Ruotsi on hyvin antisemitistinen maa, ja varsinkin Etelä-Ruotsissa juutalaisviha on saavuttanut jo Kolmannen valtakunnan mittasuhteet. Ruotsi ei ole enää juutalaisille turvallinen maa.
Tähän johtopäätökseen on Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama päätynyt tutkiessaan raportteja, jota Ruotsista on asiasta kuulunut. Yhdysvaltojen hallitus pitää tilannetta jo niin vakavana, että presidentti Barack Obama lähtetti Malmöön erikoislähettiläs Hannah Rosenthalin tutkimaan asiaa.
Juutalaiset ovat Ruotsissa 1990- ja 2000-luvuilla joutuneet kokemaan ennennäkemätöntä vainoa ja vihaa, ja pahinta ja kiihkeintä antisemitismi vaikuttaisi olevan Etelä-Ruotsissa ja Skånessa. Juutalaisvastainen ryhmä yritti ajaa autolla amerikkalaisen rabbi Shneur Kesselmanin ja kolmen muun juutalaisen päälle Ruotsissa Malmön keskustassa maaliskuussa. Tapahtuma oli yksi noin 90 juutalaisvastaisesta tapahtumasta, jotka rabbi muistaa seitsemän vuoden ajaltaan Malmössa.
Rabbi Kesselman on jo tottunut vihamielisiin juutalaisvastaisiin loukkauksiin, joita ihmiset huutelevat. Hänen päälleen on kaadettu virvoitusjuomia ja ihmiset ovat sylkeneet häntä päin busseissa ja rautatieasemilla. Kesserman ei kuitenkaan lähde Malmösta, koska hän uskoo voivansa vahvistaa juutalaisten identiteettiä kaupungissa, Expressen kertoo.
Toivon, että vaimoni ja lapseni voivat kasvaa turvassa täällä. Poliitikot voivat tehdä asialle jotain, vaikka eivät toistaiseksi ole tehneet mitään, Kesserman kommentoi Expressenille.
Mitä nyt? Miksi Jerker Pernilla ja Stig ovat lähteneet hakaristin tielle? Mitä kansankodille on oikein tapahtunut? Miksi tämä rasismi?
Vastaus löytyy siteeratusta Wikipedian artikkelista Antisemitism in Sweden. Viisi prosenttia han-ruotsalaisista mutta 39% islamilaisista maahanmuuttajista omaa vahvasti antisemitistisiä mielipiteitä. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, ruotsalaisen antisemitismin taustalla eivät välttämättä olekaan Jerker, Pernilla ja Stig, vaan Ahmed, Khana ja Suleiman. Ja ketään ei varmastikaan yllätä tieto siitä, että antisemitismi on kaikkein vahvinta Ruotsin monikulttuurisimmilla alueilla. Malmön-Landskronan-Helsingborgin konurbaatio on ruotsalaisen juutalaisvihan ydinaluetta.
Maaliskuussa 2010 Malmön juutalaisen yhteisön puhemies Fredrik Sieradzk kertoi itävaltalaiselle internetjulkaisulle Die Presse, että juutalaisia "vainotaan ja ahdistetaan fyysisesti", ja että hyökkäysten takana ovat "lähi-itäläiset maahanmuuttajat", vaikkakin hän totesi, että vain pieni joukko Malmön 40,000 muslimeista on hyökkäysten takana. Lea Gelitman, Auschwitzin selviytyjä, joka on omistanut elämänsä ha-šoasta opettamiseen ja kertomiseen, totesi että häntä nimitellään valehtelijaksi kun hän käy opettamassa muslimienemmistöisissä kouluissa.
Malmön 260 000 asukkaasta noin 30% (87 000) on ulkomaalaistaustaisia. Juutalaisia kaupungissa asuu noin 700. Hyökkäyksiä juutalaisia vastaan on raportoitu noin 100 kpl vuodessa.
Sieradzk totesi myös, että kolmisenkymmentä juutalaisperhettä on tehnyt alijan Israeliin viime vuonna, ja syynä on ollut nimenomaan antisemitismi. Malmön jo ennestään pieni kahaali on kutistunut 5% vuodessa. Juutalaiset kokevat, ettei heillä ole tulevaisuutta Ruotsissa antisemitismin vuoksi.
Vuonna 2010, The Forward -julkaisu raportoi Ruotsin juutalaisten tilasta sekä antisemitismistä Ruotsissa. Henrik Bachner, kirjoittaja ja Lundin yliopiston historian professori, väitti että Riksdagin jäsenet olivat ottaneet osaa israelinvastaisiin mielenosoituksiin, joissa poltettiin Israelin lippuja Hamasin ja Hizbollahin lippujen liehuessa, ja jossa puhe ei ollut ainoastaan Israel-vihamielistä vaan avoimen antisemitistista. Mutta tällaista retoriikkaa ei leimata vihapuheeksi eikä siitä sanouduta irti. Charles Smallin, Yalen yliopiston Initiative for the Study of Anti-Semitism - ohjelman koordinaattorin, mukaan "Ruotsi on tämänhetkisen antisemitismin mikrokosmos. Sen johdossa on radikaali islam, joka puolestaan on täydellisesti vastaan kaikkea sitä, mitä ruotsalainen kansankoti edustaa. Mutta sitä ei uskalleta vastustaa, koska se olisi osoitus suvaitsemattomuudesta.", Per Gudmundson, Svenska Dagbladetin päätoimittaja, on voimakkaasti kritisoinut poliitikkoja, jotka Ilmar Reepalun tapaan tarjoavat vain "surkeita selittelyjä" islamilaisesta juutalaisvihasta. Hänen mukaansa "poliitikot sanovat että nuo lapsukaiset ovat köyhiä ja sorrettuja, ja että me saimme heidät vihaamaan. He siis väittävät, että noiden lapsukaisten käytös on meidän omaa syytämme". Joulukuussa 2010 juutalaisen ihmisoikeusjärjestön Simon Wiesenthal Centerin julkilausuman mukaan juutalaisten tulee soveltaa "äärimmäistä varovaisuutta" oleskellessaan eteläisessä Ruotsissa ja välttämään Malmön, Lundin, Landskronan ja Trelleborgin seutuja - juuri tuon juutalaisvihan vuoksi..
Kassandra tyytyy jälleen toteamaan: mitäs minä sanoin. Juutalaiset kelpaavat suvaitsevaistolle kyllä kuolleina mutta eivät elävinä, ja rasisti on ihminen, joka suhtautuu muslimeihin samalla tavoin kuin suvaitsevainen juutalaisiin.
Sitten kysymys, jota ei saa tehdä: Missä määrin Ruotsin poliittisesti korrekti suvaitsevaisto proksittaa oman antisemitisminsä islamilaisten maahanmuuttajien tehtäväksi - ja syyttää siitä sitten ruotsidemokraatteja? Jos näin on, niin tuo on niin rajua hutspaa, että siinä on Bernard Madoffillakin oppimista.
Mitä tekee Malmön pormestari, itsekin maahanmuuttajataustainen Ilmar Reepalu? Kunnon suvaitsevaisen tapaan hän panee päänsä puskaan ja toistaa mantran tavoin suvaitsevaisuus... monikulttuuri... moniarvoisuus... rauha... antisionismi.... Hän kiistää, että Malmössä olisi minkäänlaista antisemitismia ja vihaa. Haastattelussa 2010 Skånska Dagbladerin Andreas Lovénin kanssa, Reepalu totesi: Me emme hyväksy sen enempää sionismia kuin antisemitismiäkään. Ne molemmat ovat äärimmäisyysliikkeitä jotka asettavat itsensä muiden ryhmien yläpuolelle ja uskovat, että toiset ovat alempiarvoisia. Hän kritisoi myös Malmön juutalaisyhteisöä sen tuesta Israelille, sanoen että Toivoisin [Malmön] juutalaisyhteisön sanoutuvan irti Israelin ihmisoikeusloukkauksista Malmössa. Mutta sensijaan se päättää pitää Israel-myöntiesen mielenosoituksen Malmön Suurtorilla, jollainen voi antaa vääriä signaaleja.” Juutalaisyhteisön johtajat vastasivat, että kyseinen mielenosoitus oli mielenosoitus rauhan puolesta, ja se joutui väkivaltaisen vastamielenosoituksen kohteeksi, ja he syyttivät Reepalua siitä, että heidän mielestään juutalaisvihamielinen väkivalta olisi juutalaisten omaa syytä koska juutalaiset eivät ota kantaa Israelia vastaan.
Reepalu on kiistänyt että tuon surullisenkuuluisan mielenosoituksen ohella Malmössä olisi tapahtunut mitään antisemitistisia aggressioita, ja lainaa tässä poliisin tilastoja. Vaikkakin tilastojen mukaan viharikokset juutalaisia vastaan ovat kaksinkertaistuneet, Reepalu viittaa asialle kintaallaan. Tammikuussa 2010 kysyttäessä miksi juutalaiset uskonnolliset toimitukset vaativat usein poliisivartion, Reepalu syytti juutalaisvihamielisestä väkivallasta ruotsalaista äärioikeistoa ja ruotsidemokraatteja, ja kiisti että muslimeilla olisi mitään tekemistä asian kanssa.
Haastattelussa Sunday Telegraphille helmikuussa 2010, Reepalulta kysyttiin miksi raporttien mukaant antisemitismi olisi Malmössä rajussa kasvussa ja miksi jotkut sen juutalaisista asukkaista ovat joko muuttaneet tai suunnittelemassa muuttoa Israeliin, Reepalu jälleen kiisti viharikokset ja totesi Malmössä ei ole ollut hyökkäyksiä juutalaisväestöä vastaan ja jos kaupungin juutalaiset haluavat muuttaa Israeliin, se ei ole Malmön asia. Reepalu syytti Tanskan televisiossa, että "israelmyönteiset voimat" ovat vääristelleet hänen sanomisiaan.
Ruotsista, ja varsinkin Skånesta, on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tullut eurooppalaisen uusantisemitismin keskus, eivätkä syynä ole yksinomaan ruotsidemokraatit - jotka Reepalun mukaan ovat soluttaneet Malmön juutalaisseurakunnan. Reepalu syyttää ruotsidemokraatteja ja heidän johtajaansa Kent Ekerothia (jonka äiti on Puolan juutalainen) juutalaisvihan lietsonnasta ja yrityksestä provosoida juutalaisseurakuntaa antisemitistisen viharikosten provosointiin.
Politiikka tekee outoja petikavereita, ja Reepalu on puolensa valinnut.
Mutta niin makaa kuin petaa. Reepalu on petinsä pedannut, ja lopputulos on Skandinavian vihantäyteisin ja antisemitistisin suurkaupunki. Onnistuiko integraatio suomalaisten, assyrialaisten ja jugoslavialaisten siirtolaisten kanssa 1970-luvulla liian hyvin - niin hyvin, että nyt kuvitellaan saman onnistuvan Lähi-Idän muslimien kanssa? Jos niin on, niin Ruotsi tulee pysymään varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun monikulttuurin akvaarioon pääsee yksikin hauki.
Suvaitsevaisuus tappaa. Ei ainoastaan musliminaisia, vaan myös juutalaisia.
Wednesday, April 25, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


14 comments:
Olen miettinyt, että johtuisivatko nämä suvaitsevaiston yhä epätoivoisemmiksi menevät selittelyt sittenkin muusta kuin valkoisen miehen taakasta. Ehkäpä ne kertovatkin pelosta, uhkailusta ja itsesäilytysvaistosta? Ehkäpä heille on jo selkeästi näytetty mitä seuraa jos puhuu sivu suunsa?
Suvaitsevaisuus on performatiivista. Siinä missä sukupuoli, rotu tai uskonto. /s
Ei siinä ole mitään uutta, notta valtaväestö lainaa arvonsa ja käytöksensä vallitsevista normeista. Skandinaavisen ymmärtäväistön normit ovat päässeet mutatoitumaan perverssiksi teatteriksi. Vähän kuin jenkkilän konservatiiveilla...
Sinänsä suvaitsevaisuudessa, konservatiivisuudessa, pragmatismissa jne. ei ole erityistä pahaa. Ei kannata aliarvioida Kollektiivin kykyä vesittää hyviä periaatteita.
Ei suvaitsevaista puoliksikaan kiukuta Hompanssin (liian) usein kohdistama väheksyntä ja syrjintä maahanmuuttajia kohtaan, vaan hänen omaan persoonaansa ja lainattuun ajatusmaailmaan pureva iva. Me vs. ne muut.
On ihan ok polttaa Israelin lippuja, potkia pahaa ev-lutia, ihquttaa eksoottisia vähemmistöjä, ajaa jumalanpilkkatuomioita, paheksua pahoja pilapiirtäjiä, tukea vähän lukumääräneutraaleja avioliittoja ja puukottaa yksilönvapauksia esim. lastensuojelun nimissä - performatiivisesta näkökulmasta. Noi on semmoisia juttuja, mitä oikealla tavalla ajattelevat tietenkin tekee. Loogiikka ja johdonmukaisuus nyt on jotain insinörttien puuhastelua.
Ano: hyviä huomioita. Itse tulkitsen suvaitsevaisuuspuheen statusviestinnäksi. Sen sisältö on "katsokaa, kannatan näin pähkähulluja aatteita, koska en varakkuuteni vuoksi joudu niiden seurauksista kärsimään!"
Varakkuus edellä tarkoittaa joko sosiaalista tai materiaalista pääomaa tai molempia. Kalliilta asuinalueelta ja yhteiskunnallisesti arvostetusta asemasta on helppo huudella.
Lieväähän tuo on verrattuna siihen, että mitä juutalaiset tekevät palestiinalaisille.
Haluatko lukita vastauksen?
Ano: "Lieväähän tuo on verrattuna siihen, että mitä juutalaiset tekevät palestiinalaisille."
Eli jos jotkut muut juutalaiset jossakin kaukana tekevät palestiinalaisille jotakin (ja palestiinalaiset vastaavasti näille juutalaisille), siitä seuraa se, että Malmön juutalaisten kokemaa rasismia voi vähätellä?
Itse en moiseen itsepetokseen kykene aivostoani vääntämään.
RM:"Ruotsi on hyvin antisemitistinen maa, ja varsinkin Etelä-Ruotsissa juutalaisviha on saavuttanut jo Kolmannen valtakunnan mittasuhteet."
Kannattaa miettiä onko tässä kommentissa enää mitään suhteellisuudentajua.
"Tulevaisuususkolle ei Ruotsissa ole mitään rajoja. Ruotsalaiset ovat vakuuttuneita, että he kyllä voivat selvitä kaikista ongelmista, myös finanssikriisistä. Kaikkeen löytyy ratkaisu Ruotsissa. Tämä fatalistinen tulevaisuususko on muuttunut ruotsalaisten keskuudessa laiskuudeksi. He kieltäytyvät näkemästä ongelmia silmiensä edessä. Tässä suhteessa ovat tanskalaiset realistisempia. Ruotsalaisten naiivi, esteetön maahanmuuttopolitiikka on tuonut mukanaan mm. muutaman selittämättömän tapon Malmössa." kirjoittaa Mrutyuanjai Mishra Mikael Jalvingin sanoneen painovapausyhdistyksen kokouksessa Malmössa 24.11.11. (Hvad kan Danmark lære af den svenske tragedie i Malmø?)
Tomi, sen jälkeen kun päädyt tuossa pohdinnassasi johonkin lopputulokseen, lähetä se oheiseen osoitteeseen:
B. Obama
The White House
1600 Pennsylvania Avenue NW
Washington, DC 20500
UNITED STATES
http://www.youtube.com/watch?v=LUaKpp6Tono
Saa nähdä milloin Suomessa, innolla odotan.
Väite, että "suvaitsevaisto" olisi antisemitististä, on potaskaa.
Embo on oikeilla jäljillä: Juutalaiset eivät ole mielenkiintoinen vähemmistö siksi, että juutalaiset eivät aiheuta ongelmia maahanmuuttajina, ja siksi juutalaisten puolustaminen ei ole mikään vahva statussignaali.
Kyse ei ole siitä että "suvaitsevaistolla" olisi jotain juutalaisia vastaan, vaan siitä, että juutalaiset ajatellaan samanlaisiksi kuin oman maan asukkaat ja "ei-varsinaiset" maahanmuuttajat eli länsimaalaiset. Jossain vaiheessa varmaan aletaan myös esimerkiksi kiinalaisia pitää "ei-varsinaisina", koska heistäkään ei ole haittaa. Kun Tampereella tapettiin kiinalainen nainen, tätä ei uutisoitu rasistisena rikoksena edes kun epäiltiin kantasuomalaista. Eikä se sitä tietenkään todennäköisesti ollutkaan, kukaan (länsimainen) ei vihaa kiinalaisia maahanmuuttajia.
Se, mikä tässä ns oikeistolaisessa (sanoisinko äärioikeistolaisessa) disksurssissa on vikana on, että siinä vain käännetään uhripuhe nurinperin. Juutalaiset korotetaan ultrauhriksi, valkoiset länsimaiset (yleensä miehet) toiseksi merkittäväksi uhriryhmäksi, ja sitten vain peilataan tämä uhripuhe.
Se on aivan yhtä naurettavaa. Mitään ratkaisuja mihinkään ongelmiin ei koskaan löydetä poliittisesti niinkauan kun tätä molemminpuolista performanssia jatketaan.
TT, juuri tuo kaksinaamaisuus, "kaikki ovat tasa-arvoisia mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset", suvaitsevaistossa juuri pahimmin tökkii.
Suurin osa rasistisista rikoksista kohdistuu valtaväestöön. Tämä on fakta, ja sen suhteen oikeisto on oikeassa.
Viharikoslainsäädännössä ei olisi mitään vikaa jos sitä sovellettaisiin tasapuolisesti kaikkiin ihonväristä ja etnisyydestä riippumatta. Nyt sitä käytetään vähemmistöjen suojeluun, joka on väärin. Sillä luodaan etuoikeutettuja vähemmistöjä. Demokratian tehtävä on suojella enemmistöä vähemmistön mielivallalta, ei päinvastoin.
Antisemitismi on yksi vanhimmista rotuvihan muodoista, ja vasemmisto on perinteisesti vihannut juutalaisia siksi, että he ovat tyypillinen välimiesvähemmistö.
>>>Per Gudmundson, Svenska Dagbladetin päätoimittaja, on voimakkaasti kritisoinut poliitikkoja, jotka Ilmar Reepalun tapaan tarjoavat vain "surkeita selittelyjä" islamilaisesta juutalaisvihasta. Hänen mukaansa "poliitikot sanovat että nuo lapsukaiset ovat köyhiä ja sorrettuja, ja että me saimme heidät vihaamaan. He siis väittävät, että noiden lapsukaisten käytös on meidän omaa syytämme".<<<
Tokihan näin tavallaan onkin.
Ja tokihan tavallaan muun muassa Breivikkin teki mitä teki, koska oli (ainakin sosiaalis-poliittisesti) köyhä ja sorrettu.
Post a Comment