Fascistiset sybariitit

Ruukinmatruuna on sanonut useaan otteen suunsa puhtaaksi Singaporesta ja sen fascistihallinnosta.

Nyt on käynyt ilmi, että tuon taloustiikerin armeija on paperitiikeri. Sen asevelvolliset ovat sybariitteja - jokaiselle asevelvolliselle on assignoitu ikioma palvelustyttönsä.

No. Ruukinmatruuna tietää täsmälleen, minkä takia ritareilla oli keskiaikana aseenkantajat - haarniskan remmien ja solkien kiinnittäminen hankalista paikoista sujuu parhaimmin toisen avustamana, ja tällöin haarniskan osat saadaan tiukalle kiinni eivätkä ne hölsky ja klonksu. Mutta tuollaiset mammanpojat, joille pitää olla oma äidike paapomassa, tuskin selviäisivät edes moottoripyöräjengistä, saati sitten oikeasta pang-pang-vihollisesta.

Jotain sentään Suomen leijonalla on hyvin verrattuna Singaporen tiikeriin.

Poliittisesti epäkorrektisti kipeästä aiheesta

Niinsanotusti kreikkalaisella tavalla erilaiset miehet ovat olleet viime aikoina kovasti tapetilla, eikä vähiten repressiivisen toleranssin takia. Ja ruukinmatruuna on haluttu ristiinnaulita sen takia, että hän ei ole avomielisen suvaitsevainen homoseksuaalisuuden yhteiskunnallisten vaikutusten takia eikä kannata homoparien avioliiton laillistamista, vaan toteaa että meillä on jo virapari, ja se saa luvan riittää.

No. Ruukinmatruunaa on pyydetty perustelemaan että miksi. Tässä sitten kymmenen syytä, miksi homoavioliitot ovat yhteiskunnan kannalta ei-toivottavia ilmiöitä ja miksi homoliitot eivät milloinkaan voi olla ydinperheen kannalta tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia yhteiskunnassa. Meillä on velvollisuus sietää ja suvaita homoseksuaalisuutta, koska se on yksilötasolla suunnilleen harmiton ilmiö, mutta se ei yhteiskunnallisella tasolla voi milloinkaan olla samassa asemassa heteroseksuaalisuuden kanssa, sillä se on yhteiskuntatasolla hyvin tuhoisaa.

1. Avioliiton perimmäinen tarkoitus ja tavoite. Avioliitto on olemassa yhteiskunnan uudistamiseksi. Se ei ole itsetarkoituksellisesti miehen ja naisen liitto eikä laillistettua orjuutta, vaan se on olemassa lasten vuoksi, sillä historian kokemus osoittaa, että ydinperhe on lasten kannalta paras tai ainakin vähimmin huono malli kasvuympäristöksi ja kasvamiseen. Homoliitoissa ei tätä aspektia ole. Jokainen homo on poissa uusintamasta yhteiskuntaa. Miesten osalta se ei ole niin kriittistä, mutta naisten osalta kyllä. Avioliitto ei ole olemassa miestä ja naista varten. Se on olemassa lapsia varten. Avioliiton tarkoitus on lasten tuotanto ja yhteiskunnan uusintaminen. Ei sen enempää eikä sen vähempää.

2. Seksuaalisuuden malli. Seksuaalisuus on äärimmäisen tuhoisa voima, ja se vapautuessaan kykenee tuhoamaan koko sivilisaation, ja siksi joka ainoa sivilisaatio niin idässä kuin lännessäkin on aina pyrkinyt kontrolloimaan seksuaalisuutta. Homoyhteisöä leimaa promiskuiteetti, piittaamattomuus, hedonismi, lyhytaikaiset ihmissuhteet ja hyperseksuaalisuus. Ne kaikki ovat hyvin tuhoisia ilmiöitä ja ne ovat yhteiskunnan kannalta ei-toivottavia. Homoliiton nostaminen heteroliiton kanssa tasa-arvoiseen asemaan on yhteiskunnalta sosiaalinen signaali siitä, että tällainen käytös on suotavaa ja hyväksyttävää - mikä puolestaan johtaa äärimmäisen tuhoisiin seurauksiin.

3. Homoliittojen epästabiilisuus. Homosuhteet ovat hyvin epästabiileja ja yleensä kestävät hyvin vähän aikaa. Niiden päälle ei voida rakentaa yhteiskuntaa. Hollannissa, jossa on homoavioliitto legalisoitu, keskimääräinen homoliitto kestää noin puolitoista - kaksi ja puoli vuotta. Pareton lain mukaan - 20% ihmisistä solmii 80% liitoista - voidaan laskea, että alle 5% homoliitoista on elinikäisiä kun heteroliitoista luku on yli 60%. Homot tykkäävät mennä naimisiin - he rakastavat häitä ja muita näyttäviä seremonioita - mutta he eivät tykkää olla naimisissa. Kuitenkin juuri tuo naimisissa oleminen on avioliiton substanssi, eivät häät. Blogiemäntänne itse meni naimisiin maistraatissa varsin vaatimattomin menoin. Se on käytännöllistä.

4. Sukupuolitaudit. Johtuen homosuhteiden epästabiilisuudesta ja partnerien vilkkaasta vaihtuvuudesta, homoyhteisössä sukupuolitaudit ovat jatkuva riesa. HIV on hyvin yleistä, samoin tippuri ja syfilis. Tämä johtuu promiskuiteetista. Termi "värisuora" on juurikin homoyhteisöstä peräisin. Sköntsää yksinkertaisesti ei ole suunniteltu kiksauttamista varten. Tästä syystä homoseksuaalinen elämäntapa on yhteiskuntatasolla hyvin ei-toivottavaa.

5. Oheishaitat. Homoseksuaalien keskuudessa mielenterveyden häiriöt ovat todella yleisiä. Homoyhteisössä samoin muut erilaiset perversiot ovat paljon yleisempiä kuin heteroväestössä. Miehet ovat paljon alttiimpia seksuaalisuuden kieroontuneille ja sairaille muodoille kuin naiset. Homoliittojen legalisointi olisi samalla signaali siitä, että muut - jopa tuhoisat ja rikolliset - perversiot olisivat yhtä lailla hyväksyttäviä yhteiskunnallisella tasolla. Ruukinmatruuna on vakaasti sitä mieltä, että se, mitä kaksi aikuista ihmistä tekee vapaaehtoisesti makuuhuoneessaan kunhan ketään ei vahingoiteta, ei kuulu hänelle, mutta avainsanat ovat tässä "kaksi", "aikuista", "ihmistä", "vapaaehtoisesti" ja "ei vahingoiteta".

6. Lyhytjänteisyys ja tässä hetkessä eläminen sekä piittaamattomuus tulevaisuudesta. Homoseksuaalisuus kannustaa hyvin lyhytjänteiseen elämäntapaan. Kun ei ole lapsia eikä perhettä, josta ottaa vastuuta, voi elää täysin vastuuttomasti, eikä ole merkitystä, jos kuolee 20 vee nuorempana.

7. Promiskuiteetti epätoivottavana elämäntapana. Homomiehet ovat pääsääntöisesti hyvin uskottomia partnereilleen. Homot tykkäävät mennä naimisiin, mutta eivät olla stabiilissa parisuhteessa. Vain noin 5% homomiehistä on uskollisia partnereilleen kun heteromiehistä luku on noin 80%. Homoelämäntavassa yhdistyy varsin feminiininen sukupuoli-identiteetti hypermaskuliiniseen seksuaali-identiteettiin. Tämä voi yksilötasolla johtaa erinomaisiin tuloksiin, kuten muotisuunnittelijoiden osalta, mutta yhteiskunnallisesti hypermaskuliininen seksuaalikäyttäytyminen on tuhoisaa.

8. Perheväkivalta. Homosuhteet ovat väkivaltaisempia kuin heterosuhteet. Perheväkivalta on sekä homomiehillä että lesbonaisilla yleisempää kuin heteropareilla. Ruukinmatruuna on itse todistanut yhden lesbopariskunnan eroa ja suhteen hajoamista, ja se ei todellakaan ollut kivaa katsottavaa. Pahinta kaikessa on, että poliisi on ihminen; poliisi kääntää selkänsä nähdessään kahden naisen raatelevan toisensa kappaleiksi. Homoavioliiton legalisointi on samalla tulkittavissa signaaliksi perheväkivallan hyväksyttävyydestä.

9. Päihdeväärinkäyttö Homoseksuaaliseen elämäntapaan liittyy runsas päihteiden käyttö. Monilla homoilla on alkoholi- tai huumeongelma. Homoavioliiton hyväksyminen on samalla signaali päihteidenkäytön hyväksyttävyydestä.

10. Misogynia. Monet homomiehet suoraansanoen halveksivat naisia. Homoliitot lisäävät yhteiskunnassa naisvihaa ja kasvattavat sukupuolten välistä kuilua lisäämällä epäluottamusta sukupuolten välille. Monet homomiehet avoimesti halveksivat naisia ja ovat mielipiteissään hyvin chauvinistisia.

Älkää yrittäkö tulkita, hyvät lukijat, että ruukinmatruuna olisi jokin äärikristitty hihhuli. Pois se hänestä. Ruukinmatruuna on edelleenkin mahayanabuddhalainen, ja tarkastelee asiaa yksilötasolla oman uskontonsa kannalta. Mutta nyt kyse on isommista asioista - siis niistä vaikutuksista, mikä asialla on yhteisötasolle ja yhteiskunnalle. Ruukinmatruuna ei käyttänyt argumentaatiossa yhtäkään uskonnollista eikä moraalista argumenttia, vaan pyrki pitäytymään asia-argumenteissa ja seuraamusten tarkastelussa.

Toinen ikävä puoli asiassa on vanha kunnon Levyn kolmas laki - Se yhteiskunnan osa-alue, jota kohtaan yhteiskunnalla on suurin sympatia sen oletetun vapaamielisyyden vuoksi, väistämättä osoittautuu yhteiskunnan kaikkein ahdasmielisimmäksi ja suvaitsemattomimmaksi segmentiksi. Ruukinmatruunalla on vähemmistöihin kuuluvia tuttavia ja ystäviä, ja hän on seurannut asiaa sivusta. Kaikilla ei todellakaan ole yhtä ihana ja lämmin suhde kuin Tove Janssonilla ja Tuulikki Pietilällä. Juuri tästä syystä ruukinmatruuna kannattaa lämpimästi viraparia - siis rekisteröityä parisuhdetta, koska se on osoittautunut toimivaksi systeemiksi - mutta vastustaa homoavioliittojen laillistamista.

On kuitenkin olemassa vielä yksi argumentti, ja se on uskonvapaus - ja nimenomaan ei-kristilliset uskonnot ja heidän uskonvapautensa. Miten voidaan vaatia yhtäkään imaamia tai rabbia vihkimään kahta miestä keskenään? Tässä on todella paha uskonvapaudellinen ongelma, sillä voimme vaatia kyllä täysin munatonta ja selkärangatonta luterilaista kirkkoa muuttamaan doktriinejaan, mutta emme voi vaatia yhtäkään islamilaista tai juutalaista seurakuntaa näin tekemään. Emme voi vaatia yhtäkään ei-kristillistä uskontokuntaa toimimaan omien sääntöjensä vastaisesti. He tulevat näyttämään Suomen laille keskisormea ja he tekevät sen hyvin pontevasti.

Kas siinäpä pulma.

Päivän liekitys

Härkä ei välitä vasikoistaan. Kotka välittää poikasistaan.

Jokainen mies voi sydämessään sitten valita, ollako härkä vaiko kotka.

Ja sillä lailla Rosvo-Roope hiljaa hirtettiin

Suomalaisen elokuvan ja musiikin klassikoihin kuuluu ehdottomasti Tauno Palon tähdittämä Rosvo-Roope, joka kertoo romantisoidun tarinan merirosvouksesta Itämerellä. Tarinassa on toki totta toinen puoli - Roope saa armahduksen ryhtymällä kaappariksi laivaston laskuun - mutta tarinana se on ihan hauska.

Ikävä kyllä tämän tarinan kääntöpuoli - kielletty romanssi - on nyt toteutumassa Somaliassa. Jokin aika sitten kaapatun tanskalaisveneen miehistö on nyt niinsanotusti naimakaupan edessä. Somalimerirosvo haluaa naida veneen miehistöön kuuluneen 13-vuotiaan tytön. Muu perhe luvataan vapauttaa, jos naimakauppa järjestyy. Tarina ei kerro, sisältyykö diiliin poliittinen turvapaikka Tanskassa ja työ lossivahtina Ison-Beltin saaressa.

Tähän ollaan tultu. Olemme siis jälleen palanneet 1700-luvulle. Merirosvouden ohella myös merirosvoromantiikka elää ja voi paksusti. Tässäpä vielä muistin virkistykseksi Rosvo-Roopen sanat.

Jos täytätte mun lasini
niin tahdon kertoa
Surullisen tarinan
joll' ei oo kertoa
Se on laulu merirosvosta
Roope nimeltään
Hän sydämiä särki
missä joutui kiertämään.

Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään
ja opetuksen saanut oli
omalta isältään
Vaan tyttі jota lempi
hän oli petturi
Ja siksi tuli Roopesta
nyt julma ryöväri.

Viel' Itämeren rannikot ne Roopen muistavat
Ja naiset Pietarinkin vielä päätään puistavat
Ja Suomenlahden kaupungit
tuns' Roope ryövärin
Ja suuri oli pelko
vielä Kokkolassakin.

Ei neito Viron rannikon
unhoita milloinkaan
kun Rosvo-Roopen kanssa hän joutuin kapakkaan
He söivät mitä saivat
ja joivat tuutingin
ja tyttö poltti sydämens'
mut Roope sikarin.

Ei tiennyt impi Oolannin
kuink' oli laitansa
kun Rosvo-Roope pestäväks vei
hälle paitansa
Yks nappi oli irti, hän ompeli sen kiin
ja samalla hän ompeli myös sydämensä siin.

Sai Roope viimein palkkansa
hän on nyt Suomessa
Ja jossain jokivarressa lie lossivahtina
Hän lesken eessä nöyrtyi
ja joutui naimisiin
Ja sillä lailla Rosvo-roope hiljaa hirtettiin.

Ikuiset teinipojat

Hesarin Nyt-liitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli ikuisista teinipojista, eli miehistä, jotka kieltäytyvät aikuistumasta ja jotka kieltäytyvät perustamasta perhettä, ottamasta vastuuta ja hankkimasta lapsia, ja syytä alettiin etsimään seksuaalisesta vapautumisesta ja feministiliikkeestä.

No. Kuten ruukinmatruuna totesi, free sex isn't free as in free beer or free as in free speech. It is free as in free wrestling. Vapaa seksi ei ole vapaata merkityksessä "ilmainen" eikä se ole vapaata merkityksessä "tukahduttamaton". Se on vapaata merkityksessä "ei sääntöjä, kaikki on sallittua". Seksuaalinen vapautuminen ja seksuaalinen vallankumous ei suinkaan vapauttanut ihmisiä eikä luonut uutta ihanaa onnelaa. Päinvastoin, seksi muuttui pelkäksi hedonistiseksi nautinnonhauksi sekä äärimmäisen kovaksi ja julmaksi saalistuspeliksi.

Vanhan hyvän Pareton lain mukaan vapailla markkinoilla 20% miehistä parittelee 80% naisten kanssa, ja sama kääntäen: 80% naisista kilpailee 20% miehistä. Se merkitsee, että vapailla markkinoilla valtava määrä miehiä jää kokonaan ilman seksipartneria - siis täysin ilman. Syy on yksinkertainen: he eivät kelpaa kenellekään. Maailma on aina paljon julmempi ja kovempi miehille kuin naisille, sillä nainen on aina se, joka päättää, ja nainen saa aina seksiä halutessaan. Voi voi, kun elämä on epäreilua.

No. Artikkelin mukaan myös miehet ovat muuttuneet kertakaikkiaan tarpeettomiksi. Työelämä on muuttunut ja kaikki perinteiset miesten työt ovat hävinneet. Työelämä suosii naisia ja naisten ominaisuuksia - kiltteyttä, kurinalaisuutta, säntillisyyttä, pedanttiutta - ja naisista on tullut työelämässäkin se dominoiva sukupuoli. Yhä useampi nainen toteaa, että he eivät kertakaikkiaan tarvitse miehiä elämässään - he eivät tarvitse miehiä elättämään itseään eivätkä edes lastenkasvatukseen, kun spermaa saa spermapankista.

Mitä tuo valtava joukko miehiä sitten, jotka syrjäytetään kokonaan? Jotka ensin teini-ikänsä ja nuoren aikuisikänsä mahdollisesti yrittämällä yrittävät päästä joukkoon mukaan, epätoivoisesti löytää elämäntoveria itselleen - ja kaikki valuu hiekkaan ja he jäävät ilman? Ne miehet, jotka eivät kelpaa kenellekään?

Hesarin mukaan he jakautuvat kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat toteavat yksinkertaisesti, että "pitäkää tunkkinne". He toteavat että bro before ho, pyörivät omissa porukoissaan, omistautuvat harrastuksilleen, pelaavat tietokonepelejä, lautapelejä ja korttia, ja viettävät poikamieselämää keskenään. Aina toisinaan käydään juopottelemassa tai hamputtelemassa. Jotkut soittavat bändissä tai tekevät tietokonemusiikkia. He yksinkertaisesti toteavat, että sen enempää seksi kuin naisetkaan eivät kuulu heidän elämäänsä. Heille naiset ovat kertakaikkiaan yhdentekeviä olentoja.

Toinen ryhmä halveksii naisia. He ryhtyvät pelimiehiksi, ja heille naisen kaataminen ja parittelu on elämän sisältö. Heille elämä on yksinkertaisesti kuin kilpailua siitä, kuka bylsii useamman naisen kanssa. Tällainen mies halveksii ja inhoaa naisia, ja näkee heidät pelkkinä petollisina ja hupsuina hepsankeikkoina - kuin elävinä estrogeenisäiliöinä, joiden ainoa tarkoitus on antaa heille nautintoa. Tällainen pelimies on perinteinen šovinistisika. Mutta paradoksaalisesti naiset pitävät tästä ryhmästä eniten, ja heillä on paras ennuste.

Kolmas ja pienin ryhmä katkeroituu ja vihaa naisia. Juuri he pyörivät netin keskustelupaikoilla, blogistanissa ja muissa sellaisissa paikoissa, joissa saa paljon huomiota vähällä vaivalla ja äänen kuuluville pitkään ja kauas. He ovat kertakaikkiaan feminismin looginen inverssi - siinä missä feminismi edustaa miesvihaa, nämä katkeroituneet nuoretmiehet edustavat naisvihaa. He puhuvat naisten pahuudesta ja vaativat seksipalveluita ja prostituution täydellistä vapauttamista.

Mutta yhteistä kaikille on, että he kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi. Ja syykin on selvä; aikuiseksi kasvamiselle ei ole mitään tarvetta. Miksi kasvaa? Eivät naiset suhtaudu kyseisiin alemman tason miehiin yhtään sen positiivisemmin, olisivatpa he kuinka aikuisia tai kypsiä tahansa. Ja koska ikuisena teinipoikana pysyminen on kivaa eikä siitä koidu haittoja, niin miksi aikuistua? Aivan yhtä hyvin voi nelikymppisenä vielä pelata videopelejä, lukea sarjakuvia ja pornolehtiä, käydä kaljoittelemassa, vinguttaa kitaraa, pelata jalkapalloa, virittää autoja ja tehdä kaikkea sitä kivaa mitä koulu- ja opiskeluaikanakin.

Tytöstä kasvaa nainen itsestään, aivan luonnollisesti, sillä me naiset olemme se parempi sukupuoli. Pojasta kasvaa mies vasta, kun hän todella pääsee ottamaan vastuuta ja saa valtaa. Ilman sitä hän jää ikuiseksi teinipojaksi - sottaiseksi, epäsiistiksi, huonotapaiseksi ja pueriiliksi. Armeija ei tee pojista miehiä, vaan avioliitto tekee pojasta miehen. Ilman parisuhdetta mies jää ikuiseksi teiniksi. Tällainen piittaamaton huithapeli on miehen luonnollinen olotila. Mutta se ei kuitenkaan mitenkään estä miestä olemasta sosiaalisesti täysin kypsä ja kelvollinen ja olemaan täysin kypsä ja fiksu yhteiskunnan jäsen ja ottamasta osaa siihen, käymästä töissä jne. Vain aniharva tällainen ikiteini on päihdeväärinkäyttäjä tai moniongelmainen. Heitä vain ei kertakaikkiaan kiinnosta mikään perhe, vakiutuminen, naiset tai lapset. He ovat polttaneet jo näppinsä, heidät on syrjäytetty tuosta kovasta, julmasta ja armottomasta pelistä ja he ovat jo alistuneet kohtaloonsa. Ja on myös totta, että perhe ja avioliitto on miehelle hirvittävä riski - siinä on mahdollisuus menettää kaikki. 50% kaikista avioliitoista päättyy eroon ja niistä 80% tehdään naisen aloitteesta, ja siviilioikeudessa mies on toisen luokan kansalainen. Miksi ylipäänsä yrittääkään, kun on valtavat tsargat tulla laillisesti raadelluksi kappaleiksi?

Seksuaalinen vapauttaminen ei ole tehnyt miehistä ja naisista tasa-arvoisia, eikä se ole lähentänyt heitä. Se on saanut miehet ja naiset eriytymään kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin ja se on saanut miehet ja naiset suhtautumaan toisiinsa hyvin epäluuloisesti ja inhoamaan sekä vihaamaan toisiaan.

Amerikkalainen Kay S. Hymowitz on tarkastellut samaa asiaa kirjassaan Manning Up: How the Rise of Women Has Turned Men into Boys eli miten miehistä on tullut ikiteinejä. Tuohon samaan ilmiöön liittyy slacking, alisuoriutuminen, eli ei lähdetä mukaan oravanpyörään ja elintasokilpaan, vaan tehdään täsmälleen niin vähän työtä mikä riittää kohtuullisen mukavan elintason ylläpitämiseen ja pyritään välttämään kaikkea vastuunottoa niin pitkälle kuin mahdollista.

Miksi näin? Vanhan suomalaisen latteuden mukaan perheellisen on pakko yrittää. Vain se, että on toisaalta vastuuta - on vaimo ja lapset elätettävänä ja koti ylläpidettävänä - ja toisaalta valtaa - joutuu olemaan perheenpäänä - saa miehen todella yrittämään ja tsemppaamaan ja syöksymään kunnianhimoisena uraputkeen. Ilman valtaa ja vastuuta ei ole mitään järkeä rikkoa itseään missään uraputkessa, vaan on paljon mielekkäämpää relata, ottaa iisisti ja pitää hauskaa. Tällainen parisuhdemarkkinoilta syrjäytetty ikiteini ei todellakaan halua mihinkään vastuunalaisiin hommiin eikä hän ole kiinnostunut muutamastatuhannesta eurosta enemmän kuussa. Häntä kiinnostaa hauskanpito.

On selvää, että tilanne ei ole kestävä. Tällainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön ulkoisia vihollisia vastaan; se sortuu ensimmäiseen barbaarien hyökkäykseen. Naisista ei ole näin pääsääntöisesti puolustamaan itseään ilman lakimiesarmeijaa.

Onko näin, että naisten asemaa ei voida parantaa ilman että huononnetaan miesten asemaa? Ruukinmatruuna ei haluaisi asian olevan näin, mutta jälleen kerran huomataan, että yhteiskunnassa ei todellakaan ole sitä peruutusnappulaa eikä varmuuskopioiden palautusoptiota. Tässä on konservativismin viisaus: kun muutoksia toimivaan systeemiin aletaan tekemään, on syytä tarkasti ennakoida, miten ne vaikuttavat toisaalla ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tehtyjä virheitä ja katastrofeja ei saa tekemättömiksi, ja yhteiskunnan osalta ne voivat olla tuhoisia.

Jassittelu tökkii, eli ilmailuterminologiaa journalisteille

Ruotsi on lähettämässä Libyaan kahdeksan Saab JAS-39 Gripen -hävittäjäkonetta.

Siis Gripeneitä. Ei Jasseja eikä varsinkaan Jaasseja. Sellaista lentokonetta kuin "Jas" ei ole olemassakaan.

Kyseinen konetyyppi on Saabin valmistama hävittäjä, tyyppimerkinnältään JAS-39 ja tyyppinimeltään Gripen, på finska "aarnikotka". Tuo omituinen kirjainyhdistelmä JAS (kaikki siis isoilla!) tulee sanoista Jakt-Attack-Spaning eli hävittäjä-rynnäkkö-tiedustelu ja se on Ruotsin ilmavoimien järjestyksessä 39. hävittäjäkonetyyppi. Edelliset J-tyypin koneet eli hävittäjät olivat Saab J-35 Draken ja Saab J-37 Viggen. Ruotsi siis lähettää sinne Libyaan Gripeneitä, ei Jasseja.

Gripenin jassittelu on sama kuin kysyisi, että milloinka Suomi aikoo lähettää niitä F-hävittäjiään Libyaan?

[Näin itsekin ysiysinä on pakko nipottaa tästä asiasta].

Älymystön petos

Nokkelimmat lukijat osaavat yhdistää tämänkertaisen masuuninlaskun otsikon Julien Bendan kirjaan la Trahison des Clercs, suomennettuna suunnilleen "Älymystön petos". Ranskalainen kirjailija-filosofi Benda kirjoitti kirjansa vuonna 1928, ja hän tarkoitti älymystön petoksella tapaa, jolla älymystö osoitti hyvin vähäistä viisautta hyppäämällä sellaisten ideologioiden kelkkaan, joiden kulku osoittautui tuhoisaksi koko länaimaisen sivilisaation kannalta - sosiaalidarwinismin, nationalismin, militarismin ja lopulta sosialismin. Vaikka Benda oli juutalainen, hän kunnoitti syvästi sekä antiikin klassista perintöä että myös kristinuskoa, ja hän jo 1927 ennusti, että länsimainen sivilisaatio oli matkalla kohti "supersotaa". Ja sellainen todella tulikin vuonna 1939. Vuoden 1945 jälkeen mikään ei ole palannut enää ennalleen.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut sekä vasemmiston petoksesta että oikeiston petoksesta. Miksi sitten älymystön petos? Ainakin se osoittaa, että älykkyys ja viisaus eivät ole sama asia, ja tieto itsessään ei ole hyvä eikä paha asia, sen enempää kuin puukkokaan. Kaikki riippuu siitä, onko se puusepän vai gangsterin käsissä.

Mohandas (Mahatma) Gandhin mukaan nykyajalle on olemassa seitsemän kuolemansyntiä, ja ne ovat vauraus ilman työntekoa, nautinto ilman omaatuntoa, tieto ilman henkistä selkärankaa, liiketoiminta ilman etiikkaa, tiede ilman ihmisyyttä, uskonto ilman omistautumista ja politiikka ilman periaatteita. Mutta ehkä myös älykkyys ilman viisautta pitäisi laskea kahdeksanneksi. Ja näihin Julien Benda kiinnitti huomionsa.

Älymystön petoksen voidaan laskea alkavaksi Hegelistä, joka käänsi koko länsimaisen filosofian about ylösalaisin, ja joka on moraalisessa vastuussa kahdesta länsimaisen yhteiskunnan tuhoisimmasta ilmiöstä: kansallissosialismista ja kommunismista. Mutta petokseen liittyy koko älymystön kirjo. Varsinkin Saksassa yliopistoista 1800-luvun puolenvälin jälkeen muotoutui tuotantolaitoksia - tuotantolaitoksia, joissa tuotettiin taitavia tiedemiehiä ja insinöörejä, ja tämä akatemian muutos norsunluutorneista osaamistehtaiksi johti uskomukseen, että tieto sen itsensä vuoksi on hyvä asia, ja mikä tahansa tieto sovellettuna yhteiskuntaan ja sosiaalisiin instituutioihin tuottaa hyvät tulokset. Selkein ilmiö tästä kaikesta oli eugeniikka, mutta Vladimir Majakovskin toteamus filosofeista "ihmissielun insinööreinä" on paljon Venäjän vallankumousta vanhempi käsitys. Yliopistoissa huomattiin, että ne ihmiset, jotka elivät toisten ihmisten rahoilla saadakseen abstraktia tietämystä, olivat varsin valmiita soveltamaan tätä tietämystään ja toisten ihmisten rahoja muuttaakseen todellisuuden vastaamaan teoriaa. Ajatus filosofikeisarista ei ole uusi, se on peräisin Platonilta ja Marcus Aureliukselta, mutta Machiavelli varoittaa sellaisesta, todeten että filosofi keisarina on pahin mahdollinen yhdistelmä, ja esittää lukuisan määrän historian esimerkkejä varoituksena. Kuitenkin filosofit ja oppineet halusivat nyt itse muuttua filosofikeisareiksi - filosofeiksi voidakseen puskea ideologista agendaansa ympäri yhteiskuntaa ja keisareiksi voidakseen murskata kaikki toisinajattelijat.

Miksi Machiavelli varoittaa filosofikeisareista? Paradoksaalisesti siksi, että hän oli kristitty ja hän piti ihmistä pohjimmiltaan pahana ja turmeltuneena. Hän tajusi, että tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja hän tiesi, että turmeltuneen ja läpeensä pahan olennon kaikki yritykset soveltaa filosofista hyvyyttä pelkällä ihmisviisaudella ilman uskontoa yhteiskuntaan johtaisivat väistämättä sanoinkuvaamattomaan tyranniaan ja diktatuuriin, ja hän totesi, että mikä tahansa korruptoitunut ja turmeltunut despootti olisi kuitenkin pienempi riesa kuin filosofikeisari.

Mutta kaikki muuttui romantiikan ja Jean-Jacques Rousseau'n myötä. Valistusaika oli merkinnyt Ranskassa kristinuskon otteen kirpoamista ihmismielistä, ja ihmistä ei enää nähty pahana ja turmeltuneena, vaan pohjimmiltaan jalona ja hyvänä olentona. Rousseau'n mukaan ihminen syntyy hyvänä, jalona ja vapaana, ja yhteiskunta sekä valtio on kaiken pahan alku ja juuri - juurikin yhteiskunta, lait ja oikeuslaitos turmelee ja korruptoi ihmisen, "jalon sielun", ja hän esittää, miten luonnonkansoissa tuo hyvyys, jalous ja vapaus näkyy puhtaimmillaan. Rousseaun käsityksen mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen. Rousseau oli myös ensimmäisiä omistusoikeutta vastaan hyökänneitä nykyaikaisia ajattelijoita.

Bertrand Russell ei kohtele Rousseau'ta silkkihansikkain - ja täysin aiheesta. Rousseau'ta voidaan täysin oikeutetusti pitää sosialismin ja kommunismin henkisenä isänä. Hän oli ihmisenä täysin epäonnistunut don Quijote, ja kulttuuriantropologia on repinyt hänen käsityksensä "jalosta villistä" kappaleiksi kerta toisensa jälkeen; käsitykset siitä, että ihminen todellakin on pohjimmiltaan paha, ovat sopusoinnussa sekä biologian että kulttuuriantropologian kenttätutkimusten kanssa. Vihoviimeisen naulan valistuksen arkkuun löi Ranskan vallankumouksen katastrofi. Iskulauseiden vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus nimeen on teloitettu, murhattu ja liiskattu enemmän ihmisiä kuin kaikissa uskonsodissa yhteensä ikinä. Ranskan vallankumouksen tuloksena ei saatu ihmisyyden onnelaa. Saatiin totalitaristinen diktatuuri, ja joka kerta kun on yritetty, on saatu samat tulokset. Ranskan vallankumouksessa tapahtui juuri kaikki se, mistä Machiavelli erityisesti varoitti: valtaan nousi filosofikeisari (Robespierre) ja siitä seurasi veriorgiat ja totalitaristinen diktatuuri.

Mutta Rousseau'n ihmiskuva ja käsitys ihmisestä hyvänä ja jalona olentona vaikutti syvästi myöhempiin filosofeihin ja ajattelijoihin, eikä vähiten Karl Marxiin. Sillä mitäpä muutakaan marxismi tavoittelee kuin rousseau'laista paratiisia maan päälle?

Ruukinmatruuna on useasti todennut, että on typerää uskoa jumaliin, mutta kertakaikkiaan pähkähullua uskoa ihmiseen. Miksi? Siksi, että me emme tiedä onko jumalia olemassa vaiko ei, ja todennäköisesti niitä ei ole, mutta sensijaan me tiedämme ja tunnemme ihmisluonnon läpikotaisin ja se ei ole hyvä. Ihmiseen uskominen on paitsi katteetonta, myös itsepetosta - uskomista vastoin parempaa tietoa.

Älymystön petos oli ensimmäisessä vaiheessaan juurikin luonnontieteellis-uskonnollisen ihmiskuvan hylkääminen ja rousseau'lais-romanttisen ihmiskuvan omaksuminen. Ja tästä - virheellisestä ja itsepetoksellisesta ihmiskuvasta sekä älykkyydestä ilman viisautta - nousivat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tuhoisat aatevirtaukset, joita Benda käsittelee.

Mutta älymystön petos ei lopu tähän. Älymystön petoksen toinen vaihe oli marxismin kritiikitön ja läpikotainen omaksuminen - kaikkine tuhoisine seurauksineen. Ei ole väärin sanoa, että akateeminen maailma huorasi Marxille koko 1900-luvun. Sensijaan kovan linjan marxistit - jotka tulivat rikollisten, psykopaattien, väkivaltaeliitin ja vallanhimoisten p*skiaisten joukosta ja joille itse valta oli itsetarkoitus, nauroivat intellektuellien typeryydelle. Lenin puhuu hyödyllisistä idiooteista ja toteaa eräässä kirjeessään Gorkille, että kaikista muista ihmisryhmistä meidän on oltava huolissamme, mutta ei intellektuelleista - he nielevät ihan mitä tahansa. Leninin mielipide älymystöstä oli suoraviivainen - nämä eivät ole aivoja, nämä ovat paskaa.

Mutta tähän väliin on pakko siteerata erästä nuorta taideopiskelijaa, jonka havainto intellektuelleista kertoo paljon.

Mitä enemmän väittelin heidän kanssaan, sitä paremmin opin tuntemaan heidän dialektiikkansa. Ensin he olettivat, että heillä oli vastassaan typerys. Kun vastustajan älykkyys kävi heille selväksi, he itse alkoivat leikkiä typerää. Jos tämäkään ei auttanut, he leikkivät etteivät ymmärtäneet koko asiasta mitään, tai jos heidän argumentaationsa kyseenalaistettiin, he joko vetivät keskustelun sivuraiteille, siteerasivat latteuksia tai vaihtoivat yhtäkkiä puheenaihetta, ja jos heidän argumenttiensa kimppuun hyökättiin, he sivuuttivat koko jutun ja teeskentelivät, etteivät ymmärtäneet asiaa. Aina kun tällaisen apostolin oppeja vastaan yritti käydä, käsiin jäi vain hyytelömäistä limaa, joka tirsui sormien välistä - ja joka kasaantui hetken päästä yhteen. Mutta jos tällaisen sankarin todella löi liiskaksi niin, että asia kävi ilmeiseksi myös sivustakatsojille, ja oletit että hän otti siitä opikseen, hämmästys oli seuraavana päivänä suuri. Tällä nilviäisellä ei ollut mitään muistikuvaa eilispäivästä ja hän toisti iskulauseitaan kuten ennenkin, ja jos häntä yritettiin muistuttaa, hän ei muistanut eilisestä mitään muuta kuin sen, että hän oli osoittanut olevansa oikeassa.

Toisinaan olin hämmästynyt kuin salaman iskemänä. En tiennyt, kummasta olin enemmän ihmeissäni: heidän kielellisestä ketteryydestään vai heidän taituruudestaan valehtelemisessa.

Tuo taideopiskelija ei ollut sen enempi eikä vähempi kuin nuori Adolf Hitler. Ja Hitler ei ollut tyhmä; hänen älykkyysosamääräkseen on arvioitu yli 150. Mutta tuo älymystön henkinen selkärangattomuus, ylimielisyys ja koppavuus pisti Hitlerin silmään aivan samalla tavoin kuin Lenininkin - hän halveksi heitä henkisesti heikkoina, selkärangattomina, moraalisina ja täysin periaatteettomina raukkoina. Ja tapa, jolla länsimainen älymystö nielaisi marxilaisuuden - paitsi syötin, myös koukun, lyijypainon, kohon ja pari metriä siimaa - ei jätä kenellekään epäiyksiä. Ruukinmatruunalla on tapana sanoa jostakusta toisinaan niitä ihmisiä, jotka olisivat valmiita imemään Leninin balsamoitua k*rpää jos käskettäisiin, ja sillä hän tarkoittaa juurikin näitä kaiken itsekritiikkinsä, ajattelukykynsä ja tolkkunsa ulkoistaneita intellektuelleja, jotka eivät kykene näkemään oman ajattelunsa tuhoisuutta ja muodostamaan sitä worst case -skenaariota.

Seuraukset olivat todella tuhoisat. Intellektuellit olivat sotienvälisenä aikana kielet ruskeina lääpällään Staliniin - ja Julien Benda varoitti tästä. Kaikkialla Euroopassa yliopistot olivat marxismin mätäpesäkkeitä. Neuvostoliiton kauhut vaiettiin tiukasti kuoliaaksi, ja intellektuellit selittivät Neuvostoliiton maanpäälliseksi paratiisiksi. Jopa Talvisota katsottiin Espanjan sisällissodan jatkumoksi - eli Euroopan intellektuellit asettuivat Stalinin puolelle Suomen laillista hallitusta vastaan. Tätä armoitettua itsepetosta jatkui aina Neuvostoliiton romahdukseen 1991 asti - ja tämän petoksen b-puoli oli tietysti Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi, josta ruukinmatruuna jo kirjoittikin. Intellektuellit eivät tajunneet, että kommunismi oli koprokratiaa - p*skiaisten valtaa, ja että kommunismia eivät suinkaan muovanneet ne älykkäät, fiksut ja edistysmieliset intellektuellit, vaan häikäilemättömät p*skiaiset joilla oli sekä röyhkeyttä että uskallusta konsolidoida oma valtansa, käyttää väkivaltaa ja luoda totalitaristinen diktatuuri. Kävi täsmälleen niinkuin Machiavelli varoitti.

Mutta älymystön petos ei lopu tähän. Sen kolmas vaihe on puolestaan älymystön kosiskelu islamin suuntaan ja kritiikitön islamin ihannointi. Ei niin, että intellektuellit kääntyisivät joukoittain islamiin tai että Allah olisi parempi idea kuin Jumala tai ei jumalia lainkaan, vaan niin, että islam edustaa toiseutta. Tämä on kulttuurimarxismin ja sen aivolapsen, postmodernismin, välitön seuraus. Islam edustaa kaikkea sitä, mitä postmodernismikin: antirationalismia, antitieteellisyyttä, antitaiteellisuutta, antimodernismia, antikapitalismia, antidemokraattisuutta. Mutta islamilla on älymystöön vielä toinenkin kiinnekohta, ja se on kansallissosialismi. Ruukinmatruuna on kirjoittanut jo, miten kansallissosialismi ei ollut kapitalismia eikä äärioikeistolaisuutta, vaan se todellakin oli nimensä mukaisesti sekä nationalismia että sosialismia. Kansallissosialismin kutsuminen "fasismiksi" on juuri tällainen intellektuellien silmänkääntötemppu, joista Hitler varoittaa kirjassaan Taisteluni - sillä peitetään asioiden todellinen luonne ja lätkäistään vain blankonimilappu päälle. Fascismi ei ole fasismia, vaan se on Platonin ja Hegelin synteesi - ja Benito Mussolini oli samanlainen filosofikeisari kuin Marcus Aurelius. Ja Rousseau'sta alkanut ihmisen ihqttaminen jatkuu. Koska marxismi epäonnistui ja johti toisaalta Neuvostoliiton helvettiin ja toisaalta poliittisen korrektiuden hyllyvään suohon ja toisaalta postmodernismin umpikujaan, niin oppia haetaan nyt sosialismin ei-marxilaisesta muodosta, kansallissosialismista.

Mutta koska kansallissosialissosialismi on kompromettoitunut - syystäkin! - niin oppi tuleekin nyt idästä. Islamin ja kansallissosialismin yhteydet ovat paljon syvemmässä kuin 13. SS-vuoristojääkäridivisioona Handscharissa. Ja koska yksikään intellektuelli ei voi ihqttaa natseja, he ihqttavat islamia - samaa tavaraa mutta eri paketissa. Ja ennenkaikkea sekä islam että natsit pitävät juutalaisia vihollisinaan. Juutalaiset kelpaavat intellektuelleille kyllä kuolleina mutta eivät elävinä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka kertoo että miksi.

Ruukinmatruuna on pohtinut tätä paradoksia - intellektuellit perinteisesti ovat äärimmäisen uskontovihamielistä sakkia, ja toisaalta he ovat lääpällään kaikista uskonnoista fanaattisimpaan ja suvaitsemattomimpaan eli islamiin. Kuka hyötyy? Ruukinmatruunalla on paha epäilys siitä, että intellektuellit yrittävät nyt sitä mitä natsit yrittivät, tosin ilman rotuoppeja ja taikauskoa, mutta islamin kimppaan lyöttäytymällä, aivan samalla tavoin kuin he yrittivät lyöttäytyä Marxin kimppaan.

Sekä kansallissosialismi että marxismi vainosivat, sensuroivat ja ahdistivat älymystöä, mutta ne myös kunnioittivat jossain määrin sivistyneisyyttä. Sekä Saksassa että Neuvostoliitossa oli korkeatasoisia yliopistoja. Sekä kansallissosialismi että marxismi hyödynsivät omien kansojensa kulttuuriperintöä ideologioittensa pönkkänä. Meidän mielikuvamme natseista on lähinnä kirjanpolttajaisia ja pompöösiä taidetta [siinä missä Neukkula on karkeutta, ankeutta ja harmautta], mutta ennen II maailmansotaa kansallissosialismi oli marxismille myös todellinen älyllinen vaihtoehto - varsinkin luonnontieteellisen koulutuksen saaneiden keskuudessa. Erityisesti lääkärit rakastivat kansallissosialismia.

Miksi sitten intellektuellit tuntevat vetoa järjestelmiin, jotka vihaavat ja vainoavat heitä? Syy on valta - sillä jopa islamkin tarvitsee omat aivonsa, ja vaikka totalitarismi onkin intellektuellien osalta pudotuspeliä jossa päät putoilevat, niin intellektuelleilla on aina mahdollisuus päästä korkeaan asemaan - sellaiseen, mihin demokratiassa heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Ja vaikka he joutuvatkin vainotuiksi ja tapetuiksi, he voivat aina lohduttautua olevansa niin merkittäviä, että valtio joutuu käyttämään resursseja heidän tukahduttamisekseen. Kyse on aivan puhtaasta eliitille tunnusomaisesta vallan- ja tärkeilynhalusta.

Reality check: Intellektuellit ovat eliittiä, ja he käyttäytyvät eliitin tavoin. Siinä, missä aateli on väkivaltaeliittiä ja porvaristo talouseliittiä, intellektuellit ovat papiston tavoin sivistyseliittiä. Jokaisessa yhteiskunnassa on aina nämä kolme eliittiä, ja on aivan sama, kutsutaanko niitä säädyiksi, kasteiksi, yhteiskuntaluokiksi tai miksi tahansa, aina on olemassa väkivaltaeliitti, talouseliitti ja sivistyseliitti. Ja ominaista jokaiselle eliitille on se, että he halveksivat ja inhoavat kaikkia eliitteihin kuulumattomia. Karl Marx oli häpeämätön elitisti itse, ja mitäpä muuta intellektuellien kansoittama Vihreä liitto on kuin häpeämättömän elitistinen puolue, joka halveksii ja vihaa suomalaista työmiestä?

Miksi intellektuellit vihaavat demokratiaa, kapitalismia ja vapautta? Syy on siinä, että demokratia, kapitalismi ja vapaus tekevät älymystön tarpeettomiksi. Demokratiassa ei suinkaan paras voita, vaan vähiten huono. Kapitalismi mahdollistaa vaurastumisen ja hyvinvoinnin. Ja vapaus banalisoi ideologiat. Totalitarismissa filosofista voi tulla keisari ja keisarista filosofi, ja hän voi tuntea olevansa tärkeä ja mahtava. Täsmälleen tästä syystä Pentti Linkola - häpeämätön elitisti ja natsi - vihaa demokratiaa; se nostaa keskinkertaisuudet valtaan, mutta keskinkertaisuudet yleensä ovat vähemmän huonoja toilaillessaan kuin lahjakkuudet, jotka myös mokaillessaan mokaavat lahjakkaasti. Kapitalismissa markkinat määräävät, mikä on hyvää ja mikä huonoa, ei suinkaan auktoriteetin sana: tämän päivän protestilaulu on huomisen hissimusiikkia, ja Ernesto Guevara Lynch de la Serna ei suinkaan ole vallankumoussankari, vaan kaupallinen ikoni. Ja vapaus tasoittaa eroja - aivan samalla tavoin kuin demokratia nujersi aateliston ja kapitalismi porvariston, myös vapaus nujertaa älymystön. Tiedonvälityksen vapaus, matkustamisen vapaus, omistamisen vapaus, sananvapaus, uskonvapaus - nuo kaikki hälventävät ja liudentavat eroja oppineen ja oppimattoman, älymystön ja rahvaan, eliitin ja kansan, välillä.

Tästä syystä älymystö on aina suhtautunut hyvin halveksivasti turismiin - salliihan se erilaisten ihmisten tulla toistensa kanssa tekemisiin, nähdä eri kulttuureja omin silmin ja kokea erot itse. Älymystö kertakaikkiaan rakastaa kertoa tyhmälle rahvaalle, miten asiat ovat ja miten tulee toimia. Tähän liittyy käsitys väärästä tietoisuudesta ja "sisäistetyistä sortomekanismeista". Suutari pysyköön lestissään! Samoin älymystö vihaa autoja (liikkumisenvapaus), internetin keskustelupalstoja (sananvapaus), sosiaalista mediaa (mielipiteenvapaus), spontaania kansalaisaktivismia (kokoontumisvapaus) - kaikkia niitä ilmiöitä, jotka eivät ole keskusjohtoisia ja joiden johdossa ei ole Oikeat Ihmiset. Intellektuellit rakastavat saada käyttää ns. pikkuihmisen valtaa, ja puuttua ihmisten asioihin ja kertoa ja käskyttää heille, miten tulee toimia. Edustavathan he sentään kansakunnan aivoja! Ei kaikenlaisen pööbelin sovi tehdä niitä asioita, mitä eliitti tekee!

Älymystön veljeily islamin kanssa voi osoittautua lopulta kaikista älymystön petoksista kaikkein katastrofaalisimmaksi. Islam on länsimaiselle kulttuurille vieras ja tuhoisa voima; se ei kertakaikkiaan kuulu tänne eikä se ole länsimaisten arvojen kanssa yhteensopiva. Jos Leninin sanoin kapitalisti myy meille köyden, johon me hänet hirtämme, niin intellektuelli kääntyy siihen uskoon, joka tuhoaa hänet. Tuo unelma epädemokraattisesta aristokratiasta, jossa eliitillä on ensimmäisen luokan paikat ja jossa alhaisemmat ihmisolennot ihailevat ja elättävät sivistyseliittiä, tuo pelottavalla tavalla mieleen kastilaitoksen ja Intian, jossa bramiinit, eivät suinkaan ksatriyat, on se ylin kasti. Mutta se aika on onneksi ollut ja mennyt - ja se on niitä asioita, joita yksikään konservatiivi ei kaipaa menneisyydestä takaisin.

Ruukinmatruuna ei itse ole intellektuelli. Hän on sivistymätön moukka, pelkkä paljon lukenut mutta ei sivistynyt amisgimma. Siksi hän ei koe älymystöä omaksi viiteryhmäkseen eikä aio äänestää niitä puolueita, joita älymystö äänestää.

Sekoitetaan, ravistetaan ja pyöritellään

Ruukinmatruuna jatkoi vanhan rytmibluesin ja rock and rollin kuuntelua, ja mietti tuota Bill Haleyn ja Big Joe Turnerin yhteyttä. Big Joe Turner on rock and rollille vähintään kummisetä, ja hän levytti lukuisia myöhemmin tunnettuja kappaleita. Ehdottomasti tunnetuin niistä on Shake, Rattle and Roll.

Shake, Rattle and Rollin taustalta löytyy Charles Calhoun alias Jesse Stone. Jokainen itseään kunnioittava rock and roll -muusikko on sen levyttänyt - Elvis, Jerry Lee Lewis, Chuck Berry - mutta erityisesti Bill Haley. Kappale on siitä merkittävä, että se on kahden musiikkikulttuurin klassikko - sekä mustan bluesin että valkoisen rock and rollin.

Termi shake, rattle and roll itsessään kuvaa nopanheittoa; tarkemmin sanottuna craps-nimistä uhkapeliä. Laulu kuvaa, samoin kuin Honey Hush, parisuhteen arkipäivää - joka onkin monille melkoista uhkapeliä.

Sanotaan, että enemmän kuin musiikki, sävelkulut, rytmi, melodia tai harmonia, sen synnyttänyttä kulttuuria kuvaavat musiikkikappaleiden sanoitukset. Ja Shake, Rattle and Roll on siitä merkittävä, että siihen on olemassa kahdet sanat; toiset mustaa yleisöä varten ja toiset valkoista. Ohessa Big Joe Turnerin mustalle yleisölle tarkoitettu versio aiheesta ja sen sanat:

Get outta that bed, wash your face and hands
Get outta that bed, wash your face and hands
Well, you get in that kitchen, make some noise with the pots 'n pans

Way you wear those dresses, the sun comes shinin' through
Way you wear those dresses, the sun comes shinin' through
I can't believe my eyes, all that mess belongs to you

I believe to the soul you're the devil and now I know
I believe to the soul you're the devil and now I know
Well, the more I work, the faster my money goes

I said shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Well, you won't do right to save your doggone soul

Yeah, blow Joe!
(Saxophone break)

I'm like a one-eyed cat peepin' in a seafood store
I'm like a one-eyed cat peepin' in a seafood store
Well I can look at you till you ain't no child no more

Ah, shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Well, you won't do right to save your doggone soul

I get over the hill and way down underneath
I get over the hill and way down underneath
You make me roll my eyes, even make me grit my teeth

I said shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Shake, rattle and roll,
Shake, rattle and roll
Well, you won't do nothin' to save your doggone soul

Shake, rattle and roll!

Tässä puolestaan Bill Haleyn valkoiselle yleisölle tarkoitettu versio ja sen sanat:

Get out from that kitchen and rattle those pots and pans
Get out from that kitchen and rattle those pots and pans
Well, roll my breakfast 'cause I'm a hungry man

[Chorus:]
I said Shake, rattle and roll
I said Shake, rattle and roll
I said Shake, rattle and roll
I said Shake, rattle and roll
Well, you never do nothin' to save your doggone soul

Wearin' those dresses, your hair done up so nice
Wearin' those dresses, your hair done up so nice
You look so warm, but your heart is cold as ice

[Chorus]

I'm like a one-eyed cat, peepin' in a sea-food store
I'm like a one-eyed cat, peepin' in a sea-food store
I can look at you, tell you don't love me no more

I believe you're doin' me wrong and now I know
I believe you're doin' me wrong and now I know
The more I work, the faster my money goes

[Chorus]

Shake, Rattle And Roll!

Sanoituksissa on melkoinen ero. Vaikka laulun nimi on molemmissa sama, konsepti on kummassakin täysin erilainen. Toinen versio on läpeensä seksistinen - muija, laita mulle sapuskaa niinkuin olisi jo ja sitten mä haluun nussia sua - kun taas toisessa versiossa paistaa läpi epäluottamus petolliseen vaimoon. Toisessa versiossa mies on protagonisti ja aktiivinen osapuoli, kun taas toisessa vaimo.

Sanotaan, että Calhounin sanat "siistittiin" tai "steriloitiin" Bill Haleytä varten. Samalla tavoin voidaan oikeutetusti kuitenkin väittää, että Big Joe Turnerin version sanat ovat "vulgaarit" ja "seksistiset". Mutta rock and roll on kuitenkin aidosti kaupallista musiikkia, ja sanat tehdään sen mukaan, mikä on kohdeyleisö.

Heijastaako musiikkilyriikka sen luoneen kulttuurin arvomaailmaa ja naiskuvaa? Tässä voisikin olla aihetta naistutkimukseen ja naiskuvan dekonstruktioon sekä afroamerikkalaisessa että euroamerikkalaisessa kulttuuripiirissä.

Sarcasm of the Day

Free sex isn't free as in free beer nor free as in free speech.

Free sex is free like free wrestling.

Päivän mietelmä

Poikia petetään noppapeleillä ja aikuisia miehiä valanvannomisilla, totesi aikoinaan Lysandros. Ja tästähän on ontologiassakin kyse: argumenteillä on erikseen totuusarvo ja käyttöarvo. Astrologia on stiiknafuuliaa, mutta sillä on valtava käyttöarvo - kysykää keneltä tahansa naiselta. Astronomia on totta, mutta sillä on käyttöä vain nörteille. Ja arvatkaapa, miksi joka ainoassa naistenlehdessä on horoskooppipalsta, mutta ei tähtitieteen almanakkaa?

Valinta vai henki, osa IV

Suomessa aborttia käytetään rutiininomaisesti jälkiehkäisynä.

Turun Sanomien mukaan Suomessa on 2000-luvulla abortista tullut rutiininomainen tapa hoitaa jälkiehkäisy. Tässä ei tarkoiteta katumuspilleriä eikä jälkiehkäisyä, vaan lääketieteellisesti toteutettavaa raskaudenkeskeytystä eli sikiönlähdettämistä. Ehkäisyneuvoloiden työntekijät katsovat, että suurin osa Suomessa tehdyistä aborteista on täysin turhia, ja niiltä olisi voitu välttyä kokonaan hoitamalla ehkäisy kunnolla. Valtaosa keskeytykseen hakeutuvista nimittäin ei ole käyttänyt ehkäisyä lainkaan tai kondomia väärin. Kaupan päälle asiassa pätee se vanha hyvä Pareton laki - 80% aborteista tehdään 20% naisille, eli raskaudenkeskeytykseen hakeudutaan elämän aikana monta kertaa. Vuonna 2009 kaikkiaan 270 naiselle tehtiin neljäs abortti, ja 60:lle toimenpide oli kuudes tai useampi.

Ruukinmatruuna ei ole huvittunut. Hänen uskontonsa, mahayanabuddhalaisuus, sanoo asian yksiselitteisesti: abortti on murha - ja se on hyväksyttävä vain kahdessa tilanteessa; jos joko äidin henki on vaarassa tai sikiö on niin pahasti vammautunut, ettei se ole elinkelpoinen. Suomessa noin 95% aborteista tehdään jostakin muusta syystä kuin noista kahdesta, ja eettisiä abortteja - raiskauksen tai insestin takia alkaneen raskauden keskeytys - tehdään vuosittain alle kymmenen. Jos joku munkki tai nunna toimii abortöörinä, siitä lentää sanghasta ulos kuin leppäkeihäs eikä takaisin ole tulemista.

Suomessa tehdään vuosittain runsaat 10 000 aborttia, joista 90 prosentissa perusteluksi ilmoitetaan sosiaaliset syyt. Syyt ovat muuttuneet ratkaisevasti muutaman viime vuoden aikana. Aikaisemmin vedottiin opintojen keskeneräisyyteen, huonoon taloudelliseen tilanteeseen tai parisuhteen epävakauteen. Etusijalla oli ajatus syntymättömän lapsen hyvinvoinnista.

2000-luvulla ja postmodernistisen nihilismin aikakaudella äidit eivät enää kertakaikkiaan piittaa lapsistaan - eivätkä syntymättömistä vauvoistaan. Tämän on feministinen mädätys saanut aikaan - naiset ovat omaksuneet miesten käyttäytymismallit, ja nimenomaan niiden kaikkein kelvottomimpien huithapelimiesten.  Äitiysneuvolat ovat nimittäin raportoineet, että 2000-luvulla on alkanut tulla sellaisia asiakkaita, joiden asiat ovat liiankin hyvin lapsensaannin kannalta. He ajattelevat, että eivät halua, eivät jaksa, vauva pilaa elämän, se sotkee kodin tai se sotkee harrastukset. Joku voi sanoa, että heillä on upea talo, mutta sinne ei sovi vauva, tai että lemmikkikoiran agilityharrastus vie niin paljon aikaa, ettei vauva sovi tähän. Tai yksinkertaisesti halutaan vain bailata, elää promiskuiteetissa ja olla kidult.

Ruukinmatruunalla on tapana sanoa sitten kun sinulla on omia lapsia, tulet ajattelemaan toisin ja myös äitiys tai isyys on varmin tapa tehdä ihmisestä konservatiivi, sillä hän pohjaa argumentaationsa kokemukseen. Vanhemmuus on aivan uskomattoman henkisesti ja sosiaalisesti kypsyttävä kokemus, ja ruukinmatruuna toivoo sen mahdollisimman monelle lukijalleen. Raskausaika ja odotus muuttaa naista henkisesti ja valmistaa häntä äitiyteen. Meidät on tarkoitettu uusintamaan elämää - ei porsastelemaan miesten tavoin.

Surkuhupaisinta koko jutussa on se, että toiset ihmiset eivät saa vauvaa haluamallakaan ja lapsettomuus on hirvittävä tragedia - he ovat valmiita vaikka millaisiin uhrauksiin, jotta haikara vierailisi. Toiset taas surmaavat oman jälkeläisensä kuin tuhoeläimen - he eivät halua sinappikonetta sotkemaan kotinsa valkoisia sohvia ja tärvelemään harrastuksia. No, kaikilla on toki oikeus valintoihinsa. Oma iso kysymyksensä on se, että missä määrin nuo valinnat a) osoittavat ns. yleistä kypsyyttä, vastuuntuntoa, aikuisuutta ja kykyä harkintaan ja b) missä määrin ne ovat osoitus piittaamattomuudesta, hedonismista, epäkypsyydestä ja epäaikuismaisesta käyttäytymisestä.

Ruukinmatruuna on vakaasti sitä mieltä, että aikuisten oikeuksiin (kuten seksuaalisuuteen ja paritteluun) sisältyvät myös aikuisten velvoitteet, joista triviaalein on kyky ottaa vastuuta tekemisistään. Abortin on tarkoitus olla se vihoviimeinen varoventtiili vihoviimeisessä tilanteessa - ei mukava takaportti kiemurrella ulos vastuuttoman käytöksen seurauksista. Jos tolkkua ei ole sen vertaa ettei kykene tai - Herra paratkoon, viitsi - hoitaa ehkäisyä, niin pankoon sitten joko putket poikki tai mieluummin olkoon kokonaan ilman. Jos järki ja tolkku eivät ole kehittyneet aikuisen tasolle, niin ei pitäisi ryhtyä aikuisten puuhiin muutenkaan. Kyllä jämpti on niin.

Ehkä kaikkein eniten tämä surullinen tilasto kertoo siitä, miten leväperäisiä nuoret naiset nykyään ovat. Kaikkein olennaisimman asian - ehkäisyn - laiminlyönti kertoo yleisemmästäkin slarviudesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta. Jos kyseisistä naisista joskus tulee äitejä, niin voidaan kysyä, että miten he tulevat huolehtimaan jälkikasvustaan - vai tulevatko ylipäänsä?

Kun ihmiselle annetaan mahdollisuus käyttäytyä vastuuttomasti ja seurauksista piittaamatta, ihminen myös käyttäytyy niin. Tätä kuvaa vanha suomalainen latteus ei se tapojaan muuta joka ei mieltään pahastuta - vasta tuhoisat seuraukset ja niiden riski saa ihmisen käyttäytymään fiksusti. Silloin kun aikoinaan abortti laillistettiin, sen tarkoituksena oli olla se pienemmän riesan tie ns. toivottomissa tapauksissa. Sitä ei ikinä tarkoitettu ehkäisykeinoksi eikä sen todellakaan pidä sellainen ollakaan - ja jos naiselle tehdään kolmas abortti, syytä saa etsiä naisesta itsestään. Mutta siitä nyt näyttää tulleen sellainen. On syytä pohtia, mikä on ajanut asenteet nykyiseen suuntaan. Nykytilanne on kertakaikkisen sietämätön. Abortissa kuitenkin on kyse elämästä ja kuolemasta, ja siinä aina tapetaan ihminen. Aina.

Tässäpä sitten kauniiksi lopuksi laulu, joka kertoo, ettei sen tarvitse olla ihan niin toivotonta.

Oudosti katoavat tytöt

Suomesta katoaa koulutyttöjä oudolla tavalla.

Kyseessä ovat Uuden Suomen mukaan maahanmuuttajatytöt, jotka heidän vanhempansa pakottavat pakkoavioliittoihin ulkomaille.

Keväällä 2010 Ihmisoikeusliitto selvitteli noin 60 hengen haastattelulla tietoja ulkomaille lähetetyistä maahanmuuttajataustaisista lapsista ja nuorista. Selvityksessä onnistuttiin yksilöimään nelisenkymmentä lasta ja nuorta, jotka oli 2000-luvulla lähetetty ulkomaille. Haastattelut osoittivat, että tyttöjen avioliittojärjestelyt olivat yleisin syy pois Suomesta lähettämiselle. Vuosittain kymmenkunta tyttöä lähetetään järjestettyihin avioliittoihin - pääsääntöisesti vastoin tahtoaan.

Ruukinmatruuna laskee yhteen 1+1 ja saa tuloksen, joka ei miellytä. Kun kyse on pakkoavioliitoista ja kirjaimellisesti naimakaupoista, tarkoittaa se sitä, että tytöt ovat olleet kertakaikkiaan kauppatavaraa - siis pelkkiä esineitä - vanhemmilleen. Ruukinmatruunalla eräs aivan tietty kulttuuripiiri ja uskonto alkaa kilistää kelloja.

Mutta paitsi että naisten kohteleminen kauppatavarana on vanhempien osalta yhtä tehokas signaali suomalaisuudelle ja suomalaiselle arvomaailmalle kuin keskisormen nosto pystyyn ja käden ojentaminen koukistettuna, pakkoavioliitto voi olla vanhemmille äärimmäinen vastakeino nuoren koetellessa rajojaan. Ihmisoikeusliiton selvitys kertoo esimerkin eräästä tytöstä, joka oli viettänyt miltei koko ikänsä Suomessa ja käynyt koulunsa ylioppilaskirjoituksiin saakka. Vaikka tyttö oli viettänyt säntillistä elämää, johti hänen omatahtoisuutensa maastalähettämiseen juuri ennen kirjoituksia. Ei ole vaikeaa päätellä, että isä on naittanut tämän abiturientin jollekin irstaalle sialle, joka voisi olla hänen isoisänsä ja joka ei kelpaisi edes pyyhkimään hänen peppuaan.

Ihmisoikeusliiton Kristiina Kouros kertoo, että karuimmassa tapauksessa tyttö on viety ulkomaille, jossa häneltä on viety passi ja vastassa on ollut hääseremoniaan järjestäytynyt suku. Tyttö ei ollut koskaan tavannut siippaansa.

Tähän siis ollaan tultu. Suomen laki kieltää yksiselitteisesti tahdonvastaiset pakkoavioliitot. Vaikka kuinka oltaisiin maahanmuuttajia ja kuinka edustettaisiin toiseutta, rajansa se on lakien rikkomisellakin - kirjaimellisesti. Tällaisessa tilanteessa ainoa mielekäs toimenpide on panna vanhemmat leivättömän pöydän ääreen ja sen jälkeen koppihoitoon - tällaisesta teosta tulee seurata putkaalinnaavankeutta. Tytöt ovat joka tapauksessa Suomen kansalaisia ja heitä koskee suomalainen oikeusturva.

Mutta aina pitää ajatella positiivisesti. Ainakaan tyttö ei joudu suomalaisen valkoihoisen sika-miehen rutiininomaisesti pahoinpitelemäksi ja tappamaksi.

Arvojohtamisesta hintajohtamiseen

Ruukinmatruuna ajatteli laskea tänään masuunia aiheesta Oikeiston petos - eli että miten oikeisto on pettänyt äänestäjäkuntansa, kodin, uskonnon ja isänmaan ja miten oikeistolle kaikella on hinta mutta millekään ei ole arvoa, mutta tällä kertaa masuuniin tulikin pahemman luokan kami. Asiaa nimittäin voi tarkastella laajemmaltikin - ja pohtia samoja asioita kuin mitä Jukka on Kansankokonaisuudessa pohtinut: miksi Nokia muuttui suomalaisesta unelmasta globaaliksi painajaiseksi?

Syy on yrityskulttuurin muutoksessa. Nokia oli, menestystarinansa 1990-luvulla luodessaan, voimakkaasti insinöörivetoinen, meritokraattinen ja arvopohjainen yritys. Nokialaiset kertovat, että siellä oli kivaa tehdä töitä, hyvä työntekijä huomattiin välittömästi ja palkittiin, ja kaikki tekivät yhteistyötä. Nokian arvot olivat asiakastyytyväisyys, uudistuminen, kunnioitus ja saavuttaminen - ja ne otettiin aivan oikeasti todesta.

Kaikki muuttui 2000-luvun vaihteessa. Alkoi konsolidaatio, keskittäminen ja ulkoistukset. Yrityksen muuttuessa suomalaisvetoisesta ylikansalliseksi myös yrityskulttuuri muuttui. Arvopohja, joka oli peräisin suomalaisesta kulttuurista, ei enää sopinut monikansalliseen Nokiaan.

No. Monikulttuurisessa yhteisössä kulttuuriksi tulee aina pienin yhteinen nimittäjä eli ei suinkaan arvojoukkojen unioni vaan niiden leikkaus. Ne arvot, jotka ovat kaikille yhteisiä. Ja yleensä tämä kaikille kulttuureille yhteinen pienin yhteinen nimittäjä on kassavirta.

Nokian yrityskulttuuri muuttui rajusti vuosituhannen vaihteessa, kun Nokiassa siirryttiin arvojohtamisesta faktajohtamiseen. Eli sensijaan että olisi mietitty mikä on mielekäs tapa toimia ja innostettu nörttimeininkiä - innovatiivisuutta, itsenäisyyttä, vapaudenrakkautta - siirryttiin pelkkään mittarien ja tunnuslukujen tuijottamiseen, sillä mitäpä muutakaan tuo faktajohtaminen on? Suomalainen johtamiskulttuuri, management by perkele, nosti taas ruman päänsä, tosin tällä kertaa yhdistyneenä amerikkalaisperäiseen What You Measure Is What You Getiin. Koska tunnusluvut kertovat kustannuksista ja kustannukset hinnoista, arvojohtaminen vaihtui hintajohtamiseksi.

Ote vaihtui yhdessätekemisen meiningistä mekaanis-matemaattiseksi mittarien tuijotteluksi. Seuraus oli, että nörteiltä putosivat hanskat. Tärkeää ei enää ollut substanssi, vaan muoto - se, että mittarit ja tunnusluvut näyttivät hyviltä.

Sanotaan, että IT-maailmaa hallitsee kaksi ihmistyyppiä; ne, jotka hallitsevat sen mitä he eivät johda, ja ne, jotka johtavat sitä, mitä he eivät hallitse. Ja ainoa tapa jälkimmäisille saada auktoriteettia on byrokraattinen savuverho yhdistyneenä koviin otteisiin. Ja Nokiassa kävi täsmälleen näin. Vuonna 2000 Nokian ylin johto päätti luopua arvojohtamisesta ja keskittyä faktajohtamiseen. Päätös muutti kulttuuria nopeasti ja paljon, sillä se heitti numeraaliset mittarit ja mekanistisen johtamisajattelumallin omaan ulottuvuuteensa.

Lopputulos oli sitten täydellinen säheltäminen. Tuloksenteosta siirryttiin silmänpalvontaan. Tärkeää oli osoittaa ulkonaisesti tekevänsä paljon - vaikkapa sähläämällä tai tekemällä tuhtaa. Kun pomo tuijottaa pelkkiä tehokkuuden mittareita, syntyy helposti näennäinen vaikutelma tehokkuudesta. Todellisuus on kuitenkin pelkkää söheltämistä.

Ikävä kyllä Nokia ei ole oppinut karvaista kokemuksistaan yhtään mitään - ja sama faktajohtaminen hintajohtaminen on levinnyt Nokialta muuallekin suomalaiseen työelämään. Suomalaisilla työpaikoilla vallitsee hirveä sähläys, vaikka kaikki kuvittelevat olevansa tehokkaita. Töissä ollaan hukassa, kun mekanistiset mittarit ovat ottaneet vallan ja inhimillisyys unohtunut, ja kuitenkaan ei saada aikaan muuta kuin hirveä määrä tuhtaa. What You Measure Is What You Get - insinöörit tietävät tämän, ja kuormittavat byrokratiaa ja tekevät tiksuja, lippuja ja lappuja aivan pelkästään saadakseen mittarit näyttämään hyviltä - täsmälleen kuten Aleksandr Solzhenitšyn kuvaa kirjassaan Vankileirien saaristo. Niin kävi myös Nokiassa, kun se vaihtoi arvojohtamisen hintajohtamiseen. Muut yritykset ovat seuranneet sen esikuvaa.

Tätä hintajohtamista voidaan perustellusti kutsua uusfordismiksi. Töissä ollaan ja kuvitellaan, että ollaan tehokkaita, mutta kaikkialla vallitsee hirvittävä söheltäminen. Kun emme tiedä, miten omat työmme liittyvät toisten töihin, pyörimme kuin väkkärät ja kaikki yrittävät parastaan. Eivät suinkaan substanssin, vaan muodon, perään, sillä mittarit ja tunnusluvut eivät kuvaa substanssia, vaan muotoa. Mutta ei ole vaikeaa päätellä, että olemme hukassa hyvin nopeasti tämän matemaattisorjallisen tuotantotavan takia. Uusfordismi nimittäin ei tue innovatiivisuutta eikä oma-aloitteisuutta, ja juuri tuo innovatiivisuus on se, mikä aikoinaan teki Nokiasta Nokian. Suomessa on parinkymmenen vuoden aikana viety äärimmilleen neoklassinen talousajattelu, jossa ihminen on irrotettu epärationaalisista ominaisuuksistaan ja puristettu pelkäksi koneen osaseksi.

On sanottu, että Suomi on armeija, jolla on oma valtio. Suomessa on pitkään oltu sitä mieltä, että Reserviupseerikoulu on maailman paras johtamistaidon opisto, ja työelämä on organisoitu armeijan tapaan. Kun samaan aikaan sähköiset työkalut on otettu käyttöön, koko juttu on saatu menemään överiksi ja johtanut epäinhimillisen mekanistiseen maailmaan. Mekaaninen puurtaminen ei tue luovuutta, minkä takia tuottavuus kärsii.

Mikä Nokialla sitten meni pieleen? 1990-luvulla yhtiöön luotiin hänen mukaansa tietoista yhdessätekemisen kulttuuria, joka johti uskomattomaan yhteishenkeen. Samaan aikaan rakennettiin erittäin tehokasta operatiivista organisaatiota. Siihen liittyi loistavia johtamisen työkaluja, jotka takasivat, että systematiikka toimi globaalissa ympäristössä. Kun vuonna 2000 Nokian ylin johto päätti luopua arvojohtamisesta ja keskittyä faktajohtamiseen, siis mittarien ja tunnuslukujen tuijottamiseen, niin se romutti koko yrityskulttuurin about samantien. Se heitti numeraaliset mittarit ja mekanistisen johtamisajattelumallin omaan ulottuvuuteensa. Vuosikymmenen lopulla Nokia olikin sitten suurissa vaikeuksissa. Hupsista.

Nokian alennustila ja katastrofi ei johdu siitä, että kilpailijat olisivat fiksumpia tai parempia. Se on itseaiheutettu tila.

Mitään ei ole opittu, mitään ei ole muutettu, mitään ei ole ymmärretty, ja nyt tuo sama mittareihin ja tunnuslukuihin tuijottelu on levinnyt kaikkialle suomalaiseen työelämään. Sitten ihmetellään, miten nuoret ihmiset uupuvat ja toiset pimahtavat kesken kaiken ja eläkeikää halutaan nostaa kun taas toisessapäässä ihmiset halutaan saada suoraan peruskoulusta työelämään. Ja varsinkin nuoret naiset hakeutuvat sairaseläkkeelle jatkuvalla soitolla, kun kuuppa ei enää kertakaikkiaan kestä.

Tässä on oikeiston petos. Se ei välitä ihmisestä tippaakaan. Oikeistolla ei ole mitään arvoja. Oikeisto on brutaali, epäinhimillinen ja psykopaattinen koneisto, joka on valmis musertamaan ihmisen täysin saadakseen puserrettua viimeisenkin sentin lisäarvoa, ja oikeisto on valmis pettämään kaikki yhteiskuntamme perusarvot - niin kodin, uskonnon kuin isänmaansakin - mammonan vuoksi. Äänestäkää oikeistoa, saatte orjayhteiskunnan.

Onko ihminen sapattia varten vaiko sapatti ihmistä varten? Korvatkaa sana "sapatti" sanalla "talous", ja etsikää itse vastaus tuohon kysymykseen. Oikeistolla on oma vastauksensa siihen, ja se ei ole kiva.

Mutta näillä säädöillä mennään, eikä poiskaan pääse.

Kesäajassa taas

Olemme siirtyneet taas kesäaikaan - jipii! Päivän valoisa aika pitenee tunnilla, ja Suomessa se on kuin piristysruiske. Kellojen siirtely on pieni riesa tuosta pitenevästä valosta - jolla täällä 60. ja 70. leveysasteiden välillä on aivan oikeasti merkitystä.

Miksi, oi miksi, emme voisi siirtyä kesäaikaan pysyvästi? Talvellakin tunti lisää valoisaa aikaa iltaisin olisi todella upea asia.

Vasemmiston petos

Ruukinmatruuna on jo pitkän aikaa ihmetellyt sitä, miten vasemmisto on muuttunut häpeämättömän elitistiseksi organisaatioksi, miten se on hylännyt visionsa ja muuttunut jonkinlaiseksi yleisriidanhaasto-organisaatioksi - ja ennen kaikkea, miten se on hylännyt täysin perinteiset viiteryhmänsä - siis työväestön, teollisuus- ja palvelutyöntekijät, palkansaajat ja yhteiskunnallisesti tukalassa asemassa olevat marxilaisessa katsannossa edistysmieliset luokat ja miten se on kaikessa hiljaisuudessa määrittänyt viiteryhmänsä täysin uudelleen.

Ruukinmatruuna ei ihmettele enää. Kun hänelle selvisi repressiivisen toleranssin käsite sekä kulttuurimarxismi, Frankfurtin koulukunnan suunnanmuutos ja aikaansaannokset sekä tapa, jolla marxismin meemipleksi on mutatoitunut, kaikki on kristallinkirkasta: vasemmisto on tehnyt petoksen. Kuprun. Vedätyksen. Huiputuksen. Marxismi-leninismi on romahtanut ja luhistunut, mutta kulttuurimarxismi elää ja voi paksusti. Vasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa määritellyt viiteryhmänsä uudelleen, ja hylännyt entiset kannattajansa. Vasemmisto on profiloitunut jatkuvasti enemmän ja enemmän länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria vastustavaksi voimaksi sensijaan että se ajaisi omaa visiotaan ihmisten puolesta - siitä on tullut anti-ismiä. Vasemmiston uudeksi viiteryhmäksi on profiloitunut nyt se, mitä Karl Marx itse kutsui nimellä Lumpenproletariat, ryysyköyhälistö ja jota hän piti "taantumuksellisena" luokkana: toisaalta irtolaiset, seksuaalivähemmistöt, latsaronit ja prekariaatti; toisaalta etniset vähemmistöt, rotuvähemmistöt, vähemmistöuskonnot ja maahanmuuttajat; mutta tärkeimpänä viiteryhmänä yliopistojen liberaalieliitti. Vasemmistosta on tullut häpeilemättömän elitistinen voima, ja se käyttää juurikin kulttuurimarxismista tuttuja keinoja oman valta-asemansa pönkittämiseen. Ruukinmatruuna totesi jo, että niin seksuaalivähemmistöliikkeellä, feminismillä kuin rotuvähemmistöliikkeelläkin on marxilaiset juuret ja poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Ja se todellakin on sitä - nykyvasemmisto sylkee sen ryhmän päälle, joka ennen oli sen vankin tuki - miespuoliset palkansaajat.

Ja ruukinmatruuna ei ole asiasta yhtään huvittunut. Hänellä on nimittäin suvussaan vanhoja, nyt jo eläkkeellä olevia SKDL:n äänestäjiä, palkansaajia, AY-aktiiveja, järjestöjyriä, joita hän kunnioittaa syvästi.

Mitä vasemmiston petos merkitsee työntekijälle - työn raskaan raatajalle? Ruukinmatruuna on ollut jo pitkään havaitsevinaan, että työväestömme, varsinkin nelikymppiset ja sitä nuoremmat, on kokenut itsensä jo pitkään petetyksi. Työelämä on huonontunut jatkuvasti, työehdoissa on palattu takaisin tsaarinvallan aikaan, AY-liike on muuttunut täysin korruptoituneeksi oman etunsa ajajaksi - puheet "AY-mafiasta" eivät ole täysin katteettomia. Yhteiskunta on muuttunut koko ajan tylymmäksi, kolkommaksi ja brutaalimmaksi. Kenelläkään ei enää ole visioita, ja ainoat arvot ovat taloudellisia. Maailma ei kuitenkaan ole tullut valmiiksi, vaan kyse on jostain muusta - mistä?

Vasemmiston petos on kahtalainen. Ensinnäkin suomalainen työläinen, suomalainen palkansaaja - on jätetty täysin oman onnensa nojaan, markkinavoimien ja kapitalistin armoille. Toiseksi oikeisto ei osaa kohdata kulttuurimarxismia - se osaa kyllä kohdata marxismi-lenimismin, joka on melko lailla kuollut ja kuopattu - ja siksi kulttuurimarxismi on päässyt tähän saakka tekemään myyräntyötään melko esteettömästi. Mutta yhtä kaikki suomalainen työväestö on jäänyt poliittisesti kodittomaksi.

Koska vasemmisto on profiloitunut feministiliikkeeksi eli miesvihan liikkeeksi, suomalaisen työläismiehen täytyy olla joko hullu tai kärsiä todella pahasta kognitiivisesta dissonanssista mikäli hän äänestää vasemmistoa. Mutta myös tapa, jolla vasemmisto pyrkii kompromettoimaan työväenluokan ja erityisesti työläismiehet - kutsuen heitä "junteiksi", "apinoiksi", "sivistymättömiksi", "luusereiksi" ja ties millä nimillä, kertoo häpeämättömästä elitismistä.

Suomalainen työväenluokka voi pahoin, ja syystäkin. Suomessa ei ole enää työväenpuolueita. Oikeastaan ainoat puolueet, jotka ylipäänsä mitenkään välittävät perinteisestä työväenäänestäjästä - ammatissa toimivasta miehestä - ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kokoomus on profiloitunut ylempien toimihenkilöiden eliittipuolueeksi ja Keskusta junttipuolueeksi. Vasemmiston petos on silmiinpistävä.

Miksi tuo elitisoituminen? Miksi köyhälistön sankarit tulevat aina yläluokasta? Miksi vasemmisto ei ole tehnyt yhtään mitään viimeisen kahdenkymmenen vuoden työelämän rajulle huononemiselle? Miksi ruukinmatruuna sanoo Äänestä oikeistoa, saat orjayhteiskunnan muttei kuitenkaan yhtään tykkää vasemmistostakaan?

Syytä voi etsiä koko kulttuurimarxismista ja Frankfurtin koulukunnasta itsestään, mutta on yksi nimi ylitse muiden, ja hän on Theodor Adorno.

Adorno, kuten Marx, syntyi protestanttisuuteen kääntyneeseen juutalaisperheeseen 1903. Hänen kotinsa oli häpeämättömän varakas ja elitistinen sekä kulttuurikoti, ja hän oppi sekä pitämään modernistisesta musiikista että modernistisesta taiteesta. Hän halveksi kaikkea "demoottista" ja kansanomaista, pitäen sitä sivistymättömän rahvaan barbariana. Hän meni opiskelemaan Frankfurtiin filosofiaa, jossa hän kääntyi marxilaisuuteen ja tapasi toverinsa - Max Horkheimin, Erich Frommin, Herbert Marcusen ja Walter Benjaminin. He perustivat Frankfurtin koulukunnan - marxilais-freudilaisen filosofisen suuntauksen, joka irtisanoutui sekä marxismi-leninismistä että proletariaatin diktatuurista ja määritteli koko proletariaatin käsitteen uudelleen; proletariaatti ei enää ollutkaan yhteiskunnan taloudellinen alakerros, vaan sen mariginaalit - naiset, seksuaalivähemmistöt, rotuvähemmistöt, välimiesvähemmistöt ja puolueen kantavana voimana tuli olla filosofit pragmaatikkojen sijaan. Marcuse kehitti tuon repressiivisen toleranssin käsitteen ja juuri Frankfurtin koulukunnan ansiota on poliittisen korrektiuden käsite. Frankfurtin koulukuntaa onkin kiittäminen siitä, että kun marxismi joutui tinkimään talousteoreettisesta näkemyksestään massojen kurjistumisesta, niin se luovalla tavalla löysi uuden opin, joka oikeuttaa väkivallan käytön. Syntyi kulttuurimarxismi, jossa "vähäisemmät" kulttuurit ovat sorron kohteita ja oikeutettuja iankaikkisiin korvauksiin.

Siinä, missä vanhan marxismin innoittajana olivat Marx. Lenin ja Kautsky, Frankfurtin koulukunta määritti kulttuurimarxismin. Ja juuri Adornon häpeilemätön elitismi käänsi marxismin kelkan. Ei ole väärin sanoa, että Theodor Adorno oli koiraspuolinen Hella Wuolijoki - elitisti ja opportunisti pahimmasta päästä. Ja aivan erityisesti Adorno, joka oli Schönbergin ja Weberin henkilökohtainen ystävä, vihasi ja inhosi kansanmusiikkia ja populaarimusiikkia. Hän ei voinut sietää iskelmiä eikä jazzia, sillä ne toivat hänelle mieleen kansanomaisuuden - ja huomatessaan Sibeliuksen musiikissa viitteet suomalaiseen kansanmusiikkiin, hän julkaisi pamfletin Sibelius, maailman huonoin säveltäjä - Sibben huono maine germaanisessa kulttuuripiirissä johtuu juurikin Adornon vihasta kaikkeen kansanomaiseen. Ja aivan erityisesti Adorno inhosi ja vihasi rock-musiikkia - kolmesta syystä. Ensinnäkin se oli nuorison omaa spontaania populaarimusiikkia. Toiseksi se oli kaupallista ja kapitalistien tuottamaa. Kolmanneksi se oli perinteistä, tonaalista ja traditionaalista musiikkia. Kaikkea sitä, mitä vastaan Adorno elitistinä erityisesti profiloitui.

Lienee sanomattakin selvää, etteivät neuvostojohtajat ja Frankfurtin koulukunta olleet kovin hyvissä väleissä keskenään - Frankfurtin koulukunta heilasteli Freudin ja jopa Trotskinkin ajatusten kanssa. Mutta Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös marxismi-leninismi. Se epäkuoli - siitä jäi jäljelle enää vain nimi ja epäkuollut, zombimainen ulkokuori. Ja niinpä kulttuurimarxismi solutti tuon vasemmiston sisältäpäin. 1980-luvun lopulta lähtien juuri kulttuurimarxismi onkin ollut vasemmiston leimallinen ideologia - tuhoisin seurauksin.

Suomalainen vasemmisto ei aja suomalaisen työläisen etua.

No kenen etua se sitten ajaa? Kun pitää muistaa, mikä kulttuurimarxismille on erityisen tuomittavaa - rasismi, seksismi, homofobia sekä rahvaanomaisuus - voidaan helposti päätellä että kenen se ei aja. Se ei aja valkoihoisten, miesten, heteroiden eikä suorittavaa työtä tekevien asiaa. Jätettäköön jokaisen lukijan mielikuvituksen varaan että kenen etuja se sitten ajaa.

Työväestö on jätetty yksin, oman onnensa nojaan, turvattomuuteen.

Kuka sitten ajaisi työväestön - suorittavaa työtä tekevän palkansaajan - asiaa? Ei kukaan. Ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ovat Perussuomalaiset - heidän agendansa on kuin suoraan 1970-luvulta, eikä suotta. Myös Kridet kosiskelevat heitä, mutta turhaan; marxismi on jo myrkyttänyt suomalaisen työläismiehen mielen. Mutta Vihreät! Sen elitistisempää ja suomalaista työmiestä halveksivampaa puoluetta saa hakea. Ehkä juuri Vihreissä kulttuurimarxismi vaikuttaa voimakkaimmin - epäsuorana; vain aniharva viherpoliitikko tunnustautuu marxilaiseksi, mutta heidän ajattelussaan on paljon frankfurtilaista memetiikkaa, eikä vähäisimpänä tuo repressiivinen toleranssi. 1990-luvulla Vihreät ajoivat voimakkaasti vielä sananvapautta; nyt he haluavat tukahduttaa sen.

On kuitenkin muistettava, että vain aniharva on kulttuurimarxisti tietoisesti. Memetiikkaan ei kuulu ajatus aktiivisesta, tekemällä tehdystä kulttuurisesta vaikuttamisesta tai tietoisesta evoluutiosta, vaan pikemminkin sattumanvaraisesta, summittaisesta ja omia uomiaan etenevästä evoluutiosta. Vallasta eivät taistele niinkään yksilöt ja ideologit vaan meemit ja meemipleksit. Riittää, että ihminen on omaksunut ajatteluunsa kulttuurimarxismille tunnusomaisia meemejä, hänen ei tarvitse aktiivisesti niitä ajaa - älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydeksi. Tästä syystä myös monien muiden puolueiden, kuten Keskustan, RKP:n ja Kokoomuksen, edustajat voivat ajaa kulttuurimarxismin agendaa - täysin tietämättään ja tahtomattaan. Adorno ja Marcuse vain panivat pallon pyörimään ja se on pyörinyt sen jälkeen omalla painollaan - ilman, että kukaan on oikeastaan enää tiedostanutkaan asiaa.

Ruukinmatruuna mietti myös selostusta siihen, miksi työväestö ja työläiset yleensä ovat hyvin konservatiivisia, ja löysikin siihen selityksen. Mikään ei tee ihmisestä konservatiivia niin varmasti kuin omat lapset. Isät ja äidit ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin sinkut tai dinkit. Työväestön keskuudessa mennään paljon aiemmin naimisiin kuin keskiluokassa tai eliitissä, ja myös lapset hankitaan nuorempina. Siksi samanikäisistä nuorista aikuisista työläiset ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin opiskelijat tai toimihenkilöt. Heillä on paljon enemmän menetettävänään.

Mitä siis konservatiivisen palkansaajaäidin kannattaisi siis äänestää? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Tämän ei pitäisi olla yllätys

Vapaa-ajattelijoiden vaalikone tiesi kertoa, että kreationismilla on vankka kannatus eduskuntavaalien ehdokkaiden keskuudessa. Vapaa-ajattelijat ry:n vaalikyselyyn vastanneista ehdokkaista noin 20% mukaan kreationistmin mukainen luomisoppi tulisi sisällyttää peruskoulun oppimäärään. Erityisen voimakasta kannatus on kristillisdemokraattien keskuudessa - suurin osa krideistä on perinteisesti ollut hell-und-die-laisia ja muita lahkolaisia. Mutta myös keskustan kannattajissa suuri joukko on kreationisteja.

Tähän siis ollaan tultu.

Iltalehden sivuilla tilannetta ihmetellään - Jyrki Kasvi toteaa "Olen ... sanaton - miten Suomen kehuttu koulujärjestelmä ja vaalijärjestelmä ovat voineet yhdessä tuottaa tällaisen lopputuloksen?" Mutta tulos ei ole yllättävä kenellekään muulle kuin intellektuelleille. Kuka tahansa ruukinmatruunan kaltainen sivistymätön mutta paljon lukenut amisgimma olisi osannut ennustaa tämän kaiken.

No. Jokainen konservatiivi tietää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja että koko yhteiskunta on julmetun iso ja monimutkainen systeemi, ja yhden asian säätäminen vaikuttaa muihin ja yhden asian rikkomisella voi olla todella odottamattomia seurauksia muualla. Ja vain Vapaa-ajattelijoiden liitto voi olla näin naiivi - sekä suhteessaan ihmisyyteen että suhteessaan uskontoon.

Hyökätessään valtiokirkon kimppuun ja tehdessään antiklerikaalista myyräntyötä ateistit ovat vapauttaneet lampun hengen. Ja se henki ei ole kiltti.

Valtiokirkko on kertakaikkiaan nerokas järjestelmä. Se nimittäin pitää hihhulit kurissa. Valtiokirkko takaa, että sekopäiset ja fanaattiset hihhulit ja kiihkoilijat pysyvät ruodussa eivätkä pääse ääneen. Valtiokirkossa ollaan pääsääntöisesti tolkullisia - toisin kuin ns. vapaissa suunnissa. Valtiokirkko ei ikinä ole kannattanut kreationismia, ja siellä on seksuaalivähemmistöihin suhtauduttu suunnilleen suvaitsevasti.

Kun valtiokirkon kimppuun on käyty ja sen arvovalta murennettu, se on merkinnyt sitä, että nuo hihhulit, jonka valtiokirkon toverikuri on tähän saakka pitänyt kurissa, ovat päässeet ääneen. Ja he ovat kovaäänisiä. Ja juuri nuo samojen vapaiden suuntien äärihihhulit ovat vastuussa myös seksuaalivähemmistöihin kohdistuvista antipatian ilmauksista.

Tämän ei todellakaan pitäisi olla yllätys kenellekään.

No. Intellektuelleille on yllätys, että ihminen on fiksuimmillaan 19-vuotiaana. Sen jälkeen ihminen alkaa tyhmistyä. Ihmiset näin pääsääntöisesti ovat h*lvetin typeriä olentoja. Ihmiset ajattelevat tunteillaan, eivät järjellään, ja he ajattelevat emotionaalisesti, eivät rationaalisesti. Sen jälkeen kun koulun uksi sulkeutuu, ihminen pääsääntöisesti on täysin omillaan ja voidessaan ajatella joko fiksusti tai typerästi, ihminen poikkeuksetta valitsee typerän ajattelutavan. Ihminen ei pysy kouluiän opetuksissaan ja aivopesussaan koko ikänsä, vaan on taipuvainen omaksumaan uusia ajatuskaavoja kuin pesusieni. Aivan riippumatta siitä, ovatko ne konstruktiivisia vaiko destruktiivisia.

Nimimerkki Tomi penää "aitoa uskonvapautta". Kannattaisi olla hyvin tarkka sen suhteen, mitä haluaa. Se nimittäin voi toteutua. Aito uskonvapaus tarkoittaa täsmälleen samaa mitä USA:ssa eli sitä, että kaikkein hulluimmallakin ja höyrypäisimmälläkin lahkolla ja kultilla on äänensä ja se ääni on kova. Yhdysvalloissa ateistin osa on tukala, ja siihen on syynsä - se on aito uskonvapaus. Yhdysvalloissa ei ole valtiokirkkoa, vaan siellä uskonasioissa on täysi rähinä päällä. Ruukinmatruuna nimittän ei halua tuota amerikkalaistyylistä aitoa uskonvapautta. Hän haluaa että on olemassa jokin munaton ja pehmeä instituutio, valtiokirkko, joka jättää varjoonsa ja tukahduttaa ne uskonnolliset rikkaruohot, jotka muutoin rehottaisivat valtoimenaan - niin, että ruukinmatruuna voi itse harjoittaa rauhassa epifyyttinä omaa uskontoaan tarvitsematta joutua jonkun sekopäisen hihhulin aggression kohteeksi.

Tiede on viimeisen vuosikymmenen aikana kärsinyt hirvittäviä uskottavuustappioita. Marxilainen mädättäminen on hyökännyt myös luonnontieteitten kimppuun, koska luonnontieteet perustuvat tosiasioille, ja kulttuurimarxismi taas konstruktivismille. Luonnontieteet ovat olleet valkoisen heteromiehen linnakkeita, ja luonnontieteet ovat saaneet osansa tästä vyörytyksestä. Toisaalta myös luonnontieteiden uskottavuus on kärsinyt - ilmastoskandaalista, rokotusskandaalista, ydinvoimaonnettomuuksista - luonnontieteitä yksinkertaisesti ei enää pidetä keinona lähestyä ja etsiä totuutta, vaan yhtenä metanarratiivina muiden joukossa, ja tiede on täsmälleen yhtä hyvä selitysmalli kuin vaikka tarot-kortitkin. Tiedettä ei enää postmodernismin aikana pidetä sen enempää erehtymättömänä kuin totuutenakaan, vaan vain yhtenä vaihtoehtoisena selitysmallina muiden joukossa - your science is just as good as my faith tai pikemminkin your guess is just as good as mine.

Paradoksaalisesti yksi tärkeimpiä syitä kreationismin nousuun on ateistien pääargumentti Raamattu on satukirja.

Se nimittäin ei ole sitä.

Raamattu ei ole satukirja, vaan se on varsin luotettavaa historiaa pronssikauden seemiläisistä kulttuureista höystettynä filosofialla, tapaoikeudella ja lakikulttuureilla ja kertomus judaismin synnystä. Se on sitä luotettavampaa historiaa mitä lähemmäs sen kirjoitusajankohtaa mennään, ja täysin luotettavaa historiaa aina kuningas Asasta eteenpäin - sillä kaikki se on ristiintarkistettavissa assyrialais-, babylonialais- ja persialaislähteistä. Ja roomalaislähteistä. Ja tämä on asia, jota ateistit eivät ymmärrä eivätkä halua myöntää. He huutavat kovaan ääneen Raamattu on satukirja! tajuamatta, että mitä voimakkaampi jokin argumentti on, sitä vahvemmin se myös tulee perustella ja sitä helpompi se on kumota. Tarvitsee osoittaa vain yksi ainoa vasta-argumentti ja osoittaa se todeksi - kuten vaikkapa että kuningas Hiskia oli historiallinen henkilö - ja tuo ateistien argumentti on kumottu. Raamattu ei ole satukirja. Hupsista.

Mutta kun tuo ateistien pääargumentti romahtaa, se merkitsee tällöin yhdessä luonnontieteiden uskottavuuden tappion ohella myös koko ateistisen argumentaation luhistumista. Se, että raamattu ei ole satukirja, ei tarkoita myöskään sitä, että se olisi luonnontieteiden oppikirja tai kertoisi absoluuttisen ja fundamentaalisen totuuden. Ja se, että yksikään debatoija ei tätä tajua, antaa aseet kreationistien käsiin. Juuri tämä - ateistisen argumentaation voimakkaimman argumentin, Raamattu on satukirja, murtuminen - merkitsee kreationistisen argumentaation rajua vastahyökkäystä.

Kreationismin nousu on Suomessa todella uusi ilmiö. Suomessa 1920-luvulla jo pidettiin luomiskertomusta pelkkänä allegoriana ja valtiokirkko nojasi evoluutioteoriaan selittäessään maailman ja ihmisen alkuperää - näiden kahden välillä ei nähty mitään ristiriitaa. Eivätkä sen enempää roomalaiskatoliset kuin luterilaiset näekään - on muistettava, että alkuräjähdysteorian esittäjä, Georges Lemaitre, oli pappi ja itse Einstein totesi, että laskusi ovat oikein, mutta johtopäätöksesi hirvittävät. Koko kreationismia pidettiin 1920-luvulla naurettavana, ja sitä parhaimmin kuvaa amerikansuomalaisen trubadurixin Antti Syrjäniemen laulu Daytonin apinajuttu, jonka ruukinmatruuna itsekin muistaa lapsuudestaan. Mutta sensijaan kalvinistit näkevät. Ja kreationismi kumpuaa nimenomaan kovan linjan kalvinismista - joka USA:ssa on tullut jatkuvasti suositummaksi katolisen kirkon seksiskandaalien myötä. Ja myös hell-und-die-laisuus sekä monet muut herätysliikkeet, pohjaavat kalvinismiin - joka ei suinkaan ole kuollut eikä kuoleva liike, vaan aktiivisesti evankelioiva, varsinkin Internetin sosiaalisessa mediassa. Luomalla meemityhjiön ateistit ovat pohjustaneet maaperää, paitsi islamille, myös kalvinismille. Paradoksaalisesti vapaa-ajattelijat ovat tehneet kaikkensa, jotta kreationismi nostaisi ruman päänsä Suomessakin!

Ruukinmatruuna on todennut, että voit ottaa ihmisen pois uskonnosta, mutta et uskontoa pois ihmisestä. Ja valtiokirkon arvovallan murentuessa on käynyt juuri näin. Ihmisestä ei suinkaan tule fiksu, järkevä ja rationaalinen ateisti, vaan entistä pallohukkaisempi uskovainen, joka uskoo sen jälkeen ihan mihin tahansa. Pehmeän valtiokirkon luhistuessa kovan linjan lahkot lisäävät kannatustaan. Ja ne ovat sekä äänekkäitä että vaarallisia. Ja erityisen vaarallisia niistä tulee silloin, jos niiden herättäjän - ateistien - uskottavuus romahtaa. Ateisteilta jää huomaamatta, että heidän vihollisensa - siis nuo vaaralliset lahkot - tarvitsee täsmälleen yhden ainoan voiton päästäkseen dominoimaan.

Kyse ei ole siitä, että Suomen koulujärjestelmä olisi epäonnistunut. Kyse on siitä, että luonnontieteet ja niille perustuva maailmankuva ovat menettäneet uskottavuutensa. Tärvellessään länsimaisen kulttuurin perustan kulttuurimarxistit onnistuivat siinä sivussa tärvelemään myös valistuksen perinnön - rationaalisen maailmankatsomuksen. Myös tässä asiassa on syntynyt memeettinen tyhjiö, ja erilaiset maailmankatsomukset - luonnontiede, kreationismi, maaginen maailmankatsomus, pakanalliset maailmanselitykset - kilpailevat villisti keskenään. Eikä ole lainkaan sanottu, että tiede voittaa tämän kamppailun. Voittajaksi selviää käyttökelpoisin, ei suinkaan totuudenmukaisin, meemi.

1970-luvulla ei olisi voinut kuvitellakaan, että vuonna 2011 kreationismilla olisi näin laaja kannatus suomalaisten keskuudessa. Uskokaa huviksenne, ruukinmatruuna oli 1970-luvulla lapsi ja muistaa peruskoulun täsmälleen tasan tarkkaan. Silloin sitä olisi pidetty lähinnä naurettavana. Valtiokirkko piti auktoriteetillaan huolen siitä, ettei tällaiset älyttömyydet päässeet pintaan. Mutta nyt kun valtiokirkon auktoriteetti on murtunut, kaikkein mielipuolisimmatkin uskovaiset pääsevät ääneen - ja he huutavat kovaa.

Internet on myös merkinnyt, että kaikki maailman kreationistit ovat yhtyneet. He ovat huomanneet että heitä on muitakin ja heitä on paljon. Ja Yhdysvaltojen sekopäisimmät hihhulit ovat heidän takanaan. Kreationismi saa jatkuvasti lisää kannatusta, koska luonnontieteet yhdistetään ateismiin, sosialismiin ja kulttuurimarxismiin. Ja suomalaiset ovat nyt kertakaikkiaan saaneet tarpeekseen nykymenosta. Mikä tahansa vaihtoehto - jopa täysin järjetönkin - kelpaa. On todennäköistä, että kreationistien määrä Suomessa tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan jonnekin 30%-35% pintaan tai sen ylikin.

Ruukinmatruuna on valmis ennustamaan, että tulevaisuudessa kreationismin kannattajien lukumäärä tulee vain entisestään kasvamaan. Tomin peräänkuuluttama "aito uskonvapaus" merkitsee sitä - se merkitsee täydellistä uskontoanarkiaa, jossa kaikkein hulluimmatkin kultit saavat kovan ja ruman äänensä kuuluville.

Miten näin monet kansanedustajaehdokkaamme voivat olla niin sekaisin, että haluavat sotkea uskonnolliset myytit tieteeseen perustuvan opetuksen kanssa, kysyy Ahto Apajalahti. Ruukinmatruuna ei kysy yhtään mitään. Hän toteaa vain vinosti, että enkös minä tätä jo sanonutkin. Kassandra ennusti tämän kaiken jo alun kolmatta vuotta sitten, eikä kukaan tietenkään uskonut.

Reality check: Evoluutioteoria on nörttitiedettä. Se on asia, jolla on merkitystä vain nörteille. Tavaliselle Jari ja Jaana Keskiarvolle asia on herttileijaa yhdentekevä. Heille ihmisen synty voi olla vaikka joutsenen munasta. Yksi selitysmalli on ihan yhtä hyvä kuin toinenkin. Jari ja Jaana Keskiarvoa ei kiinnosta nörttitiede. Heitä kiinnostaa se selitys, joka on käyttökelpoinen. Kreationisti voi olla täysin yhtä hyvä ekonomi, juristi, lääkäri, insinööri tai humanisti kuin kuka tahansa. Evoluutioteorialla on merkitystä ainoastaan biologeille ja biokemisteille - siis alle 1% koko väestölle. Muille koko asia on aivan yhdentekevä. Ei kukaan olisi voinut vuonna 1976 ennustaa, että sukupolvea myöhemmin vuonna 2011 ihmiset uskoisivat noituuteen ja jo vuosisatoja sitten sukupuuttoon kuolleet pakanauskonnot olisivat elpymässä. Ihmiset uskovat sellaiseen, mikä on käyttökelpoista ja mikä on kivaa. Heille on merkitystä vain meemin käyttöarvolle. Ei sen totuusarvolle.

Ruukinmatruuna valitsi buddhalaisuuden, koska se on kaikista älyttömistä uskonnoista kaikkein vähimmin älytön. Mutta kaikki eivät omissa valinnoissaan ole yhtä autistisia kuin ruukinmatruuna. Ja siitä saamme nyt nauttia - ja tulevaisuudessa vielä pahemmin.

Konservatiivin elämänohje on, että älä koske toimivaan systeemiin - yhden vipstaakin vääntäminen voi saada koko systeemin toisaalla sekaisin - tavalla, jota kukaan ei osaa ennustaa. Ja näinhän siinä nyt on käynyt. Yhteiskunta ei ole mikään modulaarinen systeemi, josta voisi irroitella paloja pois muun kokonaisuuden kärsimättä, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ruukinmatruuna ei ollut yllättynyt pakanallisuuden noususta. Eikä myöskään kreationismin. Tämä kaikki on nähty jo yhteen kertaan - renessanssin aikana, ja Bertrand Russell kirjoittaa asiasta teoksessaan Länsimaisen filosofian historia hyvin pistävään sävyyn.

Entä tulevaisuus? Ruukinmatruuna on melko varma siitä, että islam tulee korjaamaan potin. Se tosin merkitsee vapaa-ajattelijoille sitten hengenmenoa. Mutta älköön kukaan väittäkö, etteikö asiaa olisi pohdittu ja siitä varoitettu. Kulttuurimarxismin rumista hedelmistä islam puristaa oman katkeran mehunsa - jonka me länkkärit saamme nauttia omassa Babylonissamme.

Mikä sopii härälle ei sovi Juppiterille, eli jumputi-pumputi, osa III

Ruukinmatruuna sattui päivänä muutamana kuuntelemaan juutuubassa Erja Lyytistä ja rhythm & bluesia enemmältikin, ja juutuuba vei hänet Teddy and the Tigersin videoon. Pumppu on pantu 28 vee tauon jälkeen taas kokoon. Poissa ovat torttukampaukset, edwardiaaniset takit ja muut tyhmät rockabillyrekvisiitat, tilalla on 28 vee lisää soittotaitoa - ja lopputuloksena on rehellinen rhythm & blues.

Ruukinmatruuna totesi joskus aiemmin, että rockabilly oli menettelevää musiikkia, mutta hän kammosi sitä elämäntapaa ja diinarien aggressiivisuutta ja tappelunhalua. Ruukinmatruuna on melko varma, että lukijoiden joukossa voi olla entisiä rasvalettejä tai verkkosukkia, joten muistot ovat kipeät. [Itse asiassa myöhemmin selvisi, etteivät nuo elkeet olleet lainkaan peräisin USA:sta, vaan Britanniasta, jossa silloiset rocker-pojat olivat vain vähän nykyisiä chaveja fiksumpaa väkeä.] Ja hän myös kuriositeetista kuunteli T&TT:n varhaistuotantoa. Korvaan tarttui biisi Honey Hush - siis verevää 12-tahtista bluesia.

Come in this house, stop all that yackety yack
Come in this house, stop all that yackety yack
Come fix my supper, don't want no talkin' back

Well, you keep on jabberin', you talk about this and that
Well, you keep on jabberin', you talk about this and that
I got news for you baby, you ain't nothin' but an alley cat.

Turn off the waterworks, baby, they don't move me no more
Turn off the waterworks, baby, they don't move me no more
When I leave this time, I ain't comin' back no more.

Honey hush!

Come in this house, stop all that yackety yack
Come in here woman, stop all that yackety yack
Don't make me nervous, 'cause I'm holdin' a baseball bat!

Singin' hi-yo, hi-yo silver
Hi-yo, hi-yo silver
Hi-yo, hi-yo silver
Hi-yo, hi-yo silver
Hi-yo, hi-yo silver
Hi-yo silver away!

Onpa varsin seksistiset ja väkivaltaiset sanat. Äijä käskee muijaansa olemaan turpa kiinni, tekemään sapuskaa, olemaan nalkuttamatta ja varoittaa vielä, että älä hermostuta mua koska mulla on pesismaila kädessä. Oikeaa valkoisen roskaväen musiikkia, eikö olekin?

Mutta itse asiassa laulu ei ole Teddy and the Tigersin alkuunkaan. Ruukinmatruuna nimittäin tuntee kyseisen biisin ennestään. Ja kun muistetaan, että rockabillyllä on myös mustat juuret - siis mustassa blues-musiikissa, palaset loksahtelevat kohdalleen. Laulu on alunperin Big Joe Turnerin - siis mustan blues-muusikon - tekemä laulu, jossa hän kertoo, miten avioliitto on yhtä helvettiä. Ja ikävä kyllä perheväkivalta yhdistetään amerikkalaiseen mustaan väestöön ja tuollainen elävä (?) kerronta tuntuu leimaavan mustan musiikin lyriikoita - ääriesimerkkinä tietysti gangsta rap. Ohessa vielä Big Joe Turnerin versio.

Mikä sopii härälle, ei sovi Juppiterille, sillä kontekstia vaihdettaessa laulu saa mielissämme aivan eri merkityksen - ja kysymys on juurikin repressiivisestä toleranssista. Mikä ei ole hyväksyttävää länkkärikulttuurissa, on täysin hyväksyttävää jossain toisessa - kiitos liki sadan vuoden kommunistisen indoktrinaation ja kulttuurimarxistisen aivopesun, meillä on kaksoisstandardit suhteessamme toiseuteen.

Me hyväksymme mielissämme perheväkivallan ja pidämme sitä täysin normaalina ja jopa suotavana, kun laulun esittää musta muusikko. Se on heidän kulttuuriaan, me ajattelemme. Ja silloin, kun saman laulun esittää valkoinen pumppu, meillä nousee karvat pystyyn, ja ihan aiheesta. Ei siksi, että kyse on race music, vaan siksi, että sen sanat kertovat asiasta, joka on aivan ehdoton no-no europidikulttuurissa.

Ei niin, etteivätkö valkoisetkin tekisi rikoksia ja etteikö valkoinenkin musiikki voisi kertoa rikollisuudesta. Aivan ensimmäisenä tulee mieleen Johnny Cashin Folsom Prison Blues ja suomalaisittain Tapio Rautavaaran Hurjan pojan koti. Mutta sävy on erilainen. Väkivaltaa ei ihannoida, sitä häpeillään ja laulut kertovat katumuksesta.

Miksi me hyväksymme väkivallan ja sen ihannoinnin mustan mutta emme valkoisen muusikon esityksessä? Kyse on juurikin repressiivisestä toleranssista. Meidät on opetettu ajattelemaan, että väkivaltaisuus on ikäänkuin jotenkin hyväksyttävä asia afrojen keskuudessa, ovathan he sentään sorrettu kansanosa.

Ja silti se pesäpallomaila tekee täsmälleen aivan yhtä kipeää osuessaan niin valkeaan, cappuccinoon kuin mustaankin ihoon. Mukiloitu nainen kärsii aivan yhtä pahasti ja paljon aivan ihonväristä huolimatta. Kulttuurimarxismin kaksoisstandardit eivät näy missään niin selkeästi kuin sen suhteessa väkivaltaan. Perheväkivalta on heille OK kunhan pahoinpitelijänä on joku muu kuin valkoihoinen heteromies. Ruukinmatruunan silmissä perheväkivalta on täsmälleen yhtä tuomittavaa ja rikollista, aivan ihonväristä, rodusta tai Cavalli-Sforza -klusterista riippumatta.

Mutta ilman Big Joe Turneria rock and rollia ei olisi milloinkaan tapahtunut. Hän nimittäin oli monen hittibiisin takana - tunnetuimpana varmaan Shake, Rattle and Roll, ja hän alkoi kirjoittaa musiikkia myös valkoisille muusikoille. Hän oli Bill Haleyn hyvä ystävä, ja he esiintyivät usein yhdessä aina Haleyn kuolemaan 1979 asti. Hänen käsialaansa ovat myös Corrine Corrina sekä Flip, Flop and Fly. Big Joe Turner kuoli 1985, mutta hänet on otettu sekä Blues Hall of Fameen että Rock and Roll Hall of Fameen.

Ehkäpä kaikkein epätodennäköisimmästä kolmikosta - irlantilaisperäisestä Bill Haleysta, mustasta Big Joe Turnerista ja juutalaissyntyisestä Doc Pomusista - syntyi sitten ilmiö, joka ravisti koko 1900-luvun jälkipuoliskon musiikkimaailmaa ja jonka jälkimainingit osoittavat yhä tänäkin päivänä, että korvaa on sittenkin vaikeampaa pettää kuin silmää.

Väkisinsuvaitseminen, repressiivinen toleranssi ja Annin tarina

Viime aikoina on kohua nostattanut Annin tarina - erään varsin jyrkän linjan kristillisen nuorisoporukan tekemä kertomus teini-ikäisestä Annista ja miten hän kuvitteli olevansa lesbo ja eheytyi. Tottakai mukana on pakollinen hihhulointi.

Tarina ei kerro sitä, pohjaako kertomus tositarinaan vai onko koko juttu täysin keksittyä puppaa. Tarina ei myöskään kerro, esiintyykö Anni siinä itse vai onko kyseessä näyttelijä, eikä tarina kerro, kuka on laatinut vuorosanat. Mutta yhtä kaikki, kampanjassa nuori tyttö kertoo omaa tarinaansa, nähneensä ystävänsä rukoillessa pyhän hengen ja päättäneensä ettei halua enää seurustella tytön kanssa koska haluaa päästä taivaaseen. Ja videossa tytsy toteaa että "Jos joku murhaaja pystyy tekemään parannuksen, miksei joku homokin?"

No. Siinä ei kai ole mitään ihmeellistä, jos biseksuaalinainen löytää oman heteropuolensa. Itse asiassa aika moni bisse kuvittelee ensialkuun olevansa lesbo. Mutta siinä on ihmeellistä, että Annin (tai näyttelijän, tarina ei kerro) vuorosanoista nostettiin hirvittävä haloo ja jossain kaukaisuudessa kuuluivat huudot "Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!"

Nörttietiikkaan kuuluu sananvapaus ja mielipiteenvapaus, eli se että ihmisellä on oikeus sanoa ääneen omakohtaisesti omaa elämäänsä ja omia mielipiteitään koskevat asiat. Jos tarina on tosi ja tyttö todella on Anni itse eikä näyttelijä ja vuorosanat hänen omiaan, niin silloin ruukinmatruuna on tästä koko haloosta kuin klavulla päähän lyöty. Annilla on täsmälleen tasan tarkkaan oikeus olla omasta viiteryhmästään juuri mitä mieltä hän itse haluaa ja rinnastaa oman viiteryhmänsä murhaajiin jos hän niin haluaa. Simple as that. Se on oman pesän likaamista, mutta ulkopuolisilla ei siihen ole moraalista nokan koputtamista - vain hbl-yhteisö sen voi tehdä. Jos taas kyseessä on ollut näyttelijä ja teksti on jonkun muun kuin Annin itsensä näppikseltä, niin mielekkäintä kai lienee kaikessa hiljaisuudessa tehdä tutkintapyyntö.

Homoseksualismissa sinänsä ei yksilötasolla ole mitään outoa, kuten ei biseksualismissakaan - yhteisötaso on sitten oma juttunsa. Mutta se haloo, jonka tämä koko soppa on nostattanut, on esimerkki edellisessä masuuninlaskussa esitetystä repressiivisestä toleranssista eli tukahduttavasta suvaitsevaisuudesta. Pyhäksi lehmäksi nostetusta poikkeavuudesta (homoudesta) ei saa olla eri mieltä - ei, vaikka asia koskettaisi ihmistä omakohtaisesti - sillä se on suvaitsematonta ja tuomittavaa. Ja tällainen väkisinsuvaitseminen on rajusti nörttietiikan vastaista.

Ruukinmatruuna muistelee nyt Levyn yhtätoista lakia ja varsinkin sitä kolmosta: Se yhteiskunnan osa-alue, jota kohtaan yhteiskunnalla on suurin sympatia sen oletetun vapaamielisyyden vuoksi, väistämättä osoittautuu yhteiskunnan kaikkein ahdasmielisimmäksi ja suvaitsemattomimmaksi segmentiksi. Marion Levy oli amerikkalainen sosiologi, joka tutki modernisaatiota ja modernin yhteiskunnan ilmiöitä, ja kirjoitti havainnoistaan kirjan Levy's Laws, or the Disillusionment of a True Liberal, jossa hän pohtii asiaa. Pikkulinnut tiesivät visertää, että homo- ja lesboyhteisö ei suhtaudu biseksuaaleihin kovinkaan myötämielisesti - juuri siksi, että he pitävät bissejä jonain kaappihetskuina ja sakinpettureina. Korjatkaa, jos ruukinmatruuna on väärässä. Mutta jotenkin tuo Annin tarinan aiheuttama haloo kielisi tällaisesta.

No. Itse tarina oli juuri täsmälleen niin matalamielinen kuin hihhuliporukalta saattaa odottaakin. Mutta paljon surullisempaa kuin itse tuo matalamielinen tarina oli sen aiheuttama hälinä ja kalabaliikki suvaitsevaistossa. Tarinan herättämä reaktio - sensijaan että se olisi ohitettu olankohautuksella ja todettu oh well - niin siihen suhtauduttiin kaikella apinanraivolla ja aggressiolla - kertoo omaa kieltään repressiivisestaä toleranssista, väkisinsuvaitsemisesta ja väkisinsuvaitsemisen tabuista sekä pyhistä lehmistä. Ruukinmatruuna ei voi olla siteeraamatta syvästi inhoamaansa Voltairea: Vastustan ehdottomasti kaikkea mitä sanotte, mutta kannatan loppuun asti oikeuttanne sanoa se. Tämä periaate on Voltairen jälkeläisiltä jäänyt sisäistämättä.

Ehkä vain on niin, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.