Mikä on anakykloosi? Se tarkoittaa Polybioksella sivilisaation elinkaarta, ja siinä on seitsemän vaihetta. Mielenkiintoista sinänsä, nämä vaiheet ovat mukana myös Civilization- ja Freeciv-peleissä! Polybioksen mukaan jokainen sivilisaatio käy olemassaolonsa aikana nämä vaiheet läpi.
Ensimmäisenä on despotia, josta Polybios käyttää termiä "monarkia". Se tarkoittaa anarkian ja kaaoksen järjestäytymistä yhden vahvan miehen alle. Tämä vahva mies voi olla demagogi kuten Mussolini, sotaherra kuten Tšingis-kaani, vaaliruhtinas kuten Rudolf I Habsburg tai sotapäällikkö kuten Filippos II tai Napoleon, mutta häntä edeltää kaaos ja anarkia. Hän hallitsee laeista piittaamatta ja hänen valtansa nojaa puhtaaseen väkivaltaan ilman legitimiteettiä. Hän saattaa kehittää itselleen sellaisen, mutta tätä kautta leimaa kova ja ankara hallinto.
Kun olot vakiintuvat, seuraa kuninkuus. Tässä vaiheessa despootti kehittää legitimiteetin ja säätää lait ja perustaa oikeuslaitoksen ja vakiinnuttaa valtioinfrastruktuurin. Hän lakkaa olemasta pelkkä sotaherra ja hänestä tulee hallinnon päämies. Valta ei enää nojaa pelkkään väkivaltapotentiaaliin, vaan maata aletaan rakentamaan lailla. Aleksanteri Suuri oli tätä siinä missä hänen isänsä Filippos II oli despootti.
Ennemmin tai myöhemmin hallitsijan valta kasvaa, ja hänestä tulee enemmän kuin pelkkä primus inter pares. Ylellisyys kasvaa, ja kuninkaasta tulee itsevaltias (Polybioksen mukaan "tyranni" ja Machiavellin mukaan "ruhtinas"). Itsevaltias voi olla diktaattori kuten Mussolini tai Hitler, demokraattori kuten Urho Kekkonen tai monarkki kuten Aleksanteri Suuri, mutta hän on tässä vaiheessa maansa kiistaton hallitsija ja hän toteaa Ranskan Ludvig XIV:n sanoilla valtio olen minä.
Mutta jokaisella itsevaltiaalla on hovinsa tai hännystelijänsä - tai perässähiihtäjänsä. Kun itsevaltias kuolee tai kukistetaan, häntä seuraa aristokratia - parhaiden valta, aivan kuten Tarquinius Superbusta seurasivat Brutus ja senaatti, ja Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen häntä seurasivat diadokit.
Aristokratia on kuitenkin pudotuspelin aikaa. Aristokratia muuttuu oligarkiaksi, harvainvallaksi - vallankumous syö lapsensa, ja Ranskan vallankumouksen jakobiiniaristokratia muodostui nopeasti oligarkiaksi. Makedonian diadokit samalla tavoin kävivät pudotuspeliä, ja lopulta jäljelle jäivät enää Seleukos, Lysimakhos, Antiokhos ja Ptolemaios. Roomassa senaatin aristokratia muuttui lopulta arvovaltaisimpien patriisien ja rikkaimpien plebeijien oligarkiaksi. Tätä vastaa Civilizationissa ja Freecivissä "tasavalta", "Republic".
Lopulta kansa saa oligarkeista tarpeekseen, ja oligarkian syrjäyttää demokratia, kansanvalta - joka voi olla joko suoraa tai edustuksellista. Kreikassa kaupunkivaltiot saivat lopulta itsemääräämisoikeutensa takaisin Lysimakhoksen kuoltua. Roomassa Gracchukset saivat aikaan kansantribuuni-instituution. Demokratia merkitsee valtavaa buustia sekä yhteiskunnalle että taloudelle että yleiselle hyvinvoinnille, mutta se sisältää myös dekadenssin siemenet.
Mikäli demokratia ei koe riittävästi haasteita ja joudu koko ajan uusintamaan itseään tai se elää liian pitkään rauhassa, ja kansa alkaa pitämään vapautta ja vaurautta itsestäänselvyyksinä eikä sellaisina asioina, joiden eteen on nähtävä jatkuvasti vaivaa ja jota on puolustettava taistelulla, seurauksena on dekadenssi ja lopulta vajoaminen oklokratiaan - roskaväen valtaan. Dekadenssivaihetta leimaa yhteiskunnan raju polarisoituminen upporikkaisiin ja rutiköyhiin, sekularisaatio, uskonnon ja perinnäistapojen hylkääminen, hallitsevan luokan ja plutokratian eriytyminen omaksi kastikseen - ja lopulta hallinnon muuttuminen sietämättömäksi, kaikenkahlitsevaksi holhoukseksi, joka hallitsee toisaalta suosikki- ja lahjontajärjestelmällä (panem et circenses) ja toisaalta mielivaltaisella, laeista piittaamattomalla kontrollilla. Jakobiinihallinnon demokratia romahti lopulta oklokratiaan. Ateenan demokratia romahti oklokratiaksi. Yhdysvalloissa merkit ovat ilmassa. Roomassa Gracchusten murha romautti demokratian oklokratiaksi. Ja Polybios kuvaa oman aikansa oklokratian merkkejä hellenistisessä maailmassa. Oklokratian loppuvaihe on anarkia, jossa laeista ei enää piitata, ja jossa sivilisaatio on luonut valtavan proletariaatin ja hallintokoneisto on läpeensä korruptoitunut; tai koko sivilisaatio on hajonnut pieniksi, keskenään riiteleviksi valtioiksi.
Oklokratia on koko sivilisaation kannalta kriittisin vaihe. Tässä vaiheessa ulkoinen valloittaja kukistaa helposti koko sivilisaation - aivan kuten Länsi-Rooma kukistui barbaarien miekkoihin. Cordoban kalifaatin konkurssipesän taifa-valtiot putosivat Espanjassa yksi toisensa jälkeen pohjoisessa kristittyjen - ja etelä-Espanjassa almoravidien syliin.
Mutta oklokratiaa seuraa despotia. Aina. Despotia merkitsee samalla kurinpalautusta, ja Itä-Roomassa Arcadius otti kovan komennon käsiinsä. Samalla tavoin Gaius Marius nousi oklokratian jälkeen Rooman diktaattoriksi, ja valitutti itsensä seitsemän kertaa peräkkäin konsuliksi. Mariusta ja Sullaa seurasi sitten kuningas - Caesar, jonka murha merkitsi itsevaltiaan, Octavianuksen, valtakautta. Ja Makedonian kuningas Filippos II päätti omalla despotiallaan Kreikan kaupunkivaltioiden oklokratiaksi rappeutuneen demokratian.
Tätä on anakykloosi. Eri vaiheet eivät tietenkään ole predestinoituja, ja toisinaan kehä voi kiertää taaksepäinkin - ja hypätä jonkin vaiheen yli. Mutta Polybios kuvaa kaikkein tarkimmin juuri demokratiaa ja sen muuttumista oklokratiaksi.
Ja ruukinmatruunalla on hyvin paha kutina siitä, että länsimainen sivilisaatio on astumassa - tai jo kenties astunutkin - demokratiasta oklokratiaan. Dekadenssin merkit ovat ilmassa, ja ne ovat sekularisaatio, yhteiskunnan brasilifikaatio upporikkaisiin ja rutiköyhiin, sekä syntyvyyden romahdus. Toisaalta myös demokratiaa itsessään leimaa toisaalta plutokraattien ja hallinnon symbioosi ja hallitsijoiden piittaamattomuus kansastaan - sekä populistiset liikkeet, ja keskiluokan kuplinta, kuten OWS, Tea Party ja nuivuus. Länsimaailma voi tällä hetkellä paremmin - ainakin päällepäin - kuin ikinä, mutta samalla se on täysin rapautunut sisältä ja sen koheesio on mennyttä. Kaikenkaikkiaan elämme juuri samanlaista vaihetta kuin hellenistinen maailma Polybioksen aikoina. Ruukinmatruunan oma ennuste Eurooopalle on synkkä. Ellei kurinpalautusta Itä-Rooman tapaan tapahdu seuraavan parinkymmenen vuoden sisään, edessä on romahdus - ja kenties jonkinlainen perverssi, koko mantereenlaajuinen versio reconquistasta.
Entäpä muualla maailmassa?
Afrikka elää suurimmaksi osaksi joko despotian tai oligarkian maailmassa. Demokraattiset perinteet ovat ohuet, ja Etelä-Afrikan tasavalta on romahtanut oklokratiaan. Suurinta osaa Afrikkaa leimaa epästabiili hallinto, korruptio ja väkivalta. Ennuste on huono. Mutta mikäli tilanne stabilisoituu, on mahdollista että despotiat muuttuvat kuninkuuksiksi ja oligarkiat demokratisoituvat.
Aasia on astumassa oligarkiasta demokratiaan. Siellä taloustiikerit ovat pitkälti demokratisoituneet, ja Intia on mantereen nouseva tähti. Maailman painopiste tulee siirtymään Aasiaan; mutta Kiina voi sotkea koko jutun.
Etelä-Amerikka on siirtynyt aristokratiasta oligarkiaan - kiitos uusliberalistisen talouspolitiikan. Sotilasdiktatuurien kaatuminen ei ole demokratisoinut maita, vaan siirtänyt valtaa plutokraateille. Mutta merkit ovat kuitenkin ilmassa, ja toivoa demokratisoitumisesta on. Erityisesti Chile ja Argentiina ovat toipumassa shokkiterapiasta.
Australia ja Oseania elävät vahvasti demokratiassa. Siellä dekadenssi on vielä nurkan takana, ja Aasian nousu on vahvistanut niitä. Mutta anakykloosi pyörii joka tapauksessa sielläkin.
Pohjois-Amerikka on siirtymävaiheessa demokratiasta oklokratiaan. Tämä prosessi alkoi Ronald Reaganin pitkällä valtakaudella, ja kiihtyi Bill Clintonin aikana peruuttamattomasti. Tätä leimaa deindustrialisaatio, yhteiskunnan polarisaatio (Occupy Wall Street), valtion muuttuminen välttämättömästä riesasta kaiken kuristavaksi möhköfantiksi (Tea Party) ja yhteiskunnan brasilifikaatio upporikkaisiin ja rutiköyhiin sekä keskiluokan eroosio. Yhdysvalloissa on vielä jäljellä konservatiivista, uskonnollista pääomaa, joka voi vielä pelastaa sen; ja paradoksaalisesti sota terroria vastaan on lisännyt USA:n koheesiota.
Eurooppa on kaikkein pisimmällä anakykloosissa. Länsi-Eurooppa on jo selkeästi siirtynyt demokratiasta oklokratiaan, ja tätä leimaavat toisaalta EU:n muuttuminen harvainvaltaiseksi Eurostoliitoksi ja toisaalta populistiset liikkeet ja paikallishallintojen monikulttuurifantasiat. Euroopassa perinteinen uskonnollisuus on rapautunut täysin, ja kansallinen koheesio on pettänyt lähes kaikkialla. Vaikka Eurooppa ei olekaan deindustrialisoitunut yhtä rajusti kuin USA, merkit ovat täälläkin selvät - Kiina ja Intia tulevat olemaan tulevaisuuden talousmahdit. Euroopassa rikkaat ovat rikastuneet upporikkaiksi, köyhät köyhtyneet rutiköyhiksi ja keskiluokka polkee paikallaan. Euroopassa kuvitellaan, että niin rauha, vauraus kuin demokratiakin ovat itsestäänselvyyksiä; ja toisaalta hallinto- ja talouseliitti pitää alamaisiaan lähinnä lypsylehminä ja teuraskarjana. Ruukinmatruunan ennuste on, että Länsi-Eurooppa tulee romahtamaan 20-30 vuoden sisään. Uhka on selvä, ja se on kunnianhimoinen, nälkäinen ja aggressiivinen islam. Rooma tulee kokemaan Konstantinopolin kohtalon ja putoamaan islamin syliin.
Mitä tämän jälkeen? Varmasti miljoonittain eurooppalaisia kuolee, elintaso romahtaa, taudit jotka jo kuviteltiin voitetuiksi, palaavat ja yleinen nälänhätä, käyhtyminen ja demoralisaatio iskee. Lopputuloksena voi olla joko sisällissota ja Euroopan taantuminen, tai Euroopan alistuminen islamin valtaan dhimmiksi - jolloin despotia alkaa - tai sitten jonkinlainen perverssi reconquista. Voi toki olla, että Euroopassa tulee kurinpalautus ja näemme tämän prosessin reversion, mutta sen varaan ei kannata laskea. Voi olla, että kurinpalautus johtaa uuteen - hyvin lyhytaikaiseen - populistiliikkeiden tyranniaan, jota seuraa kuninkuus ja kierroksen alkaminen uudestaan, mutta yhtä hyvin voi olla, että Eurooppa islamisoituu lopullisesti ja koko länsimainen sivilisaatio ja sen saavutukset hukkuvat historian roskakoriin.
Anakykloosin käyttövoimana on ihmisen oma psykologia. Kaikki alkaa aina yksinvallasta ja vallanhimosta. Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä laati... alkaa Vöyrin marssi, ja valtatyhjiö täyttyy, tässä tapauksessa Mannerheimin kädessä on pelastus ja onni.... Kun yksi on saanut valtansa ja vakiuttaa ja legitimoi sen, alkaa kuninkuus. Kun yksi haluaa olla parempi kuin muut, alkaa itsevaltius. Kun parhaat haluavat olla yhtä hyviä kuin yksi, alkaa aristokratia. Kun jotkut haluavat olla enemmän kuin useimmat, alkaa oligarkia. Kun monet haluavat olla enemmän kuin harvat, alkaa demokratia. Ja kun kaikki haluavat olla enemmän kuin he itse, demokratia vajoaa oklokratiaan. Jota seuraa yksi. Kehä pyörii ikuista kiertoaan. Tai kuten Bruce Springsteen laulaa laulussaan Badlands:
Poor man want to be richSilloin kun alisteisessa asemassa olevat haluavat olla ylempiensä veroisia, yhteiskunta yleensä muuttuu parempaan. Kun hallitsevassa asemassa olevat haluavat erottautua omaksi eliitikseen, yhteiskunta muuttuu huonompaan. Euroopan unionissa on nyt menossa tämä kehitys huonompaan - demokratia on jo lähes muuttunut kokonaan oklokratiaksi. Elämme oklokratian humalavaihetta, mutta pian on edessä sen krapulavaihe ja romahdus.
rich man want to be king
king ain't satisfied
till he rules everything
Pysähtyykö anakykloosi koskaan? Vastakysymys on, että pitäisikö sen ylipäänsä pysähtyäkään. Polybios itse uskoi, että roomalaiset olisivat murtaneet tuon kehän, mutta Rooman myöhempi historia vindikoi anakykloosin täydellisesti. Dekadenssin merkki on se, että dekadentti sivilisaatio joko käpertyy itseensä, tuijottaa myyttiseen menneisyyteen, takertuu johonkin ideologiaan tai elättelee visioita huikaisevasta tulevaisuudesta. Yhtäkaikki, historian pyörä pyörii, ja sivilisaation romahdusta vieraan valloittajan käsiin seuraa uusi barbaria. Ensimmäisenä barbaarit omaksuvat valloittamaltaan sivilisaatiolta sen paheet. Rikkominen on aina helpompaa kuin rakentaminen, ja samalle tasolle päästään vasta useiden sukupolvien jälkeen. Tätä dekadenssia leimaa relativismi ja kuvitelma siitä, että nyt luodaan jotain uutta ja ihmeellistä, tai että tapahtuu jonkinlainen moraalinen vallankumous. Tosiasiallisesti ihmiset yksinkertaisesti unohtavat oikean ja väärän, kadottavat moraalisen kompassinsa, eivät piittaa toisistaan, atomisoituvat ja yhteisön koheesio rapautuu.
Anakykloosi on täysin yhteensopiva kulttuurievoluution käsitteen kanssa. Kulttuurievoluutio ei ole riemumarssia barbariasta huikaisevaan tulevaisuuteen, vaan päämäärätöntä olemassaolon taistelua ja kilpavarustelua - sink or swim. Toisinaan käy niin, että liian kauan rauhassa ollut sivilisaatio kukistuu aggressiivisempien kilpailijoiden käsiin. Toisinaan puolestaan sivilisaatio ylisofistikoituu ja häviää kun miljöö muuttuu.
Kaikenkaikkiaan Polybios oli hyvin terävä ja tarkkanäköinen havainnoitsija, ja hänen oppinsa pätevät yhä meidänkin aikanamme.


41 comments:
Lakeja säädetään enemmän kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa. Valtiontalouden tarkastusviraston johtaja Tuomas Pöysti kertoi politiikkaradiossa (kuunneltavissa Yle Areenasta) muutama päivä sitten, että eduskunta saa vuosittain käsiteltäväkseen noin kymmenen tuhatta sivua säädöstekstiä, joista tulee noin kymmenen tuhatta uutta säädöspykälää. Joka ikisestä pikkuasiasta säädetään lailla. Pöysti Perusteli lakien tarvetta mm. sillä, että perinteinen naapurikontrolli ei enää toimi, kun yhteisöt ovat hajanaisempia ja kansainvälisempiä kuin aikaisemmin.
Kansalaisia velvoittavia määräyksiä ja kieltoja ja pakkoja tuotetaan siis kuin liukuhihnalta koko ajan lisää. Jostakin syystä ihmiset eivät huomaa tai välitä siitä, että tämä merkitsee heidän vapautensa vähenemistä. Vielä vähemmän kukaan kiinnittää huomiota asian kääntöpuoleen eli siihen, että lakien lisääntyminen merkitsee automaattisesti myös lainvalvojien vallan lisääntymistä. Mitä enemmän on pykäliä, joiden perusteella lainvalvoja voi puuttua tavallisten kansalaisten elämään, sitä suurempi mahtitekijä lainvalvoja on yhteiskunnassa. Yhä mahtavammaksi tuleva lainvalvoja vaatii koko ajan lisää toimivaltuuksia pystyäkseen hoitamaan tehtävänsä, mikä tekee siitä entistä vahvemman ja pelottavamman.
Tämä nykyinen tilako päättyy siihen, että tulee "kurinpalautus"? Emmekö nyt elä jo eräänlaisessa kuriyhteiskunnassa? Monista asioista, joita ennen sai tehdä vapaasti, saa nykyisin sakot. Kymmenen vuoden päästä näitä kiellettyjä asioita on taas paljon enemmän.
Hyvä Blogiemäntä,
tässäpä sinulle Kōan: "olet väärässä".
(ennenkuin suojaudut kilven taakse, muista Kōan).
KK, ruukinmatruuna tuntee kōanit mainiosti.
Tässäpä vaihtari: kun anakykloosi pyörii, huomaako kukaan sen pyörivän?
Jos kerran anakykloosi pyörii väistämättä, mitä me sitten turhaan siitä huolestutaan?
Mennään mieluummin onnellisina sivilisaatiomme mukana hautaan kuin jonkin ”kurinpalautuksen” kautta. Etenkin jos se ”kurinpalautus” merkitsee meille tärkeiden humanististen ym. arvojen rikkomista, oli se sitten relativismia tai ei. Miksi pitäisi esim. käydä ennaltaehkäiseviä sotia, ennen kuin vastapuoli on mitään aloittanutkaan?
Voihan myös käydä niin, että maailman globaalisuus aiheuttaa sen, että käykin aivan toisella tavalla kuin mitä anakykloosi ennustaa. Minään muuna aikana ei ole ollut tällaista globaalia tiedonvälitystä niin kuin nyt, ei internetiä eikä näin paljon kontakteja eri ihmisten ja eri kansojen välillä. Tämä voi merkitä paljonkin näissä skenaarioissa.
SV, haluatko ihan oikeasti länsimaisen sivilisaation romahdusta ja sen tipahtamista islamin syliin?
[RM:] SV, haluatko ihan oikeasti länsimaisen sivilisaation romahdusta ja sen tipahtamista islamin syliin?
En todellakaan. Mutta en liioin usko, että näin tapahtuu sinun skenaarioittesi kautta.
Lisäksi en todellakaan halua ryhtyä mihinkään ”ennaltaehkäisevään sotaan”, jolla tarkoitan esim. että yhtäkkiä naapurin muslimiperhe pitäisi vangita epäilyttävinä henkilöinä ilman muuta syytä, tai että kansalaisten pitäisi ajaa naapurustonsa ja muut muslimit pois maasta, tai että kaikki muslimit pitäisi pakkokäännyttää kristinuskoon. Kannatatko sinä sitten ennaltaehkäisevää sotaa ja millaista?
Jos joku muslimi rikkoo lakia, hänet on pidätettävä siinä missä kenet tahansa muun ja tuomittava lakien mukaisesti. Jos kaduilla muslimit muodostavat aseellisia joukkoja ja ampuvat ihmisiä, niitä vastaan on taisteltava. Mutta sekään ei tarkoita muiden kuin syyllisiä vastaan taistelemista. Mutta tässä se on. Mitä vielä haluaisit minun tekevän??
Pitäkäämme kaikkinainen uskonvapaus ja noudattakaamme uskontojen, myös ateismin, keskinäistä rinnakkaiseloa. Itse ehdottaisin kansakunnan koheesion lisäämiseksi kouluihin sellaista uskonnonopetusta, joka käsittäisi sekä oman uskonnon että kaikille yhteisen uskontotiedon opetusta. Olisi hyvä, jos uskonnon opetus olisi tosiaan mahdollisimman paljon koulun eikä kaikenlaisten radikaalien yhteisöjen käsissä. Jokaiselle sekä omaa uskontoa pohjaksi että yhteistä uskontotietoa rauhanomaisen rinnakkaiselon nimissä.
Tarkoitin fatalistiselta kuulostavalla lausahduksellani sitä, että mieluummin kuolkaamme kunniallisina ja loppuun saakka humaaneina, kuin voittakaamme likaisilla tempuilla.
"[H]aluatko ihan oikeasti länsimaisen sivilisaation romahdusta ja sen tipahtamista islamin syliin?"
Yhteiskunta/sivilisaatio/kulttuuri voi olla ihan miten dekadentti, liberaali, uskonnoton, homomyönteinen, veltto ja laiskanpulskea tahansa, eikä se silti tipahda toisen sivilisaation/yhteiskunnan/kulttuurin syliin, kunhan vain rajavalvonta pelaa.
Rajojen yli kun ei tule tai ole tulematta meemejä tai meemipleksejä, vaan korkeintaan ihmisiä omine ajatuksineen. Jos rajan yli ei pääse, nämä ihmiset saattavat ajatella, että ei maksa vaivaa yrittää.
Millä perusteella Polybios muuten on "sosiologian isä"? Ensinnäkin sosiologia tarkoittaa nimenomaan modernin yhteiskunnan tutkimusta ja teoretisointia. Tämän vuoksi on luonnollista, että sosiologinen tutkimus alkoi oikeastaan vasta modernin yhteiskunnan vakiinnuttua 1800-luvun lopulla, merkittäviä nimiä olivat esimerkiksi August Comte, Karl Marx, Emile Durkheim, Max Weber, Ferdinand Tönnies ja nyt jo teoreettisesti täysin vanhentunut Herbert Spencer.
Mitä tuohon anakyloosiin tulee, niin sehän on alkujaan Platonin ja Aristoteleen kehittelemä teoria. Polybios on kopioinut vuosisatoja vanhemman teorian, eikä ole edes ymmärtänyt sitä oikein. Aika noloa puuhaa.
Kysymys on siis puhtaan filosofisesta teoriasta, eikä mistään metahistoriallisesta teesistä. On aivan turhaa tyypitellä olemassaolevia sivilisaatioita tuon elinkaarimallin eri vaiheisiin.
Yhteiskunta/sivilisaatio/kulttuuri voi olla ihan miten dekadentti, liberaali, uskonnoton, homomyönteinen, veltto ja laiskanpulskea tahansa, eikä se silti tipahda toisen sivilisaation/yhteiskunnan/kulttuurin syliin, kunhan vain rajavalvonta pelaa.
Näin ajateltiin Länsi-Roomassa ja Kiinassa. Ei toiminut. Muurit eivät ole toimineet missään.
Rajojen yli kun ei tule tai ole tulematta meemejä tai meemipleksejä, vaan korkeintaan ihmisiä omine ajatuksineen.
Ihmiset ovat kulttuurievoluution agentteja, meemien ja meemipleksien työkaluja. He toteuttavat vain meemien agendaa.
En todellakaan. Mutta en liioin usko, että näin tapahtuu sinun skenaarioittesi kautta.
Kyse on vain todennäköisyyksistä. Historialla on paha taipumus toistaa itseään jonsei siitä oteta opiksi.
Lisäksi en todellakaan halua ryhtyä mihinkään ”ennaltaehkäisevään sotaan”
Kukapa haluaisi? Kulttuurievoluutio vain ei kysy, mikä on kivaa tai moraalisesti oikein. Se tuntee vain periaatteen not about who is right but who is left. Itsesäilytys menee kaiken muun edelle.
, jolla tarkoitan esim. että yhtäkkiä naapurin muslimiperhe pitäisi vangita epäilyttävinä henkilöinä ilman muuta syytä, tai että kansalaisten pitäisi ajaa naapurustonsa ja muut muslimit pois maasta, tai että kaikki muslimit pitäisi pakkokäännyttää kristinuskoon. Kannatatko sinä sitten ennaltaehkäisevää sotaa ja millaista?
Kukapa sitä kannattaisi? Joskus se vain on välttämätöntä - mietipä sudeettisaksalaisten karua kohtaloa. Mutta nuo etniset puhdistukset, joissa miljoonia saksalaisia tapettiin tai ajettiin pois kotoaan, ovat ehkäisseet uuden suursodan Euroopassa.
Jos joku muslimi rikkoo lakia, hänet on pidätettävä siinä missä kenet tahansa muun ja tuomittava lakien mukaisesti.
Toki on. Eri asia on, että kyetäänkö siihen - ja varsinkin silloin, jos heitä on liian paljon suhteessa resursseihin. Valtio ei ole kaikkivaltias eikä se kykene kaikkeen mihin sen pitäisi. Ranskassa on muodostunut jo itsenäisiä saarekkeita, joissa muslimit pitävät jöötä, Ranskan laki on kuollut kirjain ja jossa ainoa laki on sharia ja jonne valkonaamalla ei ole mitään asiaa.
Jos kaduilla muslimit muodostavat aseellisia joukkoja ja ampuvat ihmisiä, niitä vastaan on taisteltava.
Jos voidaan. Riesan ennaltaehkäisy on aina helpompaa kuin sen hoito.
Pitäkäämme kaikkinainen uskonvapaus ja noudattakaamme uskontojen, myös ateismin, keskinäistä rinnakkaiseloa.
Et kykene ajattelemaan kulttuurievolutiivisessa viitekehyksessä. Ne ovat keskenään kilpailevia ja vihamielisiä meemipleksejä. Monikulttuurisuus on kuin akvaario - toimii mainiosti, kunhan yksikään kaloista ei ole hauki.
Itse ehdottaisin kansakunnan koheesion lisäämiseksi kouluihin sellaista uskonnonopetusta, joka käsittäisi sekä oman uskonnon että kaikille yhteisen uskontotiedon opetusta.
Mitä se hyödyttää? Ja ketä?
Jokaiselle sekä omaa uskontoa pohjaksi että yhteistä uskontotietoa rauhanomaisen rinnakkaiselon nimissä.
Rauha ei tule niin että se julistetaan. Eikä konflikteja ehkäistä tietoa jakamalla.
Tarkoitin fatalistiselta kuulostavalla lausahduksellani sitä, että mieluummin kuolkaamme kunniallisina ja loppuun saakka humaaneina, kuin voittakaamme likaisilla tempuilla.
Kuolleet ovat kuolleita ja menneitä ja he kuuluvat roskakoriin. Tulevaisuus kuuluu ainoastaan eläville.
Kysymys on siis puhtaan filosofisesta teoriasta, eikä mistään metahistoriallisesta teesistä. On aivan turhaa tyypitellä olemassaolevia sivilisaatioita tuon elinkaarimallin eri vaiheisiin.
Ikävä kyllä Polybioksen malli läpäisee ankkatestin. Historia todellakin noudattaa tuota anakykloosia. Arnold Toynbee ja Oswald Sprengler ovat kehittäneet sitä edelleen mallinnuksissaan.
Yhteiskunta/sivilisaatio/kulttuuri voi olla ihan miten dekadentti, liberaali, uskonnoton, homomyönteinen, veltto ja laiskanpulskea tahansa, eikä se silti tipahda toisen sivilisaation/yhteiskunnan/kulttuurin syliin, kunhan vain rajavalvonta pelaa.
Öh, eikös ole aika lailla todennäköistä (siis varmaa) että tuollaisessa yhteiskunnassa rajavalvonta nimenomaan ei pelaa. Eikä sillä voimalla jonka sen pitäisi pelata. Puolustusvoimat ajetaan alas, aseita ei osteta, maanpuolustukseen ei riitä intoa... Sieltähän tullaan rajan yli jos halutaan.
Olen SV kanssa samaa mieltä, mitä sitä pyllistelemään, jos paskat ovat jo housuissa. Olkaamme onnellisia paskahousuja.
RM:"Kukapa sitä kannattaisi? Joskus se vain on välttämätöntä - mietipä sudeettisaksalaisten karua kohtaloa. Mutta nuo etniset puhdistukset, joissa miljoonia saksalaisia tapettiin tai ajettiin pois kotoaan, ovat ehkäisseet uuden suursodan Euroopassa."
Mielipiteesi tulevat enemmän ja enemmän fasistisiki. Näytät pitävän fasistista diktatuuria ratkaisua islamisoitumiseen.
Heil Hitler sinullekin.
Upean värikkäästi maalaat tuhon enteitä, mutta olisi kiinnostavaa lukea mitä meidän mielestäsi pitäisi tehdä ettei tuho kohtaisi?
Re-te-rik, ehdotuksia otetaan vastaan.
Lukisin mieluumin sinun ehdotuksiasi siitä mitä pitäisi tehdä.
Tomi RM:lle:
Mielipiteesi tulevat enemmän ja enemmän fasistisiki. Näytät pitävän fasistista diktatuuria ratkaisua islamisoitumiseen.
Tuo on muuten totta.
"Ihmiset ovat kulttuurievoluution agentteja, meemien ja meemipleksien työkaluja. He toteuttavat vain meemien agendaa."
Memetiikka on pelkkää pseudotiedettä ja sanahelinää.
"Näin ajateltiin Länsi-Roomassa ja Kiinassa."
Ei ajateltu. Länsi-Roomassa nimenomaan ei turvauduttu rajavalvontaan, vaan barbaarit päästettiin sisälle, koska [anakronisesti ilmaistuna] maahanmuuttajista ajateltiin olevan hyötyä. Kyseessä oli poliittinen virhearvio, mutta ei suoranainen seuraus massojen dekadenssista ja velttoudesta.
Strategisesti viisaita päätöksiä voi muuten tehdä millainen elostelija tahansa. Eli dekadenssi ei johda huonoon politiikkaan.
"Ei toiminut."
Jännä että otit Kiinan esimerkiksi, kun "kiinalainen sivilisaatio" onnistui akkulturoimaan jokaisen valloittajaporukan.
Nämä puheet sivilisaatioiden sodasta ovat kuitenkin vähän lapsellista jaarittelua. Ne eivät kuvaa todellisuutta, vaan ovat harrastajiensa omia ajatusleikkejä. Niillä voi tietysti olla reaalipoliittisia seurauksia kuten roskapuheella usein on, mutta ei se niistä tee tiedettä.
"Muurit eivät ole toimineet missään."
Nykyaikaisen teknologian avulla rajavalvonta on helppoa, edullista ja tehokasta. Laittomat rajanylittäjät jäävät kiinni.
"Memetiikka on pelkkää pseudotiedettä ja sanahelinää."
Väärin.
Evoluutio toteutuu kolmen ehdon täyttyessä:
1. kopioituminen
2. muuntelu
3. valikoituminen
Otetaan esimerkiksi joku selkeä kulttuurinen olio, vaikkapa yhtiö.
1. Yhtiöt jakaantuvat, sulautuvat ja hyvällä mallilla tehdään uusia yhtiöitä. Kopioituminen check.
2. Yhtiölait muuntelevat eri maissa, hyvästä businessmallista tehdään variaatioita paremman menestyksen toivossa. Muuntelu check.
3. Heikommat yhtiöt jäävät kilpailussa jalkoihin, ostetaan ja sulautetaan vahvempiin. Valikoituminen check.
Evoluution ehdot täyttyvät ja kulttuuevoluutio on totta.
Markku, ja Tomi, muistellaanpas sitten sitä Humen giljotiinia.
Tosiasioista ei voi muodostaa arvolauseita.
Se, että etninen puhdistus, sudeettisaksalaisten karkotus ja kansanmurha on estänyt kolmannen maailmansodan syttymisen Euroopassa, ei tarkoita eikä siitä voida päätellä että se olisi hyvä tai edes tavoiteltava asia tai että ruukinmatruuna pitäisi asiaa positiivisena.
Anonymous,
En kiistänyt kulttuurievoluution olemassaoloa vaan meemiteorian soveltuvuuden sen kuvaamiseen. Evolutionistiset kulttuurintutkijat eivät erityisemmin nojaudu meemiteoriaan. Meemiteoria on käytännössä niin huono, että sen kannattajat lakkauttivat itse oman journalinsa. Meemiteorialla ei ole mitään tieteellistä asemaa. Kysymys on puhtaasta humpuukista.
Mitä tuohon esimerkkiisi tulee, niin sekin on aika huono. Esimerkiksi tuo muuntelu.
Biologisessa evoluutiossa kopioituja (geeni) muuttuu kopioitumisprosessissa täysin satunnaisesti. Biologinen evoluutio ei ole muuta kuin sitä että DNA:n kopioitumisessa tulee satunnaisia virheitä. Osa näistä virheistä tekee organismista "elinkelpoisemman", ja sellaiset virheet sitten leviävät muita paremmin. Mitään suuntaa tällä evoluutiolla ei ole. Luonto tai geenit eivät pyri mihinkään.
Geeni ei siis ole itsekäs, geeni ei pyri kopioitumaan, geeni ei pyri yhtään mihinkään. Tietyt geenit ja geeniyhdistelmät vain tuottavat toisia geenejä ja geeniyhdistelmiä elinkelpoisempia organismeja, ja nämä organismit menestyvät muita paremmin.
Tätä hämärtää se, että osa tutkijoista, kuten Dawkins, käyttää tarkoitushakuisen virheellistä kieltä. Geeni ei ole itsekäs, koska itsekkyys on toimijan ominaisuus eikä geeni ole mikään toimija. Toimijuuden heijastaminen geeneille on pahimman luokan kategoriavirhe. Dawkinsin ajattelussa on kysymys oikeastaan uskonnollisesta retoriikasta. Geenit ja meemit ovat Dawkinsin Jumala, joihin hän projisoi omaa ihmisyyttään.
Lainsäädännön muuntelu ei koskaan ole analogista geneettisen muuntelun kanssa. Lainsäädäntö muuttuu vain ihmisyksilöiden intentionaalisen toiminnan tuloksena eikä koskaan satunnaisesti. Kun lainsäädäntö muuttuu, kyse ei siis ole muuntelusta biologiselle evoluutiolle analogisessa mielessä.
Ihmisten toiminta ja kulttuurin kehittyminen (evoluutio) on intentionaalisen toiminnan eikä satunnaisen muuntelun tulosta, joten kulttuurievoluutio ei ole analogista biologisen evoluution kanssa. Koska kulttuurievoluutio ei ole analogista biologisen evoluution kanssa, kulttuurievoluution kuvaamiseen ei sovellu malli, joka olettaa kulttuurievoluution olevan analogista biologisen evoluution kanssa. Tämän vuoksi meemiteoria on joko täysin tai lähes täysin virheellinen malli.
Meemiteoriaa voikin soveltaa korkeintaan niiden kulttuuri-ilmiöiden tutkimiseen, jotka todella ovat analogisia biologisen evoluution kanssa. Tällöin meemiteorian ongelmaksi muodostuu se, että on olemassa hyvin vähän sellaisia kulttuurievoluutioon liittyviä ilmiöitä, joissa todella tapahtuu muuntelua samalla tapaa kuin biologisessa evoluutiossa.
Joka tapauksessa memetiikan pätevyysalue rajoittuisi näiden ilmiöiden tutkimiseen.
Teoksessa Evoluutio ja ihmisluonto mainitaan eräänä esimerkkinä ihmisten erilaiset tavat solmia kengännauhoja. Kengännauhojen solmimistapojen kehittymisen ja leviämisen tutkimiseen meemiteoria voisi olla sopiva työkalu, mutta voi olla, ettei tuollainen tutkimus olisi yhteiskuntatieteen näkökulmasta erityisen relevanttia.
Itse kuitenkin olen varma, että nämäkin "meemit" [kuten esim. kengännauhojen solmiminen], jotka näennäisesti näyttävät analogisilta biologisen evoluutioteorian geenin käsitteen kanssa, voivat tarkemmassa analyysissa paljastua epäanalogisiksi, jolloin meemiteoria on luonnollisesti täydellistä roskaa ja hukkakauraa.
Se, että etninen puhdistus, sudeettisaksalaisten karkotus ja kansanmurha on estänyt kolmannen maailmansodan syttymisen Euroopassa, ei tarkoita eikä siitä voida päätellä että se olisi hyvä tai edes tavoiteltava asia tai että ruukinmatruuna pitäisi asiaa positiivisena.
Siis kolmannenko maailmansodan syttymättä jääminenkö ei ollut hyvä asia?
Sammalkieli,
Evoluutio on prosessi, jossa informaation muuntelu testautuu kantajassaan olosuhteita vastaan. Missään ei mainita, että sen PITÄÄ olla satunnaista tai kulttuurievoluution analogista biologisen kanssa.
Jäätyminen on prosessi. Heliumin ja veden jäätyminen ja olosuhteet on erilaisia mutta prosessi sama.
Jos ihminen muuntelee eri eliöiden DNAta, niin onko kokonaisvaikutukset ekosysteemiin ennustettavissa seuraavan sadan vuoden säteellä? Ei. Tarkoituksellinen toiminta aiheutta myös satunnaisuutta koska systeemi on liian monimutkainen.
Lakeja laaditaan, viisi taloustieteilijää, joilla on seitsämän mielipidettä antaa suosituksensa, lobbarit vetää eri suuntiin, 10 puoluetta taas omiinsa, maailman taloustilanne, ministerin naisseikkailut. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, jonkinlaista tarkoituksellisuutta on havaittavissa mutta lopputulos ja sen todelliset, ei teoreettiset, seuraukset lähentelee jo nopan heittoa.
Geeni on selkeä kasa molekyylejä, mutta irrotettuna systeemistään, eliöstään, ekosysteemistä, se on vain kasa molekyylejä.
Samoin epämääräisempi meemi ei ole mitään irroitettuna kantajastaan ja kulttuurista. Mukana pitää olla koko perimä toimivassa solussa ja ekosysteemissä , sekä kulttuuriperintö toimivassa ihmisessa ja yhteisössä.
Evoluutio toimii biologiassa, kulttuurissa ja tietokoneiden muistissa kun ehdot täyttyy. Informaation kantajan ominaisuudet määrittää yksityiskohdat.
Kengännauhojen sidontatavat on kulttuurievolutiivinen valikoitunisprosessi.
Meemi on ehkä vertauskuvallinen apukäsite vääntää rautalangasta. Mutta kuten IM jossain mainitsi yksioikoisilla voi olla vaikeuksia ymmärtää vertauskuvia....;)
"Tätä hämärtää se, että osa tutkijoista, kuten Dawkins, käyttää tarkoitushakuisen virheellistä kieltä. Geeni ei ole itsekäs, koska itsekkyys on toimijan ominaisuus eikä geeni ole mikään toimija. Toimijuuden heijastaminen geeneille on pahimman luokan kategoriavirhe. Dawkinsin ajattelussa on kysymys oikeastaan uskonnollisesta retoriikasta. Geenit ja meemit ovat Dawkinsin Jumala, joihin hän projisoi omaa ihmisyyttään."
Pitäisiköhän sinun lukee kirja uudelleen ilman mitään mahdollisen agendasi värjäämiä lukulaseja. Minusta Dawkings aika selkeästi ilmaisi, että "itsekäs geeni" on kieli- tai vertauskuva. Geenit käyttäytyvät IKÄÄNKUIN itsekkäästi vertauskuvallisesti, vaikka "itsekkyys" on vain evoluutioprosessin tuottama ilmiö, joka muuten käsittääkseni on aika hyvin todistettu matemattisestikkin.
Ihmiset ovat kulttuurievoluution agentteja, meemien ja meemipleksien työkaluja. He toteuttavat vain meemien agendaa.
No näin. Jos meemeillä on jo agenda, niin nyt lähestytään ajatusta, että evoluutiolla on päämäärä, jolloin se olisi suunniteltua. Tässä vaiheessa olisi joko peräännyttävä, tai sitten vain uskottava Jumalaan.
Minusta demokratia on taysin yliarvostettu juttu, ihmisluonnon vastainen ja muutenkin keinotekoinen tsydeemi. Minun puolesta koko idea joutaa mennakkin.
SV, mita ideaa on kuolla kunniallisena ja loppuun asti humaanina? Kuollut on kuollut on kuollut eli haviaja ja haviajan kunnia ei kiinnosta ketaan. Muslimeja vastaan pelataan muslimien saannoilla, koska muita saantoja heille ei ole olemassa. Wall Streetin kultapossuihin eivat pade samat saannot kuin asuntovelallisiin. Elama ei ole reilua eika tasapuolista eika tule koskaan olemaankaan.
Antaa karusellin pyoria vaan, liikettahan ei voi pysayttaa mutta suuntaa voi koittaa vaihtaa.
Minusta demokratia on taysin yliarvostettu juttu, ihmisluonnon vastainen ja muutenkin keinotekoinen tsydeemi. Minun puolesta koko idea joutaa mennakkin.
Niin on Mariannen oikeus itse päättää kenen miehen kanssa harrastaa seksiä tai olla harrastamatta.
"ruukinmatruunalla on hyvin paha kutina siitä, että länsimainen sivilisaatio on astumassa - tai jo kenties astunutkin - demokratiasta oklokratiaan...Dekadenssin merkit ovat ilmassa, ja ne ovat sekularisaatio, yhteiskunnan brasilifikaatio upporikkaisiin ja rutiköyhiin, sekä syntyvyyden romahdus."
Alkuperäiseen aiheeseen: Kyllä tää kreikan heppu/heput on sosiologi. Vaikka käsite keksittiin myöhemmin, niin tapa tutkailla yhteiskuntien kehitystä on sama.
Vaarana tämmösessä on mustetahra-ilmiö, nähdään jotain mitä siellä ei ole tai vain muistuttavat jotain. Ja kun sitä puolustetaan tulisesti siitä tulee idologia. Tässä anakyloosi muistuttaa kommunistisen teorian historia käsitystä.
Jotain hahmoja ja lainomaisia samankaltaisuuksia on mutta oman pään sisäinen tulkinta ja lisämausteet tekee siitä minkä tahansa ideologian keppiheviosen.
Hmmm, lopulta lainaukseen IMmältä.
Olen optimisti joten uskoisin, että olemme länsimaissa laadullisesti uudenlaisessa murroskohdassa. Ketkä ei sopeudu nykyiseen kulttuuriin, tekevät henkilökohtaisen biologisen sukupuuton mutta jotkut ehkä jättävät kulttuurievoluutioon omia henkisiä jälkeläisiään, toiset sekä että.
Tiedon levitys on kaikille vapaata, tieteen kehitys eksponentiaalista, globaalit yritykset ajavat omia etujaan yli valtioiden. Länsi voi puolustaa itseään hyvinkin pienellä joukolla teknologian ja tieteen suomalla boostilla.
Kivuliasta heilahtelua ja kasvukipuilua näkyy, mutta en usko romahdukseen. Yksittäiset valtiot ehkä romahtelee ja tulee paikallisia takapakkeja, mutta uusia mutaatioita syntyy länsimaiseen "meemipleksiin" ja ne taas leviää.
Mitä muuta Kiinan huikea menestys on kuin Kiinalaisen ja länsimaisen meemipleksin yhteensulautuma?
Islamilainen maailma pelkää tätä "saastumista" ja siitä länsikulttuurin viha, mutta henkeä ei taida saada sullottua enää pulloon....
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Markku, mielenkiintoinen aasinsilta vaikka jaikin vahan hamaran peittoon. Tarkoitatko etta ihmiskunnan parittelulla ja demokratialla on jotakin tekemista keskenaan? Et taida pahemmin baareissa kayda?
Marianne, haluasit varmaan naisia halventavan ja sortavan diktaatorin nousevan valtaan?
Tai sellaisen, joka pitää vanhempia kyvyttöminä kasvattamaan lapsensa ja jonka mielestä lapset ovat valtion omaisuutta?
Jos ajattelet demokratian olevan yliarvostettua, niin yhtä hyvin jonkun mielestä, kenties sellaisen, josta voisi tulla diktaattori, naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus on ehdottomasti yliarvostettua ja raiskaus ei pitäisi olla edes rikos.
Tämä kaiketi oli Markun pointti.
Mitähän sääntöä eilismyöhäisiltainen toinen kommenttini loukkasi, vai katosiko se vain Googolin kitaan?
Kiistakapulainen said...
Hyvä Blogiemäntä,
tässäpä sinulle Kōan: "olet väärässä".
(ennenkuin suojaudut kilven taakse, muista Kōan).
Voiko Kaikkivaltias olla sinä, joka kyselet tyhymiä?
[RM:] SV, haluatko ihan oikeasti länsimaisen sivilisaation romahdusta ja sen tipahtamista islamin syliin?
Sinivihreä: "En todellakaan. Mutta en liioin usko, että näin tapahtuu sinun skenaarioittesi kautta."
Historia ei ole ympyrä, vaan spiraali; Me rakennamme Baabelin tornia; jokainen tuhoutunut valtakun on ollut edellistä korkeampi, mutta jokainen valtakunta tuhotaan niin kauan, kunnes kansalaiset uskovat, että pitää olla ihmisiksi (homo sapiens...)
Jokaisessa valtakunnassa on ollut viisaat näkijät, jotka ovat sanoneet, miten valtakunnan käy, jollei ymmärretä, että joka ikinen uusi ihminen tulee kouluttaa ihmiseksi. Kulttuuri ei ole geneettistä.
Tähän saakka joka ikinen valtakunta on ollut ajallinen, ja näin tulee olemaan siihen saakka, kunnes me ihmiset luomme valtakunnan, jossa kunnioitetaan viisautta ja jossa lapset kasvatetaan ihmisiksi.
Viisaassa valtakunnassa rahalla ei ole valtaa; Viisaat ihmiset pystyisivät koska tahansa luomaan valtakunnan, missä demokratia on viety päätepisteeseen; taivasten valtakunnaksi, missä kansalainen saa lisä-ääniä, kun hän kunnostautuu yhteiskunnallisesti;
Mutta poliitikointi tai rikastuminen ei lisäisi kansalaisen äänimäärää vaaleissa.
Valtakunnat sortuvat niin kauan, kun demokratiaksi sanotaan demokratian irvikuvaa, missä näennäisesti julistetaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, mutta joka todellisuudessa antaa rikkaille ja politikoille lähes täydellisen mielivallan.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tulee lopettaa mahdollisimman pian, ja korvata sen rehellisten kansalaisten äänioikeudelle, missä viisaat, ahkerat, rehelliset, keksijät, löytäjät, tiedemiehet jms saavat suuremman painoarvon kuin roistot, poliitikot ja muut rikkaat.
Meidän tulee ottaa oppia heiltä, jotka ovat säilyttäneet pisimpään valtarakenteensa. Juutalaisilta saadaan ymmärrys, että lapselta ei tule kysyä koulupäivän päätteeksi, mitä opit tänään, vaan kysykää häneltä:
Miten hyviä kysymyksiä kysyit tänään?
Onko koskaan ollut poliitikkoa, joka olisi kysynyt hyviä kysymyksiä? Vastaus:; Ei ole, koska poliitikoilla on puolueohjelma
En oikein usko että sudeettisaksalaiset karkotettiin sudeettialueilta sen takia että karkottajat olisivat ajatelleet näin: "Karkotamme sudeettisaksalaiset sudeettialueilta, koska näin ehkäisemme kolmannen maailmansodan".
Arvelen syyn olleen siinä että Neuvostoliitto miehitti valtasi Tsekkoslovakian. Neuvostokommunismiin kuului massiiviset väestönsiirrot. Sudeettisaksalaiset vaan kelpasivat syyllisiksi natsien tekoihin riippumatta siitä missä määrin he olivat natseja, kannattivat natseja tai osallistuivat natsien hirmutekoihin. Tsekkoslovakiaa ne karkotukset eivät kummoisesti ilahduttaneet koska maa joutui puna-armeijan miehitykseen ja Neukklan vasalliksi yli 40 vuoden ajaksi.
Mikäli länsiliittoutuneet olisivat vallanneet sudeettialueet ja koko Tsekkoslovakian ennen puna-armeijan saapumista niin tilanne olisi kaiketi ollut erityyppinen. Helpointa nyt olisi ollut liittää sudeettialueet Saksan osiksi kun siellä oli ollut saksankielinen enemmistö ennen sotaa ja Saksa oli ihan siinä vieressä.
Itse asiassa kylmä sota alkoi heti sodanjälkeisinä vuosina joten siitä lähtien pelättiin koko ajan kolmatta maailmansotaa yli neljänkymmenen vuoden ajan.
Sammalkieli: "Nykyaikaisen teknologian avulla rajavalvonta on helppoa, edullista ja tehokasta. Laittomat rajanylittäjät jäävät kiinni."
Sinun pitäis käydä kertomassa tuosta mm. Yhdysvaltojen etelärajalla ja lisäksi niille tuhansille ihmisille jotka työkseen / (tai sen ohella) rahtaavat ihmisiä konttikaupalla maista toisiin ympäri maailman.
Valvonta on epäilemättä edukasta ja tehokasta valvontajärjestelmiä kaupittelevien yritysten markkinointimateriaaleissa ja teknologialaboratorioiden tutkimuspöydillä, mutta tämä todellisuutemme toimii hieman eri säännöillä (ja kukkaronnöyrien pitelijöillä).
Vedäpä ne tehokkaan halvat systeemit vaikka koko suomen itärajan pituudelta huomioiden myös vesistöt. Ja niin että sieltä löytyy myös miesmassaa pysäyttämään ja ehkäisemään sitä rajanylitystä, eikä kyse ole vain kaupan kellosta, joka kilahtaa kun oven läpi kuljetaan. Jonkun pitäisi olla myös tiskin takana katsomassa tulijat. Ja tämä pätee vain aution maarajan ylitykseen. Entäs isommat vesistöt? Entäs varsinaiset rajanylityspaikat? Matkustusasiakirjaväärennökset?
Toki mm. tunnistusteknologia paranee koko ajan, mutta kun niin paranevat vastapuolenkin konstit. Se on varsinaista teknologian evoluutiota jossa osapuolet kilpailevat eloonjäännistään. Ja edelleen tuhansia ihmisiä kulkee rajojen yli laittomasti.
Teknologia varmasti antaisi mahdollisuudet vaikka läpivalaista jokainen ajoneuvo ja kulkuväline ja jokaikinen sataman kontti, mutta onko se realistisesti ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa mahdollista?
Ja mm. sotaleluistakin löytyy vaikka millaista tähtiensota kamaa, mutta jostain syystä maailman yleisimpiä sotavehkeitä taitavat edelleen olla kiinalaiset 3 dollarin AK-47 kopsut tai vastaavat.
Yksittäisten marjamummojen pysäyttämien saattaa olla helppoa, mutta entäs jos puhuttaisiin oikeasti tilanteesta, jossa motivoituneita tulijoita olisi ja paljon? Kyllä ainakin tuolla mualimalla silloin tunnutaan olevan helisemässä. Tehokkaimpia esteitä laittomaan rajanylitykseen tuntuvat olevan vaaralliset luonnonesteet ja rahanpuute ja silti jotkut pääsevät läpi.
- j
Markku, mielenkiintoinen aasinsilta vaikka jaikin vahan hamaran peittoon. Tarkoitatko etta ihmiskunnan parittelulla ja demokratialla on jotakin tekemista keskenaan? Et taida pahemmin baareissa kayda?
Miksi perustella vain demokratian ei-toivottavuutta sen ihmisluonnon vastaisuudella ja keinotekoisuudella, kuten sinä teit? Silloin, kun mitkään monimutkaiset keinotekoiset instituutiot eivät ole ihmisluonnon tiellä, järjestäytytään mafiatyylisiksi suku- ja heimoyhteisöiksi, joissa naiset on alistettu nyrkin ja (puu)hellan väliin ja heidän osanaan on olla koko elämä jonkun miespuolisen sukulaisen (yleensä isän tai veljen) ja avioliiton solmimisen jälkeen aviomiehen omaisuutta. Jos sinä haluat esittää perusteluita diktatuurin puolesta ja demokratiaa vastaan, sinun täytyy esittää jotain tarkempaa kuin demokratian "ihmisluonnon vastaisuus" tai "keinotekoisuus".
Ehkäpä oli yhdentekevää kuka niihin natsien tekoihin oli syyllinen, kunhan ne teot olivat kaikilla mielessä ja niille ylipäätään löydettiin syylliset rangaistaviksi. Ja samalla yhteiseksi viholliseksi. Nähdäkseni islam ei ole mainittavasti muuttuunt ainakaan muutamaan vuosikymmeneen, mutta se ollaan koettu yhä suuremmaksi uhaksi vain sitä mukaa, kun natsien uhka on muuttunut vähemmän uskottavaksi. Tämä on tuskin sattumaa.
"Siis kolmannenko maailmansodan syttymättä jääminenkö ei ollut hyvä asia?"
Markku ilmiselvästi tarkoittaa, että yksi "asia" tarkoittaa aina tapahtumaa, sekä mitä tahansa muuta tapahtumaa, minkä voidaan koskaan katsoa olevan suorasti tai epäsuorasti siitä johtuva tai siihen johtava.
Siis Markku, väitätkö nyt itse että juutalaisvainot olivat hyvä asia? Vai kiusallasiko täytät kommenttipalstaa läpivuotavalla johdonmukaisuudella?
Miksi islamilaisissa maissa anakykloosin pyörässä on vähemmän puolia? 1400 vuotta, ja ei yhtään ihmisoikeusvientiä harjoittavaa maata.
Post a Comment