Siellä muuan puoskari kohensi erään naisen peppua ruiskuttamalla sinne sementtiä, mineraaliöljyä, pikaliimaa ja renkaanpaikkausainetta. Kauneuskirurginen operaatio meni pieleen, ja uhri joutui teholle. Morris on pidätetty Fort Lauderdalessa luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta. Kyseinen puoskari on itse tapaus, jollaisista on tapana käyttää nimitystä "she-male". Tai vaihtoehtoisesti palloukko.
30-vuotias Oneal Ron Morris, joka omassa kuvassaan on ilmeisesti kiinteyttänyt omaakin peppuaan jonkin verran, on nyt syytteessä tapon yrityksestä. Todettakoon, että sementti, moottoriöljy ja renkaanpaikkausaine kuivuvat yhdessä hieman silikonin kaltaiseksi kiinteähköksi mutta jonkin verran elastiseksi mömmöksi. Morris oli sekoittanut sementtiä, moottoriöljyä ja Fix-A-Flat -renkaanpaikkausainetta ja struutannut sitä sitten
Ruukinmatruuna tietää, että lääketieteellä ja varsinkin kosmeettisella kirurgialla on oma alamaailmansa, ja tapaus Morris on sieltä miedommasta päästä. Yhtä kaikki,
Kauneuskirurgiaan - ja varsinkin luvattomaan kauneuskirurgiaan - liittyvät riskit ovat melkoisia. Helmikuussa 20-vuotias brittiopiskelija Claudia Aderotimi kuoli philadelphialaisessa hotellihuoneesta samanlaisen operaation aiheuttamiin komplikaatioihin. Tammikuussa valelääkäri nimeltä Whalesca Castillo pidätettiin New Yorkissa; hän pyöritti ikiomaa valeklinikkaa, joissa halukkaisiin naisiin ruiskutettiin peppuun ja/tai rintoihin ikkunantiivistyssilikonia. 2010 puolestaan Miamissa Ana Josefa Sevilla joutui syytteeseen samanlaisesta rikoksesta kun eräs hänen
Pepunkohennuskirurgiasta on tullut ilmeisen suosittua Yhdysvalloissa, jossa monet naiset haluavat olla yhtä kurvikkaita kuin Jennifer Lopez, Beyonce ja laulaja Nicki Minaj. Varsinkin afroamerikkalaisten naisten keskuudessa iso takamus tuntuu olevan valttia. (Does my bum look big in this?)
Silti amatöörien käsissä tällainen operaatio on vähän kuin pelaisi venäläistä rulettia. Antaa kuitenkin aivan uuden merkityksen sanonnalle "betoniperse".


8 comments:
Etkös sinä ollut sitä mieltä, että valelääkäreiden olisi syytä antaa jatkaa ammatissaan?
Edelleen olit sitä mieltä, että lääkärin ammattia ei pitäisi olla lisensoitu.
Tomi, rajansa kaikella.
Minun mielestäni on ihan mielenkiintoinen näkökohta se että lääkärin ammattia voi harjoittaa edelleen ilman mitään tutkintoa. Pätevyyteen ei siis tarvita tutkintoa. Sama juttu ihan missä tahansa ammatissa. (Tosin en nyt viittaa ko. olevaan tapaukseen)
On tottakai ymmärrettävää, että lääkärin etiikka on paljon korkeampi kuin vaikkapa ohjelmoijan, koska lääkäri on tekemisissä ihmisten hengen kanssa, ja siksi lisenssi on tae sille, että lääkäri on vastuullinen.
Siitä huolimatta on hyvä vähän kysyä itseltään että kuinka lääkäriuskovaisia olemme? Välillä kun tuntuu että lääkärit ovat suurin auktoriteetti tässä maassa. Olen käynyt monenlaisella lääkärillä ja täytyy sanoa, että suinkaan kaikki eivät ole olleet jumalankaltaisia.
Tavallisen lääkärin työ on pitkälti diagnosoimista. Vaikka diagnoosi on tietoon perustuvaa loogista päättelyä, ei se silti suinkaan tarkoita että päättely olisi aina oikea tai totuudellinen, koska lääketieteellinen tieto on epätäydellistä.
Muodollisella koulutuksella varmistetaan vähintäänkin se, että sen saanut asiantuntija ainakin tietää mitä hänen pitää tietää, vaikka olisikin unohtanut osan opiskelemistaan asioista. Itseoppinut voi luulla helposti osaamisensa rajoista kaikenlaista.
Laihdutuskuurisi meni siis harakoille. Nyt onkin leveä takamus muotia!
MRSAn osuutta bimbojen touhuihin epäilen vahvasti, koska likaiset jenkkisairaalat ovat MRSAta täynnä, ja lähde on siis sairaala eikä epämääräinen hotelli.
MRSA pyrkii ponnekkaasti myös ruokaketjuun. Mutta siitä, että eläinaktivistit ovat tartuntavaarassa, ei puhuta.
MRSA+ H1N1 tappoi tehokkaasti terveitäkin.
"Edelleen olit sitä mieltä, että lääkärin ammattia ei pitäisi olla lisensoitu."
Neurootikot eivät itse ymmärrä, että heillä on keskenään ristiriitaisia mielipiteitä ja paikkaavat tämän olemalla tuuliviirejä. Neuroottisuus paranee iän myötä tai sitten ei. Paranemisprosessi näkyy poliittisten näkemysten (jotka ovat neurooseja) liukumisena aiemmasta.
RM mieltää itsensä neuroottisesti konservatiiviksi, mutta kannattaa yltiöliberaalejakin ajatuksia: liberaali huumepolitiikka, yltiöliberaali lääkärien lisensointipolitiikka, inhoaa kokoomuskonservatiiveja ja mitä näitä onkaan. Tilanteen mukaan keksityt latteudet "rajansa kaikella", vihollisprojektiot ja tiukat takinkäännöt pitävät RM:n satuperäisen sankarihahmon minäkuvan koossa: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/3/39/Suomineito.jpg/439px-Suomineito.jpg
Muut näkevät RMssä presidenttiehdokas Paavo Väyrysen: mitä Paavo ei tiedä, sen hän keksii. Eikä ne konservatiivit arvot koske häntä itseään.
Olen minäkin kuolemaa katsonut silmästä silmään, mutta se oli sekä omaa tyhmyyttäni että huonoa tuuria.
Ano, kerro lisää itsestäsi!
Rahakas ammatti vetää piiriinsä sekä ahneuden motivoimia että sellaisia, jotka haluavat oikeasti parantaa ihmisiä. Luultavasti hyvä valelääkäri voisi olla parempikin kuin huono oikea, mutta lääketieteellistä pätevyyttä on paha osoittaa ilman virallista tutkintoa.
Arttu: "Välillä kun tuntuu että lääkärit ovat suurin auktoriteetti tässä maassa."
Eihän se niin ole: Mitä pitemmälle lääketiede kehittyy, sitä enemmän syntyy mitä idioottimaisimpia vaihtoehtohoitoja. Lääkäri ja pappi, kaksi ammattia, joissa maallikko tietää enemmän kuin koulutettu.
Post a Comment