To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Sunday, May 27, 2012

Ammuskelua Hyvinkään malliin, osa II

Vähän kerrallaan alkavat johtolangat Hyvinkään tragediasta avautua. Ammuskelija oli 18-vuotias nuorimies, joka harrasti airsoftaamista ja joka oli keskeyttänyt varusmiespalveluksen ja joka oli ottanut aseet isänsä asekaapista.

Kyseessä siis kaikesta päätelleen on ollut hiukan lapsellinen liipaisinhöperö nuorimies, jonka kantti ei ole intissä kestänyt ns. tosipaikkaa - ja joka oli tehnyt fantasioistaan totta ikävällä tavalla. Koko juttu vaikuttaa todella käsittämättömältä.

Mikä pitäisi nyt kieltää? Airsoftaaminen, armeija vai aseenkanto?

Airsoftaaminen on useimmille sitä harrastaville lähinnä kivaa mutta hiukan lapsellista ajanvietettä. Pikkupojat ammuskelevat toisiaan nallipyssyillä ja vähän isommat muovikuula-aseilla. Mutta metsissä ja lähiöissä airsoftpyssyn kanssa juosten kunto kyllä kasvaa. Ja varmasti airsoftaaminen voi olla monelle reserviläiselle tapa pitää taistelutaitoja yllä.

Armeija perustuu Suomessa asevelvollisuudelle, ja ruukinmatruuna on jo kertonut useasti kantansa asevelvollisuudesta. Todettakoon, että se on todellakin läpileikkaus kaikista Suomen nuoristamiehistä, ja mukaan mahtuu kaikkia vipeltäjiä: psykopaatteja, sosiopaatteja, koulukiusaajia, varkaita, huumeenkäyttäjiä, alkoholisteja, latva-B:tä, nelosketjun miehiä ja kaikkia muita sellaisia ihmisiä, joiden kansssa ei haluaisi olla siviilissä missään tekemisissä. Mutta se, että a) syystä b) toisesta joutuu keskeyttämään palveluksen, kertoo miehestä joko sen, että hän ei kertakaikkiaan suostu käskettäväksi ja pompotettavaksi ja nöyryytettäväksi, tai vaihtoehtoisesti hän ei selviä porukassa toimimisesta ja tottelemisesta, ja ruukinmatruuna tulkitsee että kyse on tästä kakkostapauksesta.

Aseenkanto on historiallisesti ollut vapaan ihmisen oikeus. Vapaalla ihmisellä on oikeus kantaa asetta. Orjilla ei ole. Se, että valtio kieltää aseenkannon hallintoalamaisiltaan, ei ole merkki siitä, että valtio haluaa rauhoittaa kansakunnan ja ylläpitää järjestystä. Se on merkki, että valtio kohtelee hallintoalamaisiaan orjina. Asialla on toinenkin puolensa. Niin kauan kun Suomessa armeija perustuu asevelvollisuudelle, yksityinen aseenkanto on kertakaikkiaan välttämättömyys. Miten muutoin voidaan olettaa reserviläisten kykenevän ylläpitämään ampumataitoansa?

Mitkään kiellot eivät olisi tätäkään ampujaa estäneet toteuttamasta aikeitaan. Kun aseet ovat peräisin isän asekaapista, ja isä luottaa poikaansa, mikään ei kykene estämään tällaisen tapahtumista. Ainoa järkevä selitys asialle on, että poika kertakaikkiaan pimahti. Miksi, se jää nähtäväksi lähipäivinä.

Lisäys 28. toukokuuta 2012 kello 11:47: Ampuja ei ole käynyt armeijaa eikä astunut palvelukseen.

19 comments:

Ghostwriter said...

Minä tiedän mitä pitäisi luultavasti tehdä ; ei mitään !! Koska näille ei voi mitään, kaikenlaista tapahtuu kaikialla kokoajan. Cést la vie. Täytyy vain kestää. Tai pukeutua hemmetin koviin vaatteisiin :>

Anonymous said...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/paaesikunta-tyrmaa-hyvinkaan-tappajaan-liitetyn-inttivaitteen/art-1288472614328.html

Timo Koo said...

Tiedämme toistaiseksi kovin vähän tapahtuneesta, tekijästä ja taustoista, että asiaa tuskin kannattaa kovin syvällisesti pohtia ja tehdä mitään johtopäätöksiä/ehdotuksia/tms.

Järkyttävä tapaus kaikenkaikkiaan. Asiaa on kyllä syytä pohtia yleisesti. Mutta vajavaisten tietojen varassa pohtimiseen liittyy aina riski... Väärät permissit johtavat vääriin lopputuloksiin, vaikka itse prosessi olisikin oikein.

Anonymous said...

kuvassa sillä on ainaki kuulapää, paita ja ketjun näyttääpi intin varusteilta. sillä oletuksella, että kuva joka löytyy netistä, on ampujan.

Jason (SO2001) said...

Omien armeijakokemusteni sekä muiden armeijan käyneiden kertomusten mukaan rohkenen esittää (todennäköisesti ankarasti kiistettävän) väitteen, että ns. ampumataito on suurelta osin luontainen ominaisuus, joka ihmisellä on tai ole. Näin ollen sen "ylläpitäminen" siviilissä metsästystä tai tarkkuusammuntaa harrastamalla ei ole välttämätöntä.

Sotilaan perusase rynnäkkökivääri on varsin yksinkertainen laite. Perustaidot sen käsittelemisestä (lataaminen, varmistaminen, laukaiseminen, purkaminen, kasaaminen, puhdistaminen, hoitaminen, säätäminen) oppii tyhmempikin ihminen yhden iltapäivän aikana. Ja itse ampumisessa riittää alkutiedoksi se, miten asetta kuuluu pitää kädessä, ja miten sillä kuuluu tähdätä. Loppu on kiinni ihmisen luontaisesta ampumataidosta eli näkökyvystä, käden vakaudesta, hermojen hallinnasta jne.

Jo ensimmäisten kymmenen laukauksen jälkeen käy ilmi, että sotilaista jotkut ovat parempia ampujia ja jotkut huonompia. Niistä, joiden luodit menevät päin pusikkoa, ei koskaan tule hyviä ampujia. Ja ne, jotka ampuvat maalin keskipisteeseen, ovat jo luonnostaan hyviä ampujia. Harjoittelu ei muuta tätä asetelmaa miksikään. Totta kai jonkin verran parannusta voidaan saada aikaan erityisesti jos huono tulos johtuu siitä, että ampuja ei ole tajunnut jotain ampumiseen liittyvää asiaa, tai hän tehnyt jonkin asian väärin (pitänyt asetta väärällä tavalla tms.).

Kun aikoinaan ammuin muutaman laukauksen veljeni revolverilla eräällä ampumaradalla, laukaukset menivät minne sattuu. Tässä tilanteessa harjoittelu olisi voinut tiettyyn pisteeseen asti parantaa tulosta, sillä olisin voinut korjata tähtäystä, jos olisin saanut selvää, menevätkö luodit maalin yli vai ali vai vasemmalle vai oikealle. Arvelin, että ne menivät yli. Lyhyt kokeilu osoitti, että ampumataitoni oli surkea. Oletan, että se olisi harjoittelun jälkeenkin jäänyt huonoksi, koska käsiaseella ampujalta vaaditaan vakaata kättä ja rauhallisia hermoja – jotka eivät ole parhaita ominaisuuksiani. Mutta ehkä nyt sentään jonkun osuman taulun laitaan olisin saanut, kun aikani olisin räiskinyt.

En harrasta ampumista enkä ole kiinnostunut aseista. Minut ehkä kuitenkin luokiteltaisiin jossakin tilastossa ”aseharrastajaksi”, koska nimissäni on aselupa. Sain luvan teini-ikäisenä, kun isäni osti minulle yllättäen lahjaksi pienoiskiväärin. Ammuttuani ne panokset, jotka aseen mukana sain, en koskaan enää ostanut uusia. En edes tiedä, miten niitä ostetaan, ja mitä lupia ostamiseen vaaditaan. Aseella on ammuttu viimeksi keväällä 1989 vintiltä löytyneitä toisen maailmansodan aikaisia panoksia, joiden rasiassa oli Saksan hakaristitunnus. Sen jälkeen aseesta on tähtäinkin irronnut ja hukkunut. Sitä kuitenkin... öh... säilytetään lain vaatimalla tavalla.

Jani Alander said...

Pöh, ainakin käsiaseella ammuttaessa, ns. luonnonlahjakkuus on tietysti yksi juttu, mutta tärkeintä on täsmällinen ote aseesta ja täsmällisesti samana pysyvä asento, ainakin siis ns. kympintappamisessa, practical saattaa asettaa erilaisia vaatimuksia, mutta siitä en tiedä mitään. Omat tulokseni pistoolilla ovat parantuneet radikaalisti harjoittelun myötä. Joskus alkupäässä harrastusta viiden laukauksen sarjojen keskimääräinen tulos oli jossain 28 pistettä, nyt jotain 42-43, josta se ei enää nouse. Ei tosiaan mitään hyvä kilpa-ampuja, mutta ilmeisesti omalla kohdallani se taso mihin harjoittelulla päästään.

Ts. jopa huono ampuja voi harjoittelulla parantaa tuloksiaan ja taitojaan rajusti, ja hyvä taas no sellainen voi päästä huipputasolle. Toisekseen harjoittelun myötä tulokset myös pysyvät tasaisina, siinä missä alkupäässä tulee onnenkantamoisia, eikä niitä kykene toistamaan kun ei tajua mikä on olennaista suorituksen kannalta.

Yhtä kaikki ampuminen siinä missä mikä tahansa muukin urheilulaji, tai taito on yhdistelmä luontaista kykyä ja harjoituksen tuomaa taitoa. Toisin sanoen harjoittelulla on oikeasti merkitystä.
Nimim. 12 vuotta pistooliammuntaa harrastanut.

Jani Alander said...

Mitä patruunoiden ostamiseen tulee, marssit esim. metsästystarvikepuotiin, ilmoitat haluavasi niin ja niin paljon paukkuja, ja esität aseen hallussapitolupakortin myyjälle, sen kummempaa temppua se ei vaadi.

Anonymous said...

Jaahas, lakeja ja valvontaa tiukentamallako kansan henkinen pahoinvointi hoituu?
http://annikalapintie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106986-asekaapit-katsastettaviksi-ja-oviin-alkolukot

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50850-yllatys-kokoomuksesta-aseet-pois-suomalaisten-kaapeista

Anonymous said...

"Yhtä kaikki ampuminen siinä missä mikä tahansa muukin urheilulaji, tai taito on yhdistelmä luontaista kykyä ja harjoituksen tuomaa taitoa. Toisin sanoen harjoittelulla on oikeasti merkitystä."

Kyllä se näin tuntuisi menevän omankin kokemusmaailman mukaan.

Vaikka ihmisillä on luontaisia taipumuksia tai niiden puutteita eikä kaikista vain tule yhtä hyviä tietyissä asioissa kuin jostain ns. luonnonlahjakkuuksista vaikka he kuinka harjoittelisivat, niin kyllä harjoittelulla ja asioiden toistamisella on silti merkitystä.

Jos ei muuten, niin tulee vähemmän huonoksi.

Yksi eikä se vähäisin asia harjoittelussa (toistamisessa) on se, että asia ns. iskostuu selkärankaan, jolloin sen toistaminen helpottuu ja nopeutuu huomattavasti verrattuna siihen aloittelijan ylikeskittyneeseen räpellykseen kun suoritukseen liittyviä asioita pitää miettiä.

Onko varvas oikein? Pitääkö silmän olla auki? Käytänkö vasenta vai oikeaa kättä? Käytänkö varmasti oikeaa työkalua? Pitikö maito ja jauhot sotkea etukäteen vai vasta nyt?

Esim. ampumisessa harjoituksen myötä ei tarvitse enää ajatella niitä kaikkia siihen vaikuttavia asioita vaan kokemuksen myötä toiminnot ja liikkeet muuttuvat rutiiniksi ja voi keskittyä siihen olennaiseen.

Asennon haku, hengitysrytmi jne. Tuhansien ja tuhansien toistojen jälkeen ne tulevat "luonnostaan".

Minulla on kokemukseni mukaan ollut aina kohtalaista ampumisessa vaadittavaa ns. silmää. Se on ilmennyt jo muinoin lapsena ilmakiväärillä rätskyttelystä lähtien. Jatkunut samalla tavalla käsiaseiden ja isompienkin pyssyjen kanssa.

En ole koskaan ammuntaa harrastanut vakavammin, mutta kyllä sen kehittymisen omallakin kohdalla huomasi jopa lyhyilläkin harjoitusjaksoilla, eli tulokset selvästi tasaantuivat harjoittelun myötä ja ns. epäonnekantamoiset ja sivuosumat vähenivät ja osumaläjät pienenivät.

Tämä sama talentti on ilmeisesti näkynyt jonkun verran mm. tietokonepeleissäkin, joissa on esim mallinnettu jousipyssyjä lentoratoineen yms, niin pienellä harjoittelulla ja pelin "fysiikan" omaksumalla pystyy osumaan kaukaisiinkiin maaleihin suht helposti riippuen miten paljon siihen on mallinnettu satunnaishajontaa.

Ja tarkoitan lähinnä osumista liikkuvaan maaliin parhaimmillaan oman hahmon ollessa myös liikkeessä esim. hevosen selässä.

Staattinen maali staattisesta ampumapaikasta ei tuota samaa "tyydytystä", kuin se että joutuu hakemaan ja ehkä haarukoimaankin ennakot, ottamaan huomioon kappaleiden liikeradat ja suhteelliset nopeudet suhteessa toisiinsa yms. Jostain tulee sellainen pieni tyydytyksen tunne, kun moisessa tilanteessa onnistuu osumaan pieneen kaukaiseen pikselimöykkyyn kun ensin on arvioinut miten eteen ja ylös pitää tähdätä että vasama ensin kohoaa ja sitten putoaa ja kohtaa sen maalin oikeassa pisteessä.

Onkohan tämä joku kylläisen metsästäjän vietti :) Pikseleistä ei paljon piffejä veistellä.

Mutta kuinkahan iso osa lahjakkuudesta yleensä on puhdasta kiinnostusta jotain aihetta kohtaan, eikä pelkästään esim. fysiologista?

Joku on esim kiinnostunut pianonsoitosta piltistä lähtien ja soittaa ja kokeilee koska se on hauskaa, ei pelkästään hyvän sävelkorvan takia, niin tuleeko henkilöstä taitavampi, kuin vain tunnollisuudesta aihetta harrastavasta, jolla saattaisi muuten olla paremmat fyysiset lähtökohdat tulla mestariksi, mutta sellainen aito lapsenomainen kipinä ja kiinnostus puuttuu? Vaikka molempien harjoitteluun käytetyt tuntimäärät olisivat suunnilleen samat, mutta motiivit ovat erilaiset. Velvollisuus vs. innostus.

Vai tuleeko innostuneesta vain "luovempi", vaikka tekninen taituruus ei olisi tunnollisen luokkaa. Jos nyt tajuatte mitä haen takaa.

Anonymous said...

Jason, kaikista ihmisistä ei ole huipputason urheilijoiksi, jotkut yksilöt vaan ovat luonnostaan parempia urheilussa. tai "missä vaan ruumiillista toimintaa vaativassa suoritteessa"... Niin kuin ampumissuoritus. Silti urheilijat harjoittelevat kovasti. Huippuampujat harjoittelevat myös kovasti, niin että kaikki toiminta menee täydellisesti lihasmuistiin. pieni reality check on joskus paikallaan...

Hopliitti said...

Here we go again!

Odotettavissa hysteeristä perkumista ja aseharrastajia vastaan kohdistettu paskamyrsky.

Sitten kiristetään aselakeja, kielletään vaikka jotain ja teeskennellään että kaikki on hyvin.

Kunnes taas pamahtaa tavalla tai toisella.

Näitä tulee tulevaisuudessa tapahtumaan aivan varmasti, eikä siihen auta vaikka koko yhteiskunta pistettäisiin elämään vankilan tai mielisairaalan säännöillä.

Ketäänhän ei kiinnosta kysyä miksi 80-90 luvulla syntyneet nuoret, erityisesti nuoret miehet voivat niin helvetin pahoin.

Mukavampi näperrellä täysin toisarvoisten asioitten, kuten vaikka yksityisen aseenomistuksen totaalikiellon kuin todellisten ongelmien kanssa. Tärkeintä on luoda illuusio että tehdään jotain jolla olisi mukamas jotain tekemistä turvallisuuden kanssa.

Janson: Et todellakaan tiedä ampumisesta ja ampumataidon ylläpitämisestä yhtään mitään. Vähän niin kuin viime viikolla mopokortin suorittanut tulisi antamaan asiantuntijalausuntoja F1:llä ajamisesta.

Hopliitti said...

Pari lainausta Suomen Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan, Yrjö Suhosen blogista:

"Viimeistään tässä vaiheessa kaikkien tulee tajuta, että suomalainen nuori mies on kriisissä. Emme voi jatkuvasti sivuuttaa näitä tapauksia kuittaamalla ne yksittäistapauksiksi.

Ongelmia ei poisteta aselakia kiristämällä. Väkivallan välineitä on ja tulee aina olemaan käden ulottuvilla. Toimenpiteet tulee suunnata niin, että saadaan ennalta estettyä tuon käden tarttuminen näihin välineisiin.

Samaan aikaan kun nuorisomme pahoinvointi lisääntyy, poliittisen keskustelun painopiste on eurooppalaisissa talousmarkkinoissa. Silmien edessä olevat ongelmat jätetään oman onnensa varaan. Rahaa ja sitä kautta ammattimaista resurssia ei löydy tukemaan nuorisoamme."

"Näitä tapauksia seuraa aina ja väistämättä jälkiviisauden aalto. Ehkä tämä minunkin kirjoitukseni kuuluu siihen sarjaan. Jos maailma pyörisi jälkiviisauden kautta, mitään ikävää ei koskaan sattuisikaan.

Suomaisen yhteiskunnan ja poliittisten päättäjien täytyy nyt ottaa pallo haltuunsa. Ryhdytään lopultakin tekemään jotain nuorisomme eteen. Ongelmat eivät poistu aselain kanssa puuhastelemalla. Sillä kun ei ole mitään vaikutusta nuorten miesten päässä vellovaan sekasortoon. Sen tilan hoitamiseen tarvitaan muita toimenpiteitä ja osaajia."

Istoo said...

Jason, itse en usko siihen, että vain luonnonlahjakkuudet pärjäävät ampumisessa. Itse olin vain kuukauden armeijassa, kun sain vapautuksen sieltä, mutta ensimmäiset luodit osuivat kymppiin ja sitten käsi väsyi ja hermot ja tuli hajontaa.

Jokainen pystyy ahkeralla harjoittelulla tulemaan mestariksi. Se vaatii sellaiset 10 000 tuntia opettelua, mutta sen jälkeen on jo huippu. Luonnonlahjakkuus tarkoittaa vaan korkeampaa lähtötasoa ei muuta - lopulta lahjakkaat harjoittelevat vähemmän ja tyhmemmät yltävät sitten kiinni.

Juha said...

Eiköhän aseenkäsittelytaidon tärkein pointti ole siinä, ettei ammu itseään tai omia vahingossa. Jos kuulat lähtevät kohti vihollissektoria, se on jo ihan booonusta.

Henri K. said...

Voi hesu kristu teitä asehulluja. Oikeasti, miettikää nyt vähän.

Timo Koo said...

Siihen, että osuu normaalietäisyydeltä ampumalla ihmisen kokoiseen maaliin, ei tarvita kummoistakaan harjoittelua tai taidon ylläpitämistä.

Tarkka-ampujat yms tietty erikseen.

Found Tyche? said...

Jason..

"ns. ampumataito on suurelta osin luontainen ominaisuus, joka ihmisellä on tai ole"

.. on väärässä.

Muutama perusniksi kun on tiedossa niin tulostaso nousee kummasti, oma kokemus armeijasta.

Asko Saura said...

Ampumataidolla on ainakin joskus aivan ratkaiseva merkitys. Paras esimerkki lie suomalaisten hävittäjälentäjien onnistunut ampumakoulutus ennen sotia ja siitä seurannut aivan kaamea voittosuhde naapurimaan ilmavoimien kanssa käydyissä mittelöissä. Tilanne voi enemmän raskaisiin aseisiin perustuvissa maavoimien taisteluissa olla toinen, mutta ainakin joskus nimenomaan harjoittelemalla saavutettu ampumataito on ratkaisevaa.

Anonymous said...

"Timo Koo said...

Siihen, että osuu normaalietäisyydeltä ampumalla ihmisen kokoiseen maaliin, ei tarvita kummoistakaan harjoittelua tai taidon ylläpitämistä."

Perustuuko johonkin faktaan vaikko mutuun?

Epäilen vahvasti karhunkin kokoiseen maaliin osumista ns. tositilanteessa, asehullun avuton ja lamaantunut viaton maali-fantasia kun ei aina toteudukkaan vaan Capuccino on saattanut jäähtyä liikaa, kankkunen painaa ja vaimo että kaverit vielä vinoilleet aamulla, sniff :P

Jukka