Ruukinmatruuna törmäsi varsin eksentriseen uutiseen, jonka mukaan jurakauden ilmastonmuutos johtuikin dinosaurusten ilmavaivoista.
Syylliseksi esitetään kasvissyöjähirmuliskojen ilmakehään suolistostaan truutannutta metaania, joka on erittäin tärkeä suolistokaasujen osa, ja jota syntyy erityisesti kasvissyöjien suolistossa orgaanisen aineen hajoamisen tuloksena. Metaani on hajuton ja ilmaa kevyempi kaasu, ja erittäin voimakas kasvihuonekaasu. Suolistokaasujen paha haju johtuu puolestaan proteiinien hajoamisena syntyvästä rikkivedystä, rikkidioksidista ja merkaptaaneista.
Tutkimuksen mukaan jopa 20 tonnia painaneet dinosaurukset ahmivat sellaiset määrät lehvästöä ja ruohoa, että metaanipäästötkin olivat runsaita. Current Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan saurukset saattoivat tuottaa kaiken kaikkiaan jopa 520 miljoonaa tonnia metaania vuodessa. Nykyisellään lehmikarjan ja lampaiden metaanipäästöt eivät pääse edes kymmeneen prosenttiin tuosta, ja tuota metaania pohditaan talteenotettavaksi, sillä metaani on arvokas ja puhdas biopolttoaine.
Liverpoolilaisen John Moores -yliopiston tutkija Dave Wilkinson teki laskelmat asiasta, ja ne osoittivat, että hirmuliskot saattoivat tuottaa enemmän metaania kuin kaikki nykyiset lähteet, eli eläimet ja teollisuus yhteensä. Ja tuolloin - elämän keskiajalla - todella oli lämmintä, paljon lämpimämpää kuin nykyisin. Teoria saattaa tuntua eksentriseltä ja oudolta, mutta se on tutkimisen ja hutkimisen arvoinen. Dinosaurukset kaasuttelivat ilmakehää 250-65 miljoonaa vuotta sitten trias-, jura- ja liitukausilla.
Ainakin tuo tutkimus on, jos ei Nobelin, niin ainakin Ig-Nobelin arvoinen - se todella ällistyttää ja panee miettimään!
Tuesday, May 8, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


16 comments:
Muistelin että maapallon ihmisten hengistyksestä tulevat hiilidioksidipäästöt ovat luokkaa 100 kertaa suuremmat kuin Suomen liikenteen kokonaispäästöt. Osaisiko joku vahvistaa tai kumota ?
Eikös salamointi polta ilmakehän metaanin?
Prööt!
Pieruhuumori on sitä parasta huumoria. Kerran laskin nettisivuilta löytyneiden tietojen (keskimääräinen päästön tilavuus ja metaanipitoisuus) perusteella, mitä sitä saisi tehtyä jos kaiken ottaisi talteen. Mikäli sattuisi olemaan metaania polttava henkilöauto, niin hyötysuhteista ja muista vastaavista laskien päädyin tulokseen, että vuoden prööttäyksillä saisi kerran ajettua lähimpään kaupunkiin. Johon Salli kommentoi, että eikö muka pidemmälle?
Olemme turvassa, kunhan pieruissa ei ole hiilidioksidia!
Sauoropodit elivät lähinnä jurakaudella.
Tuolloin myös mantereet sijaitsivat toisin.
Joten lämmön syyt voivat olla moninaisia.
Tuleekohan röyhtäyksessä metaania vai hiilidioksidia ?
Katsos vaan, Iltalehti ja sitä myötä RM on mennyt reilun ja tasapuolisen uutiskanavan trollikoukkuun. Väärin uutisoitu tutkimustulos. Alkuperäisestä paperistahan ei voi mitään tuollaista päätellä. Jätän kotitehtäväksi etsiä uutisen alkulähteen, ja miettiä miksi tuollaista vääristynyttä uutista levitetään.
Tästä voi saada vähän apuja:
http://scienceblogs.com/pharyngula/2012/05/the_reports_of_dinosaurs_dying.php
Jotenka, onko oletettavaa että dinopopulaation päästöjen ja stabiilin ilmaston välillä ole tasapainotilaa, elikkä huononeva ilmasto ei vähennä päästöjä asteittain kunnes tilanne stabiloituu?
Jos ei, niin onko seuraava looginen olettamus se että autuaita ovat vähempipäästöiset lajit jotka perivät maan? :)
Jukka
Ilmasto kylmeni dinotuhon jälkeen, joten eivät piereskelleet riittävästi. Tämä ilmastonmuutosuskonto alkaa saada huvittaviakin piirteitä pieruhuumoreineen. Täytynee olla täysi pööbeli nielläkseen sen.
Ilmasto ei viilennyt dinojen tuhom jalkeen.
Oligoseeni- ja eoseenikaudet olivat lampoisia.
Eihan RM vaita dinojen piereskelleen itseaan hengilta.
vaikkeivat nyt dinot siis piereskelleetkään itseään sukupuuttoon, 4-8 ppm metaanipitoisuus aiheutti ilmaston lämpenemistä. Nykyeläjien nenä voisi verrata vaikka Intian hajuun - kun lentokoneesta laskeudut kuumalle kentälle, haju kiinnittää huomion, mutta tottuuhan siihen pian. Tottuihan tuota Oulun hajuunkin aikoinaan
Öö, uskallan epäillä tuota arviota. Se perustuu lehmiin. Lehmillä on pötsi, joka on poikkeuksellisen tehokas metaanin tuottaja. Voi tietysti olla, että sauropodeillakin oli, mutta oliko? Pitäisi olla pääteltävissä fossiilisista sauropodintortuista.
Sauropodeilla tai muillakaan dinoilla ei ollut luultavasti pötsiä tai sen kaltaista rakennetta.
Dinosaurukset ovat arkkosaureja ja nykyään eläviltä eläviltä arkkosaureilta, linnuilta ja krokotiileiltä, ei pötsin kaltaista rakennetta löydy. Tosin hoatsinilla on laajentunut kupu, joka toimii pötsin roolissa.
Dinojen pierimisen voi tulkita myös toisinpäin: vaikka ne miljoonien vuosien ajan pierivät metaania sen kun ehtivät, niin kasvihuoneilmiötä ei syntynyt.
MOT
Dinojen pierimisen voi tulkita myös toisinpäin: vaikka ne miljoonien vuosien ajan pierivät metaania sen kun ehtivät, niin kasvihuoneilmiötä ei syntynyt.
Eikä maailmanloppua tullut.
MOT
FT, miten niin ei syntynyt? Jurakausi ja varsinkin liitukausi olivat paljon nykyistä lämpöisempiä. Keskilämpötila liitukaudella taisi olla lähes 10 astetta nykyistä korkeampi.
Post a Comment