Elävää elävöittämistä

Ruukinmatruunan yksi lomakohde oli Voionmaa, jossa hän oli leikkimässä keskiaikaa. Tai kuten hienommin sanottaisiin, hän oli elävöittämässä sitä.

Historianelävöittäjät ovat outo laji. Kaikki äärimmäisen älykkäitä, kuitenkin akateemikot loistavat poissaolollaan, silti kuka tahansa pystyisi kirjoittamaan suoralta kädeltä vaikka gradutyön ihan mistä tahansa historian aiheesta.

Mikä meitä ajaa siihen? Varmasti ainakin kyltymätön uteliaisuus, kiinnostus menneisyyttä kohtaan, parantumaton romantiikka ja halu oppia koko ajan uutta ja toteuttaa itseään. Sekä tietysti halu pimeän tullen pippaloida samanhenkisten ja -mielisten ihmisten kanssa aikakauden henkeen.

Kunnon historianelävöittäjän tunnistaa siitä, että hän mundaanissa maailmassa pukeutuu farkkuihin ja T-paitaan, mutta hänellä on viisi vaatekaappimetriä aikakauden vaatteita - jotka on kaikki tehty käsin, ja ovat joko villaa, pellavaa, parkkumia, hamppua, silkkiä tai muita aikakautisia kankaita. Ja näinhän se onkin. Ennen lähtöämme kotonamme edelsi tohinantäytteinen jakso, jolloin ompelimme kaikki uudet vaatteet valmiiksi, ompelimme kengät kuntoon (kyllä, tässä puuhassa oppii suutariksi!) ja sorvasimme astiat ja ruokailuvälineet. Telttakin piti saada kuntoon, ja matot sekä taljat teltan pohjalle.

Mutta elettiinpä ennenkin vaikk' ojan takan oltiin. Historianelävöittäminen antaa paljon näkemystä siihen, millaista elämä on aikaisemmin ollut - ja miten asiat on voitu tehdä tuolloin. Varmuudella voidaan sanoa, että moni asia, jonka kuvittelemme vaivalloiseksi tai ikäväksi, on aikakaudella ollut täysin luontevaa.

Mietitäänpä vaikka sellaista vaatekappaletta kuin viitta - jota ei nykypäivänä käytetä enää lainkaan. Mutta se on tosiasiallisesti yksi kaikkein käyttökelpoisimpia vaatteita. Se sopii päällysvaatteeksi, sadevaatteeksi ja talvivaatteeksi - ja kaupan päälle siinä on lämmintä nukkua. Ruukinmatruuna teki uudet villaviitat koko perheelle - ja ne osoittautuivat niin lämpöisiksi, ettemme oikeastaan tarvinneet makuupusseja lainkaan. Toinen yhtä hyvä vaatekappale on huppu, joka on nykypäivänä jäänyt pois käytöstä, mutta huppu silti - varsinkin pitkähäntäinen kukkelihuppu - on yksi käyttökelpoisimpia päähineitä. Se on lämmin ja suojaa hyvin säältä.

Luonnonkuidut, kuten pellava, villa, hamppu jne, voivat olla kalliita ja ne voivat olla painavia, mutta niillä on aivan ylitsekäymättömiä ominaisuuksia. Ensinnäkin ne ovat hyvin lämpimiä, ja ne hengittävät hyvin. Ne eivät hiosta. Toiseksi ne ovat palamattomia - mikä muuten ei telttaillessa ole ihan pikkuinen juttu. Ne eivät myöskään kehitä sähköisyyttä. Niitä on helppoa ommella ja helppoa värjätä - joskin pellava on yhtä tuskaa. Mutta käsin ompeleminen on taito, joka on ikävällä tavalla katoavaa kansanperinnettä, ja historianelävöittäminen on tapa pitää sitä yllä. Me myös kuvittelemme tuon ajan jalkineita kömpelöiksi ja ikäviksi, mutta ne ovat todellisuudessa hyvin toiminnallisia ja mukavia - kun pidämme mielessä, ettei tuona aikana ollut kestopäällystettyjä teitä.

Mutta asialla on vielä toinenkin ulottuvuutensa. Ruukinmatruuna itse on niin parantumaton romantikko, että hän pitää Unelmaa todellisena elämänä - ja tätä mundaania reaalielämää jotenkin ikävänä, harmaana ja kalseana. Oli ihanaa pukeutua täyspitkään nelikiilamekkoon ja surcotteen, ja todella tuntea itsensä naiseksi. Ja naimisissa olevan naisen symboli - valkea pellavahuntu, jolla perheenemännät peittivät päänsä - luo sekä auktoriteettia että feminiinisyyttä. Se on siviilisäädyn symboli, samalla tavoin kuin hattu, jolla naimisissa olevat miehet peittivät päänsä.

Huntu? Se samako, jota vastaan ruukinmatruuna on kovaan ja katkerasti kampanjoinut silloin, kun se on islamilaisen naisen päällä. Vitsi on siinä, että Euroopassa huntu täytyi ansaita. Se oli siviilisäädyn tunnus - se oli merkki siitä, että minä olen perheenemäntä - minä olen naimisissa. Nainen ilman pääliinaa oli joko vielä naimaton - tai jäänyt vanhaksipiiaksi (mikä oli tuolloin katastrofi). Mutta silloin, kun sen symboliarvo on kätkeä pois naisellinen kauneus, etteivät miehet Pavlovin koiran tavoin reagoi ärsykkeeseen, käy kimppuun ja tee seksuaalista väkivaltaa, tällöin se on aivan puhtaasti seksuaalisen alistamisen symboli. Sen sijaan, että se symboloisi siviilisäätyä, se symboloi alisteista orjan asemaa. Ja tässä on valtava ero.

Kun mietitään tuota keskiaikaista pukeutumista - upeat mutta mukavat täyspitkät mekot, pääliinat, viitat, hatut - ja verrataan sitä nykyaikaiseen pukeutumiseen, ero on valtava. Tietyllä tavin inhottaa katsella nuorten tyttöjen muotia - napapaidat, peppuvaon paljaaksi jättävät matalat farkut, farkkujen alta näkyvät pikkarit - kaikenkaikkiaan sellainen pukeutuminen, joka antaa tytöstä vaikutelman, että siinä on nyt niinsanottu viiden kirjaimen ihminen. Plus sitten räikeä meikki ja törkeä käytös. Ero upeaan ja vahvaan feminiinisyyteen ja toisaalta siekailemattomaan, huorahtavaan väkisin-seksuaalisuuteen on valtava.

Mutta samalla tavoin Unelmassa saa todella olla nainen ja tulla kohdelluksi naisena. Kun miehet avaavat oven ja ovat kohteliaita, he tarkoittavat sitä ja ovat herrasmiehiä. Vastaavasti me kohtelemme heitä kunnioittavasti ja kun suomme hymyn, siinä ei ole valhetta eikä teeskentelyä. Mutta Unelma ei merkitse sitä, ettemmekö voisi ottaa historiasta opiksemme ja tehdä niitä asioita toisin, jotka on mielekästä tehdä. Mieskin saa ommella, tehdä köksää ja kaikkia muita tuon ajan naisten puuhia. Vastaavasti nainen saa nykyään tehdä niitä asioita, jotka tuolloin olivat miesten alaa. Tasa-arvossa on kiistämättömät puolensa. Mutta olemmeko joissakin asioissa vetäneet överiksi?

Ruukinmatruuna on monasti pohtinut feminismiä ja naisten vapautusliikettä. Me osaamme vallan hyvin vastata siihen kysymykseen, joka kysyy että mistä me olemme vapautuneet. Mutta osaammeko me vastata siihen kysymykseen, että mihin me olemme vapautuneet?