Vanha roomalainen resepti pitää proletares hiljaisena oli panem et circenses eli leipä ja sirkushuvit. Orjatyölle perustuneessa Rooman valtakunnassa oli valtava määrä vapaata köyhälistöä, jolle ei ollut mitään käyttöä, mutta jotka olivat hyvin räjähdysherkkää ainesta ja kansankiihottajille altista. Koska orjatyö ei luo keskiluokkaa eikä ostovoimaa, ja vauraan yläluokan tarpeet tyydyttyvät nopeasti, eikä proletariaatilla ollut juurikaan toiveita sosiaalisesta kiipeämisestä, fiksut poliitikot keksivät keinon sen kurissapitoon.
Se oli sosiaaliturva ja viihde - leipä ja sirkushuvit. Ja tämä vanha hyväksi koettu konsti toimii tänäkin päivänä: yksi tärkeimpiä syitä, miksi Euroopan maat eivät romahda sisällissotaan vaikka köyhälistö kasvaa jatkuvasti, on sosiaaliturva.
Ja sirkushuvitkin osataan, sillä mitäpä muuta urheilu ja viihde ovat kuin sirkushuveja? On julkinen salaisuus, että jääkiekkoa mennään katsomaan tappeluiden vuoksi; itse peli on useimmille sivuseikka, toki jokin Granlundin ilmaveivi puhuttaa vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Samoinhan oli jo antiikin Roomassa: proletariaatti ei ikinä saanut kyllikseen verestä - niin gladiaattoriareenoilla kuin kilpa-ajoissakin. Kuuluisat gladiaattorit ja aurigat olivat kansallissankareita.
Mutta raja pööbelin ja snobien välillä ei kulje tulotasossa. Se kulkee asenteessa. Hesari nimittäin tiesi kertoa, että ylemmät luokat inhoavat tosi-TV:tä kun taas pööbeli rakastaa katsoa sitä.
Jälleen olemme samassa tilanteessa kuin Roomassa ennenmuinoin. Yläluokka tykkäsi käydä katsomassa teatteria ja kuunnella musiikkia, kun taas munerae, ad bestias ja ludi circenses olivat proletariaatin huveja. Vertaa oooppera, klassinen musiikki ja teatteri kontra jääkiekko, formulakisat ja tosi-TV. Täsmälleen sama jako on olemassa tänäkin päivänä.
Sosiaalinen asema näkyy myös siinä, miten televisiota katsotaan. Television summittainen katselu paremman tekemisen puutteessa ja television pitäminen auki muiden askareiden taustalla on tutkimuksen mukaan tyypillisintä nuorille ikäryhmille. Televisionkatselun tärkeydestä ja intensiivisestä katselutavasta on käytössä termi "sohvaperunafaktori". Se ilmaisee televisionkatsomisen ja sosiaalisen aseman korrelaation. Kouluttamattomat alle 35-vuotiaat katsovat televisiota kaikkein eniten, jopa enemmän kuin ahkerina televisionkatsojina tunnetut eläkeläiset.
Paljon televisiota katsovat ovat poliittisesti passiivisia. Runsas televisionkatselu näkyy jopa äänestyskäyttäytymisessä nukkuvien puolueen suosimisena. Tämä ei ole edes yllättävää. Sen jälkeen kun ruukinmatruunan pirunsilmä pimeni, uutta ei ole hankittu tilalle, ja jäljet näkyvät. Televisiota ei turhaan kutsuta lamauttimeksi: se kertakaikkiaan kytkee aivot pois päältä. Ruukinmatruunan kirjahyllystä löytyy Neil Postmanin kirja Huvitamme itsemme hengiltä ja se on 2010-luvulla aivan yhtä ajankohtainen kuin 1980-luvullakin.
Tutkimuksen tekijä, dosentti Semi Purhonen ei kuitenkaan pidä television poliittisesti passivoivaa vaikutusta yhtä hälyttävänä kuin pohjoisamerikkalaista yhteiskuntaa analysoinut sosiologi Robert Putnam. Putnamin pääväite, jonka mukaan viihteellinen televisionkatselu on keskeinen syy niin sanotun sosiaalisen pääoman rapautumiseen, ei Purhosen mukaan sellaisenaan päde Suomessa. Mutta lestadiolaisilla on paljon viisautta: televisio on todellakin se pirunsilmä - peto, jonka kuva puhuu. Syy on siinä, että televisio on yksisuuntainen media - katsoja voi vain passiivisena vastaanottaa viestin eikä vaikuttaa siihen. Ja mitä tyhmempi katsoja, sitä pahempi passivoituminen.
Ihmisessä on jokin sellainen outo psykologinen piirre, joka saa hierarkian pohjalla olevat nauttimaan siitä kun toiset ihmiset repivät toisensa kappaleiksi. Sehän on niin tosi-TV:n kuin gladiaattoritaistelujenkin ideana. Tai jääkiekossa ja gladiaattoritaisteluissa. Jääkiekko olisi upea ja sähäkkä peli, jos tappeluista rankaistaisiin kuten mistä tahansa muistakin väkivaltarikoksista - sakoilla ja vankeudella. Nykyisellään se on silkkaa laillistettua väkivaltarikollisuutta.
Mutta todettakoon kauniiksi lopuksi, että nihil sub sole novum.
Friday, December 30, 2011
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
19 comments:
"On julkinen salaisuus, että jääkiekkoa mennään katsomaan tappeluiden vuoksi; itse peli on useimmille sivuseikka, toki jokin Granlundin ilmaveivi puhuttaa vielä vuosikymmeniä eteenpäin."
No ei nyt helvetti, niitä tappeluita on niin vähän että hallit olisivat typötyhjiä jos tuo olisi perussyy mennä katsomaan otteluita.
Pirunsilmässä taitaa olla jotakin perää. Me luovuimme telkkarista 2007 digiuudistuksen myötä. Ei vaan enää telkku toiminut enkä pystynyt silloin kiireiltäni reagoimaan välittömästi. Olisi pitänyt uusia antenni ja ties mitä. Muutama viikko sen jälkeen totesimme, että hitot koko telkkarista. Ennen vuotta 2007 olin huoleton nörtti jota ei paljon politiikka kiinnostanut. Nyt reilu neljä vuotta myöhemmin on kaikki muuttunut. Luen kirjoja, lehtiä, otan aktiivisesti osaa nettikeskusteluihin. Kiinnostavia asioita on niin paljon, että välillä pelkään sekoavani. Olen vakavissani miettinyt jopa netin käytön lopettamista mielenrauhan saavuttamiseksi, mutta se tuntuu jotenkin mahdottomuudelta.
TV on tylsä. Jos jotain katson, niin se on jotain, josta saa jotakin irti. Teemaa (tosin valikoiden) tunnustan katsovani, joskus uutisia ja jopa jotain komiikan kirkkaimpia helmiä (harvassa ovat). Olisikohan katseluaika n. 2-5 h/vk.
Uusinta roskaa, jonka olen bongannut ovat JIMin "dokkarit". Huikean pöyristyttävää bullshittiä. Tosin se varsinainen BS (eli P&T:n ohjelma) on jopa hauska, mutta myös hyvin ilkeä ja näkemyksiltään kapea.
Tuloni ovat alhaiset, mutta nuppini ei virity samalle taajuudelle tämän alemman luokan kanssa.
Ihmettelen suuresti tätä salkkarikansaa. Turrutin tehnyt tehtävänsä?
No joo, historia kyllä varioi taajaan itseään mutta aina sitä jotain uuttakin auringon alta löytyy.
Ainakin itsestäni huomaan että Tempore mutantur et nos mutantur in illis.
On se muuten jännää että Quidquid Latine dictum sit, altum videtur
Itse katson nykyisin televisiota ehkä kolme tuntia viikossa, ja siitäkin noin puolet on verkosta ladattuja 30-40 vuotta vanhoja televisiosarjoja.
Televisio on tavattoman pitkäveteistä, mutta esimerkiksi ns. sitcomit sopivat hyvin illalla rentoutumiseen, kun on keskittynyt päivän johonkin monimutkaiseen ja abstraktiin. Nauru vapauttaa.
Älkää liikaa haukkuko JIM-kanavaa. Eivät JIM-kanavan dokumentit ole järjestäen roskaa. JIM:in ohjelmien taso vaihtelee välillä low brow - high middle brow. JIM:iltä tulee usein todella kiinnostavia eri ammateista, teollisuusprosesseista, kaivostoiminnasta tai muusta vastaavasta. Muistaakseni alle viikko sitten JIM:iltä tuli dokumentti nahkateollisuudesta ja sen historiasta. Siinä esiteltiin mm. 1930-luvulla viimeisimmät laiteinvestointinsa tehnyt amerikkalainen yhä toiminnassa oleva erikoisnahkatuotteita tekevä tehdas. Ohjelmassa kerrottiin myös monipuolisesti eri tyyppisistä keinonahoista. Aivan loistava ohjelma.
JIM:in rikosdokumenttejakaan ei käy kokonaan moittiminen. Hyviä ja valaisevia dokumentteja ovat olleet. Esimerkiksi viimeksinäkemäni ohjelma kanadalaisessa pikkukaupungissa surmatusta kioskimyyjästä. Tekijä paljastui paikalliseksi pikkurikolliseksi, joka oli tehnyt tekonsa pikaistuksissaan. Häneltä saatiin tunnustus videolle, kun hän oli mennyt kehuskelemaan peitepoliisille teollaan päästäkseen isompien rikollisten liigaan. Tässäkin ohjelmassa sensaatiohakuisuus, mässäily tai rikollisuuden tai ylipäätään minkään glorifiointi loisti poissaolollaan. Kanadan poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa kuvattiin hyvin arkisella otteella ja rikollinenkin oli loppujen lopuksi aika säälittävä tyyppi.
Oma televisionkatseluni on päivittäistä. Katson yleensä elokuvan tai pari tv-sarjan jaksoa, uutisia ja dokumentteja. Saksalaiset rikossarjat kuuluvat suosikkeihin. Kahden keikan Matula yhteistyökumppaneineen on loistava. Samoin Vanha kettu. Joskus seuraan brittiläisiä rikossarjoja ja tv-elokuvia. Amerikkalaisista Kova laki ja Kova laki erikoisyksikkö kuuluvat suosikkeihini.
Yle Teema on hyvä kanava. Perussuomalaisten nousu on innoittanut Ylen näyttämään Teemalla runsaasti toinen maailmansota -aiheisia dokumentteja. Toinen maailmansota kuvina oli aivan loistava. Korkeatasoista kuvamateriaalia Ranskasta touko-kesäkuulta 1940, jossa näytettiin Ranskan armeijan yksiköitä, ja Saksa itärintamalta. Ylen 1:ltä nähty Taistelutoverit, joka kertoo Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan yhden komppanian vaiheista Ranskassa ja Saksassa oli yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista.
Big Brotheria katsoin kaudella 2009, koska yksi tuttavani oli jostain käsittämättömästä syystä ilmoittautunut taloon. Hänet oli ilmeisesti päästetty sinne kontrastiksi typeryksille.
Lasketaanko Idols ja muut kykyjenetsintäohjelmat tosi-tv:ksi? Niitä katson. Idolsissa on parasta alkuerät ja finaali. Alkuerissä hauskinta ovat tuomarien naamat ja kommentit sekä satunnaiset Ibi Loven kaltaiset ohjelmaan tunkevat hullut. Finaalissa on parasta on nähdä kansan syvistä riveistä nousseita loistavia laulajia. Idols-ilpailu opettaa arvostamaan laulamista taidemuotona ja ammattina, kun näkee koko saumattoman kirjon multakurkuista ammattilaistasoisiin esiintyjiin.
"Ihmisessä on jokin sellainen outo psykologinen piirre, joka saa hierarkian pohjalla olevat nauttimaan siitä kun toiset ihmiset repivät toisensa kappaleiksi. "
Hierarkian pohjalla olevat ovat psykologisten tutkimusten mukaan empaattisempia. Empaattisempia, kuin häiritsevän kylmä ja itsekäs RM.
Lisäksi, eliitti aloittaa sodat. Eivätkös terroristit ole keskiluokkaisia?
Roomalaisessa kulttuurissa, joka tosin vaihteli vuosisatojen kuluessa, oli brutaalius muotia. Jotkut alkukristitytkin saivat kiksejä lapsen veren juomisesta ehtoollisella.
Kansaa pidettiin kurissa propagandalla (kovin tuttua nykypäivänäkin) ja ristiinnaulitsemalla noin 8000 ihmistä vuodessa.
Rooman (pääkaupungin) olot tuskin yleistyvät suoraan muuhun Rooman valtakuntaan.
Voi arvella, että Rooman pääkaupunki (max 1.2 miljoonaa asukasta) eli verotuksella, kunnes verotettavat vilja-aitat Pohjois-Afrikassa ehtyivät ilmastonmuutoksen kourissa. Rooman väkiluku puolittui nopsasti Rooman valtakunnan luhistumisen alettua.
Keskiluokka ei ole historiallinen eikä yhteiskunnallinen välttämättömyys.
Lätkä ajaa saman asian kuin futiskin: se tarjoaa 'virtuaalisen' lauman miehille ja näin kanavoi väkivaltaisen sotimisvietin fiktioon.
Ikävä kyllä, kuten futishuliganismi osoittaa, joskus myös todellisuuteen.
Futissnobit haukkuvat lätkää väkivaltaiseksi, mutta kumma kyllä väkivaltaisimpia faneja ovat juuri futaajat... Ehkä hyvä, jos kaukalossa joskus roiskuu veri: faneille ei tule tarve alkaa mättää toisiaan (ellei ajattele, että ansaitsisvatkin tulla mätetyiksi).
Muutenkin rohkenen sanoa, arvon Matruuna, että hyvin krijoitettu tekstisi oli noin analyyttiselta kannalta vähän ohut.
Siis: tuo leipä-sirkushuvi-juttu on ilmeinen faktana, mutta siitä kyllä saisi tiukassa analyysissa -- sosiologisessa, antropologisessa, taloustieteellisessä, jne -- uutettua ehkä jotain kiintoisaa.
Onko vaikkapa eliitin viihde NIIN erilaista? Ajattele nyt vaikka jotain Wagnerin oopperaa tai...hyvää elokuvaa (ja (väkibvalta)elokuvahan on se tämän päivän Sirkus, EI jääkiekkokaukalo), joita eliittikin kyllä keskimäärin mielumin katsoo kuin menee oopperaan... eliitillä homma on hienostuneempaa mutta..onko funktio sama?
Ero olisi vastaava kuin viettelyrituaalien eläin- ja ihmismaailmassa, tms.,sama asia tehdään hienostuneemmin: gorilla mölisee ja takoo rintaansa, romanttinen rakastaja laulaa serenadin sydämensä valitulle.
Tämän laadullisen eron analyysi voisi olla kiinnostavaa. Vai onko (nihilismin ääni puhuu) ero vain määrällinen: toisessa vain käsitellään enemmän bittejä? mutta ehkäpä (antinihilismi vastaa) kovempi laskentakapasiteetti samalla tuottaa myös jonkin laadullisen eron?
Mutta yritäpä saada matalan (tai keskiverron) kapasiteetin yksilö hyväksymään edellä sanottu edes mahdollisuutena...miljoona sohvaperunaa ei voi olla väärässä: tosi-tv:n ym halveksunta on pelkkä eliitin ennakkoluulo eikä sen tuijottaminen voi olla haitallista kenellekään.
Oudoin lausahdus tutkijalta oli, että "tositevN halveksunnasta on Ttutkijan hyväksyttyä". Siis miten niin TULLUT? Onko roskan halveksuminen muka tänään jotenkin hyväksytympää kuin aiemmin? Rehellisesti?
Eiköhän kehitys ole ollut nim. om. päin vast.? Olen ollut havaitsevanivani alati lisääntyvää massojen kapinaa tällä saralla jopa siinä määrin, että rehellisestä arvostelusta on tullut poliittisesti epäkorrektia ja minunkin piti tulla nettiin ölisemään aiheesta...
Yrittääkö tutkija vihjata, että yhteiskuntamme on kehittynyt ikävällä tavalla suvaitsemattomampaan suuntaan? Jos tosi-Tv:tä ei saa kieltää lailla, niin kai sitä katsojineen pitäisi edes saada halveksia sydämensä kyllyydestä, jotta edes jokin rottinki säilyisi?
Miten olisi haittavero kaikelle roskaviihteelle? Vai tekisivätkö älypäät tämänkin mahdottomaksi, kun rajaveto on liian 'subjektiivista'?
Aika monessa yhteydessä televisiosta ei voi sanoa mitään pahaa, kun siitä on ennen puhuttu niin lööperiä, että...
"Näkö menee pilalle ihan justiinsa!" Just joo...
"Ohjelmat ovat saatanasta!" Joku alkuperäinen Charlien enkelit yms., jotka tänä päivänä eivät edes jaksa naurattaa campiydellään...
Mutta koukuttava se on juuri blogiemännän kuvaamalla tavalla.
Toinen asia on, että onko kukaan oppinut mitään television kautta. On ihan mahdollista, että jotain on voinut tarttua pollaan, mutta itse en televisionkatseluajoiltani muista ensimmäistäkään esimerkkiä, enkä toisiltakaan ihmisiltä. Monia viihdeohjelmien vitsejä kylläkin...
Kommentoidaan lisää:
Täytyy kyllä sanoa, että (eurooppalainen) kiekko ja tappelu eivät ole samoja asioita. Joskus harvoin katson SM-liigaa (sic) ja osan arvokisojen otteluista. Ovat monesti viihdyttäviä tapahtumia. Todentuntuista turvallista jännittämistä parhaimmillaan. Muuten jää olemattomaksi urheilun seuraaminen.
Nyrkkeilyä voisi jo kutsua tappeluksi.
Tarkastelinpa juuri tarkemmin TV:n käyttöäni: Yhteen sarjaan olen koukussa ja se on Pasila. Muuten mennään dokkarilinjalla. Ehkä pari viikossa. Töllöni on muuten tietokone, jossa TV-kortti eli köyhän nörttimiehen tallentava digiboksi. VDR:llä pyörii ja ominaisuuksia riittää, vaan eipä juuri käyttöä. Virittely olikin antoisin puoli tässä töllössä. :)
Toinen asia on, että onko kukaan oppinut mitään television kautta. On ihan mahdollista, että jotain on voinut tarttua pollaan, mutta itse en televisionkatseluajoiltani muista ensimmäistäkään esimerkkiä, enkä toisiltakaan ihmisiltä. Monia viihdeohjelmien vitsejä kylläkin...
Olen oppinut yhtä sun toista toisen maailmansodan Tyynenmeren sotanäyttämöstä Discovery Channelin dokumenteista. Olen kyllä katsonut niitä YouTubesta mutta televisio-ohjelmia ne ovat yhtä kaikki.
Joo. On pakko myöntää, että sirkushuvit (=urheilu) menee sivu suun. Olen aina manaillut sitä, että minkä ihmeen takia sitä urheilua tungetaan joka lehteen, puolet painoksesta. Urheilua tehdään, ei katsota. Se se vasta olisi oikeata toimintaa. Nyt vaan terrorisoidaan lehdet täyteen sitä moskaa. Urheilu kiinnostaa yhtä paljon, kuin lehtien kuolinilmoitukset.
Ruukinmatruuna kyllä osui taas asian ytimeen. Se on vaan ihan hyvä tiputtaa ne idealistit maan pinnalle. Ihminen on ihmiselle susi.
Tätä ja tuota aikaisempaa "pirunnyrkki"-kirjoitusta lukiessa päätin totetuttaa ajatuksen, joka on kytenyt mielessäni jo parin vuoden ajan. Luovun tietokoneesta! Saattaa kuullostaa järjettömältä ajatukselta nykypäivänä, mutta en vain näe enää mitään järkeä netissä roikkumisessa (enkä edes tämän kirjoittamisessa). Se ei ole kaikkien näiden vuosien aikana opettanut minulle yhtään mitään, päinvastoin se vaan tekee levottomaksi ja ahdistuneeksi. Kai minä olen sitten nettiaddikti. Kokeilen nyt olla aluksi muutaman kuukauden irti, katsotaan sitten tuleeko netikäytölle jonkinlainen uusi perspektiivi.
RM: "On julkinen salaisuus, että jääkiekkoa mennään katsomaan tappeluiden vuoksi..."
Olen täysin eri mieltä. Jääkiekon ystävänä olen varsin pettynyt siihen, että tappelut ja kaukaloväkivalta (rumat taklaukset) heikentävät pelien tasoa. Jääkiekkoa vaivaa väkivallan hyväksyminen, vähintäänkin sormien läpi katsominen. Vaikka "rehelliset" tappelut eivät ole se suuri ongelma, avaa se tietä myös sille piiloväkivallalle, jota lätkässä paljon esiintyy. Lätkäveteraaneissa ei ole luultavasti ainoatakaan, jolla olisi ehjät polvet tai olkapäät, tai pää!
Tapaukset Eric Lindros, Marc Savard ja viimeksi Sidney Crosby ovat esimerkkejä vääristyneestä kiekkokäsityksestä. Hupsis, kun pää jäi kyynärpään ja pleksin väliin, ja melkein vahingossa.
Itse haluaisin nähdä Crosbyn kaltaisten jätkien oikeasti pelaavan. Heistä on katsomossa kovin vähän iloa. Niin tappeluihin kuin piiloväkivaltaankin tulisi puuttua ankarammin.
Japi, anna mennä! Televisio on heroiinia, mutta tietsikka amfetamiinia - telkkari turruttaa ja lamauttaa, mutta tietokone saa aggressiiviseksi ja vihaiseksi. Kerro kuukauden päästä, miten kävi.
Nimim. Keskiäkäinen mies kirjoitti kaksi virhettä ensimmäiseen latinankieliseen sanontaan (Tempora etc.). Ehkä tahallaan, cf. jälkimmäinen sanonta, siis tarkoituksella että virheellinenkin latina menee täydestä.
Joka tapauksessa mainituista virheistä olisi ainakin ennen saanut klassillisessa lyseossa 6-9 virhepinnaa.
Ex-klassikko
PS (Post scriptum) Helppo googlata nykyisin täntyyppiset lentävät lauseet.
Minusta on sekä huvittavaa että vähän ärsyttävääkin, miten jotkut nostavat televisiottomuuden suorastaan hyveeksi: "minulla ei ole tv:tä, olen siis parempi ihminen kuin ne, joilla on, sillä minähän olen täten valveutuneempi, sivistyneempi ja käytän aikani 100 kertaa paremmin."
Totta kai ärsyyntymiseen osin liittyy se, että koen moisen kohdistuvan itseeni, koska minulla ON televisio. Se on kuitenkin ihan omassa vallassa, mitä sillä tv:llä tekee. Kuten Markku, katson enimmäkseen dokumentteja, joskus elokuvia. Ja joskus hyvin harvoin jotain oikeaa hömppää, esimerkiksi Simpsoneita tai jotain muuta vastaavaa. Mitään sellaista en jaksa, että minun pitäisi aikatauluttaa muu elämäni telkkarin mukaan, joten kaikki sellaiset sarjat, joissa pitäisi seurata juonta, jäävät katsomatta tai sitten jos olen todella kiinnostunut, katson ne netistä. Juuri katsoin netistä esimerkiksi uuden Borgioista kertovan tv-sarjan, mainiota kamaa.
Mutta niin, hyvin vähän aikaa tässä tulee töllöön käytettyä tai edes netin kautta elokuvien/dokumenttien katseluun. Sen sijaan netissä tulee surffailtua muuten ja veikkaanpa, että niin tekee moni töllötönkin ihminen... ja hyvää sirkushuvia tämäkin on. Netissä on sen asiatiedon lisäksi aivan valtavasti hömppää ja lyön pääni vetoa, ettei kenenkään aika kulu ainoastaan asian parissa, monien ei edes enimmäkseen asian parissa vaan hömpällä ja hauskalla on iso osuus. Pätee se minuunkin.
Arawn, pointti on siinä että televisio on kuin huume. Kun siitä pääsee irti, olo on kuin huumevierottautuneella.
Telkkarista irtipääsy ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Se ainoastaan antaa vapautuneisuuden tunteen.
IM: Höpönhöpön. Televisio ei ole sen enempää huumetta kuin seksi tai pelaaminen tai uskonto. Kyllä niihin voi jäädä koukkuun, mutta eivät ne sama asia ole. Kyse on enemmän siitä, onko yksilö kuinka taipuvainen addiktioihin. Ihminen, jolla on taipumusta jäädä koukkuun, voi jäädä koukkuun niin töllöön, nettipeleihin, kahviin, uskontoon, mihin vaan. Toisilla voi tietysti olla enemmän taipumusta jäädä kiinni kemiallisiin substansseihin kuin toisilla.
Itse en ole lainkaan taipuvainen addiktioihin, joten en jää millään koukkuun televisioonkaan. Irtipääsykin on siis täysin absurdi käsite minulle. Vähän sama kuin sanoisi, että minun täytyy "päästä irti" punajuuren syönnistä ja sitten tulee vapaa olo... jeejee.
Post a Comment