sillä ei ole merkitystä tässä asiassa, että suomalainen oikeusjärjestelmä ja virkamieskoneisto ovat hyvin korruptoitumattomia ja kitkattomia. Merkitystä on sillä, että ne ovat täysin screwed up. Suomi on jatkuvasti EY:n ihmisoikeustuomioistuimessa mielivaltaisen ja oikeutta polkevan systeeminsä takia, eikä tässä tarkoiteta nyt totaalikieltäytyjiä.
Ruukinmatruunan vanha ystävä, Sanankäytön Ammattilainen, totesi joskus jotain suomalaisesta oikeuslaitoksesta ja lainluennasta. Hän totesi vielä, että oikeuden edessä akateemisesti koulutetut ovat ehdotonta pohjasakkaa, ja että oikeudessa aina kun joku tällainen on syytettynä, hänelle yritetään saada tuomio vaikka sitten väkisin. Tästä syystä valtakunnansyyttäjä kysyikin syytetyltä hänen koulutustaan. Rangaistus ei ole ankara, ja on oletettavaa, että hänelle kerätään Netissä kolehti. Ja mitä taas kirjoituksen poistamiseen Netistä tulee - oh well, mikä on kerran tungettu Nettiin, ei ikinä sieltä lähde pois.
Tuntien tämän kaiken ja tietäen tämän maan lainluennan, ja tietäen myös sen, että ei ole tärkeää että mitä sanot, tärkeää on että miten sanot ja sen, että tekstiä arvioidaan aina kokonaisuutena, ja kuvat ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin sanat, ruukinmatruuna ei ole lainkaan yllättynyt, että käräjäoikeudessa kävi miten kävi. Hän itse asiassa osasi arvatakin, että siellä kävisi näin - että kirjoittajaa rankaistaisiin "varmuuden vuoksi", jos ei muuten, niin silkasta vallan uhmaamisesta ja vallitsevan virallisen totuuden kyseenalaistamisesta. Eipä silti, itse teksti oli muotoseikoiltaan kyllä sellainen, että jos ruukinmatruuna olisi ollut itse lukemassa lakia, siitä olisi kyllä saatu tuomio aikaan. Mutta ruukinmatruunan mielipide on, että nyt tehtiin overkill - ammuttiin tykillä hyttysiä. Asia eskaloitaneen vielä hoviin, ja on todennäköistä, että siellä tilanne muuttuu. Tai sitten ei muutu. Eräs suomalainen lakimies on erään lehden keskustelupalstalla osuvasti verrannut suomalaista oikeusjärjestelmää pajatsoon: kun jutun heittää sisään, ei ikinä tiedä että mitä sieltä tulee ulos.
Ruukinmatruuna on perinyt vanhemmiltaan epäluulon valtiota ja epäluottamuksen julkista sektoria kohtaan. Hänen isänsä suhtautuu julkiseen sektoriin hyvin vihamielisesti, kun taas yksityissektoriin hyvin positiivisesti, ja todettakoon että vanhemmiten ruukinmatruuna on itsekin todennut isänsä olevan asiassa oikeilla jäljillä. Jokainen valtiohan ei pohjimmiltaan ole mitään muuta kuin valtavan iso rikollisorganisaatio, ja valtion sekä mafian ainoa ero on siinä, että valtio ylläpitää lakeja ja oikeuslaitosta. Mutta jos nämä lait ja oikeuslaitos ovat totaalisen screwed up, niin mitäpä valtio on tuolloin enää mitään muuta kuin valtavan iso mafia?
Friday, March 28, 2008
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


6 comments:
Selkeä analyysi - hyvä teksti.
Jos olisin itse tuomari, en olisi J. Halla-ahon vieraskirjassa luetelluista syistä tuominnut Ellilää. Muilta osin kommenttini tekstiisi: Aamen. Noin se on.
Sekä suomalainen oikeuslaitos että suomalainen virkamieskoneisto ovat EU:ssa legendoja. Molempia pidetään valtiona valtiossa - täysin mielivaltaisena, irrationaalisena, yksilön oikeuksia ja oikeusturvaa polkevana ja sisäänpäinlämpeävinä, itse itseään täydentävinä ja valvovina systeemeinä, jotka eivät ole minkäänlaisen demokraattisen kontrollin alaisena.
Taas Ruukinmatruuna keksii omiaan. Tosiasiassa EU:n piirissä Suomen oikeuslaitoksesta ja virkamiehistöstä ei tiedetä mitään eikä niistä olla kiinnostuneita paskan vertaa.
Ainoa asia, mistä komissio ja EY:n tuomioistuin (jolla ei ole MITÄÄN tekemistä Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen kanssa) ovat joskus kiinnostuneita on se, että paneeko Suomen valtio tarpeeksi orjallisesti täytäntöön EU:n antamaa lainsäädäntöä, jota oli Suomen unioniin liittyessä 50.000 sivua, minkä jälkeen sen määrä on kasvanut eksponentiaalisesti.
EU:n tilintarkastajat hylkäävät joka ainoa vuosi EU:n budjetin valtavien menoepäselvyyksien vuoksi, mutta tästä ei välitetä. EU:ssa pidetään normaalina sitä, että poliitikot ja virkamiehet kantavat kassikaupalla veronmaksajien rahaa kotiinsa; se on itse asiassa EU:n olemassaolon yksi päätarkoitus. Se, että Matruuna kuvittelee tällaisen afrikkalaista diktatuuria muistuttavan lafkan olevan huolestunut suomalaisesta julkisen vallan käytöstä, on erittäin huvittavaa.
Sillä ei ole merkitystä tässä asiassa, että suomalainen oikeusjärjestelmä ja virkamieskoneisto ovat hyvin korruptoitumattomia ja kitkattomia. Merkitystä on sillä, että ne ovat täysin screwed up. Suomi on jatkuvasti EY:n ihmisoikeustuomioistuimessa mielivaltaisen ja oikeutta polkevan systeeminsä takia, eikä tässä tarkoiteta nyt totaalikieltäytyjiä.
Tämänkin väitteen perättömyyden olen aiemmin osoittanut Matruunalle, mutta hän on niin rakastunut tähän keksintöönsä, ettei malta päästää siitä irti. Ensinnäkään ei ole edelleenkään olemassa mitään "EY:n ihmisoikeustuomioistuinta" - se on Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuin (IOT), jolla ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa. Toisekseen Suomi ei ole saanut IOT:ltä sen enempää tuomioita kuin muutkaan samankokoiset länsimaat.
Sinänsä kriittinen suhtautuminen valtiovaltaan on paikallaan, mutta kunpa Matruuna perustaisi sen johonkin todellisiin tietoihin eikä mihinkään tuulesta temmattuihin legendoihin. Arvelen myös, että jos Matruuna joskus joutuu tutustumaan esim. Ranskan oikeuslaitokseen ja virkamiehistöön, hän tulee (jos selviää hengissä) kädet ristissä ja polvillaan takaisin Suomeen ja ylistää Suomen valtiota. Tämä ei tarkoita sitä, että Suomen järjestelmä olisi kaikin puolin toimiva, mutta kansainvälisesti vertaillen Suomessa on kyllä hyvin kevyt byrokratia ja virkamiehet ovat harvoin mitään pikku-Hitlereitä.
Ellilän tuomiosta puheen ollen, minusta nämä nykyiset kiihottamispykälät ovat vastine vanhoille jumalanpilkkapykälille. "Suvaitsevaisuus" ja "diversiteetti" ovat nykyisen liberalismin pyhiä arvoja, joiden loukkaamisesta rangaistaan.
En tunne oikeusprosessin yksityiskohtia, joten en sitä ihmeemmin kommentoikaan. Epäilen (se ei tietenkään paljon paina) kuitenkin, että kyseinen tapaus ei ole nettikirjoittelun sensurointia koskevan lähihistorian pöyristyttävin ja kaukaahaetuin tapaus.
Viimeinen kappaleesi lämmittää mieltä. Valtio on tuskin siellä, miltä kartalla näyttäisi. Samalla tapaa kuin joidenkin mielestä 1800-luvulle tultaessa kuollut Jumala, se on läsnä siellä, missä lihaa ja verta oleva ihminen muistaa valvoa sen etuja ja missä yksityinen ihminen vastaa sen paperille muotoiltuihin sokeisiin ja yksisuuntaisiin kommunikointikutsuihin. Kun katsoo ikkunoiden valoja, moniko kodeista on osa valtiota tämän tapailevan yhteyden ulkopuolella?
Puolimieli sanoo:
Tosiasiassa EU:n piirissä Suomen oikeuslaitoksesta ja virkamiehistöstä ei tiedetä mitään eikä niistä olla kiinnostuneita paskan vertaa.
Tavallaan... Muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei vaikuta yhtään oikeuden ammattilaista, joka olisi mitään mieltä suomalaisista pedofiliaoikeudenkäynneistä...
Vakavasti ottaen. Tietenkään Ihmisoikeustuomioistuin ei ole EU:n instanssi, mutta on liioittelua väittää, ettei sillä ole mitään tekemistä Unionin kanssa. EU on Ihmisoikeustuomioistuimen mekanismeja laajempi poliittinen kokonaisuus, jolla on hyvin suuri merkitys sille, millä tapaa Euroopan ihmisoikeuksien julistuksen ja sitä koskevan tapausaineiston tulkinta tapahtuu.
Tässä linnulle kuvaus mainitusta oikeudenkäynnistä:
http://turkkila.blogspot.com/2008/03/mikko-elliln-oikeu denkynti-1832008.html
Siis:
mikko-elliln-oikeu denkynti-1832008.html
Post a Comment