To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Sunday, June 6, 2010

Sanomisen sanomaton vaikeus

Helsingin Linnanmäki jouduttiin tänään sulkemaan joukkotappelun vuoksi. Tappeluun oli ottanut osaa noin 150 nuorta.

Ensin raportoitiin, että kyseessä olisi ollut etninen kahakka.

Sen jälkeen raportoitiin, että kyseessä olisi yhteenotto kahden eri etnisen ryhmittymän välillä. No, mahdollisuuksia on monia.

Sitten raportoitiin, että kumpikaan osapuoli ei ollut han-suomalainen. No, sellaista sattuu.

Pian raportoitiin, että kyse oli kahdesta samaa ihonväriä edustavasta ryhmittymästä. Jaaha, sierrat ja kilot näemmä matsaavat, tuumi ruukinmatruuna. Eipä ollutkaan.

Lopulta raportoitiin, että kyseessä oli yhden samaa ihonväriä ja samaa etnistä ryhmittymää edustaneen porukan jäsentenvälinen. Sierrat olivat ryhtyneet setvimään välejään Kieputtimen jonossa. Kolme sierralaista tyttöä oli kiilannut ja etuillut, ja valvoja oli puuttunut asiaan. Tarina ei kerro, olivatko kyseessä klaanilaiset. Kärhämä oli eskaloitunut ja sierralaisilta oli lähtenyt teknikaali käsistä.

Ja jotta tilanne olisi oikein kimurantti, niin nyt vielä ilmoitetaan, että siellä olisivat olleet sierrat ja kingiläiset (kilot ja kingit ovat siis eri etnisiä ryhmiä), ja joku raportoi, että mukana olisivat olleet myös romeot.

Sanominen on sanomattoman vaikeaa, kun totuutta ei voida kertoa, jottei yhtäkään etnistä ryhmää alfoista zuluihin ärsytettäisi ja syyllistettäisi.

Poliisi oli paikalla varttitunnissa, ja lapsiperheitä täynnä ollut Linnanmäki tyhjennettiin ja suljettiin tuntia etuajassa.

Tarina ei kerro, kuinka monessa lapsiperheessä itketään pettymyksestä tänä iltana ja miten se vaikuttaa helsinkiläisten äänestyskäyttäytymiseen.

Lisäys 7. kesäkuuta 2010: Ja aina vain mutkistuu. Mukana on ollut myös indioiden edustajia...

5 comments:

Sinivihreä said...

Eikö tuossa kerrottu jo aika lailla kahakoitsijoiden etnisyydestä, vaikka tieto vaihteli eri uutisissa? Ainakaan kukaan ei pimittänyt sitä, että mukana ei ollut kantasuomalaisia. Millaista tietoa nyt kaivattaisiin?

Aikaisemmin valituksenne ovat koskeneet enemmänkin sitä, että kahakoitsijoiden maahanmuuttajataustaa peitellään, missä siis vika tällä kertaa? Sekö, että syyttömiä maahanmuuttajaryhmiä ei "vapautettu" epäilyksistä heti kättelyssä?

Ironmistress said...

Sinivihreä, mitä nopeammin ja selkeämmin ikävät uutiset kerrotaan, sitä nopeammin ne myös paranevat. Tämä tunnetaan myös Chappaquiddick-teoreeman nimellä.

Jos heti oltaisiin kerrottu, ketkä siellä tappelivat - ja mistä syystä (etuilu jonossa, joka EI ole suomalaisessa kulttuurissa hyväksyttävää), niin tätäkään tekstiä ei olisi tarvinnut kirjoittaa. Ja koko juttuun olisi voitu suhtautua olankohautuksella.

Nyt asiaa haluttiin pimittää ja salailla - aivan kuten Ted Kennedy Chappaquiddickissa - ja se herättää badwillia kaikkia asianosaisia kohtaan.

Jaska Brown said...

Olipa onni ettei yksikään valkonaama mennyt väliin rauhoittelemaan tilannetta. Nyt on huomattavan vaikeaa kääntää tapahtunutta suomalaisten rasismiksi mamuja kohtaan. Vaan eiköhän sekin vielä jollain konstilla onnistu, jos ei muuten niin aina voidaan vetää esiin orjalaivoihin myyty terva.

jseppane said...

Uusia tuotteita vaan repertuaariin; etuilu- ja tappelurannekeet.
Jotain omaa pikkukivaa perheen tukijaloillekkin kun muut pitää vaan hauskaa.

Jukka

Toukka said...

Yle löysi kahakkaa kommentoimaan nuorisotutkijan - olisiko nimi ollut Markku Satukangas tai jotain sinne päin - joka korosti kovasti sitä, että tämä nyt oli vain lasten kahinointia, mitään todellista tappelua ei ole ilmeisesti ollut, ja että nyt on äärimmäisen tärkeää muistaa, että kyseessä todella on vain yksittäistapaus. Hetken päästä hän oli jo yhtä tomerasti muistuttamassa, että tällaisia tulee varmasti tapahtumaan lisää.

Luvassa toistuvia yksittäistapauksia! Suvaitsevaiston dorkuus tarjoaa lähes loputtomiin kitkerää huvia.