Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan meitä uhkaa jälleen kerran työvoimapula - tai siis on uhannut jo helmikuusta lähtien. Tai siis niin kauan kun ruukinmatruuna jaksaa muistaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan joka vuosi eläkkeelle jää vajaat 80 000 henkeä. Heikoimmilla alueilla työuraansa aloittavia on vain kolmannes eläkkeelle siirtyvistä. Hyvä. Mutta Hesari tietää kertoa jotain muuta. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli maaliskuussa 24 prosenttia.
Jokin tässä yhtälössä ei täsmää.
Eläkkeelle jää tänä vuonna 80 000 henkeä, tilalle on tulossa alle 80 000 ja heistä työttömänä on 24% mikä tarkoittaa että enintään 60 000 nuorta astuu työvoimaan. Työvoimapula tarkoittaa, että on enemmän vapaita työpaikkoja kuin hakijoita. Kuitenkin jokaista kolmea työpaikkaa kohti on neljä hakijaa.
Meille valehdellaan - jälleen.
Voimme tietysti olettaa, että Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, että kannattaa mieluummin rötväillä kuin ahkeroida. Ikävä kyllä Suomessa on yksi vanhan EU:n heikoimpia sosiaaliturvia, ja Suomi ei ole ollut elintasopakolaisten suosiossa brutaalin ilmastonsa, töykeiden virkamiestensa, kylmäsydämisten ihmistensä ja huonon ruokansa vuoksi. Jos Suomessa olisi niin hyvä sosiaali- ja työttömyysturva kuin väitetään, niin tänne olisi tulossa paljon enemmän väkeä kuin mitä tosiasiallisesti tulee. Näin ei kuitenkaan ole. Eli toisin kuin eräät kirjoittajat antavat olettaa asioiden olevan, massatyöttömyyden ja siitä seuraavan työvoimapulan syy ei ole liian hyvä sosiaaliturva.
Ruukinmatruuna on monasti sanonut, että parasta sosiaaliturvaa on mahdollisimman alhainen työttömyysprosentti. Kuitenkin Suomessa nuorisotyöttömyys pyörii noin 24% tietämissä, ja kaikkialla Euroopan unionissa keskimääräinen työttömyysprosentti on noin 17,6% - Kreikassa ja Espanjassa se on ylittänyt jo 50% lukemat. Keletanan pummit ja laiskurit, voisi libertaristi todeta. Heikointa on aina helpointa lyödä, ja eräät kirjoittajat vaativat siksi työttömien demonisointia ja työttömyyden syvää paheksuntaa. [Todettakoon, että yleensä nuo kirjoittajat edustavat X-sukupolvea vanhempaa sukupolvea - siis heitä, jotka eivät joutuneet omakohtaisesti kokemaan 1990-luvun lamaa.]
Sosiaaliturva ei ole syy. Se on seuraus. Ilman sosiaaliturvaa nuo työttömät olisivat joko rikollisia tai kerjäläisiä, ja leipä sekä sirkushuvit yksinkertaisesti sekä tulevat halvemmaksi että aiheuttavat yhteiskunnalle vähemmän vahinkoa kuin vankiloiden ja keskitysleirien rakentaminen. Sosiaaliturva pitää nuo onnettomat ylipäänsä työmarkkinoiden parissa. Ilman sitä he putoaisivat kertakaikkiaan työmarkkinoiden ulkopuolelle - antisosiaalisen elämäntavan piiriin. Kenellekään noista kirjoittajista ei ole tullut käsite NAIRU mieleen - eli se, että kapitalismi yksinkertaisesti ei toimi ilman riittävän korkeaa työttömyyttä. Työttömyyttä ylläpidetään aivan tietoisesti, että vältyttäisiin inflaatiolta. Inflaatio nimittäin on velallisen ystävä mutta velkojan vihollinen - inflaatio pakottaa investoimaan tuotantoon pörssipelin sijasta.
Ruukinmatruuna on kerran ollut itsekin työttömänä, ja tietää asian oikein mainiosti omakohtaisesti. Vaatimukset työttömien demonisoinnista ja heidän päähänpotkimisensa on tällaisessa tilanteessa osoitus aivan uskomattomasta k*sipäisyydestä - sellaista käytöstä, josta voidaan hyvin käyttää englannin kielen adjektiivia callous.
Mutta entä se työvoimapula? Senhän piti olla aivan nurkan takana?
Eipä olekaan. Sen piti tulla jo 2003, jolloin suurten ikäluokkien piti alkaa jäädä eläkkeelle. Ei tullut. Nyt on 2012, ja suuret ikäluokat ovat jääneet jo kokonaisuudessaan eläkkeelle. Työvoimapulaa ei näy eikä kuulu. Jos 25% suomalaisnuorista on työttömänä, niin joku valehtelee niin että korvat heiluvat kuuloluita myöten.
On toki hienoa, että tuota 25% nuorisotyöttömyyttä hoidetaan korottamalla eläkeikiä ja lyhentämällä opiskeluaikoja. Noilla toimenpiteillä taatusti saadaan työttömyys pysymään tapissa tulevaisuudessakin.
Nyt kuitenkin työ- ja elinkeinoministeriön mukaan vuonna 2020 Suomeen tarvitaan noin 150 000 uutta työntekijää. Jos työllisyysaste pysyy nykytasolla, työntekijät eivät riitä korvaamaan työstä poistuvien joukkoa. Siksi työttömiä, maahanmuuttajia ja muuten työvoiman ulkopuolella olevia täytyy työllistää entistä tehokkaammin ja työuria pidentää.
Ruukinmatruuna tuntee kyllä valehtelun nähdessään sellaisen. Kun pidetään mielessä käsite NAIRU ja se, ettei kapitalismi toimi ilman riittävän korkeaa työttömyysprosenttia, niin puheet työvoimapulasta ovat selvää sumutusta. Meille valehdellaan työvoimapulasta siksi, että työttömyys uhkaa tulevaisuudessa laskea sen rajan alle, jossa täystyöllisyys iskee ja se alkaa aiheuttamaan inflaatiota. Siksi maahan pitää synnyttää lisää työttömiä - joko maahanmuutolla tai eläkeikärajojen nostolla - ettei työttömyys pääse vahingossakaan laskemaan NAIRU-rajan alle.
Tästä on kyse. Ei siitä, että mitään työvoimapulaa tosiasiallisesti olisi tulossa.
Lisäys 22.5. 2012 kello 22:56 Toisinaan työttömyys on joidenkin ryhmien osalta itse asiassa ihan toivottavaa. Rikollisjärjestö Black Cobra aikoo panna lapun luukulle.
Tuesday, May 22, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)


25 comments:
Sitä toivoisi, että työpäivät lyhennettäisiin 4-6 tuntiin, jolloin periaatteessa pitäisi syntyä lisää työpaikkoja ja ihmiset on iloisempia kun lisää aikaa...
Ennen kuin haalitaan työvoimaa, tarvittaisiin työpaikkoja. Ja ennen kaikkea yksityisektorille. Joku fiksumpi varmasti osaa kaivaa tilastot työpaikkojen määrän kasvusta jaoteltuna yksityiset/julkiset. Olen antanut itselleni kertoa että männä vuosikymmeninä vain jälkimmäiset ovat lisääntyneet. Ei hyvä.
Rekrytilanne on Suomessa nyt todella huono, erittäin kokeneet asiantuntijatkaan eivät näytä pääsevän edes haastattelukierrokselle. Nuroten syyllistäminen tässä tilanteessa on moraalitonta.
Huonosti näyttää maistuvan työ kohta kuusikymppisillekin, joka iikka yrittää eläkkeelle nuorempien elätettäväksi.
Istoo, et ole tosissasi? Kansantaloudellinen näkemyksesi on häikäisevä. Jos jaat pieipalkkaisen tienestin kahdelle, puolittuvatko heidän menonsakin? Kasvaako bkt ja verotulot?
"Todettakoon, että yleensä nuo kirjoittajat edustavat X-sukupolvea vanhempaa sukupolvea - siis heitä, jotka eivät joutuneet omakohtaisesti kokemaan 1990-luvun lamaa."
No tässä nyt ei ole järjen hiventäkään. Ihan niin kuin 90-luvun lama ei olisi koskettanut nimenomaan suurten (ja hiukan myöhempien) ikäluokkien edustajia, niitä jotka silloin olivat siellä työelämässä keräämässä kengänkuvia takalistoihinsa, tai päätymässä velkavankeuteen ja itsemurhiin yritystensä mennessä konkurssiin. Kaikkein pahimminhan se osui juuri niihin, jotka laman jälkeen alkoivat olla jo liian vanhoja työllistymään muutenkaan.
Niin sanotun X-sukupolven edustajat olivat tuolloin vasta opiskelijoita tai vastavalmistuneita, ehkä ihan joitain 60-luvun puolella syntyneitä lukuunottamatta.
Ruukinmatruuna tuntee kyllä valehtelun nähdessään sellaisen. Kun pidetään mielessä käsite NAIRU ja se, ettei kapitalismi toimi ilman riittävän korkeaa työttömyysprosenttia, niin puheet työvoimapulasta ovat selvää sumutusta. Meille valehdellaan työvoimapulasta siksi, että työttömyys uhkaa tulevaisuudessa laskea sen rajan alle, jossa täystyöllisyys iskee ja se alkaa aiheuttamaan inflaatiota. Siksi maahan pitää synnyttää lisää työttömiä - joko maahanmuutolla tai eläkeikärajojen nostolla - ettei työttömyys pääse vahingossakaan laskemaan NAIRU-rajan alle.
Ja kuka tämän naurettavan salaliittoteorian takana on? Illuminaatit? Reptiliaanit? Kokoomus?
Joku fiksumpi varmasti osaa kaivaa tilastot työpaikkojen määrän kasvusta jaoteltuna yksityiset/julkiset.
Julkisen sektorin kooksi on arvioitu 50-60 % Suomen vuotuisesta BKT:sta (Ari Ojapelto, Ahneuden aika, 2007).
Olen antanut itselleni kertoa että männä vuosikymmeninä vain jälkimmäiset ovat lisääntyneet. Ei hyvä.
No ei v***u todellakaan.
MF, kuka hyötyy?
Kuka hyötyy siitä, että meillä on 25% nuorisotyöttömyys ja työttömyysprosentti yli 10% jatkuvasti
Vastauksen siitä, kuka on tämän absurdin tilanteen takana saat, kun vastaat kysymykseen "kuka hyötyy".
"Kuka hyötyy" on kaikkien salaliittoteorioiden takana. Entä jos hyötyjää ei ole? Entä jos hyötyjä ei ole aikaansaanut tilannetta, vaan ainoastaan käyttää sitä hyväkseen?
Jäitä hattuun.
Ano1 'Huonosti näyttää maistuvan työ kohta kuusikymppisillekin, joka iikka yrittää eläkkeelle nuorempien elätettäväksi.'
Voi jos työnantajien edustajat olisivat olleet muita kuin ahneitä ja tyhmiä pönöttäjiä olisin yrittänyt jatkaa työuraani sinne 68 v asti. Mutta ei minua itsekiduttaminen kiinnostanut. Olin suurimman osan työurastani kunnon yrityksissä. Viimeinen yritys muuttui lähes järjettömäksi helvetiksi omistajavaihdoksen jälkeen.
Ano2: '... laman jälkeen alkoivat olla jo liian vanhoja työllistymään'. Mikähän on nimimerkin käsitys työllistymiskelvottoman ikärajasta? Ikäsyrjintä on valitettava tosiasia mutta ei se todista että esim 60+ ikäinen olisi (pelkästään iän vuoksi!) liian vanha työllistymään. Eri asia on jos ammattitaito on ruostunut. Mutta se voi olla huono nuoremmallakin.
Kuka siitä sitten hyötyy, oikeastaan, siis tästä massatyöttömyydestä?? Sano sinä?
Periaatteessa taas kirjoitat hyvin asiaa. Kapitalismi on juuri tätä. Tavallaan vaan aika 'hassua' [traagista], että monet pienituloisetkin ovat mukana mollaamassa ja potkimassa työtöntä, vaikkei heillä itsellään ole välttämättä mitään takuuta huomispäivän työpaikasta, tai ensi kuun palkasta! Sitten moitteet vaikenee, kun itse ovat saaneet monoa.. :(
Työvoimapula on eufeminismi tilanteelle, jossa veronmaksajien määrä vähenee ikääntymisen seurauksena.
Jostain syystä tätä tilannetta ekonomistit kutsuvat nimellä "työvoimapula".
IM on jostain syystä hurahtanut tuohon NAIRU:un oikein perinpohjaisesti.
Myönnän että se on houkutteleva aihe kaikille Naomi Kleinin kaltaisesti, "luovasti" ajatteleville höyrypäille, mutta en oikein mitenkään saa IM:ää yhdistettyä heihin.
NAIRU:n teoreettinen perusta on selittävä, deskriptiivinen, eikä se millään muotoa ole edellytys jollekin "kapitalismille", tai sen suuruuden tavoittelu positiivinen asia. Vapaan markkinatalouden näkökulmasta työttömyys ja sitä seuraava työttömien elättäminen on yksinkertaisesti resurssien hukkaamista.
Mikä se NAIRU yksinkertaisuudessaan ja hieman yksinkertaistettuna on? Se kuvaa työmarkkinoiden tasapainotilaa, jota pienemmässä työttömyysasteessa työn tarjoajat luovat inflaatiota ylisuurten palkkavaateittensa kautta. Eikös ole aika järkeenkäypää katsomalla vaikka joitain yksittäisiä toimialoja menneiltä vuosilta.
NAIRU deskriptiivisenä tai havainnoitavana suhdelukuna ei ota kantaa siihen mikä on sen "oikea" suuruus. Täysin vapaassa työmarkkinatilanteessa se on varsin pieni, koostuen oikeastaan vain kitkatyöttömyydestä (niistä jotka ovat oikeasti, eivätkä vain eufemistisesti töiden välissä), sekä ns. elämäntapaintiaaneista.
NAIRU on sitä suurempi, mitä enemmän työmarkkinoilla on rajoitteita ja mitä vähemmän työn tarjonnan laatu vastaa kysynnän tarpeita. Esimerkiksi minimipalkat ja muut työmarkkinoiden vapaata toimintaa haittaavat rajoitukset nostavat NAIRU:a (Suomessa funktion hanskaa yleiskattava työehtosomipus).
NAIRU:a myös nostaa nopea teknologinen kehitys, kaupungistuminen jne tilanteet joissa osa työvoimasta on ns. pudonnut kelkasta, koska heillä ei taitojensa vähäisyyden takia ole neuvotteluvoimaa vaatia lisää liksaa. Tämäkin lienee järkeenkäypää.
NAIRU on eri maissa eri suuruinen. Eri maiden vaihteleva ja jopa mittava nuorisotyöttömyys onkin aika loogisesti selitettävissä tätä kautta. Esimerkiksi Espanjassa (ennen viimeaikaisia muutoksia) työntekijän irtisanominen on ollut käytännössä mahdotonta. Tämä taas johtaa siihen että firmoihin palkataan vain "varman päälle" osaavia ja kokeneita työntekijöitä (eli ei nuoria koulun penkiltä). Tämä taas johtaa siihen että koulutetunkin nuorison taidot katoavat nopeasti ja ympyrä sulkeutuu.
Tässä valossa voikin todeta että NAIRU:n suuruus on suoraa seurausta sosialistisista ratkaisuista ja sen esittäminen kapitalismin edellytyksenä on roskaa. MOT
Jos jossain vaiheessa löydän aikaa, rebuttaan myös IM:n maalailut valtionvelan tarpeellisuudesta.
Amagi
Anonymous, "vapaa markkinatalous" on teoreettinen konstruktio, jolla ei ole mitään tekemistä reaalielämän kanssa.
Teoria on teoriaa ja käytäntö käytäntöä, ja nämä kaksi eivät useinkaan kohtaa. Silti me elämme käytännössä emmekä teoriassa.
Hmm. Pitänee jupista omaa tapaus ja kertoa yksi tapaus tähän nuorisotyöttömyyteen. Tällä hetkellä ikää kolmekymmentä, töitä en ole tehnyt elämässäni kuin kolme kertaa. Joskus ~18 vuotiaana mansikkamaalla kuukausi, pari vuotta sitten pakettiautokuskina sukulaiselle kuukausi ja pari kertaa lautapoikana samalle miehelle. Näissä on ollut pimeästi palkkaus, max 1000 e/kk. Tämän rahan olen juonut / kuluttanut kulutuselektroniikkaan, eli yhtä tyhjän kanssa. Yliopiston kirjoilla oltu kymmenen vuotta ja 100 opintopistettä kasassa. (Huom. ikioikeus, ei mitään kiirettä.)
Tästä kymmenestä vuodesta kolme vuotta sairaslomalla kotona tekemättä mitään ja kaksi kuntoutustuella tekemättä mitään. Kun sanon tekemättä mitään, niin tarkoitan sitä että istun opiskelukämpässä ja luen näitä saatanan blogeja/wikipediaa/irc ja nyt ilmeisesti vielä kommentoinkin.
Ja tähän elämään sosiaalitoimiston 700 euroa (josta jää noin 200-300 käteen vuokran+vakuutusten+jne jälkeen) riittää. Taas on kesä tulossa ja ei todellakaan ole mitään mielenkiintoa edes yrittää minnekään.
Joten aika etäällä minun elämästä NAIRU:t, tempputyöllistämiset, pätkätyöt, työvoimapula ja kaikki nämä mistä olen kuullut puhuttavan ja jotain jopa lukenutkin.
Tuo irtisanomisen vaikeus tuottaa dynaamisena vaikutuksena korkeaa työttömyyttä, varsinkin nuorisotyöttömyyttä. Tanskassa on yksi Euroopan matalimmista työttömyysasteista. Tanskan mallissa irtisanominen on helppoa mutta työttömyysturva on antelias. Tanskan malli aiheuttaa talouteen dynamiikkaa vaarantamatta perusturvallisuutta liikaa ja estää sivuvaikutuksena pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä kaikkine positiivisine oheisvaikutuksineen.
Ano, itselleen sika vahingon tekee kun purtilonsa kaataa.
Niinpä, pätevistä työntekijöistä ja huippuosaajista on aina pulaa - myös Suomen hallituksessa.
Kannattaa keskusteluissa huomata, että työttömyysaste lasketaan periaatteessa työttömien osuudella TYÖVOIMASTA, ei koko ikäluokasta, kuten työllisyysaste. Työvoimaan ei lueta pääsääntöisesti koululaisia ja opiskelijoita, elleivät Tilastokeskuksen haastattelututkimuksessa ilmoita olevansa työttömiä. Siten 15-24-vuotiaista ei todellisuudessa läheskään 24 % ole oikeasti työttöminä, sillä valtaosa tästä ikäluokasta on opiskelijoita ja koululaisia. Myös työn etsiminen voidaan tulkita työttömyydeksi, vaikka henkilö opiskelisi tai olisi jopa töissä, mutta haluaisi vaihtaa työpaikkaa.
Julkisyhteisöjen osuus Suomen arvonlisäyksestä (BKT:stä) on noin viidennes. BKT tai oikeammin kansantalous kun jakautuu julkisyhteisöihin, kotitalouksiin ja yksityisiin yhteisöihin, näin hyvin karkeasti luokitellen.
Liittyen työpaikkojen kehitykseen sektoreittain 2000-luvulla (2000-2009) kuntien ja yksityisen sektorin työpaikat ovat kasvaneet vajaat 6 %, kun taas valtion työpaikat ovat vähentyneet n. 2 %.
Taantumavuosi 2009 supisti yksityisiä työpaikkoja, joten vuosina 2000-2008 yksityiset työpaikat ovat lisääntyneet 12 %, kun taas kuntien 5 %. Valtionenemmistöisten osakeyhtiöiden työpaikkojen määrä on huvennut miltei kolmanneksen 2000-luvulla, eli valtio on pistänyt yrityksiään lihoiksi. 2000-2008 yritysten työpaikkojen kasvu on silti ollut nopeampaa kuin muiden, vaikka valtion osakeyhtiöiden työpaikat lukisi mukaan.
Kaikki em. tiedot löytyvät Tilastokeskuksen sivuilta.
Vielä jatkoa: 1990-2008 yksityiset työpaikat ovat kasvaneet julkista nopeammin. Kunnissa on kasvua, mutta valtiolla selvää vähennystä (noin kolmannes).
Työtön= henkilö, joka ei tee jotain mikä on porvalillisesti hyväksyttyä,ei kuitenkaan millään tavalla tarpeellista minkään kannalta
esim. puhelinmyyjä, mainostaja, toimittaja (suurinosa pelkkiä propagandisteja), KORONKISKURIPANKKIIRI (nalle walhroos itse pahinpana loisena huutelee), hölynpölytutkimuksen dosentti( esim. naistutkimus), romukaupan myyjä (esim. koriste-esine pulju, näyttelijä tai muuta vastaava, jonka olemattomuutta kukaan ei voisi edes huomata, sillä he vain edustvat keksittyjä tarpeita, jotka enimmäkseen mädättävät ihmisiä.
Oikeasti työtä(porvalillisessa merkityksessä) ei edes tarvitisi tehdä sillä kukaan ei kaipaa niiden tuotoksia oikeasti. Meidän vain tarvitsee jonkin mystisen syyn takia häärätä ympäriinsä ja tehdä jotain, joka on määritelty työksi, vaikka siitä olisi pelkkää haittaa kaikille. "Työtä" tehdään vain siksi, että ihmisillä ei olisi aikaa ajatella ja valassa olijoiden hegemonia säilysi. Toki suurin osa ihmisistä ei kestä olla toimeettomana; he tarvitsevat jatkuvasti ulkoista stimulaatiota, jotta eivät kyllästyisi ja alkasi riehua.
Ihminen on nykyään näennäisesti kiireellisempi kuin kivikaudella, sillä työ mielletään ikävänä, vaikka ilman työtä osataan vain ryypätä. Kivikaudella ruoanhankkimista ei mielletty työski sen enempää kuin nykyaikana paskalla käymistäkään.
Olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa ihmisen mahdollisuuden ovat äärimmäisen rajalliset; tee lähes joka päivä "työtä" vähintään kahdeksan tauntia, vaikka et tieteäisi miksi ja minkä vuoksi, jotta sinua ei nähtäisi pelkkänä loisena, joka pitää liiskata, eikä sinulle myöskään anneta mitään muita mahdollisuuksia, jos esim. haluat muuttaa asumaan metsään tarvitse luvan, koska joku omistaa metsän, ja jos metsästät sinua syytetään riistarosvouksesta ja heitetään liinnaan, ja huudetaan millainen loinen ja roisto olet.
Mitä eroa on pienellä ja isolla roistolla?
Pieniroisto ryöstää pankin isoroisto perustaa pankin.
Periaatteessa on mahdollista olla yhtä aikaa työttömyyttä ja työvoimapulaa, jos työvoimaa tarvitaan esim. tiettyä koulutusta tai osaamista vaativiin tehtäviin, eikä työttömänä olevalla osalla työvoimasta ole k.o. alan osaamista.
Siitä olen toki samaa mieltä, että työttömille on maksettava työttömyyskorvausta kun ei kerran ole töitä tarjolla (aika harvassa ovat lopulta ne, jotka eivät ottaisi työtä vastaan jos sitä tarjolla olisi).
http://kansojenherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106685-takkiraudan-harhalaukaus
En tiedä onko tästä nyt kirjoittanut mikään toimittaja sen enempää. Kun nykyisin puhutaan työvoimapulasta, niin on jo työttömiä mistä ei sitten puhuta mitään. Tämä selviää www.tem.fi
Nämäkin pitäisi työllistää, mutta ei nykyaikana pitkäaikaistyötön kelpaa minnekään. Mitä kauemmin kestää niin, ei sitä minnekään työhön helposti mennäkään.
Kaikki hihamerkeistä uutisoinnit tai mitä Jussi Halla-aho kirjoitti facebookissa, aika turhaa uutisointia. Ikävää ettei toimittajat tällaisista asioista kirjoittele.
"Sosiaaliturva ei ole syy."
Hohhoijaa. Jotkut harvat tekstit täällä ovat sentään jokseenkin objektiivisia, ei tämä.
Kollega lehti teilasi myös työvoimapula puheet uusimmassa numerossaan. Sivulta 44 löytyy totuus Ruotsin osalta. Seuraavan kahden vuoden aikana 120 000 työläistä eläkkeelle ja 250 000 90-lukulaista työelämään.
http://www.e-magin.se/v5/viewer/files/viewer_s.aspx?gKey=bqpzmj4t&gInitPage=1
Post a Comment