Viharikoslainsäädäntö, vaikka nimellisesti se onkin tasapuolinen, on näin yleisesti tehty suojaamaan vähemmistöjä enemmistön mielivallalta, ja siksi ainoastaan valkopihoinen heteromies voi syyllistyä viharikoksiin, kukaan muu ei. Mutta aina silloin tällöin tulee eteen tilanne, jolloin kuuluu voimakas "jursk" kun sattuu tilanne, jossa suvaitsevaisto jakaa nollalla.
Eli kun tulee vastaan mahdoton tilanne, jossa uhristatuksen omaavan yhteisön jäsenet pitävätkin ns. jäsentenvälisiä.
Tällaista sattuu aina silloin tällöin Suomessakin, varsinkin afrikkalaisten kesken, jossa toisiaan syvästi inhoavat afro-niloottisen Cavalli-Sforza-suurklusterin edustajat (arkikielessä "neekerit") ja afro-haamilaisen CSSK:n edustajat (arkikielessä "murjaanit") käyvät ratkomassa vuosisataisia kiistojaan kajoamalla toistensa fyysiseen habitukseen. Suvaitsevaistoa asia ei voisi niinku vähempää kiinnostaakaan. Syyllinen on aina han-suomalainen valkoihoinen heteromies.
Jokin aika sitten USA:ssa, Floridassa, tapahtui tilanne, jossa korttelipoliisina toiminut parikymppinen mies ampui teini-ikäisen huppariin pukeutuneen pojan jälkimmäiiselle fataalein seurauksin. Teknisesti korttelipoliisi toimi aivan oikein - monissa osavaltioissa laki sallii koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemisen tappavaa voimaa käyttäen - mutta voidaan kysyä hyvällä syyllä, että oliko toiminta moraalisesti oikein.
Lienee tarpeetonta sanoa, että ammuttu poika oli afroamerikkalainen kun taas ampuja oli valkoihoinen.
Mutta jutussa on catch. Ammuttu, Trayvon Martin (17) oli tunnettu nuorisorikollisena, kun taas ampuja, George Zimmermann (28), edustaa toista sorrettua vähemmistöä - hän nimittäin on juutalainen.
Ampuja siis ei ole white power -ryhmittymän, Ku Klux Klanin eikä muunkaan viharyhmän jäsen eikä hän edusta trailer trashia. Hänen etninen taustansa tekee tästä tilanteesta uhriryhmien jäsentenvälisen. Eli siis tilanteen, jollaista ei pitäisi olla olemassakaan.
Ampumisillan tapahtumista liikkuu erilaisia tietoja. Tuoreen tiedon mukaan paikallinen poliisi olisi ollut valmis syyttämään Zimmermania taposta, mutta osavaltion syyttäjän mukaan näyttöä ei ollut tarpeeksi.
Yhden version mukaan huppariin pukeutunut Martin käveli kaikessa rauhassa kadulla, kun Zimmerman ampui hänet kylmäverisesti. Toisen version mukaan Martin oli hyökännyt häntä seuranneen Zimmermanin kimppuun ja tämän oli pakko puolustautua. Zimmermanin perheen mukaan George loukkaantui jupakassa vakavasti ja oli hengenvaarassa ja ampui itsepuolustukseksi. Toisaalta taas poliisiaseman valvontavideolla ampumisen jälkeen hänessä ei näy naarmuakaan. Zimmermanin läheisten mukaan perheelle sataa nyt tappouhkauksia ja he pelkäävät henkensä puolesta.
Tilanne on nyt nostattanut vihaa ympäri Yhdysvaltoja, ja sen aallot vellovat myös Suomessa. On oikeutettua kysyä, että mihin vedetään aseenkäytön oikeuden raja; mutta aivan yhtä oikeutettua on kysyä, että koskeeko viharikoslainsäädäntö myös uhriryhmien sisällä tapahtuvia rikoksia.
Vai pitäisikö hupparit yksinkertaisesti kieltää?
Saturday, March 31, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


28 comments:
George Zimmermann taitaa kuitenkin olla latina eikä VHM, joten rasismista tässä ei todellakaan ole kyse.
George Zimmermann (28), edustaa toista sorrettua vähemmistöä - hän nimittäin on juutalainen.
Mistä tämä tieto on peräisin? Käsittääkseni hänen äitinsä on perulainen.
Taas on faktat unohtuneet. Treyvon Martin ei ollut tunnettu nuorisorikollisena eikä George Zimmermann ole juutalainen vaan etnisesti saksalais-perulainen, pärstäkertoimen perusteella selvästi latino. Kovasti USA:n media kylläkin halusi tehdä hänestä valkoisen.
Siihenkin on varmaan suhteellisen pätevät syyt miksi alueelle on tarvittu korttelipoliisit.
Taitaa olla tuostakin jutusta nousseen hälyn taustalla joidenkin eturyhmien poliittiset tavoitteet, koska ampumistapaukset tuossa maassa eivät ole mitenkään harvinaisia.
Miksi tämä yksi nostetaan niin paljon yli muiden.
En tiedä onko tuosta jenkkilän tapauksesta tullut nyt sitten lisää tietoa, mutta ainakin aikaisemmin Zimmermanin sukulaiset puolustelivat häntä sanomalla, että hän ei voi olla rasisti, koska on puoliksi latino. Jos Zimmerman on vielä juutalainenkin, niin hänellähän on tuplakilpi. Pisti tuo latinokommentti silmään iltiksestä ja näyttäähän kaveri kovasti latinolta. Kovasti kaverille ollaan kyllä tekemässä mediassa valkopesua, sillä niinkuin mainitsit niin vain VHM voi olla rasisti.
Itse toimin useamman vuoden latinomusiikkia soittavan ravintolan pokena ja voin sanoa kokemuksesta, että mustat ja lattarit vihaavat toisiaan sydämensä pohjasta. Rasismiahan tämä ei toki voi olla, eihän?
Onko sinulla viiteitä, että Trayvon Martin oli nuorisorikollinen. Zimmerman valehteli väittäessään pojan hyökänneen hänen kimppuunsa. Niin ei ollut tapahtunut. Zimmerman on luultavasti rasisti, hän poliisille soittaessaan valitteli neekerisaastasta.
Tuo Floridan laki on järjetön. Siinä toisen saa tappaa, jos tuntee itsensä uhatuksi. Mitään objektiivista kriteeriä ei uhalle anneta. Eli periaatteessa voi ampua kenet tahansa, jos sanot tunteneesi uhkaa.
Lasketaanko mestitsit valkoisiksi?
Juutalainen? Latino tietääkseni, ainakin itsensä näin määrittää. Ja mediassa on vieläpä kehitetty ihan tätä tapausta varten oma luokituksensa "white latino", koska muuten rasimipisteitä on vaikeampaa kerätä.
George Zimmermann (28), edustaa toista sorrettua vähemmistöä - hän nimittäin on juutalainen.
Zimmerman on katolinen:
In Manassas, where Zimmerman lived in the 1980s and 1990s with his parents and two siblings, neighbors tended to define the family based on their spiritual profile. “Very Catholic . . . very religious,” their neighbor Jim Rudzenski recalled Thursday. The children attended All Saints Catholic School on Stonewall Road through the eighth grade before going to Osbourn High School. George became an altar server and evening receptionist at All Saints Catholic Church. The Zimmermans “were known and respected in the community for their dedication and service,” said Robert Cilinski, pastor of All Saints Catholic Church.
Zimmermanin "toiseus" tulee siitä, että hänessä on intiaaniverta perulaisen äitinsä puolelta.
Zimmerman ei ole juutalainen, vaan latino. Hänellä on vain juutalaisen kuuloinen nimi.
Jos joku "oikea" valkoinen ampuisi Zimmermanin kaltaisen latinon epäselvissä olosuhteissa, siinäkin kohistaisiin rasismista. Jos Zimmerman ampuisi valkoisen, ketään ei kiinnostaisi pätkääkään, koska se on normitapaus. Mikä uutinen se on, että koira puree miestä?
"Mutta jutussa on catch. Ammuttu, Trayvon Martin (17) oli tunnettu nuorisorikollisena, kun taas ampuja, George Zimmermann (28), edustaa toista sorrettua vähemmistöä - hän nimittäin on juutalainen."
Milloin juutalaisesta on jenkeissä tullut sorretun vähemmistön edustaja? Jos ampuja olisi alkujaan italialais-saksalais-puolalais-skandinaavis-suomalainen, mistä IM sitten olisi kirjoittanut?
y
"valvontavideolla ampumisen jälkeen hänessä ei näy naarmuakaan."
Mikä tosin ei kerro kuvanlaadun takia paljon mitään. Näkyykö anotaanko murtunut nenä helposti rakeisesta kuvasta?
Zimmerman on itse asiassa juutalaisperheen adoptoima perulainen, eli siis hispaano juutalainen, aika hyvät uhrisuojat sanoisin.
Zimmerman on latino.
En tiedä onko tuosta jenkkilän tapauksesta tullut nyt sitten lisää tietoa, mutta ainakin aikaisemmin Zimmermanin sukulaiset puolustelivat häntä sanomalla, että hän ei voi olla rasisti, koska on puoliksi latino. Jos Zimmerman on vielä juutalainenkin, niin hänellähän on tuplakilpi. Pisti tuo latinokommentti silmään iltiksestä ja näyttäähän kaveri kovasti latinolta. Kovasti kaverille ollaan kyllä tekemässä mediassa valkopesua, sillä niinkuin mainitsit niin vain VHM voi olla rasisti.
Itse toimin useamman vuoden latinomusiikkia soittavan ravintolan pokena ja voin sanoa kokemuksesta, että mustat ja lattarit vihaavat toisiaan sydämensä pohjasta. Rasismiahan tämä ei toki voi olla, eihän?
Kun tällä Zimmermanilla on ilmeisesti ollut 16-vuotias tyttöystävä niin RM lienee sitä mieltä, että munat pois äijältä.
16-vuotias ei ole enää lapsi. Eli mihinkään kastrointiin ei ole mitään syytä.
Markku, rodullista juutalaisuutta ei ole olemassa. Heidän erikoinen genetiikkansa johtuu sisäsiittoisuuden aiheuttamasta geneettisestä ajautumisesta. Ihan samoin kuin suomalaisten.
Jos Zimmermanin perhe on juutalainen, hän on silloin juutalainen itsekin. Riippumatta syntyperästä.
Tomi jaksaa mutuilla tapansa mukaan. Suomalaiset eivät ole sisäsiittoisia millään mittarilla. Muutama erikoisuus jossain Savon perällä ei tätä muuksi muuta.
Voisitko harrastaa edes jotain itsekritiikkiä? Silloin tällöin! Kokeile. Siitä alkaa pitää, vaikka aluksi tuntuu hassulta.
Tomi, minä en sanonut yhtään mitään Zimmermanin juutalaisuudesta. Se oli joku muu.
Näistä rotu, kieli, ja uskontoasioista voisi vaikka minkalaisen sopan keittää. Miten esimerkiksi Suomessa melkein koko ikänsä asunut, hyvää suomea ja venäjää puhuva afrikkalaisen isän ja venäläisen äidin lapsi uhriutuisi etnisten mukiloimana? Tiedän itse kuvatunlaisen henkilön.
Taikakivimäiset RMt sekoilevat muussakin kuin lapsiluvussa, kun eivät viitsi lukea toistensa kirjoituksia. Vaihteeksi kirjoitusvuorossa ei ollut miehiä vihaava lesbo.
Zimmermanin isukki on republikaani ex-tuomari, mikä selittää rikostutkinnan käynnistymisen tahmeuden.
911:n puhelun äänianalyysi osoitti, että se ei ole Zimmerman, joka huutaa apua. Rikostutkinta on jenkeissä yleensä hyvin lepsua, joten äänianalyysin käyttö on poikkeuksellista.
Juu, latinot eivät todellakaan äänestäneet Obamaa eli vahvistan, että latinot karsastavat neekereitä. Valkoisen isänsä mukaan Zimmerman on latino, mutta kukaan ei ole vahvistanut, että hän osaisi espanjaa.
Ano, suomalaiset ovat erillinen saareke eurooppalaisten geneettisellä kartalla. Vieläpä itäsuomalaiset ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin esim. ranskalaiset ja britit.
Tämä on selitettävissä pinellä perustajapopulaatiolla, joka on pienuudestaan johtuen ollut hyvin sisäsiittoinen. Geenivirrat muualta ovat olleet heikkoja.
"Zimmermanin isukki on republikaani ex-tuomari, mikä selittää rikostutkinnan käynnistymisen tahmeuden. "
Ja toisaalta myös sen, että media haluaa tehdä Zimmermanista syyllisen. Jonkinlaisena esimerkkinä NBC, joka esitti 911-hätäpuhelunauhan, jossa ZImmerman sanoo puhelimeen "This guy looks like he’s up to no good. He looks black." Tarkoituksena antaa ymmärtää, että hän on rasisti joka korostaa ihonväriä. Alkuperäisellä 911-nauhalla hätäkeskuspäivystäjä kysyy: "Okay. And this guy, is he white, black, or Hispanic?" johon tuo "He lokos black." on sitten vastaus.
Edessämme ei siis ole mikään yksinkertainen ampumatapaus, vaan mediasirkus jossa alkuperäiset tapahtumat ovat jo kauan sitten hautautuneet poliittisten intohimojen alle, ja kunnollinen oikeudellinen käsittely on jokseenkin mahdotonta.
Trayvon Martin ei myöskään ollut "tunnettu nuorisorikollinen", joskin hänet oli erotettu koulusta määräajaksi, kun laukusta löytyi muovipussi jossa marijuananjäänteitä.
Hyvä yhteenveto casesta muuten tässä:
"Everything about the Trayvon Martin case is a matter of contention. About this, though, there should be no doubt: If Martin had been shot by a black classmate, if he had been caught in a random crossfire, if he had looked at a gang member the wrong way, his death would have been relegated to the back pages of the local newspaper. Not a cause, not even a curiosity: Just another dead young black man. Nothing to see here. Please, move on."
Emme tiedä mitä tapahtui, mutta sen tiedämme, että jos ampuja olisi ollut musta, oli uhri minkävärinen hyvänsä, tapaus ei olisi ollut minkäänlainen uutinen.
Syy sirkukseen on ääliömäinen laki, joka sallii ihmisen tappamisen pelkän uhan tunteen perusteella. Uhalle ei ole mitään objektiivista mittaria. Jos ampuja olisi musta ja uhri valkoinen, ampuja tuomittaisiin murhasta.
Tomi, tai sitten ei. Vastaava tilanne (osavaltiossa jossa laki EI oikeuta yhtä laajalti itsepuolustusta, jossa musta ampui aseettoman valkoisen ja oikeudessa hänet vapautettiin:
http://www.americanthinker.com/2012/03/what_if_trayvon_had_been_white_and_the_shooter_black.html#ixzz1q5gzcl2p
Post a Comment