Ruukinmatruuna jokin aika totesi, että kurjen ja kuovin äänet alkavat kohta kuulua, ja jäätilanne alkaa kohta muuttua kelirikoksi. Eli pilkkimis- ja jääverkkokausi alkaa olla ohi.
Nokkelimmat lukijat yhdistivät tämänpäiväisen tekstin Four Catsin lauluun Suurten uutisten päivä - jossa on "paras uutispäivä aikoihin" ja kaikki uutiset ovat tavalla tai toisella jobinpostia.
Ja kun yhtälössä ovat muuttujina kevätjäät, venäläisten intohimo talvikalastukseen ja vodka, tulokset yleensä ovat murheellisia. Ja niin oli käydä tänäkin vuonna.
Venäjän viranomaiset pelastivat sunnuntaina 675 innokasta pilkkijää ajelehtimasta jäälautalta Sahalinin saaren edustalla Venäjällä Tyynellämerellä.
Pilkkijöiden pelastaminen kesti kaikkiaan kahdeksan tuntia. Pelastusoperaatioon osallistui lähes 50 ihmistä, kahdeksan alusta ja kaksi helikopteria. Ministeriön mukaan kaikkien pelastettujen kunto oli tyydyttävä, eikä kukaan tarvinnut lääkärin apua.
Sahalin on Venäjän suurin saari. Se sijaitsee Venäjän itärannikon läheisyydessä, aivan Japanin pohjoispuolella. Siellä säät ovat varsin kylmät, sillä kylmä merivirta Oyashio huuhtoo sen rantoja, ja jäät pysyvät pitkään. Mutta joka vuosi käy samalla tavalla. Meripelastus saa lähteä hakemaan yli-innokkaita pilkkijöitä. Pilkkiminen on erittäin suosittua Venäjällä ja joka kevät satoja ihmisiä joudutaan pelastamaan ajelehtivilta jäälautoilta.
Muistakaa nyt äidin pikku talttahampaat: kevätpäiväntasauksesta eteenpäin jäille ei enää ole mitään asiaa.
Monday, April 2, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
7 comments:
Pilkkimisessä sentään on jokin tarkoitus, vaikka vain se vodkanjuonti, Pohjoisnavalle yksin hiihtämisessä taikka vuorellekiipeämisessä siksi, että se on siellä, lienee motiivina vain todistaa itselleen, että on olemassa. Ja kuitenkin luottaen siihen, että yhteiskunta tulee ja pelastaa tarvittaessa. Sellaiset "pilkkijät" saisivat jäädä ankeriaan syötiksi.
Vaarallisuus riippuu paikasta.
Sisä-Suomessa on usein niin, että järvet ovat käyttökelvottomia vain 10 päivän ajan ennen jäiden lähtöä. Jäälle pääsy voi toki olla ongelma, kun vesi nousee rannoille ja kantavalle jäälle pitää keplotella tikapuiden tai muiden apuvälineiden avulla. Virtapaikat ovat sitten asia erikseen.
Olet varmaankin saanut jääoppisi merellä? Merijää on hauraampaa ja petollisempaa kuin järvijää - tai niin isot pojat ovat kertoneet. Itselläni ei ole mereltä kokemusta.
UG, kyllä, mereltä juurikin.
Siitä todennäköisesti vallitsee yksimielisyys, että heikoille jäille ei ole järkevää lähteä seikkailemaan. Mutta voiko jään kestävyyden katsoa suoraan kalenterista, siitä voidaan olla monta mieltä. Hiihdin tänään kymmenisen kilometriä erään järven jäällä ja otin muutamia kuvia muistoksi. Jäällä oli muitakin hiihtäjiä ja pilkkijöitä. Jään läpi putoaminen tuntui suunnilleen yhtä todennäköiseltä kuin meteoriitin putoaminen taivaalta suoraan päähän. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Toisenlaisiakin kokemuksia on. 1990-luvun lopulla olin tyttäreni kanssa Helsingissä. Näimme, että meren jäällä oli ihmisiä, joten arvelimme, että sinne voi mennä. Tässä teimme kuitenkin virheen. Olimme tottuneet maaseudulla siihen, että jos jäällä on kymmenen ihmistä, se edustaa jo niin suurta otosta paikkakunnan väestöstä, että tässä joukossa todennäköisesti ei enää tyhmyys tiivisty. Yli puolen miljoonan asukkaan pääkaupungin väestöstä kymmenen ihmistä on pikkuriikkisen mitätön joukko, jossa tyhmyys voi hyvinkin tiivistyä. Ensin menee yksi, ja sitten menee toinen, ja sen jälkeen muutama muu ajattelee, että kyllä sinne voi mennä, koska muutkin ovat menneet. Ja näin mekin ajattelimme. Kun olimme päässeet noin kilometrin päähän rannasta, totuus alkoi valjeta. Tyttäreni jalka meni yhtäkkiä jäästä läpi, jolloin kävi ilmi, että eihän jäätä ole juuri lainkaan. Tässä vaiheessa päätimme kääntyä takaisin. Juuri samaan aikaan ohitse ajoi autolautta, joka varoitti äänimerkillä railon lähellä olevia. Kun lautta oli mennyt, sen laineet etenivät kelluvassa jääkentässä ja saavuttivat meidätkin. Oli aika hurjan tuntuista, kun jää keinui. Yritimme palata varovasti entisiä jälkiämme pitkin kuivalle maalle. Onneksi selvisimme.
Hieman saman tyyppinen tilanne oli Tukholmassa muutama vuosi sitten. Kaupunkilaiset olivat suurin joukoin jäällä kävelemässä, joten minäkin lopulta uskaltauduin sinne, vaikka muistin vielä Helsingin pelottavan kokemuksen. Jää kesti, mutta tulin ajatelleeksi monta kertaa, että maaseudulla ei mentäisi niin heikoille jäille. Sulia aukkoja oli siellä sun täällä, ja kävelypolut menivät uhkaavan läheltä sulaa aluetta. Ja kuten tiedetään, vesi virtaa Tukholman edustalla joissakin paikoissa enemmän, joissakin vähemmän. Ehkä jäälle pääseminen oli tukholmalaisista niin erikoista, että pieni riski hyväksyttiin ja vähän heikompikin jää sai kelvata.
Kyllä täällä pohjoisessa vielä vappunakin pilkitään.
Mulle jäi joskus muutama vuosi sitten erään radiosta kuulemani juttupätkän pohjalta käsitys, että tuossa Suomenlahdella (Eestin rannikolla?) moinen olisi täysin jokavuotista hupia.
Että sielläkin olisi vähintään kymmeniä tyyppejä jotka pilkkivät vaikka jäälautat irtoilee ja niitä kalastajia käydään joka vuosi mm. helikoptereilla noukkimassa takaisin mantereelle.
Jengi vaan tyynenä istuu ja kalastelee ja odottaa omaa vuoroaa. Ovat oppineet että sieltä se kyyti aikanaan tulee ja poimii, niin mikäs siinä on odotellessa. Saa vielä kopterikyydin samalla. Ja että tämä olisi täysin jokavuotinen ilmiö.
Moisessa tilanteessa kannattaisi laittaa henkilökohtainen ropsakka pelastusmaksu sen jälkeen kun on tiedossa että jäällä alkaa olla turvatonta ja silti sinne tietoisesti vaappuu.
Todennäköisesti pelastettavien määrät olisivat jo seuraavan vuonna pienemmät. Yöksi jäälautalle jättäminen taitaisi olla liian julmaa.
- j
http://areena.yle.fi/video/1333304435296 tuollainen ohjelma sattui löytymään.
Post a Comment