Täyttä hepreaa

Ruukinmatruuna on kiinnostunut oudoista kielistä, ja perinteisten ruotsin ja englannin ohessa ruukinmatruuna on lukenut myös saksaa, espanjaa, portugalia ja japania.

Koksa kielitaito on investointi, joka kannattaa aina, ja koska kielitaito on vielä siitä mukava asia, että eri kielet pääsääntöisesti ovat sukua toisilleen, niin oppimalla yhden kielen hyvin on mahdollista oppia samalla kaupan päälle ymmärtämään useampiakin. Dramaattisimmillaan tämä tulee esiin romaanisten kielten kanssa - oppimalla yhden romaanisen kielen, kuten juurikin espanjan, oppii samalla ymmärtämään suunnilleen kaikkia romaanisia kieliä. Ruukinmatruuna huomasi itse, miten TV Sänkin kautta hänelle aukesi uusi maailma, mitä hän ei ollut kuvitellutkaan.

Ruukinmatruuna tuumi opetella seuraavaksi heprean.

Ei, hän ei ole kääntymässä juutalaiseksi, eikä menossa ješivaan eikä myöskään hakeutumassa teologiseen. Eikä hän ole myöskään rakastunut kehenkään jidiin. Vitsi on siinä, että kaikki seemiläiset kielet ovat enemmän tai vähemmän sukua keskenään, ja opettelemalla yhden seemiläisen kielen oppii helposti muutkin, kuten arabian. Ja arabiaa puhuu aika iso prosentti maailman väestöstä.

Hän on aloittanut opettelemalla heprean aakkoset. Täydeksi hepreaksi homman tekee se, että hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, ja siinä merkitään vain konsonantit. l hm nt*s snl*n tlt, pts t* tkst ls klt vsml*. Niqqud-kirjoituksessa vokaalit merkitään pisteytyksellä mukaan - käytännössä tällöin tekstistä tulee hangulin kaltaista kirjoitusta, jota on helpompaa lukea. Arabian kirjoituksessa on aivan sama periaate, suurin ero on kirjainten muodoissa.

Mutta samalla ruukinmatruuna on oppinut, mistä omat aakkosemme tulevat.

A on alef, א. Merkki ei hepreassa äänny, sillä merkitään glottaaliklusiilia. Merkki on alunperin tarkoittanut härkää, ja A-kirjaimessa voikin nähdä ylöspäin katsovan härän pään.

B on bet, ב. Merkki tarkoittaa joko v:tä, tai b:tä, jos sisällä on piste, dageš. B:n alkuperäinen merkitys on "talo", ja siinä voi nähdä talon pohjapiirroksen.

G on gimmel,ג, joka vastaa äännearvoltaan g:tä. Tästä on peräisin myös kreikan gama. C on muunnos G:stä; etruskit eivät tunteneet soinnillista G:tä, joten he käyttivät sitä k:n merkkinä, josta se periytyi latinaan. Gimmel tarkoittaa "kamelia", ja vaikka g on etääntynyt siitä pitkälle, heprean kirjaimessa voi nähdä kamelin pään, kaulan ja etujalat.

D on dalet,ד, ja vastaa äännearvoltaan joko d:tä tai dh:ta (englannin this), riippuen onko sen sisällä dageš vaiko ei. D on alunperin tarkoittanut ovea tai teltan oviaukkoa, ja kreikan iso delta on hyvin sen näköinen.

E on he,ה,ja vastaa sanan alussa h:ta ja muualla pitkää vokaalia. Jos kirjaimessa on mappiq-piste, se ääntyy h:na. E on alunperin tarkoittanut "ikkunaa" tai "aukkoa", ja siinä voikin nähdä ikkunanpuitteet.

F on vaav,ו, ja vastaa puolivokaalista v:tä (lähellä englannin w:tä). Meidän f:mme on pohjimmiltaan soinniton v. Kreikassa digamma, joka vastasi muinaiskreikassa w:tä, hävisi jo Troijan sodan aikoihin ja sulautui i:hin, mutta latinassa se säilyi. F on alunperin tarkoittanut koukkua.

Z on zajin, ז, ja vastaa soinnillista s- tai tz -äännettä (vrt. englannin z). Kirjaimesta on muotoutunut edelleen kreikan dzita ja roomalainen Z. Kirjain tarkoittaa "asetta", ja siinä on mahdollista nähdä miekka.

H on heet, ח, ja vastaa voimakasta H-äännettä (vertaa saksan "acht"). Kreikassa sananalkuinen h hävisi jo esiklassisella ajalla, ja kirjaimesta tuli e:n merkki (nykykreikassa i) ja latinassa konsonanttinen h hävisi 200-luvulla, mutta germaanisissa kielissä ja hepreassa se on säilynyt. H tarkoittaa aitaa.

Tet-kirjainta, ט, ei roomalaisissa kirjaimissa ole, mutta kreikkaa osaavat tuntevat sen thitana, Θ. Kirjaimella on äännearvona aspiroimaton t, ja se on alunperin tarkoittanut pyörää tai kiekkoa.

J on jod, י, joka on "lain pienin piirto" Jeesuksen sanoin, mutta samalla merkittävin, koska se on tetragrammatonin ensimmäinen merkki. Se vastaa meidän puolivokaalista j:tämme, ja tarkoittaa "käsivartta". Jodista periytyy myös vokaali-I.

K on kaf, כ, ja sillä on äännearvo k tai mappiq-pisteettömänä kh. K, myös kreikan kapa, on helposti hahmotettava kirjain; se tarkoittaa kämmentä, jossa on peukalo ja sormet.

L on lamed, לֵ ja sillä on äännearvo l. Kirjaimen nimi tulee sauvaa tai tutkainta eli paimenen piikkipäistä työvälinettä tarkoittavasta sanasta.

M on mem, מֹ, ja vastaa m-äännettä. Mem tulee sanasta "majim", vesi, ja M-kirjaimessa voikin nähdä veden aallot, joskin mem on etääntynyt pitkälle.

N on nun, נ, ja vastaa n-äännettä. Kirjain on alunperin tarkoittanut kalaa tai käärmettä, ja N onkin kuin kiemurteleva ankerias tai käärme.

Samekhille, ס, ei ole roomalaisissa kirjaimissa vastinetta, ja kreikastakin sampi hävisi hyvin varhain, mutta kreikan Ξ on siitä peräisin. Merkillä on soinniton s-äänne vastineena, ja se tarkoittaa kalaa, joskin melkoinen pallokala on kyseessä. Kreikassa se vastaa x-äännettä. Pieni sighma on melko lailla samekhin näköinen.

Ajin, ע, on hepreassa mykkä (vastaa aryngaalista frikatiivia), mutta kreikkalaiseen ja roomalaiseen kirjaimistoon se periytyi O:na. Ajin, arabian 'ain, tarkoittaa silmää, myös lähteen silmää, ja O:ssa on helppoa nähdä silmä, latinaksi oculus.

P on pe, פ, joka on melkein sama kuin roomalainen kirjain peilikuvana. Se vastaa P:tä, jos sen sisällä on dageš-piste, muutoin f:ää (vertaa kreikan Φ joka muinaiskreikassa tarkoitti aspiroitua p:tä (ph), nykykreikassa f:ää). P tarkoittaa suuta, ja hymiöissä p:tä käytetäänkin näyttämään kieltä.

Tsade, צִ, joka ääntyy soinnillisena ts:nä, on kirjain, jota ei esiinny roomalaisissa kirjaimissa. Kyrillos on kuitenkin mahdollisesti ottanut tämän kirjaimen mukaan kyrillisiin aakkosiin Ч:na Kirjain tarkoittaa "onkea", ja siinä on mahdollista nähdä onkivapa, siima ja järven pinta.

Q on kof, ק, ja vastaa alveolaarista (syvältä kitalaesta äännettyä) k:ta. Tämä äänne on hävinnyt hepreasta, mutta esiintyy arabiassa (Iraq). Kofin tilalla yleensä käytetään kafia. Kreikasta qoppa hävisi Troijan sodan aikoihin, mutta latinassa se säilyi, ja romaanisissa kielissä Q:ta käytetään yhä ahkerasti k-äänteen merkkinä. Se tarkoittaa "takaraivoa".

R on reš, ר, vastaten r-äännettä, ja tarkoittaa "otsaa". Talmud selittää vertauskuvallisesti rešin kuvaavan pahaa ihmistä (sana raša), josta viereisen kirjaimen kofin (qadoš, pyhä) kasvot ovat kääntyneet pois.

S on šin, ש, ja vastaa joko soinnitonta s:ää, tai suhu-šää, jos sen päällä on piste. Tämä kirjain on alunperin tarkoittanut hammasta, ja vaikka S:ssä on vaikeaa niitä hahmottaa, niin kreikan Σ on kuin torahampaat. Kyrillos on mahdollisesti käyttänyt tätä kirjainta Ш:n esikuvana.

T on tav, ת, ja vastaa aspiroitua t:tä (th). Dagešin kanssa siitä tulee frikatiiviäänne kuten englannin sanassa thing. Merkki on alunperin tarkoittanut "teinristeystä" tai "ristiä", ja pelottavalla tavalla roomalaiset käyttivätkin tätä kirjainta teloitusvälineenä - crux commissa eli tau-risti, Pyhän Antoniuksen risti, muistuttaa tätä kirjainta. Aramean "alefista taviin" on UT.ssa käännetty "alfasta omegaan" kreikaksi, ja Jeesus on todennäköisesti käyttänyt A:ta ja T:tä alun ja lopun symboleina.

Heprealaiseen aakkosiin kuulumattomia ovat seuraavat kirjaimemme:

U, V ja Y ovat kaikki saman kirjaimen, kreikan ypsilonin (i psilos) Υ muunnelmia. Merkki otettiin kreikkaan kuvaamaan tätä etuvokaalia, joka vastaa meidän y:tämme, ja V on sen konsonanttinen muunnos. Nykykreikan beta (vita) ääntyy V:nä, ja tämän vuoksi kyrillisissä aakkosissa B merkitseekin v:tä.

X on kreikan hii, joka nykykreikassa vastaa voimakasta h:ta. X on Ξ:n muunnos: Attikan murteissa kyseinen äänne ääntyi samassa sanassa ks:nä, Joonian murteissa kh:na, ja tämä sama äänteenmuunnos tapahtui ibero-romaanisessa kantakielessä 1000-luvulla: x alettiin ääntämään h:na. Tämän vuoksi meillä on yhä muoto Texas muistona ajasta, jolloin Tejas kirjoitettiin eri tavoin, ja englanninkielisissä maissa puhutaan yhä don Quixotesta. Espanjassa oikeinkirjoitus uudistettiin 1700-luvulla, mutta yhä edelleenkin espanjalaiset voivat ääntää x:n h:na. Portugalissa x on š ja tätä ääntämystä käytetään myös pinyinissä. Merkki tarkoittaa khiasmaa, risteystä.

No, ei se heprean oppiminen voi goyimille olla yhtään sen vaikeampaa kuin japanin oppiminen gaijinille. Ja japanin kanjien kautta on oppinut lukemaan myös kiinankielistä tekstiä.

Kaksoisveestä vuu

Suomen kielen viheliäisin kirjain on varmasti w, jolla on suomeksi kömpelö nimi kaksois-v. Vaikka se kuvastaa kirjaimen ulkonäköä, se on lähinnä hyvääpäivääkirvesvartta-nimi, se ei sano yhtään mitään. Usein käytettävä nimi tuplavee on vähän sama juttu - paljon äänteitä muttei mitään sitä kuvaavaa.

Suomen kielessä kaksoisveellä ei ole varsinaista äännearvoa. Se rinnastetaan v:hen, mutta monissa kielissä se edustaa puolivokaalia, joka on jotain veen ja uun väliltä, tyyppiesimerkki tästä englannin w.

W:n radiokoodi on Whiskey, ja joskus w:stä kuuleekin käytettävän puhekielessä nimeä wiski.

Arkikielessä w tulee vastaan harvoin, mutta lyhenteissä usein. World Wide Web, joka on useimmissa URLeissa alkuosana, kuten vaikkapa http://www.blogger.com, on harvinaisen huono suomalaiseen suuhun, "kaksoisvee-kaksoisvee-kaksoisvee" lausuttuna, ja ruukinmatruuna käyttää WWW:stä nimeä tripla-whiskey koska hän on tottunut käyttämän kirjaimista niiden radioaakkosnimiä. Useimmiten suomalaiset sanovat sen vain "veeveevee" Äh. Tuossa on liian suuri vaara sotkea se tavalliseen konsonanttiseen yksöis-veehen, joka on aivan eri foneemin merkki.

Ruukinmatruunalla on ehdotus.

Antakaamme tuolle kirjaimelle nimeksi vuu.

Syy: Näin pääsemme eroon sekä hankalasta nimestä "kaksois-vee" että vältymme sotkemasta w:tä yksöis-v:hen. Samalla äänne on hyvin lähellä sitä puolivokaalia, jota tällä kirjaimella usein merkitään.

Tämä puolivokaali muuten jopa esiintyy suomen kielessä. Nimittäin diftongeissa - varsinkin sellaisissa, jossa u-alkuinen diftongi esiintyy vokaalin jälkeen, kuten sanassa kauan. Tämä sana ääntyy käytännössä kahtena diftongina, jossa jälkimmäinen on puolivokaalinen: kau-wan. Monet koululaiset kirjoittavatkin sanan "kauvan", mutta yksöis-v ei ole oikea äänne.

Miksi siis emme merkitsisi vuulla sitä puolivokaalia, jota se edustaa? Kauwan on kärsitty vilua ja nälkää - ja oikeinkirjoituksen omituisuuksia? Kuuluihan vuu pitkään 1800-luvulle saakka suomen oikeinkirjoitukseen, jolloin se poistettiin. Samoin pääsisimme eroon epästandardisesta aakkostuksesta, missä vee ja vuu rinnastetaan samoiksi kirjaimiksi.

Ehdotuksia?

Suomen puolueet pähkinänkuoressa

Kokoomus: Kyykytyspuolue. Plutokraattipuolue, joka edustaa yhteiskuntaa, missä kaikella on hinta mutta millään ei ole arvoa. Ennen sloganina oli "koti, uskonto, isänmaa"; nykyään sloganina ovat perheiden rikkominen ja yksilöiden atomisointi sekä työpaikkojen ulkoistaminen halpatyömaihin, ateistinen nihilismi ja piittaamattomuus hengellisistä arvoista, sekä Suomen ajaminen sotilasliittoihin ja osaksi suurvalta-EU:ta sekä itsenäisyyden alasajo. Köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät mahalleen!

Keskusta: Junttipuolue. Tunnettu siltarumpupolitiikastaan, huonosti toteutetuista poliittisista kupruista sekä elinkelvottoman syrjäseudun tekohengittämisestä taajamaväestön piikkiin. Kepu pettää aina. Keskustan kansanedustajat ovat aina mielellään asettaneet oman etunsa ja puolueensa edun isänmaan edun edelle. Kaupunkilainen tai teollisuustyöläinen, joka äänestää Keskustaa, on joko hölmö tai muuten vain vajakki.

Sosialidemokraatit: Verotuspuolue. Kannattaa valtavaa, raskasta ja tehotonta holhousyhteiskuntaa, jossa julkinen sektori on ylipaisutettu, ja se tuottaa tehottomia näennäispalveluita ylihintaan. Kannattaa palkansaajien verottamista hengiltä, ja palkansaajien sekä ihmisten tasapäistämistä hintaan mihin tahansa. Tunnettu kateudestaan ja siitä asenteesta, ettei kenelläkään saa mennä paremmin kuin muilla. Viimeisin aivopieru oli Sorsa-säätiön ehdottama "maisterivero" jokaisesta suoritetusta akateemisesta tutkinnosta.

Vasemmistoliitto: Prolepuolue. Alkoholistit, yksinhuoltajat, päihderiippuvaiset, pitkäaikaistyöttömät ja muut syrjäytyneet äänestävät mieluimmin Vasemmistoliittoa, sillä se lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Sääli vain, että Marx lukee nämä ihmisryhmät ryysyköyhälistöön (Lumpenproletariat), joka on Marxin mukaan taantumuksellinen luokka ja pitää teloittaa ja tuhota - vain lisäarvoa tuottavaa työtä tekevä teollisuustyöväki on edistyksellinen luokka. Vasemmistolitto on siis pettänyt profeettansa jo ajat sitten.

Vihreät: Hörhöpuolue. Tämän puolueen äänestäjät ovat tyypillisesti viherituhippihörhöpiipertäjiä sekä prekaeetuja, siis sellaisia, jotka opiskelevat yliopistossa humanistisia aineita, jotka ymmärtävät reaalimaailmasta ja varsinkin ns. kovasta tekniikasta yhtä paljon kuin glasgowlainen itikka Beijingin yöelämästä ja joilla on molemmat jalat kaksi metriä tukevasti irti maasta. Julistautuvat feministeiksi, mutta eivät pane omaa orjuuttamistaan islamin puitteissa pahakseen, ja ovat ilomielin valmiita luopumaan ihmisoikeuksistaan ja yksilönvapaudestaan suvaitsevaisuuden nimeen. Usein eivät ole päivääkään elämässään tehneet ns. rehellistä työtä. Halveksivat omassa joukossaan järkivihreitä, siis niitä, jotka kuuluvat siihen Tolkku ry:hyn.

Kristilliset: Hihhulipuolue. Kritiikittömästi USA:han, Israeliin ja kreationismiin suhtautuvia hihhuleita, yleensä hellareita, advareita tai muuten vain krisseleitä, jotka perinteisesti ovat olleen keskustalle šabbes goy. Suhtautuvat yleensä kritiikittömästi myös islamiin, sillä vihollisesi (ateistien ja maallistuneiden suomalaisten) vihollinen (islam) on tietysti sinun ystäväsi. Haluavat loppupeleissä saattaa halakhan Suomen lainsäädännön perustaksi, joten kaikki nyt opettelemaan vain ne 365 kieltoa ja 248 käskyä ulkoa. Ellei sitten sharia ehdi ensin.

Perussuomalaiset: Protestipuolue. Elämässään päähänpotkittujen, vääryyksiä kokeneiden ja katkeroituneiden ihmisten protestipuolue, joiden tunnuslause on mä vihaan kaikkee mikä liikkuu ja asvaltti ei liiku. Protestoivat kaikkea, kaikessa ja kaikin tavoin, ja perustelevat protestinsa yleisesti vainoharhaisella suhtautumisella kaikkeen, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Tähän puolueeseen pätee se jatkumo riitapukari - salainen vihollinen - vihollinen - julkivihollinen - verivihollinen - puoluetoveri. Vennamon jälkeen on ollut olemassa vain protestoinnin vuoksi.

Svenska folkpartiet: Tvångsvenskpartiet. On olemassa siksi, että se svensktalande bättre folk saisi ylläpidettyä etuoikeuksiaan hintaan mihin hyvänsä ja ne af Gräddeströmit ja von Fyrkendahlit saisivat palvelua Stockmannilla äidinkielellään. Se svensktalande sämre folk on perinteisesti äänestänyt socialdemokrateja tai folksdemokrateja yhdessä suomalaisen proleväen kanssa. Ylläpitää Ahvenanmaan erityisasemaa ja etuoikeuksia vielä EU-aikanakin, ja pitää Axel Olof Freudenthalia yhä kunnia-asemassa. Todennäköisesti kannattavat myös rotuoppeja sekä frenologiaa.

Tuleeko jollekulle vielä jotain muita mieleen?

USA:n puolueet pähkinänkuoressa

Republikaanit: The Mean Party (Ilkeä puolue). Republikaanit ovat joko rikkaita sikoja tai punaniskajuntteja jotka haluaisivat olla rikkaita sikoja. He ovat asehulluja, ajavat kaupunkimaastureilla ja kannattavat kuolemanrangaistusta sekä vastustavat aborttia, näkemättä asiassa mitään ristiriitaa. Republikaaneja motivoi autoritaarinen hallinto ja rahanahneus, piittaamatta tippaakaan ympäristöstä ja yhteiskunnan sosiaalisista epäoikeudenmukaisuukista. Republikaanit ovat sotahulluja raamatunpalvojia, jotka väittävät USA:ta tasa-arvoiseksi, luokattomaksi yhteiskunnaksi, mutteivät ikinä äänestäisi mustaihoista ehdokasta. Symboli norsu kuvaa erinomaisesti heidän käyttäytymistään maailmanpolitiikan posliinikaupassa.

Demokraatit: The Flaky Party (Hötöinen puolue). Demokraatit ovat valtiouskovaisia suuren julkisen sektorin kannattajia, jokta tykkäävät neuvotella terroristien kanssa vaikka he hyökkäävät jatkuvasti amerikkalaiskohteisiin ja huutavat kuolemaa Amerikalle. Demokraatit vihaavat Jumalaa ja USA:ta ja nauravat työtätekeville isänmaallisille ihmisille, jotka maksavat ne verot, joilla heidän julkisen sektorin ohjelmansa ja sosiaaliturvahuijauksensa rahoitetaan. Sillä aikaa kun demokraatit eivät sekoile huumeiden ja aviorikosten kanssa, demokraatit pilkkaavat sitä samaa armeijaa, joka takaa heille heidän kansalaisoikeutensa, joita he väärinkäyttävät päivittäin. Symboli aasi kuvaa erinomaisesti heidän käyttäytymistään maailmanpolitiikan kilpa-ajoissa.

Demokraattien ongelmat USA:ssa

USA:ssa demokraattien esivaalit ovat lähestymässä finaaliaan, ja jompikumpi ehdokkaista, Barack Obama tai Hillary Clinton, valitaan aasipuolueen ehdokkaaksi. Norsupuolue on jo valintansa tehnyt, ja John McCain valittiin ehdokkaaksi.

Mikäpä siinä, vapaat vaalit ja ehdokasasettelu on demokratian tunnusmerkki. Mutta demokraattinen puolue on USA:ssa pahassa kriisissä. Kun tiedämme, millainen fiasko George W. Bushin virkakausi on ollut, koko USA:n sisäpolitiikka tuntuu olevan kuin Katrinan jäljiltä.

Mikä on demokraateissa merkittävintä, on että ehdokkaat edustavat vähemmistöjä: Barack Obama edustaa afroamerikkalaisia, ja Hillary Clinton naisia. Demokraatit ovat siis profiloituneet selkeästi republikaanien negaatioksi; he ovat sitä mitä republikaanit eivät ole. Demokraatit ovat nostaneet nyt ehdokkaikseen perinteisesti varjoon jäävien ryhmien edustajat: Obaman ja Clintonin.

Mikäpä siinä, molemmat ehdokkaat ovat ainakin muodollisesti päteviä. Clintonin tapauksessa meriitit ovat selkeät: hän on ex-presidentin vaimo, ja hän on itsekin tehnyt hyvin pitkän poliittisen uran. Clinton on aivan oikeasti raskaan sarjan peluri.

Mutta kuitenkin se, että demokraateilla ylipäänsä on vain kaksi vaihtoehtoisehdokasta, kertoo melko paljon demokraattien tilasta. Demokraateista on tullut vaihtoehtoihmisten puolue; heidän rivinsä ovat täyttyneet niistä ihmisistä, jotka edustavat republikaanien negaatiota. Ateistit, feministit, vähemmistöuskontojen edustajat, intellektuellit, humanistit, etniset vähemmistöt jne ovat miehittäneet demokraattien rivit, kun taas republikaanit edustavat traditiota, rahaa, teollisuutta ja bisnestä. Jos republikaanit edustavat konservatiiveja, demokraatit puolestaan edustavat radikaaleja - ei suinkaan liberaaleja, heitä löytyy molemmista riveistä, samoin kuin autoritaareja.

Kuitenkin politiikassa vain lopputulokset, ei keinot, merkitsevät, ja moraalin sekä ideologian sekoittaminen politiikkaan on äärimmäisen vaarallista. Pepputuntuma sanoo, että demokraatit, profiloituessaan nimenomaan vaihtoehtopuolueeksi, ovat nyt korvanneet pragmaattisuuden juurikin vaihtoehtoisuudella, konservatiivisuuden, ei suinkaan liberaaliudella, vaan radikaaliudella. He yrittävät jotain uutta - mitä, ei tiedetä, mutta ainakin jotain sellaista, mitä republikaanit eivät ole. Tuloksista ei ole mitään takeita.

Onko ehdokasasettelussakin kyse vain nimenomaan republikaanien negaatiosta - asetetaan akanvirtaehdokkaat nimenomaan siksi, että John McCain edustaa amerikkalaista päävirtaa? Vai onko todellakin niin, ettei demokraateilla ollut asettaa kilpaan ketään "periamerikkalaista" ehdokasta - raskaansarjan traditionaalista ehdokasta. Viimeisin todella onnistunut demokraattipresidentti USA:n politiikassa on ollut John F. Kennedy - ja hänet murhattiin kesken valtakautensa. Lyndon B. Johnson onnistui sotkemaan USA:n Vietnamin sotaan. Jimmy Carter oli huono vitsi. Bill Clinton oli menestyksekäs ulkopolitiikassa, mutta sotki koko jutun sisäpoliittisesti. Demokraatteja on vaivannut paha identiteettikriisi, ja demokraattien perinteinen äänestäjäkunta, työväestö ja intellektuellit, ovat joko hävinneet, passivoituneet tai siirtyneet norsupuolueen puolelle. Ufologisin arvio on ollut, että abortin vapauttaminen on merkinnyt demokraateille katastrofia, koska demokraatit ovat abortoineet tulevat äänestäjänsä - sekä työväestön että intelligentsijan riveissä.

Pelkkä vähemmistöstatus - Cavalli-Sforza-suurklusteri tai sukupuoli - on nollan arvoinen politiikassa. Politiikassa loppujen lopuksi merkitsee substanssi, ei muoto, ja on kysymyksen arvoinen, onko sen enempää Obamalla kuin Clintonillakaan sitä substanssia haastamaan McCainia. Vaikka äänestäjät pääsääntöisesti ovat tyhmiä, typeriä ja lammaslauman tapaan populistisia ja tekevät äänestyspäätöksensä tunteittensa, ei järjen, pohjalta, oma kysymyksensä myös on, että toimiiko demokraattien vaihtoehtoisuus heitä itseään vastaan, kun Nascar Daddy ja Soccer Mom lähtevät vaaliuurnille. Myöskään siitä ei ole mitään takeita, onko sen enempää Clintonista kuin Obamastakaan maailman johtavan suurvallan hallitsijaksi - se kysyy paljon enemmän mafiapomon kuin professorin ominaisuuksia.

Ei niin, että republikaanit olisivat ehdottomasti hyvä vaihtoehto; sellaiset sekopäiset törkyturvat kuten Rush Limbaugh, Ann Coulter ja ja Bill O'Reilly edustavat kaikkea sitä, mikä antaa republikaaneille sen lempinimen The Mean Party - ilkeä puolue. Demokraatit puolestaan ansaitsevat lempinimen The Flaky Party - hötöinen puolue. Clinton on kannuksensa ansainnut, mutta Obamasta ei ole takeita; sensijaan McCainista ei tiedä, onko tämä lintu vaiko kala.

Valtion johtajaksi ei missään tapauksessa pidä nimetä viisasta ihmistä, eikä varsinkaan älykästä. Valtion johtajan kolme tärkeintä ominaisuutta ovat päättäväisyys, päättäväisyys ja päättäväisyys. Politiikka ei ole mitään ydinfysiikkaa, ja politiikassa vain lopputuloksilla on merkitystä, ei keinoilla. Viisaus on harkitsevaisuutta ja harkitsevaisuus heikkoa. Tämän vuoksi 180 ÄO:lla varustettu Jimmy Carter oli katastrofi presidenttinä - hän oli aivan liian empaattinen, liian älykäs, liian harkitsevainen ja liian intellektuelli, kun vastassa oli kolmannen maailman fanaattinen mutta päättäväinen uskonkiihkoinen typerys, ajatolla Khomeini, jolle olisi ehdottomasti pitänyt panna kova kovaa vastaan ja lähettää merijalkaväki paikan päälle. Carter näytti todellisen suuruutensa traagisesti vasta uransa jälkeen - autuaita ovat rauhantekijät, sanotaan Vuorisaarnassa. Republikaanien onni on siinä, että heidän johtajikseen valikoituu päättäväisiä miehiä - tyhmiä kuin tiiliskivi, mutta päättäväisiä. Mutta onko McCainista täyttämään republikaanien isoja saappaita - joita Dubya ei kyennyt täyttämään? Hän on kiistatta sotaveteraani, toisin kuin George Whiskey, joka lusmusi kansalliskaartissa, mutta riittääkö se?

Miten tulee käymään lopullisissa presidentinvaaleissa? Sen näyttää aika, ja valitsivatpa demokraatit sitten ehdokkaakseen Obaman tai Clintonin, heillä on kovin vähän aikaa osoittaa ehdokkaastaan substanssia - siis sitä todellista osaamista, kyvykkyyttä ja pätevyyttä maailman suurimman supervallan johtajaksi. Demokraatit ovat kriisissä, kriisiä yritetään ratkaista vaihtoehtoisuudella, mutta pelaako tämä vaihtoehtoisuus äänestäjät republikaanien pussiin? Se jää nähtäväksi.

Interbud

Taloussanomien mukaan InBev (entinen Interbrew) on ostamassa Anheuser-Buschia.

Niille lukijoista, jotka eivät ole oluenystäviä, todettakoon, että kyseessä on kaksi maailman suurinta panimokonsernia, toinen belgialainen ja toinen amerikkalainen.

Molemmat ovat kunnostautuneet tuottamalla liukuhihnalageria: InBevin tunnetuin merkki on Stella Artois, ja Anheuser-Buschin puolestaan Budweiser. Siis se amerikkalainen, joka maistuu lähinnä lagerointitankkien pesuvedelle, johon on lisätty muutama prosentti fortista, ja jolla ei ole Česke Budejovicen kaupungin ja siellä pannun kuninkaiden oluen kanssa mitään muuta yhteistä kuin saksankielinen lokatiivi.

Ai jai. Anheuser-Busch niin tavoitteli Budweiser Budvaria, mutta taitaakin käydä niin, että joutuukin itse ostetuksi.

Käyhän se niin. Stella Artoisilla olikin jo birofiilien keskuudessa valmiiksi nimi Interbud.

Nousevan naisvihan oireet

Panu Höglund kirjoitti omassa blogissaan aiheesta Singolla siskoja sisuskaluihin. Teksti oli kovaa ja rumaa luettavaa. Mutta koska Suomessa on [ainakin toistaiseksi] sananvapaus, Panulla on oikeus mielipiteeseensä.

Jos ruukimatruuna ei tuntisi Panu Höglundin persoonaa, hän voisi todeta "katkeraa tilitystä". Mutta kyseessä on about ruukinmatruunan itsensä ikäinen, huippuälykäs - ja äärimmäisen sanavalmis ihminen, joka on valinnut puolensa siinä sukupuolten välisessä sodassa. Jos sivuutamme Panun persoonan, niin mistä oikein on kyse?

Feministinen aikakauslehti Tulva kirjoitti päätöimittajansa Anne Moilasen johdolla aiheesta Tulta munille! Jo riittää miesaktivismi!, ja varmemmaksi vakuudeksi lehden kansikuvassa oli feminatsin näköinen tantta revolveri katsojaa kohti suunnattuna. Itse teksti, johon ruukinmatruuna tutustui kotikaupunkinsa kirjakaupassa, oli vastenmielistä ad hominem -luettavaa.

Ruukinmatruuna on tehnyt mielipiteensä feminismistä ja feministeistä jo moneen otteeseen selväksi. Feminismi on kommunismin ja kansallissosialismin kaltainen dialektinen ideologia, jossa pyrkimyksenä on ylivalta ja miessukupuolen sekä sen edustajien hävittäminen sukupuuttoon, ja feministit puolestaan rinnastettavissa täysin kansallissosialisteihin, kommunisteihin tai islamisteihin. Kyse on samasta ilmiöstä kuin ihonväriin perustuva rasismi: vaikka ruukinmatruuna on valkoihoinen, hän suhtautuu erilaisiin white power -liikkeisiin hyvin vastenmielisesti.

Koska ruukinmatruunalla on luonnontieteellinen koulutus, hän on hyvin huono syttymään yhdellekään dialektiselle ideologialle. Ruukinmatruuna on sitä mieltä, että a) sukupuoli on biologiaa (joka ei usko, katsokoon jalkoväliinsä - sieltä löytyy joko pippeli tai pimpsa) ja b) sukupuoliroolit ovat itsestään luonnollisen kulttuurievoluution myötä muotoutuneita, eivät miesten salaliiton tulosta, ja niillä on biologinen pohja. [Jos joku tampio ei suostu uskomaan sitä, niin miettiköön sitä verijuttua kerran kuukaudessa ja mitä se tarkoittaa, ja kumpi sukupuoli kykenee uusintamaan elämää]. Ja sukupuoliroolit ovat kaupan päälle muotoutuneet niin, että ne itsestään pyrkivät toteutumaan niin, että ne kykenevät tuottamaan olosuhteiden niille asettamiin haasteisiin nähden mahdollisimman optimaalisen tuloksen.

Ruukinmatruuna kuuluu siihen naissukupolveen, jolle on annettu kaikki. Siis se, että he ovat saaneet kasvaa kuin pikkuprinsessat, he ovat saaneet toteuttaa itseään, heille on kaikki opiskelupaikat olleet auki, heitä ei ole sen enempää patistettu naimisiin kuin lastenhankintaankaan, heitä ei ole pakkonaitettu ja heille on työura ollut auki. Eli hänellä ei ole ollut mitään syytä nillittää yhtään mistään. Päinvastoin, hänellä on ollut syytä olla kiitollinen esiäideilleen, jotka olivat hänelle taistelleet tasa-arvon - niin sukupuolen kuin syntyperänkin osalta.

Eli feminismille ei ole ollut viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen tarvetta. Tasa-arvo on toteutunut, ja tasa-arvo on aina ensisijaisesti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Eli sitä, että kaikille annetaan startissa samat mahdollisuudet, ja se, miten jokainen ne käyttää, on omasta itsestä kiinni. Ja jos mokaa, niin voi voi. Oma vika, oma sika. Aikuinen ihminen ottaa itse vastuun omista mokistaan eikä käy syyttämään niistä yhteiskuntaa eikä ketään muita. Sama selkokielellä: ei ole peilin vika, jos naama on vino.

Ehkä yksi syy, miksi ruukinmatruunasta ei tullut feministiä on, että a) hän ei ole fyysisiltä puitteiltaan viehättävä ja b) hänellä on ylikorkea ÄO. Vaikka Janis Ian tilittää katkerasti laulussaan At Seventeen, miten rakkaus on varattu vain teiniprinsessoille, ruukinmatruuna tajusi jo neljäntoista ikäisenä, että hänestä kasvaa iso, romuluinen, kovaääninen eikä kovin kaunis. Sanalla sanoen hän tajusi, että hänen on turhaa toivoa pääsevänsä hyviin naimisiin ja että siitä syystä hänen tulee itse luoda oma uransa ja vaurautensa omalla työllään. Vuotta myöhemmin peruskoulussa oli työelämään tutustuminen, ja ruukinmatruuna määrättiin kotikaupunkinsa sairaalaan - kroonikko-osastolle, käsittelemään vihannekseksi dementoituneita vanhuksia, ja siinä tuli kuolemakin tutuksi kun pääsi siirtelemään ruumiita, jotka olivat vielä edellispäivänä olleet elossa. Se kokemus tappoi ruukinmatruunan hoivavietin aivan täysin, ja hän päätti seurata isänsä, ei äitinsä, jälkiä. Niinpä hän sitten meni töihin metalliteollisuuteen. Miesten alalle, miesten töihin, mutta kuittasi myös miehen palkan. Hän itse ansaitsi tasa-arvonsa. Ei nalkuttamalla, vinettämällä, nillittämällä eikä ruikuttamalla, vaan osoittamalla omilla ansioillaan olevansa yhtä hyvä kuin kuka tahansa mies. Hän sai mahdollisuuden ja hän myös käytti sen.

Feminismin ensisijainen tunnusmerkki on ruikutus. Eli itkeminen, parku, valittaminen ja urputtaminen siitä, että byää, meitä sorretaan. Koko feminismi perustuu uhriajattelulle ja käsitteelle pedigree underdog. Feminismi toimii erityisen hyvin miehiä vastaan siksi, että toisin kuin feministit itse antavat ymmärtää, pojat - ja miehet - kasvatetaan pienestä pitäen olemaan naisille kohteliaita, ottamaan naiset huomioon, olemaan heille mieliksi ja kunnoittamaan naisia. Siksi, että nainen on ihmis- ja sukupuolisuhteissa aina se osapuoli, joka päättää. Mies taistelee naisista ja heidän suosiostaan; naiselle riittää, että hän on suunnilleen normaali. Naiset ovat tässä yhteiskunnassa se osapuoli, joka todella päättää ja jolla on valta - näkymätön, epäsuora, valta. Tästä aiheesta kannattaa lukea Esther Vilarin Hyvin opetettu mies (The Manipulated Man)

Mutta valtaan ja vallankäyttöön liittyy myös vastuu, ja tämän vastuun feministit haluavat riistää naisilta kokonaan - heidän tavoitteensa on yhteiskunta, jossa naisilla on kaikki oikeudet ja pikkulasten velvollisuudet, kun taas miehillä on pikkulasten oikeudet ja kaikki velvollisuudet. On julkinen salaisuus, että suurin osa feminismin nokkanaisisista on marxilaisia tai kommunisteja, ja heidän tavoitteenaan on koko länsimaisen yhteiskunnan tuhoaminen. Mitä tilalle, sitä ei oikein osata sanoa.

Ruukinmatruuna luki joskus nuorena feminismin klassikoita, mutta hän oli siinä vaiheessa jo niin pahasti matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian myrkyttämä, että hänestä oli tullut immuuni Marxille ja dialektisille ideologioille ja hän totesi voi v-u, mitä skeidaa - on vaarallista, jos joku ottaa nämä tosissaan. Hän totesi että nämä s-nan sekopäänartut vetävät kaiken sen, mikä on naisille tärkeää, täysin överiksi ja ovat enemmän haitaksi kuin hyödyksi naisten asialle. Sellaiset nimet kuin Andrea Dworkin, Janice Raymond, Gloria Steinem, Germaine Greer, Valerie Solanas Gudrun Schyman - kaikki enemmän tai vähemmän joko mielisairaita tai häiriintyneitä, mutta varmasti täysiä sekopäitä - ovat yhä tänäkin päivänä feministiliikkeen tärkeitä hahmoja, eikä yksikään feministi ole koskaan sanoutunut heistä irti.

Kaikki miehet ovat rationaalisia, yksinkertaisia ja naiiveja, mutta kaikki miehet eivät ole tyhmiä. Ja osa miehistä on jopa huomannut feministiliikkeen oikean karvan. Suomalaisessa yhteiskunnassa miehet on ihan oikeasti ajettu nurkkaan ja ahtaalle, ja kaikki sen vuoksi, että he haluavat miellyttää naisia ja olla heille mieliksi. Todellisuudessa heistä on tullut pelkkiä pankkiautomaatteja ja kynnysmattoja, ja miesten pahoinvointi on käsinkosketeltavaa. Liäksi feministiliikkeen täydellinen irrationaalisuus - feministit asettuvat äärimmäisen patriarkaalisten, polygaamisten, naisvihamielisten ja taantumuksellisten uskontojen ja ideologioiden puolelle valkoihoista heteromiestä vastaan, koska vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi - herättää kuvotuksen oireita monissa suomalaismiehissä. Jotka tyytyvät puristamaan nyrkkiä taskussa. Mutta kuinka kauan?

Ongelma on siinä, että suomalainen mies on äärimmäisen julma, kova, häijy ja leppymätön silloin, kun se suuttuu ihan tosissaan. Silloin tulee ruumiita kuten vuosina 1918, 1939 ja 1944. Ruukinmatruuna tuntee kyllä, mitä otuksia siellä sukupuolten välisen sodan rintamalinjan toisella puolella on - ruukin mehiläiskuningatar kyllä tuntee kuhnurinsa.

Vuosi 2005 on ollut vedenjakaja suhteessa feministiliikkeeseen, sillä silloin perustettiin ensimmäiset miesasialiikkeet. Silloin alkoi miesaktivismi, eikä sillä tarkoiteta miessikachauvinismia (mitä se sitten lieneekin), vaan kontrafeminismiä, vastareaktiota feminismiin ja sen ylivaltapyrkimyksille. Reaktio on ollut miesten tyypilliseen tapaan rationaalinen, järkiperäinen ja objektiivinen - feminismin oikea karva ja sen pseudotiedeluonne on paljastettu. Tämä ei luonnollisestikaan ole jäänyt feministeiltä huomaamatta, ja feministien reaktio on ollut kaikille dialektisille ideologioille tunnusomainen: pyritään vaientamaan kaikki kritiikki, ei suinkaan asia-argumentein, vaan ad hominemeilla sekä kompromettoinnilla. On käyty kritiikin esittäjiin, ei suinkaan kritiikkiin, kiinni. Sitä tuo Tulva-lehden artikkelikin oli. Se paljasti feministien oikean karvan.

Ja koska miehet pääsääntöisesti ovat yksinkertaisia ja rationaalisia olentoja, he huomaavat kyllä nopeasti, että kyseessä on argumentointivirhe ja looginen virhepäätelmä. Ja suuttuvat.

Ja pahin mahdollinen asia on, että jos mies, joka on älykäs ja katkeroitunut, suuttuu koko naissukupuolelle. Miehissä on se paha puoli, että he ovat pienestä pitäen oppineet toimimaan yhdessä ja yhteistyössä, kurinalaisena joukkona. Vastassamme ei siis ole muutama yksittäinen reppana, vaan todella vaarallinen vihollinen. Ja erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että kaikkein lahjakkaimmat ja älykkäimmät miehet ovat yleensä pahimpia misogyynejä - eivät ne alkoholisoituneet öyhöttäjät ja väkivallakot. Syy on siinä, että lahjakkaiden ihmisyksilöiden joukossa miehillä on yliedustus (= Gaussin käyrän oikeassa laidassa on naisten markkinat), ja valtava määrä huippulahjakkuuksia jää väistämättä ilman. Yleensä tällaiset miehet, joista käytetään myös halventavaa nimeä "nörttineutri" ovat liian älykkäitä ryhtyäkseen väkivaltaisiksi tai rikoksiin - mutta Panu Höglundin esimerkistä voidaan todeta, että vestigia terrent.

Ruukinmatruuna tietää, että jos sukupuolten välinen sota eskaloituu fyysisen väkivallan asteelle, se sota on naisten osalta hävitty. Tässä maassa lähes jokainen mies on armeijan käynyt, opetettu taistelemaan, selviytymään ja tappamaan, ja miehet ovat fyysisesti voimakkaampia ja aggressiivisempia kuin naiset. Jos joku nainen ei usko, yrittäköön kamppailuottelua (laji vapaa) itsensä kokoisen miehen kanssa. Ilman kamppailulajiosaamista se päättyy huonosti.

Palataksemme otsikkoon, feminismi on nyt vedenjakajalla. Joko feministiliike katsoo ympärilleen ja itseensä ja tarkastelee, että onko nyt menty överiksi ja että mitä on mennyt pieleen ja tehdään itsekritiikkiä, ja vastataan miesliikkeen haasteisiin asiallisesti - tai sitten jatketaan nykyisellä vaientamis- ja nalkutuslinjalla, joka merkitsee aivan oikeasti naisvihan nousua Suomessa ja muualla länsimaailmassa.

Feministien epäloogisuus ja irrationaalisuus mm. islamin ja muslimimiesten, osalta on saanut, paitsi miesten, myös monien naisten epäluulon ja vihan, nousemaan ja on täysin varmaa, että jos sama linja jatkuu, tulemme kuulemaan hyvin paljon naisvihamielisiä kommentteja. Ei suinkaan mitään Loka-Laitisen jurpoilua ja naishalveksintaa, vaan paljon pahempia - rationaalisesti perusteltuja, kiihkottomia, hyvin hiljaisia ja äärimmäisen eleettömiä, ja juuri siksi vaarallisia naisvihan ilmauksia, jotka tulevat alkamaan naisten "suojelemisena", ja loppuvat siihen, että naisilta viedään äänioikeus ja juridinen täysivaltaisuus vedoten heidän hormonitoimintaansa ja sen aiheuttamiin tunne-elämän muutoksiin ja kyvyttömyyteen ottaa vastuuta. Pelkästään jo se, että feminismi osoitetaan julkisesti pseudotieteeksi (jota se sivumennen sanoen muuten onkin), merkitsee valtavaa iskua naisten asialle.

Ja sellaiseen yhteiskuntaan ruukinmatruuna ei halua takaisin - yhteiskuntaan, joka vallitsi sata vuotta sitten, ja jossa olemme menettäneet kaiken sen, minkä puolesta esiäitimme taistelivat.

Äh. Miksi emme voi olla vain ihmisiä? Yksilöitä, yksilöllisine ominaisuuksinemme ja kykyinemme, eikä suinkaan sukupuolemme edustajia. Lopultakin naisilla ja miehillä on hyvin vähän eroja - takaapäin ne näyttävät samoilta ja edestä sopivat yhteen.

Suomalaiset - sisäsiittoisiako?

Suomalaisia on usein syytetty hyvin sisäsiittoiseksi kansaksi, ja suomalaista geeniperimää vaadittu parannettavaksi runsaalla maahanmuutolla sekä eugeniikan keinoin. Mikä on tuo sisäsiittoisuus - ja miksi se on erityisesti suomalaisten vaiva ja miksi se on niin paha asia?

Sisäsiittoisuus eli konsanguiniteetti tarkoittaa perinnöllisyystieteessä lisääntymistä, jossa pariutuvat yksilöt ovat enemmän sukua keskenään kuin populaatiosta sattumanvaraisesti valitut yksilöt keskimäärin. Sisäsiittoisessa populaatiossa siis geenipooli on kapeampi kuin ei-sisäsiittoisessa.

Sisäsiitos on suoraa seurausta endogamiasta eli yhteisön sisäisestä parinvalinnasta. Endogamialla kyetään ohjaamaan geenipoolia kaventamalla sitä haluttuun suuntaan niin, että toivotutu ominaisuudet yleistyvät. Tämä on se tapa, millä karjanjalostuksessa parannetaan karjan toivottuja ominaisuuksia, kuten kasvua, maidontuottokykyä tms.

Koiraihmiset tietävät, mitä sisäsiitos koirarodussa tarkoittaa, ja että kaikki maailman koirarodut on luotu juurikin sisäsiitoksen kautta - jatkojalostukseen on valittu vain parhaat urokset ja nartut, ja vain heidän jälkeläisensä. Näin on saatu aikaan valtava määrä eri koirarotuja, joilla on haluttuja ominaisuuksia.

Geenipoolin kaventaminen saa kotieläimissä siis aikaan rotuja; kapeassa ja sisäsiittoisessa geenipoolissa on siis paljon isommalla todennäköisyydellä niitä ominaisuuksia, joita siellä halutaan olevan, kuin laajassa. Laajan geenipoolin omaavia koiria kutsutaan joko nimillä hybridi (kunnioittava nimitys), sekarotuinen (yleinen nimitys) tai rakki (halventava nimitys).

Sisäsiittoisuus liittyy myös läheisesti evolutionaarisesti K-r -strategiaan. Sisäsiittoisuuden äärimmäisin osoitus on klooni, jossa jälkeläisten genomi on täsmälleen sama kuin emoyksilöllä. Kapea geenipooli on eduksi sellaisissa olosuhteissa, joissa olosuhteet pysyvät pitkiä aikoja muuttumattomina, sillä kapea geenipooli merkitsee optimoitumista vallitseviin olosuhteisiin. Kapea geenipooli siis käy yhdessä K-strategian kanssa. Sensijaan koiraihmiset tietävät oikein hyvin, että sekarotuiset pääsääntöisesti ovat huonoja käyttökoiria ja tyhmempiä kuin rotukoirat, mutta terveitä ja elinkelpoisia. Ne ovat generalisteja; kykenevät tulemaan toimeen nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Laaja geenipooli siis käy yksiin r-strategian kanssa.

Sisäsiittoisuus ei siis sellaisenaan ole hyvä eikä paha asia. Kysymys on yksinomaan siitä, eletäänkö vakiintuneissa vaiko nopeasti muuttuvissa oloissa. Mutta sisäsiitoksella on ihmispopulaatiossa selkeitä negatiivisia vaikutuksia. Sisäsiitoksen haitalliset vaikutukset johtuvat sukulaispariutumisten aiheuttamasta homotsygotian kasvusta. Homotsygotia tarkoittaa, että ihminen saa sekä isältään että äidiltään samat geenikopiot (alleelit). Todennäköisyys sille, että yksilöllä on kaksi samanlaista alleelia eli geenimuotoa samoissa vastinkromosomien lokuksissa, kasvaa. Homotsygotia ei itsessään ole vaarallista, mutta sen seurauksena esimerkiksi erilaiset resessiiviset eli väistyvät sairaudet pääsevät ilmenemään ja kuolemaan johtavat resessiiviset letaalialleelit voivat homotsygoitua. Sisäsiitos myös vähentää heteroosista koituvia hyötyjä.

Natsien rakastama eugeniikka on siis pohjimmiltaan geenipoolin kaventamista. Puhdasverinen tarkoittaa samaa kuin sisäsiittoinen - jos joku on "jalosukuinen" tai "arjalainen", hänen geenipoolinsa on hyvin kapea. Äärimmillään tämä on nähty Euroopan ylhäisaatelissa - sekä hyvässä että pahassa. Kun jalosukuiset ovat naineet keskenään, siinä ovat jalostuneet sekä toivotut että ei-toivotut ominaisuudet. Ja pahimpana esimerkkinä oli Euroopan kuningashuoneita vaivannut hemofilia.

Ovatko suomalaiset sitten sisäsiittoisia? Ja jos, niin miten ja miksi?

Suomalaiset ovat saaneet alkunsa melko pienestä populaatiosta - noin 100,000 ihmistä kristillisen ajan alussa. Suomalaiset olivat pakanallisena aikana jakaantuneet kolmeksi populaatioksi: varsinaissuomalaisiin Aura- ja Kokemäenjokilaaksossa, hämäläisiin Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen suurten järvien rannoilla, ja karjalaiset Vuoksen vesistön rannoilla. Nämä populaatiot olivat jatkuvassa endeemisessä sodassa keskenään - näin väkiluku pysyi kantokykymaksimissa. Katolisella ajalla Suomen väkiluku kasvoi yli kolminkertaiseksi - syynä oli se, että kristinusko toisaalta lopetti tuon jatkuvan endeemisen sodan ja toi maahan pysyvän rauhan, ja toisaalta kantokykymaksimi nousi uusien viljelymenetelmien ja uusien elinkeinojen myötä.

Katolinen aika merkitsi myös suomalaisten geenipoolin sekoittumista. Hämeen ja Satakunnan väliin jäänyt alue asutettiin, ja hämäläisten sekä karjalaisten väliin syntyi kokonaan uusi maakunta ja uusi heimo - savolaiset. Savolaiset ovat karjalaisten ja hämäläisten jälkeläisiä, ja heidän olemassaolostaan saamme kiittää kristinuskoa. Kiinteä asutus ja maanviljelys levisi koko ajan pohjoisemmaksi - Keski-Suomeen, Pohjanmaalle ja lopulta Kainuuseen. Uskonpuhdistukseen tultaessa väkiluvun kasvu tyrehtyi; alkoivat suuret sodat, ja suomalaisia vietiin sotilaiksi kaikkialle ympäri Eurooppaa, ja suuret sodat vaivasivat myös Suomea itseään. Suomi käytännössä köyhtyi jatkuvasti luterilaisena aikana uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle saakka.

Isoviha - 1710-1721 - oli, paitsi kansallinen katastrofi ja osoitti sissisodan hyödyttömyyden määrätietoista ja brutaalia valloittajaa vastaan, myös geneettinen pullonkaula. Venäläiset murhasivat suomalaisia siviilejä kostona sissisodasta niin, että heidän vetäytyessään suomalaisia oli jäljellä tuskin 170,000. Me viisi miljoonaa suomalaista olemme heidän jälkeläisiään. Meidän geenipoolimme periytyy heistä.

Onko 170,000 sitten geneettisesti katsoen kuinka sisäsiittoinen yhteisö? Vastaus on, että ei ole. Suomalaisista pääosa, yli 75% on aina asunut nelikulmion Helsinki-Hanko-Pori-Tampere sisällä, ja vaikka Varsinais-Suomi on pieni alue, se on hyvin tiheästi asutettu. Samoin Suomi on aina sijainnut myös geneettisesti monen populaation kohtauspaikalla, ja geenivaihto niin itään kuin länteen on ollut yleistä. Suomalaiset siis eivät ole kansainvälisessä katsannossa mitenkään sisäsiittoinen yhteisö. Mistä tämä väite suomalaisten sisäsiittoisuudesta?

Syy on siinä, että on olemassa ns. suomalainen tautiperintö. Se on joukko geneettisesti periytyviä sairauksia, jotka ovat yleisiä suomalaisten keskuudessa mutta harvinaisia muualla. Tämä tautiperintö ei ole mikään suomalainen erikoisuus, ja juutalaiset ovat legendaarisia omasta tautiperinnöstään. Syy, miksi suomalainen tautiperintö sitten on juutalaisen tautiperinnön ohella framilla, on se, että sekä suomalaiset että juutalaiset olivat ensimmäisiä, joiden keskuudessa tätä ilmiötä ylipäänsä alettiin tutkimaan. Mutta meillä on tapana unohtaa, etteivät suomalaiset ole sen sairaampia kuin muutkaan eurooppalaiset. Suomalainen tautiperintö vaivaa erityisesti syrjäseutuja, joissa populaatio on pieni ja asukkaat usein samasta kantaisästä ja/tai äidistä peräisin. Sensijaan Ruuhka-Suomessa näitä tauteja ei juurikaan ole. Suomesta myös puuttuu valtava määrä sellaisia perinnöllisiä tauteja, jotka ovat yleisiä muualla Euroopassa.

Entäpä juutalainen tautiperintö? Legendan mukaan kaikki maailman juutalaiset ovat yhden isän ja yhden äidin - Aabrahamin ja Saaran - jälkeläisiä, ja Saara sai esikoisensa Iisakin (Yitzhak) liki satavuotiaana, kurttuisena mummona. Uskokoon ken haluaa, mutta tosiasiallisesti juutalaiset ovat tunnettuja endogaamisuudestaan eli siitä, että puoliso valitaan oman yhteisön sisältä. On selvää, että tällöin myös haitalliset mutaatiot yleistyvät, ja Tay-Sachsin oireyhtymä, joka aiheuttaa syvää vajaamielisyyttä, on juutalaisilla yleinen. Asiaan on kiinnitetty huomiota ja sitä tutkittu.

Suomalaisilla siis on oma tautiperintönsä, mutta niin on muillakin kansoilla. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että suomalaismiehillä on yleisenä eräs sama Y-kromosomityyppi, joka on yleinen aškenasijuutalaisilla. Historiasta tiedämme, että kasaarivaltakunta oli hyvin monikansallinen ja siellä asui paljon suomensukuisia kansoja, ja että unkarilaisista oli liki 30% juutalaisia ennen kääntymistään kristinuskoon 997 - onko mahdollista, että kasaarivaltakunnassa asuneista juutalaisista osa olisi pariutunut pohjoisnaapuriensa, suomalaisugrilaisten heimojen, kanssa? Miksikäs ei, ja monet Kalevalan myyteistä muistuttavat vanhatestamentillisia myyttejä. Eikä kenellekään varmaan tule yllätyksenä, että eräät juutalaisilla yleisistä geneettisistä sairauksista on yleisiä myös suomalaisilla.

Mutta suomalaisilla on ollut oma tapansa välttyä sisäsiittoisuudelta, ja se on ollut eksogamia. Puoliso on pyritty aina hakemaan suvun ulkopuolelta, milloin vain mahdollista. Näin geenipooli on levinnyt tehokkaasti ja resessiivisiä alleeleja muodostunut vähän. Sukuun naimista on pidetty epäsuotavana. Näinollen pelkkää populaation kokoa ei voida pitää sisäsiittoisuuden mittarina.

Sisäsiittoisuuden asteeseen on kuitenkin olemassa yksi varma merkki, ja se on serkusavioliitot. Kaikki maailman kulttuurit kautta aikojen ovat tuominneet sisarusavioliitot ja vanhempien sekä lasten väliset sukupuolisuhteet - 3. Moos 6-18 on vuoden 1933 raamatunkäännöksessä täynnä listaa, että "älä paljasta XX:n häpyä". Hävyn paljastaminen on tietysti eufemismi sukupuoliyhdynnälle, ja vuoden 1992 käännös on tässä asiassa paljon suorasukaisempi. (Haamin rikos oli hänen isänsä Nooan raiskaaminen tämän ollessa sammuneena viininjuonnista - tästä syystä ukko Nooa tuomitsi hänet ja hänen jälkeläisensä Seemin ja Jaafetin orjiksi maailman tappiin saakka.) Sukurutsan seurauksia voi tarkastella vaikkapa Josef Frizlin jälkeläisissä, ja liki puolet insestin seurauksena syntyvistä lapsista on vammaisia. Insesti on aiheena myös Kullervon tragediassa, ja J.R.R. Tolkien on käsitellyt samaa tematiikkaa Narn i hin Húrin:issa. Insestille ja sisäsiittoisuudelle on olemassa suomen kielessä hyvin julma sarkasmi mitä serkumpi, sen herkumpi, ja englannin termi motherfucker viittaa juuri insestiin - se on länsimaisessa kulttuurissa ehdoton tabu. Ja syystäkin. Jokainen, joka on nähnyt elokuvan Syvä joki, tietää, mistä on kyse.

Mutta monissa kulttuureissa serkusavioliitot ovat yleisiä. Niitä solmitaan kahdesta syystä. Ensinnäkin halutaan ylläpitää "rotupuhtautta" ja vaalia oman kansan tai kansanryhmän erinomaisuutta - tästä tunnetuimpana esimerkkinä Euroopan ylhäisaateli, joka nai vain toisia ylhäisaatelisia; alhaisaatelilla ei ollut tällaisia estoja, ja liitot porvarissukuihin olivat ja ovat yhä yleisiä. Toinen syy on perimys - halutaan estää perinnön ja omaisuuden valuminen suvun tai yhteisön ulkopuolelle. Tästä esimerkkinä on Rotschildien pankkiirisuku, jotka naivat vain serkkujaan. Mutta molemmissa tapauksissa sukusiitos on aiheuttanut resessiivisten haitallisten geenien yleistymisen. Sanottiin aikoinaan, että jos Espanjan hovissa näki tylsämielisen näköisen idiootin, se oli kreivi, ja jos tämä kuolasi, hän oli vähintään herttua. Samoin Rotschildien finanssi-imperiumi on pitkälti rapautunut juuri samasta syystä, ja monet pankkihuoneen haaroista ovat sammuneet. Sensijaan useissa islamilaisissa maissa serkusavioliitot ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö, ja Pakistanissa niitä on noin 50% kaikista avioliitoista - endogaamisia liittoja on enemmistö kaikista. Seuraus on Britanniassa ollut, että vaikka pakistanilaisista siirtolaisista Britanniassa osuus on alle 3%, kaikista synnynnäisesti vammaisista lapsista heidän osalleen tulee 30%.

Ruukinmatruuna tarkastelee omaa sukuaan, ja sieltä tätä hyvin dokumentoitua B.:n sukua. Siinä näkyy koko sääty-yhteiskunnan kirjo, ja koska suku ei ole aatelinen, sisäsiittoisuutta on ollut vähän. Siksi geenipooli on pysynyt laajana. Haittana on ollut se, että menneinä aikoina lahjakkuuksia on ollut vähän, ja ne historiallisesti kertyneet yhteen suvun haaraan, mutta hyötynä on ollut se, että suku on erittäin elinvoimainen, ja kaikki suvun seitsemän 1600-luvulta tunnettua haaraa ovat yhä olemassa. Ja 1900-luvulle tultaessa myös yhteiskunnan muuttuessa agraarisesta, staattisesta sääty-yhteiskunnasta dynaamiseksi markkinatalousyhteiskunnksi, myös muut haarat paitsi päähaara ovat tuottaneet yhteiskunnassa hyviin asemiin kohonneita yksilöitä.

Onko jossakin olemassa optimi sisäsiittoisuuden ja kuraverisyyden välillä? On, ja se menee siinä, jossa geenipooli on riittävän suppea, jotta erityisominaisuudet pääsevät esiin, mutta riittävän laaja, jotta haitalliset resessiiviset ominaisuudet eivät pulpahda pintaan. Väitetään, että kaikkein elinvoimaisimpia jälkeläisiä ovat ne, jotka ovat yhden (muttei useamman) esivanhemman kautta kolmansia tai neljänsiä serkkuja (= yhteinen esi-isä on siis isovanhemman isovanhempi tai isovanhemman isovanhemman vanhempi). Tällöin sukusiitos laimenee, mutta geenipooli on riittävän kapea erityisominaisuuksille.

Mikä on lopputulema? Ensinnäkin se, että suomalaiset eivät ole yhtään sen sisäsiittoisempia kuin muutkaan eurooppalaiset - heidän geenipoolinsa vain on jossain määrin erilainen. Ja toisaalta se, että jos eugeniikkaa harrastetaan, niin tällöin kontributoivaksi populaatioksi ei kannata valita sellaista, joka on itsessään sisäsiittoinen - tällöin geenipooli ei parane nimeksikään. Ja kolmanneksi, puheet suomalaisten sisäsiittoisuudesta voidaan lopettaa, jos tarkastellaan todella sisäsiittoisia yhteisöjä, kuten vaikka romaneja tai sentineliläisiä.

Entäpä sitten juutalaiset? He ovat perinteisesti olleet hyvin endogaamisia, mikä on etu staattisessa yhteiskunnassa, mutta dynaamisissa yhteiskunnissa selkeä haitta. Juutalaiset eivät perinteisesti ole naineet yhteisön ulkopuolelle, mutta 20. vuosisata ja USA:n nousu on merkinnyt murrosta. Yli 50%, joissakin paikoissa liki 90% amerikanjuutalaisten avioliitoista on nykyään eksogaamisia, ja yleensä kristittyjen kanssa. Ortodoksijuutalaiset ovat antaneet tälle nimen silent holocaust, hiljainen holocaust, koska he pelkäävät, että heidän kansansa häviää goyimin sekaan. Liberaalijuutalaisten mielestä tuo puolestaan on "hyvin natsimainen ajatuskanta - kuvitellaan, että maailma tulee hyväksi, kun yksilö ei ole mitään ja ainoa, mikä merkitsee on rotupuhtaiden super-etnojen kansakunta". Oli miten oli, on kuitenkin varmaa, että ainakin osassa näistä liitoista yhteiseksi uskonnoksi valitaan juutalaisuus, ja jokainen juutalaisesta äidistä syntyvä lapsihan on etnisesti juutalainen, vaikka olisikin uskonnoltaan ateisti. Sikäli ortodoksijuutalaisten pelko on ainakin tältäosin turha. Mutta varmuudella ainakin geenipooli kokee muutoksia.

Pää poikki ja pinoon

Gambian presidentti uhkaa mestata kaikki homot.

Jutussa ei kerrottu, miten käy lesboille ja/tai biseksuaaleille, mutta vanhat merkit tuntien ikävyyksiä on odotettavissa heillekin.

Nolo juttu Gambialle.

Celsius 233

Siellä, missä poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä

(Heinrich Heine)

Äärijuutalaiset haredi-juutalaiset kokosivat israelilaisessa Or Yehudan kaupungissa torstaina 15.5. 2008 (10. iyyar 5768, maailman luomisesta laskien siis) kasan Uusia testamentteja ja kristillisten saarnamiesten jakamaa kristillistä kirjallisuutta, pinosivat ne synagogan pihaan, ja muutama paikallisen ješivan oppilas kävi tuikkaamassa koko komeuden tuleen. Poista paha keskuudestasi (5 Moos 21:21).

Nokkelimmat ruukinmatruunan lukijat tietysti ymmärtävät, mihin tämänkertaisen masuuninlaskun otsikko viittaa - Ray Bradbury oli amerikkalainen, mutta Israelissa käytetään celsius-asteikkoa. Buddhalaisesta näkökulmasta katsoen koko juttu voisi vaikuttaa lähinnä koomiselta ja teatraaliselta - ellei tietäisi, ettei Kristalliyöstä ole kuin vajaa 70 vuotta. Heinrich Heinen 1821 toteama lausuma toteutui karmealla tavalla Saksassa jo neljä vuotta Kristalliyön jälkeen, ja äärijuutalaiset ovat ottaneet näemmä oppia kiusaajiltaan. Pannaan vahinko kiertämään?

Sanotaan, että Israel on onnistunut osoittamaan ison joukon stereotypioita vääriksi. Ensin israelilaiset osoittivat neljässä sodassa, että juutalaiset eivät ole nynnyjä. Sitten israelilaiset osoittivat hyökkäämällä Libanoniin, että juutalaiset eivät ole älykkäitä. Ja lopuksi nuo kirjaroviot osoittavat, etteivät he ole edes fiksuja. Ha ha ha, oli huono vitsi. Tosiasiallisesti ääriuskonnolliset fanaatikot ovat sekopäitä joka uskonnossa, eikä juutalaisuus ole poikkeus. Muutaman sekopään vuoksi ei ole syytä kompromettoida koko uskontoa eikä varsinkaan koko kansaa.

Mutta Israel tuntuu vetävän uskonnollisia sekopäitä puoleensa kuin sähkömagneetti rautaromua. Sama haredi-porukka poltti jokunen aika sitten Israelissa kristillisen kirkon, ja järjesti pommiattentaatin erästä kristillistä saarnamiestä kohtaan, ja ortodoksijuutalaisten sekä muslimien suhteet ovat kauniisti sanoen legendaarisia. Ja taisi olla samaisen lahkon edustaja, joka ampui Yitzhak Rabinin. Mutta buddhalaisesta näkökulmasta kaikkein lapsellisin, naurettavin ja pateettisin tapaus oli Israelin ainoan krematorion tuhopoltto. Äärijuutalaisten mielestä tuhkaus on jumalanpilkkaa ja pyhäinhäväistys, ja ruukinmatruuna kyllä ymmärtää, jos holocaustin jälkeen juutalaiset eivät oikein syty polttohautaukselle. Ongelma on vain siinä, että Israelissa on paljon aasialaisia vierastyöläisiä, ja sekä hindulaisuus että buddhalaisuus velvoittavat polttohautaukseen. Voidaan kysyä, että mikä oikeus kiihkoääriortodoksijuutalaisilla on kajota hindujen ja buddhalaisten uskonvapauteen - niin kauan, kun kenellekään tai kenenkään oikeushyville ei aiheuteta vahinkoa? Ja jos joku väittää Israelin olevan juutalainen maa, niin samaan hengenvetoon sitä on sen jälkeen turha enää nimittää länsimaaksi, jos uskonvapaus ei siellä toteudu tuonkaan vertaa.

Asialla on vielä toinenkin puolensa. On totta, että kristittyjen ja juutalaisten välillä ei ole paljoa ollut diskurssia viimeisen 2000 vuoden aikana eikä kumpikaan osapuoli ole pahemmin tuntenut toista kohtaan sympatiaa. Kristittyjen ja juutalaisten välirikko tapahtui lopullisesti Simon bar Kochban kapinassa 132-135. Roomalaiset olivat hävittäneet Jerusalemin edellisessä kapinassa 70, ja samalla tuhonneet temppelissä säilytetyt sukuluettelot. Koska VT:ssä ennustetun Messiaan tuli syntyä Daavidin sukuun, Messiaan tulolle oli kiire - Messiaan piti tulla niin kauan kun suvut vielä muistettaisiin, ja Jeesus ei kelvannut sellaiseksi fariseuksille. Niinpä eräs tusinamessias, Simon, julistautui messiaaksi (bar Kochba tarkoittaa "tähden poikaa", 4 Moos 24:17) vuonna 132, Hardianuksen hallintokaudella. Kristityt, joita Trajanus oli vainonnut mutta Hadrianus suvainnut, eivät innostuneet lähteä mukaan kapinaan, sillä heitä ei kiinnostanut sirkustaiteilijan ura. Simonin kapina menestyi aluksi - roomalainen legioona tuhottiin taistelussa, koko Juudean (Iudaea) alue vapautettiin, ja Simon julistettiin kuninkaaksi, ja fariseukset tunnustivat hänet messiaaksi - mutta imperiumi teki vastaiskun. Roomalaiset heittivät 12 legioonaa ja kolme auxiliakohorttia Juudeaan, ja Simon bar Kochban kapina kukistettiin verisesti. Noin 580,000 juutalaista menetti henkensä tai vietiin orjuuteen. 50 kaupunkia ja 985 kylää revittiin maan tasalle. Kristityt säästyivät, koska eivät ottaneet osaa kapinaan. Roomalaiset olivat nyt todella pissed off, ja saivat nyt toden teolla tarpeekseen juutalaisista. Juutalaiset pakkosiirrettiin ympäri Rooman imperiumia, diasporaan. Heitä kiellettiin enää palaamasta takaisin, ja maan nimikin muutettiin - se sai siellä kauan sitten asuneiden indoeurooppalaisten filistealaisten (peleset) mukaan uuden nimen, Palestiina (Palestina). Jerusalem hävitettiin maan tasalle, ja sen tilalle perustettiin uusi kaupunki, Aelia Capitolina. Fariseukset huomasivat liian myöhään, ettei Simon ollutkaan se luvattu messias, ja hän sai myöhemmissä teksteissä nimen Simon bar Kozeba (Simon, valheen poika). Mutta vahinko oli jo tapahtunut - Simon bar Kochban kapinan jälkeen juutalaiset ja kristityt lopullisesti rikkoivat välinsä ja ovat siitä lähtien vihanneet katkerasti toisiaan.

Historian valossa ei siksi ole lainkaan outoa buddhalaisen silmissä, että juutalaiset polttavat kristillistä hartauskirjallisuutta. Se on vihan merkki ja osoitus leppymättömyydestä, ja tätä vihaa on pidetty yllä pian 2,000 vuotta, pidempään kuin kristinuskon ja islamin pyhää sotaa (1400 v). Kristitytkään eivät ole turhaan tuhlanneet lähimmäisenrakkautta juutalaisiin. Buddhalaisen silmissä kyseessä on kaksi sekopäistä messiaanista lahkoa, joista toisen messias teloitettiin kuin kuka tahansa rikollinen ja toinen messias veti kansansa tuhoon mukanaan uhitellessaan isommilleen.

Mutta kirjan polttaminen on aina moraalinen rikos sivistystä kohtaan. Kirja jo sellaisenaan on lukutaidon - sivistyksen - symboli, ja olipa tuo kirja kuinka uskonnollisesti loukkaava tai vääräuskoinen tahansa, se on silti sivistyksen symboli, sillä se merkitsee objektia, johon on koodattu ihmisen tai ihmisten inhimillisiä ajatuksia. Lukutaito nostaa meidät barbarian yläpuolelle, ja kirja on lukutaidon symboli. Ruukinmatruunan kotona on neljä isoa kirjahyllyä - täynnä kirjoja laidasta laitaan, eikä ruukinmatruuna ole milloinkaan heittänyt yhtään kirjaa roskikseen (poislukien tekniset manuaalit ja bussiaikataulut). Saati sitten osoittanut barbaarisuutta polttamalla niitä! Ruukinmatruuna vie aina vanhat kirjat divariin - niin, että ehkä joku toinen voi saada niistä iloa ja lukunautintoa, eikä hän ole ikinä häpäissyt edes yhdenkään kommunistiajattelijan tai kenenkään muun vastenmielisen ideologian edustajan kirjaa.

Englannin kielessä sivistymätöntä ja barbaarista ihmistä kutsutaan nimellä "Philistine" ja saksaksi "Filister", filistealainen. Tämä indoeurooppalainen kansanryhmä (peleset) oli paradoksaalisesti heprealaisten pahin vihollinen yhteinäiskuningaskunnan aikana, ja Tuomarien kirja kertoo taisteluista heitä vastaan. Filistealaiset olivat tunnettuja siitä, että he halveksivat sivistystä ja taidetta. On historian ironiaa, että Palestiina on saanut heistä nimensä - ja nyt ääriultraortodoksikiihkojuutalaiset toimivat filistealaiseen tapaan polttamalla kirjoja! Enemmän kuin loukkaus kristinuskoa kohtaan tuo kirjojen poltto oli loukkaus koko ihmiskunnan sivilisaatiota vastaan - Kristalliyöstä ja kirjanpoltosta ja siitä, mihin se voi johtaa, ei ole otettu näemmä tippaakaan opiksi.

Jäämme odottamaan. Jälkiviisaana ruukinmatruuna voi tietysti myös todeta, että tuo kirjojen poltto, on paitsi barbaarista, myös epäviisasta. Vaikka haredit olisivat kuinka ääriultraortodoksisia tahansa, tähän mennessä ei ole osoitettu että Jumala olisi yksinomaan heidän puolellaan. Tuo signaali oli myös äärimmäisen loukkaava USA:ta kohtaan. Israelilaisten ei ole viisasta purra ruokkivaa kättä ja herättää suuttumusta USA:ssa. USA kuitenkin rahoittaa ison osan Israelin budjetista, ja filosemitismilla on paha taipumus muuttua antisemitismiksi, jos filosemiitti kokee, että häntä puukotetaan selkään. Ja ilman USA:n tukea Israel on tuhoontuomittu islamin rajumyrskyn edessä. Ja uusi holocaust on se, mitä ihmiskunta kaikkein vähimmin kaupaa.

Si vis pacem, para bellum

Yksi iankaikkisen vanha viisaus on Vegetiuksen kirjaama si vis pacem, para bellum. Jos tahdot rauhaa, varaudu sotaan.

Tämän lausahduksen täytyy olla yksi maailman väärimminymmärrettyjä lauseita raamatullisen "noitavaimon älä salli elää" (alkukielellä noitavaimo = farmakeia, myrkyttäjätär) ohella. Tuolla lauseella on saatu aikaan niin valtava määrä sotahulluutta, varustelukierrettä, militarismia ja kärsimystä aikaan ettei ole tosikaan. Mitä tuo Flavius Vegetiuksen lause oikeastaan tarkoittaa?

Flavius Vegetius Renatus oli myöhäisroomalainen sotateoreetikko, joka kirjoitti teoksensa Epitoma rei militaris vuonna 390 jKr. Vegetius on ollut Euroopalle sama mitä Sun Tzu Kiinalle, ja he kirjoittavat pitkälti samoista asioista. Teos säilyi muuttumattomana keskiajalle, ja löydettiin karolingisen renessanssin aikana uudelleen. Se oli ritariajan sodankäynnin tärkein manuaali, ja kului monien tunnettujen kenraalien, kuten Rikhard Leijonamielen, käsissä. Teos käännettiin ensimmäisen kerran englanniksi myöhäiskeskiajalla. Sitä ei ole saatavana suomeksi, mutta englanninkielinen käännös, jossa on mukana latinalainen alkuteksti, löytyy ruukinmatruunan kirjahyllystä. Käännös on alunperin tehty West Pointin sotilasakatemiassa 1942, ja jaettu amerikkalaisille upseereille.

Jos sanotaan, että Sun Tzu:n Sodankäynnin taito on kirja, jonka moni on lukenut mutta harva ymmärtänyt, samaa voidaan todeta Vegetiuksesta. Vegetiuksen neuvo sodasta ja kenttätaisteluiden käymisestä nimittäin on lyhyesti älä. Sodankäynnin tulee olla aina se viimeinen, ei koskaan ensimmäinen, keino. Sota on liian riskaabelia puuhaa, jotta sen voisi ottaa yleispätevänä metodina konfliktien ratkomiseen.

Eli jos Vegetius sanoo sotimisesta että "älä", niin mitä tuo Vegetiuksen kehotus varautumaan sotaan rauhantahdon vuoksi oikein tarkoittaa.

Usein tuo lause käännetään "...varustaudu sotaan". Tämä on virhe - traaginen virhe, joka johti ensimmäisen maailmansodan joukkoteurastukseen. Vegetiuksen käsky nimittäin ei suinkaan ole materiaalinen (eli että aseistaudu hampaisiin saakka) vaan henkinen. Eli varaudu henkisesti siihen, että voit joutua sotimaan ja taistelemaan sen puolesta, mikä sinulle on arvokasta, ja tee siihen tarvittavat toimenpiteet.

Mitä tarkoittaa sitten haluaminen rauhaa varautumalla sotaan?

Ensimmäinen ja tärkein käsky on, että tunne vihollisesi. Eli se, että tiedetään, mikä vihollinen on, kuka hän on, millaiset ohjesäännöt ja menetelmät hänellä on, paljonko hänellä on lukumääriä, miten ne on aseistettu ja koulutettu, millainen logistiikka hänellä on, mitkä ovat hänen heikkoutensa ja vahvuutensa, millaiset henkiset resurssit hänellä on. Amiraali Heihachirō Tōgō olisi sanonut Älä ikinä pelkää vahvaa vihollista äläkä halveksi heikkoa toisaalta voitettuaan Venäjän laivaston Tsushimassa että toisaalta Japanin kaupan ja huollon kärsittyä pahoja tappioita Venäjän kevyitä risteilijöitä vastaan.

Toinen käsky on, että muodosta viholliskuva. Paitsi että tunne vihollisesi, myös muodosta selkeä näkemys siitä, mihin hän pyrkii, mitkä ovat hänen tavoitteensa, millaisilla strategioilla hän pyrkii niihin, mitkä ovat hänen pyrkimyksensä sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä, onko hän valmis neuvotteluihin ja sopimuksiin, ja kuinka todennäköisesti hän pettää tekemänsä sopimukset - eli onko hän luotettava, kunniantuntoinen, petollinen vaiko moraaliton. Tähän puolestaan pätee Vladimir Iljitš Leniniltä tuttu Älä kuuntele, mitä vihollisen suu puhuu; katso, mitä hänen kätensä tekevät. Valehteleminen, pettäminen, huijaaminen ja petkuttaminen ovat politiikanteossa täysin normaaleja toimintatapoja, eikä hyväuskoisuudesta jaeta säälipisteitä. Sensijaan siitä, mitä vihollinen tekee, selviävät hänen aikeensa.

Kolmas käsky on, että kouluttaudu. Eli hanki itsellesi sellaiset sotataidot, joilla kykenet toisaalta selviämään alkuhyökkäyksestä että myös jatkamaan taistelua alkushokin jälkeen. Eli milloinkaan ei pidä luottaa pelkkiin hyviin aseisiin, suuriin arsenaaleihin, lukumääriin, laajoihin reserveihin tai henkiseen yliotteeseen. Vihollisen aliarvioiminen on yksi pahimpia virheitä, mitä kukaan voi tehdä.

Meille suomalaisille tämän kaiken pitäisi olla itsestään selvää, varsinkin kun tutkimme menneen vuosisadan poliittista historiaa. Suomi selvisi varsin hyvin Vegetiuksen neuvoja noudattamalla. Mutta 1960-luvulta lähtien olemme enenevässä määrin unohtaneet nuo neuvot. Syitä, miksi näin on käynyt, on monia, eikä vähäisin niistä ole ydinsodan pelko.

Rauno Räsänen kovisteli ruukinmatruunaa jokin aika, syyttäen häntä rasismista (vaikka ruukinmatruuna on ottanut voimakkaasti kantaa rasismia vastaan), koska ruukinmatruuna on muodostanut itselleen viholliskuvan islamismista. Syyt, miksi hän on näin tehnyt, ovat moninaiset ja jo aiemmissa masuuninlaskuissaan käyty läpi, joten niitä ei tässä enää julkaista. Mutta ruukinmatruuna on lukenut sekä Vegetiuksensa että Sun Tzunsa, joista hän kyllä epäilee, ettei Räsänen ole niin tehnyt.

Räsäsen mukaan myös Hitler muodosti viholliskuvia, mutta valitsi itselleen väärät viholliset. Niin tekikin, ja siinä Hitler toimi aivan kuten pitääkin, ja voimme syyttää Hitleriä vain väärien vihollisten valitsemisesta. Hän kaupan päälle käänsi tuon Vegetiuksen lausahduksen päälaelleen, si vis bellum, para pacem eli että jos haluat sotaa, varaudu rauhaan - hän tuuditti Lännen demokratiat valheellisen luottamuksen ja turvallisuuden tunteeseen, ja iski pahaa-aavistamattomien hyväuskoisten uhriensa kimppuun kuin käärme. Ongelma ei ollut siinä, että Hitler olisi muodostanut viholliskuvia. Ongelma oli siinä, että hänen uhrinsa eivät muodostaneet viholliskuvaa Hitleristä ennenkuin oli liian myöhäistä. Länsi-Euroopan demokratiat olivat ensimmäisen maailmansodan joukkoteurastuksen jälkeen uupuneet ja vajonneet puolustusnihilismiin ja pasifismiin. Ne eivät varautuneet sotaan. Niinpä ne eivät saaneet rauhaakaan. Länsi-Euroopan demokratiat eivät antaneet signaalia Hitlerille, että me olemme vahvoja, ja jos yrität hyökätä, niin täältä pesee - ja linkoaa myös. Ne antoivat Hitlerille heikkouden signaalin, joka oli kuin kehotus hyökätä kimppuun. Sanalla sanoen Länsi-Euroopan demokratioilla ei ollut viholliskuvaa, eivätkä ne olleet varautuneet sotaan - niinpä ne eivät saaneet rauhaa. Pelkkä viholliskuvan muodostaminen ei merkitse sodanjulistusta eikä se ole aggression merkki. Se on täysin normaali metodi missä tahansa kulttuurievolutiivisessa vastakkainasettelussa. Clausewitz vertaa sotaa liike-elämään, eikä vertaus ole lainkaan huono. Kaikki liikeyritykset suhtautuvat kilpailijoihinsa kuin sotilas viholliseensa, ja muodostavat viholliskuvan kilpailijoistaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, eikä se estä yhteistoimintaa kilpailijoiden välillä - vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi, sanotaan.

Sun Tzu sanoo, että jos vihollisesi puhuu rauhasta, neuvotteluista ja ymmärryksestä, ja samaan aikaan varustautuu, hän aikoo hyökätä. Tuo on täsmälleen se si vis bellum, para pacem, eli vihollinen yrittää tuudittaa uhrinsa hyväuskoisuuteen ja rauhaan ja sotkea hänen viholliskuvansa, jotta hän pystyisi iskemään määrätietoisesti. Ja meillä pitäisi olla tästä erinomainen, varoittava esimerkki. 1970- ja 1980-lukujen rauhanliike ei ollut mitään muuta kuin Neuvostoliiton masinoima viides kolonna, jonka tehtävänä oli luoda puolustusnihilismiä länsimaihin ja tuhota niiden puolustus- ja taistelutahto sisältäpäin - aivan samalla tavoin kuin Vapaa-ajattelijoiden liitto oli vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke, jonka tehtävänä oli tuhota länsimaiden hengellinen selkäranka uskonnonvastaisella propagandalla. Ja jälkeenpäin on pakko myöntää, että nämä ovat asioita, joita ei tuolloin nähty.

Ehkä kaikkein traagisin esimerkki siitä, mihin sotaan valmistautumattomuus ja haluttomuus muodostaa viholliiskuvaa johtaa, on holocaust. Kaikesta älykkyydestään ja fiksuudestaan huolimatta juutalaiset eivät koskaan muodostaneet viholliskuvaa, eivät varautuneet sotaan ja taisteluun olemassaolosta, ja heitä murhattiin miljoonamäärin. Heidät talutettiin kaasukammioon kuin lampaat, ja ne, keitä ei kaasutettu, ammuttiin, hirtettiin, näännytettiin nälkään tai tauteihin tai muuten vain tapettiin, kokonaissaldon ollessa liki kuusi miljoonaa.

Miksi tämä hirveä joukkoteurastus, ja miksi juutalaiset itse eivät mahtaneet asialle yhtään mitään? Peter Englund antaa siihen vastauksen teoksessaan Kirjeitä nollapisteestä.

Juutalaiset ovat historiansa aikana joutuneet kohtaamaan vainoa ja nuivintaa kaikkialla, missä ovat asuneet ja eläneet. Lähes aina vaino on ollut hyvin sporadista, ja kohdistunut uskoon tai kansallisuuteen. Ja vainosta on selviydytty linnoittautumalla ghettoon, olemalla hyvää pataa kuninkaan kanssa, dilkkaamalla viholliset toisiaan vastaan, ylipäänsä olemalla ovela. Vaino tai pogromi on ollut kuin rajumyrsky: se on kestänyt aikansa ja mennyt sitten ohi.

Tällä kertaa vaino oli täysin erilainen. Se kohdistui uskon sijasta rotuun - siis ei hankittuun, vaan synnynnäiseen ominaisuuteen. Sitä ei perusteltu Jeesuksella eikä Muhammedilla. Sitä perusteltiin nationalismilla ja tieteellä. Vastassa eivät olleet feodaaliruhtinaat tai raivostuneet maajussit, vaan koko ympäröivä yhteiskunta ja sen väkivaltakoneisto. Tällä kertaa vihollisen tavoitteena ei ollut käännyttäminen tai rosvoaminen mutta henkiinjättäminen, vaan täydellinen tuhoaminen, juutalaisten tuhoaminen fyysisinä olentoina. Koko juttu oli niin älytön, ettei kukaan ottanut sitä tosissaan. Juutalaiset kaikessa älykkyydessään yksinkertaisesti eivät pystyneet samaistumaan vihollisensa täysin patologiseen maailmankuvaan. He eivät muodostaneet itselleen viholliskuvaa eivätkä valmistautuneet sotaan. Tuloksena ei ollutkaan sota. Tuloksena oli joukkomurha, jossa juutalaiset teurastettiin kuin uhrilampaat.

Hyökkääjä ei milloinkaan halua sotaa. Hyökkääjä haluaa, että hänen uhrinsa alistuvat kuin lampaat ja antavat alistaa tai tapattaa itsensä vastarintaa tekemättä. Tästä aggressiosta tulee sota vasta, kun puolustaja päättää tehdä vastarintaa. Sota on aina puolustusreaktio. Tämä on asia, mikä on syytä tehdä itse jokaiselle selväksi. Englanniksi sama menee the question is not about who is right, but who is left. Ei käännettävissä suomeksi, mutta silti totta.

Olisivatko juutalaiset voineet välttää holocaustin? Kyllä, varautumalla sotaan. Eli että he olisivat hankkineet kättä pitempää ja myös rohkeuden ja tahdon käyttää sitä. Jos 10,000 juutalaista olisi surmannut heitä pidättämään tulleen SS-miehen tai edes nostanut aseen heitä vastaan, natsit olisivat tulleet varmasti toisiin aatoksiin että holocaust ei ole hyvä idea. Krav maga on yksi tehokkaimmista kamppailulajeista, mitä on olemassa, siitä on karsittu kaikki turha mystiikka ja bullshit. Ampumisen osalta jousiammuntaa ei ole ainakaan vielä kielletty, siinä pätevät täsmälleen samat periaatteet kuin tuliaseammunnassakin. Israel on ottanut opikseen holocaustista, ja hyvä niin. Masada ei enää kukistu.

Ja vaikka Vegetius onkin vähemmän tunnettu kuin Sun Tzu, sen tulisi kuulua aivan yhtä lailla nörttikaanoniin. Varautumalla sodan varalle vältämme siihen joutumisen.

Kotkan poikii ilman psyykee

Kotkan sisarussurmaaja jätettiin tuomitsematta kahdesta murhasta.

Hänet todettiin syyntakeettomaksi, eli selkokielellä hän oli mielisairas. Hän ei siis ymmärtänyt tekojaan ja niiden seurauksia.

Tuomitsematta jättäminen voi raivostuttaa niitä, joiden mukaan fiat ius, pereat mundus on hyvä idea, mutta ehkä näin oli sittenkin parempi. Nuorukaisella on edessään Niuvanniemen mielisairaala, joka käytännössä merkitsee joko tervehtymistä joskus vuosien päästä - tai sitten elinkautista. Yhtäläisyydet Sanna Sillanpään kanssa ovat ilmeiset, ja itse rikoskin muistutti Sillanpään rikosta.

Ehkä näin oli parempi kuin että hän olisi päässyt vankilassa jonkun oikean väkivaltarikollisen morsiameksi. Kaikkien lasten menettäminen on vanhemmille riittävän kova rangaistus.

Älykkyys ja johtajuus

Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten ilmiöstä, minkä hän nimesi "juutalaisefektiksi", eli siitä, miten jotkut ryhmät menestyvät valtavan hienosti vähemmistöinä, mutta eivät välttämättä omina valtioinaan. Tämänkertaisessa masuuninlaskussa ruukinmatruuna aikoo tarkastella älykkyyden ja johtajuuden suhdetta.

Johtajuus on ihmisyhteisöissä yksi arvostetuimpia asioita, ja syy on jo pelkän biologian kannalta selkeä - johtajayksilöiden lapsilla on parhaat mahdollisuudet selviytyä hengissä jatkamaan sukuaan. Älykkyyttä yleisesti pidetään ainakin länsimaisessa - ja itämaisessa - kulttuuripiirissä positiivisena asiana. Silti korkea älykkyys ja johtajuus eivät käy käsi kädessä. Miksi?

Miksi kaikkein älykkäimmät ihmiset hyvin harvoin ovat johtajia, mutta sensijaan tutkijoita, tiedemiehiä, taiteilijoita, oikeusoppineita, kirjailijoita - spesialisteja siis?

Ruukinmatruunan patenttivastaus on tietysti: Viisaan ja typerän ihmisen joutuessa konfliktiin viisaampi antaa aina periksi. Siksi typerykset dominoivat tätä maailmaa. Vaikka tuo lause onkin irvokkaalla tavalla totta, se ei kuitenkaan ole koko totuus.

On selvää, että johtajuus vaatii älykkyyttä ja organisointitaitoa. Mutta se vaatii myös paljon muutakin; sosiaalisia kykyjä, pelisilmää, ymmärtämystä ja tunneälyä. Johtajaksi ei tarvitse olla ydinfyysikko, merkonomin älynlahjat riittävät. Toiseksi johtajuus ei ole ongelmanratkaisukykyä, vaan ensisijaisesti tahtoa ja määrätietoisuutta. Mutta huipulla tuulee - johtajaksi on aina tunkua ja kilpailu alfauroksen ja -naaraan paikasta on kovaa.

Koska ihmisen jälkeläisillä on hyvin pitkä lapsuuden ja nuoruuden turvattomuuden kausi ja ihmisnaarailla (äideillä siis!) eri-ikäisiä jälkeläisiä samanaikaisesti, ihminen on luonnostaan olento, joka etsii turvallisuutta. Siksi useimmat ihmiset ovatkin valmiita luopumaan vapaudestaan saadakseen turvallisuutta tilalle, sanoivatpa libertaristit tähän mitä tahansa - ja vain aniharvat ovat halukkaita todelliseen riskinottoon ja itsensä likoon laittamiseen. Äidit varsinkaan. Siksi varsinkin naiset mieluummin valitsevat pitkän ja kapean kuin lyhyen mutta leveän leivän. Monet naiset - älykkäätkin - pyrkivät tietoisesti turvallisiin tehtäviin, missä ei joudu ottamaan riskejä ja voidaan välttää kilpailua.

Tarkastelkaamme jälleen juutalaisefektiä. USA:n väestöstä juutalaisia on vain 3%, mutta heillä on valtava yliedustus tieteissä, taiteissa, korkeakouluissa ja yleensäkin kaikissa spesialisoitumisen korkeaa astetta vaativissa asioissa. Mutta koko USA:n väestö ei ole europideja, ja jos suhteutamme juutalaisväestön määrän europideihin kaikenkaikkiaan (mukaanlukien ibeeriset europidit), niin europideja on USA:n väestöstä 72% kaikenkaikkiaan. 12% USA:n väestöstä on afroamerikkalaisia, ja latinoamerikkalaisia 13%, loppujen ollessa aasialaisia ja natiiviamerikkalaisia. Tiedämme myös, että aasialaiset ovat yliedustettuina ja afro- sekä latinoamerikkalaiset aliedustettuina; europidit ovat siis yliedustettuina kautta linjan. Jos suhteutamme juutalaisten määrän europidien määrään, prosenttiosuus nousee hieman. Juutalaiset ovat siis yhä yliedustettuja, mutta eivät yhtä yliedustettuja kuin suhteessa koko väestöön.

Juutalaiset kuitenkin USA:ssa loistavat poissaolollaan kolmessa sektorissa yhteiskunnassa. Ne ovat armeija, politiikka ja liiketalous. Näissä paikoissa WASPit jyräävät. Hyman Rickoverin jälkeen USA:n puolustusvoimissa ei kenraalikunnassa juurikaan ole ollut juutalaisia, ja juutalaisen on turhaa pyrkiä presidentiksi. Samoin juutalaisten edustus liikemiehinä ei nouse heidän prosenttiosuuttaan korkeammaksi - kristityt ovat osoittautuneet opettajiensa veroisiksi ja jopa heitä paremmiksi tässä suhteessa. On yksi poikkeus, ja se on liiketalousjuristit, joista valtava määrä on juutalaisia.

Syy on ruukinmatruunan tulkinnan mukaan siinä, että nämä kaikki ovat aloja, joissa älykkyys ja meriitit ovat toissijaisessa asemassa, ja aivan muut tekijät ovatkin sitten olennaisia. Samaa tutki jo myös Clausewitz, ja hänen mukaansa sotilaallinen nerous eroaa ratkaisevasti älyllisestä neroudesta. Nörteistä harvoin tulee hyviä upseereita, ja sama pätee poliitikkoihin: poliitikoksi kykenee kyllä vähän vähemmilläkin älynlahjoilla, mutta poliitikolta vaaditaan tahdonvoimaa, johtajuutta ja organisointikykyä. Vahva poliitikko on aina parempi kuin viisas poliitikko, sillä lopultakaan politiikassa merkitystä ei ole millään muulla kuin tuloksilla.

Toinen syy on siinä, että huippuälykkäät ihmiset myöskään harvoin itse haluavat hakeutua tehtäviin, missä joutuu kilpailemaan toisten ihmisten kanssa, varsinkaan asioilla, jotka eivät kuulu ydinosaamisalueeseen. Älykkäät ihmiset pääsääntöisesti ovat sen verran fiksuja, että heillä on kokonaisvaltainen näkemys asioista. Korkea ÄO merkitsee, että he tietoisesti hakeutuvat työtehtäviin, jotka ovat sekä hyväpalkkaisia että stabiileja - insinööreiksi, lääkäreiksi, lakimiehiksi, akateemiseen maailmaan, joissa kykenee keskittymään substanssiin: siihen, mitä todella osaa, ja missä politikointi, muotoasiat ja epäolennaisiin takertuminen jää vähemmälle. Nobelisteilla pääsääntöisesti on paljon korkeampi keski-ÄO kuin vaikkapa upseereilla, joten ei ole ihmekään, että nörtit hakeutuvat tohtoreiksi eivätkä kadettikouluihin tai kunnallispolitiikkaan. Ja tämä on myös syy, miksi ruukinmatruuna on The Ironmistress eikä suinkaan The Corporation Managing Directrix. Ruukinmatruuna tykkää enemmän metallurgiasta kuin powerpointtaamisesta ja käsienheiluttelusta.

Johtaja joutuu panemaan itsensä likoon, ottamaan vastuuta, olemaan framilla - ja politikoimaan. Se on maailma, jossa kiltit ja viisaat ihmiset, aivan sukupuolestaan riippumatta, eivät pärjää. Peruskoulussa se välitunti on se tärkein tunti, ja politiikassa pätevät samat pelisäännöt kuin peruskoulun välitunnilla. Ja siellä ruukinmatruuna oli yksinäinen ja ulkopuolinen. On selvää, että ruukinmatruunan masuuninlaskut on noteerattu niin hyvässä kuin pahassakin. Ruukinmatruunaa on vaadittu, pyydelty ja aneltu presidentiksi ja ministeriksi ja kansanedustajaksi ties miksi. Ja vastaus on ehdoton ei. Ruukinmatruunan ÄO on liian korkea, että hänestä tulisi hyvä poliitikko. Johtajalta vaaditaan aivan erilaisia lahjakkuuden muotoja kuin ruukinmatruunalla on tarjottavanaan. Hänen on pakko kieltäytyä - aivan kuin Albert Einstein kieltäytyi Israelin presidenttiydestä, ja perusteet ovat täsmälleen samat: ihmiset ovat aivan liian irrationaalisia toimijoita, jotta heitä voisi hanskata mitenkään järkevästi. Politiikka on maailma, jossa ratkaisee tahdonvoima, organisointikyky, ulkonäkö, sosiaalisuus, käsienheiluttelu ja skeidanpuhuminen, ja jossa muoto asetetaan aina sisällön edelle. Samoin politiikassa kantava voima ei ole viisaus vaan typeryys, ja petos, selkäänpuukottaminen ja valehtelu ovat aivan sallittuja keinoja. Ruukinmatruuna on lukenut Machiavellinsä riittävän hyvin tietääkseen, että hän olisi hyvin huono poliitikko. Hänet joko syötäisiin nopeasti - tai hän korruptoituisi läpikotaisin. Ja oman sielunsa myyminen on hyvin huono diili.

Yksi surkuhupaisimpia yrityksiä mikä älykkyyden ja politiikan yhdistämiseen tulee, on Mensa. Tämä yhdistys, jonka nimi tulee latinan sanasta mens, psyyke tai mieli, oli alunperin yritys saada politiikanteko huippuälykkäiden ihmisten hoitoon ja tarjota järjen ääni kuuluville. Tosiasiallisesti siitä on pitkälti tullut nörttien keskustelu- ja elvistelykerho, ja johon ruukinmatruuna itse haluaa pitää etäisyyttä. Eivätkä älykkäät ihmiset ole välttämättä hyviä johtajia - ja valtiomiehinä usein täysiä onnettomuuksia, kuten 180 ÄO:lla varustettu Jimmy Carter, joka oli presidenttinä katastrofi. Ronald Reagan oli tyhmä kuin saapas, mutta hän oli päättäväinen ja hänellä oli tahdonvoimaa eikä hän harkinnut ja jahkaillut kuten Carter. Carter sekosi omaan näppäryyteensä, ja antoi Iranin nöyryyttää itseään. Ai jai. Carter nousi todelliseen suuruuteensa vasta presidenttiuransa jälkeen, diplomaattina - ja se Nobelin rauhanpalkinto oli 100% ansaittu.

Beati sunt pacifici, quoniam filii Dei vocabuntur, toteaa versio Vulgata Carterista ja hänenkaltaisistaan. Mutta Macchiavelli sanoo toista, eikä ole lainkaan ihme, että yksi Paholaisen kutsumanimistä englannin kielessä on Old Nick.

Sanotaan, että teknologiaa dominoi kaksi ihmistyyppiä. Ne, jotka hallitsevat sen, mitä eivät johda, ja ne, jotka johtavat sitä, mitä eivät hallitse. Nörtit hallitsevat paljon asioita, varsinkin teknologiassa, tieteissä ja opintiellä, mutta heistä harvoin tulee hyviä johtajia. Johtajat taas usein ovat aivan pihalla erikoisaloilla, mutta hanskaavat ihmisten manageerauksen. Nörtit ovatkin spesialisteja; keskittyvät ydinosaamisalueeseensa, ovat hyviä siinä, ja saavuttavat mainetta ja mammonaa; kun taas managerit ovat generalisteja.

Tämä voisi olla myös yksi selitys juutalaisefektiin. Eli kun jokin vähemmistöryhmä keskittyy juuri ydinosaamisalueeseensa, tuloksia tulee ja niitä tulee rankasti, sillä he voivat keskittää kaikki resurssinsa ko. sektorille. Silloin kun he joutuvat omina herroinaan hanskaamaan koko yhteiskunnan ja kaikki sen osa-alueet, tulokset eivät välttämättä eroa keskinkertaisemmista.

Curling ja helikopterit

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli asiasta, jota nimitetään englanniksi helo parents, helikopterivanhemmat, ja se esitettiin uutuutena. Mutta asia on jo pitkään tunnettu Suomessa curling-vanhemmuuden nimellä. Mistä siis on kyse?

Kulttuurievolutiivisessa katsannossa curling-vanhemmuus on K-strategian äärimmäisin muoto - siinä vanhemmat pyrkivät vaikuttamaan aikuistuvien tai jo aikuistuneiden lastensa elämään niin, että kaikki esteet lakaistaan pois heidän tieltään ja että lapsille aukeaa mahdollisimman suora ja vähän kilpailua sisältävä tie vihreälle oksalle.

Curling-vanhemmuus on alunperin tanskalaisen Bengt Hougårdin vuonna 2000 lanseeraama termi. Hesarin tämänpäiväisessä jutussa tuo helicopter parenting esiteltiin "uutena amerikkalaisena ilmiönä, joka on tullut Eurooppaankin", mutta kyseessä on täsmälleen sama ilmiö kuin curling-vanhemmuus: ylihuolehtivat vanhemmat, jotka tekevät kaikkensa lastensa menestyksen eteen niin, että lapset joutuvat kokemaan mahdollisimman vähän kilpailua, vastoinkäymisiä ja pettymyksiä

Syy, miksi curling-vanhemmuus on noussut esiin, on ilmeinen. Kilpailu yhteiskunnassa kiristyy jatkuvasti, ja kaikille ei riitä vihreitä oksia. Mitä kovempaa kilpailu on, sitä enemmän siinä merkitsee pienikin etu, ja sitä enemmän kilpailuun joutuu investoimaan resursseja. Tappio tässä kilpailussa merkitsee toisaalta näiden resurssien - olivatpa ne henkisiä, taloudellisia tai moraalisia - kulutusta, ja toisaalta vastoinkäymiset eivät yksinomaan kasvata, ne myös demoralisoivat, lannistavat ja nujertavat ihmisen. Kun ihminen on hävinnyt riittävän monta kertaa ja saanut riittävästi turpaansa, hänellä ei ole enää mitään motivaatiota yhtään mihinkään. Jokainen isä ja äiti haluaa lapsilleen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden - ja 1990-luvun lama merkitsi yhteiskunnan pelisääntöjen kääntymistä päälaelleen. Enää ei itsenäistyminen ja siirtyminen koulun kautta työelämään ollut itsestäänselvyys - eikä myöskään se, että opiskelu toisi automaattisesti hyvän työpaikan.

Ja siksi vanhemmat haluavat tehdä kaikkensa, että heidän lapsillaan olisi tässä verisessä ja raa'assa kilpailussa edes jotain mahdollisuksia. Kuin curling-pelaajat, he haluavat lakaista lastensa edestä kaikki esteet - niin, että lasten ei tarvitse käyttää resurssejaan vastoinkäymisten voittamiseen, vaan että he voivat kohdentaa kaikki resurssinsa ydinosaamisalueisiinsa, siihen, missä ovat hyviä - jos ovat.

Ilmiö ei ole uusi. Ruukinmatruuna muistaa lapsuudestaan rikkaiden kakarat, pilalle hemmotellut lellipennut. Monissa kulttuureissa on ollut ylisuojelevia, -huolehtivia ja paapovia vanhempia, ja termi "juutalaisäiti" (josta South Parkin Sheila Brofslovski on parodia) on käsite. Mutta nyt tämä K-strategian äärimmäisin muoto on levinnyt kaikkialle keskiluokkaan: USA:ssa arvioidaan jopa 40-60% nykyvanhemmista olevan helo parents, curling-vanhempia.

Parhaimmillaan curling-vanhemmuus voi tuottaa huippuälykkäitä huippuosaajia, jotka ovat tottuneet pelaamaan tiimipeliä, voittamaan ja vihaavat häviämistä yli kaiken. Pahimmillaan se voi tuottaa lyhytjänteisiä, saamattomia lellipentuja, jotka eivät kestä mitään vastoinkäymisiä. Curling-vanhemmuus ei ole yksinomaan välttämättä paha asia, mutta siitä helposti voi tulla sellainen, jos vanhemmat eivät ymmärrä vetää rajaa selustan turvaamisen ja lapsen asioihin puuttumisen välille.

Millaisia eri curling-vanhempia on olemassa?

Manageri tekee kaikki asiat valmiiksi lastensa puolesta: ilmoittaa heidät kouluihin, leireille, opiskelupaikkoihin, hankkii heille kesätyöpaikat jne ja hoitaa kaikki yhteydenpidot. Manageri on kuin PR-asiamies: hän hoitaa lapsen suhteet aikuisten maailman instituutioihin.

Zamboni toimii kuin jäänkunnostuskone. Zamboni pitää huolen siitä, että lapsella on aina kaikki tuoreimmat resurssit saatavana - uusimmat vaatteet, uusimmat vimpaimet, parhaat harrastukset, parhaat lelut, parhaat opiskelupaikat jne. Zamboni siloittaa pelikentän valmiiksi lapselle.

Valmentaja toimii lapsen kotiopettajana ja piiskurina. Kun lapsella on koulupäivä loppu, valmentaja ottaa hänet yksityiskoulutukseensa ja preppaa. Parhaimmillaan valmentaja tutoroi, pahimmillaan hän tekee läksyt lapsen puolesta, kirjoittaa aineet ja esseet - ja käy koko koulun lapsen puolesta

Oy Faija Ab on lapselle pankkiautomaatti - hän maksaa sotkut, antaa luottoa, ei kysy vakuuksia eikä vaadi takaisinmaksusuunnitelmaa. Fyrkkaa tulee kun vain pyytää.

Kotijuristia pelkäävät kaikki. Kotijuristi, josta USA:ssa käytetään myös nimeä Black Hawk samannimisen taisteluhelikopterin mukaan, on vanhempi, joka kiirehtää aina paikalle kun lapsi joutuu ongelmiin, hankkiutuu rettelöihin tämän vuoksi, uhkailee ja painostaa oikeustoimilla ja vaativat lapselleen etuoikeuksia ja parasta koska tämä on oikeutettu niihin. Kotijuristi voi olla myös Managerin pahennettu painos - tämän ilmestyessä lapsen kanssa rekrytointimessuille tai työpaikalle tekemään palkkaneuvottelut ja vaatimaan erilaisia bonareita.

Suojelusenkeli ilmaantuu aina paikalle, kun lapsi joutuu ikävyyksiin. Suojelusenkeli vetää lapsen pois ongelmista ja selvittää sotkut hänen puolestaan, häipyen sen jälkeen taka-alalle näkymättömiin.

Henkivartija paitsi paapoo ja ylihemmottelee lasta, toimii myös hänen autonkuljettajanaan, huoltoryhmänään ja assistenttinaan. Hän tekee kaikkensa, ettei lapsi joudu kokemaan mitään vaikeuksia ja vastoinkäymisiä.

Vaikka curling-vanhemmuuden käsite puhtaana on satiiria, siinä on kuitenkin se totuuden siemen, että vanhemmuus ja sen kuva on muuttunut.

Ilmojen halki käy lentäjän tie

Finnairin lentäjät vaativat 24,5 % palkankorotusta.

Ruukinmatruuna on itse ninety-niner, joten hänen periaatteessa pitäisi olla solidaarinen lentäjäveljilleen ja siskoilleen. Mutta solidaarisuudellakin on rajansa, ja se on juuri ylitetty.

Lentämisellä ja ilmailulla on ollut erityissija ruukinmatruunan sydämessä, ja ruukinmatruuna oppi jo pienenä tunnistamaan eri lentokoneet, ja osaa yhä tänäänkin nimetä minkä tahansa yli lentävän konetyypin. Hän kasvoi yhdessä naapurissa asuneen serkkunsa kanssa, josta tuli isona hävittäjälentäjä - hän lentää Hornetia. Koska serkku menikin naimisiin ulkomaalaissyntyisen tytön kanssa (onnistunut esimerkki monikulttuurisuudesta muuten), ruukinmatruuna päätti sitten vanhempana opetella lentämään ihan itse.

Lentäjiä pidetään esimerkkinä ammattikunnasta, jossa vaikeinta on koulutukseen sisäänpääsy, ja jossa vähäiseen koulutukseen yhdistyy huippukorkea palkka. Totuus ei ole aivan tuo - ruukinmatruuna muistaa itse hikoilleensa teorioissa pitkään ja hartaasti ja ilmailu on aivan uskomattoman byrokraattinen ala. Eli lentäjän ammatti olisi sopinut ruukinmatruunalle metalliammattilaisena aika hyvin, koska alumiinilinnun lentämiseen vaaditaan rautaista peppua ja titaanista muistia - teoriapuolen oppiminen on tylsää, kovaa ja uuvuttavaa työtä. Itse lentämisen ruukinmatruuna oppi hyvin nopeasti, ja hän ensimmäisellä soolollaan olisi halunnut heittää silmukan. No, siitä olisi seurannut nopea groundaaminen eli suomeksi lentokieltoon julistaminen. Mutta lentämiseen liittyy oma hohtonsa ja romantiikkansa, jonka voi oikeastaan ymmärtää vain toinen lentäjä. Ehkäpä siksi perheessämme onkin kaksi pilottia - myös puoliso on lentäjä. Liikennelentäjäksi ruukinmatruuna ei olisi voinut hakeutua fysiologiansa vuoksi.

Mutta ääneen sanomaton paradoksi on että pienkoneen ohjaaminen on paljon vaikeampaa ja vaativampaa kuin suihkarin kipparointi. Avioniikan kehitys, eli siis lentoelektroniikka, servo-ohjaus, fly-by-wire-järjestelmät, digitaali-instrumentointi ja kaikki muut uudet kivat kätkättimet, mitä viimeisen 30 vuoden aikana on tullut kabiiniin ja ohjainelimiin, ovat merkinneet sitä, että liikennelentokoneen lentämisestä on tullut lähinnä videopelin pelaamista, kun taas pienkoneen ohjainelimet toimivat täysin lihasvoimalla, kaikki mittarit ovat analogisia, ergonomiasta ei ole tietoakaan ja ainoa elektroniikka kabiinissa on radio plus mahdolliset sähköiset mittarit ja tutka. Pienkoneiden design on muuttunut hyvin vähän 1950-luvulta, ja monet 1950-luvun konstruktiot, kuten mopo-Cessnat, keräävät tiimaa yhä tänäänkin.

Työläinen on palkkansa ansainnut, sanotaan Raamatussa (Luuk 10:7). Mutta siinä vaiheessa, jos palkan maksu muodostuu ansiosta kiristykseksi ja palkka ulosmitataan ei suinkaan tehdyn työn vaan työnantajan maksukyvyn mukaan, kohtuuden raja on ylitetty. Markkinataloudessa palkka muodostuu neljällä tavalla:

* kysynnän ja tarjonnan mukaan
* työn vaativuuden mukaan
* työn vastuullisuuden mukaan
* työn riskialttiuden mukaan

Nuo kaikki neljä tekijää vaikuttavat kaikki yhätaikaisesti, ja ne vaikuttavat kaikki osaltaan ja usein toisiaan tasapainottaen. Lentäjät ovat onnistuneet valvomaan etujaan hienosti kartellisoimalla kysynnän ja tarjonnan: koulutusinflaatiota ei tapahdu, sillä koulutukseen ei oteta yhtään enempää oppilaita kuin alalta vuosittain poistuu. Näin alalle ei synny ylikapasiteettia eikä ylitarjontaa. Tilanne on sama myös lääkärien ja juristien osalta.

Mutta entäpä työn vaativuus ja vastuullisuus? On selvää, että lentäjän työ on vastuullista. Iso, miljoonien eurojen lentokone, ja jopa sadan ihmishengen vastuu, on iso asia. Mutta tilanne on aivan sama veturinkuljettajillakin, jotka tiettävästi eivät ole mitään palkkahirmuja, ja bussinkuljettajilla. Niin, ja merikapteeneilla, joita ruukinmatruunan suvusta löytyy kosolti. Vaativuus onkin jo tultu käsiteltyä, ja koska lentäminen ei ole mitään ydinfysiikkaa vaan pilotiksi voi ryhtyä appronkin papereilla, vaativuus on lähinnä byrokratiansietokykyä ja kykyä noudattaa ilmailumääräyksiä (joita on koko legio ja muutama kohortti päälle). Ja se hirveä byrokratia ja sääntöviidakko on olemassa juuri siksi, että ilmailuun liittyvät ilmeiset riskit saadaan minimoitua.

Eli kyseessä on aivan puhdas ahneus.

Lentäjien palkkahaitari on valtava. Virkaiältään vanhimmat ulkomaanlentojen pilotit tienaavat jopa 20 000 euroa kuussa, kun taas nuoret voivat jäädä hädintuskin 2,500 €/kk palkoille. Auts. Tilanne on vielä tukalampi muissa lentoyhtiöissä, kuten Blue1:ssä, jossa lentäjät kilpailevat palkoissa päivähoidon ammattilaisten kanssa - Blue1:n lentoperämiehen alkupalkka oli ennen heidän saamaansa 15% palkankorotuksia noin 1,800 €/kk. Ja jollei uraputki aukea Finnairin koulutuksen kautta, edessä on vähemmän glamoröösi puskapilotin ura eli keikanheittoa sinne vähemmän liikennöidyille kentille. Ja tosiasiallisesti ne 2,500 €/kk ja 20,000 €/kk tienaavat pilotit ovat käyneet täsmälleen samat koulut, samat kurssit ja voivat heittää samoja keikkoja. Eroja tulee lähinnä konetyyppikohtaisen koulutuksen kanssa. Plus virkaiän.

Olisi ymmärrettävää, jos vanhat ässät vaatisivat solidaarisuutta nuoremmille ja nuorempien palkkojen parantamista. Mutta ei. Finskille kautta linjan 24,5% palkankorotukset.

Meillä on jo varoittava esimerkki siitä, mihin tämä johtaa.

1900-luvun alussa Suomi oli mukavuuslippumaa ja meillä oli merimiesten palkat ja työolot todella surkeat. Karmeat. Hirveät. Vastapainoksi tähän nousi Merimies-Unioni ja sen legendaarinen johtaja Niilo Wälläri. Työtaisteluin he saivatkin merimiesten palkat kohtuulliselle tasolle. Mutta sitten seiloreihin iski ahneus, ja Wällärin perilliset hilasivat merimiesten palkat kohtuullisista kohtuuttomiksi.

Seuraus oli ulosliputus. Kaikki vähääkään kykenevät laivafirmat ulosliputtivat aluksensa Suomesta mukavuuslippumaihin - mikä merkitsi kyllä hintakustannuksien säästöä, mutta samalla katastrofia suomalaiselle merenkulkuelinkeinolle ja merenkulkuammateille. Entäpä mikä on mukavuuslippulaiva? Tyypillisesti kelluva romuläjä, joka etsii katastrofipaikkaa missä tapahtua, ja jonka merimiesten ammattitaito on usein kyseenalainen - joka halpaa ostaa, se halpaa saa. Mikäli ruukinmatruunan sukulaisten merimiesjuttuihin on uskominen, mukavuuslippulaivoilla usein kurinpito perustuu siihen, että kipparilla on pistooli varmemmaksi vakuudeksi - ja mukavuuslippulaivojen merimiehiin suhtaudutaan kuin ruttotautisiin. Ruukinmatruunan eräs sukulainen - merikapteeni - tiesi kertoa, että jos merimieskapakassa, merimieskirkossa tai klubilla joku kapteeni paljastui mukavuuslippulaivan kippariksi, hänet jätettiin totaalisen yksin - kukaan ei sen jälkeen enää puhunut hänelle.

Mutta sitä sanotaan kapitalismiksi. Money talks and bullshit walks.

Silti siniristilipun alla purjehtiva laiva on nykyään harvinaisuus. Sääli, sillä aikoinaan suomalaisia merimiehiä kunnioitettiin ja ihailtiin kaikkialla. Mutta ulosliputus on ollut yleinen ensimmäisen maailman laivojen kohtalo.

Vielä Kekkosen ja Gunnar Korhosen aikana tuo lentäjien temppu olisi käynyt laatuun. Elettiin monopolitaloudessa ja Finskillä oli monopoli ilmailussa. Mutta nykyään eletään markkinataloudessa ja kilpailu on kansainvälistä.

Voidaanko lentokoneet ulosliputtaa samalla tavoin kuin laivat? Vastakysymys on, että miksikäs ei voitaisi? Onhan kansainvälisiä lentoyhtiöitä, kuten SAS, olemassa - ja myös vuokratyövoimaa on saatavilla. Myös ilmailussa.

Entinen itäblokki on täynnänsä hyviä liikennelentäjiä. Pakko ollakin, sillä luonnonvalinta karsi niiden Putolevien ja Iljutsiinien kanssa ne hiukan tumpulammat pilotit pois, vähän kuten VL Pyry, joka oli tunnettu kärkisakkaustaipumuksestaan. Boeingia, Douglasia ja Airbusia lentämään kelpasi vähän heikompikin, mutta neuvostokoneita piti aivan oikeasti osata lentää. Ei ole vaikeaa arvata, että Finnairin katseet kohdistuvat Puolaan ja Venäjälle. Englanti on joka tapauksessa ilmailun kansainvälinen kieli, ja suomalainen sekä puolalainen lentäjä ovat tässä suhteessa samalla viivalla. Ja ruukinmatruunan villi heitto on, että Intia voisi olla seuraava ilmailun ulkoistuskohde - saataisiinko Intiasta halvalla hyviä ilmailun ammattlaisia? Jos puolalaisen, venäläisen tai intialaisen lentäjän saa kolmasosahinnalla suomalaiseen verrattuna, ja kaikki joka tapauksessa puhuvat englantia, niin miksi miehittää kabiini suomalaisilla?

Ahneella on paskainen loppu. Vaikka työläinen onkin palkkansa ansainnut, kansainvälinen kapitalismi pitää huolen siitä, että kohtuuttomat palkankorotukset johtavat varmaan katastrofiin - ulkoistamiseen, ulosliputtamiseen ja alihankintaan. Me näimme jo, miten Paperiliiton kanssa kävi - ja tiedämme myös, miten merenkulun kanssa kävi jo vuosikymmeniä sitten. Ruukinmatruuna seuraa tilanteen kehittymistä.

Rangaistus ja kuinka siitä luistetaan

Olemme saaneet lukea Juha Valjakka... siis Nikita Fouganthinen sekoiluista, mutta tällainen pikku-uutinen on varmaan jäänyt monelta lukijalta huomaamatta.

Ennenkuin Panu Höglund tai joku muu misogyyni ehtii sanoa jotain nuorten neitosten fasistisesta pahuudesta, niin ruukinmatruuna kohauttaa vain olkapäätään, ja toteaa että tuo on naisten perinteinen tapa toimia. Epäsuora väkivalta, eli pannaan joku toinen tekemään se työ omasta puolesta. Nyt nuo seitsemäsluokkalaiset pikkupimatsut olivat palkanneet (rahalla vaiko lihalla, se jääköön kyynisempien lukijoittemme ratkaistavaksi) 17-vuotiaita gangsterinalkuja klupuamaan 14-vuotiaat pojat, joiden kanssa heillä oli mennyt bitti poikittain.

Ruukinmatruuna ei ole edes yllättynyt. Tuollaista se oli hänen omana aikanaankin. Jokainen teini-ikäinen nainen tietää, millainen valtava voima ja valta naiseuteen todellisuudessa kätkeytyy, ja miten pelkällä vihjailulla miehet voidaan kietoa pikkusormen ympäri. Koska naiset ovat fyysisesti heikompia kuin miehet, he käyttävät epäsuoria keinoja, kuten juuri jonkun miehen usuttamista ko. poikien kimppuun. Temppu on vanha kuin Ungoliant. Koska naiset harvoin ovat taistelijoita, heillä ei myöskään ole minkäänlaisia kunniakäsityksiä, eivätkä mitkään likaiset temput ole teinitytöille liian alhaisia. Onko se hyvä vai paha asia, siihen ruukinmatruuna ei ota kantaa. Niin vain on, ja sen kanssa on opeteltava tulemaan toimeen. Samoin sen kanssa pitää oppia tulemaan toimeen, että väkivalta kuuluu osana miehen elämään, ja poikien osa on ottaa riski tulla pahoinpidellyksi, silvotuksi jai tapetuksi.

Mutta jos jätämme tämän mafiatyylisen törkeän pahoinpitelyn moralisoimatta ja kiinitämme huomiota asian juridiseen puoleen, huomaamme että kyseiset pimatsut pääsevät varmuudella luistamaan kuin koirat veräjästä. Kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että he ovat tyttöjä eli he ovat se heikompi sukupuoli. Suomessa vallitsevan, tänne 1970-luvulla pesiytyneen, marxilaisen oikeuskäsityksen mukaan oikeuden on asetuttava heikomman puolelle vahvempaa vastaan ja vallankäytön kohteiden puolelle vallan käyttäjiä vastaan, paitsi milloin valtaa käyttää valtio, kunta tai seurakunta. Miehet ovat tässä katsannossa vallan käyttäjiä ja naiset sen objekteja. Toinen syy on se, että he ovat 14-vuotiaita, eli juridisen suojaikärajan alapuolella. Koska poliisi voi vain selvittää tapahtumien kulun ja loppu jää sosiaaliviranomaisille, niin varmaa on, että sosiaaliviranomaiset eivät tee yhtään mitään. He todennäköisesti tyytyvät vain silittelemään syyllisten päitä ja toteamaan, että kyseessä oli oikeutettu kosto kun pojat olivat sanoneet jotain rumaa.

Noh. Mitä se Juha Valjakkala tähän liittyy? Entä se tosiasia, ettei ruukinmatruuna ole intellektuelli vaan amis?

Noh. Ensinnäkin kenelle tahansa amikselle on päivänselvää, että Juha Valjakkala on psykopaatti eivätkä psykopaatit parane ikinä. Sellaiset on syytä pitää telkien takana niin pitkään kuin laki sallii eikä missään tapauksessa päästää edes ehdonalaiseen. Tämä asia tosin on intellektuelleille kovin vaikea ymmärtää, mutta tiedämme jo mitä Lenin totesi intellektuelleista ja siitä, miten älyköt ovat kaikkein helpoimmin petettäviä ja nenästävedettäviä ihmisiä - korkea älykkyys yhdistyneenä kirjaviisauteen merkitsee yleensä herkkäuskoisuutta, hyväuskoisuutta ja huijattavuutta. Ja juuri älyköt ovat puhumassa siitä, miten rikollisille pitää antaa uusi mahdollisuus ja toinen kerta. Ja heille tulee yllätyksenä, etteivät he opi 52. kerrastakaan.

He eivät ymmärrä, että psykopaatti ei ole mitään muuta kuin ihmisen älykkyydellä varustettu eläin ja sellaisella ei ole mitään empatiankykyä. Psykopaatti tietää oikein mainiosti oikean ja väärän eron, mutta yksinkertaisesti ei piittaa siitä. Psykopaatti uusii AINA rikoksensa, jos hänellle vain annetaan siihen mahdollisuus. Nytkin Valjakkala oli näytellyt parannusta ties kuinka kauan, ja heti vapaaksi päästyään karkasi. Oli alkanut ajamaan laitonta taksia, pelännyt kiinnijäämistä ja paennut TUHANNEN kilometrin päähän ennenkuin hänet saatiin kiinni.

Tampiot.

Ruukinmatruuna on saanut tarpeekseen marxilaisesta oikeuskäsityksestä ja kannattaa oikeudenkäytön kiristämistä kautta linjan. Ensimmäinen on suojaikärajan laskeminen 15. vuodesta 12. vuoteen, eli että 12-vuotiaat tulisivat olemaan rikosoikeudellisesti vastuullisia teoistaan. Syy on amismaisen yksinkertainen halki-poikki-ja-pinoon ratkaisu. 12-vuotiaana ihmisen voidaan olettavan jo kykenevän erottamaan oikean ja väärän toisistaan. Ihminen, joka on riittävän kypsä erottamaan oikean ja väärän, on riittävän kypsä ottamaan vastuun teoistaan. Ja ihminen, joka on riittävän kypsä ottamaan vastuun teoistaan ja silti tekee väärin, on riittävän kypsä kärsimään rangaistuksen. Mukaanlukien menemään vankilaan. Monissa common law-oikeuden maissa, kuten Britanniassa, Kanadassa ja USA:ssa, alaikäisiä voidaan syyttää aikuisina, jos he ovat henkiseltä kypsyystasoltaan aikuisen veroisia. Pelkän kronologisen iän ei ikinä pitäisi olla mikään veruke, jonka kautta rikolliset pääsevät luistamaan kuin koira veräjästä. Nykyisin monet pikku ihmistaimrikkaruohot tietävät mainiosti, ettei poliisi mahda heille mitään - ja tehtailevat rikoksia urakalla. Vasta 15-vuotissyntymäpäivä ja nuorisovankila katkaisee rikoskierteen, ainakin hetkeksi.

Presidentti Tarja Halonen teki aikoinaan pro gradu -työnsä ehdonalaistuomioista. Työ oli hyvä, ja se todisti Pareton lain paikkaansapitävyyden myös rikoksissa. Eli se, että 20% rikollisista tekee 80% rikoksista, ja rikokset kasaantuvat yksille ja samoille hörhöille ja venkuloille, kun taas useimpien rikosrekisterissä on 1 tai 2 rikosta. Johtopäätös oli, että ehdonalainen on riittävä rangaistus noin 75% kaikista rikoksista. Ja tämä johtopäätös on aivan oikea.

Mutta jos ehdonalaista aletaan käyttämään automaattirangaistuksena, silloin ollaan hakoteillä. Ne 20% rikollisista jotka tehtailevat 80% rikoksista, eivät opi ehdonalaisesta yhtään mitään. Eikä varsinkaan se rikollisuuden kova ydin, se 1% rikollisista, jotka tehtailevat 50% kaiksita rikoksista.

Juha Valjakkala on osoittanut kuuluvansa tähän rikollisuuden 1% kovaan ytimeen. Hän on menetetty tapaus. Häneltä on turhaa odottaa muutosta. Hän ei paranna tapojaan kuin vasta tuhkauurnassa. Hänen osaltaan ainoa tapa kohdella häntä on pitää hänet eristyksessä potentiaalisista uhreistaan niin pitkään kuin mahdollista. Tätä kutsutaan rangaistuksen erityisestävyydeksi, ja se on psykopaattien osalta ainoa estävyyden muoto. Koska Suomessa ei brutalismin muoto nimeltä kuolemanrangaistus ole (onneksi) käytössä, niin ainoa mahdollisuus on pitää hänet lukkojen takana koko rangaistus täyteen, päivälleen, ilman alennuksia hyvän käytöksen näyttelemisestä. Elinkautisen tulee siis myös todella olla elinkautinen.

Mitähän tähän pitäisi sanoa? Elämä on sellaista. Yksi parhaista buddhalaisuuden puolista on, että se karsii pois uskon ihmisyyteen. Ihminen ei buddhalaisessa katsannossa eroa mitenkään muista eläimistä, eikä ihmisyydestä pidä olettaa liikoja, eikä tätä maailmaa saa paremmaksi. Meidän tulee vain sopeutua siihen. Mutta varmaa on, että ainoa, mitä pahuus tarvitsee voittaakseen, on se, etteivät hyvikset tee yhtään mitään sen estämiseksi.