Keskustelimme päivänä muutamana kotona megalomaanisista rakennusprojekteista, joista Olkiluoto III ei ole vähäisin, eikä myöskään Kolmen rotkon pato. Mutta puoliso mainitsi yhden todella megalomaanisen projektin - ylitse muiden - joka selkeässä mielipuolisuudessaan olisi ylittänyt kaikki muut - jos sitä ylipäänsä olisi koskaan toteutettu.
Kyseessä oli nimittäin projekti Habakkuk - Royal Navyn (ehkä onneksi) piirustuslaudalle jäänyt projekti rakentaa pykriitistä lentotukialus. Toteutuessaan HMS Habakkuk olisi käytännössä ollut niin lähellä uppoamatonta lentotukialusta kuin ylipäänsä on mahdollista rakentaa - se olisi käytännössä ollut ontoksi koverrettu jäävuori.
Nimensä HMS Habakkuk sai Vanhan testamentin ns. pienestä profeetasta Habakkukista: Hab 1:5 kuuluu Katsokaa kansoja, katsokaa, kauhistukaa ja ihmetelkää, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos ette itse näkisi. Ja toteutuessaan HMS Habakkuk olisi todellakin täyttänyt tuon profetian - se olisi ollut valtava: pituus liki kilometri, leveyttä toistasataa metriä, uppouma 2 miljoonaa tonnia, lentokonekapasiteetti jopa 200-600 lentokonetta. HMS Habakkukiin verrattuna nykyiset supertukialukset - ja jopa supertankkeritkin - olisivat olleet kääpiöitä. Sen miehistö olisi ollut liki 5000 miestä ja huippunopeus 8 solmua.
Idean isänä oli Geoffrey Pyke. Tämä varsin eksentrinen - siis Nikola-Tesla-eksentrinen - insinööri keksi pykriitin, joka on jään ja selluloosan seos. Pykriittiä on helppoa valmistaa - sekoitetaan 14% selluloosaa (silputtu sanomalehti tai vaikkapa sahanpuru kelpaa) ja loput vettä, ja pannaan pakkaseen. Lopputuloksena on jäätyneen puun tai betonin kaltaista materiaalia, jonka sulamislämpö on valtava - se kestää päiväkausia sulamatta huoneenlämmössä. Pykriitti kestää hyvin iskuja, ja kymmensenttinen pykriittikappale kestää pistoolinluodin osuman. Kymmenmetrisine kylkineen ja pohjineen HMS Habakkuk olisi ollut käytännössä uppoamaton - mikään torpedo tai tykinkuula ei olisi voinut upottaa sitä, ja on laskettu, että jos HMS Habakkuk olisi ollut Bikinin nollapisteessä kellumassa, sen vedenpäälliset osat olisivat höyrystyneet, mutta vedenalainen osa pulpahtanut harmittomasti pinnalle. Sen pahin vihollinen olisi ollut aurinko!
HMS Habakkukissa olisi ollut sisäinen jäähdytysjärjestelmä, joka olisi pitänyt aluksen rungon lämpötilan nollan alapuolella. Skanssit ja hytit olisivat olleet iglun kaltaisia mutta paneloituja niin, että siellä olisi ollut lämmin.
Pykriitti on helposti työstettävää - sitä voidaan sahata ja valaa metallin tapaan, ja sitä voidaan hitsata yksinkertaisesti kaatamalla vettä rakoihin ja jäädyttämällä. Niinpä siitä on helppoa rakentaa erilaisia kappaleita. Winston Churchill innostui pykriitistä, ja Habakkukista rakennettiin 1942 Kanadassa mock-up. Sen koko oli 18*9 m ja siinä oli yhden hevosvoiman moottori. Mock-up oli onnistunut: vaikkei siinä ollut jäähdytyskoneistoa, se kesti Kanadan kesän sulamatta, ja kahdeksan miestä rakensi sen kahdessa viikossa. HMS Habbakukin arvioitiin vaativan 300 000 tonnia selluloosaa, 25 000 tonnia kuitulevyeristettä, 35 000 tonnia puutavaraa lentokansiin ja panelointeihin sekä 10 000 tonnia terästä (koneet, aseistus, saari jne). Kustannuksien arvioitiin olevan 700 000 puntaa vuoden 1942 rahassa.
Pahaksi onneksi vuonna 1943 Atlantin taistelu oli jo voitettu. Liittoutuneiden laivat ja lentokoneet upottivat saksalaisten sukellusveneitä ja pinta-aluksia nopeammassa tahdissa kuin Saksan telakat kykenivät niitä suoltamaan, ja Portugalin salliessa Azorien käytön tukikohtana, HMS Habbakuk peruutettiin.
Mutta pykriitti jäi elämään. Vaikka tämä materiaali on huonosti tunnettu, se on yksi kaikkein ekologisimmista - sen raaka-aineena on vain vesi ja selluloosa eli se on sataprosenttisesti biohajoavaa - ja se soveltuu erityisen hyvin rakennusaineeksi seuduille, joissa lämpötila on jatkuvasti hyvin matala, kuten Etelämantereella. Sitä voidaan sahata, valaa ja hitsata, ja se on äärimmäisen iskunkestävää. Myytinmurtajat testasivat pykriittiä 2009, ja pykriitin maine varmistui: se todellakin on luodinkestävää, se sulaa hyvin hitaasti ja siitä voi valmistaa veneen - Savage ja Hyneman valmistivat sellaisen, ja lopputulos oli "plausible but ludricious" - vene ei välttämättä kestäisi pitkään Kalifornian kesää.
Mutta voisiko pykriitistä rakentaa luisteluradan? Ja millaisia lumilinnoja ja lumiveistoksia siitä saisi? Jos joku ruukinmatruunan lukijoista haluaa kokeilla, kaikki ideat ovat auki!
Tuesday, March 2, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


43 comments:
Siis onko tuo totta? En ole ennen kuullut moisesta... Ettet vain nyt huijaa oikein kunnolla! :-)
Tie sitten miten toimisi ydinkäyttöisen supertankkerin runkona, rahtiliikenne varmasti osaisi arvostaa kookasta alusta.
Muuten, aikoinaan löysin Takkiraudan juuri prokekti Habakkukia käsitteleväästä artikkleista, johon Matruuna oli kommentoinut tapansa mukaisesti kiinnostavaa lisätietoa.
Kari, tuo on aivan totta - googlaa "HMS Habakkuk" tai "HMS Habbakuk" - sellaista aivan oikeasti suunniteltiin!
Eräässä pelissä Royal Navyn on mahdollista saada käyttöönsä HMS Habbakuk. Sen lentokonekapasiteetti on 600 konetta ja se on käytännöllisesti katsoen uppoamaton, mutta se kärsii vauriota, jos sillä ollaan pitkään Kravun ja Kauriin kääntöpiirien välisellä alueella.
On tuo aivan totta. Harmi, että sitä ei rakennettu. Ei ollut enää tarvetta. Olisihan se ollut Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisessä liikenteessä saattueiden suojana varmaan ihan toimiva väline, koska Pohjois-Atlantin vedet ovat niin kylmiä, kesälläkin hädin tuskin yli 10 astetta. Habakuk partioimaan Islannin vesille, niin olisipa tullut Saksan sukellusveneille kuumat paikat.
Suomihan voisi rakentaa oman laivastonsa noista. Pututa, jäätä ja terästä täällä riittää. Ja eiku Hornetit kannelle, siihenhän ne on suunniteltukin :)
Pykriittijuttu on täyttä totta. Tein itsekin viime talvena pienen määrän sitä, kun oli puutöistä jäänyt sahanpurua. Ei ollut sopivia muotteja, muuten olisi rakentanut siitä pojille todella kestävän lumilinnan.
Tänä vuonna sahanpuru ehti jäätyä ja jäi lumen alle, ennenkuin tulin ajatelleeksi asiaa.
Olen muutamaan kerran kysellyt illanvietoissa rakennusalan ihmisiltä millainen materiaali on pykriitti. Kukaan ei ole yleensä kuullutkaan koko aineesta.
Jännää. Enpä usko, että nykyisille bunkkerinläpäisypommeille olisi kuitenkaan vastusta.
Tuon pykriitinhän tiheys on 0,98 grammaa/kuutio. Eikös se suunnilleen tarkoita, että pykriittilaivasta vain 2% olisi vedenpinnan yläpuolella? Suomen matalille rannikoille tuskin sopisi...
Nyymi, teräksen tiheys on, kuten tiedämme, 7,85 grammaa/kuutiosentti. Silti teräsalukset eivät uppoa. Arvaapa miksi :-)
Kyse on siitä, että pykriittialus ei olisi umpinainen kappale, vaan ontto. Pykriittiin pätevät täsmälleen samat luonnonlait kuin kaikkiin muihinkin kappaleisiin; luonnollisesti pykriittialuksen ontot sisätilat merkitsisivät, että se kelluisi kuten kaikki muutkin laivat. Sen uppouma olisi edelleenkin merkittävästi pienempi kuin samankokoisen umpinaisen pykriittikappaleen paino.
Habakkuk olisi ollut käytännössä keinotekoinen saari tai jäävuori joka olisi kelluskellut suurinpiirtein paikoillaan. Tuollaisen möhkäleen liikuttaminen sellaisella nopeudella että se olisi kyennyt liikkumaan muiden taistelualusten mukana olisi vaatinut niin suuria konetehoja ja kuluttanut niin paljon polttoainetta, ettei tuollaisella jäälautalla partioiminen olisi ollut millään tavalla mielekästä.
Onhan noita laivoja tehty betonistakin. Ensimmäisen maailmansodan teräspulan aikana rakennettiin kahdentoista sarja ferrobetonisia rahtialuksia, alunperin tarkoitus oli rakentaa 24 mutta sota päättyi ennen toisen tusinan valmistuksen aloitusta. Laivoista tuli kuitenkin liian raskaita teräksisiin verrattuna, toisin sanoen lastin osuus kokonaispainosta jäi liian pieneksi. Lisäksi ferrobetoni ei oikein sovellu sarjatuotantoon ja laivojen elinkaareen kuuluvat, hyvinkin radikaalit rakenteiden modifioinnit ovat betonilaivassa paljon vaikeammin toteutettavissa kuin teräksisissä.
Pykriittiä laivanrakennusmateriaalina voi verrata aivan hyvin ferrosementtiin. Kummastakun voi rakentaa laivoja mutta ne eivät pärjää hyötysuhteellaan perinteisemmin menetelmin tehdyille aluksille.
RM: No niinpä tietenkin. Mielessäni pyörivät kai umpinaiset jäävuoret. Pitänee kommentoida ajatuksen kanssa tästedes...
Tuon kaltaisen aluksen siirtämisessä kannattaisi hyödyntää merivirtoja.
Haavoittuvin kohta olisi aluksen elävä voima (biologiset aseet) ja toisaalta ylläpitoon ja käyttöön tarvittava tekniikka (täsmäisku konehuoneeseen).
Mikäli pykriitillä voi luistella, niin ulkoluistelukautta voisi kenties jatkaa useita viikkoja loppupäästä.
Markku, mietipä jäähalleja - pykriittinen tekojää todennäköisesti vaatisi paljon vähemmän energiaa jäähdytyskoneistonsa ylläpitämiseen.
Plus sitten talviaikaiset väliaikaisrakennukset. Miten olisi vaikkapa pykriittinen silta? Sopivilla muoteilla sen voisi rakentaa muutamassa tunnissa, ja kevään tullen se sulaisi itsellään.
HMS Habakkukin suunniteltu nopeus oli noin 8 kn. Se oli saman verran kuin tuon aikakauden höyrylaivojen matkanopeus.
Jos katsoitte sitä piirroskuvaa, niin se lentokone siellä lentokannen peräpäässä oli Lentävä linnoitus. Eli HMS Habakkukin tarkoitus oli todellakin olla liikkuva saari - toimia sekä emälaivana että maalta toimivien koneiden tukilaivana.
Pykriitin suojavahvuus tykinammuksia vastaan oli 2,5 m ja torpedoja vastaan 4,5 m. Jos ja kun HMS Habakkukissa olisi ollut 33 ft (10 m) paksut pohjat ja kyljet, se olisi käytännössä ollut uppoamaton.
Markku, mietipä jäähalleja - pykriittinen tekojää todennäköisesti vaatisi paljon vähemmän energiaa jäähdytyskoneistonsa ylläpitämiseen.
Olennaista taitaa olla jäähdytyskoneiston tehontarve, eli se, millä teholla se pykriitti imee lämpöenergiaa ympäristöstään sulaakseen. Sahanpuru on kyllä hyvä eriste, mutta toisaalta, jos jäähdytyslaitteisto on siellä pinnan alla, se väliin jäävä pykriittikerros eristää kylmälaitteet pinnasta tavan jäätä tehokkaammin.
Mutta ulkojäille se toimisi, koska hidas sulaminen tasoittaisi esimerkiksi loskakelien vaikutusta.
Hui, mitä ihme habakukkua täällä oikein puhutaankaan? Ötöpesän tieteellinen komitea onnittelee, juuri tällaiset hurjat jutut ovat mahtavia. Ellei Ötöpesän jengi tietäisi asiasta, niin Ötöpesän jengi voisi ehkä luulla Ruukinmatruunan popsineen taikasieniä. ;)
Mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Vesi vanhin voitehista. Monet loistavat innovaatiothan ovat lähes hulluutta. Tuo pykriittihän on loistava idea, jota voisi kehitellä eteenpäin nykyisen kehittyneen polymeerikemian aikana. Ei laivojen rakentamiseen, mutta moneen muuhun käyttöön kyllä. Kenties sopivilla lisäaineilla pykriitistä saataisiin vaikkapa hyviä kylmäsäilytysratkaisuja esimerkiksi kesän festareille oluen ja ruoan säilyvyyden parantamiseksi? Etenkin, mikäli tuo pienoismallikin säilyi (jopa ilman lisäaineita) kesän yli. Enempäähän ei edes tarvittaisikaan! Jäljelle jääneen sahanpurumössön voisi kuljettaa kompostoitavaksi. Syntyneellä mullalla voitaisiin sitten paikata festivaalialueen kärsineitä nurmikoita.
Katastrofioloissa (mm. Tapaninpäivän tsunami) tarvitaan kylmätiloja kenttäruumishuoneiksi, lääkkeiden ja elintarvikkeiden säilytykseen ja moneen muuhun käyttöön. Sähkönjakelun ollessa katkenneena "superpykriitin" voisi jäädyttää kemiallisin keinoin. Usein riittäisi pelkän jäähdytyskemikaalin ja kevyiden valumuottien kuljetus onnettomuuspaikalle, mikäli vettä ja sahanpuruja olisi paikan päältä helposti hankittavissa. Tämä nopeuttaisi logistiikkaa huomattavasti.
Tuosta aiheesta totisesti riittäisi insinööreille ja polymeerikemisteille tutkittavaa. Sovelluksia olisi vaikka kuinka. Mitähän kaikkea sopivilla lisäaineilla voisi saada aikaan? Esimerkiksi palontorjunnassa tai öljyvahinkojen rajaamisessa?
Hmm. Sahanpurua, ammoniumnitraattia ja vettä? Syntyisiköhän siitä kuinka hyvää pykriittiä?
Mennäänkin tuonne labran puolelle :)
Mielenkiintoinen materiaali, ei voi muuta sanoa. Aloin miettiä että mihin tahtiin se mahtaisi sulaa kesähelteellä, n. +24C?
Käytännössä, olisikohan mahdollista esim. tehdä pykriittinen linna pseudokeskiaikaiseen taistelutapahtumaan viikonlopun ajaksi? (http://www.sotahuuto.fi)
Muutenkin, epäilemättä tuo lentotukialus olisi ollut sotakäytössä uppoamaton, mutta miten pitkä sen käyttöikä olisi ollut? Mututuntumalta se ei kuulosta rauhanajan pitkäkestoiselta ratkaisulta. Kokonaisvaltaisen sulamisen korjaaminen lienee samaa kuin puhkiruostuneen teräslaivan, eli aika rakentaa uusi.
Vedenalainen lentotukialus olisi ollut ehkä käyttökelpoinen hyökkäysväline yllätyshyökkäyksiin. Se olisi lähestynyt piilossa pinnan alla ja noussut pintaan hyökkäysetäisyyden päässä kohteesta. Sen jälkeen luukut olisi avattu, ja lentokoneet olisivat nousseet pommitusretkelle laivan kannelta. Ongelmana olisi ollut lentokoneiden palaaminen alukselle, koska alus olisi voinut joutua itse vastaiskun kohteeksi sen jälkeen, kun hyökkäys olisi tapahtunut. Aluksen olisi joka tapauksessa pitänyt sukeltaa, kun lentokoneet ovat taas sen kyydissä.
Ongelmana olisi ollut aluksen hidas liikkuminen veden alla, koska tavallinenkin sukellusvene on hidas, joten massiivinen sukellusvene voisi olla vielä hitaampi, tai se vaatisi ainakin suuren konetehon ja valtavan määrän akkuja.
Japanilaiset käyttivät edellä mainittua tekniikkaa pienessä mittakaavassa tuomalla Yhdysvaltain rannikolle pienen lentokoneen sukellusveneellä.
Haavoittuvin kohta olisi aluksen elävä voima (biologiset aseet) ja toisaalta ylläpitoon ja käyttöön tarvittava tekniikka (täsmäisku konehuoneeseen).
Haavoittuvin kohta olisi ollut puisen lentokannen alla oleva lentokonesuoja sekä siihen liittyvät polttoaine- ja asevarastot. Aivan samat haavoittuvuudet siis kuin perinteisilläkin lentotukialuksilla. Yksikin kannen läpi tullut pommi lentokoneita, bensiiniä, lentopommeja ja muita ammuksia täynnä olevaan suljettuun tilaan olisi helposti sytyttänyt hallitsemattoman tulipalon.
Minkähän takia toisessa maailmansodassa rakennettiin suuria lentotukialuksia eikä massakäytetty vesitasohävittäjiä (emäaluksineen)? Käsittääkseni senaikaiset vesitasot olivat suunnilleen yhtä ketteriä (ainakin riittävän kehittelytyön jälkeen) kuin lentotukialuskäyttöön rakennetut (taittuvasiipiset yms. kevennetyt) lentokoneet.
Älytöntä kuskata koko kiitorataa mukana, kun kiitoratana olisi voitu käyttää koko valtamerta. Luulisin, että sellainen merenkäynti, joka estäisi vesitasoa nousemasta ilmaan, estäisi ilmaannousun (senaikaisen) lentotukialuksenkin kannelta. Onkohan näin?
Aiheeseen hatarasti liittyen: täällä kommenttiosastossa suositeltiin jokin aika sitten vaihtoehtoishistoriallista animesarjaa nimeltä Zipang. Katsoin läpi ja suosittelen sitä eteenpäin.
Äitini mummolla oli kauppa vuosikymmeniä 80-vuotiaaksi asti. Hänellä oli ainakin jossakin vaiheessa jäitä sahanpurukerroksen alla, joiden seassa hän säilytti muistaakseni mm. itsetehtyä jäätelöä. Jäät jotka eivät sulaneet koko kesänä. Kyllä ennen pakastin aikaakin osattiin pitää tavaraa pakkasessa.
Ei kai pykriitin ominaislämpökapasiteetti voi olla jäätä suurempi? Kyseessähän on seos, ei yhdiste. Hidas sulaminen perustunee siihen että aivan pinnassa oleva jää sulaa, jolloin pinta muodostuu jäähän takertuneesta selluloosakerroksesta ja puu taas on loistava lämmöneriste.
Suomen kansa on jo ikimuistoisista ajoista lähtien käyttänyt puun eriste- ja jään kapasiteettiominaisuuksia kylmäsäilytyksessä. Ennen kodinkoneiden keksimistä sahattiin järven jäästä lohkareita, vietiin kellariin ja purua päälle. Jää kesti helposti loppukesään asti ja siitä lohkottiin aina tarvittaessa palasia voin tms. säilyttämistä varten.
Pitääpä pistää huomenna sanomalehteä silpuksi ja ämpärillinen pykriittiä valmistumaan, kun säätila näyttää olevan suosiollinen valmistusta varten!
Ja kas, kuin sattuman kaupalla juuri eilen illalla myytinmurtajat tekivät pykriittipaatin. Lentotukialukseksi soveltumisesta totesivat, että mahdollista mutta järjetöntä.
Nyymi, mietipä paljonko vesitasot vaativat säilytystilaa laivassa verratuna normaaleihin lentokoneisiin? Suunnilleen saman verran - mielestäni. Myös vesitasot vaatisivat erikoisaluksen tukikohdakseen, joten edut eivät olisi kovin suuret verrattuna käytettyyn ratkaisuun.
Lisäksi sitten kellukkeiden aiheuttama suorituskyvyn menetys (ylimääräinen paino sekä erityisesti ilmanvastus) tekevät näistä konetyypeistä selkeitä altavastaajia verratuna normaaleihin tukialustyyppeihin.
Esimerkkinä A6M2-type0-M21:sta tehty ponttooniversio kärsi n. 20% menetyksen suorituskyvystään.
Sami, täytyykin katsoa eilinen jakso - se on meillä kovalevyllä.
Hmm. Pykriittiseosta muovipussiin, pussi pakkaseen ja sitten lämpölaukkuun. Toimisikohan pykriittikalikka kuinka hyvin ekologisena kylmäkallena?
Olisikohan pykriittiä mahdollista käyttää pysyvissä rakenteissa kylmillä alueilla, eli esimerkiksi Siperiassa tai Alaskan sisäosissa?
Jos pykriitti kerran sulaa hyvin hitaasti, niin olisiko pykriitti-iglu kesänkestävä ilmastossa, jossa vuoden keskilämpö on selvästi alle nollan?
Olisikohan pykriittiä mahdollista käyttää pysyvissä rakenteissa kylmillä alueilla, eli esimerkiksi Siperiassa tai Alaskan sisäosissa?
Pienellä kikkailulla toimisi Suomen Lapissakin. Venäjän pinta-alasta 75% on ikiroutaa.
Paatin rakennusaineeksi pykriitistä ei ole ilman kikkailua, koska virtaava vesi syö sitä tehokkaasti. Pinnoitteeksi tarvitaan maalia tai jotain järeämpää.
Pykriitti sopii pienellä lisäkikkailulla Kuun ja Marsin rakennelmien toteutukseen. (Kuusta on löydetty vettä). Selluloosaa varmaan voi kasvattaa Kuussa/ Marsissa?
Marsiinhan joutuu rakentamaan melkein normaalin kokoisen laukaisualustan avaruusraketille, jotta sieltä pääsee pois.
Jääteitä voisi vahvistaa Suomessa pykriitillä. (Tässä on RMlle se talvisilta).
Ainakin joku pykriittilaji tuppaa vääntymään oman painonsa alla yli -15 asteen lämpötilassa, joten ei se ole täydellinen materiaali.
Useat pykriittirakennelmat tarvitsevat suojaavan ulkokuoren. Kuoren alle voisi laittaa tavallista jäätä tai merijäätä lämpömagneetiksi, jolloin ulkoa tihkuva lämpö jättäisi pykriitin rauhaan niin kauan kuin jää sulaisi.
Luistelu perustuu siihen, että jää sulaa luistimen paineen alla. Pykriitin lämmönkestävyys taasen perustuu siihen, että selluloosa tms. muodostaa sulamiselta suojaavan eristävän kuoren sulavaan kohtaan. Veikkaan, että pykriitillä ei luistella.
Keksintönä tämä on samaa sarjaa kuin kasvihuoneen lämpöeristäminen talvella vaahdolla.
Saaristossahan on kelirikkokausi. Se voisi lyhentyä pykriitistä tehtyjen jääteiden avulla. Mitäköhän tuollaisen tekeminen maksaisi per metri.
Olkiluodosta sen verran, että se voimala ei ilmeisesti pysty tuottamaan niin paljoa sähköä, että rakennuskustannuspääomalle saataisiin säädyllistä markkinatalouden vaatimaa korkoa.
Jos 7 miljardin rakennuskustannuksille vaaditaan 10% vuotuista tuottoa niin se on 700 miljoonaa per vuosi, olettaen optimistisesti, että käyttö- ja purkukustannukset ovat nolla.
Tuon mukaan suomalaisten pitäisi maksaa 140 euroa per vauva/vaari vuodessa uudelle ydinvoimalalle puhdasta tuottoa verojen yms. jälkeen. Jos sähkön hinnasta on 10% tuota puhdasta tuottoa niin sähköä pitäisi ostaa vuodessa lisää 1400 eurolla per jokainen suomalainen.
Tuostahan ei tietysti tule mitään, mutta saman voiton keräämisen suomalaisilta voi suorittaa nostamalla sähkön hintaa reilusti niin, että sähkölasku kasvaa tuon 140 euroa per suomalainen.
Tässä kävikin selväksi, miksi uusia ydinvoimaloita ei ole rakennettu USAan 30 vuoteen: niillä tuotettu sähkö on järjettömän kallista.
Olisikohan pykriittiä mahdollista käyttää pysyvissä rakenteissa kylmillä alueilla, eli esimerkiksi Siperiassa tai Alaskan sisäosissa?
Ei. Ilma on liian kuivaa, jäätynyt vesi sublimoituu. Lakanat kuivuu pyykkinarulla pakkasillakin.
Tässä kävikin selväksi, miksi uusia ydinvoimaloita ei ole rakennettu USAan 30 vuoteen: niillä tuotettu sähkö on järjettömän kallista.
Kallista suhteessa muihin energialähteisiin, lähinnä fossiilisiin. Kun halvan fossiilisen energian saanti loppuu, ydinvoiman hinta suhteessa muihin energiamlähteisiin muuttuu ydinvoimalle edulliseksi. Uusien reaktorien rakentaminen myön USA:ssa on vain ajan kysymys.
Qönttä, tuollainen jäätie todennäköisesti tulisi hyvin halvaksi - sellaisen voisi rakentaa vaikkapa vanhoista sanomalehdistä.
Katsoimme tuon Myytinmurtajien jakson. Se oli ihan hauska, ja siinä todella osoitettiin hyvin, että mitä tavaraa pykriitti on - kaikki pykriittimyytit osoitettiin tosiksi, ja Savage ja Hyneman rakensivat pykriitistä veneen. Ihan hauska.
Pykriitti ilmeisesti ei eroa liukkaudessaan jäästä. Ainakin Myytinmurtajissa se näyttäytyi hyvin liukkaalta materiaalilta, ja todennäköisesti se luistimen alla sulaisi samalla tavoin kuin jääkin.
Minkähän takia toisessa maailmansodassa rakennettiin suuria lentotukialuksia eikä massakäytetty vesitasohävittäjiä (emäaluksineen)? Käsittääkseni senaikaiset vesitasot olivat suunnilleen yhtä ketteriä (ainakin riittävän kehittelytyön jälkeen) kuin lentotukialuskäyttöön rakennetut (taittuvasiipiset yms. kevennetyt) lentokoneet.
Juha tuossa jo vastasikin: Ponttoonikone häviää maakoneelle hyötykuorman määrässä ja ilmanvastuksessa. Lentoveneet taas eivät ole niin aerodynaamisia kuin sisäänvedettävällä laskutelineellä varustetut maakoneet, suorituskyky kärsii.
1920 ja 30 -luvuilla oli lentoveneiden kultakausi. Sekä amerikkalaiset (Boeing) että englantilaiset (short) yrittivät rakentaa Atlantin ylitykseen sopivan matkustajakoneen lentoveneestä. Potin korjasi kuitenkin saksalaisten Fw-200 condor. Tosin sekään ei kyennyt kuljettamaan Atlantin ylityksellä kuin hieman postia mutta Berliini-New York non-stop oli aikanaan kova saavutus.
1920-luvulla ilmavoimiamme konsultoineet ulkomaiset ilmailu-asiantuntijat suosittelivat suomalaisille keskittymään kellukekoneisiin ja lentoveneisiin. Kehitys ajoi niistä kuitenkin ohi ja jo 30-luvulla ilmavoimat operoi lähes kokonaan maatukikohdissa. Ajatus suksien käytöstä lentokoneiden laskutelineissä eli vielä jatkosodan puolelle mutta kokemus osoitti että pyöräkoneillakin voi aivan hyvin operoida kovaksi jyrätyltä lumi- tai jääpinnalta.
Englantilaiset rakensivat 40-luvun lopussa lentovene-suihkuhävittäjän. Saunders-Roe SR.A/1 osoittautui tekniseksi umpikujaksi ja ajatus haudattiin. Convair F2Y Sea Dart oli amerikkalaisten versio samasta ideasta.
Saaristossahan on kelirikkokausi. Se voisi lyhentyä pykriitistä tehtyjen jääteiden avulla. Mitäköhän tuollaisen tekeminen maksaisi per metri.
Ellet kerää keväällä jäiden sulamisen jälkeen sellua pois, syyllistyt todennäköisesti ympäristörikokseen. Sellutehtaat pumppasivat aikanaan vuosikymmenet ns. nollakuitua vesistöihin, mistä niitä muistetaan monella paikkakunnalla edelleen "lämmöllä".
Olisikohan pykriittiä mahdollista käyttää pysyvissä rakenteissa kylmillä alueilla, eli esimerkiksi Siperiassa tai Alaskan sisäosissa?
...
Ei. Ilma on liian kuivaa, jäätynyt vesi sublimoituu. Lakanat kuivuu pyykkinarulla pakkasillaki
Pykriitti ei taida yleensä soveltua ihan sellaisenaan kovinkaan moneen paikkaan, mutta pienellä jipottamisella se soveltunee. Tässä tapauksessa jippo olisi maalaaminen, jos tuo sublimoitumisongelma on todellinen.
Yleensä pykriitti kannattaa kattaa kevyellä rakennelmalla. Sen suojakerroksen alla voisi olla jäätä, joka sublimoituu pykriittiä nopeammin.
Saaristossahan on kelirikkokausi. Se voisi lyhentyä pykriitistä tehtyjen jääteiden avulla. Mitäköhän tuollaisen tekeminen maksaisi per metri.
...
Ellet kerää keväällä jäiden sulamisen jälkeen sellua pois, syyllistyt todennäköisesti ympäristörikokseen.
Jäätien vahvisteen massa on pieni, mutta pykriitin seosaineeksi kelvannee monenlainen kuitu. Sellaista saa varmaan ekologisesti vaikka kaislasta.
Olen kuullut, että saaristossa on vettä valmiiksi, tarvitaan vaan nirppanokillekin sopivaa kuitua sekä jonkinlainen seoksen levityksen hoitava säiliö juttu, sekä joku systeemi, miten niitä jääteitä vahvistetaan. Sillä tiellähän ei voi ajaa ennen kuin se uusi pykriittikerros on jäätynyt. Vai pitäisikö se pykriitti latoa tielle valmiiksi jäädytettyinä palasina.
(Qönttä, hyvin monen vuoden kokemuksella insinöörien paapomisesta. Niille pitää aina kädestä pitäen kertoa miten sitä niiden opiskelemaa tekniikkaa pitää käyttää, jos sitä ei kerrota oppikirjoissa suoraan.)
Pienellä kikkailulla toimisi Suomen Lapissakin. Venäjän pinta-alasta 75% on ikiroutaa.
Suomessahan nollaraja kulkee Rovaniemen tienoilla.
Hmm. Pykriittiseosta muovipussiin, pussi pakkaseen ja sitten lämpölaukkuun. Toimisikohan pykriittikalikka kuinka hyvin ekologisena kylmäkallena?
Pykriittikalikka sulaa hitaasti ja siten jäähdyttää ympäristöään tehottomasti. Tietysti, jos pykriittiä laittaa laukkuun tarpeeksi paljon, myös jäähdytysteho voi pysyä korkeana, mutta silloin eväsretkeilijän täytyy olla vahva.
Hieno rauhaisa liikkuva saari löytyy linkistä http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010030511245817_ul.shtml
Harmi vaan että materiaali on "väärä".
(Qönttä, hyvin monen vuoden kokemuksella insinöörien paapomisesta. Niille pitää aina kädestä pitäen kertoa miten sitä niiden opiskelemaa tekniikkaa pitää käyttää, jos sitä ei kerrota oppikirjoissa suoraan.)
Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri paitsi diletantti.
Tiedemies, argumentin totuusarvo ei riipu sen esittäjän persoonasta.
Tästä syystä ruukinmatruunakin on siteerannut useasti lingvistikko Bravoa, vaikka tietääkin tämän vihaavan ruukinmatruunaa.
Pykriittitesti suoritettu. Otettu Hesari hyötykäyttöön ja silputtu n. peukalonkynnen kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Jäädytetty ämpärissä yhdessä veden ja lumisohjon kanssa, 14 painoprosenttia sellua, loput hookaksoota. Vertailukappaleeksi valmistettu samanlainen möykky puhdasta jäätä. Poistettu möykyt ämpäreistä riittävän jäätymisasteen saavuttamisen jälkeen ja jätetty pakkaseen umpijäätymään. Tulos muistutti ulkonäöltään lihahyytelöä.
Möykkyjen jäädyttyä täydellisesti tuotu molemmat n. kahdeksan kilon painoiset möykyt identtisiin oloihin saunan pesuhuoneeseen (lämpötila vaihteli välillä 290-295 K) sulamaan. Visuaalisten havaintojen mukaan aivan alussa sulamisnopeudella ei ollut merkittävää eroa, alustana ollut sanomalehti kostui molempien alta samaa tahtia, mutta heti tämän jälkeen puhdas jäämöykky alkoi kutistua nopeammin.
Lopputulos: Puhdas jäämöhkäle oli kokonaan sulanut noin 26 tunnin kuluttua. Pykriitti piti puolensa noin 47 tuntia, jonka jälkeen jäljellä oli enää kasa paperia.
Pykriitti 47 - jää 26.
Johtopäätöksiä: Ilmeisesti pykriitin sulaminen hidastui heti, kun päällimmäinen jääkerros suli ja pintaan muodostui eristävä sellukerros. Sanomalehtisilppu pysyi hämmästyttävän hyvin ympyrälieriömäisessä muotissa, edes sulamisen loppuvaiheessa silppu ei irtoillut. Ainoastaan keskikohta painui muutamia senttejä reunoja alemmaksi. Luultavasti tulos olisi ollut vielä selvempi pykriitin eduksi, mikäli silppu olisi ollut hienojakoisempaa tai sen tilalla olisi käytetty sahajauhoa, jota ei ollut nyt saatavilla (vaihdan omani vain jouluna ja juhannuksena).
Post a Comment