Jotain hyvääkin sitten välillä

Sitten jotain hyvää välillä ettei kaikki olisi niin masentavaa.

Asunnottomuus on Suomessa vähenemään päin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana asunnottomien määrä on laskenut liki 50% huippuvuosista. Määrä laskee hiljalleen asennemuutoksen sekä sosiaalisen asuntotuotannon myötä.

Pahimmillaan 1990-luvun laman myötä Suomessa oli yli 16 000 asunnotonta, ja luku oli vuosituhannen vaihteessa laskenut 12 000:een. Vuodn 2007 lopulla heitä oli 7500, ja nykyisellään asunnottomia on Suomessa noin 6 000, joista noin 20% pitkäaikaisasunnottomia, joilla asunnottomuus on kestänyt yli vuoden. Noin 80% kaikista asunnottomista on yksinäisiä miehiä, ja pitkäaikaisasunnottomista liki 95%.

Asunnottomuus on harvoin yhden tekijän syy. Usein asunnottomuus on monen tekijän summa - työttömyys, päihdeongelma, avioero, syrjäytyminen, alhainen älykkyys, uusavuttomuus, vankilasta vapautuminen jne. Useimmille asunnottomuus on tilapäistä, mutta joillekin se pitkittyy.

Vuonna 2006 neljä vaikuttajaa – piispa Eero Huovinen, sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen, toimitusjohtaja Hannu Puttonen ja lääketieteen tohtori Ilkka Taipale – esittvät, että tavoitteeksi otetaab nollatoleranssin saavuttaminen pitkäaikaisasunnottomuudelle, ja se tulee toteuttaa noudattaen Asunto ensin -periaatetta. Asunto ensin -periaatetta toteutettaessa lähdetään siitä, että moniongelmaisen kuntoutuminen ei ota onnistuakseen ilman asuntoa. Unohdetaan hoito ensin, sitten vasta asunto - käytäntö ja katsotaan, että asunto luo edellytykset ihmisen hoidolle. Se on kivijalka, joka mahdollistaa muiden ongelmien ratkaisemisen. Asunnottomalle tulee tarjota heti asuntoa. Hänen toimintakykynsä ja edellytyksensä selvitetään vasta tämän jälkeen.

Nyt asunnottomuuspolitiikkaa ohjaa ajatus siitä, että ketään ei jätetä heitteille, eikä asuntoloita tulisi tarjota edes tilapäiseksi asuinpaikaksi. Uudella tavalla toimittaessa asuntoloita peruskorjataan ja niistä tehdään toimintatapoja muuttamalla asuntoja. Samalla kannustetaan myös raittiuteen ja säännöllisiin elämäntapoihin. Asuntojen järjestäminen ei kuitenkaan yksin riitä. Samaan aikaan tulee panostaa asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn, jotta riski syrjäytymis- ja asunnottomuuskierteeseen olisi mahdollisimman pieni.

Suomessa ilmasto on brutaali ja tappava, ja asunto on kertakaikkiaan välttämättömyys. Talvipakkaset ovat niittäneet menneinä vuosina julmaa satoaan kovaosaisten keskuudessa, ja tapa, miten aikoinaan monet sotaveteraanit jäivät kertakaikkiaan tyhjän päälle, on painunut ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen sieluun. Siksi meillä on sosiaaliturva. Ettei yhdenkään suomalaisen tarvitsisi kuolla kylmään, nälkään ja pakkaseen kadulle.

Hienoa, suomalaiset! Tästä on hyvä jatkaa.