Kamikaze

Japanin historia on hyvin mielenkiintoinen aihe, ja sieltä löytyy paljon kummallisuuksia ja outouksia, ja koko Japanin olemassaolo on ollut usein tantōn terällä. Ja yksi näitä outouksia on ollut kamikaze, 神風.

Ei, ruukinmatruuna ei tarkoita tässä viime sodan aikaisia tokkōtai-yksiköitä, siis itsemurhalentäjiä, vaan sitä alkuperäistä myrskyä, josta nuo tokkōtai-yksiköt saivat nimensä. Todettakoon, että kamikaze oli laivaston termi; armeijan yksiköt käyttivät nimeä taiatari.

1200-luvun lopulle tultaessa Japani oli sisäisissä vaikeuksissa. Gempei-sodassa oli käynyt täsmälleen kuten Ruusujen sodassa tulisi käymään 300 vee myöhemmin: Minamotot olivat kukistaneet Tairat, jonka jälkeen Minamotot alkoivat nirtsimään toisiaan, ja shōgunin arvonimen itselleen ottanut Minamoto Yoritomo oli lopulta murhauttanut veljensä Yoshitsunen, Japanin klassisen samuraiajan ehkä tunnetuimman ja lahjakkaimman kenraalin. Mutta ennenkuin Yoritomo oli ehtinyt vakiuttaa valtansa, hän otti ja putosi hevosen selästä ja kuoli. Häneltä jäi jälkeen poika, Yoriie, joka jäi nyt enonsa Tokimasa Hōdzōn kasvatettavaksi. Pahaksi onneksi Hōdzō oli Tairan sivuhaara, jolla oli huomattavasti hampaankolossa Minamotoja kohtaan. Eno perusti shikkenin viran valvomaan nukkehallitsijan (keisarin) nukkehallitsijaa (shōgunia). Eno kuitenkin pelasi Yoriien ja hänen nuoremman veljensä Semmanin toisiaan vastaan, ja järjesti Yoriien nuoren pojan Ichimanin murhan. Lopulta kaikki Minamotot oli murhattu, ja valta oli tiukasti Hōdzōn suvun käsissä. Vuoteen 1207 mennessä koko Minamoton suku oli tuhottu - aivan kuten he itse olivat tuhonneet Tairan suvun 1185 - ja Hōdzōn suvun Kamakura-shogunaatti, ja sen hallitus, bakufu, alkoi. Mutta maata hän ei saanut rauhoitettua. Gempei-sodassa ryöstämään, polttamaan ja tuhoamaan tottuneet samurait ryöstivät, polttivat ja tuhosivat nyt toisiaan, ja väkivaltaa pidettiin kunniakkaana tapana ratkoa henkilökohtaisia riitoja. Keisari oli käytännössä pelkkä nukkehallitsija.

Todettakoon, että sana shōgun (将軍) tarkoittaa yksinkertaisesti "kenraali" tai pikemminkin "generalissimus". Täysi arvonimi on 征夷大将軍, sei-i taishōgun eli "ainuja nujertava suuri generalissimus". Arvo oli ollut poissa käytöstä 800-luvulta lähtien, jolloin ainut oli ajettu Hokkaidōn saarelle. Shikken (執権) tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "holhoojahallitus" - shōgunit olivat tuolloin joko lapsia tai heidät pidettiin tietoisesti pelkkinä nukkehallitsijoina. Bakufu (幕府 ) tarkoittaa puolestaan sanatarkasti "komentotelttaa" - kyseessä oli "telttahallitus" eli shikkenin johtama sotilasjuntta.

Kamakura-kautta pidetään Japanin keskiajan alkuna - myös sitä seuraava Muromachi-kausi lasketaan keskiaikaan. Kamakura-kauden sanotaan myös aloittaneen Japanin feodaalisen kauden. Silloin keisarilla ja hovilla oli käytännössä vain seremoniallinen asema. Samurai-aatelisto piti käsissään todellista valtaa niin sotilaallisissa kuin siviiliasioissakin. Kamakura-kaudella buddhalaisuus tuli suosituksi Japanissa. Voi olla että epävarmat ajat, jatkuvat sodat, väkivalta ja pessimismi saivat ihmiset etsimään lohdutusta lupauksista kuolemansa jälkeisestä elämästä. Uudet lahkot, zen ja jōdō-shinshu, keräsivät kannattajia. Zen-buddhalaisuus sai kannattajia etenkin sotilasluokan keskuudesta.

Mutta Japanilla oli ongelmanaan iso läntinen naapuri. Japanin suhteet Kiinaan olivat katkenneet 900-luvun puolivälissä, kun Heian-hallitus sulkeutui ja keskittyi sisäisiin asioihin, ja Kiinaa vallinnut Tang-dynastia heikkeni ja luhistui. Välit Tangia seuranneen Songin kanssa olivat huonot. Vähäistä kaupankäyntiä häiritsivät japanilaiset merirosvot (wako). Ja kaiken kukkuraksi vuonna 1268 tuli tieto vallan vaihdoksesta Beijingissä: mongolit olivat valloittaneet lopullisesti Kiinan, ja Song oli saanut tehdä tilaa Yuan-dynastialle.

Mongolikeisari, Kublai-kaani, joukkoineen hallitsi nyt Kiinaa, ja halusi myös Japanin alistuvan valtaansa. Hän lähetti lähettiläänsä Kamakuraan vaatien "Japanin kuningasta" alistumaan vasallikseen - aivan kuten Korealle oli käynyt. Japanilaiset eivät olleet huvittuneita. Bakufu totesi Kore wa Nippon desu! ja lähettiläät palasivat kotiin tyhjin toimin. Palasivat kuitenkin, sillä kovin usein samanlaisista ultimaatumeista oli lähetetty lähettiläät kotiin ilman päätä.

Mutta shikken Tokimune Hōdzō oli nyt lirissä. Hän tiesi, että kaani kokosi valtavaa armadaa pään menoksi, sillä mongolit ottivat väkivalloin sen, mitä eivät rauhallisesti saaneet. Tokimune keskusteli nyt keisarin ja lähipiirinsä kanssa että mitä pitää tehdä. Hän tiesi mongolien maineen ja Korean karun kohtalon ja tiesi, etteivät mongolit antaisi armoa voittaessaan, mutta hän myöskään ei halunnut antautua suosiolla. Niinpä Tokimune lähetti kohteliaasti mutta päättäväisesti kaanin lähettiläät kerta toisensa jälkeen tyhjin käsin takaisin 1269 ja 1271 - ja vuonna 1272 hän ei antanut lähettiläille lupaa rantautua Kyūshūlle. Keisari olisi halunnut heittää hanskat tiskiin ja antautua, mutta hävittyään Dzōkyū-sodan 1221, keisarilla ei ollut sananvaltaa muualle kuin shintō-rituaaleihin.

Niinpä shikken Tokimunen johtama bakufu määräsi kaikki daimiot, joilla oli läänityksiää Kyūshūn saarella - siis sillä Japanin pääsaarella, joka on lähinnä Koreaa - palaamaan kotiinsa ja varustautumaan, ja niinpä Kyūshūn joukot mobilisoitiin. Lähettiläät ja vakoojat Kiinasta ja Koreasta kertoivat huolestuttavia uutisia: kaani mobilisoi armeijaansa.

Keisari puolestaan totesi että s'oon ny korkeemmas käres, totesi että kun kenraali on saanut valtuutensa, hallitsijan ei tule sotkeutua sodanjohdollisiin kysymyksiin ja vetäytyi hovinsa kanssa rukoilemaan, antaen Tokimunelle täydet valtuudet johtaa Japanin armeijaa Lännen barbaareja vastaan.

Ja hyökkäys sitten myös tuli. Syksyllä 1274 Yuan-dynastian laivasto lähti, mukanaan 15 000 mongoli- ja kiinalaissoturia sekä 8000 korealaista, 300 isolla ja noin 400-500 pienemmällä laivalla Koreasta kohti Japania. Mongolit valloittivat Tsushiman ja Ikishiman saaret, ja hävittivät ne perinteiseen mongolityyliin, riehuen saarilla kuin mongolilauma. Ja tämä armada sitten saapui Hakatanlahteen 19. marraskuuta 1274. Hakatanlahti on hyvin lähellä Dazaifun kaupunkia, joka oli Kyūshūn silloinen pääkaupunki. Nykyinen Fukuokan kaupunki on rakennettu Hakatanlahden perukkaan.

Mutta japaninsamuraitkaan eivät olleet toivottomia eivätkä toimettomia. Seuraavana päivänä alkoi Bun'ei no eki (文永の役), eli Hakatanlahden ensimmäinen taistelu.

Mongolit olivat oivallista kevyttä ratsuväkeä, mutta heillä oli kaksi heikkoutta. Ensimmäinen oli kyvyttömyys valloittaa linnoja ja linnoitettuja kaupunkeja, ja tämä pelasti Unkarin kumissilta. Toinen heikkous oli merisota, josta he ymmärsivät suunnilleen yhtä paljon kuin glasgowilainen itikka Beijingin yöelämästä.

Mutta he tekivät maihinnousun, ja vastaanottokomitea oli valmiina. Molemmat armeijat olivat toisilleen uppo-outoja; japanilaiset eivät milloinkaan olleet kohdanneet mongolien kaltaista järjestäytynyttä, kurinalaista ja organisoitunutta armeijaa - eivätkä mongolit japanilaisten kaltaista fanaattista ja armotonta vihollista. Ensialkuun japanilaiset olivat toivottomasti alakynnessä - heidän jousensa olivat heikompia kuin mongolien, ja he käyttivät jousimiehiään tarkka-ampujina kun taas mongolit ampuivat nuolikuuroja yhteislaukauksna. Mongolit käyttivät myös raketteja ja käsikranaatteja - tämä ilmenee japanilaisista kuvakääröistä - ja heidän jalkaväkensä taisteli piikkifalangissa. Mutta japanilaiset olivat vahvasti panssaroituja ja heidän tappionsa olivat vähäiset, ja rikkonaisen maaston vuoksi mongolit eivät kyenneet käyttämään parasta asettaan eli kevyttä ratsuväkeä japanilaisten saartamiseen. Japanilaiset eivät antaneet millimetrin vertaa periksi. Lopulta mongoleilta loppuivat nuolet ja japanilaiset alkoivat tässä vaiheessa muistuttaa piikkisikoja. Heidän tachinsa olivat kaataneet lukuisia mongoleja ja kiinalaisia. Ilta laskeutui ja päivä päättyi ratkaisemattomana. Mongolit vetäytyivät laivoilleen.

Kukaan ei tässä vaiheessa vielä huomannut horisontissa olleita cirruksia, jotka pian kasautuivat cirrostratukseksi. Ilta oli pimeä.

Keisarin rukouksiin oli vastattu. Seuraavana yönä - 20/21.11. 1274 taifuuni iski Japanin saarille. Yöllä nousi myrsky, jonka voidaan arvioida olleen noin luokkaa 11-12 boforiasteikolla mitaten.

Ja nyt realisoitui mongolien täydellinen ymmärtämättömyys merisodasta. He olivat lähteneet merelle parhaaseen taifuuniaikaan - jolloin kalastajat ja kauppamerenkulku pysyttelee visusti lähellä satamia tai vetävät aluksensa kuiville. Kaupan päälle suuri osa laivoista oli pakko-otettuja tasapohjaisia kiinalaisia joki- ja rannikkoaluksia, joiden merikelpoisuus oli vähän niin ja näin. Hakatanlahti aukeaa merelle muodostaen pussin, jossa seiche-aalto pääsee iskemään oikein kunnolla. Se on kaupan päälle matala lahti, joka merkitsee, että aallot ovat lyhyitä, hakkaavia ja ne murtuvat sensijaan että ne lainehtisivat nätisti - jo pelkästään vuoroveden vaihtelu on siellä 2 m. Havaittuaan sen, mongolit pyrkivät avomerelle turvaan, etteivät olisi ajautuneet rantaan ja haaksirikkoutuneet. Ja tuona yönä mongoleilla oli pahempi vihollinen kuin japanilaiset ja se oli hirmumyrsky. Ja myrsky onkin sellainen vihollinen, joka on armottomampi kuin samurain tachi. Kublai-kaanin laivasto menetti tuona yönä liki 200 laivaa. Myrsky raivosi neljä päivää. Ja viidentenä japanilaiset iskivät takaisin. Heidän pienet purjeveneensä olivat tuossa säässä vikkelämpiä ja merikelpoisempia kuin mongolien isot alukset, ja japanilaiset valtasivat monta mongolien laivaa. Mongolit menettivät liki 20 000 miestä ja kotiin nilkuttivat vain rääppeet tuosta mahtavasta armadasta.

Lienee tarpeetonta mainita, että Kublai-kaani ei ollut huvittunut tapahtuneesta. Häntä oli nöyryytetty - ja mikä pahinta, nöyryyttäjänä ei ollut suinkaan vihollinen, vaan luonnonvoimat. Hän katkaisi päät niiltä alaisiltaan, joita hän piti syyllisinä taifuuniin, ja alkoi varustaa uutta armadaa uuteen valloitusyritykseen.

Kublai-kaanin aikana valtakunta ulottui Kiinasta Itä-Eurooppaan. Hän antoi tärkeimmälle kenraalilleen Aran-kaanille tehtäväksi Japanin valtauksen.

Kublai-kaani päätti jättää muut valmistusretket sikseen ja alkoi kiinalaisia alamaisiaan hyväksi käyttäen kokoamaan uutta laivastoa uppiniskaisen Japanin valtaukseen. Hän halusi suurimman laivaston, minkä maa päällään on kantanut. Mutta Kublai määräsi massiivisen laivaston tehtäväksi vain vuodessa, vaikka siihen olisi pitänyt käyttää 2-5 vuotta. Sen vuoksi valloitusyritykseen konfiskoitiin kiinalaisilta suuri määrä merenkulkuun sopimattomia, tasapohjaisia jokilaivoja. Toukokuussa 1281 tuo uljas armada oli valmis uutta yritystä varten.

Sillä välin japanilaiset eivät olleet suinkaan olleet toimettomina. He olivat rakentaneet Kivivallin (石塁, Sekirui) Kyūshūn rannikolle. Tuo valli oli kaksi metriä korkea ja niin leveä, että sen päällä pystyi ratsastamaan. Osia siitä on yhä jäljellä. Tämän vallin tehtävänä oli pysäyttää invaasiot jo rantahietikolle. Kaikkialla taottiin miekkoja, keihäitä ja nuolenkärkiä sekä valmistettiin jousia ja haarniskoita. Uusi invaasio saattoi tapahtua milloin tahansa.

Yuanin lähettiläät saapuivat syyskuussa 1275 ja vaativat Japanin ehdotonta ja välitöntä antautumista. Tällä kerralla shikken Tokimune oli itsevarma. Lähettiläät vietiin Kamakuraan ja heidät mestattiin. Kublai-kaani sai vaihtarina lähettiläiden irtopäät. Sama toistui 1279 ja 1280. Keisari päätti sitten vetää henkivallat mukaan Pyhän Yamaton, Fuson ja Shikishiman hengen puolesta. Kaikissa temppeleissä kautta maan rukoiltiin lakkaamatta.

Ja hyökkäys sitten tulikin. Kublai-kaani päätti lähettää toukokuussa 1281 kaksi valtavaa laivastoa Japanin kimppuun. Toinen, 900 laivaa ja 40 000 korealaista, kiinalaista ja mongolien omaa sotilasta lähti Masanista kohti Kyūshūa. Toisessa, vielä valtavammassa armadassa, oli 3500 alusta ja liki 100 000 miestä. Korealainen laivasto, "Itäinen taisteluosasto" valtasi Tsushiman. Sillä välin kiinalainen laivasto, "Eteläinen taisteluosasto" oli iskenyt Ikishimaan ja edelleen kohti Kyūshūa. Tällä kertaa he kohtasivat muurin, ja sen takana äkäisiä samuraijousimiehiä. Japanilaiset tunsivat nyt vihollisensa, ja totesivat, ettei heille sovi osoittaa tippaakaan ritarillisuutta. Lopulta mongolit yrittivät uudelleen Hakatanlahdella.

Mongolilaivasto saapui kahtena aaltona. Ensimmäisenä saapui Itäinen taisteluosasto, 21. kesäkuuta 1281. Maihinnousu tehtiin lähelle sitä paikkaa, mikä oli edelliskerralla epäonnistunut. Tämä Kōanin taistelun (弘安の役, Kōan no eki) nimellä tunnettu maihinnousu epäonnistui - samurait odottivat mongoleita muurin takana ja ampuivat heitä sieltä, ja tekivät vastaiskuja kevyempien mongolien kimppuun. Seuraavana yönä japanilaiset hyökkäsivät veneillä mongolien kimppuun, ja tottumattomina lähitaisteluun ja varsinkin laivan kannella, he päättivät vetäytyä Tsushimaan, odottamaan isompaa Eteläistä taisteluosastoa.

Se saapuikin 16.7. 1281, ja valtava armada parkkeerasi Hakatanlahdelle 12.8. 1281. Japanin kohtalo näytti sinetöidyltä.

Mutta jälleen keisarin rukoukset olivat tuottaneet tulosta. 15.8. 1281 iltapäivällä taivas synkkeni muutamassa tunnissa. Kamikaze - jumalten tuuli - eli suomeksi sanottuna hirmumyrskyluokan taifuuni, oli saapunut.

Taifuuni, jonka voimakkuudeksi on arvioitu jopa 15 boforia, raivosi kaksi vuorokautta. Se iski hirvittävällä voimalla mongolien laivastoon. Mastot murtuivat, laivat paiskautuivat toisiaan vastaan, ne menettivät peräsimiään ja monet kertakaikkiaan keikahtivat kumoon. Tuho oli hirvittävää. Mongolit menettivät liki 4000 laivaa ja 100 000 miestä - ne, jotka eivät hukkuneet ja pääsivät rantaan, kuolivat japanilaisten miekkoihin. Japanilaiset eivät ottaneet vankeja - he tiesivät, etteivät mongolitkaan ottaisi.

Jokin aika sitten Hakatanlahdelta löydettiin laivanhylky, joka liittyy tähän myöhempään taifuuniin. Kävi ilmi, että alus oli ollut kiinalaisperäinen, tasapohjainen laiva, joka on hyvä jokialus ja mainio maihinnousua ajatellen, mutta joka kertakaikkiaan ei vain ole avomerikelpoinen eikä varsinkaan taifuunikelpoinen. On mahdollista, että Kublain laivaston rakentaneet kiinalaiset rakennusmiehet tarkoituksella sabotoivat kyseisen laivaston laivat rakenteiden osalta niin, että laivat olivat myrskyissä käytännössä uivia ruumisarkkuja. Tiedämme, että ne hajosivat ja upposivat helposti myrskyisällä säällä - jos kaupan päälle niissä oli vielä tietoisesti laivojen tukirakenteisiin tehtyjä ja piilotettuja rakennevikoja, niin kiinalaiset nöyryyttivät mongoleita todella pahemman kerran. Sanottiin, että japanilaiset saattoivat kävellä Hakatanlahden poikki Fukuokasta Hashimaan pelkän kelluvan romun päällä kastelematta jalkojaan, ja monet vuotavat japanilaistalot paikattiin nyt rantaan ajautuneilla tammi- ja setrilankuilla.

Mongolivaltakunta ei oikeastaan enää toipunut henkisesti tuosta nöyryyttävästä sotilaallisesta katastrofista. Kublai-kaani yritti vielä 1284 koota uutta armadaa, mutta etelässä alkaneet rettelöt nujersivat hänet, ja kuoli pian tapahtuneen jälkeen. Ei mennyt kauan, kun myös kiinalaiset nousivat Kiinan uuden Ming-dynastian johtolla menestyksellä mongolien valtaa vastaan. Samaan aikaan eurooppalaiset aloittivat vastahyökkäyksen mongoleja vastaan, mamelukit nöyryyttivät heitä - ja koko mongolivaltakunta alkoi muutenkin rapautua, luhistua ja hajota.

Voittoisa Tokimune Hōdzō omistautui nyt voittonsa jälkeen Japanin jälleenrakennukselle ja vetäytyi luostariin. Hänet julistettiin kuolemansa 1284 jälkeen boddhisattvaksi.

Mongolihyökkäyksillä oli Japanissa monta vaikutusta. Tärkein oli se, että japanilaiset kokivat nyt olevansa jumalten valittu kansa, ja heistä muodostui yksi yhtenäinen kansakunta. Olivathan itse jumalat lähettäneet kahdesti kamikazen, jumalten tuulen, ja tuhonneet mongolien laivaston Myös luostarit ja temppelit saivat vaikutusvaltaa. Keisarista tuli yhä enemmän pelkkä symbolinen keulakuva, ja Kamakuran bakufu hallitsi nyt maata. Mutta varustelut olivat kiristäneet verot tiukoiksi, ja bakufun - sekä shikkenin - valta alkoi järkkyä. Hōdzōjen bakufu kaatui lopulta 1331 Kemmu-restauraatioon, jolloin keisari sai tarpeekseen koko sotilasjuntasta.

Mutta paljon vakavammat seuraukset olivat Mongoliassa - ja Kiinassa. Japanin valloituksen epäonnistuminen johti siihen, että kaani velkaantui korviaan myöten. Mongolit olivat oivallisia ratsumiehiä, mutta surkeita talousmiehiä, ja kuitatakseen velat kaanin piti pudottaa valuutan arvoa. Tämä taas johti inflaatioon. Tämän kuitatakseen Kublai joutui nostamaan veroja, mikä johti kasvavaan vastakkainasetteluun verovapaiden mongolien ja ankarasti verotettujen kiinalaisten välillä. Mutta pahinta oli, että epäonnistuminen rikkoi myytin mongolien voittamattomuudesta ja paljasti heidän heikkoutensa - täydellisen ymmärtämättömyyden merisodasta sekä heikon kyvyn hyökätä toisaalta linnoituksia vastaan ja toisaalta lähitaistelun vahvasti panssaroituja vihollisia vastaan.

Seuraavan kerran kamikazesta kuulemme liki 700 vuotta myöhemmin, mutta se onkin jo toinen juttu.