Paavin mitra vai turkkilaisen turbaani?

Ruukinmatruuna on jossakin vaiheessa todennut, että kristinusko on tähän mennessä ollut ainoa uskonto, joka on kyennyt tekemään islamille vastarintaa, pysäyttämään islamin hyökyaallon - ja kääntämään sen jopa takaisinpäin ja valtaamaan menetettyjä alueita takaisin. Tämä siksi, että ainoastaan kristinusko on kyennyt luomaan sellaisen henkisen selkärangan ja taistelukyvyn, mikä on vetänyt vertoja islamilaiselle apaattiselle fatalismille ja sille hirvittävälle fanaattisuudelle, minkä tuo uskonto luo. Islam on käynyt pyhää sotaansa länsimaista sivistystä vastaan 1400 vuoden ajan, ja tämä sota jatkuu yhä - viimeksi Muammar Gaddaffi, tai miten tämän pikkuhitlerin nimi sitten translitteroidaankin, julisti Pyhän Sodan Sveitsiä vastaan.

Mutta se, että kristinusko on kyennyt taistelemaan islamia vastaan, on vain osatotuus. Itse asiassa vain yhdenlainen kristinusko - katolisuus - on kyennyt siihen. Vain roomalaiskatoliset ja kreikkalaiskatoliset ovat kyenneet vastarintaan. Protestanttiset kirkkokunnat ovat aina olleet hyvää pataa islamin kanssa - eikä ole sattumaa, miten valtionkirkkomme on islamiin nähden henkisesti täysin rähmällään.

Wikipedian artikkeli asiasta on pöyristyttävää luettavaa. Ruukinmatruuna on aina tiennyt, miten Ranska tavalliseen tapaansa on dilkannut niin Turkin, barbareskivaltioiden kuin arabienkin kanssa eurooppalaisten naapuriensa pään menoksi ja miten eurooppalaista rintamaa on aina leimannut hajaannus, kyräily ja epäluottamus toisiinsa, mutta aivan noin quislingmaista käytöstä ei ruukinmatruuna olisi edes protestanteilta odottanut.

Kyse on jälleen reaalipolitiikasta. Vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi, ja paavin (vihollinen) vihollinen (islam) on protestanttien ystävä. Ja siksi protestantit ovat aina olleet rähmällään islamiin nähden. On makuasia, ketkä ovat olleet pahimmin rähmällään - luterilaiset, kalvinistit vai anglikaanit.

Ja tulokset ovat tiedossamme. Euroopan islamisoituminen onkin ollut kaikkein voimakkainta juuri protestanttisilla tai sekularisoituneilla alueilla - Hollannissa, Britanniassa, Saksassa, Ruotsissa - kun taas roomalaiskatoliset ja ortodoksiset maat, joilla on tuhatvuotinen taistelun perinne - ovat kyenneet vastustamaan tätä hyökyaaltoa. Suomen luterilainen kirkko ei ole poikkeus. Se on ollut erinomaisen hyvissä väleissä muslimien ja islamin kanssa - ja muslimit ovat kylmästi todenneet että "tsaukki, taukki". He ovat pitäneet luterilaista kirkkoa pelkkänä hyväksikäytettävänä hölmönä, dhimman välineenä.

On varmaa, että Euroopan islamisoituminen jatkuu pahimmin protestanttisilla ja sekulaareilla alueilla, ja hitaammin katolisilla ja ortodoksisilla alueilla. Tästä säännöstä on kuitenkin yksi poikkeus, ja se on Ranska.

Ranska on perinteisesti ollut Euroopan kouluhäirikkö - se on henkisesti ollut latinomaa ja siellä vallitseva uskonto on ollut katolisuus, mutta se on kautta aikojen toiminut protestanttimaan tavoin ja ollut hyvää pataa islamin kanssa - ja Ranskaa pidetäänkin eurooppalaisen islamisaation kärkimaana. Syy on ilmeinen; se on keskeisellä paikalla Iberian niemimaan sekä mantereen keskiosan välissä, ja siellä tapahtui 1789 - 1814 jotain sellaista, mikä olisi saanut jäädä tapahtumatta ja jonka ainoa positiivinen tulos on ollut metrijärjestelmä. Ranska on viimeisen 700 vuoden aikana jatkuvasti pyrkinyt sabotoimaan - oman etunsa vuoksi - Euroopan yhteisiä pyrkimyksiä länsimaisen sivilisaation ja sen turvaamisen eteen, ja jo Ludvig XIV:n ajoista Ranska on ollut hyvää pataa Turkin kanssa ja mieluusti maksanut dzizyansa. Ja tapa, millä Ranska on nyt käyttäytynyt Euroopan unionissa, ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Ruukinmatruuna ei ikinä ole kunnioittanut ranskalaisia tippaakaan. Sensijaan Espanjaa ja Portugalia kyllä. Osasyynsä on siinä, että molemmat maat taistelivat oman reconquistansa, ja sellaisten nimien kuin Pelayo, Afonso Henriques, Diego Lopez de Haro ja Musta Douglas pitäisi syöpyä tulikirjaimin jokaisen länkkärin sieluun. Mutta syynsä on myös asenteella. Ranskalaisissa on tiettyä omahyväistä niljakkuutta, jonka ruukinmatruuna kokee vastenmielisenä.

On sanottu, että islamilainen maailma tarvitsisi uskonpuhdistuksen. Sellainen on tapahtunut jo - nimittäin militantin islamistisen puhdasoppisuuden muodossa! Uskonpuhdistus oli nimensä mukaisesti uskon puhdistus - paluu juurille, paluu takaisin judaismin lähteille, uskon ja kirkon puhdistaminen sen indoeurooppalaisista vaikutteista ja sen seemiläisen juuren vahvistamista ja paluuta fundamentalismiin. Uskonpuhdistus ei ollut edistystä, jos joku niin päättelee. Uskonpuhdistus oli valtava taka-askel ja hidasti Euroopan tieteellistä ja teknologista kehitystä liki 200 vuodella. Islamin uskonpuhdistus merkitsee nimenomaan paluuta Muhammedin aikoihin, paluuta fundamentalismiin ja militantin islamismin nousua. Talibanit ovat islamin kalvinisteja, jos tämä rinnastus sallitaan!

Sanottiinpa katolisesta kirkosta pedofiiliskandaaleineen, toisen käskyn rikkomisineen, pyhimystenpalvontoineen, Maria-kultteineen ja kaikenpuolisine mädännäisyyksineen mitä tahansa, se on kuitenkin hirvittävä hengellinen voima ja se on kyennyt vastustamaan islamisaatiota. Se on myös periaatteessa elämämyönteinen voima, sillä se vastustaa voimakkaasti sekä aborttia että kuolemanrangaistusta.

Asialla on vielä ikävämpikin puolensa. Vaikka buddhalaisuuteen kuuluu ahimsan periaate - älä tee pahaa yhdellekään elävälle olennolle - tässä maailmassa väkivalta on se äärimmäisin tapa vaikuttaa toisiin ihmisiin ja fyysinen väkivalta on voimakkaampi vaikutuskeino kuin mikään suvaitsevaisuus, oppi, doktriini tai jumalansana. Väkivallalla ratkaistaan paljon enemmän asioita tässä maailmassa kuin millään muulla keinoin - ja pidättäytyminen väkivallasta on sama kuin itsemurha.

Ja buddhalaisuudessa tämä on näkynyt ikävällä tavalla. Koko Keski-Aasia aina zarathustralaisen Iranin rajoilta Indonesiaan oli kerran buddhalainen. Ei ole enää; islamin hyökyaalto ja murhanhimo tuhosi tuon kerran kukoistaneen sivilisaation. Enää vain Myanmar, Bhutan ja Thaimaa ovat buddhalaisia. Luostarit tuhottiin, sivistys hävitettiin, miehet tapettiin ja naiset alistettiin seksiorjiksi. Tätä dharman yötä on kestänyt 1200 vuotta. Voi, kuinka mielellään ruukinmatruuna jälleen näkisikin Afganistanin, Malesian ja Pakistanin buddhalaisina, ja miten mielellään hän näkisi naisten orjuuden lakkaavan noissa maissa, joissa kerran dharma vallitsi - ja jotka ovat nyt jääneet tuon kammottavan uskonnon alle! Tässä vaiheessa ruukinmatruunan tekisi mieli todeta, että kyllä Helsinki on aina yhden messun arvoinen.

Mutta luterilaiset ovat kilpaa aina huutaneet Mieluummin turkkilaisen turbaani kuin paavin mitra!