Uusmisantropia

Uusmisantropia on Frank Furedin käyttöönottama termi. Se tarkoittaa ihmisen vihaamista lajina - siis biologisena olentona sellaisenaan, ei joidenkin ominaisuuksien vuoksi tai tekojen vuoksi, kuten perinteisessä misantropiassa.

Uusmisantropian synty voidaan ajoittaa 1960-lukuun. Tällöin perinteinen liberalismi, joka oli painottanut yksilönvapauksia, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, alkoi enemmässä ja enemmässä määrin korvautua pessimistisellä itsevihaliberalismilla. Tähän antoivat kimmokkeen toisaalta kylmä sota ja vasemmistolaisuuden nousu yliopistojen ei-luonnontieteellisten tiedekuntien pääideologiaksi, ja toisaalta ympäristöliikkeen nousu sekä lukuisat ekokatastrofit, tunnetuinpana Torrey Canyonin haaksirikko 1967.

Itsevihaliberalismin kantava voima on toisaalta poliittinen korrektius ja toisaalta hesperofobia. Itsevihaliberalismi ei ainoastaan pidä länsimaista kulttuuria ja arvomaailmaa täysin arvottomana, se pitää sitä tuhoisana ja vahingollisena, joka pitää hävittää tyystin. Itsevihaliberalismiin kuuluu kapitalismin vihaaminen, tieteen näkeminen pelottavana, noituuteen rinnastettavana uhkana, teollisuuden näkeminen ympäristölle ja luonnolle tuhoisana teknokratiana ja insinöörit ikäänkuin tämän tuhon uskonnon pelottavana papistona, ja perusarvojen - kodin, uskonnon ja isänmaan, vihaaminen "patriarkaalisina ja nationalistisina" instituutioina. Itsevihaliberalismi voidaan kiteyttää lauseeseen: kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, paitsi länsimainen, joka on niitä kaikkia muita kulttuureja huonompi, seksistisempi, tuhoisampi, alistavampi, sortavampi, taantumuksellisempi ja siksi sillä ei ole olemassaolon oikeutta. Itsevihaliberalismi on ikäänkuin feminismi, kansalaisoikeusliike, luontoaktivismi, humanismi, vasemmistolaisuus ja pasifismi vedettynä överiksi - muuttuen campiksi, karikatyyriksi, groteskiksi irvikuvaksi itsestään.

Toinen maailmansota merkitsi kahden uskonnon lopullista kuolemaa Euroopassa, ja ne olivat vanhat riitapukarit, kristinusko ja juutalaisuus. Juutalaisuus kuoli lopullisesti Auschwitzin, Chelmon, Treblinkan ja muiden tuhoamisleirien kaasukammioihin, teloitusampumaratoihin, hirsipuihin ja parakkien tautivuoteille. Holocaust merkitsi kuoliniskua juutalaisuudelle uskontona - tänä päivänä juutalaisuus elää Euroopassa enää lähinnä kansallisena identiteettinä ja tyhjinä rituaaleina. Mutta toinen maailmansota merkitsi myös kristinuskon lopullista kuolemaa - se prosessi, joka oli alkanut Darwinista, Marxista, Huxleystä ja Feuerbachista, sai loppunsa Coventryssä, Dresdenissä, Ranskan kuoleman kentillä ja Venäjän aroilla. Jumala ei kyennyt pelastamaan sen enempää omaa valittua kansaansa uuspakanallisten natsien kynsistä kuin kristittyjäkään ateistien aseilta. Kristinuskosta on Euroopassa jäljellä enää pelkkä tyhjä kuori ja täysin munaton valtiokirkko - ja toisaalta lauma epämääräisiä hihhuleita, joita leimaa toisaalta hyvin alhainen älykkyysosamäärä ja toisaalta fanaattisuus ja piittaamattomuus tieteestä. Sekä kristinusko että juutalaisuus elävät elävinä uskontoina enää vain USA:ssa. Mutta kristillinen etiikka on - valitettavasti - osoittautunut paljon kristinuskoa itseään kestävämmäksi.

Ja sekä uusmisantropia että varsinkin itsevihaliberalismi kumpuavat nimenomaan kristillisestä etiikasta.

Kristillinen etiikka lähtee siitä käsityksestä, että ihminen on pohjimmiltaan paha - perisynnin saastuttama, kelvoton, Jumalasta erossa, matkalla Helvettiin polttoaineeksi. Älä yritä selitellä, se pahentaa vain. Olet täysi paska, niljaa, syntinen saatana kurja, sinussa ei ole mitään hyvää, ja Jumala vihaa sinua. Kaikki klassisen aivopesun lähtökohdat siis, mutta ruukinmatruunan mielestä aika hyvin linjassa ihmisen tosiasiallisen luonteen kanssa. Mutta kristinuskon yksi kantava perusajatus on, että Jumala rakastaa ihmisiä ja että armo on aina tarjolla (joskin suuntauksesta riippuen tietyillä ehdoilla.) Tämä armon käsite pelastaa oikeastaan koko kristinuskon joutumasta vastenmielisten hihhulien roskakoriin yhdessä muinaisseemiläisten veriorgiakulttien kanssa.

Mutta kun Jumala on kuollut ja taivas lakkautetaan, kristillisestä etiikasta katoaa kokonaan myös armon käsite. Ei ole Jumalaa, ei ole vapahtajaa, ei ole armoa. Jäljellä on enää vain pelkkä syyllisyys, häpeä, pahuus - ja sen seurauksena itseviha. Ja juuri siksi kristillinen etiikka ilman kristinuskoa on niin tuhoisa asia kuin mitä se on, sillä se johtaa väistämättä tuohon itsevihaliberalismiin - ja endogeeniseen, länsimaisen kulttuurin itsensä sisältä, kumpuavaan, hesperofobiaan.

Ja kun tämä tie on kuljettu loppuun - reaalisosialismin konkurssin, vieraisiin kulttuureihin pettymisen, ympäristöongelmien, islamilaisen terrorin nousun, ja humanismin kuoleman jälkeen, tuloksena on pettyminen koko ihmisyyteen ja ihmisviha. Ei ole sattumaa, että Pentti Linkola on kovassa kurssissa intellektuellien keskuudessa ympäri maailmaa - ja Pekka-Eric Auvinen oli vain yksi tämän saman jatkumon käännepisteistä. Tai toisilla sanoilla: Auvinen oli Linkolan looginen, ja väistämätön, jatkumo.

Uusmisantropia lähtee siitä, että ihminen on tietoisesti paha, kykenee vain pahaan ja on jo tuhonnut maapallon ja elämän sekä elämisen edellytykset, ja ansaitsee tuhoutua lajina. Kyse on enää vain siitä, että miten ja milloin. Kaikille uusmisantroopeille yhteistä on käsitys, että ihmisiä on tällä pallolla liikaa ja heidän lukumääräänsä pitää vähentää: kyse on vain siitä, tapahtuuko se massateloituksilla, sodalla, taudeilla vai talous- tai luonnonkatastrofeilla. Kun itsevihaliberaali pettyy lopulta liberalismiin itseensä, hän alkaa yleensä kannattamaan jotain sosialismin muotoa, usein kansallissosialismia - Pentti Linkolan tapaan. Sitä vain kutsutaan "syväekologiaksi". Mutta ei ole sattumaa, että nimenomaan natsit olivat kiihkeitä luonnonsuojelun ja ekologian kannattajia, ja samalla misantrooppeja: syväekologia sekä misantropia kulkevat käsi kädessä.

Uusmisantropiaan kuuluu jatkuva katastrofien manaaminen. Milloin se on ekokatastrofi, milloin öljyhuippu, milloin millenniumbugi, milloin ilmastonmuutos, milloin ydinvoima, milloin luonnonvarojen loppuminen - katastrofeja riittää vaikka muille jakaa. Ilmestyskirjan ratsastajia ei ole enää vain neljä, vaan heitä on mykyään kokonainen ratsuväkirykmentti. Ja toisin kuin Johanneksen ilmestyksessä, odotettavissa ei kaikkien kauhujen lopuksi ole enää paratiisia ja uutta Jerusalemia, vaan koko sivilisaation tuho ja häviäminen olemattomiin.

No, tällaiset kauhukuvitelmat ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta itse, alkaen vedenpaisumuksesta ja Sodoman ja Gomorran tuhosta - koko kristinuskon eskatologiahan perustuu maailmanlopun odotukselle. Mutta uusmisantroopeille maailmanloppu ei suinkaan merkitse uutta paratiisia, vaan kaiken loppua. Hybrikselle pitää saada se nemesis vaikka väkisin. Erilaiset tuomiopäiväskenaariot painottavat kaikki ihmisen pahuutta, syyllisyyttä, moraalista konkurssia ja sitä, että koko ihmislajia odottaa väistämätön tuho, jolta ei ole pelastusta.

Kun ruukinmatruuna oli 1980-luvulla peruskoulun yläasteella, hän toimitti lehteä "Daily Disaster" joka oli parodia tuon ajan peruskoulunopettajien vasemmistolaisesta tuomionmanaamisesta - se oli täynnä keksittyjä uutisia luonnonkatastrofeista, murhista, sodista ja muista onnettomuuksista. Se oli ruukinmatruunan hiljainen tirpanflippaus koko jutulle.

On totta, että ihminen on saanut toiminnallaan paljon pahaa aikaan luonnon kannalta, ja termi "teollisuusaavikko" lienee tuttu. Mutta teknofobia - irrationaalinen teknologian, teollisuuden ja luonnontieteiden pelko ja tuhonmanaaminen on lähinnä magiaan rinnastettava maailmankatsomus. Vitsi on siinä, että ekokatastrofit ovat aina pahimpia siellä, missä teknologia on kehittymättömintä ja elintaso alhaisin - se merkitsee elämistä kädestä suuhun, ja kehittymättömiä prosesseja, mikä puolestaan merkitsee lyhytnäköisyyttä, tehottomuutta ja resurssien haaskaamista. Euroopan metsät hakattiin polttopuiksi jo kelttiläisellä rautakaudella, ja mongolien ainoa historiallinen pysyvä saavutus oli Gobin autiomaan kolminkertaistaminen. Sensijaan korkea elintaso merkitsee tehokkaita prosesseja ja korkeaa hyötysuhdetta, mikä merkitsee sitä, että resursseja kyetään allokoimaan myös ympäristönsuojeluun. Teknofobia ja vaatimus elintason alentamiseen on siis sama kuin pissaisi talvipakkasella housuun - lämmittää hetken, sitten on entistä kylmempää ja ainoa, mikä on varmaa, on virtsatietulehdus.

Voimme kulkea vain eteenpäin. Menneisyyteen ei ole enää paluuta, emmekä voi enää romantisoida Ryysyrannan perään. Se oli yhteiskunta, jossa elämä oli verta ja räkää, ja jossa ruukinmatruunan äidinäiti myytiin julkisella huutokaupalla lapsiorjaksi.

Myös erilaiset tuomiopäivän manaajat ovat olleet 100% väärässä 100% ennustuksissaan 100% ajasta. Erilaiset tuhoskenaariot eivät milloinkaan toteudu sillä tavalla kuin nuo tuhonpovaajat ennustavat. Ihminen on siitä ikävä olento, että se kykenee elämään vaikka peräsuolessa, jos jostain löytyy tarpeeksi iso, ja tunnetusti mikään ei ole niin viisas kuin insinööri.

Tuhon manaajilta on jäänyt huomaamatta se, että yhden tehtaan jäte on toisen raaka-aine - tämän tiesi jo Justus Freiherr von Liebig. Kierrätys ei ole mikään uusi keksintö, ja terästeollisuus painottuu koko ajan enemmän ja enemmän kierrätykselle - pelkästään jo siksi, että romusulatto vaatii paljon vähemmän pääomakustannuksia ja sen prosessit ovat paljon yksinkertaisempia kuin jos terästä valmistetaan "neitseellisestä" rautamalmista koksilla pelkistäen. Samoin öljy ei ole mitään muuta kuin pelkkä hiilivetylähde - ei mikään maaginen taikajuoma tai noitapöperö - ja herrat Franz Fischer ja Hans Tropsch keksivät synteesinsä jo 1924, ja öljypöpöstähän oli jo juttua. Myöskään biopolttoaineiden valmistaminen elintarviketeollisuuden ja kotitalouksien jätteestä ei ole uusi asia. Kyse ei siis suinkaan ole kyse siitä, onko jokin asia mahdollinen vaan siitä, onko se taloudellisesti kannattava tai mielekäs. Suomessa on niin paljon rahkaturvetta soissamme, että jos siitä valmistettaisiin Gustaf Kompan prosessilla bensiiniä, sitä olisi enemmän kuin Saudi-Arabiassa öljyä.

Mutta uusmisantropiaa on kokeiltu jo kerran - Saksassa 1933-1945 - ja tulokset eivät ole rohkaisevia. Se järjestelmä, mikä Saksassa tuolloin vallitsi, oli antikapitalistinen, antikristillinen ja antihumanistinen - sanalla sanoen syväekologinen. Pentti Linkola on häpeämättömästi julistautunut kansallissosialismin ihailijaksi, ja rivien välistä on helppoa lukea että hänen mielestään polttouunit olivat hyvä idea. Mutta jos otamme idoliksemme Linkolan ja seuraamme hänen teoriaansa, käytäntö onkin Auvinen. Käsi ylös, kuka ihan oikeasti haluaa jatkaa Himmlerin, Eichmannin - ja Auvisen - viitoittamaa tietä?

Uusmisantropia johtaa väistämättä natsismiin. Vestigia terrent.