Limes

Ruukinmatruuna luki tänään (jälleen kerran) historiaa ja tällä kertaa tapauksesta Hadrianus.

Publius Aelius Hadrianus on keisari, jolla on länsimaissa vähän turhan hyvä maine. Hänet luetaan yhdeksi hyväksi keisariksi sarjassa, joka alkaa Nervasta ja päättyy Marcus Aureliukseen.

Hadrianusta on pidetty hyvänä keisarina siksi, että hän harrasti filosofiaa eikä sotimista ja sotapäällikkö Trajanuksen jälkeen hän vakiinnutti Rooman rajat. Hän oli myös ensimmäinen Rooman keisari, joka kasvatti parran.

Sana limes, monikko limites, on latinaa, ja tarkoittaa rajaa; englannin limit on johdos tästä sanasta. Jokainen lukiomatematiikasta armoviitosilla päässyt tietää raja-arvolaskennan ja mitä tuo sana tarkoittaa, mutta "limes" voi tarkoittaa aivan mitä tahansa rajaa. Ja Hadrianuksen tapauksessa se tarkoitti Rooman valtakunnan rajojen asettamista esteiksi ulkopuolisille - siinä, missä Trajanus halusi liittää koko maailman Roomaan, Hadrianus asetti nyt Roomalle rajat ja rajasi barbaarit Rooman ulkopuolelle. Hän luopui Germanian, Daakian ja Parthian valloituksista.

Rooman rajoiksi tulivat ensisijaisesti luonnolliset rajat - Rhenus (Rein) ja Danuvius (Tonava), sekä Mustameri, Kaukasus, Tigris, Arabian autiomaa, Punainen meri, Sahara ja Atlantti. Mutta Hadrianus rakennutti myös muureja, joista tunnetuin on Vallum Aelium, Hadrianuksen valli, Kaledonian läpi. Vaikka se on nykyään enää metrin-parin korkuinen kivikasa läpi pohjoisen Englannin, se on joskus aikoinaan ollut täysin verrattavissa Kiinan muuriin - 3 m leveä ja 5-6 m korkea kivirakennelma. Samanlaisia limeksiä rakennettiin kaikkialle, missä Roomalle ei ollut luonnollista rajaa.

Limeksen tehtävä oli selvä: sen tehtävänä oli osoittaa tästä etelään alue kuuluu meille ja te pysytte poissa. Se ei ollut tervetuliaistoivotus tervetuloa Roomaan, ajakaa varovasti, valitettavasti Kaledonian punta ei kelpaa täällä valuuttana. Sen tehtävänä oli rajata barbaarit pois Roomasta.

Hadrianus on ollut kryptinen hahmo. Pederasti, filosofi, sadisti ja mafiapomo samassa persoonassa. Hänen homostelusuhteensa Antinoosiin on legenda, ja kristityssä maailmassa hänet muistetaan lähinnä siitä, että hänen aikanaan kristinuskon tunnustamisesta seurasi kuolemanrangaistus, mutta hän ei aktiivisesti vainonnut kristittyjä - tässä hän jatkoi edeltäjänsä Trajanuksen uskontopolitiikkaa.

Mutta hänen kaudelleen sattui tuo surullisen kuuluisa Simon bar Kochban kapina. Ja yhä tänäkään päivänä juutalaiset eivät vihaa ketään niin katkerasti kuin Publius Aelius Hadrianusta, ehkä Adolf Hitleriä lukuunottamatta. Häneen liitetään sekä Talmudissa että midrasheissa liite sehiq tamja, murskattakoon hänen luunsa. Hänet esitetään midrasheissa tyhmänä ja ylimielisenä pakanaruhtinaana.

Mutta ruukinmatruuna on useasti todennut juutalaisista että he ovat kansa jolle on siunattu valtava määrä älykkyyttä ja hyvin vähäinen määrä viisautta ja että heillä on kautta historiansa ollut harvinaislaatuinen taipumus joutua vallanpitäjien kanssa hankaluuksiin. Ja kun tutkimme sekä roomalaisia että juutalaisia lähteitä, niin Hadrianuksen tapauksesta on pakko todeta, että juutalaisilla oli miljardin sestertiuksen tilaisuus, ja he kämmelsivät sen.

Kuten niin surullisen usein antisemitismissä on kyse, Hadrianus oli aluksi filosemiitti. Hän oli kiinnostunut valtakuntansa uskonnoista ja filosofioista, ja hän tuli Juudeaan aluksi ystävällisin elkein. Hän oli kiinnostunut juutalaisten uskonnosta, ja hän halusi tutustua siihen - ja siihen, miksi juutalaiset olivat niin ällistyttävän suvaitsemattomia uskonnollisesti ja filosofisesti, eivätkä omaksuneet mitään ulkopuolisia vaikutteita - miksi he olivat paljon vaikeampi pala kuin yksikään toinen Rooman imperiumin kansoista. Hänen tarkoituksenaan oli saada juutalaiset Rooman valtakunnan yhteyteen ja ehkä tehdä heidän uskonnostaan valtionuskonto.

Hadrianukselle kävi täsmälleen samalla tavoin kuin Martti Lutherille. Hänen lähestymisyrityksensä torjuttiin, ja juutalaisoppineet nöyryyttivät häntä ja loukkasivat häntä. Kaupan päälle juutalaiset suhtautuivat roomalaisiin hyvin rasistisesti ja ylimielisesti.

Ja se oli virhe, joka maksoi juutalaisille, paitsi 500,000 (jos roomalaislähteisiin on luottaminen) - 20 miljoonan (jos Talmudiin on luottaminen) ihmisen hengen, niin myös heidän kotimaansa - sekä mahdollisuuden päästä Rooman valtionuskonnoksi.

Juutalaiset kerjäsivät verta nenästään ja Hadrianuksella oli tuon tapauksen jälkeen hyvin huono huumorintaju. Kun Hadrianus kielsi ympärileikkauksen rituaalisena silpomisena, se oli signaali, johon Akiva tarttui. Messiaan tulolle oli jo kiire, ja niinpä Akiva julisti Simon bar Kochban messiaaksi. Ja loppu onkin sitten historiaa.

Näin goyn näkökulmasta tuo tempaus, minkä rabbit järjestivät keisarille, oli aivan uskomattoman typerästi tehty. Heille ei niinkuin tullut mieleenkään, että kyseessä oli maailman johtava sotilasmahti, ja että niin legioonat kuin auxiliatkin olivat ehkä Chin-kauden Kiinan armeijoita ja Parthian katafrakteja lukuunottamatta maailman tehokkaimpia tappokoneita. Heille tarjottiin koko maailma kultalautasella - ja typeryys velvoittaa - he läimäsivät sen päin keisarin naamaa.

Ruukinmatruunan äipällä oli tapana sanoa oma vika, oma sika, kun pikku ruukkilainen oli järjestänyt itsensä a) tavalla b) toisella ikävyyksiin omasta syystään. Ja tästä voidaan olla sekä roomalais- että juutalaislähteitä tulkiten yhtää mieltä siitä, että juutalaiset julkealla ylimielisyydellään ja täydellisellä kompromissihaluttomuudellaan järjestivät itsensä vaikeuksiin.

Hadrianuksella ei ollut tässä vaiheessa enää tippaakaan huumorintajua, ja hän muuttui filosemiitista antisemiitiksi. Kun yksi legioona oli tuhottu, Hadrianus kirjaimellisesti jyräsi koko maan nileäksi. Kun juutalaiskapinallisten kenttäjoukot oli tuhottu ja he joutuivat turvautumaan sissisotaan (kuin kalat vedessä), niin Hadrianus yksinkertaisesti kuivasi järven - hän surmautti kaikki vastaantulleet juutalaiset ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta. Cassius Dion mukaan henkiinjääneet 40,000 juutalaista myytiin orjiksi ympäri valtakuntaa.

Hadrianus halusi nyt toden teolla nöyryyttää juutalaisia. Jerusalem hävitettiin maan tasalle, ja se sai nimen Aelia Capitolina. (Tästä nimestä tulee Jerusalemin arabiankielinen nimi Ilion). Maa sai uuden nimen Syria Palestina filistealaisten mukaan. Ja juutalaisia kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla palaamasta maahan.

Luvattu maa oli nyt menetetty lopullisesti, ja siitä, kenen syy oli, jokainen voi esittää oman arvelunsa. Juutalaisilla oli mahdollisuus voittaa kaikki, ja he pelasivat upporikasta ja rutiköyhää, menettäen kaiken. Seuraavan kerran juutalaisilla oli lupa palata Palestiinaan vasta Konstantinus Suuren hallituskaudella 300-luvulla - hän antoi Aelia Capitolinalle takaisin sen vanhan nimen Hierosolyma (Jerusalem) ja salli juutalaisten palata maahan. Juutalaiset kiittivät kapinoimalla 351.

Me olemme koulussa historiantunneilla - ja ne jotka ovat ottaneet osaa tunnustukselliseen uskonnonopetukseen - oppineet, että roomalaiset vainosivat kristittyjä. Niin vainosivatkin. Syy että miksi, on toki epäselvä kaikille kristityille ja ateisteille, eiväthän he olleet (mielestään) tehneet mitään pahaa (ainakaan muuta pahaa kuin tunnustaneet Rooman keisaria jumalaksi ja olleet uskonnollisesti monoteismissaan hyvin ahdasmielisiä), mutta se ei ole epäselvää yhdellekään buddhalaiselle. Syy on tietysti se, että roomalaisille kristinusko oli vain yksi juutalaisuuden lahko eli same shit, different shovel. Roomalaiset eivät nähneet kristinuskossa uutta ja outoa uskontoa. He näkivät siinä juutalaisuuden.

Kristinuskoa on mahdotonta ymmärtää ymmärtämättä juutalaisuutta, ja ruukinmatruuna väittää, että 90% ateisteista ja 95% kristityistä eivät ymmärrä sen enempää kristinuskoa kuin juutalaisuuttakaan. Ne, jotka puhuvat, eivät ymmärrä, ja ne, jotka ymmärtävät, eivät puhu. Tai eivät ole puhuneet, sitten Martti Lutherin, joka osasi sujuvasti hepreaa ja joka oli Talmudinsa lukenut. Ja jos roomalaiset ymmärsivät, niin he eivät välittäneet. Samat keisarit, jotka vainosivat juutalaisia, pääsääntöisesti vainosivat kristittyjäkin, ja juutalaiset olivat sekä toistensa että kristittyjen kurkuissa kiinni.

Ja kristinusko ja juutalaisuus olivatkin saman uskonnon eri haaroja aina vuoteen 90 ja Jamnian synodiin saakka, jolloin kristityt heitettiin laidan yli ja heidän niskaansa julistettiin kirous aina maailman tappiin saakka.

Kristinusko oli kuitenkin eri maata kuin judaismi, sillä se pyrki aktiivisesti leviämään ja etsimään käännynnäisiä. Meemi oli mutatoitunut; se mutatoitui selviytyjämeemipleksistä leviäjämeemipleksiksi - se pyrki, sensijaan että se olisi jäänyt tietyn ihmisryhmän mustasukkaisesti omaa erinomaisuuttaan valvovaksi esoteeriseksi meemipleksiksi, nyt tarttumaan ja leviämään myös ryhmän ulkopuolelle. Ja vaikka aina 300-luvulle asti suurin osa kristityistä oli juutalaisia käännynnäisiä - Paavali oli juutalainen ja hän kirjeissään kirjoittaa toisille juutalaisille, ei indoeurooppalaisille, pakanakäännynnäisiä oli varsin vähän aina Simon bar Kochbaan saakka, eikä heitä ollut enemmistöä kristityistä vielä Konstantinus Suureen tultaessa. Lähes kaikki kristinuskon suurmarttyyrit ovat etnisiä juutalaisia. Ehkäpä on parasta käyttää nimeä judaismi kun puhutaan uskonnosta, erotuksena etniseen juutalaisuuteen.

Mutta vaikka kristityille ei ehkä olekaan siunattu yhtä paljon älyä kuin juutalaisille, heille varmasti on siunattu enemmän viisautta. Kristinusko sai saman mahdollisuuden 300-luvulla kuin juutalaisuus oli saanut Hadrianuksen aikana, eivätkä kristityt jättäneet tätä mahdollisuutta käyttämättä. He olivat valmiita diplomatiaan ja myönnytyksiin, kun mahdollisuutena oli koko roomalaisen maailman voittaminen omakseen. Ja he saivatkin sen. Kristinuskosta tuli laillinen uskonto 313 Konstantinus Suuren laillistaessa sen, ja 391 siitä tuli valtionuskonto. Heprealaisten Jumala oli vihdoinkin kukistanut Juppiter Deus Optimus Maximuksen - mutta sitä ei ollut tehnyt judaismi. Sen teki kristinusko. Ja tätä eivät juutalaiset ole ikinä antaneet anteeksi kristityille. Sillä jos Akiva, Johanan ja kaverit olisivat pelanneet korttinsa oikein, me kaikki olisimme nyt judaisteja.

Onko kristinusko valloittajameemipleksi? Ei, mutta se on perinyt aggressiivisuutensa roomalaisilta. Se peri judaismista suvaitsemattomuuden ja seemiläisen ytimen, mutta roomalaisilta aggressiivisuuden, määrätietoisuuden ja järjestäytyneisyyden. Siinä, missä kolme juutalaista, neljä mielipidettä, kristityt ovat aina osanneet organisoitua. Ja siinä, missä oikeaoppista judaismia leimaa aivan ällistyttävä suvaitsemattomuus ja tiukkapipoisuus, kristityt ovat aina onnistuneet synkretisoimaan pakanalliset uskomukset osaksi omaa oppiaan ja käytäntöään - pragmaattisuus on aina mennyt puhdasoppisuuden edelle. On ehkä pakko sanoa, että kristinuskossa on seemiläinen sydän, kreikkalaiset aivot ja roomalaiset lihakset.

Mutta Hadrianus on ollut pian parituhatta vuotta kuolleena, ja Israel on jälleen itsenäinen juutalaisvaltio. Ja se on omaksunut Hadrianukselta myös jotain: limeksen. Israel on rakentanut raja-aidan niin Länsirannan kuin Gazankin ympärille. Sen signaali on täsmälleen sama kuin Hadrianuksen vallinkin: tämä alue kuuluu meille ja tällä muurilla me rajaamme barbaarit ulos.

Mutta vaikka kukaan ei voi kiistää sitä, että Israel on ainakin jossain määrin demokratia sekä länsimainen maa, niin kun kaksi valittua kansaa kiistelee luvatusta maastaan, tulokset ovat surullisia. Israelilaiset ovat ehkä jälleen osoittamassa samaa paksupäisyyttään palestiinalaisten kanssa kuin 2000 vuotta sitten roomalaisten kanssa - ja palestiinalaiset puolestaan osoittavat täsmälleen samaa typeryyttä ja uhmakkuutta kuin juutalaiset Hadrianuksen aikana.

Limekset eivät toimi. Ne voivat ehkä estää läpikulun, mutta niiden yli voi lentää.

Olemme saaneet itsemurhaiskujen tilalle raketti-iskut. Pahaksi onneksi Qassam on niin yksinkertaista patarautateknologiaa, että sellaisen voi valmistaa mistä tahansa rautakaupasta löytyvistä aineksista missä tahansa autotallissa. Ja ne voi laukaista about mistä tahansa. Vaikka Qassam tuskin osuu yhtään mihinkään - puolet niistä putoaa Hamasin omalle alueelle - niin niiden psykologinen vaikutus on hirvittävä. Itsemurhaiskuilta voi välttyä pysymällä sisätiloissa, mutta Qassam voi osua suunnilleen mihin tahansa. Niiden epätarkkuus ja alkeellisuus on samalla niiden vahvin psykologinen voima.

Yksi asia on kuitenkin varma, ja se on se että molemmat osapuolet ovat hävinneet. Israel on hävinnyt maineensa ja Hamas on hävinnyt muuten vain. Israelin kansainvälinen mielikuva painii samassa sarjassa Iranin ja Pohjois-Korean kanssa, ja palestiinalaisista tykkäävät enää lähinnä vain änkyrävasemmistolaiset.

Ehkäpä limeksien rakentelun ja rakettien ammuskelun sijaan pitäisi nyt ottaa opiksi siitä miljoonan sestertiuksen mahdollisuudesta, joka kämmättiin 1900 vuotta sitten. Fanaattisuus ja ehdottomuus saavat aikaan vain verilöylyn - eivät mitään muuta.