Ei näin

Turun nuupannut Myllysilta on nyt pantu lopullisesti korppujauhoksi, ja betonipölyn hälvennyttyä päästään tarkastelemaan että mikä meni vikaan.

Vastaus on, että ihan kaikki.

Me tiesimme jo alkuvuodesta, että insinööritoimisto, joka sillan oli suunnitellut, oli tehnyt aika rajuja ja alkeellisia virheitä (mm. he olivat jättäneet laskelmistaan jääkuormat, ja he olivat tehneet yhden etumerkkivirheen), ja hommat olivat alkaneet piipiä alusta asti.

No. Ihan hyvä vain, että eräs sillan suunnittelijoista luopui sittemmin insinöörinurastaan ja ryhtyi poliitikoksi. Huono insinööri on vaarallisempi kuin huono poliitikko - huonojen insinöörien virheet maksavat ihmishenkiä ihan konkreettisesti, ja hyvä insinööri on tunnetusti fiksu ja laiska. Tyhmä ja ahkera ihminen saa paljon vähemmän tuhoa aikaan poliitikkona kuin insinöörinä.

Asiat olisivat vielä olleet pelastettavissa, sillä sillansuunnittelu ei ole ydinfysiikkaa eikä rakettitiedettä, ja varmuuskertoimet ovat onneksi olemassa sitä varten, että silta uhkaa romahtaa liian upean arkkitehtuurinsa takia.

Mutta pahaksi onneksi vielä sillan rakentanut urakoitsija oli slarvannut.

Kun siltaa alettiin purkamaan, ilomantsilainen urakoitsija oli pannut merkille, miten huonossa kunnossa sillan betoni oli, ja miten vähällä vaivalla silta rikkoutui. Paitsi että urakoitsija säästi energiaa, siinä kävi myös ilmi se, miten niin nuori - alle nelikymmenvuotias - silta saattoi olla jo niin huonossa kunnossa. Betonihan yleensä vain lujittuu iän myötä - siitä tulee samanlaista kalkkikiveä kuin mitä koko Gotlanti on - mutta tässä tapauksessa rakennusurakoitsija ei ollut tehtäviensä tasalla tai ei piitannut niistä.

Käsite "turuntauti" syntyi 1970-luvulla kuvaamaan kunnallispoliittista mädännäisyyttä ja korruptiota, ja se kuvasi eritoten turkulaista rakennusurakointia. Ja silta on juuri tuolta ajalta. Ketään syyttämättä ja mitään osoittamatta sormilla ruukinmatruuna tyytyy toteamaan, että insinöörien virheet voidaan vielä korjata hyvällä rakennustyöllä ja terveellä järjellä, mutta rakennusurakoitsijan virheille ei mahda Isä Jumalakaan mitään. Kaupan päälle vielä sillan maatuet oli sekä suunniteltu että rakennettu väärin, ja maapohja oli osoittautunut aivan toisenlaiseksi kuin mitä oletettiin.

Myllysilta ehti painua keskikohdastaan liki 143 cm. Eikä tämä nuuppaus ollut edes ensimmäinen kerta - se notkahti jo silloin, kun sitä valmistumisensa jälkeen koeponnistettiin 1975 täyteenlastattujen kuorma-autojen avulla. Ja tämän painumisen syitä on etsitty vuodesta 1975. Insinöörit,suunnittelijat, sillanrakentajat, tutkijat, virkamiehet, poliitikot ja turkulaiset ovat etsineet syyllisiä. Konekivääri ja Lahtinen sensijaan ovat yhä kateissa.

Kokeneiden purkajien mukaan silta oli nuoresta iästään huolimatta vanha ja väsynyt.

"Betoni oli paljon tavanomaista heikompaa suorastaan haurasta. Jos vertaan tätä edelliseen sillan purkamistyöhön, Mälikkälän siltaan Lappeenrannassa, niin betoni oli selvästi huonolaatuisempaa. Noin 30 % heikompaa", toteaa muuan urakoitsijoista.

30% on aika pahuksen paljon. Itse asiassa se on jo niin paljon, että työn pitäisi mennä kokonaan uusiksi. Ne varmuuskertoimet ovat siellä insinöörien suunnitteluvirheitä varten. Mutta mikä varmuuskerroin ottaisi huomioon urakoitsijan ammattitaidottomuuden? Rakentaja ei saa tehdä virheitä.

Urakoitsijan mukaan myöskään paikalleenvaletun esijännitetyn betonisillan kannatinjänteet, "betoniraudat", eivät olleet priimatavaraa. Sidosainetta ei ollut tarpeeksi eli 24 jänteen injektointi oli jäänyt puolitiehen. Toinen urakoitsija toteaa: "Tänne sisälle, näitten metallikiskojen joukkoon pitää ruiskuttaa kovalla paineella betonia joka sitoo nämä yhteen. Mutta huomasin heti että täällähän on välillä pitkiä pätkiä ilman minkäänlaista sidosainetta eli injektointi on epäonnistunut. Huolimatonta työtä."

Jos silta olisi ollut edes rakennettu kunnolla, suunnitteluinsinöörien toheloinnit olisivat peittyneet varmuuskerrointen alle. Mitään ongelmia ei olisi tapahtunut. Silta olisi siellä yhä. Mutta kun ei niin ei. Rakennustyön slarvaus paljastui vasta purkuvaiheessa.

Jälkikäteen voi todeta, että sillan purkaminen oli oikea päätös. Jos sitä olisi yritetty korjata, viimeistään parinkymmenen vuoden päästä oltaisiin oltu jälleen samassa tilanteessa. Nyt päästään aloittamaan nollapisteestä, puhtaalta pöydältä.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Huonon suunnittelun voi pelastaa hyvällä toteutuksella. Mutta huonosti toteutettu on maksimissaankin vain puoliksi tehty - ja yhdistyneenä huonoon toteutukseen lopputulos on pahimmillaan katastrofi.

Ei näin.