Eugeniikkaa ja kehitysvammoja

Ruukinmatruuna on ottanut useasti kantaa elämän puolesta kuolemaa vastaan, ja kuten tunnettua, hän vastustaa sekä aborttia että kuolemanrangaistusta ja montaa muutakin asiaa siltä väliltä. Muutama viikko sitten syy tähän vaihtoi hiippakuntaa.

Ruukinmatruunan eräs avioliiton myötä sukuun tullut sukulainen nimittäin oli kehitysvammainen. Hän kuoli hiukan yli kolmekymppisenä somaattiseen komplikaatioon. Kutsuttakoon häntä vaikkapa Virmeliinaksi.

No. Virmeliinan äiti sai jo odottaessaan häntä tietää, että kromosomitesti näyttää pahaa. Downeri oli tulossa, ja hänelle tarjottiin aborttia. Hän kuitenkin päätti pitää tyttärensä. Tuloksena oli sirkeäsilmäinen tytär, joka leimautui pian perheen päivänsäteeksi. Virmeliinasta tuli pian isoveljensä oma kulta, josta isoveli piti hyvää huolta - tietäen, että hoito olisi äidille raskasta ja tietäen, ettei pikkusisko koskaan voisi olla normaali. Heille toki syntyi myös normaali tytär tämän jälkeen.

Ruukinmatruuna on itse monasti miettinyt, että mitä itse samassa tilanteessa. Down-syndroomaisen lapsen odottaminen, synnyttäminen ja hoitaminen on raskasta. Mutta vielä raskaampaa olisi surmata oma lapsensa. Kaksplussan, Vauvan ja Verneri.netin keskustelupalstat eivät ole kivaa luettavaa. Vaikka kaikista aborteista lääketieteellisin perustein tehdään noin 5%, se sattuu aivan yhtä paljon kuin mikä tahansa raskaudenkeskeytys.

Suuri osa downereista kuolee jo ensimmäisen ikävuotensa aikana, harva elää yli viisikymppiseksi ja useat jäävät koko elämäkseen täysin toisten huolenpidon varaan. Niin Virmeliinakin. Hän ei milloinkaan oppinut puhumaan, ja hän kulki pyörätuolilla. Hänen vammansa oli sieltä pahemmasta päästä, ja oli ihme, että hän ylipäänsä selvisi aikuisikään saakka.

Silti hän oli alati iloinen, kiukutteli vain aniharvoin, ja vaikka hänen hoitonsa vaati jatkuvaa päivittäistä työtä, hänen äitinsä kuitenkin jaksoi loppuun saakka. Monet Down-potilaat osoittavat jonkinasteista taiteellista lahjakkuutta, ja tässä tapauksessa Virmeliinalla oli sitä. Hänen piirustuskykynsä eivät eronneet normaali-ihmisestä. Mutta hänen ÄO:nsa ei koskaan noussut elopainoa korkeammaksi.

No. Virmeliinan onni oli ehkä, että kyseinen perhe oli (tai heidän muiden osaltaan) on yhä varsin uskonnollinen, ja hänen isoveljestään tuli sittemmin tuli lääkäri. Pikkusiskosta tuli erikoissairaanhoitaja. Hänen vanhempansa pitivät Virmeliinaa jostain syystä "Jumalan lahjana" ja "yhtä arvokkaana kuin ketä tahansa normaaliakin ihmistä", vaikka hänen hoitonsa merkitsikin valtavia rajoitteita perheen elämään - ja valtavia kustannuksia, sillä koko elämä, koti, lomat jne jouduttiin suunnittelemaan hänen tarpeittensa mukaan.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut siitä, miten länsimaissa vallitsee kuoleman kulttuuri tai on vallinnut jo 1800-luvun puolestavälistä. Ja miten se alkoi niin kovin, kovin viattomana - eugeniikkana - ja se tie käveltiin sitten loppuun asti ja se huipentui Aktion T-4:ään. Ja kun syyttömien ihmisten järjestelmällisen tappamisen tabu oli Aktion T-4:ssä murrettu, kaikki pidäkkeet ha-šoalle ja porradzmosille oli murrettu. Ihmiskunta vajosi ehkä kaikkein matalimpaan moraaliseen alennustilaansa.

Ja juuri tämän takia ruukinmatruuna ottaa tuon pro-life-kannan ja vastustaa elämällä leikkimistä ja pelleilyä. Se on yksinkertaisesti liian pyhä asia hänelle ja se on jo kerran johtanut todella pahoihin seurauksiin. Saatte sanoa elämäfetisistiksi, mutta on asioita, joista ruukinmatruuna ei enää tässä vaiheessa tingi, ja elämän pyhyys on sitä.

1930-luvulla Virmeliina olisi kaasutettu ilman armoa. Virmeliina oli lebensunwertiges Leben, elämisenarvotonta elämää. Hänen vanhemmiltaan ei olisi kysytty yhtään mitään - teloituksen syyksi olisi riittänyt pelkkä vammaisuus. Aivan kuin aikoinaan Spartassakin. Toki tällaisella sodalla kaikkein puolustuskyvyttömimpiä vastaan on hyvät tarkoitukset. Mutta saksalaiset tietävät, mikä on sanan "hyvä" vastakohta. Se ei ole "paha". Se on "hyvää tarkoittava".

Tie helvettiin on päällystetty hyvillä tarkoituksilla.

Ja se tie todella myös johtaa sinne helvettiin. Meillä on siitä jo ennakkotapaus olemassa, jollon kaltevan pinnan argumentti todella on validi. Ihminen ei ole ihmiselle pelkästään susi; ihminen on ihmiselle Cthulhu.

Voidaan myös kysyä, että kuinka moni vanhempi olisi yksinkertaisesti hylännyt Virmeliinan johonkin laitokseen ja todennut, että uutta pullaa uuniin. Tämä(kin) on valitettavan yleinen näkökanta. Äidinrakkauskaan ei ole aina ehdoton ja kaikenkattava. Toisinaan äidit asettavat rakkaudelleen ehtoja. Ja vammaisen lapsen ollessa kyseessä tilanne on todella paha. Mutta Virmeliinan sisarukset ja hänen vanhempansa pystyivät siihen. Uurnan lasku Virmeliinan perhehautaan oli liikuttava tilaisuus.

Ruukinmatruunalla on tapana sanoa, että parempi tuuri sitten seuraavassa elämässä. Ja niin hän sanoo nytkin, ja sydämessään tietää, että näin käykin. Olipa kenellä tahansa mitä tahansa karmaa sovitettavaan tai oppitunteja opittavanaan, ne on varmasti nyt kaikki täytetty.