Kuinka kansakunta tuhotaan

Uskontokeskustelu on jälleen kerran herättänyt ansaittua polemiikkia, ja ruukinmatruuna siteerasi siinä Juri Bezmenovia ja KGB:n agendaa. Kuten meille kaikille pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää, Neuvostoliitto oli militaristinen, imperialistinen ja totalitaristinen diktatuuri, joka ei pyrkinyt sen vähempään kuin maailmanvalloitukseen. Joko reiluin keinoin tai kieroin.

Kommunismi on memeettisessä katsannossa islamin tavoin valloittajameemipleksi - sen on pakko laajentua ja levitä koko ajan, sillä muutoin se luhistuu sisäänpäin, sillä sen talouspohja ei kestä - ja Neuvostoliitto oli tästä oikea malliesimerkki. Lenin on otettu malliesimerkiksi siitä, mitä on olla neutral evil.

Neuvostoliitto pyrki alunalkaen leviämään aivan suoralla väkivallalla, ja Neuvostoliitto kävikin aluksi sotaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, tavoitteenaan levittää vallankumous kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma kommunistiseen diktatuuriin ja veriorgioihin. Se ikävä kyllä tyrehtyi Varsovan porteille, Baltian jokivarsiin ja Aunuksen korpiin. Toisessa maailmansodassa talvisodan katastrofi osoitti Stalinille, kuinka paha idea on hyökätä yksimielistä ja motivoitunutta kansaa vastaan - ja lopuksi Hitler ehätti ensin; maailmanvallankumous päättyi operaatio Barbarossaan, ja Neukkula puolestaan käväisi luhistumisen partaalla. Lopulta rintamalinjat totalitarismin ja vapaan maailman väliin vedettiin rautaesiripulla.

Haavojaan nuolemaan jääneet kommunistit sitten analyisoivat että missä meni vikaan - miksei Länttä saatukaan bolševisoitua? Vastaus oli yksinkertainen: kristillispohjainen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta oli niissä liian syvässä - Antonio Gramscin sanoin vapauden voimilla oli Lännessä kulttuurin hegemonia. Antonio Gramscin mukaan ennenkuin maailmanvallankumous onnistuisi, moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämän hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hanltuunottoa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Selkokielellä sanottuna: lännen yhteiskunnat tuli mädättää sisältäpäin ennenkuin ne voitaisiin bolševisoida.

Niinpä KGB, tuo kommunismin keihäänkärki, ottikin uudeksi taktiikakseen subversion - yhteiskuntien mädättämisen sisältäpäin. Subversiossa on neljä vaihetta: demoralisointi, destabilointi, kriisi ja normalisointi.

Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa. Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O - ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.

Ruukinmatruuna teki itse täsmälleen saman johtopäätöksen jo ennen tutustumistaan Bezmenoviin memetiikan kautta; KGB:n tavoitteena oli luoda memeettinen tyhjiö.

Bezmenovin ajatuksia on luettavissa täällä, täällä ja täällä.

KGB:n strategiana oli siis nelivaiheinen vallankumous jossa demoralisaatiolla ja mädättämisellä oli aivan erityinen sija.

Ensimmäinen vaihe, demoralisaatio, kestää Bezmenovin mukaan noin 25-30 vuotta. Matias Rakosin, Unkarin kommunistipuolueen johtajan, mukaan ensimmäinen vaihe on soluttaa akateeminen maailma ja yliopistot kommunisteilla. Tässäkin olennaisessa osassa ovat toisaalta opettajankoulutuslaitokset ja toisaalta oikeustieteelliset tiedekunnat. Tämä siksi, että opettajat kouluttavat tulevaisuuden lapset joista tulee tulevaisuuden aikuisia, ja toisaalta oikeustieteellinen siksi, että näin otetaan haltuun oikeuslaitos. Myös tiedotusopin laitoksien sekä valtiotieteellisten tiedekuntien soluttaminen on erityisen tärkeä, sillä näin saadaan luotua tulevaisuudessa aikaan tiedonkulun monopoli. Tähän demoralisointiin kuuluu, paitsi kaiken länsimaisen ja kaikkien arvojen ja instituutioiden avoin halveksunta ja propaganda niitä vastaan, myös kyseenalaistaminen ja hedonismin sekä piittaamattomuuden levittäminen. Erityisen tärkeää on propaganda perheinstituutiota vastaan - perheet tulee rikkoa, yksinhuoltajuutta tulee kannustaa, ja lapsia totuttaa alkoholiin ja huumeisiin sekä kapinoimaan vanhempiaan vastaan. Kommunistien tuli soluttaa erilaiset yhdistykset ja liitot kuten lakimiesyhdistykset, opettajien ammattiliitot, tiedotusfirmat jne.

Bezmenovin teksti on kylmäävää luettavaa. Hänen mukaansa mccarthyismi ei ollut vainoharhaa, vaan nuo kommunistivainot olivat täysin aiheesta, ja Yhdysvaltain hallitus oli hyvin perillä siitä, missä KGB meni.

Bezmenovin mukaan hippikulttuuri oli myös KGB:n tiukasti monitoroimaa, ja joogi Maharishi Mareshj oli KGB:n sponsorilistalla. Tarkoituksena oli, että länsimaisen nuorison ajatukset kääntyisivät olennaisesta (yhteiskuntien välinen olemassaolon taistelu) epäoleelliseen (eskapismi, välinpitämättömyys, mielen tyhjentäminen). Samoin rauhanliikkeet ja feministiliike olivat kommunistien läpisoluttamia.

Mädättämistä seuraa destabilisointi. Tässä vaiheessa yhteiskuntaan luodaan vakava kriisi - sota, nälänhätä, talouskriisi, luonnonmullistus - ja ihmisten mieliin luodaan sekaannusta ja pelkoa. Mellakat, kapinat, liikehdinnät - kun yhteiskunta on atomisoitunut sisältäpäin ja jokainen ajattelee vain omaa peppuaan - saavat aikaan yhteiskunnan luhistumisen. Tämä vaihe kestää noin kahdesta kuuteen vuoteen. Kun hallitus menettää kansansa luottamuksen ja otteensa väkivaltakoneistosta, maa ajautuu kaaokseen.

Erityisen tärkeänä KGB piti uskonnonvastaista työtä. Uskontoa tuli joka vaiheessa pilkata, ivata, rinnastaa mielisairauteen ja esittää kompromettoivassa valossa. Nimimerkki Tiedemiehen kaltaiset aktiiviset ateistit olivat KGB:lle erityisen arvokkaita. Tämä siitä syystä, että KGB:n mukaan ainoastaan uskonto saattoi enää stabiloida yhteiskunnan tässä vaiheessa ja auttaa palaamaan normaalitilaan. Ei ole sattumaa, että Vapaa-ajattelijoiden liitto oli erityinen vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke - se oli yksi tärkeimmistä.

Destabilointia seurasi kumous, joka merkitsi väkivaltaista vallankumousta teloitus- ja murha-aaltoineen. Tässä vaiheessa valtio tuhotaan ja sen koneistot ajetaan alas.

Kun kumous on toteutettu, alkaa normalisointi - näytösoikeudenkäynnit, massateloitukset, murhakampanjat, kollektivisoinnit, likvidoinnit, talouselämän bolševisointi. Maasta on nyt tullut uusi Neuvostoliitto. Välittömästi tämän jälkeen aloitetaan valhepropaganda uuden identiteetin jäädyttämiseksi.

Bezmenovin tehtävänä oli uusien nomenklatuuran jäsenten värväys. Bezmenoville painotettiin erityisesti hyödyllisten hölmöjen ja uuden neuvostoeliitin pitämistä toisistaan tiukasti erossa. Hyödylliset hölmöt -termi tulee alunperin Leniniltä, ja tarkoittaa naiiveja ja hyväuskoisia intellektuelleja, jotka todella uskovat kommunismiin ja siihen, että se loisi paremman yhteiskunnan. Heitä tuli sietää täsmälleen niin kauan kun heistä olisi hyötyä; sen jälkeen heidät tuli teloittaa tai muutoin likvidoida. Bezmenovia varoitettiin olemasta tekemisissä paikallisten kommunistien kanssa; heistä hyvin todennäköisesti tulisi toisinajattelijoita heidän nähtyään neuvostojärjestelmän todennäköisyyden, ja neuvostokommunistien katkeria vihollisia. Tästä syystä Neuvostoliiton kommunistinen puolue teloitutti kaikki paikalliskommunistit heidät kiinni saatuaan ja solutti kommunistipuolueet omilla miehillään. Sensijaan Bezmenovin tuli kiinnittää huomionsa sikarikkaisiin julkkiksiin, media- ja elokuvamoguleihin, liikemiehiin ja ammattipoliitikkoihin. He todennäköisesti olisivat ihmisiä, joilla ei olisi minkäänlaista moraalia, ja jotka pitäisivät neuvostojärjestelmästä sillä he pääsisivät itsekin sinne nokkimisjärjestyksen huipulle. Jos tällainen kohde ei suostuisi KGB:n mieheksi, hänet tuli järjestää siististi pois - tavallisesti mustamaalauskampanjalla tai character assassinationin kautta.

George Orwellin Vuonna 1984 ei ollut satiiri. Se oli realistinen, joskin hiukan karrikoitu ja yksinkertaistettu kuvaus Neuvostoliitosta, sillä sellaista se todella oli.

Mikä oli lopputulos? Neuvostoliitto kukistui - se luhistui sisäänpäin. Mutta kommunistit onnistuivat soluttamaan kaikkialla länsimaissa akateemisen maailman varsin hyvin. Ei ole väärin väittää, että koko suurten ikäluokkien ja 60-lukulaisten elämän suuri ideologia oli kommunismi - Kekkoslovakiassa kasvaneena ruukinmatruuna muistaa varsin hyvin miltä tuntui jäädä jälki-istuntoon siitä hyvästä että pikku ruukkilainen kyseenalaisti varsin viritteissävytteisen opettajan teesit Neukkulan ihanuudesta. Mutta tuon aivopesun jäljet ovat yhä olemassa - Demla, vihervasemmisto, TaY:n tiedotusopin tiedekunta, you name it. Koko älymystömme on kommunismin läpipesemää - sillä mitäpä muutakaan vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius ja monikulttuurisuusideologia ovat kuin bolševismia frakki päällä?

Ikävä kyllä Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta memeettinen tyhjiö on. Tuo demoralisointi onnistui kaikkialla länsimaissa yli odotusten. Uskonto on luhistunut kaikkialla länsimaissa, ja tilalla on memeettinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään. Oikeuslaitos on täysin marxistien soluttama. Kansalaiset eivät luota vallanpitäjiinsä. Ja ruukinmatruuna on jo tässä vaiheessa valmis panemaan rahansa islamin puolesta. Länsimainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön islamia vastaan ja täysin polvillaan islamin edessä - ja päättäjämme, nuo hyväuskoiset hölmöt ja pahantahtoiset p*skiaiset - tekevät oikeastaan kaikkensa länsimaiden islamisoinnille.

Mutta samalla he kaivavat omaa hautaansa. Ensimmäisenä teloitetaan aina hyväuskoiset hölmöt, ja joka ainoassa islamilaisessa maassa on kuolemanrangaistus käytössä. Länsi-Euroopan maat tulevat putoilemaan islamistien käsiin kuten nyt ikävä kyllä näyttäisi käyvän arabimaissa sotilasdiktatuurien kaatuessa. Tilanteesta tulee erityisen katkera, sillä yksikään teokratia ei milloinkaan ole kukistunut sisältäpäin. Teokratiat voivat kestää vuosituhansia - ne ovat äärimmäisen stabiileja. Jos teokratia tuhoutuu, se tuhoutuu siksi että jokin valtio kukistaa sen väkivalloin ulkoapäin.

Mutta tilanne ei ole vielä menetetty. 2011 maalisvaalit voivat muuttaa paljon, ja vaikka nykyiset vallanpitäjämme ovatkin läpimätiä, tulevat sukupolvet ovat aivan ällistyttävän konservatiivisia - he kokevat, että heidät on petetty. Ihminen omaksuu 30. ikävuoteensa mennessä maailmankatsomuksensa, joka ei siitä enää muuksi iän myötä muutu, ja uuden sukupolven kasvattaminen kestää tuon 30 vuotta. Neuvostoliitto luhistui 20 v sitten. Jos kykenemme välttämään katastrofin vielä kymmenen vuoden ajan ja saamme aikaan konservatiivisen vallankumouksen, länsimailla voi vielä olla toivoa. Mutta ruukinmatruunalla on sellainen kutina, että 2011 vaaleista tulee Suomen historian likaisimmat ja raaimmat vaalit, eikä vaalivilpin mahdollisuutta ole poissuljettu.

Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.

Uskonnot tajusteina

Nimimerkki Risto heitti edellisen masuuninlaskun kommenttien yhteydessä tuon vanhan marxilaisen maksiimin, että uskonto on kansan oopiumia. Mutta asiaa voi toki viedä pidemmällekin - eli pohtia mitä tajusteita eri uskonnot siis edustavat:

Kristinusko - opiaatit

* Katolisuus - oopiumi. Saa aikaan turtuneen ja hyvän olon, eikä käyttäjän tarvitse itse tehdä mitään.
* Kalvinismi - heroiini. Antaa euforisen ja kaikkivoivan tunteen siitä, että kuuluu valittujen eliittiin.
* Ortodoksisuus - morfiini. Turruttaa kivut tehokkaasti ja saa aikaan kivoja halluja.
* Luterilaisuus - metadoni. Kelpaa kipulääkkeeksi ja pitää riippuvuuden poissa.

Ateismi - alkoholi

* Marxismi - halpa ja huono vodka. Saa aikaan humalan ja nostaa aggressiivisuuden ja tappelunhalun pintaan.
* Vapaa-ajattelu - absintti. Pitkään käytettynä tuhoaa aivot.
* Tunnustuksellinen ateismi - Absolutismi. Pääsääntöisesti tuottaa hyvin fanaattisia, tiukkapipoisia ja ikäviä ihmisiä.
* Uskonnottomuus - pahvipakkausviini. All bets are off.

Islam - amfetamiini

* Sunnalaisuus - höökipulveri. Panee todella pahasti sirittämään.
* Shiialaisuus - metyyliamfetamiini. Sen lisäksi näkemään pikku-ukkoja.

Judaismi - stimulantit

* Liberaalijudaismi - kofeiini. Vähäisessä määrin harmitonta, suurissa määrin paha.
* Ortodoksijudaismi - nikotiini. Kuten edellä, mutta aiheuttaa pahan koukun.

Buddhalaisuus - kannabis

* Mahayana - marijuana. Varsin hauskaa, mutta pilvessä ei pidä lähteä ajamaan autoa.
* Theravada - hasis. Kovempaa kamaa, mutta voi aiheuttaa riippuvuutta.
* Länsimainen buddhalaisuus - hamppulikööri. Kuten edellä, mutta mukana alkoholia.
* Tiibetin buddhalaisuus - kannabisöljy. Vain asiaan perehtyneille.

Hindulaisuus - psykoaktiiviset aineet

* Perushindulaisuus - LSD. Better life through chemistry.
* Harekrishnalaisuus - ayahuasca. Voi aikaansaada todella pahan tripin.

Pakanallisuus - sekalaiset alkaloidit

* Viikinkipakanuus - kärpässienet. Saa todella pään pörisemään.
* Suomalainen pakanuus - psilokybiini. Ei yhtä vaarallinen kuin edellinen.
* Wicca - hullukaali. Perinteinen noitasalvan raaka-aine.
* Germaanipakanuus - alruuna. Väärissä käsissä todella vaarallinen.
* Mayapakanuus - hulluruoho. Todella kipeää tavaraa.

Vapaa-ajattelun kuolema, osa II

Filosofiaan liittyy käsitteenä tai pikemminkin pseudokäsitteenä anti-ismi. Se tarkoittaa filosofiaa tai katsantokantaa, joka on olemassa vain negaationa ja joka vastustaa kaikkea vain vastustamisen vuoksi. Pääsääntöisesti anti-ismi on hauskaa, mutta se on hyvin hedelmätön katsantokanta - se ei johda yhtään mihinkään.

Ateismi on pohjimmiltaan pelkkää anti-ismiä - se on katsantokanta, joka on olemassa vain negaationa. Ateismia on ollut yhtä kauan kuin on ollut uskontojakin, mutta pohjimmiltaan ateismi ei ole muuttunut Lukianoksen päivistä mihinkään - se on ja on pysynyt anti-ismina.

Ateismi on kiinteä osa kaikkia sosialistisia ideologioita. Se on marxismin kanonisoitu ja ainoa virallinen maailmankatsomus - ei ole olemassa kommunistia, joka ei samalla olisi ateisti - ja samalla suurin osa niistä ateisteista, jotka eivät joko ole nörttejä tai niitä oikeistolaisia, joille kaikella on hinta mutta millekään ei ole arvoa, ovat sosialisteja. Ateismi on ensisijaisesti miesten juttu - vain aniharva nainen kehtaa tunnustautua ateistiksi.

Ateismi on ensisijaisesti yritys ratkaista teodikean ongelmaa kiistämällä se. Ateismi on symbolinen isänmurha: asettumalla itse auktoriteetiksi jumalten sijaan ihminen samalla kiistää kaikki transkendentiaaliset lait, sanktiot ja seuraamukset - ihminen ottaa suvereniteetin omiin käsiinsä ja kiistää kaiken metafyysisen vastuun teoistaan ja valinnoistaan. Ehkä kaikkein symbolisimmin tätä edustaa Ludwig Feuerbachin ajattelu. Mutta Friedrich Nietzsche on suora Feuerbachin aivolapsi - ja tertiäärinen syfilis on todellakin hyvän ja pahan tuolla puolen.

Toissijaisesti ateismi on yritys redusoida koko maailma luonnontieteisiin ja materialismiin. Tämä on ensisijaisesti nörttien katsantokanta. Väitetään, että Otaniemessä ja Hervannassa 95% populasta olisi ateisteja, ja sen verran mitä ruukinmatruuna tupsulakkikansaa tuntee, väite saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Mutta tämä katsantokanta johtaa väistämättä vaikeuksiin alettaessa pohtimaan metafysiikan ulottuvuuksia - tyypillisesti tämän katsantokannan edustajat pyrkivät kiistämään ns. elämän perimmäisten kysymyksien, kuten miksi me ylipäänsä olemme täällä, mielekkyyden kokonaan.

Kolmas - ja nykypäivänä hyvin vaiettu - syy ateismille on ideologia; yleensä marxismi tai joku marxismilähtöinen ideologia, kuten vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius, kukkahattuliberalismi tai telaketjufeminismi. Tällainen ihminen on dogmaattinen ateisti - hän on sitä koska ideologia vaatii niin ja sillä sipuli, mitenkään sen kummemmin perustelematta asiaa itselleen muutoin kuin mitä ohjesääntö sanoo. Nämä ihmiset olisivat valmiita vaikka imemään Leninin balsamoitua k*rpää jos heidän manuskansa niin käskisi.

Vapaa-ajattelijoiden liittoa on männävuosina - täysin aiheesta! - pidetty änkyrästalinistien viimeisenä etäpesäkkeenä, mutta sitämukaa kun vanhat änkyrästalinistit muuttavat vanhainkoteihin ja krematorioihin, Vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenistö muuttuu sinne toiseen äärilaitaan - venkulalibertaristeihin. Vapaa-ajattelu on oksimoroni - harvoin tapaa yhtä dogmaattista ja yhtä robottimaista porukkaa oikeastaan missään keskustelussa, ja tästä on nörttiateisteille oikeastaan annettava bongot - he osaavat ajatella. Ikävä kyllä älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus, ja se että osaa ajatella detaljeja, ei tarkoita että osaisi ajatella kokonaisuuksia. Mutta vapaa-ajattelijoiden ideologia on ensisijaisesti ja tiukasti juurikin anti-ismiä.

Kari Rydman esitti omassa blogissaan näkemyksensä samasta aiheesta. Tuohon ei oikeastaan ole enää mitään lisättävää. Mitä ateisteille on tarjottavanaan ns. elämän isoihin kysymyksiin ja maailman eettisiin sekä epistemologisiin ongelmiin? Ei yhtään mitään - pelkkää matalamielistä hedonismia! Pidetään hauskaa ja nautitaan elämästä, lallallaa!

No. Ruukinmatruuna pitää käsitettä kulttuurievoluutio truismina. Ja ruukinmatruunalle kulttuurievoluutio ei ole mitään kivaa ja ylvästä kehitystä ja kulttuurin riemumarssia barbariasta ja raakalaisuudesta kohti huikaisevaa ja ylvästä edistystä. Ruukinmatruunalle kulttuurievoluutio on analoginen biologisen evoluution kanssa - päämäärätön, sokea voima, johon liittyy olemassaolon taistelu ja joka vaikuttaa aina tässä ja nyt, ei milloinkaan tulevaisuudessa. Oikeastaan vasta memetiikan ymmärtäminen auttaa todella ymmärtämään kulttuurievoluutiota ja miten se toimii ja mistä siinä on kyse. Kulttuurievoluutiossa toimijoina ovat eri meemit ja meemipleksit siinä missä biologisessa evoluutiossa geenit ja eliöt. Ja kulttuurievoluutio on sotaa - sotaa ihmisten mielissä ja ihmisten välillä, verissäpäin, ja vain kelvollisimmat pääsevät jatkoon. Muiden osana on tuhoutua.

Memeettisessä olemassaolotaistelussa sellaisella asialla kuin meemin totuusarvo ei ole mitään merkitystä, sen välinearvo on kaikki kaikessa. Tästä syystä vaikkapa astrologia roikkuu vuosituhannesta toiseen ihmiskunnan riesana - sillä on välinearvoa, vaikka se onkin täyttä stiiknafuuliaa. Mutta vielä suuremmassa määrin tämä toteutuu uskontojen kautta. Sillä, onko niillä totuusarvoa tai mikä uskonto on totta ja mikä ei, ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, mikä on niiden välinearvo.

Ja tätä yksikään ateisti ei ikinä ymmärrä. Kari Rydman kirjoittaa:

Kirjoittajalla eivät varoituskellot soineet kahdessa olennaisessa kohdassa. Hänen gurunsa kysyy, onko uskonto totta. Totta siis missä mielessä, missä koordinaatistossa, missä kontekstissa. Näiltä totisilta saarnamiehiltä voisi jatkoksi kysyä, onko runous totta, onko taide totta, onko elämä totta? Palatakseni aikaisemmin käsittelemääni Hellaakosken runoon, onko totta että hauki kiipesi kuusen latvukseen? Jos vastaus on sama kuin uskontojen kohdalla, totean ettei näin yksoikoisten ajatusvammaisten kanssa kannata jatkaa väittelyä.

Guru taistelisi "hurjasti" myös sellaista uskontoa vastaan, joka loisi maan päälle paratiisimaiset oltavat, mutta joka ei olisi "todenmukainen ja tarkka" kuvaus maailman luonteesta. Siis kenen mielestä, kenen arvioimana, millä kriteereillä? Kirjoittajilla on vastaus etukäteen valmiina, eikä tuo nyt kovin "hurjasti" tieteelliseltä ajattelutavalta tunnu.

Ja tämä tuntuu olevan kovin monen ateistin ongelma - "väärin sammutettu!" Ateisti on valmis poimimaan rusinat pullasta - siis hyötymään uskonnon aikaansaamista yhteiskunnallisista hyvistä - muttei itse investoimaan omaa panostaan sen ylläpitämiseen. Ja Timo Eskola on kiinnittänyt samaan asiaan huomiota. Esseessään Vapaa-ajattelun sietämätön keveys hän toteaa ateismin anti-ismi-luonteen: ateismi ei muodosta sellaisenaan mitään koherenttia maailmankuvaa eikä tarjoa mitään selityksiä eikä vastauksia - se on olemassa vain vastustaakseen, vain repiäkseen rikki ja vain tuhotakseen.

Timo Eskola osoittaa varsin taitavasti ateismin ja varsinkin vapaa-ajattelun anti-ismiluonteen: sillä ei ole todellisuuden rakennetta koskevia ontologisia perusteita, ei eettisiä perusteita, ei ihmiskuvaa, ei tietoteoriaa, ei eskatologiaa - ei yhtään mitään. Se on pelkkä filosofinen musta aukko.

Miksi näin? Kun pohditaan uskonnon, aatteen, ideologian tai filosofian mielekkyyttä, aivan ensimmäisenä herää kysymys siitä, miten maailmankuva tai maailmankatsomus muodostetaan ja mitkä ovat sen perustekijöitä. Tämän jälkeen voidaan pohtia sen suhdetta yleisiin filosofian ja tieteen käsityksiin, jotta ne olisivat kaikkien osapuolien edes jossain määrin hyväksymiä. Mutta Timo Eskolan teesit ovat kovia, ja ne vaativat perusteluja. Hän kuitenkin perustelee käsityksensä varsin vakuuttavasti.

Ei todellisuuden rakennetta koskevia (ontologisia) perusteita

Kokonaisvaltaiseen maailmankatsomukseen tulisi kuulua ainakin käsityksiä tietoteoriasta, maailmankuvasta ja arvoteoriasta. Onko ateisteilla jonkinlainen yhteinen perusväittämä todellisuuden luonteesta? Mitään sellaista ei ole tullut vastaan, eivätkä ateistit itsekään myönnä sellaista olevan. He eivät myöskään esittele mitään tiettyä opaskirjaa tai yleisteosta, jonka perusteella asian voisi tarkistaa. Mutta mikä se olisi? Aristotelisen filosofian vaikutuksesta 1700-luvun rationalistit kehittelivät materialistisen maailmankuvan, jossa täydellinen järjestelmä selitti todellisuuden ilman jumalia. Tiedättehän: biologia selittyy kemialla ja kemia fysiikalla. Ergo: ihminen on biorobotti. Lopputuloksena olivat Ranskan vallankumouksen kauhut. Vai olisivatko he hegeliläisiä? 1800-luku palautti transsendenttisen filosofiaan rajulla tavalla. Hegelin järjestelmä puolestaan perustui täysin metafyysiseen perustaan. MJutta Hegel on ollut kahden 1900-luvun suurimman katastrofin - kommunismin ja kansallissosialismin - oppi-isä. Toiseen jouduttiin ihmistieteiden tietä kuljettaessa ja toiseen luonnontieteitä. Molempien oli kertakaikkiaan pakko tapahtua. No, toistasataa miljoonaa munaa rikottiin, mutta missä on omeletti? Ei missään. Tämä henkinen konkurssi johti lopulta ensin eksistentialismiin ja nyt postmodernismiin. Heideggerin eksistentialismi oli vasta alkusoittoa sille, mitä Sartre omalla tahollaan ja Derrida, Foucault sekä Lyotard omalla tahollaan saivat aikaan. Tämän jälkeen kaikki on ollut lopullisesti sekaisin. Käsitys siitä, että on olemassa vain yksi tieto, yksi totuus ja yksi ontologia, on nykyfilosofiassa hylätty - anything goes, ja your guess is as good as mine eli kaikki mahdollinen on totta omassa viitekehyksessään. Filosofeille Sokalin jäynä ei ollut mikään jäynä. Älä naura meille toteaisi Jante-laki, mutta keisarilla ei siitä huolimatta ollut vaatteita. 2000-luvulla kukkaan puhjennut postmodernismi ei tunnusta enää yhtään tieteen vanhoista suurista kertomuksista. Mitä siis on tiede, mitä on tieto - ja kenellä siis on oikeus määritellä, mitä on tiede?

Aatteelliselle suuntaukselle ei riitä se, että väittää olevansa tieteellinen. Tieteellinen maailmankuva on myös ilmaistava. Ei riitä myöskään pelkkä viittaaminen yliopistoon, sillä yliopisto on täynnä keskenään kamppailevia näkemyksiä. Vapaa-ajattelijoiden yhdistys ei ole kyennyt ilmaisemaan minkäänlaista yhtenäistä käsitystä todellisuuden rakenteesta. Ateismi ei edusta tieteellisyyttä.

Ei tietoteoriaa

Tietoteorian eli epistemologian perimmäinen kysymys on: mitä tieto on? Empiristille tämä kysymys on yksinkertainen. Liekö tämä syynä siihen, että suuri osa suomalaisista ei-marxilaisista ateisteista on nörttejä - insinöörejä tai luonnontieteiden edustajia, kuten kemistejä ja biologeja. On lohdullisen helppoa esittää olevansa tieteellinen, jos tiede määritellään kokeellisen tarkastelun ja pelkän empirian avulla.

Mutta empiria ei kykene selittämään ns. elämän suuria kysymyksiä, joita Daniel Nylund on ansiokkaasti käsitellyt. Empirismin ainoa vastaus ko. kysymyksiin on selittää ne mielettömiksi ja kehottaa vaikka miettimään nautintoja ja miten niitä saisi - tästä puhui jo Freud aikoinaan. Mutta filosofisessa mielessä puhdas empirismi on kovin kestämätön lähtökohta. Me tiedämme, että materia on vain yksi energian ilmenemismuoto, ja materia tosiasiallisesti on vain pelkkää tyhjyyttä. Onko todellisuus siis sittenkin varsinaisesti olemisen lauseiden takana? Postmodernismi on sotkenut empirismin ja materialismin kauniit kuviot jälleen. Jacques Derridan mukaan kieli peittää todellisuuden. Mahdollinen empiria koskee vain ilmiön syntyä ja tämäkin "jälki" peittää omat jälkensä liittyessään valmiin järjestelmän merkkiin. Postmodernismissa empiria ei puhu mitään todellisuudesta, vaan pelkästä kielestä. Emme siis tiedä enää mitään. Logos on kuollut. Emme tiedä edes sitä, että emme tiedä mitään. Meillä on pelkkiä luuloja, uskomuksia, väitteitä ja argumentteja, mutta ei tietoa.

Lienee lähes tarpeetonta mainita, että ateisteilla ei ole tästä aiheesta mitään määrättyä tai kanonisoitua näkemystä. Toisin sanoen ei ole olemassa mitään tietoteoreettista käsitystä, joka olisi (distinktiivisesti) tunnusomainen nimenomaan ateismille - ja kuitenkin jopa ateistien useasti siteeraaman Ilkka Niiniluodon mukaan juuri se olisi välttämätön edellytys perustellulle maailmankatsomukselle.

Ei ihmiskäsitystä

Lienee varsin yksinkertaista todeta, että ateistt eivät edusta mitään tiettyä ihmiskäsitystä - muuta kuin sitä, että ihminen edustaa maailmankaikkeuden huippua, suvereenia, despoottia, diktaattoria. Mutta ateismi ei anna mitään selitystä joka koskisi ihmisen perusolemusta, ihmisyyden luonnetta tai ihmisen elämisen merkitystä, ja Nylund kiinnittää huomiota myös tähän.

Mikäli vapaa-ajattelijat ovat yksinkertaisesti vain materialisteja ja olisivat loogisia johtopäätöksissään loppuun asti, pitäisi kaiketi ajatella, että heidän mielestään ihminen on perusolemukseltaan materiaa. Ergo, olemme pelkkiä biorobotteja. Ihmisellä ei siis ole merkitystä eikä arvoa itsessään sen enempää kuin saastalla viemärissä, limanuljaskalla, nilviäisellä tai rotalla. Tällaista ihmiskäsitystä on historian kuluessa kokeiltu - tuhoisin tuloksin, eikä yksikään ateisti, jolla on tippaakaan tolkkua, julistaudu tämän käsityksen kannattajaksi, sillä se merkitsisi sosiaalista itsemurhaa. Ankarimmatkin ateistit Camus'n ja Sartren tapaan ovat päätyneet jonkinlaisen ihmisyyden olettamiseen ja ihmisarvon käsitteeseen vähintäänkin käytännön tasolla.

Darwinismin mukaan ihminen puolestaan olisi eläin. Evoluutioteoria voi antaa tiettyä pragmaattista tukea hieman pidemmälle viedylle ihmiskäsitykselle. Mikäli materia sattuu kehittymään eläinkunnaksi, ja kun vielä hermokimppu kehittyy isoiksi aivoiksi, voi tietoisuus määritellä ihmisyyttä autonomisesti. Darwinismin klassinen ongelma tosin on siinä, että luonnollisimmillaan ihminen on laumaeläin ja petoeläin. Mikäli yksilön arvoa ja etenkin oikeuksia haluttaisiin perustella tuollaisen luonnollisen argumentin avulla, perustelu joudutaan tekemään ristiriidassa darwinismin lähtökohtien kanssa. Toisin sanoen ihmisyys on mahdollista ainoastaan tilanteessa, jossa ihminen ei ole laumaeläin eikä petoeläin. Ihminen on siis ihminen vain silloin, kun hän toimii todellista luontoaan vastaan. Tämä puolestaan johtaa väistämättä uskontoon.

Darwinismi ei olekaan ollut kovin suosittu ihmiskäsityksen perusta, koska sen jäljet todella pelottavat. Sen osoittaa koko joukko ajattelijoita Nietzschestä Adolf Hitlerin kautta Pentti Linkolaan. Darwinisti ei kykene muodostamaan myönteistä, petomaisuuden välttämättä poissulkevaa ihmiskäsitystä. Hän pystyy ainoastaan kehittelemään hieman irrationaalisen ja petomaisuuden kanssa kilpailevan, humanistisen käsityksen ihmisen merkityksestä. Darwinistin peikkona vaanii jatkuvasti yli-ihmisyyden ihanne, jolla kyllä riittää sosiaalidarwinistisia kannattajia joka sukupolvessa - ikävä kyllä. Ehkäpä Pekka-Eric Auvisen teot puhuvat riittävästi tämän katsantokannan puolesta ja mihin se lopulta johtaa.

Mutta empirismin perusteella ihmiskäsitystä ei myöskään saisi perustella millään metafyysisellä tekijällä, koska empirismi kiistää metafysiikan. Tässä tapauksessa yksilön ulkopuolella ja materiaalisen maailman tuolla puolen ei siis olisi mitään yleistä "ihmisyyttä", johon voitaisiin vedota ihmisen merkitystä arvioitaessa. Looginen empirismi ei johda varsinaisesti minkäänlaiseen ihmiskuvaan eikä ihmiskäsitykseen. Ihmiskäsitys sellaisena, kuin se elämänkatsomustiedossa yleisesti määritellään, joutuu suuriin vaikeuksiin loogisen empirismin ympäristössä, ja nämä ongelmat johtuvat metafysiikan hylkäämisestä. Ateismi ei siis kykene luomaan mitään muuta ihmiskuvaa kuin sen, että ihminen on sieluton orja ja vahvemman oikeus on ainoa oikeus.

Ei eettistä arvoteoriaa

Arvoteoria sisältää käsityksen hyvästä ja pahasta sekä käsityksen oikeasta ja väärästä. Itse asiassa kyseessä on kaksi eri asiaa; Lännen uskonnoissa on perinteisesti keskitytty hyvään ja pahaan, kun taas Idän uskonnoissa on keskitytty oikeaan ja väärään. On eri asia pohtia ihmisen hyvää kuin pohtia, onko jokin teko oikein tai väärin. Toki ne liittyvät toisiinsa, mutta jako on etiikan teoriassa usein tehty, ja se on hyödyllinen. Roolipeliterminologialla tuo ensimnainittu on jako Good-Evil kun taas jälkimmäinen on Lawful-Chaotic.

Arkisessa keskustelussa eettisiä kysymyksiä käsitellään yleensä sen kummemmin pohtimatta. Ihmiset siirtyvät yleisten kuvitelmiensa ja toiveidensa perusteella selittämään hyväksymiään arvoja miettimättä tarkemmin, ovatko nämä yhteensopivia heidän muiden näkemystensä kanssa. Mutta vaikka arkielämässä tämä robottimainen toiminta tepsiikin aika hyvin, näin ei kuitenkaan filosofisella tasolla sovi toimia, kun maailmankatsomusta muodostetaan.

Perinteisesti ateismi on kiistänyt kysymykset sekä hyvästä että pahasta ja oikeasta sekä väärästä pelkkinä tilannekohtaisuuksina ja mielipidekysymyksinä. Mutta näiden käsitysten pohjalta on mahdotonta luoda mitään koherenttia etiikkaa - ateistinen etiikka on aina väistämättä pelkkää nihilismiä. Ensinnäkin normatiivinen etiikka koskee teoriaa oikeasta ja väärästä. Täytyy ensin tietää, mitä pitää tehdä, koska se määrää sen, mikä on oikein ja/tai tuottaa hyvää. Moraaliset lait ja säännöt ovat tällöin päteviä riippumatta subjektiivisista arvoista. Materialistit tuskin kannattavat tätä, koska käsitys perustuu metafyysiseen lähtökohtaan.

Situaatioetiikka kuulostaa ehkä helpommalta. Se on edellisen sovellutus, joka ei usko sääntöjen kykenevän kattamaan kaikkia tapauksia. Tilanteet tulee arvioida kukin erikseen eettisen maksiimin tavoittamiseksi. Mutta tästä on enää kukonaskel nihilismiin - ja ilman metafyysistä ulottuvuutta sinne joudutaan vääjäämättä, ennemmin tai myöhemmin.

Utilitarismi puhuu yleisestä hyvästä: "suurin mahdollinen onni mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä". Oikea on teko, joka lisää hyvän olemassaoloa enemmän kuin muut vaihtoehdot. Ongelmana on vain se, että kaikki riippuu kaikesta, ja yleisen hyvän lisääminen yhtäällä voi johtaa katastrofiin toisaalla. Utilitaristin mielestä on hyvä rakentaa Suomi vaikkapa täyteen ydinvoimaloita, koska näin saadaan riittävästi energiaa kaikille. Hupsista. Toisaalta myöskään onni ja onnellisuus eivät ole yhteismitallisia. Ongelmaksi väistämättä tulee sen määrittely, mikä tuottaa ihmiselle onnea. Onko se tavara vai vaatimaton elämä? Hedonismi vai eudaimonismi? Seksi vai sivistys? Utilitaristit jäävätkin yleensä maailman kovien realiteettien edessä vasta Maslow'n tarvehierarkian ensimmäiselle hyvinvoinnin askelmalle. Se siis ei voi olla ratkaisu tähän ongelmaan.

Jotkin käsitykset korostavat yhteisen hyvän sijasta yksilön hyvää (eettinen egoismi). Nimensä mukaisesti se pyrkii yksilön hyvään, ja tähän pohjaa libertarismi. Jokaisen ihmisen uskotaan todellisuudessa toimivan näin. Tämä käsitys vastaisi kaiketi jossain määrin evolutionistisen ideologian sosiologisia tulkintoja. Mutta libertarismi olettaa jokaisen ihmisen olevan moraaliton psykopaatti! Ei ole mitään, mikä pitäisi sen erossa nietzscheläisestä nihilismistä, todellisesta egoismista - ja Ayn Randin osoittama posketon ihailu William Hickmania kohtaan osoittaa asian todella olevan näin. Somalia on kaikkein paras esimerkki siitä, mitä libertarismi tosielämässä merkitsee.

Niinpä moni evolutionistisen materialismin kannattaja on käytännössä päätynyt eettiseen relativismiin. Oikea ja hyvä yhdelle on eri kuin toiselle. Vaihtoehtoliikkeiden ja vihreän liikkeen naturalismi kulkee tähän suuntaan. Eettisiä arvostelmia ei perustella enää millään objektiivisella tekijällä. Mitään universaalisti oikeaa tai hyvää ei ajatella olevan edes olemassa. Tämä on myös postmodernille ajalle tyypillinen ja siten nykyään yleistyvä käsitys.

Mutta reaalimaailmassa tästä seuraa yleinen kaaos, anarkia - ja helvetti. Jokainen ihhminen pitää omia arvojaan ja käsityksiään oikeina, ja kahden erilaisen käsityksen joutuessa ristiriitaan ne ratkaistaan väkivallalla - joko sosiaalisella, institutionalisella tai fyysisellä. Saako kiven heittää ikkunaan? Saa, jos ei jää kiinni - tai saa, jos vakuutus maksaa. Tästä saamme nauttia suurkaupungeissamme joka knullande ilta. Jos kaikki kulttuurit ja moraalikäsitykset ovat yhtä hyviä, kannibalismi on pelkkä makuasia. Mitä siis enää nillitämme Hitleristä? Holokausti oli hyvä asia natsien maailmankuvan mukaan, emmekä siis mitenkään voi tuomita sitä tai pitää sitä pahana tai vääränä asiana.

Jos ateistit todella olisivat itselleen rehellisiä ja edustaisivat tuota eettistä relativismia, mitä siitä seuraisi heidän maailmankatsomukselleen? Reaalimaailmassa tuloksena olisi katastrofi. Mutta filosofisestihan eettisen relativismin mukaan etiikka ei voi perustua tietoon. Siksi näkemys on tyypillinen juuri merkityksen katoamista ja aatteiden diskursiivisuutta julistavien postmodernien ajattelijoiden keskuudessa. Tämä seikka puolestaan synnyttää melkoisen sisäisen ristiriidan - ateistit siis yhtä aikaa kannattavat tiedon etiikkaa ja vastustavat sitä.

Timo Eskolan johtopäätös on tyrmäävä: ateismilla ei ole maailmankuvaa. Se on pelkkää anti-ismia. Ateistien käsitykset eivät ainoassakaan kohdassa täytä maailmankatsomuksen vaatimuksia. Heillä ei ole valittua näkemystä maailman rakenteesta eikä tiedon hankinnan luonteesta. He eivät edusta mitään tiettyä filosofiaa. Heillä ei ole ihmiskäsitystä. Eikä heillä varsinaisesti ole edes eettistä teoriaa, vaikka he tuntuvat toimivan jonkin teorian puitteissa käsitystään sen tarkemmin jäsentämättä . Väite "tieteellisestä maailmankäsityksestä" on täysin vailla perusteita.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö monilla yksittäisillä ateisteilla voisi olla tieteellistä maailmankäsitystä tai etiikkaa tai tietoteoriaa. Pikemminkin voisi sanoa, että varmasti on. Vox Day on tarkastellut asiaa varsin hyvin. Mutta tämän high church Atheismin vastapainona on sitten luiskaotsainen low church Atheism, joka on pikemminkin nullifidianismia: en tiedä eikä oikeastaan voisi vähempää kiinnostaakaan. Kuitenkin yksittäisten ateistien maailmankäsitykset muodostavat niin laajan kirjon, että ne jäävät väistämättä keskenään ristiriitaan. Siksi edes heidän yhteen kootuista näkemyksistään ei ole mahdollista koostaa vapaa-ajattelun ideologiaa. Ateismi sallii sisälleen mitä tahansa ankarasta loogisesta empirismistä mitä villeimpään derridalaiseen dekonstruktionismiin - ja lopputuloksena on soppa, josta ei Erkkikään ota selvää.

Mitä tämä ateistinen anti-ismi oikein sitten on? Se voidaan tiivistää pähkinänkuoreen kuuteen doktriiniin:

1. Oma ideologia häivytetään. Yksikään ateisti ei ikinä julkisuudessa myönnä olevansa kommunisti, fascisti, nihilisti, libertaristi tai sosiaalidarwinisti. Tai jos on, näistä ideologioista sanoudutaan tiukasti irti, sillä ne herättävät ns. suuressa yleisössä vielä pahemman mielikuvan kuin yksikään uskonto. Niiden kannattajiksi tunnustautuminen kompromettoisi ateistin pahasti - siksi ateismi näyttäytyy pelkkänä memeettisenä tyhjyytenä ulospäin.

2. Estetään keskustelu omaksutuista lähtökohdista. Yksikään ateisti ei ikinä salli minkäänlaista keskustelua hänen oman lähtökohtansa kritisoinnille; yksikään ateisti ei myöskään milloinkaan kykene hyväksymään vaihtoehtoja omalle anti-ismilleen. Ateistin elämänohje on jatkuvaa hyökkäystä, ei milloinkaan puolustusta.

3. Julistetaan hyödyllisyyttä vain yleisellä tasolla. Tämä tarkoittaa omaan napaan tuijotusta - siekailematonta hedonismia, piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä tai skientismiä.

4. Polarisoidaan kaksi valtaryhmittymää. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. 'Nuff said. Toki on sitten olemassa hyödylliset hölmöt, joista jo Lenin puhui.

5. Esitetään vastustajat typeryksinä. Missään ei ole niin valtavaa ylimielisyyttä, ivallisuutta, pilkallisuutta ja vihamielisyyttä kuin ateistileirissä silloin kun pitää kohdata uskonto ja sen edustajat - varsinkin, jos kyseessä on niinsanotusti kiltti, munaton ja rauhanomainen uskonto. Tästä voi helposti vakuuttua vaikkapa lukemalla Kansakunnan vessanseinää eli Suoli24:n uskontopalstaa.

6. Ryhmään hyväksymisen ehtona edellytetään toisen näkemyksen halveksunta. Tämä oli ruukinmatruunan havainto jo 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa silloisessa sfnetissä, ja se ei ole miksikään muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. Mutta tämä "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan" -ajatuskaava on pysynyt samana vuosisadasta toiseen. Ja miksipä ei olisi? Viha synnyttää vihaa ja samanlaiset hakeutuvat toistensa seuraan.

Polarisointi on ateos,ossa kyllä tehokasta. Vastustaja on tiedossa. Ateismin modus vivendi on kristinuskon ja kristillisen kirkon vastustaminen. Vapaa-ajattelijoiden liiton julistukset ilmaisevat tätä pyrkimystä ja sen ohjelmat, kuten kirkosta eroamisen edistäminen, ovat tämän ilmentymiä.

Mutta mitä tapahtuu, jos tämä ajatuskaava viedään loogiseen lopputulemaansa? Jokainen uskonto synnyttää näköisensä yhteiskunnan, ja jokainen ateistinen yhteiskunta on väistämättä Neuvostoliitto. Clean and simple.

Ateistott eivät kuitenkaan ole missään tehneet näkyvällä tavalla tiliä Nietzschen, Leninin, Stalinin, Hitlerin, Maon ja Pol Potin kanssa. Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen olisi vähintäänkin kohtuullista, että jokainen Nietzschen aatteisiin vetoaja selvittelisi suhdettaan herramoraalin käsitteeseen ja yli-ihmisen "koviin arvoihin", joista Nietzsche niin ahkerasti puhui. Eikä yksikään ateisti ole ikinä tehnyt tiliään selväksi Leninin kanssa - Leninin, joka aiheutti koko ihmiskunnan suurimman yksittäisen katastrofin koko maailmanhistorian aikana. Vastustavatko ateistit tuota "säälin uskontoa", joka aina oli Nietzschen hampaissa? Onko anteeksiantamus heikkouden merkki? Onko kirkko säälistä säilyttänyt liian paljon sitä, minkä "olisi pitänyt tuhoutua" (Nietzsche, Hyvän ja pahan tuolla puolen)? Onko köyhien avustaminen, diakonia, diakonissalaitos ja sen terveydenhuolto, koulujen perustaminen, lukutaidon edistäminen tai useimpien länsimaisten valtioiden lainsäädäntötyöhön osallistuminen ollut virhe? Milloinka Vapaa-ajattelijoiden liitto on viimeksi tehnyt mitään sosiaalityötä, diakoniaa, avioliittoneuvontaa, nuorisotyötä, ruokajakelua tai oikeastaan yhtään mitään sitä yhteiskunnallista työtä, mihin valtio ei kykene eikä halua ja mikä jää ateistien pilkkaaman, halveksivan ja vihaaman valtiokirkon niskoille? Vapaa-ajattelijat kykenevät tekemään irvokkaita pilkkaparodioita kristinuskon menoista, kuten häistä, hautajaisista, kasteesta tai vaikka rippileiristä, mutta kaikki jää pelkkien seremonioiden apinoinnin asteelle.

Ateistien kritiikki kristillistä moraalia vastaan perustuu väistämättä joko Leninin tai Nietzschen esimerkkiin. Siksi tuon moraalin ulkopuolelle jäävä alue liittyy pakostakin partikulaariseen moraaliin - joko luokkamoraaliin tai herramoraaliin. Mikäli ateistit eivät selvitä suhdettaan Leniniin ja Nietzscheen, heitä on syytä pitää nihilisteinä. Lisäksi on varottava heidän yhteiskunnallisia kannanottojaan samalla vakavuudella kuin muiden bigottien esittämiä, kovien arvojen mukaisia esityksiä. Ateismi on ideologisesti näiden linjoilla. Siksi selvittelylle on kipeä tarve.

Samalla tavalla ateismin seurannaisvaikutukset tuleva näkyville vapaa-ajattelijoiden ja Humanistiliiton yhteiskunnallisissa kannanotoissa. Kirkot ovat kaikin tavoin heidän hampaissaan. Päiväkodeista ja kouluista tulee poistaa ruokarukoukset, jumalanpalvelukset ja muu uskonnollinen toiminta. Tällaisen toiminnan vaikutuksesta suvivirren veisaamisesta on tullut uskonnollista propagandaa ja joulunäytelmäkin on joissain kouluissa liki kriminalisoitu.

Lopputuloksena on ollut memeettinen tyhjiö - aivan kuten Juri Bezmenov asian esitti. Suomalaiset eivät enää kertakaikkiaan tiedä, keitä he ovat ja mitä. Mutta mitään uutta fiksua ja filmaattista järjen aikakautta ei ole tullut. On saatu aikaan sadoittain villisti toistensa kanssa kilpailevia uususkontoja, ja koko ajan uhkanamme on aasialainen henkinen ruttotauti, islam.

Mutta eihän siinä noin pitänyt käydä? Vai pitikö sittenkin. Bezmenov kirjoittaa auliisti "hyödyllisistä hölmöistä" ja miten heidät tulee teloittaa heti sovjetisoinnin jälkeen. Sillä mitäpä muutakaan ateistit lopultakaan ovat kuin islamin hyödyllisiä hölmöjä tässä kulttuurievolutiivisessa meemien ja meemipleksien välisessä olemassaolotaistelussa?

Kertokaapa se.

Miksi hyvinvointivaltio toimii Skandinaviassa mutta ei muualla?

Ruukinmatruuna on, kuten tunnettua, konservatiivi ja hän puolustaa sellaisia asioita, jotka on todettu hyviksi ja toimiviksi kuten skandinaavista hyvinvointivaltiomallia (mutta ei sellaisia, jotka eivät toimineet menneisyydessä eivätkä toimi nytkään, kuten kuolemanrangaistus tai ruumiillinen kuritus). Tässä hän on useasti joutunut amerikkalaisten kanssa napit vastakkain, mutta hänellä on historian vindikaatio takanaan: skandinaavinen hyvinvointivaltiomalli toimii eikä se aiheuta sen enempää stagnaatiota, laiskistumista, demotivaatiota kuin valtion velkaantumistakaan. Miksi?

No. Skandinavian maat ovat ovat pitkään olleet erikoistapaus jopa Euroopankin mittapuulla. Ne ovat pinta-alaltaan suuria mutta väkiluvultaan pieniä ja niissä on alhainen väentiheys. Väestö on hyvin homogeenista eikä suuria vähemmistöjä ole. Maaperä on köyhää, mikä on johtanut pientilavaltaiseen maatalousrakenteeseen ja rälssilaitokseen feodalismin sijaan. Ne joutuivat teollistumaan jo varhain köyhän maaperänsä vuoksi, ja meri sekä ulkomaankauppa ovat aina olleet läsnä. Skandinaaviseen kulttuuriin on aina kuulunut toisaalta paradoksaalisesti vahva julkinen sektori ja toisaalta voimakas individualismin perinne - julkinen sektori on antanut turvaa yksityisiä rosvoja vastaan, mutta laajat erämaat ja meri ovat aina tarjonneet vapautta ja suojaa julkiselta sektorilta. Niissä myös on voimakkaan luottamuksen kulttuuri - skandinaavi sanoo sitä mitä hän tarkoittaa ja tarkoittaa sitä mitä hän sanoo. Skandinaviassa ei myöskään ole ollut välimiesvähemmistöjen syntymiselle otollisia olosuhteita, kuten absolutismia tai despotiaa - tai räikeän valtavia tuloeroja.

Uskonnoltaan Skandinavian maat ovat olleet voimakkaan luterilaisia. Luterilaisuus on ehkä kaikista kristinuskon muodoista kaikkein lähinnä sitä judaismia, joka vallitsi ennen Jamnian synodia 90, ja Luther itse oli hyvin paljon juutalaisten kanssa tekemisissä ennen välirikkoaan heidän kanssaan. Luterilaisuuteen kuuluu toisaalta hyvin voimakas yhteisöllisyys ja caesaropapismi ja toisaalta työn arvostaminen sen itsensä, ei sen hedelmien, vuoksi. Jos ja kun jokainen uskonto luo näköisensä yhteiskunnan, jokainen luterilainen yhteiskunta on Saksa - tai Ruotsi - eikä ole sattumaa, että Yhdysvaltojen pohjoisen Keskilännen osavaltiot, jonne pohjoiseurooppalaiset maahanmuuttajat asettuivat, kuten Minnesota, molemmat Dakotat, Michigan, Wisconsin jne muistuttavat hyvin paljon Skandinaviaa tässä suhteessa. Siinä, missä kalvinismi luo paljon armottomamman, kovemman, individualistisemman ja tekopyhemmän yhteiskunnan kuin luterilaisuus, luterilaista yhteiskuntaa leimaa valtava vastuu: vallanpitäjät ovat vastuussa hallintoalamaisistaan ja sama kääntäen. Ei ole myöskään sattumaa, että yleinen ja yhtäläinen, myös naisten, äänioikeus syntyi ensimmäisenä Euroopassa nimenomaan Skandinavian maissa.

Eikä ole myöskään sattumaa, että ääriliikkeet eivät ikinä ole saaneet Skandinaviassa jalansijaa. Kylmä ilmasto ja ankara talvi vievät hihhuloinnilta terän ja skandinaavit ovat perinteisesti inhorealisteja. Kommunismi tylpistyi nopeasti Skandinaviassa kansandemokraateiksi ja toisaalta sosialidemokratia on tyypillistäkin tyypillisempi skandinaavinen liike. Ruotsi oli 1700-luvulla käytännössä kommunistinen valtio; ja se oli riittävä rokotus kommunismia vastaan.

Skandinaavisen hyvinvointivaltion juuret ovat siis paljon syvemmässä kuin pintapuolisesti pelkkää sosialidemokratiaa tarkasteltaessa voitaisiin pohtia. Ne ovat juurikin luterilaisuudessa, arktisessa ilmastossa, homogeenisessa kansassa ja korkean luottamuksen kulttuurissa. Luterilaisuus arvostaa työntekoa sellaisenaan, arktinen ilmasto merkitsee että kaikkien on autettava toisiaan ja oman onnensa nojaan jääminen tietää hengenmenoa, homogeeninen kansa luo voimakkaan luottamuksen ja korkean luottamuksen kulttuuri puolestaan merkitsee sitä, että työnvieroksujia, pummeja ja loisia ei ole pitkään katsottu hyvällä. Sosiaaliturvan väärinkäyttöä on perinteisesti pidetty erittäin tuomittavana tekona.

Hyvinvointivaltio, sellaisena kuin me sen tunnemme, syntyi Ruotsissa sotienvälisenä aikana. Se osoittautui niin onnistuneeksi, että se omaksuttiin lopulta jokaiseen Skandinavian maahan. Sen ansiosta meillä on ilmainen koulutusjärjestelmä, terveydenhoito, sosiaaliturva, eläketurva ja työttömyysturva - siis kaikenkaikkiaan skandinaavin peppu on aika hyvin asbestipöksyissä. Hintana siitä ovat korkeat verot, kyyläys, eurooppalaisittain heikko keskimääräinen ostovoima ja alhaiset tuloerot.

Ja nämä ovat asioita, joihin amerikkalaiset kiinnittävät huomionsa - siihen, että skandinaavit näin pääsääntöisesti ovat köyhempiä kuin he itse.

Mutta kun asiaa tarkastellaan vielä kolmannelta kantilta, niin korkeat verot ovat korkean luottamuksen tae - ihmisten maksaessa sikariistoveroja he myös ovat oikeutettuja vaatimaan hallitsijoiltaan ja hallintovirkamiehiltään sellaisia tekoja, toimenpiteitä ja lakeja, joihin he itse voivat luottaa ja joista he hyötyvät. Ja vastaavasti hallitsijoiden pettäessä kansan luottamuksen - kuten nyky-Suomessa näyttää käyneen - kansan kosto on vaaleissa varma. Ei Perussuomalaisten nousun takana ole rasismi, fasismi eikä basismi. Sen takana on se tosiasia, että hallitsijamme ovat pettäneet hallintoalamaisten luottamuksen ja toimineet sen intressejä vastaan ja yrittäneet irrottautua omaksi pikku sisäänlämpiäväksi eliitikseen. Perussuomalaisten nousu on ensisijaisesti protesti ja epäluottamuksen osoitus nykyistä hallintoeliittiämme vastaan. Ei sen enempää eikä vähempää. Se kaikki kuuluu demokratiaan. Me yksinkertaisesti vaadimme maksamillemme veroille vastinetta koko rahan edestä. Tämä on unohtunut vallanpitäjiltä.

Valituissa Paloissa - joka on amerikkalaisen suuruudenhullun yltiöindividualismin äänitorvi numero 1 - on ennustettu "Ruotsin mallin" luhistumista jo vuodesta 1965 asti - tai siis ainakin niin ruukinmatruuna muistaa luettuaan kesämökillä aikoinaan kyseistä painotuotetta lapsena. Ja koko ajan se on antanut odottaa tapahtumistaan. Ruotsin malli on paljon sitkeämmässä kuin amerikkalaiset olettavatkaan; me skandinaavit yksinkertaisesti hyväksymme korkeammat verot, alhaisemmat nettotulot ja alhaisemman elintason hintana siitä, ettemme pahan päivän sattuessa palellu 30 asteen pakkasessa hengiltä ja siitä, että yhteiskuntamme on niin meritokraattinen kuin mitä se länsimaisen mittapuun mukaan ylipäänsä voi olla ja että me voimme luottaa hallitsijoihimme ja he meihin. Tässä maassa on käyty jo yksi varsin verinen sisällissota tästä aiheesta. Toiseen ei ole varaa.

Mutta kaiken perustana on luterilainen uskonto, ja ilman sitä ei hyvinvointivaltio olisi mahdollinen. Ja paitsi ruukinmatruuna, myös kommunistit ovat kiinnittäneet tähän erityistä huolta. Ex-KGB-agentti Juri Bezhmenov totesi, että uskonto on se voima, joka pitää kansallisvaltion ja hyvinvoinnin koossa, ja että uskonnonvastainen työ on kaiken kommunistisen propagandan ja mädätystyön aivan ensimmäinen ja tärkein tehtävä. Bezhmenovin mukaan uskontoa tulee pilkata, nälviä, halveksia ja väheksyä joka käänteessä ja se tulee tehdä naurunalaiseksi, sillä juuri uskonto on se muurilaasti, joka pitää yhteiskunnan tiiliskivet yhdessä lujana muurina.

Uskonnon tuhoaminen Bezhmenovin mukaan demoralisoi kansan, ja pirstoo sen atomaariseen tilaan - tilaan, jossa ihmiset piittaavat täsmälleen vain itsestään, ja omasta pepustaan hedonistisesti. Ja yksi syy, miksi kommunismi epäonnistui Skandinaviassa niin surkeasti, oli juuri luterilaisuudessa. Yhtteiskunta oli kertakaikkiaan liian saturoitunut luterilaisuudella. Ja Bezhmenovin mukaan tuo yhteiskunnan läpimädättäminen ja hedonisointi - ruukinmatruunan kielellä memeettisen tyhjiön luominen - on ehdoton edellytys kommunistisen vallankumouksen luomiselle; Bezhmenovin mukaan ainoastaan uskonto kykenee enää pelastamaan tällaista yhteiskuntaa putoamasta Neuvostoliiton syliin. [Ja tämä muuten oli syy siiihen, miksi yksikään kommunistimaa ei ikinä kyennyt voittamaan yhtäkään islamilaista maata yhdessäkään sodassa.]

Bezhmenov tajusi täsmälleen saman memeettisen tyhjiön ja memeettisen lokeron käsitteen kuin ruukinmatruunakin, vaikkei tuntenut memetiikkaa.

Hyvinvointivaltio ei voi syntyä katolisessa yhteiskunnassa eikä kalvinistisessa. Niistä puuttuvat edellytykset - luottamus, tasainen tulonjako, valtion vastuu hallintoalamaisistaan, kyky asettaa yhteinen intressi yksityisen edelle. Mutta se voi sensijaan syntyä juutalaisessa, sillä juutalaisia leimaa hyvin syvä sisäisen luottamuksen ja huolenpidon kulttuuri, ja jo roomalaiset kiinnittivät tähän huomiota. Israel muistuttaa nykypäivänäkin varsin paljon Skandinaviaa tässä suhteessa.

Ateismi merkitsee hyvinvointivaltion lopullista luhistumista ja sen muuttumista pakkovallaksi. Jokainen ateistinen valtio on aina väistämättä Neuvostoliitto. Mutta myöskään islam ei kykene luomaan hyvinvointivaltiota - islamilainen kulttuuri on aivan liian fatalistinen. Hindulaisuudesta ja kastilaitoksesta puhumattakaan!

No. Luterilaisuuden säilyminen on ehdoton edellytys myös hyvinvointivaltion säilymiselle Skandinaviassa. Jos se tuhoutuu, tuhoutuu myös hyvinvointivaltiokin. Ruukinmatruunan lukijoista suurin osa on miehiä, sillä ruukinmatruuna kirjoittaa asiablogia, ja naiset harvemmin ovat asiablogeista kiinnostuneita.

Mutta uskonto ja uskonnollisuus on erityisesti naisten juttu. Miehiä asia ei voi vähempää kiinnostaa. Sensijaan jokainen nainen on joko äiti tai potentiaalinen äiti, ja viimeistään siinä vaiheessa kun oma pienokainen potkii bassorumpua, nämä asiat tulevat mieleen. Juuri äidit kasvattavat lapsensa ja heidän kauttaan periytyy uskonto ja uskonnollisuus - ei isien. Ei ole sattumaa, että meillä on suvussa tuo ruotsinkielinen Raamattu, joka on 1700-luvulta asti periytynyt äidiltä tyttärelle, ja jonka saamavuorossa ruukinmatruuna itse on ja jonka hän jättää omalle tyttärelleen kun hänestä itsestään aika jättää.

Ja tämä on asia, mikä on skandinaavisen hyvinvointivaltion kannalta olennainen: se on naisten tuote, ja naiset pitävät sitä omalta osaltaan pystyssä välittämällä uskonnollisuutensa lapsilleen ja erityisesti tyttärilleen. Miehet eivät siihen kykene.

Ruukinmatruuna on pohtinut monikulttuurisuutta ja sitä, miksi se on Suomessa ollut täysin holtitonta ja tolkutonta, eikä muiden Euroopan yhteiskuntien takaiskuista ja onnistumisista ole opittu yhtään mitään. Se ei ole uhka sellaisenaan skandinaaviselle hyvinvointivaltiolle, mutta yhdistyessään ateismiin ja uskonnonvastaisuuteen se on sitä. Ja mitäpä vihervasemmistolaisuus, demlalaisuus ja poliittinen korrektius on kuin kommunismia valepuvussa?

Mikä on skandinaavisen hyvinvointivaltion tulevaisuus? Ruukinmatruuna vastaa, että hyvä - niin kauan kun luterilaisuus säilyy Skandinaviassa. Jos se luhistuu, samaa myötä luhistuu myös hyvinvointivaltiokin ja muuttuu pahoinvointivaltioksi.

Äkkirikastumisen kirous

Ruukinmatruuna kuunnellessaan Freukkareita ja miettiessään äkkirikastuneiden kovia kohtaloita - mikä laulaen tulee, se viheltäen menee - pohti sitä, että miksi köyhinä syntyneet pysyvät köyhinä koko ikänsä ja miksi rikkaus ja vauraus keräytyvät ja kasautuvat - usein sukupolvien ajan - raha tulee rahan luo.

Kyse ei ole älykkyydestä tai siitä, että rikkaat olisivat älykkäämpiä kuin köyhät. Termi valkokaulusköyhälistö on jo käsite, ja pätkä-, hantti- ja tilapäistyöhelvetti pitää huolen siitä, että perusakateemiset ovat ja tulevatkin olemaan köyhiä. Älykkyydellä on korrelaatio vaurastumiseen ja rikastumiseen, mutta vähän tyhmempikin voi rikastua. Ei olemalla älykäs, vaan olemalla viisas - ja nokkela. Vaurastuminen ja rikastuminen ei ole geeneissä. Se on tunteissa. Tyhmänkin ihmisen kädessä rahat pysyvät, jos hän on viisas. Älykäskin ihminen haaskaa rahansa nopeasti, jos hän on typerä.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut moneen otteeseen luonnonvarojen kirouksesta. Miksi luonnonvarat - jotka kirjaimellisesti ovat kuin lottovoitto maalle - ovat hirvittävä kirous ja pitkällä aikavälillä köyhdyttävät maan ja tekevät siitä diktatorisen p*rsläven?

Syy on molemmissa - äkkirikastumisessa ja luonnonvaroissa - sama; ne ovat vastikkeetonta tuloa - tuloa, jonka eteen ei tarvitse tehdä työtä eikä panostaa. Ne tulevat kuin Manulle illallinen. Tällainen vastikkeeton tulo on todellakin easy come easy go, ja useampi kuin yksi miljoonaperintö on ryypätty ja rällätty niin, että isän koko elämän ajan tekemän työn ovat pojat ryypänneet parissa kuukaudessa. Keskimäärin lottovoitto pysyy lottovoittajan käsissä noin viisi vuotta. Sen jälkeen se on kaikki tuhlattu, ja lottovoittaja yleensä on köyhempi kuin ennen voittoaan.

Raha ja rikkaus on väärissä käsissä todella tuhoisaa ja aiheuttaa katastrofin. Jotta rikkautta osaisi luonnostaan käsitellä oikein, täytyy joko syntyä vauraaseen perheeseen tai se on kaikki tehtävä omalla työllä - siis kovalla työllä vaivoja säästämättä. Meistä jokainen osaa käyttää rahaa, mutta vain aniharva rikkautta.

On sanottu, että Kalifornian kultaryntäyksessä eniten rikastuivat muut kuin kullankaivajat, ja Klondykessä puolestaan vain yksi sadastatuhannesta yrittäjästä rikastui niin, että hän kykeni myös säilyttämään omaisuutensa. 4000 rikastui, mutta he kaikki menettivät myös kaiken. Miksi?

Syy on siinä, että vauraassa kodissa kasvanut ihminen oppii rahan arvon ja sen, miten vaurautta käsitellään. Hän ymmärtää, ettei raha kasva puissa ja hän ymmärtää, että vaurautta pitää vaalia ja että sitä pitää jatkuvasti hoitaa. Hän oppii sen, että pääomaan ei saa koskea, ja että pääoman tuottoa ei saa kuluttaa, vaan se pitää investoida eteenpäin. Yleensä tällaisissa kodeissa kasvaneet ihmiset ovat kaupan päälle hyvin nuukia, ajavat vanhoilla autoilla tai käyttävät bussia, pukeutuvat hiukan nukkavierusti ja eivät mitenkään tuo vaurauttaan esille. He ovat oppineet, että raha ei tuo onnea, mutta se tuo turvallisuutta.

Sensijaan kädestä suuhun elävällä ihmisellä, joka ei ikinä ole pitänyt hallussaan enempää rahaa kuin kuukausipalkkaansa, ei ole ikinä ollut mitään kokemusta siitä, miten sitä rahaa käsitellään. Hän kuvittelee, että raha, joka tulee tuosta vain, tuottaisi onnea. Hän kertakaikkiaan ei ymmärrä, että tuo vauraus on pääomaa ja että kaiken vaurastumisen peruskäsky on se, että pääomaan ei kosketa. Hän ostaa nopeasti uuden asunnon, uuden auton, pitää kuntoloman ja lähtee kahtomaan mualimaa, niinkuin eräässä mainoksessa oli. Ylipäänsä tällainen äkkirikastunut panee omaisuutensa huonosti tuottaviin kohteisiin - joko käyttöomaisuuteen (jotka siis ovat hupenevia aktiivoja) kuten autoon, vaatteisiin, elektroniikkaan, kodinsisutukseen tai sellaiseen investointiomaisuuteen, jonka ylläpitokustannukset ylittävät hänen varansa (kuten isompi asunto) ja lopettaa työnteon. Joka muuten pääsääntöisesti on taloudellinen itsemurha. Miljoona euroa loppujen lopuksi ei ole iso rahasumma, ja sen kuluttaminen on hyvin helppoa. Mielekkäintä olisi rahastoida omaisuus, panna se uskottujen miesten taakse ja ottaa sieltä vain pari kiloeuroa kerrallaan kuussa ja elää hiukan leveämmin - ja omaisuus tottavie riittäisi loppuiäksi. Mutta vain aniharva tekee niin!

Yksinkertainen vastaus siihen miksi äkkirikastunut onnistuu rahansa hukkaamaan ennätysajassa on se, että 90% ihmisistä ovat surkeita hoitamaan omia raha-asioitaan jo sillä peruspalkallakin. Tällöin yhtäkkinen suuren summan voittaminen on enemmänkin katastrofi kuin siunaus. Toisaalta on tietenkin paha lähteä syyttelemään, onhan kyseessä elämää mullistava asia. Unelma on toteutunut ja pää sekaisin. Ihmiset pakkaavat ajattelemaan, että rahan avulla elämän ongelmat katoavat. He eivät ymmärrä, että ilman harkintaa, tarkkaa suunnittelua ja taloudellista kontrollia, ei karkaa pelkästään mopo vaan mäkihyppääjälegenda Matti Nykästä lainaten formula käsistä todella nopeasti ja rahat katoavat yhtä nopeasti kuin ne tulivatkin. Ja ongelmia on sen jälkeen enemmän kuin ennen äkkirikastumista.

Miljoonan euron hukkaaminen ei ole homma eikä mikään, kun on aina elänyt kädestä suuhun. Tällöin ei tulojen suuruudella ole väliä, koska henkilö joka aina kuluttaa sen mitä palkaksi saa eikä ole tottunut säästämään, kuluttaa myös omaisuutensa yhtä suruttomasti, osteltavat kohteet vain muuttuvat suuremmiksi. Parkinsonin II lain mukaan menot pyrkivät kasvamaan tulojen tasalle.

Ihan aluksi tietenkin jokainen tällainen äkkirikastuminen lopettaa työnsä, ostaa upouuden talon, ostaa perheenjäsenille talot, hankkii koko suvulle uudet autot, menee luksuslomalle koko suvun kanssa, hankkii lapsilleen mitä sattuu jne… ja hups, kaik mänj eikä piisannakka. Tai vaihtoehtoisesti hän päättää olla ovela ja investoi - pörssipeliin, ravihevosiin, urheilujoukkueeseen tai perustaa luksusravintolan. Ja siinä käy pääsääntöisesti aina huonosti.

Jos kaikki maailman omaisuus jaettaisiin sosialistien unelman mukaisesti tasan, tilanne palautuisi 20 vuodessa täsmälleen samaksi kuin ennen tasajakoa. Ne, jotka ovat oppineet rahankäytön taidon, hyödyntäisivät sitä jälleen ja kokoaisivat jälleen omaisuutensa takaisin, kun taas ne, jotka sitä eivät ole oppineet, menettäisivät kaiken aivan yhtä nopeasti. Ehkäpä parhaimmin sitä kaikkea havainnoi Carl Barksin Aku-Ankka -sarja Kun taivaalta satoi rahaa. Tämä maailmamme kertakaikkiaan vain toimii niin.

Mutta ei aina! Aina on joku tyhjätasku tai keskiluokkainen - yleensä jälkimmäinen - joka kykenee saamaan rahaa kasaan ja rikastuu. Ja samalla tavoin myös aina joku rikas köyhtyy. Onnenpyörä pyörii, ja juuri tämä sosiaalinen mobiliteetti - vähäinenkin - pitää yhteiskunnan pyörimässä.

Työllä ei voi rikastua, mutta työllä voi vaurastua, ja ihmiselle on onnellisempaa olla vauras kuin rikas. Vastikkeellista rahaa - sellaista, mikä on saatu omalla työllä, omalla riskillä tai omilla investoinneilla - arvostaa, ja sitä ymmärtää kohdella pääomana sensijaan että sitä kohtelisi kulutusomaisuutena. Kyse on samasta asiasta kuin luonnonvarakirouksessa ja siinä, miksi köyhät maat pysyvät köyhinä valtavista luonnonvaroistaan huolimatta. Vastikkeeton tulo ei luo vaurautta vaan kurjuutta.

Viina, tuo viisasten juoma

Usari tiesi kertoa, että älykäs ihminen juo enemmän alkoholia kuin tyhmä - etanolin litramääräinen kulutus on suoraan verrannollinen ihmisen älykkyysosamäärään.

Brittitutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset juovat enemmän alkoholia puhtaaksi etanoliksi muutettuna kuin tyhmät. Heillä on myös enemmän taipumusta ryyppäämiseen ja kertajuopotteluun kuin tyhmillä. Tästä on brittitutkimuksen mukaan poikkeuksena kaikkein älykkäin kvintiili, jotka eivät juo sen enempää kuin heitä edeltävä kvintiilikään. Kaikkein älykkäimmillä ei ole myöskään taipumusta kertajuopotteluun eikä alkoholismiin - sensijaan keskiarvoa älykkäämmillä on.

Evoluutiopsykologi Satoshi Kanazawa selittää yhteyden johtuvan siitä, että alkoholin kulutus on ihmiseläimen evoluutiossa varsin uusi juttu, vain muutaman tuhat vuotta vanha tapa. Älykkäät ihmiset tuppaavat Kanazawan mukaan kokeilemaan ensimmäisinä uusia käyttäytymismalleja, kun taas tyhmemmät ovat konservatiivisempia niin hyvässä kuin pahassakin.

Hän tyrmää aiemman teorian, jonka mukaan älykkäät ihmiset kohoaisivat paremmin palkattuihin töihin, jolloin heidän tulotasonsa nousisi ja alkoholiin olisi enemmän varaa. Tyhmemmät juovat miedompia juomia, kuten olutta ja viiniä, jolloin juotujen alkoholijuomien litramäärä nousee korkeaksi, mutta etanolimäärä jää alhaiseksi. Älykkäämmät puolestaan juovat väkeviä, tislattuja, juomia, jolloin litramäärä jää vähäiseksi mutta etanolimäärä korkeaksi.

Viina tunnetusti on viisaiden juoma, mutta älykkyys ja viisaus eivät ole sama asia. Älykkäät ovat taipuvaisempia käyttäytymään alkoholin suhteen typerämmin kuin tyhmät, ja konservatiivisuus korreloi käänteisesti juopottelutaipumuksiin.

Mutta vaikka älykkäät ihmiset läträävätkin viinan kanssa typerästi, niin tyhmät ihmiset kykenevät vetämään itsensä turmioon jo vähemmälläkin määrällä. Alkoholi tuhoaa helpommin tyhmän kuin älykkään ihmisen, ja tyhmä ihminen kykenee juopottelemaan lottomiljoonansa, perintönsä ja muut tulot tuosta vain. Äkkirikkaus ei pysy kuin aniharvan käsissä, ja mitä äkimmin ja enemmän, sitä vikkelämmin. Easy come easy go, ja ihminen, joka ei ikinä ole pitänyt enempää rahaa käsissään kuin kuukausipalkkansa, haaskaa helposti miljoonakin euroa tuosta vain. Ei ole yksi eikä kaksi lottovoittajaa, joka on juopotellut ja haaskannut rahansa.

Kaikenkaikkiaan viinan käyttö ei vaadi älykkyyttä vaan viisautta. Tyhmä ihminen pidättäytyy siitä, mutta vain viisas osaa juoda fiksusti.

Kalvinismin kummallisuudet

Teinitytön kuolema ei pysäyttänyt kiusaajia. Brittiläiset yläkoululaiset kiusasivat luokkatoverinsa hengiltä, ja kaupan päälle ilkkuivat internetissä hänen muistolleen ja loukkasivat itsemurhaan ajetun Natasha McBryden omaisia.

Ruukinmatruunalla kävivät kylmät väreet selkäruotoa pitkin hänen lukiessaan jutun. Hän nimittäin on omakohtaisesti kokenut saman. Eräs hänen peruskouluaikaisista luokkatovereistaan kiusattiin itsemurhaan - ja ruukinmatruuna muistaa sen inhottavan, makeilevan imelän tekopyhyyden, jolla kiusaajat mielinkielin ottivat osaa omaisten suruun. Mutta silmät ovat sielun peili, ja niistä loisti se, mitä näillä pikku p*skiaisilla oli mielessään. Tuo tapaus tappoi lopullisesti ruukinmatruunan uskon ihmisyyteen, eikä se ole siitä sen koommin herännyt.

No. Raamatussa sanotaan että ihminen on pohjiaan myöten paha ja täynnä pahuutta, ja ruukinmatruunan omakohtainen kokemus on että roolipelitermein ihmisen, varsinkin lasten, luontainen alignment on neutral evil. Ihmiset ovat luonnostaan pahoja, ja psykopatia on ihmisen luonnollinen olotila. Ristiriita sen kanssa, mitä elämänkatsomustiedossa opetettiin humanismista ja ihmisen hyvyydestä ja kaikkivoipaisuudesta, ei voisi ollut olla rajumpi. Ruukinmatruuna uskoo tällaisissa tilanteissa omia silmiään. Raamattu on oikeassa ihmisluonteen osalta - ja nimenomaan sen kristillinen, ei judaistinen, tulkinta. Ruukinmatruunasta on sanottu, että hänen oma alignmentinsa olisi Lawful Neutral. Ehkä se on totta. Hyvyys on naiivia typeryyttä ja pahuus ei ole kivaa.

Tietyllä tavalla eri roolipelisysteemit heijastavat selkeästi niitä kulttuureita, joissa ne on kirjoitettu. Rolemaster ja MERP heijastavat tolkienilaista, katolista, kulttuuria; Dungeons & Dragons amerikkalaista individualismia, jossa kaikki on mahdollista ja vain yksilöstä itsestään kiinni; ja Warhammer Fantasy Roleplay puolestaan edustaa peribrittiläistä hyvin pessimististä ja fatalistista maailmankuvaa - sitä, jonka luojia ovat olleet Michael Moorcock ja Terry Pratchett, ei suinkaan Tolkien. Tolkienin maailmankuva on läpikristillinen ja pilattu imelällä onnellisella lopulla; tosielämässä ei ole onnellisia loppuja, vaan ainoa onnellinen loppu on kuolema ja pääsy pois tästä maailmasta. Siksi Warhammer edustaa paljon enemmässä määrin buddhalaista maailmankuvaa.

Mutta asiaan. Ruukinmatruuna on joskus todennut, että kalvinismi on kristinusko tietyllä tavalla kaikkein loogisin ja äärimmäisin muoto, ja että kalvinismia on mahdotonta kumota Raamatulla. Kalvinismi on completely logical, completely flawless and completely screwed up, jos kolmannen kotimaisen käyttö sallitaan.

Mitä kalvinismi on? Kalvinismi on Jean Calvin'in 1500-luvulla kehittämä protestanttisen kristinuskon muoto, jonka tärkeimmät piirteet ovat viisi solaa, predestinaatio-oppi, fundamentalistinen raamatuntulkinta sekä ikonoklasmi. Vaikka ruukinmatruuna siteerasi Hikipediaa eikä Wikipediaa, Hikipedia on tunnetusti se hovinarri, ja siellä sanotaan rivien välistä paljon sellaista, mikä Wikipediassa sensuroitaisiin poliittisesti epäkorrektina.

Kalvinismi lähtee siitä, että Jumala on loppuun saakka hyvä ja ihminen on loppuun saakka paha, ja Jumala vihaa luotujaan. So far so good. Nuo kiusaamisepisodit, joissa lapset kiduttavat ja ahdistavat toisensa itsemurhaan, ovat kaikkein parhaimpia esimerkkejä siitä, että ainakin lähtökohdat kalvinismissa ovat oikeat. Ihminen syntyy k*sen ja p*skan väliin, ihan Calvinia itseään lainaten, ja sen jälkeen elämä on pelkkää pahuutta, vääryyttä, vihaa ja kärsimystä. Eikä se siihen lopu: Jumala on syntiinlankeemuksen seurauksena tuominnut koko ihmiskunnan Helvettiin, mutta suuresta käsittämättömästä armostaan on päättänyt pelastaa joitakuita osoittaakseen näin omaa kunniaansa.

Kalvinistiseen perinteeseen kuuluu vahvasti Jumalan kaikkivaltiuden korostaminen. Raamatun Jumala on kaikkivaltias jonka tahtoa, tekoja, ei voida kyseenalaistaa eikä muuttaa. Oppi ihmisen vapaasta tahdosta on eräs tärkeimpiä filosofisia kiistakapuloita - kalvinismi kiistää jyrkästi ihmisen vapaan tahdon ja nojaa monergismiin, mikä tarkoittaa että ihmisen pelastuminen on aivan puhdasta arpapeliä.

Varsinainen kalvinistinen teologia muotoutui Doordrechtin (Dor'tin) synodissa Hollannissa. Kalvinistinen teologia on pelkistettävissä viiteen pääkohtaan, joiden alkukirjaimista muodostuu suomeksi akronyymi TERVA (englanniksi TULIP):

Täydellinen turmelus (Total Depravity)

Ihminen on täydellisen turmeltunut ja paha jo syntymästään, ja joka ainoa ihminen oletusarvoisesti on helvetin ansainnut jo pelkästään olemassaolollaan. Olet täysi paska. Pelkkää niljaa Jumalan edessä. Olet täysin arvoton. Jumala ei ole kaverisi. Älä yritä selitellä, se pahentaa vain. Sinä ansaitsit Helvetin tulen jo pelkästään sillä, että uskalsit syntyä. Olet synnissä siinnyt, synnissä elänyt, synnissä kuolet ja synnin palkka on Helvetin iankaikkinen tuli. Jumala vihaa sinua. Siis sinuakin. Vaikket olisi tehnyt yhtään mitään ärsyttääksesi häntä. Älä ala väittämään, että Jumala loi sinut kuvakseen, sinä olet ollut Saatanan kuva sen yhden omenaepisodin jälkeen. Jumala vihaa kaikkia ihmisiä sen takia, mitä heidän esivanhempansa menivät joskus vuonna miekka ja kilpi tekemään.

Ehdoton armonvalinta (Unconditional Election)

Koska hminen on pohjimmiltaan paha, Jumala on pohjimmiltaan hyvä, ja Ihmisen ja Jumalan välillä on avoin sotatila niin Jumala siis vihaa koko ihmiskuntaa ja joka ainoa ihminen on oletusarvoisesti tuomittu Helvettiin jo heti syntymästään. Mutta koska Jumala on ehdottoman suvereeni ja armelias, hän on suvainnut suuressa majesteettisuudessaan valita tästä kadotuksen massasta joitakuita, jotka hän aikoo pelastaa. Nämä pelastetut on valittu (predestinoitu) etukäteen, jo ennen heidän syntymäänsä, ja vain he ja he ainoastaan pelastuvat. Muut onkin sitten predestinoitu Helvettiin. Ihminen ei itse voi mitenkään vaikuttaa omaan loppusijoituspaikkaansa sen enempää teoillaan, tekemättä jättämisillään, uskollaan, uskomatta jättämisillään, valinnoillaan kuin rukouksillakaan, Jumala on päättänyt jo sinunkin kohtalosi sinun puolestasi sinulta mitään kysymättä, ja jos arpalipussasi lukee "Tämä arpa ei voita", niin voi voi.

Rajallinen sovitus (Limited Atonement)

Saatat ehkä todeta "Mi-mi-mi... mutta Jeesushan kuoli meidän puolestamme..." A-ha! Tässä onkin catch: Jeesus ei kuollut sinun puolestasi eikä koko maailman yleensäkään, vaan hän kuoli vain omien valittujensa puolesta. Muutenhan kaikki pelastuisivat, ja Raamattu sanoo selkeästi, etteivät kaikki pelastu. Ja sama kääntäen: jos Jeesus ei olisi kuollut julmalla ja epätavallisella tavalla tuon leppymättömän Pyhän Vihan Jumalan tähden, niin silloin jopa Taivaaseenkin predestinoidut joutuisivat Helvettiin. Älä kysy että miksi. Turpa kiinni ja tottele.

Vastustamaton armo (Irresistible Grace)

Pelastukseen predestinoidut ovat sitä vastustamattomasti ja vastaansanomattomasti, tekivätpä he mitä tahansa syntejä, ja Jumalan armoa ei pelastukseen predestinoitu voi mitenkään menettää. Jumala survoo väkisin armonsa valittuihin, ja niihin, jotka hän on päättänyt kadottaa, ei ja heidän rukouksensa ja sielunhätänsä kaikuu kuuroille korville. Eli jos tunnet olevasi Herran valittu, tee ihan mitä itse haluat, se olkoon ainoa lakisi. Sinun ei tarvitse välittää Helvettiin menevästä kadotuksen massasta tippaakaan, vaan voit kohdella toisia ihmisiä juuri niinkuin haluat. Sinua ei rankaista pahojen tekojesi eikä palkita hyvien tekojesi takia, vaan sinulla on se "vapaudut vankilasta"-kortti. Jos taas kuulut Helvettiin predestinoituun Kadotuksen massaan, olet k*sessa. Voit uskoa, rukoilla, anella, madella ja huutaa Jumalaa avuksesi juuri niin paljon kuin haluat, mutta se kaikki kaikuu kuuroille korville. Jumala on armo ja rakkaus vain valituilleen. Muille hän on Pyhä Viha.

Ainainen pyhitys (Perseverance of Saints)

Jumalan pyhät ovat jatkuvassa yhteydessä Jumalaan ja Jumala pitää omistaan huolen. Eli jos sinä olet Jumalan valittu, niin saat paljon kivaa myös maallisella puolella (ks. menestyksen teologia), kun taas köyhyys, työttömyys, rumuus ja sairaus ovat varmoja merkkejä siitä, että sinut on predestinoitu Helvettiin.

Ei ole väärin väittää, että kaikki se kristinusko, joka ei ole katolisuutta, ortodoksisuutta tai luterilaisuutta, on kalvinismia. Kalvinismi on protestanttisuuden kaikkein levinnein ja menestyksekkäin muoto, ja anglikaanisuus, presbyteerisyys, baptismi, reformoidut kirkkokunnat ja helluntailaisuus kaikki pohjaavat kalvinismiin. Mutta myös menestyksen teologia sekä fundamentalismi ovat nimenomaan juuri kalvinismin lapsia - ja kalvinismi on juuri se olkiukko, jota vastaan ateistit hyökkäävät kristofobiassaan.

Kalvinismin kaikkein silminpistävin doktriini on predestinaatio-oppi. Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että Jumala on määrännyt ihmiset jo ennen heidän syntymistään joko Taivaaseen tai Helvettiin, eikä ihminen itse voi asialle mitään tehdä eikä tähän predestinaatioon mitenkään vaikuttaa. Herra antoi, Herra otti, tyydy siihen hottentotti. Tämän julman, kolkon ja lohduttoman opin perusteet löytyvät Roomalaiskirjeestä ja varsinkin sen yhdeksännestä luvusta.

Room 9:11-12 Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa." Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. 13 Onhan kirjoitettu: "Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin."

14 Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. 15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon." 16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. 17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." 18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

19 Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." 20 Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" 21 Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? 22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. 23 Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten. 24 Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme.

Predestinaatio-opin esitteli ensimmäisenä Pyhä Augustinus, ja se on pelagiolaisriidasta ja Karthagon synodista 411 lähtien ollut länsimaisen kristinuskon kanonisoitu oppi. Pelagiuksen oppi ihmisen vapaasta tahdosta ja pelastuksen synergiasta - joka siis perustuu evankeliumin ja Jeesuksen sanoihin - julistettiin harhaopiksi. Itäinen kristinusko ei koskaan tätä hyväksynyt, vaan asettui Pelagiuksen kannalle. Kirkon viralliseksi doktriiniksi tuli lopulta Augustinuksen vaikutuksesta seuraava:

* Kuolema ei tullut ihmiskunnan osaksi Aatamin fyysisen ruumiin vuoksi, vaan hänen syntinsä takia
* Perisynnin takia lapsikaste on olennainen asia vastasyntyneiden pelastamiseksi Heivetiltä
* Kristuksen armo ei ainoastaan tarjoa anteeksiantoa menneisyyden synneistä, mutta tarjoaa apua tulevien syntien välttämiseen
* Kristuksen armo ei pelkästään avaa ihmismieltä ymmärtämään Jumalan käskyjä, mutta antaa myös lujuutta noudattaa ja toimeenpanna niitä
* Ilman Jumalan armoa ei ole pelkästään vain vaikeampaa, mutta täysin mahdotonta, tehdä mitään hyvää
* Meidän tulee tunnustaa olevamme syntisiä, ei pelkästään nöyryydestä, vaan totuuden takia
* Vanhurskaiden rukoillessa "Antakaa syntimme anteeksi" he eivät tarkoita vain maallikkoja, vaan myös itseään
* Vanhurskaat eivät rukoile näin pelkästään nöyryydestä, vaan totuudellisuudesta
* Vastasyntyneet, jotka kuolevat kastamattomina, joutuvat automaattisesti Helvettiin - eivät paratiisiin tai välitilaan (limbukseen), sillä kastamattomuus ja näinollen armon puute sulkee heiltä pääsyn sekä iankaikkiseen elämään että pelastukseen.

Mutta vaikka juutalaisiin verrattuna kristityt näin yleensä ovat hyvin tyhmiä, jopa kristityt tajusivat nopeasti tämän opin ilmeiset sudenkuopat. Jos kerran kaikki on niinsanotusti "korkeemmas käres", koko pelastuminen on perusteltavasti rinnastettavissa aivan puhtaasti arpajaisiin - koko juttu riippuu vain mielivaltaisen ja varsin oikullisen Jumalan päähänpistoksista, ja mitä mieltä tällöin on elää mitenkään siivosti ja kiltisti, jos sillä ei ole monergistisen pelastuksen vuoksi mitään merkitystä? Tämän kysymyksen esitti jo Pelagius, eikä yksikään kristillinen kirkkokunta ole ikinä kyennyt vastaamaan siihen tyydyttävästi.

Toinen ongelma on predestinaatiossa itsessään. Se johtaa väistämättä joko hirvittävään sieluntuskaan ja jatkuvaan pelossa ja epävarmuudessa elämiseen - yksikään kristitty ei ikinä voi olla varma siitä, että hän kuuluu siihen joukkoon, jolla lukee "Tämä arpa voittaa" - tai sitten se johtaa aivan uskomattomaan ylimielisyyteen, tekopyhyyteen ja omahyväisyyteen - juuri siihen, mikä liitetään kaikkeen siihen, mitä amerikkalaisissa pidetään vastenmielisenä. Jos kerran nuo toiset joutuvat väistmättä Helvettiin ja itse on Taivaaseen menossa, niin silloinhan saa kohdella niitä toisia juuri niinkuin itseä huvittaa. Ei ole sattumaa, että Etelä-Afrikassa juuri reformoidut kirkkokunnat olivat apartheidin kaikkein kiihkeimpiä kannattajia. Protestanttien uskonnollinen suvaitsevaisuus on tosiasiassa välinpitämättömyyttä - miksi vaivautua kenenkään toisuskoisen puolesta, hehän ovat joka tapauksessa menossa Helvettiin, eikä heitä voida millään lähetystyöllä pelastaa?

Mutta predestinaatio-opissa on kolmaskin, ehkä pahin, sudenkuoppa. Jos kerran ihmiset by default ovat Helvettiin menossa ja pelastuminen on poikkeustapaus, niin se merkitsee sitä, että suurin osa ihmisistä on Helvettiin tuomittuja ja ihmisen ylipäänsä luominen on kertakaikkiaan surkuteltava tapaus. Looginen seuraus on, että äiti, joka surmaa lapsensa ennenkuin nämä edes ehtivät syntyä, on kaikkein paras, rakastavin ja ihanin äiti - toki hän itse joutuu Helvettiin, mutta hänen lapsensa pelastuvat, sillä he eivät koskaan edes synny eivätkä näin voi saastua perisynnistä eivätkä siksi voi joutua Helvettiinkään. Äiti siis uhraa itsensä pelastaakseen lapsensa tuon hirvittävän, mielipuolisen ja kostavan Jumalan vihalta - voiko sen suurempaa rakkautta ollakaan? Samalla saamme kuitenkin vastauksen kysymykseen mikä on elämän tarkoitus? - se on "tuottaa polttoainetta Helvettiin". Ja kuinka moni äiti voi katsoa itseään peiliin ja todeta minun lapseni voivat olla predestinoituja Helvettiin ?

Yksi kaikkein julmimpia Jeesuksen vertauksia on vertaus kolmesta palvelijasta, joille isäntä antaa kullekin fyrkkaa ja käskee investoida - ja antaa ymmärtää olevansa kiivas ja ankara ja rankaisevansa virhesijoituksista. Yksi palvelija kaivaa saamansa kullan maahan. Se on tuossa tilanteessa kaikkein mielekkäin tapa toimia. Jos pääasiallinen motivaatio on rangaistuksen uhka, silloin otetaan mahdollisimman vähän riskejä eikä yritetä yhtään mitään, ja kaivamalla tuo kulta maahan sitä ei ainakaan voi menettää. Vertauksen isäntä (Jumala) on täysin mielipuolinen ja irrationaalinen rangaistessaan palvelijaa hänen toimittuaan kaikkein mielekkäimmällä tavalla. Ja koska Calvinin opin mukaan kaikki on jo etukäteen päätetty ja ihmisen oletusarvoinen loppusijoituspaikka on Helvetti, niin tällöin kaikkein mielekkäin tapa toimia on elää kaikkien viettiensä, vaistojensa ja himojensa vietävänä - eihän kukaan voi mitenkään vaikuttaa kohtaloonsa.

Mutta eivätpä nuo sudenkuopat tähän lopu. Koko syntiinlankeemuskertomus on ansa - kuka tahansa lapamadon älykkyysosamäärällä varustettu ihminen tajuaa, että Jumala pani sen hyvän- ja pahantiedonpuun sinne paratiisiin ansaksi - hän tiesi ihmisen narahtavan siihen ennemmin tai myöhemmin. Jumala siis järjesti ihmiselle ansan, että tämä lankeaisi syntiiin ja että Jumala saisi siitä syyn rankaista koko ihmiskuntaa, ja Jumala siis rankaisee ihmistä siitä, että ihminen toteuttaa Hänen vastaansanomatonta, monergista tahtoaan. Tai kuten Pyhä Augustinus toteaa: syntinen ihminen ei joudu Helvettiin tekemiensä syntien vuoksi, vaan hän tekee syntiä koska hänet on jo etukäteen tuomittu Helvettiin. Fair dinkum.

Hyvä. Ihminen on siis loppuun saakka paha. Sen ruukinmatruuna hyväksyy, sillä hänellä ei ole mitään syytä uskoa toisin. Mutta miksi Jumala ei yksinkertaisesti totea että Victor Mike, lähetä mustaa aukkoa nielaisemaan koko Maan - ja aloita alusta? Miksi tuo koko ihmiskunnan löysässä hirressä pitäminen? Eikö tuo pahuuden ylläpitäminen sukupolvesta toiseen pikemminkin osoita sitä, että Jumala tosiasiallisesti on pahansuopa sadisti, joka nauttii luotujensa piinaamisesta?

Ruukinmatruunan on vähän vaikea uskoa siihen Jumalaan, josta kristityt niin mielellään puhuvat. Hänellä ei ole mitään vaikeuksia uskoa juutalaisten Jahveen, mielipuoliseen kosmiseen diktaattoriin, koska kaikki maailman todellisuudessa todistaa tällaisesta mielipuolisesta, sadistisesta ja vakavasti tunnevammaisesta jumaluudesta - mutta missä on se hyvä ja rakastava Jumala? Ei oikein missään.

Silti kalvinismi kaikessa kolkkoudessaan ja lohduttomuudessaan ei oikein houkuttele. Kalvinismin isoin ongelma on siinä, että se johtaa väistämättä fundamentalismiin. Predestinaatiokäsitystä ja sitä, ratkaistiinko se ennen maailman luomista (superlapsarianismi) vai sen jälkeen (supralapsarianismi) vai jokaisen ihmisen syntyessä (infralapsarianismi) on lähes mahdotonta ymmärtää mitenkään järkevästi, ellei luomiskertomusta ota kirjaimellisesti totena - katolisuus ja luterilaisuus ovat tässä paljon vahvemmilla. Mutta puhuvat pytonit sekä varsin antropomorfinen Jumala kävelemässä paratiisin viileässä illassa eivät oikein puhuttele nykylukijaa.

Predestinaatio-oppi itsessäänkin on hyvin ristiriitainen, ja sydänkeskiajan skolastikot, jotka pääsääntöisesti eivät olleet tyhmiä, havaitsivat paljon sellaista, mitä Augustinukselta oli jäänyt huomaamatta. Nimittäin sen, että perisynti on mahdoton käsite; synti on käsite, joka liittyy sieluun, ja saamme sielumme Jumalalta kun taas ruumiimme vanhemmiltamme. Jos perisynti periytyisi vanhemmiltamme, se olisi ruumiiseen liittyvä asia, ja tällöin Pelagius olisi oikeassa tai vaihtoehtoisesti Jumala olisi kaiken pahuuden alku ja juuri (mihin silloin mitään Paholaista tarvittaisiinkaan?) Mutta he hyökkäsivät myös predestinaatio-opin kimppuuun, ja löysivät lukuisia selityksiä ja aukkoja niissä:

* Jumala on rakkaus vain omille valituilleen (rajallisen sovituksen doktriini), muille hän on Pyhä Viha. Tämä on loogisessa ristiriidassa evankeliumien ja Joh 3:16:n kanssa, jossa Jumala lupaa universaalia pelastusta häneen uskoville.

* Jumala ei valitse erikseen ketään kadotukseen, mutta ihmiset itse päättävät hylätä pelastuksen. Tämän argumentin ongelma on sama kuin predestinaation itsensä ja Jumalan kaikkitietävyys: ihmiset eivät kykene aktiivisesti ja päättäväisesti torjumaan pelastusta ja valitsemaan aktiivisesti kadotusta, sillä he ovat täysin turmeltuneita perisynnin ansiosta. Jotta tämä argumentti olisi pätevä, se vaatisi taakseen vapaan tahdon, jonka olemassaolo kiistettiin pelagiolaisriidan tuloksena.

* Jumala ei ole Rakkaus lainkaan, vaan kosminen hirmuvaltias (gnostilaisuus). Tämä merkitsee, että Jumalaa tulee totella ja kunnioittaa vain pelosta muttei rakkaudesta; tai että kristinuskon Jumala onkin itse asiassa sama kuin Paholainen (demiurgi), ja Kristus tuli vapauttamaan ihmiskunnan tämän demiurgin otteesta. Tämä merkitsisi sitä, että ensin gnostilaiset ja sitten kataarit olisivatkin olleet oikeassa.

* Jumala tekee kadotukseen predestinoiduista ihmisistä alun alkaenkin syntisiä ja panee heidät tekemään syntiä niin, että hän saa tästä aiheen tuomita heidät Helvettiin. Tämä oli Augustinuksen argumentti. Tuomas Akvinolainen osoitti, että tällöin looginen johtopäätös on, että Jumala on kaiken synnin alkulähde ja siksi paha. Eli näin ei siis voi olla.

* Jumala on inhimillisen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden käsityksen ulkopuolella. Tämä puolestaan on argumentum ad ignorantiam, ja skolastikot hylkäsivät sen-

* Jumala on inhimillisen logiikan yläpuolella. Kyseessä on kuitenkin looginen virhepäätelmä nimeltä tietämättömyyteen vetoaminen (argumentum ad ignorantiam).

* Jumala on antanut syntiinlankeemuksen tapahtua ja rangaistuksena on tuominnut jokaisen kadotukseen, mutta hän pelastaa joitakuita armostaan Jeesuksen sovitustyön kautta, ja antaa muiden tuhoutua. Tämä on selkeässä ristiriidassa Joh 3:16:n kanssa, jonka mukaan pelastus on jokaiselle tarjolla.

* Jumala oikeudenmukaisesti rankaisee koko ihmiskuntaa sen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumalan kaikkivaltiusdogmista seuraa, että sellainen yritys kapinaan olisi tuhoon tuomittu alusta asti. Mutta jos kaikkivaltias olento rankaisee kuolevaisia hyödyttömästä yrityksestä, se ilmaisee että Jumala on paha olento. Ei vieläkään hyvä selitys.

* Ne, jotka ovat kadotettuja, eivät ole kadotettuja tekemiensä syntien takia; he tekevät syntiä, koska ovat alun alkaen kadotettuja. Tämän käsityksen muotoili Pyhä Augustinus 400-luvulla. Jos tämä käsitys olisi tosi, johtopäätös olisi että Jumala tahtoo joidenkin ihmisten olevan pahoja ja tekevän syntiä, ja Jumala rankaisee ihmisiä siitä, että he toteuttavat Hänen monergistista tahtoaan. Tämän osoitti Pelagius, joka käytti sitä vasta-argumenttina Augustinusta vastaan. Looginen seuraus tästä on, että Jumala on paha, ja kadotukseen predestintoituja ei voida pitää vastuullisina teoistaan. Taas ollaan lähtöruudussa.

Skolastikot - joilla on tarpeettoman huono maine jälkimaailman silmissä, kiitos "valistus"filosofien - olivat eräänlainen Pelagiuksen kosto. Juuri tämän jälkeen Luther käytti järjestä ja logiikasta nimeä Paholaisen huora ja Calvin hylkäsi puolestaan rationalismin aivan täysin, painottaen Raamatun sanan kirjaimellista ja autoritatiivista tulkintaa.

Kalvinismia on mahdotonta kumota Raamatulla. Se on kuitenkin mahdollista kumota filosofialla ja dogmatiikalla sekä eksegeesillä, mutta siihen vaaditaan syvällistä judaismin sekä Talmudin tuntemista. Luther oli Talmudinsa lukenut - niin hyvässä kuin pahassakin - ja Lutherin sekä Calvinin välirikko johtui juuri tästä asiasta. Ruukinmatruuna tyytyy vielä toistaiseksi pyörittelemään veistä haavassa, eikä kerro, miten kalvinismi kumotaan. Se on liian vahva ase annettavaksi kenenkään asiaa ymmärtämättömän käsiin.

Mutta kalvinismiin liittyvistä ongelmista tärkein liittyy pahuuteen itseensä. Kalvinismi nimittäin on täysin hyvän ja pahan tuolla puolen - mietitäänpä vaikka noita surullisia tapauksia, joissa kiusattu ja rääkätty lapsi päätyy lopulta itsemurhaan päästäkseen vainoojiltaan. On enemmän kuin todennäköistä, että tuollainen lapsi on menettänyt kaiken uskonsa Jumalaan ja pelastus ei koske häntä, eli koulukiusatut lapset ovat siis Helvettiin predestinoituja ja itsemurha on vain tuon tuomion nuijan kopautus. Jumalan armo ei koske koulukiusattuja. Eikä keskitysleirivankeja. Eikä ketään vainon ja vihan uhreja. Sensijaan se koskee koulukiusaajia, kiduttajia, rääkkääjiä, sadisteja ja psykopaatteja. Voihan olla, että Jumala osoittaa tällä tavoin mielisuosionsa nostamalla heidät korkeaan asemaan ihmistenvälisessä nokkimisjärjestyksessä, ja toimii heidän kauttaan Pyhän Vihansa välikappaleena. Ja voihan olla, että Jumala jossakin välissä survoo vastustamattoman armonsa tällaisen sadistisen julmurin kurkusta alas ja tekee hänestä mitä pyhimmän pelastettunsa. Armo koskee siis vain kiduttajia ja sadisteja, ei heidän uhrejaan, jotka ovat joka tapauksessa Helvettiin predestinoituja.

Mihin me oikeastaan enää Paholaista tarvitsemmekaan, jos meillä on Jumalassa tuollainen ystävä? Myös muutkin kuin kalvinistit saavat vastata.

Satunsa kullakin

Perinteinen satu: Olipa kerran...
Sosialistinen satu: Kerran tulee olemaan...
Kapitalistinen satu: Kun kerran on...
Merimiessatu: Tulimmepa kerran...
Kalastajasatu: Saimmepa kerran...
Tieteellinen satu: Oletimmepa kerran...
Vihervasemmistolainen satu: Olkaamme kerran...
Libertaristinen satu: Kerran, kun olemme...

Nyt musta lippu liehumaan, osa IV

Somalimerirosvot ovat kaapanneet amerikkalaisen purjeveneen ja surmanneet miehistön - kaksi miestä ja kaksi naista. 19 merirosvoa oli vallannut veneen ja ottanut kahdesta eläkeläispariskunnasta koostuneen miehistön panttivangeikseen. Amerikkalainen sotalaiva oli yhyttänyt veneen ja merirosvon, ja keskenkaiken merirosvot olivat ampuneet panttivankinsa. Syntyneessä tulitaistelussa neljä merirosvoa sai surmansa, kaksi katosi ja 13 otettiin vangeiksi.

Purjevene, nimeltään Quest, oli Kaliforniasta. Kansainvälisen merioikeuden mukaan avomerellä tapahtuvissa rikostapauksissa sovelletaan tapahtumapaikan lakia; laivan katsotaan olevan ikäänkuin valtion jatke.

Tähän tapaukseen amerikkalaiset eivät tule suhtautumaan joviaalisti. Neljä murhattua Yhdysvaltojen kansalaista ja raskauttavat asianhaarat. Merirosvouksesta seuraa liittovaltion lain mukaan elinkautinen, ja Kalifornian lain muikaan ensimmäisen asteen murhasta yhdistyneenä ryöstöön tai kidnappaukseen seuraa kuolemanrangaistus. Jos merirosvot onnistuvat välttämään myrkkypiikin, he joka tapauksessa pääsevät nyt loppuiäkseen kiven sisään San Quentiniin.

Ruukinmatruuna toivottaa miinalaiva Pohjanmaalle hyvää metsästysonnea. Tässä vaiheessa kenellekään ei pitäisi enää olla epäselvää, miksi Pohjanmaa on siellä.

10 asiaa naisessa joista miehet eivät voisi vähempää välittää

Meillä naisilla on paha taipumus hermostua asioista, jotka ovat lopultakin aivan yhdentekeviä, mutta jotka jäävät kaivelemaan meitä. Mutta miehet ovat lopultakin hyvin yksinkertaisia, rationaalisia ja ennakoitavissa olevia olentoja, ja heidän arvostuksensa ovat myös sellaisia - ennakoitavissa olevia ja rationaalisia. Tässäpä oheisen artikkelin inspiroima lista - kymmenen asiaa, mistä miehet eivät lopultakaan välitä tippaakaan - ne ovat pitkälti asioita, joilla me naiset kilpailemme keskenämme, emme miesten suosiosta.

1. Rintojen kuppikoko

On totta, että joillekin miehille nisät ovat fetišši ja on myös totta, että jos nainen muistuttaa Maamme-laulua, niin hän ei ole erityisen houkutteleva, mutta about kaikki siitä välistä kelpaa. Kunhan naisen rinnat ovat suunnilleen sopusuhtaiset ja hyvässä kunnossa, miehet tykkäävät niistä.

Mistä he välittävät: Siitä, että rintasi ovat terveet, eikä niissä ole näkyviä vammoja tai sairauksien merkkejä. Märkivä hiertymähaava on ehdoton no-no.

2. Raskausarvet

Kunhan ne eivät ole otsassa tai poskilla. Ne vain merkitsevät, että olet nähnyt elämää ja sinulla on kokemusta. Ne jäävät pääsääntöisesti joka tapauksessa vaatteiden alle.

Mistä he välittävät: Veltosta vatsanahasta. Se on show-stopper.

3. Aikaisemmat seksuaaliset kokemuksesi

Joillekin miehille neitsyys on pakkomielle, mutta useimmille koko jutulla ei ole mitään merkitystä. Olennaista on, että et ala diivailemaan sänkykokemuksillasi etkä ala vertailemaan nykyistäsi eksiisi. Useimmat miehet odottavat, että he eivät ole aloittelijan eivätkä ensikertalaisen kanssa tekemisissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että seksi pitäisi aloittaa mahdollisimman nuorena tai promiskuiteetti olisi tavoitetila.

Mistä he välittävät: Siitä, ettet ole hankkinut sukupuolitauteja. Ne kertovat varomattomuudesta ja/tai holtittomuudesta.

4. Paljonko tai mitä sinä syöt

Monille naisille syöminen ja ruokailu on pakkomielle, ja syömishäiriöt ovat nimenomaan tyttöjen juttu. Anoreksian ohella tunnetaan myös ortoreksia - pakkomielle "oikealaatuiseen" ruokaan. Tosiasiassa miehet eivät voisi vähempää välittää miten syöt tai paljonko. Olennaista on kuluttaa enemmän energiaa kuin kykenee ravinnosta hyödyntämään - ei se, miten paljon syö tai mitä.

Mistä he välittävät: Ruoanlaittotaidostasi. Miehet pääsääntöisesti syövät vain tyydyttääkseen proteiini-, hiilihydraatti- ja rasvatarpeitaan ja ovat sinkkuina huonoja ruoanlaittajia. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

5. Paljonko tienaat

Vanhojen sukupuolistereotypioiden mukaisesti mies on perheen elättäjä, mutta tässä on puolet siteeksi totta; miehille ammatillinen identiteetti ja tulotaso ovat hyvin tärkeitä. Mutta mies voi kokea jopa hyvin tienaavan naisen uhaksi itselleen ja egolleen. Naisen tulotasolla ei ole juurikaan merkitystä ihmissuhteiden kannalta, joskin korkea tulotaso usein kielii myös korkeasta koulutuksesta - ja sitä myötä korkeasta sivistystasosta ja älykkyydestä.

Mistä he välittävät: Ammattitaidostasi. Siitä, että olet hyvä siinä mitä teet ja kykenet löytämään työpaikan aina kun tarvitaan. Jos mies jää työttömäksi, on hyvä että on backup olemassa.

6. Ruumiinkarvoituksesi

Kunhan se ei ole kasvoissa, ja hirsutismiinkin on lääkkeitä. Miehet eivät välitä säärikarvoistasi, kainalokarvoistasi tai alapääkarvoistasi. Vaikka monille naisille ajelu on kertakaikkinen obsessio, miehet näkevät usein karvankasvun elinvoimaisuuden merkkinä. Heitä karvoitus ei menossa haittaa.

Mistä he välittävät: Tukastasi. Siitä, että hiuksesi ovat terveet ja kunnossa. Monille miehille pitkätukkaiset naiset ovat kuin kipinä, joka sytyttää heidät.

7. Alapääsi haju

Kunhan se ei ole ammoniakki eikä liian voimakas. Hapahko tuoksu kertoo, että intiimihygieniasi on kunnossa - pimpan pH on luonnostaan tarkoituksella alhainen, koska se tappaa pöpöjä. Alapäähygieniaa ei kannata vetää överiksi - se altistaa tulehduksille.

Mistä he välittävät: Siitä, ettei se haise ammoniakille. Se kertoo virtsankarkailusta.

8. Muotitietosuutesi

Miehet eivät voisi niinq vähempää välittää muotitietoisuudestasi tai siitä, mitä vaatebrändejä käytät. Niillä on merkitystä vain naistenvälisessä kilpailussa ja huomionhakemisessa. Miehet eivät seuraa naisten muotia ja miehet näin pääsääntöisesti käyttävät vaatteita lähinnä ruumiinsa suojaamiseen luonnonvoimilta. Heille shoppailusi on yhdentekevää.

Mistä he välittävät: Tyylitajustasi. Siitä, että tunnet ruumiinrakenteesi ja osaat ostaa, hankkia tai tehdä omalle vartalollesi sopivia vaatteita ja yhdistellä niitä suunnilleen tyylikkäästi.

9. Tietämyksesi okkultismissa

Kuten todettua, miehet ovat ihanan yksinkertaisia, rationaalisia ja putkiaivoisia olentoja, ja varmin tapa katkaista hyvin alkanut suhde on alkaa lässyttämään horoskoopeista, onnenkivistä tai feng shuista. Sen pahempi showstopper on oikeastaan enää vain alkaa leikkimään ruoalla ravintolassa. Jos on yksi asia mitä miehet eivät voi pääsääntöisesti sietää, se on taikausko.

Mistä he välittävät: Ymmärtämyksestäsi luonnontieteissä. Siitä, että tiedät ettei männän palautusjousta ole olemassakaan ja että horoskooppimerkit ovat todellisuudessa tähtikuvioita ja planeetat pölyisiä kivipalloja.

10. Ikäsi

Käsitys, jonka mukaan nainen on hehkeimmillään 17-vuotiaana ja sen jälkeen kaikki on alaspäin, on peräisin menneiltä vuosisadoilta ja lyijypitoisen meikin aikakaudelta. Tuonaikaiset meikit todella tuhosivat ihon nopeasti. Nykyaikana nainen voi vielä viisikymppisenäkin olla todella upea ja hehkeä, ja vaikka hänellä ei ehkä ole samaa nuorekkuutta kuin parikymppisellä, hänellä varmasti on enemmän karismaa, elämänkokemusta ja auktoriteettia kuin kikattavalla teinikanalla.

Mistä he välittävät: Kypsyydestäsi ja käytöksestäsi. Siitä, että käyttäydyt ikäsi arvoisella tavalla. Mikään ei ole sen pateettisempaa kuin teiniltä näyttävä nelikymppinen, joka käyttäytyy kuin teini.