Luonnonvarakirous suomalaisittain

Ruukinmatruuna on useaan otteeseen kirjoittanut luonnonvarakirouksesta ja siitä, miten rikkaat luonnonvarat eivät tosiasiallisesti ole siunaus vaan hirvittävä kirous, ja miten rikkaat luonnonvarat tuomitsevat yhteiskunnan kehitysmaaksi.

Suomi on säästynyt toistaiseksi tältä kiroukselta. Suomen luonnonvarat ovat metsiä lukuunottamatta varsin köyhät, ja Suomi on teollistunut luonnonvaroistaan huolimatta, ei niiden ansiosta. [Itse asiassa yksikään valtio ei ole ikinä teollistunut luonnonvarojensa ansiosta.]

Mutta Suomen luonnonvarat, vaikka ovatkin köyhät, ovat kuitenkin ekstensiiviset - meillä on valtavia malmioita, jotka ovat pitoisuuksiltaan alhaisia. Kuitenkin kun maailmalla alkavat hyvälaatuiset ja helposti hyödynnettävät luonnonvarat loppua, katseet käännetään kohti niitä heikompilaatuisia ja laajempia - ja maailman katseet ovat nyt kääntyneet Suomeen. Meille on perustettu koko joukko uusia kaivoksia.

Ruukinmatruunan pitäisi metallurgina olla asiasta ylpeä. Mutta hän ei ole. Siihen on syynsä.

Ja varsin ikävällä tavalla nyt on tapetilla ollut Talvivaara. Talvivaaran nikkelikaivos on noussut otsikoihin hämäräperäisen kuolemantapauksensa sekä suruttoman saastuttamisensa takia. Siellä nimittäin on pilattu muutama järvi aivan samaan tapaan kuin jossain kehitysmaissa - täydellisellä piittaamattomuudella. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö myöntää, ettei yhtiö ole osannut arvioida sulfaattipäästöjen määrää. Toteutuneet päästöt ovat olleet 60-kertaisia arvioihin verrattuna. Läheinen järvi on muuttunut suolaiseksi kaivoksen natriumsulfaattijätteestä.

Talvivaaran kaivoksen malmi sisältää nikkeliä, sinkkiä, kuparia, kobolttia, mangaania ja uraania. Suunnitellulla vuosituotantokapasiteetilla 50 000 tonnia nikkeliä, kaivos tuottaa myös 90 000 tn sinkkiä, 15 000 tn kuparia, 1800 tn kobolttia sekä uraania, jos Talvivaara saa uraanin talteenottoluvan. Kaivos tuottaa tällä hetkellä pääasiassa nikkeliä ja sinkkiä, mutta myös kobolttia. Vuonna 2012 kaivoksen on tarkoitus aloittaa kuparin talteenotto sekä uraanin erotus. Suunnitelmissa on myös jonkinlainen joint-venture-projekti mangaanin osalta.

No. Talvivaarassa sijaitsee yksi maailman suurimpia nikkelisulfidiesiintymiä. Ja aina kun ruukinmatruuna kuuulee sanan "sulfidi", hän nostaa tuntosarvensa ylös. Se nimittäin viittaa rikkiin, joka on ikävänlainen ympäristömyrkky. Siksi, että rikkiatomi muistuttaa kovasti happiatomia, aivan kuin arseeni typpeä. Ja juurikin nuo sulfaattimuotoiset rikkipäästöt ovat ympäristönpilaamisen taustalla.

Meno on ollut aivan kuin kehitysmaissa. Saasteen talteenotto ja jälkihoito nimittäin tulee kalliiksi. On paljon halvempaa ja helpompaa kaataa kaikki luontoon. The solution of pollution is dilution. Ja nyrkkisääntö on, että mitä ulkomaisempi ja kansainvälisempi jokin alkutuotannon harjoittaja on, sitä vähemmän se välittää kohdemaansa luonnosta tai ihmisistä ylipäänsä.

Alkutuotantoa, kuten kaivostuotantoa, voidaan harjoittaa ihan millaisessa kehitysmaassa tahansa, kun taas teollisuustuotantoa ja jalostusta ei, osaamisesta puhumattakaan. Ja itse asiassa korruptoitunut kehitysmaahallinto on eduksi alkutuotannon harjoittamiselle: mitä korruptoituneempi kleptokratia on kyseessä ja mitä köyhempi ja kurjempi väestö, sitä helpompaa on harjoittaa kaivostoimintaa, maataloutta, plantaaseja jne.

Mistä päästäänkin arveluttavaan ajatukseen. Me tiedämme, miten Chilessä kävi 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Chile on yksi maailman rikkaimpia kupariesiintymävaltioita. Ennen vuoden 1973 vallankumousta Chile oli vahvasti teollistuva ja keskiluokkaistuva yhteiskunta. Kiitos Allenden aiheuttaman katastrofin ja Pinochetin sekä Chicagon poikien aiheuttaman vastakatastrofin, Chile syöksyi sellaiseen tuhoon ja köyhtymisen kierteeseen, josta se ei ole kuunaan toipunut. Keskiluokkaistuvasta toisen maailman maasta tuli kolmannen maailman kehitysmaa, kiitos taloudessa noudatettujen uusliberalististen oppien ja reformien, jotka tuhosivat Chilen keskiluokan täysin.

Josta voidaan tehdä kysymys, jota ei saa tehdä.

Oliko Chicagon poikien tosiasiallinen tavoite tuhota Chilen yhteiskunta, sen keskiluokka ja kansallisomaisuus - ja syöstä Chile kehitysmaadiktatuuriin? Niin, että sen tuotantojakauma muuttuisi jälleen alkutuotantovaltaiseksi ja että sieltä saataisiin halvalla ja helposti kuparia seurauksista piittaamatta?

Onko sama käynnissä myös Suomessa - ja kaikkialla siellä, missä on hyödyntämättömiä ja köyhiä mutta olemassaolevia luonnonvaroja? Eli että deindustrialisoidaan kyseiset maat, tuhotaan niiden elinkeinorakenne ja keskiluokka - niin, että maat muuttuvat kehitysmaiksi, ja näin päästään harjoittamaan alkutuotantoa ja huseeraamaan miten halutaan kenenkään estämättä ja seurauksista piittaamatta?

Merkit ovat pahat, mutta ne ovat yhtä kertovat kuin cirrukset länsihorisontissa.

Ehkäpä vain silloin, jos jokin malmio löytyy, on paras pitää turpa ihan tiukasti kiinni eikä kertoa asiasta kenellekään. Seuraukset voivat olla todella tuhoisat luonnonvarakirouksen kautta.