Repo Man

Iranilaisen laivan kaapanneet somalimerirosvot ovat kuolleet outoon sairauteen, kertoo The Times. Laivalla on varustajan lausunnon mukaan lastina "kemikaaleja".

Ruukinmatruunalla alkoi heti raksuttamaan, ja hänelle tuli taudinkuvasta elokuva Repo Man mieleen. Ettei vain kyseistä kemikaalia käytetä keltaisen kakun leipomiseen?

Ihmisvihan juuret

Kun ensi kerran vielä olin koulutiellä
olin puhtoinen ja viaton
Nii kuulla sain siellä, jos ei puuroa niellä
se poissa neeker'lapsen lautaselta on
Niinpä makkaroita pohjalta likasangon,
poimin - ja osoitteeksi Okavangon
Lapsena mä silloin sain jo kuulla sen
- että olen syyllinen

:,:Kaivaa, vaivaa, mua tää syyllisyys-blues:,:

(Freud, Marx, Engels & Jung)

Viime aikojen ammuskelutapaukset ovat panneet ruukinmatruunan miettimään sitä, mistä ihmisviha eli misantropia kumpuaa, ja Freukkarien CD:ltä löytyi tuo maanmainio biisi "Syyllisyys-blues". Ruukinmatruuna kirjoitti jo aikaisemmin uusmisantropiasta, ja tämänkertainen teksti on jatkoa sille.

Misantropia ei ole ihmiskunnan historiassa mikään uusi ilmiö, jo monet Kreikan filosofeista olivat misantrooppeja, ja moniin uskontoihin misantropia on syväkoodattu. Mutta miten tämä ihmisviha oikein saadaan ujutettua ihmisiin? Mikä saa jotkut ihmisyksilöt vihaamaan omaa lajiaan?

Ruukinmatruuna on ollut lapsi kultaisella 1970-luvulla ja Kekkoslovakian aikakaudella. Silloin vasemmistolaisuus ja poliittisuus oli kova sana, ja tiedostaminen sekä kannanotto vielä kovempi. Ja niin kauan, kun ruukinmatruuna muistaa, koululapset on aina syyllistetty. Yleensä niistä asioista, joita joko heidän vanhempansa, isovanhempansa tai esivanhempansa tekivät tai jättivät tekemättä. Meille opetettiin peruskoulussa ja lukiossa moneen kertaan, kuinka ihmiset ylikansoittavat maailmaa ja aiheuttavat tuhoa luonnolle, ja kuinka ihminen apeksisaalistajana on pelkkä tuhoeläin. Lauloimme musiikintunnilla Saastelaulua, Mariaa Copacabanasta ja muita indoktrinatiivisia lauluja - niin, että jokaiselle meistä varmasti upposi otsaluuhun syyllisyys. Meille Pentti Linkola esiteltiin ekofilosofina - ei vanhana katkeroituneena natsina, jollainen hän on. Meille opetettiin historiantunnilla, miten natsismi on paha asia, mutta biologiantunneilla tehtiin selväksi, että ainoa oikeus, mikä luonnossa vallitsee, on vahvemman oikeus ja ainoa laki on viidakon laki. Elämänkatsomustiedossa meille puolestaan opetettiin moraalirelativismia ja sitä, miten oikeaa ja väärää ei ole olemassakaan vaan kaikki riippuu yksilöstä itsestään eli jotkut ovat syyllisempiä kuin toiset ja että me kuuluimme sinne syyllisimpiin.

Ja Pekka-Eric Auvinen puhui testamentissaan tismalleen tästä asiasta. Hänen profeettojaan olivat Friedrich Nietzsche ja Pentti Linkola Meille opetettiin, kuinka ihmiset aiheuttavat toimillaan ilmastonmuutoksen, ekokatastrofin, luonnonvarojen loppumisen, maailmanlopun. Meille opetettiin monella eri tapaa vihaa erityisesti länsimaista ihmistä kohtaan, joiden kerrottiin muun muassa pitävän kehitysmaat köyhinä ja saastuttavan maailman kulutuksellaan, ja miten länsimainen kulttuuri sortaa naista, köyhiä, työläisiä ja pitää muun maailman ihmisiä orjinaan. Elämänkatsomustiedossa meille annettiin ymmärtää, että ihminen on vain eläin muiden joukossa eikä ihmisellä ole mitään erityisasemaa. Biologiassa meille opetettiin olemassaolon taistelua, kelvollismpien selviämistä ja sitä, että vain vahvimmilla on oikeus elämään ja lisääntymiseen.

Tämän kaiken luulisi jo kilistävän sitä kirkonkellon kokoista pientä hälytyskelloa siellä pään sisällä.

Amerikkalainen psykologi Dick Sutphen kirjoittaa erittäin hyvin mielenhallinnasta ja aivopesusta omilla sivuillaan. Ja tuo kaikki on kuin suoraan aivopesun manuaalista. Ohessa lyhyt yhteenveto mielenhallinnan tekniikoista:

1. tekniikka - Vastustuskyvyn murtaminen: Lisää yksilön suggeroitavuutta ja "pehmennä" hänet ertyisten hypnoottisten tai muiden suggeroitavuutta lisäävien tekniikoiden avulla, esim: pitkät audio-, visuaaliset, sanalliset tai toiminnalliset fiksaatiodrillit; äärimmäisen pitkälliset toimintorutiinien toistot; unen ja/tai ravinnon saannin rajoittaminen.

Tämä kuvaa erinomaisen hyvin peruskoulun ala-astetta ja sen oppimisympäristöä. 45 minuutin oppitunti ja 15 minuuttia välituntia, kahdeksasta neljään, ulkoaopettelua ja pänttäämistä, ulko- ja sisälukua ja drillioppimista. Musiikkitunnit yhteislaulua.

2. tekniikka — Sosiaalinen haltuunotto Ota hallintaan henkilön sosiaalinen ympäristö, ajankäyttö ja sosiaalisen tuen resurssit järestelmällä, jossa käytetään usein ylimitoitettuja palkintoja ja rangaistuksia. Sosiaalista eristämistä pidetään hyvänä. Rajoitetaan kontaktia perheeseen ja ystäviin, samoin sellaisiin henkilöihin, joilla ei ole samoja asenteita kuin ryhmällä. Edesautetaan taloudellista ja muuta riippuvuutta ryhmästä.

Peruskoulun ala-asteella opettaja on ehdoton auktoriteetti ja syyttäjä, tuomari ja pyöveli samassa persoonassa. "Luokkahenki" on juuri tätä sosiaalisen ympäristön, ajankäytön ja miljöön haltuunottoa, jossa peruskoululuokasta pyritään tekemään yhtenäinen ryhmä.

3.tekniikka —Kielen haltuunotto: Estä päinvastainen informaatio ja toista mieltä olevat mielipiteet ryhmän kommunikaatiossa. Säännöt sallittavista keskustelunaiheista ulkopuolisten kanssa. Kommunikaatiota kontrolloidaan tehokkaasti. Luodaan yleensä "ryhmänsisäinen" kieli.

'Nuff said. Ruukinmatruuna muistaa kyllä ne jälki-istunnot, joihin hän joutui, kritisoituaan Neuvostoliittoa - yleensä aivan aiheellisesti - ja asetuttuaan poikkiteloin opettajan kanssa. Laulu Maria Copacabanasta lopulta alkoi pursua niin pahasti korvista ulos, että ruukinmatruuna opetteli ulkoa Garota de Ipaneman ja lauloi sitä - kun kerran Brasilia oli aiheena. Ja taas jälki-istuntoa.

4.tekniikka - Nujertaminen: Yritetään saada henkilö arvioimaan uudestaan, nyt negatiivisesti oman itsen kokemisen keskeisimmät puolet ja aikaisempi käytös. Suunnitellaan tapoja, joilla kohteen perustietoisuus, todellisuudentaju, maailmankatsomus, tunteidenhallinta ja puolustusmekanismit saadaan epävakaiksi. Kohdetta ohjataan tulkitsemaan uudelleen koko elämäkertansa ja omaksumaan uudenlainen kausaliteetti itselleen.

Ja tätähän tuo jatkuva syyllistäminen, lannistaminen, vähättely ja arvostelu on: vasemmistolaisviritteistä lannistamista, jolla lapsista saadaan itsetunnottomia tottelijoita, joilla ei ole mitään omia ajatuksia. Ruukinmatruunassa se herätti lähinnä inhoa ja vihaa - ja sai hänet lukemaan Jokamiehen maailmanhistoriaa sekä Machiavellia Suosikin sijaan. Mutta tuo aivopesu oli tehnyt ruukinmatruunan ikätovereissa jo tehtävänsä. Ruukinmatruuna suljettiin luokan toveripiireistä ja leikeistä ulos. Se oli itse asiassa palvelus - ajattelu vaatii tilaa, eikä ajattelukyky kehity small talkissa. Toki kokeissa vastattiin aina niinkuin opettaja halusi - ei suinkaan sillä tavoin, miten ruukinmatruuna oli omin päin oppinut.

5.tekniikka - Itseluottamuksen murentaminen: Luo voimattomuuden tunne altistamalla henkilö intensiivisiin ja usein toistuviin toimintoihin ja tilanteisiin, jotka murentavat henkilön itseluottamusta ja luottamusta omaan arvostelukykyyn.

Jälki-istuntojen ja kurinpitorangaistuksien tehtävä on juuri tuo: oppilaan itseluottamuksen murtaminen häpäisemällä hänet. Toimii erittäin hyvin, mitä seurahakuisempi ihminen on ja mitä sosiaalisempi hän on, ja mitä tärkeämpää ystävät, ihmissuhteet ja hyväksytyksi tuleminen on.

6.tekniikka — Negatiivinen oppiminen: Luo voimakkaita, kielteisiä tunteita kohteessa käyttämällä ei-fyysisiä rangasituksia kuten äärimmäistä nöyryytystä, etuoikeuksien menettämistä, sosiaalista eristämistä, muutoksia sosiaalisessa statuksessa, äärimmäistä syyllistämistä, ahdistusta, manipulaatiota ja muita tekniikoita.

Ditto.

7.tekniikka - Henkinen talutushihna: Nöyryytä henkilöä uhkaamalla ryhmän hyväksymillä psykologisilla sanktioilla. Voidaan esimerkiksi antaa ymmärtää, että jos ei omaksu tiettyä edellytettyä asennetta, uskomusta tai siihen liittyvää käyttäytymistapaa, johtaa se ankariin rangaistuksiin tai vakaviin seurauksiin, kuten fyysiseen tai henkiseen sairauteen, aikaisemman fyysisen sairauden ilmaantumiseen uudestaan, huumeriippuvuuteen, taloudelliseen romahdukseen, sosiaaliseen epäonnistumiseen, avioeroon, ulkopuolisuuteen, epäonnistumiseen aviopuolisen löytämisessä jne.

Ja tätäkin opettajat käyttivät - vanha kunnon UKK-kasvatus; uhkailu, kiristäminen ja kosto. Mutta se toimii älykkäisiin ihmisiin vain aikansa; älykkäissä ihmisissä se herättää valtavaa auktoriteettivihaa ja kapinahenkeä. Ruukinmatruunasta tuli nörtti; hän uppoutui omiin kiinnostuksen kohteisiinsa ja näytti peruskoululle keskisormea. Tältä ajalta on peräisin ruukinmatruunan viha ja inho auktoriteetteja kohtaan. Kuitenkaan hänestä ei tullut teiniprinsessaa eikä bimboa eikä hän alkanut kapinoimaan näkyvästi: silmänpalvonta on yksi asia, jonka oppii peruskoulussa. Siitä on ollut myöhemminkin hyötyä.

Mutta niissä lapsissa, jotka eivät tiedosta että missä mennään, yhtenä äärimmäisenä seurauksena tälläisestä koko nuoruuden kestävästä viha propagandasta on mentaliteetti, joka on sekä hyvin itsetuhoinen, että täynnä vihaa ihmiskuntaa kohtaan. Tätä olivat molemmat koulusurmaajat omien sanojensa ja tekojensa mukaan.

Ruukinmatruuna kirjoitti jo aikaisemmin hikipingoista ja nörteistä. Ja juuri hikipingoilla - niillä, jotka haluavat mukautua systeemiin ja jotka haluavat olla osa ryhmää - haluavat olla sosiaalisia ja avoimia - on sekä suurin mahdollisuus pettyä että tulla kiusatuksi. Umpimielisiä lapsia, jotka eristäytyvät toisista omasta halustaan ja joiden yleisin kommentti on vittu pidä sä vaan huolta omista asioistas, harvemmin kiusataan. Tärkeää on juuri tuo hyväksytyksi tulemisen halu. Ja Matti Saari oli juuri tällainen. Hän ei ollut mikään umpimielinen kyynikko, vaan hän oli sosiaalinen ja avoin. Ja tämä sama leimasi myös Pekka-Eric Auvista.

Kyynikot ovat harvoin misantrooppeja. Heille koko asia on yhdentekevä. Kyynisyys ei ole ihmisvihaa, vaan kyynisyys on ihmisvihasta jedenseits, tuolla puolen. Kyynikko on kuin laborantti, joka seuraa ihmisorganismeja ja heidän käytöksiään kuin bakteeriviljelmää petrimaljassa. Kyynikko on yksinkertaisesti sanonut tunne-elämälleen 1 pWNZ j00 ja joka ajattelee vain järjellään. Ihmisviha syntyy pettymyksestä, torjutuksi tulemisesta, katkerista kokemuksista ja poissulkemisesta. Sellaisesta lapsesta, jonka itsetunto ja itseluottamus on murrettu - syyllistämisellä, vähättelyllä, kurittamisella, ivalla, rangaistuksin - ja joka kuitenkin on sosiaalinen ja haluaa olla mukana, olla joukossa, olla yksi toisista, olla samanlainen kuin muut - kehittyy hyvin helposti misantrooppi. Kyynikko vain toteaa rakkaus on mielihyvän tunnetta, johon liittyy sen aiheuttaneen ulkoisen syyn mielle, kun opettaja kysyy että miksi et ole muiden lasten mukana - tuo lausahdus on Vesa Oittisen kirjasta Marxilainen uskontokritiikki, jossa Oittinen todistaa filosofisesti, miten lähimmäisenrakkaus on mahdoton käsite (ja jonka Neuvostoliitto osoitti empiirisesti oikeaksi marxilaisessa viitekehyksessä).

Hössöttävät täti-ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota sekä Auvisen että Saaren musiikkimakuun - siis sellaiseen, joka sivuaa ruukinmatruunan ammattia, tosin monet malmit ovat kovaa kiveä, kun taas lyijy, jonka myrkytykseen voi kuolla, on puolestaan raskasmetalli. Mutta heavy metal ja sen alalajit, kuten örinämetalli, death metal, satanic metal jne usein heijastavat sanoituksissaan hyvin misantrooppista, vihamielistä ja makaaberia ihmiskuvaa. Kuitenkin tällainen destruktiivinen musiikki distortioefekteineen ja tuplabasareineen on pikemminkin seuraus, ei suinkaan syy, misantropialle. Heavy metalissa primus motor on rumuus - rumuuden nostaminen jalustalle kauneuden sijaan.

Sekä Pekka-Eric Auvinen että Matti Saari ilmoittivat tekonsa syyksi, että he vihaavat ihmiskuntaa ja ainakin Auvinen sanoi haluavansa ihmisten kuolevan pois. Se heijasti täsmälleen hänen äitinsä syväekologista katsantokantaa. Mutta luonnollinen seuraus tästä tietynlaisesta itsevihasta on itsensä ja muiden tärveleminen ja tuhoaminen ja halu osoittaa olevansa mahdollisimman kaukana tästä ihmisyyden valtavirrasta, mitä ajatusmaailmaa merkittävä osa myös heidän musiikkimakunsa heijastaa. Musiikki ei ole syy vaan seuraus.

On esitetty, että Auvinen ja Saari halusivat glorifioida itseään ja tulla median sankareiksi ja tunnetuksi, ja on ehdotettu, että heidät pitäisi ehdottomasti leimata luusereiksi ja surkimuksiksi. Tämä ajatuskanta on väärä. Yksikään misantrooppi ei piittaa maineestaan eikä tunnetuksi tulemisesta. He yksinkertaisesti haluavat tehdä laajennetun itsemurhan ja viedä mahdollisimman monta sivullista mukanaan. On yhdentekevää, lähteekö mukana 5, 15 vaiko 50, ja on samoin yhdentekevää, miten asiasta uutisoidaan. Tärkeää on vain levittää kuolemaa mahdollisimman paljon, mediajulkisuudesta viis. Tuo laajennettu itsemurha on vain nurkkaan ajetun eläimen pako suoraan päin ahdistajaansa - sen verran pitäisi biologiasta ymmärtää.

Misantropiaa ei synny, ellei ihmistä saada ensin vihaamaan itseään. Ja kristinuskossa kaikkein perustavimmanlaatuinen käsky on rakkauden kaksoiskäsky, eli rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Kuitenkaan kukaan ei pysty rakastamaan ketään toista, ellei hän ensin rakasta itseään! Ja sama kääntäen: ihminen, joka on saatu vihaamaan itseään, taatusti myös vihaa toisiakin. Kun kristinusko on saatu pois ihmisten sydämistä, samalla myös tuo rakkauden kaksoiskäsky on lakkautettu tarpeettomana. Mutta ihmisen psykologiaa ei ole onnistuttu lakkauttamaan. Ja kun joku lapsi on saatu syyllistämisellä, ahdistamisella, nöyryyttämisellä, kiusaamisella ja hyljeksinnällä vihaamaan itseään, hän taatusti alkaa vihaamaan myös muita. Ja voimmeko silloin syyttää häntä, jos hän päättää perforoida muutaman kaverinsa siinä sivussa kun hän riistää henkensä? Helvettiähän tällainen ihminen ei pelkää, sillä hän on sen jo kokenut, ja sekä Auvinen että Saari julistautuivat ateisteiksi.

Tässä ovat ihmisvihan juuret.

Äärilaidan oikeisto

Lukijoilta tuskin lienee jäänyt huomaamatta Itävallan vaalitulos, ja miten se on vaikuttanut Hesarin retoriikkaan. Äärioikeisto on muuttunut laitaoikeistoksi.

Itävalta on perinteisesti ollut se Euroopan unionin ADHD-poika, ja Itävallan vaalit on noteerattu läpi EU:n. Ruukinmatruuna kieltäytyy ottamasta tilanteeseen kantaa, ja muistelee sitä kehitystä, miten Saksassa vaalit sujuivat läpi 1920- ja 1930-lukujen. Mutta kansa on puhunut ja kansa on kuningas, joskaan kuninkaat eivät aina ole oikeassa. Vanha kunnon Rule of Toyota pätee tässäkin asiassa.

Kuitenkin tuo poliittisen retoriikan muutos on merkittävä. Sanalla äärioikeisto on hyvin tunteisiin vetoava kaiku - se on niinkutsuttu weasel word, blankotermi. Termillä "äärioikeisto" ei ole mitään sisältöä; sitä, samoin kuin sanaa "fasisti", käytetään vain kompromettoimaan (saattamaan pahaan valoon) poliittiset vastustajat. Todellisuudessahan ne, jotka edustavat äärioikeistoa, ovat kovan linjan äärivasemmistolaisia - "äärioikeisto" vastustaa jyrkästi niitä arvoja, jotka liitetään oikeistoon, ja vetää överiksi ne arvot, jotka liitetään vasemmistoon. Vasemmistopuolueiden hylättyä ne äänestäjät, jotka ovat perinteisesti olleet vasemmistopuolueiden äänestäjiä (työväenluokkaiset miehet), nuo äänestäjät ovat siirtyneet joukolla populistiliikkeiden taakse.

Ja nyt on sitten saatu aikaan se knöödelisoppa, mitä Itävallassa saadaan litkiä seuraavat vuodet.

Mutta termi laitaoikeisto on erinomainen. Toisin kuin "äärioikeisto", laitaoikeisto on melko eksakti termi ja kuvaa melko hyvin oikeistopopulisteja. He ovat sellaisia ryhmittymiä, joille perinteinen konservatiivioikeisto on sanonut "yök", ja jotka edustavat oikeistolaisuudessa ehdottomasti laitavirtauksia. Samoin se kuvaa hyvin oikeistopopulistiliikkeiden hajanaisuutta - ja näin termi "äärioikeisto" voidaan jättää siihen käyttöön, mitä sen tosiasiallinen substanssisisältö tarkoittaa - eli oikeistolibertaristeja ja anarkokapitalisteja.

Siskojen dzihad

Ruukinmatruunaa on syytetty sotahulluksi ja ties miksi militantaksi sen takia, että hän on tunkeutunut miesten pyhälle alueelle eli kirjoittanut sotilasasioista. Siksi, että ruukinmatruuna toisaalta on kiinnostunut historiasta ja harrastaa itse historiaa, että myös valtio-opeista, konflikteista ja politiikasta, ja sodankäyntihän on politiikkaa fyysisen väkivallan keinoin.

Mutta ruukinmatruuna taitaa olla pikkutekijä eräiden toisten militanttojen rinnalla. Itse kukin voi tehdä oman päätelmänsä siitä, miten rauhanuskonto kutsuu siskojaan pyhään sotaan. Ruukinmatruuna on itse tehnyt päätelmänsä - ja silloin, kun aikuinen ihminen julistaa suu vaahdossa vihaa, sotaa ja murhanhimoa, hän mitä todennäköisimmin on ihan tosissaan.

Kaikkein sydäntäraastavin kohta tuosta vuodatuksesta on kappale "Mudzaaahid-lasten kasvatus". Eli miten muslimiäitien velvollisuus on valmentaa lapsiaan pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan - siis tappamaan, kiduttamaan ja kuolemaan itse. Koska vain aniharva lukijoista viitsii klikata oheista linkkiä, niin tässäpä se suoraan.

Mujaahid-lasten kasvatus

Tämä on ehkä naisten tehtävä Jihaadissä - kasvattaa heidän lapsensa olemaan urheita ja rakastavia, uskaltavia ja herkkiä, ja pelkäämään yksin Allaahia. Älä kasvata heitä tällaisiksi vain hengeltään, vaan myös fyysiseltä kunnoltaan ja kykenevyydeltään. äläkä kasvata näin vain poikia, vaan myös tyttäriä. Avain tähän, on näiden arvojen korostus heissä siitä lähtien kun he ovat pieniä. Älä odota siihen, että he ovat seitsämän, sillä silloin voi jo olla liian myöhäistä! Muutamia käytännön neuvoja joita useimmat siskot voivat toteuttaa ilman vaikeuksia on tässä:

1. Kerro lapsillesi iltasatuja Shuhadaa'n ja Mujaahideen'n elämistä. Monia tällaisia tarinoita löytyy Profeetan ja Shahabah'n elämistä ja läpi Islaamilaisen historian, mukaanlukien meidän aikamme.

2. Anna nuorille lapsille paljon rakakutta ja kasvata turvallisuuden ja itseluottamuksen tunnetta heissä. Opeta heitä esimerkilläsi kuinka 'pelottavissa' tilanteissa (jos niitä sattuu) tulisi olla rauhallinen ja varma, ja opeta heille Du'aa:n luottaminen ja sen tärkeys, tieto siitä, että Allaah on kanssamme aina ja suojelee meitä jos me turvaamme Häneen. Äläkä pelota heitä uhkailemalla heitä poliisila, hirviöillä, jinneillä tai muilla asioilla jotka ovat yleisiä monissa kulttuureissa. Sen sijaan, yritä parantaa heidän käytöstään painottamalla kuinka paljon Allaah, Kunnioitettu, rakastaa ihmisiä jotka tekevät hyvää ja kuinka Hän voi rangaista niitä, jotka tekevät pahaa jos Hän haluaa.

3. Painota, kun kasvatat pieniä lapsia, että heidän ei tule lyödä Muslimia, mutta mieluummin antaa anteeksi, ja että heidän tulisi suunnata vihansa Allaahin vihollisiin, jotka taistelevat Muslimeita vastaan. Opeta heille tämän lauseen tarkoitus: "Ashiddaa'u 'alal-kuffaari ruhamaa'u baynahum" (Vahvoja uskottomia vastaan ja armollisia keskenään). Jos on tarvetta, voit tehdä korvikevihollisen (voi olla esim. nyrkkeilysäkki) ja rohkaista lapsia, etenkin poikia, käyttämään sitä ja näin keräämään voimaa samalla kun he oppivat hallitsemaan ja suuntaamaan vihaansa.

4. Vie pois televisiosi ja videopelit kokonaan jos voit (nämä asiat suurimmaksi osaksi opettavat häpeämättömyyttä, anarkiaa ja satunnaista väkivaltaa) ja tarkkaile seuraa jossa lapsesi on. Lisänä TV yleisesti suurimmalta osalta vahingoittavaan sisältöön, toinen sen kielteisistä puolista on laiskuus ja passiivisuus joita se ruokkii, ja se henkinen ja fyysinen menetys johon se myötävaikuttaa. Vertaa tätä niihin terveellisiin vaikutteisiin joita lapsesi saavat osallistuessaan leikkeihin ja harrastuksiin, jotka lisäävät heidän voimiaan ja kuriaan.

5. Jos olet tehnyt yllä mainitut 3. Ja 4., on hyvä idea tutustuttaa lapsesi nuorena (turvallisten lelujen kanssa) maaliammuntaan aikuisten valvoessa. Tee heille hyvin selväksi keitä heidän maalinsa tulisi olla ja kuka heidän maalinaan EI tulisi olla. Tämä voidaan toteuttaa leikkiaseiden ja leikkisotapakettien avulla, ja osallistumalla urheilulajeihin jotka kehittävät hyvän käsi-silmä kordinaation, kuten tikanheitto ja jousiammunta. Jos sinulla on aikaa lapsillesi, niin voit leikkiä heidän kanssaan armeija- ja sotaleikkejä hauskalla tavalla, ja saada heidät näistä kiinnostuneeksi (vastakohtana hyödyttämiin, mutta hyvin suosittuihin urheilulajeihin), sitten tämä, In shaa Allaah, lasketaan Jihaadiksi itsekseen (sillä Jihaadin valmistelu on itse osa Jihaadiä). Voit harjoitella heidän edessään omassa kodissanne käyttäen heidän lelujaan. Lapset oppivat matkomaan mitä aikuiset tekevät. In shaa Allaah huomaat pian että he ovat kiinnostuneita ja matkivat tekojasi ja heistä tulee järjestelmällisiä mestareita ennen kuin huomaatkaan. Tottakai, jos omistat oikean aseen, niin pidä se hyvin hyvin kaukana lasten ulottumattomissa äläkä käytä sitä heidän edessään.

6. Jotkut urheilulajit ja muu toiminta, jotka voivat toimia harjoituksena Jihaadiin sinulle itsellesi ja lapsillesi, sen lisäksi että ne ovat nautinnollisia, terveellisiä ja hauskoja:

· Kamppailulajit
· Uinti
· Jousiammunta
· Maaliammunta (erilaisilla leluaseilla)
· Tikanheitto
· Ratsastus
· Suunnistus
· Fyysinen valmennus kestävyyden parantamiseen (juoksu, hölkkäys, punnerrukset jne.)
· Hiihto
· Ajaminen (erilaisten ajoneuvojen)
· Telttailu / elossapysymisvalmennus (mainio ja nautittava harjoittelutapa!)

7. Saa lapsesi innostumaan Jihaadista hankkimalla sotakirjoja (mieluiten kuvallisia) ja muita vastaavia kirjoja, CD:tä jne. ja vieraille eri www-sivuilla, kuten http://www.qoqaz.net lastesi kanssa, ja käytä hyväksesi myös muita internetlähteitä. Näytä heille kuvia Mujaahideen:stä (tekemässä du'aa, rukoilemassa, harjoittelemassa etc. - ei mitään 'havainnollista', kiitos) ja kannusta heitä tulemaan samanlaiseksi kuin nämä ihmiset vähintään. Tutustuta heidät erilaisiin aseisiin ja sota-ajoneuvoihin kuvien ja lelujen kautta. Ole kiltti ja pidä huoli siitä, mitä nuoret lapset näkevät ja mitä eivät. Voit huomata, että sinun pitää jättää ulos monia asioita, joten ole varovainen (voit tehdä leikekirjan leikkaamalla vain ne kuvat mitä haluat heidän näkevän). älä aliarvioi sen pysyvää vaikutusta mitä nuo pienet silmät ja korvat ottavat vastaan ensimmäisten elinvuosien aikana! Mikä on kaikkein tärkeintä, on luottamuksen rakennus ja rakkauden istutus Allaahia, Profeettaa , Jihaadia ja Qur'aania kohtaan, jotta niistä kaikista tulisi osa lapsen tulevaa luonnetta, In shaa Allaah.

8. Äiti tietää erittäin hyvin lastensa taipumukset. Tämän mukaan hän voi rohkaista lapsiaan eri Jihaadin osa-alueilla. Huomaa, että Jihaadiin voi osallistua monilla tavoilla. Esimerkiksi, atomifyysikko voi auttaa parantamaan Muslimimaiden puolustusmekanismia, telekommunikaation erikoistuntija voi auttaa hänen tehtävässään, tietokoneasiantuntija voi omistaa hänen taitonsa Mujaahideenien auttamiseen, uutistoimittaja voi auttaa Jihaadiä tuomalla todenmukaisia uutisia maailmalle, ja lääkäri tai hoitaja voi auttaa Mujaahideen'jä lääkkeellisessä avussa. Lapsille tulee tehdä selväksi mikä heidän tavoitteensa on, ja mikä ei, mikä hyvänsä ammatti on kyseessä - että heidän tavoitteensa on palvella Allaahia parhaalla mahdollisella tavalla (Jihaadin avulla) ja ei vain kerätä omaisuutta ja mukavuuksia heidän itsensä iloksi. Pitäisi painottaa, että mikä hyvänsä ammatti valitaan, vaikka se tehtäisiin tarkoituksella Jihaadiin, silti perusmilitaarivalmennus on pakollinen. Itse asiassa, sotavalmennus on lasten oikeus vanhemmiltaan.

Tuleeko kenellekään lukijoista oheinen Disney-elokuva mieleen?

Gruz 200

Ruukinmatruunaa on syytetty russofobiasta, mutta tosiasiassa ruukinmatruuna on kiinnostunut Venäjästä ja venäläisestä kulttuurista - ja tänään ruukinmatruuna katsoi venäläisen elokuvan Gruz 200 (Rahti 200). Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Neuvostoliiton loppuvaiheista, ja siitä, miten venäläinen sanonta kak bumaga vot bumaga, kak praktika vot praktika toteutui käytännössä. Vuosi on 1984, ja Juri Andropov on juuri kuollut. Gruz 200 on perverssin nihilistinen mustaa huumoria täynnä oleva elokuva. Se ei ole kipeä; se on suoraansanoeen sairas.

Elokuvan päähenkilöt ovat veljekset Mihail ja Artjom. Molemmat ovat vanhan järjestelmän apparatshikkejä - Mihail on eversti, Artjom professori. Artjom toimii Leningradissa marxilais-leninistisen tieteellisen ateismin professorina ja opettajana. Mihaililla on tytär, Jeliza, joka seurustelee puoleksi georgialaisen Valerin kanssa. Artjomin poika, Slava, puolestaan opiskelee, tai pikemminkin viettää opiskelijanelämää. Kummallakaan ei ole aavistustakaan siitä, mitä nuoren polven pojat tosiasiallisesti tekevät...

"Rahti 200" on venäläistä sotilasslangia, ja tarkoittaa kaatuneiden evakuointilentoa. Tällä kertaa Afganistanista on kotiin tulossa kotikaupungin poika, laskuvarjojoukkojen ylikersantti Nikolai, joka oli paikallisen kommunistipuolueen pääjehun tyttären Anzhelikan kihlattu. Anzhelika ei tiedä vielä tapahtuneesta. Mihail on vastuussa rykmentistä, ja hän on tuntenut Nikolain pikkupojasta saakka. Nyt hänen surullinen velvollisuutensa on tuoda Nikolai isänmaan multaan.

Elokuva alkaa Artjomin automatkalla äitinsä luo Leninskiin. Matkalla Artjomin auto hajoaa, ja hän joutuu pysähtymään maalaistaloon. Taloa isännöi Aleksei, maanviljelijä ja pontikankeittäjä, korpifilosofi. Hänellä on renkinään pohjoisvietnamilainen Sukha. Tilalla häärii myös vaimo Antonina - ja siellä on myös käymässä leninskiläinen miliisipäällikkö Zhurov, joka pyörittää pontikka- ja huumekauppaa.

Artjom, joka on siihen asti elänyt niukkaa mutta suojattua ja turvaallista neuvostointelligentsijan elämää, törmää nyt proletariaatin todellisuuteen. Mikään ei voisi olla rajumpi reality check; lika, saastaisuus, takapajuisuus, alkeellisuus ja vanhanaikaisuus lyövät kuin nyrkillä naamaan - ja asukkaita leimaa epäsiisteys, saamattomuus ja juopottelu. Neuvostofraasien ja -kliseiden sekä realiteettien ristiriita ei voisi olla rajumpi. Alkoholismista on tullut elämäntapa. Kaikki on juuri sitä, mistä suomen kieleen on pesiytynyt sana ryssiminen. Paikan viheliäisyys on Artjomille käsin kosketeltavaa. Aleksei on omalla tavallaan uskovainen, ja ihailee Campanellan Aurinkokaupunkia. Aleksei pakottaa Artjomin juopottelemaan kanssaan. Alekseissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan Konsta Pylkkäsessä tai Joel Lehtosen Putkinotkon Juutas Käkriäisessä: ovela mutta syvämietteinen pieneläjä.

Sanotaan, että eri maissa juodaan vodkaa seuraavasti: Ruotsi - veden kanssa, Suomi - ilman vettä, Venäjä - niinkuin vettä, eikä Aleksei tee poikkeusta. Sekä Aleksei että Antonina ovat alkoholisteja, ja Aleksei vaatii Artjomia juopottelemaan kanssaan. Sillä aikaa kun Sukha korjaa Artjomin Zaparosetšia, Artjom joutuu ideologiseen väittelyyn Aleksein kanssa. Aleksei ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; Artjom huomaa joutuvansa epäilemään koko tähänastista uraansa. Artjomin papukaijamainen oppikirjaluento siitä, miksi Jumalaa ei voi olla olemassa, ei vakuuta Alekseita. Aleksei vastaa teorian ja käytännön ristiriidalla - moraalista, omastatunnosta, sekä siitä, miten kommunistit ovat heittäneet molemmat yli laidan. "Jos Jumalaa ei ole, on kaikki sallittua", siteeraa Aleksei Dostojevskia. Tällä kertaa moraalista ja omastatunnosta puhuukin yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytynyt alkoholisoitunut pikkunilviäinen, kun taas yhteiskunnan tukipilari, professori, intelligentsijan ja puolueen jäsen kaikkine etuoikeuksineen, käytännössä heittää moraalin ja omantunnon historian romukoppaan. Sillävälin Sukha saa Artjomin Zaparosetšin korjattua. Lopulta Artjom pääsee jatkamaan matkaansa.

Samaan aikaan kaupungin nuoret ovat pitämässä hauskaa. Vanha nukkavieru kirkko on muutettu diskoksi, jossa nuoret bailaavat - kielletyn rock-musiikin tahdissa. Jeliza menee ajoissa kotiin, mutta Valeri jatkaa bailaamista ja juopottelua. Hän koppaa jatkoille mukaansa Anzhelikan, ja lähtee hakemaan Aleksein murjusta pontikkaa.

Valeri joutuu juopotteluun Aleksein kanssa. Anzhelika hipsii Aleksein murjuun, ja jälleen neuvostoeliitti joutuu tekemisiin neuvostoproletariaatin realiteettien kanssa. Vastakohta puoluepampun tyttären ja prole-Tonjan välillä ei voisi olla rajumpi. Vielä niin, että Artjomilla on sentään ollut hajua asiasta; Anzhelika on elänyt täysin umpiossa ja hän on täysin valmistautumaton sellaiseen viheliäisyyteen.

Miliisipäällikkö Zhurov on läpeensä korruptoitunut, seksuaalisesti perverssi - ja psykopaatti, ilman mitään tunteita ja empatiaa. Valerin sammuttua ja Aleksein mentyä nukkumaan Zhurov alkaa ahdistelemaan Anzhelikaa, joka pakenee saunarakennukseen nukkumaan. Sukha menee Anzhelikan ja Zhurovin väliin, jolloin Zhurov ampuu kylmäverisesti Sukhan siihen paikkaan. Tämän jälkeen hän raiskaa Anzhelikan, joka on siihen asti ollut neitsyt.

Elokuva näyttää väkivallan täysin alastomana. Toisin kuin amerikkalaisissa elokuvissa, joissa murhakohtauksissa pyritään näyttävyyteen ja niitä edeltää pitkä jaarittelu, Gruz 200:ssa väkivalta on täysin siekailematonta. Zhurov ampuu Sukhan täysin kylmästi ja tunteetta haulikolla kolmen metrin päästä, sanaakaan sanomatta, kuin liiskaisi hyttysen, ja tämän jälkeen hän raiskaa Anzhelikan, paitsi peniksellään, myös viinapullolla, ja kahlitsee tämän käsiraudoilla. Anzhelika kohtaa ensimmäistä kertaa elämässään väkivaltaa; hän on täysin puolustuskyvytön, kuin hyytelöä - hän on tähän saakka elänyt vaikutusvaltaisen puoluepampun tyttären ylisuojeltua elämää, ja kuvittelee isänsä aseman ansiosta olevansa väkivallan yläpuolella. Hän uikuttaen alistuu ja tottelee kaikkia Zhurovin käskyjä - kuin olisi unessa, täysin lamaantuneena. Aamulla Zhurov koppaa Anzhelikan sivuvaunumoottoripyöräänsä kahliten tämän käsiraudoilla ja vie hänet Leninskiin. Samalla hän ilmoittaa, että Aleksein murjusta löytyy ruumis.

Leninsk on venäläinen teollisuuskaupunki, jota hallitsee jättiläismäinen, valtava petrokemiallinen tehdas, neliökilometrien laajuinen kompleksi. Kaikki on likaista, saastaista, rapistunutta ja vaarallista. Zhurovilla on luukku rapistuneessa kerrostalossa, jossa hän asuu dementoituneen ja alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Äiti kuvittelee poikansa tuoneen uuden vaimon kotiin. Zhurov kahlitsee Anzhelikan sänkyyn, raiskaa tämän ja lähtee töihin.

Samaan aikaan Artjom saapuu äitinsä luo ja kuulee, että Aleksei on pidätetty Sukhan murhasta. Anzhelika on ilmoitettu kadonneeksi, ja hänen isänsä määrää miliisin etsimään tytärtään - ja määrää tehtävään, kenetkä muunkaan kuin Zhurovin. Pukki puutarhurina!

Zhurov käy sivutoimisesti hoitelemassa hälytyksen tehneen perheväkivaltatapauksen suorasukaiseen tyyliin - hän ampuu alkoholisoituneen pariskunnan aviomiehen siihen paikkaan, ja tapaus kirjoitetaan "vastusti pidätystä". Yksi miehen juopottelukavereista viedään putkaan, jossa miliisit potkivat hänet hengiltä. Väkivalta on siekailmatonta, brutaalia ja alastonta: se näytetään hienostelematta. Neuvostoliitossa väkivalta oli maan tapa, eikä ole liioiteltua sanoa, että Neuvostoliitto oli valtio, joka oli sodassa omaa kansaansa vastaan.

Anzhelika on uhannut Zhurovia isällään ja poikaystävällään. Tässä vaikeessa Zhuroville selviää, että Nikolai - Anzhelikan poikaystävä - on tuo "rahti 200", ja Zhurov päättää häpäistä ja nöyryyttää Anzhelikaa oikein olan takaa. Koska Nikolai oli orpo, hänellä ei ole ketään, joka hänet hautaisi, ja niinpä Zhurov käy kuittaamassa Nikolain arkun.

Samaan aikaan Artjom törmää Leninskissä Tonjaan. Aleksei on pidätetty, ja samana päivänä vielä tuomitaan kuolemaan Sukhan murhasta. Oikeudenkäynti on irvokas farssi, jossa tärkeintä on saada niitattua edes joku - ei ole väliä, että kuka. Artjom ja Tonja keskustelevat, ja rivien välistä Artjom lukee totuden. Hänen turvallinen, puhdasideologinen maailmankuvansa järkkyy nyt perusteellisesti. Hän aavistaa julkisivun takaisen täydellisen mädännäisyyden, korruption, teeskentelyn, tuhtan ja kieroilun. Kaikki pettävät kaikkia ja kaikki elävät valheessa, jota kukaan ei usko. Artjom voisi pelastaa syyttömän Aleksein, mutta se merkitsisi hänelle ammatillista itsemurhaa ja henkilökohtaista katastrofia.


Zhurov päättää nyt nöyryyttää ja häväistä Anzhelikaa ja hänen isäänsä oikein kunnolla. Hän menee neljän miliisin ja Nikolain arkun kanssa kotiinsa. Nikolain ruumis kaivetaan arkusta ulos, hänelle pannaan mitalit rintaan - ja Zhurov miliiseineen kantaa ruumiin Anzhelikan viereen sänkyyn. Anzhelika purskahaa hysteeriseen itkuun. Zhurov on takavarikoinut Anzhelikan isältä Nikolain tälle lähettämät kirjeet, ja Zhurov lukee niitä ääneen Anzhelikalle kun miliisit raiskaavat tätä yksi kerrallaan. Kaupan päälle Zhurov ampuu yhden miliiseistä Anzhelikan päälle äitinsä silmien edessä, sanoen että hän ei tykännyt hänen uudesta vaimosta.

Sillä välin Aleksei teloitetaan. Venäläinen teloitus on mutkaton, yksinkertainen ja armelias tapahtuma verrattuna amerikkalaiseen makaaberiin rituaaliin sähkötuolissa, kaasukammiossa tai myrkytyskojeessa. Vartijat hakevat Aleksein sellistään ja he lähtevät kävelemään vankilan käytävää pitkin. Yhtäkkiä toinen vartijoista ampuu Alekseita takaraivoon, ja hänen aivonsa lentävät ympäri seiniä. Nurkan takaa tulee vankilanjohtaja ja lääkäri, ja he toteavat Aleksein kuolleeksi ja teloituksen täytäntöönpannuksi. Venäläisessä teloituksessa tuomittu yksinkertaisesti ammutaan takaapäin niin, ettei tämä huomaa yhtään mitään - se on paljon armeliaampaa kuin amerikkalainen julma spektaakkeli tai brittiläinen hirttäminen.

Nyt Tonja päättää toimia. Hän ottaa Aleksein haulikon, pakkaa sen kassiin ja menee bussilla kaupunkiin. Aleksein teloitus on hänelle viimeinen pisara. Hän tietää, kuka kaiken takana on. Hän menee suoraan Zhurovin asunnolle, jossa Zhurovin alkoholisoitunut ja dementoitunut äiti, joka viettää päiviään katsomalla neuvostotelevisiota ja sen kammottavia viihdeohjelmia ja juopottelemalla, tulee avaamaan. Tonja kävelee muina naisina sisään, ja Zhurovin äidin palattua juopottelemaan hän panee haulikon kokoon ja lataa sen. Hän kävelee makuuhuoneeseen ja ampuu Zhurovin neljän metrin päästä haulikolla, yhdellä kaksoislaukauksella, sanomatta sanaakaan. Tonjasta näkee, että hän on tappanut ihmisiä aikaisemminkin - hän toimii täysin konemaisesti ja automaattisesti, tunteetta. Hän jättää hysteerisenä itkevän ja parkuvan Anzhelikan vuoteeseen tämän aneluista huolimatta, ja lähtee.

Tämä kaikki selviää Artjomille, ja se on Artjomille liikaa. Hän on tämän kaiken jälkeen täysin disillusioitunut neuvostomenoon, ja hän kävelee kirkkoon ja kastattaa itsensä.

Lopuksi selviää, mitä nuoren polven pojat tekevät. He ovat molemmat tahoillaan pyörittäneet menestyksekästä mustan pörssin liiketoimintaa, ja päättävät nyt yhdistää toimintansa - viinaa, piraattiäänilevyjä, huumeita. Slava ei olekaan ollut tyhjäntoimittaja ja vetelehtijä, vaan hän on pyörittänyt yliopistokampuksella bisnestä, ja Valeri ei olekaan heittänyt työkeikkaa pohjoiseen, vaan tehnyt pimeää bisnestä. Elokuva loppuu nuorukaisten kävellessä kaupungin katua ja juopotellessa, ja tehdessä liiketoimintasuunnitelmia.

Elokuva perustuu tositapahtumiin. Me tiedämme, että Neuvostoliitto oli läpeensä korruptoitunut ja dekadentti valtio, joka perustui valheelle, rakentui petokselle ja toimi puliveivaamisella, ja tämä kaikki stiiknafuulia näytetään kaikessa alastomuudessaan. Intelligentsia on täysin vihjeetöntä, sotilaat ja miliisi täysin korruptoituneita ja immuuneja kaikelle laillisuudelle ja käytännössä valtioita valtiossa, kansalaisen oikeusturva on olematon ja kuka tahansa voidaan teloittaa koska vain, puoluepamput läpeensä ylimielisiä ja omahyväisiä, ja fiksuimmat kansalaiset vetivät välistä ja tekivät mustanpörssin bisnestä. Loput keskittyivät juopotteluun. Virallisen propagandan ja neuvostotodellisuuden ristiriita oli hirvittävä ja irvokas, ja tekopyhyys kukoisti.

Ohjaaja Aleksei Balabanov kertoi tehneensä filmin dokumenttimielessä. "Tämä oli se yhteiskunta, jossa elimme vuodesta 1917 eteenpäin". Suomalaiskatsojalle Neuvostoliiton takapajuisuus ja viheliäisyys iskee silmään kuin puukko. Saamattomuus, leväperäisyys ja täydellinen oma-aloitteisuuden puute, korruptio ja mielivalta rehottavat. Rehellisyys ja sääntöjen noudattaminen on typeryksen merkki.

Tätä kaikkea vastaan Vladimir Putinin sanat siitä, että Neuvostoliiton romahtaminen oli kaikkien aikojen katastrofi, näyttäytyvät jatkuvasti yhä irvokkaammassa valossa. Rivien välistä voi lukea, että Putin haluaa pystyttää uudelleen sen valehtelun, tehottomuuden, korruption, välistävedon, rikollisuuden ja pakkovallan helvetin, minkä Balabanov kuvaa kaikessa irvokkuudessaan. Aleksein mörskä oli siivoton, saastainen ja takapajuinen - jotain täysin samanlaista kuin Joel Lehtosen Putkinotko tai Ilmari Kiannon Ryysyranta olivat 1800-luvulla. Tätä kaikkea irvokkuutta ja tyhjyyttä symboloi Zhurovin luukku ja hänen äitinsä televisio, jossa ei ole takakoppaa lainkaan. Television sisällä ei suinkaan ole Tšernenko pitämässä puhetta eikä Afric Simone laulamassa Hafananaa, vaan kasa elektroniikkaa ja tyhjää tilaa - sieltä näkyy koko systeemin sisäinen järjestelmä alastomuudessaan, ja kuka koskeekin siihen, saa muutaman kilovoltin näpeilleen. Putket hehkuivat, ja tuottivat onnea - niin oli hirmuusti votteja, mutta koko systeemi huokui tyhjyyttään.

Lienee sanomattakin selvää, että Balabanov on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Elokuvaa on vaadittu kiellettäväksi ja Balabanov on saanut tappouhkauksia. Mutta elokuvalla on myös valtava kulttisuosio, ja sitä pidetään äärimmäisen vaikuttavana elokuvana; se kuuluu samaan genreen Krzysztof Kieswowskin Lyhyen elokuvan tappamisesta kanssa. Elokuvassa ei ollut ainuttakaan positiivista hahmoa, ei mitään hyvää - ei ketään sankareita - kaikki olivat joko vihjeettömiä, bimboja, psykopaatteja, kelmejä, varkaita tai puliveivareita. Väkivalta oli siekailematonta ja alastonta ja inhorealistisia. Murhat olivat murhia eivätkä spektaakkeleita. Balabanov ei tunne mitään rajoja. Hän kokoaa murhista, juopottelusta, raiskauksista, nekrofiliasta ja sadismista kokonaisuuden, joka ei ole pelkästään kipeä vaan sairas. Silti elokuva on kaikessa irvokkuudessaan nautittavaa ja jopa humoristista katsottavaa. Balabanov on täysin länsimaista tasoa, ja elokuva oli upea, ja ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Elokuvaa on tarkasteltu toisaalla myös täällä.

Freakonomiaa Amerikan armeijassa

Ruukinmatruuna löysi New York Timesistä Freakonomics -blogin - ne lukijat, jotka rakastivat kirjaa Freakonomics - outoustalous, tulevat rakastamaan kyseistä blogiakin.

Blogissa oli myös kirjoitus USA:n armeijasta - se kannattaa lukea. Kirjoitus nimittäin torpedoi lähes kaikki asevelvollisuusarmeijan kannattajien argumentit.

Kävi nimittäin ilmi, että vastoin yleistä luuloa 25% USA:n armeijan miehistön alokkaista tulee ylimmästä tuloluokkakvintiilistä, ja vain 11% alimmasta. Siis 50% miehistön alokkaista (= siis niistä, jotka eivät liity armeijaan ROTC:n tai kadettikoulujen kautta) tulevat perheistä, jotka kuuluvat kahteen ylimpään kvintiiliin (40% tulojakaumasta), kun taas vain 11% tulee alimmasta 20%:sta.

Näin siis miehistötasolla. Sensijaan upseeritasolla tilanne on vielä pahemmin vinoutunut: 40% upseeriaineksesta tulee ylimmästä kvintiilistä.

Miksi?

Syy on yksinkertainen. USA:n armeija kootaan vapaaehtoisista, ja sinne liittyvät vain ne, jotka ovat motivoituneita. Sinne on pääsykokeet, ja alin ÄO, jolla USA:n armeijaan hyväksytään, on 90. Älykkyysosamäärä korreloi vahvasti tulotason kanssa. Ruukinmatruuna sanoo korreloi - siinä on siis korrelaatiosuhde, ei kausaatiosuhdetta. Ja mitä korkeampi ÄO ihmisellä on, sitä korkeampi hänellä yleensä on myös tulotaso. USA:n armeijassa miehistön keskimääräinen ÄO on 110, kun taas upseereilla se on 128. Sanalla sanoen USA:n armeijaan värväytyy paljon sellaisia ihmisiä, joilla olisi loistavat uramahdollisuudet armeijan ulkopuolellakin.

Toinen syy on se, että yhteiskunnan pohjalla elävä väestö pyrkii kaikin keinoin välttämään joutumista pakkoyhteisöjen kanssa tekemisiin - armeija nähdään samanlaisena pakkoyhteisönä kuin peruskoulu. Peruskoulu, vankila, armeija - kaikki pakkoyhteisöjä. Rikollinen ja puolirikollinen aines pyrkii kaikin keinoin välttämään joutumisen niin vankilaan kuin armeijaankin. Sensijaan keskiluokka on hyvin patrioottista, ja kaikkein patrioottisimmat yksilöt löytyvät alemmasta keskiluokasta. Armeija ei siis ole tapa välttyä vankilatuomiolta, vaan uravaihtoehto siinä missä poliisikin.

Asevelvollisuuden kannattajien kestoargumentit ovat ei kai kukaan haluaisi vapaaehtoisesti sinne mennä ja jos armeija olisi vapaaehtoinen, niin ei ketään sellaista, joka opiskelee lääkäriksi tai diplomi-insinööriksi, saataisi sinne sekä palkka-armeijaan värväytyy vain yhteiskunnan pohjasakka, sellaiset ketkä eivät mihinkään muualle kelpaa. Nämä väitteet ovat yksinkertaisesti vääriä.

USA:n armeija tarkistaa alokkaiden taustan hyvin tarkasti. Vankilatuomio estää palveluksen tehokkaasti. Kaksi sakkotuomiota sallitaan, ei yhtään enempää. Peruskoulun päättötodistuksen puuttuminen nostaa käytännössä tien pystyyn välittömästi, ja liki 70% alokkaista on ylioppilaita. Alokkaista puolestaan europideilla ja afroamerikkalaisilla on yliedustus, kun taas latinot ovat aliedustettuja suhteessaan USA:n demografiaan - aasialaiset ja natiiviamerikkalaiset ovat edustettuina oman demografisen osuutensa mukaisesti. Myös Irakissa ja Afghanistanissa tappiot jakautuvat hyvin tasaisesti etnisen jakauman mukaisesti.

USA:n armeijan kapiaiset vastustavat ehdottomasti poliitikkojen heittoja asevelvollisuuden palauttamisesta. Ne katkerat kokemukset, jotka Vietnamin sota opetti asevelvollisuudesta, ovat syvällä muistissa: yksi ainoa demotivoitunut sotilas voi tuhota koko komppanian (100 miestä) taistelukyvyn. Pakko voi saada ihmiset pidättymään tekemästä jotain asioita, mutta se on hyvin huono asia motivoimaan ketään tekemään yhtään mitään. Tehtävään pakotetut ihmiset tekevät aina minimimäärän työtä mikä vaaditaan - ei ikinä yhtään enempää. Vapaaehtoiset puolestaan tekevät työtä omasta halustaan, yli vaaditun, ja ovat oma-aloitteisia.

Minimi-ÄÖ:n vaatimus yhdessä vapaaehtoisuuden kanssa mahdollistaa myös sen, että sotilaat voidaan kouluttaa pitkälle ja sotilaiden koulutusohjelma voidaan mitoittaa paljon intensiivisemmäksi, tehokkaammaksi ja monipuolisemmaksi kuin asevelvollisilla. Asevelvollisten koulutusohjelma joudutaan aina mitoittamaan sen kaikkein heikoimman ja/tai demotivoituneimman aineksen oppimis- ja omaksumiskyvyn mukaan. Se merkitsee väistämättä lahjakkaimpien turhautumista ja demotivoitumista. Tämä sama asia muuten on huomattavissa myös Suomen armeijassa niissä joukko-osastoissa, joihin hakeudutaan vapaaehtoisena: niissä koulutus on paljon intensiivisempää ja tehokkaampaa kuin niissä, jonne mennään kutsuntojen kautta.

Mitä homogeenisempaa sotilasaines on, sitä vähemmän energiaa hukkaantuu keskinäisiin riitoihin ja kiusantekoon, ja sitä tehokkaammaksi myös koulutus saadaan. Se, että asevelvollisarmeijaan saadaan läpileikkaus koko kansasta, ei suinkaan ole etu vaan haitta. Heterogeeninen sotilasaines alkaa väistämättä riitelemään keskenään, ja todennäköisesti myös armeijassa on täsmälleen samanlainen varusmiestenvälinen kiusaamisongelma kuin peruskoulussakin. Heterogeenisuus ei siis ole etu vaan haitta, ja USA:n kokemus on, että ne samat pojat, jotka asevelvollisarmeijassa koulutettaisiin reservinupseereiksi, saadaan myös palkka-armeijassa mukaan riviin. Suomen armeijassa kuitenkin käyttöä on vain puolelle heistä; toinen puoli koulutetaan turhaan.

Ehkä tärkein syy, miksi armeijaan värväytyvät USA:ssa nimenomaan ylempien tuloryhmien lapset, on arvovalta. Armeija on väkivaltakoneisto, ja väkivalta luo arvovaltaa muiden nuorten silmissä. Väkivaltakoneiston jäsen nousee ikäänkuin nokkimisjärjestyksessä monta pykälää, ja jokainen ikinä teinityttönä ollut nainen tietää, kuinka komeita univormut ovat ja miten RUK:n kurssijuhla on Suomen kakkosjuhla heti Linnan-juhlien jälkeen. Armeijaan värväytyminen on tapa saavuttaa arvovaltaa ja kohota nokkimisjärjestyksessä induhvidualien keskuudessa - älyköt tietysti ymmärtävät järjellään, mistä on kyse ja miten typerää tuollainen väkivaltakoneiston jäsenyyteen perustuvan arvovallan ihailu on, mutta induhvidualit eivät ymmärrä. Ja kuitenkin 90% ihmisistä on juuri näitä induhvidualeja. Peruskoulun julmassa maailmassa älykkyys ja lahjakkuus ovat demeriittejä; niitä ominaisuuksia, joilla varmasti joudutaan joko syrjäytetyiksi, eristetyiksi tai nokkimisjärjestyksen pohjalle. Epä-älyllisyys ja koulukielteisyys ovat peruskoulun pikku psykopaattien arvostamia ominaisuuksia. Ja tämä Kärpästen herran maailma jatkuu vielä pitkään peruskoulun jälkeenkin. Armeijaan värväytyminen vie vähän älyllispainotteisemman nuoren kertaheitolla nokkimisjärjestyksessä noiden induhvidualien edelle.

Ruukinmatruuna ei näe mitään syytä, miksi tilanne ei olisi sama Suomessakin, jos ja kun siirrymme palkka-armeijaan; eli että sinne eivät suinkaan hankkiutuisi ne kaikkein heikoimmat ja tyhmimmät, vaan että sinne hakeutuva aines tulisikin olemaan itse asiassa sieltä fiksummasta päästä.

Amerikkalaista irrationaalisuutta

löytyy oheisesta URLista.

Lähes kaikki loogiset virhepäätelmät ovat listalla, mutta elämä on sellaista.

Uuden irrationalismin aika

Mikäli Wall Street Journaliin on uskominen, meitä odottaa perinteisen uskonnon kahleiden murtuessa uusi irrationalismin aika. Ja tämä on täsmälleen sama havainto, jonka ruukinmatruuna teki jo kymmenen vuotta sitten.

Voit ottaa ihmisen pois uskonnosta, mutta et uskontoa pois ihmisestä. Taistelu uskontoa vastaan on hukkaanheitettyä työtä. Sekularisaatio luo vain memeettisen tyhjiön, joka odottaa täyttymistään - joko toisella uskonnolla, tai sitten jollakin sellaisella irrationaalisuuden muodolla, mikä luo elämälle ideologisen tai maailmankatsomuksellisen pohjan. Ja tähän on olemassa hyvin vahvat historialliseen kokemukseen nojaavat perusteet: virallisesti ateistisessa Neuvostoliitossa, jossa uskontoa suoraansanoen vainottiin, taikausko ja hölynpöly rehotti villinä - ja valtion virallisen ideologian romahdettua uskonto koki pikaisen renessanssin.

Tyypillinen ateisti on insinööri. Hyvin älykäs ja pätevä ihminen, osaa taatusti ajatella rationaalisesti ja hänellä on teknis-tieteellinen maailmankuva. Yleensä varsin hyväntahtoinen, ei piittaa politiikasta ja pitää urheilua ja muita massakulttuurin muotoja tyhminä ja lapsellisina. On lukenut Stephen Hawkingin kirjan "Ajan lyhyt historia" - ja ymmärtänyt sen. Tulevat vallan mainiosti toimeen ilman uskontoa, tarot-kortteja, horoskooppeja tai feng shuita. Ateismi sopii insinöörille kuin nenä päähän.

Noh. Insinööreissä on yksi perusvika: he ovat rationaalisia, uskovat ihmiseen ja ihmisyyteen, ja he kuvittelevat toisten olevan samanlaisia kuin he itse. Niinpä heidän naiivi hyväntahtoisuutensa sekä säälittää että naurattaa kyynikkoja että kammoksuttaa sitä Jari ja Jaana Keskiarvoa. Insinöörille ei tule mieleenkään, miten joku aikuinen ihminen voisi olla ahne, irstas, laiska tai typerä - tai edes ajatella irrationaalisesti. Silti suurin osa ihmisistä on juuri sellaisia.

Insinöörivitsit kumpuavat juuri tästä pohjasta: liian älykäs ihminen ei kykene kommunikoimaan itseään tyhmempien kanssa, ja häntä typerämmät puolestaan pitävät häntä sosiaalisesti avuttomana vässykkänä, jolla ei ole päässä kuin muttereita. Yhteisen kielen puute merkitsee kyvyttömyyttä ymmärtää, ja kyvyttömyys ymmärtää puolestaan merkitsee halveksuntaa, ivaa ja jopa vihaa. Eikä älykäs ihminen ymmärrä, miksi tyhmät v-uilevat hänelle - ja hänen hyväntahtoisuudelleen.

Ja juuri tämä sama vika on ateismissa. Se sopii joillekin - sellaisille poikkeusyksilöille, joilla on todella sekä kyky että halu ajatella rationaalisesti ja joilla tunne-elämä ja sen irrationaalinen komponentti sekä libido lähestyy asymptoottisesti nollaa. Mutta jos sitä yritetään markkinoida kaikille, tuloksena on samanlainen irrationaalinen yhteiskunta kuin Neuvostoliitossa.

Koska ihmisyyys voidaan tiivistää noihin neljään sanaan, jotka ovat ahneus, irstaus, laiskuus ja typeryys, niin ihminen on pohjimmiltaan paha ja irrationaalinen olento. Ihminen ei muutu enkeliksi sen enempää kuin uudeksi neuvostoihmiseksi, vaikka kuinka yrittäisimme. Ja yksi ateismin merkki tällaisessa ihmisestä, josta Scott Adams käyttää nimeä induhvidual, on juuri kyvyttömyys ajatella rationaalisesti ja taikauskoisuus.

Taikausko ja irrationaalinen ajattelu on kokenut viime vuosina valtavan nousun. On horoskooppeja, astrologiaa, kiromantiaa, tarot-kortteja, i chingiä, feng shuita ja mitä lie rajatietoa enkeleistä elektroenkefalografiaan.

Ja yksi surullisin merkki tästä rationalismin kriisistä on nykyinen akatemiaan tila. Modernismin humala johti postmodernismin krapulaan. Siinä, missä modernismi katkaisi siteensä menneisyyteen ja sen suuriin kertomuksiin - uskontoon, kotiin, isänmaahan, kansakuntaan, talouteen - sen haaksirikko 1900-luvun lopulla oli hirvittävä, ja reaalisosialismin romahdus romahdutti myös yliopistojen filosofiset tiedekunnat. Marxismi oli humanisteille uskonnon korvike, ja sen luhistuminen merkitsi myös filosofian rippeiden ja rationalismin luhistumista. Postmodernismi on pohjimmiltaan nihilismiä. Se kiistää rationalismin, objektiivisuuden, luonnontieteet - kaiken. Se kykenee vain rikkomaan, ei rakentamaan yhtään mitään. Länsimainen humanismi on kutonut itselleen ateismin, materialismin ja marxismin säikeistä köyden, josta on tullut sen hirttosilmukka. Ja länsimaisen filosofian ja humanismin pää on jo silmukassa.

Uskonnollisuus pääsääntöisesti suojaa irrationaalisuudelta ja taikauskolta. Sensijaan korkeakoulututkinto ei. Parhaimmin tämän näkee vertaamalla teknillisiä korkeakouluja yliopistojen humanistisiin tiedekuntiin - eroa on kuin yöllä ja päivällä. Siinä, missä teekkarinörtit ovat rationaalisia bittipäitä, humanistiopiskelijat ovat täysin irrationaalista väkeä. Ja tämä täydellinen irrationaalisuus, kriittisyyden puute, logiikan ja luonnontieteiden vastaisuus sekä elämä tunteiden varassa näkyy kaikkialla, mihin humanistit ovat levittäytyneet. Pahimmin se näkyy naistenlehdissä, jossa horoskoopit ovat perinteisesti se kaikkein luetuin palsta, mutta myös muuallakin.

Uskonnollisuuden kenttä on myös levinnyt käsiin. Yhden valtiokirkon ja toisen kansankirkon sijaan olemme saaneet 330 eri uskonnollista yhteisöä ja uskontoa. Toinen toistaan oudompia. Olisiko kukaan kultaisella 1970-luvulla voinut kuvitella vaikkapa wiccan nousua? Sitä olisi pidetty täysin älyttömänä ja hyvä ettei tuollaisia povaavaa olisi pantu pöpilään. Tai sitä, että joku ottaisi viikinkiuskonnon aivan vakavasti ja tosissaan? Mariginaali-ilmiöillä kun on paha taipumus valtavirtaistua ajan myötä. Olisiko joku aivan oikeasti voinut ennustaa, että usko noituuteen vain vahvistuisi, ei suinkaan katoaisi, ajan kuluessa...? Oheinen snipetti WSJ:stä on karua luettavaa.

Surprisingly, while increased church attendance and membership in a conservative denomination has a powerful negative effect on paranormal beliefs, higher education doesn't. Two years ago two professors published another study in Skeptical Inquirer showing that, while less than one-quarter of college freshmen surveyed expressed a general belief in such superstitions as ghosts, psychic healing, haunted houses, demonic possession, clairvoyance and witches, the figure jumped to 31% of college seniors and 34% of graduate students.

Olemme nyt todistamassa uuden irrationaalisuuden ajan syntyä. Tai ei oikeastaan niin uudenkaan - olemme kokeneet tämän saman jo 500 vuotta sitten, ja sitä vain kutsuttiin renessanssiksi. Silloinkin uskonnon ote ihmisistä murtui - mutta uskontoa ei vain saatu pois ihmisistä.

Bertrand Russell totesi tämän saman jo vuonna 1942 teoksessaan "Länsimaisen filosofian historia":

Se, että uskonnon ote ihmisistä murtui, ei tarkoittanut sitä, että ihmisistä olisi tullut kriittisempiä, järkevämpiä tai viisaampia. Päinvastoin, heidän mielensä avautui nyt sellaiselle taikauskolle ja hölynpölylle, jota kristityt olisivat pitäneet täysin älyttömänä. Alkemia, astrologia ja magia kokivat tänä aikana valtavan nousun, ja alettiin uskomaan noituuteen. Keskiajalla noituutta oli pidetty hölynpölynä; nyt se otettiin vakavasti.

Mitähän tuohon pitäisi sanoa? Varmaankin Saarnaajan kirja summaa sen parhaimmin.

Päivitys 26.9. 2008 klo 13:10

Ohessa Ilkka Kokkarisen näkemys samasta aiheesta saman Wall Street Journalin tekstin pohjalta.

Mutkittelua mutkien kanssa

Aselakeja ollaan nyt tiukentamassa Kauhajoen ammuskelun takia. Ollaanko nyt kiipeämässä peppu edellä puuhun, jää nähtäväksi.

Fakta on, että a) suomalaiset ovat äärimmäisen väkivaltaista kansaa EU-skaalassa ja b) Suomessa on toiseksi eniten yksityisiä aseita per capita omaan viiteryhmäänsä nähden USA:n jälkeen. Silti meillä tapahtuu lopultakin hyvin vähän ampuma-aserikoksia - kylmät aseet ovat Suomessa paljon tuliaseita suositumpia. Ongelma on vain siinä, että Auvisen ja Saaren kaltaiset älykkäät hullut ovat käytännössä mahdottomia pysäyttää ennenkuin he toteuttavat päähänpistonsa.

Laillisten aseiden saannin vaikeuttaminen ei ole ratkaisu - ainakaan niin kauan, kun meillä on asevelvollisuusarmeija, sillä reserviläisten täytyy jotenkin ylläpitää ampumataitoaan. Rikolliset joka tapauksessa hankkivat tällöin laittoman aseen, "mutkan", ja ainoa, mitä saadaan aikaan, on laillisten aseiden omistajille paha mieli sekä reserviläistoiminnan ja ampumaurheilun vaikeuttaminen.

Sekä Auvinen että Saari käyttivät veritöihinsä pienoispistoolia. Kuitenkin pienoispistooli on harvinaisen tehoton ase ihmisten surmaamiseen - sitä ei luvallisesti saa käyttää edes teuraseläinten lopettamiseen, sillä pienoispistoolin läpäisyvoima on heikko; jopa tukevalla ovella on riittävästi suojavahvuutta. Auvinen oli, paitsi amatööri, myös surkea ampuja. Hän ampui 75 laukausta, lähes varmalta etäisyydeltä, ja tuloksena oli onneksi "vain" kahdeksan kuollutta. Hän siis ampui liki kymmenen laukausta jokaista uhriaan kohden. Raskaammalla aseella tulos olisi ollut kamalaa jälkeä - onneksi Suomessa ei lupia raskaisiin käsiaseisiin saa kuin poikkeustapauksissa. Kaikki pistoolit eivät ole samanlaisia, ja paljon riippuu, kaliiberin ohella, myös itse luodin aerodynamiikasta.

Ilmapistoolin voi ostaa ilman lupaa mistä tahansa kaupasta. Toki pienoispistooli ruutiaseena on huomattavasti tehokkaampi kuin ilmapistooli, mutta ilmapistoolillakin voi surmata ihmisen. Ilmakiväärien luodit onneksi ovat pääsääntöisesti diabolo-tyyppisiä - siis tylppiä, epäaerodynaamisia ja huonosti lentäviä, joilla on myös ihmisiin huono läpäisykyky.

Kuitenkin pistoolit, varsinkin pienoispistoolit, ovat väärissä käsissä enemmän peniksenjatkeita kuin todella vaarallisia aseita. Vanhan amerikkalaisen sanonnan mukaan don't bring a knife in a gunfight, mutta uudemman amerikkalaisen poliisikokemuksen mukaan puukko pyssytappelussa on hyvä idea - pistoolilla on vaikea osua ennenkuin puukkomies on iholla, ja poliisin mukaan 10 m etäisyydellä pistoolilla ja puukolla on samat mahdollisuudet, kun taas 3 m etäisyydeltä puukkomies ehtii iholle lähes aina. Kylmät aseet ovatkin erityisen vaarallisia juuri käsikähmässä, ja kaikkein vaarallisin kylmä ase tässä mielessä on fileerausveitsi. Siksi, että fileerausveitsi on suunniteltu eläinkudoksen (kalan) leikkaamiseen niin, että se leikkaa ohuita siivuja ruotoja seuraten eikä takerru ruotoihin. Fileerausveitsi on perinteinen naisen ase, ja paljon enemmän henkirikoksia tässä maassa tehdään fileerausveitsillä kuin pienoispistooleilla. Fileerausveitsellä voi, toisin kuin puukolla, paitsi pistää, myös leikata ja viiltää, ja 5 cm pisto mihin tahansa kohtaan torsoa on kuolettava. Puukossa on lyhyt, jäykkä, kova ja paksu terä; fileerausveitsen terä on pitkä, notkea, joustava ja ohut - käytännössä se on siis kuin lyhyt miekka, paitsi ettei se takerru luihin, vaan liukuu niiden välistä. Se on väärissä käsissä paljon vaarallisempi kuin pienoispistooli; pienoispistoolilla pitää ensin osua, kun taas fileerausveitsellä pelkkä huitominen riittää - piston ohella viilto kaulaan, reiteen tai ranteisiin on kuolettava, sillä fileerausveitset on tapana pitää partaveitsenterävinä.

Ja kyllä, kylmillä aseilla on tehty täysin samanlaisia massamurhia kuin Jokelan ja Kauhajoen verityöt. Kiinassa muuan kaheli tappoi 12 ihmistä kirveellä. On oikeastaan vain ajan kysymys, milloin joku lunaatikko huomaa, että vesurista saa näppärän kahdenkädenmiekan, ja alkaa leikkiä Miyamoto Musashia.

Pitäisikö fileerausveitset kieltää? Entä kirveet? Tai vesurit?

Ei. Oikea ratkaisu on puuttua ongelmien syihin, ei niiden seurauksiin. Muutoin koko juttu on pelkkää ongelmien lakaisua maton alle.

Poliisilla ilmeisesti ei ollut tietoa Saaren ongelmista. Poliisi oli kyllä Saaren jäljillä, mutta joutui tekemään päätöksensä senhetkisen saatavilla olleen tiedon perusteella. Poliisilla ei ollut tietoa Saaren psyykkisistä ongelmista, siitä että hän oli joutunut keskeyttämään armeijan, tai hänen historiastaan. Jos tieto olisi kulkenut terveydenhoitoviranomaisilta poliisille, Saaren lupa olisi voitu peruuttaa ja ase mahdollisesti takavarikoida. Olisiko Saari ostanut sitten luvattoman mutkan, on kyse sinänsä, mutta varmasti ainakaan rikosta ei olisi tehty puoliautomaattipienoispistoolilla.

Se tietysti on oma kysymyksensä, että miksi aloittelevalle aseenkäyttäjälle ylipäänsä myönnetään puoliautomaattiin lupa. Ensimmäisen tuliaseen pitäisi aina olla mahdollisimman vaaraton ja sen kanssa pitäisi oppia perustekniikat ja ennenkaikkea _oikea asenne_ tuliaseisiin. Siksi kertalataavan pienoispistoolin pitäisi olla se, mistä aloitetaan. Jos näyttää siltä, ettei se mutka ole muuta kuin peniksenjatke tai liivintäyte, niin tällöin aseenkantolupa tulisikin peruuttaa ja pyssy takavarikoida. Aivan kyseisen hepun oman oikeusturvan takia.

Suurimmalla osalla suomalaisista käsiaseista, kylmistä aseista, työkaluista tai ruuanlaittovälineistä ei tehdä henkirikoksia. Ne ovat vastuullisessa käytössä vastuullisten ihmisten käsissä. Vanhan roomalaisen periaatteen mukaan abusus non tollit usus eli väärinkäyttö ei kriminalisoi oikeinkäyttöä. Kieltolait ovat ongelmien lakaisemista maton alle - rikolliset eivät piittaa tippaakaan, ja kunnollisille käyttäjille saadaan paha mieli.

On kuitenkin yksi murha-ase ylitse muiden, ja se on vanha kunnon varsijousi. Helppoa rakentaa itse, tarkka useampaan sataan metriin saakka, täysin äänetön, ei rekyyliä ja jos vasama varustetaan broadhead-kärjellä, osuma lähes metsästyskiväärin veroinen. Varsijousella on helppoa ampua väijyksistä, eikä laukauksen ääni kavalla ampujan olinpaikkaa - ase on helppoa ladata uudelleen ennen paljastumista. Sokerina pohjalla vasama lävistää luotiliivin vielä helpommin kuin ritarinhaarniskan. Eikä mitään lupia tarvita. Silti sitten Mika Murasen, Suomessa ei ole tehty yhtään henkirikosta varsijousella?

Miksi?

Ehkäpä siksi, että ne, jotka varsijousista jotain tietävät ja jotka ymmärtävät, miten vaarallinen ase se todell,isuudessa on, osaavat suhtautua siihen asianmukaisella kunnoituksella, ja tietävät vastuunsa. Se ei ole heille peniksenjatke (eikä liivintäyte), vaan vaarallinen ase, jota pitää osata käyttää ja joka vaatii vastuuta. Ja toisin kuin pienoispistooli, varsijousi ei tuo omistajalleen "kovan jätkän" tai "kovan mimmin" imagoa.

Tuolla aikaisemmin todettiin, että oikea tapa puuttua ongelmiin on puuttua niiden syihin, ei seurauksiin. Ja ongelmien syistä tulikin kirjoitettua jo eilen. Mitä voisimme tehdä toisin, ja mikä on kollektiivinen vastuumme - ettei enää tulisi uusia Auvisia ja Saaria?

Varmuudella voidaan sanoa, että jos vaikuttaa siltä, että ase tulee olemaan käyttäjälleen peniksenjatke, lupaa ei pidä myöntää ja sillä sipuli.

Tällainen tapaus

Olemmeko törmänneet samanlaisiin tapauksiin joskus aikaisemmin?

Brittiläisesti korrekti

Poliittinen korrektius on Britanniassa mennyt kauniisti sanoen överiksi.

Tulee aivan vanha Monty Python -renkutus mieleen:

Never be rude to an Arab,
An Israeli, or Saudi, or Jew,
Never be rude to an Irishman,
No matter what you do.

Never poke fun at a Nigger,
A Spick, or a Wop, or a Kraut,
And never put down...

(kaboom!)

Myyrmanni, Jokela ja Kauhajoki vasta alkua?

Eilisen murheellinen tapahtuma oli kuin kopio Jokelan murhista 10 kk sitten. Ei pelkästään toteutukseltaan, vaan myös tekijältään.

Paljon keskimääräistä älykkäämpi, yksinäinen, koulukiusattu ja syrjäytynyt.

Psykolässynlää sikseen ja face it. Suomi on äärimmäisen väkivaltainen maa. Me suomalaiset suorastaan palvomme väkivaltaa. Ei pelkästään fyysistä väkivaltaa, vaan myös henkistä ja sosiaalista. Väkivalta on meissä geeneissämme, me imemme sen jo äidinmaidosta ja koko yhteiskuntamme perustuu väkivallalle - asevelvollisuus viimeistään rikkoo poikien psyyken, ellei peruskoulu ja nuorten maailma, jossa viidakon laki on ainoa laki, ole sitä jo tehnyt. Ja väkivaltainen yhteiskunta myös tuottaa väkivaltaisia kansalaisia - tunnevammaisia, öykkärimäisiä, juroja ja aggressiivisia sellaisia. Väkivalta ei kohdistu ainoastaan kanssaihmisiin, vaan myös itseen; Suomen itsemurhaluvut ovat ns. vanhan EU:n korkeimmasta päästä.

Väkivalta on kuitenkin Suomessa evoluution tuottama sopeuma. Suomi on ollut kahden kulttuurin, itämaisen ja länsimaisen, välinen rajamaa, jossa luonto on brutaali ja jossa maa on käytännössä elinkelvoton viisi kuukautta vuodesta. Ankarat olot luovat ankaria ja tunteettomia ihmisiä. Suomessa kiltit ja sosiaaliset ihmiset yksinkertaisesti eivät ole pärjänneet - heidät on joko sotkettu suohon, orjuutettu tai he ovat kuolleet nälkään. Heidän geeninsä eivät ole periytyneet jälkipolville - väkivaltaisten ihmisten ovat. Vanha lässytys "fiksut pärjää aina" on pelkkää lässynläätä - juuri fiksut ihmiset joutuvat aina kiusaamisen, terrorin ja suoranaisen vainon kohteeksi, kun taas psykopaattiset tunnevammaiset venkulat pärjäävät aina. Suomessa tunteiden näyttäminen on ehdoton no-no - ja pahan olon näyttäminen on öykkäreille kuin avoin valtakirja: katsokaa, olen heikko, tulkaa ja repikää minut kappaleiksi!. Ja avun hakeminen merkitsee kasvojen menetystä.

Mutta näin on pakko olla. Suomalaiset sananlaskut kuten Tulis talvi ja tappais pummit! tai Älä itke ruma lapsi, ei se itku kaunista eivät synny tyhjästä. Täällä toisaalta luonto - meillä on viisi kuukautta lumipeite maassa, ja maaperämme on harvinaisen köyhä ja ilmastomme brutaali - ja toisaalta historia; olemme olleet liki tuhannen vuoden ajan vieraan valloittajan alamaisia ja olemme käyneet 1900-luvulla viisi veristä sotaa - ovat muokanneet meistä tällaisia. Väkivaltaisuutemme on sopeuma - sekä biologisen että kulttuurievoluution tuottama sopeuma niihin oloihin, joissa elämme. Ilman väkivaltaisuuttamme talvisodan ihme ei olisi ollut mahdollinen. Mutta olot ovat muuttuneet ja realiteetit sen mukana.

Suomessa väkivaltakasvatus alkaa jo pikkulapsesta - olemme kautta aikojen vihanneet lapsiamme, sillä lapsi on ollut pelkkä riesa, vaivaa ja vaatinut sen työpanoksen, joka on ollut pois pelloilta, metsistä tai kalastamasta. Lastenkasvatuksessa ohjenuora on aina ollut joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Siinä, missä juutalaisäidin stereotyyppi on aina ollut ylihuolehtiva, hössöttävä ja ylirakastava yiddishe mam, suomalaisäiti tunnetaan siitä, että hän käyttää armeijan saappaita. Lasten ihmissuhteet ovat kuin suoraan järjestäytyneestä rikollisuudesta - pikkulapset ovat kuin pieniä mafiosoja, ja teini-ikäisten maailma on kuin William Goldingin kirjasta Kärpästen herra. Omilleen jätettynä teinit muodostavat maailman, joka perustuu yksinomaan vahvimman oikeudelle, ja fiksut, empaattiset ja aikuismaiset teinit sotketaan sinne pohjalle. Juuri heistä tulee koulukiusattuja, ei niistä antisosiaalisista paskiaisista. Nuorten maailma on kuin julma peli, jota on pakko pelata ja josta poispyrkiminen merkitsee varmasti vajoamista sinne nokkimisjärjestyksen pohjalle. Koulukiusaamista on kautta aikojen Suomessa pidetty nuorten täysin normaalina tapana setviä nokkimisjärjestyksensä.

Pahoinvointi kanavoituu tytöillä ja pojilla eri tavoin. Tytöillä yleensä tapahtuu imploosio - he romahtavat sisäänpäin; syömishäiriöt, itsensä viilteleminen, oudot uskonnot ja kultit, itsensä silpominen ja muut vahingoittamiset ja psyykkiset ongelmat, kun taas pojilla tapahtuu eksploosio - he räjähtävät ulospäin. He oireilevat rikoksilla, väkivallalla ja päihteillä.

Brutalisointi jatkuu sitten asevelvollisuuden muodossa, missä sotilaiksi ja suojelualalle yleensäkin psyykkisesti täysin soveltumattomista pojista yritetään väkisin tehdä amatöörisotilaita. Yleensä siinä vain onnistutaan saamaan aikaan itsestään liikoja luulevia tottelijoita, joihin porautuu autoritaarinen tottelu ja kognitiivinen dissonanssi syvään otsaluuhun, ja joilla tunne-elämä on täysin sekaisin. Armeijan jälkeen pojilla yleensä kestää yhdestä kahteen vuoteen saada tunne-elämänsä taas kuntoon. Tytöillä taas on tärkeää olla suosittu ja että on paljon kavereita ja että kykenee manipuloimaan toisia. Tytöt ovat kuin pieniä machiavellejä - hymyn taakse on kätketty selkäpuukko. Henkinen ja sosiaalinen kiusaaminen on tyttöjen maailmassa enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ja brutalismi jatkuu sitten työpaikkakiusaamisen, pikkuihmisen vallankäytön, sosiaalipomottamisen ja katuväkivallan muodossa aikuisena. Edes vanhainkodissa ei pääse nöyryyttämiseltä, sosiaaliselta väkivallalta ja kiusaamiselta pakoon. Vasta kuolema vapauttaa meidät tästä väkivallan kulttuuristamme.

Kansankulttuurimme heijastaa tätä väkivaltaisuutta. Me suomalaiset yksinkertaisesti nautimme nähdessämme lähimmäisemme kärsivän. Törky-TV, kuten Big Brothel, Selviytyjät, Giljotiini, Pelkokerroin ja muu nöyryyttämiselle, alistamiselle, kiusaamiselle ja antisosiaaliselle toiminnalle perustuva viihde uppoaa meihin kuin hiilimonoksidi hemoglobiiniin. Inhoamme kamppailulajeja, mutta rakastamme niitä lajeja, joihin väkivalta kuuluu oheistuotteena, kuten jääkiekkoa. Uskontomme on aina ollut hyvin väkivaltainen - eivät ne Leväluhdan löydöt ole kertoneet mistään hippimäisestä wiccalaisesta pakanuuden ajasta, vaan sellaisesta pakanauskonnosta, joka on ollut verta ja räkää ja johon ovat kuuluneet ihmis- ja eläinuhrit, ja katolisuudesta teki lopun uskonpuhdistus: iloton, synkkä, kolkko ja koruton luterilaisuus sopii kansallemme kuin nenä päähän. Toisaalta meille on syntymässä meemityhjiö uskonnon osalta - luterilaisuus korvautuu nihilismillä. Nihilismi ei kuitenkaan ole pysyvä tila, vaan kaikki tyhjiöt pyrkivät ennemmin tai myöhemmin täyttymään - millä, on kysymys sinänsä. Tuleeko tilalle islam vai jotain muuta - islam nyt ainakin olisi riittävän väkivaltainen uskonto suomalaisille.

Suomalainen yhteisöllisyys liittyy perinteisesti pakkoon: pakonomaiseen yhdessäoloon kuten koulu, rippikoulu, asevelvollisuusarmeija jne. Juhlamme ovat joko tylsiä valtiollisia pakkopullia tai synkkiä uskonnollisia juhlia kuten itsenäisyyspäivä ja joulu - tai sitten vaihtoehtoisesti sikamaista väkisinjuhlimista ja juopottelua pelti kiinni, kuten vappu ja uusivuosi. Muualla länsimaissa on perinteisiä yhteisöllisiä juhlia, jotka perustuvat iloitsemiseen ilman pakkopullan tuntua. Mm. Espanjassa tomaattijuhlat, Saksassa Oktoberfest, Ranskassa kansallispäivä, Japanissa sakura-juhla jne. No, ketäpä kiinnostaa lähteä pihamaalle hillumaan, varsinkaan selvin päin, kun ulkona on kylmää ja pimeää, eikä ketään ihmisiä näy missään? Eipä kasva meillä viiniköynnökset etelärinteillä, ei kuki kirsikat puistoissa, eikä ole tomaatteja haaskattavaksi saakka.

Suomi on, paitsi syyllisyyskulttuuri, myös häpeäkulttuuri. Suomalaisen pahin pelko on tulla muitten ihmisten nolaamaksi - ja suomalaisuuteen kuuluu myös se, että apinalauman tavoin mielellään revimme kaikki erilaiset ihmiset riekaleiksi. Suomalaisilla on hyvin vähän aitoja ihmissuhteita, sillä perinteisesti vieras ihminen on ensisijaisesti ollut uhka. Internet on korvannut joillakuilla sosiaaliset suhteet tyystin - onko se hyvä vaiko paha asia, voidaan olla montaa mieltä. Mutta jos ulos lähdetään, siihen kuuluu useammin kuin ei juopottelu tai vähintään tissuttelu. Alkoholi ei pääsääntöisesti ole suomalaisille päivittäistavara vaan huume. Me käytämme sitä samalla tavoin kuin muualla käytettäisiin heroiinia tai kokaiinia.

Me niitämme nyt sitä satoa, minkä vuosisatainen kulttuurimme on kylvänyt, ja on varmaa, että Gerdtin, Auvisen ja Saaren kaltaiset kireru-tapaukset ovat vasta alkua. Suomalainen väkivaltaisuus, jota on pidetty vuosisatojen ajan pinnan alla, tulee nyt purkautumaan seuraavan parinkymmenen vuoden sisään tulivuoren lailla.

Ratkaisu ei ole tuliaseiden kieltäminen. Niin kauan kun armeijamme perustuu asevelvollisuuteen, meidän pitää sallia reserviläisille aseenkanto ja ampumaharjoittelu - muutoin armeijamme on nollan arvoinen. Eikä joukkomurhan toteuttaminen vaadi tuliaseita. Petri Gerdt toteutti oman verilöylynsä omatekoisella pommilla. Jokainen lukion kemian armoviitosilla läpipäässyt osaa rakentaa ANO-pommin. Ja Japanissa, missä tuliaseet ovat ankarasti kiellettyjä ja kontrolloitua, kireru-tapaukset toteuttavat omat verityönsä kylmillä aseilla, kuten puukoilla tai fileerausveitsillä. Filetti on äärimmäisen vaarallinen ase väärissä käsissä, paljon pistoolia tai puukkoa vaarallisempi.

Ratkaisu ei myöskään ole suomalaisen kulttuurin muuttaminen. Emme yksinkertaisesti kykene siihen. Suomalainen kulttuuri on vuosituhantinen sopeuma - sekä biologisen evoluution että kulttuurievoluution osalta - niihin brutaaleihin oloihin, jotka vallitsevat 60. ja 70. leveysasteen sekä länsimaisen että itämaisen kulttuurin välissä. Ruukinmatruuna pitää todennäköisenä, että suomalaisten väkivaltaisuus muodostaa paljon paremman puskurin Euroopan islamisaatiota vastaan kuin keskieurooppalaisten sosiaalisempi kulttuuri. Jos suomalaista kulttuuria aletaan väkisin muuttamaan, tulos on katastrofi. Ilman väkivaltaisuuttamme emme yksinkertaisesti kykene vastaamaan niihin haasteisiin, minkä evoluutio meille asettaa.

Ratkaisu ei ole pimahtajien rankaiseminen. Se on signaali siitä, että väkivaltaisuus ja lähimmäisten terrorisointi on hyväksyttävää ja sallittavaa, sillä ainoa, joka siitä todella joutuu kuseen, on uhri.

Ratkaisu ei myöskään ole näiden pimahtaneiden tapauksien leimaaminen luusereiksi, ääliöiksi tai typeryksiksi. Kaikki tietävät jo, että he ovat sellaisia, ja kaikki myös tietävät sen, että he lopulta päättivät kostaa sille yhteisölle, joka teki heistä sellaisia. Kaikki ymmärtävät - vaikkeivät halua sitä myöntääkään - että tällainen kireru ei suinkaan ole luuseriuden merkki vaan se viimeinen voiman osoitus: ette terrorisoineet minua rangaistuksetta, eikä itsemurha tällaisen verilöylyn jälkeen ole suinkaan osoitus häviämisestä, vaan siitä, että vahva ihminen päättää itse elämästään ja kuolemastaan, eikä jättäydy toisten armoille. Se on kuin kuolevan tähden supernovaräjähdys tai sitä, että nurkkaan ajetulle eläimelle ainoa pakomahdollisuus on pako eteenpäin, hyökkäys ja aggressio elämästä ja kuolemasta. On varmaa, että tällaisia tapauksia tulee tapahtumaan kymmenittäin tulevina vuosina.

Ratkaisu ei ole asennekasvatus. Nuoret ovat pikku psykopaatteja, ja pitävät asennekasvatusta pelkkänä lässynläänä, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ratkaisu ei ole myöskään se, että elämän pokerissa hävinneet yksinkertaisesti ohjattaisiin tekemään itsemurha, etteivät he olisi parempiensa tiellä. Vaikka ruukinmatruuna buddhalaisena hyväksyy itsemurhan täysin, ja myöntää että usein itsemurha tulee kaikille helpotuksena tai usein on se pienimmän riesan tie - suurinta osaa itsemurhan tekijöistä ei kukaan jää kaipaamaan - se merkitsisi katastrofia jo pelkästään asevelvollisuusarmeijan vahvuuden kannalta. Israelissa tiettävästi itsemurhaa yrittävää rangaistaan "armeijan omaisuuden turmelemisesta".

Mikä on ratkaisu? Ehkäpä mitään ratkaisua ei ole, vaan meidän on vain opittava sietämään tällaisia pimahduksia ja otettava ne hintana siitä, että saamme elää vapaassa mutta äärimmäisen väkivaltaisessa maassa. Ehkä ratkaisu on vain se, että me opettelemme tulemaan toimeen väkivaltaisuutemme kanssa ja varaudumme siihen jo lapsesta alkaen; ruukinmatruuna on aina sanonut, että sellainen äiti, joka vie lapsensa nyrkkeilysalille tai dojolle, ei voi olla huono äiti. Ei niin, että tällainen äiti kasvattaisi lapsistaan väkivaltaisia kusipäitä, vaan että hän suhtautuu ongelmiin realistisesti ja opettaa heille, että väkivaltaan voi nuorten reaalimaailmassa vastata vain väkivallalla. Nuorten maailmassa pätevät viidakon lait.

Ja toivottava sekä uhreille että tekijöille parempaa reinkarnaatiota parempaan maahan seuraavassa elämässä.

Suomi, Euroopan amerikkalaisin maa

Jälleen amerikanmeininkiä. Tällä kertaa parikymppinen, ja sosiaalialan oppilaitoksessa.

Päivitys 23.9. 2008 klo 14:22

Tähän mennessä ainakin yhdeksän kuollutta. Pyssysankari ampunut itseään Auvisen tavoin päähän, ja tätä kirjoitettaessa koomassa.

Päivitys 23.9. 2008 klo 18:06

Ampujakin, Matti Juhani Saari, on sitten vaihtanut hiippakuntaa. Yksitoista kuollutta.

Hätä ei lue ideologiaa

USA:ssa talouden täysromahdus oli vain minuuteista kiinni. Näin siis vapaan markkinatalouden mallimaassa. Valtion väliintulo todennäköisesti pelasti koko USA:n talouselämän täyshalvaantumiselta.

Kapitalismi on kuin tuli: erinomainen renki, mutta hyvin huono isäntä.

Harvinaisen typerä kuolinsyy

Tälle kaverille voisi ehdottaa jo Darwin-palkintoa.

Israelin armeija on aivan riittävän paha paikka jo sellaisenaan, että siellä kannattaisi kuolla jonkun tulehtuneen lävistyksen takia.

Ahneella on sinipunavalkoinen loppu

USA:n talouskriisi on saavuttanut nyt kulminaatiopisteensä. Kaksi suurta ja perinteikästä investointipankkia, Lehman Brothers ja Merrill Lynch, ovat kaatuneet valtion syliin, kaksi asuntolainoituspankkia, Fannie Mae ja Freddie Mac, ovat samoin valtio-ohjauksessa ja USA:n suurin vakuutusyhtiö, AIG, on selvitystilassa.

Kaikenkaikkiaan nolo juttu maailman suurimmalta talousmahdilta, joka on vuosikymmeniä vannonut vapaan markkinatalouden nimiin.

Mikäpä siinä, vapaa markkinatalous pääsääntöisesti tuottaa aivan hyviä tuloksia. Ongelma on siinä, että markkinataloudessa oletetaan ihmisten olevan rationaalisia toimijoita. Ihminen vain kun ei ole rationaalinen toimija, vaan tekee kaikki suuret päätöksensä irrationaalisesti, tunnepohjalla. Rationaalista toimijaa kutsutaan nörtiksi. Ja USA:n talouskriisissä on juurikin kyse tuosta irrationaalisesta toiminnasta - joka on jatkunut jo liki 20 vuoden ajan. Nyt onnenpyörä on pyörähtänyt ja pysähtynyt rosvosektorille.

USA:n talouskriisissä kyse on siitä, että luotonantajat ovat luotottaneet luottokelvottomia luotonottajia ja riskit ovat realisoituneet. Selkokielellä se tarkoittaa, että pankit ovat myöntäneet lainaa - pääsääntöisesti asuntosellaista - ilman vakuuksia, ja ilman taustatarkistuksia, sellaisille ihmisille, jotka mitä suurimmalla todennäköisyydellä eivät kyenneet lainaansa maksamaan. Luotottajat kattoivat riskin yhtäällä sillä, että he tulevaisuudessa kykenisivät pakkohuutokauppaamaan lainan vakuutena olleen hyödykkeen, yleensä asunnon ja toisaalta sillä, että riskiasiakkailta kannettiin korkeampaa korkoa. Lainoittajat sitten myivät lainansa eteenpäin (diskonttasivat) ne eteenpäin luottaen siihen, että diskonttokorko olisi tulevaisuudessa positiivinen eli että talouskasvu jatkuisi loputtomiin. Ja nuo diskonttopankit puolestaan myivät ne eteenpäin ulkomaisille sijoittajille kertoen, että lainojen vakuuksina olisi amerikkalaista reaaliomaisuutta, siis kiinteistöjä.

Jutussa oli vain yksi mutta. Kapteeni Edmund Blackadderia lainaten: it was bollocks. Amerikkalaispankit yrittivät varautua riskien varalle aivan yhtä mielikuvituksellisesti kuin Euroopan valtiot ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ja koko juttu lähti siitä olettamuksesta, että talouskasvu jatkuisi ikuisesti ja että asuntojen hinnat kasvaisivat jatkuvasti.

No. USA:ssa rakennemuutos on kohdellut taloutta yhtä ankarasti kuin Suomessakin. Työttömyys on USA:ssa aivan yhtä lailla riesana kuin Suomessakin, ja Kiina-ilmiö on tuhonnut valtavan määrän työpaikkoja. USA:ta on kohdellut lisäksi Intia-ilmiö, eli keskiluokan työpaikkojen, siis pitkää koulutusta ja asiantuntemusta vaativien työtehtävien ulkoistaminen Intiaan, jossa on valtava määrä englanninkielistä osaamista. USA:ssa sekä työväenluokan että keskiluokan perinteiset linnakkeet ovat murtuneet, ja työpaikat muuttuneet toisaalta epävarmoiksi ja toisaalta yhä enenevässä määrin palvelusektorille, jossa sekä palkkataso että työn tuottavuus on heikko. Koska USA:ssa työsuhdeturva on tunnetusti heikko, työttömyys merkitsee välitöntä taloudellista katastrofia.

USA:ssa Kiina-ilmiö on tuhonnut maan tuotantoteollisuuden aivan täysin. USA on deindustrialisoitunut voimakkaasti - teräskatastrofi 1970- ja 1980-luvuilla oli pelkkä alkuepisodi amerikkalaisen tuotantoteollisuuden alasajolle. Se on siirtynyt Kiinaan ja muihin alhaisen palkkatason maihin. Stora Enson Amerikan-seikkailuista jäi käteen Musta Pekka - valtava määrä konkurssikypsiä amerikkalaisia tehtaita, joita kukaan muu ei halunnut, ja ne myytiin ahneille ja typerille suomalaisille, jotka tekivät valtavan määrän peppunettoa. Ongelma tuotantoteollisuuden ulkoistamisessa vain on se, että maan oma lisäarvotuotanto tyrehtyy. Talouskasvu on kiskottava jostakin muusta kuin lisäarvon tuottamisesta. Tähän perustuu pörssipeli - osakkeille annetaan joku tulevaisuuden tuottoarvo, goodwill, jolla yritetään sitten vedättää toisia pelureita uskomaan, että tämä goodwill olisi tulevaisuudessa isompi; buy&holdaaja puolestaan ei piittaa osakkeen myyntiarvosta, vaan osinkotuotosta. Ja koska USA:ssa tuotantoteollisuus on uponnut kuin syvyyspommiosuman saanut sukellusvene, kasvua on haettu kulutuskysynnän kasvattamisesta. Tämä kuitenkin on merkinnyt jo olemassaolevan lisäarvon kierrättämistä - ja velkaantumisen kierrettä. Amerikkalaiset ovat pitäneet talouselämää pyörimässä kulutusjuhlien muodossa, ostamalla valtavan määrän hyödykkeitä velaksi. Sekä asuntoja, että myös käyttöomaisuutta (joka pääsääntöisesti on äärimmäisen huono investointi). On eletty, kuin maksun aika ei koskaan tulisi, vaan velat on kuitattu ottamalla lisää velkaa.

Ja nyt on maksun aika tullut.

Investointipankkien peli on muistuttanut lähinnä ponzausta eli pyramidihuijausta. Pyramidi on nyt luhistunut, Musta Pekka on jäänyt käteen ja riskit ovat realisoituneet. Lainoja ottaneet asiakkaat ovat osoittautuneet maksukyvyttömiksi, ja asuntoja sekä muuta reaaliomaisuutta ei enää ole saatukaan myytyä eteenpäin - maksukykyiset asiakkaat ovat kertakaikkiaan loppuneet. Ḱysyntä on tyrehtynyt ja tarjonnasta on ylitarjontaa, mikä on johtanut asuntojen hinnan - ja samalla vakuuksien arvon - romahtamiseen. Lainansa diskontanneet pankit ovat joutuneet rahoituskriisiin. Tilanne muistuttaa pitkälti Suomen 1990-luvun talouskatastrofia.

Pahaksi onneksi USA:ssa kulutuskysyntää on ylläpidetty kiinalaisella rahalla. Kiinalaiset ovat investoineet valtavan määrän rahaa amerikkalaisiin yhtiöihin sekä kiinteistöihin, ja Kiina on USA:n suurin velkoja. Sanottiinpa kommunistisesta taloudenpidosta mitä tahansa, yksi asia siihen ei kuulu ja se on holtiton riskinotto. Kiinalaisilla on nyt siis kauniisti sanoen kuristusote kraivelista amerikkalaiseen talouselämään, sillä jos USA:ssa katastrofi pääsee pahenemaan entisestään, niin Kiina on niin pahasti ongelmissa ettei ole tosikaan.

Sanotaan, että jokaisesta lamasta puolet on psykologiaa, ja koska ihmiset eivät ole järkeviä, rationaalisia ja fiksuja vaan typeriä, tunteenomaisia, irrationaalisia ja laumasieluisia, pörssit kautta maailman ovat menneet paniikkiin ja paniikki on vetänyt kurssit alas. Psykologia on pahentanut katastrofia entisestään. Lama ruokkii itse itseään; kukaan ei uskalla investoida, ja tämä puolestaan ruokkii deflaatiota.

USA on myös rahoittanut talouselämää setelirahoituksella eli dollareita on painettu triljoonamäärin. Näin on voitu tehdä, koska dollaria on pidetty kovana valuuttana ja on voitu luottaa, että kaikki ne triljoonat dollarit häviävät jonnekin ulkomaille, pois kierrosta. Euro on kuitenkin osoittautunut vielä dollariakin kovemmaksi, ja USA:n kriisi voi laukaista entistä pahemman kriisin vielä ennestään - ulkomaiset investoijat alkavat muuttamaan dollarivarantojaan euroiksi. Paitsi että tämä merkitsee dollarin valuuttakurssin romahtamista ja dollarin devalvoitumista, nuo triljoonat dollarit palaavatkin kiertoon - ja sysäävät inflaatiokierteen käyntiin.

Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on se, että monetaristinen talouspolitiikka on suuren yleisön mielissä tullut tiensä päähän. Vaikka monetarismilla saatiinkin aikaan paljon hyvää, se on kuitenkin osoittautunut yksilöiden kannalta katastrofiksi. Ei ole liioiteltua väittää, että sekä USA:n talouskriisi että Suomen 1990-luvun katastrofi olivat monetaristisen talouspolitiikan singulariteetteja - häiriöpisteitä, niitä kohtia, joissa stabiliteettimatriisin navat siirtyivät positiiviseen puolitasoon. Ryskis. Keynesiläisestä talouspolitiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin se toimii kuin junan vessa.

Ja USA on ottanut askeleen kohti keynesiläisyyttä - se on perustanut roskapankin ja se on ottanut pahimmat kriisiyhtiöt valtion hallintaan. Markkinaliberalistit ovat jo ehtineet leimata tämän sosialismiksi ja kommunismiksi, mutta hätä ei lue lakia, ja se, mikä toimii teoriassa, ei aina toimi käytännössä ja sama kääntäen. Pragmatismi on ajanut ideologian edelle. Myös shorttaaminen eli lyhyeksi myynti on nyt kielletty ja johdannaiskaupalle on pantu rajoitteita. Warren Buffet kutsui johdannaisia "pörssin joukkotuhoaseiksi", sillä niillä on mahdollista helposti saada aikaan todella kaameita katastrofeja ja hävittää omaisuuksia. Vaikka nämä toimenpiteet ovatkin vapaan pörssikaupan (= lue: keinottelun) esteitä, ne kuitenkin stabiloivat pörssiä (vrt. ensimmäisen kertaluvun termi harmonisen värähtelyn differentiaaliyhtälössä) ja tasoittavat suurimpia heilahteluita.

Mitä tästä eteenpäin? On melko varmaa, että avoimen, vapaan ja villin, pidäkkeettömän globaalin talouspolitiikan aika on ohi. Rahalla ei ole isänmaata, mutta isänmaalla on rahaa, ja kaikki talous on sotaa. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että eri talousblokit tulevat nyt linnottautumaan omien sisämarkkinoittensa turviin, ja WTO:n politiikka kärsii haaksirikon. Venäjä on jo omalta osaltaan flipannut WTO:lle tirppaa - on enää ajan kysymys, milloin Kiina tekee saman. Sen jälkeen jää nähtäväksi, miten USA:n käy - saadaanko vuoto äyskäröityä vai siirtyykö talouden valtikka Vanhalle mantereelle.

Päivitys 22.9. 2008 klo 01:27

USA:ssa siis shorttaus ja päivänsisäinen kauppa on kielletty. Australia on kieltänyt shorttaamisen täysin. Britannia on asettanut pörssiosakkeiden shorttaamiselle moratorion, joka kestää 16.1.2009 asti. Saksa, Irlanti, Sveitsi ja Kanada ovat kieltäneet pörssiosakkeilla shorttaamisen. Ranska, Hollanti ja Belgia ovat kieltäneet päivänsisäisen kaupan.

Talouden rajoitukset leviävät kulovalkean tavoin.

Päivitys 22.9. 2008 klo 12:42

USA on ottanut jäljelläolevat investointipankit tiukkaan valvontaan. Se siitä vapaasta markkinataloudesta - sen mallimaassa.

Britannia sharian pauloissa

Britanniassa on otettu käyttöön sharia eli islamin laki muslimien välisissä siviilioikeudellisissa asioissa. Sen tarkoitus on olla välimiestuomioistuin ja vain muslimien välisissä asioissa, ja tehdä esivalmistelu "viralliselle" brittiläiselle common law -tuomioistuimelle. Esikuvana on käytetty juutalaisten beit din -tuomioistuimia, jollaisia on ollut käytössä jo liki sadan vuoden ajan Britanniassa.

Sharia on tapaoikeutta, ja perustuu toisaalta Koraaniin ja toisaalta haditheihin kodifioituihin käytäntöihin. Ne perustuvat puolestaan ikivanhoihin seemiläisiin heimokulttuureissa vallinneisiin tapoihin. Sharia heijastaa sitä kulttuuria, missä se on syntynyt; paimentolaista anarkiaa ja heimokulttuuria. Sharian rikosoikeus on puhtaasti retributiivista, ja sharian siviilioikeus puolestaan patrimoniaalista sekä patriarkaalista. Innokkaimmin shariaa on ajanut - paradoksaalisesti, muttei lainkaan yllättävästi - Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams, jonka tiedetään olevan hyvin islam-myönteinen.

Verrattuna roomalaiseen oikeuteen, anglosaksiseen common law -oikeuteen tai edes halakhaan eli juutalaiseen lakiin, sharia on hyvin alkukantainen, kehittymätön ja sisäisesti ristiriitainen oikeusjärjestelmä. Se ei tunnusta mitään oikeusperiaatteita eikä sillä ole muita tavoitteita kuin retribuutio eli suomeksi sanottuna kosto, eikä se myöskään tunnusta lex talioniksen kantavaa periaatetta siitä, että rangaistuksen tulee olla tasapainossa rikoksen kanssa, vaan pikemminkin rangaistukset ovat drakonisia - ylimitoitettuja rikokseen nähden. Se siis on askel taaksepäin jopa Mooseksen laista. Sharian edessä myöskään ei lähdetä siitä perusolettamuksesta, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia ja tasavertaisia, vaan muslimimiehet ovat kaikkein tasa-arvoisimpia ja dhimmit ja musliminaiset sen jälkeen ja pakanoilla, kuffar (= polyteisteillä, ateisteilla ja buddhalaisilla) ei sitten olekaan mitään oikeuksia. Sanalla sanoen sharia on ristiriidassa niin roomalaisen kuin anglosaksisenkin oikeuden että myös YK:n ihmisoikeusjulistuksen kanssa, ja sharian käyttöönotto merkitsee kaikkien näiden pilkkana pitämistä ja niistä irtisanoutumista.

Jutun juju on siinä, että sharia on kokonaisvaltainen oikeusjärjestelmä. Siitä on mahdotonta ottaa irti ja eroon yhtä osaa, ja soveltaa sitä vaikkapa siviilioikeudessa ja sitten siirtää syrjään muut, tai soveltaa sitä vain muslimien keskinäisiin juttuihin. Muslimeille sharia on kaiken kattava ja yleismaailmallinen ja yleismitallinen oikeusjärjestelmä, jota tulee soveltaa niin siviili-, hallinto- kuin rikosoikeudessakin, ja niin muslimeille, dhimmeille kuin kääfireillekin, eroa tekemättä. Toisin kuin beit din, joka koskee vain juutalaisia ja perustuu talmudilaisiin asetuksiin oikeudesta ja jota vodaan soveltaa vain juutalaisten keskinäisiin juttuihin, sharia koskee aivan kaikkia.

Puhtaasti juridisessa mielessä Britannian valtio on luopunut legitimiteetistään ja Britannian valtio on olemassa enää vain väkivaltamonopolina. Valtion ainoa olemassaolon oikeutus on se, että se ylläpitää oikeusjärjestelmää ja lakeja, ja että sillä on oikeuslaitoksen monopoli. Tämä tarkoittaa suvaitsemattomuutta kilpailevia oikeusjärjestelmiä kohtaan - olivatpa ne luonteeltaan uskonnollisia, poliittisia, toverituomioistuimia tai sakinhivutusta. Tästä syystä Britannian valtio ei ole hyväksynyt eikä tunnustanut katolisen kirkon kanonista oikeutta eikä bysanttilaista ortodoksisen kirkon kanonista lakia. Roomalaisen oikeuden peruspilarina voidaan pitää Kahdentoista taulun lakia (Leges XII Tabulorum), ja lopulta roomalainen oikeus koottiin yhtenäiseksi keisari Justinianuksen hallintokaudella muotoon Corpus iuris civilis. Roomalainen oikeus muodostaa yhä tänäkin päivänä länsimaisen oikeuden perustan, ja siinä ensimmäistä kertaa tehdään ero kirjoitetun lain sekä oikeusperiaatteiden välille, ja siinä myös selkeästi erotetaan tapaoikeus säädösoikeudesta, ja luodaan pohja legaliteettiperiaatteelle. Olkoonkin, että anglosaksinen common law-oikeus ei tunnusta kaikkia roomalaisen oikeuden periaatteita, sharia on niin pahasti ristiriidassa jo pelkästään Magna Cartan kanssa, että sen käyttöönotto merkitsee paluuta pronssikauteen.

Erityisen julma ja ankara sharia on naisten osalta, sillä sharia lähtee jo siitä perusperiaatteesta, että Allah loi ihmiset epätasa-arvoisiksi ja naiset ovat miehiin nähden jo periaatteellisesti alempiarvoisia. Sharian mukaan mm:

* naisen todistuksen arvo on vain puolet miehen todistuksesta
* nainen voi periä ainoastaan puolet siitä mitä mies
* nainen on aina holhouksenalainen, joko isänsä tai aviomiehensä
* naisilla on käänteinen todistetaakka, eli heidän on itse todistettava syyttömyytensä
* naisia koskevat monenlaiset pukeutumis- ja puhtauslait
* naisella avioliiton ikäraja on sharian mukaan 9 v - sama kuin missä Aiša naitettiin
* naisella ei ole oikeutta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, miehillä on
* naisella ei ole oikeutta avioeroon, miehellä on
* naisella ei ole oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen; miehellä on oikeus kurittaa naista ruumiillisesti, kuitenkin niin, ettei pysyviä ruumiinvammoja synny.

On selvää, että sharia on äärimmäisen seksistinen, misogyyninen ja patriarkaiaalinen. Kuitenkin feministit kautta linjan ovat olleet hiljaa kuin pissi sukassa? Miksi? Syy on luonnollinen: sharia kaivaa maata länsimaisen oikeusjärjestelmän alta, ja kaikki länsimainen on feministeille vihollinen. Heikentämällä musliminaisten asemaa vahvistetaan länsimaisen miehen vihollisen - muslimimiehen - asemaa, ja samalla hyökätään länsimaista oikeusjärjestelmää, länsimaisen miehen turvaa, vastaan. vanhan dialektisen periaatteenm ukaanhan ristiriidat, sorto ja vihamielisyys pitää kärjistää äärimmilleen ennenkuin vallankumous voi tapahtua. Sensijaan musliminaiset itse eivät ole olleet hiljaa, ja juuri he ovat voimakkaimmin vastustaneet sharian käyttöönottoa. Kanadassa samanlainen yritys ottaa sharia käyttöön kaatui juuri musliminaisten - ei suinkaan feministien - vastustukseen.

Sharia kuitenkin on jo nopeasti noussut Britanniassa juridisesti sitovaksi - siitä nimittäin tulee sitova, jos molemmat osapuolet suostuvat sen päätökseen. Näin esimerkiksi perheväkivalta käytännössä legitimoidaan - chorizoksi murjottu nainen tuskin miehensä koston pelossa lähtee hakemaan brittiläiseltä oikeudelta muutosta, jos ja kun sharia "sovittelee" tilanteen lähettämällä miehen imaamivetoiselle vihanhallintakurssille. Samoin nainen, jos hänen isänsä ei kykene tai halua ajaa hänen asiaansa, voidaan laillisesti ryöstää holhoussäännösten mukaisesti. Oikeuslaitoksen proxyttaminen merkitsee sitä, että esimerkiksi perinnönjaot voidaan tehdä täysin sharian mukaisesti ja jättää tyttäret joko kokonaan perinnöttä tai sitten antaa heille vain puolet poikien perinnöstä, eikä brittiläisellä oikeudella ole siihen nokan koputtamisesta. Legitimiteettiperiaate ja lain yleissitovuus siis vedetään käytännössä vessasta alas. Laki ei enää ole sama kaikille.

Sharian perusheikkous on se, että musliminaisella ei ole valinnanvaraa muslimiyhteisön sisällä. Muslimiyhteisön tiukka toverikuri kunniamurhineen pitää huolta siitä, että sitä shariaa käytetään - tai sitten nainen joko pahoinpidellään tai tarvittaessa kunniamurhataan; kieltäytyminen shariasta katsotaan uskonpetturuudeksi, ja sharia säätää uskonluopumuksesta kuolemanrangaistuksen. Eli vaikka vaihtoehtona olisi brittiläinen common law -oikeus, muslimiyhteisön tiukka sisäinen toverikuri pitää huolta siitä, että tämä vaihtoehto tullaan sivuuttamaan täysin.

Ruukinmatruunan naisnäkökulma asiaan on, että Britannia on jo ottanut sen askeleen kohti barbariaa, josta on vaikeaa enää palata takaisin. Jäämme katsomaan, ovatko kivitykset ja raajojen katkomiset enää vain ajan kysymys.

Huono arkkitehtuuri, osa III

Helsingin kaupunki on lopettamassa Stop töhryille! -kampanjaa, mutta nollatoleranssi graffitien ja töherryksen osalta jatkuu. Projekti ulkoistetaan yksityiselle FPS-vartiointiyritykselle.

Ruukinmatruuna tuntee tiettyä kiinnostusta arkkitehtuuriin, ja hänen henkilökohtainen mielipiteensä on, että 1930-luvulta lähtien kaikki arkkitehtuuri on ollut pääsääntöisesti rumaa, halpaa ja huonoa. Syy, miksi näin on, on kerrottu jo aikaisemmin - modernistiset rakennukset ovat karuja, luonnottomia, kylmäkiskoisia ja halvan näköisiä paljaine pintoineen, ja luonto puolestaan kammoaa paljasta pintaa.

Modernistien eniten rakastama rakennusmateriaali on betoni. Siitä syystä, että se on valukiveä; siitä on mahdollista nopeasti valaa plastisia, muodokkaita pintoja ja valmistaa valmiita rakennuselementtejä. Valitettavasti vain myös betoni on kaikista rakennusmateriaaleista kalsein, kylmäkiskoisin ja tylyin. Betonirakennus, olipa se kuinka "rehellinen", "koruton" tai "ankara", huokuu aina kylmäkisoisuutta, tunteettomuutta ja kalseutta. Betonibrutalismia ei turhaan kutsuta brutalismiksi, koska se on brutaalia.

Ja tällainen "konstailematon", "rehellinen", "koruton" tai "koreilematon" sileä ja viimeistelemätön tyhjä pinta vetää töhryjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. Ei ole sattumaa, että graffitistit mieluimmin sotkevat juuri modernistisia rakennuksia - luonnottomat paljaat pinnat ovat kalseita ja tylyjä, ja myös paljaassa pinnassa niin töhryt kuin sääistymisen jäljetkin näkyvät kauas - ja pitkään. Graffiti on osa kaupunkikuvaa silloin, kun kaupunkikuva on luonnoton ja ruma. Ei niin, että siitä tulisi näin koristeellisempi ja/tai hienompi, vaan niin että graffiti on antipatiaa niille läteille, jotka tekevät sikoja.

Eri rakennusmateriaalit antavat erilaisia signaaleja. Puu on elävä ja se huokuu lämpöä. Teräs ja lasi puolestaan merkitsevät voimakkuutta, mutta myös turvallisuutta sekä plastisuutta - teräs taipuu osaavan tekijän käsissä aivan uskomattoman kauniiksi. Betoni puolestaan on kylmäkiskoinen, tyly ja huokuu kylmyyttä. Tiili on puun tavoin luonteva ja lämmin materiaali, ja varsinkin naiset rakastavat tiiltä. Luonnonkivi puolestaan symboloi paluuta juurille.

Silloin, kun arkkitehti antaa materiaaliensa näyttää materiaaleilta luonnollisimmillaan, hän myös antaa näiden materiaalien kertoa omat signaalinsa yleisölleen. Harmaa, viimeistelemätön, käsittelemätön ja rappaamaton betoni antaa suunnilleen sellaisen signaalin yleisölleen, joka voitaisiin tulkita sanoilla haistakaa v-u!. Ja katsojat myös vastaavat samalla mitalla - Viljo Revellin ja Aarno Ruusuvuoren rakennuksia on vuodesta toiseen luonnehdittu sanalla "silmänsolvaus", sillä ne todella ovat sitä. Luonnottomia, rumia, kylmäkiskoisia, kolkkoja, epäfunktionaalisia ja huokuvat tylyyttä, piittaamattomuutta, koppavuutta - ja halpuutta.

Kun arkkitehdit tekevät rakennussuunnitelmiaan, niin CAD-ohjelmat eivät ikinä luo rakennusten pintaan ilmansaasteita, töhryjä, mainoksia ja muita kaupunkikulttuurin sivutuotteita. Samoin rakennusten pienoismallit näyttävät aina täysin pristiineiltä, sliipatuilta ja vastarakennetuilta. Mutta kuka tahansa kaupungissa asuva tietää sääistymisen ja sen vaikutuksen - miten ilmansaasteet, leväkasvusto, jälkälä, home, sade, eroosio ja kemiallinen rapautuminen vaikuttavat rakennuksiin ja materiaaleihin. Arkkitehtien rakastama valkoinen väri ei kertakaikkiaan sovi Suomen ilmastoon - se sääistyy kolmessa vuodessa laikukkaaksi, ikäväksi, harmaaksi ja rumaksi. Tämän ilmiön voi itse kukin havaita vaikkapa ylikulkusilloissa, parvekkeissa tai muissa valkoisissa rakenteissa. Ne sääistyvät harmaiksi, laikullisiksi ja valumajälkisiksi - niin, että sääistyminen vieläpä tapahtuu ylhäältä alaspäin. Paljas betoni puolestaan sääistyy tummanpunertavaksi betonihiekan rautaoksidin noustessa pintaan kalsiumkarbonaatin rapautuessa, ja tarjoaa levälle mainion kiinnittymispinnan. Pahinta on vielä, että jos betonia ei ole mitenkään käsitelty muottilautojen poistamisen jälkeen - niin, että betonissa on jäljellä vielä muotin lautojen ja puunsyiden kuviot. Sellainen sääistyy todella kamalaksi.

Modernistinen kaupunki on yksiselitteisesti ruma. Sellaiseen graffiti ja töhryt kuuluvat kuin finni teinitytön kasvoihin.

Mutta modernismilla on riesanaan vielä yksi ongelma. Paitsi että modernistinen arkkitehtuuri on rumaa ja perspektiivitöntä, se on myös historiatonta. Modernistinen arkkitehtuuri on rumuudessaan kuin muistinmenetys; modernismin tyyliin rakennetut kaupungit vaikuttavat nousukasmaisilta, keinotekoisilta ja täysin historiattomilta. Vaikka Brasilian pääkaupungista Brasíliasta suunniteltiin maailman hienointa ja arkkitehtuuriltaan upeinta kaupunkia - suunnittelijoina olivat Oscar Niemeyer, Le Corbusier, Lucio Costa ja Roberto Marx - niin tuloksena oli keinotekoinen kulissikaupunki, aivan kuin suoraan jostain Godzilla-elokuvien lavasteista varastettu. Brasíliasta puuttuu se luonnollisuus, elävyys ja henki, joka on historiallisilla, luonnollisilla tavoin kasvaneilla kaupungeilla, kuten Lontoolla, Roomalla tai Barcelonalla, ja siltä puuttuu historia täysin. On vain pelkkiä betonilaatikoita, ja siellä täällä pöyhkeileviä ja pompöösejä science fiction -elokuvista tuttuja monumentaalirakennuksia, jotka todellakin näyttävät huonolta ja vanhalta scifiltä. David Szondy on käsitellyt juuri tätä aihetta omilla sivuillaan. Miksi haluamme mennä ihastelemaan arkkitehtuuria Firenzeen tai Milanoon, mutta emme Brasíliaan - tai Rovaniemelle (joka on lähes kokonaan Alvar Aallon suunnittelema)? Miksi Tukholman Vanhakaupunki koetaan ihastuttavaksi paikaksi, mutta Hagsätraa ei?

Arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija voi puhua ihan mitä haluaa "rehellisyydestä", "konstailemattomuudesta", "suoruudesta" tai "koruttomuudesta". Tavallinen kaduntallaaja näkee rehellisyydessä kylmäkiskoisuutta, konstailemattomuudessa ikävystyttävyyttä, suoruudessa tylyyttä ja koruttomuudessa rumuutta. Entäpä sitten "stop töhryille"? Kampanjan vetäjillä voi toki olla motiivinaan, että betonin tulee näyttää betonilta eikä pikkulasten piirustuspaperilta, mutta niin kauan kun pinta näyttää tyhjältä, sileältä, harmaalta ja ikävältä piirustuspaperiarkilta, on varmaa, että aikuisiksi kasvaneet pikkulapset tulevat vääntämään siihen tageja ja muita pikkulasten piirustuksia.

Mietitäänpä elokuvaa Kellopeliappelsiini. Siinä esiintyvä arkkitehtuuri on juuri tuollaista rehellistä, konstailematonta, korutonta ja ankaraa (lue: kylmäkiskoista, ikävystyttävää, rumaa ja tylyä) - ja ihmiset myös sen mukaisia. Tekevätkö siat lättejä vaiko lätit sikoja? Vasemmistolaisittain ajatellen niillä on, hmmm - dialektinen keskinäissuhde.

Ohessa vielä lisää arkkitehtien megalomaanisia aivopieruja, joista - onneksi - ei ole tullut mitään. Theodore Dalrymple on käsitellyt myös sitä, kun huono arkkitehtuuri yhdistyy megalomaaniseen persoonallisuuteen, kolumnissaan.