Kemiaa herkkäuskoisille, osa XII

Ruukinmatruuna on aikaisemmin laskenut masuunia aiheesta Hyvät viholliset sekä myös Miksi Jeppe juo (ja Jenni narkkaa), jossa hän käsitteli huumeita ja ennenkaikkea yleistä suhtautumista psykoaktiivisiin aineisiin. Huumeet yksinkertaisesti ovat asia, joista ei voida puhua kiihkottomasti - kumpaankaan suuntaan. Pääsäntöisesti populalle huumeet (ja siinä sivussa muut tajusteet) ovat joko pahapahapaha tai sitten hyvähyvähyvä - mutta oikeastaan kukaan ei näe niitä kiihkottomasti, pelkästään kemiallisina yhdisteinä tai lääkeaineina. Tai sitten on vastakkainasettelu alkoholi ja muut tajusteet tai tupakka ja muut tajusteet.

No. Yksikään ihminen, kenellä on perustiedot orgaanisesta kemiasta ja lääkeainekemiasta, ja joka on ikinä itse ollut minkään tajusteiden kanssa tekemisissä, osaa ja ymmärtää laittaa itselleen virallisten totuuksien bullshit-suodattimen. Viralliset totuudet huumeista perustuvat lähinnä mielikuville - ei faktoille - ja paitsi rankalle liioittelulle, niin toisinaan aivan suoranaiselle valehtelulle.

On totta, että osa aineista on aivan oikeasti vaarallisia. On totta, että tajusteisiin jää koukkuun, niiden yliannostukseen kuollaan ja että ruiskuseurapiirit eivät ole kauhean kivoja sosiaalisia ympyröitä. Silti unohdamme, että kyseessä ovat erilaiset molekyylit ja myös erilaiset ihmiset - yhtä paljon kuin kemialla itsellään myös käyttäjän genetiikalla on merkitystä siihen, miten hän tajusteet kokee - ja kehittyykö riippuvuus.

Ruukinmatruuna on kerran elämässään ollut kovilla kipulääkkeillä. Se oli suoraansanoen kamala kokemus - siitä tuli niin hirveä tokkura, että sen toivoi vain menevän mahdollisimman nopeasti ohi. Suurin osa ihmisistä kokee heroiinin tällä tavoin. Mutta pienelle vähemmistölle se on valtavan ihana kokemus olla comfortably numb, varsinkin jos alla on ongelmia ennestään. Heistä kehkeytyy narkomaaneja. Aivan kuten vain pienestä määrästä alkoholin käyttäjiä tulee suurkuluttajia ja heistä vain pienestä määrästä tulee alkoholisteja, sama pätee huumeisiin. Narkomaaneja on vain pieni osa kaikista käyttäjistä. Ja sama kääntäen: 20% kaikista käyttäjistä käyttää 80% kaikista tajusteista ja 1% kaikista käyttäjistä käyttää 50% kaikesta kamasta. Ja vastaavasti kamasta aiheutuvasta sosiaalisesta ja muusta riesasta. Erityisen vaarallisia ovat sedatiivit (heroiini) ja euforisoivat aineet (kokaiini). Niihin jää helposti koukkuun ja ne aiheuttavat riippuvuuden. Ja enemmän kuin mihinkään muuhun on kuoltu speedballiin eli kokaiinin ja heroiinin seoksen tykittämiseen.

Mutta on yksi tajusteiden ryhmä, jota aivan erityisesti pelätään - mutta joka tosiasiallisesti on kemiallisessa mielessä kaikkein vähimmin vaarallinen, ja se ovat hallusinogeenit. Hallusinogeenit ovat ryhmä aineita - pääsääntöisesti alkaloideja - jotka saavat aikaan aivoissa tiloja, joita ei vastaa mikään aistiärsyke. Hallusinogeenit jaetaan kolmeen ryhmään: psykedeelit (tajuntaa laajentavat aineet), dissosiatiivit (tajunnan erottavat aineet) sekä deliriantit (sekavuustilan aiheuttavat aineet). Hallusinogeenit ovat kemiallisesti ja lääketieteellisesti varsin vaarattomia aineita valvotusti käytettyinä, mutta niihin liittyy paljon pelkoja ja vääriä olettamuksia - ja väärin käytettyinä ne voivat olla todella vaarallisia - varsinkin deliriantit, kuten hullukaalin hyoskyamiini tai belladonnan atropiini.

Huumeilla on paha nimi juurikin sedatiivien, euforianttien ja stimulanttien eli katukielessä "pulverien" takia. Sensijaan hallusinogeenejä käytetään vähän ja niistä tunnutaan tietävän vielä vähemmän, mutta niihin liittyy sitäkin enemmän luuloja. Toisin kuin muut tajusteet, hallusinogeenit eivät vahvista tuttuja mielentiloja, vaan aiheuttavat kokemuksia, jotka ovat perustavanlaatuisesti erilaisia kuin tavallisen tietoisuuden kokemukset. Mutta ne ovat myös ehkä kaikkein vanhin tajusteiden ryhmä; primitiiviset kansat käyttävät niitä enteogeeneina - aineina, joilla saadaan yhteys omaan piilotajuntaan ja sisäavaruuteen. Eivätkä enteogeenit ole judeo-kristillisessäkään perinteessä täysin tuntemattomia - kilistääkö termi näkyleipä kenenkään kelloja?

Kaikista hallusinogeeneista psykedeelit ovat varmasti kaikkein tunnetuimpia. Sana "psykedelia" tarkoittaa tajunnan laajentamista, ja psykedeelien kemiallinen vaikutusmekanismi on selvitetty varsin hyvin. Klassisiksi psykedeeleiksi kutsutaan muuan muassa LSD:tä, psilosiiniä ja sen johdannaisaineita, meskaliinia, LSA:ta ja ihmiselimistössä esiintyvää dimetyylitryptamiinia. Suurin osa psykedeeleistä on onneksi pseudohallusinogeeneja; käyttäjä tiedostaa hallusinaatiot hallusinaatioiksi eikä koe niitä aitoina. Onneksi, sillä todelliset hallusinogeenit kuten skopolamiini ovat hyvin arvaamattomia ja siksi potentiaalisesti vaarallisia. Mutta yleisimmin tunnettu hallusinogeeni, lysergiinihapon dietyyliamidi eli LSD-25, on onneksi pseudohallusinogeeni.

Hallusinogeenit voivat vaikuttaa serotoniinireseptoreihin (serotoniini-5-HT2A-reseptoriagonistit) kuten LSD, DMT ja psilosiinijohdannaiset , kannabinolireseptoreihin (CB-1-kannabinoidireseptoriagonistit), kuten tetrahydrokannabinoli, ja serotoniiinin vapautumiseen, kuten MDMA (3,4-metyleenidioksimetamfetamiini, ekstaasi) ja MDA (3,4-metyleenidioksiamfetamiini). Kemialliselta koostumukseltaan hallusinogeenit ovat tyypillisesti joko ergoliineja tai ergotamiineja kuten LSD ja LSA, tryptamiinipohjaisia yhdisteitä kuten psilokybiini ja DMT (dimetyylitryptamiini) tai fenyylietyyliamiinipohjaisia kuten meskaliini ja ekstaasi. Vaikka tryptamiinit ja fenyylietyyliamiinit ovatkin kemiallisesti varsin erilaisia, niillä on samankaltaiet vaikutukset. Vaikka kaikista tajusteista kaikkein viheliäisin, amfetamiini, onkin sukua fenyylietyyliamiineille, sen vaikutus puolestaan on täysin erilainen. Kaikille hallusinogeeneille ainoa yhteinen asia on oikeastaan aromaattinen rengas ja aminotyppi - ja tästäkin on poikkeus, salvinoriini-A, joka on terpenoidi eikä alkaloidi. Orgaaninen kemia on ihmeellinen asia.

Mutta yhtä kaikki, hallusinogeenit eroavat pulvereista siinä, että ne eivät aiheuta riippuvuutta - sen enempää henkistä kuin fyysistäkään. Tämä on asia, jota hyvää tarkoittavat valistajat eivät joko tiedä tai eivät suostu myöntämään. Ne eivät myöskään aiheuta tylsistymistä (poislukien kannabis pitkään käytettynä) eivätkä rappeuta elimistöä, kuten alkaloidipohjaiset opiaatit ja kokaiinijohdannaiset. Ne eivät tuhoa ihmistä sisältäpäin eivätkä vie häntä rappiolle. Niiden potentiaalinen vaarallisuus piilee toisessa aspektissa: valvomattomassa tai kontrolloimattomassa käytössä. Toki alkoholillakin pääsee halluille, mutta sitä ei voi todellakaan suositella kenellekään!

Hallusinogeeneista kerrotaan erilaisia kauhujuttuja ja ne ovat jatkuvasti aiheena urbaanilegendoille. Urbaanilegendojen syntysyyt on helppo arvata; me pelkäämme kaikkea sellaista, mitä me emme tunne. Hallusinogeeneja käytetään vähän, niistä puhutaan paljon ja ne vaikuttavat mieleen; ja kaikista kauhuista pahin on pysyvä ja bisarri psykoosi. Kaikki meistä varmasti ovat kuulleet tarinan miehestä, joka käytti LSD:tä ja kuvitteli olevansa appelsiini - ja alkoi kuorimaan itseään. Ha ha.

LSD-25 eli lysergiinihapon dietyyliamidi (Lysergsäurediäthylamid auf Deutsch) kuuluu ergotalkaloideihin. Sitä esiintyy torajyvässä, joka on puolestaan ohran ja rukiin loisena esiintyvä sieni. Torajyvän ergotamiini on LSD:n lähtöaine; yleisimmässä synteesissä dietyyliamidi saa reagoida lysergiinihapon kanssa. Katalyytteinä käytetään fosforyylikloridia ja disykloheksyylikarbodi-imidiä. Lysergiinihappoa puolestaan saadaan ergotamiinin hydrolyysilla tai ergiinistä (lysergiinihappomonoamidi, LSA) jota on mm. päivänsinessä. Lysergiinihapolla on neljä stereoisomeeriä, joista vain yksi ((+)-LSD-25) on psykoaktiivinen.

Ensimmäisenä LSD:tä syntetisoi Sandoz'n tutkimuskemisti Albert Hoffman 16.11. 1938. Hän keksi aineen hallusinogeneettiset ominaisuudet sattumalta. Hoffmanilla oli jäänyt pieni kide LSD:tä sormenkynnen alle, ja hänen pyöräillessään töistä kotiin tuo kide joutui hänen verenkiertoonsa. Tuo pyöräretki muuttui maailman ensimmäiseksi tripiksi. Hoffman oli veistetty samasta puusta kuin Jonas Salk, ja hän päätti kokeilla ainesta itse ja uudelleen. Ensimmäinen tietoinen trippi tehtiin 19.4. 1943. Ja loppu onkin historiaa - niin hyvässä kuin pahassakin. LSD sai niin tehokkaan aineen maineen, että se lopulta kriminalisoitiin.

Hoffman tarkoitti aineen tutkimuskäyttöön; hänen mukaansa sillä voitaisiin tutkia ja auttaa psykoosi- ja addiktiopotilaita. Hän ei ikinä ajatellut sitä viihdekäyttöön. Mutta LSD oli liian tehokas lääke - se paransi alkoholismin liki 50% kaikissa tapauksissa, ja terapiasta se levisi sitten yliopistojen kampuksille. Ikävä kyllä tuolloin elettiin 1960-lukua kaikkine seurauksineen - ja LSD sai pahan maineen, sillä se yhdistettiin hippeihin ja toisaalta antisosiaaliseen elämäntapaan. Ja sitä vastaan käynnistettiin mustamaalauskampanja.

1950- ja 1960-luvuilla LSD:tä käytettiin varmaan miljoonia annoksia, ja siitä tuli oman aikansa legenda. Wikipedia jakaa psykedeelisen kokemuksen viiteen tasoon, ja ensimmäiseen tasoon kuuluu värien kirkastuminen ja musiikin terävöityminen, tähän pääsee kannabiksella. Kakkostasoon liittyvät kehässä pyörivät ajatukset, lyhytkestoisen muistin häviäminen, ajantajun häviäminen ja abstraktin ajattelun raju lisääntyminen, sillä aivojen normaalit suodatusmekanismit häviävät; tähän tasoon pääsee hyvin suurilla kannabisannoksilla, vähäisillä annoksilla LSD:tä, tai psilokybiinillä, meskaliinilla tai MDMA:n normaaliannoksilla. Kolmostaso muistuttaa Tim Benzedrinen ja höpöttien sekoilua kirjassa "Loru Sorbusten Herrasta" - selkeitä aistiharhoja, näköaistimuksien muuttumista kaareviksi tai kieroiksi ja kaleidoskooppiefektejä seinillä tai kasvoilla, joihin voi liittyä myös hallusinaatioita, kuten virtauksia, puukuvioita tai helmiäisefektiä, ja ajantaju häviää täysin: "joka hetkessä lepää ikuisuus"; tähän päästään psilokybiinin, meskaliinin tai LSD:n normaaliannoksilla. Nelostasossa on hyvin voimakkaita halluja - esineet muuttavat muotoaan toisiksi, ego häviää ja sulautuu ympäristöön tai tapahtuu mielen pirstoutuminen, ja esineet alkavat puhumaan ja aika muuttuu merkityksettömäksi, myös synestesiaa voi olla; tähän tasoon pääsee suurilla LSD- tai psilokybiiniannoksilla. Viitostasoon liittyy ruumiistapoistumiskokemuksia, täydellinen synestesia, täydellinen kontaktin menettäminen todellisuuteen, ja hallusinatoristen olentojen kohtaaminen; tähän päästään ayahuascalla, suurilla LSD-annoksilla, dimetyylitryptamiinilla tai ketamiinilla. Viitostaso muistuttaa usein uskonnollista kokemusta.

Ikävä kyllä LSD:llä on kaksi pahaa puolta. Toinen on siinä, että se voi aiheuttaa ns. pahan tripin. Paha trippi tarkoittaa psykedeelistä kokemusta, joka tuntuu ahdistavalta, pelottavalta tai masentavalta, ja se on kokemus, jota sen kokeneet eivät muista hyvällä. Mutta pahalla tripillä voi olla myös puhdistava, katarttinen, vaikutus sen pannessa todella selvittämään päänsisäisiä ongelmia. Toinen LSD:n paha puoli on siinä, että se voi laukaista piilevän skitsofrenian. Tämä on äärimmäisen harvinaista - ehkä yksi miljoonasta - mutta aina joku voittaa lotossakin. Se voi tapahtua vain siinä tapauksessa, että käyttäjällä on geneettinen taipumus skitsofreniaan ja että tauti puhkeaisi joka tapauksessa - mutta yksikin kerta voi riittää, ja sitä on tapahtunut Suomessakin.

Ja suurin riski on siinä, että lähtee tripille yksin. Vaikka LSD on pseudohallusinogeeni ja käyttäjä tietää että hänen visionsa ovat halluja, paha trippi ei ole leikin asia. Ruukinmatruunan eräs tuttava koki pahassa tripissä hajoavansa kappaleiksi, ja juuri tämän vuoksi trippaajalla pitäisi olla aina joku, joka pitää huolta. Pahaa trippiä ei saa keskeyttää, vaan se on käytävä loppuun saakka, sillä se voi tällöin tulla flashbackeina takaisin, ja Stanislav Grofin mukaan pahakin trippi voi auttaa laukaisemaan mielen solmuja. Pahassa tripissä olennaista on, että trippaaja kokee olevansa turvassa. Ihokontakti mihin tahansa pehmeään - vaikkapa pehmoleluun - on tärkeää.

Entäpä sitten uskonto? Ruukinmatruunan oma uskonto, buddhalaisuus, kieltää ankarasti psykoaktiiviset tajusteet - niistä on vain haittaa. Jos joku on yrittänyt ikinä meditoida juovuksissa, niin eihän siitä tule mitään. Tajusteet kuuluvat hindulaisuuden tiettyihin muotoihin. Mutta ruukinmatruuna ei tiedä, että kuinka moni on LSD-tripin jälkeen päättänyt lähteä teologiseen, ryhtyä maallikkosaarnaajaksi, diakoniksi tai mennä mukaan mihin tahansa seurakunnalliseen ja hengelliseen toimintaan - sillä LSD-trippiä on syystä verrattu "keskusteluksi Jumalan kanssa" - se voi olla todella järisyttävä.

Ovatko hallusinogeenit vaarallisia? Kyllä ja ei. Ne eivät aiheuta riippuvuutta, ne eivät mädätä elimistöä sisältä, ne eivät passivoita eivätkä ne rappeuta. Eivätkä ne myöskään pane ihmistä luulemaan olemaan lintu ja hyppimään kerrostalosta tai luulemaan olemaan appelsiini ja alkamaan kuorimaan itseään - legendat ovat legendoja. Mutta ne ovat sikäli vaarallisia, että pahan tripin mahdollisuus on aina olemassa, ne voivat laukaista piilevän skitsofrenian ja joitakin hallusinogeeneja epäillään teratogeeneiksi. Missään tapauksessa odottavan äidin ei ainakaan pitäisi tripata.

Kemia on ihmeellinen aihe ja ruukinmatruuna on joutunut tutustumaan myös sinne kemian kellarikerrokseenkin. Mutta joihinkin aineisiin liittyvät myytit ovat lopultakin ihmeellisempiä kuin itse todellisuus - ikävä kyllä.