To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Friday, April 13, 2012

Älä naura meille

Nokkelimmat lukijat tunnistivat jo Jante-lain kahdeksannen pykälän. Tuo Aksel Sandemosen kirjassaan Pakolainen ylittää jälkensä esittämä murhaava satiiri Janten - reaalielämässä Nykøbing Morsin - kaupungista on sanottu esittävän koko skandinaavista mielenlaatua. Jante-laki kuvaa sitä käyttäytymiskoodistoa, mikä tällaisissa ahdistavissa, ahdasmielisissä ja masentavissa pikkukaupungeissa vallitsee, ja Panu Höglund on useissa blogiteksteissään kuvannut omia kokemuksiaan Jante-laista nuoruusvuosistaan savolaisessa teollisuuskaupungissa.

Ja yksi Jante-lain pykäliä on Älä naura meille. Sillä nauru merkitsee, ettei nauraja pelkää eikä hän kunnioita auktoriteettejä eikä hän alistu pakkovaltaan. Nauru on merkki itsenäisyydestä, omapäisyydestä ja oman tiensä kulkemisesta sekä piittaamattomuudesta auktoriteetteja ja toverikuria kohtaan.

Yksikään diktaattori ei ole ikinä pelännyt mitään niin paljoa kuin naurua. Ei kapinaa, ei vihaa, ei sotaa, ei kirouksia - mutta nauru on aina ollut jokaiselle tyrannille ja diktaattorille myrkkyä.

Miksi näin? Siksi, että jokainen vallanpitäjä, joka perustaa valtansa väkivaltapotentiaalille ja/tai ideologialle, on aina koominen. Syy on siinä, että tällaisella vallanpitäjällä on harvoin ns. luontaista auktoriteettja, ja hän synnyttää auktoriteettinsa muodollisin keinoin - pitämällä keinotekoista etäisyyttä (herroittelu ja teitittely), pukeutumalla pompöösisti, luomalla kulissit (mietitään natsivaltaa), kieltämällä kaiken kritiikin ja poikkipuoliset sanat - tehden näin itsestään tahattoman koomisen hahmon. Mietitäänpä sotilasfarsseja: niiden teho perustuu juuri siihen, että kasvottoman koneiston pienille hammasrattaille annetaan ihmiskasvot; ja näin sotilaallisesta käytöksestä herroitteluine ja teitittelyineen tulee tahattoman koomista, ja sotilaallinen toiminta näyttäytyy päättömänä kohkaamisena.

Ja hyvät lukijat, älkää erehtykö: huumorintajuttomuus on varma merkki siitä, että vallanpitäjä on tyranni. Jos vallanpitäjä kieltää kaiken leikinlaskun, kaiken naurun, kaiken huumorin ja vetää herneen nenään satiirista, se on yhtä varma merkki diktatuurista ja pakkovallasta kuin finni teinitytön leuassa. Se on merkki siitä, että vallanpitäjä tietää auktoriteettinsa vajavaiseksi ja kansansuosionsa häilyväksi, eikä vallanpitäjä ole varma asiansa oikeutuksesta.

Vastaavasti se, että vallanpitäjä sallii itselleen naurettavan, on merkki siitä, että vallanpitäjä tietää omaavansa luontaista auktoriteettia ja että hänen suosionsa ei horju naurusta ja että hän osaa nauraa myös itselleen. Huumorintaju - myös itseen kohdistuvan ivan, pilkan ja satiirin taju - on merkki, ettei oma istuin horju ja että suosio on vankka kansan syvissä riveissä. Ja juuri tästä syystä ennenmuinoin hallitsijoilla oli hovinarrinsa - juuri siksi, etteivät he ylpistyisi ja unohtaisi olevansa vain ihmisiä.

Diktaattorit ja tyrannit ovat aina tosikkoja - ymmärtämättä itsekään, miten koomisia he ovat, ja miten mitättömiä ja nukkavieruja he ovat kun heiltä riisutaan vallan kulissit. He ovat kyvyttömiä ymmärtämään hienovaraista huumoria - parodiaa, satiiria, ironia, sarkasmia - vaan raivostuvat heti, kun epäilevät, että heistä lasketaan leikkiä.

Mietitäänpä Tuntematonta sotilasta, ja miten luutnantti Lammio pönkitti omaa auktoriteettiaan tärkeilyllä ja sotilaallisen käytöksen överiksivetämisellä, ja jolla hän sai Antti Rokan toteamaan Siehä haastat leikkii ihan tosissas. Et sie tiiä et sovas pittää olla ovela. Lammio oli lähes täydellinen sotilas - joka teki itsestään vihatun, diktaattorimaisilla otteillaan ja tärkeilyllä. Jos Lammiolla olisi ollut tippaakaan psykologista silmää, hän olisi saanut miehensä taakseen ja seuraamaan itseään vaikka mihin.

Onko jotain johtopäätöksiä tehtävissä omiin vallanpitäjiimme? Kun pidämme mielessä tuon haloon, jonka Helena Erosen satiiri aiheutti, jotain on havaittavissa. Jääköön häveliäisyyssyistä mainitsematta että mitä. Katastrofiksi osoittautunut holtiton Eurooppa-politiikka, väkisin ajettu holtiton monikulttuurisuusideologia, poliittinen korrektius, Suomen kansallisomaisuuden myyminen pilkkahintaan ja vallan siirtäminen plutokraateille [sekä kotikutoisille että kansainvälisille]- you name it. Viimeiset 20 vee ovat olleet pahoinvointia koko kansalle johtajiemme porsastellessa miten haluavat. Ja juuri se, että ei siedetä minkäänlaista huumoria, ei mitään naurua, ei mitään vitsailua - on merkki siitä, että Suomi on muuttumassa tyranniaksi.

Älä naura meille. Se on merkki siitä, että valta on tosikkojen käsissä ja että Jante-laki jyllää eikä kenelläkään hallintoalamaisella ole enää hyvä olla.

59 comments:

Tomi said...

RM, olen perännyt jo sinulta pitkään listaa asioista, jotka olivat paremmin 60- ja 70-luvuilla. Selvästi haikailet takaisin noihin aikoihin.

Totuus kuitenkin on se, että nykysuomalaiset olivat vauraampia kuin koskaan. Suomi oli tasa-arvoinen paratiisi hetken ajan 80-luvun lopulla, muta lama tuhosi sen.
Nekin olot luotiin velalla ja NL:lle p*skaa myymällä.

Eräs Isä said...

Minä inhoan sitä kun kerrotaan hirveitä asioita, joista haiskahtaa vankka todellisuuspohja. Minä en sitten millään haluaisi uskoa eläväni diktatuurissa.

Mutta, mikäs teet, kun kaikki viittaa samaan suuntaan: huumorintajuttomuus, vallanpitäjien välinpitämättömyys kansasta ja järjenvastaisten ideologioiden pakkosyöttö? Täytyy myöntää, rakkaan Suomen Tasavallan on murhannut oikeistolainen (kok-rkp-sdp) klikki. RIP.

Ironmistress said...

Lista asioista, jotka olivat paremmin 60- ja 70-luvuilla:

* Työttömyyttä ei ollut.
* Avioerot ja ei-toivotut perhemuodot, kuten yksinhuoltajuus, olivat tuiki tuntemattomia.
* Mielenterveysongelmat olivat vähäisempiä kuin nykyään.
* Huumeongelmat rajoittuivat risupartaradikaaleihin ja sotaveteraaneihin.
* Kansallinen yhtenäisyys ja koheesio olivat paljon lujemmat kuin nyt.
* Oli yhtenäinen arvopohja, johon uskottiin ja luotettiin.
* Yleinen optimismi oli paljon vahvempaa kuin nyt.
* Rikollisuus oli paljon vähäisempää kuin nyt.
* Lapsijuoppoja ei ollut.
* Sosiaaliset normit olivat vahvempia kuin nyt.
* Holtittoman maahanmuuton mukanaan tuomia riesoja ei ollut.
* Verotus oli alhaisempaa kuin nyt.
* Yhden ihmisen tuloilla saattoi elättää koko perheen ja kasvattaa lapset turvautumatta tulonsiirtoihin.
* Elintasosairauksia, kuten diabetesta, ylipaino-ongelmia jne ei ollut.
* Tuotteet olivat pääsääntöisesti kestävämpiä, laadukkaampia ja lujatekoisempia kuin nyt. Ne suunniteltiin kestämään, ei vanhenemaan ja hajoamaan.

Tuossa nyt alkajaisiksi. Itse jokainen voi keksiä lisää.

Anonymous said...

Lisäämmme listaan:

* pörssiyhtiöissä ammattimainen yritysjohto oli pätevämpää, tehokkaampaa ja sitoutuneempaa työhänsä kuin nyt

Igor said...

Tomi kirjoitti: 'NL:lle p*skaa myymällä.' tarkoittaen varmaan 1960-1980 lukujen bilateraalikauppaa.

Olin itse mukana tuossa neuvostokaupassa. Minulle jäi toisenlainen kuva. Minun tuntemat Ostajat olivat hyvinkin laatu- ja hintatietoisia vaikkei pohjahintoja koskaan vaadittukaan. Takuuajatkin olivat pitkiä. Kaikki tavara ei olisi ollut välttämättä kilpailukykyistä länsimarkkinoilla koska se ei aina ollut länsimaiden normien mukaan muodikasta tai trendikästä. Ei sitä silti sen vuoksi voinut p*skaksi luokitella. Laadukasta se oli. Muun väittäminen on neuvostoliittolaisten ostajien halveksimista ja aliarvioimista.

Igor said...

IM ja Tomi tuntuvat kirjoittavan eri asioista. Tomi kirjoittaa 'nykysuomalaiset olivat vauraampia kuin koskaan' tarkoittaen varmaan imperfektin sijasta preesensiä 'ovat'? Tuo pitänee paikkansa kun taloutta tarkastellaan keskiarvoina. IM kirjoittaakin ihan toisenlaisista asioista luetellessaan 60-70 lukujen hyvistä puolista. Eikä pelkästään talouden keskiarvoista. Eikä kaikkea hyvinvointia voi todella mitata vain rahassa.

Tomi said...

Igor OK. NL:n romahdettua tosiaan ne tuotteet eivät länteen kaupaksi menneet.
Saattoi ne silti laadukkaita olla, joten p*ska oli minulta liioittelua.

RM 60- ja 70-luvuillsa esiintyi massatyöttömyyttä, joka johti muuttoaaltoon Ruotsiin. Avioeroja ja yksinhuoltajia esiintyi kuten nykyäänkin. Yksinhuoltajan asema oli huonompi.
Lasten kaltoinkohtelu oli yleisempää, lapset kärsivät jopa aliravitsemuksesta.
Maa oli väkivaltaisempi kuin nykyään.
Sosiaaliturva oli heikompaa.

Eli oikeastaan mikään listauksessasi ei pidä paikkaansa.

Ironmistress said...

Mitä tuo nykysuomalaisten vauraus on?

Arvotonta rihkamaa, leikkikaluja ja teknisiä vempaimia, jotka hajoavat viidessä vuodessa käsiin, elleivät sitä ennen ole poistuneet muodista. Asuminen on kalliimpaa kuin ikinä, eikä tavallisella keskiluokkaisella suomalaisella ole enää varaa kesämökkiin saati veneeseen.

Ironmistress said...

Massatyöttömyyttä, joo. Kun maassa oli 50 000 työtöntä, presidentti Kekkonen julisti kansallisen hätätilan. Nyt on laskutavasta riippuen 5-10 kertaa enemmän ja vauhkotaan työvoimapulasta.

* Leipäjonoja ei ollut
* Eikä kukkahattutätejä.

Tomi said...

RM, mökit ovat yleistyneet valtavasti sitten 70-luvun. Toki nuoret ovat urbanisoituneet niin, että eivät he halua mökkeillä.

Soutuveneitä lukuun ottamatta ihmisillä on enemmän veneitä kuin koskaan.

Tilastojen mukaa reaaliansiot ovat kasvaneet lähes kokoajan.

Tomi said...

Mökkikanta on wikipedian mukaa nelinkertaistunut sitten 70-luvun.

Tuo menneisyyden ihannointi on järjetöntä varsinkin kuin tilastot osoittavat, että elintasomittareilla elämä on parempaa.

Suurin ongelma nykyään on epävarmuus, mikä puuttui osalta kansasta 70-luvulla.
Median ja tiedon räjähdysmäinen kasvu on tehnyt maailmasta pelottavamman.
Taloutta ei uutisoitu ennen juuri lainkaan, nyt se on lähes aina pääuutinen.
Tämä pelottaa ihmisiä.

Ironmistress said...

RM, mökit ovat yleistyneet valtavasti sitten 70-luvun. Toki nuoret ovat urbanisoituneet niin, että eivät he halua mökkeillä.

Mökit keskittyvät vanhimmalle väestönosalle jotka yleensä ovat myös vauraimpia. Keskituloisen ansiotasolla ei mökkejä juurikaan ostella.

Soutuveneitä lukuun ottamatta ihmisillä on enemmän veneitä kuin koskaan.

Samoin veneet keskittyvät vanhemmalle väestönosalle, eivät keski-ikäisille. Omassa pursiseurassamme me olemme nuorimpia jäseniä.

Tilastojen mukaa reaaliansiot ovat kasvaneet lähes kokoajan.

Vain ylimmissä tuloluokissa. Keskituloisten reaaliansiot ovat samaa luokkaa kuin 1970-luvulla, ja kaikkein köyhimmät ovat tänään köyhempiä kuin 1960-luvulla.

Tomi said...

RM yritin etsiä tukea väitteellesi keskituloisten ja köyhien reaaliansioista.
En löytänyt. Kenties sinä löydät.

Ironmistress said...

Tomi, mökit keskittyvät vanhemmalle (ja vauraammalle) väestönosalle sekä yhtiöille, vuokrafirmoille ja majoitusyrittäjille.

Mitä reaaliansioihin tulee, kurkistapa tänne ja lue rivien välistä. Sieltä se totuus löytyy mitä ei sanota julkisesti ääneen.

Igor said...

Tomi kirjoittaa: 'Yksinhuoltajan asema oli huonompi.' tarkoittaen 60-70 lukua verrattuna nykytilanteeseen.

Kirjoitin aiheesta blogissani vajaa vuosi sitten
otsikolla 'Menneen ajan sosiaalipolitiikka' http://granpaigor.blogspot.com/2011/08/menneen-ajan-sosiaalipolitiikasta.html

Yksinhuoltajat pärjäsivät vertailuissa kaksinhuoltajiin varsin hyvin tutkimusten mukaan (silloinen Latuma-niminen tutkimus). Niiden tulokset vain eivät sopineet kuvioon jossa yksinhuoltajien piti valitella ja itkeä miten ankeaa on. Ja media mielellään tuki tuota muodikasta yksinhuoltajien itkemistä ja valitusta.

Tomi said...

Raporttissa sanotaan mitä siinä lukee.
90-luvun lama romautti alimman tuloluokan reaaliansiot 7% ja sen jälkeen ne ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa lähes 20%.
Nopeammin kuin esim. Ruotsissa ja USA:ssa, hitaammin kuin Etelä-Euroopan maissa (muut OECD maat ovat juuri näitä).

Tomi said...

Igor, luin tuon kirjoituksen, se oli hyvä.
Tarkoitin yksinhuoltajan sosiaalista asemaa. Oma tarkastelusi sijoittuu 80- ja 90-luville. Itse puhuin 60- ja 70-luvista.

Anonymous said...

Kyllä se on kauheaa, kun akat tappelevat (persuissa).

Eronen oli tosissaan, mutta Kaurismäeltä tuli huumoripläjäys.

Becker said...

Lisätään listaan:

60-ja 70- luvuilla moraali oli arkipäivää, nyttemmin se on historiaa.

Tomi said...
This comment has been removed by the author.
Tomi said...
This comment has been removed by the author.
Igor said...

Tomi, erosin 1970-luvulla joka kuului 60-70 lukuihin. Latuma-tutkimus julkaistiin 1980 joten sekin käsitteli ainakin 70-lukua.

Eli kyllä kirjoittamani koski jo 70-luvun loppupuolta.

AuvoT said...

Miten minulle tuli tästä mieleen tuore Eros - Turun Sanomat kohu. Täällä ei saa nauraa tai tehdä satiiria - media hirmustuu siitä.

Onko median valta siis tyrannisoitumassa?

Markku said...

Mitä tuo nykysuomalaisten vauraus on?

Arvotonta rihkamaa, leikkikaluja ja teknisiä vempaimia, jotka hajoavat viidessä vuodessa käsiin, elleivät sitä ennen ole poistuneet muodista.


Ennen vanhaan hyvään aikaan kotona oli yksi putkitelevisio, johon upposi parin kuukauden palkka ja joka painoi kuin synti, vei kohtuuttomasti tilaa (ei voinut ripustaa seinälle), oli kuvanlaadultaan surkea, kuvakooltaan pienehkö ja jonka päällä voi illan päätteeksi paistaa kananmunia. Nykyään on kaikilla perheenjäsenillä tarvittaessa omat televisiot ja tietokoneet.

Asuminen on kalliimpaa kuin ikinä, eikä tavallisella keskiluokkaisella suomalaisella ole enää varaa kesämökkiin saati veneeseen.

Höpö höpö. Suomalaiset asuvat nykyään tilavammin ja tasokkaammin kuin koskaan. Totta kai asuinneliöt ovat kalliimpia kuin ennen mutta se ei ole mikään ihmekään, kun otetaan huomioon, että tulot ovat kaksinkertaistuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Autoja on nykyään useammalla suomalaisella kuin koskaan aikaisemmin. Autoilun kustannukset tulotasoon suhteutettuna ovat puolittuneet viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäksi nykyautot ovat 20 vuoden takaisin kotteroihin verrattuna huomattavasti tilavampia ja paremmin varusteltuja. Autojen kokoluokat ovat vähitellen kasvaneet niin, että kunkin kokoluokan autot ovat nykyään yhtä kokoluokkaa isompia kuin 20 vuotta sitten. (Olen sattumoisin ajanut sekä 1980-luvun lopun että 2000-luvun puolivälin Mitsubishi Colteilla ja täytyy kyllä sanoa, että 2000-luvun malli on aivan eri auto.) Eipä unohdeta myöskään matkustamisen dramaattista halpenemista yleiseen tulotasoon nähden. Vielä kultaisella 1980-luvulla kansalliset lentoyhtiöt jylläsivät ja perivät kiskurihintoja: reittilennolla matkustaminen oli tuolloin vielä vähän sellaista sikariportaan huvia. Nykyään tavallisella palkansaajalla on varaa käväistä viikonloppuna Keski-Euroopassa kaupunkilomalla. Yleiseen tulotasoon nähden mannertenvälisetkin lennot ovat todella paljon halvempia: halvin näkemäni tarjous välillä Lontoo - Kuala Lumpur 99 puntaa (hyvämaineinen iso aasialainen halpalentoyhtiö). Ja kuten Tomi totesi, mökkikantakin on nykyään _nelinkertainen_ verrattuna 70-luvulla, siitä huolimatta, että mökkeilyn kanssa kilpailee nykyään lukuisia muitakin lomanviettotapoja (rantaloma Karibianmerellä tai Thaimaassa jne.). Vielä 1980-luvun lopulla massaturismia muualle kuin Välimeren alueelle ja Kanarialle ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan.

Tomi, sellaista tilastoa, joka osoittaisi keskituloisen suomalaisen reaaliansioden polkeneen paikallaan 1970-luvun jälkeen, ei varmasti löydykään. Pelkästään se, että henkilöautokanta on moninkertaistunut 1970-luvulta, tekee väitteen epäuskottavaksi: eivät hyvätuloiset hankkisi tulojen kasvun jakauman ollessa sellainen kuin RM väittää perheeseen kymmentä Toyota Corollaa vaan pari kolme parisadantuhannen euron luksusautoa.

Tavallisen ihmisen materiaalinen elintaso on aivan kiistatta kasvanut huomattavasti 1970- ja 1980-luvuilta. On yleinen aivovammakonservatiivinen harha kuvitella muuta. Tavat, joilla elämä on viimeisen 30-40 vuoden aikana huonontunut, ovat ei-materiaalisia. Kekkoslovakian loppuaikoina Suomessa oli alhaisempi työttömyys, työtahti oli rauhallisempi ja sosiaalinen vakaus oli suurempaa. Korkeamman elintason vastineeksi olemme saaneet enemmän stressiä ja epävarmuutta työmarkkinoille. Jotkut sosiaaliset ongelmat ovat tosin vähentyneet: olemme nykyään vähemmän väkivaltaisia kuin ennen ja humalahakuinen juominen on vähentynyt. Olemme myös terveempiä ja elinikäodote on pidentynyt vuosikausilla.

Anonymous said...

Jokainen saa haikailla mitä lystää, mutta vertailu menneille vuosikymmenille on erittäin vaikeaa, ja siksi Suomessa ei näytä löytyvän edes akateemisiä taitajia sitä tekemään. Heikki Patomäki lienee lähimpänä ymmärtämään koko sotkuista tilannetta.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kansakuntana olemme taapertaneet taaksepäin. Tähän vaikuttavat seuraavat seikat:

- bruttokansantuote kuvaa tällä hetkellä haitarinsoiton (80€/h, alv0%) kuuntelun maksamisen sukankudonnalla (29€/h, alv 0%), ja näin ollen olemme vaurastuneet
- suomalaisen sijoituspääoman liikkuvuus ulkomaille on n. 10 miljardia vuodessa verotuksen tavoittamattomiin (eri lähteistä eri tuloksia), siispä kotimaamme tuotannollinen toiminta rappeutuu
- omistajapääoma virtaa pääosin ulkomaille. Suurin osa suurteollisuudesta, pankkisektorista ja tuotantoteollisuudesta on ulkomaisessa omistuksessa
- tuottavuutemme on globaalisti katsottuna heikoissa kantimissa, eikä julkisen sektorin tilanne sitä ainakaan korjaa
- kotimainen työn verotus on rakennettu tasolle, jossa keskiluokalla ei mahdollista maksaa
- viimeinen 20 vuotta on mennyttä aikaa, sillä kasvu on tapahtunut ainostaan velalla
- Suomen osuus EU-rahoituksesta on ollut byrokratia- ja jäsenmaksukustannuksina n. 1,5 miljardia vuodessa, ja siis poissa tuottavasta toiminnasta
- valtion likviditeetti on nollatasoa
- raskas teollisuutemme on myyty ja siirretty pois, eikä näinollen anna perustaa kasvuun
- poliittisen johdon täydellinen vihjeettömyys/kyvyttömyys/muut tavoitteet luovat mielikuvan paniikista
- eläkevarantomme ovat katastrofaalisessa tilassa, eivätkä kestä mitään heilahdusta maailmanmarkkinoiden taholta. Huoltosuhteen, velka- ja finanssikriisin ja työllisyystilanteen heikkeneminen kadottaa kassa lopullisesti

Kansakuntamme kokonaistilanne on surkea, sillä osa kansasta on menettänyt luottamuksensa päättäjiimme, toimiva osa ei pysty rakentamaan kuin omia stay-up-tukiverkkojaan.

Osa ihmisistä ymmärtävät nämä seikat, ainakin alitajuisesti. Helena Erosen kirjoituksesta syntynyt kohu on eräs heikko signaali siitä, että karjalauma alkaa olla liikkeellä. Samalla se kertoo, mikä kansakuntaamme ohjaa.

Se ei lienee järki.

RM kirjoittaa tilanteesta luita ja ytimiä myöten. Kiitos siitä!

Anonymous said...

Huvittavintahan tuossa Erosen blogissa ja siitä tuohtuneissa tahoissa on se, etteivät valtaapitävät niinkään asiaa noteeranneet, mutta lehdistö(n punavihreät korppikotkat) kylläkin. Kertooko tämä siitä, että muka-humanistit alkavat epäillä omaa maailmankuvaansa virheelliseksi (ja aiheesta kylläkin) ja yrittävät siten tuomita sitä arvostelevat sekä tahot, jotka olemassaolollaan ja sananvapauttaan käyttämällä (=perussuomalaiset) osoittavat ihmisille sen mädänneisyyden?

Taru Aaltonen said...

Hyvin mielenkiintoinen kirjoitus ja osui mielestäni ns. nappiin.

Olen kuullut hovinarrien olemassaolosta myös sellaisen teorian, että he lopulta sanoivat hallitsijalle suoraan sen, mitä kukaan muu ei päänsä menettämisen pelossa uskaltanut. Vrt. Wikipedia: "Narrilla oli erityinen oikeus tehdä ja sanoa sellaista mikä muille oli paheksuttavaa tai jopa rangaistavaa. Näin ollen narri saattoi halutessaan jopa kritisoida kuninkaan tai muun mahtimiehen politiikkaa tai pilkata aatelisia, jotka kuuluivat kuninkaan hoviin."

Janne said...

Neuvostoliiton kaaduttua suomen tuotteet eivät käyneet muualle kaupaksi KOSKA suomessa jatkettiin vahvan markan politiikkaa neuvostoliiton kaatumisen jälkeenkin ja syvennettiin lamaa entisestään pitämällä suomalaiset tuotteet niin kalliina että ne eivät olleet kilpailukykyisiä muiden maiden tuotteiden kanssa.

Tässä kaikille historian tajuttomille 90-luvun alun laman syyt:

-suomen pankin johtaja Mauno Koivisto ideoi vahvan markan politiikan ollessaan suomen pankin johtaja ja jatkaa samaa politiikkaa tasavallan presidentiksi päästyään (Koivistolla oli samanlainen suuri valta suomen asioihin kuin Kekkosella aikanaan)
-Vahvan markan politiikan johdosta suomalaiset tuotteet eivät ole hintakilpailukykyisiä minnekään muualle kuin Neuvostoliittoon jonka kanssa tehdään bilateraali-kauppaa jossa neuvostoliitto ostaa suomelta pitääkseen suomen löyhässä otteessaan talouden avulla vaikka saman bulkki-tavaran olisi saanut muualta halvemmalla.
-Suomi rakentaa rahapolitiikan osaamattomalla vapauttamisella massiivisen asuntokeinottelukuplan Holkeri(kok)-Liikanen(sdp) hallituksen johdolla ja raha siirtyy asuntokeinotteluun koska vahvan markan takia länsimarkkinoille suunnatut tuotteet eivät menesty ja idänkauppaan vaaditaan hyväveli-kerhon suhteet joten yritteliäät ihmiset yrittävät tehdä rahaa asunnoilla.
-Neuvostoliitto kaatuu ja aivan heti on selvää että suomi on kusessa koska hintakilpailukykyä ei ole vahvan markan politiikan takia.
Suomen olisi pitänyt pistää markka kellumaan heti neuvostoliiton kaaduttua kilpailukyvyn palauttamiseksi.
-Vahvan markan politiikkaa jatketaan koska aiheuttamansa vahingon myöntäminen on mahdotonta Mauno Koiviston, Erkki Liikasen ja Harri Holkerin egoille.
-Viennin loputtua neuvostoliittoon yrityksiä kaatuu tuhansittain ja työttömiä tulee satoja tuhansia koska muualle ei voi viedä koska ei ole hintakilpailukykyä.
Koivisto,Liikanen ja Holkeri katsovat aiheuttamaansa tuhoa mutta eivät kehtaa/halua/uskalla myöntää virheitään.
-Asuntokupla puhkeaa lopullisesti.
-Erkki Liikanen pakenee Brysseliin ja Matti Louekoskesta (sdp) tulee valtionvarainministeri
-Vaalit laman keskellä joissa valtaan nousee Esko Aho(keskusta) ja Iiro Viinanen(kok) jotka lupaavat Mauno Koivistolle jatkaa vahvan markan politiikkaa.
-Suomen pankki päättää nostaa korot 10%-15%-20% vahvan markan politiikkaa puolustaakseen ja suomen pankin johtajien ja sdp-kok-keskustan puoluejohtoja ja poliitikkoja suojellakseen. Kukaan ei halua myöntää vahvan markan politiikkaa täydelliseksi idioottimaisuudeksi koska poliitikot ja pankinjohtajat haluavat suojella itseään ja vahvan markan politiikan isää eli istuvaa presidenttiä Mauno Koivistoa
-Valtava omaisuuden uusjako jossa rikkaat rikastuvat entisestään ja keskiluokan ja köyhien elämiä tuhotaan surutta.
-Vielä pystyssä oleville yrityksille ryhdytään pankkien toimesta myymään valuuttaluottoja koska jäljellä olevat yritykset eivät pysty toimimaan 20% koroilla jotka suomen pankki ja suomen poliittinen eliitti on heidän kiusakseen laittanut.
-Aho ja Viinanen lupaavat että vahvan markan politiikka jatkuu ja sanovat että korot nostetaan kuinka korkealle tahansa vahvan markan puolustamiseksi ja Viinanen lupaa että ei devalvoida.
-Kun suomen pankin varat on tuhlattu vahvan markan puolustamiseksi ja suomi on syösty katastrofaaliseen lamaan ja satojen tuhansien suomalaisten elämä on pilattu niiin Viinanen ensin devalvoi ja vuotta myöhemmin pistää markan kellumaan ja devalvaatio ja kellutus kaatavat suuren osan valuuttaluottoja ottaneista yrityksistä ja työttömyys nousee entisestään.
-Suomen talous alkaa nousta viimein markan kelluessa vapaasti.
...jatkuu

Janne said...

jatkuu...

-Koivisto tajuaa tuhonneensa vahvan markan politiikallaan suomen ja alkaa ajaa presidentin valtaoikeuksien karsimista syyllisyydentunnoissaan ja media hehkuttaa häntä suurena valtiomiehenä vaikka hän on laman isä.
-Media vaikenee laman todellisista syistä ja syyllisiä poliitikkoja ei arvostella.
-Ahtisaaresta tulee pressa koska ihmiset tajuavat tavallisten poliitikkojen syyllisyyden vaikka toimittajat toimivatkin kuin neuvostoliitossa eli valtaapitäviä ei arvostella.
-Suomi liittyy EU:hun Hesarin ja muun median massiivisen mielipiteenmuokkaus-kampanjan jälkeen kun Kyllä-äänet voittavat niukasti.
EU:sta puhuminen täyttää medioiden sivut joten vahvan markan politiikan virheitä ei tarvitse muistella vaikka syylliseksi lamaan leimataankin markka ja suomen pienuus. Poliitikkojen virheitä ei muistella/tutkita.
-Uudet vaalit joissa demarit ottavat suurvoiton ja suomen kansa osoittaa kanan muistinsa politiikassa äänestämällä puoluetta jonka jäsenet Mauno Koivisto ja Erkki Liikanen olivat suurimmat syylliset lamaan.
-Lipponen ja Niinistö muodostavat uuden voima-kaksikon ja ajavat suomen väkisin euroon rikkoen sdp:n ja kokoomuksen lupaukset että EU-kansanäänestyksessä äänestetään vain EU:sta ja Euro jäsenyydestä järjestetään sitten uusi kansanäänestys.
-Niinistön alainen toinen valtionvarainministeri vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes myy laman jäljiltä velkaantuneiden suomalaisten velat parilla prosentilla niiden nimellisarvosta eli käytännössä ilmaiseksi norjalaiselle perintä-yhtiölle joka karhuaa täyttä summaa. Näin varmistetaan että vahvan markan politiikalla tuhotut ihmiset pidetään yhteiskunnan ulkopuolella pikkuhiljaa heidät itsemurhiin ja alkoholismiin haudaten. Niin suuri osa suomalaisista maksaa kuitenkin velkansa että Norjalainen perintä-yhtiö tekee jättivoitot.
Oikea tapa toimia olisi tietenkin ollut antaa velallisille mahdollisuus ostaa vapautensa velkaloukusta vaikka osamaksulla mutta vasemmistoliittolaiset ja kokoomus ja demarit varmistavat mieluummin että puukko on tarpeeksi syvällä vahvan markan politiikalla tuhottujen ihmisten selässä.
-Valtion omaisuutta haaskataan järkyttävästi kokoomuksen ajaman yksityistämis-uskonnon tarttuessa demareihin ja keskustaankin ja monopolejakin lahjoitetaan pilkkahintaan ulkomaisille kapitalisteille(Fortum,Digita,katsastus jne.).
-Sauli Niinistö soittaa onnittelupuhelun kreikan valtionvarainministerin kanssa kun eurot tulevat käyttöön.
-Viimeisin yksityistämis-kuppaus on kokoomuksen Jyri Häkämiehen tekemä Kemira Growhow:n eli suomen lannoiteteollisuuden ja lannoitekaivosten joilla on käytännössä monopoli suomessa myyminen pilkkahintaan ilman avointa tarjouskilpailua norjaan joka tietenkin tuplaa heti lannoitteiden hinnat,ajaa maanviljelijät entistä ahtaammalle, nostaa ruuan hintaa suomalaisille kuluttajille ja turvaa suurten K- ja S-ketjujen lähes monopoli aseman.

monta muutakin asiaa olisi pitänyt kirjoittaa mutta tässä nyt muutama fakta historiatajuttomille ihmisille kuten Tomi.

samuli said...

Kuluttaja-lehti 2/2012:

Hoover pölynimuri 580W maksoi vuonna 1961 nykyrahassa 515e. Vastaava uusi 2000W imuri maksaa nykyään 95e.

Pfaff-ompulukone 1660e, vastaava uusi Pfaff 300e.

Zanussi-jääkaappi 1990e, vastaava uusi 365e.

Pöytäradio Sekretär III(Phillips) 460e, vastaava uusi 35e.

Phillips mv-tv 23" 2220e, uusi 22" litteä väri-tv 250e.

Contex-laskukone, paino vain 3,2 kg. Hinta 1430e.
Vastaava perustaskulaskin maksaa nykyään max. 10e.

60-luvulla monessa perheessä ei ollut yhtään autoa. Nyt perheissä on usein kaksi autoa.

60-luvulla harvoilla oli varaa matkustaa ulkomaille. 58-vuotiaan työkaverini mukaan 70-luvun alussa oli hyvä, jos edes tunsi jonkun Kanarialla käyneen.
Omista duunarikavereistani kaikki ovat käyneet useasti ulkomailla.
Osa tekee monta kaukomatkaa vuodessa. Esim. kuukauden Floridan, Nykin ja Thaimaan matkoja.

Eli, on se ostovoima noussut melkoisesti.

Igor said...

Jannen analyysi oli mielenkiintoinen ja varmaankin oikeaan osuva. Eli ei meidän aikaisemmin Neuvostoliittoon myymiemme tuotteiden laadussa ollut se ongelma länsimarkkinoilla vaan hinnoissa. Bilateraalikaupoissa oli saatu hyvä hinta mutta länsikaupassa olisi vaatinut luopumista vahvan markan politiikasta hintakilpailukyvynkin saamiseksi. En tajunnut tuota kommentoida mutta onneksi sen teki Janne ansiokkaasti.

Samulin luettelo erilaisten vimpaimien hinnoista ja niiden halpenemisesta pitkässä juoksussa pitää paikkansa. Siitä tulee mieleen ensimmäinen matkani Yhdysvaltoihin 1960-luvulla. Kun tulin Yhdysvalloista takaisin oli eräänlainen yhteenvetoni matkasta seuraavanlainen: jos ruokapöytään voisi ruoan sijasta tarjoilla erilaisia tehtaissa tuotettuja halpoja vimpaimia niin Yhdysvalloissa oli hyvät olot. Mutta kaikki ihmistyöllä tuotetut palvelut olivat arvokkaista. Nythän meillä on sama tilanne. Mutta noita vimpaimia ei voi vieläkään syödä vaikka ne olisivat kuinka halpoja.

Markku said...

Igor, ihmistyöllä tuotetut palvelut ovat kalliita suhteessa tehdastekoisiin tavaroihin. Mutta ne palvelut eivät ole yhtään kalliimpia suhteessa tulotasoon kuin ennenkään. En myöskään ymmärrä tuota ruokapuhettasi, koska ruokakin on tulotasoon suhteutettuna halvempaa kuin vuosikymmeniä sitten. Ruoan tarjonta on lisäksi monipuolistunut aika paljon. Ei vuosikymmeniä sitten ollut olemassakaan mitään ruokakauppojen reseptilehtiä täynnä eksoottisia reseptejä. Silloin 1960-luvulla, kun sinä kävit ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa, siellä oli myös ruokaan aika paljon enemmän tavallisilla kansalaisila (ja myös köyhillä) varaa kuin Suomessa.

Nämä väitteet, että 1970-luvulla oli tavallisella suomalaisella yhtä korkea tai korkeampi elintaso kuin nykyään, ovat täysin aivokuolleita.

Närpes varg (grrrr...) said...

Luettuani noin viisisataa blogikommenttia Eros-keissistä voinen sanoa, että case is closed.

Kaikki alkoi Turusta. Sikäläinen rapparikerho huomasi kauhukseen, että suurin osa veljistä asuu parhaissa arvotaloissa noin 300 euron kuukausivuokralla. Eikä siinä mitään, mutta asia oli luisumassa julkisuuteen!
Äkkiä komento Veljien Parhaalle Ystävälle Turun sanomille, joka ei todellakaan ole koskaan saanut edes kunniamainintaa tutkivasta journalismista. TS hoiti asiat niin, että Åbo Akademin säätiön asuntoasiat unohtuvat siksi aikaa, että veljet saavat hoidetuksi asiansa pimentoon.

Samaan aikaan Venäjän viranomaiset pidättivät ja raahasivat putkaan suomalaisen tutkijan, joka uskalsi kerätä vesinäytteitä Luga-joesta. Kremlistä soitettiin dosentti B:lle, tälle stalinistisen Venäjän etäispäätteelle ja hän pani viestin kiirimään: "Suomen faskistit vaativat pietarilaisille turisteille hihanauhan!"
Tutkijan päähänpotkinta sai täyden tuen venäläisiltä: "Siitäs sait, saatanan vakoilijavaskisti" ja dosentti B. sai jälleen kahden viikon ilmaisen loman Mustalla Merellä.

Tämä ja vain tämä on totuus Eros-keissistä.

Eräs Isä said...

Janne, minulle tuli paha olo sinun listaasi lukiessani. Suureksi osaksi siksi, että se toi selkeästi esiin sen, mistä minulla(kin) on ollut vahva mutu koko tuon ajan. Siitä, miten meitä kusetetaan koko ajan.

Hopliitti said...

"Lammio oli lähes täydellinen sotilas - joka teki itsestään vihatun, diktaattorimaisilla otteillaan ja tärkeilyllä. Jos Lammiolla olisi ollut tippaakaan psykologista silmää, hän olisi saanut miehensä taakseen ja seuraamaan itseään vaikka mihin"

Etäisyyden pitäminen alaisiin on sotilasjohtajan osoitus sotilasjohtajan ammattitaidosta. Se ei ole indikaatio kusipäisyydestä, ylimielisyydestä tai vihjeettömyydestä vaan ammattitaidosta.

Sotilasjohtaja joutuu johtamaan alaisiaan äärimmäisissä tilanteissa ja joskus tekemään alaistensa elämää ja kuolemaa koskevia päätöksiä joita kenenkään ihmisen ei pitäisi koskaan joutua tekemään. Läheiset välit alaisten kanssa johtavat aina suosikkijärjestelmän syntymiseen. Johtajan psyyke myös hajoaa helposti jos ja kun läheisiksi tulleita kavereita alkaa löytyä tappioluettelosta.

Johtajan - varsinkin sotilasjohtajan - pitää pystyä tekemään kipeitäkin päätöksiä ja ihminen joka miettii ainoastaan omaa "mukavuusratingiaan" alaistensa silmissä ei voi olla hyvä johtaja. Mielummin tiukka, nipottava mutta reilu ja alaisiinsa tasapuolisesti suhtautuva lammio kuin lepsu itsenä liehittelijöillä ympäröimä koskela.

Rocceri said...

En tiiä oliko ennen kaikki parempaa mutta tiedän asiat jotka ovat muuttuneet

-ei tarvi mennä kuin viisi vuotta takaperin niin palkalla teki jotain, nykyään se ei riitä kuin sähkölaskuun (no ehkä vähän liioittelen mutta kyllä energian hinta on ylös tullut)
-10 vuotta takaperin ostin uuden auton eikä mulla ollut vaikeuksia sen takaisin maksussa, nykyään en uutta autoa ostais kun sitä saisi maksaa takaisin turhan pitkään enkä tiedä onko mulla töitä niin pitkään. Tosin hyvän käytetyn löytää nyt helpommin ja halvemmalla.
-työttömyys oli harvinaisuus, nyt moni kaverini on työtön ja nekin jotka töissä ovat pelkäävät paikkansa puolesta.
-En tänä päivänä uskaltaisi enää ottaa asuntolainaa (huimat hinnat) onneksi otin sen vielä silloin kuin niissä oli jotain järkeä.
-Ennen tehtiin paljon töitä mutta se oli tekemisen meininki ja tehtiin oikeita asioita, nykyään työ tuntuu semmoselta tyhjän nysväämiselta.
-pystyin menemään selvinpäin baariin ja tulemaan kännissä kotiin, nykyään sama tietäisi henkilökohtaista konkurssia.
-sanotaan että nyt on hyvä kun on pienet korot, mielestäni halpa raha tekee kaikesta kallista.
-ennen sain kohtuu hinnalla korjattua autoni.
-ennen presidentit valittiin vaaleilla mutta mistä tuo Rompuy tuli ?

Mutta on niitä hyviäkin juttuja niinkuin tuo halventunut matkailu ja jos perheessä molemmat on töissä niin varmasti pystyy elämään ihan hyvää elämää. tää nyt oli tätä mun pienipalkkaisen elämää jossa sitä omaa kulutusta on joutunut leikkaamaan rajulla kädellä viimeaikoina, tosin se onnistuu multa helposti enkä oikeastaan kaipaa rahaa.

Anonymous said...

Perussuomalaiset on hyvin lyhyessä ajassa normalisoitu poliittisesti korrektiksi puolueeksi. Soini ja Ruohonen-Lerner ovat ottaneet mielipidepoliisin roolin. Huumori ja irrottelu kitketään hallinnollisin keinoin. Puolueen omaleimaisuus kärsii.

Ironmistress said...

Hopliitti, se että saa alaisensa vihaamaan itseään, ei ole osoitus ammattitaidosta. Se on osoitus psykologisen silmän puutteesta. Pahimmillaan se johtaa siihen, että omat alaiset ampuvat selkään.

Etäisyyttä voi pitää olematta täydellinen k*sipää. Tottakai sellainen johtaja, joka alkaa veljeilemään alaistensa kanssa, on nopeasti entinen johtaja, mutta sellaisen johtajan, jonka auktoriteetti ei kestä sitä, että alaiset sinuttelevat häntä, ei ikinä edes pitäisi olla johtajana.

Anonymous said...

Helsingissä asumisväljyys ei ole parantunut yhtään 50 vuodessa.

Anonymous said...

Ironmistress: Hopliitti, se että saa alaisensa vihaamaan itseään, ei ole osoitus ammattitaidosta. Se on osoitus psykologisen silmän puutteesta. Pahimmillaan se johtaa siihen, että omat alaiset ampuvat selkään.

Tuohon täysin samaan ilmiöön olen törmännyt useaan otteeseen erilaisia sotakuvauksia ja kertomuksia lukiessani. Esimiehen kusipäisyys tarkoittaa sitä, että omien linjojen takana ns. viilataan luoteja tiettyyn tarkoitukseen ja sopivan tilaisuuden, hyökkäyksen tai muun härdellin aikana käykin niin vihattu johtaja huomaakin jääneensä hyvin yksin vihollisen kanssa, tai sitten saa taistelun tuoksinassa vahingonlaukauksen, granaatin tms. selkäänsä omien puolelta. Rapatessa roiskuu ja kysyttäessä kukaan ei ole nähnyt mitään, tai kaikki puhaltavat yhteen hiileen että puhdas onnettomuus se oli, itse toikkaroi tulilinjalle vaikka varoitettiin.

Hyvä sotilasjohtaja olisi varmasti tiukka ja vaativakin, jopa kusipää tietyissä paikoissa, kunhan tekee ja osoittaa sen reilusti ketään suosimatta, ja on myös valmis laittamaan itsensä likoon miestensä ohessa. Niin ansaitaan se alaisten kunnioitus.

Toisaalta rivimiesten kanssa liian läheinen kaveeraaminen ei ole viisasta, koska johtajan on tehtävä joskus raskaitakin päätöksiä, jotka eivät saisi vaikeutua henkilökohtaisten suhteiden takia. Etenkin sotilaan ammatissa se olisi henkisesti tosi raskasta menettää läheisiään. Suht normaali-ihmiselle omien tuttujen alaisten menettäminen on tarpeeksi vaikeaa ilman ylimääräistä henkistä painolastia. Henkisesti hyvin vahvat voivat kestää sen jotenkuten, mutta eivät hekään helposti. Ikuisia arpia tiedossa joka tapauksessa.

Hyvän esimiehen tai johtajan luonteenpiirteet tunnistaa ihan siviilissäkin, oli kyse omasta esimiehestä tai vaikka omasta peruskoulunopettajasta. Opettaja voi olla tiukka ja vaativakin, mutta silti arvostettu oppilaiden tai keskuudessa, jos hän muuten on rehti ja reilu ja osaa myös palkita tarvittaessa.

Vaikka toisin monesti vitsaillaankin, niin paras opettaja ei ole se ylireilu ja kiva kaveri ja hernesäkki joka ei välitä jos vaikka tehtävät ovat tekemättä. Tämä tyyppi vetoaa vain lusmuihin, joille se tarkoittaa että he voivat tehdä mitä haluavat. Ne jotka oikeasti haluavat saada jotain aikaan tai oppia jotain turhautuvat tällaisen tyypin ohjauksessa.

- j

Anonymous said...

samuli:Kuluttaja-lehti 2/2012:

Hoover pölynimuri 580W maksoi vuonna 1961 nykyrahassa 515e. Vastaava uusi 2000W imuri maksaa nykyään 95e.

Pfaff-ompulukone 1660e, vastaava uusi Pfaff 300e...
jne.

Tuossa kannattaa ottaa huomioon myös laatu ja kestävyys, eli väitän että aika moni 60-70 luvun kone ja laite oli tehty kestämään aivan eri tavalla kuin monet nykyiset rimpulat.

Parhaimmat muinaiset pesukoneetkin ovat monikymmenvuotisia, energiankulutus yms. ei ehkä ole A++ luokkaa, mutta ne ovat suht helposti huollettavissa jos vain suunnilleen sopivia osia on saatavilla, kun taas monet nykyiset kestävät sen 1-2 vuotta ja sitten kaput njiet ponimai. Uusi ostoon, vanhan purkavat lapset Intiassa henkensä uhalla. On halvempaa.

Korjaus on kalliimpaa kuin uuden hankkiminen ja joskus jopa mahdotonta osien tai tarvittavien kaavioiden ja ohjeiden puuttuessa kun puhutaan eletronisista vitkuttimista. Valmistajat eivät yksinkertaisesti enää toimita niitä oman talon ulkopuolelle kuten olen joskus kuullut tapahtuneen, eli ei edes haluta että niitä korjattaisiin. Miksi haluttaisiinkaan, ei se tuo RollsRoycea valmistajan leivän päälle.

Onko se sitten halvempaa tuhlata rajallisia luonnonvaroja muoviritsoihin, jos 10 kertaa kalliimmalla saisi jotain joka käytännön tasolla hoitaa saman asian ja kestää 10-20 kertaa kauemmin?

Tarvitseeko esim. pölynimurin olla semmoinen, että se pitäisi vaihtaa 2 vuoden päästä kun tekniikka on tehnyt pölypalleroiden haalimisesta niin paljon tehokkaampaan. Kun sekään ei ole automaattinen tosiasia, että 30 vuotta vanhempi vehje on tehokkaampi tai hiljaisempikaan kuin esi-isänsä. Monesti päinvastoin jos jotain halvalla ostaa, ellei siihen sijoita selkeästi suurempaa summaa, joka taas ei ole nykyään tae siitä että sen käyttöikä olisi yhtään halpismalleja pidempi.

Kyllä minä olisin valmis maksamaan tietyistä asioista reilustikin enemmän, jos tietäisin että niiden käyttöikä on vuosikymmeniä ja korjaus ja huolto tarvittaessa onnistuu. Ja jos joskus tulee tarvetta vaihtaa modernimpaan, niin varmasti jälleenmyynnissäkin saisi jotain takaisin jos laatua myy. Parhaimmillaan voisi saada mukavan vintage-lisänkin.

Fiksuthan ovat nytkin säästäneet, käyttäneet ja ylläpitäneet tiettyjä vanhoja laitteita ja jättävät niitä lapsilleenkin. Miten esim. ihan vaatteiden peruskorjauksiin ja huoltoon käytettävä ompelukone on kehittynyt vuosikymmenissä? Tietokoneohjattu tikkaus ja miljoona esiohjelmoitua kuviota, kun suoralla ja siksakillakin pärjää jo pitkälle.

Tosin. Mitä minä hölisen. Kuka sitä enää vaatteitaan huoltaa kun ne biohajoavat päälle puolessa vuodessa jos ei tiedä mitä hankkii tai tee-/teetä niitä itse.

- j

steamer said...

Oman henkilöhistoriani kannalta asiat olivat tietysti ennen paremmin kuin nyt. Elin lapsuuteni kuudentoista huoneen sukukartanossa, meillä paikkakunnan kallein ja hienoin henkilöauto, höyrylaiva, kesämökki, maatila, teollisuuslaitos, kuorma-autoja, koneita, laitteita...

Kun menin opiskelemaan, vanhempani ostivat käyttööni yksiön parinsadan metrin päästä yliopistosta. Nuoremmille veljilleni he ostivat toisen. Minulla oli uusi Saab 99 omassa käytössäni. Ajelin sillä armeijaankin (en kertaakaan tehnyt lomamatkoja junalla, mutta pari kertaa matkustin lentokoneella). Bensaa sain ottaa "talon tankista" niin paljon kuin tarvitsin. Armeijan jälkeen olin vuoden ajan kielikoulussa Englannissa. Kun lopetin, isoäitini lensi luokseni Lontooseen, ja tulimme sieltä yhdessä autolla pois. Meillä oli molemmilla oma kalleimman luokan ”sviitti” Finlandia autolautalla. Isoäitini antamalla ”viikkorahalla" ostin muutaman järjestelmäkameran, pari kaitafilmikameraa, kaksi projektoria, muutaman vanhan auton (entisöitäväksi), pari isoa perämoottoria sekä Argo Cat -kilpaveneen. Perustin 1980-luvulla myös oman paikallisradion.

Mutta tuo kaikki on ollutta ja mennyttä. Sukumme talous alkoi mennä alamäkeä, ja 1980-luvun lopussa kaikki romahti. Menetimme sukukartanomme – joka oli tietysti myös kotini – ja lähes kaiken muun omaisuutemme. En koskaan toipunut henkisesti rakkaan kotini menettämisestä. Vetäydyin masennuksen vuoksi työelämästä. Tulotasoni on jo pitkään ollut hyvin vaatimaton. Vanhojen omaisuuksien rippeet – sen mikä säästyi konkurssilta - lahoavat ja ruostuvat mikä missäkin. Keräilyautoni päätyivät pusikkoon tuhoutumaan, kun autotalli meni. Varastokojujen katot vuotavat ja rakennuksetkin romahtavat. Kaikki jäljellä oleva omaisuus homehtuu ja lahoaa ja tuhoutuu. Kädestä suuhun -tulotaso ei riitä kehityksen pysäyttämiseen.

Omille lapsilleni en ole pystynyt kustantamaan yksiöitä enkä juuri muutakaan. Ainoa, mitä olen voinut antaa, on rakkaus. Lapset ovat joutuneet ottamaan opintolainaa ja tekemään kesätöitä ja lisätöitä ja asumaan vaatimattomasti soluasunnoissa. Mutta tämä kaikki on ollut heille hyväksi – näin he ovat sanoneet. Pilalle hemmottelu on pahinta, mitä vanhemmat voivat lapsilleen tehdä.

Ulkomaanmatkoilla emme ole majailleet sviiteissä emmekä edes hotelleissa, vaan olemme nukkuneet vanhassa autonromussamme milloin missäkin. Oikeastaan pidän tällaisesta seikkailuelämästä. Lapsuuteni hotellimatkoilta mieleeni on jäänyt oikeastaan vain se, että matkat olivat äärimmäisen tylsiä, ja toivoin, että pääsisin pian kotiin.

Ainakin taloudellisesti minulla meni ennen paremmin kuin nyt. Mutta miten on yleisesti?

Ennen oli parempaa se, että ihmiset olivat vapaampia. Suomi ei ollut samanlainen simputusyhteiskunta, mikä se nyt on. Ei ollut niin paljon pakkoja ja kieltoja ja määräyksiä kuin nykyisin. Joissakin moraaliasioissa ehkä oli tiukempaa, mutta jos eli normaalia elämää, ei näistä rajoituksista käytännön haittaa ollut. Tiettyihin ”vähemmistöihin” kuuluvat ehkä kokivat tilanteen ongelmallisena.

Jotkut ihmiset asuivat ennen huonommin ja ahtaammin kuin nykyisin, mutta monet asuivat yhtä väljästi tai väljemmin kuin nykyisin. Kulutuselektroniikka oli kalliimpaa mutta myös parempaa. Jos osti kameran, sen voi olettaa kestävän kauemmin kuin kolme vuotta (minkä ajan 700 euron Sony videokamerani palveli minua). Jos osti kirjoituskoneen tai matkaradion, sen voi olettaa toimivan kauemmin kuin viisi vuotta (mitä aikaa Apple kannettava ei aivan ehtinyt palvella ennen kuin teki käryävän itsemurhan).

Politiikan ja sananvapauden alalla ennen ei ollut hurraamista, kiitos suomettumisen. Mutta hurraaminen on vähentynyt myös näinä päivinä, jolloin erääseen suureen uskontoon suhtaudutaan yhtä nöyristellen kuin itänaapuriin aikoinaan. Suomalaisilla on taito etsiä jostakin ilmansuunnasta joku, jonka edessä voi pokkuroida. Pokkuroinnin todellinen tarkoitus on tuottaa joillekin sisäpoliittista nostetta.

Ironmistress said...

Steamer: Ruukinmatruunalla on yhä edelleen käytössä ensimmäinen ikinä ostamansta kamera, Nikonin filmijärkkäri, jonka hän osti 1980-luvun alussa varhaisteininä. Plus koko liuta linssejä.

Tuon vekottimen ostamiseen meni about kaikki elämän säästöt ja isiltä piti ruinata lisää.

Mutta se mylly on palvellut hyvin. Magnesiumrunko, alumiiniset säätimet, lasinen prisma. Ei paljon herkkuja mutta kaikki tarpeelliset hyvien kuvien ottamiseen. Ei kuvia oteta kamerarungolla vaan objektiiveilla. Nikkorin 1970- ja 1980-luvun obiskat, joita haalittiin käytettyinä osto- ja myyntiliikkeistä, olivat metallia ja niissä oli lasilinssit. Ne kestävät ja niissä on erinomainen valovoima. Samoin Tamronin klassinen 60-300 mm zoom on hyvä ja kestävä. Tuo yhdistelmä kertakaikkiaan opetti ottamaan hyviä ja teräviä kuvia sekä sommittelemaan ne.

Blogiemäntänne siirtyi sitten 2008 digiaikaan Nikon D40X:n muodossa. Heppoinen ja halpa muovirimpula, joka on kertakaikkiaan suunniteltu vanhenemaan muutamassa vuodessa. Nikkorin uusissa linsseissä on elektroniikka mutta ei himmennintä. Ne ovat muovikuorisia ja niissä on muovilinssit. Enää ei tarvitse osata valokuvata vaan automatiikka hoitaa kaiken. Ja pahinta kaikessa on se, etteivät vanhat linssit ole yhteensopivia uusien kanssa - ne menevät kyllä fyysisesti kiinni, mutta loppu on täyttä arpapeliä.

Mutta täytyy sanoa, että Rubinarin 500 mm Cassegrain-peilitelellä saa todella outoja kuvia aikaan.

Vanha uskollinen Nikonin filmirunko on yhä käytössä. Kun pitää kuvata jotain jälkipolville säilyvää, se otetaan käyttöön.

Blogiemäntänne kuitenkin otti härkää sarvista ja osti e-Baysta käytetyn ammattilais-Nikon-digijärkkärin. Nyt sai metallirunkoisen vekottimen, joka tunnistaa vanhat Nikkorin ja Tamronin putket eikä tarvitse kuvata muovirimpuloilla. Toki fokusoinnin joutuu tekemään manuaalisesti, mutta sitä on tehty viimeiset 30 vee manuaalisesti.

Miksi ostaa mitään uutena, jos käytettynä saa yhtä hyvän murto-osahintaan?

Ironmistress said...

-j-, tuohon pitää laskea mukaan myös inflaatio. Ennenaikoinaan isojenkin ostosten kuoletusaika oli lyhyt, sillä inflaatio söi velat. Inflaatio on velallisen ystävä. Sen ompelukoneen kannatti ostaa osamaksulla, sillä inflaatio söi sekä korot että pääoman.

Nykyään inflaatio on painettu nollaan (käsiin räjähtäneen työttömyyden hinnalla) ja hinnat ovat todella reaalihintoja ja niistä maksetaan "oikea" hinta ilman inflaatiotarkistusta. Jos ompelukoneen ostaa osamaksulla, siitä joutuu maksamaan reaalikorkoa.

Ja mitäpä Thaimaa on muuta kuin 2000-luvun Kanaria?

Vielä, jos joku keksisi sellaisen kameran digitaalikasetin, jonka voisi laittaa filmikameran pesään kuin filmin ikään, niin ruukinmatruuna olisi tyytyväinen. Voisi kuvata Vanhalla Uskollisella Nikonilla ihan niinkuin 30 vuotta tähänkin saakka.

Eräs Isä said...

Ikävä kyllä sellaista kasettia ei koskaan tehdä, vaikka teknisesti se ei olisi edes vaikeata. Syy: silloin ei saataisi myytyä uusia ihme-super-hype-kameroita, jotka tuhoavat itsensä jonkin ennaltamäärätyn kuvamäärän jälkeen...

Markku said...

-j-, tuohon pitää laskea mukaan myös inflaatio. Ennenaikoinaan isojenkin ostosten kuoletusaika oli lyhyt, sillä inflaatio söi velat. Inflaatio on velallisen ystävä. Sen ompelukoneen kannatti ostaa osamaksulla, sillä inflaatio söi sekä korot että pääoman.

Oli se hienoa ennen: kaikki oli ilmiaista, kun inflaatio söi lainojen pääomat ja korot.

steamer said...

Vaikuttaa siltä, että tuotteiden laatu on alkanut huonontua 1990-luvulla, ja lopullisesti se on romahtanut 2000-luvulla. Laatu ja hinta ovat seuranneet toinen toistaan.

Kaapeistani löytyy vielä vanhoja toimintakuntoisia kameroita – 2000-luvun digikameroita sen sijaan on jo päätynyt romulaatikkoihin. Vuonna 1939 valmistettu Contax II toimii yhä vaikka lieneekin kuluneisuudestaan päätellen entistä TK-kuvaajien kalustoa. Ostin kameran 1970-luvun lopussa. Hyvin toimii myös neuvostoliittolainen ”Contax” eli Kiev vuosimallia 1959. Ostin kameran parikymmentä vuotta käytettynä ja kuvasin sillä aktiivisesti koko 1980-luvun. Linssinä käytin Contaxin alkuperäistä Carl Zeiss -objektiivia, joka on optisilta ominaisuuksiltaan parempi kuin moni nykyinen halpalinssi.

Keväällä 1980 ostettu Canon A1 toimii myös moitteettomasti, samoin edellisenä vuonna ostettu Contax 139. Vanhin tietokoneeni, käytettynä ostettu Toshiba 1200 vuodelta 1988, toimii edelleen, samoin keväällä 1990 ostettu aikansa ”miniläppäri” Toshiba 1000. Käytössäni on edelleen myös 1990-luvun alussa valmistettuja tietokoneiden näppäimistöjä. Moni uudempi näppäimistö on jo päätynyt roskalaatikkoon, mutta vanhat kestävät.

Kodinkoneistamme toimii yhtä 1980-alussa hankittu Philips pesukone. Sen vieressä nököttää rikkinäisenä 2000-luvulla ostettu Whirlpool. Se hajosi vähän sen jälkeen, kun takuuaika oli mennyt umpeen. Korjauskustannukset ovat niin suuret, että on halvempaa ostaa muutaman vuoden välein uusia laitteita kuin korjauttaa vanhoja. Nykyinen kertakäyttökulttuuri tulee kuitenkin pitkän päälle kalliiksi kaikille, sillä tuotanto ja kuljetus vievät paljon energiaa ja tuottavat paljon päästöjä. Ihmiset käyttävät maapalloa niin kuin se olisi kertakäyttöhyödyke. Valitettavasti uusia ei ole myytävänä siinä vaiheessa, kun entinen on kypsä kierrätykseen.

Markku said...

Tuossa on tietoa asumisväljyyden kehittymisestä:

http://www.stat.fi/tup/vl2010/art_2011-10-18_001.html

Vuodesta 1970 vuoteen 2010 uusien asuntojen keskikoko on kasvanut 10-15 neliötä, vaikka samaan aikaan ruokakunnan keskikoko on pienentynyt. Hauska fakta oli, että vuonna 1960 vain 16 prosentissa asuntoja oli kylpyhuone.

Nykyään Suomessa on EU-maista kuudenneksi suurin asumisväljyys (neliöitä per asukas) eli 38 neliötä.

http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/talous/14584.html

Jatkakaa vain puhumista 1970-luvun korkeasta materiaalisesta elintasosta. Fakta on, että kotitalouksien suurimmat yksittäiset hankinnat ovat asunto, auto(t) ja kesämökki. Noissa mitaten suomalaisten materiaalinen elintaso on noussut tuntuvasti. Ja mitä muihin tavaroihin tulee, pitää paikkansa, että monet takavuosikymmenien kulutustavarat olivat kestävämpiä mutta jos niitä *ei ollut kotitaloudessa ollenkaan*, niin eipä niistä kovin paljon ollut iloa.

Kuinkahan monessa kotitaloudessa vuonna 1975 luulette edes olleen pesukonetta? Nykyään se on melkein kaikilla. 1970-luvulla "automaattipesukone" ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Vain 55% kotitalouksista oli automaattipesukone vuonna 1981. Vuonna 1970 pölynimuri oli puolella kotitalouksista.

Lähde:

http://www.satavuottasahkoa.fi/27

Mikroaaltouuneja alkoi olla tavallisilla ihmisillä vasta 1980-luvun lopulla. Samoin videonauhureita. Astianpesukoneita ei 1970-luvulla tietenkään ollut kuin aniharvoilla, kun niitä ei ole nykyäänkään kuin joka toisessa kotitaloudessa.

samuli said...

Joku tuolla jo mainitsikin ruuan halpenemisen ja valikoiman monipuolistumisen kaupoissa.

Omassa lapsuudessani 60-70-lukujen taitteessa ravintolassa syöminen oli harvinainen TAPAHTUMA.
Oman perheeni kanssa käyn ulkona syömässä(ei kebulassa) noin kerran viikossa ja tähän päälle laadukas ja terveellinen arkilounas työpäivinä.

Ja yksinhuoltajia oli 70-luvun alussakin.
Luokkakaverini Kari asui äitnsä ja kolmen sisaruksen kanssa harmaassa ja kuselta haisevassa yksiössä.
Pesukonetta perheessä ei ollut ja siksi lapsetkin haisivat.
Äiti nukkui keittokomeroon ahdetussa sängyssä, lapset patjoilla "olohuoneessa".

Muistan parikin koulukaveria, joita kohdeltiin kotona täysin brutaalisti ilman, että siihen puuttui kukaan.
Yhtä poikaa hakattin remmeillä täysin säälittä pienestäkin rikkeestä.
Erään tytön äiti oli ilmeisesti huora, joka piti vastaanottoa kotona vinossa puutalossa. Meidän lasten keskuudessa liikkui tieto, että tyttökin joutui miesten kanssa tekemisiin.
Tyttä oli koulussa käytännössä täysin puhumaton.

Ironmistress said...

Ruukinmatruuna taisi sanoa jotain rivien välistä lukemisen tärkeydestä: tässäpä snipetti Markun mainitsemasta lähteestä:

Suomen asuntokanta on suhteellisen nuorta. Vanhoja, yli sata vuotta sitten rakennettuja asuinrakennuksia on melko vähän asumiskäytössä. Noin kaksi kolmesta suomalaisesta asuu rakennuksissa, jotka on rakennettu viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana.

Suuri muutto maalta kaupunkiin huipentui 1960- ja 1970-luvuilla lähiörakentamisena. Uudisrakentaminen oli suurimmalta osin kerrostalovaltaista rakentamista. Huippuvuosina 1970-luvulla rakennettiin jopa noin 70 000 asuntoa vuodessa, kun nykyisin uudisrakentamisen tahti on alle puolet siitä. Samalla asuntojen varustetaso parani lyhyessä ajassa huimasti: vuonna 1960 esimerkiksi vain 16 prosentissa asuntoja oli kylpyhuone.

Asuntojen perusvarustetaso saavutettiin 1970-luvulla, ja sen jälkeen on voitu keskittyä parantamaan muulla tavoin asumismukavuutta.


Rivien välistä luettuna se tarkoittaa seuraavaa:

Suuri osa suomalaisista asuu derkkukkukuutioissa, jotka on rakennettu vuoden 1960 jälkeen mutta ennen vuotta 1980. Nämä derkkukuutiot tarkoitettiin kestämään maksimissaan 35 vee jonka jälkeen ne oli tarkoitus purkaa. Toisin on käynyt. Niitä on rempattu ja peruskorjattu ja hinnat ovat nousseet samalla mitalla.

Joka talossa oli juokseva vesi, sähköt, jääkaappi, hella, puhelinlinjat ja telkkariantenni jo 1970-luvulla. Sen jälkeen about kaikki on ollut luokkaa "rihkamaa ja leluja". Miten ihmeessä me pärjättiinkään ennen mikroaaltouunia? Aivan, kuumennettiin ruoka vesihauteella tai uunissa.

Suuri osa uusista omakotitaloista ei tarjoa sen enempää asumisväljyyttä kuin rintamamiestalotkaan, varsinkaan jos ullakko ja kellari ovat asuinkäytössä.

On toki totta, että moni asia on nyt parempi kuin ennen, varsinkin jos on rihkama-, lelu- tai elektroniikkafriikki. Mutta liian moni on huonommin. Ehkä juuri tuo suunniteltu vanheneminen ja elinkaariajattelu merkitsee, että vempeleiden elinkaarikustannukset ovat paljon korkeammat nyt kuin 40 vee sitten.

Miten me osasimme ajaa autolla 1980-luvulla kun ei ollut abseja, ajovakauttimia, luistonestoa, ajotietokonetta eikä gepsiä? Aivan, pepputuntumalla ja ajotaidolla. Auton pystyi korjaamaan itse vaikka isin tallissa. Nykyään ei edes akkua voi vaihtaa ilman että systeemit sekoavat.

Isukki ja äippä purjehtivat Gotlantiin 1980-luvulla käyttäen apunaan sekstanttia, merkintälaskua ja magneettikompassia. Mekin teimme sen saman sen jälkeen kun veneestä meni sähköt avomerellä. Aika moni nykyveneilijä olisi siinä vaiheessa ihmetellyt että mitä sitten kun VHF:kään ei toimi. Noin puolet meripelastuksen keikoista johtuvat siitä, että veneilijä on eksynyt. Ei osata enää perinteisiä merenkulkutaitoja kun luotetaan elektroniikkaan. Elektroniikka on erinomainen renki mutta huono isäntä.

Miten me osasimme tiskata astiat ennen astianpesukoneita? Entä miksi vaivautua katsomaan taulutelevisiota, jos sieltä ei tule kuin tuubaa ja törkyä? Oliko meillä ennen lainkaan kitaroita, huiluja, pianoja, viuluja tai muita soittimia ennenkuin syntikka keksittiin? Osasimmeko edes laulaa ennen kotikaraokea?

Leikkikaluja ja rihkamaa meillä kyllä on. Mutta 1980-luvun auto on vallan vertailukelpoinen 2010-luvun autoon, jos osaa ajaa. Kyse on vähän samasta kuin filmijärkkärit vs digijärkkärit.

Sami Sundell said...

Ironmistress:
Blogiemäntänne siirtyi sitten 2008 digiaikaan Nikon D40X:n muodossa. Heppoinen ja halpa muovirimpula, joka on kertakaikkiaan suunniteltu vanhenemaan muutamassa vuodessa.

Ostit siis heppoisen hinnat alkaen -mallin, ja yllätyit siitä, että sait heppoisen ja halvan? No, hajosiko se?

Digikamerat ovat edelleen suhteellisen tuoretta teknologiaa, joten niiden teknologia kehittyy aika lailla eri tahtia kuin filmikameroissa. Se digi todennäköisesti ottaa näin nelivuotiaana ihan samanlaisia kuvia kuin vuonna 2008, ihmisten odotusarvot sen suorituskyvystä sen sijaan ovat muuttuneet.

Ne ovat muovikuorisia ja niissä on muovilinssit.

Tekeekö Nikon oikeasti objektiiveja, joissa on muovisia linssejä? En usko ennen kuin näen. Muovikuorisia, kyllä. Jotkut ovat kaiketi jopa muovirunkoisia.

Ja pahinta kaikessa on se, etteivät vanhat linssit ole yhteensopivia uusien kanssa - ne menevät kyllä fyysisesti kiinni, mutta loppu on täyttä arpapeliä.

Tarkoitat kai "eivät ole yhteensopivia uusien halpisrunkojen kanssa". Se pitää kyllä paikkansa. Se tosin piti paikkansa myös 25 vuotta sitten, mutta valmistajalla ei tietenkään ole intressiä oikoa Nikon-harrastajien toistamaa mantraa yhteensopivuudesta.

Erona 25 vuoden takaisiin halparunkoihin on tietenkin se, että silloin sen fyysisesti yhteensopivan linssin kanssa leikkiessä kului kilometritolkulla filmiä. Nykyään valotusmittauksen puutetta, tarkennuksen epämääräisyyttä yms. voi ainakin jossain määrin korvata haarukoimalla, kun kuvat ovat ilmaisia ja heti nähtävissä.

Esim. Sigmalla tosin on ollut ihan oikeita yhteensopivuusongelmia Nikonin runkojen kanssa. Tässäkin tullaan "hinnat alkaen" -tematiikkaan: Sigma kaiketi päätti toteuttaa sähköisen protokollan itse sen sijaan, että olisi lisensoinut sen Nikonilta. Niinpä vanhat objektiivit eivät välttämättä toimi kaikkien uusien runkojen kanssa.

Eräs isä:
Ikävä kyllä sellaista kasettia ei koskaan tehdä, vaikka teknisesti se ei olisi edes vaikeata. Syy: silloin ei saataisi myytyä uusia ihme-super-hype-kameroita, jotka tuhoavat itsensä jonkin ennaltamäärätyn kuvamäärän jälkeen...

Monissa digirungoissa kyllä nykyään kerrotaan joku oletusarvo esimerkiksi sulkimen kestolle - Canonilla se oli ensimmäisissä harrastajajärkkäreissä 30000 laukaisun luokkaa, nykyisissä taidetaan puhua jostain 150000 laukaisusta.

Onko tämä sitten huonompi kuin aiemmissa filmikameroissa? Tuskin, harva vain sai sillä filmijärkkärillä aikaiseksi edes sitä 30000 laukaisua – kas kun se on tuhatkunta rullaa filmiä. Joo, toki oli ihmisiä, jotka sen verran kuvasivat. Oli myös suljinremontoituja kameroita.

Lisäksi on hyvä huomata, että nykyään on ylipäätään roppakaupalla enemmän ihmisiä, jotka ylipäätään kuvaavat, ja suhteessa vielä huomattavasti enemmän ihmisiä, jotka kuvaavat paljon. Sen lisäksi on keksitty sosiaalinen media, jonka kautta kiukuttelu hajoavista laitteista leviää paljon tehokkaammin kuin kultaisella 60-luvulla.

Mainitsemasi tuote muuten oli hypetasolla olemassa vuosia sitten, kehittäjä oli SiliconFilm. Tuollaisen pulikan rakentaminen kuitenkin osoittautui siinä määrin hankalaksi, että firma meni kanttuvei ennen kuin sai tuotetta valmiiksi asti.

Eikä se varsinaisesti mikään ihme ole: kennon saaminen filmitasoon, muun elektroniikan ja virransyötön järjestäminen kameran sisällä yms. ei ole ihan triviaalia. Varsinkin, kun yleiskäyttöisenä sen pitäisi sopia filmille varattuun tilaan kamerassa kuin kamerassa.

Sami Sundell said...

Anonymous:
väitän että aika moni 60-70 luvun kone ja laite oli tehty kestämään aivan eri tavalla kuin monet nykyiset rimpulat.

Väitä vaan, mutta löytyykö sille väitteelle tukea? Se tuki pitää löytää jostain muualta kuin omasta muistista; ihmismuistilla kun on tapana olla aika lailla valikoiva.

Monta kymmentä vuotta kestäneet laitteet muistetaan, koska ne ovat poikkeuksia ja edelleen itsestään muistuttamassa; 60-luvulla kaatikselle kipattuja romuja harva muistelee. Kirjoitin aiheesta taannoin toisen blogin innoittamana, joten en ehkä lähde sen enempää asiassa spekuloimaan, mutta steamerin kirjoitus kaapissa olevista kameroista ovat tuosta hyvä esimerkki – kuinka monta vastaavaa kameraa on mahdettu heittää pois vuosien saatossa.

Joka talossa oli juokseva vesi, sähköt, jääkaappi, hella, puhelinlinjat ja telkkariantenni jo 1970-luvulla. Sen jälkeen about kaikki on ollut luokkaa "rihkamaa ja leluja".

Yhtä hyvin tuon "rihkamaa ja leluja" -viivan voi vetää jonnekin juoksevan veden, sisävessan ja kypsennetyn ruuan tuolle puolen. Sinä vain vedät rajan tässä keskustelussa tuohon, kun muuten on niin kiusallisen selvää, että väitteesi elintason heikentymisestä ei pidä paikkaansa.

Loppujen lopuksi sillä ei tietysti ole edes mitään merkitystä. Vaikka pyykinpesukone, televisio, auto ja mikroaaltouuni olisivatkin "rihkamaa ja leluja", ihmiset kuitenkin näyttävät käyttävän niihin rahaa, mikä antaa ymmärtää, että rihkamaan ja leluihin on varaa, ts. elintaso on noussut.

Miten me osasimme ajaa autolla 1980-luvulla kun ei ollut abseja, ajovakauttimia, luistonestoa, ajotietokonetta eikä gepsiä?

Vallan peijoonin paljon huonommin. 1980-luvun lopulla onnettomuuksia tapahtui 50 prosenttia enemmän kuin 2000-luvulla, vaikka autoja on nykyään 1,5 miljoonaa enemmän ja liikennesuorite on tuplaantunut.

Anonymous said...

IM: Itsekin harrastan kuvaamista ja omistan semi-ammattilaisen (eli en ns. lippulaivamallia) Nikonin rungon ja jonniin verran putkia. Ne ovat toki vuosimalliltaan uudempaa kaliiperia, mutta eivät halpaputkia. Päätin säästää viisaasti niiden hankinnassa.

Kalliit järkkärit kestävät paremmin aikaa varmastikin siitä syystä, että ne ovat oikeita ammattilaisten työkaluja, joiden odotetaankin kestävän suurempia kuvamääriä ja haastavampiakin olosuhteita. Toki se näkyy hankintahinnassa, mutta vastaavasti se näkyy myös jälleenmyyntihinnassa etenkin putkien osalta. Monesti myös tiettyjen vanhempien. Nikonin tapauksessa ne vanhatkin putket tosiaan toimivat muuten, vaikka se automatiikka puuttukin. Harva niitä hankkiva jää sitä harmittelemaan.

Etenkin järkkäreissä ja niiden putkissa hinta ja laatu tuntuu painossa, sitä muovia on selvästi vähemmän. Kalliimmat rungotkin ovat aivan eri massaisia kuin halpikset, mutta ikävän lisämassan vastapainoksi tulee sitten sään- ja iskunkestävyyttä.

Tästäkin on kokemusta. Onneksi selvisin säikähdyksellä, vaikka rungon lipsahtaminen huolimattomasti suljetusta kantolaukusta laattalattialle aiheuttikin sellaisen jymähdyksen, että sydän jätti yhden lyönnin välistä :) Hullun tuurilla putoamiskulma oli sopiva, objektiivi sopivasti ylöspäin ja myös sisuskalut peilit yms. selvisivät ilman missään huomattavia vaurioita. Kuvia on syntynyt liukuhihnalta senkin jälkeen.

Järkkärit taitavatkin olla yhä pienenevassä joukossa niitä tuotteita, joilla rahalla saa myös laatua myös kuluttajan näkökulmasta. Myös tietyt työkalut menevät tähän sarjaan, mutta sen tosiaan huomaakin hinnassa ettei osteta normaalia kuluttajatavaraa.
Sekä siinä että ne voi yleensä jättää lapsenlapsilleen, jos ei ole kohdellut niitä aivan kaltoin. Monesti niiden takuutkin kyllä ovat toista luokkaa, firmat kaatuvat ennen takuiden loppumista kun markkinat on tyydytetty.

- j

Anonymous said...

"väitän että aika moni 60-70 luvun kone ja laite oli tehty kestämään aivan eri tavalla kuin monet nykyiset rimpulat."

"Väitä vaan, mutta löytyykö sille väitteelle tukea? Se tuki pitää löytää jostain muualta kuin omasta muistista; ihmismuistilla kun on tapana olla aika lailla valikoiva."


Jep, ei tuo tietenkään kaikkea koske, romua ja paskaa on tuotettu aina. Jo pelkästään sillä että osa valmistajista (tai edes käsityöläisistäkään - käsityöhän on tunnetusti laadun tae :) ) ei vain osaa. Eivät kaikki voi olla huippuja paitsi alakoulun "kaikki osallistuu" tilaisuuksissa joissa kaikki lopuksi palkitaan.

Muistin tueksi löytyy kyllä aika paljon vanhempien/isovanhempien jäljiltä jäänyttä yhäkin toimivaa ja laadukasta (hyvin ylläpidettyä) tavaraa vuosikymmenten takaa (työkaluja, veneenmoottoreita, ompelukoneita, keittiökoneita yms. käyttötavaraa), josta paljon on kyllä hävitettykin, mutta vain siksi, että aika on ajanut käyttötarkoituksen ohi tai sitten ei ole tilaa hamstrata kaikkea, vaikka kuinka kivaa olisikin.

Säilymisessä on monesti auttanut esineiden yksinkertaisuus, joka on mahdollistanut huollon ja korjaamisen tarvittaessa jopa kotioloissa/välineillä. Mahdollisuus huoltaa jatkaa esineen käyttöikää.

Tätä sivuten vanha dilemma. Onko 1100-luvulla taottu perhemiekka antiikkia, jos sen terää, kahvaa ja väistintä on uusittu ja korjattu useita kertoja kuluneiden vuosisatojen melskeiden aikana? Se on kuitenkin se sama vuosisatainen perintömiekka vuosisatojen hämärästä, eikö. :)

Näin maallikkona ajateltuna se ei välttämättä olekaan optimaalista että tavara pyrittäisiin suunnittelemaan ikuiseksi, vaan niin että se kestää hyvin tarpeeksi pitkään, esmes. käyttötavaroilla 10-20 vuotta ja sitten se pystyttäisiin kierrättämään mahd. hyvin muiksi tavaroiksi. Ja jos joku valmistaa tiettyä tuoteperhettä, niin ne olisivat niin paljon kuin mahdollista yhteensopivia keskenään, eli osia pystyisi tarvittaessa kierrättämään.

Ja se, että olisi edes mahdollisuus korjaukseen. Nykyään se on monesti tehty puolimahdottomaksi, koska tuotteet suunnitelllaan alusta asti sellaisiksi ettei niitä olekaan tarkoitus korjata liian perusteellisesti, kuoret liimataan kiinni yms. Jos se hajoaa, niin on halvempaa ja kuluttajan kannalta paljon helpompaa ostaa uusi.

Takuussakin pikkuviat huolletaan, vähän isommissa tapauksissa annetaan sitten uusi tuote suosiolla.

- j

Anonymous said...

Heh,,, tässä Sveitsiläisiä vallanpitäjiä.

Molemmat olleet mm. Bundespresidenttinä;

http://www.youtube.com/watch?v=-4dUNd006HI

http://www.youtube.com/watch?v=qLrzGajbqZI&feature=related

Markku said...

Ruukinmatruuna taisi sanoa jotain rivien välistä lukemisen tärkeydestä: tässäpä snipetti Markun mainitsemasta lähteestä:

"Suomen asuntokanta on suhteellisen nuorta [...]".

Rivien välistä luettuna se tarkoittaa seuraavaa:

Suuri osa suomalaisista asuu derkkukkukuutioissa, jotka on rakennettu vuoden 1960 jälkeen mutta ennen vuotta 1980.


Yli puolet tuskin asuu, koska vuodesta 1980 on kulunut yli 30 vuotta ja koska vuosien 1960 ja 1980 välisenä aikana rakennettiin myös muuntyyppisiä asuntoja kuin elementtikerrostaloja. Lisäksi ennen vuotta 1960 rakennettujen asuntojen osuus on kolmasosa kaikista asunnoista. Näitä yli 50 vuotta vanhoja asuntoja on runsaasti varsinkin suurimpien kaupunkien keskustoissa ja niiden lähituntumassa (Tampereella Kaleva) ja tietenkin maaseudulla.


Nämä derkkukuutiot tarkoitettiin kestämään maksimissaan 35 vee jonka jälkeen ne oli tarkoitus purkaa. Toisin on käynyt. Niitä on rempattu ja peruskorjattu ja hinnat ovat nousseet samalla mitalla.


Totta kai niiden hinnat ovat nousseet, koska yleinen ansiotaso on moninkertaistunut, yleinen korkotaso on laskenut huomattavasti
ja kaupungistuminen on jatkunut myös 1980-luvun jälkeen. Esimerkiksi Tampereen asukasluku on kasvanut 1980-luvun alkupuolelta noin 50%.

Joka talossa oli juokseva vesi, sähköt, jääkaappi, hella, puhelinlinjat ja telkkariantenni jo 1970-luvulla.

Muttei välttämättä pölynimuria eikä etenkään astianpesukonetta.


Sen jälkeen about kaikki on ollut luokkaa "rihkamaa ja leluja".


Pölynimurikin?

Miten ihmeessä me pärjättiinkään ennen mikroaaltouunia? Aivan, kuumennettiin ruoka vesihauteella tai uunissa.

Joku mainitsikin mikroaaltouunin turvallisuushyödyt pienten koululaisten tullessa kotiin ennen vanhempia.

Markku said...

jatkuu...


Suuri osa uusista omakotitaloista ei tarjoa sen enempää asumisväljyyttä kuin rintamamiestalotkaan, varsinkaan jos ullakko ja kellari ovat asuinkäytössä.


Sinulta unohtuu, että aika monen rintamamiestalon ullakko ja kellari eivät olleet rakennettu lämpimiksi tiloiksi. Ullakon jättäminen viileäksi oli usein jopa rakennusteknisesti tarkoituksenmukaista, koska haluttiin välttää lunta sulattavia ja siten kosteusvaurioille altistavia lämpövuotoja katosta. Ullakkotiloissa oli viileää ja kellaritiloissa oli tavallisesti sekä viileää että kosteaa. Lisäksi rintamamiestalojen alkuperäisenä pesutilana oli usein pihasauna. Ilmanvaihto oli nykystandardeihin nähden puutteellisesti rakennettu - esimerkiksi keittiöissä ei tyypillisesti ollut liesituulettimia vaan ruoankäryt poistuivat keittiöstä hellan yläpuolella katorajassa sijainneesta ilmastointiaukosta.


On toki totta, että moni asia on nyt parempi kuin ennen, varsinkin jos on rihkama-, lelu- tai elektroniikkafriikki.


Sinulle on ihan kovilla numeroilla osoitettu, että Suomessa on 1970-luvulta laskien kasvanut sekä asuntojen keskikoko että asumisväljyys eli asuinneliöiden lukumäärä per henkilö. Kalloon ei silti mene.


Mutta liian moni on huonommin. Ehkä juuri tuo suunniteltu vanheneminen ja elinkaariajattelu merkitsee, että vempeleiden elinkaarikustannukset ovat paljon korkeammat nyt kuin 40 vee sitten.


Vaikka tuo pitäisi paikkansa, ihmisillä on aivan kaikenlaisiin vempeleisiin silti nykyään paljon enemmän varaa. Tämä kertoo jo se seikka, että aivan kaikenlaisten vempeleiden omistaminen on yleistynyt.


Miten me osasimme ajaa autolla 1980-luvulla kun ei ollut abseja, ajovakauttimia, luistonestoa, ajotietokonetta eikä gepsiä? Aivan, pepputuntumalla ja ajotaidolla. Auton pystyi korjaamaan itse vaikka isin tallissa. Nykyään ei edes akkua voi vaihtaa ilman että systeemit sekoavat.


Joku esittikin jo vastaansanomattomat luvut liikenneturvallisuuden sekä absoluuttisesta ajosuoritteiden määrään suhteutetusta huomattavasta paranemisesta ihanneaikakauteesi verrattuna.


Miten me osasimme tiskata astiat ennen astianpesukoneita?


Ihan hyvin mutta aikaa siihen meni moninkertaisesti verrattuna astianpesukoneen täyttöön ja tyhjentämiseen.


Entä miksi vaivautua katsomaan taulutelevisiota, jos sieltä ei tule kuin tuubaa ja törkyä?
Oliko meillä ennen lainkaan kitaroita, huiluja, pianoja, viuluja tai muita soittimia ennenkuin syntikka keksittiin? Osasimmeko edes laulaa ennen kotikaraokea?


Myönnä ensin että olit väärässä, kun väitit tavallisen suomalaisen materiaalisen elintason polkeneen paikallaan 1970-luvulta lähtien. Vaihda sitten aihetta.


Leikkikaluja ja rihkamaa meillä kyllä on. Mutta 1980-luvun auto on vallan vertailukelpoinen 2010-luvun autoon, jos osaa ajaa. Kyse on vähän samasta kuin filmijärkkärit vs digijärkkärit.


Viimeisen 30 vuoden aikana Suomen autokanta noin kaksinkertaistunut ja lähes kaikki automallit ovat 30 vuoden takaisia vastineitaan isokokoisempia, mukavampia, vähempikulutuksisia, törmäysturvallisempia (myös törmäyksiä on vähemmän per ajokilometri) ja paremmin varusteltuja. Esimeriksi meikäläisen vuoden 2005 vuosimallin Mitsubishissä ei ole koskaan ollut yhtään minkäänlaisia kylmäkäynnistysvaikeuksia, ei vaikka auto olisi vahingossa jäänyt seisomaan koko yön 25 asteen pakkaseen. 1980-luvulla isälläni oli "Siperian Mersu" eli Lada, joka oli kuuluisa siitä, että se lähti käyntiin minkälaisessa tahansa pakkasessa. Tuttavapiirissä ole nykyään ketään kylmäkäynnistysongelmista kärsinyttä.

Tomi said...

Markku olet oikeassa, nykyautoissa kylmäkäynnistys ongelmia on vai dieselautoissa. Ja nekin voi helposti välttää, pitämällä autoa lämmössä ja varmistamalla, että hehkutulpat toimivat.

Hopliitti said...

"Hopliitti, se että saa alaisensa vihaamaan itseään, ei ole osoitus ammattitaidosta. Se on osoitus psykologisen silmän puutteesta."

Tuntematon sotilas on fiktiivinen romaani joka on vahvasti kirjoittajansa vasemmistolaiseen ideologiaan pohjaavan herravihan värittämä. Lammio oli tuossa kirjassa hierarkiassa pykälän Koskelan yläpuolella eikä hänen tehtävänsä ollut miettiä joukkueitten tai ryhmien miesten ongelmia, niitä varten oli joukkueen- ja ryhmänjohtajat.

Lammio joutui puuttumaan miesten käytökseen kurinpidollisena esimiehenä Koskelan löperyyden takia. Kun lepsu Koskela ei saanut miehiään pysymään ruodussa, hänen esimiehensä - Lammion - piti puuttua asiaan.

Äiti on lempeä ja antaa lapsien temmeltää mutta kun homma äityy villiksi, huudetaan isä apuun.

Sitten lapset viilaa luotia ja hioo pistintä teräväksi ja odottaa että isi jää yksin vihollisen keskelle...

Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä ja organisaatioita, sitä enemmän sympatiseeraan Lammiota. Ja halveksin Koskelaa.