Päivän sarkasmi

Jokainen ihminen kuvittelee olevansa älykkäämpi kuin vanhempansa ja viisaampi kuin lapsensa.

Herra Manneligin ja vuorenpeikon lapset

Nyt näyttäisi siltä, että herra Mannelig ei pelkästään saanut vuorenpeikkoaan, vaan he myös elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka ja saivat lapsia.

Ja kaikesta päätellen me suomalaiset olemme heidän jälkeläisiään.

Homo neanderthalensis on ollut paljon läheisempää sukua Homo sapiensille kun uskommekaan. Neandertalinihminen ja Cro-Magnonin ihminen eivät ole pelkästään paritelleet, vaan saaneet lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä. On tapahtunut lajihybridisaatio. Neandertalinihmisten ja nykyihmisten liittojen seurauksena syntyneet lapset saivat neandertalilaisilta geenejä, jotka olivat avainasemassa parantamaan vastustuskykyä ja torjumaan sairauksia.

Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan nykyihmiselle siirtyi neanderthalilaisilta ja sen sisarlajilta denisovan ihmiseltä erityisesti HLA1-ryhmän geenejä, jotka auttavat immuunijärjestelmää taistelemaan vieraita taudinaiheuttajia vastaan. Tällä on ollut valtava merkitys karjanhoidon kehittymisen kannalta. Uudet geenit helpottivat näin selviytymistä oudossa ympäristössä.

Hybridisaatio tapahtui Lähi-Idässä ja Länsi-Aasiassa siinä vaiheessa, kun nykyihminen lähti Afrikasta noin 65000 vuotta sitten, mutta ennen kuin se saapui Eurooppaan. On arvioitu, että europidien perimästä olisi jopa 2% peräisin neandertalinihmisiltä. Tutkimuksen mukaan merkkejä näistä perityistä geeneistä näkyy yli puolessa eurooppalaisista vielä nykyään.

Koko ajan vaikuttaa yhä enemmän siltä, ettei neandertalinihminen ikinä todella kuollut sukupuuttoon, vaan se kertakaikkiaan sulautui nykyihmiseen ja neandertalinihmisen geeniperimä elää meissä kaikissa yhä tänäänkin.

Thought for Today

Societies consist of people.

Just like Soylent Green.

Trombi ja tornado

Suomen kielen sana pyörremyrsky ei ole täysin eksakti. Se tarkoittaa tyvenen (myrskyn) silmän ympäri vinhaan pyörivää matalapainetta, jossa tuulen nopeus on hyvin korkea. Pahaksi onneksi se voi tarkoittaa sekä hurrikaania (trooppista hirmumyrskymatalapainetta) että myös paikallista pyörivää sääilmiötä, josta käytetään joko italiankielistä nimeä trombi tai espanjankielistä nimeä tornado. Italian trombo tarkoittaa suppiloa tai trumpettia ja espanjan verbi tornar tarkoittaa pyörimistä. Kyse on siis samasta ilmiöstä.

Kyseessä on siis paikallinen ja pienialainen hyvin voimakas pyörremyrsky, johon liittyy suppilon- tai trumpetinmuotoinen pilvi. Se liittyy yleensä ukkospilveen. Veden päällä liikkuvaa tällaista pyörremyrskyä kutsutaan vesipatsaaksi (waterspout). Kyse on kuitenkin aivan samasta ilmiöstä. Trombi on yleensä halkaisijaltaan noin 50-200 metriä, ja sen elinikä on yleensä alle 10 minuuttia, mutta joskus kuitenkin huomattavasti enemmän.

Trombi on Suomessa varsin harvinainen, mutta ei tavaton, ilmiö. Kesäisin niitä esiintyy lukuisia eri paikoissa Suomea. Sensijaan Yhdysvalloissa ne ovat hyvin yleisiä, erityisesti Keskilännessä - termi Kansas Tornado on käsite. Ne syntyvät tyypillisesti ukkospilvien yhteydessä.

Trombi syntyy paljon alemmissa korkeuksissa kuin trooppinen hurrikaani, ja kyse on lopultakin eri ilmiöstä. Sään ollessa ukkosella epävakaa, eri ilmakerroksissa tuulet puhaltavat eri nopeuksilla ja ehkä eri suuntiinkin. Tämä synnyttää noiden tuulten väliseen tilaan vaakasuoraa pyörteisyyttä eli tuulenväänteen (windshear). No. Jokainen ysiysi tietää, miten rajut konvektiovirtaukset (termiikit) ukkospilvessä, varsinkin cumulonimbuksessa, on. Ukkospilvessä oleva hissimäisen raju, nopeudeltaan jopa 35+ m/s luokkaa oleva termiikki nostaa tämän vaakasuoran tuulenväänteen aiheuttaman pyörteen pystyyn, ja trombi on syntynyt. Trombien syntyä näyttäisi siis edistävän epävakaa ilmakehä ja suuri tuuliväänne.

Trombi on selkeästi havaittavissa trumpettimaisen pyörteisen patsaansa ansiosta. Tuo pahaenteinen pyörre tulee näkyviin siinä tiivistyvän vesihöyryn tai sen mukanaan imemän pölyn tai roskan ansiosta - ja vielä selvemmin silloin, jos kyseessä on vesipatsas eli trombi pyörii järven tai meren päällä. Heikoilla pyörremyrskyillä (englanniksi twister) ei pyörre ole aina selvästi näkyvissä. Tyypillisesti nämä paikalliset pyörremyrskyt ovat korkeintaan muutama sata metriä läpimitaltaan, mutta joskus yli kilometrin. Suomen trombien halkaisija on yleensä 10-50 metriä ja kesto vain muutamia minuutteja. Nekin voivat kaataa metsää ja aiheuttaa vahinkoa rakennuksille. Suurempia ja pitempiaikaisempiakin trombeja on kuitenkin havaittu.

Trombin ulkonäkö ja halkaisija voi vaihdella suuresti: jotkut ovat kapeita ja narumaisia, jotkut suppilomaisia, jotkut hyvin leveitä ja kiilamaisia ja joskus muistuttavat ensi näkemältä pikemminkin sumu- tai sadeseinämää. Kiilamaisia tornadoja tavataan pääasiassa supersolujen yhteydessä. Nauhamaiset tornadot ja trombit voivat syntyä monenlaisten ukkos- ja jopa kumpupilvien yhteyteen, ja ne ovat useimmiten heikkoja (Fujitan asteikko 0-1), mutta jotkut näistä voivat tehdä jopa 4 asteen tornadon tuhoa. Kiilamaisen tornadon kadotessa välivaiheena voi olla hyvin voimakas nauhamainen tornado.

Jos kerran trombi elää maksimissaan pari tuntia, etenee ehkä viitisen kilometriä ja se on pienikokoinen, niin miksi niitä pelätään? Syy on siinä, että pyörteessä tuulen nopeus noudattaa impulssimomentin säilymislakia: mitä pienempi on pyörimissäde, sitä vinhempaa on pyöriminen (tuo vanha balettitanssijajuttu). Trombissa tuulennopeus saattaa saavuttaa jopa 120 m/s nopeuksia, ja trombissa oleva voimakas alipaineen aiheuttama imu voi kiskaista esineitä ja jopa ihmisiä mukaansa ja paiskoa heitä ympäriinsä sekä rikkoa näin rakennuksia, autoja ja veneitä. Vesipatsas voi puolestaan murjoa kaiken eteensä sattuvan, ja sellainen on pahuksen pelottavan näköinen jo pitkän matkan päähänkin.

On oletettavaa, että trombi on paljon luultua yleisempi ilmiö. Suomessa niitä on alettu tilastoimaan vasta viime vuosina, ja on arvioitu, että niitä esiintyisi joka kesä Euroopassa noin 200 kpl. Sensijaan Yhdysvalloissa Keskilännessä tunnetaan alue nimeltä Tornado Alley, ja niitä tilastoidaan vuosittain liki 1200 kpl pelkästään tällä alueella. Mutta niitä esiintyy myös Japanissa, Filippiineillä ja Argentiinassa.

Pitääkö trombeja tai tornadoita pelätä? Vastaus on, että niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Voimakkaasti kieppuva tuulipatsas voi kuljettaa mukanaan kaikenlaista esineistöä, joka tekee kipeää osuessaan, ja trombi voi myös kaataa puita ja rikkoa rakennuksia. Niitä ei ole syytä pelätä, mutta varoa kylläkin.

Oma lukunsa on kauniin sään pyörremyrsky, englanniksi whirlwind. Sellainen syntyy kun auringonpaiste kuumentaa maata ja ilmakehä on epävakaa, lämpötilan korkeusgradientti suuri sekä turbulenssi ja tuuliväänne on voimakas. Tällöin termiikki voi irrota ja lähtemään pyörimään.

Mutta ihmisluonne on outo. Amerikkalaiset myrskybongarit pyrkivät ehdoin tahdoin bongaamaan ukkosia ja pyörremyrskyjä, ja jotkut rohkelikot ovat ajaneet autolla suoraan päin tornadoita. He ovat kertoneet, että tornadolla on samanlainen tyvenen alue, "silmä", kuin hurrikaanillakin, vaikka kyse on kahdesta eri ilmiöstä. Toisin kuin hurrikaanit, jotka pyörivät aina pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään ja eteläisellä myötäpäivään, trombit ja tornadot voivat pyöriä kumpaan tahansa suuntaan. Myrskybongarit ovat myös kertoneet, että tornadossa vallitsee hyvin voimakas alipaine, joka voi aiheuttaa heikkorakenteisen rakennuksen, kuten vaikkapa vajan tai puuceen, imploosion.

Mitä tulee tehdä, jos näkee trombin? Ohessa amerikkalaisia tornado-ohjeita:

* Mene rakennuksen alimpaan kerrokseen tai kellariin. Pysyttele mahdollisimman keskellä rakennusta ja ainakin poissa ikkunoiden lähettyviltä, sillä ikkunat menevät tornadossa rikki ja sirpaleet sinkoilevat ympäriinsä.

* Mene joko porraskäytävän, ison huonekalun tai maton alle tahi kaappiin. Siellä olet suojassa ympäriinsä lentelevältä rojulta.

* Jos olet koulussa tai julkisessa rakennuksessa, älä mene ruokalaan, auditorioon, jumppasaliin tai ylipäänsä mihinkään tilaan jossa on korkea sisäkatto. Suojaa niskasi panemalla kätesi sen suojaksi.

* Jos et pääse sisätiloihin, etsi mahdollisimman alava maankohta ja maastoudu mahallesi. Suojaa niskasi.

Ilmastonmuutoksen serendipiteetti, osa II

Ilmastonmuutoksen osalta alarmistit ovat olleet huolissaan malarian leviämisestä ja malariahyttysen aluelaajennuksesta, kiitos lämpötilojen nousun ja maaston muuttuessa malariahyttyselle otolliseksi.

Malaria on Plasmodium-suvun alkueläinten aiheuttama loistauti, joka on tunnusomainen kovasta kuumeestaan ja vilunväristyksistään. Vuosittain siihen sairastuu 500 miljoonaa ihmistä, joista noin miljoona kuolee. Aleksanteri Suuren oletetaan kuolleen malariaan.

Mutta jotain on mennyt vikaan. Anopheles-suvun malariasääsket ovatkin kuolemassa sukupuuttoon - niiden määrä on romahtanut ja sitämyötä on romahtanut myös malariatartuntojen määrä.

Tämä sama ilmiö on havaittavissa kaikkialla, missä esiintyy Culex-, Aedes- ja Anopheles-sukujen sääskiä. Itikoiden määrät ovat romahtaneet. Samalla myös ampiaisten määrä on romahtanut.

Ruukinmatruuna toteaa, että good riddance. Kun kyse on ravintoketjun pohjalla olevasta hyönteisestä, aina tulee jokin toinen laji, joka täyttää tyhjäksi jääneen ekologisen lokeron, ja mikäli tämä toinen laji on sellainen, joka ei ime tasalämpöisten selkärankaisten verta, aina parempi. Ampiaisten ekologisen lokeron tuntuisi nyt täyttävän kimalainen, joita esiintyy enemmän kuin aiemmin - ja jotka onneksi eivät ole yhtä aggressiivisia. Kukaan ei jää kaipaamaan malariahyttystä, eikä oikeastaan ampiaisiakaan.

Eikä malarialoisioita.

Keinuttaa kuin hurrikaani

Vaikka tämä kesä oli paljon parempi purjehduskesä kuin 2010, matalapaineilta ei voinut välttyä, ja paraikaa Yhdysvaltojen ja Kanadan itärannikkoa liottaa hurrikaani Irene. Nokkelimmat lukijat yhdistivätkin jo tämänkertaisen masuuninlaskun Skorbarien biisiin Rock You Like a Hurricane, ja pyörremyrsky todellakin sekä keinuttaa että kivittää.

Pyörremyrsky on pohjimmiltaan täsmälleen sama asia kuin matalapaine. Niiden ainoa ero on koko ja intensiteetti. Siinä, missä pohjoisen Atlantin matalapaineet ovat valtavan kokoisia mutta tuulen nopeus harvoin ylittää 20 m/s tai myrskylukemia, pyörremyrskyt ovat kooltaan piemempiä, mutta paljon intensiivisempiä.

Pyörremyrskyt syntyvät pasaatituulten vyöhykkeillä - siis kääntöpiirien välisellä alueella, ja pyörremyrsky on siis voimakas matalapaine, johon liittyy hirmumyrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli. Eri merialueilla trooppisilla hirmumyrskyillä on eri nimityksiä: Atlantilla puhutaan hurrikaanista, Tyynellämerellä taifuunista ja Intian valtamerellä syklonista. Hirmumyrsky puolestaan on tuulen voimakkuuden kovin luokka boforiasteikolla, eli 12 boforia (tai enemmän, jatketulla asteikolla). Se vastaa tuulennopeutta 32,7 m/s tai enemmän. Tyypillisesti hirmumyrskyä havaitaan trooppisten pyörremyrskyjen yhteydessä. [Pyörremyrsky on siis trooppinen matalapaine, joka pyörii silmänsä ympäri, ja siinä puhaltava tuuli on hirmumyrsky.] Todettakoon, että viime kesänä jouduimme kahdesti 8 boforin säähän - tänä kesänä kovin keli oli 6 boforia.

Pyörremyrskyn syntyyn vaaditaan matalapaine ja vähintään 26,5 °C lämpöinen merivesi. Lisäksi troposfäärin ilmankosteuden on oltava riittävän korkea, ilmakehän on oltava epästabiili, Coriolis-voiman on oltava riittävän voimakas pyörimisliikkeen aikaansaamiseksi ja pystysuoran tuuliväänteen (wind shear) on oltava alhainen että pyörremyrskyn silmä pysyy stabiilina.

Mollierin käyrästöä tutkimalla havaitaan, että tuossa 26,5 asteen kohdalla kylläisen vesihöyryn (100% suhteellinen kosteus) massaosuus vastaa noin 2,5% ilmasta, joka vastaa 34 hehtopascalin painetta. Ilmanpaine tunnetusti laskee ylöspäin ilmakehässä mentäessä, ja pyörremyrskyn synty - syklogeneesi - alkaa noin 6 km korkeudella. Kun ilmanpaine laskee noissa korkeuksissa 500 hPa tietämiin ja ilman lämpötila alle -13,2 °C, alkaa voimakas konvektio, sillä tuossa lämpötilassa kylläisen vesihöyryn höyrynpaine on sama kuin vesihöyryn osapaine 26,5 °C lämpötilassa eli ilman suhteellinen kosteus yläilmoissa on 100% ja vesihöyry tiivistyy ja muodostuu pilviä. Ilmanpaineen laskiessa vesihöyryn osapaine alailmoissa kasvaa ja veden haihtuminen voimistuu. Jos lämpötilagradientti on 6,5°C/km tai enemmän, syntyy voimakas konvektio. Lämmin ilma nousee ylöspäin ja kylmä ilma painuu alaspäin, jolloin syntyy voimakas tuuli. Coriolis-voima saa tuulen kääntymään, jolloin syntyy pyörivä liike. Matalapaineen silmä on syntynyt.

Matalapaineen silmä on siis tyyni alue, jossa on hyvin epävakaa ja painostava ilma. Sitä ympäröivissä pilvissä tapahtuu voimakasta veden ja vesihöyryn haihtumista. Ilmavirtaus silmän ympärillä on ylöspäin, sillä konvektio vie lämmintä, kosteaa ilmaa merenpinnasta yläilmoihin. Vastasyntynyttä heikkoa systeemiä kutsutaan trooppiseksi matalapaineeksi. Siinä tuulennopeus on alle 17 m/s, ja se on itse asiassa vain voimakkaiden ukkospilvien rykelmä, jonka halkaisija tyypillisesti alle 300 km. Järjestelmän pyörivä liike on kuitenkin jo havaittavissa.

Jos trooppinen matala syntyy alle 500 km päässä doldrumeista (pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeeltä) jossa pasaati on epävakaa ja Coriolis-voima voimakas, ja jos kohdalle osuu matalapaineen sola, vaarana on, että trooppinen matalapaine voimistuu trooppiseksi myrskyksi, jonka tuulennopeudet vaihtelevat 17-32 m/s välillä. Tässä vaiheessa myrskylle annetaan oma nimi.

Nyt kaikki riippuu pyörremyrskyn energiataloudesta. Pyörremyrskyn energia on peräisin merestä haihtuneen vesihöyryn sisältämästä entalpiasta, joka vapautuu kun vesihöyry tiivistyy sateeksi ilmanpaineen ja lämpötilan laskiessa yläkorkeuksissa. Tiivistymisessä vapautuva lämpö saa ilman kohoamaan ja lisää kosteaa ilmaa imeytyy keskustaa kohti. On syntynyt positiivinen takaisinkytkentä: lämpimästä merestä haihtuu vettä, joka kohoaa yläilmoihin, joka tiivistyy ja vapauttaa lämpöä, joka ohentaa ilmaa, joka laskee veden kylläisen höyryn painetta, joka haihduttaa vettä, joka kohoaa yläilmoihin, joka...

Coriolis-voiman aikaansaama pyörimisliike on tärkeä, sillä haihtuminen tapahtuu myrskyn silmää ympäröivässä seinämässä. Itse silmässä vallitsee hyvin epävakaa tyven. Silmää ympäröivä seinämä on stabiili vain, jos siinä tapahtuu pyörimisliike; mikäli pyörimisliikettä ei tapahdu, syntyisi nopeasti okkluusio ja matalapaine täyttyisi. Silmässä kylmä, raskas ilma painuu alasa. Jos pyörre puolestaan on laaja, keskustaan ei enää ehdi ulkopuolelta kosteaa ilmaa (joka saisi nosteen, matalapaineen aikaan), vaan ylemmistä ilmakerroksista laskeutuu kuivaa ilmaa keskustaan joten siellä vallitsee paikallinen korkeapaine ja selkeä sää. Pohjoisella pallonpuoliskolla pyörremyrskyt pyörivät vastapäivään ja eteläisellä myötäpäivään. Ne eivät milloinkaan ylitä doldrumeja eli päiväntasaajalla sijaitsevaa pasaatituulten kohtausvyöhykettä, sillä doldrumeilla sijaitsee jatkuva matalapaine, joka hajottaisi ne.

Hurrikaaniksi kehittyneessä trooppisessa myrskyssä tuulen nopeus ylittää 32 m/s. Suurimmat arvioidut tuulennopeudet ovat olleet 85 m/s eli liki 170 solmua (hui!) Hurrikaanin silmän halkaisija on yleensä noin 10 - 50 km, ja tuuli on siinä heikkoa. Ilmanpaine voi saavuttaa myrskyn silmää ympäröivän seinämän alueella matalimmat maanpinnalla mitatut lukemat, jopa alle 900 hPa. Silmän reunavallissa tuuli on kovimmillaan ja pilvimassat korkeimmillaan, ja vettä tulee vaakasuoraan; siinä sataa kaatamalla ja ukkostaa lähes tauotta. Reunavallista lähtee spiraalimaisia ukkospilvijonoja 400 – 600 km:n päähän. Ukkospilviä reunustaa puolestaan altostratusten, cirrostratusten ja cirrusten vyöhykkeet.

Kun hurrikaani (taifuuni, sykloni) on kerran syntynyt, se lähtee aluksi koillis- tai kaakkoispasaatin mukaan lännestä itään. Mutta termodynamiikan II lain mukaisesti ilma pyrkii virtaamaan lämpimämmästä kylmempään, joten ennemmin tai myöhemmin pyörremyrsky kääntyy pohjoisella pallonpuoliskolla luoteeseen ja eteläisellä lounaaseen. Pyörremyrskyn ylitettyä hepoasteet se saattaa lähteä länsituulen mukaan. Mutta sen liike on usein täysin arvaamatonta, kuten Irenen tapauksessa.

Milloin pyörremyrsky sitten hajoaa? Viimeistään silloin, kun se saavuttaa mantereen, sillä tällöin sen energiantuotto lakkaa - ei ole enää vettä, jota se imisi ja jolla se ruokkisi itseään; varsinkin vuoristo katkaisee pyörremyrskyn etenemisen tehokkaasti. Mutta se voi hajota myös, mikäli tuuliväänne kasvaa liian voimakkaaksi, jolloin konvektiopilvet hajoavat, ja myrsky menettää energianlähteensä. Samoin, mikäli pyörremyrsky ylittää hepoasteet, lähtee länsituulten mukaan ja joutuu kylmempien merialueiden päälle, se ei enää kykene haihduttamaan merestä vettä ja ruokkimaan itseään ja se tyrehtyy tai muuttuu "tavalliseksi" matalapaineeksi. Neljäs mahdollisuus on, että suurempi matalapaine nielaisee myrskyn itseensä. Näin käy yleensä pienille ja heikoille myrskyille.

Merellä pyörremyrsky ei ole leikin asia. Tuulennopeuden ollessa liki 50 m sekunnissa aallonkorkeus on helposti 10-15 m, ja koko merenpinta on pelkkää valkoista vaahtoa. Näkyvyys on vain kymmeniä metrejä - jos sitäkään, vettä tulee vaakasuoraan ja tuuli ujeltaa pirunkonserttoaan takilassa ja antenneissa. Tällöin mielekkäintä on laskea kaikki purjeet, laskea ajoankkuri ja yrittää panna vene hiivaamaan tuulta kohti ja toivoa, ettei vene käänny kyljittäin. Tässä vaiheessa jokaisen olisi syytä osata Lyn ja Larry Pardeyn kirja Storm Tactics Handbook sekä Hal Rothin Handling Storms at Sea ulkoa. Mutta isotkin laivat voivat olla vaikeuksissa. Ehkä kaikkein tunnetuin lienee taifuuni Cobra vuonna 1944, joka maksoi USA:n 3. laivaston Task Force 38:lle kolme hävittäjälaivaa, 790 ihmishenkeä ja yli 100 lentokonetta - lisäksi tukialus USS Monterey jouduttiin panemaan telakalle pitkäksi aikaa. Amiraali William Halsey ohjasi TF38:n suoraan taifuuniin unohtaen vanhat merimiesviisaudet - tämä taifuuni muuten näyttelee varsin tärkeää osaa Herman Woukin kirjassa Cainen kapina. Taifuuni aiheutti US Navylle pahemmat tuhot kuin Japanin laivasto konsanaan!

Irene on nyt saavuttanut mantereen ja muuttunut tavalliseksi trooppiseksi myrskyksi. Se on yhä varsin voimakas, mutta sen aiheuttamat tuhot ovat jääneet pelättyä vähäisemmiksi, eikä Katrinan kaltaista katastrofia tapahtunut New Yorkissa.

Purjehdusko extreme-laji?

Ruukinmatruuna oli juttusilla veljensä kanssa - veli on myös vesilläkulkija, mutta hän suosii erilaisia putkuttimia. Kun ruukinmatruuna kertoi seikkailuistaan, veli sitten kysäisi: Miksi te ette olleet kahta viikkoa saaristossa ja menneet sitten lentokoneella Saksaan? Vähemmän vaivaa. Kun ruukinmatruuna sitten totesi, että hän on nyt ansainnut sen avomeriviirin joka roikkuu saalingissa, ja että olemme saaneet sen Hoburgin kasteen ja olemme olleet nyt pitemmällä kuin 95% purjehtijoista ikinä menee, niin hän totesi: Pitääkö purjehduksen olla sellainen extreme-laji? Ruukinmatruuna totesi: Et vain uskalla.

Onko purjehdus - ja varsinkin avomeripurjehdus - extreme-laji? Kyllä ja ei. On totta, että olemme olleet pitemmällä kuin 95% suomalaisseiloreista ikinä menee, on totta että olemme ansainneet sen avomeriviirin ns. kantapään kautta ja on totta, että olemme selvinneet pahemmasta kelistä ja pahemmista myrskyistä kuin mihin suurin osa suomalaisseiloreista ikinä joutuu, mutta veljen kysymys oli silti varsin oikeutettu. Kuten todettua, avomeripurjehdus on varsin tylsää - se on 90% pitkästymistä, 9% actionia ja 1% silkkaa kauhua. Mutta siihen liittyy myös se ihana, kaiken kattava vapaus, jota saaristopurjehdukseen ei liity. Toki olisi ollut se pienemmän riesan ja isomman nautinnon tie reissata pari viikkoa saaristossa ja lentää Hampuriin. Mutta se ei kuitenkaan olisi ollut sama asia.

Ruukinmatruunalle tuli mieleen Korvettenkapitan Joachim Schepke. Tämä legendaarinen sukellusvenekomentaja, U-100:n päällikkö, oli tunnettu reikäpäisyydestään ja rohkeudestaan. Hän upotti 37 kauppalaivaa (140 000 brt) ennen kaatumistaan (samana yönä upotettiin myös Prienin U-47 ja Kretschmerin U-99) ja häntä kutsuttiin nimellä "Hänen majesteettinsa parhaimman näköinen meriupseeri". Mutta Schepken vähemmän tunnettuja lausahduksia on sukellusveneessä eivät juutalaiset pärjää. Schepke olisi 40 vee myöhemmin joutunut syömään sanansa, mutta vuonna 1941 juutalaisiin liitettiin pitkälti samat epiteetit kuin homoseksuaaleihin: mukavuudenhaluisuus, vastenmielisyys kaikelle fyysisyydelle, epäluotettavuus, nynnyys, turhamaisuus, raukkamaisuus ja nurkkakuntaisuus. Ja nuo ovat niitä ominaisuuksia, joita miehissä yleisesti inhotaan ja joita pidetään ei-toivottavina. Syy on siinä, että merielämä on perinteisesti ollut kovaa, ja merimiehet ovat perinteisesti olleet ns. kovia jätkiä. Jos merimiehessä on edellämainittuja ominaisuuksia, se merkitsee ettei hän kykene suoriutumaan velvollisuuksistaan ja muut joutuvat tekemään hänen työnsä. (Stm. Riitaoja, anyone?) Eikä kukaan pidä seilorista, jota toiset joutuvat raahaamaan mukanaan.

Mutta vuonna 2011 on paljon vettä virrannut Reinissä Schepken ajoista 70 vee sitten, ja maailma on muuttunut - ennenkaikkea Israel on osoittanut Joachim Schepken olleen totaalisen väärässä. Merenkulku - ja veneily - ovat nykyään paljon vähemmän fyysisiä lajeja kuin tuolloin, ja jos purjehdus oli 1941 extreme—laji (siitä voi vakuuttua vaikka käymässä Maarianhaminassa parkki Pommernilla), sen ei tarvitse enää sitä olla tänään. Nykypäivänä vähän sybariitimpikin ihminen pärjää merellä.

Mutta ikävä kyllä myös veneet heijastavat sitä. Kolmekymmentä vuotta sitten, jolloin Suomessa vielä oli omaa veneteollisuutta, veneet rakennettiin kestämään ja ne rakennettiin selviämään Itämeren rajuissa olosuhteissa ja niiden sisustus oli varsin spartalainen - koivuvaneria ja kestäviä kuituja sekä kaasu- tai spriikeitin. Sisustuksen materiaalit olivat yksinkertaisia, säätä ja kulutusta kestäviä sekä helppohoitoisia - siis kaiken kaikkiaan funktionaalisia. 1970- ja 1980-lukujen veneet ovat siis ennenkaikkea kulkuvälineitä.

Mutta nykypäivänä on olemassa kaksi trendiä. Enää veneitä ei suunnitella kulkuvälineiksi. Ne suunnitellaan joko kesämökeiksi tai raasereiksi - eli siis joko asuttavuus tai sitten vauhti mielessä. Ja ikävä kyllä nuo ovat toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.

Tuosta kesämökkisuunnittelusta eräällä nimeltämainitsemattomalla saksalais-kiinalaisella suunnittelutoimistolla on oikein legendaarinen maine. Veli totesi happamasti, että niissä on hinta-laatusuhde kohdallaan. Ruukinmatruuna kävi toki talvena venenäyttelyssä, ja kävi kurkkimassa purret läpi. Koska ruukinmatruuna joutui tutustumaan veneensuunnitteluun ja eri ominaisuuksiin jokin aika sitten, hän osasi sanoa että tuon toimiston veneet ovat varsin mukavia kelluvina kesämökkeinä. Mutta avomerelle niillä ei ole asiaa. Rungon muodot kielivät vaikeasta hallittavuudesta kovissa keleissä ja huonoista merenkulkuominaisuuksista. Ja sisustus! Pehmeää puuta, lastulevyä, arkoja kangasmateriaaleja. Ruukinmatruuna totesi, että moni kakku päältä kaunis - niissä tosiaan on hinta-laatusuhde kohdallaan. Plus sitten työn laatu. Ruukinmatruuna kuuli tuttavaltaan, miten eräästä tämän suunnittelutoimiston uudesta veneestä oli köli irronnut keskellä Atlanttia. Hupsista.

Entäpä ne raaserit? Jos todella on adrenaliiniaddikti ja haluaa extreme-elämyksiä, niin mikäpä sen parempi. Tosin niissäkin on hyvin spartalainen sisustus - ja toisin kuin kolmenkymmenen vuoden takaisissa veneissä, niissä sisustus on oikeastaan paljasta lasikuitua. Mutta ne ovat vaikeita ja haastavia purjehdittavia, ja kovassa kelissä ne riistäytyvät helposti käsistä - ellei kippari itsekin ole vaikeiden ja haastavien olosuhteiden purjehtija.

[Todettakoon, että lasikuituveneessä vuodet eivät merkitse oikeastaan mitään. Hyvin hoidettuna lasikuituveneen elinikä on 70-120 vuotta, ja 1960-luvulla rakennetut purret ovat yhä edelleen ajossa. Siksi 30-40 vee vanhan veneen osto ei ole riski, jos vain runko ja köli ovat kunnossa eikä kuonoon tuleva haju kieli homeesta.]

Purjehduksesta saa extreme-lajin kahdella tavalla. Toinen on alkaa purjehtimaan kilpaa: silloin siitä tulee extremeä vähän kevyemmässäkin kelissä. Toinen on lähteä avomerelle. Silloin siitä tulee extremeä ennemmin tai myöhemmin, sillä myrskyn joutuu kohtaamaan avomerellä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Ruukinmatruuna oppi itse merenkulkijaksi silloin about 30 vee sitten, jolloin veneet olivat kulkuvälineitä eivätkä kesämökkejä. Silloin elämä oli yksinkertaisempaa ja silloin tultiin toimeen ilman mukavuuksia. Ei ollut navigointielektroniikkaa, viihde-elektroniikasta puhumattakaan, ja keitin oli kaasuliekki eikä veneessä ollut kylmätiloja. Mikä myös samalla merkitsi, ettei veneessä ollut rikkimeneviä varusteita eikä sähkösyöppöjä vekotteita. Purjehdus oli tuolloin myös enemmän extreme-laji kuin tänään. Veneet eivät olleet kesämökkejä, vaan niillä purjehdittiin paikasta A paikkaan B, jossa sitten joko yövyttiin tai telttailtiin. Nykypäivänä tuo filosofia on muuttunut: useimmat purjehtijat ostavat veneensä nimenomaan kesämökeiksi. Koska purjehdus ei enää ole extreme-laji, niin vanhan ajan merimiestaidoille ei enää ole tarvetta.

Ja vielä enemmässä määrin tämä pätee moottoriveneilyyn. Veli totesi jotain hyvin happamasti sekstantista ja solmunarusta [joka jääköön toistamatta] ja siitä, miten hän ei tule ikinä tarvitsemaan muuta kuin GPS:n ja että kännykässä on toinen. Ja varmaan hän moottoriveneilijänä onkin aivan oikeassa. Ikävä kyllä muuan meripelastuksen vapaaehtoistyöntekijä totesi, että puolet heidän keikoistaan johtuu siitä, että asiakas on eksynyt eikä tiedä missä he ovat kun ei ole paperikarttoja mukana. Lopuista keisseistä puolet johtuu siitä, että polttoaine on loppunut. Näin siis moottoriveneilijöiden osalta. Jos purjehtija pitää pelastaa, niin yleensä silloin on tosihätä kyseessä.

Mutta teknologia on mahdollistanut sen, että vähän nynnympikin voi lähteä merelle ja jopa pärjätä siellä. Ja veneilyn muuttuessa helpommaksi myös mukavuudenhalu kasvaa samassa suhteessa. Noilla kelluvilla kesämökeillä on oma ekologinen lokeronsa: miksi lähteä avomerelle jos ei koe saavansa siitä mitään? Jos kaipaa pelkkiä nautintoja, ei pärjää päivääkään ilman elektroniikkaa ja muita hilavitkuttimia ja omaa taipumuksen hedonismiin, niin on itsellekin parempi ettei lähde sinne avomerelle. Purjehdus on extreme-laji vain, jos siitä haluaa tehdä sellaisen. Eikä ruukinmatruunalla ole itselläänkään todellakaan mitään suunnitelmia lähteä sinne Roaring Fortiesille - sen verran itsesäilytysvaistoa hänelläkin on.

Ai niin. Serkku tiesi kertoa, että hänen poikansa on laivastossa suoritetun asevelvollisuuden jälkeen lähtenyt merimieskouluun. Jälleen yksi jäsen sukumme merenkulkijoiden joukkoon!

Vene kotina

Neljä viikkoa merellä on pitkä aika, ja sen jälkeen mielellään palaa kotiin. Vaikka vain aniharvat purjehtijat uskaltautuvat avomerelle - ja vielä harvemmat lasten kanssa - matkamme ulottui nyt ympäri Itämerta ja sen rantoja, ja pääsimme kuin pääsimmekin Hampuriin saakka.

Lienee sanomattakin selvää, että vene kotina ja purjehdus lasten kanssa asettaa omat haasteensa, niin turvallisuudelle, logistiikalle kuin hermoillekin. Vene on lopultakin hyvin pieni pläntti keskellä ei-mitään, eikä sieltä pääse pois kesken kaiken, ja lasten pinna on niin kovin, kovin paljon lyhyempi kuin aikuisten. Mutta lapsetkin ovat kautta aikojen oppineet purjehtimaan ja jopa tekemään valtamerimatkoja, ja nuorna on jälleen vitsa väännettävä. Mutta parhaimmillaan purjevene on matkalippu vapauteen; täydelliseen vapauteen, jossa pääsee ihan mihin tahansa minne vain voi ankkuroitua ja jonne EU:n passilla voi rantautua.

Purjehdusta on pitkään pidetty eliittiharrastuksena tai sellaisena, mitä lähinnä tekee vain se svensktalande bättre folk. Mutta lasikuituveneen elinikä on hyvin hoidettuna 70-120 vuotta, ja 1960-luvulla rakennetut veneet ovat vielä tänäkin päivänä täysin käyttökelpoisia. Uusien veneiden ohella Suomessa on vilkkaat käytettyjen veneiden markkinat, ja purjehduksen makuun pääsee käytetyn auton hinnalla. H-vene on yksi suosituimmista ensipursista, ja niiden hinnat vaihtelevat käytettyinä 4-14 k€ välillä. Toinen hyvin suosittu ensipursi on Avance 24, jollaisella voi vallan mainiosti lähteä jo avoimelle. Purjehduksessa suurin investointi on itse vene, mutta sen voi jyvittää monelle vuodelle; kun hankinta on tehty, käyttökustannukset ovat olemattomat. Niinpä purjehduksesta on 2010-luvulla tullut lähes jokaisen rannikolla elävän säännölliset tulot omaavan ulottuvilla oleva harrastus.

Lapset on hyvä totuttaa veneeseen jo pienestä pitäen. Ruukinmatruuna itse on ollut siitä onnellisessa asemassa, että hänen primääriperheellään on ollut vene niin kauan kun hän jaksaa muistaa, ja hän kasvoi veneilyyn ikäänkuin luonnostaan. Ja niinpä meidänkin jälkikasvumme saa tai joutuu samaan. Pitkä talvi on hyvää aikaa opetella veneilytaitoja kuivaharjoitteluna: lukemaan merikarttaa, tutustumaan kompassiin, opettelemaan solmujen tekemistä, opettelemaan merisanastoa jne. Lapset ovat nopeita oppimaan, ja ruukinmatruuna sai isukiltaan sen saman kirjan - Björn Landströmin "Laiva" - jota hän pikkuisena selasi ja jota kautta hän tutustui merenkulun ihmeelliseen maailmaan. Hiukan uskaliaammat vanhemmat vievät lapsensa leikkipuistoon ja innostavat heitä kiipeilemään - ja vaikka kävelemään nuoralla tai kaiteella, kuitenkin vanhempien valvovan silmän alla. Näin lapsille kehittyy pienestä pitäen sellainen lihaskoordinaatio ja tasapainoaisti, josta on merellä hyötyä.

Vene on pieni ja ahdas paikka, ja siellä menee kaikki helposti sekaisin. Niinpä merenkulkijavanhemmilta vaaditaan sekä hyvin tiukkaa kurinpitotaitoa että myös järjestelmällisyyttä ja eksaktiutta. Koska veneessä säilytystilaa on rajallisesti ja siellä on tarkat paikat kaikelle, me olemme piirtäneet veneestämme tilakaavion: eli mitä on missäkin paikassa, missä on mikäkin säilytyslokero ja mitä mihinkin paikkaan laitetaan. Olennaisimmat ovat muona, juomavesi ja merenkulkuvälineet. Kaikki muu on niinsanotusti "kivaa olla olemassa". Me olemme merkinneet kaiken paapuurin puolelle menevän punaisella ja styyrpuurin puolelle menevän vihreällä.

Ja ei kun matkaan. Ensimmäinen kesä kannattaa aina ottaa iisisti. Vene on kuitenkin uusi, ja vaatii sekä aikuisilta että lapsilta totuttelua. Lasten kanssa purjehdittaessa on syytä tehdä maksimissaan neljän tunnin legejä ja levätä vähintään kaksi tuntia; joko ankkurissa tai rantautuneena. Aikuisten kanssa maksimissaan kuuden tunnin legejä. Kun lapset ja aikuiset alkavat tottua veneeseen, legejä voi seuraavina kesinä pidentää. Lopulta ympärivuorokautinenkaan purjehdus ei mene hermojen päälle.

Matkapurjehduksella on syytä järjestää vahdit. Yhden aikuisen on saaristossa pakko olla koko ajan peräsimessä. Toinen aikuinen toimii navigaattorina, kokkina ja purjeiden säätäjänä. Yksi lapsista voi toimia kansivahdissa - hänelle annetaan kiikari, ja hänen tehtävänsä on katsella ympäriinsä ja kertoa, jos muita veneitä tulee lähelle. Muut lapset ovat vapaavahdissa. Mutta toinen aikuisista voi, mikäli akuutti tilanne ei ole päällä, pitää lapsille merimieskoulua: opettaa heille purjehduksen perustaitoja, opettaa purjeiden säätöä ja trimmausta, opettaa merikartan lukemista, suunnistamista, merimerkkejä, suuntiman ottoa, pilvien ja sään lukemista, GPS-navigaattorin käyttöä, solmuja, lokikirjan pitämistä ja kaikkea veneilyyn liittyvää. Näin aika ei käy pitkäksi.

Kansikäyttäytyminen on painettava mieleen heti välittömästi. Kajuutasta ei tulla ulos ilman pelastusliivejä, ja keulakannelle ei mennä ilman turvavaljaita. Reelinkeihin on hyvä kiinnittää turvaverkot. Hyvä uimataito kuuluu purjehtijan perustaitoihin. Tässä aikuisten esimerkki on tärkeää.

Saaristossa purjehtiminen on erilaista kuin avomeripurjehdus. Saaristossa purjehditaan väyliä pitkin ja seurataan maisemaa. Maisema vaihtuu, ja se on mielenkiintoista. Saaristossa on paljon nähtävää ja paljon uutta, ja joka illaksi mennään joko ankkuriin tai rantaudutaan saareen.

Avomerellä sensijaan purjehditaan yötäpäivää - meillä ei ole kilometriä ankkurikaapelia mukanamme, ja kaikkialla on vain sinistä vesiaavikkoa. Avomerellä onneksi voi käyttää autopilottia tai tuuliperäsintä - näin toinen aikuinen vapautuu tekemään veneen rutiinitöitä ja pitämään lapsille merimieskoulua tai leikkimään tai pelaamaan heidän kanssaan. Erilaiset pelit ja stressilelut ovat lasten ystäviä ja kirjat puolestaan aikuisten.

Avomerellä on kaksi asiaa, joihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Toinen on sähkö ja toinen on juomavesi. Molempia on rajallinen määrä ja molemmilla on ikävä taipumus loppua juuri kun vähimmin kaipaa. Niinpä kaikki mahdollinen vedellä lotraaminen tulee tehdä merivedellä aina kun mahdollista, myös perunoiden keittäminen tai purkkiruuan kuumentaminen hauteella. Sähkön osalta tulee muistaa akun kapasiteetti. Akun kapasiteetti eli varaus (Q) mitataan ampeeritunteina (Ah). Yksi ampeeritunti tarkoittaa, että akku kykenee ylläpitämään yhden ampeerin virtaa yhden tunnin ajan. Vastaavasti kahden ampeerin virtaa puolen tunnin ajan tai puolen ampeerin virtaa yhden tunnin ajan. Akkuun pätee siis varausyhtälö Q=It, missä Q on varaus, I on siitä purettava virta ja t on purkuaika.

Sähkön kulutukseen pätee Kirchoffin sääntö: virrankulutus on kaikkien virtapiiriin kytkettyjen laitteiden virrankulutusten summa. Tämä voidaan laskennallisesti laskea ja se on tiedettävä koko ajan. Näin virrankulutus voidaan suunnitella. Niinpä virrankulutus on syytä pitää aina minimissään milloin vain mahdollista ja opettaa myös lapset siihen. Kaikissa lampuissa on syytä pitää LED-lamppuja ja erilaiset keittimet yms jättää kotiin ja käyttää kaasu- tai dieselkeitintä, sillä ne ovat sähkösyöppöjä. Pakollisia laitteita ovat VHF-radio sekä satelliittinavigaattori: meillä on erillinen navigointiakku, jota ei kuormiteta millään muulla laitteella. Akun lataukseen meillä on aurinkopaneeli sekä dieselmoottorin generaattori. Tuuliturbiini menee tulevina vuosina hankintaan. Mikäli veneessä on navigointitietokone, sille on syytä rakentaa oma virtapiirinsä.

Perinteisesti keulapiikki on lasten makuusija. Lapsille on syytä opettaa järjestyksenpidon tärkeys ja tavaroiden laittaminen oikeaan paikkaan. Lapsille kannattaa ottaa mieluummin mukaan lautapelejä kuin tietokonepelejä, sillä ne eivät kuluta sähköä, ja lapset toimivat tällöin yhdessä. Shakki, tammi, backgammon, kiinanshakki, Afrikan tähti, Monopoli, Finanssi - kaikki klassikoita ja kaikki sellaisia, jota blogiemäntännekin jo lapsena pelasi. Niin, ja tietysti erilaiset korttipelit. Illalla voidaan pelata vaikka koko perhe yhdessä canastaa, marjapussia tai bridgeä.

Avomeripurjehdus on 90% tylsistymistä, 9% actionia ja 1% silkkaa kauhua. Se myrsky tulee ennemmin tai myöhemmin, ja aikuisten on osattava lukea pilviä ja säätä. Lapset on opetettava tuntemaan eri pilvet ja kertomaan, että mitä niistä seuraa. Myrskyn aikana lapsilla ei ole asiaa kannelle. Aikuiset panevat sadevarusteet ja turvavaljaat. Varmaa on ainoastaan se, että kaikki paikat kastuvat. Mutta minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa.

Yöpurjehdus asettaa omat haasteensa. Ruukinmatruuna tykkää purjehtia yöllä - pilvetön, tähtikirkas taivas yöllä on elämys, jota ei vaihda mihinkään muuhun. Pimeän tullen komennetaan koko muu miehistö nukkumaan, sillä lapset tarvitsevat unta ja päiväsaikaan nukkuminen on vaikeaa. Yksi lapsista kerrallaan voi tulla äidin tai isän seuraksi kannelle. Tällöin kummankaan aika ei käy pitkäksi. Lapsille voidaan opettaa tähtikuviot, vastaantulevien laivojen kulkuvalot, loistot ja majakat ja GPS:n sekä kaikuluotaimen seuraaminen. Yöllä vene tuntuu kulkevan paljon nopeammin kuin päivällä ja aallot sekä merenkäynti paljon kovemmilta. Keulakannelle ei yöllä ole mitään asiaa. Mikäli säätiedotus lupaa kovaa merenkäyntiä, purjeet on syytä reivata kakkosreiviin jo ennen auringonlaskua. Ruukinmatruuna on kerran tehnyt sen yönpimeydessä eikä toista kertaa halua. Vahtivuorot on hyvä organisoida muutaman tunnin välein, kuitenkin niin, että niiden välissä ehtii nukkua.

Uni on veneessä avomerellä aina kortilla. Avomerelle lähdettäessä tulee organisoida meripedit - eli virittää leekankaat niin, ettei koijasta kierähdä vahingossakaan turkille eli kajuutan lattialle. Pistobunkka ei sellaista tarvitse, mutta pistobunkka voi pahimmillaan olla oikea kaikukammio, jossa kaikki takilan ja rungon nitinät, narinat ja värähtelyt voimistuvat sietämättömiksi. Riippumatto on ystäväsi, ja jos lapset ovat pieniä ja veneessä on tilaa, lapsille voi virittää riippumatot nukkumista varten kajuuttaan. Keulapiikki on lapsille hyvä paikka, mutta sen paha puoli on, että se kovassa merenkäynnissä ryskää.

Kun tullaan saareen tai satamaan, lapsille voidaan antaa tehtäviä; vaikkapa lepuuttajien kiinnitys, purjeiden laskeminen tai kiinnitysköysien laittaminen valmiiksi. Kun lapset ovat oppineet perustehtävät, heille voi antaa vaativampiakin tehtäviä. Ei kuitenkaan niin, että heitä jätetään valvomatta - ainakaan aluksi.

Lapset oppivat nopeasti ja kun he oppivat rakastamaan merta, he ovat motivoituneita oppijoita. Parin kesän jälkeen heidät voi uskaltaa päästää ruoriin, trimmaamaan purjeita, kokkaamaan, navigoimaan tai käyttämään dieseliä. Dick Dekkerin sanat kyllä Laura osaa sieltä itsekin purjehtia kotiin Laura Dekkerin purjehdittua 12-vuotiaana yksin Hollannista Englantiin kertoo oikeastaan kaiken. Kun lapsille annetaan vastuuta yksinkertaisissa asioissa, he kypsyvät ottamaan vastuuta monimutkaisistakin asioista. Kehuminen oikein tehdyistä asioista kasvattaa heidän itseluottamustaan. Yövahti on kuitenkin asia, johon lapsia ei kannata ainakaan Itämerellä päästää yksin, ennenkuin heidän taidoistaan on todella näyttöä. Mutta missään tapauksessa lapsia ei pidä kohdella aivottomina kakaroina! Royal Navy on aikoinaan kouluttanut 10-vuotiaista pojista merikadetteja ja 10-vuotias on aivan riittävän vanha oppimaan about kaikki merimiestaidot.

Jos lähdetään koko perheen voimin ultrapitkälle matkalle - vaikkapa valtameren yli - niin tällöin vanhemmille lankeaa väistämättä vielä yksi velvollisuus ja se on kotikoulu. Lapsia koskee oppivelvollisuus ja ruukinmatruuna on aivan varma, että Efraim Pitkätossu opetti Pepille, Tommille ja Annikalle peruskoulun oppimäärää matkalla Kurrekurredutille. Ja tämä täsmälleen sama pätee myös Suomessa. Eli ultrapitkälle matkalle otetaan kaikki koulukirjat mukaan ja kaikki oppimateriaali. Kokeet voidaan suorittaa internet-linkin yli. Kotioppimisessa tulee esseiden ja esitelmien kirjoittaminen ensisijaisen tärkeäksi ja tässä tietokone ja tekstinkäsittelyohjelma on ystäväsi. Maantiedon oppiminen tulee vastaan kuin itsestään, matematiikassa trigonometriaa voi soveltaa navigointiin, biologiassa voi tutustua meribiologiaan ja vieraat kielet tulevat ajankohtaisiksi kun mennään ulkomaille. Musiikissa mukaan voi ottaa nokkahuilun tai kitaran. Isän ja äidin on hyvä osata soveltaa tällöin opetusohjelmaa vastaamaan merimatkalla vastaantulevia asioita.

Vene kotina asettaa melkoisia haasteita. Mutta ne eivät ole mahdottomia, ja parhaimmillaan vene kotina on todellinen elämys.

Terveiset ulapalta

Olemme saapuneet kotiin - uupuneina, onnellisina, ehjinä ja monta kokemusta rikkaampina - ja masuuni on jälleen puhalluksessa. Vastoin epäilyjä emme ole joutuneet somalimerirosvojen vangiksi.

Kun olemme purkaneet, levänneet, syöneet ja saaneet maajalat jälleen, ruukinmatruuna palaa arkirutiiniin.