Savu Georgiassa alkaa hälventyä ja pöly laskeutua, ja on aika alkaa miettiä että miksi näin pääsi tapahtumaan. Venäläiset voisivat sanoa että venimus, vidimus, vicimus eli että "tulimme, näimme, voitimme". Georgian asevoimista ei nimittäin ollut mitään vastusta venäläisille.
Miksi näin pääsi tapahtumaan? Ruukinmatruunan oma mielipide on, että Georgian katastrofi kertoo enemmän Georgian kuin Venäjän asevoimien tilasta. Pika-analyysi on, että Georgian armeija on vielä surkeammassa jamassa kuin Venäjän. Georgian armeija on jotain vitsin ja murhenäytelmän väliltä. On varmaa, ettei sitä tulla ottamaan NATO:on mukaan - se on vielä karmeampi kiviriippa kuin Italian armeija, josta paras luonnehdinta on, että italialaiset olivat aasien johtamia leijonia.
Georgia epäonnistui täysin hyökkäyksen ennakoimisessa - vielä surkeammin kuin Suomi kesällä 1944. Georgialaiset kenraalit eivät tunteneet sodankäynnin klassikoita, sen enempää Vegetiusta, Maurikiosta kuin Sun Tzutakaan - he eivät osanneet tulkita lainkaan hyökkäyksen merkkejä. Venäläiset puolestaan toimivat täysin oppikirjan, tässä tapauksessa Sun Tzun, mukaan. Georgialaiset eivät tunteneet vihollistaan, he eivät olleet luoneet puolustusstrategiaa ja sotasuunnitelmaa ennakolta ja he laiminlöivät tiedustelun täydellisesti. Heillä oli 130 amerikkalaista sotilasasiantuntijaa ja kosolti israelilaisia, mutta heitä ei kuunneltu. Georgialaisilla ei ollut käsitystä, missä venäläiset joukot sijaitsevat, kuinka paljon niitä on ja mikä on niiden tehokkuus. Eivätkä nuo tomppelit edes tunnistaneet sitä ainoaa todellista hyökkäysuraa - Rokin tunnelia - jonka tuhoaminen olisi ollut riittävä puolustus venäläisiä vastaan.
Oma vika, oma sika.
Me tiedämme, että Venäjän armeijan huolto on sidottu rautateihin. Venäläiset olivat kunnostaneet Abhasian rautatiet. Tämän pitäisi olla varoittava signaali - Sun Tzu kirjoittaa, että jos vihollinen korjaa logistiikkareittejään, se aikoo hyökätä.
Georgia käveli Venäjän ansaan ja Venäjä pwnasi Georgian. Pari kuukautta sitten saatiin tiedustelutietoja että ossetialaiset suunnittelevat sotilaallista kapinaa. CIA tiesi kaupan päälle kertoa Georgian presidentille Mihail Sakasvilille, että Venäjä on keskittänyt voimakkaan armeija rajalle. Tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Koko juttuhan on aivan suoraan kiinalaisesta klassikosta, 36 strategiaa, strategia #6, Pidä meteliä idässä, iske lännessä. "Jos hyökkäätte kapinallisia vastaan Ossetian puolelle, niin Venäjä saa siitä casus bellin, ja me emme voi auttaa.", totesivat amerikkalaiset. Georgia oli NATO:n rauhankumppani mutta ei jäsen. Georgia ei siksi voinut luottaa mihinkään NATO:n apuun, ja Venäjä tiesi tämän oikein mainiosti.
Georgia silti iski armeijallaan kapinallisten provoon nielaisten, paitsi syötin, myös lyijypainon, kohon ja pari metriä siimaa. Se reagoi meteliin etelässä. Venäjä odotti tätä, ja oli valmiina iskuun. Hyökkäys tuli pohjoisesta, ja se iski kuin tornado Georgian armeijaan, joka yllätettiin täysin. Tappiot olivat tyrmäävät, ja Georgian armeija tuhoutui toimintakyvyttömäksi. Ainoastaan länsimaiden raju vastareaktio pelasti Georgian. Venäjä olisi voinut valloittaa halutessaan maan täysin kevyesti. Georgia on sotilaallisesti kaputtgegangen. Sota on kuitenkin vain politiikan jatke fyysisen väkivallan keinoin, eikä maan valloittamisessa ole mitään mieltä, jos poliittisiin päämääriin päästään vähemmälläkin väkivallalla. Nyt näyttää siltä, että Venäjä poistuu Georgian hallintoalueilta, mutta Venäjän armeija jää kapinallisten maakuntien alueille, ja pysyy siellä kuin jalkasilsa.
Georgian ilmavoimat epäonnistuivat abysmaalisen surkeasti. Ne ovat huono vitsi. Jopa venäläiset, jotka ovat tusinaporukan maineessa, ampuivat georgialaisia alas at will. Vaikka Georgia oli perinyt Venäjältä ison joukon sotilaskoneita, niiden lentäjät epäonnistuivat. Venäjä sai ilmaherruuden parissa tunnissa eikä menettänyt sitä enää lainkaan. Se merkitsi kuoliniskua georgialaisille: mikä tahansa armeija voidaan tuhota ilmasta, ja liikuntasodassa helikopterit ovat omimmillaan. Helikopterit ovat kuin kevyt ratsuväki: on itsemurha lähettää ne hyvin linnoittautuneita ja/tai hyvin aseistettuja joukkoja vastaan, mutta ne ovat murhaavan tehokkaita lyödyn vihollisen takaa-ajossa.
Georgian armeija epäonnistui täysin. Georgia on vuoristomaastoa - siis täydellistä puolustusmaastoa, josta Sun Tzu sanoo: Kun yksi mies puolustaa kapeaa vuoristosolaa, joka on kuin lampaan suoli, tai koirankopin ovi, hän voi torjua tuhat hyökkäystä. Näin ei käynyt. Venäläiset rynnistivät läpi panssarijoukoilla - siis joukoilla, joilla ei pitäisi olla mitään virkaa vuoristossa - mikä osoittaa, että Georgian joukoilla ei ollut panssarintorjunta-aseistusta eikä -koulutusta.
Venäläiset onnistuivat sotkemaan georgialaisten C3:n - Command, Control, Communications - aivan täysin. Georgialaisten johtamisjärjestelmä halvaantui. Tässä vaiheessa yksiköiden komentajien - rykmenttien, pataljoonien, komppanianpäälliköiden - olisi pitänyt ottaa itsenäinen taisteluvastuu omilla alueillaan. Näin ei käynyt, mikä kertoo kankeasta C3:sta, jonka venäläiset halvaannuttivat.
Georgian armeijan koulutus oli riittämätön eikä sillä ollut mitään koulutusta eri aselajien yhteistoiminnalle. Armeijan ytimenä oli neljä ammattilaisprikaatia, noin 20,000 miestä ja valtava asevelvollisten armeija, liki 80,000 miestä. Pelkkä asevelvollisuuden alasajo ja palkka-armeijaan siirtyminen ei riitä, se palkka-armeija pitää myös kouluttaa. Jos koulutuksen taso on yhtä surkea kuin entisillä asevelvollisilla, katastrofi on valmis. Pelkästään jo Rokin tunnelin räjäyttäminen umpeen (missä olivat pioneerit?) olisi riittänyt venäläishyökkäyksen torjumiseen.
Venäläisillä oli pelissä 58. armeija, jossa on noin 70,000 miestä. Se on koottu yksinomaan vapaaehtoisista ammattilaisista, Tshetshenian kovien opetusten vuoksi. Se on Venäjän eliittijoukko, ja Venäjä osoitti oppineensa jo jotain amatööreistä ja ammattilaisista. Asevelvollisten ihmisaaltohyökkäykset, joita harjoitettiin vielä Tshetsheniassa ja Afghanistanissa, ovat historiaa. Nyt Venäjä käytti laskuvarjojääkäreitä ja Spetznaz-joukkoja lähes amerikkalaiseen tapaan. Putin on osoittanut olevansa oikeassa halutessaan ajaa asevelvollisuuden alas Venäjällä ja korvaavansa sen ammattiarmeijalla.
Venäläiset kuitenkin osoittivat hallitsevansa kybersodankäynnin. Georgian kommunikaatioyhteydet ja tietoliikenneyhteydet romutettiin hyvin koordinoiduilla denial-of-service -iskuilla, ja se, mikä epäonnistui Eestissä 2007, onnistui Georgiassa 2008. Venäläiset saivat häkkeröityä georgialaisten systeemit ja halvaannutettua ne. Venäläiset 8@xx0r17 p0w|\|@5|v47 Georgian tietojärjestelmät aivan täydellisesti. All your base are now belong to us.
Tulos: 6-0 Venäjälle. Georgia epäonnistui abysmaalisen surkeasti. Lisää aiheesta oheisessa linkissä.
Wednesday, August 20, 2008
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


5 comments:
Tätä kirjoitusta komppaan kyllä. Jotenkin näytti siltä, että georgialaiset eivät edes yrittäneet. Ja kuvamateriaali, mitä rintamalta tuli, oli lähinnä kuvia valloitetuista kaupungeista ja perääntyvistä georgialaisista joukoista. Varsinaista revohkaa ei kuvattu juuri ollenkaan. Liekö näin sen vuoksi, ettei varsinaisia tappeluja ole juuri ollutkaan? Mene ja tiedä.
Mutta joku georgialaisilla meni pahasti vikaan. Niinkuin kirjoititkin, en usko, että venäläisten joukkojen taso olis muutamassa vuodessa hypänny tasosta pahvi tasolle teräs.
Minusta on vaikea välttää sitä muuallakin esitettyä ajatusta, että kyseessä oli ansa. Ja georgialaiset kävelivät siihen kuin täydelliset idiootit.
Tämä oli paras kirjoitus aiheesta tähän asti.
Nauroin ääneen useassa kohdassa.
Georgian ilmavoimien performanssi oli selviö jo ennen sotaa. Georgian Su-25:t eivät ole hävittäjiä vaan rynnäkkökoneita, jolla ei ole mahdollisuuksia Venäjän Su-27 ja Mig-29 hävittäjiä vastaan.
Ilmeisesti Georgian sodanjohto ei pitänyt tunnelin suun tukkimista lainkaan tärkeänä, koska kaikella todennäköisyydellä he olisivat kyenneet tekemään sen noiden rynnäkkökoneidensa avulla. Hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan olisi pitänyt alkaa sillä.
Georgian johto ei jostain syystä odottanut Venäjän puuttuvan asiaan, tai halusi jättää tunnelin pakotieksi venäläisille "rauhanturvaajille" ja siviileille. Georgian kyvyttömyyslistaan voi hyvällä syyllä lisätä sodanjohdon, erityisesti kravaattiaan pureksivan presidentin.
Georgian tapauksessa vähät rahat olisi muutenkin järkevämpi sijoittaa lentokoneiden sijasta ilmatorjunnan kehittämiseen. Jossain määrin tämä koskee myös ja jopa Suomea.
Tekstissä on muutama epätarkkuus, sallinet että korjaan?
On varmaa, ettei sitä tulla ottamaan NATO:on mukaan
Jää nähtäväksi Merkelin et al kommenttien valossa, tosin armeijan kunnosta se tuskin riippuu.
Eivätkä nuo tomppelit edes tunnistaneet sitä ainoaa todellista hyökkäysuraa - Rokin tunnelia - jonka tuhoaminen olisi ollut riittävä puolustus venäläisiä vastaan.
Näinköhän? Ettei vaan olisi uskottu omaan ylivoimaisuuteen vähän liikaa:
http://www.civil.ge/eng/article.php?id=19109
President Saakashvili acknowledged that the Georgian forces wanted to stop the Russian forces at the border, but “but we were late.”
Saakashvili told a group of foreign journalists in a conference call earlier on August 13, that the plan was to stop the Russian forces at the Roki Tunnel in the north of South Ossetia, which links the breakaway region with Russia’s North Ossetian Republic.
“Once they got to Tskhinvali, they could march on the capital. We tried to stop them in the mountains before Tskhinvali, but we were too late and there were too many of them,” Saakashvili said according to the transcript provided by the President’s press office.
“We knew they were on the border, but when 150 [Russian] tanks started to come in, we either would have stopped them before the bridge, in the Roki tunnel, or they would have got to Tskhinvali and got to anywhere,” he said.
Venäjä myös ilmoitti sodan alkupäivinä saaneensa kiinni georgialaisia agentteja räjähteiden kanssa tunnelin läheisyydestä. Joka tapauksessa, tunneli on ilmeisesti siinä määrin tärkeä kulkutie että sen tuhoaminen ei välttämättä ollut edes tarkoituksena.
Me tiedämme, että Venäjän armeijan huolto on sidottu rautateihin. Venäläiset olivat kunnostaneet Abhasian rautatiet.
Venäläiset hyökkäsivät Etelä-Ossetian kautta. Suhteellisen staattisena pysynyt Abhasian-rintama tosin sitoi georgialaisten harvoja pelinappuloita eli taisteluosastoja, ehkä jopa ratkaisevassa määrin.
Georgian ilmavoimat epäonnistuivat abysmaalisen surkeasti.
Jos ilmavoimien päätehtäväksi on koettu sissien kurittaminen Su-25-maataistelukoneilla niin en ihmettele.
Pelkkä asevelvollisuuden alasajo ja palkka-armeijaan siirtyminen ei riitä, se palkka-armeija pitää myös kouluttaa.
No tästä olen ihan samaa mieltä.
Pelkästään jo Rokin tunnelin räjäyttäminen umpeen (missä olivat pioneerit?) olisi riittänyt venäläishyökkäyksen torjumiseen.
Tuhoojapartiot joko eivät päässeet kohteelle tai jäivät kiinni, riippuen siitä kumpaa puolta uskoo. Georgialla oli taktinen, muttei strategista yllätystä. Ehkä sielläkin oli ajateltu, ettei asevelvollisista koottu 58. armeija yksinkertaisesti kykene toimimaan nopeasti.
Venäläisillä oli pelissä 58. armeija, jossa on noin 70,000 miestä.
Taisteluiden aikana venäläiset olivat paikoin jopa numeerisesti alivoimaisia. Ei huono suoritus varusmiehiltä.
Se on koottu yksinomaan vapaaehtoisista ammattilaisista,
Ei pidä paikkaansa. 58. armeijan pääosan muodostavat varusmiehet. Organisaatiokaaviossa voi olla yksittäisiä ammattilaisosastoja, mutta esimerkiksi vuonna 2004 Pohjois-Kaukasian sotilaspiiri sai rekrytoitua vain 45% paperivahvuudestaan (lähde: Wikipedia/IISS Military Balance 2004–5, p.151).
76. ilmarynnäkködivisioona (VDV), jonka osia alueelle lennätettiin, sen sijaan koostuu pääosin ammattisotilaista. Lisäksi toiminnassa oli varmasti erikoisjoukkoja, mutta väite siitä että sotimiseen olisi osallistunut pelkästään tai edes enimmäkseen ammattisotilaita on pötyä.
Yhtään ilmarynnäkköä ja maahanlaskua tai laskuvarjo-operaatiota ei kuitenkaan sodan aikana tehty.
Itse näkisin asiassa myös sellaisen puolen, että kovin paha on perinteistä sodankäyntiä ryhtyä käymään sissien hätyyttämiseen koulutetuilla, organisoiduilla ja varustetuilla joukoilla. Siihenhän mm. amerikkalaisten ja israelilaisten koulutusapu tähtäsi - että saataisiin ammattijoukkoja ulkomaankomennuksille.
Suomessakin on kovasti tähän suuntaan oltu menossa, ja yleisemmin pohjoismaissa ammattisotilasosastot ovat hyvin vahvasti suuntautuneet juuri kriisinhallintaoperaatioihin.
Ehkä nyt tuli taas muistutus siitä, että tavanomaisemmillekin joukoille on tarvetta.
Post a Comment