Arvokeskustelu tarkoittaa erilaisista lähtökohdista ja erilaisista näkökannoista tulevien ihmisten mielipiteiden ja niiden takana olevien arvojen ja arvojärjestelmien analysointia ja pohdintaa; käytännössä se tarkoittaa hymistelyä ja sanahelinää sekä ns. poliittisesti korrektin mielipiteen legitimointia vaikka sitten väkisin. Aito arvokeskustelu nimittäin merkitsisi gutmenschien suoranaista vaivautumista, koska todellisuus tuntuu olevan melko lailla ristiriidassa teorian kanssa.
Sinenmaan pääargumentit (aksioomat) ovat:
1) Länsimainen kulttuuri ja yhteiskunta perustuu länsimaisten arvojen pohjalle, jotka on johdettavissa kristinuskosta.
2) Islamilainen kulttuuri ja yhteiskunta perustuu islamilaisten arvojen pohjalle, jotka on johdettavissa islamista.
3) Islamilaiset arvot ovat epäyhteensopivia länsimaisen yhteiskunnan kanssa.
Nämä varmaan voimme kaikki hyväksyä, eikä näissä ole mitään epäselvyyksiä. Ruukinmatruuna pitää niitä truismeina. Mutta Sinenmaan korollaarit - näistä perusaksioomista johdetut johtopäätökset, saavatkin jo varmaan monet nikottelemaan:
1) Islamilaiseen kulttuuriin kuuluu sen lähtökohdista (Koraani ja hadithit) johtuen joustamattomuus ja periksiantamattomuus ja erehtymättömyysolettamus; islamilainen kulttuuri pitää itseään ainoana absoluuttisen oikeana, turmeltumattomana ja erehtymättömänä kulttuurina ja ikäänkuin "Jumalan säätämänä" järjestelmänä. Tämä on suoraan mainittu Koraanissa.
2) Islamilainen kulttuuri on hyvin huono harjoittamaan itsekritiikkiä, ja yleensä jos sellaista harjoitetaan, se johtaa entistä pahempaan fundamentalismiin.
3) Islamilaisen ja jonkun muun kulttuurin kohdatessa seuraus on väistämättä konflikti - joko kulttuurikonflikti, terrorikampanja tai aseellinen selkkaus, sillä islamilainen kulttuuri on lähtökohdistaan johtuen kyvytön sopeutumaan sen kanssa ristiriidassa oleviin arvojärjestelmiin. Tämä on sama korollaari kuin mihin Samuel Huntingdon on päätynyt omissa analyyseissaan: hänen mukaansa islamilla on veriset rajat. Todettakoon lisäksi, että tuo lausahdus Islam has bloody borders jatkuu Wikiquotesin mukaan ..and bloody innards. Jokainen lukija voi sitten karttaan ja uutisiin vilkaisemalla pohtia Huntingdonin korollaarin todenperäisyyttä, mutta ruukinmatruunan näkemys on, että Huntingdon on osunut varsin hyvin oikeaan konseptissaan kulttuurien (meemipleksien) konflikteista - se on helppoa syllogisoida kulttuurievoluutioon ja meemipleksien väliseen kulttuurievolutiiviseen olemassaolotaisteluun.
4) Islamilaiseen kulttuuriin kuuluu ulkoryhmä-sisäryhmämoraali (partikularistinen etiikka) ja valehteleminen on arvo sinänsä, jos se edistää islamin asiaa. Tätä kutsutaan nimellä taqiyya.
5) Kun länsimainen kulttuuri ja islamilainen kulttuuri joutuvat konfliktiin, länsimainen kulttuuri antaa aina periksi ja islamilainen dominoi. Sinenmaa antaa ymmärtää, että tämä johtuu siitä, että länkkärit kammoavat ja pelkäävät väkivaltaa niin paljon, että mielistelevät islamia ja sen edustajia välttyäkseen väkivallalta. Tästä päätelmästä jokainen voi olla mitä mieltä haluaa.
Mutta Sinenmaan aksioomistaan ja korollaareistaan johtama postulaatti on rumuudessaan julma. Hänen postulaattinsa nimittäin voidaan summata:
Länsimaiden johtajat ylläpitävät kaksinaismoralismia ja kaksoisstandardeja suhteessaan eurooppalaiseen kantaväestöön sekä islamilaiseen väestöön.Meneepä Sinenmaa vielä niin julkeaksi, että hän esittää että virkamieskäytännössämme muslimeille on sallittua sellaiset teot, jotka ovat suomalaisille ankarasti kriminalisoitu. Esimerkkinä tästä hän esittää teon, joka olisi lain mukaan törkeä asiakirjaväärennös sekä petos, ja josta tulisi seurata ehdotonta vankeutta. Ilkeämielisten huhujen mukaan Suomeen tullaan myös maahan rutiininomaisesti väärennetyillä papereilla tai ne hävitetään siinä toivossa, ettei näin voitaisi maahantulijaa käännyttää.
Huhut ovat toki huhuja, ja väitteen esittäjällä on aina todistustaakka. Mutta jos nämä väitteet pitävät paikkaansa, niin sen, mitä ruukinmatruuna voisi nimittää mädännäisyydeksi, täytyy yhteiskunnassamme olla paljon syvemmälle levinnyt kuin uskallamme aavistaakaan. Varmaa on kuitenkin, että partikularistisessa etiikassa vallitsee eri pelisäännöt sisäryhmälle (ummalle) ja ulkoryhmälle (kääfireille) ja ulkoryhmää voi kohtella miten haluaa ja sen petkuttaminen, huijaaminen ja tylyttäminen ei ole pelkästään sallittua, se on jopa kunniakasta.
Mutta partikularistinen etiikka on myös varma tapa tulla vihatuksi ja nuivituksi. Ulkoryhmä pääsääntöisesti ei ole tyhmä ja se huomaa nopeasti sen tavan, millä sisäryhmä sitä kohtelee, ja jos tuo tapa on ylimielinen, alentuva tai suoraansanoen vihamielinen, reaktio on myös sen mukainen.
Mutta pahinta on silloin, jos tämä reaktio yritetään tukahduttaa väkivalloin ilman että myös partikularistista etiikkaa yritetään samalla tukahduttaa. Tällöin lopputuloksena on väistämättä hyvin verinen konflikti, sisäryhmään kohdistuva pogromi - ja pahimmillaan sen jälkeen sisällissota ulkoryhmässä.
Sinenmaan esittämät argumentit eivät ole miellyttäviä, mutta pitävätkö ne paikkaansa? Argumentin totuusarvo ei tunnetusti riipu sen miellyttävyydestä, mutta jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.


9 comments:
Kyllä ne pitävät paikkansa ihan empiirisestikin. 57 muslimimaata kattava Organisation of the Islamic Conference on luonut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen tilall eoman Kairon ihmisoikeuksien julistuksensa, joka perustuu pelkästään shari'aan (http://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Declaration_on_Human_Rights_in_Islam). Luonnollisesti se ei takaa kaikille yhtä suuria oikeuksia kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus.
Jos edes ihmisoikeuksista ei päästä sopuun, on se hyvä on osoitus islamilaisen maailman ja läntisen maailman välisestä sovittamattomasta ristiriidasta.
RM:"Länsimainen kulttuuri ja yhteiskunta perustuu länsimaisten arvojen pohjalle, jotka on johdettavissa kristinuskosta."
Hölynpölyä. Vanhoillisesta, demokratian vastaisesta ja naista halventavasta uskonnosta ei länsimaisia arvija voida mitenkään johtaa.
Islam on oikeastaan kollektiivisuutta korostava yhteiskuntaideologia. Islamissa ei edes ole teologeja siinä mielessä kuin kristinuskossa vaan mullahit ovat lähinnä lain soveltajia.
Ja mihin teologeja Islamisessa edes tarvittaisiin? Allah kun sattuu olemaan yli kaiken käsityskyvyn.
Valehtelu on rumaa, täti Takkirauta. Eikö äiti muistanut kertoa sitä? Vai pyhittääkö tarkoitus keinot, niin kuin kuuluisa kristitty ajattelija Loiolakoa opetti?
Kuntsa, kerro se Kati Sinenmaalle, jos mielestäsi hän valehtelee.
Täti Takkiraudan pitäisi kyllä ymmärtää, etten sano, että Kati Sinenmaa valehtelee. Valehteleminen vaatii sen, että tietää että ei puhu totta. Kati Sinenmaa on taas nätisti sanottuna mielenterveyskuntoutuja. Olen tavannut hänet ja jutellut hänen kanssaan. Niin kapeiden harteiden taakse piiloutuminen ei sovi aikuiselle ihmiselle.
Täti Takkiraudan blogista tuntuu olevan puhti poissa, ja tädistä itsestään tulee lähinnä vaivaantunut olo. Ajattelun sijaan sen täyttää viha, pahansuopuus, pahantahtoisuus ja ilkeys, tätiä itseään lainatakseni.
Kuntsa, argumentin todenperäisyys ei riipu sen esittäjän persoonasta.
Mielenterveyskuntoutujaksi Kati Sinenmaa on yllättävän täysipäinen-
Termi "länsimainen" viittaa kahteen asiaan.
1) Perinteisesti "länsimainen" on viitannut läntisen kirkon vaikutuspiiriin. Sen vastapari on ollut itämainen eli orientaalinen kulttuuri.
2) Sodan jälkeen sitä on käytetty suppeasti viittaamaan maihin, joissa on demokraattinen, kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä. Tämä on yleinen käyttötapa nykyisin, kun puhutaan länsimaistumisesta.
Vaikka oma mielipiteeni on, että kristinuskosta ei voi suoraan johtaa demokratiaa, koska Jumala on absoluuttinen monarkki, johon voi vedota missä tahansa hädässä, niin esim. kalvinismi on vaikuttanut suuresti USA:n edustukselliseen demokratiaan kuin myös valistusajatteluun Ranskassa. Ranskan Hugenotit olivat kalvinisteja ja he valitsivat vanhimmat edustajistoon. Sanoisin, että kalvinismi on vaikuttanut enemmän edustuksellisen demokratian syntyyn kuin Kreikan oligarkinen orjayhteiskunta, jossa oli muutamia vapaita miehiä. Toisaalta Kreikka on vaikuttanut siihen kuinka esim Calvin organisoi seurakunnat ja Geneven. Paavikin on valittu vaaleilla ja on käytännössä vaalimonarkia.
Kristinuskossa on selkeä käsitys, että Jumalan valtakunnassa naisella ja miehellä ei ole eroa ja vaimoksi ei mennä Taivaassa. Ero on suunnaton verrattuna esim. verrattuna Islamiin, jossa naisten tuonpuoleisuudesta on harvoja kuvauksia. Lähinnä, että naisia on enemmän helvetissä kuin miehiä, puhumattakoon neitsytroboteista marttyyreille. Kristinusko on ollut kuitenkin ollut patriarkkaalista, Jeesusta lukuunottamatta. Patriarkkaalisuus on kuitenkin ollut sidoksissa tämänpuoleiseen maailmaan ja myös Paavali korosti että miehellä ja naisella ei ole eroa Kristuksessa.
Läntinen kulttuuri on luultavasti ollut vähiten patriarkaalista, vaikka on jotain matriarkaalisia heimoyhteiskuntia on saattanut olla, niin Japani ja Kiina ovat olleet hyvin patrikaalisia. Puhumattakaan Intiasta, jossa leskiä on poltettu vielä tällä vuosisadallakin. En tosin ole varma onko matriarkaalisia yhteiskuntia ollut olemassa, mutta yleisiä ne eivät ole ollut.
Naisten oikeuksien korostaminen jo täällä maanpäällä tuli kristinuskoon sitä kautta, että postmilleniastinen kristinusko yleistyi ja uskottiin, että ihmisen tulee rakentaa paratiisi jo maanpäälle.
Ihminen täytyy olla aika sokaistunut jos ei pysty näkemään kristinuskon vaikutusta länsimainen kulttuuriin.
57 muslimimaata kattava Organisation of the Islamic Conference on luonut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen tilalle oman Kairon ihmisoikeuksien julistuksensa, joka perustuu pelkästään shari'aan (http://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Declaration_on_Human_Rights_in_Islam). Luonnollisesti se ei takaa kaikille yhtä suuria oikeuksia kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus.
Tähän aiheeseen liittyi seuraavakin aihe:
YK:n yleiskokous asettui viime vuoden joulukuussa muslimivaltioiden muodostaman järjestön OIC:n kannalle niin sanottua uskonnon halventamista vastaan.
Ja katsokaapas, mitä Heidi Hautala ja Husein Muhammed ovat siitä kirjoittaneet!
http://huseinmuhammed.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47109-sananvapautta-ei-pida-rajoittaa-uskonnon-suojelemisen-varjolla
Lukekoot erityisesti ne, jotka haukkuvat vihreitä toimimisesta länsimaista kulttuuria vastaan! Huomatkaa sekin, että toinen kirjoittajista on kotoisin islamilaisesta kulttuurista.
Post a Comment