Gandhin viisaus

Mohandas (Mahatma) Gandhi esitti aikoinaan neliportaisen viisauden siitä, miten poliittinen aate etenee.

1) Ensin he vaikenevat sinut kuoliaaksi.
2) Sitten he nauravat sinulle.
3) Sitten he yrittävät tuhota sinut.
4) Sitten sinä voitat.

Ja tämä täsmälleen sama kehityskaava tuntuu nyt toimivan perussuomalaisten kanssa. Ensin kansakunnan kaapinvartijat vaikenivat ne asiat, mistä perussuomalaiset puhuivat, kuoliaaksi, ja leimasivat protestoijat pelkiksi sekopäiksi. Tämän jälkeen heidät yritettiin leimata naurettaviksi häiriköiksi ja kompromettoida joko vähämielisiksi, junteiksi, sivistymättömiksi tai heikosti koulutetuiksi. Kun osoittautui, että näin ei ollutkaan, vaan että persuja ovat äänestäneet nimenomaan nuoret, kaupunkilaiset pitkälle koulutetut konservatiivit, niin valtamedia ja intellektuellit ovat nyt julistaneet avoimen sodan Persuja vastaan.

Ja sitä sotaa heivät voi voittaa. Vastassa ei ole nyt Tony Halmeen kaltainen yksittäinen jurpo, vaan valtava määrä pitkälle sivistyneitä ja monissa liemissä keitettyjä miehiä ja naisia.

-tanan tunarit. Tuolla toiminnalla pelattiin isoslammi persujen pussiin. Tähän mennessä persujen äänitorvet ovat käyttäytyneet äärimmäisen hillitysti, hermonsa säilyttäen, ja esittäneet blogeissaan ja teksteissään pelkästään verifioitavissa olevaa asiatietoa - ilman sarvia ja hampaita, ilman kiihkomielisyyttä.

Vennamon sanoin kyllä kansa tietää. On mahdollista naruttaa kaikkia jonkin aikaa ja joitakin kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa, ja valtamedian ongelmana on se, että siellä on valtava määrä poliittisesti korrekteja generalisteja vastassaan pieni joukko sanavalmiita spesialisteja, ja niin kauan kun valtamedia yrittää pärjätä asiatiedolla, he taistelevat ylämäkeen. Mutta jos valtamedia alkaa valehtelemaan, se menettää lopullisesti uskottavuutenne. Ja jos valtakunnan eliitti halveksii omia kansalaisiaan, se sahaa sitä oksaa, jolla se istuu.

Miten Persut sitten olisi pitänyt hoidella? Ensinnäkin ottamalla heidät ja heidän esittämänsä asiat vakavasti ja nyhtää heiltä piikki irti jo alkuunsa. Kohdata heidät ja heidän esittämänsä argumentaatio asiatiedolla - ei ideologialla eikä poliittisella korrektiudella, ja näin riisua heidät aseista. Toimimalla niin, ettei mitään katkeruutta ns. kansan suurissa riveissä olisi ylipäänsä päässyt syntymäänkään, ja tiedostaa ne aivan todelliset ongelmat, joiden osalta Persut ovat nostaneet kissan pöydälle. Yksi gramma ennaltaehkäisyä vastaa kuitenkin kiloa lääkettä, ja Persujen lääke maistuu lipeänkitkerälle.

Pahin mahdollinen tilanne on silloin, jos joku Persujen johtajista kokee Pim Fortuynin kohtalon. Sen jälkeen Suomi muuttuu aivan toisenlaiseksi paikaksi kuin nyt - ja se muuttuu nopeasti.

Palautetaan mieliin se Eppu Normaalin Rääväsuita ei haluta Suomeen. Voidaan soittaa akuankkakierrolla.

Olen anarkian uhoaja
ja lapsienne tuhoaja
Mä rääyn ja heitän herjaa vaan
ja lyön nenää lattiaan
Pioneereille olen faskisti
ja faskisteille pioneeri
Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan
jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan

Mitä enemmän - nostatte kohua
sitä enemmän - lapsenne rakastaa mua

Mutta Mikko on siisti ja turvallinen,
Mikko on yhteiskuntakelpoinen
Systeeminvartija se Mikon on työ
- lapset oman vallankumouksensa syö
Pioneeri-idolit ne MTV:ssä
esiintyvät Marionin vanaveessä
ja ihmettelee, miksei lapset tahdo kuunnella
vaikka ne on eliittiä sekä taidetta

Mitä enemmän - nostatte kohua
sitä enemmän - lapsenne rakastaa mua

Kassandran virka

Ruukinmatruuna on toisinaan verrannut itseään Kassandraan. Kreikan tarustoa tuntemattomille mainittakoon, että Kassandra oli yksi Priamoksen 99 lapsesta, ja papitar. Hän oli joutunut riitoihin Apollonin kanssa, joka puolestaan oli kironnut tämän - hiukan erikoislaatuisella kirouksella. Kiroukseen kuului nimittäin se, että Kassandra puhuisi aina totta, mutta kukaan ei tulisi uskomaan häntä.

Persujen vaalivoitto on herättänyt katkeruutta, närää ja vihaa. Ruukinmatruuna kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että vox populi, vox Dei - tuollainen vaalitulos kuuluu demokratiaan ja se kertoo siitä, että ns. kansan syvät rivit ovat turhautuneita, koska Persut - samalla tavoin kuin SMP (vennamolaisittain siis Sirkka, Minä ja Pekka) - on protestipuolue. Ei Suomen demokratia yksiin Persuihin kaadu kun ei se kaatunut kommunsteihinkaan.

Ruukinmatruuna ottaa nyt Kassandran viitan harteilleen ja antaa ilmaisen vinkin, jolla Persut kesytetään. Tietenkään kukaan ei kuuntele ruukinmatruunaa, mutta kuitenkin.

Antakaa perussuomalaisille vähän valtaa. Ei liikaa, ei merkityksetöntä, mutta jotain tärkeää mutta vähäarvoista. Sellaista, mihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, missä he joutuvat ihan oikeasti ottamaan vastuuta, tekemään työtä selviytyäkseen siitä ja jossa he joutuvat selittämään asiat myös omilleen.. Jos he selviävät siitä, silloin Persut ja heidän esittämänsä kannattaa aikuisen oikeasti ottaa vakavasti. Jos he eivät selviä siitä - niin tavataan sitten uudestaan vaaleissa neljän vuoden jälkeen.

Ja koko hommassa kannattaa muistaa ne Martti Syrjän viisaat sanat, kappaleesta Rääväsuita ei haluta Suomeen, levyltä Aknepop (Poko Records, 1978):

Mitä enemmän - nostatte kohua
sitä enemmän - lapsenne rakastaa mua

Miksi arabien imperiumi romahti?

Yksi historian suurimpia tuntemattomia on arabien imperiumi. Arabien imperiumi - kalifaatti - on kerran ulottunut Pyreneiltä aina Intiaan, ja se on ollut suurin seemiläinen valtiomuodostelma, mitä on milloinkaan ollut olemassa. Mutta se kuitenkin romahti ja luhistui yhtä nopeasti kuin syntyikin. Miksi?

Jos jätämme erilaiset rasistiset selitysmallit seemiläisistä omaan rasistiseen arvoonsa, ja keskitymme historiantutkimuksessa olennaisiin seikkoihin sekä memetiikkaan, niin arabi-imperiumin kohtaloa voidaan pitää varoittavana esimerkkinä. Arabi-imperiumi oli Arnold Toynbeetä siteeraten tuomittu luhistumaan jo startissa.

Arabi-imperiumi sai alkunsa profeetta Muhammedin sota- ja valloitusretkistä. Niccoló Machiavellin mukaan kaikki pasifistiset profeetat ovat aina epäonnistuneet (Jeesus päätyi ristille, Savonarola roviolle) ja kaikki militaristiset profeetat ovat aina onnistuneet, ja hän käytti Muhammedia esimerkkinä. Muhammedin kuollessa arabi-imperiumi kattoi koko Arabian niemimaan.

Arabeilla oli kolme etua puolellaan: yhteinen kieli (arabia), yhteinen uskonto (islam) ja varma ideologia siitä, että koko maailmasta on tehtävä yksi ainoa imperiumi, dar-al-islam. Muhammedin seuraaja, Abu Bekr, julisti Ne teistä, jotka uskoitte Muhammediin, tietäkää että Muhammed on kuollut, mutta ne teistä, jotka uskoitte Allahiin, tietäkää että Allah elää ja hallitsee! ja tästä alkoi rynnistys. Kristitty Bysantti ja zarathustralainen sassanidi-Persia olivat sotineet 300 vuoden ajan toisensa näännyksiin, ja Persia oli arabien ensimmäinen saalis. Bysanttilainen Palestiina romahti seuraavana, ja nopeasti seuraavina putosivat Egypti, Libya, Tunisia ja Länsi-Afrikka. 50 vuotta profeetan kuoleman jälkeen islam oli levinnyt kaikkialle Marokosta Afghanistanin rajoille. Tämä valtava rynnistys toi aavikon pojille valtavan määrän sotasaalista - rahaa, jalokiviä, kiinteistöjä ja ennenkaikkea orjia. Aavikon pojat olivat rynnistäneet kymmenentuhatta kilometriä ruosteiset käyräsapelit välkkyen, ja nyt he huomasivat olevansa valtavan imperiumin herroja.

Vaikka sanbotaan, että barbaarit omaksuvat valloittamiltaan sivistyskansoilta ensimmäisenä paheet, islamin fanaattisuus ja sisäänkoodattu absolutismi säästivät heidät viinin ja oluen paheelta. Niinpä tuo äkkirikastuminen johti siihen, että uusiksi herroiksi nousseet entiset aavikkorosvot alkoivat sivistää itseään. Arabien imperiumi - kalifaatti - oli syntynyt.

Arabien imperiumi perustui islamin päälle. Islam on äärimmäisen aggressiivinen ja sotaisa uskonto - siihen on syväkoodattu pyhän sodan käsite sisään. Islam on memeettisessä katsannossa valloittajameemipleksi - se leviää väkivaltaisesti, syrjäyttämällä ja tuhoamalla muut meemit tieltään ja lisääntyen mahdollisimman nopeasti. Mutta samalla siihen on kylvetty tuhon siemenet sisään. Valloittajameemipleksi voi selviytyä vain niin kauan, kun se kykenee ekspansioon, valloitukseen ja kasvuun; kohdatessaan vastarintaa se stagnoituu ja luhistuu. Arabien imperiumi laajeni sadan vuoden ajan - 600-luvun puolestavälistä 700-luvun puoleenväliin. Sinä aikana se levittäytyi Espanjaan asti lännessä ja Intiaan asti idässä.

Arabien imperiumissa oli sama perusvika kuin Rooman imperiumissa - joka sivumennen sanoen oli myös valloittajameemipleksi. Se oli orjanomistajayhteiskunta. Islamiin on syväkoodattu pyhän sodan käsitteen ohella myös orjuus - koko islamin etiikka perustuu orjuuden käsitteelle, ja esimerkiksi avioliittoa pidetään yhtenä orjuuden muotona, missä vaimo on miehensä orja. Orjanomistajayhteiskunta nimittäin ei kykene luomaan minkäänlaista talouskasvua eikä lisäarvoa - se luo äärimmäisen polarisoituneen yhteiskunnan, jonka talouspohja perustuu alkutuotannolle ja jossa on mahdotonta ylläpitää mitään teollisuutta ja jonka kaupankäynti jää pelkän basaaritalouden tasolle. Ja Arnold Toynbee, joka on tutkinut Rooman valtakunnan nousua, kasvua ja katastrofia, on päätynyt johtopäätökseen, että Rooma oli alusta saakka tuhoon tuomittu. Se saattoi menestyä vain niin kauan kun se laajeni; heti kun laajeneminen pysähtyi, se luhistui. Arabien imperiumi koki täsmälleen saman kohtalon.

Syy oli siinä, raha - nervus rerum - on elintärkeää minkä tahansa imperiumin ja sivilisaation ylläpidolle, ja kun rahantulo lakkaa, seurauksena on katastrofi. Ja arabien imperiumille kävi juuri noin.

Arabien imperiumin ainoa tulonlähde oli sota. Siis sodankäynti, ryöstäminen ja sotasaalis. Sota palveli kahta tarkoitusta; ensinnäkin sillä saatiin rahaa ja toiseksi, sodassa tapatettiin ylimäärämiehet pois. Väkiluku pysyi stabiilina ja rahaa virtasi sisään - se merkitsi siis talouden nettokasvua.

Ja mitä vähemmän on jakajia ja mitä enemmän jaettavaa, sitä tyytyväisempiä kaikki ovat. Sivistys nousi - arabit olivat saaneet kristityiltä bysanttilaisilta saaliikseen valtavan määrän luostarien aarteita ja muinaiskreikkalaisia ja -roomalaisia teoksia. Arabit omaksuivat nyt tuon kaiken - kun Länsi-Euroopassa elettiin ns. pimeitä vuosisatoja (kansainvaelluksesta karolingiseen renessanssiin), arabien sivistys eli kulta-aikaansa. Samalla he toivat Idästä valtavan määrän hindulaista ja buddhalaista kirjallisuutta ja tietämystä, ja loivat niistä synteesin. Samaan aikaan Itä-Eurooppa oli helisemässä slaavien, avaarien ja kasaarien sekä madjaarien kanssa, ja Itä-Roomalla oli riittävästi riesaa heistä.

Entäpä sitten, kun arabit kohtasivat Kaarle Martelin joukot Poitiers'issä, Bysantin joukot Vähässä-Aasiassa ja fanaattiset hindujoukot Intiassa? Aivan oikein, valloitus pysähtyi. Sotasaalista ei enää virrannut sydänmaille eikä ylijäämäpojista enää päästy eroon. Talouskasvu tyrehtyi - ja taloudesta tulikin yhtäkkiä nollasummapeli.

Tuo valtava sotasaaliin virta - vastikkeeton tulo - arabien sydänmaille aiheutti ensin valtavan inflaation. Kyseessä on täsmälleen sama ilmiö kuin luonnonvarakirouksessa. Samoin kuin Roomassa, sotasaaliin virta Arabiaan aiheutti Hollannin taudin - kaikki muut tuotannon muodot näivettyivät. Orjanomistajatalous vain pahensi tilannetta. Arabi-imperiumi jakautui jyrkästi upporikkaisiin orjanomistajiin ja rutiköyhiin orjiin ja kerjäläisiin, eikä keskiluokkaa ollut. Koska keskiluokkaa ei ollut, ei ollut myöskään liikkuvaa pääomaa eikä tuotantoa eikä ostovoimamassaa.

Hollannin-tauti on itse asiassa syväkoodattu koko islamiin - dhimman muodossa. Usein kuulee väitettävän että islam on suvaitsevainen uskonto ja että arabi-imperiumissa muslimit, kristityt ja juutalaiset elivät sulassa sovussa. Tämä on K₂CO₃:aa - todellisuudessa "kirjan kansoille" eli kristityille, juutalaisille ja zarathustralaisille on varattuna dhimma eli "suojelu" joka tarkoittaa täsmälleen samaa kuin olla mafiapomon suojeluksen alaisena. Dhimmi on toisen luokan kansalainen, jonka ei sallita kuolla, muttei oikein elääkään. He joutuvat kohtaamaan jatkuvaa ahdistamista, terroria ja väkivaltaa sekä kiusantekoa, jonka tarkoitus on nujertaa heidät henkisesti niin, että he ymmärtävät kääntyä islamiin - muslimit olivat veroista vapaat. Yksi tärkeä keino tässä ovat kiskurimaiset verot, tärkeimpänä jizya, suojelumaksu, sekä jatkuva pilkanteko ja nöyryyttäminen. Ja kuitenkin sekä kristityt että juutalaiset olivat arabi-imperiumissa kaikkein ahkerinta, työteliäintä ja bisnesvainuisinta väkeä. Joka kerralla, kun joku kristitty tai (harvemmin) juutalainen kääntyi islamiin, valtakunta menetti hänen verotulonsa - jotka lankesivat sitten muiden dhimmien maksettaviksi - jotka puolestaan sitten kääntyivät islamiin. Kun tätä ketjureaktiota jatkui riittävän pitkään, vaikutus oli täsmälleen sama kuin luonnonvarakirouksella ja Hollannin taudilla: veropohjan täydellinen romahtaminen. Dhimma oli siis käytännössä omaan talousjalkaan ampumista. Arabit eivät milloinkaan tehneet mitään investointeja valloittamiinsa maihin eivätkä milloinkaan kehittäneet teollisuutta, pörssitoimintaa tai liiketoimintaa - vaikka heidän kaupankäyntinsä oli laajamittaista, se jäi yksilöiden harteille eikä koskaan laajentunut yhtiöpohjalle. Heidän taloutensa oli aivan puhdas Raubwirtschaft, ryöstötalous. Heillä ei ollut teollisuutta eikä vientituotantoa; kauppa oli, kuten Roomallakin, hyvin laajamittaista, mutta pääsääntöisesti ylellisyystavaroiden kauppaa, mikä ei tuota lisäarvoa.

Arabien imperiumilla oli siis kaksi kohtalokasta riesaa jo tässä vaiheessa: Hollannin tauti vastikkeettoman sotasaaliin muodossa ja siitä seurannut inflaatio, sekä veropohjan romahtaminen dhimman takia. Kun laajeneminen lakkasi ja tulopohja romahti, mutta imperiumin ylläpito vaati jatkuvasti rahanmenoa, liikkeellä ollut rahamäärä seurasi täysin rahan kvantiteettiteoriaa ja supistui; inflaatio kääntyi miinusmerkkiseksi - deflaatioksi.

Deflaatio merkitsee liikkeellä olevan rahamäärän supistumista. Tällöin ostovoima laskee jatkuvasti, mutta myös hinnat putoavat koko ajan. Deflaatiota pidetään yleisesti pahempana asiana kuin inflaatiota, sillä se raunioittaa nopeasti maan talouden. Taloudesta tuli ensin nollasummapeli, eli minkä yksi voitti, toisen oli hävittävä - ja lopulta supistuvien markkinoiden peli, jossa yhtä lukuunottamatta kaikki lopuksi hävisivät.

900-luvulle tultaessa kalifaatti oli konkurssikypsä. Rahaa ei riittänyt enää infrastruktuurin ylläpitoon, sivistyksen ylläpitoon eikä sosiaalitoimeen. Yhteiskunta oli polarisoitunut valtavasti, ja sisällissodat sekä kapinat seurasivat toisiaan. Lopulta köyhtynyt kalifaatti hajosi kolmeen osaan: Cordoban, Bagdadin sekä Kairon kalifaateiksi.

Talouskatastrofi merkitsi myös sivistyskatastrofia. Sotasaalis ja ilmainen raha oli vaikuttanut rappeuttavan myrkyn tavoin arabi-imperiumin talouteen - täsmälleen sama muuten tapahtui 800 vuotta myöhemmin Espanjassa, kiitos Amerikoista tulleen hopean - eikä kalifaatti kyennyt enää pitämään itseään koossa. Räikeät tuloerot ja laajamittainen köyhtyminen ja kurjistuminen johtivat fanaattisen, ahdasmielisen uskonnollisuuden nousuun. Fundamentalistisen islamin nousu tapahtui käsi kädessä deflaatiokierteen kanssa, ja se merkitsi arabialaisen sivistyksen kuolemantuomiota.

Pisimpään arabisivistys sinnitteli al-Andalusissa - Espanjassa, missä kristitty väestö teki sitkeintä vastarintaa islamilaistamiselle, ja talouspohja pysyi terveimpänä. Sielläkin kuitenkin Córdoban kalifaatti romahti 1031 pieniksi, keskenään eripuraisiksi taifa-valtioiksi.

Ja uudet nousevat mahdit - kristityt kuningaskunnat, siis Léon, Kastilia, Navarra ja Aragonia - näkivät tilaisuutensa tulleen. Reconquista oli nyt täydessä käynnissä. Yksi toisensa jälkeen taifat putosivat kristittyjen syliin, ja kristittyjen kosto 300 vuoden dhimmasta oli arvattava.

Mutta kristityt eivät olleet enää mitään länsigootteja. He omaksuivat sen kaiken sivistyksen, mitä arabeilta jäi jälkeen - ja ennenkaikkea kristityt olivat talousmiehiä. He eivät ehkä olleet kauppamiehiä, mutta ymmärsivät taloustieteen päälle. Heidän yhteiskuntansa pohjautui feodalismille, joka oli huomattavasti orjanomistusta kehittyneempi hallintomalli, ja kapitalismin ensi siemenet oli jo kylvetty. Kristityt kuningaskunnat osoittautuivat kykeneviksi talouskasvuun ilman rosvotaloutta - ja kykeneviksi ylläpitämään sivistystä ilman jatkuvaa laajenemisen ja valloittamisen pakkoa. Sivistyksen valtikka siirtyi nyt Länsi-Eurooppaan.

Arabien kohtalo oli kova. Lännessä lopullisen kuoliniskun antoivat fanaattiset berberit - almoravidit. Tämä 1039 Marokossa alkanut herätysliike oli äärimmäisen fanaattinen, ja se oli suuntautunut ennenkaikkea sivistystä ja maallista islamia vastaan. Almoravidit (al-murabitun, "liittolaiset") valloittivat nopeasti islamilaisen Espanjan ja Pohjois-Afrikan. Heidän suvaitsemattomuutensa ja fanaattisuutensa johti siihen, että valtava määrä muslimioppineita ja -älykköjä muutti kristittyyn Kastiliaan. Kuitenkin almoraviditkin maallistuivat, ja heidän tilalleen nousi uusi, entistä fanaattisempi herätysliike, almohadit (al-muwahhadun,. "yksijumalaiset") syrjäytti heidät. Almohadit tuhosivat loputkin islamilaisesta sivistyksestä, ja tämä ällistyttävän fanaattinen berberiliike yritti vielä turhaan kääntää reconquistan suunnan, kärsiäkseen lopullisen murskatappion kristityille Las Navas de Tolosassa 1212. Loppu oli enää ajan kysymys; islam ajettiin pois Espanjasta lopullisesti 1492.

Idässä kohtalo ei ollut sen parempi. Kairon kalifaatti putosi tulunididynastian käsiin 900-luvulla, pudotakseen heiltä edelleen fatimideille. Uusi nouseva voima, turkmeenit, olivat idässä sama mitä berberit olivat lännessä: sivistymätön, raakalaismainen paimentolaiskansa, jota leimasi fundamentalistinen islam. Turkmeenit antoivat ensin hirvittävän iskun Bysantille 1071 Manzikertissä, jonka jälkeen he etenivät islamin sydänmaille, valloittaen Palestiinan 1095. Jerusalemin verilöyly 1095 veti vertoja neljä vuotta myöhemmin ristiretkeläisten toimeenpanemalle, ja Iran oli sillävälin repeytynyt irti kalifaatista. Bagdadin kalifaatti hajosi Cordoban kalifaatin tavoin pikkuruhtinaskunniksi, jotka eivät kyenneet tekemään vastarintaa ristiretkeläisille eivätkä turkmeeneille. Lopullisen kuoliniskun Bagdadin kalifaatille antoivat mongolit kaani Hülegun johdolla 1254. 700,000 arabin väitetään tulleen Bagdadin valtauksessa surmatuiksi.

Viimeinen arabidynastia, fatimidit, putosivat kurdien käsiin 1171, kun Jusuf Salah-ad Din ibn Ayyub - paremmin tunnettu nimellä Saladin perusti ajubbidien dynastian. Tämä Tikritin suuri poika - toiselle Tikritin suurelle pojalle, Saddam Husseinille, kävikin sitten ohraisesti - onnistui vielä viimeisen kerran yhdistämään arabit yhteisrintamaan, mutta ajubbididynastia jäi lyhytikäiseksi. Se putosi omien orjasotilaittensa, mamelukkien, käsiin 1254.

Mamelukkivalta merkitsi sotilasdikatuuria, joka hävitti Egyptistä loputkin arabisivistyksen jäljet. 800-luku oli merkinnyt alun loppua ja 900-luku lopun alkua arabi-imperiumille; romahdus tapahtui 1000-luvulle, ja 1200-luvun puoleenväliin mennessä koko arabien sivilisaatio oli lopullisesti mennyttä. Fanaattinen ahdasmielinen uskonnollisuus ja stagnoitunut teokraattinen despotia korvasi kaikkialla sivilisaation.

Miksi näin? Arabien imperiumi oli tuomittu tuhoon jo startissa. Valloittajameemipleksi kykenee menestymään vain niin kauan, kun se kykenee ekspansioon; kun se kohtaa vastarintaa ja sen ekspansio pysähtyy, se tuhoutuu - ellei se sitä ennen ole kyennyt mutatoitumaan toisenlaiseksi. Kaikki islamilaiset imperiumit ovat kohdanneet saman kohtalon - Turkin sulttaanikunta muuttui "Euroopan sairaaksi mieheksi" ekspansion pysähdyttyä lopullisesti Wieniin 1683, ja Turkin pelastivat täystuholta vain Abdul II Hamidin uudistukset 1800-luvulla. Arabit eivät milloinkaan ymmärtäneet talouden merkitystä eivätkä rahan päälle, ja tuhoamalla sen väestönosan, jotka todella olivat bisnesmiehiä - siis kristityt ja juutalaiset - he kaivoivat maan omien perustuksiensa alta.

Paradoksaalisesti arabien sivistyksen saavutuksen pelastivat heidän katkerimmat vihamiehensä, kristityt. Eivät suinkaan heidän perivihollisensa, bysanttilaiset - joilla oli sivistys jo omasta takaa - vaan uusi, nouseva voima, ferengi, frankit; länsimaiden kristityt katoliset, joilla oli kehitys kohti kapitalismia jo täydessä vauhdissa käynnissä. Ja juuri kristittyjen vahva talouspohja ja feodalismin muuttuminen proto-kapitalismiksi mahdollisti sivilisaation ilman jatkuvaa ekspansiota. Talouskasvu ei ollut enää sotimisesta ja ryöstösaaliista kiinni. Mutta valloittajameemipleksit ovat aina kokeneet saman kohtalon - ekspansion päättymistä seuraa väistämättä luhistuminen.

Sananvapautensa kullakin

Kuten ruukinmatruunan lukijat varmaan muistanevat, ruukinmatruuna sai jokin aika sitten kommentointikiellon lingvistikko Bravon vieraskirjaan. Ruukinmatruuna - siis japaniksi kunrei-shikillä tetsutódzi kiitti kauniisti menneistä vuosista, nosti häntänsä ylös ja tassutteli pois. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

No, vaalitulos ei jäänyt sen enempää lingvistikko Alfalta kuin Bravoltakaan huomaamatta. Alfa, X-sukupolven edustaja muuten hänkin, kuului vaalien voittajaosapuoleen, kun taas Bravo veti vaalien tuloksesta härkäpavun nenukkiin, ilmeisen aiheesta. Molemmat ovat kirjoittaneet vaaleista. Koska kumpikin on verbaalivirtuoosi, molempien tekstit olivat kiinnostavaa luettavaa.

Bravo kuitenkin ampuu täyslaidallisen. Vaikka sanotaankin vox populi, vox Dei, Bravon mielestä tulos oli "häiriköiden vaalivoitto". Bravo käyttää sananvapauttaan koko rahan edestä. Alfa saa siitä, peitellysti, osansa. Mielenkiintoista sinänsä, Alfan oma kirjoitustyyli on hyvin hillittyä ja melkeinpä sivistynyttä. Hän ei käy tuloksella uhoamaan eikä elämöimään.

Mutta myös ruukinmatruuna on saanut osansa Bravon sananvapaudesta - siihen hänelle toki suotakoon oikeus. Ruukinmatruuna on monasti siteerannut Arthur Blochin maanmainiota kirjaa Murphyn laki ja muita syitä miksi asiat menevät pileen, missä eräs eponyymi laki toteaa että 90% ihmisistä on karjaa. Tämä vastaa melko hyvin myös ruukinmatruunan omia havaintoja ihmisistä, massapsykologiasta ja laumakäyttäytymisestä. Noin 90% ihmisistä todellakin on karjaa - onnellisimmillaan silloin kun joku toinen johtaa, käskyttää ja komentaa heitä. Mainittakoon, että niistä lopuista 10% hyvin suuri osa on äärimmäisen hankalia ihmisiä - sellaisia, joita tuskin haluaisitte naapureiksenne. Asia voidaan ilmaista myös toisin: 90% ihmisistä haluaa ulkoistaa politiikan ja päätöksenteon jollekin toiselle instanssille, ettei elämästä tulisi pelkkää politikointia. Mutta todettakoon myös, että Vapaa-ajattelijoiden sanakirjassa kohdassa "nullifidianismi" todetaan noin 90% ihmisistä olevan sellaisia, joita ei kiinnosta mikään kahvikuppia syvempi.

Bravo sitten totesi tästä lausahduksesta: Muuan sellainen henkilö sai juuri porttikiellon tänne kommenttiosastolle. On selvää, että hänen kykynsä toimia demokraattisen yhteiskuntamme osana on kyseenalainen.

Bravolla on toki sananvapaus, ja hän saa pitää ruukinmatruunaa ihan minä hän itse haluaa, vaikka tuolin jalkana. Toki hän saa kyseenalaistaa ruukinmatruunan kyvyn toimia osana demokraattista yhteiskuntaa, siihen hänellä on sananvapaus. Se on arvo, jota ruukinmatruuna itsekin puolustaa.

Mutta mielenkiintoista sinänsä, Bravo itsekin toteaa haluavansa ulkostaa politikoinnin ja päätöksenteon demokraattisesti valituille edustajilleen. Näin hän itsekin välillisesti toteaa ruukinmatruunan olevan oikeassa.

Demokratian olemukseen kuuluu juuri se, että se ei ole paras mahdollinen hallintomalli, vaan vähimmin huono. Kaikki hallintomallit ovat pohjimmiltaan sitä, että tuo 90% kansasta, joka on karjaa, ulkoistaa vallan 1%:lle niistä, jotka eivät ole karjaa. Lopputulos on joka tapauksessa sama, ainoa ero on vain siinä, että a) kysytäänkö hallintoalamaisilta yhtään mitään, eli kohdellaanko heitä vaalikarjana vaiko teuraskarjana ja b) onko lopputulema jotain muuta kuin vähimmin huono. Bravon pettymys vaalitulokseen - siis demokraattiseen ja rehelliseen sellaiseen - myös epäsuorasti pointtaa hänet itse itsensä siihen samaan sarjaan, johon hän haluaa ruukinmatruunan luokitella. Mikäpä siinä, Bravo on hyvin älykäs ja sivistynyt ihminen, ja meillä on varmasti paljon yhteistä.

Koska muilla hallintomalleilla kuin demokratialla yleensä saadaan joko todella huono, erittäin huono tai katastrofaalinen lopputulos, ruukinmatruuna kannattaa vakaasti demokratiaa, eli epäilykset tältäosin ruukinmatruunan kyvystä toimia osana demokraattista yhteiskuntaa menevät paranoian piikkiin. Se, onko ruukinmatruuna puolestaan karjaa, paimenkoira, paimen vai kenties Eläintilan aasi, jääköön lukijoiden ratkaistavaksi.

Mutta kaikille vainoharhailijoille todettakoon, että paras tapa nujertaa mikä tahansa ääriliike alkuunsa on antaa sille pieni määrä valtaa. Yleensä se kämmeltää tällöin itse itsensä ja haaskaa energiansa tämän vallan vastuulliseen käyttöön, tukahduttaen näin itse itsensä. Näin Suomessa nujerrettiin kommunistit panemalla heidät hallitusvastuuseen, ja näin on kesytetty muutkin laitapuolen ryhmät nopeasti salonkikelpoisiksi.

Vasemmiston kriisi

Kunnallisvaalit osoittivat, että keskustan romahdus ja sivustojen eteneminen merkitsi myös vasemman siiven kriisiä. Vaalien toinen suuri häviäjä keskustan ohella oli myös SDP. Vasemmistoliitto - prolepuolue - säilytti vaivoin asemansa.

Ei ole ehkä liioiteltua sanoa, että SDP on tehnyt itse itsensä tarpeettomaksi. Kaikki Forssan kokouksen 1903 tavoitteet ovat - kirkon ja valtion täydellistä eroa lukuunottamatta - jo saatu toteutettua, ja sosialidemokratiasta ja sen ihanteista on tullut koko hyvinvointivaltion perusta. Paradoksaalisesti siis sosialidemokratia toimii niin hyvin, että koko SDP:stä on tullut tarpeeton. Me kaikki olemme sisäistäneet sosialidemokratian ja sen periaatteet jo äidinmaidossa, ja tyttövauvoja ei turhaan puetaan pinkkiin.

Mutta sadassa vuodessa on paljon vettä virrannut Loimijoessa, ja Forssa itsekin muuttunut emäpitäjänsä Tammelan tavoin alkutuotantoon ja jalostukseen nojaavasta maaseutukaupungista urbaaniksi palvelu- ja osaamistaajamaksi. Rakennemuutos on muuttanut myös sosialidemokratian kehtoa.

Miksi vasemmisto on kriisissä? Siksi, että koko Suomi on keskiluokkaistunut. Työväestö on näivettynyt, ja samalla niin elintaso kuin osaamistasokin on noussut kautta linjan. Ja perinteisen työväestön alasajo jatkuu globalisaation, Kiina-ilmiön ja teollisuuden alasajon ja ulkoistamisien muodossa. Suomesta yksinkertaisesti häviävät ne työpaikat, jotka ovat olleet perinteistä SDP:n kasvupohjaa. Samalla sosiaaliturva ja hyvinvointivaltio on nakertanut Vasemmistoliiton kannatuspohjaa.

Vasemmisto on itsekin hylännyt perinteiset kannattajansa. Se perinteinen sosialidemokraatin stereotyyppi - kansakoulun käynyt suorittavaa työtä tekevä mies - on muuttunut lähinnä karikatyyriksi ja haukkumasanaksi. Sitä mukaa kun vasemmiston kannattajakunta on naisistunut ja käynyt kouluja, perinteisestä vasemmistolaismiehestä, suorittavaa työtä tekevästä vähän kouluja käyneestä, on tullut pilkan, ivan ja halveksunnan kohde. Häntä pidetään junttina, typeryksenä ja fossiilina, ja häntä pilkataan. Mutta ruukinmatruuna on itsekin ollut kerran samanlainen suorittavan työn tekijä ennenkuin hän lähti kuluttamaan koulun penkkiä, ja hän väittää tuntevansa melko hyvin tuollaisen miehen sielunmaiseman. Ja siellä alla kuitenkin yleensä on suuri sydän. Ruukinmatruuna itse kokee tiettyä solidaarisuutta myös ruukkilaisia kohtaan, eikä hänellä ole kertakaikkiaan mitään varaa eikä pokkaa pilkata yhtäkään metallimiestä.

Vasemmisto on siis potkaissut pallonsa hukkaan. Sen tavoitteet on täytetty ja se on saanut kaiken valmiiksi - mitä seuraavaksi? Nykyvasemmistoa leimaa päämäärättömyys, moraali-, kulttuuri- ja yhteiskuntarelativismi, irrationaalisuus ja epämääräinen punavihreys - ja juuri tämä on nykyvasemmiston ongelma. Mitä seuraavaksi? Mihin päin?

SDP:n epäkiitollinen tehtävä on tasapainoilla oikeiston ajaman monetarismin ja vapaan markkinatalouden, ja toisaalta keynesiläisyyden sekä sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion välillä. SDP on muuttunut radikaalista voimasta konservatiiviseksi. SDP tietää, että sillä on kaksi huonoa vaihtoehtoa; joko nykylinjan ajaminen ja hidas näivettyminen, tai sitten oikeistolaisuudelle periksiantaminen ja katastrofi. Se tietää globalisaation vaarat, mutta sosialidemokratia on jo luonteensa pohjalta internationalistista. Mutta kuka uuden sosialidemokratian pohjaksi kun Suomi deindustrialisoituu? SDP ukkoutuu ja akkautuu, Nuorison radikaalit äänestävät Vihreitä ja konservatiivit Perussuomalaisia.

Vasemmistoliitto on SKDL:n perillinen. Se on "aidosti vasemmalla", nojaten yhä Marxin oppeihin, joista toki on siistitty pois kaikki luokkaviha ja väkivalta. Mutta Vasemmistoliiton ongelma on siinä, että se yrittää antaa tekohengitystä kuolleelle hevoselle: reaalisosialismi ei tuottanut kauhean hyviä tuloksia oikein missään. Vasemmistoliitto on se prolepuolue, mutta nykyisellään se on pitkälti valkokaulusproletaarien puolue. Feminismi, vihervasemmistolaisuus, ksenofilia, poliittinen korrektius - kaikki nimenomaan Vasemmistoliiton ajamia asioita.

Kaikista vasemmistopuolueista SKP on eniten pihalla. Se kuvittelee elävänsä yhä teollisen vallankumouksen aikakautta, maailmassa joka seisoo sosialistisen vallankumouksen kynnyksellä. Heille markkinatalous on tuhoon predestinoitu järjestelmä, jonka kaatamista ja maailmanvallankumousta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Mitään oppimatta, mitään havaitsematta, mitään kyseenalaistamatta. Kommunismi ei ole poliittinen ideologia. Se on uskonto. Jos SKP:läistä käskettäisiin imeä Leninin balsamoitua veitikkaa, he tekisivät sen kyselemättä. Mutta juna meni jo, ja Cuivienenille ei enää ole paluuta. SKP kuolee sitä mukaa kun sen kannattajakuntakin muuttaa vanhainkoteihin ja krematorioihin.

Sama ongelma vaivaa vasemmistoa kautta linjan. Käytäntö on voittanut teorian ja sosialidemokratian uskomaton menestys yhteiskuntatasolla on näivettänyt vasemmistopuolueet koko läntisessä maailmassa. Vitsit ovat vähissä ja ideat lopussa. Tämän päivän vasemmistolla on kaksi tietä, joko ylläpitää hyvinvointivaltiota ja ihmisläheistä markkinataloutta keynesiläisyyden kautta sosialidemokraatteina, tai vajota epämääräisyyden rämeeseen laitavasemmistona. Tai sitten kieltää todellisuus, nojata uskonnollisen fanaattisuuden tavoin sosialismin klassikoihin ja elää siinä kuvitelmassa, että kyllä se maailma lopulta kurjistuu siihen pisteeseen, missä kommunistinen vallankumous on välttämättömyys. Yksi ainoa vilkaisu vaikkapa Murrokseen riittää vakuuttamaan siitä, että kommunismi ei ole aate vaan uskonto. Laitavasemmisto vaatii kapitalismin kaatamista, mutta se ei osaa vastata että miten kapitalismi kaadetaan, saati sitten että mitä sitten kun kapitalismi ollaan kaadettu. Vastaukseksi nykyvasemmisto tarjoaa lisää vihaisuutta, suurempaa kriittistä massaa ja enemmän mellakoita. Mä vihaan kaikkee mikä liikkuu, yää, ja asfaltti ei liiku, yää, lauloi Mato Miljonääri joskus tästä aiheesta. Laitavasemmisto ei kuitenkaan pysty sanomaan, kumpi on se ns- pienemmän riesan tie: kapitalismi, vai se epämääräinen ufologinen utopia, mitä he tarjoavat kapitalismin tilalle.

On kuitenkin yksi sektori, missä vasemmistolaisuus elää ja vaikuttaa voimakkaana, ja se on yliopistomaailma, ja nimenomaan ei-luonnontieteelliset tiedekunnat, joita kutsuttakoon yhteisnimellä "humanistit", poislukien selkeästi ammattiin valmistavat tiedekunnat, kuten lääkis tai oikis, tai ammatillinen korkeakoulutus, kuten Poli tai Kauppis. Ja yliopistomaailmassa vasemmistolaisuus elää vahvana toisaalta siksi, että monissa tiedekunnissa niin professuurit kuin opettajistokin edustaa vahvasti neuvostoaikana opiskellutta ja ammattiin valmistunutta opiskelijakuntaa, tuota vuoden 1968 vuosikertaa, tai heidän opetuslapsiaan. Noam Chomsky ja Jacques Derrida ovat heidän henkisiä oppi-isiään, ja poliittinen korrektius heidän kieltään. Heidän painoarvonsa mielipidevaikuttajana on melkoinen, ja juuri heidän kauttaan postmodernismi, feminismi ja monet muut suoraansanoen destruktiiviset ideologiat ovat saavuttaneet niin vahvan jalansijan suomalaisessa mielipideilmastossa.

Vasemmisto on kriisissä. Vihreä liike on korvannut sen toisaalta radikaalina, muutokseen pyrkivänä, voimana - ja perussuomalaiset puolestaan ovat korvanneet sen kansanliikkeenä - siis ns. kansan syvien rivien edustajana. Molemmat aspektit ovat tärkeitä: sekä vihrut että persut ovat molemmat vasemmiston perillisiä. Vaikka persut mielellään haukkuvat vihruja "arbuuseiksi" (vihreä päältä, punainen sisältä), vihreät kuitenkin ovat radikaali voima; ja vaikka vihrut nimittelevät persuja natseiksi ja junteiksi, persut kuitenkin edustavat sitä rivikansalaista. Olipa kyse populismista tai ei, molemmat olivat vaalien voittajia.

Komppa ja bensiini

sävel: O alte Burschenherrlichkeit

Jo kaikki tietää bensiinin
ja ne tarpeet, min se täyttää
Sitä pannaan ottomoottoriin
se autot kaikki käyttää
Vaan siitä sodan aineeksi
on, ja politiikan paineeksi!
o jeerum, jeerum, jeerum
o quae mutatiorerum

On oppi Tropschin ja Fishcerin
vuodelta kaks'kyt neljän
Se synnytteli bensiinin
keskelle laman seljän
Se Saksanmaalla syntyi kai
ja trustivapaaks' bensan sai
o jeerum...

Vaan Kustaa Komppa hän jäänyt ei
tästä lainkaan huonommaksi
Hän prosessia eespäin vei
Suomemme parhahaksi -
hän koksin turpeell' korvasi
synteesikaasuks' poltteli
o jeerum...

Kun vety häkään yhdistyy
kolmissadoiss' astehissa
Se hiilivedyiks' linkittyy
megapascalpainehissa
Ja katalyytiks' raudan saa
mi bensiiniä valmistaa
o jeerum...

Tässä periaatteet synteesin
jokaa bensaa eksporteeraa
Se korvaa tuontipetroolin
ja OPECin ruineeraa!
näin syntyy myöskin alkeeni -
ja sen voi viedä muoviksi!
o jeerum...

Kun raakaöljy kallistuu
ja sen hinta nousee puihin
Vie tiedot, taidot sähkö-suu
internet maihin muihin
Se öljysodat rauhoittaa
siis Nobel-palkinnonkin saa?
o jeerum...

On hiiltä meillä runsaasti
Suomemme turvesoilla
Siitä bensaa saamme kernaasti
Kompan reaktioilla
Ja Kustaan muisto innostaa
nyt bensiiniä kokkaamaan
o jeerum...

Kun meillä uupuu aatokset
ja kuoppa meille tehdään
Ja kauniit saamme kiitokset
kun taivaan portill' nähdään
vaan bensiini ei kuoppaan jää
sen Fischer-Tropsch näin synnyttää
o jeerum...

Portilla Petrus tietenkin
internetin poies heittää
Mutta synnit, saastat, liatkin
synteesikaasuks' keittää
Näin serafiimit pienetkin
saa käyttöön siitä bensiinin
o jeerum...

Onneksi olkoon!

X-sukupolven ääni Osku Pajamäki (Oskun paja) pääsi Helsingissä valtuustoon. Onneksi olkoon hänelle, ja kaikille muillekin X-sukupolvesta (1965-1979) kuntiemme valtuustoihin päässeille - aivan puoluekannasta riippumatta. Toivottavasti nyt muutoksen tuulet alkavat puhaltaa.

Täsmennys: Ruukinmatruuna ei äänestänyt kokkareita, vihruja eikä persuja. Vaikka periaatteessa suvun perintö olisi vaatinut - eräs hyvin pitkäaikainen kokoomuksen kansanedustaja on hänen isänsä serkku, ja toinen, avioliiton kautta sukuun liittynyt, puolestaan oli SMP:n pitkäaikainen vaikuttaja.

Sivustat etenivät mutta keskusta romahti

Demokratia on puhunut, kunnanvaltuustot on valittu ja äänet laskettu.

Tuloksena oli Keskustan katastrofi. Keskusta menetti paikkoja kautta linjan, ja varsinkin Lapissa romahdus oli katastrofaalinen.

Syykin on selvä. Peräpohjola on luottanut Keskustaan ja Keskustan vaaliorganisaatio on ollut valtavan tehokas. Kajaanin ja Kemijärven sellukatastrofi ei voi olla näkymättä vaalituloksena - kainuulaiset ja lappilaiset kokivat, että Keskusta söi sanansa ja on osavastuussa valtavasta tragediasta. Vielä se, että Keskustan pääministeri ei korvaansa lotkauttanut Massaliikkeelle, oli oma rikka rokassa. Junttipuolue otti turpaansa niin että tärähti.

Sivustat etenivät. Sekä Persut että Vihrut - protestipuolue ja hörhöpuolue - voittivat. Monissa kaupungeissa molemmat puolueet nousivat Keskustan edelle, ja molemmat haastavat jo Vasemmistoliiton. Paradoksaalista kyllä molemmat puolueet vaikuttavat olevan erityisesti koulutetun väen suosiossa: radikaalit äänestävät Vihruja, konservatiivit Persuja.

SDP:lle - verotuspuolueelle - vaalit olivat samalla tavoin tappio. Torjuntavoitosta ei enää voi puhua, sillä SDP on oppositiopuolue ja siksi haastajan asemassa. Sensijaan kyykytyspuolue, Kokoomus otti valtavan torjuntavoiton - hallituspuolueen yleensä odotetaan kärsivän kuntavaaleissa tappion, mutta Kokoomus eteni vahvasti. Kaikenkaikkiaan oikeisto oli vaalien suurin voittaja. Mutta sen vaalimökkiepisodin jälkeen oikeiston vaalivoitto ei välttämättä lupaa hyvää kaikkein vähäosaisimmille.

Jäämme nyt näkemään, mitä Vihrut ja Persut vaalivoitollaan aikovat. Tuskinpa kukaan ainakaan sen huonompi luottamushenkilö kuin Tony Halme voi olla. Ja verrattuna sellaisiin tapauksiin kuin Kauko Juhantalo, jopa Tony Halmekin taisi olla ihan passeli. Koska sivustaryhmittymistä on kyse, molemmilla on tietysti omat kiviriippansa ja sammakoita laukovat sekoboltsinsa, mutta molemmissa myös todella fiksuja ja osaavia edustajia.

Ruukinmatruuna kävi myös itse täyttämässä kansalaisvelvollisuutensa ja antamassa äänensä. Hän äänesti lopulta puolisonsa suosittelemaa ehdokasta - paljon elämää nähnyttä ja kaikenlaista kokenutta ehdokasta. Hän ei päässyt tällä kertaa läpi, mutta demokratia on toiminut, puheet on puhuttu ja nyt katsomme huomisesta lähtien eteenpäin.

Irti öljystä, eli kemiaa herkkäuskoisille osa VII

Vaikka öljyn hinta on laskenut viime aikoina voimakkaasti, öljy on kuitenkin uusiutumaton luonnonvara, ja varmuudella se tulee kallistumaan edelleenkin.

Öljyn pahin ongelma on siinä, että sen tuotanto on alkutuotantoa ja sitä voidaan käyttää - ja käytetään - poliittisena painostus- ja lyömäaseena. Öljyn kuluttajat ovat siksi aina sen kauppiaiden armoilla. Luonnonvarojen omistaminen on huonoa bisnestä, mutta niiden kauppa hyvää.

Öljy ei ole kuitenkaan mikään maaginen taikajuoma, jolle ei olisi vaihtoehtoja. Se ei ole mitään muuta kuin hiilivetyseos, ja hiilivedyt puolestaan eivät ole magiaa. Ne ovat orgaanista kemiaa, ja orkku puolestaan ei ole magiaa vaan ns. kovaa luonnontiedettä.

Öljy voidaan siis korvata helposti millä tahansa hiilivetyseoksella - kyse on vain siitä, millä hinnalla se kannattaa tehdä. Prosessit ovat ikivanhoja - ensimmäinen tunnettu prosessi synteettisen öljyn tuottamiseksi ('hiilen nesteytys') on Fischer-Tropsch -prosessi. Prosessi on vanha kuin taivas itse, ja toimii kuin junan vessa. Siinä hiilipitoinen materiaali ensin kaasutetaan synteesikaasuksi (hiilimonoksidin ja vedyn seokseksi), ja johdetaan putkireaktoriin, jossa se edelleen rauta-kobolttikatalyytillä korkeassa paineessa polymeroidaan hiilivedyiksi ja vedeksi. Syntyvä vesi voidaan kierrättää takaisin vesikaasureaktoriin. Reaktio on energiaomavarainen. Osoittaakseen ettei lähtöaineen tarvitse olla koksi, Gustaf Komppa valmisti bensiiniä suoturpeesta Fischer-Tropschilla 1936.

Fischer-Tropsch (FT)-prosessi on niin tehokas, että Natsi-Saksa tuotti sillä lähes kaiken rauhan aikana tarvitsemansa polttoaineen - edellisen sodan aikana keisarillinen Saksa oli ollut ns. lirissä kun Royal Navy oli upottanut Saksan säiliölaivat. Venäläisten onneksi logistiikka ei ikinä ole ollut Saksan vahva laji, ja USAAFin pommitettua FT-laitokset sekä Ploiestin öljynjalostamon rikki 1943, Saksa alkoi kärsiä polttoainepulaa. Ja vahingosta viisastuneena USA tuhosi sodan jälkeen kaikki jäljelle jääneet FT-laitokset niin, ettei Saksa enää ikinä voisi olla polttoaineomavarainen!

Mutta amerikkalaisiltakaan ei homma jäänyt huomiotta, ja operaatio Paperclipin myötä saksalainen tutkimustieto imettiin amerikkalaisiin yliopistoihin. Kemisti Friedrich Bergius oli kehittänyt jo 1913 oman prosessinsa polttoainesynteesiin - Bergius-prosessissa lisätään additioreaktiona suoraan vetyä hehkuvaan kiinteään hiileen raskasöljy-metallikatalyyttislurryssä 400-500 °C lämpötilassa ja 20-70 MPa paineessa. Prosessi on yksinkertaisempi ja energiatehokkaampi mutta vaivalloisempi kuin FT. Karrick-prosessissa puolestaan saadaan hiilipitoisesta aineesta matalammassa lämpötilassa hyvin korkealaatuisia hiilivetyjä. Ja sokerina pohjalla FT-prosessia käytettiin Etelä-Afrikassa apartheidin aikana tuottamaan synteettisiä polttoaineita. Muun maailman öljysaarto ei purrut Etelä-Afrikkaan - se syntetisoi polttoaineensa itse. Sasolilta voi ostaa valmiin FT-laitoksen "avaimet käteen" -periaatteella. Ja jotta kemistien nerokkuus pääsisi oikeuksiinsa, on olemassa vielä Mobil-prosessi, joka on FT-prosessin pitemmälle viety versio. Siinä ensin synteesikaasu konvertoidaan normaalipaineessa metanoliksi, joka edelleen dimeroidaan dehydraamalla se dimetyylieetteriksi. Dimetyylieetteri voidaan edelleen pelkistää zeoliittikatalyytillä eteeniksi - ja eteeni puolestaan konvertoida joko etanoliksi tai edelleen polymeroida pitempiketjuisiksi hiilivedyiksi - joko alkaaneiksi, alkeeneiksi tai sykloalkaaneiksi. Polymerointi zeoliittikatalyytillä tuottaa C₅ -ja pitempikethuisia hiilivetyjä, jotka ovat huoneenlämmössä nesteitä.

Eli vaihtoehtoja on. Suomessa on enemmän hiiltä sitoutuneena turpeeseen kuin mitä Saudi-Arabiassa on öljyvaroja. Kyse on vain siitä, milloin polttoaineiden syntetisointi tulee taloudellisesti mielekkäämmäksi kuin maaoljy. Joka väittää, ettei öljylle ole vaihtoehtoja, puhuu läpiä päähänsä.

Mutta polttoaineen syntetisointi ei ole ainoa autuaaksitekevä tie. Biopolttoaineet, jotka - kiitos Greenpeacen - ovat joutuneet huonoon valoon ruokakriisin (joka ratkesi itsestään) takia, ovat toinen ratkaisu. Kuten jo aiemmin todettu, on kaksi tapaa tuottaa biopolttoaineita, fiksu ja typerä, ja ravintojätteen kierrätys on se fiksu tapa. St1 Biofuels valmistaa Lappeenrannassa bioetanolia leipomoteollisuusjätteistä.

Ja tulevaisuuden öljylähde voikin olla kaatopaikka. Hiilipitoisen jätteen mädäntyessä anaerobisessa prosessissa ja maatuessa aerobisessa (kompostoituessa) syntyy valtava määrä metaania ja muita alkaaneja (siis paraffiineja kaikille fortumilaisille) ja jossain määrin alkeeneja (fortum-kielellä olefiineja), jotka kelpaavat oikein mainiosti biokaasuksi ja petrokemian raaka-aineeksi. Biokaasua voi tuottaa kaikesta orgaanisesta aineesta. Uskokaa tai älkää, mutta lehmien suolistokaasu on yksi tärkeimpiä maailman metaanin lähteitä nykypäivänä - lihantuotanto ja tehomaatalous siis kiihydttää mitattavassa määrin kasvihuoneilmiötä nautakarjan ilmavaivojen muodossa! Biokaasua kerätään kaatopaikoilta, jätevedenpuhdistamoiden lietteistä ja maatalouden tuotteista: lanta, oljet, metsäjätteet, energiakasvit jne. Raaka-aineista riippuen materiaalia hajotetaan reaktorissa välillä sekoittaen 15–50 päivän ajan. Järjestelmä on eksoterminen: siitä saa sähköä, lämpöä ja lämmintä vettä maatalouskäyttöön. Eli tulevaisuudessa lehmille voidaan säätää pakollisiksi pierupussit metaanin talteenottoa varten ja navetoihin puolestaan lisätä ilmastointijärjestelmään metaanin talteenotto.

Jätteen polttoa on ehdotettu ratkaisuksi kaupunkijäteongelmaan. Se on ruukinmatruunan mielestä hölmöläisen hommaa, aivan kuin kaatopaikatkin. Klisee "jäte muutetaan energiaksi" vetoaa tyhmiin ihmisiin, mutta tosiasiassa siinä jätteen poltossa jätteet muutetaan hiilidioksidiksi ja lentotuhkaksi. Energia on vain jätteen sisältämää kemiallista energiaa. Jätteen poltossa kuormitetaan ilmakehää hiilidioksidilla, ja siinä myös menetetään jätteen kierrätys- ja maanparannusarvo.

Mielekkäänpää on kaupunkijätteen koksaaminen. Koksaaminen on pohjimmiltaan pyrolyysireaktio, missä jäte kuumennetaan ilmattomassa tilassa tai typpiatmosfäärissä noin 500-800 °C lämpötilaan. Tällaiset olosuhteet ovat voimakkaasti pelkistäviä, ja orgaanisen jätteen makromolekyylit alkavat krakkautumaan ja hajoavat. Tuloksena on kaasufaasissa valtava määrä polttoaineeksi kelpaavia hiilivetyjä, eettereitä, estereitä, ketoneja ja alkoholeja, ja kiinteään faasiin puolestaan jäävät sekä epäorgaaninen aines että krakkautumaton orgaaninen aines. Koksattu jäte kelpaa maanparannusaineeksi. Tämä syntyvä pohjatuote, mistä metallit voidaan erottaa magneetilla, on samankaltaista kuin terra preta, joka tunnetaan valtavasta hedelmällisyydestään. Etuna koksauksessa jätteen polttoon verrattuna on, ettei ilmakehää kuormiteta hiilidioksidilla. Energiansaanto on vähäisempää, mutta jalostusarvon saanto merkittävästi parempi. Näin saadaan liika hiili pois ilmakehästä.

Entäpä diesel? Dieselmoottori ei ole yhtä kranttu polttoaineen suhteen kuin ottomoottori, vaan dieseliä voidaan pyörittää vähän oudommillakin polttoaineilla. Dieseliin käyvät oikein mainiosti polttoaineiksi rasvahappopohjaiset polttoaineet - eli esimerkiksi härsiintynyt voi. Tai loppuunkäytetty ruokaöljy. Tai about mikä tahansa pitkäketjuinen hiilivety-yhdiste. Parhaita synteettisiä dieselpolttoaineita saadaan transesterifikaatioreaktiolla, eli emäskatalyytillä transesterifioimalla triglyseridejä etanolin tai metanolin kanssa, jolloin tuloksena on alkoholi-rasvahappoesteriä. Mukana on se esterin kaksoishappi parantamassa polttoaineen happitasetta. Ja ylläri pylläri, FT-prosessi sopii myös synteettisen dieselin valmistamiseen. Synteettisten polttoaineiden valmistaminen on pääomavaltaista teollisuutta, eli tuotantokustannukset ovat sitä alhaisempia, mitä suurempi on laitosten yksikkökoko.

Eli vaihtoehtoja siis on. Kyse on vain hinnoista - ja poliittisesta tahdosta. Yksi tärkeimpiä syitä, miksi roikumme öljyssä kynsin hampain kiinni, ovat fiskaaliset syyt. Polttoainevero on valtiolle ehtymätön rahasampo, ja valtion intresseissä on se, että kulutetaan mahdollisimman paljon mahdollisimman korkeasti verotettua polttoainetta (polttoaineissa on kaksoisverotus, eli valmistevero kattaa osan hinnasta, jonka päälle lasketaan vielä ALV, eli veronmaksuvero) mahdollisimman epätaloudellisissa ja saastuttavissa moottoreissa, jotta voitaisiin päästä vielä kantamaan haittaveroja ja saastutusmaksuja. Teki miten tahansa, yksilö häviää aina. Valtion intresseissä ei siksi ole irtipääsy öljystä, sillä se merkitsisi verotulojen laskua. Ehkäpä vain poliittisen ilmapiirin ja valtajärjestelmien pitää muuttua, ennenkuin todella alamme suunnittelemaan irtiottoa öljystä.

Vuoden surullisin päivä

Tänään on vuoden surullisin päivä - veneen nosto. Jätämme jäähyväiset merelle; sille merelle, joka suo meille ruokaa, raikasta ilmaa ja virkistystä. Saaristo, selät ja lahdet jäävät nyt talveksi ja vene nousee pukeille.

Mutta ensi keväänä kohtaamme jälleen vanhan ystävän.

Muutama limerikki huumeiden vaaroista

Oli Jone kotoisin Kymistä,
hän tykkäsi kovasti fymistä
Hän päivät pilvessä vietti
siinä aivonsa lietti
oli selvää se tyhmentymistä

Jenni tuli puolestaan Turusta
hän hepalla pakeni surusta
Tuo vartalo norja
oli heroiinin orja
se addiktin tekee vaikka gurusta

Pete oli taas Savonlinnasta
hänet tunnettiin lyhyestä pinnasta
Hän amfetamiinia piikissä
käytti, ja tuossa friikissä
oli raivoa täydestä hinnasta

Minna tuli kotiin Curaçaosta
et arvaakaan, hei, mistä raosta
löytyi kokaiinipussi
mistä Minna ja Jussi
jäivät koukkuun todellisuuspaosta

Kaken kotina Haminan Summa
ja hänellä taipumus kumma
Ei ollut se viina tai Mallu,
vaan LSD:llä hallu
Paha trippi oli kohtalo tumma.

Anne asui hän, Jakomäessä
ja samaa oli hänessä ja käessä
maistui kilju ja viina
- siinä lapsille piina
on kasvaa juopossa väessä

Kolme puoluetta pois laskuista

Reaktio kaikkein kurjimpien aktioon karsi ruukinmatruunalta kolme puoluetta pois äänestyslistalta.

Minkä te teette yhdelle näistä vähimmistä veljistänne, sen te teette minulle, toteaa eräs uskonnollinen johtaja empatiakyvystä, ja ruukinmatruunan omaan uskontoon kuuluu empatia kärsimystä kohtaan hyvin voimakkaasti. Ja ruukinmatruunalla on vielä itsellään sen verran empatiakykyä jäljellä, että nyt putosi kolme puoluetta listalta.

Kyykytyspuolue, verotuspuolue ja tvångsvenskpartiet ovat nyt poissa listalta. Jäljellä olisi junttipuolue, hörhöpuolue, protestipuolue, prolepuolue, hihhulipuolue ja joukko sirpalelistoja. Ja kuitenkin ääni pitäisi antaa jollekulle muulle kuin Aku Ankalle.

Päivän haiku

Vahvimmat meistä
murtuvat ryskähtäen
heikoimmat vain "naps"!

Abortoitu rikos

Ruukinmatruuna lueskeli tänään kirjaa Freakonomics, ja siinä oli paljon mielenkiintoisia havaintoja. Ja rajuin havainto - arvoisat lukijat, pidätelkää henkeänne - oli että vapaa abortti on paras tapa ehkäistä väkivaltarikollisuutta.

Miksi näin? Ovatko asekiellot, nollatoleranssi, kuolemanrangaistus, poliisien lisääminen ja talouskasvu epäonnistuneet?

Syy on yksinkertainen. Väkivaltarikollisuus on tyypillisesti yhteiskunnan kaikkein kurjimman, köyhimmän ja syrjäytyneimmän aineksen rikollisuutta. Tyypillisesti tällaiset syrjätit (uudissana!) syntyvät ryysyköyhälistöön, heikosti koulutetuille ja heikkolahjaisille naisille, jotka tyypillisesti ovat kouluttamattomia, päihdeongelmaisia ja lähes poikkeuksetta yksinhuoltajia. Ja lienee tarpeetonta siteerata Elvistä

As the snow flies
On a cold and gray chicago mornin
A poor little baby child is born
In the ghetto
And his mama cries
cause if theres one thing that she dont need
Its another hungry mouth to feed
In the ghetto

Ja noinhan siinä käy. 14 vuotta eteenpäin, ja pikku ihmistaimesta on kasvanut kitkemistä odottava rikkaruoho, jonka ennuste on hyvin heikko.

Väkivaltarikollisuus on tyypillisesti nuorten miesten - 16-25 -vuotiaiden - laji. Tuota vanhemmat ovat yleensä haudassa, vankilassa, mielisairaalassa tai fattan kanta-asiakkaina.

Tutkimus alkoi surullisenkuuluisasta Roe vs Wade-jutusta, josta lähtien abortti vapautettiin USA:ssa. Nuorisorikollisuus oli jatkuvassa kasvussa 1980-luvulla, ja 1990-lukua epäiltiin varsinaiseksi brutalismin vuosikymmeneksi. Eipä tullutkaan, vaan väkivaltarikollisuus alkoi vähentyä.

Syy oli siinä, että vuodesta 1973 vuoteen 1990 on kuusitoista täyttä vuotta - saman verran kuin mitä keskimääräisellä nuorisorikollisella kestää kasvaa isoksi. Vuoden 1973 jälkeen tämän sukupolven potentiaaliset rikolliset abortoitiin - teloitettiin ennen heidän syntymäänsä. He eivät siis ikinä syntyneetkään eivätkä siksi pystyneet tekemään rikoksiakaan.

Julmasti sanottu, mutta silti totta. Suurin osa aborteista tehdään sosiaalisista syistä: äiti on liian nuori, liian köyhä, liian huonossa elämäntilanteessa, työtön tai päihdeväärinkäyttäjä ja kokee, ettei kykene äidiksi lainkaan. Ei-toivotuista lapsista vain vähemmistö päätyy adoptioon. Ja abortin vapauttamisen seurauksena tämän ihmisluokan syntyvyys laski rajusti.

Koko juttu kiteytyy siihen tosiasiaan, että mitä enemmän on jaettavaa ja mitä vähemmän on jakajia, sitä enemmän jokainen jakaja saa. Ja mitä enemmän lapsi on saanut startissa - sekä henkisesti että aineellisesti että varsinkin sosiaalisesti, sitä paremmat lähtökohdat hänellä on sosiaalisesti eteenpäin. Vauraat ja/tai älykkäät ihmiset eivät syyllisty väkivaltarikoksiin. Heidän rikollisuutensa on valkokaulusrikollisuutta. Ja juuri se ihmisryhmä, joka oli kaikkein taipuvaisinta väkivaltarikollisuuteen - slummien pojat - poistettiin.

Mutta hetkinen? Abortti ei valikoi sukupuolen mukaan ja puolet abortoiduista sikiöistä on ollut tyttöjä. Aivan - tässä on catch. Samalla kuin potentiaaliset väkivaltarikolliset abortoitiin, samalla abortoitiin myös tulevien väkivaltarikollisten äidit. Siis he, jokta tulevassa elämässään todennäköisimmin syrjäytyisivät, hankkiutuisivat teiniraskauksiin, tulisivat päihdeväärinkäyttäjiksi ja joille elämän pokerissa on jaettu se seiskahai.

Syntyvyyden laskiessa väkivaltarikollisuus laskee aina. Syy on siinä, että yhteiskunnan ikärakenne muuttuu vanhemmaksi, ja keski-ikäiset eivät syyllisty väkivaltarikoksiin. Vastaavasti niissä maissa, joissa on on suuri nuorten osuus väestöstä, myös väkivaltarikokset ovat hyvin yleisiä. Tämä muutos tapahtui Skandinaviassa 1930-1960 -luvuilla, ja USA:ssa se alkoi abortin vapautumisesta 1974.

Todettakoon, että Nicolae Ceausescu kylvi oman tuhonsa siemenen 1966, kun abortti kriminalisoitiin ja Ceausescu otti tavoitteekseen Romanian väkiluvun paisuttamisen. 1966 eteenpäin syntyneet lapset olivat jatkuvasti heikommilla kuin sitä ennen syntyneet - ikäluokat olivat suuria ja köyhiä, ja jaettavaa oli vähemmän. Romanialla ei kuitenkaan ollut tarjota resursseja tälle valtavalle lapsilaumalle, ja tuosta ikäluokasta eteenpäin Romanialle tuli valtava nuoriso-ongelma. Nuoriso radikalisoitui ja kyynistyi ja juuri he olivat 1989 vallankumouksen kantava voima.

Mitä tästä opimme? Abortti ei ole milloinkaan hyvä idea, mutta usein se on vain se pienimmän riesan tie, ja sillä voidaan välttyä paljon isommalta pahalta.

Sekulaarihumanismin kuolema

On typerää uskoa jumaliin, mutta kertakaikkiaan pähkähullua uskoa ihmiseen.

- Ruukinmatruuna -

Sekulaarihumanismi on ateistinen filosofia, joka on pohjimmiltaan kristillistä etiikkaa ilman kristinuskoa. Se on tiukasti materialistinen ja skientistinen, mutta kiistää metafysiikan sekä jumalten ja/tai sielun olemassaolon. Se voidaan kärjistää Feuerbachin sanoihin Ihminen on sitä mitä hän syö. Sekulaarihumanistit ovat yksinkertaisesti naturalisteja, vaikka kaikki naturalistit (kuten ruukinmatruuna) eivät ole sekulaarihumanisteja. Sekulaarihumanismi on rakennettu kokonaan naturalistisen maailmankuvan sisään; ihminen, Homo sapiens, on vain eläin muiden eläinten joukossa. Sekulaarihumanismi on, marxismin romahdettua, ollut ateismin "virallinen" elämänkatsomus, ja peruskoulun elämänkatsomustieto opettaa juuri sekulaarihumanismia.

Sekulaarihumanismi pohjaa relativismille - kulttuuri-, moraali- ja sosiaalirelativismille. Sekulaarihumanismi ei tunnusta absoluutteja; ei ole olemassa "oikeaa" ja "väärää", tai "hyvää" ja "pahaa", vaan kaikki ovat pelkkiä mielipidekysymyksiä; on vain asioita, joita kulloinkin pidämme oikeina tai väärinä, aivan riippuen yhteisön mielipiteestä.

Sekulaarihumanismi kietoutuu yhteen valistusaatteiden ja varsinkin positivismin kanssa. Se haluaa korvata "luonnottoman" uskon jumaliin "luonnonmukaisella" uskolla ihmiseen - ihmisen hyvyyteen, älyllis-eettiseen kapasiteettiin ja kykyyn ratkoa itse ongelmansa ja lopulta kohota taivaisiin avaruuslaivoillaan kuin huonossa science-fictionissa.

Mutta ruukinmatruuna ei olekaan humanisti, vaan kyyninen kirjanoppinut.

Nokkelimmat lukijat varmasti jo arvasivatkin, mihin tuo kyyninen kirjanoppinut viittaa, eli tietenkin Pelle Miljoonan biisiin Juokse villi lapsi. Biisi liittyy toki ruukinmatruunan omaan lapsuuteen - mutta sen sanat symboloivat tietämättään koko sekulaarin humanismin konkurssia, sitä miten se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Miksi kyyninen kirjanoppinut? Siksi, että ollakseen humanisti ihmisen tulee olla intellektuelli, mutta hän ei saa missään tapauksessa lukea luonnontieteitä eikä hänellä saa olla mitään kosketusta ns. työväenluokkaiseen reaalitodellisuuteen. Sensijaan meistä pitkälle lukeneista amiksista tulee lähes väistämättä kyynisiä kirjanoppineita.

Ruukinmatruuna hylkäsi uskonnon jo nelivuotiaana (hän oppi lukemaan kolmivuotiaana, ja ällistytti sillä koko suvun). Mutta samalla hän myös kasvoi aikuiseksi vastoin tahtoaan. Luonnontieteiden lukeminen ja niiden opiskelu yhdessä kiinnostuksen historiaa kohtaan on varmin tapa saada hyvä rokotus humanismia vastaan.

Syy on siinä, että luonnontieteet eivät tunnusta mitään arvoja, ja ne ovat objektiivisia eli tutkimuksen tulokset eivät riipu tieteentekijän persoonasta. Tai kärjistäen voidaan sanoa, että luonnontieteiden, ja niiden äpärälapsen, teknologian, virallinen ideologia on epätoivo. Se on toki sama kuin kristinuskonkin, mutta kristinusko tarjoaa "vapaudut vankilasta"-kortin pelastuksen muodossa. Luonnontieteet eivät sitä tarjoa - vapaus on todellakin suuri vankila. Miksi epätoivo? Siksi, että luonnonlait kertakaikkiaan näyttävät olevan koodattu niin, että asiat pyrkivät itsellään menemään huonosta huonommaksi. Surullisen kuuluisa ja aina väärin siteerattu termodynamiikan II laki todellakin on eräänlainen Murphyn laki - jos jokin voi mennä pieleen, se menee, ennemmin tai myöhemmin. Ja luonnontieteilijälle käsitys siitä, että ihminen on eläin, tarkoittaa myös sitä - ihminen on alaston apina Homo sapiens tai pikemminkin Homo horribilis, ei mikään kaikkivaltias enkeli materian valepuvussa. Luonnontieteilijän ihmiskuvassa ei ole mitään idealistista. Luonnontieteilijälle ihminen on kaikkiruokainen peto - irrationaalinen olento, jonka toiminnan tärkeimpinä vaikuttimina ovat tunteet, vietit ja vaistot. Ei milloinkaan järki. Ihmiset käyttäytyvät järkevästi ja rationaalisesti vasta silloin, kun tunteenomaisesta käyttäytymisestä rankaistaan. Tottakai pikku ruukkilainen luki myös humanistien ja marxilaisten tekstejä - joissa onttous ja ristiriita ns. elämän karujen realiteettien kanssa kumisi tyhjyyttään. Nämä ristiriidat yleensä selitettiin pois jollakin sanahelinällä tai filosofisella savuverholla, yleensä joko naturalistisella virhepäätelmällä tai muilla argumentointivirheillä.

Luonnontieteellistä katsantokantaa kutsutaan yleensä naturalismiksi. Luonnontieteet ovat täysin arvovapaita ja luonnontieteiden ensisijainen vaatimus on objektivismi. Luonnontieteet eivät siis tunnusta mitään arvoja; ne ovat hyvän ja pahan tuolla puolen. On aivan yhdentekevää, onko luonnontieteilijä kristitty, buddhalainen tai ateisti, tulokset eivät riipu tieteentekijän uskonnosta. Mutta samalla kun luonnontieteet ovat arvovapaita, niiden päälle ei myöskään voi rakentaa eettistä järjestelmää - muutoin sorrutaan Humen giljotiiniin. Arvolauseet eivät voi milloinkaan perustua tosiasioille, ainoastaan tunteille.

Sekulaarihumanismi lähtee Protagoraan lausahduksesta ihminen on asioiden mitta. Siitä tuli 1930-luvulle mennessä intellektuellien keskuudessa dominantti maailmankatsomus. Tähän mennessä naturalismi, darwinismi, modernismi ja ateismi olivat läpäisseet koko länsimaisen akateemisen maailman läpikotaisin ja uskonto oli jo käytännössä hylätty. Sekulaarihumanistinen eliitti uskoi että koska suurin osa opetushenkilökunnasta ja tiedemiehistä ei enää pitänyt uskontoa totuutena ja ohjeena, ihmiskunta kykenisi nyt ratkaisemaan kaikki maailman ongelmat ihan itse. Huikeita näköaloja suoraan tähtiin. Tämän ajan optimismia ehkä valaisee parhaimmin Bertrand Russellin essee Why I am not Christian (Miksi en ole kristitty).

Ja ennenkuin edes kymmentä vuotta oli kulunut, syttyi toinen maailmansota.

Ei se mitään, että Eurooppa hävitettiin maan tasalle. Eikä sekään mitään, että samalla tuhottiin valtava määrä kulttuuriaarteita ja omaisuutta. Eikä se mitään, että miljoonittain miehiä kuoli taistelussa. Mutta toinen maailmansota oli sota, jossa uskonnolla ei ollut enää sanansijaa, vaan se oli täysin uskonnoton sota. Itse asiassa se oli kahden - ei ateistisen vaan - antiteistisen maailmankatsomuksen - kansallissosialismin ja kommunismin - välinen taistelu, ja kyse oli vain siitä, kumpi totalitaristinen ideologia pääsisi maailmanvaltiaaksi. Länsimaisten demokratioiden, siis niiden joita Russell edusti, osa oli vain joko jäädä alle tai sitten asettua Pirun puolelle Belsebubia vastaan. Ja sekin vielä, että tuossa sodassa toimeenpantiin kansanmurha vailla vertaa - kuusi miljoonaa juutalaista, saman verran venäläisiä ja puolalaisia, puoli miljoonaa romania. Ja kaikki mantereella, joka oli humanismin kehto.

Paljon metsää ja painomustetta on haaskattu sen osoittamiseksi, että Hitler oli kristitty ja että holokausti olisi ollut kristinuskon johdonmukainen seuraus. Ei ollut. William Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho käsittelee asian seikkaperäisesti ja myös Hitlerin sekä Kolmannen valtakunnan uskontopolitiikan. Hitler oli lähinnä uskontonihilisti, tai jos hän oli uskonnollinen, niin lähinnä uuspakana. Ja ruukinmatruuna on myös lukenut Martti Lutherin Juutalaisista ja heidän valheistaan, eikä Lutherista voida vetää minkäänlaista jatkumoa Hitleriin. Päinvastoin, Lutherin kaikki syytökset ovat valideja oman aikansa valossa ja yhteiskunnassa, ja hän hepreaa osaavana oli lukenut Talmudinsa. Lutherin syytökset juutalaista uskontoa kohtaan ovat täsmälleen samoja kuin kuuluisan ateistin, Voltairen - jota tuskin pidetään natsismin henkisenä oppi-isänä.

Mutta Voltairea pidetään yhtenä merkittävimmistä valistusfilosofeista. Silti hänen antisemitisminsä on hirvittävää luettavaa - toisin kuin Luther, joka riemumielin toivotti jokaisen kristinuskoon kääntyvän juutalaisen kirkkoonsa, Voltaire on avoimesti rasisti. Hänelle - humanistille - juutalaiset "syntyvät verenhimoisina ja julmina, kuin bretoni syntyy vaaleatukkaisena ja sinisilmäisenä" ja "kristinuskon julmuus on juutalaisuuden tulos". Voltaire kyllä kohdistaa pääosan vihastaan kristinuskoon, ja islam on hänelle pelkkä huijariuskonto.

Kun holokausti ja sen laajuus paljastui, ja toisen maailmansodan tuhot selvisivät, usko ihmisyyteen sai hirvittävän kolauksen. Siitä tuli hötyke - asia, jonka kaikki tietävät hölynpölyksi, mutta jota pidetään totuutena ja josta teeskennellään kuin se olisi validi asia.

Ja vielä pahempaa oli tulossa. Kommunistit olivat omalta osaltaan julistautuneet Neuvostoliitossa humanisteiksi - ja he olivat ankaran kristinuskovastaisia - kristinusko pyrittiin hävittämään Venäjältä täysin. Tuloksena oli vielä kahta hirvittävämpi verilöyly kuin ikinä Saksassa - kommunismi maksoi vähintään 30 miljoonan venäläisen hengen. Tuloksena oli niin taloudellinen, moraalinen kuin henkinenkin katastrofi. Sitä parhaimmin kuvaa rikas venäläinen kaskuperinne, jonka tunnetuimpiin edustajiin kuuluvat Radio Jerevan -vitsit:

Täällä Radio Jerevan.
Meiltä on kysytty: Mitä eroa on kapitalistisella sadulla ja sosialistisella sadulla?
Me vastaamme: Kapitalistinen satu alkaa sanoilla "Olipa kerran", sosialistinen satu taas "Kerran tulee olemaan".

Humanismi oli menettänyt uskottavuutensa, mutta uskoa siihen ei haluttu menettää. Mutta lopputuloksena oli nihilismi. Nihilismi pohjaa latinan sanan nihil, "ei mitään". Nihilismi on ajatussuunta, joka ei tunnusta mitään päteväksi, vaan kieltää ja hylkää kaiken. Teoreettinen nihilismi kieltää totuuden tietämisen mahdollisuudenkin, eettinen nihilismi hylkää eettiset arvot ja normit. Poliittinen nihilismi torjuu kaiken yhteiskuntajärjestyksen. Ja humanismi oli epäonnistunut surkeasti.

Kuinka naturalismista on päädytty nihilismiin? Nihilismi on naturalismin lapsi. Nihilismi on naturalismin perusväittämien suora, looginen johtopäätös. Materialismin, ateismin ja skientismin säikeet punoutuvat nihilistiseksi köydeksi, joka on riittävän pitkä ja vahva hirttämään kokonaisen kulttuurin. Köyden nimi on kaiken tarkoituksen absoluuttinen katoaminen. Millään ei ole mitään merkitystä. Ja ruukinmatruuna on itse kävellyt tämän polun loppuun saakka. Sen polun päässä on tyhjyys.

Jos otamme vakavasti uskontojen paikkaansapitämättömyyden, tuonpuoleisen katoamisen ja maailmankaikkeuden suljetun luonteen, jonka mukaan ihminen on vain biorobotti, päädymme väistämättä nihilismiin, ja humanismi on pelkkää itsepetosta. Miksi sitten naturalistien enemmistö ei ole nihilistejä? Siksi että he eivät ole olleet johdonmukaisia. Nihilismin looginen seuraus on kaiken tarkoituksettomuus - ja epätoivo. Nietzsche päätyi mielisairaalaan ja Hemingway itsemurhaan. Ruukinmatruuna katsoi kuiluun - ja kuilu katsoi ruukinmatruunaan.

Tämän filosofisen perinnön kuolinkamppailun viimeinen kouristus ennen sen romahtamista postmodernistiseen bullshittiin oli eksistentialismi. Eksistentialismin tavoitteena oli Camus'n sanoin päästä nihilismin ohi. Se oli filosofian yritys vastata nihilismiin. Eksistentialismin lähtökohtana on kaiken tarkoituksettomuus, johon naturalismi on johtanut. Eksistentialismin pääkiinnostus suuntautuu ihmisyyteemme ja siihen, kuinka voisimme olla tarkoituksellisia muutoin tarkoituksettomassa maailmassa. Eksistentialismi puhuu kahdesta olemisen lajista. Ensimmäinen olemisen laji on objektiivinen maailma - materian, väistämättömän lain, syyn ja seurauksen, kronologisen ajan, mekanismin maailma. Toinen olemisen laji on subjektiivinen maailma - mielen, tietoisuuden, tajuisuuden, vapauden, pysyvyyden maailma. Tieteellä ja logiikalla ei ole tähän maailmaan pääsyä. Sartre'n sanoin olemme tuomittuja vapauteen - vapaus on suuri vankila. Millään ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä - vain sillä on merkitystä, minkä merkityksen ihminen antaa itselleen ja teoilleen.

Eikä ole vaikeaa päätellä, että sekä Tuusulan että Kauhajoen kouluampumiset olivat täydellisiä eksistentialistisia tekoja. Ignace Lepp ihmetteli teoksessaan Aikamme ateismin kasvot sitä kylmää tyyneyttä, millä nuoret eksistentialistit saattoivat syyllistyä mitä hirvittävimpiin murhiin, ja sitä rauhallista viileyttä, millä he laskivat päänsä giljotiiniin. Millään ei ollut mitään väliä.

Naturalismi oli painottanut näiden kahden maailman ykseyttä pitäessään objektiivista maailmaa todellisena ja subjektiivista sen varjona. Eksistentialismi korostaa näiden kahden maailman erillisyyttä ja pitää tärkeämpänä subjektiivista maailmaa, jota Sartre kutsuu "materian alueesta erillään olevaksi arvojen kokoelmaksi". Eksistentialismi syntyi Sartren ja Camusin vastauksesta nihilismiin ja ihmisten supistamiseen kosmisen koneiston merkityksettömiksi rattaiksi. Se kääntyi subjektiivisuuteen ja irrotti filosofian objektiivisuudesta.

Länsimainen filosofinen ajattelu ja maailmankatsomus on päättynyt umpikujaan. Järkeä seurattaessa naturalismi johti nihilismiin, joka vuorostaan johti eksistentialismiin, joka ei ole kiinnostunut objektiivisesta ja johti ns. sokeaan hyppyyn, eräänlaiseen älylliseen itsemurhaan. Lopputuloksena on postmodernismi, joka on antirationaalinen, antiälyllinen ja tiedevihamielinen järjestelmä. Filosofian ei voida sanoa olevan kuollut. Se on pikemminkin epäkuollut.

Miksi sitten sekulaarihumanismi luhistui, vaikka kristinusko, sen pääasiallinen antipodi, tuhottiin? Syy on siinä, että poikkeuksetta joka paikassa, missä yritettiin luoda paratiisi maan päälle, saatiin aikaan helvetti. Ja sama kääntäen: koska ateistisilla yhteiskunnilla ei ole kykyä transkendentiaaliseen helvetinpelkoon ja ihmisen pitämiseen kurissa supernaturaalin rangaistuksen pelolla, helvetti pitää luoda jo tänne maan päälle. Jos sekulaarihumanistinen maailmankatsomus olisi ollut oikea ja kristillinen (tai jokin muu uskonto) väärä, olisi mielekästä olettaa, että sekulaarihumanistien unelmat paratiisiista maan päällä olisivat toteutuneet edes jossakin ja edes jonkin muodossa. Näin ei käynyt.

Mutta entäpä jos uskonnollinen (ei välttämättä kristillinen) maailmankatsomus olisikin totta ja sekulaarihumanistinen väärä? Eikö totaalisesta Jumalan ja Raamatun (tai ihan minkä vain uskonnon) hylkäämisestä seuraisi täydellinen katastrofi ja koko sivilisaation luhistuminen ja henkinen ja moraalinen konkurssi? [Ilkeämpi ihminen voisi todeta Eikö näin ole juuri käynytkin?]

Sekulaarihumanisti-intellektuellit sekä 1800- että 1900-luvuilla ovat olleet kaikkein terävimpiä uskonnon kriitikkoja, varsinkin kristinuskon. Heidän mukaansa Raamattu on vain menneen ajan vanhanaikainen satukirja. Heidän mukaansa yhteiskunnan täytyy päästä eroon kaikesta uskonnollisesta hölynpölystä "tieteen" ja "rationaalisuuden" hyväksi, ja he lupaavat jatkuvasti yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista siitä, miten ihmiskunnan ongelmat ratkeavat kuin itsestään sen jälkeen.

Sekulaarihumanismin sisäänrakennettu itsetuhojärjestelmä on virheellinen ihmiskuva. Ihminen ja ihmisen biologinen luonto ei kertakaikkiaan ole sellainen jalo, hyvä, altruistinen ja fiksu kuin mitä sekulaarihumanistit sen esittävät. Luonnontieteilijät ovat ymmärtäneet sen, että ihminen on elukka - irrationaalinen, tunteenomainen, typerä - jo alusta saakka, mutta heitä ei ole kuunneltu. Usko ihmiseen on esitetty jotenkin ylevämpänä tai jalompana kuin usko jumaliin, mutta ihmisyys ei kertakaikkiaan ole siihen uskomisen arvoinen.

Jos ja kun maailmankaikkeus on vain pelkän järjettömän ja mielettömän, kaoottisen prosessin tuote ja ihminen vain evoluution tuottama sieluton eläin, biorobotti, niin se johtaa väistämättä arvonihilismiin. Kaikki on kaaoksen tuotetta, merkityksetöntä ja tarkoituksetonta. Ihmisellä ei ole mitään objektiivista "ihmisarvoa" - se olisi spesiesismiä, eli yhden lajin perusteetonta suosimista vaikkapa meduusojen, myrkkymuratin tai limanuljaskoiden kustannuksella. Ja tuloksena olikin sitten Auschwitz ja Vorkuta. Koska ihmisellä ei ole mitään objektiivista, absoluuttia ihmisarvoa - sitä ei voida mitenkään perustella - ihmisiä voidaan tappaa, murhata ja teurastaa aivan tuosta vain ja äitien osa on vain itkeä. Kärjistäen voidaan todeta, että jos sekulaarihumanistinen maailmankuva on totta, sinunkaan, hyvä lukija, elämälläsi ja olemassaolollasi ei ole minkäänlaista merkitystä. Olet vain pelkkä satunnaisten atomien läjä mitättömällä kivellä pienen G-spektriluokan tähden vieressä mitättömän galaksin laidalla jossain tyhjiön laidalla. Ajatuksesi, hyvä lukija, samoin kuin tunteesi, ihmissuhteesi, kiinnostuksesi ja huolenpitosi kohteesi ovat pelkkiä sähkökemiallisia impulsseja limasta ja proteiinista koostuvassa biotietokoneessa. Olemme pelkkiä biorobotteja. Meillä ei ole sielua, ei tulevaisuutta - eikä edes mitään toivoa. Ja Bertrand Russellin savoin me olemme matkalla kohti kosmista sukupuuttoa, ennemmin tai myöhemmin. Sinun elämälläsi ei ole sen enempää merkitystä kuin lätäkön tohvelieläimellä. Muista: kun katsot kuiluun, myös kuilu katsoo sinuun. Ruukinmatruuna tietää sen omakohtaisesta kokemuksestaan - ja oli aika, hän oli ihan oikeasti suisidiaalinen. Juuri itselleen rehellisyytensä vuoksi.

Se ateistinen yliopiston proffa ja sosialistipoliitikko voivat puhua niin paljon oikeudesta, rakkaudesta tai ihmisyydestä kuin haluavat, mutta ne puheet ovat vain plagiaatteja uskonnosta, tavallisimmin kristinuskosta. Siksi, että tällaiset asiat voivat olla valideja vain maailmassa, jossa on objektiivisia arvoja, ja objektiiiviset arvot puolestaan vaativat taakseen transkendenssin, tuonpuoleisen.

Sekulaarihumanismi ei kykene antamaan vastauksia elämän suuriin kysymyksiin eikä myöskään luomaan stabiilia etiikkaa. Sekulaarihumanismi perustuu moraalirelativismille, eli käsitykselle, ettei ole olemassa oikeaa ja väärää, vaan ne ovat kulttuurisidonnaisia ja tilannekohtaisia käsityksiä. Ei ole Jumalaa, joka palkitsisi hyvästä ja rankaisisi pahasta eikä karmaa, jota kertyisi teoista. Tämä voi olla "vapauttavaa", mutta se merkitsee myös samalla, että se on oikeassa, kenellä on isoimmat tykit - relativistisessa maailmassa ainoa oikeus on vahvimman oikeus. Onko murhaaminen väärin? Riippuu tilanteesta? Onko lapsiinsekautuminen väärin? Riippuu tilanteesta. Toki kysymyksiin pitää vastata jatkokysymyksellä miksi näin on?. Ja tähän moraalirelativismi kaatuu. Koska sekulaarihumanistinen maailmankuva otaksuu, että mitään tuonpuoleista ei ole eikä ihmisen yläpuolisia moraaliakutoriteetteja ole, kaikki riippuu ihmisestä itsestään. Miten ratkaistaan se, jos kahden ihmisen moraalikäsitykset joutuvat konfliktiin, eikä kumpikaan ole valmis tinkimään asiasta?

Se ratkaistaan viime kädessä sodalla - väkivallan keinoin.

Ruukinmatruuna muistaa kyllä elämänkatsomustiedon. Ja nuoret ihmiset eivät ole typeriä. Jos maailmankaikkeus kerran on vain sattuman soppaa ja merkityksetöntä sekä ilman ihmistä korkeampaa auktoriteettia, silloin ihmisillä ei ole mitään syytä olla valehtelematta, huijaamatta, murhaamatta ja varastamatta, jos se vain edistää heidän omaa etuaan - ja he kykenevät välttämään valtion väkivaltakoneiston (poliisin, vankilat jne). Kaikki on sallittua paitsi kiinni jääminen.

Uskooko joku ihan tosissaan, että yksikään nuori alkaisi olemaan rehellinen, siveä ja moraalinen vain siksi, että heidän vanhempansa tai opettajansa sanovat, että "niin tulee olla" tai että "se on hyvä idea" tai "yhteiskunta toimii niin". Kaikki puheet hyveellisyydestä ovat täydellistä hölynpölyä. Lapset ovat pieniä psykopaatteja, ja nuoret puolestaan täysin hormoniensa vietävissä olevia pikku machiavellejä. Me olemme apinoita joilla on apinoiden tunteet, vietit ja vaistot. Dostojevski oli oikeassa: jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua, ja näin todellakin on. Jenginuorelle vihollisjengiläisen hakkaaminen jauhelihaksi on oikein. Natsille juutalaisen murhaaminen on oikein. Kommunistille keskiluokan murhaaminen on oikein. Feministille mies- ja lapsiviha on oikein. Rasistille rotuviha on oikein. Viime kädessä se, mikä on oikein, ratkaistaan asein. Ja jos aseita ei ole, niin sitten nyrkein ja potkuin ja kuristamalla. Jos ja kun moraali on jatkuvasti muuttuvaa, kehittyvää ja vaihtuvaa, niin ainoa mielekäs maksiimi on: Tee ihan mitä itse haluat, se olkoon ainoa lakisi - kunhan et jää kiinni; ja jos jäät, niin syytä jotakuta toista.

Ja tästä syystä sekulaarihumanismi on kuollut. Se ei kertakaikkiaan kyennyt eikä tule kykenemäänkään luomaan mielekästä yhteiskuntaa. Ateisti ja kyynikko Ilkka Kokkarisen julma ennustus uskonnottomasta yhteiskunnasta taikauskon, pakanallisuuden ja hölynpölyn luvattuna maailmana pitää täsmälleen paikkaansa. Ne lupaukset yhdeksästä hyvästä ja kymmenestä kauniista mitä sekulaarihumanismi lupaa ovat pelkkää huonoa science fictionia tässä kyberpunkin maailmassa. Elämä on kovaa ja sitten sinä kuolet, ja jollakulla toisella on aina kivaa. Lopulta Hitler, Stalin ja Äiti Teresa ovat täsmälleen yhtä kuolleita. Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme.

Sekulaarihumanismilla ei ole eskatologisesti mitään muuta tarjottavanaan kuin sukupuutto kosmisen tyhjiön syövereihin. Tätä harvemmin myönnetään - poikkeuksena toki Russell - mutta yleensä ongelma kierretään savuverholla loistavasta myyttisestä Star Trek -tulevaisuudesta, vaikka aivan yhtä hyvin tulevaisuus voi olla Mad Max. Vuoden 1973 Humanistinen Manifesti II yrittää kiertää tämän ongelman puhumalla siitä, miten ihminen elää jälkeläisissään ja teoissaan, mutta nekään eivät selviä siitä, kun Aurinko lähtee Hertzsprung-Russellin kaaviolla pois pääsarjasta. Sekulaarihumanistit kiertävät eskatologian puhumalla vain lähitulevaisuudesta eskatologian sijaan. Jos kuitenkin lopulta jokainen kuolee ja häviää olemattomuuteen, elämä itsessään on täysin merkityksetöntä. Koko maailmankaikkeus ja sen olemassaolo on merkityksetön. Luonto on merkityksetön. Elämä on lopultakin vain pelkkä häviävän lyhyt kärsimyksen ja tuskan hetki kahden olemassaolemattomuuden välissä. Tämä on sekulaarihumanismin looginen seuraus. Ja onko ihme, jos tällaisessa maailmassa Auviset ja Saaret sitten pimahtavat ja ammuskelevat syyttömiä siviilejä hengiltä, tappavat jonkun hänen lenkkariensa tai kännykkänsä vuoksi tai puukottavat toisensa kuoliaaksi kolmen olutpullon takia (kuten kävi ruukinmatruunan veljen peruskouluaikaiselle luokkakaverille). Stalinin sanoihin yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonan tilastomerkintä oikeastaan kiteytyy moraalirelativismin kautta koko sekulaarihumanismi, ja tässä valossa on helppoa ymmärtää, miten Hitler saattoi murhata 6 miljoonaa ja Stalin 20 miljoonaa ihmistä tuntematta sen enempää omantunnontuskaa kuin hyttysen liiskaamisesta. Abortti, eugeniikka ja eutanasia ovat humanismin lapsia - mutta niin on myös Aktion T-4, holokausti ja Gulag.

Ruukinmatruunaa miellyttää buddhalaisuus juuri sen pessimismin ja realismin vuoksi. Nihilistit yleensä ymmärtävät ihmisyyden oikein - he yksinkertaisesti eivät piittaa eivätkä elättele turhia ruusuisia mielikuvia. Buddhalaisuuden mukaan maailma on paha, ja ihminen on pohjimmiltaan paha, mutta meillä on mahdollisuus päästä tästä kaikesta pois. Neljä jaloa totuutta ovat totta sanasta sanaan. Emme saa tätä maailmaa tämän paremmaksi vaikka kuinka yrittäisimme, ja siksi on turhaa yrittää. Mielekästä on jättää taakse tämä turmeltunut maailma ja pyrkiä henkistymiseen yksilökohtaisesti. Ruukinmatruuna on jo kokenut valaistumisen, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, tämä elämä on hänelle viimeinen kerta tällä p@$Qapallolla.

Ja se on mielekkäämpää kuin turha tuulentupien rakentaminen humanismin päälle.

Stenka Razin

Salmen suulta väljemmälle
uivat Volgan laineisiin
kirjolaidat kiiltäväiset
venhot Stenka Razinin

Jokainen ikinä Bottan yläkerrassa pippaloinut tuntee laulun Stenka Razin. Sen kaunis melodia ja koskettavat sanat ovat olleet suomalaisille rakkaat jo vuosikymmeniä.

Mutta kuka oli Stenka Razin? Ruukinmatruunalle laulu tuli tutuksi jo peruskoulun musiikkitunneilla, ja musiikin oppikirja mainitsi hänen olleen "kasakkapäällikkö 1600-luvulla". Laulu kertoo Stenka Razinin häistä - jotka päättyvätkin hautajaisiin.

Stenka Razin (oikealta nimeltään Stepan Timofejevitš Razin) syntyi 1630 ja hänet teloitettiin 1671. Hän oli Donin kasakoiden atamaani (= päällikkö; sana tulee saksan sanasta Hauptmann, kapteeni), ja hän johti Donin kasakoiden hyökkäystä safavidien Persiaan 1668. Vaikka miellämme kasakat ratsuväeksi, 1600-luvulla kasakat olivat pääsääntöisesti kevyttä jalkaväkeä, ja he liikkuivat Venäjän suurilla joilla matalakulkuisilla ja nopeilla lotjilla.

Kasakat olivat alunperin puolipaimentolaisia, aatelisten sortoa paenneiden venäläistalonpoikien jälkeläisiä. Mahdollisesti talonpoikien pako etelään alkoi jo 1200-luvulla mongolivallan aikana, ja kiihtyii myöhemmin Venäjän maaorjuuden kehityttyä. Myöhemmin kasakoihin liittyi pienemmissä määrin myös muita etnisiä ryhmiä, kuten tataareita ja kalmukkeja. Kasakat ovat aina olleet voimakkaan ortodokseja, ja heillä on ollut valtava vapauden- ja yhteenkuuluvuuden tunne. Kasakat ovat aina samoin olleet uskollisia vain Venäjän tsaarille ja omalle atamaanilleen - eivät kenellekään muulle. Ja juuri heistä tuli Venäjän etuvartio 1500-luvulla islamilaisia Kultaisen Ordan mongoleja, ottomaaniturkkilaisia sekä safavidipersialaisia vastaan. Sana "kasakka" tulee turkin sanasta qazaq, "vapaa"; tähän sanaan pohjaa myös kazahien ja Kazahstanin valtion nimi - jotka eivät ole sukua kasakoille!.

Stenka Razin nousi jo nuorella iällä atamaaniksi, ja ensimmäinen maininta hänestä on 1661 rauhanneuvottelijana. Venäjä oli ollut sodassa 1654-1667 Puolan ja Ruotsin kanssa, ja ankarat verot olivat köyhdyttäneet maan, ja kymmenettuhannet talonpojat olivat paenneet veroja ja asevelvollisuutta kasakoiden alueelle. Stenka Razin oli kaapannut Donin suistosta tukikohdakseen Panshinskojen, josta he rosvosivat jokea ja Mustaamerta kulkeneita aluksia. Hän purjehti myös Volgalle asti, ja hänen laivastoonsa kuului lopulta 35 kaleeria.

Venäjä joutui 1668 sotaan Persiaa vastaan. Stenka Razin osoitti nyt oma-aloitteisuutta, ja mobilisoi lotjansa ja armeijansa persialaisten kimppuun. Hän purjehti Volgalle ja edelleen Kaspianmerelle, ja hävitti laivastollaan Dageštania ja Persiaa, hyökäten lopulta Bakuun. Kun Persian šaahi lähetti rankaisuretkikunnan Razinin perään, Razinin laivasto väijytti ja tuhosi sen.

Laulu kertoo juuri tästä sodasta. Sotasaaliina Razin oli vienyt persialaisen prinsessan, jonka kanssa hän vietti häitä. Tämä liitto - kristityn Razinin ja muslimiprinsessan - kuitenkin vieroitti Razinin syvästi ortodoksisista miehistään, ja he alkoivat napinoida. Laulun mukaan Razinille miestensä uskollisuus oli hänen omaa onneaan tärkeämpi, ja hän hukutti prinsessan Volgaan. Oli miten oli, laulu kertoo tapauksesta julmasti.

Volga, Volga, äiti armas
Pyhä virta Venäjän maan -
Uhris' näätkö - tyytyväinen
ootko Donin kasakkaan?

Uusi sota oli kuitenkin Venäjälle taloudellinen rasite, ja Razin joutui riitaan tsaari Aleksei I:n kanssa. Riita puhkesi avoimeksi kapinaksi, ja kasakat valtasivat Astrakanin, Tsaritšynin, Tšerkasskin ja lukuisia linnakkeita. Astrakanissa toimeenpantiin yleinen verilöyly, ja Razin julisti Astrakanin uuden kasakkatasavallan pääkaupungiksi.

Razin lähti nyt kahdellasadalla lotjalla ja kaleerilla ylös Volgaa, tavoitteenaan hyökkäys Moskovaan (Moskva on Volgan sivujoki). Saratov ja Samara vallattiin, mutta Simbirsk (sittemmin Uljanovsk, tunnettu Leninin syntymäkaupunkina) piti pintansa, ja tsaarin armeija ehti paikalle. Kasakat lyötiin, ja vaikka Razin itse pääsi pakoon, tsaarin kosto oli hirveä. Tuhansittain kasakoita ja talonpoikaiskapinallisia teurastettiin. Kapina kuitenkin vain yltyi, ja Tambovin, Penzan ja Nizhni-Novgorodin talonpojat nousivat kapinaan. Razin julisti tavoitteensa: aatelin etuoikeuksien ja arvojärjestelmän sekä maaorjuuden lakkauttaminen, ja korruptoituneiden virkamiesten viraltapano. Kahdeksan verisen taistelun jälkeen kapinalliset lyötiin. Razin vangittiin lopulta Kaganlykin linnoituksen valloituksen jälkeen 1671. Hänet teloitettiin hyvin julmalla tavalla Moskovan Punaisella torilla.

Mutta maine jäi elämään. Ei ole liioiteltua väittää Stenka Razinia Venäjän Robin Hoodiksi - vaikka hän aloitti uransa jokirosvona, hänestä tuli lopulta legenda.

Uskonvapautta islamilaisittain

Sharia määrää islamista luopujalle kuolemanrangaistuksen, ja se myös pannaan täytäntöön. Siis ihan aikuisen oikeasti, vielä nykypäivänä vuonna 2008, yhdessä maailman vanhimmista sivistysmaista.

Siis Iranissa, hirttämällä nosturiin, niin että teloitettava kuristuu hitaasti ja tuskallisesti kuoliaaksi.

Näin siis maassa, jossa on sekä kristittyjen, että myös juutalaisten, hirttämisestä pitkät perinteet.

Marttyyriutensa kullakin

Ruukinmatruunan teksti "Vihansa kullakin", jossa hän tarkasteli kahta lingvistikkoa, Alfaa ja Bravoa, on näemmä sitten poikinut hänelle kommentointikiellon Bravon vieraskirjassa.

Aivan noin herkkänahkaiseksi ei Bravoa olisi kyllä olettanut - ruukinmatruuna oletti, että hänelle olisi näiden vuosien aikana kasvanut samanlainen henkinen rengaspanssari kuin Alfalla on. Mutta olemme kuitenkin yksilöitä, ja Bravo teki päätöksensä. Ruukinmatruuna sohaisi arkaan paikkaan, siitä seurasi reaktio, ja ruukinmatruuna ottaa nyt vastuun teostaan eikä aio ruikuttaa tapahtuneesta tai ryhtyä miksikään sananvapauden marttyyriksi.

Ruukinmatruuna muistelee kuitenkin lapsuuttaan ja sen lauluja - tarkemmin sanottuna Marjatta ja Eveliina Pokelaa.

Nirunarunoru, moni turha poru
ratkiriidaksi muuttuu
Höpölöpölöpö, se on ihan höpö
joka leikistä suuttuu

Lapsellisuus ja lapsettomuus

Lingvistikko Bravon blogin vieraskirjassa eräs lukija pyysi ruukinmatruunaa kirjoittamaan parisuhteista ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Nyt on aika lunastaa lupaus.

Naiselle kysymys äitiydestä on koko elämän suurin kysymys, ja suhtautuminen äitiyteen on, paitsi biologiaa, myös sosiologiaa. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mitä seksistisempi, köyhempi ja kurjempi yhteiskunta on, sitä todennäköisemmin naisen osa on olla seksiorja ja synnytyskone, kun taas kehittyneessä ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa naiset menevät myöhemmin naimisiin, saavat vähemmän lapsia - jotka kaikki selviävät aikuisikään ja jotka koulutetaan pitkälle. Äitiys on elämän jatkumisen ehto: ilman lapsia ei ole tulevia sukupolviakaan ja ilman tulevia sukupolvia elämä loppuu siihen sukupolveen.

Mutta myös kautta aikojen on ollut naisia, jotka ovat vapaaehtoisesti jättäytyneet lapsettomiksi. Vaikka se on merkinnyt geneettistä itsemurhaa, se on myös merkinnyt irrottautumista biologiasta ja kontribuution siirtymistä kulttuurievoluutioon. Inhimillisen kulttuurin kannalta memetiikka on vähintään yhtä arvokasta, jollei arvokkaampaakin, kuin genetiikka, ja myös meemimme tekevät meidät kuolemattomiksi.

Koko asia kiteytyy oikeastaan kahteen tosiasiaan:1) vain nainen voi synnyttää ja uusintaa elämää ja 2) ydinperhe tuottaa pesäviipyisellä lajilla, kuten ihmisellä, sekä biologisen että kulttuurievoluution kannalta parhaat tulokset. Science fictionissa on ounasteltu niin ihmisten keinotekoisella tuottamisella kuin vaihtoehtoisilla ruokakuntamalleillakin, mutta fiktio on fiktiota ja fakta faktaa. Luonto hylkää ne, jotka hylkäävät luonnon.

Murrosikä merkitsee sukukypsyyttä ja naisella kykyä tulla äidiksi. Ja nyrkkisääntö on, että mitä aikaisemmin murrosikä alkaa, sitä aikaisemmin myös aloitetaan säännöllinen sukupuolielämä, tullaan äideiksi ja enemmän lapsia saadaan. Tämä on tyypillinen r-strategia: tuotetaan mahdollisimman paljon jälkeläisiä ja toivotaan, että edes joku niistä selviää aikuisikään saakka, mutta se on vakiintuneissa oloissa varma tapa saavuttaa nopeasti miljöön kantokyky, jonka jälkeen alkaa pudotuspeli ja yhteiskunta destabilisoituu. Eli ne yhteiskunnat, joissa syntyvyys on korkein, ovat myös kaikkein epästabiileimpia ja taipuvaisimpia romahtamaan sotaan. Vastaavasti kaikkein stabiileimmissa ja tasa-arvoisimmissa yhteiskunnissa vallitsevana lisääntymisstrategiana on K-strategia, eli panostetaan määrän sijasta laatuun - ja syntyvyys jää alhaiseksi.

Tämä on väistämätön, joskin paradoksaalinen, tosiasia: vauraimmissa yhteiskunnissa on alhaisin syntyvyys, ja naisilla vähimmin biologista painetta äitiyteen. Elintaso siis vapauttaa naiset vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Elintaso merkitsee sitä, että naiset vapautuvat kodin kultaisesta häkistä ja pystyvät työntekoon miesten rinnalla miesten maailmassa. Eli naiset voivat valita myös äitiyden ohella oman ammatin, uran ja lahjakkuuden soveltamisen käytäntöön. Marie ja Irene Curie, Liisi Oterma, Sari Baldauf, Golda Meir - lista on loputon.

Mutta lapsettomuudelle voi olla myös muita syitä kuin keskittyminen biologian sijaan kulttuurievoluutioon eli suomeksi sanottuna uran luomiseen. Vaikka uran tekeminen onkin pääsyy - ja teollistuneissa yhteiskunnissa yhteiskunnan pyörittäminen ja perheen ylläpito vaatii molempien vanhempien työpanoksen - lapsettomuuteen, syitä on myös muita.

* Nainen voi kokea, ettei hän kertakaikkiaan ole kypsä äidiksi. Hän voi kokea, että hän on liian vastuuton, liian huithapeli, liian kokematon äidiksi tai että hänen tunne-elämänsä on sekaisin. Vaikka lapsettomuus onkin tällöin geneettuinen itsemurha, se kuitenkin todennäköisesti on lasten itsensä kannalta parempi idea kuin syntyä jo valmiiksi epäterveeseen kotiin. Mutta tällainen nainen, joka itse tiedostaa henkisen tai sosiaalisen sopimattomuutensa äidiksi, ei voi tehdä väärin jäädessään lapsettomaksi. Tällainen vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole itsekkyyttä! Päinvastoin, se on mitä suurinta altruismia. Itsekkyyttä olisi hankkia niitä lapsia vaikka tiedostaakin oman soveltumattomuutensa äidiksi.

* Nainen voi vihata tai inhota lapsia. Vaikka sanotaankin, ettei yksikään ihminen, joka vihaa lapsia, voi olla paha, silti lasten inhoaminen voi olla syy lapsettomuuteen. Pedofobialle on monia eri syitä, niin sosiaalisia kuin muitakin, ja tällaiselle naiselle äitiys voisi olla ylivoimainen taakka.

* Uskonto. Hengellinen kutsumus on vetänyt naisia puoleensa siinä, missä miehiäkin, ja nunnia löytyy niin idässä kuin lännessäkin. Devootiolla on puolensa. Toisaalta myös helvetinpelko ja predestinaatio-oppi voi johtaa naisen niin kamalaan sieluntuskaan, että hän pelkää lapsiensa joutuvan automaattisesti helvettiin eikä siksi halua hankkia lapsia.

* Sairaus. Naisella voi olla jokin sellainen vamma tai krooninen sairaus, mikä ei varsinaisesti tee häntä hedelmättömäksi, mutta vaikeuttaisi varmasti äitiydestä suoriutumista, joko fyysisesti tai sosiaalisesti.

* Sosiaaliset syyt. Vaikka meillä onkin erinomainen lapsilisä- ja sosiaalitukijärjestelmä, nainen voi kokea, ettei hänen sosiaaliset, taloudelliset tai muut resurssinsa riitä äitiyden vaatimuksiin.

* Emotionaaliset syyt. Nainen voi kokea, että tämä maailma ei kertakaikkiaan ole niin hyvä paikka, että tänne kannattaisi hankkia enempiä lapsia joko kärsimään tai kuluttamaan ennestäänkin niukkoja resursseja. Tästä asiasta kannattaa katsoa The Voluntary Human Extinction Movementin sivut - siellä esitetyt syyt ovat hyvin perusteltuja. (Sama suomeksi.)

Me voimme sanoa, että jotkut näistä syistä ovat lapsellisia tai typeriä - mutta voimme sanoa samaa myös lastenhankinnasta. Kaikkein typerin syy hankkiutua äidiksi on se, että biologinen kello kilisee - se osoittaa vastuuttomuutta ja kyvyttömyyttä hallita viettejään ja tunteitaan. Tällainen nainen ei ole oikeastaan naarasapinaa parempi, sillä apinatkin osaavat paritella.

Entäpä parisuhteet? Ihminen muodostaa parisuhteita siksi, että ihminen on pesäviipyinen laji ja parisuhde on mielekkäin strategia sen kannalta. Mitä pesäjättöisempi laji on, sitä todennäköisemmin laumaeläimen perhemalli on haaremi,(jossa naaraalla on seksiorjan asema ja koiraat ottavat toisensa hengiltä) kun taas yksinhuoltajuus on tavallisin lajeilla, jotka eivät ole laumaeläimiä.

Mutta la donna e mobile, ja parisuhteissa nimenomaan nainen on se, joka valitsee ja nainen päättää, kenen kanssa hän alkaa seurustelemaan. Miehen tehtävä on vain kilpailla naisen suosiosta, ja naisella on tehtävänä olla nirppanokka, koska naisen panostus parisuhteeseen on äitiyden muodossa aina isompi kuin miehellä. Ja ikävä kyllä parisuhteita pääsääntöisesti ei muodosteta järkipohjalta vaan tunnepohjalta, ja siinä vievät aivan muut asiat kuin äly.

Valitettavasti vain rakastumisen huuma kestää vain puolisen vuotta, maksimissaan neljä, ja tämän jälkeen se älyllinen yhteensopivuus ratkaisee. Ja niin moni nainen huomaa, että prinssi, jota hän silloin pussasi intohimoisesti, onkin muuttunut sammakoksi. Ja nämä pätkäihmissuhteet, samoin kuin pätkätyöt, pätkäkaveruudet ja pätkäelämä yleensäkin, leimaa nykypäivän elämää. Kun vanha prinssi on muuttunut sammakoksi, se heitetään menemään ja etsitään uusi sammakkoprinssi. Sitä sanotaan vapaaksi seksuaalisuudeksi ja voimautumiseksi sekä valtautumiseksi. Lienee tarpeetonta sanoa, että siinä ei pahemmin ehditä miettimään äitiyden, lasten tai vakiintumisen perään.

Mutta järkiavioliittojakin on olemassa, ja ne pääsääntöisesti ovat onnellisia. Siitä syystä, että ihminen, joka nykypäivänä, vapaan ja siekailemattoman seksuaalisuuden aikana, yleensä ryhtyy järkiavioliittoon, omaa jo valmiiksi hyvin voimakkaan itsekurin ja kykenee hallitsemaan ja kontrolloimaan tunteitaan. Tai hänelle yksinkertaisesti seksuaalisuus merkitsee hyvin vähän ja sensijaan ihmissuhde ja emotionaalis-sosiaalinen side hyvin paljon. Vaikka järkiavioliittoja yleensä halveksitaan ja tällaiseen ryhtyvää naista pidetään joko luuserina tai onnenonkijana, ne yleensä tuottavat hyvän tuloksen. On toki hyvin kylmää pitää avioliittoa osakeyhtiönä!

Mutta toisin kuin yleensä kuvitellaan, stationäärisyysrajan alle laskenut syntyvyys ei merkitse väestökatastrofia!. (Stationäärisyysraja = se syntyvyys per hedelmällisyysikäinen nainen, jossa väestö pysyy vakiona) Se merkitsee vain ja ainoastaan sitä, että yhteiskunnan kantokyky on jossakin vaiheessa ylittynyt, ja syntyvyys laskee niin, että väestö asettuu itsestään kantokykyoptimiin. Yhteiskunnalla on vain rajallinen kyky luoda työpaikkoja ja elintasoa, ja yhteiskunnalla on aina tietty kantokykymaksimi, jonka ylittäminen merkitsee katastrofia. Mutta samalla yhteiskunnilla on myös kantokykyoptimi - se elintasoon suhteutettu väestömäärä, joka takaa kaikille yhteiskunnan jäsenille parhaimman ja onnellisimman elämän. Ja jos tämä kantokykyoptimi ylitetään, yhteiskunnassa on väestöylijäämää, ja syntyvyys pyrkii laskemaan. Vastaavasti jos kantokykyoptimi alitetaan, yhteiskuntaan syntyy väestöalijäämä, tilaa uudelle lisäväestölle, ja syntyvyys vastaavasti nousee jälleen.

Länsimaiden alhaiset syntyvyysluvut ovat merkki siitä, että kantokykyoptimi on ylitetty ja että yhteiskuntaan pyritään luonnollisen poistuman ja vajaakapasiteetin kautta saamaan aikaan stabiili tila. Se ei ole merkki väestökatastrofista! Myöskään elintason ylläpito ei vaadi jatkuvaa väestönkasvua, vaan ainoastaan tuottavuuden kasvua, ja teknologian myötä tuottavuuden kasvu ei riipu tekijämäärästä. Siksi korkea syntyvyys ei ole yksiselitteisesti tavoittelemisenarvoinen asia. Kun väestö vanhenee ja kuolee pois, yhteiskuntaan syntyy väestöalijäämä, eli väkiluku laskee alle kantokykyoptimin. Tällöin, koska vihreältä oksalta vapautuu paikkoja, myös syntyvyys kääntyy itsestään nousuun, ja väkiluku pyrkii stabiloitumaan kohti kantokykyoptimia.

Vapaaehtoinen lapsettomuus voi siksi olla joko äärimmäistä vastuuttomuutta - tai äärimmäistä vastuullisuutta, aivan kummasta näkökulmasta haluamme asiaa tarkastella.

Juutalaisäidit ympärileikkausta vastaan

Rakas J-la, anna sen olla tyttö!

Tämä on rukous, jonka lukemattomat juutalaisäidit ovat lukeneet huulillaan vuosituhansien ajan, kun synnyttämisen aika on tullut. Ja arvattavasta syystä. 1. Moos 17 sanoo asian harvinaisen selvästi:

10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.
12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
13 siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.
14 Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton."

Ja tästä lähtien poikalasten ympärileikkaus on ollut juutalaisuuden tuntomerkki. Mutta samaan kappaleeseen vetoavat myös muslimit - jotka pitävät Ismaelia kantaisänään. Ismael oli kolmentoista, kun hänet ympärileikattiin.

Tämä toimenpide tunnetaan juutalaisuudessa nimellä בְּרִית מִילָה eli brith milah (aškenasiääntämys bris mila) - viimeinen he ei äänny eli siis "mila". Tarkalleen suomennettuna "veriliitto".

On arveltu, että alunalkaen ympärileikkaus suoritettiin niin, että esinahasta leikattiin pois vain "roikkuva", ylimääräinen osa ja että terskasta jäi paljaaksi vain pieni kärki. Tämä siksi, että sikäläisissä hygieenisissä oloissa täydellinen ympärileikkaus olisi merkinnyt valtavaa terveysriskiä - on arveltu, että paljon radikaalimpaan kastraatioon ja penisamputaatioon kuoli noin 95% niistä poikalapsista, jotka joutuivat tuon operaation uhriksi.

Sukuelinten silpominen on kuulunut lähes jokaisen seemiläisen kulttuurin perinteeseen; on todennäköistä, että juutalaiset ovat tosiasiallisesti omaksuneet tämän tavan Egyptistä (kilistääkö termi faraoninen ympärileikkaus kenenkään kelloja), kun taas indoeurooppalaisissa kulttuureissa veitikkaan kajoaminen on aina ollut tabu - Daadid pilkkaa filistealaista (indoeurooppalaista) Goljatia "ympärileikkaamattomaksi". Ja ympärileikkaaminen on ollut diasporasta myös tapa erottautua ympäröivästä indoeurooppalaisesta väestöstä: ympärileikkaamalla juutalaispojalle on tehty selväksi sinä olet erilainen, sinä et ole samanlainen kuin goyim, sinä kuulut meihin. Dramaattisimmillaan tämä tuli selväksi makkabealaiskapinan aikana, kun hellenistinen hallitsija Antiokhos Epifanes kielsi ympärileikkauksen, kastraation ja kaikki muut sukupuolielinten silvonnan muodot, ja Juudas Makkabi nousi kapinaan joukkoineen. Tämän jälkeen juutalaisuudessa omaksuttiin radikaalimpi ympärileikkauksen muoto, peria, jossa koko esinahka leikataan pois.

Mutta juutalaiset ovat tunnetusti hyvin fiksua väkeä, ja juutalaisuuteen on aina kuulunut midrashin periaate. Midrash tarkoittaa raamatunselitystä; eli midrashissa pyritään löytämään vastaus kysymykseen miksi? Ja ympärileikkaus on ollut juutalaisuudessa myös hyvin valtavan tutkinnan aiheena - ja Talmudissakin on uhrattu hikeä ja mustetta sen todistamiseen, että Aatami luotiin valmiiksi ympärileikattuna ja tuo terskaa (tai tytöillä häpykieltä!) suojaava ihopoimu kehittyi sitten ikäänkuin symboloimaan ihmisen ja J-lan välistä eroa.

(Ruukinmatruuna kirjoittaa nyt J-la, ettei juutalaislukijoiden tunteita loukattaisi ja rikottaisi toista käskyä vastaan - ja että tehtäisiin selväksi, että nyt puhutaan juutalaisten uskonnosta, ei kristittyjen.)

Mutta kuten eilen jo todettiin, Mooses Maimonides teki omassa midrashissaan selväksi, että ympärileikkauksen tavoitteena on tärvellä miehen kyky kokea seksuaalista nautintoa. Kahdesta syystä: ensinnäkin teini-ikäiset, nuoret kukonpojat ovat täysin veitikkansa ja testosteronin vietävissä, ja muodostavat näin seksuaalisen uhan vanhemmille miehille ja heidän auktoriteetilleen - ympärileikkaaminen tekee masturboinnin lähes mahdottomaksi ja alentaa kykyä kokea seksuaalista nautintoa merkittävästi - ja toiseksi, kun kyky kokea seksuaalista nautintoa turmellaan, se kaikki energia etsii kanavoitumista jonnekin muualle, kuten älyllisiin harrastuksiin - ja tästä osoituksena meillä on Talmud. Tämä järkelemäinen teos kattaa farisealaisen juutalaisuuden älyllisen perinnön Tanakhin (VT:n) kokoamisesta aina Simon bar-Kochban kapinaan saakka. Se on vähintään yhtä tärkeä filosofian historian perintö kuin Aristoteleen kootut teokset, ja vain ymmärtämällä Talmudia voi ymmärtää Paavalin ajatuksia. Lähes 25% kaikista tieteen Nobelin palkinnoista onkin mennyt osaksi tai täysin juutalaissukuisille ihmisille, ja juutalaisten älykkyys on legendaarinen.

Mutta niin on myös juutalaisten suhde seksuaalisuuteen. Se tunnetaan varsin hyvin sekä kaskuperinteen että psykiatrian piirissä - Sigmund Freudin (itsekin juutalainen) mielestä ihminen voi olla vain joko neuroottinen tai psykoottinen, mutta ei milloinkaan terve.

Ja jo 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä, darwinismin, ateismin ja siihen vastareaktiona syntyneen reformijuutalaisuuden seurauksena alettiin myös kyseenalaistamaan ympärileikkaus ja sen oikeutus. Ja tässä ovat nimenomaan äidit olleet tärkeässä asemassa.

Länsimaissa suffragetti- ja naisasialiikkeen vaikutukset ulottuivat myös indoeurooppalaisen ja suomalaisugrilaisen väestön ohella myös juutalaisiin, ja nimenomaan juutalaisäidit alkoivat näin voimauduttuaan ensimmäisenä kyseenalaistamaan ympärileikkauksen ja sen oikeutuksen. Ja miksipä eivät? Ovathan lapsemme jokaisen äidin omaa verta ja lihaa, emmekä halua lapsillemme tapahtuvan mitään pahaa. Ja ympärileikkauksen on täytynyt olla jokaiselle juutalaisäidille todella sydäntäsärkevä tapahtuma - miten kaunis, täysin virheetön ja täydellinen poika silvotaan ja hänelle aiheutetaan pysyvä ruumiinvamma.

Reformijuutalaisuus alkoi jo varhaisessa vaiheessa kyseenalaistamaan ympärileikkauksen. Syy oli siinä, että se on reformistisen midrashin mukaan vastoin halakhan oikeusperiaatteita. Siinä aiheutetaan syyttömälle tarpeetonta kärsimystä ja ruumiinvamma, ja tämä kielletään halakhassa ehdottomasti. Toinen syy on siinä, että jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt lapsi on automaattisesti juutalainen, eikä se vaadi mitään merkin leikkaamista lihaan.

Vihoviimeinen naula tähän arkkuun oli holokausti. Natsit tiesivät vallan hyvin, mikä oli juutalaisuuden tunnusmerkki, ja yhdenkään juutalaismiehen oli turhaa teeskennellä mitään muuta, kun housut oli kiskottu alas. Ympärileikkaus oli merkki siitä, että matka keskitysleiriin ja kaasukammioon alkoi.

Rituaalista ympärileikkausta on puolusteltu väittämällä, että kaikki juutalaiset ympärileikataan joka tapauksessa. Tämä ei pidä paikkaansa enää nykypäivänä. Ympärileikkauksesta pitävät kiinni enää konservatiivi- ja ortodoksijuutalaiset, kun taas maallistuneet ja reformistit ovat pitkälti luopuneet tästä tavasta. Esimerkiksi Ruotsissa juutalaispojista enää noin 40% ympärileikataan.

Monet reformi- ja liberaalijuutalaiset ovat perustaneet organisaatioita ympärileikkausta vastaan, tunnetuimpana Jews Against Circumcision. Kantavana voimana ovat nimenomaan äidit, sillä nimenomaan myös äidit pitävät traditioita ja rituaaleja elossa. Mutta jopa Israelissa on organisaatio, Kahal, joka toimii ympärileikkausta vastaan.

Ympärileikkausta harjoitetaan täsmälleen niin kauan kuin sallimme tuon tradition jatkua. Samalla tärvelemme miljoonien ja taas miljoonien poikien elämän ja seksuaalisuuden. Reformijuutalaisuudessa on vaihtoehtoinen rituaali, brith shalom, kirjaimellisesti "rauhan liitto", jolla juutalaislapsi otetaan verettömästi yhteisön jäseneksi.

Naisissa on muutos. Ja nimenomaan meidän naisten velvollisuutemme äiteinä, täteinä, vaimoina ja siskoina on tehdä barbaarisista silpomisrituaaleista katoavaa kansanperinnettä. Olemme sen velkaa poikalapsillemme.