Ehdotettu uusi tiukennus kiihotusta kansanryhmää vastaan ei suojele plutokraatteja, ja eilen Björn Wahlroos on tullut ulos sellaisena. Hän nimittäin on aivan avoimesti asettunut plutokratian puolelle demokratiaa vastaan.
Björn Wahlroos sanoi ääneen jotain sellaista, josta näin yleisesti ns. normaali ihminen saa loppuiäkseen v*ttumaisen narsistisen k*sipään maineen. Hän nimittäin vaati "enemmistön tyranniana" pitämänsä demokratian kaventamista kansallisen kilpailukyvyn edistämiseksi sekä rajuja huononnuksia sosiaaliturvaan, eläkkeisiin sekä työttömyysturvaan. Wahlroos on vakaasti sitä mieltä, että köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät mahalleen, ja että yhteiskunnan kovaosaisimmille kuuluu keppiä ja nyrkkiä naamaan.
Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan Äänestäkää oikeistoa, saatte orjayhteiskunnan. Tätä tulette saamaan jatkossakin kun äänestätte Kokoomusta, Rasistista Kielipuoluetta ja muita oikeistopuolueita.
Mahtaa Wahlroosia v*tuttaa demokratia kun se 1% kaikkein rikkaimmat eivät ikinä saa demokratiassa ääntään kuuluville eivätkä pääse kyykyttämään köyhempiä. Jos Wahlroos päättää itse lähteä maasta (kuten hän povaa rikkaimpien tekevän), niin ruukinmatruuna toivottaa että tervemenoa, ja vie kymmenen samanlaista mukanasi. Emme tule jäämään kaipaamaan. Sen enempää Wahlroosia kuin muitakaan kokoomuskalkkunoita.
Tämän tapauksen jälkeen Björn Wahlroosin ei tarvitse selitellä enää yhtään mitään. Hän on pesunkestävä plutokraatti - juuri sellainen tapaus, jollaiset kärsivät kroonisesta syanidinpuutteesta, ja kuten tiedämme, plutokratia on tyrannian kaikkein viheliäisin muoto. Ruukinmatruuna lupaa katsoa jonnekin toisaalle ja käyttää varmuudeksi vielä silmälappuja, jos joku päättää lukea Wahlroosille korpilakia.
Mitä Kokoomukseen ja samma-på-svenska-SFP:hen tulee, niin ruukinmatruunan henkilökohtainen näkemys kyseisistä öykkärien, koulukiusaajien, elitistien ja narsistien ikiomista puolueista voidaan tiivistää Voltairelta tuttuihin sanoihin Ecrassez l'infame.
Kärsiikö Björn Wahlroos keskimääräistä pahemmasta autismista? Kas siinäpä kysymys.
Tuesday, April 17, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


68 comments:
Voin kuvitella miten blogiemännällä meni härkäpapu nekkuun kun eilen luki pätkiä tuosta kirjasta. Sormet suorastaan paloivat halusta päästä illalla näppikselle hakkaamaan jo jankutuksen puolelle menevää scheissea plutokratiasta ja muista uskomuksistaan joita yrittää seurakunnalleen tyrkyttää.
Nalle on lukenut näemmä kaikki keskeiset vapaan markkinatalouden teokset ja muutamat klassisen libertarismin perusteoksen päälle. Allekirjoitan jokaisen hänen teeseistään ilmiselvinä truismeina joista ei kannata edes keskustella.
Käsittääksen Wahlroos hyökkää demokratiaa vastaan yrityksissä. Hänen mielestään yritykset eivät toimi enemmistöpäätös periaatteella. Yrityksen hallitus ei osakkeenomistajat hänen mielestään saa yritystä johtaa.
Liikuukohan Nalle turvamiesten kera? Suomessa on paljon karhun metsästyksestä innostuneita ihmisiä.
GM, tuo sinun "vapaa markkinataloutesi" ja "klassinen libertarismisi" on tuottanut katastrofin kerta toisensa jälkeen.
Montako kertaa pitää vielä hakata päätä seinään?
GM, ja kannatat libertaarien tavoin ihmisten vapaata myrkyttämistä, jos syyllistä ei voida osoittaa.
Eli mielestäsi, jos ympäristöön leviää myrkkyjä, niin mielestäsi asialle ei pidä tehdä poliittisesti mitään, jos syyllistä ei saada selville (tai syyllisiä on liian paljon).
Näiden liberaaririkkaiden kauna köyhiä kohtaan on käsittämätöntä.
Varsinkin Wahlroosin tapauksessa, kun hän on saanut ison osan omaisuudestaan suoraan veronmaksajilta.
Valtio on antanut Wahlroosille suoria ja epäsuoria tulon siirtoja enemmän kuin yhdellekkään työttömälle ja enemmän kuin Wahlroos on maksanut veroja.
Nallen jututhan ovat selvästi kieli poskessa kirjoitettua kärjistystä. Missä Matruunan huumorintaju?
Onko RM nyt ihan varmasti ymmärtänyt Wahlroosin oikein? Kannattaa katsoa tämä video: http://qsb.webcast.fi/o/otava/otava_2012_0417_kirjajulkaisu/#/webcast
Eivät kaikki ole autisteja, jotka eivät ole sosialisteja. Miksi sinun pitää kärjistäen leimata aina kaikki edustamaan jotain tuulesta temmattua juttua? Ei Nallen kanssa tarvitse kaikesta samaa mieltä olla, mutta kyllä hänellä hyviä huomioita on useissa asioissa. Ottaisin ennemmin Nallen diktatuurin, kuin Suomen nykyhallituksen. Nalle ei ole keskinkertainen, hän on hyvä siinä mitä tekee. Suomen hallitus taas on kyvyttömien keskinkertaisuuksien kokoontumisajo. Ei keskinkertaisuudessa ole mitään vikaa, mutta ei sellaisten tulisi kansakuntaa johtaa. Urpilaisenkin oikea paikka olisi jossain kyläkoulussa opettamassa, tai maatilalla lehmien lypsyssä. Eihän naisparka ehdi edes lisääntyä nykyisessä toimessaan. Katainen sopisi parhaiten sinne Siilinjärven marketin kalatiskille, tai kunnan virastoon piirtelemään jotain powerpointtia.
Nallelle osuu oikeaan mm. federalismin vastustuksessaan ja tyrannian vastustuksessaan ja järjettömän maahanmuuton vastustuksessa. Lisäksi hän uskaltaa kritisoida pyhää lehmää eli demokratiaa ja meillähän on tämä parlamentaarinen demokratia mikä on pelkkä näennäisdemokratia. Mihinkään ei voi vaikuttaa, viimeistään kansan oma tyhmyys estää sen.
Kuitenkin Wahlroosin ulostulot kertoo enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta, kuin mistään muusta. On ikäänkuin skandaali, jos ihminen kannattaa jotain muuta kuin ämmäin sosiaalidemokratiaa ja kehtaa sen vielä ääneen sanoa. Luulisi että tässä meidän "demokratiassa" saisi tuoda mielipiteensä julki ilman julkista lynkkaamista ja annettaisiin tasapuolinen kohtalo. Just joo, todellisuudessa toiset ovat taas tasa-arvoisempia kuin toiset ja ainoastaan vasemmistolaisia, sosialistisia ja kollektivistisia mielipiteitä saa huudella täysin häiriöittä. Kaurismäkikin kehotti tappamaan 1% rikkaimmanosan. Olisi vissiin itsensäkin tappanut, mutta mitäs näistä. Hieno itsetuhoinen juoppo ja vasemmistolainen taiteilija. Aika vähän itkeviä valituskolumneja lehdistössä tuli tästä purkauksesta.
kun se 1% kaikkein rikkaimmat eivät pääse kyykyttämään köyhempiä
Jos rikkain 1% maksaa nyt Suomessa jonkun 10% veroista, niin minusta on lapsellista väittää, että he eivät maksa omaa osuuttaan. Vapaassa vaihdannassa omaisuus kertyy ihmisten vapaaehtoisesti tekemien valintojen mukaisesti.
Oletetaan tilanne, jossa yhteiskunta muodostuu kymmenestä ihmisestä, joiden jokaisen omaisuus on 100 euroa. Yksi keksii laitteen, jonka kaikki haluavat syystä että (sillä ei ole väliä). Kaupan jälkeen keksijällä on 190 ja muilla 90 euroa. Yhden innovativisuus on koitunut koko populaation parhaaksi, ja kiitokseksi siitä hänet ryöstetään.
Nähdäänkö sellainen blogi avaus että poloki-emäntä ja Tomi on suurinpiirtein samaa mieltä? :D
En ole lukenut, enkä lue - ennenkuin saan sen kirjastosta, kirjaa mutta vastoinparempaa tietoa nosta Nallelle hattua tietystä rehellisyydestä. Helppoa se on olla rehellinen kun on rahaa.
Wahlroosin kirjan alaotsikko: "loppu enemmistön tyrannialle" viestii ihan tervettä ja kannatettavaa ymmärrystä siitä, että demokratia ei ole absoluuttisesti aina ja kaikessa hyvä asia. Enemmistö voi olla aivan yhtä totalitaarinen ja tyrannisoiva kuin vähemmistökin. Demokraattinen diktatuuri on sellainen, jossa kansan enemmistö sanelee vähemmistölle/yksilöille kaiken. Ei ole lainsuojaa, sillä enemmistö voi muutta lait koska tahansa vain haluaa.
Wahlroosin teesi käsittääkseni on se, että pelkkä demokratia ei riitä hyvinvointiin. Demokratian lisäksi tarvitaan toimiva markkinatalous ja riittävät hierarkiat. Ilman niitä demokratia on paitsi tehoton, myös epäoikeudenmukainen massavalta.
Ruukinmatruuna on blogissaan pelännyt plutokratian lisäksi myös anarkotyranniaa. Luullakseni Wahlroosin viesti olisi se, että tie anarkotyranniaan voi kulkea ideologisoidun "demokratismin" kautta. Demokratian sudenkuoppa on siihen mahdollisesti syntyvä hybris, jonka myötä lainsäätäjät, "systeemi" katsoo oikeudekseen puuttua ihmisten yksityiselämään miten tahtoo ja rajoittaa tai sallia mitä tahansa mielii. Legitimiteetin se hankkii aina neljän vuoden välein pidettävissä vaaleissa, joissa esitetään demokratiaa mutta mikään ei todellisesti muutu. Seurauksena on "enemmistön tyrannia".
Sellaisen arvosteleminen ja kritisoiminen ei ole plutokratiaa, vaan yksilön vapauksien puolustamista massavaltaa vastaan. Eikö?
Ulysses
Rakastan Rouvaa selkokielisyydestään.
PeeR
KT, jos rikkaimmat omistavat ja tienaavat 50% Suomen nettovarallisuudesta, tällöin 10% verotaakka on liian alhainen.
Keskiluokkaa voi olla olemassa ainoastaan yhteiskunnassa, jossa vallitsee progressiivinen verotus sekä tulonsiirrot. Ilman niitä yhteiskunta jakautuu väistämättä upporikkaisiin ja rutiköyhiin. Aina.
KT, esimerkkisi on olkiukko. Rikkauksia ei luoda innovaatioilla eikä yrittämisellä.
Rikkaudet luodaan pörssipelillä ja spekuloinnilla sekä finanssitoiminnalla.
Raha tulee rahan luo, ja Björn Wahlroos ei ole elämässään keksinyt ensimmäistäkään hilavitkutinta. Sensijaan hän on ollut hyvä spekulantti ja kauniin sään kippari.
Ano, kyvyttömien keskinkertaisuuksien muodostama hallitus on yleensä vähemmän huono ja ennenkaikkea vähemmän tuhoisa kuin erinomaisten asiantuntijoiden.
Demokratia ei ole paras hallintomuoto. Se on vähiten huono.
Mielenkiintoinen oli Wahlroosin esitys hierarkian lisäämisestä. Ehkä olen näkemysrajoitteinen, mutta kun kartanonherra alkaa puhua moisia, väkisinkin itselleni nousee mielikuva vanhan kunnon sääty-yhteiskunnan kaihoilemisesta, jossa jokainen tiesi paikkansa, eikä aisan yli hypitty. Unohtamatta aateliston ikiaikaisia nautintaoikeuksia.
Ehkäpä Wahlroos kaipailee kuitenkin modernia raha-aatelia, jonka kyvykkyys tunnustettaisiin myöntämällä heille nykyaikaisia läänityksiä ja rälssioikeuksia demokratian kuraverisyyksien välttämiseksi.
Kumis köyhä maksaa tuloistaan suhteessa enemmän veroja kuin kaikkein rikkaimmat.
Varallisuuden kertyuminen harvoilla on talouden toimivuuden kannalta huonoa.
Rikkaat eivät laita lähellekkään yhtä suurta osaa tuloistaan kiertoon kuin keskituloiset.
Rahan liikkeellä oleminen kuitenkin ylläpitää taloutta.
Ruukinmatruuna lupaa katsoa jonnekin toisaalle ja käyttää varmuudeksi vielä silmälappuja, jos joku päättää lukea Wahlroosille korpilakia.
Onneksi me kelpo sosialistit emme sorru tuollaiseen moralismiin ja turhalla väkivallalla fantasiointiin. Wahlroosin kurittaminen tai jopa fyysinen annihilointi voi tietysti jossain konjunktuurissa olla välttämättömyys, mutta lähinnä vain silloin, jos samalla saadaan tuhottua tai lamautettua koko 1% sekä näiden palkkarengit (hallitus, eduskunta, korkeat virkamiehet, poliisijohto, ehkä myös tärkeimmät disinformaatiota suoltavat ideologit).
Muussa tapauksessa väkivalta on aivan tarpeetonta ja turhaa. Wahlroos on aikansa lapsi eikä häntä voi pitää moraalisesti erityisen vastuullisena. Hallitsevan luokan ideologia kun on myös hallitsevan luokan ideologiaa ts. juuri heidän ajatussisältönsä ovat vääristyneitä ja juuri he toimivat doxan varassa.
En siis antaisi turpaan vaikka pystyisin. Ja kertoohan Wahlroos omalla habituksellaan totuuden kapitalismista -ollen siis samalla nuoruusvuosiensa "vasemmistolaisuuden" totuudenkaltaisuuden lihaksi tullut todiste - ajatella miten moninkertaisesti narsismi voi ilmetä yhdessä ja samassa porvarissa.
Lenin-sedän sanoin: "Vain laihat papit ovat vaarallisia".
Mutta mistä löytyisi tarpeeksi miesvoimaa, kiväärejä ja tykkejä meille sosialisteille?
Koska miesvoimaa ei toistaiseksi ole, aseistuksen puute ei ole ongelma. Aseista ei ole hyötyä, jos miehistö puuttuu. Valta kun ei kasva kiväärinpiipuista vaan luokkatietoisen proletariaatin ehdottomasta ylivoimasta.
Teen kuitenkin yleisluontoisen huomion:
Ehkä on loppujen lopuksi sittenkin sääli, että Euroopassa aseiden hallussapito on tehty niin vaikeaksi. On nimittäin vaikea varustaa punakaarteja, mikäli aseita ei voi ostaa helposti.
Ihme ettei Yhdysvalloissa tapahdu vallankumousta, vaikka aseita periaatteessa olisi vapaasti saatavilla ja vittuuntuneita sotaveteraanejakin löytyy pilvin pimein.
"KT, jos rikkaimmat omistavat ja tienaavat 50% Suomen nettovarallisuudesta, tällöin 10% verotaakka on liian alhainen."
Jep, mutta jos yrität verottaa rikkailta sen 50 prosenttia, mitä mölisevät kansanjoukot huutavat, niitä rikkaita ei kohta ole enää verotettavana. Tai rikkaat voivat olla, mutta omaisuus on jossain muualla.
Verotuksessa on olemassa optimi, jonka jälkeen lisäprosentit eivät enää tuota valtiolle lisätuloja, koska taloudellinen toimeliaisuus vähenee. Kyse on tällöin pelkästä rankaisemisesta.
Yhteiskunta, joka rankaisee taloudellisesta toimeliaisuudesta ja palkitsee joutilaisuudesta, ei pitkän päälle kestä.
Nykyisessä talouskriisissä on muitakin tekijöitä kuin Wahlroosin mainitsema hyvinvointivaltio, joka on itse asiassa lukumäärältään kasvaville ikäluokille perustuva ketjukirjesysteemi.
Björn Wahlroos on tyypillinen plutokratian edustaja, jolle työkansa on vain palvelijoita ja orjatyövoimaa. Vanhukset ja sairaat ovat hänelle vain jätettä. Tätä heijastaa hänen toteamuksensa, että eläkeläisiltä pitää ottaa äänioikeus pois.
Muissa yhteiskuntaluokissa siis; hänen omassa säädyssään jokainen ihminen on laulun arvoinen.
KT, esimerkkisi on olkiukko. Rikkauksia ei luoda innovaatioilla eikä yrittämisellä.
Rikkaudet luodaan pörssipelillä ja spekuloinnilla sekä finanssitoiminnalla.
Facebook osti viime viikolla Instagramin reilulla miljardilla dollarilla. Kumpikaan ei ole pörssiyhtiö, joten siinä mielessä pörssipelistä ei ole kyse.
Kyllä, hinta on aika lailla järjetön. Joo, osa summasta on Facebookin osakkeita. Ja jep, tuo kertoo aika paljon siitä, kuinka monopolipelimerkeillä joillakin maailmantalouden osa-alueilla tällä hetkellä leikitään.
Suomessa vastaavaan mittaluokkaan ei tietenkään ole päästy, vaikka yrityksiä hetkittäin on ostettukin suht hyvään hintaan. Tuo kuitenkin kertoo, että sillä innovaatiolla ja yrittämisellä voi päästä tilanteeseen, jossa sen hedelmät halutaan ostaa sinulta - jos eivät kuluttajat, niin joku kuitenkin.
Vaikka isoja omaisuuksia ehkä enimmäkseen luodaan sijoittamalla, tuosta miljardista osille pääseviä pariakymmentä henkilöä (joista reilu puolet on Instagramin työntekijöitä) voinee jatkossa kuvailla rikkaiksi.
SS, näinkö nopeasti ne dotcom-kuplan opetukset unohtuvat?
VH, voit olla ihan varma että aina jostain tulee uusia tilalle. Ainoastaan se, joka kykenee kävelemään veden päällä, on korvaamaton.
Muistettakoon, että Suomen talouden perustaa eivät laskeneet 1920-luvulta 1970-luvulle plutokraatit, vaan valtionyhtiöt. Ne loivat Suomen teollisuuden perustan. Pääomaköyhässä maassa valtio oli ainoa instanssi, joka kykeni kokoamaan riittäviä pääomia.
Maailmassa on onneksi paljon vaihtoehtoja anarkotyrannian ja plutokratian välillä. Ja hyvä niin.
Yksi demokratian ongelma on se, että enemmistön mielipiteet, joihin demokraattinen päätöksenteko on nojaavinaan, ovat vähemmistön manipuloitavissa. Demokratiassakin vallassa on aina vähemmistö. Se, että vähemmistö on valittu vaaleilla, ei muuta tätä tosiasiaa.
Jos vallassa oleva vähemmistö haluaa tehdä jonkin asian enemmistön myötävaikutuksella, eikä enemmistö ole samaa mieltä, aloitetaan enemmistön mielipiteiden muokkaaminen. Ja ei aikaakaan, kun enemmistön mieli on muuttunut.
Viime päivien hihamerkkikohu on esimerkki siitä, miten ihmisten mielipiteitä saadaan muokattua. Jos tavallisille ihmisille olisi näytetty ”hihamerkkikirjoitus” tuoreeltaan kertomatta kuka sen on kirjoittanut, se ei olisi tehnyt heihin mitään vaikutusta. Kukaan tuskin olisi vaatinut kirjoittajan erottamista työstään tekstin takia.
Nyt kun lehdistö ja poliitikot aina pääministeriä myöten ovat riepotelleet asiaa muutaman päivän ja vaatineet suoraan tai peitellysti blogin kirjoittajan erottamista, mitä mieltä suuri yleisö on? Mielipidemittausta ei ole tehty, mutta arvelen, että tällä hetkellä enemmistö ihmisistä hyväksyisi blogin kirjoittajan erottamisen. Julkisuuskoneisto on saanut ihmisten mielipiteet muuttumaan muutamassa päivässä.
Tällä hetkellä edelleenkin vain pieni osa suomalaisista on lukenut jutun, mutta siitä huolimatta enemmistö todennäköisesti jo hyväksyisi kirjoittajan erottamisen. Muutos asenteissa on saatu aikaan valheilla, liioittelulla ja vääristelyllä.
Ennen Irakin sotaa ihmeteltiin miten sokeasti amerikkalaisen uskoivat johtajiensa valheita Irakin joukkotuhoaseista ja ydinasehankkeesta, vaikka koko muu maailma näki, että Yhdysvaltain poliittiset johtajat aina presidenttiä ja puolustusministeriä myöten esittivät väärennettyjä todisteita. Vasta kun sota oli ”voitettu”, ja amerikkalaisia nuoria miehiä alkoi tulla ruumissäkeissä kotiin, amerikkalaisten silmät avautuivat, ja he tajusivat, että heitä oli vedetty nenästä. Mutta tässä vaiheessa se oli jo myöhäistä.
Aivan samalla tavalla suomalaisia vedetään nenästä. Suomalaisetkin luottavat suuriin johtajiinsa ja siihen, että korkeisiin virkoihin valitut ovat moraalisesti puhtaita, eivätkä koskaan valehtele.
Mutta mitä muuta politiikka on kuin valehtelemista?
Poliitikot tarvitsevat ihmisten enemmistön äänet. Ja enemmistö ei tunnetusti ole poliittisissa asioissa kovin fiksua. Enemmistö antaa helposti itsensä joutua tunnekuohun valtaan, jolloin sitä voidaan ohjailla syöttämällä julkisuuteen tietoja, jotka vahvistavat tunnekuohua. Ja tällaiseen maaperään uppoaa propaganda. Poliitikot tietävät tämän ja takovat, kun rauta on kuuma.
Kun maassa tapahtuu jokin väkivaltainen tragedia, poliitikot eivät anna ruumiiden jäähtyä ja tapahtumien selvitä ennen kuin he jo pitävät kiihkopuheita siitä, kuinka lakeja pitää tiukentaa, ja poliisin valtaoikeuksia pitää lisätä, ja tavallisten kansalaisten aseiden omistamista pitää vaikeuttaa. Tällaisia puheita kuultiin Myyrmannin pommin jälkeen, kevään 2006 vappumellakoiden jälkeen, makasiinien palon jälkeen, syksyn 2006 Smash Asem mielenosoituksen jälkeen sekä tietenkin kouluampumisten jälkeen. Kontrollin ja kurin lisäämistä kannattavat tahot eivät jätä ainoatakaan tilaisuutta käyttämättä päämääriensä ajamisessa.
Paitsi, että traagiset tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden kuriyhteiskunnan vaatimiselle, ne tarjoavat mahdollisuuden väkivaltakoneiston ylimitoitetuille voimannäytöille ja pönäköille tiedotustilaisuuksille, joissa salamavalojen räiskeessä kerrotaan, että ei voida kertoa mitään. Näistä kuivakkaista tilaisuuksia tulevat mieleen Kremlin tiedotustilaisuudet, joissa politbyroon kalkkikset marssivat pöydän ääreen. Tässä vaiheessa ulkomaiset TV-yhtiöt ovat jo saaneet tarvittavat tiedot muualta ja tehneet juttunsa. Ainoastaan suomalaiset lehdistöpuudelit heiluttavat pöydän ääressä kuuliaisena häntäänsä kun komisario rykii kurkkuaan aloittaessaan ”tiedottamisen”.
Erinomaisen tarkkanäköisesti, analyyttisesti ja kriittisesti Nalle ilmeisesti kirjaansa on toimittanut. Jälleen kerran. Hänen silmälasiensa läpi tarkasteltuna todellisuus ja ratkaisureseptit ilmeisesti ovat juuri nuo.
Tosiasioista ei kannata kinata, arvoista sen sijaan sitäkin enemmän. Mutta perustellusti. Kunhan ongelmat ratkaistaisi ratkeaisivat periaatteetkin helpommin. Siihen taas nykyinen demokratiaviritelmämme - politbyrokratia - ei anna mahdollisuutta.
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/04/vai-muka-enemmiston-terroria.html
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/04/terroria-tyranniassa.html
SS, näinkö nopeasti ne dotcom-kuplan opetukset unohtuvat?
En kiistä, etteikö kyseesä olisi kupla. Enkä väitä, etteikö se puhkeaisi - jos oikein tarkkaan katsotaan, taisin kommentissani siihen viitata.
Lähinnä pointtina oli, että kun sattuu sopivaan väliin ja sattuu sopivanlainen tuuri, rikkaaksi voi tulla myös sillä yrittämisellä ja innovoinnilla. Voidaan toki kiistellä siitä, kuinka innovatiivinen palvelu esim. Instagram on, mutta työtä sen eteen on tehty varmasti. Joka tapauksessa jampat saanevat kaupasta myös nipun riihikuivaa, joten se rikkaus ei riipu vain Facebookin tulevasta menestyksestä.
"VH, voit olla ihan varma että aina jostain tulee uusia tilalle. Ainoastaan se, joka kykenee kävelemään veden päällä, on korvaamaton."
Tulijoita on vähän silloin, jos verotus on kireää.
"Muistettakoon, että Suomen talouden perustaa eivät laskeneet 1920-luvulta 1970-luvulle plutokraatit, vaan valtionyhtiöt. Ne loivat Suomen teollisuuden perustan. Pääomaköyhässä maassa valtio oli ainoa instanssi, joka kykeni kokoamaan riittäviä pääomia."
Suljetun talouden aikoja ei voi verrata nykyiseen avoimeen talouteen.
Toki suljettu sääntelytalous on edelleen vaihtoehto markkinataloudelle. Minusta se on huonompi vaihtoehto ja johtaisi köyhtymiseen.
Hyvinvointivaltio on rakennettu suljetun talouden aikana eikä se ole markkinataloudessa välttämättä mikään kilpailuetu. Toki sillä on hyviäkin puolia. Huonot puolet tulevat näkyviin vasta pitkän ajan kuluessa, kun ihmisten käyttäytyminen muuttuu.
Itse väittäisin, että luterilainen työmoraali ja kielteinen suhtautuminen vapaamatkustamiseen on pitänyt negatiiviset piirteet vähäisinä pitkään.
... Tarkoittaako Matruuna (APRIL 17, 8:26 AM) että tässä vähiten huonossa järjestelmässämme Nalle ja muut karhunpennut leikkavat ensin kakusta puolet päältä, sitten Verokarhu oman paksun siivunsa, ja lopuilla me muut pidetään rääppiäiset.
... Samaa mieltä RM:n kanssa, että maastamuutosta puhelijoille voi toivottaa hyvää matkaa. Käteisen saa ottaa mukaan!
SS, paino sanoilla "sattuu" ja "tuuri".
Kovalla ja ahkeralla yrittämisellä saa pääsääntöisesti vain rakkoja käsiinsä.
Hakki, ykisisilmäisesti tarkasteltuna.
"josta näin yleisesti ns. normaali ihminen saa loppuiäkseen v*ttumaisen narsistisen k*sipään maineen. "
Ei tosta mitään mainetta saa. Kato vaikka: Vaadin demokratian kaventamista pyhän katolisen uskon levittämiseksi. ;)
Käsittääksen Wahlroos hyökkää demokratiaa vastaan yrityksissä. Hänen mielestään yritykset eivät toimi enemmistöpäätös periaatteella. Yrityksen hallitus ei osakkeenomistajat hänen mielestään saa yritystä johtaa.
Minunkaan käsitykseni asiasta ei perustu muuhun kuin lehtineekereiden kynäilyihin, mutta olen ymmärtänyt, että Wahlroos on sanonut, että hänen kokemuksensa mukaan yhtiöiden yhtiökokouksissa ei juuri koskaan äänestetä, koska tyytymättömät vähemmistöosakkeenomistajat mieluummin myyvät osakkeensa pois kuin ryhtyvät vastustamaan väistämätöntä.
KT, esimerkkisi on olkiukko. Rikkauksia ei luoda innovaatioilla eikä yrittämisellä.
Täyttä roskaa. Innovaatioilla ja yrittämisellä rikastuneita on vaikka kuinka paljon, jopa Suomessa. Kuuluisia suomalaisia upporikastuneita teollisuus- ja teknologiayrittäjiä ovat esimerkiksi Terentjeff, Herlin ja Siilasmaa.
Rikkaudet luodaan pörssipelillä ja spekuloinnilla sekä finanssitoiminnalla.
Osa luodaan. Mutta Suomessakin on tuhansittain rehellisiä ja kovaa työtä tehneitä yrittäjiä, joiden elämäntyö on tehnyt heistä huomattavasti keskimääräistä kansalaista varakkaampia.
Raha tulee rahan luo,
Joskus raha pakenee rahan luota ja näin on käynyt mm. Nokian omistajille muutamana viimeisenä vuotena. Suuryrityksiä syntyy ja kaatuu koko ajan. Pääomia kasautuu ja niitä myös häviää.
ja Björn Wahlroos ei ole elämässään keksinyt ensimmäistäkään hilavitkutinta. Sensijaan hän on ollut hyvä spekulantti ja kauniin sään kippari.
Olen antanut kertoa itselleni, että Wahlroosin varallisuus on syntynyt jonkinlaisen monimutkaisen keinottelun tuloksena 1990-luvulla.
Kirjoitukseni tähän liittyen (julkaistu myös omassa blogissani helmikuussa 2012):
Köyhien tylyttäminen on monen liberaalin ja libertaarin ongelma
Myönnän, että olen itsekin syyllistynyt tähän. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin katsella ja herjata omassa paskassaan räpiköivää avutonta köyhää.
Kuitenkin juuri tämä on monen libertaarin ongelma. Puhutaan sosiaaliturvan eliminoimisesta. Puhutaan työttömyyskorvauksen eliminoinnista. Puhutaan julkisen työn määrän vähentämisestä. Kuitenkin juuri tämä koskee kaikista eniten juuri köyhiä ihmisiä.
Mielestäni liberaalien ja libertaarien tulisikin puhua samassa lauseessa myös mitalin kääntöpuolesta, eli valtion tuista feilaaville yrityksille ja pankeille. Valtion ylihintaisista tarvike- ja järjestelmähankinnoista. Jne.
Nykyisellään liberaali ja libertaari argumentointi jää usein köyhien tylyttämiseen. Ja se on väärin.
GM, tuo sinun "vapaa markkinataloutesi" ja "klassinen libertarismisi" on tuottanut katastrofin kerta toisensa jälkeen.
Montako kertaa pitää vielä hakata päätä seinään?
Ongelma on seuraavissa asioissa:
1) Ihmiset ja moraali.
2) Libertarismin pakottaminen. Oikea tapa olisi hidas/keskinopea kulttuurievoluutio.
3) Libertarismin jättäminen puolitiehen. Esim. Pinochetin Chilessä tiettyjä osia yhteiskunnasta oli liberalisoitu täysin, toisia taas ei ollenkaan.
Yrittämisessä onnistuminen vaatii muutakin kuin kovaa työtä. Kova työnteko ei tietenkään ole minkäänlainen takuu menestymisestä. Esimerkiksi jonkin uuden tuotteen markkinoille tuominen edellyttää innovatiivisuutta ja uuden tuotteen parhaat mahdollisuudet menestyä markkinoilla on, jos se vastaa erinomaisesti ihmisten tarpeisiin. Edes jonkun Veblenin turhakkeen myymisellä rikastuminen on kaukana helposta, koska kerskakulutustuotteenkin pitää olla oikeanlainen. Toisaalta jotkut yrittäjät vaurastuvat tekemällä jonkun vanhan asian paremmin kuin muut.
Todennäköisimmin yrittäjä saa yrittämällä itselleen kohtuullisen elannon. Mutta osa yrittäjistä onnistuu hyvin ja saa kerättyä itselleen omaisuuden, jonka arvo on seitsennumeroinen summa euroja. Osa yrittäjistä epäonnistuu ja joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, jos yritystoimintaan on sidottu paljon pääomaa.
Väite, että rehellisellä yrittämisellä ei voi rikastua, on ihan todistettavasti paskaa. Useimmissa tapauksissa rehellinen yrittäjä rikastuu siksi, että on tehnyt kovaa työtä jonkin hyvän liikeidean toteuttamiseksi oikeaan aikaan.
Ala-arvoista kiukuttelua ja olkiukkoilua takkiraudalta.
Wahlroosilla oli ajatuksissaan paljon pragmaattisia ja nykytilanteeseen sopivia teesejä. Miksi ylläpitää järjestelmää, johon ei ole varaa?
Ei taloustieteessä ole kyse "tahdosta" ja "fiiliksestä". Wahlroosin ainoa heikkous taitaa olla hänen omaisuus, mitä kateelliset vasemmistolaiset eivät pysty hyväksymään.
RM: Ainoastaan se, joka kykenee kävelemään veden päällä, on korvaamaton.
Korvaamattomuudesta en tiedä, mutta perinteiseen tapaan kaikki tuommoiset naulitaan ristille.
Pohjoismainen käsitys demokratiasta on itse asiassa eturyhmien diktatuuria. Kärjistetysti jokaisen poliitikon tehtävä on tarjota edustamalleen eturyhmälle etuisuuksia joiden rahoitus kerätään tähän eturyhmään kuulumattomien taskuista. Kestävyysvaje syntyy siitä että saamapuolella on enemmän ihmisiä kuin maksupuolella. Kaikki kun tykkäävät etuisuuksista jotka maksaa joku muu.
Suomi on sekä korkean vastikkeettoman sosiaaliturvan että alhaisen ansiotason maa. Meidän palkkatsossamme ei ole hurraamista ja vähäinenkin ostovoima tuhotaan järjettömän korkealla veroasteella, veroasteella jota tarvitaan katteettomien etuisuuksien maksamiseen.
Tämän vuoksi Suomi ja muut pohjoismaat vetävät puoleensa niitä ihmisiä joita kiinnostaa oman elintasonsa nostaminen sosiaalietuuksilla, ei työnteolla. Maailmassa on pilvin pimein maita joissa ahkeralla työnteolla voi oikeasti saavuttaa hyvän elintason pienemmin ponnistuksin kuin Suomessa.
Siksi Suomi ei ole maailmanluokan huippuammattilaisten listalla ykkösenä kun hataan maata johon lähdetään tekemään töitä tai perustamaan yrityksiä.
Suomen slummiutuminen on oikeasti realistinen vaihtoehto, aivan kuten Wahlroos kirjassan varoittaa. Koska politiikka on äänien ostamista vastikkeettomilla eduilla ja koska kaikilla on yhtäläinen äänioikeus, perinteisessä demokratiassa saamapuolella olevat ovat aina niskan päällä maksajan puolella oleviin.
Siksi demokratian sääntöjä on kiireen vilkkaa muutettava niin että se joka maksaa sanelee säännöt.
Äänioikeus pitää määritellä suhteessa jokaisen henkilön maksamien nettoverojen suhteen.
Tämä ei tarkoita että valta olisi rikkailla sillä rikkaathan eivät tunnetusti veroja maksa. Tässä mallissa valta siirtyisi keskiluokalle.
Homma toimisi näin: Jokaisen veronmaksajan maksamat verot ja käyttämät yhteiskunnan palvelut ja tuet lasketaan yhteen ja katsotaan kuinka paljon henkilö tuottaa nettona verotuloja valtiolle.
Monen "upporikkaan" kohdalla tase voisi olla yllättävä.
Valtion taloutta ja kestävyysvajetta ei saada ikimaailmassa hallintaan niinpitkään kun ihmisillä, jotka elävät muiden varoilla on sananvaltaa yhteisen kakun jakamisessa.
Nalle on ihan oikeassa ja RM voisi suhtautua häneen analyyttisen viileästi eikä primitiivireaktiolla.
Mää en tiedä näistä isoista rahoista, mutta sen tiedän, että jos perustan yrityksen, niin heti kohta on rivistö kaikenlaisia rahankuppaajia ovella...
Siinä asiassa nalle toki on oikeassa; Suomessa ei enää ole pakko itsensä elättämiseksi tehdä työtä. Voi valita mukavamman oleskeluperiaatteen ja anta muiden huolehtia elatuksesta ja hyvinvoinnista. Sitä sanotaan loisimiseksi kun pari-kolmekymppinen puolisivistynyt retjake päättää ihan vain tuosta noin ola ottamatta vastaan mitään työtä taikka opiskelupaikkaa. Kyllä sossu maksaa, jos kieltäytyy töistä ja menettää tyött.päivärahat niin ei se mitään, sossu maksaa saman summan. Tämä tuli toditstettua muutama viikko sitten tulleessa televisio-ohjelmassa, jossa yksi tällainen downshiftaaja vietti lokoisia päiviä ja kertoi kuinka pelataan. Perusteena töistä kieltäytymiselle tällä paskakasalla oli se, että hän ei mene töihin pienelä palkalla kun joutuu rikastuttamaan työnantajaa. Tuli vaan itsellä mieleen, onko esim. julkisen terv.huollon palveluksees oleminen työnantajan rikastuttamista.
Ja tämä kyylä kuitenkin hyödyntää täysin mitoin julkisia palveluja.
Ano, syy on siinä, että Suomessa yksinkertaisesti ei enää tarvita kaikkia tekemään töitä. Suomi pyörii vallan hyvin 20%:lla nykyisistä työntekijöistä. Loput voisivat aivan yhtä hyvin olla työssä tai työttöminä. Työssäkäynti on lähinnä aikuisten ihmisten päivähoitoa, joilla heidät pidetään poissa juopottelemasta tai tekemästä typeryyksiä.
Automaatio, koneistaminen ja informaatioteknologia tekevät koko ajan ihmistyöstä tarpeetonta. Yhä enemmän saadaan tehtyä yhä vähemmällä työllä.
Kaikille yksinkertaisesti tulevaisuudessa ei tule riittämään töitä. Suomessa on kertakaikkiaan liikaa ihmisiä, eikä meille ikinä tule tulemaan minkäänlaista työvoimapulaa. Siksi on lopultakin herttileijan yhdentekevää, käykö joku paskakasa töissä vaiko ei. Ainakin pysyy poissa pahanteosta.
Tämä yksinkertainen tosiasia - että tulevaisuudessa ihmistyön tarve pienenee jatkuvasti ja yhä vähemmällä työvoimalla saadaan yhä isompi verokertymä - ei tunnu menemään päättäjiemme jakeluun. Siksi maahanmuutto ja kaikenlaisten sosiaalishoppaajien maahan haaliminen on hölmöläisen hommaa. Suomen väkiluku olisi syytä saada laskuun, että tulevaisuudessa kaikille riittäisi työtä.
Kuningastyranniasta siirryttiin demokratiatyranniaan, jossa sentään vallanpitäjää ei tarvitse salamurhata politiikan suunnan muuttamiseksi.
Libertaari haihattelija Nietschekin vastusti demokratiaa, koska toisinaan hän oli häviäjän puolella. Libertaarille tyypilliseen tapaan, hän ei kuitenkaan tahtonut ryhtyä erakoksi, joka olisi ratkaissut hänen dilemmansa. Nykyäänkin poliitikot sanovat, että "demokratia ei toimi", jos sattuvat häviämään vaalit. Ihan totta, olen kuullut tämän itse hevosen suusta.
Wahlroos kannattaa taasen jotain rahaelitistityranniaa. Kun raha orjuuttaa niin se ei ole orjuutta, ajattelee Wahlroos.
Taloustieteilijänä Wahlroos tietää ihan hyvin, että Pareto-optimaalinen demokratia ratkaisisi hänen dilemmansa: Pareto-optimaalisessa demokratiassa enemmistön on ostettava vähemmistö omalle kannalleen saadakseen jotain läpi.
Pareto- optimaalisessa demokratiassa köyhillä ei siis olisi mitään insentiiviä suorittaa 1% sisäistä devalvaatiota, kuten Kaurismäki spekuloi yhteiskunnallisen keskustelun avauksessaan.
Wahlroos taitaa vaan leikkiä tyhmää nyt kun Suomessa on jo miljoona köyhää. Ennen Nokian konkurssia.
Wahlroos julkaisi kirjansa hiukan liian aikaisin. Voipi olla, että hän köyhtyy lähivuosina.
Raha tulee rahan luo, ja Björn Wahlroos ei ole elämässään keksinyt ensimmäistäkään hilavitkutinta.
Mitä patentteihin tulee niin sama taitaa koskea Nokian johtoa. Minäkään en ole tarkoituksella koskaan patentoinut yhtään mitään ja nyt ei kaduta yhtään. Hölmömmät kollegani käytännössä ryöstettiin.
Sensijaan hän on ollut hyvä spekulantti ja kauniin sään kippari.
Finanssikuplalla on ollut myötätuuli. Ei ole ensimmäinen kerta historiassa.
kyvyttömien keskinkertaisuuksien muodostama hallitus on yleensä vähemmän huono ja ennen kaikkea vähemmän tuhoisa kuin erinomaisten asiantuntijoiden.
Ah, tämä RM on meritokratiaa vastaan, kun joku aiempi oli puolesta. Venäjällä ja Kiinassahan meritokratia on käytössä, joten empiiristen tulosten mukaan se on äärimmäisen korruptoitunut hallintomuoto. Lahjukset kelpaavat insinööristä lääkäriin.
yhä vähemmällä työvoimalla saadaan yhä isompi verokertymä
Tai sitten edessä on teknologinen maaorjuus, jossa rikkailla on käytössä orgaaninen itseään ylläpitävä teknologia ja maaorjat elävät 1800-luvun teknologian varassa. Maaorjilla ei ole sähköä, koska heillä ei ole kuparia. Tässä järjestelmässä rikkaiden ei tarvitse tehdä töitä eikä maksaa veroja.
Köyhien lapsia voi käyttää sitten varaosina niin kuin nykyäänkin. 80-luvulla jenkeissä keksittiin, että kun saat lapselta elimen niin nuorrut.
Poliittinen psykologiahan sanoo, että monet köyhät ja tyhmät haaveilevat pääsevänsä rikkaiden juhliin, joten he tukevat näitä poliittisesti.
ei tunnu menemään päättäjiemme jakeluun
Päättäjiä ei huvita kokeilla, miten se Star Trekin kommunistinen utopia pystytettäisiin käytännössä. Sinä olet tietämätön narsisti, joka ei ymmärrä, miten vaikeaa se on. Jos se menee vähän pieleen niin tulee taas iso kasa ruumiita.
Narsistisilla ihmisillä on kova into tappaa toisiaan paremman maailman puolesta. 1900-luvun alun edistysusko taisi olla eräs syy sisällissotaintoiluun.
En ole tätä viimeisintä Wahlroosilta lukenut. Olen monesta asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta myös Tomi ja RM ovat oikeassa yhdessä asiassa: Wahlroos ja monet muut "itse rikastuneet" ovat oikeasti vaurastuneet rent-seekingillä eli kuppauksella.
En paheksu Wahlroosia siitä kuitenkaan. Hänen omaisuutensa on hankittu tekemällä sopimuksia semisosialistisessa järjestelmässä, ja suuri osa sopimusten hänelle tuottamasta rahasta on todellakin tullut veronmaksajien taskusta.
Onkin hykerryttävää lukea kun sekä "libertaarit" että sosialistit yhtä aikaa puhuvat itsensä pussiin.
Yrityksistä ja niiden hallinnoimisesta sen verran, että sen osalta Wahlrooshan ei kannata libertaaria omistusoikeutta, vaan kannattaa hierarkista kvasipaternalistista mallia, jossa eliitti päättää myös muiden omaisuudesta.
Tai sitten edessä on teknologinen maaorjuus, jossa rikkailla on käytössä orgaaninen itseään ylläpitävä teknologia ja maaorjat elävät 1800-luvun teknologian varassa. Maaorjilla ei ole sähköä, koska heillä ei ole kuparia. Tässä järjestelmässä rikkaiden ei tarvitse tehdä töitä eikä maksaa veroja.
Jotakin tämän suuntaista tulee todennäköisesti tapahtumaan sen jälkeen, kun ihmistyö pystytään korvaamaan teknologialla täydellisesti. Luuletteko, että siitä seuraa joku zeitgeistin satumaa, jossa iso kone jauhaa resursseja harmoniassa? Luuletteko, että me saisimme kaiken ilmaiseksi?
Täastä syystä ruukinmatruuna ei olekaan libertaristi eikä sosialisti, vaan konservatiivi
Tässäpä Timo Hännikäisen toteamus aiheesta:
On tunnistettava viholliset. Tähän mennessä on keskitytty lähes yksinomaan hyökkäämään liberaaleja, vasemmistolaisia, feministejä, monikultturisteja ja poliittista eliittiä vastaan. On tietenkin torjuttava päättäväisesti kaikki heidän hyökkäyksensä perhettä, avioliittoa, länsimaista sivistystä ja kansallista identiteettiä kohtaan. Mutta olennaisempia vihollisia ovat Björn Wahlroosin kaltaiset plutokraatit, kansainväliset suuryritykset, korporaatiot, suurkapitalistit. Paljon parjatut monikulttuurisuusintoilijat ovat lähinnä heidän hyödyllisiä idioottejaan, jotka tasoittavat tietä halvan työvoiman virtaamiselle länteen. Rajoittamaton kapitalismi on tuhoisaa yksilön, perheen ja pienyhteisön autonomian kannalta: se pyrkii murentamaan kaikki traditionaaliset sidonnaisuudet jotka hidastavat tehokkuutta ja talouskasvua.
Wahlroosin kaltaiset uusliberalistit edustavat kaikkea sitä, mitä konservatiivit vastustavat: piittaamattomuutta, siekailematonta ahneutta, plutokratiaa, tyranniaa. Vaikka konservatiivit kannattavat kapitalismia, he kannattavat sitä smithiläis-chydeniuslaisessa mielessä, eivät suinkaan darwinistisessa.
All for ourselves, and nothing for other people, seems, in every age of the world, to have been the vile maxim of the masters of mankind.
Klassinen liberalismi päättyi imperialismiin ja ensimmäiseen maailmansotaan. Uusliberalismi tulee päättymään globalisaatioon ja kolmanteen.
Ensimmäinen maailmansota selittyy osittain siirtomaakilpailulla. Siirtomaat olivat 1900-luvun alussa suurelle teollisuusvaltiolle välttämättömiä, koska raaka-aineita ei voinut ostaa globaaleista raaka-ainepörsseistä. Toisen maailmansodan jälkeen asia muuttui, kun siirtomaavallat menettivät siirtomaansa.
TM rykäisi: Onkin hykerryttävää lukea kun sekä "libertaarit" että sosialistit yhtä aikaa puhuvat itsensä pussiin.
Se miten joku henkilö on kerännyt omaisuutensa ei ole missään tekemisissä sen asian kanssa millaista yhteiskuntamallia hän kannattaa. Meidän on pakko elää tässä yhteikuntamallissa missä nyt olemme, ja jos se tarjoaa mahdollisuuksia rikastua niin on aivan oikein käyttää ne mahdollisuudet hyväkseen. Jos ne rahat ovat peräisin veronmaksajilta niin se on ok, systeemi on rakennettu niin että se on mahdollista.
Tiesit varmaan että Wahlroos on maataloustukia vastaan, vaikka hän itse nostaa lähes valtakunnan korkeimpia tukiaisia joka vuosi? Et varmaankaan näe tässä mitään ongelmaa? Sitä ei nimittäin ole.
Ruukinmatruuna lupaa katsoa jonnekin toisaalle ja käyttää varmuudeksi vielä silmälappuja, jos joku päättää lukea Wahlroosille korpilakia.
Tämä vasemmiston himo väkivaltaan ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Verenhimoisempaa roskajoukkoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Sitten kun he jotain yrittävät, ja tulee turpaan vapautta rakastavilta ihmisiltä, itketään 100v jostain lahtareista ja taas on kaikki päälaellaan.
IM, et ehkä huomaa tätä, mutta kehotan vertaamaan näiden "konservatiivien" tekstiä fascistien ja Hitlerin teksteihin. Samankaltaisuutta on enemmän kuin vähän.
GM, eikö olekin hirveä otus tuo vasemmistolainen. Se puree kun sitä kiusataan.
TM, fascismi ja Hitlerin tekstit ovat valistuksen ja liberalismin lapsia. Eivät konservatiivien.
Fascismi ja Hitler olivat 1900-luvun ensimmäisen kolmanneksen tuotteita. Siitä on nyt sata vuotta.
Tämän päivän konservatiivit käyttävät tarkalleen samanlaista kieltä. Tämä ei ole yllättävää, koska konservatismi tarkoittaa jonkin menneisyyden opin sisällön kopioimista. 30 vuotta sitten konservatiivit (Thatcher, osittain Reagan) apinoivat silloin 100 vuotta aiemmin vallinnutta poliittista oppia eli klassista liberalismia. Nykypäivän konservatiivit apinoivat näemmä fascismia ja natsismia. 20-30 vuoden päästä varmaan stalinismia ja siitä 50 vuoden päästä ne ovat hippejä.
En ymmärrä miten tunteellisesti ja subjektiivisesti käsittelee tätä aihetta.
Siinä, missä Wahlroos näkee tehottomuuteen ja loukkuihin kannustavat tukiaiset ongelmina, RM näkisi hänet mieluummin hiljaisena verilammikossa.
Tämän blogin otsikoissa esiintyy sanan- ja mielipiteenvapauteen viittaava lainaus, mutta kun mielipide on eri kuin oma, voidaan mielipiteen esittäjä, ei siis viesti, tappaa.
Saat hävetä RM. Luulin joskus että olet järkikonservatiivi.
Se miten joku henkilö on kerännyt omaisuutensa ei ole missään tekemisissä sen asian kanssa millaista yhteiskuntamallia hän kannattaa.
Ei tietenkään ole, enkä ole tällaista väittänyt. Sillä ei ole merkitystä, mutta sillä on, miten tämän omaisuuden kertyminen jatkossa tapahtuu, ja se asettaa motiivit joissain kohdin kyseenalaisiksi.
Jos ne rahat ovat peräisin veronmaksajilta niin se on ok, systeemi on rakennettu niin että se on mahdollista.
Tottakai, mutta Wahlroos kannattaakin sosialismia rikkaille, mikä näkyy hänen teksteissään.
Tiesit varmaan että Wahlroos on maataloustukia vastaan, vaikka hän itse nostaa lähes valtakunnan korkeimpia tukiaisia joka vuosi? Et varmaankaan näe tässä mitään ongelmaa? Sitä ei nimittäin ole.
Ei, en näe ongelmaa siinä että joku nostaa tukia, joita pitää järjettöminä, koska nostamatta jättäminen olisi järjetöntä.
Sensijaan näen ongelman siinä, että Wahlroos höpöttää jotain jonkun Nordean ja muiden sosialististen laitosten hallitusten oikeudesta määrätä itselleen ja kavereilleen isompia palkkioita. Eivät pankit ole kuin nimellisesti yksityisiä laitoksia, niiden riskeistä merkittävä osa on sosialisoitu. Se ei tietenkään ole pankkien omistajien vika, mutta on hurskastelua selittää miten niillä on oikeus ja miten pankkien omistajat ja johtoportaat ovat jotain yrittäjäsankareita. Eivät ole, vaan sosialisteja, jotka kuppaavat veronmaksajien rahoja.
IM:n ja muiden vasemmistopopulistien höpötys plutokraateista on tavallaan ihan oikeaan osuvaa: Kyllä, nämä tyypit nimenomaan ovat plutokraatteja, eivät mitään vapaan markkinatalouden kannattajia. Wahlroos ei itse ehkä näe tätä. Yllättävän harva libertaarikaan näkee tämän. Suomalaiset "oikeistolaiset" ovat usein hyvinkin valmiita täyttämään Wahlroosin kaltaisten sosialistien taskuja vain koska nämä ovat rikkaita, vaikka rikkaudet onkin hankittu -- kuinkas muutenkaan -- veronmaksajien taskusta.
Äänioikeus pitää määritellä suhteessa jokaisen henkilön maksamien nettoverojen suhteen.
Tämä ei tarkoita että valta olisi rikkailla sillä rikkaathan eivät tunnetusti veroja maksa. Tässä mallissa valta siirtyisi keskiluokalle.
Hopliitti, ongelma olisi vain siinä että tuolloin olisi paljon ihmisiä jotka mielellään maksaisivat lisää veroja, vaikka vaan saadakseen lisää äänivaltaa, mutta heillä ei noita rahoja ole. Sen sijaan toisille, rikkaammille, nämä samat lisäverot olisivat pikkusumma eikä ”uhraus” lisääntyneen äänivallan vuoksi olisi heiltä suhteessa yhtä suuri.
No, tämä ongelma ratkeaisi ehkä sillä, että ei mitattaisi noita lisäveroeuroja absoluuttisina vaan suhteellisina. Eli ”tavanomaiset” verot ylittävät verot laskettaisiin suhteena ko. henkilön varallisuuteen tai tuloihin. Näin köyhä, joka olisi maksanut yhteensä 30 % tuloistaan veroa (vaikka tavanomainen prosentti olisi 15 %), saisi enemmän äänivaltaa käytettäväkseen kuin keskiluokkainen, joka myös olisi maksanut yhteensä 30 % tuloistaan veroa (tavanomainen prosentin ollessa 25 %). Mikäs siinä.
Oletin siis että ehdotukseesi sisältyi mahdollisuus maksaa vapaaehtoisesti lisää veroeuroja saadakseen lisää äänivaltaa?
Ano, narsististen v*ttumaisten k*sipäiden kanssa ei jäädä neuvottelemaan eikä heidän ajatuksiaan lähdetä analysoimaan sen syvemmin.
Heistä hankkiudutaan eroon.
Wahlroosin ajatukset eivät ole mitään uusia, hienoja eivätkä käänteentekeviä. Ne ovat tavanomaisia varhaisteini-ikäisen intellektuellina itseään pitävän ja liikaa Nietzscheä lukeneen pojan ajatuksia.
Meillä ei ole mitään syytä palata takaisin 1800-luvulle ja sääty-yhteiskuntaan.
Timokratiaa on historian saatossa jo kokeiltu ja tulokset eivät ole rohkaisevia.
Se romahtaa väistämättä ennemmin tai myöhemmin plutokratiaksi.
TM, myös sinun kaltaiset liberaalit mielellään esittävät samankaltaisia ajatuksia kuin Hitler ja natsit.
Joten se siitä Hitler-kortista.
Mikään yhteiskunnallinen/taloudellinen teoria/ideologia ei mallinna ihmisten yhteiskuntia paikallisesti, saati sitten globaalisti, lähimainkaan kunnolla, sillä mallinnuksen kohde on niin valtavan monimutkainen, ettei sitä yksittäinen ihmismieli pysty kunnolla käsittämään.
Siksi kaikissa niissä teorioissa/ideologioissa on sekoitettuna "millainen yhteiskunta on" näkökantoja ja "millainen yhteiskunta ideologin/teoreetikon mielestä PITÄISI olla" näkökantoja.
Suuri(/n) osa ongelmista syntyy siitä, että yksittäinen systeemin osa (eli ihminen) yrittää runnoa järjestelmää itselleen helposti ymmärrettävässä olevaan muottiin, joka on valtavan paljon yksinkertaisempi, kuin yksikään yhteiskunta oikeasti on.
Kommunisti, libertaristit, uskonnot, jne kaikki tekevät tätä ja kaikkien tautalla on sama ajatus: kunhan [nimeä ideologia/uskonto] oppeja sovelletaan tarpeeksi pitkälle, seurauksista välittämättä, niin lopulta järjestelmä stabiloituu sellaiseen optimitilaan, että yksittäinen ihmismieli kykenee sitä täydellisesti ymmärtämään ja hallitsemaan.
Ano, narsististen v*ttumaisten k*sipäiden kanssa ei jäädä neuvottelemaan eikä heidän ajatuksiaan lähdetä analysoimaan sen syvemmin.
Heistä hankkiudutaan eroon.
Missä mielessä haluaisit hankkiutua Wahlroosista eroon? Pitäisiko Wahlroos mielestäsi murhata?
Wahlroosin ja muista pankkimiehistä olen samaa mieltä kuin Tiedemies.
Markku, tapoja on monia, ja ruukinmatruuna buddhalaisena vastustaa väkivaltaa.
Mikelle tiedoksi: henkilökohtaisuuksiin ei mennä. Se on pykälä §1 ja ruukinmatruuna deletoi hyvin herkästi henkilökohtaisuuksiin menevät tekstit.
Se ei ole sensuuria, vaan moderointia.
Oho, olipas rankkaa tekstiä. Vaikken Ruukinmatruunan kanssa ole läheskään aina samaa mieltä, niin yleensä jutut ovat kuitenkin aika pitkälle mietittyjä.
Tämä oli kuitenkin pelkkää solvaamista ja vihapuhetta. Ei jälkeäkään asiallisesta analyysista, vaan ainoastaan Wahlroosin leimaamista pahaksi ihmiseksi, jonka kaikki ajatukset ovat iljettäviä, joita ei pidä ikinä toteuttaa.
Eli siis ihan samaa kastia kuin suurin osa muustakin Wahlroosin arvostelusta. Tämä antaa kuitenkin ainakin minulle vain enemmän syytä uskoa, että Wahlroos on oikeassa - yleensä totuuden julkituojat saavat vastaansa pelkkää henkilökohtaisuuksiin menemistä, koska kukaan ei pysty asiatasolla argumentoimaan heitä vastaan.
Post a Comment