Keskiaikavaatteita huviksi ja hyödyksi

Kuten tunnettua, ruukinmatruuna tykkää historianelävöittämisestä ja hänen oma spesialiteettinsa on keskiaika. Siihen kuuluu luonnollisesti myös aikakautisten vaatteiden ompeleminen - mieluiten aikakautisista materiaaleista.

Meillä on yleensä joko elokuvien tai sitten vasemmistolaisväritteisen kirjallisuuden kautta värittynyt kuva keskiajasta ja keskiaikaisesta elämästä ja mitä se oli. Meillä on usein mielikuva siitä, että se on ollut ns. verta ja räkää, jolloin ihmiset olivat typeriä, pukeutuivat säkkikankaaseen ja polttivat noitia kun tupakkaa ei ollut. Mikään tunnetusti ei voisi olla kauempana totuudesta - varsinkaan, kun asioita lähtee tutkimaan ja kokeilemaan omakohtaisesti.

Pojille varmaan kaikkein yleisin syy lähteä mukaan elävän historian harrastukseen on legitiimi mahdollisuus lyödä toisia poikia miekoilla ja muilla väkivaltaimilla - ja itse asiassa yksi viikinkiajan historianelävöittämisyhdistys Norjassa onkin saanut tällä tavoin alkunsa. Sen jälkeen, kun pojat aikansa tapeltuaan ja aseita, haarniskoja ja kilpiä rekonstruoituaan huomasivat, että heillä on nälkä, he totesivat, että viikinkiaikana ei tilattu sapuskaa pizzataksista, ja huomattuaan olevansa huonoja kokkeja, he kutsuivat tyttöystävänsä mukaan toimintaan - ja heillä innostus alkoi viikinkiaikaisten ruokien ja juomien valmistamisesta. Ja lopulta harrastus vakavoitui ja muuttui enemmän ja enemmän berserkkaamisesta kokeelliseksi arkeologiaksi. Ja tytöillä ja naisilla varmaan kaikkein suurimpia kiinnostuksen kohteita ovatkin juuri vaatteet, ruoanlaitto, juomien valmistaminen ja korut, musiikin ohella. Tuolla valimon puolella linkki Hibernaatiopesäke johtaa erään nimeltämainitsemattoman asianharrastajan blogiin.

Todettakoon, että suomalaiset ja eurooppalaiset yleensäkin historianelävöittäjät yleensä ottavat harrastuksensa vakavasti. Samaa ikävä kyllä ei voida sanoa amerikkalaisista, joille homma usein on vain hauskanpitoa oudoissa vaatteissa ilman minkäänlaista pyrkimystäkään autenttisuuteen. Tästä syystä ruukinmatruuna tuskin koskaan tulee lähtemään amerikkalaisiin alan tapahtumiin, mutta eurooppalaisiin kyllä. Ja miten voidaan puhua mistään autenttisuudesta, jos vaatteet ovat epäautenttisista materiaaleista epäautenttisissa väreissä? Dayglo-oranssi ei taatusti ole aikakautta! Ohessa vielä listaus siitä, mikä on aikakautta ja mikä ei.

Keskiajalla yleisimmät vaatekankaat olivat villa, pellava, hamppu ja nokkonen. Puuvilla ja puuvillaiset sekoitekankaat, kuten parkkumi, yleistyivät 1300-luvulta eteenpäin, joskin puuvillaa käytettiin enemmän lankojen ja narujen raaka-aineena, sillä se on varsin kestävää, ja kanveesin muodossa sitä käytettiin purjekankaana. Mutta kaikkein yleisin vaatekangas oli tuolloin villa, sillä villalla on monia lyömättömiä ominaisuuksia, joiden ansiosta se on yhä tänäkin päivänä monissa suhteissa keinokuituihin nähden ylivoimainen.

Villaa voidaan karstata, kehrätä ja kutoa juuri täsmälleen niin ohueksi tai paksuksi kuin halutaan. Siitä voidaan kutoa äärimmäisen ilmavaa, ohutta ja upeaa kangasta - tai sitten paksua huopaa. Sitä on helppoa värjätä niin kasvi- kuin sieniväreilläkin. Villa pitää hyvin sadetta ja se on hyvin lämmin materiaali. Lampaat tuottavat villaa runsaasti, ja sitä on helppoa tuottaa kotitarpeiksi. Villaa on helppoa kehrätä ja kutoa, ja villakankaat ovat yleensä hyvin lujia. Eivätkä ne syty palamaan. (Tämä muuten on yksi syy, miksi harrastajat oppivat nopeasti, että fleece, joka näyttää kyllä villalta ja käyttäytyy varsin villamaisesti, ei ole hyvä idea leirinuotiolla!) Villa hylkii likaa, ja villavaatteen puhdistukseen riittää yleensä vain tuulettaminen ja harjaus. Villalla on kuitenkin kaksi pahaa puolta: se kutistuu kastuessaan ja kuivuessaan, jollei kuivattaessa ole tarkka, ja se on suhteellisen kallista nykypäivänä, sillä se on luonnonkuitu.

Toinen hyvin tärkeä kangas oli tuolloin pellava. Pellava tuntuu miellyttävältä iholla eikä se hiosta. Pellavaa käytettiin erityisesti ihoa vasten tuleviin vaatteisiin - eikä ole sattumaa, että englannin ja ranskan alusvaatteisiin viittaava sana lingerie, viittaa juuri pellavaan (linum, lin, linen). Pellavaa on suomessa kutsuttu myös nimellä liina (på svenska linne), ja perinteiset "liinavaatteet" onkin tehty ennen puuvillan yleistymistä juurikin pellavasta. Myös päähineet tehtiin usein pellavasta. Pellavalla kuitenkin on yksi paha ongelma. Sitä on yhä tänäkin päivänä varsin vaikeaa värjätä. Pellavaa kyllä pystyttiin vaalentamaan monella eri luonnonkonstilla. Pellavaa liotettiin hitaasti virtaavissa vesissä tai jätettiin kedolle kasteeseen auringon vaalennettaviksi. Kaikkein vaaleimmat pellavat sai hautaamalla ne kevättalvella hankeen ja auringon säteet valkaisivat ne lähes valkoisiksi! Mutta ennen modernia väriainekemiaa, vain harvat puretus- ja värjäysaineet tepsivät pellavaan. Sama ongelma on yhä edessä niillä meistä harrastajista, jotka haluavat olla aikakausipuristeja.

Kaksi muuta peruskangasmateriaalia olivat hamppu ja nokkonen. Hamppukuidut ovat varsin karkeita, mutta niistä on mahdollista karstata hyvinkin hienoa, vaatelaadun kuitua. Vaikka hamppuköysi ja hamppusäkit ovat meille tutuimpia, hampusta on mahdollista valmistaa myös puuvillan kaltaista vaatekangasta, joka on lujaa ja kestävää. Nokkosen kuiduista puolestaan syntyy todella upeaa, kiiltävää, silkin kaltaista kangasta.

Silkki ja puuvilla kyllä tunnettiin, mutta ne olivat pitkään tuontitavaraa. Silkin kasvatus alkoi Bysantissa 600-luvulla ja puuvilla kotiutui Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin sekä Etelä-Ranskaan 1100-luvulla. Usein puuvilla kudottiin pellavan kanssa sekoitekankaaksi, joka tunnetaan nimellä parkkumi. Se on hyvin lujaa ja kestävää, ja sopii hyvin varsinkin työvaatteisiin. Varsinkin Saksassa ja Benelux-maissa parkkumi yleistyi 1300-luvulla jokapäiväisiin vaatteisiin.

Kun lähdetään tutkimaan keskiaikaisia kuvia ja maalauksia, niin voidaan turvallisesti olettaa, että kaikki värilliset vaatteet ovat villaa, ja vastaavasti suurin osa kaikista valkeista vaatteista on pellavaa. Se, mitä usein kuvissa voi luulla sametiksi tai silkiksi, on hyvin todennäköisesti hyvin hienoksi karstattua ja kudottua villaa - pikainen käynti hyvin varustetussa kangaskaupassa kertoo, miten erilaisia ja upeita villakankaita onkaan tarjolla! Keskiajalla tunnettiin kasvi- ja sienivärjäys, ja Else Marie Guttarpin kirjassa "Hurusom man sig klädde", esitellään koko spektri ja mitä väriä saadaan eri kasveista ja sienistä. Todettakoon, että monet tappavan myrkylliset myrkkysienet sopivat oikein mainiosti villan värjäämiseen. Sienillä saadaan hyvin vahvoja ja kirkkaita värejä - kuvitelma siitä, että keskiaikaiset vaatteet olisivat olleet joko likaisenruskeita, likaisenvihreitä tai likaisenharmaita, on jälleen hyvin kaukana totuudesta. Koko spektri oli käytössä, joskin varakkaimmat käyttivät kaikkein kirkkaimpia ja leiskuvimpia värejä.

Todettakoon vielä, että villan ja pellavan sekoittaminen on kielletty Halakhassa. Pykälä on 5. Moos 22:11, ja tämä on juutalaisille ehdoton kielto yhä tänäkin päivänä. Tämä kangas tunnetaan hepreaksi nimellä shaatnetz, ja kiellolle on kolme syytä. Ensinnäkin tuon ajan seemiläisissä pakanauskonnoissa papit usein pukeutuivat shaatnetz-vaatteisiin, ja näin tehtiin ero pakanauskontoihin. Toinen syy on siinä, että villaa saadaan eläimistä ja pellavaa kasveista - kyse on kashrutista laajemmaltikin - Kain tarjosi uhriksi kasveja ja Abel eläimiä. Kolmas syy on siinä, että shaatnetz on hyvin hiostavaa, ja kuumassa ilmastossa se on varsin epäterveellinen vaatetus. Ne sekoitekankaat, joissa on vain kasvikuituja (kuten parkkumi) tai vain eläinkuituja (kuten silkki/villasekoite), ovat kosher.

Yhdistyksessä pyörivän vitsin mukaan se voittaa, kenellä on eniten kankaita kuollessaan, ja ruukinmatruuna tuntuu olevan tässä kilpailussa vankasti mukana, joskin viikonloput kuluvat kesää odotellessa kivasti ompelun merkeissä. Ja talvella, jolloin villakankaiden menekki on suurinta, villaa saa kangaskaupoista mukavasti. Villaa on helppoa ommella sekä käsin että koneella, ja sitä on helppoa leikata. Riippuen kudontatavasta, villa voi purkautua helposti tai ei, mutta villavaatteet on aina hyvä päärmätä.

Ruukinmatruunan havainto on ollut, että keskiaikavaatteet ovat sekä kauniita että käytännöllisiä. Hän on ommellut mekkoja aikakautisten kaavojen mukaan, ja toisin kuin barokki- ja rokokooaikana, jolloin pukeutuminen oli kerskakulutusta, keskiajalla osattiin pukeutua käytännöllisesti. Ruukinmatruuna ompeli jokin aika sitten itselleen muotoonleikatun juhlamekon, joka asettui vartalon muotoon todella kauniisti - ja kiilat aikaansaivat sen, ettei siitä tullut tyköistuvaa, epämukavaa kotelomekkoa, vaan sellainen, jonka kanssa on helppoa liikkua. Vyö on sekä käytännöllinen olemassa että lisää esteettistä vaikutelmaa. Ja vaikka ruukinmatruuna usein tuumii kuin Dilbertin Alice, minä käytän vaatteita suojaamaan kehoani luonnonvoimilta, niin harvoin voi tuntea itsensä niin feminiiniseksi ja itsekseen kuin aikakautisissa vaatteissa. Palmikoitu tukka, pellavainen pääliina ja pillerihattu oikeastaan kruunaavat kokonaisuuden. Lopputulos on samaan aikaan sekä siveä, seksikäs että kaunis.

Oheisesta tekstistä voi tutkia, että mitä keskiaikaharrastajan vaatekaappiin kuuluu. Useat tekstissä mainituista kirjallisuusviitteistä löytyvät ruukinmatruunankin hyllystä, ja varsinkin tuo Thursfieldin kirja on erinomainen.

Nyt kun ilmastonmuutos on rajuimmillaan ja elohopea pomppii siellä 250 kelvinin molemmin puolin, niin on kaksi vaatekappaletta ylitse muiden, ja ne ovat viitta ja huppu.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan keskiaikainen puoliympyräviitta - jollainen on helppoa valmistaa; otetaan 3 m pituinen 150 cm leveää villaa oleva kangas, taitetaan se kaksinkerroin ja leikataan puoliympyrän muotoon niin, että halkaisija on 3 m ja säde 150 cm - on yksi parhaista vaatteista, mitä on olemassa. Paitsi että se on lämmin ja suojaa mainiosti niin sateelta kuin kylmältäkin ja tuntuu ihanalta leirinuotion äärellä tai ruokaa laittaessa teltassa, se sopii mitä mainioimmin myös petivaatteeksi. Ruukinmatruuna nimittäin kyllästyi vetoisaan ikkunaan makuuhuoneessa ja vääntämään patteria täysille sekä keinokuitupetivaatteisiin, ja kävi vaatearkulla. Kun puoliympyräviitan laittaa pitkittäin sänkyyn ja taittaa sen suorakulmioksi, siitä tulee mitä mainioin makuupussi - se on lämmin ja kevyt, ja tutiongelma ratkesi kertaheitolla. Ruukinmatruuna tuumi, että niin monen teltassa lämpöiseen villaviittaan kääriytyneenä vietetyn yön jälkeen hän ei aio palella vetoisan ikkunan ja paistua kuumana hohkaavan patterin takia, ja sen jälkeen yöt ovat jälleen olleet suloisia. Villaviitta on lämmin eikä hiosta, ja siinä on hyvä nukkua.

Toinen mainio vaatekappale on huppu - varsinkin pitkähäntäinen kukkelihuppu. Vaikka tällainen huppu, chapeyron tai shaperon, näyttää naurettavalta pitkine häntineen (kukkeli, liripipe), se on kuitenkin yksi käyttökelpoisimmista vaatteista mitä on olemassa. Se pitää hyvin tuulta ja pakkasta, ei tärvele kampausta, ja pitkä häntä on todellisuudessa sisäänrakennettu kaulaliina! Talvipakkasella se kääritään kaulan ja kasvojen ympärille, ja se sekä suojaa säältä että pitää hupun paikallaan. Sen voi vaihtoehtoisesti kääriä käsien ympärille puuhkaksi. Ohessa yksi hupun ompeluohje - niitä on olemassa yhtä paljon kuin ompelijoitakin.

Elävän historian harrastus antaa hyvin perspektiiviä siihen, millaista elämä oli ennen - tai millaista se todennäköisesti olisi voinut ennen olla.