Täyttä hepreaa

Ruukinmatruuna on kiinnostunut oudoista kielistä, ja perinteisten ruotsin ja englannin ohessa ruukinmatruuna on lukenut myös saksaa, espanjaa, portugalia ja japania.

Koksa kielitaito on investointi, joka kannattaa aina, ja koska kielitaito on vielä siitä mukava asia, että eri kielet pääsääntöisesti ovat sukua toisilleen, niin oppimalla yhden kielen hyvin on mahdollista oppia samalla kaupan päälle ymmärtämään useampiakin. Dramaattisimmillaan tämä tulee esiin romaanisten kielten kanssa - oppimalla yhden romaanisen kielen, kuten juurikin espanjan, oppii samalla ymmärtämään suunnilleen kaikkia romaanisia kieliä. Ruukinmatruuna huomasi itse, miten TV Sänkin kautta hänelle aukesi uusi maailma, mitä hän ei ollut kuvitellutkaan.

Ruukinmatruuna tuumi opetella seuraavaksi heprean.

Ei, hän ei ole kääntymässä juutalaiseksi, eikä menossa ješivaan eikä myöskään hakeutumassa teologiseen. Eikä hän ole myöskään rakastunut kehenkään jidiin. Vitsi on siinä, että kaikki seemiläiset kielet ovat enemmän tai vähemmän sukua keskenään, ja opettelemalla yhden seemiläisen kielen oppii helposti muutkin, kuten arabian. Ja arabiaa puhuu aika iso prosentti maailman väestöstä.

Hän on aloittanut opettelemalla heprean aakkoset. Täydeksi hepreaksi homman tekee se, että hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, ja siinä merkitään vain konsonantit. l hm nt*s snl*n tlt, pts t* tkst ls klt vsml*. Niqqud-kirjoituksessa vokaalit merkitään pisteytyksellä mukaan - käytännössä tällöin tekstistä tulee hangulin kaltaista kirjoitusta, jota on helpompaa lukea. Arabian kirjoituksessa on aivan sama periaate, suurin ero on kirjainten muodoissa.

Mutta samalla ruukinmatruuna on oppinut, mistä omat aakkosemme tulevat.

A on alef, א. Merkki ei hepreassa äänny, sillä merkitään glottaaliklusiilia. Merkki on alunperin tarkoittanut härkää, ja A-kirjaimessa voikin nähdä ylöspäin katsovan härän pään.

B on bet, ב. Merkki tarkoittaa joko v:tä, tai b:tä, jos sisällä on piste, dageš. B:n alkuperäinen merkitys on "talo", ja siinä voi nähdä talon pohjapiirroksen.

G on gimmel,ג, joka vastaa äännearvoltaan g:tä. Tästä on peräisin myös kreikan gama. C on muunnos G:stä; etruskit eivät tunteneet soinnillista G:tä, joten he käyttivät sitä k:n merkkinä, josta se periytyi latinaan. Gimmel tarkoittaa "kamelia", ja vaikka g on etääntynyt siitä pitkälle, heprean kirjaimessa voi nähdä kamelin pään, kaulan ja etujalat.

D on dalet,ד, ja vastaa äännearvoltaan joko d:tä tai dh:ta (englannin this), riippuen onko sen sisällä dageš vaiko ei. D on alunperin tarkoittanut ovea tai teltan oviaukkoa, ja kreikan iso delta on hyvin sen näköinen.

E on he,ה,ja vastaa sanan alussa h:ta ja muualla pitkää vokaalia. Jos kirjaimessa on mappiq-piste, se ääntyy h:na. E on alunperin tarkoittanut "ikkunaa" tai "aukkoa", ja siinä voikin nähdä ikkunanpuitteet.

F on vaav,ו, ja vastaa puolivokaalista v:tä (lähellä englannin w:tä). Meidän f:mme on pohjimmiltaan soinniton v. Kreikassa digamma, joka vastasi muinaiskreikassa w:tä, hävisi jo Troijan sodan aikoihin ja sulautui i:hin, mutta latinassa se säilyi. F on alunperin tarkoittanut koukkua.

Z on zajin, ז, ja vastaa soinnillista s- tai tz -äännettä (vrt. englannin z). Kirjaimesta on muotoutunut edelleen kreikan dzita ja roomalainen Z. Kirjain tarkoittaa "asetta", ja siinä on mahdollista nähdä miekka.

H on heet, ח, ja vastaa voimakasta H-äännettä (vertaa saksan "acht"). Kreikassa sananalkuinen h hävisi jo esiklassisella ajalla, ja kirjaimesta tuli e:n merkki (nykykreikassa i) ja latinassa konsonanttinen h hävisi 200-luvulla, mutta germaanisissa kielissä ja hepreassa se on säilynyt. H tarkoittaa aitaa.

Tet-kirjainta, ט, ei roomalaisissa kirjaimissa ole, mutta kreikkaa osaavat tuntevat sen thitana, Θ. Kirjaimella on äännearvona aspiroimaton t, ja se on alunperin tarkoittanut pyörää tai kiekkoa.

J on jod, י, joka on "lain pienin piirto" Jeesuksen sanoin, mutta samalla merkittävin, koska se on tetragrammatonin ensimmäinen merkki. Se vastaa meidän puolivokaalista j:tämme, ja tarkoittaa "käsivartta". Jodista periytyy myös vokaali-I.

K on kaf, כ, ja sillä on äännearvo k tai mappiq-pisteettömänä kh. K, myös kreikan kapa, on helposti hahmotettava kirjain; se tarkoittaa kämmentä, jossa on peukalo ja sormet.

L on lamed, לֵ ja sillä on äännearvo l. Kirjaimen nimi tulee sauvaa tai tutkainta eli paimenen piikkipäistä työvälinettä tarkoittavasta sanasta.

M on mem, מֹ, ja vastaa m-äännettä. Mem tulee sanasta "majim", vesi, ja M-kirjaimessa voikin nähdä veden aallot, joskin mem on etääntynyt pitkälle.

N on nun, נ, ja vastaa n-äännettä. Kirjain on alunperin tarkoittanut kalaa tai käärmettä, ja N onkin kuin kiemurteleva ankerias tai käärme.

Samekhille, ס, ei ole roomalaisissa kirjaimissa vastinetta, ja kreikastakin sampi hävisi hyvin varhain, mutta kreikan Ξ on siitä peräisin. Merkillä on soinniton s-äänne vastineena, ja se tarkoittaa kalaa, joskin melkoinen pallokala on kyseessä. Kreikassa se vastaa x-äännettä. Pieni sighma on melko lailla samekhin näköinen.

Ajin, ע, on hepreassa mykkä (vastaa aryngaalista frikatiivia), mutta kreikkalaiseen ja roomalaiseen kirjaimistoon se periytyi O:na. Ajin, arabian 'ain, tarkoittaa silmää, myös lähteen silmää, ja O:ssa on helppoa nähdä silmä, latinaksi oculus.

P on pe, פ, joka on melkein sama kuin roomalainen kirjain peilikuvana. Se vastaa P:tä, jos sen sisällä on dageš-piste, muutoin f:ää (vertaa kreikan Φ joka muinaiskreikassa tarkoitti aspiroitua p:tä (ph), nykykreikassa f:ää). P tarkoittaa suuta, ja hymiöissä p:tä käytetäänkin näyttämään kieltä.

Tsade, צִ, joka ääntyy soinnillisena ts:nä, on kirjain, jota ei esiinny roomalaisissa kirjaimissa. Kyrillos on kuitenkin mahdollisesti ottanut tämän kirjaimen mukaan kyrillisiin aakkosiin Ч:na Kirjain tarkoittaa "onkea", ja siinä on mahdollista nähdä onkivapa, siima ja järven pinta.

Q on kof, ק, ja vastaa alveolaarista (syvältä kitalaesta äännettyä) k:ta. Tämä äänne on hävinnyt hepreasta, mutta esiintyy arabiassa (Iraq). Kofin tilalla yleensä käytetään kafia. Kreikasta qoppa hävisi Troijan sodan aikoihin, mutta latinassa se säilyi, ja romaanisissa kielissä Q:ta käytetään yhä ahkerasti k-äänteen merkkinä. Se tarkoittaa "takaraivoa".

R on reš, ר, vastaten r-äännettä, ja tarkoittaa "otsaa". Talmud selittää vertauskuvallisesti rešin kuvaavan pahaa ihmistä (sana raša), josta viereisen kirjaimen kofin (qadoš, pyhä) kasvot ovat kääntyneet pois.

S on šin, ש, ja vastaa joko soinnitonta s:ää, tai suhu-šää, jos sen päällä on piste. Tämä kirjain on alunperin tarkoittanut hammasta, ja vaikka S:ssä on vaikeaa niitä hahmottaa, niin kreikan Σ on kuin torahampaat. Kyrillos on mahdollisesti käyttänyt tätä kirjainta Ш:n esikuvana.

T on tav, ת, ja vastaa aspiroitua t:tä (th). Dagešin kanssa siitä tulee frikatiiviäänne kuten englannin sanassa thing. Merkki on alunperin tarkoittanut "teinristeystä" tai "ristiä", ja pelottavalla tavalla roomalaiset käyttivätkin tätä kirjainta teloitusvälineenä - crux commissa eli tau-risti, Pyhän Antoniuksen risti, muistuttaa tätä kirjainta. Aramean "alefista taviin" on UT.ssa käännetty "alfasta omegaan" kreikaksi, ja Jeesus on todennäköisesti käyttänyt A:ta ja T:tä alun ja lopun symboleina.

Heprealaiseen aakkosiin kuulumattomia ovat seuraavat kirjaimemme:

U, V ja Y ovat kaikki saman kirjaimen, kreikan ypsilonin (i psilos) Υ muunnelmia. Merkki otettiin kreikkaan kuvaamaan tätä etuvokaalia, joka vastaa meidän y:tämme, ja V on sen konsonanttinen muunnos. Nykykreikan beta (vita) ääntyy V:nä, ja tämän vuoksi kyrillisissä aakkosissa B merkitseekin v:tä.

X on kreikan hii, joka nykykreikassa vastaa voimakasta h:ta. X on Ξ:n muunnos: Attikan murteissa kyseinen äänne ääntyi samassa sanassa ks:nä, Joonian murteissa kh:na, ja tämä sama äänteenmuunnos tapahtui ibero-romaanisessa kantakielessä 1000-luvulla: x alettiin ääntämään h:na. Tämän vuoksi meillä on yhä muoto Texas muistona ajasta, jolloin Tejas kirjoitettiin eri tavoin, ja englanninkielisissä maissa puhutaan yhä don Quixotesta. Espanjassa oikeinkirjoitus uudistettiin 1700-luvulla, mutta yhä edelleenkin espanjalaiset voivat ääntää x:n h:na. Portugalissa x on š ja tätä ääntämystä käytetään myös pinyinissä. Merkki tarkoittaa khiasmaa, risteystä.

No, ei se heprean oppiminen voi goyimille olla yhtään sen vaikeampaa kuin japanin oppiminen gaijinille. Ja japanin kanjien kautta on oppinut lukemaan myös kiinankielistä tekstiä.