Friday, July 29, 2011
Ruukinmatruuna ajaa masuunin alas kesäloman ajaksi
Ruukinmatruuna perheineen on lähdössä ensi viikonlopusta alkaen kuukaudeksi kesälomalle. Matkamme vie jälleen kohti merta. Tarkoituksenamme on siis purjehtia ympäri Itämerta ja käydä katsomassa maailmaa Atlantin valtameren puolella. Kotiin tulemme jälleen elokuun puolella.
Remarks
Laboratorionäytteitä
Thursday, July 28, 2011
Yksikään todellinen kristitty...
Argumentaatiovirheiden joukossa tunnetaan ns. Yksikään todellinen skotti-virhepäätelmä (No True Scotsman Fallacy), joka on sukua käänteiselle kehäpäätelmälle sekä virheelliselle premissille. Tässä argumentaatiossa käsitteen alaan kuuluvaa joukkoa rajataan todellinen-määritteellä (tms.). Toisin sanoen määritteen avulla rajataan pois kaikki ne asiat, jotka eivät sovi käsitteen alkuperäiseen ajatukseen. Sen yleinen muoto on:
Anders Behring Breivik kertoo manifestissaan yhtäällä "olevansa 100% kristitty" mutta toisaalla olevansa "kulttuurikristitty" eli hän on sisäistänyt kristinuskon kulttuuriperinnön ja kulttuuriaspektit mutta ei sen uskonkappaleita. Hän myös kertoo, että hänet on kastettu 15-vuotiaana eli ei siis lapsena.
Kun tutkimme ABB:n toimintaa ja hänen lausuntojaan, niin voidaan helposti todeta, että hän on rikkonut kaikkia perusdogmeja vastaan. Kiistäessään kristinuskon perusopit ja hyväksyessään myös pakanajumalat - hän sanoo odinistisen perinnön merkitsevän hänelle paljon - hän on rikkonut niin rakkauden kaksoiskäskyä kuin ensimmäistä käskyäkin vastaan. Myöskään viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten kylmäverinen teloittaminen ei osoita rakkauden kaksoiskäskyn sisäistämistä eikä sen noudattamista.
Onko ABB kristitty? Mikäli kristityn mittapuuna pidetään kasteella käymistä ja kulttuuripääomaa, niin tällöin kyllä. Mutta on muistettava, että tällä mittapuulla myös Julianus Apostata oli kristitty. Ruukinmatruunalla on tapana sanoa että Adolf Hitler oli aivan yhtä kristitty kuin Julianus Apostata Kristityt ovat kironneet molempia aivan yhtä syvälle helvettiin kuin juutalaiset Jeesusta, Spinozaa, Marxia ja Trotskia.
Mistä tahansa uskonnosta voidaan todeta, että pelkkä ulkonaisten tunnusmerkkien kantaminen ei tee ihmisestä uskonnon seuraajaa. Se voi tehdä ihmisestä parhaassa tapauksessa nimiuskovaisen ja pahimmassa tapauksessa luopion. Todettakoon, että Odessan kagaali julisti 1918 kaikki Neuvostoliiton kommunistisen puolueen juutalaisjäsenet Suureen Heremiin (kherem gadol), ja tätä heremiä ei ole koskaan kumottu. Trotski, Zinovjev, Kamenejev, Buharin, Jagoda jne saattoivat siis olla etnisesti juutalaisia mutta varmuudella heidät oli suljettu judaistisen yhteisön piiristä ja julistettu synagogankiroukseen. Niinpä heitä ei voitu enää pitää judaisteina tuon jälkeen. Todettakoon, että Trotski opiskeli ješivassa rabbiksi siinä missä Stalin seminaarissa papiksi. Eli pelkästään ulkoisilla tunnusmerkeillä - sillä, että ihminen on kastettu tai että hänellä on kristillinen nimi - ketään ei voida pitää kristittynä.
Entäpä sitten tuo yksikään todellinen skotti -virhepäätelmä? Se on tuossa esitetty positiivisessa muodossa: kaikilla A on ominaisuus B. Mutta se voidaan esittää myös negatiivisessa muodossa:
Silloin, kun B on A:n attribuutti (ominaisuus) joka ei vaikuta itse substanssiin, niin kyseessä on virhepäätelmä. Mutta jos B on A:n kriteeri (määritelmä) joka vaikuttaa siis substanssiin, niin tällöin päätelmä on validi.
No. Kristinuskon määritelmään kuuluu monoteismi (tosin J-lalla on siinä kolme allotrooppia). Jo pelkästään siinä, että ABB hyväksyy muut jumaluudet JHWH:n rinnalle - hän pitää odinistista perintöä arvossa - hän osoittaa ettei hän ole monoteisti. Polyteismi ja monoteismi ovat keskenään ristiriidassa, ja jo pelkästään tästä voidaan todeta, ettei ABB ole kristitty vaikka niin väittääkin.
ABB on samoin rikkonut törkeästi kaikkia kristinuskon eettisiä sääntöjä ja lakeja vastaan ja sekä sanoillaan että teoillaan osoittanut, ettei hän sitä ole. Judaismissa tästä seuraisi ekskommunikaatio välittömästi. Kristityt eivät ole enää nykypäivänä niin hanakoita julistamaan kirkonkirousta kuin joskus ennen, mutta ABB:sta olisi voinut menneinä vuosisatoina hyvin käyttää nimitystä pannahinen. Sensijaan muslimit julistavat fatwojaan milloin mistäkin syystä, ja ekskommunikaation ohella heillä on myös käytössä aivan puhdas proskriptio - sillä mitäpä muutakaan Salman Rushdie on saanut niskaansa kuin proskription?
Missään ABB ei kiistä kristinuskon perusdogmeja niin selvästi kuin manifestinsa kappaleessa 3.153:
Sorry, Anders. Sinä olet joko polyteisti tai monoteisti mutta et ole molempia yhtä aikaa, ja jotta voisit kutsua itseäsi kristityksi, sinun täytyy myös solmia henkilökohtainen suhde transkendenttiin ja noudattaa uskonnon etiikkaa.
No, onko ABB kristitty? Ruukinmatruunan vastaus on, että ABB on wannabe-kristitty. Häntä ei voi pitää muuna kuin wannabena tai posöörina parhaimmalla tahdollakaan.
Vaarallinen hän on aivan uskonnostaan tai sen puutteesta huolimatta.
Kaikilla A on ominaisuus BTunnettuna esimerkkinä, joka on antanut tälle virhepäätelmälle nimen, esitetään usein seuraava:
C kuuluu joukkoon A
C:llä ei ole ominaisuutta B
Siispä C ei ole todellinen A
- Yksikään skotti ei laita sokeria aamupuuroonsa.todellinen skotti.Eikö Angus ole skotti vai todellinen skotti, ja keitä ne edinburghilaiset ovat, jotka eivät ole skotteja tai todellisia skotteja? Tämä on kysymys, joka on vaivannut filosofeja varsin pitkään. Ja tämä kysymys on noussut myös Norjan verilöylyn myötä - nimittäin kysymyksessä onko ABB kristitty vai väittääkö hän vain olevansa?
- Ai ei vai? Minun edinburghilainen enoni Angus laittaa.
- Sinun Angus-enosi ei sitten ole
Anders Behring Breivik kertoo manifestissaan yhtäällä "olevansa 100% kristitty" mutta toisaalla olevansa "kulttuurikristitty" eli hän on sisäistänyt kristinuskon kulttuuriperinnön ja kulttuuriaspektit mutta ei sen uskonkappaleita. Hän myös kertoo, että hänet on kastettu 15-vuotiaana eli ei siis lapsena.
3.139 Distinguishing between cultural Christendom and religious Christendom – reforming our suicidal ChurchNo. Jokaisessa uskonnossa on joitakin perusdogmeja ja uskonkappaleita, joista ei tingitä ja jotka jokaisen uskovan on tunnustettava. Kristinuskossa sellaisina on yleisesti pidetty rakkauden kaksoiskäskyä, kultaista sääntöä, seitsemää Nooan lakia ja kymmentä käskyä. Kolminaisuusopin katsotaan sisältyvän ensimmäiseen käskyyn sillä perusteella, että elohim on kollektiivimuoto - maskuliinin monikko sanasta eloah
A majority of so called agnostics and atheists in Europe are cultural conservative Christians without even knowing it. So what is the difference between cultural Christians and religious Christians? If you have a personal relationship with Jesus Christ and God then you are a religious Christian. Myself and many more like me do not necessarily have a personal relationship with Jesus Christ and God. We do however believe in Christianity as a cultural, social, identity and moral platform. This makes us Christian.
Kun tutkimme ABB:n toimintaa ja hänen lausuntojaan, niin voidaan helposti todeta, että hän on rikkonut kaikkia perusdogmeja vastaan. Kiistäessään kristinuskon perusopit ja hyväksyessään myös pakanajumalat - hän sanoo odinistisen perinnön merkitsevän hänelle paljon - hän on rikkonut niin rakkauden kaksoiskäskyä kuin ensimmäistä käskyäkin vastaan. Myöskään viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten kylmäverinen teloittaminen ei osoita rakkauden kaksoiskäskyn sisäistämistä eikä sen noudattamista.
Onko ABB kristitty? Mikäli kristityn mittapuuna pidetään kasteella käymistä ja kulttuuripääomaa, niin tällöin kyllä. Mutta on muistettava, että tällä mittapuulla myös Julianus Apostata oli kristitty. Ruukinmatruunalla on tapana sanoa että Adolf Hitler oli aivan yhtä kristitty kuin Julianus Apostata Kristityt ovat kironneet molempia aivan yhtä syvälle helvettiin kuin juutalaiset Jeesusta, Spinozaa, Marxia ja Trotskia.
Mistä tahansa uskonnosta voidaan todeta, että pelkkä ulkonaisten tunnusmerkkien kantaminen ei tee ihmisestä uskonnon seuraajaa. Se voi tehdä ihmisestä parhaassa tapauksessa nimiuskovaisen ja pahimmassa tapauksessa luopion. Todettakoon, että Odessan kagaali julisti 1918 kaikki Neuvostoliiton kommunistisen puolueen juutalaisjäsenet Suureen Heremiin (kherem gadol), ja tätä heremiä ei ole koskaan kumottu. Trotski, Zinovjev, Kamenejev, Buharin, Jagoda jne saattoivat siis olla etnisesti juutalaisia mutta varmuudella heidät oli suljettu judaistisen yhteisön piiristä ja julistettu synagogankiroukseen. Niinpä heitä ei voitu enää pitää judaisteina tuon jälkeen. Todettakoon, että Trotski opiskeli ješivassa rabbiksi siinä missä Stalin seminaarissa papiksi. Eli pelkästään ulkoisilla tunnusmerkeillä - sillä, että ihminen on kastettu tai että hänellä on kristillinen nimi - ketään ei voida pitää kristittynä.
Entäpä sitten tuo yksikään todellinen skotti -virhepäätelmä? Se on tuossa esitetty positiivisessa muodossa: kaikilla A on ominaisuus B. Mutta se voidaan esittää myös negatiivisessa muodossa:
Yhdelläkään A ei ole ominaisuutta BWikipedia esittää seuraavan esimerkin tästä negatiivisesta muodosta:
C kuuluu joukkoon A
C:llä on ominaisuus B
Siispä C ei kuulu joukkoon A
- Yksikään pasifisti ei puukota ihmisiä.Tällaisessa tapauksessa analogia ei ole ehyt. Pasifismin määritelmään sisältyy väkivallan vastustaminen ja sen käytöstä pidättäytyminen. Ihmisten puukottaminen ja pasifismi ovat keskenään loogisesti ristiriidassa. Looginen johtopäätös siis on, ettei puukottaja todellisuudessa ollut pasifisti (vaikka saattoi väittää olevansa.)
- Minä tunnen yhden, joka puukotti pari tyyppiä hengiltä.
- Ystäväsi ei ollutkaan todellinen pasifisti.
Silloin, kun B on A:n attribuutti (ominaisuus) joka ei vaikuta itse substanssiin, niin kyseessä on virhepäätelmä. Mutta jos B on A:n kriteeri (määritelmä) joka vaikuttaa siis substanssiin, niin tällöin päätelmä on validi.
No. Kristinuskon määritelmään kuuluu monoteismi (tosin J-lalla on siinä kolme allotrooppia). Jo pelkästään siinä, että ABB hyväksyy muut jumaluudet JHWH:n rinnalle - hän pitää odinistista perintöä arvossa - hän osoittaa ettei hän ole monoteisti. Polyteismi ja monoteismi ovat keskenään ristiriidassa, ja jo pelkästään tästä voidaan todeta, ettei ABB ole kristitty vaikka niin väittääkin.
ABB on samoin rikkonut törkeästi kaikkia kristinuskon eettisiä sääntöjä ja lakeja vastaan ja sekä sanoillaan että teoillaan osoittanut, ettei hän sitä ole. Judaismissa tästä seuraisi ekskommunikaatio välittömästi. Kristityt eivät ole enää nykypäivänä niin hanakoita julistamaan kirkonkirousta kuin joskus ennen, mutta ABB:sta olisi voinut menneinä vuosisatoina hyvin käyttää nimitystä pannahinen. Sensijaan muslimit julistavat fatwojaan milloin mistäkin syystä, ja ekskommunikaation ohella heillä on myös käytössä aivan puhdas proskriptio - sillä mitäpä muutakaan Salman Rushdie on saanut niskaansa kuin proskription?
Missään ABB ei kiistä kristinuskon perusdogmeja niin selvästi kuin manifestinsa kappaleessa 3.153:
Q: What about atheists and Odinists, can they join the PCCTS, Knights Templar?Mitä tästä voidaan todeta? Talmudissa sanotaan että omaksukaa pakanoilta heidän viisautensa mutta älkää heidän Tooraansa, ja ABB on omaksunut pakanoilta, paitsi pakanoiden Tooran, myös heidän moraalinsa ja käytöksensä.
A: If you want to fight for the cross and die under the “cross of the martyrs” it’s required that you are a practising Christian, a Christian agnostic or a Christian atheist (cultural Christian). The cultural factors are more important than your personal relationship with God, Jesus or the holy spirit. Even Odinists can fight with us or by our side as brothers in this fight as long as they accept the founding principles of PCCTS, Knights Templar and agree to fight under the cross of the martyrs. The essence of our struggle is to defeat the cultural Marxist/multiculturalist regimes of Western Europe before the we are completely demographically overwhelmed by Muslims.
I have studied Norse Mythology and have a lot of respect for the Odinist traditions. I consider myself to be a Christian, but Odinism is still and will always be an important part of my culture and identity.
Sorry, Anders. Sinä olet joko polyteisti tai monoteisti mutta et ole molempia yhtä aikaa, ja jotta voisit kutsua itseäsi kristityksi, sinun täytyy myös solmia henkilökohtainen suhde transkendenttiin ja noudattaa uskonnon etiikkaa.
No, onko ABB kristitty? Ruukinmatruunan vastaus on, että ABB on wannabe-kristitty. Häntä ei voi pitää muuna kuin wannabena tai posöörina parhaimmalla tahdollakaan.
Vaarallinen hän on aivan uskonnostaan tai sen puutteesta huolimatta.
Remarks
Takkirautaa
Wednesday, July 27, 2011
Lukseja ja luumeneita
Lamppu sanoi sopparin irti, joten uusi piti saada tilalle.
EU:n julistettua hehkulamput lainsuojattomiksi lampun ostamisesta on tullut fysiikkaa. Ennenmuinoin hehkulampulla oli sama virka kuin leirinuotiolla: valaise ja lämmitä meitä. Suomessa tuo jälkimmäinen funktio täyttyikin varsin hyvin, sillä hehkulampun terminen hyötysuhde pyörii siinä 2% hujakoilla, eli valokvantteja syntyy vain noin 2% sisäänsyötetystä sähkövirrasta - kaikki muu muuttuu wolframlangan resistanssin ansiosta lämpöenergiaksi.
Ja ei kun kauppaan.
Hehkulamppujen aikakaudella kaikki oli niin helppoa. Lamput mitoitettiin juurikin lämpötehon mukaan watteina eli hehkulamppua käsitellään lämpöelementtinä. 60 W hehkulamppu tuottaa siis lämpöenergiaa 60 W edestä. Koska verkkovirran jännite on 230 V ja koska P = U2/R, niin 60 W lampussa on 230^2/60 eli 881 Ω resistanssi. Siinä siis kulkee tällöin P = UI = 60/230 = 0,261 A virta.
Mutta koska hehkulamppu tuottaa ensisijaisesti lämpöä, niin 120 W lamppu ei ole kaksi kertaa kirkkaampi kuin 60 W lamppu, vaan tuottaa kaksi kertaa enemmän lämpöä. Kirkkaus ja valovoima puolestaan mitataan aivan muissa yksiköissä.
Nyt astuvat sitten SI-yksiköt mukaan. Ja ne voisivat olla aivan yhtä hyvin useimmille kreikkaa, hepreaa tai sanskriittia.
Uudet energiansäästölamput ilmaisevat, paitsi lämpötehon, myös valotehon ja värilämpötilan. Eli wattilukeman ohella sieltä ilmenee myös lukemat lumeneina ja kelvineinä. Energiasäästölamppuja siis ei mitoiteta watteina. Ne mitoitetaan valotehon (valovirran) mukaisesti lumeneina. [Täytyy myöntää, että tuotemerkki Lumene on ollut huomattavasti tutumpi käsite kuin yksikkö lumen (joka siis suomeksi ääntyy "luumen").]
SI-järjestelmän mukainen määritelmä lumenille on se valon määrä, jonka valovoimaltaan yhden kandelan valonlähde säteilee yhden steradiaanin avaruuskulmaan.
Kandela? Steradiaani? Avaruuskulma? Lisää fyysikkohepreaa ja outoja käsitteitä. Mitä ne oikein tarkoittavat?
Kandela (cd) on SI-järjestelmän mukainen valovoiman eli valon intensiteetin mittayksikkö. Yksi kandela on sellaisen valonlähteen valovoima, joka lähettää tiettyyn suuntaan monokromaattista taajuudeltaan 540 terahertsin valosäteilyä 1/683 watin säteilyteholla steradiaania kohden. 1 kandela vastaa suurin piirtein 25 mm läpimittaisen kynttilän (lat. candela) kirkkautta. Aikaisemman, vuonna 1967 vahvistetun määritelmän mukaan kandela oli valovoima, jolla mustan kappaleen pinta, jonka pinta-ala oli 1/600 000 neliömetriä, säteili platinan sulamispisteen lämpötilassa, kun ympäröivä ilmanpaine oli normaali eli 1013,25 hPa. Kandela on siis suunnilleen sama asia kuin "normaalikynttilä".
Entäpä steradiaani? Mikä ihme on avaruuskulma?
Avaruuskulma on kolmiulotteinen kulma joka esitetään kartiona. Se on siis jäätelötuuttimainen pallon osa, jossa on pyöreä ja kupera pohja ja jonka kärki on pallon keskipisteessä. Yksi steradiaani on sellainen kartio, jonka pohjan pinta-ala on yhtä suuri kuin sen säteen neliö. Eli jos pallon säde on 1 m, niin tällöin yhden steradiaanin kokoisen avaruuskulman pinta-ala on 1 m2. Yksi steradiaani on tutumpina yksiköinä 3282,80 neliöastetta. Mutta steradiaani on käytännöllinen siksi, että pallopinnan pinta-ala on 4π steradiaania. (Maapallon pinnalla yksi steradiaani on suunnilleen Aasian pinta-ala.)
Yksiköt valovoimalle ja valovirralle ovat tarpeen, koska fysikaalinen säteilyintensiteetti (yksikkö watti/steradiaani) ja säteilyteho (yksikkö watti) eivät kuvaa ihmisen havaitsemaa valon voimakkuutta vaan ihmisen silmän herkkyys säteilylle riippuu sen aallonpituudesta (vrt. äänenvoimakkuus). Lisäksi herää kysymys, miten eriväristen valonlähteiden intensiteettejä olisi vertailtava. Valaistukseen liittyvät yksiköt on viime kädessä määriteltävä sopimuksenvaraisesti. Koehenkilöillä tehtyjen mittausten perusteella on muodostettu ns. V(λ) -funktio, joka kuvaa keskiarvoihmissilmän herkkyyttä valolle aallonpituuden funktiona. Funktion kuvaaja muistuttaa kellokäyrää, ja sen huippu on 555 nanometrin kohdalla (jolloin taajuus on tuossa määritelmässä esiintyvä 540 THz). Se vastaa vihreän valon aallonpituutta.
Yksi lumen on siis yhden metrin päässä olevan 25 mm paksun steariinikynttilän tuottama valoteho 1 m ympyrän alalle. Tällöin sillä on yhden luksin valaistus. Valaistus on siis valovirta per pinta-ala, eli jos avaruuskulman pinta-ala on 1 m2, tällöin sillä on yhden luksin valaistus. Valoenergia puolestaan mitataan lumensekunteina eli kandelaa kertaa steradiaani kertaa sekunti.
Todettakoon, että 60 W hehkulampun valovirta on 806 lumenia ja värilämpötila 2700 kelviniä.
Värilämpötila? Monet ovat kohdanneet käsitteen tietokoneen monitorin yhteydessä. Värilämpötila tarkoittaa yksinkertaisesti sitä mustan kappaleen lämpötilaa, jonka tuottama säteily tuottaa kyseisen värijakauman. Eli jos monitorin värilämpötila on 7000 K, niin tällöin sen värijakauma on sama kuin 7000 K lämpötilassa säteilevän mustan kappaleen. Eli siis about sama kuin α Canis Majoris eli Prokyonin. Kelvinithän ovat siis celsiuksia, joiden asteikko alkaa absoluuttisesta nollapisteestä. [Ulkona on nyt 300 kelviniä eli siis bikinisää]. Hehkulampun wolframihehkulangan lämpötila on tuo noin 2700 K.
Ja ei kun lamppua valitsemaan.
Valinta osui 15 watin lamppuun, jossa virta on 150 milliampeeria ja valoteho 800 lumenia ja värilämpötila 2700 kelviniä. Se siis vastaa varsin em. ominaisuuksiltaan 60 w hehkulamppua, mutta sen läpi kulkeva virta on vain 2/3 hehkulampusta.
Ja valkeus tuli.

Tuesday, July 26, 2011
Raskain mielin
Ruukinmatruuna lopettaa toistaiseksi kokonaan poliittisista aiheista kirjoittamisen.
Syy on siinä, että kaikki, mikä Netissä ylipäänsä voidaan ymmärtää väärin, ymmärretään väistämättä väärin ja ruukinmatruuna on kirjoittanut usein varsin kovaakin tekstiä.
Vielä pari vuotta sitten näistä asioista olisi voinut kirjottaa hurtilla huumorilla. Norjan tragedian jälkeen ei enää. Asia on liian raskas ja liian vakava. Elämän pyhyys ylittää kaiken politikoinnin.
The Ironmistress will terminate hitherto all writing over political topics.
The reason is that everything which can be misinterpreted in the Net will inevitably be misinterpreted and the Ironmistress has often written in very hot tone.
A couple of years one could have written over these topics with harsh humour. After the Norwegian tragedy, not any more. The issue is too hard and too serious. The sanctity of life exceeds all politicking.

Koripikuusi hymyilee
Ilta-Sanomat tiesi kertoa, että pontikankeitto on Suomessa käytännössä loppunut. Kieltolain aikainen perinne on tyrehtynyt täysin.
Miksi korpikuusi on lakannut kyynelehtimästä? Siihen on kolme syytä. Ensimmäinen on yleinen elintason nousu - ihmisillä on enemmän rahaa käytettävissään. Toinen on maaseudun rakennemuutos; 1960- ja 1970-luvuilla valtava määrä ihmisiä muutti maalta kaupunkeihin, maatalouden väkimäärä laski ja toisaalta ihmisten reviirit suppenivat. Kolmas syy on laillisen alkoholin helppo saatavuus ja edullinen hinta.
Kiljua kyllä valmistetaan, mutta on hyvin harvinaista, että se on tislattu pontikaksi. Vielä harvinaisempaa on, jos juoma on valmistettu metsässä. Muutama vuosi sitten Pohjois-Karjalassa paljastui perinteinen korpitehdas. Paikallinen poliisi sanoi, että se oli ensimmäinen miesmuistiin.
Lopullisen niitin pontikankeitolle antoi tällä vuosikymmenellä Euroopan unioni, sen alkohlisäädökset ja helposti saatavillaoleva halpa viina. Alkoholin verotusta laskettiin reilusti vuonna 2004, ja lisäksi suomalaiset tuovat halpaa viinaa laivamyynnistä, Venäjältä ja Virosta.
Pontikka on lakannut olemasta alkoholipoliittinen ongelma.
Ruukinmatruunan arvio on, että pontikankeitosta on tullut kotiviinin ja kotioluen tapaan nörttilaji. Toisaalta sen keittäjiä on koko ajan vähemmän, mutta he tekevät koko ajan parempaa ainetta ja he tietävät asian teoreettisen pohjan ja suunnittelevat vekottimensa insinöörimäisesti. He valmistavat kotitekoista alkoholia lähinnä siitä riemusta, että he ylipäänsä osaavat - ja haluavat kehittää itseään, tietämystään ja osaamistaan tällä saralla - eivät suinkaan juopottelumielessä.
Korpikuusen kyyneleet ovat tyrehtyneet ja se hymyilee. Raittiusliikkeen yksi tavoite on saavutettu.
Tässäpä vielä laulu kieltolain ajalta pontikankeiton muistoksi.

Tuotetta tämä on korpitehtaan
tavaraa hyvää jota kaupata kehtaa
kaikille juomareille
ja itse tuomareille
Älkää te ostako virolaista viinaa
sitä kun nyt juo niin kohtalo piinaa
se markan arvoa nostaa
kun kotimaista viinaa ostaa
Raittiusvalvojat nuuskii ja tonkii
Suomenlahdella uistaa ja onkii
vetävät pitkääsiimaa -
näin etsivät kanisteriviinaa
Kaikesta tuosta on turhaa vaivaa
Kuusen alta kun lekkerin kaivaa
säästyypi turha juoksu
ainetta hienon tuoksun
Tämää saa ihmisen iloiseksi
laihankin saattaa kiloiseksi
pistääpi vanhaan malliin
saa tanssiin ja vaikka ralliin
Remarks
Takkirautaa
Monday, July 25, 2011
Muuttohaukan siivillä
Noin 50-vuotias mies hurjasteli uudehkolla moottoripyörällä Lahdenväylällä Helsingissä sunnuntaina illalla. Liikkuvan poliisin moottoripyöräpartio mittasi miehen ajaneen 220 kilometrin tuntinopeutta alueella, jolla on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Mies narahti Jakomäen kohdalla kello 19.10 aikoihin. Hän oli matkalla kohti pohjoista.
Poliisi tavoitti kuskin hieman myöhemmin. Hän ei kiistänyt tapahtunutta ja kertoi tekonsa syyksi sen, että hän halusi kokeilla moottoripyöränsä kulkua.
Lieneekö alla ollut Suzuki Hayabusa?
Difference between men and boys is the price of their toys, sanotaan. Sen vielä ymmärtäisi, jos parikymppinen kolli haluaa revitellä tuohon tyyliin, mutta viisikymppinen aikamies.

Häkävuoto
Temppeliherrat ja assassiinit
Ruukinmatruuna on jälleen pohtinut Anders Behring Breivikin psykologiaa ja sitä, että mikä saa hänet näin tunteettomasti sekä räjäyttelemään autopommeja että murhaamaan lapsia kuin jotain kärpäsiä. Hyvä luoja, hehän olivat vain lapsia!
Mutta suru läpäisee nyt koko kansakunnan. Surmansa saanut leirin turvamies nimittäin oli kruununprinsessa Mette-Maritin velipuoli, Trond Berntsen, ammatiltaan poliisi.
Ruukinmatruunan worst-case -skenaario näyttää jälleen pitävän paikkaansa. Behring Breivik kiisti, että hänen tavoitteenaan olisi ollut tappaa mahdollisimman monta ihmistä Utöyan saarella. Sen sijaan tarkoitus oli haitata työväenpuolueen tulevia rekrytointeja. Hyökkäyksillä hän halusi välittää voimakkaan viestin yhteiskunnalle.
On väitetty, että Behring Breivik olisi ollut menettänyt todellisuudentajunsa ja elänyt fantasioissa, sillä hän kutsui itseään temppeliherraksi ja kutsui hänen väitettyä organisaatiotaan tämän vanhan kunnianarvoisan ritarikunnan nimellä. Ja keskiajanhistorianharrastajana ruukinmatruunalla alkoi jälleen raksuttamaan.
Pauperes Commilitones Christi Templique Solomonici perustettiin Jerusalemissa 1119 suojaamaan pyhiinvaeltajia ja toimimaan matkailijoiden suojana. Se siis oli puolustuksellinen organisaatio, ja koostui ritareista. Siis ammattisotilaista, jotka taistelivat taistelukentällä. He toimivat Mannerheimin suvun vaalilauseen mukaisesti puhtain asein puhtaan asian puolesta. Eli mikään ei oikeastaan voisi olla kauempana Breivikin kipeistä ajatuksista.
Mutta Breivik on liian selväjärkinen elääkseen fantasioissa. Hänen tarkoituksenaan on ollut perustaa ikioma terroristijärjestö, Harranin sanoin kristillinen al-Qaida. Ja tässä tuo Temppeliherrat on vain pelkkä savuverho - pelkkä raflaava etiketti. Mutta ruukinmatruunalle on aivan ilmeistä, että mistä järjestöstä on kyse. Sekin nimittäin löytyy ristiretkien ajalta. Ja on todella hassua, ettei kukaan ole vielä tähän mennessä keksinyt, että mistä organisaatiosta tosiasiallisesti on kyse.
Kyseessä on nimittäin assassiinien veljeskunta. Ja kyllä, tuo nimi tarkoittaa kaikissa romaanisissa kielissä sekä englannissa yhä tänäkin päivänä salamurhaajaa. Ensimmäisen ristiretken (vuonna 1080) aikoihin syntyi tuo salamyhkäinen shiiamuslimien sotilaallinen lahko tai seura, jonka perustajaksi mainitaan usein persialainen Hassan i Sabbah, joka perusti ympärilleen varsinaisen Murha OY:n. Hän koulutti seuraajistaan ammattimaisia salamurhaajia, joiden tehtävänä oli nirtsiä shiiamuslimien vihollisia - olivatpa he sunneja, juutalaisia, kristittyjä, toisia shiioja tai polyteisteja. Seuran keskuspaikka oli Alamutin eristäytynyt vuoristolinnoitus nykyisen Pohjois-Iranin alueella. Seuran jäsenet tunnettiin lähinnä tikarilla julkisilla paikoilla tekemistään murhista. Uhreina olivat tavallisesti seuraa uhanneiden sunnilaisten seldzhukkien johtohamot, mutta myös Jerusalemin mahtimies Conrad de Montferrat sai surmansa assassiinin tikarista. Englannin kuningas Edward I sai osuman assassiinin myrkytetystä tikarista, mutta selvisi hengissä, ja vähältä piti, ettei Möngke-kaanille olisi käynyt kalpaten.
Hassan i Sabbahin kerrotaan luvanneen tehtävänsä täyttäville seuran jäsenille paikan Paratiisista. Alamutiin oli rakennettu maanpäällinen keidas, jonka uskoteltiin olevan todellinen. Salamurhaa tekemään lähteneille luvattiin, että he saisivat palata, kun tehtävä oli suoritettu. Yleensä sen suorittaminen merkitsi kuitenkin lähes varmaa kuolemaa.
Ja kun tuon manifestin lukee, niin juuri tällaisen terroristiorganisaation - 21. vuosisadan assassiinien veljeskunnan tai kristillisen al-Qaidan - ABB halusi luoda. Ei tosiasiallisesti mitään Temppeliherroja. Hän on vetänyt meitä kaikkia nenästä, mutta eikö kaikki sota perustu petokseen?
Oli miten oli, ruukinmatruunalla on entistä vahvemmat syyt epäillä ABB:ta onnettoman runkkarin sijasta aivan puhdasveriseksi psykopaatiksi, jonka sietäisi panna loppuiäkseen telkien taa. Hän käyttäytyi tänää oikeudessa ylimielisen voitonriemuisesti, ja tunnusti teot mutta kielsi mitään rikosta. Hänen julkeutensa, täydellinen häpeämättömyytensä, ja tapa, miten hän on elänyt, ei vain kaksois- vaan kolmoiselämää, ja se hirvittävä chutzpa, mikä tuosta manifestistä löytyy, kielii psykopatiasta. Miehen järki leikkaa terävästi kuin partaveitsi, mutta siinä kohdassa, missä muilla ihmisillä on sielu, hänellä on mätäpesäke. Niitä tyyppejä, jotka pitäisi panna pää edellä pärehöylään. Hän ei ole harhainen, luuseri, mielisairas eikä elä fantasiamaailmassa. Hän on yksinkertaisesti tunnevammainen - pannut itsensä ihmistapojen tuolle puolen, ja siellä pysyköönt. 21 vuoden norjalaisen koppihoidon jälkeen häntä voinee kutsua sitten Vuorten Vanhukseksi.
Kiitti v*tusti, Assassiini-Anders.

Ulkoparlamentaarinen toiminta
Poliittinen väkivalta on Skandinaviassa varsin harvinaista, ja sitä ei laajamittaisesti ole Suomessa esiintynyt sitten 1930-luvun, Mäntsälän kapinan, muilutusten ja puserolain jälkeen. Varsinaisia poliittisia murhia Suomessa on itsenäisyyden aikana tapahtunut täsmälleen yksi, ministeri Heikki Ritavuoren murha, jossa ampujana oli Ernst Tandefelt, elämässään epäonnistunut radikaali.
Mutta ulkoparlamentaarinen toiminta on asia, josta ei pahemmin puhuta, ja jota tapahtuu Suomessakin. Lyhykäisesti se tarkoittaa vaikuttamista asioihin ei-demokraattisin ja jopa lainvastaisin keinoin, tarvittaessa lakia rikkomalla, vandalismilla, sabotaašilla ja fyysisellä väkivallalla. Clausewitzin mukaan sota on politiikan jatke. Mutta politiikka on myös fyysisen väkivallan jatke. Ehkä selkein osoitus tästä on Sinn Fein, joka siis on terroristiorganisaatio IRA:n poliittinen siipi. Mutta myös ETA:lla, PLO:lla ja Hamasilla politiikka ja terrori sekoittuvat toisiinsa kuin vesi ja sokeri.
Vähemmän tunnettua on, että Suomessakin ulkoparlamentaarinen toiminta ja parlamentarismi sotkeutuvat toisiinsa; ja monilla yksityisillä väkivaltaorganisaatioilla on poliittiset kytkökset. On julkinen salaisuus, että Antifa on Vasemmistoliiton ja kommunisteja lähellä olevien ryhmien väkivaltakoneisto, ja EVR sekä Oikeutta Eläimille! puolestaan vihreiden. Ja kun puhutaan AY-mafiasta, niin joskus aikoinaan ammattiyhdistysliike todella on ollut sosialidemokraattien ikioma mafian kaltainen väkivaltakoneisto, ja AY-veteraanit mielellään puhuvat työtaisteluista, jotka ovat todella menneet fyysisen väkivallan puolelle.
Oikeistolla ei nykypäivänä ole ulkoparlamentaarisia väkivaltakoneistoja. Suojeluskunnat lakkautettiin paramilitaarina organisaationa Pariisin rauhansopimuksessa ja IKL puolestaan fasistisluontoisena. Skinheadit puolestaan ovat pääsääntöisesti liian tyhmiä ollakseen minkään poliittisen ryhmittymän vesuri.
Mutta Oslon terrori-isku sekoitti pakan täysin. Koko ajan käy selkeämmäksi se, että kyseessä ei ole mielipuolinen sekopää eikä säälittävä pateettinen runkkari, vaan määrätietoinen terroristi, jolla on poliittinen agenda ja joka toteutti sen - mitään katumatta, mitään epäilemättä ja valmiina kuolemaan aatteensa marttyyrina.
Onko oikeisto saanut oman väkivaltakoneistonsa? Vaikka mediassa onkin leimattu hänet äärioikeistolaiseksi, kyseessä on aivan puhdas retoriikka. Anders Behring Breivikissä ei nimittäin ole mitään, mikä yhdistäisi hänet äärioikeistoon missään mielessä. ABB:n mielestä natsit ovat vain yksi sosialismin muoto eikä hän lämpiä fascismillekaan. Ja hän pitää globaalia kapitalismia, globalisaatiota ja EU:ta uhkana eurooppalaiselle sivistykselle. ABB siis ei ole minkään määritelmän mukaan äärioikeistolainen. Mutta hän on silti vaarallinen.
Samoin toisin kuin mediassa on väitetty, ABB:n manifesti ei ole sanatarkka kopio Unabomberin manifestista.Hän on toki ottanut osia siitä, mutta ruukinmatruunalla itselläänkin on tapana toisinaan kopioida muita kirjoittajia silloin, kun he sanovat saman asian ruukinmatruunaa itseään paremmin. Tuo manifesti on todella kipeäteos, jossa hän avautuu itse ja jossa hän siteeraa monia konservatiiveja - tehden heille näin hirvittävän karhunpalveluksen. Manifesti on todella vaarallista luettavaa, sillä ABB on tiennyt mitä hän on tehnyt. Vaikka osa jutuista, kuten iskut ydinvoimalaan tai oman atomiaseen hankkiminen, kuulostavat ufologisilta, hullumpaakin on reaalimaailmassa tapahtunut.
Me haluamme ajatella, että ABB oli säälittävä pateettinen runkkari tai sitten vinksahtanut mielipuoli, ja lääkitsemme ajatuksiamme sillä, että hän 32-vuotiaana asui äitinsä luona. Mutta tuo veto on täsmälleen tasan tarkkaan strategia 28: teeskentele hullua ja säilytä mielenterveytesi - ABB antoi tietoisesti itsestään nössön peräkammarinpojan vaikutelman. Se oli osa hänen strategiaansa! Ja hän mainitsee tämän manifestissaan. Feign madness but keep your balance (假痴不癲/假痴不癫, Jiǎ chī bù diān): Hide behind the mask of a fool, a drunk, or a madman to create confusion about your intentions and motivations. Lure your opponent into underestimating your ability until, overconfident, he drops his guard. Then you may attack. Ja ABB vielä listaa muita tapoja, jolla voi feikata nössöä, typerystä, henkisesti epävakaata tai luuseria.
Kun tämänkaltainen terrori-isku tapahtuu, me haluamme kuvitella, että kyseessä on joku luuseri. Syy on siinä, että se on sen pituinen se - samankaltaista ei tule enää tapahtumaan, ja Auvisen ja Saaren jälkeen ei ole tapahtunut enempiä laajennettuja itsemurhia. Luuserin tekosten jälkeen voidaan aloittaa surutyö ja normalisoituminen. Mutta ABB:n isku oli erilainen. Se oli kuin terroristin tohtorinväitöskirja. Jos hänellä todella on sellainen verkosto olemassa kuin mitä hän antaa ymmärtää, Eurooppa on ns. kusessa.
Ja nyt vaarana on, että ABB:n terrori-isku antoi esimerkin ja lisää ulkoparlamentaarista toimintaa koko poliittisella kentällä.
Ulkoparlamentaarinen toiminta liikkuu lain rajojen tuolla puolen, ja on usein aivan puhdasta rikollisuutta. Mutta sitä harjoitetaan, koska fyysinen väkivalta on varsin tehokas keino vaikuttaa asioihin. Ruukinmatruuna on todennut, että antifasismi on vain miinusmerkkistä fasismia, mutta Winston Churchill ehti ensin; hän on todennut, että in the future Fascism will appear under the name Anti-Fascism.
Me tiedämme, että Antifa on suunnilleen jalkapallohuligaaneihin rinnastettava porukka. Se koostuu väkivaltaisista guuneista, jotka tykkäävät tapella, pahoinpidellä ja vandalisoida silkasta rikoksentekemisen ilosta - he ikäänkuin saavat siitä vibansa. He pyrkivät aina gang-uppaamaan uhrinsa, ja jos he kohtaavat vastarintaa, he juoksevat karkuun. Mutta heidän heikkoutensa on kykenemättömyys kurinalaiseen toimintaan ja huono tappioidensietokyky.
Mutta ekoterroristit - siis EVR ja Oikeutta Eläimille - ovat toisenlainen sakkinsa. Näennäisestä väkivallattomuudestaan ja etiikastaan, johon kuuluu mm. veganismi, huolimatta he ovat vaarallisempia kuin Antifa-porukat, sillä he ovat fanaatikkoja ja asialleen omistautuneita. He ovat myös osoittaneet kykenevänsä määrätietoiseen ja kurinalaiseen toimintaan. Vaikka he tekevät usein yhteistyötä anarkistien ja Antifa-porukoiden kanssa, heidän välillään vallitsee epäluulo.
Sun Tzu listaa viisi edellytystä onnistuneelle sotaretkelle, ja ne ovat Tie, Taivas, Maasto, Kenraali ja Laki. Tie tarkoittaa motivaatiota: mikä armejaa elähdyttää - minkä puolesta he taistelevat? Taivas tarkoittaa säätä ja vuodenaikaa. Maasto on itsestäänselvyys. Kenraali on päällikön persoona ja sodanjohtotaito. Laki on C3 ja organisointi sekä logistiikka. Ja ABB oli lukenut Sun Tzunsa.
Ulkoparlamentaarinen toiminta epäonnistuessaan yleensä epäonnistuu siksi, että toimijoilta on hakusessa yksi tai useampia edellämainituista. Joko heidän Tiensä on pelkkä ilkivalta sen itsensä vuoksi ilman päämäärää, tai he masentuvat sateesta, tai he eivät tunne maastoa jossa toimivat, tai heillä ei ole muuta johtajaa kuin joko öykkäri tai innostunut idealisti, tai sitten organisointi pettää.
Onko Suomessa pelättävissä ulkoparlamentaarisen toiminnan yleistyminen lähiaikoina? Ruukinmatruunan on pakko vastata, että kyllä. Todella vaarallista on, jos ABB:n kaltaiset syväpahat ihmiset lyövät hynttyyt yhteen ja todella perustavat jonkinlaisen kristillisen al-Qaidan.
Silloin on piru irti.

Sunday, July 24, 2011
Viikinki irti, osa IV
Ruukinmatruuna on joutunut sään takia viettämään tämänkin päivän kotona, ja olemme perheen kanssa pohtineet asiaa. Äiti, ei kai tota voi tapahtuu Suomes? on ollut päivän kysymys. Ja äidin raskas velvollisuus on ollut vastata myöntävästi.
Ruukinmatruuna on nopea lukija, ja hän sai luettua Anders Behring Breivikin - tai siis anglifioituna Andrew Berwickin - manifestin. Se oli kertakaikkiaan sydäntä kylmäävää tekstiä. Se ei ole mielipuolen eikä harhaisen maanikon tekstiä! Anders Behring Breivik ei ole samalla tavoin kaheli kuin käkikello niinkuin Pekka-Eric Auvinen. Teksti kielii erittäin älykkäästä ja pirullisesta mielestä. Kaikessa loogisuudessaan ja analyyttisyydessään se on täysin rinnastettavissa konfliktinhallinnan klassikoihin. Tärkein ero on siinä, että kyseisissä klassikoissa keskitytään konfliktien hallintaan; Breivik lietsoo niitä. Tässä suhteessa hän on eräänlainen marxilaisten filosofien perverssi inverssi - sillä kehottavathan marxilaisetkin kumoukseen ja väkivaltaan.
Erilaiset kyökkipsykologit ovat yrittäneet sitten profiloida Breivikiä. Yleisin selitys on, että hän on pienimunainen naiseton nynny mammanpoika, joka kompensoi pätemättömyyttään joukkomurhalla. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta! Breivikiä kuvataan eloisaksi ja miellyttäväksi nuoreksimieheksi, joka on ollut varsin sosiaalinen ja joka on koulussa ollut tyttöjen suosiossa. Hänellä ei ole ollut pitempiaikaisia seurustelusuhteita, mutta runsaasti yhdenillanpanoja. Hän on menestynyt koulussa hyvin, hän on pyörittänyt omaa firmaa, ja hän on elänyt täydellistä kaksoiselämää. Edes hänen läheisensäkään eivät ole tienneet hänen B-puolestaan. Hän on pitänyt yllä sosiaalisen ja seurallisen ihmisen mielikuvaa, mutta hän on ollut eräänlainen sisäinen askeetti.
Jo Bertrand Russell totesi kirjassaan Länsimaisen filosofian historia, että asketismi voi tehdä ihmisestä pyhimyksen, mutta se voi tehdä hänestä myös Adolf Hitlerin. Ja näin todellakin on käynyt.
Toinen kyökkifilosofien suosima selitys on, että Breivik oli hullu, mielipuoli, vinksahtanut tai valuvikainen. Mikään sen enempää hänen teksteissään kuin toimintatavoissaan ei viittaa tähän. Pikemminkin Breivik oli kuin täydellinen sotilas - kylmä, tunteeton, looginen tappokone. Hän oli vielä ennen murhatyötään popsinut anabolisia steroideja niin, että hän sai niillä inhimilliset tunteensa painettua taka-alalle. Se kertoo enemmän kuin mikään muu täydellisestä suunnitelmallisuudesta. Breivikin leimaaminen mielenterveysongelmalliseksi on toki älyllistä itsepuolustusta - tai pikemminkin älyllistä kipulääkettä. Se helpottaa, mutta totuus on kuitenkin toisenlainen. Breivik ei ollut sekopää. Hän oli asialleen omistautunut terroristi ja hänellä yksinkertaisesti oli agenda, jonka hän toteutti. Psykopaatti hän kyllä voi olla.
Anders Behring Breivik on ollut äärimmäisen älykäs, ja hänen lapsuuden- ja nuoruudentoverinsa kuvaavat häntä äärimmäisen lujatahtoiseksi ihmiseksi, joka pelkällä tahdonvoimallaan saavutti kaiken haluamansa. Ikävä kyllä älykkyys on kaksiteräinen miekka, ja yhdistyessään pahuuteen älykkyys luo Sauronin. Kaikki nuo arvelut, mitä Breivikin luonteesta on esitetty, ovat olleet kuin kuuden sokean miehen kuvauksia elefantista. Jannu on ollut täydellinen kameleontti! Kaupan päälle hän on ollut vasemmistonuori ja siis todella tuntee vihollisensa.
Ruukinmatruunalle tulee Anders Behring Breivikistä pelottavalla tavalla mieleen toinen terroristi, ja hän on Ernesto Guevara Lynch de la Serna. Kyllä, Che Guevara. Anders Behring Breivik on Che Guevaran looginen inverssi. Toki sillä erolla, että Che oli täydellinen amatööri, mutta Breivik ei ole. Hänestä tulee mieleen myös Mohammed Atta. Ruukinmatruuna on valmis väittämään, että Breivik oli yhden miehen terroristiorganisaatio ja sellaisena paljon vaarallisempi kuin Punaiset prikaatit, Punainen armeijakunta, ETA, PFLP ja Musta syyskuu yhteensä. Hän painii samassa sarjassa kuin IRA, Irgun ja Japanin Puna-armeija. Sillä erolla, että ABB on yksi ainoa ihminen, kun taas nuo muut ovat olleet kymmenien, ehkä satojen, ihmisten organisaatioita, ja niillä on myötämieliset tahot rahoittajina, kouluttajina ja tukijoina.
Edes Irgun - ja juutalaiset ovat tunnetusti fiksuja ihmisiä - ei osannut toteuttaa yhtä täydellisesti suunniteltua iskua, ja King David -hotellin räjäytystä 1947 pidetään sentään terrorismin malliesimerkkinä. Samalla tuli myös osoitettua, että kristittyä terrorismia on olemassa.
Ruukinmatruunan worst case -skenaario kävi toteen. Anders Behring Breivikin tarkoituksena on todellakin ollut sytyttää sisällissota. Se käy ilmi hänen manifestistaan. Ja hänen manifestinsa lukeminen sekä vahvistaan ruukinmatruunan aiemmat arvelut että myös valottaa aivan uusia näkökulmia tähän tragediaan - näkökulmia, jotka ovat vielä paljon hirveämpiä kuin mitä ruukinmatruuna arveli.
Breivik on todella elänyt kuten hän on opettanut. Tuo terrori-isku onnistui täydellisesti. Hänen Sun Tzulta lainaamansa toteamus Sota on petosta oli tämän iskun modus operandi. Harhautus, vastustajan voimien vetäminen muualle, naamioituminen virkavallan edustajaksi, luottamuksen herättäminen uhreissa, heidän henkisen varotasonsa romauttaminen ja sen jälkeen äkki-isku - ja isku juuri kaikkein heikoimpia uhreja, lapsia, vastaan - on suoraan hänen manifestistaan. Hän on selittänyt siinä, miten se tehdään! Hän on selittänyt manifestissaan myös, miten selvitään väijytyksestä, miten harhautetaan poliisia, miten harhautetaan läheisiä ja sukulaisia, miten harhautetaan muita sidosryhmiä, miten valmistetaan räjähteitä - ja nalleja, ja miten valmistaudutaan iskuun niin ideologisesti, henkisesti, hengellisesti kuin fyysisestikin. Aiheuttaakseen maksimaalisen määrän tuhoa, hän oli käyttänyt dumdum-luoteja. Yksi kuolleista oli saaren poliisi, joka ei ollut osannut epäillä mitään; Breivik oli soittanut etukäteen saarelle, ja ilmoittanut, että sinne saapuu toinen poliisin edustaja. Kun saaren ainoa aseistettu turvamies oli eliminoitu, puolustuskyvyttömien lasten brutaali murhaaminen oli liiankin helppoa.
Breivikin tarkoituksena on todellakin ollut jäädä iskunsa jälkeen kiinni ja hengissä. Häntä ei nirtsittykään, kuten ruukinmatruuna oletti tänään tapahtuvaksi. Hän on antanut tänään lausunnon, hän tietää tekonsa ja sen seuraukset eikä hän kadu yhtään mitään - ja hän kertoi suunnitelleensa iskua vuosikausia. Oheinen snipetti manifestista kertoo oikeastaan kaiken.
Nuo sanat ...ja aivan ensimmäisenä isketään oman puolen pettureita vastaan... kaikuvat ruukinmatruunan korvissa. Breivik on tehnyt kulttuurimarxismista täsmälleen samat johtopäätökset kuin ruukinmatruunakin, mutta hän lähti pahuuden ja väkivallan tielle, kun taas ruukinmatruuna sitoutuu loppuun asti demokratiaan ja sen pelisääntöihin. Hän iski sosialidemokraatteja vastaan, sillä sosialidemokraatit ovat Norjassa monikulttuurin ja maahanmuuton - ja kulttuurimarxismin - näkyvin ilmenemä Norjassa. Isku oli tähdätty ennen kaikkea demokratiaa vastaan, sillä Breivik näkee demokratian vain kulttuurimarxismin vesurina. Breivik löi, ei vain kaksi, vaan kolme kärpästä yhdellä iskulla. Yhtäältä näin saatiin likvidoitua valtava määrä tulevia demariajattelijoita ja -päättäjiä ennenkuin he ehtivät kasvaa aikuisiksi ja päästä päättäviin asemiin; ja samalla tuolla iskulla demoralisoitiin ja lamaannutettiin valtava määrä nykyisiä demaripäättäjiä - monet tapetuista olivat heidän omia lapsiaan. Ja kolmaalta isku kohdistui monikulttuuriin itsensä ja siihen instanssiin, mikä on voimakkaimmin ollut Norjan islamisaation takana ja sen tukena. Ruukinmatruuna ennustaa, että Norjan sosialidemokraattinen puolue on nyt täysin hajalla ja demoralisoitunut. Se ei ole tottunut väkivaltaan, ja tuo isku oli täysi shokki.
Mutta samalla se oli sellainen signaali, jonka islamistit taatusti huomaavat. Signaali oli selkeä: katsokaa, me kristityt terroristit olemme paljon älykkäämpiä kuin te, me kykenemme yksilöinämme isompiin iskuihin kuin te kokonaisina organisaatioina, ja koska me uskallamme iskeä tällä tavoin omia pettureitamme kohtaan, niin miettikääpä miten kovaa me kykenemme ja uskallamme iskeä teitä vastaan. Ja Breivik selittää tämän kaiken manifestissaan.
Breivik on saavuttanut pirulliset tavoitteensa täydellisesti. Nyt koko Eurooppa on emotionaalisesti sekaisin. Breivikin manifesti on levinnyt tunneissa ympäri maailmaa, ja on satavarmaa, että tuhannet, ehkä kymmenettuhannet, ihmiset ovat joko lukeneet sen tai lukemassa sitä par'aikaa. Se on todella vaarallista tekstiä väärissä käsissä, ja se on todella kamalaa luettavaa.
Mitä tämän jälkeen? Breivikiä ei enää tämän kaiken jälkeen voidan kompromettoida pienimunaiseksi luuseriksi tai sekopäiseksi hulluksi, sillä hän on päässyt jo antamaan lausuntonsa ja hänen manifestinsa on levinnyt kaikkialle. Nyt kaikki riippuu kolmesta asiasta, ja ne ovat 1) Breivikin verkottuneisuus 2) muslimien reaktio asiaan ja 3) äärivasemmiston reaktio asiaan.
Kohta 1) on vaikea. Breivik on ollut täydellinen kameleontti, ja hän on elänyt, paitsi kaksoiselämää, lähinnä kolmoiselämää. Hänellä on ollut "arkiminä", hänellä on ollut "internet-minä" - ja hänellä on ollut "sotilasminä". Breivik kuvaa manifestissaan tätä kolmoiselämäänsä ja miten hän on käyttänyt Internetin sosiaalisia medioita verkoston luomiseen - hänellä on valtava määrä samanhenkisiä nettituttuja ympäri Eurooppaa, ja he kaikki ovat potentiaalisia aikapommeja.
Ei ole ehkä liioiteltua väittää, että jokainen suomalainen armeijan käynyt mies on omanlaisensa potentiaalinen aikapommi. Kun sotilaskoulutus on kerran annettu, sitä on mahdotonta enää ottaa pois. Armeijan alokaskoulutus on klassista aivopesua. Siinä revitään rikki nuoren miehen "siviiliminä" ja sen tilalle luodaan "sotilasminä". Meillä jokaisella on järjestäytyneessä yhteiskunnassa siviiliminä. Sen alla on kaoottisia olosuhteita varten olemassa "apinaminä" - tai sitten apinaminä voidaan kurinalaistaa ja korvata "sotilasminällä". Ja jokaisella suomalaisella armeijan käyneellä miehellä on siviiliminän alla tuo sotilasminä - joka luiskahtaa päälle hyvin helposti, hyvin helposti jos tilanne käy vähääkään kaoottiseksi. Mutta myös kaikilla kamppailulajien harrastajilla on tuo "sotilasminä", sillä kamppailulajit vaativat valtavan kurinalaisuuden ja niiden harjoittelu muistuttaa hyvin paljon sotilaskoulutusta. Armeija ei tee vässykästä miestä, mutta se voi lykätä vässykän vässyköitymistä, ja se tekee vässykästä potentiaalisen tappajan. Suomessa lähes jokainen rikollinen on käynyt armeijan, eikä se ole ainakaan hidastanut heidän rikollisia taipumuksiaan. Asevelvollisuuden pahin kirous on siinä, että se antaa sotilaskoulutuksen sellaisille ihmisille, joiden ei ikinä sellaista pitäisi saadakaan ja jotka tulevat käyttämään sitä väärin. Toisin kuin uutisissa on aiemmin mainittu, Breivik ei ole käynyt armeijaa, mutta hän kuitenkin oli onnistunut kouluttautumaan terroristiksi ja hankkimaan tämän "sotilasminän". Ja vaarana nyt on, että Breivik antaa sellaisen signaalin, joka aktivoi armeijankäyneissä ihmisissä tuon sotilasminän. Myös Suomessa.
Onko Breivikillä niin laaja verkosto kuin hän antaa ymmärtää? On muistettava, että Breivik suoritti terrori-iskunsa äärimmäisellä tarkkuudella, suunnitelmallisuudella ja huolellisuudella, eikä hän jättänyt mitään sattuman varaan. Siksi on täysin oletettavaa, että hänellä on juuri sellainen internet-verkosto kuin hän antaa ymmärtää - ja se on todella vaarallista. Kristillinen terrorismi on potentiaalisesti paljon vaarallisempaa kuin islamilainen, sillä kristityt ovat paljon muslimeja älykkäämpiä, organisoitumiskykyisempiä, taitavampia, kärsivällisempiä ja kurinalaisempia. Kristityt terroristit ovat tässä täysin verrattavissa juutalaisiin terroristeihin, kuten Irguniin tai Sternin jengiin.
Kohta 2) puolestaan riippuu siitä, millaisia höyrypäisiä Pavlovin koiria islamistit ovat. Jos he ymmärtävät signaalin oikein, he ovat nyt pitkän aikaa ihan hiljaa - tuo signaali oli kuitenkin sellaista kieltä, jota he ymmärtävät. Jos he ymmärtävät signaalin väärin, he vastaavat väkivallalla ja pian alkavat kirkot fleggaamaan ja parrat pärisemään. Ja se on juuri se merkki, jota Breivikin verkosto odottaa. Breivikillä on taatusti satoja, ehkä tuhansia, hengenheimolaisia Norjassa. Entä sitten ympäri Eurooppaa? Heitä on taatusti valtava määrä - myös Suomessakin, sillä meilläkin on oma riesamme äärinationalisteista. Sen jälkeen on helvetti irti koko Euroopassa - juuri täsmälleen kuten Breivik on tarkoittanut. Ja vielä on 2500 kg ammoniumnitraattia kateissa. Se löytyy todennäköisesti sieltä kuuluisasta "jemma"-nimisestä kätköpaikasta.
Breivikin manifesti ei vetoa maltillisiin konservatiiveihin. He osaavat erottaa faktat agendasta ja tietävät, kuinka tuhoisaa aseellinen aggressio on. Mutta sensijaan tuo manifesti on tähdätty toiselle kohderyhmälle, ja se kohderyhmä ovat vihaiset nuoret miehet. Vapaa seksuaalisuus ei ole luonut hedonistista onnelaa. Päinvastoin, se on jättänyt valtavan määrän miehiä kokonaan ilman partneria, ja yleensä naisettomiksi jäävät ne kaikkein kivoimmat, älykkäimmät, rauhallisimmat ja mukavimmat miehet. Ja naisettomalla miehellä ei ole mitään menetettävää - he ovat jo valmiiksi kaikkien halveksimia. He ovat länsimaissa täsmälleen samanlainen räjähdyspanos kuin islamilaisessakin maailmassa. Miehet, jotka ovat riittävän älykkäitä tajuamaan, mistä on kyse, ja riittävän epätoivoisia tai uhkarohkeita toimimaan; ja Breivikin esimerkki osoitti, mihin hirveyksiin yksi ainoa mies kykenee, kun hän on kärsivällinen, määrätietoinen ja suunnitelmallinen.
Kohta 3) on loose cannon. Äärivasemmisto ja vasemmistoterrori on ikäänkuin nationalistisen vastineensa peilikuva. Anarko-Markoja on paljon, mutta he ovat pääsääntöisesti pelkkiä nulikoita. Jos Warhammerin örkit ovat irvikuva brittiläisistä jalkapallohuligaaneista, niin goblinit ovat anarkisteja. Anarko-Markot ovat älykkäitä, mutta he yksinkertaisesti eivät vain osaa. He turvautuvat näpertelyyn, kuten paikkojen sotkemiseen, rikkomiseen, mölyämiseen ja palopommi-iskuihin. He eivät ole kurinalaisia eivätkä kykene koordinoituihin iskuihin. Heillä ei ole tuota "sotilasminää", sillä vain aniharva vasemmistoterroristi on käynyt armeijan. Heillä on vain tuo "apinaminä". Ja siksi he ovat täysin arvaamattomia. Jos vasurit nyt reagoivat asiaan väkivallalla tai meluamalla, se on täsmälleen samanlainen signaali tuolle Breivikin verkostolle kuin kirkon polttaminen. Helvetti on silloin samalla tavoin irti, sillä Breivikin hengenheimolaiset iskevät taatusti takaisin. Ja he tekevät sen mielellään, sillä he näkevät jauhonaamavasurit oman puolen pettureina.
Internetin sosiaalinen media on todella kaksiteräinen miekka. Toisaalta sen kautta voi luoda valtavan määrän ihmissuhteita ja tuttavuuksia ja verkostoitua, mutta kaikkea, mitä voi käyttää oikein, voi käyttää väärinkin. Ja internetin sosiaalinen media - mukaanlukien Multi-User Dungeonit eli nettiroolipelit - antavat siihen valtavan mahdollisuuden. Breivikille World of Warcraft on palvellut kolmea tarkoitusta. Ensinnäkin se on ollut hänelle mielikuvaharjoittelua - hän on raa'istanut itseään wowaamalla. Toiseksi se on ollut hänelle keino luoda sosiaalinen verkosto ja levittää aatteitaan ja ideologiaansa. Kolmanneksi se on ollut harhautus - hän on tietoisesti antanut itsestään harmittoman ja saamattoman mielikuvan. Tuo kaikki on selitetty hänen manifestissaan!
Mutta Anders Behring Breivik on silti rikollinen. Hän on murhaaja. Hän on terroristi ja moninkertainen murhaaja, ja hän on ansainnut ankarimman rangaistuksen, minkä Norjan rikoslaki sallii.
Ruukinmatruuna pitää tämän jälkeen äärinationalisteja paljon vaarallisempana uhkana Suomen demokratialle ja lailliselle oikeusjärjestykselle kuin islamilaista terroria tai vasemmistoterroristeja. He antoivat juuri demonstraation siitä, mihin he todella kykenevät. Äärinationalisteja on paljon vähemmän kuin islamisteja tai äärivasemmistolaisia, mutta heillä on laadullinen ylivoima. He ovat keskimäärin vanhempia ja henkisesti kypsempiä kuin Anarko-Markot, ja toisin kuin vasurit, he pääsääntöisesti ovat käyneet armeijan, ovat saaneet sotilaskoulutusta ja ovat hyvin kurinalaisia ja organisoitumiskykyisiä. Juuri se tekee heistä vaarallisia.
Ruukinmatruuna sanoutuu irti kaikesta aggressiosta ja sitoutuu sekä Suomen lailliseen yhteiskuntajärjestykseen että demokratiaan. Ja kaikkein karmeimman karhunpalveluksen Breivik on tehnyt juurikin meille ns. kunnon kansalaisille - lainkuuliaisille konservatiivisille yksityisajattelijoille, jotka kammoavat väkivaltaa ja terroria. Jo silloin kun Takkirauta aloitti blogosfäärissä, ruukinmatruuna sanoutui irti kaikesta politiikasta ja aatteellisuudesta, ja hän pysyy sanojensa takana - hän ei ikinä tule menemään mukaan politiikkaan.
Kaikkein surullisin ilmiö on havaittavissa tänään keskustelupalstoilla - AP—Areenalla, Kauppalehden keskustelupalstalla, Kansakunnan Vessanseinällä, Iltalehden palstalla. Siellä nimittäin on alkanut tulla ensimmäisiä terrori-iskulle sympateettisia ja apologeettisia kannanottoja. Jotkut sairaat mielet aivan oikeasti ovat sympanneet tätä iskua - todennäköisesti tuon manifestin takia, sillä Breivik selittää siinä motiivinsa ja tarkoitusperänsä selkeästi. Ellei nuivuuteen liity voimakas rakkaus isänmaata, väkivallattomuutta ja demokratiaa kohtaan sekä tolkullisuus, on vaara, että Breivikin manifesti tempaa mukaansa sen halla-aholaisuuden hännän ja kaikkein katkeroituneimmat, aggressiivisimmat ja kunnianhimoisimmat ainekset mukaansa. Silloin meillä on helvetti irti - ja täsmälleen samalla tavoin kaikki sisällissodan ainekset kuin silloin aikoinaan kun torppari alkoi lukemaan Marxia.
Ainoa tapa todella ymmärtää tämä kaikki on lähteä siitä ajatuksesta, että hyvyyttä ja pahuutta todella on olemassa ja että ne eivät ole relativistisia vaan absoluutteja käsitteitä. Ja tässä katsannossa Anders Behring Breivik edustaa pahuutta. Hänen tekonsa ei ole suhteellisesti väärä eikä suhteellisesti oikea missään viitekehyksessä, vaan se on yksiselitteisesti pahuutta. Se edustaa täsmälleen samaa pahuutta kuin ne asiat, joita vastaan se sanoo taistelevansa eli kulttuurimarxismi ja islamisaatio. Mikä tahansa kamppailu ilman myötätuntoa ja kunnioitusta on pahuutta. Jos me alamme relativisoimaan hyvän ja pahan, on vaarana se, että Anders Behring Breivik alkaa saada samalla tavoin ymmärrystä ja jopa hyväksyntää kuin Pekka-Eric Auvinen tai Matti Saari. Tai sitten perverssiä ihailua samaan tapaan kuin Che Guevara. Che Guevaraa ei ole demonisoitu eikä häntä ole merkitty pahuuden edustajaksi; siksi hän on monille sankari. Ja ilman hyvyyden ja pahuuden käsitteitä on vaara, että Breivikistä tulee samalla tavoin sankari.
Sekä kulttuurimarxismi että islamisaatio ovat länsimaisen sivistyksen vihollisia. Mutta niitä vastaan ei taistella väkivallalla. Se taistelu käydään ihmismielissä ja meidän jokaisen sydämessämme, ja se on meidän jokaisen velvollisuus. Anders Behring Breivik valitsi pahuuden ja kärsiköön sen seuraukset.

I’ve spent a total of 9 years of my life working on this project. The first five years were spent studying and creating a financial base, and the last three years was spent working full time with research, compilation and writing. Creating this compendium has personally cost me a total of 317 000 Euros (130 000 Euros spent from my own pocket and 187 500 Euros for loss of income during three years). All that, however, is barely noticeable compared to the sacrifices made in relation to the distribution of this book, the actual marketing operation;)Ruukinmatruunaa on syytetty foliopipoilusta ja salaliittoteorioista, mutta salaliittoja on olemassa - ja samoin on olemassa yksittäisiä, älykkäitä, kärsivällisiä, määrätietoisia, tarmokkaita ja pirullisia mastermindejä, jotka ovat yksinään vaarallisempia kuin kokonainen terroristiorganisaatio. Ernst Stavro Blofeldfin takana oli reaalimaailmassa Otto Skorzeny - joka oli paljon pirullisempi tapaus kuin mihin Ian Fleming kuvitelmissaan kykeni.

Hiljainen hetki Norjan kuolonuhrien muistoksi
Ruukinmatruuna ajaa tänään masuunin alas Norjan joukkomurhan uhrien muistoksi.
Hiljaisuus alkaa aamukymmeneltä (1000) ja päättyy iltakahdeksalta (2000). Siinä välissä ruukinmatruuna pitää taukoa. Ruukinmatruuna pyytää kaikkia lukijoitaan muistamaan Norjan kuolonuhreja tänään jollakin kauniilla eleellä.
Tänään olemme kaikki norjalaisia.

Raskasmetallipäästö
Saturday, July 23, 2011
Uusi jäsen 27:n kerhossa
Eivätkä ne surulliset uutiset tähän lopu. Amy Winehouse on liittynyt 27:n kerhoon.
Amy Winehouse oli 2000-luvun Janis Joplin - hän eli aivan yhtä itsetuhoisesti ja yhtä sielukkaasti. Hänen huume- ja alkoholiongelmansa oli tiedossa, ja lahjakkuuden sekä herkkyyden kääntöpuoli on niin kovin, kovin usein itsetuhoisuus.
Jimi Hendrix, Jim Morrison, Janis Joplin, Kurt Cobain, Amy Winehouse... lista on loputon. Mutta toivotaan parempaa tuuria sitten seuraavassa jälleensyntymässä.

Kuonaa
Viikinki irti, osa III
Ruukinmatruunan oma henkilökohtainen järkytys tapahtuneesta alkaa asettua. Päivä on ollut muutoinkin myrskyinen (yksi salama osui kotipihaan), emme ole päässeet merelle ja olemme viettäneet päivää perheen kanssa sisällä.
Mutta asiaan. Ruukinmatruunan hyvin pienet aivot raksuttavat yhä edelleen, ja ne yrittävät laskea ykkösiä yhteen. Oslon terroristista, Anders Behring Breivikistä, liikkuu Netissä ristiriitaisia tietoja. Hänet on leimattu sekä miljonääriksi että mammanpojaksi, akateemikoksi ja dropoutiksi, yksinäiseksi sudeksi ja nuorisoaktiiviksi, uusnatsiksi ja libertaristiksi, kiihkokristityksi ja kansallismieliseksi, you name it. Varmaa on ainoastaan se, että hänen kirjoittamistaan teksteistä jää kuva päättäväisestä, älykkäästä, yritteliäästä ja tarmokkaasta ihmisestä, jolla on ollut selkeät mielipiteet ja selkeät tavoitteet. Ne eivät ole tyhmän ihmisen, fanaatikon eivätkä tyypillisen vatipään tekstejä.
Mutta ikävä kyllä nuo mitkään eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia, ja jälleen kerran on erittäin mahdollista, että totuus on vielä tarua ihmeellisempää. Varmaa on ainoastaan se, että hän on toiminut yksityisyrittäjänä - joka on tunnetusti win big - lose big -ala, ja jossa voi saada turpiinsa todella pahasti jos epäonnistuu, eikä ole lainkaan mahdotonta, että hän on voinut joutua taloudellisten vaikeuksien takia muuttamaan takaisin lapsuudenkotiinsa. Varmaa on myös se, että hänellä on ollut hyvin laaja yleissivistys, hän on osannut jäsennellä asioita ja hän on kyennyt näkemään syy-seuraussuhteita ja kokonaisuuksia.
Mutta hän on silti rikollinen.
Nuo ominaisuudet - älykkyys, sivistyneisyys, päättäväisyys, yritteliäisyys ja tarmo - voivat viedä ihmisen pitkälle elämässä, mutta ne voivat luoda myös paljon pahuutta. Morgoth oli yksi valarsta. Sauron oli maia. Missä lahjakkuus on suurinta, siellä myös lankeemus on kammottavin.
Ruukinmatruuna on miettinyt jälleen sitä worst case -skenaariota. Jos oletamme, että taustalla ei ole mitään henkilökohtaista tai perheeseen osunutta ikävää mamu-kokemusta, niin mikä saa tällaisen ihmisen flippaamaan? Ja juuri se, että hänen teksteistään ei loista misantropia eikä fanatismi, pelottaa.
Olisi niin helppoa ottaa se poltinrauta ja iskeä leima "sekopää". Mutta se on kovin inhimillinen reaktio. Worst case -skenaario on se, että Anders Behring Breivik on toiminut rationaalisesti, harkitusti ja suunnitelmallisen agendan mukaan. Ja jäljet pelottavat.
Jos Oslon pommiräjähdys oli, kuten ruukinmatruuna epäilee, pelkkä harhautus, se on toiminut sataprosenttisesti. Breivik onnistui pomminsa kanssa siinä, missä japanilaiset epäonnistuivat Aleuteilla - harhauttamaan poliisin ja vetämään poliisin resurssit pois itse tapahtumapaikalta, Midwayn... ei kun siis Utöyan saarelta. Tällä kertaa mistään ei tullut viestiä "Kohteessa on juomavesipula", sillä on paljon helpompaa seurata kokonaisen laivaston kuin yksittäisen ihmisen tekemisiä. Pelottavinta asiassa on se, miten täydellisesti suunniteltu tuo juttu oli. Ruukinmatruuna on satavarma, että Breivikillä on agenda.
Mikä sitten Breivikin agenda oli? Ruukinmatruunan teoriana on, että Breivikin agendana on ollut antaa Norjan sosialidemokraattiselle puolueelle halvaannuttava isku - teurastamalla tulevat demarijohtajat ja -päättäjät ja samalla demoralisoimalla sosialidemokraattisen puolueen nykyjohto surmaamalla heidän lapsensa. Kyllä, yksi ainoa ihminen voi tuhota kokonaisen puolueen, ja pääministeri Jens Stoltenbergin toteamus, että hän tunsi lukuisia uhreista, ilmaisee että leirillä oli mukana päättäjien lapsia - siis tulevia demaripäättäjiä.
Ruukinmatruuna haluaa muistuttaa, että kaikessa brutaaliudessaan ja julmuudessaan väkivalta on yksi poliittisen vaikuttamisen keino siinä missä äänestäminenkin - tämä siis ei ole kannanotto vaan toteamus. Ehkä se samalla kertoo ihmisen perimmäisestä pahuudesta olennaisen. Ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Suomessakin tunnetaan poliittiset murhat - Bobrikov, Soisalon-Soininen, Ritavuori.
Vaika Norjan sosialidemokraatit nyt julistavat, etteivät he anna provokaatioiden masentaa itseään eivätkä anna milliäkään periksi, ruukinmatruunalla on paha kutina, että sosialidemokraatit ovat demoralisoituneet nyt täysin. He eivät ole tottuneita väkivaltaan - varsinkaan poliittiseen väkivaltaan. He eivät ole mitään kommunisteja tai natseja, joiden agendaan väkivalta kuuluu. Ja omien lasten teurastaminen tuolla tavoin täytyy olla todella demoralisoivaa. Koulukiusaaminen, perheväkivalta, raiskaus, vahingonteko, ahdistaminen - kaikki nuo tilanteet, joissa ihminen todella tulee pelon kanssa sinuksi, jättävät ihmiseen jälkensä ja demoralisoivat ihmisen sisältä - jo pelkästään tällaisen väkivallan näkeminen voi olla tuhoisaa, puhumattakaan sitten sen uhriksi joutumisesta, ja sosialidemokraatit ovat nyt joutuneet näkemään pelon. Seuraavissa vaaleissa 2013 demarit todennäköisesti tulevat kärsimään rökäletappion. Ihmisen perimmäinen pahuus ei käy missään niin hyvin selväksi kuin tämänkaltaisessa terrorissa, sillä toisin kuin yleensä väitetään, väkivalta todella toimii ja se todella hyvin usein ratkaisee asioita. Fyysinen väkivalta on vain yksi vaikuttamisen keino muiden joukossa.
Breivik on toiminut todella kylmäverisesti, laskelmoivasti ja tunteettomasti. Hän oli ampunut lapsia lähietäisyydeltä - ja heitellyt kivillä maassa makaavia lapsia vain saadakseen selville, olivatko nämä todella kuolleita vai eivät. Ja teloittanut ne, jotka ovat vain näytelleet kuollutta.
Karmeinta asiassa on se, että hän on etukäteen saattanut suunnitella attentaattia vuosikausia. Hän on tiennyt varsin hyvin mihin iskeä, hänellä on ollut paikallistuntemusta, hän on käynyt etukäteen tutustumassa paikkoihin. Ja hänen on täytynyt tietää, että Utöya on surmanloukku, jos uhrit ovat puolustuskyvyttömiä eikä heillä itsellään ole aseita. Hänellä oli poliisin univormu, poliisin henkilökortti ja poliisin ase. Hän oli ensin kutsunut leiriläiset koolle. Leirillä oli ollut edellispäivänä larppi, jossa oli leikitty Gazaa ja sen miehitystä, ja tuomittu Israel ja sen edesottamukset. Monet lapset olivat kuvitelleet, että ammuskelu liittyy tähän larppiin...
Breivik oli voittanut puoli tuntia aikaa - siinä ajassa ehtii saada paljon pahaa aikaan, ja hän oli päässyt ammuskelemaan esteettä. Poliisi pääsi paikalle vasta kaksi tuntia tuon puolituntisen jälkeen. Breivik oli ammuskellut kiikarikiväärillä lapsia, jotka olivat yrittäneet uiden paeta saarelta.
Onko Breivik psykopaatti? Ehkä. Se olisi se pienemmän riesan tie. Mutta surullisempi vaihtoehto on, että hän on yksinkertaisesti ihminen, joka on turhautunut siihen, ettei hänen ääntään ole kuultu. Monet islam-kriittiset tahot ovat varoittaneet, että jos maahanmuuton ja ennenkaikkea islamilaisen maahanmuuton epäkohdista ei keskustella ja niille tehdä jotain, vaarana on että jostain tulee joku lunaatikko joka tarttuu väkivaltaan. Ja tällainen lunaatikko sitten tuli eilen - kuin salama kirkkaalta taivaalta - ja teki islam-kriitikkojen naurettavasta pelotteluskenaariosta todellisuutta.
Uhrit - tällä hetkellä 85 kuollutta - siis olivat demareita ja heidän lapsiaan - isku oli tähdätty nimenomaan Norjan sosialidemokraattista puoluetta, siis pääministeripuoluetta, vastaan. Mutta leirillä oli ollut demarien ohella myös AUF:n eli Työväestön Nuorisorintaman ja muiden vasemmistopuolueiden lapsia; se oli ollut eräänlainen vasemmiston yhteisleiri.
Breivik on onnistunut sekoittamaan pakan täysin. Internetin keskustelufoorumit ovat sekaisin. Tiettävästi Homma-foorumia vastaan on tehty DOS-hyökkäys. AP-areenalla ihmiset ovat rikki ja sekaisin. Kauppalehdessä sama juttu. Iltalehden keskustelupalsta on täynnä vihakirjoituksia. Ihmiset ovat reagoineet tunteella, vihalla ja raivolla. Ruukinmatruuna on itse yrittänyt meditoida negatiiviset tunteet, siis inhon, vihan, kuvotuksen ja raivon, pois ja ajatella kirkkaasti. Ja se on hirvittävän vaikeaa!
Worst case -skenaarioon liittyy olettamus, että Breivikillä on ollut tarkoituksena aloittaa sisällissota. Breivikin isku on ollut ehkä eräänlainen perverssi henkilökohtainen reconquista. Tiedämme, että hän on ollut syntyperäinen, paljasjalkainen oslolainen, ja tiedämme, että Oslossa monikulttuuri-ideologia on paikoin riistäytynyt käsistä - mukaanlukien norjalaistyttöihin kohdistuva väkivalta ja no-go-alueet, ja tiedämme, mihin kotiseuturakkaus voi viedä. The Pretenders ja Chrissie Hynde saivat vihat niskaansa laulusta My City Was Gone, joka käsitteli Hynden kotikaupunkia, Ohion Akronia. Ja tiedämme, että Aksel Sandemose oli norjalainen, ja miten Jante-laki kuvaa norjalaista sielunmaisemaa. Kun sitten tiedämme, miten räjähdysherkkää väkeä muslimit ovat, ja kun tiedämme, että surmansa saaneiden joukossa on ollut islamilaisia maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan, niin kostoiskut ovat liki varmoja - koska terroristia kuvataan kiihkokristityksi, niin ruukinmatruuna on satavarma, että Norjassa ensi viikolla palaa yksi tai useampi kirkko. Tämän jälkeen all bets are off - kostoiskua voi seurata vasta-kostoisku. Jonka jälkeen juttu riistäytyy käsistä. Norjassa on satoja, mahdollisesti tuhansia, samanlaisia lunaatikkoja, jotka ovat selväjärkisiä ja kärsivällisiä eivätkä kärsi harhoista. Jos kymmenenkin heistä kykenee samanlaiseen suunnitelmallisuuteen, määrätietoisuuteen ja julmuuteen, tulos on todella hirvittävä. Ja ikävä kyllä ihonväri on univormu, josta ei voi kieltäytyä ja jota ei voi riisua pois - sitä voi vain paeta.
Ruukinmatruuna seuraa tilannetta. Varmaa on, että Skandinavia ei enää ole se onnela eikä lintukoto, mitä se oli 1980-luvulla. Jos Breivikin tarkoituksena on ollut provosoida, hänen provokaationsa on onnistunut täydellisesti.
Mutta älkäämme provosoituko. Sytyttäkäämme tänä iltana kynttilä Norjan kuolonuhrien muistolle. Tämä ele osoittaa, että me välitämme.

Viikinki irti, osa II
Sauhu Oslon tragedian yllä alkaa laskeutua, tekijäksi on varmistunut han-norjalainen Anders Behring Breivik, lopulliseksi ruumissaldoksi alkaa vakiutua 91 (7 räjähdyksessä ja 84 Utöyassa) ja ruukinmatruunan kuumeisesti raksuttavat aivot pohtivat, että miksi ja mitä tämän jälkeen. Teko oli pirullisesti suunniteltu, ja jamppa todella tiesi, mitä oli tekemässä. Yksi ainoa jauhoanaama onnistui siinä, mihin kokonainen islamistiterroristiorganisaatio ei kyennyt.
Anders Behring Breivik osoitti julmaa suunnitelmallisuutta teossaan, ja hänen suunnitelmissaan oli myös jäädä kiinni - hän ei ollut suunnitellut pakoa, eikä hän myöskään ampunut itseään, kuten pimahtaneilla jannuilla ja flipanneilla luusereilla on tapana. Kyseessä ei siis ollut amok, vaan suunniteltu terroriteko, jolla on agenda.
Ja jälleen kerran mietityttää. Kaveri on laskelmoinut, että miten käy jos ja kun jää kiinni. Norjassa ei ole kuolemanrangaistusta eikä elinkautista - pisin rangaistus on 21 vee. Kun hän jää kiinni, hänellä on kaksi mahdollisuutta. Joko hänestä päästetään ilmat pihalle ennen oikeudenkäyntiä, tai hän selviää oikeudenkäyntiin saakka. Jos hänet tapetaan ennen oikeudenkäyntiä, niin hän kuolee aatteensa marttyyrina, ja saa sädekehän - toki hänet demonisoidaan ja kompromettoidaan samaan tapaan kuin natsit, mutta hänelle taatusti löytyy Netistä fanittajia, ikävä kyllä. Mutta jos hän jostain ihmeen kaupalla selviää hengissä oikeudenkäyntiin saakka, hän tulee antamaan hyvin selkeän, hyvin seikkaperäisen ja hyvin detaljoidun lauselman teostaan - ja mahdollisesti hän tulee kannustamaan toisia samanlaisiin vatipäisyyksiin. Ja vankilassa hänestä tulee jonkinasteinen julkkis. Kaikenkaikkiaan pirullinen win-win -skenaario.
Mutta on toki pieni mahdollisuus, että kaikki menee pieleen. Nimittäin vankimielisairaala - on häviävän pieni mahdollisuus, että hänet todetaan syyntakeettomaksi Sanna Sillanpään tavoin ja että hänet pannaan valtionsairaalaan, mutta sen varaan ei kannata laskea. Mutta onneksi tässä maailmassa myös tuonkaltaisilla pirullisilla suunnitelmilla on taipumus ottaa takapotkua.
Miksi hän iski lapsia - kaikkein heikoimpia - vastaan? On julkinen salaisuus, että sosialidemokraatit ovat Skandinaviassa se puolue, joka on saanut eniten aikaan. Niin hyvässä kuin pahassakin - ja demarit ovat rakentaneet sekä hyvinvointivaltion että kaikkein innokkaimmin olleet ajamassa monikulttuurisuutta, lainkaan ymmärtämättä, mihin se voi johtaa epäonnistuessaan. Kesäleiri oli nimenomaan sosialidemokraattistille lapsille ja varhaisnuorille. Ja Norjassakin nimenomaan demarit ovat olleet hyvin voimakkaasti maahanmuuton takana ja monikulttuurisuutta ajamassa. Mutta samalla sosialidemokraatit tällaisena "yleishyvän" puolueena ovat myös kaikkein rajuimmin vihan kohteena - niin äärioikealta kuin äärivasemmaltakin. He ovat jatkuvasti libertaristien hampaissa, ja mikään ei yhdistä natseja ja kommunisteja niin paljoa kuin viha sosialidemokraatteja kohtaan.
Anders Behring Breivik on syntyperäinen oslolainen, ja juuri Oslossa monikulttuuri-ideologia on aiheuttanut myös eniten vahinkoa - jotkut kaupunginosat ovat läpeensä islamisoituneet, ja pahat kielet kertovat, että siellä on paikkoja, joissa viiksun ei ole hyvä näyttää naamaansa. Onko taustalla ollut katkeroituminen - ja viha juuri tämän kaiken alkuunpanijoita, sosialidemokraatteja kohtaan? Jos on ollut, niin isku oli todella isku kiepään paikkaan. Kaveri on ollut kaikilla mittareilla hyväosainen - akateeminen loppututkinto, oma yritys, kuuluu vapaamuurareihin, älykäs, eikä hänellä pitäisi olla mitään syytä tällaisiin tempauksiin. Ruukinmatruunalle tulee mieleen motiiveina sekä syvä pahuus että syvä viha. Jos hänen tarkoituksenaan oli antaa jonkinlainen julkilausuma siitä, että "me yhteiskunnan tukipilarit emme enää kertakaikkiaan siedä tätä pööbelin ideologiaa" (vrt. Eugen Schauman ja Nikolai Bobrikovin murha - Bobrikov oli kunnostautunut nimenomaan kaikkein köyhimpien suomalaisten aseman ajamisessa), niin hän on kertakaikkiaan nyt lyönyt vyön alle.
Demarit eivät ole tottuneita väkivaltaan. Sosialidemokraatit ovat kautta aikojen luottaneet juuri joukkovoimaan, tolkkuun ja pasifismiin ja siihen, että hyvää ei vastusteta väkivallalla. Demarit ovat eläneet hyvin suojattua elämää, ja tuo terrori-isku merkitsee, että he joutuvat kohtaamaan omakohtaisesti terrorin, pelon, väkivallan ja kuoleman. Monille demareille tuo isku tulee varmasti merkitsemään täydellistä demoralisaatiota. Toisia se tulee lujittamaan entistä vahvemmiksi aatteessaan.
On varmaa, että nyt Norjassa demarit ja heitä lähellä ovat tahot tulevat olemaan pitkän aikaa hyvin hiljaa ja varpaillaan, ja on varmaa, että monikulttuuri-ideologian kanssa tullaan nyt olemaan hyvin varovaisia. Mutta samalla myös maltillinen kritiikki on kärsinyt hirvittävän takaiskun. Tämä isku tulee aiheuttamaan kaikkein eniten vahinkoa maltillisille konservatiiveille ja tolkulliselle oppositiolle, sillä heidät leimataan nyt tämän tapauksen takia terroristeiksi. Nähtäväksi jää myös islamistien reaktio asiaan. Pärisyttävätkö he partaa - vai oliko tuo isku sellainen ei-toivottu signaali, johon he eivät olleet varautuneet. Varmuudella tuo isku on herättänyt pelkoa ja kauhua sosialidemokraateissa, typertymistä islamisteissa ja inhoa sekä vastenmielisyyttä maltillisessa oppositiossa. Maahanmuuttokriittinen Gates of Vienna -blogi on tuominnut iskun selväsanaisesti ja sanoutuu siitä irti.
Kysymyksiä ilman vastauksia. Ne selviävät - jos selviävät - mikäli Anders Behring Breivik selviää hengissä oikeudenkäyntiin saakka. Ruukinmatruuna sanoo jos, sillä hän on liki satavarma, että hänet tapetaan sitä ennen. Jos joku poliisi ei itse käy häntä tappamassa, niin joku poliisi varmasti katsoo toisaalle, kun antifasistit hyökkäävät häntä kuljettavan vankienkuljetusauton kimppuun ja lynkkaavat hänet.
Mutta jäämme odottamaan että mitä tämän jälkeen.

Cowper-uunit kuumina
Viikinki irti
Oslon tilanne alkaa selkiytyä. Kyseessä ei ole sittenkään islamilainen terrori, vaan aivan puhdas norjalaiskansallinen vihaprovokaatio.
Terrori-isku ja Utöyan ammuskelu ilmeisesti liittyvät toisiinsa, ja takana on kaikesta päätellen yksi mies. Ammuskelusta on pidätetty syntyperäinen oslolainen Anders Behring Breivik, 32. Miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa, mutta hän on ollut aktiivinen erilaisissa viharyhmittymissä ja hänen kerrotaan olleen aktiivinen muun muassa islamin vastaisella nettisivustolla. Lisää vettä salaliittoteorioiden myllyyn antaa se, että ampuja oli vapaamuurari.
Norjan yleisradion NRK:n mukaan epäilty on käynyt armeijan, mutta hänellä ei ole sotilaallista taustaa. Miehen nimiin on Norjan TV2:n mukaan kuitenkin rekisteröity haulikko, kivääri ja pistooli.
Norjan poliisi teki yöllä kotietsinnän miehen asuntoon Oslon länsipuolella. Talon naapurit evakuoitiin.
NRK:n mukaan Breivik asui viimeiset pari kuukautta pienessä Renan kaupungissa Itä-Norjassa. Hän on pyörittänyt puutarha-alan yritystä, minkä ansiosta hän on saattanut saada käsiinsä suuria määriä typpilannoitteita, joista voi valmistaa itse myös räjähteitä. Ammuskelupaikalta Utöyan leirisaarelta löytyi autosta räjähtämättömiä räjähteitä.
Islamistiterroristiryhmittymät ovat vetäneet oman tunnustuksensa pois. Ja aivan aiheesta. Tämä terrori-isku on norjalaisen sekopään teko.
Kaupan päälle ampuja on ollut hyvin älykäs, hänellä on akateeminen loppututkinto, hän on yrittäjä ja hän on miljonääri. Hänen tekstinsä vaikuttavat tolkullisilta. Mikä saa tällaisessa miehessä naksahtamaan? Älykkyys on kaksiteräinen miekka. Toisaalta se voi nostaa ihmisen massan yläpuolelle ja menestykseen. Toisaalta se voi tehdä ihmisestä überrikollisen. Ja tällaiseen suunnitelmallisuuteen ja toteuttamiseen ei ihan damiainen kykene. Kaveri on suunnitellut tekonsa alusta loppuun ja miettinyt sen toteutuksen. Mukaanlukien sen, minkälaisen rangaistuksen hän tulee saamaan. Älykkyys ja pahuus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Terrori-isku oli kertakaikkiaan pirullisen täydellisesti suunniteltu. Pommiattentaatti oli pelkkä harhautus. Pommi-iskulla saatiin Osloon aikaiseksi kaaos ja poliisit keskittyivät siihen ja sen tutkimiseen. Utöyan isku oli se pääisku. Utoyan leiri on Norjan demarien pitkäaikainen kesäperinne, ja Anders Behring Breivik tähtäsi nimenomaan joukkomurhaan Utöyassa - ja oli lähinnä hyvää tuuria, etteivät hänen uhreikseen olisi osuneet niin Jens Stoltenberg kuin Gro Harlem Bruntland - molempien piti olla leirillä vierailemassa. Kun Oslossa oli kaaos ja poliisit olivat setvimässä pommiattentaattia, niin Anders Behring Breivik pääsi toteuttamaan massamurhaamisensa kenenkään estämättä. Hän tiesi jäävänsä kiinni, eikä edes suunnitellut pakoa tai itsemurhaa, ja hän varmasti on laskelmoinut myös sen, että jos hänet tullaan surmaamaan ennen oikeudenkäyntiä, hän kuolee aatteensa marttyyrina, ja vankilassa puolestaan hänestä tulee samanlainen julkkis kuin Varg Vikernesistä. [Mutta on yksi asia, jota hän ei ole laskelmoinut, ja se on vankimielisairaala.]
Ruukinmatruuna ennusti, että jossakin vaiheessa norjalaisissa pääsee viikinki irti, ja se on nyt päässyt. Kristinusko on norjalaisissa hyvin ohut pintasilaus, ja siellä on läpeensä pakanallinen ydin alla. Ja nyt se on päässyt pulpahtamaan esiin. Toisin kuin Suomessa, Norjassa ei ole tervettä demokraattista oppositiota, vaan siellä on vain ääriaineksia ja heillä on hyvin väkivaltainen historia.
Utöyan leiriltä on nyt raportoitu 80 kuollutta ja liki sata haavoittunutta.
Toisin kuin islamistiterroristit, tämä jamppa on todella tiennyt, mitä hän on tehnyt. Tämä isku on todella suunniteltu ja määrätietoisesti tehty, ja se on tehty suunnitelmallisuus mielessä. Isku edustaa puhtaasti määrätietoista pahuutta.
Pahuuden tekeminen on niin paljon helpompaa kun oikeasti tietää, mitä ympärillä on ja tapahtuu, ja tietää mitä on tekemässä eikä anna ideologian sokaista itseään.
Ruukinmatruunan pienessä kuupassa alkoi raksuttamaan, ja kysymykset miksi? ja kuka hyötyy? Kun tiedämme, että isku suuntautui pääministeripuoluetta - sosialidemokraatteja - vastaan ja kun tiedämme, että Norjan ulkomaalaispolitiikka on ollut varsin holtitonta - monet Oslon kaupunginosat ovat jo täysin islamisoituneet - ja kun tiedämme, että norjalaiset uusnatsit ovat jo 1990-luvulla hyökänneet kirkkoja ja pakolaiskeskuksia vastaan palopommi-iskuin, niin aivan ensimmäisenä ruukinmatruunalle tulee motiiviksi kosto - syntyperäisen oslolaisen kosto valtapuolueelle siitä, mitä on tapahtunut.
Mutta ruukinmatruunalle tulee mieleen toinenkin motiivi, ja se on aivan puhdas viha. Viha sekä islamia että valtapuoluetta kohtaan. Ajatus ja aivan ensimmäisenä isketään oman puolen pettureita kohtaan on kuin Bosnian kansanmurhaajan käsikirjasta. Isku kohdistui kaikkein arvokkaimpiin ja haavoittuvimpiin - lapsiin. Ampuja oli tiennyt, että Utöyassa oli demarien teinileiri, jossa oli 500 leiriläistä. Hän oli mennyt sinne poliisiunivormussa, tekemään "rutiinitarkastuksen" ja kutsunut nuoret koolle, jonka jälkeen hän oli aloittanut tulittamisen. Tämän jälkeen ampuja eteni nuorten keskuudessa silmittömästi ampuen. Leirikeskuksessa oli iältään 14-19-vuotiaita nuoria. Suuri osa leirin nuorista oli maahanmuuttajia tai toisen polven norjalaisia. Vielä ei ole selvinnyt, että oliko leiri tarkoitettu sosialidemokraattisten nuorten uusnorjalaisille ja maahanmuuttajajäsenille? Jos oli, niin tällöin isku oli todella julmasti suunniteltu.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa iskua on mahdotonta antaa anteeksi.
Meillä on nyt viikinki irti. Nyt voi tapahtua aivan mitä tahansa aivan mihin suuntaan tahansa.
Ruukinmatruuna tuomitsee teon ankarasti ja kannustaa lukijoitaan tuomitsemaan sen myös. Niin paljon kuin ruukinmatruuna kammoaakin islamia, tällaiset terrori-iskut ovat aivan puhtaita rikoksia ja aivan yhtä lailla terroria kuin mitkä tahansa islamistien iskutkin. Tällaiset sekopäät eivät ole yhtään islamisteja parempaa porukkaa, vaan pikemminkin vielä pahempia.
Norja on palannut tuhat vuotta ajassa taaksepäin.

Hormit tukossa
Friday, July 22, 2011
Veri on vettä sakeampaa
Sanotaan, että veri on vettä sakeampaa, millä tarkoitetaan, että suku-uskollisuus menee kaiken muun uskollisuuden ja luottamuksen edelle. Joskin vesi kastelee verta paremmin - ideologiat, uskonnot ja muut hankitut ominaisuudet luovat laajempia yhteisöjä, joskaan eivät yhtä lujia, kuin verisukulaisuus.
Mutta ruukinmatruuna itse tietää kuuluvansa sukuun.
Tämä on asia, joka oli itsestäänselvyys vielä menneinä vuosikymmeninä, mutta josta on tullut koko ajan harvinaisempaa herkkua. Perheiden hajoaminen, uusperheet, yksinhuoltajuus, lehtolapset ja muut länsimaisessa sivilisaatiossa perinteisesti ei-toivotut ilmiöt ovat sotkeneet pakkaa niin, että yhteiskunta on atomisoitunut - vahvojen perheiden ja sukujen tilalle on tullut valtava määrä täysin juurettomia, atomisoituneita ja rikkinäisiä yksilöitä, jotka eivät tiedä keitä he ovat, mistä he tulevat tai minne ovat menossa ja joiden elämän täyttää siekailematon hedonismi tässä ja nyt. Jopa "serkku" tuntuu nykypäivänä monille olevan tuntematon käsite, puhumattakaan enoista, tädeistä, sedistä, kytyistä, miniöistä, langoista tai näälistä.
Mutta ruukinmatruuna tuntee. Hän tietää kuuluvansa isänsä sukuun. Hän tietää olevansa sukunsa jäsen ja yksi oksa tässä sukupuussa, joka kaikesta päätellen on saarni. Se taipuu moneksi murtumatta. Ruukinmatruuna tuntee sekä juurensa että lehtensä.
Eräs sukulainen sanoi kerran, että sukumme on harvinaisen kovapäistä sakkia. Toinen tiesi Onni Vilkkaan - tuon legendaarisen likennöitsijän, joka ei itsekään ollut ihan niitä pehmeäluonteisimpia - sanoneen erästä sukumme jäsentä "jääräksi". Ja kolmas totesi, että meidän suvussamme sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta me putoamme aina jaloillemme. Kuten varsin hyvin tiedetään, ruukinmatruuna kuuluu paksupäiden heimoon. Ehkä siinä on puolet totta siteeksi. Suvussamme on valtava määrä matemaattis-luonnontieteellistä lahjakkuutta - insinöörejä, professoreja, tutkijoita jne, ja lähes joka perheessä on vähintään yksi yrittäjä. Vastapainona riesana on sitten taipumus skitsofreniaan. Sukumme ei ole aatelinen, mutta siellä on valtava määrä kapiaisia.
Eräänä tulevana viikonloppuna meillä on edessä sukukokous, jossa tapaamme kaikki sisarukset, serkut ja pikkuserkut ja kolmannet serkut ja jopa neljännetkin; suvun monille vanhuksille se saattaa olla viimeinen kerta tässä maailmassa tavata kaukaisempaa sukua, ja suvun nuorimmille se on uusi tilaisuus löytää paljon uusia leikkikavereita ja tuttavia. Meille muille se on tilaisuus tavata toisiamme ja jutella niitä ja näitä.
Suku luo turvaa. Vaikka sanotaan, että suku on pahin, niin verisukulaisuus on yksi varmimpia luottamuksen takeita. Samoin on sukulaisuus avioliiton kautta. Ja kuuluminen sukuun on myös varma tapa pitää avioliitto ehjänä. Sosiaalinen kontrolli pitää huolen siitä, ettei turhia ja tarpeettomia avioeroja oteta. Suvunsisäinen sosiaalinen kontrolli ja toverikuri pitää myös hedonismin kurissa. Mikä ei muuten ole nykypäivänä ihan vähäinen asia.
On julkinen salaisuus, että valtion - ja varsinkin vasemmiston - tavoitteena on aina sukujen tuhoaminen ja perheiden hävittäminen. Siksi, että täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa on helppo hallita. Yhteiskunta auttaa, tukee, tekohengittää - antaa valjaat, kuolaimet ja vielä kengittää lauloi Juice. Vasemmiston utopia on kollektiivi - juurettomista, historiattomista, tässä hetkessä hedonistisesti elävistä individilleistä koostuva lauma, jota on helppoa hallita, helppoa paimentaa ja jonka saa tottelemaan vallanpitäjien hulluimpiakin oikkuja. Ja jonka saa pidettyä köyhyydessä, ettei se ylpisty ja laiskistu. Tällainen vaaraton hoi polloi ei uhkaa vallanpitäjien asemaa.
Valtio on tyly isoveli. Siksi suku on parempi niin turvan antajana kuin yhteisönäkin.
Ja paradoksaalisesti mitä korkeammalla mikä tahansa suku tai perhe on yhteiskunnan tikapuilla, sitä lujempia perhesiteet ovat, sitä harvinaisempia ovat niin yksinhuoltajuus, avioerot kuin au-lapsetkin, sitä myöhemmin lapset hankitaan ja sitä uskollisempia puolisot ovat toisilleen. Tämän voi havaita missä tahansa yhteiskunnassa. Sama muuten toimii toisinkin päin. Kun aikoinaan Venäjän vallankumouksessa aatelisto ja porvaristo lyötiin ja ne, keitä bolševistit eivät murhanneet, ja jotka pääsivät karkuun ulkomaille, heidän asemansa ja omaisuutensa oli mennyttä. Mutta parissa-kolmessakymmenessä vuodessa useimmat olivat päässeet jaloilleen ja monet olivat jo saavuttaneet asemansa takaisin. Syy ei ole yksilöiden erinomaisuudessa, vaan siinä, että vanhoissa aatelis- ja porvarissuvuissa on totuttu pitämään yhtä. Ja sama muuten pätee juutalaisiin. Ja oikeastaan mihin tahansa aristo-, pluto-, krito- ja teknokraattisukuihin. Tuo yhden köyden vetäminen, ei suinkaan yksilöiden erinomaisuus, luo yhtenäisyyttä, jolla menetetyt asemat otetaan takaisin. Suku on kaikkein luonnollisin verkostoitumisen muoto.
Sukurakkaus luo konservatiivisuutta. Kun tuntee juurensa ja tietää oman paikkansa - tietää kuuluvansa osaksi kokonaisuutta - siitä osaa olla aidolla tavalla ylpeä ja haluaa tilanteen jatkuvan ja säilyvän. Ja tämä on myös syy, miksi ruukinmatruuna on monasti kirjoittanut perheestä, perhearvoista ja niistä voimista, jotka pyrkivät perheen tuhoamiseen ja mitä heillä on mielessään. Nuorena parikymppisenä, jolloin kuvittelee olevansa kuolematon ja kaikkivaltias, sukua ja perhettä ja sen merkitystä on helppoa halveksia. Mutta kun ikämittari näyttää samoja lukemia kuin kengännumero ja omat lapset ovat jo kouluiässä, näitä asioita alkaa ajattelemaan aivan uudella tavalla. Sanotaan, että isyys on miehelle varmin tapa nuivistua, koska isä ajattelee omia lapsiaan aivan eri tavoin kuin toisten lapsia. Äitiys on naiselle varmin tapa tulla konservatiiviksi, koska terve äiti ajattelee aina lastensa parasta.
Ruukinmatruuna on myös miettinyt sitä, että miksi jotkut suvut ovat rikkaita ja toiset köyhiä, vaikka ensimmäisissä on usein köyhiä jäseniä ja jälkimmäisissä voi olla rikkaita yksilöitä. Ja syy on juurikin suvunsisäinen koheesio ja ryhmäpaine. Ne suvut, joissa ollaan vauraita, ovat sellaisia, joissa vauraus käsitetään pääomaksi, joka ei ole perintöä edellisiltä vaan lainaa tulevilta sukupolvilta ja joissa pyritään kasvattamaan ja vaalimaan edellisten sukupolvien työtä ja joissa pääomaan ei kosketa vaan sitä kasvatetaan. Jälkimmäisissä taas perinnöt ja muut tuotot on tapana panna sileäksi saman tien ja niissä eletään tässä hetkessä, lyhytjänteisesti ja niissä omaisuus katsotaan käyttötarpeeksi ja sellaiseksi, millä tehdään vaikutus toisiin.
Ruukinmatruuna on pohtinut myös kysymystä: entä, jos yhteiskuntamme menee konkurssiin ja romahtaa for good? Silloin ainoa turva erilaisia rosvojoukkoja, gangstereita, hihhuliporukoita ja sotaherroja vastaan löytyy suvusta. Verisukulaisuus ja sukulaisuus avioliiton kautta luo turvaa.
Ja tästä on kyse. Maailman luonnollisimmasta verkostosta - omasta suvusta.

Thursday, July 21, 2011
Ikäneutraali avioliittoko seuraavaksi?
Tuossa ViNOssa aivopierussa - siis Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden ohjelmajulistuksessa polygamian, haaremien ja islamisaation puolesta - on vielä yksi pointti, jota ruukinmatruuna ei miettinyt mutta jonka Jaska toi esille. Ja se on ikäneutraali avioliitto eli avioliiton ikärajojen poistaminen suvaitsevaisuusnäkökohtien vuoksi.
Vihreä liitto - joka siis tosiasiallisesti on aivan yhtä punainen kuin hörhökommunistipuolueet yleensäkin - on kunnostautunut ihailtavalla tavalla islamisaation viidentenä kolonnana Suomessa. Ovatko Vihreät typeriä vaiko ilkeitä eli onko tuo Suomen islamisaation ja länsimaisen oikeusvaltion alasajo tahatonta vaiko tietoisen toiminnan tulosta, on tässä katsannossa yhdentekevää. Olennaista on vain se, että Vihreiden politiikka on tässä suhteessa ollut äärimmäisen destruktiivista.
Tässä vaiheessa kenellekään ei enää pitäisi olla epäselvää, että Vihreiden ajama sukupuolineutraali avioliitto on ollut pelkkä bulvaani - houkutuslintu. Sen tarkoituksena oli kaivaa maata avioliittoinstituution alta, romahduttaa sen arvostus ja kajoamalla länsimaisen yhteiskunnan perustavimmanlaatuisiin instituutioihin ja mädättämällä ne aikaansaada avioliiton arvon inflaatio.
Kuka tahansa ns. tyhmä ihminen on alusta saakka nähnyt mistä tässä on kyse. Sensijaan älykköjä on viety kuin litran mittaa. Leninin sanoin kaikista muista ihmisryhmistä meidän pitää olla huolissamme mutta ei intellektuelleista - he nielevät ihan mitä tahansa. Mainostamalla "suvaitsevaisuutta", "moderniutta", "uudistusmielisyyttä" ja "liberaaliutta" intellektuellia - varsinkin naisia, mutta liberaali-intellektuelleja yleensäkin - oli hyvin helppoa vetää nenästä. He nielaisivat syötin, koukun, lyijypainon, kohon ja pari metriä siimaa.
Vedätys onnistui yli odotusten. Mutta yhden virheen Vihreät tekivät.
He hätäilivät. He alkoivat ajaa polygamiaa ennenkuin avioliitto oli saatu määritelmällisesti romutettua yhden miehen ja yhden naisen liittona. He paljastivat oikean karvansa liian aikaisin.
Ai jai. Kaikessa on kyse oikeasta ajoituksesta, ja Sun Tzu kirjoittaa Kun haukan syöksy murtaa kyyhkysen selkärangan, kyse on ajoituksesta. Ja Vihreät ajoittivat väärin. Jos he olisivat saaneet juntattua ensin homoavioliitot läpi, sen jälkeen he olisivat kirkkain silmin voineet valehdella, ettei tästä edetä sitten enää pitemmälle - ja muutaman vuoden päästä syödä sitten sanansa. Nyt he hötkyilivät ja menivät asioiden edelle.
Mutta samalla tuli havaittua, että kaltevan pinnan argumentti ei välttämättä ole virhepäätelmä lainkaan. Sukupuolineutraalia avioliittoa on nyt seurannut lukumääräneutraali. Eikä se tule tähän päättymään. Seuraavana vuorossa on ikäneutraali.
Ruukinmatruuna pitää satavarmana, että Vihreät tulevat tämän jälkeen ajamaan seuraavaksi ikärajojen poistamista avioliitoista. Koska tietyissä vieraissa kulttuureissa on tapana tyttöjen naittaminen ennen heidän ensimmäisiä kuukautisiaan, niin tähän tullaan vetoamaan "monikulttuurisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" nimessä. Asiaa ei tietenkään tulla kutsumaan pedofiliaksi eikä islamisaatioksi. Sille keksitään jokin uusi nimi. Tavoitteenahan on yksi länsimaisen kulttuurin peruspilarin, perheen, tuhoaminen. Ja se tehdään vetämällä avioliitto vessasta alas instituutiona. Keinona siinä on avioliiton romuttaminen pikkuhiljaa - ensin kahden täysi-ikäisen miehenja naisen liittona (sukupuolineutraali), sen jälkeen kahden täysi-ikäisen miehen ja naisen liittona (lukumääräneutraali), sitten kahden täysi-ikäisen miehen ja naisen liittona (ikäneutraali) ja lopuksi kahden täysi-ikäisen miehen ja naisen liittona (lajineutraali). Vanha kunnon salamitaktiikka! Pala kerrallaan tuhotaan länsimaisen kulttuurin instituutiot ja raivataan tilaa islamille.
Vasemmiston taktiikkana on aina ollut sekä kulttuuri- että moraalirelativismi; ja oikean ja väärän, hyvän ja pahan, soveliaan ja vastenmielisen, rajojen häivyttäminen ja arvojen mädättäminen. Tämän jälkeen voidaan ajaa vaikka mitä asioita läpi "moniarvoisuuden" ja "moderniuden" nimissä.
Ikävä kyllä lopputuloksena ei tule olemaan tolkkuneutraaliviherpunaonnela, vaan elämänlaatuneutraali islamilainen rektaaliyhteiskunta.
Vihreä liitto - joka siis tosiasiallisesti on aivan yhtä punainen kuin hörhökommunistipuolueet yleensäkin - on kunnostautunut ihailtavalla tavalla islamisaation viidentenä kolonnana Suomessa. Ovatko Vihreät typeriä vaiko ilkeitä eli onko tuo Suomen islamisaation ja länsimaisen oikeusvaltion alasajo tahatonta vaiko tietoisen toiminnan tulosta, on tässä katsannossa yhdentekevää. Olennaista on vain se, että Vihreiden politiikka on tässä suhteessa ollut äärimmäisen destruktiivista.
Tässä vaiheessa kenellekään ei enää pitäisi olla epäselvää, että Vihreiden ajama sukupuolineutraali avioliitto on ollut pelkkä bulvaani - houkutuslintu. Sen tarkoituksena oli kaivaa maata avioliittoinstituution alta, romahduttaa sen arvostus ja kajoamalla länsimaisen yhteiskunnan perustavimmanlaatuisiin instituutioihin ja mädättämällä ne aikaansaada avioliiton arvon inflaatio.
Kuka tahansa ns. tyhmä ihminen on alusta saakka nähnyt mistä tässä on kyse. Sensijaan älykköjä on viety kuin litran mittaa. Leninin sanoin kaikista muista ihmisryhmistä meidän pitää olla huolissamme mutta ei intellektuelleista - he nielevät ihan mitä tahansa. Mainostamalla "suvaitsevaisuutta", "moderniutta", "uudistusmielisyyttä" ja "liberaaliutta" intellektuellia - varsinkin naisia, mutta liberaali-intellektuelleja yleensäkin - oli hyvin helppoa vetää nenästä. He nielaisivat syötin, koukun, lyijypainon, kohon ja pari metriä siimaa.
Vedätys onnistui yli odotusten. Mutta yhden virheen Vihreät tekivät.
He hätäilivät. He alkoivat ajaa polygamiaa ennenkuin avioliitto oli saatu määritelmällisesti romutettua yhden miehen ja yhden naisen liittona. He paljastivat oikean karvansa liian aikaisin.
Ai jai. Kaikessa on kyse oikeasta ajoituksesta, ja Sun Tzu kirjoittaa Kun haukan syöksy murtaa kyyhkysen selkärangan, kyse on ajoituksesta. Ja Vihreät ajoittivat väärin. Jos he olisivat saaneet juntattua ensin homoavioliitot läpi, sen jälkeen he olisivat kirkkain silmin voineet valehdella, ettei tästä edetä sitten enää pitemmälle - ja muutaman vuoden päästä syödä sitten sanansa. Nyt he hötkyilivät ja menivät asioiden edelle.
Mutta samalla tuli havaittua, että kaltevan pinnan argumentti ei välttämättä ole virhepäätelmä lainkaan. Sukupuolineutraalia avioliittoa on nyt seurannut lukumääräneutraali. Eikä se tule tähän päättymään. Seuraavana vuorossa on ikäneutraali.
Ruukinmatruuna pitää satavarmana, että Vihreät tulevat tämän jälkeen ajamaan seuraavaksi ikärajojen poistamista avioliitoista. Koska tietyissä vieraissa kulttuureissa on tapana tyttöjen naittaminen ennen heidän ensimmäisiä kuukautisiaan, niin tähän tullaan vetoamaan "monikulttuurisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" nimessä. Asiaa ei tietenkään tulla kutsumaan pedofiliaksi eikä islamisaatioksi. Sille keksitään jokin uusi nimi. Tavoitteenahan on yksi länsimaisen kulttuurin peruspilarin, perheen, tuhoaminen. Ja se tehdään vetämällä avioliitto vessasta alas instituutiona. Keinona siinä on avioliiton romuttaminen pikkuhiljaa - ensin kahden täysi-ikäisen miehen
Vasemmiston taktiikkana on aina ollut sekä kulttuuri- että moraalirelativismi; ja oikean ja väärän, hyvän ja pahan, soveliaan ja vastenmielisen, rajojen häivyttäminen ja arvojen mädättäminen. Tämän jälkeen voidaan ajaa vaikka mitä asioita läpi "moniarvoisuuden" ja "moderniuden" nimissä.
Ikävä kyllä lopputuloksena ei tule olemaan tolkkuneutraali
Remarks
Cowper-uunit kuumina
Wednesday, July 20, 2011
Sukupuolineutraali, lukumääräneutraali, lajineutraali...
Vihreiden nuorisojärjestö, Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden liitto (ViNO) haluaa laillistaa polygamian. Vihreiden nuorisojärjestö katsoo, että Suomen avioliittolaki syrjii moniavioliiton satamaan halajavia suomalaisia.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) periaateohjelmassa lukee, että "avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää". ViNO myöntää, että moniavioisuus on varsin kaukana suomalaisten perinteisistä avioliittokäsityksistä. He kuitenkin toteavat: Mielikuvat on kuitenkin tehty muutettaviksi. Aika ei ole vielä kypsä, mutta ehkä asiat ovat toisin kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.
Mutta tämähän jo tiedettiinkin. Ensin Vihreät halusivat sukupuolineutraalin avioliiton. Sukupuolineutraali avioliitto oli pelkkä savuverho Vihreiden todellisille tavoitteille. Sen jälkeen he haluavat nyt lukumääräneutraalin avioliiton eli haaremit ja polygamian. Seuraava askel on lajineutraali avioliitto eli zoofilian eli selkokielellä eläimiinsekaantumisen laillistaminen. Kuka tahansa, jonka ÄO on korkeampi kuin ruumiinlämpö tajuaa, että tavoitteena on avioliiton profanisointi ja sen murentaminen ja tuhoaminen sitä halventamalla. Salamitaktiikka, anyone?
Ruukinmatruuna on monasti nimittänyt Vihreitä arbuusipuolueeksi - vihreä päältä, punainen sisältä. Ja siitähän tässä on kyse: patologisesta vihasta länsimaista kulttuuria ja sen ilmiöita kohtaan ja halusta repiä rikki ja tuhota kaikki sen instiuutiot. Kyse on aivan puhtaasti repressiivisestä toleranssista - ei mistään muusta. Vihreiden tavoitteena on kaikkien muiden punaisten tapaan kansakunnan tuhoaminen.
Mutta Vihreät ovat joko tyhmiä tai ilkeitä. Kuka tahansa vähääkään syy-seuraussuhteita tajuava ymmärtää, että tässä pelataan islamin pussiin. Jos Vihreät ovat tyhmiä, he eivät tiedä sitä tai eivät halua uskoa näin olevan. Jos Vihreät ovat ilkeitä, Suomen islamilaistaminen on heidän tosiasiallinen salattu agendansa. Ikävä kyllä islamilaisessa maailmassa homot hirtetään (se seksuaalisesta tasa-arvosta), avionrikkojat kivitetään (se seksuaalisesta vapaudesta) ja naisen asema on jossain kotieläimen ja huonekalun välillä (se sukupuolisesta tasa-arvosta). Sanalla sanoen vihreät nuoret vihaavat suomalaista naista - he haluavat panna p*skaksi ja palamaan kaiken sen, mitä esiäitimme ovat meille tasa-arvon saralla vuosisatojen aikana taistelleet. Vihreiden nuorten kannanotossa yhdistyvät ylimielisyys, tietämättömyys, naiivius ja elämänkokemuksen puute pöyristyttävällä tavalla.
Äänestäkää Vihreitä, saatte vielä sharian tähän maahan.

Tuesday, July 19, 2011
Oopiumisodat
Taloushistorian yksi synkimpiä lukuja - ja samalla yksi länsimaisen kulttuurin häpeäpilkkuja - ovat olleet oopiumisodat. Kaikessa irvokkuudessaan niissä olivat vastakkain toisaalta libertaristinen näkemys kaupan vapaudesta ja toisaalta valtion oikeus suojella alamaisiaan ja vastustaa huumerikollisuutta.
Kiinan viisi pahetta ovat kautta aikojen olleet uhkapeli, narkomania, taikausko, korruptio ja prostituutio, ja niistä oli jälleen kerran kyse tässäkin tapauksessa - ja erityisesti narkomaniasta - jota britit käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen. Niin paljon kun ruukinmatruuna ihaileekin Britanniaa, hän on erittäin tietoinen brittiläisyyden pimeästä puolesta, ja eritoten käsitteestä cant, jolla tarkoitetaan briteille ominaista röyhkeää tekopyhyyttä. Cant ei ole samalla tavoin aggressiivista ja pahantahtoista kuin suomalainen paha sisu eikä myöskään samalla tavoin julkeaa kuin juutalainen chutzpa, vaan se on paljon hienovaraisempaa ja peitellympää, kuin hevosenkenkä silkkihansikkaassa. Ehkä yksi parhaita cantin ilmenemiä oli Britannian sodanjulistus Suomelle 1941. Ei siksi, että länsimainen demokratia julisti sodan toiselle länsimaiselle demokratialle, vaan siksi, että se tapahtui 6. joulukuuta 1941. Juuri tuo ajankohta - sodanjulistuksen ajoittaminen Suomen itsenäisyyspäivälle - on cantin tyylipuhdas ilmenemä. Ja enemmän kuin mistään muusta oopiumisodissa kyse oli cantista.
Oopiumisodat - siis ensimmäinen oopiumisota (1840–1842) ja toinen oopiumisota (1856–1860) käytiin 1800-luvulla pääasiassa Britannian ja Kiinan välillä; toisessa oopiumisodassa myös Ranska oli aktiivisesti mukana Britannian puolella. Sotien syynä oli yksinkertaisesti talous - ahneus yhdistyneenä julkeuteen, tekopyhyyteen ja täydelliseen immoraalisuuteen. Vastakkain olivat Britannian utilitarismi ja laissez-faire-ideologian mukainen oikeus tehdä kauppaa millä tahansa hyödykkeillä [paitsi orjilla] ja toisaalta Kiinan suvereniteetti - ja Kiinan valtion oikeus vastustaa huumerikollisuutta. Britannia oli maailman ensimmäisenä teollistunut valtio, joka tuotti massatuotteita liukuhihnalla muualle kaupattavaksi, ja toisaalta sillä oli uudenaikaiset asevoimat. Kiina sen sijaan oli täysin ossifioitunut diktatuuri, joka oli kaupan päälle Qing-dynastian vastaisten kapinoiden ja sisäisten erimielisyyksien heikentämä.
Tilanne alkoi 1700-luvulta kun Euroopassa sinofilia lähti toden teolla käyntiin. Eurooppa on aina katsonut Kiinaa ylöspäin. Ja Kiina puolestaan on aina katsonut muita kulttuureita alaspäin. Qing, Kiinan viimeinen keisaridynastia, oli oikea dekadenssin stereotyyppi. Kansakunta oli luututunut omaan erinomaisuuteensa ja se piti kaikkia muita pelkkinä barbaareina. Kiinan muuri onkin mainio symboli Kiinalle - George Patton totesi jotain hyvin myrkyllistä linnoituksista ja niiden hyödyttömyydestä - mutta se myös symboloi Kiinan sisäistä sulkeutumista ulkoisilta vaikutteilta. Qing-keisarit suhtautuivat sekä ylimielisesti että rasistisesti ulkomaalaisiin, ja he pitivät brittejä pelkkinä käyttäytymistaidottomina nousukkaina. Syy oli siinä, että britit oikein mielellään ostivat teetä, silkkiä ja posliinia Intiasta, mutta kiinalaiset eivät halunneet ostaa yhtään mitään Britanniasta. Heillä oli jo kaikki tarvitsemansa, ja ylimielisellä käytöksellään - britit eivät suostuneet tekemään kowtow'ta keisarin edustajien edessä, sillä brittien mielestä se oli orjamaisen alistumisen symboli ja merkki keisarin ylivallan tunnustamisesta. He olivat tässä yhtä taipumattomia kuin juutalaiset. Niinpä kiinalaiset hyväksyivät maksuksi vain hopean.
Mutta britit havaitsivat nopeasti, että oli olemassa yksi hyödyke, jolla Kiinassa oli rajattomat markkinat, jota Kiina ei tuottanut itse ja josta kiinalaiset olivat valmiita maksamaan hunajaa, maltaita ja mansikoita. Ja se oli oopiumi. Kiinalaiset suorastaan janosivat oopiumia. Kiinalaiset eivät ole tunnettuja alkoholisteina, sillä orientaalit kestävät huonosti viinaa, mutta he ovat persoja opiaateille. Ei Thaimaan, Laosin ja Burman välistä vuoristoaluetta kutsuta turhaan kultaiseksi kolmioksi, sillä ennen Afganistanin nousua maailman huumemarkkinoiden ykköseksi siellä tuotettiin pääosa maailman heroiinista. Oopiumia käytettiin kipulääkkeenä, sosiaalisena päihteenä ja huumeena. Kaupan päälle itämainen genetiikka kestää huumeitakin huonommin kuin länsimainen ja addiktoituu helpommin... ja lopputulos oli, että käytännössä kaikki kiinalaiset vauvasta vaariin olivat huumeenkäyttäjiä.
Oopiumisodissa oopiumi ja siitä käytävän kaupan salliminen Kiinassa oli osasyy sotiin, ei suinkaan ainoa tekijä. Britannia hallitsi tuolloin Intiaa, jossa oopiumia tuotettiin, ja Intiassa radzat ja maharadzat kaipasivat hyvää vientiartikkelia, ja ongelmana Intiassa puolestaan oli USA. Britannia oli aikaisemmin ostanut valtavat määrät intialaista puuvillaa, mutta Yhdysvalloissa orjuudelle pohjannut puuvillan viljely (jossa siis työvoiman hinta oli keinotekoisesti painettu alas) oli tuhonnut intialaisen puuvillan tuotannon. Britannia puolestaan kaipasi lisätuloja Kiinasta, sillä kauppa oli alijäämäistä ennen ensimmäistä oopiumisotaa eikä toivotulla tasolla oopiumisotien välissä. Ja 1800-luvun puolivälissä Britanniassa elettiin liberalismin kulta-aikaa. Kaikkine sivuvaikutuksineen.
Britannian Itä-Intian Kauppakomppania oli käytännössä valtavan iso huumemafia. Suhteutettuna nykypäivään se oli paljon isompi kuin yksikään nykypäivän rikollisorganisaatio. Kauppakomppanialla oli tukkukauppamonopsoni - se osti kiinalaisilta monopsonina teetä ja silkkiä, ja tukkukauppamonopoli - se myi paikallisille huumekauppiaille ja triadeille oopiumia. Yhdessä yksityisten brittikauppiaiden ja läpeensä korruptoituneiden kiinalaisten virkamiesten kanssa Itä-Intian Kauppakomppania alkoi organisoida laajamittaista huumeiden salakuljetusta ja kauppaa. Ulospäin yritys näytti täysin kunnialliselta liikeyritykseltä, mutta käytännössä se oli pelkkä huumekartelli. Mutta toden teolla huumekauppa räjähti käsiin 1834, kun Itä-Intian Kauppakomppania menetti monopsonioikeutensa ja teen kauppa vapautettiin. Samalla markkinoille tuli valtava määrä yksityisiä huumeyrittäjiä, jotka alkoivat tuoda Intian oopiumia Kiinaan.
Ja brittiläiset filosofit - mukaanlukien ruukinmatruunan useasti siteeraama John Stuart Mill - puolustivat raivokkaasti oopiumikauppaa: heidän mukaansa se oli esimerkki kaupan vapaudesta ja liberalismista ja että se oli siunauksellista kiinalaisille.
Mutta keisari Qing Daoguang ei ollut lainkaan vakuuttunut liberalismin vakuutuksista sen osalta, että oopiumi olisi kiinalaisille siunauksellista. Narkomania oli muuttunut paheesta riesaksi ja riesasta vitsaukseksi, ja se oli syössyt miljoonittain kiinalaisia tuhoon ja turmioon. Vaikka 1834 Daoguang oli julistanut Kiinaan kieltolain, kauppa oli toden teolla räjähtänyt käsiin. Raju kilpailu oli painanut hinnan alas, ja se puolestaan oli koukuttanut kiinalaiset tyystin. Narkomania oli ongelma erityisesti Kiinan armeijassa - jossa sitä käytettiin kipulääkkeenä laudanumin muodossa. Ja sotilaat, jotka elävät jatkuvassa v*tutuksessa, kurissa, kurjuudessa ja sodan aikana pelossa, ovat erityisen persoja niin viinalle kuin huumeillekin. Säännöllisesti oopiumia polttava sotilas - tai mikä pahempi, laudanumia ryyppäävä sotilas - tylsistyi, menetti rohkeutensa ja taistelutahtonsa. Vuonna 1839 liki 80% Kiinan sotilaista oli narkomaaneja. Kiinalla ei enää ollut taistelukuntoista armeijaa.
Ja keisari Daoguang tajusi, että vapaakauppa ei ole lainkaan siunauksellista Kiinalle. Hän tajusi, että tätä menoa hänen valtakuntansa tuhotaan ja se hajoaa savuna ilmaan. Niinpä asialle lähetettiin tarmokas mandariini Lin Zexu. Toisin kuin mandariinit yleensä, Lin Zexu oli sekä tarmokas että täysin korruptoitumaton, ja hän oli laajasti sivistynyt. Hän osasi englantia, ja häntä sekä ihailtiin että pelättiin. Ja hän panikin tuulemaan. Hän saapui 10. 3. 1839 Guangdongiin - paikallisella murteella Kantoniin - ja julisti siellä olleet britannialaiset kauppalaivat ja kauppiaat saartoon. Hän muistutti, että he ovat siellä ainoastaan Taivaan Pojan hyväntahtoisuuden vuoksi ja että gweilo, ulkomaan pirut, saivat ylipäänsä ostaa teetä ainoastaan armosta. Hän konfiskoi joka ainoan gramman oopiumia ja julisti kuolemanrangaistuksen oopiumin hallussapidosta. Sataman merisaarron vuoksi britit joutuivat käytännössä kotiarestiin.
Britit eivät olleet huvittuneita tapauksesta. Britannian lähettiläät ja edustajat olivat huolestuneita heidän turvallisuudestaan. Niinpä komentaja lähetti heille sanan, että heidän tuli luovuttaa oopiuminsa Lin Zexulle, ja kruunu korvaisi heidän tappionsa. Mutta Lin Zexu oli raivostunut tuosta julkeudesta. Hän julisti brittikauppiaat ei-toivotuiksi henkilöiksi, ja totesi, että jos heiltä tavataan enää grammaakaan oopiumia, heidät mestattaisiin. Lin Zexu konfiskoi noin 1300 tonnia oopiumia, joka tuhottiin.
Pahaksi onnekseen Lin Zexu oli aliarvioinut Britannian. Royal Navy oli - ja on yhä - maailman tehokkain merisotakone, ja sitä hän ei ollut ottanut huomioon. Britit vaativat nyt kaupan esteiden poistamista ja oopiumikaupan täydellistä vapauttamista sekä tuhotun omaisuuden korvaamista. Lin Zexu kieltäytyi. Niinpä Britannia julisti Kiinalle sodan.
Britit saattoivat olla julkeita, he saattoivat olla huonotapaisia ja he saattoivat haista pahalle, mutta Lin Zexu joutui havaitsemaan, että heillä oli valtava määrä sellaista teknologiaa, jota Kiinalla ei ollut ja että he olivat sekä kurinalaisia että osaavia - ja heillä oli sellainen laivasto ja sellainen armeija, joka oli täysin ylivoimainen kiinalaisiin verrattuna. He eivät olleetkaan niin kehittymätöntä ja alkeellista kansaa kuin mitä Lin Zexu oli odottanut. White Ensign ilmaantui nyt kaikkialle Kiinan jokisuihin, ja kiinalaisista sotadzonkeista ei ollut vastusta brittien höyryfregateille ja linjalaivoille. Narkomania oli höllentänyt kiinalaisjoukkojen kurin ja tuhonnut heidän taistelutahtonsa, ja yksi toisensa jälkeen kiinalaisten rannikkolinnoitukset kukistuivat. Ja punatakit olivat täysin ylivoimaisia varsijousilla, hilpareilla ja arkebuuseilla aseistautuneeseen Kiinan täysin demoralisoituneeseen narkomaaniarmeijaan verrattuna. Britit etenivät nopeasti Nanjingiin, jonka he valtasivat. Shanghai vallattiin 1842 ampumatta laukaustakaan - läpikorruptoituneet virkamiehet oli helppoa lahjoa - ja Beijing uhkasi nyt pudota brittien syliin.
Keisari lähetti diplomaattinsa asialle. Rauha oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Mutta hän vaati oopiumikaupan lopettamista. Brittien vastaus edusti brittiläistä cantia tyylipuhtaimmillaan. Heti, kun lopetatte oopiumin polttamisen, kysyntä loppuu ja meidän oopiumimme häipyy Kiinasta, britit vastasivat.
Voiko tuon röyhkeämmin ja tekopyhemmin enää sanoa? Vastaus on sekä truismi - itsestäänselvyys - että samalla mahdottomuus, sillä oopiumi on vahvasti addiktoiva aine, ja sen kysynnän tyrehdyttäminen on mahdotonta ilman väkivaltaa ja pakkotoimia. Mutta sekä libertaristit että huumekartellit ovat kautta aikojen vastanneet täsmälleen samalla tavalla. Ruukinmatruuna on joskus aikoinaan pitänyt libertarismia mielekkäänä filosofiana, mutta vanhemmiten kallistunut sille kantille, että libertarismi on pelkkää sosiopatiaa filosofian valekaapuun pukeutuneena.
Mutta keisari oli tukalassa tilanteessa. Beijing - ja samalla koko Qing - uhkasi kaatua. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin allekirjoittaa rauhansopimus. Siinä britit lupasivat vetäytyä, jos Kiina maksaisi korvauksena 21 miljoonaa puntaa korvauksena Linin tuhoamasta oopiumista. Summa vastasi puolta koko Kiinan vuosittaisista verotuloista. Lisäksi Kiina joutui luovuttamaan Britannialle Xiangangin - paikallisella murteella siis Hongkongin, ja Guangzhoun, Xiamenin, Fuzhoun, Shanghain ja Ningbon kaupunkeihin perustettiin vapaakauppa-alueet.
Sodan jälkeen Britannian ja Kiinan välit olivat jännittyneemmät kuin ikinä ennen. Oopiumikauppa rehotti ja kertakaikkiaan räjähti vapaakaupan seurauksena käsiin. 70% kiinalaisista miehistä ja 30% naisista olivat huumeiden orjia. Viljelijät eivät ole enää viljelijöitä, taitelijat taitelilijoita eivätkä kauppiaat kauppiaita. Kukaan ei enää harjoita käsityöammatteja, kehrää langanpätkääkään eivätkä istuta riisintaimeakaan. Kaikki polttavat oomiumia. Rikkaista tulee köyhiä ja köyhistä keppikerjäläisiä. Näin kirjoitti muuan kiinalainen virkamies. Ja nyt jopa keisarin hovi ja haaremi oli joutunut oopiumikoukkuun. Ajanjakso 1842-1856 on ollut Kiinan historian surullisinta aikaa.
Kiina oli joutunut pahaan kriisiin. Vapaakauppa oli osoittautunut Kiinalle katastrofiksi - vapaakaupan seurauksena Kiinan perinteiset elinkeinot luhistuivat ja jättiläisvaltio köyhtyi köyhtymistään ja narkomanian seurauksena koko maa oli kertakaikkiaan halvaantunut. Kansa näki nälkää, ja myi kaiken omaisuutensa - joskus jopa lapsensa orjuuteen - selvitäkseen ylipäänsä hengissä. Tilanne muistutti kovasti tilannetta Etelä-Amerikassa 1970-luvulla. Ja brittikauppiaat puolestaan kieltäytyivät ottamasta mitään vastuuta tapahtuneesta. Olihan kyse kaupan esteiden purkamisesta ja tuotteiden vapaasta liikkuvuudesta. Huumekauppiaat tekivät miljoonavoittoja.
Mutta muutkin valtiot halusivat osingoille. Vapaakauppa oli osoittautunut erinomaiseksi tulonlähteeksi, ja ulkomaalaiset halusivat päästä mukaan. Ja kiinalaiset eivät sietäneet sitä tippaakaan. Niinpä 1856 syttyi toinen oopiumisota, joka päättyi Kiinan täydelliseen tappioon 1860. Beijing vallattiin, ryöstettiin ja hävitettiin, ja keisarillinen palatsi tuhottiin. Kiinasta tuli käytännössä länsimaiden siirtomaa. Kiinalaiset joutuivat nyt avaamaan 11 uutta kaupunkia. Samalla kiinalaiset joutuivat avaamaan portit myös lähetyssaarnaajille.
Mutta tietämättään länkkärit kylvivät tässä oman tappionsa siemenen. Kristilliset lähetyssaarnaajat nimittäin ovat pääsääntöisesti hyvin korkeamoraalista väkeä, joilla on hyvin ehdottomat käsitykset oikeasta ja väärästä. Kun samaan aikaan oli syttynyt Yhdysvaltojen sisällissota - ja kun britit saivat tietää, millaista oli orjuus Yhdysvalloissa ja millainen häpeäpilkku tuo orjuus oli koko kristilliselle maailmalle - brittiläiset lähetyssaarnaajat menettivät loputkin huumorintajustaan. Nähdessään ne hirvittävät tuhot, minkä huumekauppa oli saanut aikaan Kiinassa ja nähdessään, millaista murheellista jälkeä brittien vientiartikkeli oli aiheuttanut heidän omien oppilaittensa keskuudessa, lähetyssaarnaajien mitta kertakaikkiaan täyttyi. He lähettivät oman retkueensa takaisin emämaahan. Ja se teki tehtävänsä peribrittiläiseen siekailemattomaan tyyliin. Lähetyssaarnaajien edustajat tunkeutuivat parlamentin istuntoon ja kertoivat siekailematta, millaista tuhoa huumeet aiheuttivat Kiinassa ja miten Britannia myrkytti Kiinan. Heidät yritettiin nauraa kuoliaaksi, mutta lopulta kuningatar Viktoria itse totesi, että he eivät ole huvittuneita huumekaupasta. Tuo lähetyssaarnaajien röyhkeä reaktio vapaakauppaa vastaan oli lopullinen niitti: Britannia lopetti huumekaupan ja alkoi itse jahtaamaan salakuljettajia. Kiinan vapautuminen narkomaniasta alkoi.
Salakuljetus väheni, muttei kuitenkaan tyrehtynyt. Se loppui vasta kommunistivallan aikana.
Kiitoksena huumeiden vapaakaupasta kiinalaisilla on harvinaisen huono huumorintaju huumausaineiden suhteen. Kiinassa huumeiden hallussapidosta on säädetty kuolemanrangaistus jo keisarivallan aikana. Ja Mao Zedong alkoi oikopäätä vierottamaan Kiinaa opiaateista. Huumekauppiaat teloitettiin joko suoraan kiinnisaataessa tai epäsuorasti lähettämällä heidät laogaihin, johon he kuolivat. Narkomaanit, joita maassa oli 70 miljoonaa, pakkovieroitettiin. Joka kieltäytyi kylmästä kalkkunasta, pantiin samantien kylmäksi niskalaukauksella. Unikkopellot poltettiin ja tuhkaan kylvettiin viljaa. Kovat ja armottomat otteet tepsivät; vuonna 1960 Mao saattoi julistaa Kiinan päässeen vapaaksi huumeista.
Yhä tänäkin päivänä Kiinassa on käytössä kuolemanrangaistus huumeiden myynnistä, käytöstä ja hallussapidosta, ja se toimeenpannaan niskalaukauksella. Singaporessa, jossa valtaosa väestöstä on kiinalaisia, malaijeja ja heidän jälkeläisiään, seuraa puolestaan hirttotuomio 15 grammasta heroiinia. Kiinalaiset eivät ajattele ihmishengestä samalla tavoin kuin länsimaalaiset eivätkä he pidä narkomaniaa yksityisasiana eivätkä sairautena. He pitävät sitä rikoksena koko yhteiskuntaa vastaan. Tämä on asia, jota länkkärit eivät ymmärrä. Länsimainen genetiikka kestää paremmin sekä alkoholia että huumeita, mutta itämaiseen genetiikkaan ne vaikuttavat erityisen tuhoisasti. Ja tätä eivät myöskään libertaristit ymmärrä puhuessaan vapaan huumekaupan siunauksellisuudesta.
Entäpä sitten mandariini Lin? Hän onnistui pakenemaan brittien piirittämästä Guangzhousta, ja myös välttämään epäonnistuneen virkamiehen synnin palkan, kuolemanrangaistuksen. Keisari ei nähnyt hänessä mitään moitittavaa, ja hän palasi palvelukseen. Hän kuoli 67-vuotiaana, ja hänet muistetaan yhä tänäkin päivänä Kiinassa vuilpittömänä virkamiehenä ja tinkimättömänä oopiumin vastustajana.
Mutta britit mieluummin vaikenevat koko oopiumisotasopasta.

Subscribe to:
Posts (Atom)