Kulttuurievoluutiosta, memetiikasta ja vähän muustakin

Yksi sosiologian kiistellyimpiä doktriineja on memetiikka. Tämä alunperin Susan Blackmoren ja Richard Dawkinsin luoma käsite liittyy kulttuurievoluutioon ja on alunperin esitetty hypoteesina geenille analogiseksi kulttuurievoluution kopioitumisyksiköksi. Koska tiedämme, että luonto on täynnä analogioita ja kulttuurievoluutio on analoginen biologisen evoluution kanssa, ja tiedämme että biologisessa evoluutiossa informaatio periytyy yksikköinä - jokainen geeni koodaa tiettyä proteiinia - olisi tällöin luontevaa olettaa, että myös kulttuurievoluutiossa olisi samanlainen informaation kopioitumisyksikkö, joka olisi analoginen geenin kanssa. Dawkins ja Blackmore kehittivät hypoteesia pitemmälle, ja kehittivät meemin käsitteen.

Memetiikka oli kiistelty aihe sosiologiassa - sillä onhan se analogia, hui kauhistus, luonnontieteiden kanssa - mutta se on hitaasti mutta varmasti vakiinnuttanut itsensä kohti paradigman asemaa kulttuurievoluution selittämisessä. Syy on siinä, että memetiikka selittää kulttuurievoluution olemuksen, mekanismit, syy-seuraussuhteet ja todellisuuden paremmin kuin kilpailevat mallit ja se on falsifioitavissa. Eli memetiikka voidaan testata - eli että antavatko memeettiset mallit sellaisia tuloksia kuin teorian pohjalta voidaan ennustaa - ja tähän mennessä tulokset ovat olleet positiivisia. Memetiikka on siis erilaisista kilpailevista malleista kulttuurievoluution selittämiseksi paras tai ainakin vähimmin huonoin. Haluttaessa kiistää memetiikka joudutaan kiistämään samalla koko kulttuurievoluution käsite.

Meemi ei ole sama asia kuin idea. Kaikki ideat ovat meemejä mutta kaikki meemit eivät ole ideoita. Meemi on kopioitumisyksikkö - kulttuurievolutiivinen informaatio kopioituu meemeinä.

Tähän mennessä kaikki memetiikan kritiikki on ollut tyyliä "memetiikka on p*skaa" tai "memetiikka on hölynpölyä" tai "memetiikka on pseudotiede" tai "meemejä ei ole olemassakaan". Kriitikot eivät ole pääsääntöisesti viitsineet perustella että miksi näin on.

Vakavammin otettava kritiikki kohdistuu siihen, että me emme tiedä vielä riittävästi kulttuurievoluution kopioitumismekanismeista lyödäksemme lukkoon meemin sanakirjamääritelmän sisällön. Ongelma on täsmälleen sama kuin biologisessa evoluutiossa 1900-luvun alkupuolella; tiesimme, että biologisessa evoluutiossa informaatio periytyy, mutta emme tienneet että miten - puhuttiin "veren perimästä", ja sillä todella tarkoitettiin sitä: katsottiin, että ihmisen veressä oli aineita, jotka määräsivät, millainen ihmisestä tulee. Asia ratkesi vasta Watsonin ja Crickin purettua DNA:n koodin. Nykyään genetiikkaa pidetään itsestäänselvyytenä biologisessa evoluutiossa - se ei ollut sitä 1900-luvun alussa.

Luis Benitez-Bribiescan mukaan memetiikka on "vaarallinen idea, joka on uhka tietoisuuden ja kulttuurievoluution vakavalle tutkimukselle" - juuri siitä syystä, että meemi ei ole konkreettinen pätkä mitään molekyyliä vaan on olemassa vain ihmisten tietoisuudessa. Samaan hengenvetoon voidaan kuitenkin todeta, että onko tietokoneen sisältämää informaatiota olemassa muutoin kuin bittijonoina? Jos vastaus on "juu", niin tällöin mennään CMOS-logiikkapiirien tiloihin, joille puolestaan löytyy vastineensa ihmisaivojen biokemiassa. Meemit siis ovat olemassa samalla tavoin kuin tietokoneen sisältämä informaatio on olemassa. Ero on siinä, että meemille ei ole samalla tavoin yhteistä formaattia kuin ASCII-koodi on informatiikassa tai DNA biokemiassa. Tai ainakaan emme vielä tiedä, onko tällaista formaattia olemassa. Mutta eipä ASCII-koodillakaan ole oikeastaan mitään merkitystä informatiikassa. Ei astronomiakaan tutki kaukoputkia vaan tähtiä.

Toinen kritiikki tulee semiootikoilta. Heidän mukaansa meemi on vain signaalin primitivisoitu muoto, t.s. meemi on signaali ilman sen sisältöä. Meemi on siis vain kopioitumisyksikkö, jolla on vain kyky kopioitua ilman informaatioarvoa. Tämä siis merkitsisi sitä, että kopioitumisyksiköt olisivat meemejä kun taas informaatio- ja tulkintayksiköt puolestaan signaaleja. Mutta tässä on analogia datan ja informaation kanssa: data on informaatiota, joka on koodattu muotoon, jossa sitä voidaan käsitellä. Data voidaan jälleen dekoodata informaatioksi. Tässä analogia on ilmeinen: meemi on datamuotoinen signaali, ja me aivoissamme kodifioimme signaalit meemeiksi, ja dekoodaamme ne signaaleiksi vastaanotettuamme ne.

Kolmas kritiikki on ontologinen. Mikä on meemikäsitteen tosiasiallinen sisältö? Ja jos meemit eivät ole ideoita ja ajatuksia, niin mitä ne oikeastaan ovat? Mikä niiden ontologinen status on? Onko ajatuksia ylipäänsä olemassa? Blogito, ergo sum, toteaisi C# Pascal tähän.

Mutta se, ettemme vielä tiedä, mikä meemi oikeastaan on, ei estä meitä käyttämästä memetiikkaa käyttökelpoisena työkaluna - aivan, kuten biologinen evoluutio hyötyi Mendelin kokeista ja hänen selitysmallistaan ennenkuin geenin ontologia oli lopullisesti selvitetty ja lyöty lukkoon.

Memetiikka nimittäin selittää kulttuurievoluution oikeastaan pelottavan hyvällä tarkkuudella. Se selittää sen, miksi kulttuurievoluutio ei ole juhlavaa riemumarssia barbarian pimeydestä sivistyksen kirkkauteen, miksi erilaisia kulttuureja on olemassa ja niillä erilaiset tavat ja käytännöt, ja miksi ihmiset eivät kertakaikkiaan kykene tulemaan toimeen keskenään vaikka järki sanelisi toista. Memetiikka ennustaa, että kulttuurievoluutio on päämäärätön, sokea ja kaoottinen voima, joka vaikuttaa aina tässä ja nyt, ei ikinä tulevaisuudessa ja kulttuurievoluutiossa on olemassa täsmälleen samanlainen olemassaolon taistelu kuin biologisessakin evoluutiossa - itsekkään geenin analogia on itsekäs meemi. Kulttuurievoluutiossa myöskään paras meemi ei selviä jatkoon, vaan elinkelpoisin. Ja monet biologian käsitteet ovat sellaisenaan siirrettävissä memetiikkaan ja kulttuurievoluutioon. Ruukinmatruuna itse on keksinyt niistä kaksi: memeettinen tyhjiö ja memeettinen lokero - jotka ovat analogisia ekologisen lokeron kanssa.

Meemit harvoin kopioituvat yksinään. Ne kopioituvat kimppuina, meemiplekseinä, jotka vastaavat biologisen evoluution organismeja.

Ruukinmatruuna on käyttänyt memetiikkaa ja meemipleksin käsitettä uskontojen tarkasteluun - miksi uskonnot eivät häviä olemattomiin, miksi vain noin 1% väestöstä on ateisteja, miksi jotkut uskonnot eivät ole kehittyneet tuhansissa vuosissa mihinkään, miksi jotkut uskonnot ovat aggressiivisia ja suvaitsemattomia kun taas toiset eivät ja miksi ateismi on memeettinen tyhjiö. Ruukinmatruuna tajusi jo kauan ennen meemin käsitteeseen tutustumistaan, että voit ottaa ihmisen pois uskonnosta mutta et uskontoa pois ihmisestä, ja memetiikka antoi selityksen että miksi. Ruukinmatruuna tajusi myös kauan ennen Susan Blackmorea, että uskonto ei ole mielen virus vaan tarpeellinen meemipleksi - ilman uskontoa yksikään ihmisyhteisö ei kestä vastoinkäymisiä, vaan luhistuu. Uskonto ei ole olemassa yksilöä vaan yhteisöä varten. Uskonto myös parantaa ihmisen biologista kelpoisuutta - hihhuleilla on valtavat lapsilaumat, välkyt puolestaan ovat yleensä täysin lapsettomia. Ja jumalattoman suku yleensä sammuu yhdessä sukupolvessa, aivan kuten Raamattu kyynisesti asian ennustaa. Ei siksi, että J-la rankaisisi, vaan siksi, ettei ateismi anna insentiiviä lisääntymiselle vaan hedonismille.

Ja tuon memeettisen tarkastelun tulokset ovat olleet sekä pelottavan tarkkoja että sen antamat ennusteet pelottavan todellisia. Uskonnonvastainen työ on tuomittu väistämättä epäonnistumaan - se on käytännössä omaan jalkaan ampumista. Ja sivilisaatioiden sota saa memetiikassa myös aivan uuden merkityksen - se on meemien ja meemipleksien välistä olemassaolotaistelua, joka on kulttuurievoluutiolle yhtä olennaista kuin vesi ja leipä.

Ja erityisen hyvin meemiteorian mukainen tarkastelu sopii islamiin - joka on tyypillistäkin tyypillisempi valloittajameemipleksi tässä tarkastelussa. Se pyrkii vain villisti leviämään ja lisääntymään - se on meemipleksi, joka pyrkii lisääntymään mahdollisimman tehokkaasti, tuhoamaan kaikki kilpailevat meemit, ehkäisemään kaikenlainen memeettinen kilpailu alueellaan ja varjelemaan omaa muuttumattomuuttaan. Alue, jossa tällainen meemipleksi vallitsee, on hyvin stabiili, luja ja muuttumaton, mutta täysin alikehittynyt ja tehoton. Tällainen meemipleksi ei kykene myöskään luomaan mitään uutta - vain tuhoamaan ja valloittamaan. Islam ei ole ainoa tällainen meemipleksi - myös kommunismi oli sellainen - ja maailmanhistoria tuntee valtavan määrän tällaisia meemipleksejä. Niiden rajat ovat verisiä ja sisälmykset sottaiset. Kaikkialla, missä islam kohtaa jonkin toisen uskonnon, on menossa sota tai terrorikampanja. Mutta täsmälleen sama oli tilanne kommunisminkin kanssa! Valloittajameemipleksi ei kestä pysähtymistä; se selviää vain laajenemalla ja hävittämällä. Jos se saadaan pysäytettyä niille sijoilleen, se romahtaa - aivan kuten kommunisminkin kävi. Arnold Toynbeen mukaan Rooman keisarikunnalle oli 200-luvulla käydä täsmälleen samoin - vain Diocletianuksen reformit (meemipleksin mutatoituminen) pelasti valtakunnan ja antoi sille 1200 vuotta lisäaikaa.

Jos kerran memetiikka selittää kulttuurievoluution kilpailijoitaan paremmin ja ennustaa myös sen ilmiöitä kilpailijoitaan paremmin, niin miksi sitä vastustetaan? Syyt ovat moninaisia, mutta ruukinmatruuna haluaisi nyt kuulla hyvin perustellut mielipiteet asiasta - sekä puolesta että vastaan.