Hyvät viholliset

Hyvä vihollinen on käsitteenä asia, josta syntyy mielikuva. että se on absoluuttisen puhdasta pahuutta, josta kukaan ei uskalla sanoa puolikasta ymmärryksen sanaakaan. Siis asia, josta kaikki ovat yksimielisiä, että se edustaa absoluuttista pahuutta ja jolle ei sovi osoittaa mitään ymmärtämystä.

Nimi "hyvä vihollinen" on alunperin peräisin Kettil Bruunilta ja hänen kirjastaan Huumeet, hyvä vihollinen (1986). Siinä Bruun käy läpi huumeisiin liittyviä myyttejä ja ns. virallisia totuuksia - ja niitä kliseitä ja suoranaisia valheita, mitä huumeidenkäyttöön ja narkomaniaan liittyy. Bruun ja Nils Christie kävivät läpi huumeisiin liittyviä myyttejä - ja sitä prosessia, miten huumeista tuli yhteiskunnan vihollinen numero 1, miten kieltolait saatiin oikeutettua - ja miten yhteiskunta alkoi käydä huumekauppiaiden, vaarallisten vihollisten, sijasta sotaa narkomaaneja, vaaratonta vihollista, vastaan.

No. Yksikään ihminen, kenellä on perustiedot orgaanisesta kemiasta ja lääkeainekemiasta, ja joka on ikinä itse ollut minkään tajusteiden kanssa tekemisissä, osaa ja ymmärtää laittaa itselleen virallisten totuuksien bullshit-suodattimen. Viralliset totuudet huumeista perustuvat lähinnä mielikuville - ei faktoille - ja paitsi rankalle liioittelulle, niin toisinaan aivan suoranaiselle valehtelulle.

On aivan totta, että huumeet - varsinkin alkaloidipohjaiset sellaiset - ovat aivan oikeasti vaarallisia ja niihin jää aivan oikeasti koukkuun. Mutta samalla on sivuutettu täysin, että nikotiini - siis tupakka - on kaikkein addiktiivisin tajuste mitä on olemassa, ja kukaan ei tule narkomaaniksi ensikokeilusta. Narkomaaniksi ryhtyminen on tietoinen valinta - aivan samalla tavoin kuin tupakointikin. Tullakseen narkomaaniksi ihmisen täytyy käyttää aineita jatkuvasti, päivittäin, kuukausitolkulla. Narkomania, kuten nikotinismikin, on aina yksilön tietoinen valinta. Samoin huumeiden vaikutus on lopultakin aika köykäistä. Ruukinmatruuna on yhden kerran ollut vahvoilla analgeeteilla, ja siitä tuli niin hirvittävä tokkura, että hän ihmetteli miten kukaan voi nauttia siitä. Theodore Dalrymple repii aika ikävästi rikki huumemyytit ja viralliset totuudet addiktiosta, ja ruukinmatruunakin on jo kerran laskenut masuunia aiheesta. Jeppe juo ja Jenni narkkaa, koska se on heistä kivaa ja juubassa on kivempaa kuin selvin päin. Eivätkä vieroitusoireet ole niin kamalia kuin mielikuvat antavat ymmärtää - ne muistuttavat pahaa flunssaa hikoiluineen, vapinoineen ja puistatuksineen. Niihin ei kuole.

Mutta yhteiskunnallamme on toinenkin hyvä vihollinen, ja aiheesta tuli eilen televisiossa dokumentti, "Fasismi nousee Euroopassa", jonka katsoimme. Se on ilmiö, jota arkikielessä ninitetään äärioikeistolaisuudeksi, mutta jolla ei ole mitään tekemistä tosiasiallisesti oikeistolaisuuden ja sen arvojen kanssa. Tästä ilmiöstä käytetään myös nimeä uusfasismi, jolla se saadaan yhdistettyä absoluuttista pahuutta edustavaan blankosanaan, fasismiin, jolla ei ole mitään sisältöä mutta joka kuitenkin on kätevä leimakirveenä. Oli miten oli, tämä ääri-ilmiö on aivan oikeasti vaarallinen (kuten huumeetkin), mutta kuten huumeet, tiedottaminen siitä perustuu kliseille, myyteille ja suoranaiselle valehtelulle sekä tunnepohjaiselle tarkoitushakuisuudelle objektiivisuuden sijasta. Vaikka kyseessä on varsin vastenmielinen ilmiö, kuitenkin tiedotuksen epäobjektiivisuus aiheuttaa, kuten huumeidenkin osalta, vastareaktion ja enemmän harmia kuin todellista hyötyä.

No. Näille liikkeille yhteistä on kansallismielisyys, rasialismi, usein suoranainen rasismi ja usein sotilaallisuus tai ainakin puolisotilaallisuus. Koska kansalliskiihkoilua tarkoittava sana "sovinismi" on kärsinyt jo inflaation feministien punaisiksi maalatuissa rakennekynsissä, käytettäköön näistä liikkeistä kansalliskiihkoiluun liittyvää sanaa uuschauvinismi. Siinä on tuo "uus"-etuliite, joten se voidaan liittää kätevästi uusfasismiin kuitenkin välttäen mitään tarkoittamatonta blankosanaa "fasismi", ja kykenemme näin objektiivisuuteen.

Ja eilisen dokumentin perusteella uuschauvinismista on tullut uusi hyvä vihollinen.

Uuschauvinismi ei ole varsinaisesti uusi ilmiö. Sen ensimmäiset aallot löivät 1970-luvulla, mutta se kuihtui 1980-luvulle tultaessa, ja pysyi mariginaalissa. Sen uusi nousu on varsinaisesti alkanut 1990-luvun ja 2000-lukujen vaihteessa. Tämä käy yksiin työttömyyden kasvun, Kiina-ilmiön ja voimakkaan islamilaisesta maailmasta Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen kasvun kanssa.

Uuschauvinismi on puhtaasti protesti-ilmiö - aivan samalla tavalla kuin fascismi nousi Italiassa vastareaktiona ja protestina kommunisteille. Uuschauvinismi ei ole kapitalismin ääri-ilmiö eikä kapitalistisen yhteiskunnan vastareaktio sosialismille. Se on reaktio, joka on täysin riippumaton kapitalismista ja demokratiasta, ja ainoa syy, miksi perinteinen oikeisto ryhmittyi Italiassa 1920-luvulla fascistien puolelle on vanha reaalipoliittinen maksiimi vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi. Kommunisteille fascismi oli kapitalismin ja taantumuksen vastareaktio, fascistit itse katsoivat olevansa vastareaktio kommunistien aikaansaamaan kaaokseen, anarkiaan, terroriin ja tuhoon. Oli miten oli, kommunistit aikaansaivat Neuvostoliitossa täydellisen katastrofin, ja Italiassa puolestaan fascistit eivät onnistuneet edes senkään vertaa. Fascismi oli ensisijaisesti anti-ismia, tähdäytty niin länsimaista demokratiaa kuin sen vihollista, kommunsmia, vastaan.

On muistettava, että toisin kuin kommunismi, fascismi Italiassa ei tuhoutunut omaan mahdottomuuteensa. Se kukistettiin väkivallalla, asevoimin - ja sen tunnusmerkit ja kannattaminen kriminalisoitiin ja fascistisesta ajattelusta tehtiin mielipiderikos.

Ja samalla tavoin kuin fascismi oli Italiassa aikoinaan protestiliike, myös uuschauvinismi on ensisijaisesti protestiliike. Se ei tarjoa mitään uutta, vaan se vaatii paluuta entiseen. Mitään uuschauvinismia ei ikinä olisi syntynytkään, jos asiat olisivat OK ja yhteiskunnassa ei olisi mitään ongelmia eikä oireilua.

Ruukinmatruuna on jo julistautunut anglosaksisen filosofian ja ennenkaikkea John Stuart Millin kannattajaksi, ja hän on sitä mieltä, että sananvapaus on länsimaisen yhteiskunnan yksi tärkeimpiä kulmakiviä. Ja sananvapaus koskee kaikkia, myös niitä vastenmielisiksi koettuja otuksia - sillä sananvapaus toimii kaikilla tasoilla yhteiskunnan varaventtiilinä. Sananvapauden käyttö ilmaisee sitä, että yhteiskunnassa ei kaikki ole hyvin ja ongelmia on. Jos viestintuoja ammutaaan tai sananvapaus tukahdutetaan, itse ongelmat eivät häviä mihinkään - mutta yhteiskunnassa kasaantuu jatkuvasti painetta, joka etsii purkautumiskanavaa. Ja jos legitiimit purkautumiskanavat tukitaan, paine purkautuu väkivaltaisesti - mukaanlukien terrorina. Sanoimmepa sisällissodastamme mitä tahansa, valkoiset johtajat oivalsivat jo nopeasti 1918 jälkeen, että nälkä on punikki ja niiden epäkohtien, jotka aikaansaivat vuoden 1918 tragedian, korjaamiseen tartuttiin ripeästi. Ja sananvapaus koskee myös uuschauvinisteja.

On julkinen salaisuus, että Suomen massamedia on kautta linjan Tampereen yliopistolla professori Hemanuksen kautta oppinsa saaneiden vasemmistolaisten läpisoluttama ja että Neuvostoliiton luhistuminen oli monelle sanankäytön ammattilaiselle hirvittävä tragedia. Ja tilanne on täsmälleen samanlainen kaikkialla Länsi-Euroopassa. Niinpä Neuvostoliiton luhistuttua länsimaisen massamedian linja on ollut poliittinen korrektius. Eli asiat on pyriytty esittämään niin kierosti, että mahdolliset epämiellyttävyydet, hallinnon tekemät suoranaiset virheet ja hallintoalamaisten oikeusturvaloukkaukset on joko vaiettu tai esitetty positiivisessa valossa. Poliittisesta korrektiudesta on vain kukonaskel kollektiiviseen valheeseen, ja yksi tällainen kollektiivinen valhe on ollut monikulttuuri - siis epäonnistunut sellainen.

Ja uuschauvinismi on noussut nimenomaan protestiliikkeenä tälle monikulttuurin epäonnistumiselle.

Ruukinmatruuna on todennut, että monikulttuuri on kuin akvaario: toimii mainiosti, kunhan yksikään kaloista ei ole hauki. Jos akvaarioon pääsee yksikin hauki, tuloksena on murhenäytelmä. Ja ongelma on siinä, että maailmassa on monia sellaisia kulttuureja, jotka ovat meemiplekseinä samanlaisia petoja kuin mitä hauki on biologisen evoluution puolella. ruukinmatruunalla kun on luonnontieteellinen maailmankuva, ja luonnontieteellisen maailömankuvan perusparadigmoja ovat toisaalta darwinistinen biologinen evoluutio ja lamarckistinen kulttuurievoluutio, joihin molempiin kuuluu resurssuikilpailu ja taistelu olemassaolosta, ja toimijoina ovat toisaalta biologiset organismit ja toisaalta kulttuuriorganisaatiot. Meillä on monia esimerkkejä mainiosti toimivista monikulttuurisista yhteiskunnista, mutta meillä on myös kosolti esimerkkejä täydellisistä epäonnistumisista, ja pahimmillaan tuloksena on ollut sisällissota. Ja monikulttuurikokeilut Euroopassa ovat pääsääntöisesti olleet täydellisiä katastrofeja.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut islamista samalla lämmöllä kuin valokaariuuni, ja hän on todennut sen olevan valloittajameemipleksi. Islamiin on syväkoodattu pyhä sota - patologinen endeeminen sodankäynti kaikkia toisuskoisia kohtaan. Siinä ei ole mitään moralisoimista - kilpailijoiden säälimätön tuhoaminen on yksi tapa menestyä olemassaolontaistelussa, josta myös kulttuurievoluutiossa on kyse. Ruukinmatruuna ei lähde käymään läpi islamin muita ikäviä puolia, sillä ne ovat taatusti tulleet kaikille tutuiksi puskaradion kautta, jolleivät muita teitä. Mutta todettakoon, että kaikkialla, missä islam kohtaa jonkin toisen uskonnon, vallitsee joko terrorikampanja tai pyhä sota. Erityisen tuhoisaa islam on ollut buddhalaisille valtioille - koko Keski-Aasia Iranista Indonesiaan oli kerran buddhalainen. Ja ruukinmatruuna itse on mahayanalainen, joten hänelle itselleen islam merkitsee hengenvaaraa.

Ruukinmatruuna pyrkii itse olemaan objektiivinen, eikä siksi linkkaa tähän virkkeeseen yhtäkään linkkiä islamkriittisiin tai -vastaisiin sivustoihin. Mutta todettakoon, että Suomessakin maahanmuutto islamilaisista maista on merkinnyt rauhattomuuden ja tiettyjen rikostyyppien räjähtämistä käsiin - tätä ei olisi tapahtunut, mikäli rajat olisi pidetty kiinni, ja immigraatio kohdennettu joko uskonnottomiin, kristittyihin, buddhalaisiin tai hindulaisiin kulttuureihin.

Ja tilanne on ollut kaikkialla Euroopassa täsmälleen sama. Monikulttuurikokeilut ovat järjestään epäonnistuneet, mutta mitään virheitä ei ole myönnetty, kaikki keskustelu asiasta on tukahdutettu ja rikoslakeja on kiristetty. Syy on yksinkertainen: poliitikon ensisijainen tavoite on pysyä vallassa, ja yksikään poliitikko ei ikinä myönnä tehneensä yhtäkään virhettä, sillä se merkitsee katastrofia ja kirpoamista vallankahvasta. Niinpä kaikki kritiikki on tukahdutettu alkuunsa, sananvapaus on nujerrettu ja asioista keskustelemaan haluavat tahot joko leimattu rasisteiksi tai viety leivättömän pöydän ääreen.

Logiikka on sama kuin viestintuojan ampumisessa: tukahduttamalla negatiiviset viestit uskotaan ongelmienkin häviävän. Poissa korvista, poissa mielestä.

Mutta itse ongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Päinvastoin, saamme lähes päivittäin lukea ja kuulla asioista - ja puskaradio tunnetusti ei ole kauhean objektiivinen media, jos objektiivisina pidetyt massamediat vaikenevat epäkohdista. Ja kun kritiikki ja rauhanomainen vaikuttaminen ja protestointi vaiennetaan ja varoventtiili tukitaan, paine senkuin vain kasvaa - ja se kanavoituu kohti ei-niin-rauhanomaisia kanavia.

Ja eilinen dokkari kaikessa asenteellisuudessaan ja raflaavuudessaan oli merkki siitä. Itse substanssi - uuschauvinismin nousu - oli aivan oikein. Mutta se oli esitetty objektiivisuuden sijaan hyvänä vihollisena.

Dokumentti oli koottu kliseistä, sitä oli höystetty virallisilla totuuksilla, maustettu negatiivisilla mielikuvilla ja mukana oli muutama suoranainen valhekin. Uuschauvinismin nousu oli pyritty esittämään fascistisluontoisena tai kansallissosialismin kaltaisena liikehdintänä, ja uuschauvinistit jonkinlaisena mafiaan rinnastettavana järjestäytyneenä rikollisuutena. Todellisuudessa kyseessä on yksinkertaisesti joukko ihmisiä, jotka on ajettu nurkkaan ja joilla on kertakaikkiaan keittänyt yli. Kun suut tukitaan, nyrkit alkavat puhua.

Ohessa linkki dokumenttiin, joten itse kukin voi katsoa - ja arvioida sen.

Miten sitten uuschauvimismista on tehty hyvä vihollinen? Ensinnäkin kyseessä on ilmiö, joka on aivan oikeasti vaarallinen. Toiseksi koko ilmiön olemassaolo johtuu vallanpitäjien tekemistä virheistä ja väärästä politiikasta - se on noussut heidän omien toimenpiteittensä takia protestiksi. Kolmanneksi kyseessä on ilmiö, jolle on olemassa surullisesti päättynyt historiallinen esimerkki, ja sillä on hyvä kompromettoida asia. Neljänneksi kompromettoiminen on aina käyttökelpoinen tapa tukkia epämiellyttävät suut.

Itse dokumentissa uuschauvinistit pyrittiin esittämään samalla tavoin kuin huumeet huumevalistuksessa - absoluuttisena pahana, josta ei voi sanoa julkisesti mitään objektiivista, positiivisesta puhumattakaan. Mutta samalla unohdettiin se ilmiö, miksi uuschauvinismi ylipäänsä on noussut - militantti islam, ja miten länsimainen yhteiskunta on epäonnistunut sen kanssa täydellisesti - ja uuschauvinisteihin pyrittiin liittämään niin homofobia kuin antisemitismikin - jotka tosiasiallisesti ovat islamin sekä vasemmistolaisuuden attribuutteja. Vasemmistolaisille tunnetusti ainoa hyvä juutalainen on kuollut juutalainen: ha-Šoan kuutta miljoonaa juutalaisuhria on hyvä käyttää keppihevosena, ja samalla ottaa voimakkaasti antisemitistisiä kantoja niin Israelia kuin länsimaisessa yhteiskunnassakin toimivia juutalaisia kohtaan. Ja kun tiedämme, miten islamilaisissa maissa kohdellaan seksuaalivähemmistöjä, ja kuitenkin Suomessa suurin osa hinteistä on käynyt armeijan ja monilla on varmasti reservin aliupseerin tai upseerin sotilasarvo, ei ole vaikeaa päätellä, kuka on vihollinen ja kuka on vihollisen vihollinen ja kenen puolelle silloin asetutaan, sillä veri on homollekin vettä sakeampaa.

Mutta tähän olemme päätyneet - uuschauvinismista on tehty huumeiden tapaan hyvä vihollinen. Ja mitä kauemmin aikaa on Bruunin ja Christien kirjasta kulunut, sitä falskimmalta huumevalistus kuulostaa, sitä ontommalta iskulauseet kajahtavat ja sitä vähemmän mihinkään virallisiin totuuksiin uskotaan. Ja lopputulos on, että kun juniorit huomaavat, ettei kannabikseen tai ekstaasiin jää koukkuun, he kuvittelevat aivan oikeasti vaarallisten aineiden olevan yhtä hauskoja. Lopputulos tästä huumevalistuksesta on, että se alkaa toimia itseään vastaan: pelkästään Helsingissä noin 1% väestöstä (noin 5000 ihmistä) on narkomaaneja.

Ja on hyvin todennäköistä, että näin käy myös uuschauvinisminkin kanssa. Kun uuschauvinismi on leimattu hyväksi viholliseksi, kun sen takana olevat ilmiöt joko vaietaan kuoliaaksi tai viestintuojat liiskataan ja kun itse ilmiöstä toistellaan kliseitä ja suoranaisia valheita, uutisointi menettää nopeasti tehonsa - ja lopulta ongelma räjähtää käsiin. Paitsi että syntyy erilaisia militioita, tulemme myös näkemään täysin sotilaallisesti järjestäytyneiden ryhmittymien nousun. Siinä vaiheessa objektiivinen tiedotus onkin jo myöhäistä.

Mitään uuschauvinismia ei olisi, jos ns. kansan syvissä riveissä ei sille olisi hiljaista hyväksyntää ja ajatuskantaa että jos jotain tapahtuu, niin katsommepa toisaalle. Ja tällainen ajatuskanta on päässyt syntymään siksi, että kansalle on valehdeltu, syötetty virallisia totuuksia ja epäkohdista on vaiettu ja sananvapaus tukahdutettu. Kun kaikkein älykkäimmät kriitikot on vaiennettu tai leimattu rikollisiksi, ääneen pääsevät typerät rääväsuut á la Julius Streicher tai Ilja Ehrenburg. Ja kansan syvät rivit alkavat tämän jälkeen hiljaisen hyväksynnän sijasta osoittaa julkista hyväksyntäänsä ja tukeaan uuschauvinismille. Siinä meillä onkin sitten sellainen soppa, että on ihmettelyä.

Ja miksi sitten ns. kansan syvät rivit antavat uuschauvinismille hiljaisen tukensa? Vastausta voidaan etsiä vaikkapa Vöyrin marssin sanoista:

Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä laati
Kaikki ryssät maasta pois ja alas punakaarti
Hei Saksanniemen jääkärijoukko,
Lapuan ja Härmän loukko
Vöyri, Kauhava ja muut!

Kansa voi olla typerää, nöyrää, hiljaista, alistuvaa ja lammasmaista, mutta se ei ole tyhmää. Kun se tuntee turvallisuutensa uhatuksi - ja puskaradio on pitänyt siitä jo huolen, koska virallinen media on vaiennut islamin edustajien törttöilyistä ja tukkinut suut julkisuudessa - alkaa vigilantismin nousu. Suojeluskunnat olivat esimerkki tällaisesta vigilantismista, samoin punakaartit. Vigilantismi on toimimattoman yhteiskunnan kääntöpuoli. Silloin, kun ns. suuri yleisö kokee, että yhteiskunta ei enää kykene suojaamaan heitä ja että yhteiskunta on syönyt oikeusperiaatteensa, tuloksena on väistämättä vigilantismi - lynkkauksia, militioita, rankaisuretkikuntia, eikä siitä ole enää pieni askel matalan intensiteetin sotaan. Joillakin paikkakunnilla on jo syntynyt Suomessakin militioita, ja korpilakia on jo ehditty lukea Romanian romaneihin - jotka olivat maaseudulla liikkeellä mala fide, etsimässä ryöstettäviä ja murrettavia vapaa-ajan asuntoja. Ja ulkomailla monet näistä vigilanttiorganisaatioista ovat sotilaallisesti järjestäytyneitä ja kantavat entisaikojen paramilitaareja tunnuksia. Sitten, kun Suomessakin alkaa näkyä heppuja, joilla on S-kirjain oikeassa olkavarressa, tiedetään että nyt ollaan ylitetty raja.

Koko juttu olisi aikoinaan pitänyt hoitaa niin, että uuschauvinismin moottorista olisi kiskaistu tulpanhattu pois. Eli että niille epäkohdille, jotka synnyttivät uuschauvinismin, olisi ylipäänsä tehty jotain ja että epäonnistuneen - tässä vaiheessa lienee jo oikeutettua puhua epäonnistuneesta - monikulttuurikokeilun pieleenmeno olisi myönnetty ja asialle myös tehty jotain. Mutta ei. Typeryys velvoittaa. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että asiat menevät vain hullumpaan suuntaan.

Ruukinmatruuna on voimakkaasti sananvapauden kannalla, ja on sitä mieltä, että asiat täytyy keskustella halki ja jopa niille vastenmielisillekin tahoille on taattava sananvapaus - ja asioista täytyy keskustella objektiivisesti. Muutoin tuloksena on katastrofi, sillä vigilantismin nousua meistä tuskin haluaa kukaan.