To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Sunday, October 2, 2011

Duurissa ja mollissa

Ruukinmatruuna on ollut tekevinään havainnon, että fiftarimusiikki - siis se, joka oli suosittua 1950-luvulla sekä 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa - olisi jälleen tekemässä comebackia. Mikäpä se siinä, onhan se roots-musiikkia ja sukua bluesille ja countrylle. Mutta ruukinmatruuna toivoo, että samalla siihen ei sisälly brittiläisen alemman työväenluokan macho- ja väkivaltakulttuuria kuten silloin 1980-luvulla, vaan että kyseessä olisi pikemminkin amerikkalaisen 1950-luvun historianelävöittäminen. Sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla.

No. Suomi on perinteisesti ollut kovan kiven ja raskasmetallien maa, sekä kaivosteknologiassa että musiikissa. Tätä musiikinlajia leimaa särökitara, andante- tai allegro-rytmi sekä voimakas rumpukomppi ja basso. Mutta ruukinmatruuna teki päivänä muutamana havainnon. Lähes kaikki hard rockista ja heavy metalista sävelletään mollisävellajeissa ja vieläpä niin, että käytetään joko luonnollista mollia, doorista kirkkosävellajia tai sitten mollipentatoniaa. Luonnollinen molli luo hyvin armottoman ja kovan vaikutelman; harmoninen ja melodinen molli ovat raskasmetallin osalla harvinaisuuksia. Kaikki tärkeimmät hevanderibiisit ovat mollissa.

Ruukinmatruuna itsekin tarttui sitten omaan soittimeensa, kytki sen vahvistimeen ja laittoi ketjuun joukon ääntä manipuloivia elektroniikkalaitteita. Ja havainto oli juuri tuo: yliohjattu tai särjetty äänisignaali todella kuulostaa paremmalta, kun se on jo valmiiksi mollisävellajeissa. Duurissa vaikutelma ei ollut sama.

Ja samalla ruukinmatruuna koki satorin. Fiftarimusiikissa pyritään välttämään yliohjausta tai äänen särkemistä, mutta sen paikalla on kimeä twangi tai kaiku.

Ja suurin osa fiftarimusiikista sävelletään duurissa. Ruukinmatruunalle tulee mieleen täsmälleen yksi ainoa vähääkään merkittävämpi alku-rockin kipale, joka oli mollissa, ja se oli Bill Haleyn Thirteen Women - jonka sanat puolestaan ovat hyvin, hmm... irvokkaat. Ruukinmatruuna ei muista ensimmäistäkään rockabilly- tai alkurock-kappaletta, joka olisi mollissa. [Tai itse asiassa yhden, mutta onko tuo muka rockabillyä?] Ja syy on siinä, että särökitara ei kuulosta hyvältä duurissa.

On yksi poikkeus, ja se on punk. Ja siihen on syynsä. Aikoinaan keskiajalla joonista kirkkosävellajia (luonnollista duuria) pyrittiin välttämään, sillä sen hilpeyden kautta oli liian helppoa saada aikaan irstas tai rietas tunnelma. Ja punk tähtää juuri siihen! Punkin tavoitteena on juurikin irstaus, riettaus ja rivous. Monet alkuaikojen punk-yhtyeistä, varsinkin Sex Pistols, tekivät kappaleensa duuriin. [Ja tekevät yhä.]

Entäpä sitten muut roots-musiikin muodot? Niissäkin on duuri hallitsevassa osassa, ja niissä käytetään usein blues-skaalaa. Vaikka olisi kuinka kolkoista sanoituksista tahansa kyse, niin duurihan sieltä löytyy. Ehkä iloluonteinen melodia tasapainottaa morbideja sanoituksia. [Ja kuka niitä sanoituksia oikeasti kuuntelee saati miettii?]

Ruukinmatruuna on tekevinään jonkinlaisen yleistyksen: mikäli hyvä kappale on mollissa, sen takaa yleensä löytyy yliohjattu tai särökitara ja kyseessä yleensä on raskaamman puoleinen rock. Silloin mikäli hyvä kappale on duurissa, säröä tai yliohjausta käytetään hyvin vähän ja kyseessä on jokin kevyemmän tai melodisemman rock-musiikin kappale. Poikkeuksiakin toki on.

Mutta tässäpä kauniiksi lopuksi perisuomalainen kantrimetallisynteesi.

6 comments:

Kallu said...

Hevitalkoot. Riffejä mollista duuriksi.

Itse taas olen harrastusmielessä puuhannut pariin otteeseen päinvastaista. Siis noita vanhoja (liian) pirteitä duurikappaleita molliin, vahvalla säröllä ja alavireellä höystettynä :)

Ironmistress said...

Jepjep! Tuo oli mainio video, ja Anssi Kela todella näyttää tietävän, mistä puhui. Mutta kun kuuntelee Anssin omaa musiikkia, niin se tuntuisi vahvistavan ruukinmatruunan oman havainnon.

tikitys said...

Kyllä, ja särökitaran kanssa käytetään myös usein voimasointuja, joissa ei ole terssiä lainkaan, vaan pelkkä toonika ja dominantti, ja usein vielä toonika oktaavia ylempää. Ne eivät siis ole molli- tai duurisointuja vielä yksinään.

Tällainen yhdistelmä saa särösaundissa lisää potkua säröytymisessä syntyvien harmonisten komponenttien vuoksi.

Vaikka voimasoinnuissa ei terssiä olekaan, niin korva kuitenkin hahmottaa ne biisin kokonaisuuden, eli sävellajin perusteella molli- tai duurisoinnuiksi.

Harmonisesta säröstä on mukava pikku selostus täällä: http://apaja.dyndns.org/vintage/harmon3.htm

Ironmistress said...

Tikitys, juuri noin! Voimasoinnuthan ovat puhtaita kvinttejä, ja juuri siksi ne kuulostavat niin teräviltä.

Trankku- ja putkivahvarin ero sekä niiden vaikutus säröytymiseen selitetään tuolla linkissä varsin hyvin. Olennaista on, että yliohjattu putkivahvistin kompressoi signaalia (pyöristää huiput) ja transistorivahvistin puolestaan limittoi (leikkaa huiput pois). Putkivahvistimessa korostuvat Fourier-sarjan parilliset monikerrat, kun taas trankkuvahvistimessa parittomat.

Ero on helposti kuultavissa, ja siksi nykyään transistorivahvistimissa on mukana putkiemulaattoripiiri - muutoin ääni muuttuisi moottorisahamaiseksi.

Ötöpesän jengi said...

Tässäpä hieman rockabillyä Ruukinmatruunalle:

http://www.youtube.com/watch?v=6m091TZsODM

Ironmistress said...

Ruukinmatruuna katsoo ja nokittaa