To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Tuesday, July 31, 2012

Kun kuilu katsoo takaisin

Ruukinmatruuna on tunnustautunut mahayanabuddhalaiseksi, mutta häntä on nimitetty "juutalais-nationalistiksi" ja "kalvinistis-nihilistiseksi" eri tahoilla. Catsy kuitenkin antoi ruukinmatruunalle aika hyvän linkkivinkin eräästä amerikkalaisesta kirjoittajasta, joka peilaa varsin hyvin ruukinmatruunan omaa sielunmaisemaa. Kyseessä on amerikkalainen Jim Goad.

No. Kuten tunnettua, ruukinmatruuna on erilainen - hän ei koskaan ollut oikein samanlainen kuin toiset lapset ja nuoret ja hän oppi omin päin lukemaan kolmivuotiaana ja hänestä tuli ateisti nelivuotiaana. Jääköön sanomatta että miksi. Ja todettakoon vielä, että hän tyytyy toteamaan lapsuudesta ja nuoruudesta että parasta lapsuudessa ja nuoruudessa on se, että se menee ohi.

Ruukinmatruuna on raskasmielinen otus, ja buddhalaisuudessa ruukinmatruunaan vetoaa sen pessimismi maailman suhteen, optimismi täältä poispääsyn suhteen, armottomuus ja ehdoton oikeudenmukaisuus. Karman laki on sekä täysin armoton että ehdottoman oikeudenmukainen, ja oikeus pääsääntöisesti ei toteudu maan päällä tai toteutuu irvikuvanaan. Armoa puolestaan voi ihquttaa vain sellainen ihminen, joka ei ole koskaan kärsinyt mitään vääryyksiä ja joka on elänyt suojattua ja onnellista sekä turvattua elämää: ihminen, joka on joutunut kohtaamaan kärsimyksiä, vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuuksia, yleensä ei ihquta armoa tippaakaan mutta oikeutta ja sanktioita kyllä.

Jim Goad on mielenkiintoinen otus. Ruukinmatruuna ei tiedä, kuinka paljon tuosta on tuubaa ja kuinka paljon liioittelua, mutta ruukinmatruuna on nähnyt riittävästi elämää tietääkseen, että tuollaistakin tapahtuu. Goad on samalla tavoin konservatiivi kuin ruukinmatruuna itsekin, siis nihilistisessä mielessä: Goad on riittävän älykäs tajutakseen, miten tämä maailma tosiasiallisesti toimii ja riittävän fiksu tajutakseen, että jokainen yritys tehdä siitä yhtään parempaa johtaa vain entistä pahempaan liriin.

Omien sanojensa mukaan Jim on katsonut kuiluun ja ruukinmatruunan tulkinta on, että kuilu on katsonut takaisin. Se jättää ihmiseen aina jälkensä.

Jim Goad ei ole ilkeä eikä hän ole tyhmä. Hän on itse asiassa mennyt rehellisyydellään ilkeyden tuolla puolen: brutaali rehellisyys ja ankara loogisuus ja johdonmukaisuus vievät ihmisen ilkeyden tuolle puolen, sanomaan sanoja, jotka ovat ilkeitä ja loukkaavia, mutta silti totta ja sine mala fide sanottuja. Jim Goadin tyyli on julma, repivä ja armoton. Hän ei säästele sanojaan eikä usko ihmisyyteen. Mutta silti niiden takana on jotain samaa kuin ruukinmatruunalla itselläänkin: syvä sääli - siis sääli ihmisyyttä kohtaan, sääli tätä maailmaa kohtaan ja sääli elämää yleensäkin kohtaan. Sanotaan, että elämä on tragedia idealistille ja farssi kyynikolle, ja ensimmäisen se itketyttää ja jälkimmäisen vaivaannuttaa. Juuri tuo vaivautuminen on ruukinmatruunan tunnereaktio farsseihin. Ruukinmatruuna ei ole kaikessa samaa mieltä Jim Goadin kanssa, mutta hänen tapansa tarkastella asioita on tuttu.

Valta turmelee, mutta voimattomuus tekee ihmisestä ilkeän p*skiaisen. Tämä on Jim Goadin punainen lanka: häneltä ei löydy armoa sen enempää plutokraatteja kuin slummipummejakaan kohtaan.

Jim Goad on kirjoittanut kaksi lukemisenarvoista opusta. Toinen on The Redneck Manifesto jossa hän osoittaa, että a) rasismin kohteeksi joutuvat kansanryhmät osoittavat asiassa tiettyä tuottamuksellisuutta ja b) valkoihoinen köyhälistö (white trash) on historiansa aikana elänyt de facto orjuudesssa (indentuura) mutta kukaan ei sääli eikä osoita mitään myötätuntoa heitä kohtaan. TV-sarja "Roskasakki" on komedia, mutta jos white trashin sijaan kyseessä olisikin mustien asuttama slummi, kyseinen TV-sarja olisi rosiksessa nopeammin kuin kukaan ehtii sanoa "afro". Toinen puolestaan on Shit Magnet, jossa hän tekee introspektiota elämäänsä ja menneisyyteensä sekä siihen ihmistyyppiin, joka muodostaa 20% ihmiskunnasta ja saa osakseen 80% kaikesta skeidasta. Oheinen luku itsemurhasta on lukemisen arvoinen. Se myös selittää, miksi elämä on ihanaa tai siedettävää useimmille ja täyttä skeidaa toisille - ja miksi toisten ihmisten onnellisuuden näkeminen ja kokeminen saa nuo onnettomat sitten naksahtamaan. Goad ei säästele sanojaan. Hän repii liberalismin, feminismin ja vasemmistolaisuuden riekaleiksi, ja antaa oikeistolaisille iskun solarplexukseen.

Sosiologiassa pätee sellainen nyrkkisääntö, että materialistisin, pessimistisin ja nihilistisin selitysmalli on todennäköisimmin oikea. Jim Goad on selityksissään osunut täysin nappiin.

Silti ruukinmatruuna on kaikesta huolimatta toiveikas elämän ja ihmisyyden suhteen. Täältä pääsee aina pois, kun riittävän monta kertaa on hakannut päätään seinään, ja se että elämä on ollut vastoinkäymisiä, vaikeuksia ja ikävyyksiä täynnä, kannustaa paljon enemmän etsimään vapautusta Jalosta Kahdeksanosaisesta Tiestä kuin helppo, mukava ja ihana elämä, joka kannustaa vain pyörimään samsarassa entistä pahemmin.

Rauno peräänkuulutti säälimoraalia, ja vaikka Jim Goad ei sääli ketään, ruukinmatruuna kokee syvää sääliä koko ihmiskuntaa kohtaan. Sääliä siitä, että se joutuu kärsimään niin hirvittävästi. Sääliä siitä, että mitä kauheammin se yrittää pyristellä samsaran pyörässä ja kahmia valuuttaa, rikkauksia, materiaa, valtaa ja ihanuuksia, sitä korkeammalta he vain putoavat seuraavaan inkarnaatioon. Sääliä siitä, että liian monet huono-osaiset ovat liian tyhmiä tiedostamaan tilaansa ja tekemään sille mitään. Sääliä siitä, että liian moni ihana ihminen tekee itsemurhan tai syrjäytyy tai muutoin vain menee pilalle ja siitä, että liian moni psykopaatti, narsisti ja muuten vain vaginokefaalinen tapaus ei.

Buddhalainen etiikka merkitsee elämän järjestämistä siten, että positiivisia tunteita kannustetaan ja edistetään ja saadaan negatiiviset tyyntymään. Tässä suhteessa Jim Goad on varsin oikeilla jäljillä - nihilismi ei ole negatiivisuutta, vaan se on negatiivisuuden tuolla puolen. Buddhalaisen etiikan päämäärä one tulemista voimakkaaksi yksilöksi, jolla on elämän suunta hallinnassaan ja joka näkee elämän sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin haluaisimme sen olevan. Ja se merkitsee myös toimimista tavalla, joka tuo tervettä eheyden ja ylpeyden tunnetta – tunnetta että ponnistelee toteuttaakseen näkemystään. Jim Goad on taatusti rehellinen ja suora tässä asiassa.

Vapautuminen tästä elämästä ja sen kahleista olkoon ohjenuoramme.

Päivän sarkasmi

Monoteismi + lasten sukuelimien silpominen = ruutitynnyri, joka odottaa kipinää rajähtääkseen.

Monday, July 30, 2012

Päivän mietelmä

Opetusministeri Jukka Gustafssonille, joka on huolissaan koulutuksen - tai pikemminkin kouluttautumattomuuden - periytyvyydestä, tällaisia terveisiä:

Maailmassa on paljon ihmisiä, joille pitäisi antaa filosofian kirja mopon ja jakoavaimen sijaan. Mutta maailmassa on myös paljon ihmisiä, joille pitäisi antaa mopo ja jakoavain filosofian
kirjan sijaan.

Venäläistä itsepuolustusta

Klišeen - tai reality checkin - mukaan no martial arts can stop a flying bullet. Mutta ennenkuin luoti lähtee matkaan, marsilaisilla taiteilla on paljonkin sanottavaa.

Kamppailulajeissa on krav magaa, ju-jutsua ja saksalaista miekkailukoulukuntaa lukuunottamatta noin 80% bravosierraa, mutta loppu kannattaa ottaa vakavasti. Venäjällä nimittäin karateka tappoi asemiehen itsepuolustuksena dódzón opeilla parilla iskulla.

35-vuotias mustan vyön karateka Ruslan Merzlyakov surmasi miehen käyttäen itsepuolustuksessa oppimiaan liikkeitä. Berzlyakov oli ollut 6-vuotiaan poikansa kanssa lenkillä Pietarissa, kun he törmäsivät 42-vuotiaaseen Sergei Doriniin, joka oli ulkoiluttamassa staffordshireinbullterrieriään.

No. Staffit ja varsinkin amstaffit ovat ikävä kyllä koiria, joilla on peniksenjatkeen maine. Staffit ovat alunperin jalostettuja koiratappeluun, ja amstaffit tunnetaan myös nimellä pit bull. Eikä Dorin ollut poikkeus. Miehet ajautuivat suukopuun, kun Merzlyakov sätti Dorinia siitä, että hänen koirallaan ei ollut kuonokoppaa. Riita eskaloitu niin, että Dorin usutti koiransa Merzlyakovin kimppuun. Merzlyakov napautti koiran kanveesiin alta aikayksikön.

Tämän jälkeen Dorinin kaivoi aseen esille ja ampui kohti Merzlyakovia. Laukaus ei osunut mieheen, jonka jälkeen Dorinin ase jumiutui. Kun ase oli jumiutunut, Merzlyakov antoi Dorinille muutaman iskun sekä päähän että yläruumiiseen. Dorinin kuoli iskuista saamiinsa vammoihin paikan päällä.

Poliisi on kuulustellut Merzlyakovia tapauksesta pelkästään todistajana eikä häntä toistaiseksi syytetä vielä mistään.

Sanotaan, että never bring a knife in a gun fight, mutta se on huono neuvo - pyssymies ehtii ampua täsmälleen yhden laukauksen ennenkuin puukkomies on päällä, ja jollei se laukaus osu, tuloksena on puukkoperforaatio. Ja sama pätee aseettomiin kamppailutaitoihin. Aseet eivät ole mitään taikasauvoja, vaan niitä pitää myös osata käyttää. Ja tässä tapauksessa liiallinen uhoaminen ja uhittelu koitui Dorininin kohtaloksi. Karate on aivan oikeasti toimiva itsepuolustuslaji, ja monet sen lyönneistä ja tekniikoista ovat perille vietyinä tappavia.

Voidaan tietysti kysyä, että miten Suomessa tuosta olisi seurannut. Venäjällä kyse on itsepuolustuksesta, ja laki poistaa teolta rangaistavuuden vastustajan surmaamisesta kun tämä käyttää tappavaa voimaa. Suomessa tiedossa on aina tuomio. Mutta ruukinmatruunan mielestä tiiliyksiö on pienempi riesa tuhkauurnaan verrattuna.

Sitten jos joku haluaa kiistellä, mikä on kaikkein vaarallisin kamppailulaji, niin ruukinmatruuna kehottaa lukemaan David Lindholmin kirjan Sigmund Ringeck's Knightly Art of Combat. Siinä nimittäin opetetaan tekniikoita, joilla tapetaan haarniskoitu vastustaja paljain käsin.

Sunday, July 29, 2012

Predestinoiko perhe koulumenestyksen?

Ruukinmatruuna sai vinkin opetusministeristämme - opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) mukaan meritokratia ei toteutu riittävän hyvin Suomessa, ja että perhetausta määrää liian vahvasti koulumenestyksen. Opetusministerimme mukaan opetusministeriö valmistelee toimenpideohjelmaa tasa-arvon parantamiseksi suomalaisessa koulutuksessa.

Gustafssonin mukaan on erittäin huolestuttavaa, että sekä koulujen väliset erot oppimistuloksissa ovat kasvussa että koulutus - tai pikemminkin sen puute - periytyy.

No. Koulutus ja opintielle lähteminen on perinteinen suomalainen tapa säätykiertoon ja se on meritokratian perusta. Suomessa ja kaikissa luterilaisissa kulttuureissa on perinteisesti arvostettu lukeneisuutta ja opintielle lähtemistä, mutta ikävän paljon poikkeuksiakin maassamme on: on sukuja, joissa opintoja pidetään "herrojen kotkotuksina" eikä niitä ole pahemmin arvostettu. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Koulutuksella, yhteiskunnallisella asemalla - ja lasten kouluttautumisella - on selkeä positiivinen takaisinkytkentä. Mitä ylempänä yhteiskunnan hierarkiassa ollaan, sitä koulutetumpia ihmiset ovat, ja sama kääntäen: koulutetuilla ihmisillä on taipumus kiivetä yhteiskunnan yläkerroksiin. Ja niinpä myös ko. ihmisten perheissä lapset koulutetaan pitkälle. Reaalielämässä asetelma peruskoulun nokkimisjärjestykseen nähden kääntyy ylösalaisin. Nörtit saavat kostonsa.

Mutta opetusministeri Gustafsson näkee tuon takaisinkytkennän huolestuttavana. Hän totesi puheessaan Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella: Meidän täytyy menestyä paremmin työssämme koulutuksen periytyvyyttä vastaan. Koulutetut perheet antavat hyvää mallia siinä, kuinka hyviin tuloksiin lapset voivat päästä kun he saavat tuen toteuttaa omaa lahjakkuuttaan. Tämä tuki täytyy tarjota jokaiselle, ettei tausta muodostuisi elämälle kahleeksi vaan ponnahduslaudaksi.

Gustafsson ei ole tyhmä, ja hän tavoittaa olennaisen. Mutta ikävä tosiasia on, että hevosen voi viedä joen ääreen mutta ei pakottaa juomaan siitä. Kaikki lähtee ihmisestä - siis lapsesta - itsestään, ja tässä motivaatio on kaikki kaikessa. Ja erityisesti pojat ovat avainasemassa. Kiltit tytöt ovat kurinalaisia, nöyriä ja ahkeria ja tekevät mitä vanhemmat käskevät, mutta poikien johdattaminen opintielle silloin, jos mitään motivaatiota ei ole ja toisaalta jos kotonakaan ei arvosteta "koulujärkeä" ja "kirjaviisautta", on täyttä tuskaa.

Mutta suomalaiset eivät ole tyhmiä. Keskeinen tekijä Suomen Pisa-menestyksen taustalla on ollut peruskoulun aikaansaama suhteellisen tasa-arvoinen koulu, jossa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu varsin hyvin. Pisa-tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että parhaita tuloksia saadaan maissa, joissa sosiaalinen tausta vaikuttaa vähemmän oppilaiden oppimistuloksiin. Eli että se, että yhteiskunta takaa kaikille samat lähtökohdat ja että loppu on itsestä kiinni, on meritokratian perusta.

Mutta asiassa on vielä kaksi muuttujaa, joita Gustafsson ei ole ottanut huomioon. Toinen on ihmisten luontainen älykkyys - joka siis jakautuu väestöön normaalijakauman mukaisesti - ja toinen ovat tuloerot. Älykkyys määrää varsin hyvin ihmisen oppimiskapasiteetin eli että kuinka pitkälle ihminen kykenee opiskelemaan (ja milloin juttu muuttuu täydeksi ufologiaksi) ja tämä on asia, johon on vaikea vaikuttaa. Mutta tuo tuloero-ongelma on kaksiteräinen miekka.

Koulutus on investointi, ja siihen pätee se projektipäällikön matriisi ja panos-tuottolaskelma. Kouluttautuminen pelkän kouluttautumisen vuoksi on harvinaisen typerä idea. Koulutuksen tarkoitus on päästä vaativampiin ja ennenkaikkea parempipalkkaisiin töihin, ja se puolestaan kannattaa vain silloin, jos korkeakoulutettujen palkat ovat merkittävästi korkeammat kuin matalakoulutettujen. [Mutta ei liikaa - se puolestaan synnyttää katkeruutta.] Suomi, ikävä kyllä, on akateemisen työvoiman halpatyömaa. Se puolestaan ei motivoi alempien sosiaaliryhmien lapsia opintielle - miksi vaivautua, jos vähemmällä rehkimisellä pääsee about samoille tuloille ja lyhyemmässä ajassa?

Koko kysymys on monen muuttujan funktio, jossa on kaksi takaisinkytkentäsilmukkaa - ja molemmat ovat positiivisia. Eli että koulutus palaa koulutuksen luo - kodissa, jossa vanhemmat ovat lukeneita ja/tai sivistyneitä, arvostetaan opintietä, ja toisaalta älykkyys mahdollistaa sekä korkean koulutuksen että korkean yhteiskunnallisen aseman.

Pääsääntöisesti koulutetuissa perheissä keskustellaan jatkuvasti yhteiskunnallisista asioista, ihmetellään maailmaa, luontoa ja ilmiöitä sekä käydään tutustumassa laajasti maailmaan, ja lapsia kannustetaan käyttämään sitä tietsikkaa muuhunkin kuin pelaamiseen tai pornoon, ja lomalle lähdetään yleensä kaupunkilomalle ja kolutaan kaikki museot ja kulttuuririennot läpi. Sensijaan kouluttamattomissa perheissä ei useinkaan olla pätkän vertaa kiinnostuneita mistään kahvikuppia syvemmästä. Lapsia ei kannusteta eikä heille tarjota virikkeitä, ja usein älyllistä suuntautuneisuutta halveksitaan. Olohuoneen tärkein esine on televisio, josta katsotaan urheilua ja Salkkareita. Lomalla käydään rantalomalla tai bailaamassa. Se ikävä tosiasia, jota Gustafsson ei huomaa, on että kodissa tarjottuja virikkeitä on aika vaikea yhteiskunnan korvata. Todettakoon opetusministerillemme, että yritykset estää korkeakoulutettujen lapsia lähtemästä itse opintielle ovat tuhoon tuomittuja. Punakhmerit yrittivät sitä Kambodzhassa - tuhoisin seurauksin.

Kaikki lähtee kotoa. Silloin kun Suomessa oli aikoinaan erikseen kansakoulu ja oppikoulu, niin kaupungeissa oli nyrkkisääntö, että kaikki lapset, joilla oli vähääkään lukupäätä ja jotka eivät olleet aivan viirupäitä, pantiin oppikouluun aivan perheen varallisuudesta riippumatta, sillä vapaaoppilaaksikin pääsi. Maaseudulla taas, jossa välimatkat olivat pitempiä eikä maatalouden ulkopuolisia työmahdollisuuksia juuri ollut, isipapan lompsan paksuus ratkaisi, kuka lähti opintielle. Kansakoulu/oppikoulujärjestelmä purettiin juuri sen takia, että siinä fyrkka ratkaisi liikaa ja että väärät valinnat varhaislapsuudessa predestinoivat koko elämän. Tässä suhteessa peruskoulu on osoittautunut suurmenestykseksi.

Mutta tasapäistämisenkään tielle ei voida lähteä. Muissa länsimaissa on arkipäivää se että hyvinkoulutettujen lapsista yliopistoon jatkaa yhdeksän kymmenestä. Heikommin koulutettujen lapsista jatkaa korkealle asteelle yksi kymmenestä, jos sitäkään. Mutta ikävä kyllä muissa länsimaissa myös koulu predestinoi jatko-opiskelun: on "parempia" kouluja ja "huonompia" kouluja, ja monissa muissa länsimaissa köyhien perheiden fiksuimmille lapsille ollaan valmiita järjestämään koulukyyti parempien alueiden kouluihin. Maahanmuuttaja-alueiden koulut ovat sitten luku vielä sinänsä. Ja jos white flight on päässyt käynnistymään, helvetti on irti.

Ja ikävä kyllä myös vanhempien poliittinen kanta voi merkitä paljon. Niissä yläasteen koulussa, jonka lapsien vanhemmista useat ovat demareita tai kommunisteja, pojat eivät kertakaikkiaan lähde jatko-opintoihin, vaan mieluummin menevät aidan yli siitä missä se on matalin. Oikeistolaisten alueiden pojista taas yli 90% jatkaa korkeakouluihin tai ammattikorkeaan, vaikka aina opintoennuste ei olisi hyvä. Tyttöjen koulunkäyntiin vanhempien poliittisella kannalla ei ole merkitystä.

Kaikenkaikkiaan tilanne on melkoinen suolisolmu, jossa on monta muuttujaa. Ihmiset tykkäävät mennä naimisiin kaltaistensa kanssa. Älykkäät miehet ja naiset pariutuvat mielellään keskenään - ja saavat älykkäitä lapsia. Älykkäät ihmiset puolestaan mielellään lukevat ja harrastavat älyllisiä harrastuksia ja kannustavat lapsiaankin niihin. Siksi perheissä, joissa vanhempien ÄO on siellä Gaussin käyrän oikeassa puolitasossa, ohjaudutaan älyllisiin aktiviteetteihin ja myös lukemisen pariin ikäänkuin itsestään. Ja älykkäät ihmiset päätyvät yleensä vaativiin ammatteihin, jos eivät ole täysiä slackereita. Vaativat ammatit puolestaan ovat hyväpalkkaisia ja vaativat yleensä paljon teoreettista tai opillista osaamista. Niinpä on kertakaikkiaan luonnollista, että tällaiset ihmiset sekä kohoavat korkealle yhteiskunnassa että myös kouluttavat lapsensa pitkälle. Ja nuo kaikki korrelaatiosuhteet sisältävät positiivisen takaisinkytkennän. Ainoa tekijä, mikä estää tällaista meritokraattista järjestelmää muuttumasta kastisysteemiksi on, että älykkäillä ja pitkälle koulutetuilla ihmisillä on joko keskimääräistä vähemmän lapsia tai he jättäytyvät kokonaan lapsettomiksi, eli systeemissä on ylöspäin johtava porsaanreikä: koulutettu kasti ei täydennä itse itseään vaan siellä on tilaa alempien kastien kipuajille.

Mutta ikävä kyllä tuo takaisinkytkentä toimii myös toiseen suuntaan. Siinä, missä koulutus on polkumylly, kouluttautumattomuus puolestaan on noidankehä. Alhainen älykkyys ei mahdollista suurten tietomäärien eikä teoreettisen tiedon omaksumista, ja toisaalta sekä impulsiivinen käytös, lyhytjänteisyys, päihteiden käyttö että antisosiaalinen elämntapa ja rikollisuus korreloivat voimakkaasti alhaisen älykkyyden ja alhaisen sosiaaliluokan kanssa. Mitä alemmassa sosiaaliluokassa ollaan, sitä vähemmän koulutusta arvostetaan - Theodore Dalrymplen esseet Englannin alaluokasta ovat kylmäävää luettavaa - ja tälläkin asialla on positiivinen takaisinkytkentä: usein siellä suhtaudutaan suorastaan vihamielisesti kouluttautumiseen ja opiskeluun. Niinpä sosiaalisessa alaluokassa peruskoulu joko jää kesken tai sen jälkeen mennään joko suoraan töihin tai kouluttaudutaan vain vähän, ja joko mennään nuorina naimisiin tai aloitetaan bailuelämäntapa ja promiskuiteetti, ja varhainen avioitumisikä korreloi voimakkaasti avioerojen kanssa. Yksinhuoltajuus yhdistyneenä alhaiseen koulutukseen on varma tie sosiaaliseen alaluokkaan - tämä on asia, jonka pitäisi mennä jokaiselle tytölle jakeluun jo alakoulun viimeisinä vuosina. Ja jos kotona suhtaudutaan vihamielisesti koulutukseen, ainoat kirjat kotona ovat tyyliä Harlekin-sarja tai mopon korjausopas ja keskustelunaiheet pyörivät meikkien, jääkiekon ja Kauniiden ja Rohkeiden ympärillä, ennuste opintielle lähtemiselle on hyvin heikko. Tähän ei muutosta saa itse gustafssonskakaan.

Asialla on vielä yksi ulottuvuus, ja se on kansallinen koheesio. Kouluttamattomuuden periytyvyys nimittäin edistää yhteiskuntaluokkien välistä segreagaatiota ja rapauttaa kansallista koheesiota sekä yhteiskunnan eri ihmisryhmien välistä luottamusta ja sosiaalista pääomaa, joka on lukuisten tutkimuksen mukaan olennainen taloudellisen menestyksen tekijä. Esimerkiksi Robert Putnamin mukaan Pohjois-Italian ja Etelä-Italian väliset taloudelliset erot menestyksessä selittyvät sillä, että Pohjois-Italia on alhaisten tuloerojen ja korkean luottamuksen yhteiskunta, kun taas Etelä-Italia on korkeiden tuloerojen ja alhaisen luottamuksen yhteiskunta, ja siellä vallitsee mafiakulttuuri, jossa luottamusta on vain suvun ja klaanin sisällä, ja sukujen ja yhteiskuntaluokkien väliset heikot siteet ovat olemattomat. Kyse ei ole vain yksilöistä, jotka menestyvät, vaan myös kulttuurista, joka mahdollistaa menestymisen. Kun kulttuurit eriytyvät, yhteiskuntaluokat dehomogenoituvat - "kerma" nousee pintaan ja "sakka" laskeutuu pohjaan ja ihmiset klaaniutuvat yhteiskunnan sisällä, niin sitä enemmän oma tausta vaikuttaa menestymiseen yhteiskunnassa. Ei ole sattumaa, että Yhdysvalloissa pelätään jo amerikkalaisen unelman puolesta - siitä on tullut mahdottomuus yhä useammalle amerikkalaiselle, ja tuo unelma toteutuu parhaimmin nykyään Skandinaviassa. Ei Yhdysvallat omaa länsimaista sattumalta vähiten yhteiskuntaluokkien välistä liikkuvuutta, vaikka se panostaakin jossain määrin lahjakkaiden ihmisten koulutukseen. Varakkaat pistävät lapsensa eliittilyliopistoihin valmistaviin yksityiskouluihin, ja köyhien opetuksesta leikataan koska ei ole rahaa maksaa heidän opetustaan. Sattumalta. Rikkaat rikastuvat, keskiluokka köyhtyy ja alaluokka slummiutuu ja kurjistuu. Samalla koko yhteiskunta velkaantuu, sen velanmaksukyky heikkenee - ja tilanne alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa Ranskaa 1780-luvulla. Tarvitaan enää se Mirabeau...

Sosiaalinen tausta vaikuttaa ehkä liikaa koulumenestykseen, mutta vielä tuhoisammin siihen vaikuttaa epäsosiaalinen tausta. Jukka Gustafsson on oikeilla jäljillä, mutta hänen asetelmansa on väärin päin. Ongelma ei ole siinä, että koulutus periytyisi, vaan siitä, että kouluttautumattomuus periytyy.

Ja se on erittäin tuhoisaa.

Kolmastoista heimo

Hesari tiesi kertoa, että kymmenet suomalaisvapaaehtoiset menevät vuosittain Israeliin palvelemaan Israelin asevoimissa. Israelin armeijaa (IDF) tukevan Sar-El-organisaation vapaaehtoistyöhön on lähtenyt Suomesta jo satoja innokkaita.

No. Kuten tiedetään, ruukinmatruunalla on sukupuussaan abrahamilaista juurivesakkoa, ja ruukinmatruuna on tutustunut judaismiin varsin syvällisesti, mukaanlukien Talmudin opiskelu. Oikeastaan kristinuskoa ei voi ymmärtää ymmärtämättä ensin judaismia siihen pohjalle, ja ruukinmatruunan henkilökohtainen näkemys on, että Vanha ja Uusi testamentti muodostavat yhtenäisen ja toisiinsa niveltyvän kokonaisuuden. UT:ssa ja Paavalin kirjeissä on mieltä vain, jos ymmärtää ensin judaismin siihen pohjalle. Ja kristinusko on Suomessa ollut valtauskonto jo pian tuhannen vuoden ajan.

Mutta Suomi on kansakuntana mielenkiintoinen. Meillä on oma erikoinen kulttuurimme ja vielä oudompi ja erikoisempi genetiikkamme. Tässä suhteessa me muistutamme hyvin paljossa juutalaisia, ja Suomi on myös siitä poikkeuksellinen kansakunta, että täällä ei juutalaisia ole oikeastaan ikinä vainottu. Nuivaa suhtautumista on toki ollut, mutta ei vihaa. Itse asiassa Helsingin ja Turun juutalaisten seurakuntien ongelma on ollut, että väki vähenee seka-avioliittojen kautta olemattomiin, ja oikeastaan maahanmuutto tuo uutta AB-verta maahan.

Ja perinteisesti suomalaiset ovat pitäneet itseään jonkinlaisena Israelin ulkojäsenenä tai kolmantenatoista heimona. Mikä muuten ei välttämättä ole aivan väärä olettamus - suomalaisessa ja juutalaisessa tautiperinnössä on paljon samoja sairauksia. Legendan mukaan suomalaiset olisivat Isaskarin heimon jälkeläisiä. Ha ha ha.

Legendat legendoina, ja niistä toki tulee paljon hyvää ainesta fantasiakirjallisuudelle, mutta ruukinmatruuna on todennut juutalaisten olevan kansakunta, jolle on siunattu valtava määrä älykkyyttä, mutta hyvin vähän viisautta - ja Israelin valtio, vaikka se onkin ainoa länsimainen demokratia koko Lähi-Idässä, on osoitus tästä. Valtio, joka on jatkuvasti sodassa kaikkien naapuriensa kanssa ja joka haluaa setviä 3000 vuoden takaiset riitansa joukkotuhoasein, ei osoita valtavaa määrää viisautta, ja ikävä kyllä myös sen naapureita elähdyttää tuo Joosuan kirjan henki. Israel on sotaa käyvä valtio, ja siksi ruukinmatruuna suhtautuu siihen epäluulolla. Todettakoon, että Joosuan ja Tuomarien kirjat ovat psalmi 109:n ohella koko Raamatun vastenmielisintä luettavaa.

Mutta Suomessa on aina tunnettu sympatiaa Israelia kohtaan, eikä vähiten oman kansamme kohtalon takia - olemmehan mekin sotineet Daavidina Goljatia vastaan. Niinpä juuri suomalaiset lähtevät Luvattuun maahan vapaaehtoisiksi siinä missä arjalaiset eivät. Vapaaehtoistoiminta muuttui Suomessa järjestelmälliseksi vuonna 2008, kun lähtijät kokoontuivat ensimmäistä kertaa ryhmäksi. Ensimmäisessä ryhmässä oli 12 henkeä, nyt syksyllä Israeliin on menossa 60 vapaaehtoista. Määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Puuhamiehenä toimiva Kalevi Waris kävi Sar-El-vapaaehtoisena ensimmäisen kerran vuonna 2003.

Vapaaehtoiset työskentelevät Israelin armeijan tukikohtien varastoilla ja huoltavat kalustoa, esimerkiksi viestintävälineitä, vapauttaen näin Israelin omia miehiä (ja naisia) varsinaisiin taistelujoukkoihin. Työvaatteena on Israelin armeijan vihreä kenttäpuku. Päivä alkaa aamupalalla seitsemältä ja loppuu neljältä tai viideltä illalla. Iltaisin on vapaaehtoisia valvovien sotilasoppaiden järjestämää pakollista ohjelmaa, joka voi olla vaikkapa luentoja Israelin historiasta tai heprean oppitunteja. Viikonloppuisin ja retkipäivinä tutustutaan Israeliin.

Muualta maailmalta tulevat Sar-El-vapaaehtoiset ovat pääasiassa juutalaisia, joten suomalaiset erottuvat joukosta.

Perniöön kokoontui lauantaina kymmeniä ihmisiä kuulemaan ja kertomaan esimerkiksi siitä, kannattaako israelilaiseen sotilastukikohtaan ottaa omat lakanat mukaan. Israelilainen Daniel Brecher luennoi vapaaehtoisjoukolle Sar-El-toiminnan tärkeydestä ja sen merkityksestä Israelille. Hän suoritti kolmivuotisen varusmiespalveluksensa Israelissa Sar-Elin oppaana.

Todettakoon, että ruukinmatruuna joskus 1990-luvun alkupuolella, nuorena ja pöhkönä, harkitsi, kun Suomen asevoimiin ei naisia vielä tuolloin otettu, värväytymistä Royal Navyyn - siitä tuo White Ensign tuolla sivupalkissa - mutta sotaa käyvän valtion asevoimiin värväytyminen on aina arveluttava veto. Vaikka kuinka kyse olisi sympatiasta tai uskonnollisesta lojaliteetista, tuo vapaaehtoisuus arveluttaa. Jos Lähi-Idässä olisi rauha ja jos Israel kerran pääsisi sovintoon naapuriensa kanssa (ja naapurit Israelin kanssa), asia olisi toinen.

Sota sortaa, rauha rakentaa. Sen me suomalaiset olemme saaneet oppia viimeisen sadan vuoden aikana varsin tehokkaasti.

Saturday, July 28, 2012

Virallinen kirje, jota et halua

Tämä on vanha juttu - ruukinmatruuna muistaa jo 1970-luvulta tämän - mutta aina yhtä hauska.


POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ
KESKUSKREMATORIO
00630 HELSINKI
puh. 09-131313
telex 10098 sf phm
http://www.phm.fi

Arvoisa N.N.,

Koskien polttohautaustanne:

Koska suorittamiemme tutkimusten perusteella olemme todenneet, ettei Teillä ole mitään sosiaalista tulevaisuutta ja että olette väestöpoliittisesti kykenemätön, eikä jatkuva kuulumisenne yhteiskuntaan ole näin ollen mitenkään hyödyksi, olemme päättäneet väestöylijäämää koskevan lain 17§ 4 momentin nojalla polttaa Teidät. Pyydämme Teitä sen vuoksi ilmoittautumaan ensi maanantaina kello 14.00 Keskuskrematorioon, uuni 16, arina n:o 8. Mukaan Teidän tulee ottaa virsikirja, veroilmoitus, ennakkoveronpidätyskuitti ja esteettömyystodistus polttohautaustanne varten.

Koska tutkimuksiemme mukaan olette elämänne aikana nauttineet suuret määrät alkoholipitoisia juomia, kehoitamme Teitä ilmeisen räjähdysvaaran vuoksi juomaan ennen polttohautaustanne vähintään yhden (1) litran keitettyä maitoa. Teidän on lisäksi otettava mukaanne joko yksi standardikokoinen olkipaali, 20 kg koksia, jätepaperia tai lastuvillaa, tahi vähintään 3 litraa 95-oktaanista bensiiniä. Mikäli haluatte omaisten saavan tuhkanne , pyydämme Teitä jättämään tullessanne vahtimestarille osoitteella varustetun vähintään 5 litran vetoisen uurnan sekä postiennakkokuitin tuhkan omaisillenne lähettämistä varten. Muutoin toimitamme tuhkanne Maaseudun tukiaiset ry:lle.

Velvoitamme Teitä itse huolehtimaan kuolinilmoituksestanne, ilmoituksesta henkikirjoittajalle, veroviranomaisille ja velkojillenne sekä hyvissä ajoin peruuttamaan lehtitilauksenne, palauttamaan ulkomaanpassinne ja ajokorttinne sekä muut ao. asia- paperit ko. virastoihin.

Tämän käskyn laiminlyömisestä on Väestöylijäämälain 19§ 6 mom. nojalla säädetty kovennettu rangaistus tuhkaamalla Teidät säästöliekillä.

Odotamme siis Teitä täsmälleen sovittuna aikana, josta ainoastaan täten ilmoitamme.

Kunnioittaen

Kalevi Kalmanlehto

POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ
Keskuskrematorio
Helsinki
http://www.phm.fi
etunimi.sukunimi@phm.fi

Presidenttivisa

Kevyt sarja

1. Kuinka monta presidenttiä itsenäisen Suomen tasavallassa on ollut?
2. Kuinka moni heistä on ollut nainen?
3. Oikeustieteen tutkinto on monen poliitikon pohjakoulutus. Moniko presidenteistämme on ollut juristi?
4. Kuka presidenteistämme sai lempinimen ulkomaanmatkojensa vuoksi?
5. Kuinka monella presidenteistämme ja kenellä on aatelinen tausta?
6. Kuka oli Suomen ensimmäinen vasemmistolainen presidentti?
7. Kuka presidenteistämme on saanut Nobelin palkinnon ja mistä?
8. Yhden presidenttimme mukaan on nimetty tietokonetermi. Kuka ja mikä?
9. Yhden presidenttimme mukaan on nimetty ase. Kuka ja mikä?
10. Kuka on ollut Suomen pitkäaikaisin ja lyhytaikaisin presidentti?


Keskisarja

1. Kuinka moni presidenteistämme on ottanut sodassa osaa varsinaisiin taistelutoimiin?
2. Yksi presidenteistämme ei ole ollut ylioppilas. Kuka?
3. Yksi presidenteistämme leskeytyi virassaan. Kuka?
4. Yksi presidenteistämme oli naimaton virkaan astuessaan. Kuka?
5. Yksi presidenteistämme oli eronnut virkaan astuessaan. Kuka?
6. Yksi presidenteistämme oli leski virkaan astuessaan. Kuka?
7. Yksi presidenteistämme joutui Lapuan-liikkeen muilutuksen uhriksi. Kuka?
8. Yksi presidenteistämme on saanut Mannerheim-ristin ja toinen taistellut Mannerheim-ristin ritarin alaisena. Ketkä?
9. Keiden presidenttien virkakausi on keskeytynyt ennenaikaisesti ja miksi?
10. Kuka presidenteistämme totesi Maantieteelle emme voi mitään?


Raskas sarja

1. Presidentti on Suomen evankelisluterilaisen kirkon päämies. Yksi presidenteistämme ei kuitenkaan ole ollut evankelisluterilaisen kirkon jäsen eikä edes kristitty. Kuka?
2. Kolme Valtionrautateiden veturia on saanut lempinimen presidentin mukaan. Nimeä ne.
3. Kuka oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen presidenttiehdokas ja minkä puolueen?
4. Yksi presidenteistämme on perinteisen hautaamisen sijaan tuhkattu. Kuka?
5. Kuka presidenteistämme on ollut merkittävä tiedemies?
6. Ketkä presidenteistämme ovat olleet merkittäviä urheilijoita, ja missä lajeissa?
7. Kahdesti presidenttimme on valittu yhden äänen erolla. Ketkä, milloin ja vastaehdokkaat?
8. Yksi presidenteistämme on suomentanut sukunimensä. Kuka?
9. Miten Zavidovo liittyy presidentteihimme?
10. Kenen presidenttiemme mielilukemista oli Son Zen Sodankäynnin taito? Entä kenen puolestaan Niccoló Machiavellin Valtiollisia mietelmiä?

Jokeri: Yksi presidenteistämme on lähtenyt maitojunalla paikasta, joka tunnetaan nykyään Reserviupseerikouluna Haminassa. Kuka ja miksi?

Friday, July 27, 2012

Kuoleman talossa

Jälleen yhdet hautajaiset takana. Kun ystävät ja omaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, huomaa oman kuolevaisuutensa, kaiken katoavaisuuden sekä tämän maailman lohduttomuuden ja armottomuuden. Ruukinmatruuna on siinä iässä, kun omat vanhemmat, appivanhemmat ja tädit, enot ja sedät alkavat poistua rivistä.

Kaiken katoavaisuus ja minkään pysymättömyys on buddhalaisuudessa tärkeä teema. Elämä on kärsimystä - dukhaa - ja kärsimystä aiheuttaa nimenomaan elämänjano, halu etsiä nautintoja, takertua olevaisuuteen, takertua mammonaan, omaisuuteen, esineisiin, ihmisiin, seksiin, kaikkeen maanpäällisiin sensijaan että yrittäisi vapautua tästä kaikesta ja että näkisi vain välinearvon.

Tämänkertaiset hautajaiset olivat tuhkaus, ja kuoleman talo oli paikallinen krematorio. Jäähyväisyystilaisuus pidettiin krematorion yhteydessä olevassa kappelissa. Tilaisuudessa oli läsnä lähisuku ja vainajan ystävät. Erona perinteiseen arkkuhautaukseen on, että arkku jää tilaisuuden loputtua kappeliin.

Ruukinmatruuna totesi jokin aika sitten, että evankelisluterilainen kirkko on varsin hyvin tuotteistanut viimeisen matkan, ja kaikki tuntuu olevan valmiiksi mietittyä. Krematorio on mielenkiintoinen paikka. Se on ikäänkuin puoliksi kirkko ja puoliksi teollisuuslaitos. Kyseinen krematorio oli hyvin kaunis paikka, ja siellä oli rauha läsnä koko ajan. Se siis ei edustanut mitään 1960-luvun betonibrutalismia eikä avantgardismia, vaan se oli selkeästi suunniteltu suuret tunnetilat mielessä.

Krematorio on täysin länsimainen keksintö. Vaikka vainajan polttaminen on hautaustapana tunnettu jo neoliittiselta kivikaudelta lähtien - hautajaiset polttamalla on tyypillinen patriarkaalisten uskontojen tapa - krematorio, ts. rakennus ja prosessilaitteisto vainajan polttamista varten, keksittiin ja kehitettiin vasta 1800-luvulla Euroopassa. Tärkeä syy tähän oli, että Euroopan suurkaupungeissa kerta kaikkiaan alkoi hautausmaatila loppua eikä hautapaikkoja enää ollut. Kun itse palaminen toimitettiin nyt erillisessä rakennuksessa ja uunissa, voitiin samalla tehdä ero pakanalliseen rituaaliin - palaminen tapahtui nyt siististi sisätiloissa. Vainajan polttaminen on myös dharmisten uskontojen tapa. Buddhalaiset kulttuurit omaksuivat länsimaisen krematorioteknologian lähes välittömästi, mutta sensijaan hindut yhä mielellään polttavat vainajansa ulkosalla roviolla.

Konventio on, että termi polttohautaus viittaa vainajan polttamiseen roviolla tai veneessä pakanallisena rituaalina ja tuhkaus puolestaan nykyaikaiseen krematorioprosessiin. Sama ero tunnetaan saksassa, jossa Feuerbestattung viittaa pakanalliseen rituaaliin ja Einäscherung kristilliseen. Tuhkaus omaksuttiin lähes heti protestanttisessa Euroopassa, kun taas roomalaiskatolisessa se hyväksyttiin vasta 1960-luvulla. Suomessa ensimmäinen krematorio, yhä edelleen toiminnassa oleva Helsingin krematorio, aloitti toimintansa 1926. Suomen kaikki krematoriot Helsingin krematoriota lukuunottamatta ovat evankelisluterilaisten seurakuntien ylläpidossa; Helsingissä siitä vastaa Krematoriosäätiö. Kaikki kristilliset kirkkokunnat, dharmiset uskonnot sekä ns. uususkonnot hyväksyvät tuhkaamisen: zarathustralaisuus ja baha'i eivät kyväksy sitä, islam kieltää sen ehdottomasti, eivätkä juutalaiset ole syttyneet asialle vuoden 1945 jälkeen sattuneesta syystä. Israelin ainoa krematorio tuhottiin palopommi-iskussa jokin aika sitten.

Ruukinmatruuna sai tehtäväkseen sitten uurnan laskemisen. Suomessa tuhka on joko haudattava hautuumaahan tai muistolehtoon tai sirotettava mereen - meillä ei hyväksytä vaikkapa jalkapallokentälle sirottelua, eikä myöskään uurnan sijoittamista kotiin takan reunustalle. Ja niin tässäkin tapauksessa kävi: uurna laskettiin sukuhautaan. Uurna oli kaunis, uniikkikappale, ja juuri tätä tilaisuutta varten pieteetillä tehty.

Hautausmaat ovat yleensä hyvin kauniita ja miellyttäviä paikkoja, ja niin tässäkin tapauksessa. Uurnan lasku on vähän samankaltainen tilaisuus kuin arkunkin laskeminen; sillä erolla, että tällä kerralla laskijoita oli vain yksi, siis blogiemäntänne. Sukuhauta on mitä mainioin keksintö muistamisen kannalta, ja paitsi elämän katoavaisuus, siinä myös yhdistyy sukupolvien ketju ja elämän kiertokulku.

Suru on yhä syvä. Mutta itse hautajaiset olivat kaunis tilaisuus, ja elämän kuitenkin on jatkuttava. Kohti lopullista vapautumista.

Päivän sarkasmi

Vesi on verta makeampaa.

Thursday, July 26, 2012

Uusi vitsaus hautausmailla

Kymmenkunta vuotta sitten saatananpalvonta, rituaalit ja hautakivien kaataminen oli in. Teini-ikäiset angstiset jätkät ja pimatsut kävivät ensin potkimassa hautakiviä nurin, sitten keittämässä jonkun lemmikkikissan tai -koiran elävältä hengiltä ja tämän jälkeen viiltelemässä itseään - pääsipä joskus joku ihminenkin niissä rituaaleissa hengestään.

Saatananpalvonta on onneksi ns. katoavaa kansanperinnettä, mutta hautausmaille on ilmaantunut uusi riesa. Siinä, missä hautakivet nyt saavat olla rauhassa, hautausmaat varsinkin suurissa kaupungeissa ovat joutuneet varkausaallon kohteeksi.

Hautausmailta varastetaan ensisijaisesti metallia - pronssiset koriste-enkelit ja linnut sekä lyhdyt kelpaavat metallivarkaille. Metalli myydään eteenpäin romuksi. Myös pienet posliiniset koriste-esineet häviävät nopeasti. Värimetallien hinnat ovat nyt sen verran korkealla, että pronssi, kupari ja messinki katoaa hautausmailta nopeasti pitkäkyntisten mukaan. Uurnalehdoista varastetaan pronssisia nimikylttejä.

Mutta varkaille ei kelpaa ainoastaan metalli. Toinen, mitä varastetaan paljon, ovat kukat. Kyllä, omaisten suurella rakkaudella poisnukkuneiden muistoksi istuttamat kukat kaivetaan haudoilta ylös ja varastetaan. Epäillään, että ulkomaiset pikkurikollisliigat olisivat sekä metalli-, esine- että kukkavarkauksien takana.

On todennäköistä, että suuri osa toreilla ja muualla myytävistä kukkasista on varastettuja, ts. ne on kaivettu ylös hautausmailta, puistoista ja muilta vastaavilta paikoilta. Sama kukka voidaan kaivaa ylös, myydä ja jälleen varastaa kymmenenkin kertaa, eli ihan kivastihan tuossa pääsee tuntipalkoille.

Ruukinmatruuna tuumii, että tuon alemmas on enää hyvin vaikea varkaankaan moraalisesti vajota eli että käy varkaissa hautausmaalla. Jopa pahuudellakin on omat standardinsa, ja haudoilta varastaminen alittaa ne.

Wednesday, July 25, 2012

Sally Ride RIP

USA:n ensimmäinen naisastronautti Sally Ride on kuollut 61-vuotiaana haimasyöpään, tiesi Iltalehti kertoa. Siviiliammatiltaan Ride oli fyysikko.

Sally Ride nousi julkisuuteen 1983 lentäessään ensimmäisenä amerikkalaisnaisena avaruuteen. Maailman ensimmäinen nainen avaruudessa oli neuvostoliittolainen Valentina Tereškova.

Ride syntyi Encinossa, Los Angelesissa, Kaliforniassa. Ride kävi Portola Middle Schoolia ja Westlaken tyttökoulua (nykyinen Harvard-Westlake School) Los Angelesissa stipendillä. Hän oli kiinnostunut tieteistä ja oli kansallisesti sijoittunut tenniksenpelaaja. Swarthmore Collegesta Ride siirtyi Stanfordin yliopistoon missä hän suoritti alemman korkeakoulututkinnon englannin kielessä ja fysiikassa. Fysiikan ylemmän korkeakoulututkinnon ja tohtorintutkinnon (Ph.D.) hän suoritti edelleen Stanfordissa tutkimuskohteinaan astrofysiikka ja vapaaelektronilaserfysiikka. Hänet valittiin astronauttiohjelmaan 1978.

Ride oli toisen ja kolmannen avaruussukkulalennon (STS-2 ja STS-3) lennonjohdon ja sukkulamiehistön yhteyshenkilö (CapCom) maassa ja auttoi kehittämään sukkulan robottikäsivartta. 18. kesäkuuta 1983 Ridesta tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen nainen avaruudessa avaruussukkula Challengerin miehistön jäsenenä lennolla STS-7. Samalla hänestä tuli nuorin avaruudessa käynyt ihminen - hän oli tuolloin 32 vuoden ikäinen. Lennolla STS-7 viisihenkinen miehistö lähetti matkaan kaksi tietoliikennesatelliittia ja suoritti farmaseutiikkaan liittyviä kokeita. Ride käytti ensimmäisenä naisena robottikäsivartta avaruudessa ja poimi ensimmäisenä henkilönä satelliitin robottikäsivarrella. Riden toinen avaruuslento oli vuonna 1984, myös Challengerilla.

Ride erosi NASAsta vuonna 1987 työskennelläkseen Stanfordin yliopiston tutkimuskeskuksessa Center for International Security and Arms Control. Vuonna 1989 hänestä tuli Kalifornian yliopiston (San Diego) fysiikan professori ja California Space Instituten johtaja. Vuonna 2003 häntä pyydettiin työskentelemään avaruussukkula Columbian onnettomuuden tutkimuslautakunnassa. Jäätyään virkavapaalle yliopistosta hän toimi vuonna 2001 perustamansa Sally Ride Sciencen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Yritys tuottaa viihdyttäviä tiedeohjelmia ja julkaisuja koululaisille, erityisesti tytöille.

Ride on kirjoittanut tai osallistunut kirjoittajana viiteen lapsille suunnattuun avaruutta käsittelevään ja tieteellistä tutkimusta kannustavaan kirjaan.

Ride oli biseksuaali, ja hän ehti elämänsä aikana olla sekä avioliitossa Steve Hawleyn kanssa että avosuhteessa Tamara O'Shaughnessyn kanssa. Hänellä ei ollut lapsia.

Yksi ruukinmatruunan nuoruuden sankareista on nyt poistunut joukostamme - ruukinmatruuna muistaa yhä Riden avaruuslennon. Mutta hän omalta osaltaan oli avaamassa tietä avaruuteen, ja hänen jälkeensä on tullut paljon uusia astronautteja.

Tuesday, July 24, 2012

Tutkintapyyntö

Koraanista on tehty tutkintapyyntö. Syynä kiihotus kansanryhmää vastaan ja vihapuhe.

Matti Korhonen on julkaissut blogissaan tutkintapyynnön aiheesta, ja tutkintapyyntö on perusteltu varsin hyvin. Se myös leimaa Koraanin vihatekstiksi ja vihapuheeksi.

Tähän ollaan tultu. Älyttömät ja sananvapauden kanssa ristiriidassa olevat lait ja ennenkaikkea laintulkinnat johtavat juuri täsmälleen tähän: oikeuslaitosta aletaan kuormittamaan älyttömillä tutkintapyynnöillä, jotka ovat olemassa lähinnä kiusanteon vuoksi ja joilla ei ole mahdollisuuksia mennä eteenpäin, mutta jotka kuitenkin osoitavat kyseisten pykälten älyttömyyden sekä oikeusjärjestelmässämme vallitsevan kaksinaismoralismin.

Ei niin, etteikö Koraani olisi sisällöltään useinkin varsin arveluttavaa - siitä voi vakuuttua vaikkapa lukemalla Skeptic's Annotated Quran -sivustoa eikä myöskään niin, että uskonvapaus tekisi Koraanista immuunin kaikelle juridiselle kritiikille, mutta on mielenkiintoista nähdä, että millä verukkeilla ja perustein oikeislaitoksestamme tulee lausunto ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Sillä se sieltä varmasti tulee. Mikäli ruukinmatruuna tuntee yhtään suomalaista oikeuslaitosta, tutkintapyynnölle ei heilauteta evääkään.

Mutta tutkimatta jättäminen tulee olemaan samalla osoitus oikeuslaitoksessamme vallitsevasta kaksinaismoraalista. Tuoreessa muistissamme on Jussi Halla-ahon tapaus, jossa tehtiin kärpäsestä härkänen ja jossa osoitettiin, ettei oikeuslaitoksella ole kykyä ymmärtää huumoria.

Seuratkaamme tilanteen kehittymistä.

Monday, July 23, 2012

Uuscromwellilaisuus, osa II

Ruukinmatruunan pikkuruisiin tihrusimmuihin osui mielenkiintoinen artikkeli, jonka mukaan helvetinpelko pitää yhteiskunnan rauhallisena ja tekee yhteiskunnasta hyvän. Eli tuossa artikkelissa pääteltiin paradoksaallisesti että mitä ahdistavampi ja armottomampi uskonto, sitä parempi yhteiskunta.

Pelko on toivoa parempi motivaattori silloin kun pitää saada ihmiset pidättäytymään jostain tietystä käytöksestä, ja helvetinpelko, kun se saadaan istutettua ihmisiin syvään, on hyvin vahva motivaattori tähän. Ruukinmatruuna on monesti todennut, että ateistinen yhteiskunta ei kykene pitämään alamaisiaan rauhallisina uhkaamalla heitä transkendenteilla sanktioilla, joten jokainen ateistinen yhteiskunta joutuu luomaan helvetin jo tänne maan päälle.

Mutta ruukinmatruuna pohtii, että pikemminkin tässä on mennyt syy ja seuraus sekaisin. Ruukinmatruunan teoria on, että mitä negatiivisempi ihmiskuva uskonnolla on, sitä paremman yhteiskunnan se luo - eli että ne uskonnot, jotka pitävät ihmistä loppuun saakka turmeltuneena ja täysin kelvottomana p*skiaisena ja Saatanan lapsena, luovat paremman yhteiskunnan kuin ne, jotka pitävät ihmistä pohjimmiltaan jalona ja hyvänä olentona. Ihmiskuvan negatiivisuudella ja yhteiskunnalla on selkeä korrelaatio, helvetinpelolla ja yhteiskunnalla ei ole, ja tämän voi parhaimmin havaita tutkimalla islamilaisia yhteiskuntia. Oheinen tutkimus osoitti, että ihmiset, jotka uskovat lempeään ja armahtavaan jumalaan tai eivät usko jumaliin lainkaan, ovat paljon alttiimpia huijaamaan ja petkuttamaan kuin ne, jotka uskovat julmaan ja rankaisevaan jumalaan. Luterilainen Jumala on hyvin armoton, ankara ja kostava eikä se anna anteeksi kuin poikkeustapauksissa. Ja Suomi on perinteisesti ollut yksi maailman parhaita paikkoja elää. Katolisten ja ortodoksien mielestä luterilainen Jumala on hyvin kolkko ja kammottava otus.

Ja kaikkein negatiivisin ihmiskuva kaikista uskonnoista on kalvinismilla - kalvinismi lähtee siitä, että Jumala rankaisee ihmistä iankaikkisella Helvetillä jo pelkästä olemassaolosta! Eli että joka ainoa ihminen on jo syntymästään saakka Helvettiin tuomittu, paitsi ne jotkut harvat, jotka on valittu ja predestinoitu Pelastukseen ja Paratiisiin. Ja paradoksaalisesti kalvinistiset yhteiskunnat - Sveitsi, Hollanti, USA jne - ovat maailman parhaita paikkoja elää.

Ja tämä oli puritanismin idea: kun tehdään uskonnosta mahdollisimman julma, ankea, ahdistava ja kolkko ja kun ihmiskuva on mahdollisimman negatiivinen, sillä saadaan parempi yhteiskunta. Oikeastaan puritanismi on suunnilleen kaikessa mahdollisessa islamin vastakohta - tai ainakin looginen inverssi.

Uuscromwellilaisuus on sitä, kun puritanismi yhdistyy pakkokeinoihin eli että nämä ideat ajetaan joko puoliväkisin tai lainsäädäntöteitse yhteiskuntaan.

Onko sitten Helvetti ja helvetinpelko se mitä tarvitsemme luodaksemme hyvän yhteiskunnan? Voimmeko lakkauttaa Taivaan kokonaan?

Mikäli tutkimuksiin on uskominen, niin näin todellakin on. Eli että Machiavelli oli jälleen oikeassa: ihmiset kapinoivat paljon helpommin rakastettua kuin pelättyä hallitsijaa vastaan ja että pelko motivoi paljon paremmin kuin toivo olemaan kunnon kansalainen.

Ja tässä on uuscromwellilaisuuden ydin: motivointi pelon kautta. Ja ikävä kyllä puritanismi on tekemässä paluuta. Ja ruukinmatruunan on kauhukseen todettava, että nimenomaan juuri naisten kautta.

Naiset ovat kautta aikojen pitäneet yhteiskuntaa koossa, sillä miehistä ei siihen ole. Miehet näin yleensä ovat kalunsa orjia, himojensa ja hormoniensa vietävissä olevia huoripukkeja, mutta naiset ovat ylläpitäneet kautta aikojen niin koteja kuin perheitäkin. Yleensä onnistuen, mutta aivan liian usein myös uskonnollisen fanatismin kautta. Juuri naiset omaksuvat ensimmäisinä uudet uskonnot ja juuri naiset kääntyivät aikoinaan Suomessakin ensimmäisinä kristinuskoon - lastensa sekä perheittensä takia. Jokainen nainen on potentiaalinen äiti - ja pääsääntöisesti äidit ilomielin uhraavat oman seksuaalisuutensa lastensa ja perheensä hyväksi ja sen ylläpitämiseksi, ja juuri äidit saavat myös isät lopulta tekemään saman. Nainen antaa seksiä saadakseen rakkautta; mies rakkautta saadakseen seksiä - ja se, joka tästä varmimmin hyötyy, ovat lapset. Naiset ovat aina konservatiivisempia ja myös vanhoillisempia kuin miehet - juuri yhteiskunnan sekä lastensa takia. Mutta ikävä kyllä myös nimenomaan naiset ovat ensimmäisenä ja altteimmin kääntymässä todella destruktiivisiin uskontoihin, kuten islamiin.

Liki viisikymmentä vuotta seksuaalista vapautumista on osoittautunut yhteiskunnallisesti todella tuhoisaksi - eikä vähimmin lasten ja perheiden takia. Renkutukset kuten Kun äiti lähti pubiin kaljalle eivät tule tyhjästä, ja lasten pahoinvointi on hirveää katsottavaa.

Ruukinmatruuna sai linkkivinkin uuspuritanismin noususta USA:ssa. Eikä ole vaikea arvata, että tämänkin hörhöideologian takana ovat juurikin naiset. Evankeliskristillisyys valtaa alaa - varsinkin Kiinassa - ja se on tunnettua varsin nuivasta suhtautumisestaan seksuaalisuuteen sekä hyvin ahdistavista doktriineistaan. Mutta paradoksaalisesti se luo varsin hyvän ja mukavan yhteiskunnan jossa ei ole juurikaan rikollisuutta.

Mutta ruukinmatruunalla on nyt antennit ylhäältä. Vapaaehtoinen puritanismi on ikävän altis muuttumaan uuscromwellilaisuudeksi - eli että nuo doktriinit ajetaan ihmisiin väkipakolla. Ja sitä ruukinmatruuna tulee vastustamaan niin kauan kun tässä inkarnaatiossa henki pihisee.

Ei hyvä.

Sunday, July 22, 2012

Norjan surun vuosi

Vuosi on kulunut Utöyan tragediasta, ja paljon on vettä virrannut Glommassa. Tuon murhapäivän jälkeen mikään ei Skandinaviassa ole ollut kuin ennen.

Varmaa on, että illuusio rauhallisesta maailmankolkasta, jossa ihmiset ovat fiksuja, järkeviä, suvaitsevaisia ja rationaalisia ja jossa maailman myrskyt eivät myllerrä, on särkynyt ikiajoiksi. Samoin on varmaa, että tuo tapaus näytti maailmalle, mihin yksi ainoa vinksahtanut mutta määrätietoinen fanaatikko kykenee, jos hän on riittävän älykäs ja organisointikykyinen pahuuden saralla. Yksi ainoa länkkäri kykenee saamaan enemmän tuhoa aikaan kuin koko pataljoona lähi-itäläisiä. Puhtaasti terrori-iskuna Oslon ja Utöyan isku oli taitavuudessa verrattavissa Irgunin aikaansaannoksiin - ruukinmatruuna pitää King David -hotellin tuhoamista yhtenä maailman taitavimmista terrori-iskuista. Mutta toisin kuin Irgun, Utöyan teurastaja Anders Behring Breivik toimi yksin.

Samalla tuo isku on ikuinen varoitusmerkki siitä, että jopa yksittäisetkin viirupäät voivat saada hyvin paljon vahinkoa ja tuhoa aikaiseksi - Oslon tuhot voivat nousta jopa miljardiin kruunuun plus inhimillinen kärsimys siihen päälle.

Vaikka Norjan pääministeri Jens Stoltenberg vakuuttaa, ettei Norja ole muuttunut mihinkään suuntaan eikä Behring Breivik saanut mitään muutosta aikaan, muutos on tapahtunut jo ja se on tapahtunut huonompaan suuntaan. Kansalaisvapauksia ja -oikeuksia ollaan suunnittelemassa karsittavan jatkuvasti ja kontrolli sekä holhous lisääntyy koko ajan. Ei niin, että se olisi yksinomaan paha asia, mutta tie Helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja mikäli aikuisia ihmisiä aletaan holhoamaan kuin pikkulapsia, niin he alkavat myös käyttäytymään pikkulasten tavoin. Ja eikö vain myös kaikenlaiset hörhötkin ole saaneet siitä vettä myllyynsä.

Ruukinmatruuna totesi vuosi sitten, että kaikkein pahimmin vahinkoa tästä sopasta ovat kärsineet maltilliset konservatiiviset kriittiset tahot, ja näin siinä nyt myös näyttää käyneen. Ei onneksi niin pahasti kuin ruukinmatruuna pelkäsi.

Mutta tapahtumissa on ollut yksi onni onnettomuudessa. Ne, joita provosoitiin, eivät ole provosoituneet - islamilaiset tahot, äärivasemmistolaiset tahot, gutmenschit, ja ammattihuligaanit. Vaikka kaikenlaiset äärivasemmistolaiset hörhöt aukovat päätään, onneksi maailmaan mahtuu paljon puhetta. Suurimmat suunaukojat ovat todellisuudessa pahimpia pelkureita, kun taas ne, jotka todella tekevät, eivät pahemmin pidä ääntä itsestään. Antifasismihan ei lopultakaan ole muuta kuin miinusmerkkistä fasismia, ja passivistit kannattaa yleensä ottaa vakavammin kuin aktivistit, jotka eivät kykene muuhun kuin silmittömään väkivaltaan ja riehumiseen.

Tämä on surun päivä koko Skandinavialle. Ruukinmatruuna toivottaa voimia Norjaan.

Saturday, July 21, 2012

Kirje kotiin

...eli maalaistytön kirje kotiin armeijasta.

Rakkaat äeti ja isä,

Mie kirjuutan tiältä armeejasta. Miulla männöö oekeen hyvin tiälä. Kertokkee nuapurin Katrille ja Elinalle jot hyökii tulisivat tänne koska tiäl on haaskoo. Meno tiäl voettaa työskentelyn kaapunnin vuatekaapas ihan männen tullen ja elo tiäl on palion helepompee kun kotopuoles.

Tiäl suap nukkuu uamukuuteen. Mie ensalkuun en meinannu tottuva uamu-uniseks lainikkaa, mut siihennii tottuu. Tiäl ei uamula tarvittee kun sijata petj ja lankata kenkäis. Ei tarvihe lypsää lehemii, ruokkii sikoi, pilikkoo puita eikä kattoo kannoi perrää, vua nukkuva vua kunnes on uamupesun aeka. Miesten täetyy tietty ajjoo parta, mut tiäl on aen juokseva lämpönen vesj.

Särpimeks tiäl suap palio lisukkehia kuten kahavii, leipee, puurova ja juustuva mut kovi vähä munnii, kinkkuu ja kaikkee muut hyvvee. Mut kyl silläi pärjää et pystyssä pyssyy. Ja kahtelttoist on taas sapuska. Miul on tääl joukkuvees kaks patua, Karim ja Muhametti, jokka ei syö ollenkaa sialihhaa. Meil on sensorttine sopimus et mie tee heijä petit ja mie suan syyvä kaiken heijän hernerokan ja läskisoosin mis vuan on sialihhaa. Söisiväppä heki vua läskisoosii nii pysysivät paremmii pystysä. Kaapunni pojat taas ellää kokonaa kahaveella. Ne on nii langallaihoi ettei ne jaksa aina ees mukana.

Meillä on piällysmiehen viäpelj. Se on niinku meijän jumppaope peruskoulus, mut se rähjää ja huutoo palio vähemmän. Mut hällä on aika huono kuulo, ku meijän pittää huutoo häl jatkuvasti. Kapteen hää on niinku rehtori. Issoi herroi tiäl näkköö ain sillontällön mut kunha vettää vua kättä lippaa niin kaik on hyvvee.

Myö ollaan marssittu palion. Viäpelj sannoo et se nostoo meijän kuntoo. Mut ei ne marssit olj sen kummempii ku miun koulumatka olj, ja täespakkoos painoo palio vähemmä ku miun kouluväsky jumppapäevin. Kaapunnin pojat vuan suap jalakans kippeeks eikä ne jaksa koko matkoo ja sit myö jouvutaan tulloo auton kyyvis takas. Maisemat tääl on kaaniit, mutta kovin tasaset eikä ole järvii niinku kotopuoles.

Myö suavaa rahhoo kaks kertoo kuukauves. Se ei oo palioo, mut ei tiäl mittään kulukkaan. Mie oon suanu siästettyyn tästä ja myö tytöt suavaa vie korotettuu päevärahhoo kun myö suahaan ostoo ihe alusvuatteet. Mut meikkei ei tiäl sua mistään. Toesaalt en mie kahe kuukauve peräst niit ennee kaipookaan.

Voit sie isi uskoo et mie tuun pian lomal ampumisest? Siis mie sain kolome päevee lommoo iha vua ampumal. Myö ammuttiin tauluihin. Miul on oma rynnäkkökivväär. Se potkasoo palio vähemmä kun siun haalikkois, ja sitä ei tarvihe lataa joka laakaaksen jäläkeen vuan patit pannaan pieneen peltilippaaseen ja se kiinni asseeseen. Napakymppi on kymmenen sentin suurune, palio isompi kun villiminkki, eikä se liiku mihinkään eikä se ammu takasin niinku Happosen veljekset. Mie vuan otan mukavan asennon ja ampuu lasautan. Ja viäpelj on hyvilläns kun mie osun joka laakaaksel.

Myö ollaan kans oltu taisteluammunnas. Se on haaskoo ja mie pijän siitä. Siinä myö pannaan laaseri asseeseen, ihan niinku pien taskulamppu, ja pannaan sitten samanlaiset liivit päälle ku hirvimehtällä. Ne alakoo piipittöö kun niihin ossuu. Se on huisin jännää, on palio helepompaa ossuu kaapunni poekiin kun hirveen. Kaapunnin pojat ei olj tottunnu mehtään mut mie piän mehtäkeikoista. Mehtäkeikal piäsöö luontoon niinku kotpuoles ja työ tiijätte miten mie rakastan luontoo.

Sit mie oon piässy ajjaa Pasia. Viäpelj kysy jot ossook tiäl kukkaan ajjaa rattorii, ja miehän olen ajanu. Pasi on iso niinku onnikka, mut palion helepompi ajjaa kun meijän Massei-Verkussonni. Kaapunnin pojat pelekäs miun kyyvissäin mut ei miul ollu mittään hättää. Palion vaikeempihan rattorilla on ajjoo mehtässä kun Pasilla kun rattorissa on vuan neliä pyörää ja Pasissa kuus ja ne kaik vettää.

Kertokkee Katrille ja Elinalle jot hyökii tulisivat armeejaan ennenkun kaik paikat viijään.

Rakkain terveisin,
Kirsi

PS. Täsä on viis sattaa eurova suatteeks. Kaapunnin pojakkin pellaap pokkaa, mut ei kaaheen hyvin.

Friday, July 20, 2012

Olumppia tökkii

Olympiakisat alkavat Lontoossa viikon päästä, ja tietysi myös televisiokuuluttajat sekä radioselostajat pääsevät töihin. Ja eikö vain säännöllisesti puhuta "olumppia"-kisoista.

Suomalaisten kyvyttömyys ääntää samassa sanoissa sekä taka- että etuvokaaleja on jo lähes legendaarista, mutta tästä kyvyttömyydestä on mahdollista oppia pois. Olkoonkin, että kyseessä on lainasana, mutta vain aniharva puhuu poluhvooniasta (polyfonia) tai molupteenista (molybdeeni), jotka myös ovat lainasanoja. Vai kuinka monella on Olumppus-merkkinen kamera?

Mutta asiassa on catch. Sana on todellakin kreikan lainasana, Ολυμπία jossa tuo kolmas kirjain on υ eli i psilos. Se ei siis kreikaksi äänny y:nä lainkaan, vaan i:nä. (Tästä syystä kirjain "y" on espanjaksi "i griego", kreikkalainen i).

Eli kreikaksikin sana ääntyy suunnilleen "olimpia".

Olimpia? Miksi emme yksinkertaisesti voisi puhua olimpiakisoista. Kuten lähes kaikki muutkin Euroopan kansat. Sanassa ei ole harmillisia etuvokaaleja, jotka eivät mahdu junttisuomalaisen suuhun yhdessä takavokaalien kanssa.

Thursday, July 19, 2012

Ellu

Ruukinmatruuna on digitoinut vanhoja C-kasettejaan - ah noita lapsuus- ja nuoruusmuistoja - ja sieltä löytyi myös pitkä rivi Popedaa ja LP "Hullut koirat", jonka ruukinmatruuna äänitti joskus lapsena, mikäli muisti palaa pätkittäin niin 1982 tai 1983. Joku suomirock-spesialisti voisi muistaa miltä vuodelta tuo levy on.

Mutta tuolla levyllä (tai siis kasetilla) on yksi kappale, joka kolahti aikoinaan rajusti, ja se oli nimeltään Ellu. Sen komppi seuraa nelisointukiertoa, ja sen sanat iskivät aikoinaan nuoreen ruukkilaiseen ketjukuulanuijan tavoin.
Ellu täytti kuusitoista, sen kunniaksi joi.
Pitkän pullon punaviinii, kun poikafrendi toi.
Oli paljon ystäviä ja bileet vauhdikkaat.
Stereoista rokkenrolli suolsi saundit voimakkaat.

Hei hei Ellu! Voitko vaatii enempää?
Hei hei Ellu! Niin ihana on elämä.

Kovat jätkät otti kaljaa ja sekaan vahvempaa.
Kama oli apteekista helppo varastaa.
"Nyt ei auta maitoo, beibe", korviin kuiskittiin.
Lujemmalle styrkkari, kun kuumin huulin suudeltiin.

Hei hei Ellu! Voitko vaatii enempää?
Hei hei Ellu! Niin ihanaa on elämä.

..Kuka Ellun olutpulloon pani pillerin?
Pani toisen, kolmannenkin ja tyttö sekaisin.
Maailma pyöri ympyrää ja Ellu nauroi vaan,
kun nuoren pojan kuumat kädet puristivat pakaraa.

Tyttö heräs aamuyöstä, kun piti oksentaa.
Pelotti ja teki pahaa, nyt lujaa kotiin vaan.
Meni viikko, meni toinen, jo vaihtoi kuukautta.
Ellusta alko tuntuun, ei ollut kaikki kohdallaan.

Hei hei Ellu! Sä olet vasta kuustoista!
Hei hei Ellu! Mitä ne sanoo kotona?!

Ei koskaan enää kukaan nähnyt pientä juhlijaa.
Ei nähnyt kylmää viime suudelmaa.
Ellu oli kaunis tyttö, maailma edessään.
Kenen syy? ..ja kuka päättää koska loppuu elämä?

Hei hei Ellu! Sä olit vasta kuustoista!
Hei hei Ellu! Ei jengi sua unohda. (x3)
Sanat ovat todella julmat ja murheelliset - ja silti niin kovin elämänmakuiset. Nuori tyttö saa sweet sixteen täyteen, ja sen kunniaksi pidetään pippalot. Jotka sitten riistäytyvät käsistä, tyttö maataan väkisin ja lopputuloksena on ei-toivottu raskaus. Ja juttu päättyy murheellisesti itsemurhaan.

Jos yksikään rock-biisi voi olla samanaikaisesti varoittava ja opettava esiteini-ikäiselle tytölle ilman saarnaavuutta, niin tämä on. Se kolahtaa yhä vieläkin.

Ja silti kaikki on sellaista, joka on voinut tapahtua. Ruukinmatruuna ei viettänyt nuoruuttaan ihan kuivin suin, mutta varoi ikinä juomasta itseään humalaan. Älä ikinä juo vieraasta pullosta oli eräänlainen elämänohje. Ikinä ei voi tietää, onko pullossa sitä mitä siinä lukee, vai kenties jotain pahempaa - teollisuusalkoholia, huimausaineita, pöpöjä tai mitä lie.

Ja laulun Ellulle kävi vielä ikävämmin. Kuka Ellun olutpulloon pani pillerin? viittaa, että joku huumasi salaa Ellun - lääkkeillä ja alkoholilla on ikäviä yhteisvaikutuksia -, jonka jälkeen hänet maattiin väkisin eli suomeksi raiskattiin. Mikään ei ole niin vaarallinen kuin testosteronikänninen teinipoika ja jolla kalu ja järki seisovat samanaikaisesti. Ruukinmatruuna pelkäsi noin käyvän ja oli siksi hyvin varovainen - ja noin todella saattoikin käydä.

Ikävän seurauksin. Meni viikko, meni toinen, jo vaihtoi kuukautta. Ellusta alko tuntuun, ei ollut kaikki kohdallaan viittaa siihen, että raiskaus johti ei-toivottuun raskauteen. Ja se puolestaan on jokaisen teinitytön kauhu. Usein ei-toivottu raskaus päättyy keskenmenoon, mutta ei aina, ja laulun Ellun se ajoi itsemurhaan.

Laulu kolahti tuolloin 1980-luvulla ja se kolisee yhä. Se on oikeastaan laulu, jonka jokaisen esiteini-ikäisen tytön tulisi kuunnella ja painaa mieleen.

Wednesday, July 18, 2012

Vain huonoja vaihtoehtoja

Syyrian tilanne on ollut otsikoissa jo kuukausia. Siellä kapinalliset ja diktaattori al-Assadin joukot ovat toistensa kraiveleissa ja todettakoon, että Geneven sopimus on tuntunut unohtuvan molemmin puolin.

Kansainvälinen yhteisö katsoo sydän kurkussa tilanteen kehkeytymistä. Syyriassa on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Bašar al-Assad, paikallinen nokkamies, siviiliammatiltaan muuten silmälääkäri, on seudulle tyypillinen tinpot dicator, jolta on Hippokrateen vala päässyt pahasti unohtumaan, ja häneen pätee TV-trooppi Zero Approval Rating, mutta vaihtoehtokaan ei oikein houkuttele.

Vaihtoehtona nimittäin on toinen seudulle tyypillinen kohtalo eli islamilaisfundamentalistien syliin putoaminen. Insurgentit ovat hyvin hajanainen ryhmä, ja heidän riveihinsä mahtuu monenlaista vipeltäjää. Ja ikävä kyllä islamistit ovat sekä hyvin organisoituneita että taistelunhaluisia. Vihoviimeisin asia, mitä alueen maltilliset hallinnot - Libanon, Jordania, Israel - haluavat, on islamistifundamentalistinen Syyria. Tästä syystä myöskään kansainvälinen yhteisö ei ole asettunut insurgenttien puolelle ehdoitta, ja varsinkin Kiina ja Venäjä tukevat al-Assadia. NATO puolestaan on sotatilan partaalla Syyrian uhiteltua Turkille siihen malliin, että pian sielläpäin paukkuu. Tilanne on hyvin vakava, ja kaikki vaihtoehdot ovat huonoja.

Ai niin. Mitä yhteistä on seuraavilla organisaatioilla: Arabikansojen ystävyysseura, Aseistakieltäytyjäliitto, Helsingin Sadankomitea, Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto, Irakilaisten pakolaisten kv-federaation Suomen osasto, Irakin naisten yhdistys Suomessa, Irakin ja Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto, Kommunistinen nuorisoliitto, Loviisan rauhanfoorumi, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Maan ystävät, Naiset rauhan puolesta, Naisten kansainvälinen rauhan ja vapauden liitto - Suomen osasto, Pand - Taiteilijat rauhan puolesta, SKP, Sosialidemokraattiset nuoret, Sosialistiliitto, Suomen demokraattiset lakimiehet - DEMLA, Suomen kristillinen rauhanliike, Suomen rauhanliitto - YK-yhdistys ry, Suomen rauhanpuolustajat, Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret ja opiskelijat?

Vastaus on: Yksikään kyseisistä organisaatioista ei voisi niinku vähempää välittää siitä, mitä Syyriassa tapahtuu, sillä siellä ei ole toisena osapuolena Suuri Saatana eli USA.

Äidin pikku terroristit

Iltapäivälehti kirkuu kissankokoisin kirjaimin opiskelijasta, joka oli kokannut räjähteitä. Jyväskylän yliopistossa opiskellut 31-vuotias opinnäytetyötä tehnyt kemian opiskelija oli kokannut ja varastoinut asuntoonsa kymmeniä kiloja räjähteitä. Hänen asunnostaan löytyi myös iso läjä erilaisia kemikaaleja.

Kuvassa näkyy valkoihoinen mies. Mistä voidaan päätellä, että hän on han-suomalainen - ja todennäköisesti käynyt armeijan.

Ruukinmatruunalla alkoi raksuttamaan. Hän on itsekin joskus kuluttanut koulunpenkkiä ja opiskellut kemiaa sivuavia aineita - ja hän tuntee tuon alan opiskelijat.

Sanottiinpa terroristeista ja erään nimeltämainitsemattoman rauhanuskonnon edustajista mitä tahansa, niin vaikka länkkärit harvoin lähtevät terrorin tielle, niin sille tielle lähtiessään yksi ainoa pottunokka vastaa koko komppaniallista oikeauskoisia. On julkinen salaisuus, että kemistin taidot väärissä käsissä ovat todella kuolemanvaaralliset. Anders Behring Breivik surmasi yksinään liki sata ihmistä ja aiheutti mittaamattomat tuhot, ja hän oli amatööri. Ruukinmatruuna miettii, että mitä ammattilainen voisi pahimmillaan saada aikaiseksi.

On myös julkinen salaisuus, että iso osa kemian opiskelijoista on väärällä tavalla uteliaita - siis sillä tavalla, joka sopisi paremmin tietotekniikan opiskelijalle. Heillä on paha taipumus kokkailla kaikenlaista luvatonta omin päin, eikä ruukinmatruuna tarkoita tässä pontikkaa. Orkun opiskelijat ovat kaikkein pahimpia.

Mutta silloin on piru irti, jos tällainen opiskelija on käynyt armeijan - ja saanut siellä joko pioneerin tai sissin koulutuksen. Hän on silloin käytännössä yhden miehen terroristiorganisaatio. Anders Behring Breivik oli amatööri - hänellä ei ollut sotilaskoulutusta. Sensijaan käytännössä jokainen suomalaismies käy armeijan. Heidät opetetaan alan ammattilaisiksi (tai ainakin puoliammattilaisiksi). Jokainen suomalainen pioneeri tai sissi on potentiaalisesti vaarallisempi kuin Breivik.

Valokuvassa oli pikselöity miehen naama, mutta hän ei näyttänyt tyypilliseltä vasemmistohörhöltä pukeutumisensa tai hiustyylinsä osalta. Itse asiassa hän oli juuri niin mitäänsanomattoman nörtin näköinen kuin alan opiskelijalta saattaa odottaakin.

Tämäkin juttu olisi jäänyt kokonaan huomaamatta, ellei miestä olisi yhdistetty pahoinpitelyyn ja ellei hän olisi jättänyt itsestään jälkiä kansakunnan vessanseinälle. Hän oli käyttänyt raamattuaiheista nimimerkkiä ja hän oli mm. neuvonut termiitin teossa. No, termiitti on niin triviaali aine että jokainen lukion kemian armoviitosilla selvittänyt osaa tehdä sitä.

Mutta asia alkaa arveluttamaan. Raamatullinen nimimerkki on paha asia, sillä se merkitsee omistautumista jollekin asialle. Ja aivan ensimmäisenä tulevat mieleen äärinationalistit ja Breivikin hengenheimolaiset.

Anders Behring Breivik on monesti ehditty jo leimata mielisairaaksi ja patologiseksi valehtelijaksi. Mutta ruukinmatruuna luki hänen manifestinsa, ja se oli todella pelottavaa luettavaa. Häntä pidetään yleisesti haihattelijana, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassaan, ja joka on satuillut ikioman kansainvälisen terroristiverkostonsa. Mutta ruukinmatruuna tuntee riittävästi historiaa erottaakseen toden ja tarun. Ja nyt alkoi sydäntä todella kylmäämään.

Entäpä, jos Breivikin kuvaama verkosto todella on olemassa?

Ei siihen todellakaan tarvita kuin alle kymmenen ihmistä - siis sellaista, jotka todella osaavat asiat ja tietävät miten toimia - niin tällaisella taskukokoisella terroriorganisaatiolla on mahdollista saada koko Eurooppa sekaisin. Yksi ainoa kemian ammattilainen, joka on saanut pioneeri- tai sissikoulutuksen vastaa kokonaista terroristiorganisaatiota. Ja kun tiedämme, että yliopisto-opiskelijat yleensä ovat sieltä Gaussin käyrän oikeasta äärilaidasta ja tiedämme, että sellaiset haalitaan mielellään RUK:hon, niin koko ajan vain pahenee. Sanottiinpa RUK:sta mitä tahansa, niin reserviupseerikoulutus on silti sotilaskoulutusta parhaimmillaan ja siellä opetetaan itsenäiseen ja oma-aloitteiseen toimintaan eikä vain toistamaan "kyllä herra, kyllä herra". Riittävän moni ruukinmatruunan miespuolinen sukulainen ja ystävä on Kirkkiksensä juossut että ruukinmatruuna tuntee tuon ihmistyypin.

Ja toisin kuin rauhanuskonnon edustajilla, länkkäreillä ei ole tapana päristää partaa.

Tämäkin äidin pikku pinohiiri paljastui vain, koska hänen asuntonsa yhdistettiin erääseen väkivaltarikokseen ja poliisi löysi sattumalta hänen oman pikku santabarbaransa. Poliisi arvioi, että asunnosta löytyi toistasataa kiloa räjähteitä sekä niiden valmistukseen tarkoitettuja kemikaaleja. Suomi24:n kemiaryhmässä keskustelu käy villinä. Jos tällainen Breivikin verkosto on todella olemassa, on erittäin epätodennäköistä, että sellainen paljastuu ikinä - paitsi vahingossa ja sattumalta.

Mutta kaikkein ikävintä on, että osaava kemisti voi kokata arveluttavia aineita - huumeita, räjähteitä, hermokaasuja, myrkkyjä - suunnilleen mistä tahansa luonnosta ja kaupasta löytyvistä aineista. Niiden ei tarvitse olla edes laboratoriopuhtaita. Ja kun tällaiset taidot ja alan sotilaskoulutus sekä vihaideologia yhdistyvät, tulokset voivat olla todella tuhoisia. Jyväskyläläismiestä epäillään terrori-iskun valmistelusta. Hän itse toteaa räjähteiden liittyvän hänen opinnäytetyöhönsä ja että hänellä on lupa niihin. Uskokoon ken haluaa, mutta ruukinmatruuna epäilee.

Räjähteiden hallussapito ja valmistus ei ole rikos, mutta yleisvaarallisen rikoksen suunnittelu on, ja terroristeille ruukinmatruunalta ei liikene minkäänlaista sympatiaa.

Tuesday, July 17, 2012

Tuu tuu tupakkarulla

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turuntietä,
hämäläisten Härkätietä

Mistäs tunsit meidän portin
siitä tunsin teidän portin
Haka alla, pyörä päällä
karhuntalja portin päällä


Varmaan jokainen suomalainen äiti tuntee tuon lorun, jolla lapset tuuditetaan uneen. Ruukinmatruuna itsekin on nukuttanut pienokaisiaan tuon laulun sävelin, ja äippä nukutti pikku ruukkilaisen uneen silloin kun blogiemäntänne oli itse pienokainen.

Mutta jos tuota laulua aletaan analysoimaan... herranen aika, ei kai kukaan tee laulua tupakasta? "Nuu nuu nuuskapurkki" - ja sosiaalitäti ottaakin lapset huostaan nopeammin kuin kukaan ehtii sanoa "nortti". Mitä laulun sanat siis tarkoittavat? Mikä on tuo hämäläisten härkätie?

Hämeen härkätie on olemassaoleva tie. Se on tarkalleen sanottuna Turku-Hämeenlinna -tie, joka keskiajalla oli yksi Suomen pääväylistä. Nykypäivän valtatie 10 - siis Turku-Hämeenlinna-Lahti -tie seuraa Hämeen härkätien linjausta. Ohessa lisää Hämeen härkätiestä. Se oli pitkään vesireittien ohella tärkein väylä Sisä-Suomeen.

Mutta tuo tupakkarulla? Mitä se sitten on?

Tupakkarulla on toinen nimi pikanellille eli purutupakalle. Sitä oli kahta lajia, makea ja suolainen. Makean pikanellin mausteeksi kaadettiin ja puristettiin tupakkaan liemi, joka oli valmistettu sekä lakritsista että kuivatuista luumuista eli väskynöistä. Makeutusaineena käytettiin fariinisokeria. Sen mainittiin olleen myös hyvää yskänlääkettä.

Makea liemi puristettiin mällitupakkavyyhteihin prässihuoneessa. Prässiin asetettiin vuoron perään harvahko laudoitus ja pikanellivyyhtejä, joiden päälle kaadettiin kerros makeaa lientä, taas kerros lautoja jne. Kaikkein ylimpänä oli paksut tukit, joiden avulla saatiin huoneen kattoon saakka ulottunut makeutuserä voimakkaaseen puristukseen, jolloin ylimääräinen liemi valui lautojen välistä pois. Valmis pikanelli kehrättiin rulliksi. Jokaiseen kerään tai vyyhteen kiinnitettiin kolme pinniä koossapysymisen varmistamiseksi. Pikanelli oli pikkusormen vahvuista.

Lienee tarpeetonta mainita, että tupakkarulla - siis pikanelli - kuuluu niihin nautintoaineisiin, jotka EU-säädökset kieltävät. Se on hyvin tujua tavaraa, paljon vahvempaa kuin poltettava tupakka, ja hyvin kallista.

Eikä ole ihmekään, jos pikku vauvaa on kutsuttu sitten tupakkarullaksi - kallisarvoiseksi ja suloiseksi. Ja addiktoivaksi.

Kyllä, laulu on todellakin tehty tupakasta. Mutta myös kapaloitu pieni vauva muistuttaa kääröä, kuin sikaria, ja alluusio on selkeä.

Mutta laulu jatkuu:

Uni kysyi uunin päältä,
unen poika porstuasta:
Onko lasta kätkyeessä,
pientä peitteiden sisässä?

Tuoppa unta tuokkosessa,
kanna vaski vakkasessa,
sillä silmät sivele,
näkymiset näppäele.

Nuku nuku nurmilintu,
väsy väsy västäräkki,
nuku kun minä nukutan,
väsy kun minä väsytän.


Eli kauniita unia kaikille Suomen pienokaisille.

Monday, July 16, 2012

Tuplajuhlat

Näin hautajaisten aikaan on kiva välillä kuulla iloisia uutisia. Sellainen tuli Ranskasta, jossa saatiin aikaan tuplajuhlat. Siellä nimittäin häät saivat yllättävän käänteen, ja niistä tuli häiden ohella ristiäiset.

Viime lauantaina pidetyissä häissä morsian ei voinut hyvin ja vaikutti kovin väsyneeltä. Viimeisillään raskaana ollut nainen päätti kuitenkin taistella läpi toimituksen. Siinä urhea nainen onnistuikin.

Vasta Jallais'n kaupungintalon portailla järjestetyn häiden valokuvaussession aikana alkoi tapahtua. Äipän masussa odotellut pienokainen ilmoittikin syntyvänsä saman tien, noin viikkoa ennen laskettua aikaa. Pelastushenkilökunnan saapuessa synnytys oli jo hyvässä vauhdissa ja pian juhlaväki sai yhden jäsenen lisää.

Kaupungintalolla syntynyt pieni Jarod-poika epäilemättä kruunasi vanhempiensa ikimuistoisen hääpäivän. Häistä tuli tuplajuhlat - heti häiden yhteydessä saatiin viettää ristiäiset.

Joskus näinkin päin!

Sunday, July 15, 2012

Rakkaus kielletty

Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot.

Intiassa kuukin on kummempi - pohjoisintialainen kylä sai perjantaina huomiota ympäri Intiaa, kun se kielsi rakkausavioliitot. Kylä myös määräsi, etteivät alle 40-vuotiaat naiset saa käydä yksin ostoksilla - tai käyttää kännykkää julkisella paikalla.

Pohjois-Intiassa sijaitseva Asaran kylä perustelee kieltoja naisten suojelemisella. [miltä?] Kyläneuvoston mukaan rakkausavioliitot ovat häpeäksi yhteisölle. Ne kolhivat perheen kunniaa ja ne ovat rasite perheille ja suvuille, järjestettyjä avioliittoja puoltava kyläneuvosto totesi.

Lienee tarpeetonta mainita, mikä kyseisessä kylässä on valtauskonto. Se ei ole buddhalaisuus.

Kyläläisten kerrotaan olevan hyvillään tiukennetuista säädöksistä, mutta paikallinen poliisi tutkii tapausta. Intiassa yleiset kyläneuvostot eivät voi tehdä lainvoimaisia säädöksiä, mutta niiden päätöksillä on suuri merkitys yhteisöön.

Intian sisäministeri on paheksunut määräystä ja sanonut, ettei sille ole paikkaa demokraattisessa yhteiskunnassa.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut maailman tuhoisimmasta arvokäsityksestä, ja nämä pakkonaittamiset ja naimakaupat ovat kiinteä osa tätä arvojärjestelmää. Tällaisissa kulttuureissa naiset nähdään jonkinlaisina julmina, siekailemattomina ja järjettöminä petoeläiminä, joiden seksuaalisuus on uhka miehelle ja etenkin miehiselle egolle; ja kiinteä osa jokaista tällaista kulttuuria on se äärimmäinen, psykoosia lähentelevä vainoharhaisuus, jolla niissä suhtaudutaan naisen seksuaalisuuteen ja etenkin uskottomuuden mahdollisuuteen. Jo ristiretkeläiset panivat tämän vainoharhaisuuden merkille - ja 1100-luvun Jerusalemin kuningaskunnassa naisen asema oli huomattavasti parempi ja tasa-arvoisempi kuin useimmissa Lähi-Idän maissa nykypäivänä. Ehkä kaikkein julmin esimerkki tästä psykoottisesta vainoharhaisuudesta on se tapa, jolla Taliban suhtautuu naisiin, mutta siihen kuuluu myös väkivalta, lapsiavioliitot ja tyttöjen sukuelinten silpominen. Ja kunniamurhat.

Ja tuo intialaiskylän rakkausavioliittojen kielto heijastaa tätä thar-kulttuuria. Suvun häpeä on isompi asia kuin yksilön onni ja hyvinvointi. Intiassa nimenomaan hinduväestö otti onkeensa brittivallasta, ja hindulaisuuden pahimmat epäkohdat ovat länsimaisen arvojärjestelmän läpimurron seurauksena vaipumassa historian roskakoriin, mutta lähempänä Pakistania meno ei ole muuttunut vuosituhanteen.

Thar-kulttuurissa miehen ja naisen välinen rakkaus, sellaisena kuin me länkkärit sen ymmärrämme, on mahdotonta. On olemassa vain himoa ja vain omistamisenhalua ja hirvittävää mustasukkaisuutta: jos naisella ei olisi mystistä, outoa kykyä uusintaa elämää, naiset varmasti tapettaisiin sukupuuttoon. Ja toisaalta miehen kunnia ja hänen miehisyytensä mitataan lapsien lukumäärässä: tämä hillitön vainoharha naisen seksuaalisuutta kohtaan johtaa väistämättä villiin sikiämiseen - joka omalta osaltaan lisää köyhyyttä ja kurjuutta.

Edustaako tuo pohjoisintialaiskylä thar-kulttuuria? Järjestettyjä avioliittoja on maailmassa - myös Suomessakin - organisoitu maailman sivu, mutta yksi asia paljasti, että kyseessä on thar-kulttuuri - se, että alle 40-vuotiaat naiset eivät saa käydä enää yksin ostoksilla ja eivät saa yksin puhua kännykkään. Meille länkkäreille tuo on hirveää vainoharhaisuutta, mutta thar-kulttuureissa se on arkipäivää.

Ja järjestetyt avioliitot ovat kiinteä osa tätä kulttuuria. Thar-kulttuureissa avioliitto on ensisijaisesti naimakauppa - nainen naitetaan miehen perheelle. Lapsiavioliitot ovat aina järjestettyjä, mutta myös nuoret voidaan kaupata. Joko toisilleen - tai sitten vanhoille äijille. Koska rakkausavioliitot aivan erityisesti kiellettiin, on oletettavaa, että tuossa kylässä meno on aijemmin ollut vapaampaa ja nuoret ovat menneet naimisiin keskenään - nyt perhehelvetit halutaan pitää loimuamassa väkisin.

Naisia halutaan suojella. Miltä? Kaikelta siltä onneltako, minkä tasapainoinen ja harmoninen avioliitto sekä perhe voi saada aikaan?

Ruukinmatruuna tyytyy vain toteamaan: kaikista tyrannioista kaikkein pahin on sellainen, jota harjoitetaan hallintoalamaisten omaksi parhaaksi. Sillä saadaan helvetti aikaan varmemmin kuin millään muulla tavalla.

Saturday, July 14, 2012

Ydinreaktori ajetaan alas Suomessa

Kyllä, luitte aivan oikein. Yksi Suomen olemassaolevasta viidestä ydinreaktorista - vanhin - ajetaan alas. Otaniemen ydinreaktori - Triga - on tullut elinikänsä päähän, ja sen uusiminen ei ole enää taloudellista, sillä reaktori tuottaa jo nyt VTT:lle tappiota. Edessä on alasajo sekä romutus. Työ- ja elinkeinoministeriön ja VTT:n mukaan FiR 1 -ydinreaktori Triga ajetaan alas niin pian kuin se on teknisesti ja lainsäädännöllisesti mahdollista.

Reaktori käynnistettiin 27. maaliskuuta 1962, ja se on toiminut sen jälkeen yhtäjaksoisesti. Reaktoria on käytetty 50 vuoden ajan tutkimukseen, opetukseen, isotooppituotantoon ja syöpähoitoihin. Viime vuodet reaktori on tuottanut sädehoitopalvelua kaulan ja pään alueen syöpiä sairastaville.

Otaniemen reaktori oli Suomen vanhin ydinreaktori. Tämän jälkeen jäljelle jäävät enää Loviisan kaksi ja Olkiluodon kaksi reaktoria, jotka eivät sovellu sädehoitoon. On ilmeisesti halvempaa kun syöpäpotilaat kuolevat jäädessään vaille hoitoa. Se ei kuitenkaan osu säästöpäätöksen tehneiden kohdalle, ja tuskin lähiomaisillensakaan. Nähtäväksi jää, siirtyykö syöpähoito Kreikkaan, Espanjaan ja Italiaan, jonne Suomen rahat siirtyvät.

Lentävä kalakukko 2012

Paineilmaovi vaunussa pihis (psss!), vaunussa pihis
Matkaeväänä nyt jaffa ja lihis, lentävä kalakukko -
Ennen Ukko-Pekka vauhtia piti - vauhtia piti
Kalakukko tänään on Inter-City, lentävä kalakukko!

Pyörät ne laulavat: "Kuopijoon käy tie!"
Kiskottii kirskuvat: "Tervehykset vie!"
Tunnelma on siellä lupsakka heti, lupsakka heti!
Savonmaahan oekeet immeiset veti lentävä kalakukko!

Juttu siinä luistaa aivan kun ennen - aivan kuin ennen
Maisema vain vaihtuu siivillä mennen, lentävä kalakukko
Eväspussin antimet kun on loppu - kun on loppu
Ravintolavaunuun kohta on hoppu, lentävä kalakukko!

Pyörät taas laulavat: "Kuopijoon käy tie!"
Kiskotkin kirskuvat: "Tervehykset vie!"
Ennen mentiin Kuopioon vasten yötä - vasten yötä
Neljän tunnin matka nykyään on myötä, lentävä kalakukko

Pelinä ol' ennen ramina ja pokka - ramina ja pokka
Tietokoneella nyt on joka nokka, lentävä kalakukko!
Ennen kiskot ääntä piti jatkuvata - piti jatkuvata
Hitsattu on nykyään koko rata - lentävä kalakukko

Pyörät ne laulavat: "Kuopijoon käy tie!"
Kiskotkin kirskuvat: "Tervehykset vie!"
Ennen Kalakukko höyryllä puhku - höyryllä puhku
Sähköveturi nyt valkeena uhkuu, lentävä kalakukko

Ennen pysähdyttiin joka asemalla - joka asemalla
Nykyään vain Lahti on ohjelmalla - Lentävä Kalakukko
Kuopiossa ollaan, purkaus alkaa - purkaus alkaa.
Asemalla oikoo väsynyttä jalkaa Lentävä Kalakukko!

Pyörät ne laulavat: " Kuopjoon käy tie"
Kiskotkin kirskuvat: " tervehykset vie!"
Mitä mahtuu reissuun, vaikee on vannoo - vaikee on vannoo.
Pakarinenkin sen tiesi jo sannoo, Lentävä Kalakukko


Lentävä kalakukko siis on aivan oikea juna, tarkalleen sanoen iltajuna IC77 Kuopioon. Esa Pakarisen aikana sitä ajettuun Hr1-kalustolla - siis legendaarisella Ukko-Pekalla, kun taas nykypäivänä sitä ajetaan sähköllä. Lentävä kalakukko oli aikaisemmin yöjuna, johtuen hitaasta höyryveturikalustosta ja kevyestä kiskotuksesta, kun nykypäivänä matka taittuu neljässä tunnissa.

Friday, July 13, 2012

Lomailijan junalaulu

Sävel on siis "Wabash Cannonball".
On junaa monta rautatiet
nuo nähneet tämän maan
ja "Ukko-Pekat", "Lättähatut",
"Hurut" muistetaan
On yksi yli muiden
- sen tuntee jokainen
tuo oiva sähköveturimme
SR kakkonen!

Siis kuunnelkaa nyt jylinää
tuon suuren moottorin
ja pakkasessa kipinää
kun iskee virroitin
Se kaunis on ja komea
ja puhtaanvalkoinen
tuo oiva sähköveturimme
SR kakkonen

Tuo kaunis neito Sveitsinmaan
hän saapui ysiviis
ja sanoi kaikki nähdessään
"Se upea on siis,
Ja voimakas on vetämään
vaikk' satavaunuisen
kai junan, sähköveturimme
SR kakkonen!"

Siis kuunnelkaa...

Jos vie nyt matka sinun
vaikka Pohjanmaalle päin
niin kahtasataa halki mennään
lakeuden näin
On Tampereelta Ouluun
nyt vauhti melkoinen
kun Suomen halki junaa johtaa
SR kakkonen

Siis kuunnelkaa..

Saa kaksikerrosvaunussa
nyt aidon tunnelman
kun juna kiitää halki
Järvi-Suomen maiseman
Ja Savonmuahan mennä saa
nyt oekee immeinen
kun "Kalakukon" keulilla
on SR kakkonen

Siis kuunnelkaa..

Siis maljan paikka lienee
ravintolavaunussa
kun sankarimme muistetaan
nyt tässä laulussa
Niin Inter-Cityt, tavarat
näin kulkee jokainen
kun junaa vetää väkivahva
SR kakkonen!

Siis kuunnelkaa nyt jylinää
tuon suuren moottorin
ja pakkasessa kipinää
kun iskee virroitin
Se kaunis on ja komea
ja puhtaanvalkoinen
tuo oiva sähköveturimme
SR kakkonen!

Thursday, July 12, 2012

Euro soikeaksi

Ruukinmatruuna lukaisi, että Suomen valtion kaksivuotisen joukkovelkakirjalainan lanakorot ovat laskeneet -0,005% tietämiin. Eli korkoprosentti on negatiivinen.

Sama suomeksi: Suomelle maksetaan siitä, että Suomi ottaa valtionvelkaa.

Tämä voi merkitä täsmälleen kahta asiaa. Joko sitä, että euro on joutunut deflaatiokierteeseen, tai sitä, että euroalueella on niin vähän todella hyvin asiansa hoitaneita talouksia, että pankit todella kilpailevat siitä, kenelle he saavat lainata ja panna rahan kiertoon. [Todettakoon, että raha on vähän niinkuin lanta: se pitää panna kiertoon - yhteen paikkaan kokoontuessaan se alkaa haista.]

Suomi siis on hoitanut hommansa niin hyvin, että Suomella on varaa kiukutella EU:ssa. Ja koska me suomalaiset pidämme itseämme Israelin kolmantenatoista heimona, suhteemme EU:n meitä huonommin taloutensa hoitaneisiin on, miten sen kauniisti sanoisi, varsin heprealainen. Suomi vaatii tarkat vakuudet omista lainoistaan ja on valmis puristamaan jopa sukkamehut ulos velallisistaan. Paavo Lipposta siteeraten Business is business and Moses is Moses.

Mutta tosiasia on, että Espanja olisi pystynyt hoitamaan velkansa, jos se olisi pitänyt huolta velanmaksukyvystään. Ei velan määrä vie ketään konkurssiin, vaan kyvyttömyys hoitaa ne.

Suomi on kyennyt selviämään veloistaan - ja seurauksena siitä on nyt negatiivinen korkotaso - koska Suomi on kyennyt pitämään tulotasonsa riittävän korkeana suhteessa velkaantumiseensa. Hinta tästä on korkea verotus, mutta suomalaiset näin yleensä katsovat, että se hinta kannattaa maksaa.

Espanja sensijaan ei ole maksanut. Se on tietoisesti pitänyt veroprosenttinsa alhaisena. Näin on toki saatu kansalle lisää ostovoimaa, mutta se on vaikuttanut tuhoisasti velanmaksuykykyyn - valtion tulot ovat jääneet vähäisemmiksi kuin olisi voinut olla. Hyvinä aikoina tunnetusti pitää verottaa kovaa, ettei talous ylikuumene ja että olisi huonoina aikoina potentiaalia, mistä maksaa.

Ja tärkeä fiskaalinen säätöpiste on arvonlisävero. Se on siitä mukava vero, että se on tasavero - eli se iskee kaikkiin yhtä lailla ja samalla tavoin. Tämä vero on Vetelä-Euroopan maissa ollut perinteisesti alhainen, eikä Espanja ole poikkeus. Espanjassa ALV on ollut tähän saakka 18% - mikä on merkinnyt miljardeja euroja alhaisempaa verokertymää kuin Suomessa ja korkean ALV-verotuksen maissa. Kyynisesti voidaan sanoa, että jos Espanja olisi pitänyt ALV:nsa yhtä korkeana kuin Suomi, sillä ei tänä päivänä olisi mitään talousongelmia - espanjalaiset ovat olleet talouden kanssa kyllä holtittomia ja slarveja, mutta eivät todellakaan samalla tavoin suoraansanoen rikollisia kuin kreikkalaiset.

Niinpä Espanjassa yleinen arvonlisävero nousee 18 prosentista 21 prosenttiin. Niin sanottu alennettu arvonlisävero nousee kahdeksasta prosentista 10 prosenttiin. Myös tupakan verotus kiristyy. Tätä "alempaa arvonlisäveroa" kannetaan muun muassa suurimmasta osasta elintarvikkeita, maantieliikenteestä, asuinrakentamisesta ja kulttuuritapahtumien lipuista.

Espanjassa on myös käytössä neljän prosentin arvonlisävero, jota maksetaan muun muassa peruselintarvikkeista, kuten leivästä ja vihanneksista. Tämä arvonlisävero jää ennalleen. Lisäksi virkamiehet joutuvat luopumaan joulupalkasta. Espanjassa on maksettu joulukuussa ylimääräinen palkka, mutta nyt tästä luovutaan vuosina 2012-2014.

Mitä tästä opimme? Liian korkea ALV tukahduttaa yksityisen kulutuksen ja elinkeinoelämän. Mutta liian alhainen on tuhoisaa velanmaksukyvyn kannalta.

Suo siellä, vetelä täällä - ja nyt espanjalaiset saavat opetella panemaan euron soikeaksi.

Wednesday, July 11, 2012

Markkina-arvoteoria ja uusmuslimit

Ruukinmatruuna oli ostamassa grillihiiliä päivänä muutamana, kun kassajonossa oli muuan muslimiperhe: äiti, isoäiti ja viisi lasta. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että lapset olivat maitokahvin värisiä, isoäiti peppujalkaisen pottunokan näköinen ja äiti sitten niin kaavutettu, ettei hänestä näkynyt oikeastaan muuta kuin siniset silmät ja hiukan kalpeaa kasvojen ihoa.

On se ihan kivaa, että lapsiköyhyydestä kärsivä Suomen kansa saa täydennystä, ja lasten ihon väristä sekä kasvojen muodosta saattoi päätellä lapsen isän etnisen alkuperän - todettakoon, että piirteet eivät olleet rahvaanomaisesti "neekerin" piirteitä eivätkä edustaneet afro-niloottista CSSK:ta vaan pikemminkin afro-haamilaista - mutta näky oli suoraansanoen pelottava.

Pelottava siksi, että näinkö helposti suomalaisnaiset ovat valmiita heittämään roskikseen kaiken sen, minkä puolesta heidän esiäitinsä ovat taistelleet menneinä vuosisatoina - siis tasa-arvon, oikeuden omaan itseen, oikeuden ehkäisyyn ja oikeuden omaan ruumiiseensa? Sillä mitäpä muutakaan tuo pukeutuminen ja elämäntapa osoitti kuin orjamielisyyttä - siis alistumista auktoriteetin - uskonnon ja patriarkaatin - ehdottomaan valtaan ja tuon järjestelmän orjaksi?

Pelottava myös siksi, että tuo pukeutumistyyli on in your face - se on aivan yhtä selkeä kannanotto kuin natsiunivormu. Eli että tässä on aatteelle ja ideologialle omistautunut ihminen, joka ei piittaa omasta itsestään vaan on valmis uhraamaan kaiken omalle uskonnolleen ja ideologialleen.

Kyseessä oli siis uusmuslimi - suomalaisnainen, joka on kasvanut itsenäisyyteen, kasvanut tasa-arvoon, jota on kohdeltu kuin prinsessaa, jolla on ollut kaikki vapaudet ja oikeudet sekä kaikki mahdollisuudet about kaikkeen - ja joka sitten heittää kaiken roskikseen ja vapaaehtoisesti alistuu naisen ikiaikaiseen kohtaloon kotiorjaksi ja synnytyskoneeksi. Sillä mitäpä muutakaan alle kolmenkympin ikä ja viisi lasta osoittavat?

Ruukinmatruuna ei pelkää tuhatasteisena hehkuvaa terästä. Eikä hän pelkää myrskyjä ilmassa. Eikä meren aaltoja. Eikä maan vaaroja. Mutta ruukinmatruuna pelkää toisia ihmisiä. Siksi, että tulen, ilman, veden ja maan vaarat ovat ennakoitavissa. Mutta ihmiset ovat täysin arvaamattomia.

Ja ikävä kyllä varsinkin naiset ovat kaikkein arvaamattomimpia.

Ehkä kaikkein syvin tunne ruukinmatruunan nähdessä ex-han-suomalaisen uusmusliminaisen on syvä pettymys - siis pettymys siihen, miten nainen pettää kaikki ne arvot ja kaiken sen, minkä puolesta hänen esiäitinsä ovat taistelleet. Ruukinmatruuna näkee tällaisen uusmusliminaisen tietyllä tapaa sukupuolensa ja koko länsimaisen kulttuurin petturina - sillä mikäpä on sen suurempaa petturuutta ja niljakkuutta kuin alistua orjan asemaan vapaaehtoisesti? Ruukinmatruuna ei arvosta tällaista lakanalarppia tippaakaan.

No. Ruukinmatruuna itsekin edustaa uskontoa, joka ei ole perinteinen länsimainen. Mutta ruukinmatruuna on todennut, että uskonto on hyvä renki mutta huono isäntä. Ruukinmatruunalle uskonto on renki, ja ruukinmatruunan omat arvot ovat selkeästi sekä länsimaiset että egalitaariset. Tälle naiselle uskonto on selvästikin isäntä.

Mutta sitten saman tien ruukinmatruuna katsoi naista uudelleen, ja kaavun alta oli havaittavissa maatuskanuken muodot. Hänelle tuli välittömästi mieleen laulu On lautalla pienoinen kahvila, joka kuului Vanhan Patruunan lempparijollotuksiin. Ja niistä kahdesta kahvilan neitosesta nimenomaan Marleena.

No.

Henry Laasanen on kirjoittanut useasti markkina-arvoteoriasta ja ns. alemman tason miehistä. Ruukinmatruuna ymmärtää riittävästi evoluutiopsykologiasta pitääkseen markkina-arvoteoriaa truismina, ja ymmärtää, että seksuaalisuus on kaikkein tuhoisin voima, mitä maailmassa on - vapautettuna se kykenee tuhoamaan kokonaisen sivilisaation, ja erityisen tuhoisaksi vapaa seksuaalisuus on osoittautunut lasten ja ns. alemman tason miesten osalta. Mutta jos on olemassa alemman tason miehiä, niin onko olemassa myös alemman tason naisia?

On, ja ruukinmatruunalla oli vahva kutina sen osalta, että tuo maatuskanuken näköinen nainen oli sellainen.

Yksi varmimpia tapoja tulla ATN:ksi on rankka ylipaino. Sanotaan, että kauneus on vain ihon pinnassa, mutta rumuus menee luuhun saakka, ja nuorella ihmisellä rankka ylipaino kertoo joko itsekurin puutteesta tai sitten geneettisestä ongelmasta, ja molemmat ovat tuhoisia asioita naisen kannalta. Tällainen nainen jää usein ikuiseksi vanhaksipiiaksi ja seinäruusuksi, varsinkin jos rumaan ulkonäköön liittyy myös luonneongelmat.

Mutta ns. virallisten parisuhdemarkkinoiden ohessa ovat myös varjomarkkinat, ja moni ATN ajautuu sinne. Naisista harvoin tulee kidultteja - elleivät he ole nörttejä - tai elleivät heidän miespuoliset ystävänsä (siis ystävät, eivät panokoneet) ole sellaisia, vaan ATN:ille puolison etsiminen on biologisen kellon sanelemaa. Ja puolison saadakseen moni ATN on valmis todella epätoivoisiin tekoihin.

Naiset kypsyvät ja aikuistuvat aikaisemmin ja nopeammin kuin miehet, mutta miehet kypsyvät ja aikuistuvat paljon pitemmälle, paljon aikuisemmiksi ja paljon ylevämmiksi kuin naiset - eron huomaa parhaimmin kolmenkympin pinnassa. Ja ikävä kyllä tämä näkyy monien naisten käytöksessä ja heidän parinvalinnassaan - aivan liian monilla naisilla on taipumus haksahtaa väkivaltaisiin nyrkkisankareihin, rikollisiin, renttuihin ja pummeihin tai sitten sellaisiin miehiiin, joita kaikki muut vieroksuvat ja kammoavat. On julkinen salaisuus, että rikollisilla, murhaajilla ja kuolemaantuomituilla on bändäreitä - aivan samalla tavoin kuin rock-tähdillä - ja väkivalta vetää naisia puoleensa kuin hunaja kärpäsiä - vaikka virallisissa puheissa sanotaankin toisin.

Ja ruukinmatruunalla on sellainen kutina, että uusmuslimit tulevat ATN:ien joukosta. Islamiin kääntyminen - ja kaikesta siitä luopuminen, mikä tekee naisen elämästä elämisen arvoista - on tapa saada varmasti puoliso ja päästä lisääntymään ja levittämään geenejään eteenpäin. Promiskuiteetissa elävä sinkku-YTN ei lisäänny ja hänen geeninsä häviävät kierrosta. Nyrkin ja hellan väliin vapaaehtoisesti alistunut ATN lisääntyy. Ja vain se ratkaisee loppupeleissä. Orjaksi alistuminen on strategia sekin, joskin varsin epätoivoinen.

Mutta biologisen evoluution rinnalla vaikuttaa koko ajan kulttuurievoluutio ja sen lait. Kulttuurievoluutio perustuu, aivan kuten biologinenkin, konfliktille ja vastakkainasettelulle sekä olemassaolon taistelulle, ja sanoimmepa rasismista tai bigotismista mitä tahansa, me ihmiset olemme kulttuuriolentoja ja yksi perusominaisuuksiamme on ekskluusio - jaamme ihmiset "meihin" ja "niihin" - ja suljemme "meihin" kuulumattomat ulkopuolelle. Tämän havaitsi jo Aleksandr Solzhenitsyn Neuvostoliiton keskitysleireillä - eli miten keskitysleirivangit muodostivat luonnostaan porukoita, jotka suhtautuivat sekä toisiinsa että vartijoihin vihamielisesti, ja miten nuo porukat syntyivät. Lika barn leker bäst, sanottaisiin toisella kotimaisella, eli että samanlaiset pyrkivät toistensa yhteyteen. Tämä samanlaisuus yleensä tarkoittaa geneettistä yhteenkuuluvuutta, mutta se voi tarkoittaa myös etnisyyttä, kulttuuripiiriä tai uskontoa. Jukka on tarkastellut asiaa Kansankokonaisuudessa aika hyvin. Ekskluusiolle eli poissulkemiselle vastakkainen prosessi on inkluusio eli mukaankuuluminen.

Koska uskonto on yksi tämän inkluusion tärkeä perusta, ja koska ihmiselle on tärkeää erottaa "meidät" ja "ne", pukeutuminen on yksi kaikkein triviaaleimpia tapoja tehdä tämä ero. Joka ainoa armeija tässä maailmassa käyttää univormuja - sana itsessään, uniforma tarkoittaa latinaksi "yhdenmukaista" tai "yhtenäistä"; univormu todella yhdenmukaistaa ja kertoo, kenen joukossa seisot ja kenen lippua kannat.

Mutta myös muslimikaapu on univormu.

Samalla tavoin kuin romanien perinteinen pukeutuminen tai amishien vaatteet. Vaatteet todellakin ovat aatteet - niistä näkee, kenen joukossa ihminen seisoo ja kenen lippua hän kantaa. Vaikka tuo uusmusliminainen oli etnisesti ja biologisesti "meitä" - hänen äitinsä eli lasten isoäiti taatusti oli sellainen myös ulkonäöltään - tuo nainen pukeutumisellaan antoi selvän signaalin että minä en halua kuulua "teihin" vaan minä kuulun muslimien viiteryhmään - ja samalla tuo signaali oli vihamielinen ruukinmatruunalle sekä kaikille niille, jotka katsovat kuuluvansa länkkärien "me"-viiteryhmään. Tämä on aivan triviaalia kulttuurievoluutiota - ekskluusiota ja inkluusiota, ja konfliktiteoriaa. Nainen osoitti pukeutumisellaan olevansa konfliktihakuinen - hän osoitti että hänen arvonsa ovat vihamieliset länsimaisen kulttuurin arvoihin nähden.

Ja aivan erityisen traagiseksi tämä konfliktihakuisuus tulee silloin, kun biologinen evoluutio (alemman tason naisen biologinen vietti lisääntyä hinnalla millä hyvänsä) joutuu ristiriitaan kulttuurievoluution (inkluuusio ja ekskluusio) kanssa. Tragedia on tällöin valmis.

Ruukinmatruunan on kuitenkin pakko kysyä itseltään: Tämänkö vuoksi me, äitimme, isoäitimme ja isoisoäitimme taistelivat - että voisimme palata takaisin kotiorjuuteen nyrkin ja hellan väliin synnytyskoneiksi? Ja vielä vapaaehtoisesti!

Tämäkö on muka naisen ikiaikainen osa?