Ruukinmatruuna on vanha vähähiilihydraattisen ruokavalion ystävä - hänen fysiologiansa on erityisen herkkä hiilareille ja suvussa on diabetestä molemmin puolin - ja niin hän on pyrkinyt tekemään välttämättömyydestä hyveen.
Ja niinpä myös peruna, pasta, leipä ja riisi ovat saaneet luvan mennä, ja ne ovat korvautuneet kotimaisilla juureksilla ja vihanneksilla. Nauris - tuo vanha suomalaisen keittiön perusjuures - on korvannut perunan, mutta keittämisen ja kypsentämisen sijaan ruukinmatruuna suosii paistamista ja höyryttämistä - näin vihannekset kypsyvät al dente menettämättä rapeuttaan ja ravintosisältöään.
Mutta koska nörtti on nörtti myös keittiön puolella, niin päivänä muutamana perheessämme kokeiltiin chipsien valmistamista perunan sijaan lantusta.
Eli ei kun kaupasta hakemaan lanttu ja sitten juustohöylä käteen. Lantusta saa kivasti juustohöylällä juuri sopivia viipaleita. Lastut sen jälkeen kipataan kuumaan frittiöljyyn, annetaan friteroitua ja ei kun mausteet päälle. Lopputuloksena on mehukkaita, rapeita ja jopa terveellisiä kirpeän makuisia lanttuchipsejä. Kun käytimme grillimaustetta, lopputulos verrattuna normaaleihin perunalastuihin oli 1-0 lanttuchipsien hyväksi.
Kokeilimme juustopohjaista dippiä, mutta tulokset olivat niin rohkaisevia, että ne olivat hyviä ilman dippiäkin, ja oikeastaan mikä tahansa dippi, olipa se salsa tai kermaviilipohjainen, todennäköisesti toimii mainiosti.
Välttämättömyydestä tuli jälleen hyve - ja terveellinen sellainen!
Wednesday, July 21, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


6 comments:
Olenkin etsinyt hyviä vaihtoehtoja suolan himoon, ja päädyin vaihtamaan suolapähkinät suolattuihin manteleihin. Sipseille en ole vielä keksinyt korvaajaa, mutta lanttuajatuksesi kuulostaa lupaavalta. Kiitos vinkistä.
Itse inhoan kaikkia muita sipsejä kuin tavallisia suolattuja, joten grillimausteen käyttäminen ei kuulosta voittajan idealta... Muuten lanttusipsejä voisi toki kokeilla.
Joitain hyviä perunalastujakin on kyllä. Olen itse ihastunut brittiläisiin Kettle chipseihin, jotka on paistettu auringonkukkaöljyssä. Ne ovat oikein kullanruskeita, suolaisia ja rapeita. Samoin Kampin K-kaupassa myytävät luomusipsit ovat suurenmoista herkkua. Kolmantena ovat Tyrellsin perunalastut, sekin brittimerkki. Britit tuntuvat ymmärtävän perunalastujen päälle...
Taffelin tai Estrellan perussipseihin en viitsi enää koskea päästyäni noiden herkkusipsien makuun.
Onko lantussa sitten paljonkin vähemmän hiilihydraatteja kuin perunassa ?
Niin, lanttuchipsit kyllä voisi kokeilla. Britanniassa vuoden asuneena voisi Arawnille todeta, että britit todellakin osaavat sen puolen erittäin hyvin, perunalastuja on joka sorttia ja pakkauskootkaan eivät ole liian isot sielläpäin maailmaa, toisin kuin täällä Suomessa, jossa perunalastuja saa vain ja ainoastaan jumbopusseissa. Ilmankos tämä kansa lihoo...
Tomi, Finelin mukaan kyllä. Perunan tärkkelys on kaupan päälle lyhytketjuisempaa (pienimolekyylisempää) kuin lantun.
Karjalan rautapappa: Tuo annoskokojuttu ei pidä enää paikkaansa. Suomessakin saa nykyään sipsejä pienemmissä pusseissa. Mainitsemani luomusipsit myydään 80g pussissa, Taffelin perussipsejä saa 75g pussissa ja sellaisia erikoisempia 200g pussissa. Estrellan sipsejä sai ainakin jossain vaiheessa 100g pusseissa, mutta myös 40g pusseissa niitä saa esim. automaateista ja joistain kaupoista.
Valikoimat tietysti vaihtelevat eli jossain lähikaupoista ei kai useinkaan saa pikkupusseja, että parantamisen varaa tässä on, mutta tilanne ei ole niin toivoton kuin joskus oli.
Sitä paitsi, britit ovat tilastojen mukaan lihavampia kuin suomalaiset.
Post a Comment