Amerikkalainen piirakka

Ruukinmatruunan koulunpenkinkulutusvuosiin kuuluu ehdottomasti Don McLean. Tämä amerikkalainen alunperin studiomuusikko räjäytti 1971 pankin levyllään American Pie, jossa kaikkein tunnetuin lienee levyn folk-rock -vaikutteinen nimikappale - American Pie.

Laulu on pitkä kuin nälkävuosi - kuusi kymmensäkeistä säkeistöä plus joka väliin kertosäe; ja kuten kaikki muutkin levyn kappaleet, äärimmäisen runollinen - ja kryptinen. Mikä on tuo amerikkalaisuuden symboli - omenapiirakka - ja mitä se tarkoittaa? Don McLean on asian suhteen vaitelias, ja hänen mukaansa se tarkoittaa sitä, että minun ei tarvitse työskennellä enää ikinä - tuo laulu, josta Hector teki suomennoksen nimellä Suomi-neito - on varmasti yksi 1970-luvun kestoklassikoita. Mikä on tuo Amerikan piirakka? Mikä oli se päivä, jolloin musiikki kuoli?

A long, long time ago...
I can still remember
How that music used to make me smile.
And I knew if I had my chance
That I could make those people dance
And, maybe, they'd be happy for a while.
But February made me shiver
With every paper I'd deliver.
Bad news on the doorstep;
I couldn't take one more step.
I can't remember if I cried
When I read about his widowed bride,
But something touched me deep inside
The day the music died.

So bye-bye, Miss American Pie.
Drove my Chevy to the levee,
But the levee was dry.
And them good old boys were drinkin' whiskey and rye
Singing, "This will be the day that I die.
"this will be the day that I die."

Laulu kertoo oikeastaan koko 1960-luvun amerikkalaisen rock-musiikin murroksen ja muutoksen nuoren pojan silmin - tämä on McLeanin oma kasvutarina. Tiedossamme on päivä, jolloin musiikki kuoli. Tuo kyseinen päivä on tarkasti 3. helmikuuta 1959, jolloin kolmea rock-tähteä - Buddy Hollya, The Big Bopperia ja Ritchie Valensia kuljettanut lentokone - tarkalleen sanottuna V-pyrstöinen Beechcraft B35 Bonanza, N3794N, syöksyi sankassa lumimyrskyssä vain vähän nousun jälkeen ja kuoli. Kaikki koneessa olleet neljä henkilöä - Holly, Valens, Richardson (The Big Bopper) ja koneen nuori pilotti,
Roger Peterson, kuolivat. Lentosää oli todella kamala - lumimyrsky -, eikä Richardsonilla ollut kokemusta Sperryn gyrokorkeusmittarin käytöstä. Hän oli swuorittanut lupakirjansa tavanomaisella keinohorisontilla - ja Sperryn gyro ja keinohorisontti reagoivat ohjaajan liikkeisiin juuri päinvastaisilla tavoilla! Vaikka Peterson oli ammattilentäjä, hän oli hädintuskin parikymppinen, ja V-pyrstö-Bonanza oli jo tuolloin - ja on yhä - pilotintappajan maineessa; sillä oli lempimimi doctor killer, sillä moni lentolupakirjan hankkinut lääkäri oli ajanut sillä tonttiin sen vaikeiden lento-ominaisuuksien ja syöksykierrealttiuden vuoksi. Vasta kun Bonanzan pyrstökonfiguraatio muutettiin tavanomaiseksi, siitä tuli luotettava ja uskollinen kone - joka osoittautui niin onnistuneeksi, että niitä on rakennettu liki 40 000 kpl.

Buddy Holly oli texasrockin ja rockabillyn ehdoton kuningas, ja Big Bopper hänkin valovoimainen tähti. Mukanaan kiertueella heillä oli nuori nouseva lupaus, Ritchie Valens, jolla oli ollut kaksi suurta hittiä: La Bamba sekä Donna. He olivat yhteiskiertueella yhtyeensä kanssa. Normaalisti he olivat liikkeellä keikkabussilla, mutta tällä kertaa he olivat pahasti myöhässä, ja Holly oli vuokrannut lentokoneen, jotta he ehtisivät varmasti ajoissa konserttipaikalle. Alunperin koneessa piti olla mukana The Cricketsin basisti, Waylon Jennings, mutta Richardson oli sairastunut flunssaan, ja Jennings antoi paikkansa hänelle. Richardson vitsaili "Toivottavasti bussinne jäätyy matkalle", johon Jennings oli vastannut "Toivottavasti koneenne syöksyy maahan" - ja tämä vitsi kummittelikin sitten country-musiikin supertähdeksi ja yhdeksi The Highwaymen-kvartetin jäseneksi noussutta Jenningsiä hänen loppuikänsä. Koneessa piti olla mukana myös Cricketsin soolokitaristin, Tommy Allsupin, mutta Valens ei ollut koskaan aikaisemmin lentänyt, ja hän halusi päästä lennolle. Kolikonheitto ratkaisi, kuka pääsi lennolle, ja se oli Valens. Hänen ensimmäinen lentomatkansa jäi hänen viimeisekseen.

Holly oli naimisissa puertoricolaissyntyisen Maria Elena Santiagon kanssa. Hän oli raskaana onnettomuuden tapahtuessa; hän menetti vauvansa keskenmenoon vähän onnettomuuden jälkeen. toisin kuin usein arvellaan, Santiago ei ollut Peggy Sue; tämä kahden laulun sankaritar on Peggy Sue Garron, Hollyn lapsuudenystävä, joka meni naimisiin Cricketsin rumpalin Jerry Allisonin kanssa. Santiago meni hänkin uudelleen naimisiin, ja hänestä tuli lopulta kolmen lapsen äiti.

Lentokone, Beechcraft V35 Bonanza, N3794N, vuosimallia 1947, tuhoutui korjauskelvottomaksi. Koneella ei ollut omaa nimeä, eikä se varsinkaan ollut nimeltään American Pie! Kone oli valkoinen, ja sen merkintäväri oli punainen plus musta raita, normaali Bonanzan maalauskaavio. Sen hylky haudattiin läheiseen navajo-reservaattiin, sillä Hollyn isoäiti oli ollut navajo.

Mikä sitten on tuo Miss American Pie? Ruukinmatruunan tulkinta on, että se on hyvästijättö amerikkalaiselle unelmalle - kun 1950-luvun Onnen Päivät, jolloin kaikki tuntui olevan mahdollista, kääntyivät 1960-luvuksi. Nuo klassiset Chevyt - siis 1955, 56 ja 57 - ovat yhä jenkkiautoharrastajien unelmia, ja varmasti nuoret tuolloin, kuten tänäänkin, ajoivat autollaan joenpenkereelle (levee) viettämään rantapippaloita. Mutta unelmien joki kuivui 1960-luvulle tultaessa, niin USA:ssakin (whiskey) kuin Kanadassakin (rye - ruisviski on Kanadan symboli) ja niinpä siitä tulikin sitten unelmien sielunmessu. "This will be the day when I die" on selkeääkin selkeämpi viittaus Buddy Hollyn lauluun That'll be the day.

Did you write the book of love,
And do you have faith in God above,
If the Bible tells you so?
Do you believe in rock'n'roll,
Can music save your mortal soul,
And can you teach me how to dance real slow?
Well, I know that you're in love with him
`cause I saw you dancing in the gym.
You both kicked off your shoes.
Man, I dig those rhythm and blues.
I was a lonely teenage bronckin' buck
With a pink carnation and a pickup truck,
But I knew I was out of luck -
The day the music died.

I started singin'
"bye-bye...

1950-luku oli USA:ssa voimakasta uskonnollisuuden aikaa, niin kristillisellä kuin juutalaisellakin puolella, ja tämä heijastuu McLeanin toisessa säkeistössä. Jo tuolloin hitaiden tamssiminen oli kaikkein seksuaalisinta menoa, ja McLean toteaa olleensa "yksinäinen teini-ikäinen vikuroiva ori, jolla ei ollut onnea". Kenkien poispotkaiseminen viittaa sock hopiin, tanssiin, jota tanssittiin sukkasiltaan - usein juuri koulujen voimistelusaleissa, kuten McLean kirjoittaa. Usein musiikkina oli juuri rock'n'roll, rockabilly tai rhythm'n'blues.

Now for ten years we've been on our own
And moss grows fat on a rolling stone,
But that's not how it used to be.
When the jester sang for the king and queen,
In a coat he borrowed from James Dean
And a voice that came from you and me,
Oh, and while the king was looking down,
The jester stole his thorny crown.
The courtroom was adjourned;
No verdict was returned.
And while Lenin read a book of Marx,
The quartet practiced in the park,
And we sang dirges in the dark
The day the music died.

We were singing,
"bye-bye...

Tämä laulun säkeistö sitten kertoo siitä murroksesta, minkä USA:n yhteiskunta - varsinkin suuret ikäluokat - kokivat 1960-luvulla. Kymmenen vuotta on kulunut, ja sammal kasvaa paksuna vierivän kiven päällä - paitsi Rolling Stonesiin, tuo sarkasmi viittaa sanannparteen rolling stone gathers no moss, vierivä kivi ei sammaloidu eli aktiivinen ihminen ei kalkkeudu. Mutta sananparsi on muuttunut ajan saatossa latteudeksi.

Kuka on tuo narri, ja keitä ovat kuningas ja kuningatar? Narri (jester) viittaa Bob Dylaniin, jolla on tapana esiintyä samanlaisessa nahkatakissa kuin James Deanilla oli elokuvassa Nuori kapinallinen, ja Elvis puolestaan on laulun kuningas. Elviksen loistoajat kuitenkin olivat menneet, ja narri vei häneltä marttyyrinkruunun. Kuningatar puolestaan oli Connie Francis. Miksi Dylan sitten oli narri? Siksi, että hänen laulunsa ovat tulleet tunnetuiksi muiden esittäminä, ja hän otti itsensä liian vakavasti. Tuo marttyyrinkruunu voi viitata myös hänen kääntymykseensä: hän oli syntyjään juutalainen, mutta kääntyi kristityksi, ja Elvis oli koko ikänsä uskovainen baptisti.

Säe "Lenin read the book on Marx" on kryptinen. On toki tulkittavissa, että 1960-luku olisi yleisen vasemmistolaistumisen aikaa, mutta sanat Lenin ja Lennon ääntyvät samalla tavalla, ja tuo kvartetti, joka harjoitteli puistossa, oli tietysti Beatles. Tällöin John Lennon olisi tuo lukija, ja se Marx, jonka kirjaa hän luki, ei suinkaan ollut Karl Marx vaan Groucho Marx - tuo mustan huumorin mestari, ja Lennonin tiedetään pitäneen Groucho Marxista. Musiikin kuolinpäivästä, vuodesta 1959 vuoteen 1963, Beatlemanian alkuun, oli USA:n musiikkimaailmassa melko "pimeää" aikaa, jolloin McLean ja hänen sukupolvensa muisteli musiikin kuolemaa ja he lauoivat valitusvirsiä, dirges.

Helter skelter in a summer swelter.
The birds flew off with a fallout shelter,
Eight miles high and falling fast.
It landed foul on the grass.
The players tried for a forward pass,
With the jester on the sidelines in a cast.
Now the half-time air was sweet perfume
While the sergeants played a marching tune.
We all got up to dance,
Oh, but we never got the chance!
`cause the players tried to take the field;
The marching band refused to yield.
Do you recall what was revealed
The day the music died?

We started singing,
bye-bye...

Nyt lähestytään jo 1960-luvun puoltaväliä ja brittipopin maihinnousu - Beatles (Helter Skelter) ja Rolling Stones olivat sen kuumimmat nimet, ja heidän menestyksensä kirvoitti USA:ssa monia samankaltaisia yhtyeitä, joista tunnetuin oli The Byrds. Yksi heidän tunnetuimpia kappaleitaan on Bob Dylanin - siis juuri tuon sivulinjan narrin - tekemän Mr. Tambourine Manin ohella Eight Miles High, mutta se nopea putoaminen ja laskeutuminen rumasti ruohoon viittaa yhtyeen huumesekoiluihin ja siihen, miten eräät jäsenet pidätettiin marijuanan käytöstä ja hallussapidosta.

Ketkä olivat nuo kersantit ja mikä on tuo marssirytmi? Tietysti Beatles - Sergeant Pepper's Lonely Hearts Club Band ja sieltä kappale All You Need Is Love, joka alkaa Marseljeesin sävelin ja jossa on selkeä marssirytmi. Tarvitsemme siis vain rakkautta, ja se olikin hippiliikkeen tunnus, mutta samaan aikaan eskaloitunut Vietnamin sota merkitsi hirvittävää katastrofia. Niin moni kutsuttiin tanssiin - mutta useat eivät koskaan saaneet tilaisuutta, kun heidät raahattiin Vietnamiin asevelvollisina sotimaan sotaa, johon heillä ei ollut mitään intressiä, osaa eikä arpaa.

Oh, and there we were all in one place,
A generation lost in space
With no time left to start again.
So come on: Jack be nimble, Jack be quick!
Jack flash sat on a candlestick
Cause fire is the Devil's only friend.
Oh, and as I watched him on the stage
My hands were clenched in fists of rage.
No angel born in hell
Could break that Satan's spell.
And as the flames climbed high into the night
To light the sacrificial rite,
I saw Satan laughing with delight
The day the music died

He was singing,
bye-bye...

1960-luvun sukupolven suuri TV-sarja oli Lost in Space. Beatlesien ohella Rolling Stones oli brittimusiikin toinen iso nimi, ja sen keulahahmolla, Mick Jaggerilla oli lempinimi "The Devil", paholainen, levyn Their Satanic Majesties Request jälkeen. Tuo "Jack be nimble"-loru on peräisin Hanhiemon tarinoista, jossa Kirsi Kunnas on suomentanut sen nimellä "Jaakko hyppää". Mutta tässä se viittaa Rolling Stonesien lauluun "Jumping Jack Flash". Satanic Majestiesissa Rolling Stones oli flirttaillut psykedelian kanssa; nyt se teki paluun bluesjuurilleen Jumping Jack Flashissa. Ja tuolla ensimmäisessä säkeistössähän McLean oli tunnustanut pitävänsä rhythm'n'bluesista; no angeel born in Hell, could break that Satan's spell ja he kaikki palasivat takaisin psykedeliasta tulenpalavaan, rytmikkääseen bluesiin. Ja eräässä katastrofiin päättyneessä Rolling Stonesin konsertissa - - Altamontissa, Hell's Angels oli palkattu järjestysmiehiksi. Mick Jagger oli McLeanille Paholainen itse - tapa, jolla hän käsitteli Hollyn musiikkia, ei jäänyt epäselväksi.

I met a girl who sang the blues
And I asked her for some happy news,
But she just smiled and turned away.
I went down to the sacred store
Where I'd heard the music years before,
But the man there said the music wouldn't play.

And in the streets: the children screamed,
The lovers cried, and the poets dreamed.
But not a word was spoken;
The church bells all were broken.
And the three men I admire most:
The Father, Son, and the Holy Ghost,
They caught the last train for the coast
The day the music died.

:,:And they were singing,
Bye-bye, Miss American Pie
Drove my Chevy to the levee,
But the levee was dry.
And them good old boys were drinking whiskey and rye
Singing, "This will be the day that I die.
this will be the day that I die.":,:

Kaikki kiva päättyy aikanaan, niin myös tämäkin laulu, ja McLean törmää tyttöön, joka lauloi bluesia - Janis Jopliniin, joka yliannosti itsensä heroiinilla hengiltä 1970. Mutta häneltä ei kuulu hyviä uutisia; 1950-luvun viattomuus ja rajaton optimismi on vaihtunut 1960-luvun kyynisyyteen ja disillusionoitumiseen. Musiikki on tukahtunut ja kuollut, ja uskonnollisuus haipunut. Nyt musiikin painopiste onkin siirtynyt Kaliforniaan, Länsirannikolle - jonne myös lähtivät populaarimusiikin Isä - rhythm'n'blues, Poika - rock'n'roll ja Pyhä Henki - folk.

Ja kuten aina, ohessa kitarasoinnut lauluun American Pie - tai Hectorin Suomi-neito. Laulu on syytä soittaa barré-soinnuilla, sillä avoimilla soitettuna se kuulostaa jotenkin väärältä.

.....G.......D.......Em7........Am................C
A long, long time ago I can still remember how that
Em..............................D
music used to make me smile |
....G...........D............Em7.......(G)
And I knew if I had my chance
.....Am............(G)...................C
that I could make those people dance
.....Em...................C..............D
and maybe they'd be happy for a while -
Em......................Am.................Em.................Am
But February made me shiver with every paper I'd deliver
C.............G...........Am................c.................D
Bad news on the doorstep I | couldn't take one more step
...G............D..............Em..........(G)............Am7..........D
I can't remember if I cried when I | read about his widowed bride,
....G...........D.............Em............. C.......(Am7)......D7..... G..C..G.(D7)
But something touched me deep in-side - the day the music died


.....G.......C...........G.......D
So bye-bye, Miss A -merican Pie
G.................C...................G..........D
Drove my Chevy to the levee but the levee was dry.
.....G.............C .......................G.........D
Them good ole boys were drinking whiskey and rye
.....Em..................................A7
Singing this'll be the day that I die
.....Em..................................A7
This'll be the day that I die