Pyhäkoulu

Jos kristityt ovat niitä, jotka eivät mene sunnuntaisin kirkkoon, niin juutalaiset ovat heitä, jotka eivät mene lauantaisin synagogaan.

Synagoga (συναγωγή, "kokouspaikka") itse asiassa on sanana koine-kreikkaa, siis sitä, mitä puhuttiin klassisen kreikan jälkeen roomalaisella ja bysanttilaisella kaudella. Synagoga on terminä hellenistinen, ja Jamnian synodin 90 jälkeen se on ollut kristillinen, ei juutalainen, termi. Hepreaksi sana on ‏בית כנסת‎, beit knesset, "kokoustalo".

Mutta jiddiš käyttää sanaa שול, "shul". Tämä on täsmälleen sama sana kuin saksan sana Schule, koulu.

Sana heijastaa sitä, miten tärkeä perinne menneinä vuosisatoina uskonnollisilla instituutioilla oli opetustoimessa ja kansansivistyksessä. Juutalaiset, jotka länsimaissa elivät omina yhteisöinään - toisaalta omasta halustaan ja toisaalta valtaväestön puristuksessa, ja lähes aina kaupungeissa, lähtivät halukkaasti opintielle, ja käytännössä 100% kaikista täysipäisistä juutalaisista on aina osannut lukea. Rabbi on aina ensisijaisesti ollut opettaja, ja vain toissijaisesti sielunpaimen.

Mutta kristityt eivät ole jääneet pekkaa pahemmiksi. Sanaa "tuomiokirkko" vastaa lähes kaikissa Euroopan kielissä sana "katedraali", mikä tulee latinan sanasta cathedra, opetuspulpetti (kateederi).

Ylläri ylläri, silloin kun kirkot eivät sunnuntaisin olleet jumalanpalveluskäytössä, ne toimivat kouluina. Ja samalla tavoin papit ja kappalaiset toimivat koulumestareina. Sana "lehtori" tulee latinan sanasta lector, luennoitsija. Heidän johtajansa oli director, "rehtori".

Aateli - siis väkivaltaeliitti - on aina halveksinut sivistystä, lukutaitoa ja oppineisuutta. Katsottiin, että poika, joka on lapsena vapissut koulumestarin edessä, ei voi miehenä kantaa miekkaa ja poika, joka ei 12. ikävuoteen mennessä ole oppinut ratsastamaan ja miekkailemaan, kelpaa vain papiksi. Mutta sensijaan porvaristo - siis talouseliitti - on aina halukkaasti lähtenyt opintielle. Vaikka ns. "pimeillä vuosisadoilla" (400-luvulta 800-luvulle) sivistys ja lukutaito säilyi vain luostareissa, jo sydänkeskiaika (1000-luvulta 1300-luvulle) merkitsi valtavaa sivistyksen ja lukutaidon yleistymistä. Syy on ilmeinen: kuka tahansa pystyy heiluttamaan miekkaa tai hilparia osaamatta lukea, mutta liiketoiminta vaatii kykyä pitää kirjaa, tehdä muistiinpanoja ja laatia sopimuksia ja dokumentteja. Erityisen tärkeää on lukutaito ollut lakimiehille. Aatelin valta pohjaa väkivaltaan ja voimankäyttöön, porvarin valta tietoon. Ja keskiajalla kaupungeissa ne pojat, joilla oli vähääkään päätä, lähetettiin kouluun. Koulunkäynti oli varma tapa päästä porvarissäätyyn - tai pappissäätyyn. Ja myöhempinäkin aikoina kaupunkien köyhälistökin lähetti lapsensa kansakoulun jälkeen oppikouluun, jos lapsella oli vähääkään lukupäätä, kun taas maaseudulla oppikouluun lähteminen oli hyvin harvinaista.

Suomen ensimmäinen vakinainen koulu oli Turun katedraalikoulu, joka perustettiin 1276 - ja joka on yhä edelleen olemassa, nimellä ''Katedralskolan i Åbo''. Sen toimipiste oli Turun tuomiokirkko. Keskiajan yhtenäiskulttuurin kieli oli latina, ja opetus tapahtui latinaksi. Aivan ensimmäisenä pienet lapset siis joutuivat oppimaan vieraan kielen - latinan. Mutta latina ei ole niitä vaikeimpia kieliä, ja latinan kerran oppinut poika kykeni pärjäämään latinalla missä tahansa Euroopassa. Latinan pohjalta on myös helppoa oppia kaikki romaaniset kielet.

Juutalaisella puolella vastaava opetuskieli oli aramea. Sanottiin, että viisivuotiaalle pojalle annettiin taulu, johon oli hunajalla kirjoitettu heprealaisen aakkoston 22 kirjainta, ja oppimisen suloisuutta verrattiin hunajan makeuteen. Aramea ja heprea muistuttavat toisiaan samalla tavoin kuin latina ja romaaniset kielet, ja heprealaiset aakkoset levisivätkin sitten jiddišiin.

Nouseva porvaristo mursi lopulta kaupungeissa väkivaltaeliitin vallan 1300-luvulle tultaessa. Aatelisten ei auttanut muuta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lähteä itsekin opintielle. Tapana oli, että vanhin poika peri talot ja tilukset, ja muut pojat lähtivät kouluun. Joko sotilasuralle (ranskan ''cadet'', josta "kadetti" tarkoittaa "nuorempaa") - tai sitten virkamiehiksi.

Katedraalikoulut jakautuivat "ala-asteeseen" (trivium) ja "yläasteeseen" (quadrivium). Ala-astetta kutsuttiin nimellä "triviaalikoulu". Sana tulee latinan sanasta trivium, "kolmiteinen", koska siellä opetettiin kolme tietä: latinan kieli, väittelytaito ja puhetaito. Tämä "triviaaliopetus" muodostikin sitten pohjan yläasteelle, neljän tien quadriviumille, jotka olivat matematiikka, geometria, musiikki ja astronomia.

Kyllä, astronomia. Ei suinkaan astrologia. Keskiajalla kirkko oli julistanut astrologian pakanalliseksi hölynpölyksi, joka oli ristiriidassa vapaan tahdon kanssa.

Trivia siis vastasi filosofis-humanistisia opintoja ja quadrivia puolestaan luonnontieteellis-teknisiä. Kolulaisia kutsuttiin teineiksi, ja kunniallisesti suoritetun koulun jälkeen enää vain taivas oli opinnoille kattona. Tämän jälkeen alkoivat mm. filosofiset ja teologiset opinnot. Tämän jälkeen saattoi lähteä yliopistoon - joko Uppsalaan tai Keski-Eurooppaan, kuten Pariisiin, Salamancaan, Oxfordiin, Heidelbergiin jne, jossa saattoi suorittaa joko alemman tutkinnon (bacchalaureus) tai ylemmän tutkinnon (magister), tai pätevöityä opettajaksi (doctor). Moni suomalainen poika - useilla talonpoikainen pohja - lähtikin opintielle, ja kaksi suomalaista on ollut Pariisin Sorbonnen yliopiston rehtoreina: piispa Maunu II Tavast sekä Olavi Tavast. Sanasta magister tulee kaksi suomen sanaa: oppinutta tarkoittava maisteri ja osaavaa tarkoittava mestari.

Teologia merkitsi juuri sitä - kristityillä Raamatun ja kristillisteologisen kirjallisuuden tutkimusta, juutalaisilla Tanakhin ja Talmudin sekä midrašia (Tanakhin alkuperän ja laintulkinnan tutkimusta, jota kristillisellä puolella vastaa eksegetiikka). Ja tottakai sekä kristityt että juutalaiset olivat toistensa kurkuissa kiinni, kuten teologiassa aina - ja muslimit olivat molempien. Mutta keskiajalla filosofia saavutti yhden tärkeimmän muotonsa: skolastiikan.

Vaikka skolastiikkaa onkin valistuskaudella voimakkaasti kompromettoitu ja sillä on yhä tänäkin päivänä maine tyhjänpäiväisenä näpertelynä, se on kuitenkin ollut valtava edistysaskel antiikin filosofiasta, ja luonut pohjan sekä nykyaikaiselle logiikalle että juridiikalle, että myöskin korkeammalle matematiikalle.

Skolastiikka on täsmälleen samaa kuin mitä Talmudissa on gemara. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon skolastikot ja talmud-oppineet ovat vaikuttaneet toisiinsa. Ero on siinä, että skolastikot sovelsivat kreikkalaista filosofiaa ja logiikan lakeja - ja juuri skolastikoilta on peräisin lähes kaikki argumentoinnin virhepäätelmien tuntomerkit ja niiden latinankieliset nimet. Skolastikot tunnistivat nopeasti kaikki virhepäätelmät, ja miten niitä vältetään. Ja juuri tämä tekee ruukinmatruunasta niin ikävän ihmisen - hän tuntee, kiitos historian harrastuksensa, skolastisen metodin ja tunnistaa virhepäätelmät.

Yksi oudoimpia asioita, mitä skolastikot keksivät, oli äärettömyyden käsite - sekä äärettömän suuren että äärettömän pienen. Juuri äärettömyyden ja mitättömyyden käsitteet luovat pohjan korkeammalle matematiikalle - differentiaali- ja integraalikalkyylille. Me voimme pitää kysymystä montako enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päälle typeränä saivarteluna, mutta tosiasiassa se on koan, ja johtaa differentiaalin käsitteen syntymiseen, ja samalla tavoin kysymys voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei Hän itse jaksa nostaa sitä tuntuu arkikielessä älyttömältä, mutta tämä on jälleen koan, ja luo yhdessä omnipotenssipostulaatin kanssa luo pohjan äärettömyyden käsitteelle.

[Tosiasiassa kiven massalle on yläraja, ja se on Oppenheimer-Volkovin massa. Tämän massan yläpuolella kivi lakkaa olemasta kivi, ja luhistuu mustaksi aukoksi.]

Ja äärettömyydestä on äärettömän lyhyt matka derivaattoihin ja integraaleihin. Josta päästään edelleen differentiaaliyhtälöihin, matriisilaskentaan ja sarjoihin, jotka ovat ruukinmatruunallekin vesi ja leipä.