Blankopykälät ja legitimiteetti, eli anarkotyrannia, osa IV

Ruukinmatruunalla on yöpöydällään Aleksandr Solzhenitšynin Gulag: Vankileirien saaristo. Tuo maailmankirjallisuuden merkkiteos ilmestyi yhtenä painoksena, ja se löytyy lapsuudenkodista kolmena niteenä. Tuo kirja on sellainen, jonka itse jokaisen pitäisi lukea: se repii marxismin ja kommunismin kappaleiksi, ja yhdessä Kommunismin mustan kirjan kanssa se on yksi kaikkein voimakkaimmin ruukinmatruunaan ja hänen poliittiseen ajatteluunsa vaikuttaneita teoksia.

Ruukinmatruuna on useaan otteeseen kirjoittanut anarkotyranniasta, sekä kulttuurimarxismista että siitä, miten kansakunta tuhotaan. Ja nuo täsmälleen samat teemat - kansakunnan sielun ja henkisen selkärangan murskaaminen ja heidän orjuuttamisensa - käyvät läpi kerta toisensa jälkeen Vankileirien saaristossa. Kyllä, Neuvostoliitto edusti absoluuttista pahuutta siinä missä Natsi-Saksakin, ja presidentti Ronald Reagan oli täysin oikeassa puhuessaan "pahuuden valtakunnasta". Kommunistit eivät voi puolustautua edes sillä, että ainakaan meillä ei ollut kaasukammioita. Kaasutusauto nimittäin on neuvostoliittolainen keksintö. Oheinen teksti kannattaa lukea.

Se, mikä marxismista tekee erityisen viheliäisen, on se, että se pyrkii tilanteeseen, jossa rikolliset, psykopaatit ja antisosiaaliset yksilöt pitävät valtaa ja ns. kunnon kansalaiset orjuutetaan. Ja tämä sama anarkotyrannian teema käy läpi sekä Vankileirien saariston - että George Orwellin Vuonna 1984. Marxismissa vallanpitäjät pitävät valtaa toisaalta terrorilla ja toisaalta rikollisliigojen ja rikollisten avulla: terrorilla pidetään hallintoalamaiset kauhun vallassa, ja rikollisten avulla pelossa ja epävarmuudessa.

Vankileirien saaristossa käy johtavana lankana yksi ajatus: paitsi että Neuvostoliitto oli valtio, joka oli sodassa omaa kansaansa vastaan, sen lainsäädäntö oli laadittu mielivaltaista tyrannihallintoa varten, eikä Neuvostoliitto välittänyt omista laeistaan tippaakaan. Ja erityisen tunnusomaista lainkäytölle olivat blankopykälät eli sellaiset pykälät, joita voidaan tulkita niin laveasti ja oudosti, että ihminen voidaan tuomita kymmeneksi vuodeksi orjatyöhön aukinaisista kengännauhoista. Juridisessa katsannossa blankopykälä tarkoittaa lainkohtaa, joka on määritelty niin laveasti, ettei sitä ole käytännössä rajattu lainkaan, vaan se tarjoaa syyttäjälle käytännössä rajattoman syyttämisvapauden. Klassinen esimerkki blankopykälästä on Heinrich Heinen esimerkki Jeder Schurke wird bestrafen, jokaista roistoa pitää rangaista, mutta Neuvostoliiton rikoslaissa se oli surullisenkuuluisa 58 § eli "neuvostovastainen toiminta". Mikä tahansa voitiin tulkita neuvostovastaiseksi toiminnaksi.

Ruukinmatruuna kirjoitti kolme vuotta sitten tunnistavansa poliittisen oikeudenkäynnin sellaisen nähdessään, ja Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti oli mitä suurimmassa määrin poliittinen oikeudenkäynti. Se oli kuin aivan suoraan Orwellista tai Solzhenitšynistä. Siinä yhdistyivät sekä Vankileirien saaristo että 1984 ikävällä tavalla. Ehkä kaikkein parhaimmin oikeudenkäynnin poliittista luonnetta valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin lausunto Hufvudstadsbladetissa:

Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Samma på finska: On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla (kansalaisilla) on oikeus provosoida ja yliampua. Käännös Kullervo Kalervonpojan.

Syytteenä oli blankopykälän - kiihotus kansanryhmää vastaan - loukkaaminen, parhaaseen neuvostomeininkiin. Mielenkiintoista sinänsä, ainoat, jotka asiasta kiihottuivat, olivat vähemmistövaltuutettu ja häntä lähellä olevat tahot, eli siis rumemmin sanottuna ihmiset, joille kiihottuminen on ammatti. Halla-aho ei siis objektiivisesti ole syyllistynyt mihinkään muuhun kuin materiaalisesti toden mutta poliittisesti epäkorrektin argumentin julkiseen esilletuomiseen. Aivan kuten ruukinmatruunakin ollessaan pikku peruskoululainen. Ja tämä, jos mikä, kuvastaa oikeudenkäynnin poliittista luonnetta.

Tässä vaiheessa ei kenellekään pitäisi olla enää epäselvää, että RL 11 10§ on blankopykälä - samalla tavoin kuin Neuvostoliitonkin rikoslaki oli täynnänsä blankopykäliä. Juridisessa katsannossa blankopykälä tarkoittaa lainkohtaa, joka on määritelty niin laveasti, ettei sitä ole käytännössä rajattu lainkaan, vaan se tarjoaa syyttäjälle käytännössä rajattoman syyttämisvapauden. Ja se, mikä tuosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tekee blankopykälän, on se, että se ei tee eroa valehtelemisen ja todenpuhumisen eikä aiheettoman ja aiheellisen välillä. Kiihotus kansanryhmää vastaan käsittää "uhkailun", "panettelun" ja "solvaamisen". Uhkailu voi käsittää mitä tahansa poikkipuolista, vaikka sillä uhattaisiin toistuvasti rikoksiin syyllistynyttäkin tai antisosiaalista elämäntapaa harjoittavaa ja/tai lakeja tietoisesti rikkovaa tahoa; panettelu voi käsittää myös poliittisesti epäkorrektien totuuksien lausumisen ääneen; ja solvaus kattaa myös kohteen kannalta vahingollisten tosiasioiden esiintuomisen. Kiihotus kansanryhmää vastaan on määritelty niin laveasti, että se käytännössä tekee minkä tahansa kritiikin mahdottomaksi ja tukahduttaa sananvapauden täysin. Ja juuri tällaiset blankopykälät tekivät Neuvostoliitosta Neuvostoliiton - kak bumaga vot bumaga, kak praktika vot praktika. Laki on niinkuin se luetaan.

Jussi Halla-ahon tuomio ei perustu legitimiteettiin, vaan puusilmäiseen lainluentaan ja KKO:n "muutaman ihmisen henkilökohtaiseen mielipiteeseen" - täsmälleen kuten Halla-aho itse sanoo. Jos lainluennassa olisi ollut KKO:ssa tippaakaan tolkkua, ensimmäisenä olisi otettu käsittelyyn Halla-ahon väitteiden materiaalinen todenperäisyys - eli se, että oliko Muhammed pedofiili kuten Halla-aho väittää hänen olleen? Pedofilia ei ole poliittinen kysymys. Se on lääketieteellinen kysymys. Ja hadithit väittävät Muhammedin kiksauttaneen Aišaa tämän ollessa 9-vuotias. Joko Aišalla oli menarkhe tosi aikaisin, tai sitten M. oli pedari. Entäpä se syytös islamista pedofiiliuskontona ja että Muhammed olisi ollut pedofiili? Onko kyseessä uskonrauhan loukkaaminen, kiihotus kansanryhmää kohtaan vaiko jokin muu sananvapausrikos?

Voimme tietysti lähteä monikulttuurirelativismin parhaista perinteistä ja todeta, että pedofilia on pelkkä kulttuurikysymys ja että emme voi arvostella 600-luvun arabikulttuureja 2000-luvun länsimaisilla kriteereillä, mutta tähän on pakko vastata, että jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin kannibalismi on pelkkä makuasia. Jos taas lähdemme objektiivisuuden vaatimuksesta, niin me voimme panna 600-luvun arabikulttuurin ja 2000-luvun länsimaisen kulttuurin samalle viivalle ja tarkastella asioita objektiivisesti - sellaisen muuttujan kannalta, joka on molemmille yhteinen eikä riipu kulttuurista itsestään. Nimittäin lääketieteen näkökulmasta; Homo sapiens oli täsmälleen yhtä ihminen silloin kuin nyt.

Halla-ahon väite on toteennäytettävissä: käytettävissäolevien evidenssien ja indiisien mukaan Muhammedin sukuvietti kohdistui esimurrosikäisiin lapsiin, eli hän todella oli pedofiili. Asialle antaa lisäpontta šiiamuslimien auktoriteetti, ajatolla Ruhollah Khomeini (k. 1989) joka legitimoi asian kirjassaan Tahrirovasyleh. Oheisen linkin takaa itse kukin voi tarkistaa, puhuiko Halla-aho totta vaiko vasten parempaa tietoaan puhuessaan islamista pedariuskontona.

Halla-ahon väite on toteennäytettävissä. Sitä käsittämättömämmältä tuntuu KKO:n päätöksen kohdat 21 ja 22:

21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat väitteet, joiden mukaan profeetta Muhammad oli pedofiili, islam pedofilian pyhittävä pedofiiliuskonto ja pedofilia Allahin tahto, ovat sekä sisällöltään että erityisesti ilmaisutavaltaan voimakkaan herjaavia ja häpäiseviä. Tämä ilmaisujen luonne on ilmeinen sellaisellekin, joille niiden kohteet eivät ole pyhiä. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään uskonnon ja siihen liittyvien ilmiöiden asiallisesta arvostelusta kärjekkäitä, loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja käyttäen, vaan sen laatuisesta herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohta 29). Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä koraanissa kerrottuun.
22. Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin arvostelun esittäminen olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä. Kyseessä olevan kaltaiset, koko uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan rikosoikeudellisin seuraamuksin.

Sama juristikielestä suomeen tulkattuna: tosiasioita ei saa sanoa ääneen, jos ne voivat loukata jotakuta. Tämä puolestaan on koko kunnianloukkauksen legitimiteetin vastainen periaate: kunnianloukkaus on loukkaus vain silloin, jos lausutaan perättömiä väitteitä tai asia tehdään mala fide, ts. pahat mielessä. On hyvin vaikeaa ymmärtää että missä tässä on mala fide näytettävissä toteen.

Seuraavaksi oikeuden olisi pitänyt tarkastella Halla-ahon tekstiä kokonaisuutena eikä irroitella lauseita sieltä ja toisia täältä. Perustuslakiin kirjatun yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan kaikki Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia lain edessä. Halla-aho heitti kysymyksen: onko laki ja sen luenta sama kaikille, vai riippuuko se siitä viiteryhmästä, johon henkilö kuuluu? KKO vastasi, että kyllä, riippuu viiteryhmästä. KKO on ottanut linjan jonka mukaan vähemmistöt ovat etuoikeutettuja enemmistöön nähden, ja vähemmistön solvaaminen on rangaistavaa, mutta enemmistö on vapaata riistaa. Tämä puolestaan on demokraattisen oikeusvaltion käsitteen vastainen linja.

Suomalaista oikeusjärjestelmää on verrattu aiheellisesti pajatsoon: kun kolikon (jutun) lyö sisään, ei ikinä tiedä, että mitä sieltä tulee ulos. Suomalainen oikeusjärjestelmä ei välitä sen enempää legitimiteetistä kuin oikeusperiaatteistakaan, vaan siitä, että jokaista roistoa rangaistaan.

Hyvä. Meillä on siis tyrannia, aivan kuten marxilaiseen oikeuskäsitykseen ja kulttuurimarxismiin kuuluukin: pidetään enemmistö hiljaisena ja nujerrettuna. Entäpä se anarkopuolisko?

Suomessa on perinteisesti henki-, väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikollisia katsottu läpi sormien. Siinä, missä USA:ssa saattoi saada raiskauksesta kuolemanrangaistuksen vielä vuoteen 1967 saakka, Suomessa on hyvä jos siitä saa sakkoja, ehdollisesta puhumattakaan. Ehkä olisi parempi puhua suomalaisittain naisen luvattomasta käyttöönotosta.

Mutta auta armias, jos joudut rikoksen kohteeksi ja puolustat itseäsi! Silloin syyttäjälaitos käy päällesi kaikella amerikanstaffordshireterrierin sitkeydellä, eikä luovuta, ennenkuin sinut on nyljetty, riivitty, kaltattu, nujerrettu, liiskattu, murskattu ja lyöty maanrakoon. Suomalainen oikeusjärjestys ei tunnusta periaatetta oikeus ei saa väistyä vääryyden tieltä, vaan rikollista ei saa estää tekemästä rikosta, sillä jos lyöt kimppuusi käyvää rikollista, se on pahoinpitely. Aseistettuja pankkiryöstäjiä ei voi pidättää, kun he eivät vielä ole suorittaneet ryöstöä (oliko se Liedossa?), mutta Ilkka Kanerva tuomitaan siitä mahdollisuudesta, että hän olisi voinut ehkä mahdollisesti tulla lahjotuksi.

Rikolliset siis saavat mellastaa käytännössä täysin vapaasti, kenenkään estämättä. Jos heitä yrittää estää, joutuu itse syytettyjen penkille. Tämä on se anarko-osa anarkotyranniasta. Vähemmästäkin alkaa tuntua, että rikolliset ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa oleva kansanosa, joihin ei saa koskea ja joiden tekemisiin ei saa puuttua. Michel Foucault'illa voisi olla jotain sanottavaa kirjassaan Tarkkailla ja rangaista. Ja juuri tähän Aleksandr Solzhenitšyn kiinnittää erityistä huomniota; Neuvostoliiton rikoslaissa kriminaalirikollisia käsiteltiin hyvin hölläkätisesti ja leväperäisesti, sillä marxilaisen ideologian mukaan rikollisuus on seuraus kapitalistisesta yhteiskunnasta ja nuo roistot olivat oikeastaan vain tšaarinvallan tuote ja itsekin uhreja - kun taas väärin ajattelu on erityisen paha rikos ja isänmaanpetturuutta, sillä väärin ajattelija kyseenalaistaa koko ideologian olemassaolon oikeutuksen ja on uhka vallanpitäjille ja heidän vallalleen. Keskitysleireillä kriminaalivangit pääsivät kapoiksi ja kaikkiin tärkeisiin asemiin, kun taas poliittiset vangit näännytettiin hengiltä orjatyöllä ja kidutuksin. Stalinin aikana fiksu ihminen ymmärsi hankkiutua hankaluuksiin rikospoliisin kanssa ja vankilaan kriminaalirikoksesta - ettei häntä olisi ennemmin tai myöhemmin pidätetty poliittisesta rikoksesta!

Ruukinmatruuna on Solzhenitšyiniä lukiessaan tullut entistä vakaammin sille kannalle, että täysin vapaa ja rajoittamaton aseenkanto-oikeus on yksilön kannalta kaikkein tärkein ihmisoikeus. Koska yhteiskuntamme ei piittaa jäsenistään ja heidän fyysisen habituksensa koskemattomuudesta, yksilön ainoa mahdollisuus on turvata se itse. Vaikka sitten yhteiskunnan lakeja rikkoen.

Ruukinmatruuna on itse joutunut kahdesti päällekarkauksen kohteeksi. Molemmilla kerroilla päällekarkaajat saivat huomata valinneensa väärän uhrin. Mutta ruukinmatruuna eli viikkokausia pelossa sen jälkeen: ei koston, vaan entäpä jos nuo epatot ovat kielineet poliiisille? Ruukinmatruuna olisi joutunut leivättömän pöydän ääreen pahoinpitelystä puolustaessaan fyysistä koskemattomuuttaan.

Aleksandr Solzhenitšyn heittää ilmoille kysymyksen: miksei kukaan puolustautunut? Jos vaikka muutamakin Gulagiin raahattu olisi tapellut vastaan vaikkapa puukottamalla pidättäjänsä, valtiovalta olisi joutunut miettimään että kannattaako tämä terrori sittenkään. Ainoa, mitä pahuus tarvitsee voittaakseen, on se, ettei sille tehdä vastarintaa. USA:n perustuslain toinen lisäpykälä (Second Amendment) turvaa hallintoalamaisille mahdollisuuden aseelliseen kapinaan jos hallinto muodostuu tyranniaksi. On todella valitettavaa, että omassa perustuslaissamme ei tällaista lisäpykälää ole. Vapaa aseenkanto on kaikkien vapauksien kantaisä, sillä ilman voimaa lait ja oikeudet ovat sen paperin arvoisia, jolle ne on kirjoitettu.

Kannattaa lukea tuo KKO:n tuomion perustelu läpi. Siitä todella huomaa, että kuinka hataralla ja huteralla pohjalla tuomioita oikeastaan jaetaankaan - ja miten henkinen Neuvostoliitto on kulttuurimarxismin ja demlalaisuuden myötä yhä keskuudessamme.

Sekä Jussi Halla-aho että Tuomas Ojanen ovat kumpikin tahoillaan oikeassa. Kyllä, kyseessä on korkeimman oikeuden lainvoimainen ratkaisu, jossa on sovellettu lakia yksittäisessä oikeusjutussa, ja joka perustuu poliittiselle kostolle muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana.