To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Saturday, March 23, 2013

Kuolemanrangaistus

Kuolemanrangaistus - siis ihmisen tietoinen surmaaminen rangaistuksena rikoksesta, johon hän on syyllistynyt - on ollut tähän saakka tabuaihe, johon ruukinmatruuna ei ole pahemmin kajonnut. Mutta ruukinmatruuna koki jokin aika sitten ahaa-elämyksen, jota lienee aika tänään tarkastella.

Kuolemanrangaistus on vanhin rangaistusmuoto, mitä ylipäänsä on olemassa, ja se oli pitkälle rautakaudelle asti ainoa tunnettu rangaistus. Ilman järjestäytynyttä yhteiskuntaa ainoa tapa, millä järjestys pysyy pystyssä, on verikosto, joka johtaa nopeasti vendettan kierteeseen - ja ajan saatossa kahden suvun tai klaanin tuhoutumiseen. Siksi järjestäytynyt yhteiskunta aivan ensimmäisenä ryhtyi toimimaan pyövelinä - juuri siksi, että rankaiseminen näin ulkoistetaan väkivallan monopolille ja että vältyttäisiin verikoston kierteeltä.

Ja kyllä, meillä suomalaisilla ja skandinaaveilla on ollut täsmälleen samanlainen verikoston kulttuuri joskus esikristillisellä ajalla kuin mitä nykyään on erilaisissa Paskastaneissa. Me emme kasvaneet siitä ulos, vaan me ulkoistimme kostamisen valtiolle. Kuolemanrangaistuksen rinnalle tuli lopulta käyttöön muita rankaisutapoja, kuten sakko, ruumiilliset rangaistukset ja häpeärangaistukset. Varsinainen vankilarangaistus on hyvin nuori; se yleistyi vasta 1700-luvulla. Ennen sitä vankila oli vain rikollisen säilytyspaikka ennen teloitusta tai ruumiinrangaistusta.

Suomessa perinteinen kuolemanrangaistuksen toimeenpanokeino oli mestaus eli pään irtileikkaaminen. Aatelittomat mestattiin kirveellä, aateliset miekalla. Varkaat hirtettiin ja erityisen alhaisiin rikoksiin syyllistyneet teilattiin. Sotilasrikoksissa suosittiin 1700-luvulta lähtien teloitusta ampumalla, ja itsenäisyyden myötä 1918 teloittaminen ampumalla vakiintui itsenäisen Suomen legitiimiksi teloitusmetodiksi. Viimeinen rauhan aikana siviilirikoksista teloitettu suomalainen oli Tahvo Putkonen murhasta 1822 ja viimeinen siviilirikoksista teloitettu oli Toivo Koljonen 1943 kuudesta murhasta. Viimeinen suomalainen teloitettu oli sotamies Olavi Laiho 2.9.1944 karkuruudesta, vakoilusta ja maanpetoksesta. Seuraavana päivänä ammuttiin vielä kolme venäläistä vakoilijaa. Kuolemanrangaistus rauhan aikana lakkautettiin 1949 ja kaikista rikoksista 1972.

Kuolemanrangaistus on siis kaikkein triviaalein rangaistuksen muoto ja se perustuu verikostoon. Asialla on turhaa hurskastella: me ihmiset olemme p*skiaisia ja kostonjano on koodattu genetiikkaamme. Kyse on siis retribuutiosta, eli että rikollinen joutuu kärsimään samalla tavoin kuin hänen uhrinsa.

Ja jokainen rangaistus on pohjimmiltaan aina kosto. Tämä on asia, jota oikeusoppineet eivät nykypäivänä halua myöntää vaan he kiertelevät ja kaartelevat asian tiimoilta, mutta näin vain on.

Mutta yhteiskunta, joka perustuu kostamiselle, ei ole kiva asia. Tämän huomasivat jo heprealaiset aikoinaan, ja halakha kieltää yksityisen kostamisen. Kosto on minun, sanoo Herra todetaan Raamatussa, ja kaikessa brutaaliudessaan ja ankaruudessaan Halakha on kuitenkin askel kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Se on yksi ensimmäisiä lakijärjestelmiä, jossa lex talionis - silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä. Eli että rangaistuksen tulee olla tasapainossa aiheutetun rikoksen kanssa - triviaaleimmillaan sillä tavoin, että rangaistus on sama kuin rikos itse. Mutta tämä on tärkeä askel. Ennen lex talionisia ainoa tunnettu rangaistus oli kuolemanrangaistus, ja naurisvarkaan hirttäminen on sangen epäoikeudenmukaista.

Ja tämä on syy, miksi oikeuden symbolina on vaaka. Eli että rikos ja rangaistus ovat vakavuudeltaan tasapainossa. Jos rikos on ankarampi kuin rangaistus, johtaa se nopeasti lain halveksuntaan. Jos rangaistus on ankarampi kuin rikos, johtaa se brutalismiin ja vihaan yhteiskuntaa kohtaan.

Yhteiskunnan kehittyessä kuolemanrangaistuksen käyttäminen väheni jatkuvasti sydänkeskiajalta eteenpäin. Syynä oli elintason nousu, keskusvallan vahvistuminen, lainkunnioituksen nousu ja sitämyötä rikosten harvinaistuminen. Samalla rikosnimikkeitä, joista kuolemanrangaistus langetettiin, vähennettiin koko ajan ja lopulta vain henkirikoksista sekä maan- tai valtiopetoksesta alettiin sitä langettamaan. Myös oikeusteoriat kehittyivät: retribuution rinnalle nousivat nyt restoraatio (eli että rangaistuksen tehtävä oli palauttaa tilanne rikosta edeltävälle tasolle) sekä rehabilitaatio (eli että rangaistuksen tehtävä on kuntouttaa rikollinen yhteiskuntakelpoiseksi). Rangaistukseen liittyy vielä kaksi tärkeää käsitettä: erityisestävyys eli että rangaistus estää rikollista syyllistymästä uudelleen rikoksiin sekä yleisestävyys eli että rangaistus antaa yhteiskunnalle signaalin ei-hyväksyttävästä teosta ja toimii näin peloitteena tai ainakin varoitteena potentiaalisille rikollisille. Jokaisella rangaistuksella on siis aina nuo ulottuvuudet: kolme r:ää (retribuutio, restoraatio, rehabilitaatio) sekä kaksi e:tä (erityisestävyys ja yleisestävyys).

No. Kuolemanrangaistuksen erityisestävyys on tasan sata prosenttia. Kerran teloitettu rikollinen ei enää ikinä syyllisty yhteenkään rikokseen. Samoin kuolemanrangaistuksen retribuutioaspekti on täydellinen. Mutta sen ongelmat ovat ilmeiset, eikä vähiten siksi, että sen restoraatio- ja rehabilitaatioaspektit ovat tasan nolla prosenttia.

Pelkälle retribuutiolle perustuva oikeus on lastentarhaoikeutta. Kaksi vääryyttä ei tee yhtä oikeutta, eikä rankaiseminen tuo uhria takaisin. Silmä silmästä ja hammas hampaasta johtaa siihen, että maailmasta tulee sokea ja hampaaton. Mutta retribuutio on silti tärkeä aspekti, sillä se tuo uhrille ja tämän omaisille tuntemuksen oikeuden toteutumisesta sekä tyydytyksen tunteen siitä, että vääryys on paikattu. Siksi retribuutiota ei saa sivuuttaa rankaisemisessa.

Toisin kuin usein väitetään, kuolemanrangaistuksen kannattaminen ei ole kostonhimoa eikä verenjanoa, vaan nimenomaan oikeuden toteutumisen vaatimista lähes autistisella asenteella.

Mutta asiaan liittyy vielä yksi catch, ja tämä oli ruukinmatruunan kokema ahaa-elämys. Miehet ja naiset suhtautuvat oikeuteen ja rankaisemiseen eri tavoin.

Miehet painottavat nimenomaan oikeuden toteutumista; eli siis sitä, että oikeus tapahtuu mahdollisimman hyvin ja että oikea rikollinen saa oikean rangaistuksen. Se ei ole kostonhimoa - joka on yhteinen tunne molemmille sukupuolille - vaan oikeuden vaatimusta, jopa absurdiuksiin asti Fiat ius, pereat mundus eli että tapahtukoon oikeus vaikka maailma tuhoutuisi, absurditeetteihin asti. Toinen aspekti on, että miehet haluavat poistaa psykopaatit keskuudestaan. Tämä siksi, että yhteiskunta on ensisijaisesti miesten aikaansaannos, miesten ylläpitämä ja miesten organisoima, ja psykopaatit - joita on vähän mutta jotka tekevät leijonanosan kaikista raaimmista rikoksista - ovat riski mille tahansa yhteisölle. Näiden asioiden - siis retribuution ja erityisestävyyden - painottaminen on hyvin tärkeää miehille, eikä ole sattumaa, että juuri miehet kannattavat kuolemanrangaistusta. Se ei johdu miehisestä murhanhimosta eikä siitä, että miehet olisivat julmempia kuin naiset, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että miehet eivät siedä antisosiaalisia yksilöitä keskuudessaan - he haluavat eliminoida ne lauman yksilöt, jotka aiheuttavat vaaraa koko laumalle.

Naiset puolestaan painottavat armollisuutta sekä rehabilitaatiota; eli siis sitä, että rangaistus on juuri niin lempeä ja vähäinen kuin minimissään tarvitaan ja että rikollinen saadaan integroitua yhteiskuntaan. Naiset ovat paljon empaattisempia kuin miehet - aina tuhoisuuteen asti; sillä liiallinen empatia on yhtä tuhoisaa kuin sen puutekin. Naisille on tärkeää se, että ajatellaan myös rikollista ja hänen elämäänsä, sillä rikollinenkin on ihminen. Ja tästä syystä juuri naiset vastustavat eniten kuolemanrangaistusta ja vaativat inhimillisyyttä rangaistuksiin. Heille juurikin restoraatio sekä yleisestävyys ovat olennaisia asioita.

Jos sivuutamme uskonnollisen aspektin sekä lässynlään toisaalta ahimsasta ja toisaalta siitä, että ihminen olisi Jumalan lapsi ja sellaisena arvokas, niin joudumme tai pääsemme tarkastelemaan kuolemanrangaistusta puhtaasti älyllisesti. Kuolemanrangaistus ei ole laillistettu murha: se on laillistettu törkeä kuolemantuottamus siinä, missä sakotus on laillistettu ryöstö ja vankila laillistettu vapaudenriisto. Jos ja kun ihminen on pelkkä eläin muiden joukossa ja siis biorobotti, niin sisäryhmän ulkopuolisen ihmisen surmaaminen ei eettisesti ole sen kummempaa kuin vaarallisen villieläimen surmaaminenkaan. Kuolemanrangaistusta ei siksi voi vastustaa eikä puolustaa ihmisyydellä, sillä "ihmisyys" on tieteellisen materialismin viitekehyksessä käsitteenä pelkkä subjektiivinen, sisällötön abstraktio. Ainoa, millä voimme objektiivisesti tarkastella sitä, on syy-seurausjatkumo sekä toisaalta sen vaikutukset yhteiskuntaan ja toisaalta siihen liittyvät riskit.

Meillä on tapana taivastella Raamattua ja Mooseksen lakia ja sen julmuutta, mutta juutalaiset itse eivät käsitä asiaa noin. Juutalaiset eivät ole tyhmiä, ja he huomasivat jo varhain, että drakoniset rangaistukset rapauttavat lainkunnioitusta. Niinpä Talmudissa tehtiin kuolemanrangaistuksen langettaminen halakhasta määrätyistä rikoksista kertakaikkisen mahdottomaksi, mm. todistaja- ja tunnustusvaatimusten perusteella. Juutalaiset ovat fiksua väkeä, mutta kaikki maailman ihmiset eivät ole, ja väkivalta- sekä henkirikokset ovat ensisijaisesti kognitiivisen alaluokan rikoksia. Ja mitä tyhmempi ja/tai sosiopaattisempi rikollinen on, sitä vähemmän häneen tepsii yleisestävyys sekä rehabilitaatio. Siksi kuolemanrangaistusta suositaan eniten niissä maissa, joissa yhteiskunnan keskimääräinen ÄO on alhaisin. Vastaavasti ne maat, joissa yhteiskunnan keskimääräinen ÄO on korkein, kuolemanrangaistuksesta on joko luovuttu tai se on hyvin harvinainen. Tärkeänä poikkeuksena Japani, jossa hirtetään väkeä yhtä paljon kuin Texasissa väkilukuun suhteutettuna, sekä Singapore, jossa monikulttuurisuus vaatii ankarat ja brutaalit rangaistukset yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.

Mutta saman huomaa myös osavaltioiden sisällä. USA:ssa kuolemanrangaistus on käytössä osavaltioittain, eikä ole sattumaa, että niissä osavaltioissa, joissa keski-ÄO on alhaisin, myös rikosluvut ovat korkeimmat - ja niissä teloitetaan eniten ihmisiä. On truismi, että ÄO laskee pohjoisesta eteläänpäin mentäessä, ja se näkyy USA:ssa - etelän lämpimissä ja ihanissa osavaltioissa elävät tyhmimmät ihmiset.

Ja mitä kulttuurillisesti homogeenisempi väestö on ja mitä korkeampi sen keski-ÄO on, sitä tuhoisammin kuolemanrangaistus vaikuttaa yhteiskuntaan. Se brutalisoi väestöä ja heikentää sen luottamusta hallitsijoihinsa. Siksi Euroopassa kuolemanrangaistuksesta on yleisesti luovuttu.

Mutta asiassa on tärkeä poikkeus, ja se on monikulttuurisuus. Monikulttuurisuus tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että on paljon keskenään ristiriitaisia kulttuureja, ristiriitaisia arvoja ja ristiriitaisia oikeuskäsityksiä samassa paikassa, jolloin ainoaksi yhteiseksi nimittäjäksi jää fyysisen väkivallan pelko. Tästä syystä monikulttuurisuus pakottaa yhteiskunnan hyvin ankariin ja brutaaleihin rangaistuksiin - että lakeja kunnioitettaisiin ja että yhteiskunta pysyisi edes jotenkuten kasassa, vaikka sitten rangaistuksen pelosta. Tästä syystä Singaporessa on naurettavan ankarat ja julmat rangaistukset, ja siellä joutuu hirsipuuhun mitä pienimmistä syistä. Mutta implikaatio toimii myös toiseen suuntaan: jos monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa vielä väestön keski-ÄO on alhainen, rangaistuksia aletaan lieventämään rajusti, seuraus voi olla rikollisuuden räjähtäminen käsiin. Näin kävi Etelä-Afrikan tasavallassa.

Mistä voidaan päätellä, että ne yhteiskunnat, joissa kuolemanrangaistus on käytössä, eivät ole kovin kivoja paikkoja asua tai elää.

Jos sivuutamme sen tosiseikan, että teloitus ei tuo rikoksen uhria takaisin henkiin ja että se että kuolemaantuomitun omaiset joutuvat itse käymään läpi sen saman tuskan ja kärsimyksen kuin mitä uhrin omaiset ennen sitä ja että heille ei ole luvassa mitään helpotusta eikä lohdutusta eikä hyvitystä, niin voidaan päätellä että kuolemanrangaistus on pitkällä aikavälillä paljon ankarampi rangaistus kuin mitä itse rikokset pääsääntöisesti ovat olleet, ja että elinkautinen vankeusrangaistus mallia "ovi lukkoon ja avain kaivoon" vastaa tässä suhteessa asiaa paremmin.

Mutta niissä maissa, joissa kuolemanrangaistus on käytössä, sen väärinkäyttö vallanpitäjien toimesta on riski, jota ei kannata ottaa. Etelä-Afrikassa hirttämistä käytettiin yleisesti ihmisoikeustaistelijoiden vaijentamiseen sekä toisinajattelijoiden pitämiseen hiljaisina. Neuvostoliitto meillä lienee tiedossamme. Yhdysvallat? Capital punishment: those whithout capital get the punishment. Kuolemanrangaistus osuu kaikkein ankarimmin köyhimpiin ja niihin, jotka ovat ns. pikkunilkkejä, kun taas isot kihot selviävät vapaina.

Ehkä kaikkein tärkein syy vastustaa kuolemanrangaistusta on ihmisen typeryys itsessään ja Derek Bentleyn tapaus. Bentley hirtettiin, koska juridinen porsaanreikä ylipäänsä mahdollisti hänen hirttämisensä. Hän oli juuri sopiva hirtettäväksi: hyvin alhainen älykkyys, hiukan yksinkertainen, ei kovin väkivaltainen ja hänen tapauksensa liittyi poliisin murhaan. Bentley'tä ei hirtetty, koska hän olisi syyllistynyt murhaan tai koska hän olisi osoittanut erityistä paatuneisuutta tai piittaamattomuutta laista. Hänet hirtettiin, koska joku ylipäänsä piti hirttää ja Bentley oli sopiva hirtettäväksi.

Ja ruukinmatruuna on satavarma siitä, että tämä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus kaikkialla. Laki on kuin hämähäkinverkko: kärpänen jää kiinni, kimalainen lentää läpi - ja kärpänen pääsee pyristelemään minuutin jälkeen vapaaksi, kun sensijaan hyttynen jää hämähäkin saaliiksi. Mitä pienempi nilkki, sitä varmemmin hänet teloitetaan. Onko kukaan ikinä kuullut yhdestäkään mafiapomosta, joka olisi joutunut sähkötuoliin tai kaasukammioon?

Kuolemanrangaistukseen liittyvät riskit ovat sen verran suuret, ettei se ole hyvä idea.

35 comments:

intrigööri said...

Intrigöörin sukunimikaima oli historiasta poimittujen tietojen mukaan toiminut eräässä pitäjässä pyövelinä, joskus 1500-luvulla. Samoihin aikoihin joku täysi kaima oli kerännyt isoja maanomistuksia, joiden myötä hän pääsi historiaan. Tuo onneton oli sitten menettänyt maansa pilahinnasta, hintakin tiedetään, svedulle eli linnanherralle. Kaima oli lopulta karkotettu, kai Kainuuseen kaskiviljelijäksi. Lienee ollut tarjous, mistä ei ollut viisasta kieltäytyä? Sukuhan on putisuomalainen niin kauas kuin kirkonkirjoja ja muita kirjallisia merkintöjä riittää.
Joskus olen ajatellut tuota muinoista pyöveliä, sukua hän kai oli minullekin. Aika moni meistä suomalaisista on kyllä jotenkin sukulaisia, jos sukuja voidaan tutkia edes sinne saakka, mihin se yleensä on mahdollista, 1540 asti. Itä-Suomessa vanhimmat kalliomaalaukset ovat siinä 5000-vuotiaita, jotta siitä lähtien suvut ovat siinneet, ehkä. Montakohan muuttoaaltoa lienee ollut jääkauden jälkeen tänne rikkaille riistamaille ja kalavesille?
Päitä tuo hassunhauska pyöveli esi-isä lienee katkonut ja tienannut siten perheelleen limppua pöytään. Ei mikään mukava ajatus. Itse en haluaisi listiä yhtään ketään, paitsi sotaan joutuessa olisin tehnyt sen siinä kuin muutkin. Ikä kyllä siirtää minut jo ruutiukoksi. Vai miten lie, jos koko maanpuolustus siirtyy hiljalleen harrastuspohjalle? Sodassahan kannattaisi uhrata ensin meidät pelottomat papat kuin nuoret miehet!

AnoMatti said...

Henkilökohtaisesti olen kuolemantuomiota vastaan. Se yhteiskunnallinen hinta on korkea ja koska vaihtoehtojakin nykyään on, pääasiallisesti elinikäinen vankeus, voimme poistaa vaarallisen aineksen yhteiskunnasta ilman sen tappamista. Tietenkin nykyisessä Suomessa jopa elinikäistä vankeutta pidetään jotenkin rikoksen tekijän ihmisoikeuksien rikkomisena, oli tekona sitten mikä tahansa ja sanoi laki mitä tahansa, ja jos menemme siihen miten vaarallisia elinikäisvankeja pitäisi kohdella törmäämme rikollisten oikeuksiin vielä kovemmin.

Tämä tietenkin käymättä edes käsiksi mahdollisuuteen että kuolemaan tuomittu onkin syytön.

Spotti Hotti said...

Jokainen rangaistus voi olla pohjimmiltaan kosto, mutta jos rikoksella ei ole uhria, tai jos rikos kohdistuu tekijään itseensä, kenen puolesta silloin kostetaan?

Vastaus on todennäköisesti se, että tuollaisissa tapauksissa kostetaan vallanpitäjien puolesta.

Jokainen lain rikkominen, olipa se miten harmitonta tahansa, on vallanpitäjien aseman kyseenalaistamista. Jos valtio katsoo laittomuuksien läpi sormien, vallanpitäjien arvovalta rappeutuu. Kun tämä menee tarpeeksi pitkälle, syntyy valtatyhjiö, jonka täyttävät epäviralliset vallanpitäjät eli rikollisjärjestöt ja sotaherrojen yksityisarmeijat tilanteesta riippuen.

Vaikka miehet yleisesti ottaen – ja varsinkin hommafoorumilla - kannattaisivat kuolemantuomiota useammin kuin naiset, on kuitenkin paljon miehiä, jotka eivät kannata sitä. Tätä tekstiä kirjoittaa yksi heistä. Jo yksistään se mahdollisuus, että voidaan teloittaa vahingossa syytön ihminen, on riittävä peruste sille, miksi kuolemanrangaistusta ei tule käyttää. Amerikkalaista vankiloista vapautetaan tuon tuostakin vankeja, jotka ovat istuneet syyttöminä kuka kymmenen vuotta, kuka kaksikymmentä vuotta. Jos heidät olisi teloitettu, tuomiota ei voitaisi purkaa.

Eteläafrikkalaisen Human Sciences Research Councilin tutkimukseen kuolemanrangaistuksen palauttamisesta osallistui vuonna 2003 yhteensä 4980 ihmistä. Eniten kuolemanrangaistusta kannatettiin valkoisten keskuudessa. Naisten asenne kuolemanrangaistusta kohtaan herättää ihmettelyä. Etelä-Afrikassa naiset ovat usein raakojen rikosten uhreja, joten ehkä se selittää asiaa.

”The survey found that more females (78%) than males (72%) 'strongly agree' or 'agree' with the death penalty, as do more of those aged 35 and older (79%) than those in the below 35 age group (72%). 'Agreement' or 'strong agreement' ranges from 72% among black Africans and 76% among coloureds to 86% among Indians and 92% among whites.”

Tomi said...

Väite, että naiset olisivat armollisempia ei ehkä ole totta.

Naiset haluaisivat tuomita todella ankarasti miesrikolliset, jotka ovat tehneet rikoksensa naisia tai lapsia kohtaan.

Monet naiset tuomitsisivat raiskauksesta ankarammin kuin taposta.
Monet naiset olisivat valmiita tuomitsemaan myös miehiä aviorikoksesta.

Anonymous said...

Kuolemaan tuomitun rikollisen lähellä eläneet eivät välttämättä kärsi samoista suruista kuin uhrin omaiset. Saattavat olla päinvastoin hyvinkin helpottuneita. Jos taas eivät, lienevät itsekin samanlaista ihmissaastaa vähintään potentiaalisesti - nyt on kyse raakalaismaisen rikollisen tapauksesta, ei epäoikeudenmukaisesti teloitetun ihmissoikeustaistelijan.

Ironmistress said...

Menepä kertomaan tuo Derek Bentleyn omaisille.

Ironmistress said...

Tomi, aviorikos oli vuoteen 1948 asti Rikoslaissa mukana.

Vaikka asialle olisi aihetta, ruukinmatruuna ei kannata aviorikoksen kriminalisointia. Syy on, että sitä lakia olisi mahdotonta valvoa ja että sillä aiheutettaisiin enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Veikko Suvanto said...

IM: Kuolemanrangaistus - siis ihmisen tietoinen surmaaminen rangaistuksena rikoksesta, johon hän on syyllistynyt - on ollut tähän saakka tabuaihe, johon ruukinmatruuna ei ole pahemmin kajonnut.

Olet kirjoittanut niin paljon, että näemmä itsekin alat jo unohtaa, mistä kaikesta oletkaan kirjoittanut. Pelkän Google-haun perusteella olet käsitellyt kuolemanrangaistusta tähän asti ainakin kirjoituksissa "Pyövelin laulu", "Valtioavusteinen itsemurha", "Kun valtio tappaa" (osat I ja II), "Mestaus berliiniläiseen tapaan", "Japanin pimeä puoli", "Myrkkypiikki ongelmajäteastiaan", "Yhdysvaltojen häpeäpilkku", "Se toinen puoli", "Elämä voittaa osavaltio kerrallaan" ja "Neljäntoista ja sähkötuoliin".

Tietenkin joihinkin varsinaisiin suosikkiaiheisiisi verrattuna vain yksitoista kirjoitusta vaikuttaa hyvinkin siltä, että et ole aiheeseen "pahemmin kajonnut" :)

Anonymous said...

Lyhyesti, mutta uskon että ajatuksia herättävästi: Kannatan kuolemanrangaistuksen olemassaoloa ja siihen tuomitsemista, mutta en kannata sen toimeenpanoa. Näin siksi, että yhteiskunnan pohjasakalle tulee näyttää kaapin paikka ja se on capital punishment, mutta kokemus on osoittanut että liian usein se on toimeenpantu syyttömän kohdalla, ja yksikin sellainen tapaus on liikaa.

Siis käytännössä kuolemanrangaistus kärsitään elinkautisena, ja näytön muuttuessa tai presidentin armahtaessa siitä voisi myös vapautua.

Anonymous said...

Tässähän on vastaus valmiina:


"Frodo: Sääli ,ettei Bilbo pistänyt kuoliaaksi tuota viheliäistä otusta, kun hänellä oli siihen mahdollisuus.

Gandalf: Sääli? Sääli pidätteli hänen kättään. Sääli ja armo.

F: Tarkoitatko sinä, että annatte Klonkun elää kaikkien noiden hirmutekojen jälkeen. Se ansaitsee kuoleman.

G: Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä, jotka elävät ansaitsevat kuoleman ja jotkut kuolevat ansaitsisivat elämän. Pystytkö sinä sen antamaan heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät Edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti."

Anonymous said...

Kannatan kuolemantuomiota. Varsinkin poikkeusoloissa kuolemantuomio on välttämätön paha.

Esimerkiksi kesällä 1944 karkureiden ja pelkureiden teloitukset oli pakko tehdä. Nyyhky humanistien on turha selittää tuossa tapauksessa mitään erehdyksestä. Monet teloitetuista olivat karanneet useita kertoja. Toki joukossa oli eräs lääkäri joka oli raukkamaisesti paennut ja jättänyt potilaansa pulaan. Hyvä kuvaus noista teloituksista löytyy kirjasta "Käpykaartiin - Sotilaskarkuruus Suomessa 1939-1944".

Puolueeton sotaakäymätön Sveitsi teloitti myös runsaasti ihmisiä toisen maailmansodan aikana. Useimmat teloitetuista olivat fanaatttisia natseja joita vankilat lähinnä naurattivat - heidäthän tultaisiin vapauttamaan sieltä sankareina!

Yhtään tieteellistä tutkimusta jonka mukaan kuoelemantuomiolla EI OLISI PELOTEVAIKUTUSTA ei maailmasta löydy.

Sen sijaan löytyy runsaasti empiiristä aineistoa siitä kuinka kuolemantuomio toimii tehokkaana peloitteena. Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen osa ranskalaisista vastarintamiehistä jatkoi "uraansa" pankkiryöstäjinä. Rikosaaltoon kyllästynyt hallitus sääti teosta kuolemantuomion ja ryöstöt loppuivat siihen.

Usein näissä keskusteluissa vedotaan Yhdysvaltojen tilanteeseen. Vedotaan siihen, että syyttömiä voidaan tuomita. Kuitenkaan yhtäkään sellaista tapausta jossa syytön olisi teloitettu, ei tiedetä vuoden 1977 jälkeen kun teloitukset jälleen aloitettiin. Yhdysvallat on oikeusvaltio ja siellä ketään ei käytännössä viedä tuoliin tai piikille suoraan oikeussalista.

Sen sijaan useimmissa oikeusvaltiossa toimii koventamisen perusteena ns. alhainen motiivi. Esimerkiksi mafia yhteyksiään paljastanut palkkatappaja voi saada elinkautisen (miten käyt "kauppaa" tiedoista jos lopputuloksena on kuitenkin kuolema). Sen sijaan tyhmänoloinen musta joka on tappanut vaikka valkoisen työssäkäyvän pariskunnan pienen summan takia ja surmaa on edeltänyt esim. vaimon raiskaaminen sidotun miehen silmien edessä nostattaa aivan varmasti valamiehissä oikeutetun vihan ja mies voi hyvinkin joutua tuoliin.

Ironmistress said...

Ano, olet yksiselitteisesti väärässä.

Siitä, onko USA oikeusvaltio ja missä määrin anglosaksinen common law -oikeus on oikeutta roomalaisgermaaniseen oikeuteen verrattuna, voidaan olla montaa eri mieltä, mutta virheitä tapahtuu ja aivan tietoisia väärinkäytöksiäkin.

Ja juutalaiset tajusivat asian jo 2000 vuotta sitten. He tiesivät, että liian ankarat lait heikentävät yleistä lainkunnioitusta. Siksi Talmudissa kuolemanrangaistuksen langettaminen on tehty mahdottomaksi.

Jos sotilas on karannut useita kertoja, hänen paikkansa yksiselitteisesti on jossain muualla kuin armeijassa. Häntä ei olisi pitänyt päästää alunalkaenkaan armeijaan. Tällaisten tapausten hoitaminen ei kuulu sotaoikeudelle vaan sotilaspsykiatrialle. Ja tässä on turhaa nillittää mitään asevelvollisuudesta. Se on kaikkien ihmisoikeuksien abrogoimista ja miesten alistamista orjan ja jauhelihan asemaan. Asevelvolliset ovat orjia, ja asevelvollisuuden kannattaminen on etatismin julkein muoto.

Muista se Joseph Hellerin toteamus: vihollinen on se, joka yrittää saada sinut hengiltä. Jos sekä omat että vihollinen yrittävät tappaa sinut, niin kenen puolesta sitä oikein taistellaan ja miksi?

Anonymous said...

Mitä ongelmia olisi rikolliskylän ideassa verrattuna vankilaan?

Eli sellaisessa suljetussa yhteisössä josta ei ole mahdollista päästä pois ellei jotenkin osoita parannusta ja jossa yhteisön olisi itse tehtävä kaikki yhteisön toiminnan eteen - tai kuoltava pois jos ei työ maistu?

Muuten kun tuolla kirjoittelit etteivät miesyhteisöt siedä psykopatiaa, niin miksi sitten maailma Euroistoloineen on psykopaattisten rahauskovaisten miesten hallinnassa?

Montako ruumista on miljardöörin ahneuden saldona?

Anonymous said...

Terve Ano tässä taas...

Täytyy nyt ihan alkuun todeta ettei Guardianin juttu vielä tee kenestäkään syytöntä murhaan.

Lyhyesti sanottuna vain degeneroitunut yhteiskunta jättää murhan rankaisematta kuolemalla.

En myöskään käsitä mikä on niin vaikeaa ymmärtää tuossa sotilaan roolissa. SOTILAS ON AINA ASEVOIMIEN ORJA! On aivan sama mies otettu väkeen yleisen asevelvollisuuden, palkattuna tai vaikka arvalla. "Sotilaallisella kurilla tarkoitetaan käskyjen ja määräysten järkähtämätöntä noudattamista." Käytännössä jopa läntisissä yhteiskunnissa useimmat ammattiarmeijat värväävät miehistöä asevoimiin- allekirjoittamalla sen lapun luovut huomattavasta osasta kansalais- ja ihmisoikeuksista. Esimerkiksi Iso-Britannian sotilaat eivät ole töissä asevoimissa vaan he joutuvat lusimaan sopimuksen loppuun ja ne jotka laittavat hanttiin pannaan lopulta sotilasvankilaan.

Ihmettelen vain Ruukinmatruunan asennetta. Toivottavasti et kasvata omista pojistasi onnettomia mameloita..

"Tee hauta mulle, äitini, jo päättyy päivät multa;
paennut taistelua on tuo kurja sulho-kulta,
mua muistanut ja itseään, ja sua kuullut vaan,
ja veljein toivon pettänyt ja isiensä maan.".

Siinä on oikeaa asennetta! Omille pojilleni olen sanonut, että rähinästä tullaan pois joko kilven kanssa tai sen päällä.

Itse olen jo "vanha ukko", mutta vieläkin on voimassa sodan ajan sijoitus. Voin luvata, että kun karjaisen "Seis sotilaspoliisi" sitä käskyä on syytä totella...



Ironmistress said...

Täytyy nyt ihan alkuun todeta ettei Guardianin juttu vielä tee kenestäkään syytöntä murhaan.

Ei, mutta rikostutkimus tekee.

Lyhyesti sanottuna vain degeneroitunut yhteiskunta jättää murhan rankaisematta kuolemalla.

Ruukinmatruuna ei pidä esimerkiksi Israelia tai Sveitsiä degeneroituneena yhteiskuntana, verrattuna sellaisiin sivistyksen kruunuihin kuin Saudi-Arabia tai Pakistan.

En myöskään käsitä mikä on niin vaikeaa ymmärtää tuossa sotilaan roolissa. SOTILAS ON AINA ASEVOIMIEN ORJA!

Ero on siinä, joutuuko sinne pakotettuna vaiko vapaaehtoisena. Asevelvollisuus on orjuutta.

On aivan sama mies otettu väkeen yleisen asevelvollisuuden, palkattuna tai vaikka arvalla.

Ei ole. Ero on juurikin vapaaehtoisuus. Vapaaehtoisena armeijaan menijä tietää, minkä riskin hän ottaa ja saa siitä myös korvauksen.

Käytännössä jopa läntisissä yhteiskunnissa useimmat ammattiarmeijat värväävät miehistöä asevoimiin-

Avainsana "värväävät". Ammattiarmeijoiden kokoonpano kootaan vapaaehtoisista ammattilaisista, joille maksetaan palkkaa, ei tehtävään pakotetuista vastentahtoisista jotka taistelevat orjina ilmaiseksi. Tässä on se ero.

Ihmettelen vain Ruukinmatruunan asennetta. Toivottavasti et kasvata omista pojistasi onnettomia mameloita..

He saavat itse päättää, mitä aikuisina tekevät eikä äiti sen enempää kannusta kuin kiellä heitä menemästä armeijaan. Äippä on sanonut selvät sävelet heille asevelvollisuudesta, ja jos he päättävät muuttaa ulkomaille ja lähteä lipettiin asevelvollisuutta, niin äippä auttaa heitä siinä. Ja jos he haluavat mennä vapaaehtoisina ja jatkaa vaikka kadettikouluun, äippä auttaa siinäkin.

Mitä mamelouteen tulee, niin yksikään äiti, joka vie poikansa dojolle tai nyrkkeilysalille ja opettaa heidät puolustautumaan, ei voi olla huono äiti.

Siinä on oikeaa asennetta! Omille pojilleni olen sanonut, että rähinästä tullaan pois joko kilven kanssa tai sen päällä.

Ota nyt sitten se seuraava aikakone sinne peloponnesolaissotien aikaan, että pääset tappelemaan siinä falangimuodostelmassa. Kyllä ruukinmatruunakin tuntee sen "kaunis on kuolla" -lässynlään. Varo kuitenkin roomalaisia, siitä tulee ruma ruumis kun raajoja irtoaa ja päitä lentelee.

Vakavasti: sota ei ole mitään kivaa leikkiä eikä jännä mutta hiukan vaarallinen seikkailu. Se on väkivaltaa ja brutalismia puolin ja toisin, siinä kuollaan ihan oikeasti, ja ne jotka eivät kuole, tulevat sieltä vammautuneina kotiin. Joko ruumiillisesti ja/tai henkisesti. PTSD ei ole leikin asia sekään.

Mikään ei ole sen vaarallisempi kuin isä tai äiti, jolla on harhaluuloja sodasta ja sodan olemuksesta. Sherman oli oikeassa: sota on helvetti. Emmekä me enää elä Talvisodan aikaa ja veli venäläinen on painanut mieleensä kaikki Talvisodan opetukset. Itse asiassa Talvisodasta on kulunut yhtä paljon aikaa kun USA:n sisällissodasta ensimmäiseen maailmansotaan - ja kuvitteleeko joku, että ensimmäisessä maailmansodassa olisi pärjätty USA:n sisällissodan aseilla, rytkyillä, taktiikoilla tai doktriineilla?

Itse olen jo "vanha ukko", mutta vieläkin on voimassa sodan ajan sijoitus.

Muista öljytä itsesi joka päivä hyvin, ettet ole ruosteessa silloin kun sinua tarvitaan, jos tarvitaan.

Vakavasti: Nykypäivänä sellaisella sotilaalla, jonka sotilaskoulutuksesta on kulunut yli kymmenen vuotta, ei enää tee mitään. Suomen armeijan reservejä on supistettu juuri siksi jatkuvasti, ja varsinaiset taisteluvoimat koostuvat juurikin viimeisen kymmenen ikäluokan reserviläisistä. Sitä vanhempia ei kutsuta palvelukseen. Heitä tarvitaan siviilityössä tekemään kaikki se raha, jolla se sotiminen maksetaan. Sotiminen on pirun kallista puuhaa ja jonkun on maksettava se kaikki. Pyörien on pyörittävä sodankin aikana ja Nokian pukattava puhelinta. Muutoin edessä on konkurssi ja häviö yhtä varmasti kuin jos tulisi tappio taistelukentällä.

Amatöörit puhuvat strategiasta, ammattilaiset logistiikasta.

Anonymous said...

"Itse olen jo "vanha ukko", mutta vieläkin on voimassa sodan ajan sijoitus. Voin luvata, että kun karjaisen "Seis sotilaspoliisi" sitä käskyä on syytä totella..."

Vai että sotakoira. Piti arvata.

Sen halveksittavampaa olentoa kuin sotilaspoliisi ei olekaan. Ei ihme että olet noin murhanhimoinen.

Ironmistress said...

Karkuruudesta vielä: Sotilaspsykologit ovat tutkineet asiaa todella paljon, ja tulleet siihen lopputuloksene, että jokaisella ihmisellä on tietty raja, johon saakka hän kykenee kestämään taistelukentän rasitusta ja kauhuja. Jos tuo raja ylitetään, sotilas kuin sotilas bolttaa. Kyse ei ole pelkuruudesta vaan psykologiasta.

Ja mikäli tuo stressi on riittävän äkillinen, riittävän kova ja riittävän pitkä, tuloksena on väistämättä laajamittainen karkuruus, riippumatta siitä, kuinka paljon omat ampuvat selkään. Näin kävi Kannaksella 1944. Jos taistelun tappioista tulee paljon kaatuneita, paljon karkureita mutta vähän vankeja, joukko on joutunut äkillisen ja yllättävän iskun kohteeksi. Tällöin oikea tapa toimia on irtautua ASAP, vetäytyä ja heittää paikalle verekset voimat. Karkurit tulee koota mahdollisimman nopeasti, mutta heitä ei pidä ampua eikä panna vankilaan, vaan kevyeen työhön kuten vaikkapa tientekoon. Kun shokki kuluu ohi ja joukko saadaan jälleen yhteen, sen toimintakyky palautuu nopeasti.

Perussotilaspsykologiaa. Teloitukset vain pahentavat tilannetta.

Amerikkalaiset tajusivat tämän, ja siksi amerikkalaiset eivät ikinä taistelleet viimeiseen saakka, vaan mieluummin irtautuivat. Lyödyn amerikkalaisyksikön saaminen takaisin taistelukuntoon oli paljon helpompaa kuin lyödyn saksalais- tai venäläisyksikön. Japanilaiset taistelivat katkeraan loppuun saakka, ja jos japanilaisyksikkö murtui, se oli mennyttä sitämyötä - sitä ei enää ikinä saatu takaisin taistelukuntoon.

Avainsana ei ole karkurien, vaan vankien määrä. Taistelun lopputulosta ei myöskään mitata kaatuneina, vaan vankeina. Jos taistelun lopputulos on vähän kaatuneita, vähän karkureita mutta paljon vankeja, yksikön moraali on murtunut täysin ja se on lyöty for good.

Anonymous said...

Anon jälleen!

Ruukinmatruuna tuskin voisi olla enempää väärässä kun puhutaan sotilaskarkuruudesta ja stressireaktioista.

Kannattaa etsiä vaikka paikkallisesti kirjastosta teoksia jotka käsittelevät sotilaslääketiedettä, siis suomalaista sellaista. Nykyisin ohjeet noista stressireaktioiden hoitamisesta ovat sen suuntaisia, että sotilaalle tehdään selväksi, että hän on edelleenkin sotilas.

Stressireaktiosta kärsivä ei saa esim. potilaan vaatteita ja hänen tulee tervehtiä sotilaallisesti sekä puhutellla hoitohenkilökuntaa sotilasarvoa käyttäen. On myös tärkeää, että hän ei pääse kaltaistensa seuraa imemään uhriutta vaan aina korostetaan velvollisuuksia sotilaana. Tervehtymistä edistää se, että mahdollisuutta "sairastaa" ei anneta vaan ensi hetkistä lähtien tehdään selväksi, että mies palaa rintamalle yksikköönsä.

Omakohtaista kokemusta asiasta kyllä on esim. eräällä ystävälleni on diagnosoitu PTSD rauhanturvatehtävien jälkeen. Mies selviytyi ja on toiminut rauhanturvaajana myöhemminkin.

Mitä taas tulee "väkivaltakoneiston" rooliin karkuruuden estämisessä niin kannattaa googlettaa vaikka sanalla "Feldjägerkorps".

Ad hominemiin sortuville tiedoksi, että en ole päivääkään palvellut varusmiehenä "spollena" vaan sijoitukseni on muutettu siviiliosaamisen, luonteenlaatuni ja elämänkokemukseni takia sotilaspoliisi tehtäviksi. Viimeisestä kertausharjoituksesta on seitsemän kuukautta eikä ainakaan siellä kouluttajilla ollut mitään nokankoputtamista esim. osaamiseen tai kuntoon liittyen.

Mitä taas tulee yleiseen asevelvollisuuteen niin uskottavaa puolustusta ei voi järjestää tällä väestöllä ja pinta-alalla, jos käytössä on ammattiarmeija. Kyseessä on todellakin "velvollisuus"- ei siis ilo tai hauskuus.

Takkiraudalle muuten tiedoksi, että Sveitsissä kuolemantuomio poistettiin sotilaslainsäädännöstä vuonna 1999 - eli siihen asti ilmeisesti oltiin paskastania tasolla...

urogallus said...

Eikö sekä karkureiden valtava määrä että kiinni saatujen teloitukset kesällä -44 ole enemmän legendaa kuin totta?

Huhuja asiasta liikkui paljon jo tuolloin, mutta ilmeisesti teloitettujen määrä jäi aika pieneksi.

Ironmistress said...

Ruukinmatruuna tuskin voisi olla enempää väärässä kun puhutaan sotilaskarkuruudesta ja stressireaktioista.

Ehei, vaan juuri päinvastoin.

Kannattaa etsiä vaikka paikkallisesti kirjastosta teoksia jotka käsittelevät sotilaslääketiedettä, siis suomalaista sellaista.

Kannattaa tutustua amerikkalaiseen sotilaspsykiatriaan. Heillä on paljon tuoreempaa kokemusta asiasta ja siitä, miten homma hoidetaan.

Nykyisin ohjeet noista stressireaktioiden hoitamisesta ovat sen suuntaisia, että sotilaalle tehdään selväksi, että hän on edelleenkin sotilas.

Tietenkin. Eikä rikollinen.

Stressireaktiosta kärsivä ei saa esim. potilaan vaatteita ja hänen tulee tervehtiä sotilaallisesti sekä puhutellla hoitohenkilökuntaa sotilasarvoa käyttäen.

Ja mahdollisimman nopeasti kevyeen työhön niin, että kunto palautuu. Ei vankilaan eikä pöpilään. Eikä varsinkaan saunan taakse.

On myös tärkeää, että hän ei pääse kaltaistensa seuraa imemään uhriutta

Uhriuden imemisestä ei niin tiedä, mutta mitä nopeammin stressireaktiosta kärsinys saadaan alkujärkytyksen jälkeen joko omaan tai työpalveluyksikköön, sen parempi.

Asiassa on ns. henkisten hiertymien vaara. Jos stressireaktion kohteeksi joutunut sotilas joutuu eroon yksiköstä tai häntä kohdellaan mielisairaana, hänen tilansa pahenee ja voi käydä, ettei hän enää toivu ja kuntoudu sotilaaksi.

vaan aina korostetaan velvollisuuksia sotilaana.

Eikä rikollisena.

Tervehtymistä edistää se, että mahdollisuutta "sairastaa" ei anneta vaan ensi hetkistä lähtien tehdään selväksi, että mies palaa rintamalle yksikköönsä.

Eikä sotilasvankilaan eikä varsinkaan ammuttavaksi.

Omakohtaista kokemusta asiasta kyllä on esim. eräällä ystävälleni on diagnosoitu PTSD rauhanturvatehtävien jälkeen. Mies selviytyi ja on toiminut rauhanturvaajana myöhemminkin.

Suomessa PTSD:tä on perinteisesti hoidettu antamalla potilaalle viinapullo tai pilleriresepti ja sanottu "tossa on". Asian hoitaminen on Suomessa yhä lapsenkengissä verrattuna esimerkiksi USA:han, jossa aivan oikeasti jouduttiin paneutumaan asiaan Vietnamin jälkeen.

kannattaa googlettaa vaikka sanalla "Feldjägerkorps".

Ja siellä toisella puolen oli NKVD sekä SMERSH. Se ei estänyt kymmeniätuhansia neuvostoasevelvollisia loikkaamasta saksalaisten puolelle ja kääntämään aseitaan omaa kansaansa vastaan.

Mitä taas tulee yleiseen asevelvollisuuteen niin uskottavaa puolustusta ei voi järjestää tällä väestöllä ja pinta-alalla,

Tuota samaa veisua on kuultu ties kuinka kauan, eikä se estänyt Ruotsia luopumasta asevelvollisuudesta. Voidaan myös kysyä, mitä järkeä on panna prikaatikaupalla miehiä tiettömiin korpiin sillä mielekkäintähän on keskittyä a) sinne missä vihollinen on ja b) sinne, missä oma väestö on c) sinne missä oma sodankäyntikyky on.

Takkiraudalle muuten tiedoksi, että Sveitsissä kuolemantuomio poistettiin sotilaslainsäädännöstä vuonna 1999 - eli siihen asti ilmeisesti oltiin paskastania tasolla...

Ja viimeisen kerran telottiin siviilirikoksesta 1940 sekä vakoilusta 1941. So? Suomenkin rikoslaista se poistettiin 1972, eli se oli kuollut kirjain. Ja hyvä niin.

Ironmistress said...

Off-topic siitä ammattiarmeijasta sekä potentiaalisesta vihollisesta:

Amatöörit puhuvat strategiasta, ammattilaiset logistiikasta. Kun pohditaan asiaa, pitää ensisijaisesti katsoa logistiikkaan ja sodankäyntikykyyn, ei lukumääriin.

Venäjän logistiikka on sidottu rautateihin. Venäjä hyökkää aina rautateiden suunnassa. Niin se teki nyt viimeksi Georgiassakin. Suomen itäraja on pitkä, mutta siellä on vähän ylimenopaikkoja ja vähän logistiikkareittejä. Venäjä ei ole ikinä osannut logistiikkaa, ja se pyrkii pitämään huoltolinjat lyhyinä, sillä sen muonitus ja tarvikkeet kulkevat joukkojen mukana.

Suomeen on aina tultu Kannaksen kautta. Siksi, että siellä on tihein rataverkko ja ainoat maastot, joissa panssarisotaa voi kunnolla käydä. Tykistö on Venäjän vahva aselaji, ja se toimii avomaastossa olevaa vihollista vasten parhaimmin. Mielekkäintä on siksi panostaa Valtatie 6:n ja 7:n sekä Savo-Karjalan ratojen suuntiin sekä Savon järvikannasalueille.

Mutta sota voitetaan tai hävitään ilmassa, sillä ilmassa on kolme vapausastetta kun maassa on käytännössä vain yksi, ja Kannaksen ihmeen 1944 takana olivat ensisijaisesti omat ilmavoimamme sekä osasto Kuhlmey. Ilmavoimat - joka on täysin ammattiaselaji - on Suomen valttikortti ja se on Suomessa osattu aina hyvin. Ilmavoimista ei saa tinkiä; yksi ainoa Hawk vastaa iskuvoimaltaan kokonaista tykistöpatteristoa. Mitä enemmän investoidaan ilmavoimiin, sitä vähemmän tarvitaan maavoimia. Suomen puolustamiseen riittäisi noin 40 000 miehen (kahdeksan prikaatia) ammattiarmeija, jos ilmavoimat ovat riittävän hyvässä kunnossa.

Ironmistress said...

Todettakoon vielä, että USA:lla oli viime rähinässä miljoonamäärin miehiä aseissa, ja USA:n asevoimat teloitti täsmälleen yhden (1) miehen karkuruudesta; kyseisellä miehellä oli siviilissä rikosrekisteri. Ison-Britannian asevoimat ei yhtään.

Kenraali Omar Bradley totesi, että armeija, joka joutuu ampumaan omiaan, on kelvoton armeija.

Ironmistress said...

Henkisistä hiertymistä vielä. Ruukinmatruuna joutui nuorena lento-onnettomuuteen, josta hän selvisi ruhjevammoin. Onnettomuustutkinnan jälkeen hänet pantiin heti seuraavana aamuna taas sauvan taakse välittömästi.

Juuri sen takia, ettei tulisi niitä henkisiä hiertymiä eikä trauma pääsisi pahenemaan. Lento-onnettomuus on aina shokki, ja jos sitä joutuu vatvomaan omassa mielessään pitkään, on vaara että siitä kehittyy lentopelko. Mitä nopeammin pääsee takaisin kabiiniin ja saa itseluottamuksensa lentäjänä takaisin, sitä paremmin siitä paranee myös psyykkisesti.

Anonymous said...

http://www.denbeste.nu/cd_log_entries/2002/08/TheRussianmilitary.shtml

Anonymous said...

"Suomen puolustamiseen riittäisi noin 40 000 miehen (kahdeksan prikaatia) ammattiarmeija, jos ilmavoimat ovat riittävän hyvässä kunnossa."

Mihin tällainen luku perustuu?

Anonymous said...

Kerrataanpa vähän tosiasioita. Ilmavoimissa on vain vähän varusmiehiä, mutta ilman reserviläisiä ei edes ilmavoimat tule toimeen.

Rauhan aikana ilmavoimien palveluksessa on vajaat 3000 sotilashenkilöä, mutta sodan ajan vahvuus on 38 000 miestä. Eli "täysiä ammattilaisia" on vajaat kymmenesosa.

Täytyy myös ihmetellä miten 40 000 ammattisotilaasta saadaan kahdeksan prikaatia? Jos on tuollainen määrä taistelujoukkoja niin erilaisiin tukitehtäviin tarvitaan 20 000-60 000 miestä.

Sitten taas aletaan puhua niistä resursseista. Iso-Britannia asevoimat käsittävät 220 000 miestä ja reservissä on 180 000. Jos ajatellaan, että Suomessa BKT per capita on suunnilleen samassa tasossa niin meidän voimavaramme riittäisit ehkä 1/10 brittien vastaavasta.

Suomen puolustusvoimien joukot siis koostuisivat 22 000 ammattilaisesta ja 20 000 aktiivireserviläisestä. Vuosittainen kulut olisivat brittien korkean laatutason mukaan viisi miljardia euroa. Käytännössä tuollaiset asevoimat saisivat liikkeelle kolme ammattilaisprikaatia (eli yhden Etelä-Suomeen, yhden Keski-Suomeen ja yhden Lappiin). On aika selvää, ettei tuollaisella joukolla maata puolusteta vaikka tukena olisi vähän nykyistä suuremmatkin ilmavoimat.

Toki tuollaiset ammattiasevoimat olisivat aivan erinomainen työkalu esim. kriisinhallintaan. Ruotsihan ei nykyisin varustaudu hyökkäykseen vaan puolustusvoimat on puhtaasti kriisinhallintajoukko.Georgian sota vuonna 2008 osoitti aika selvästi mikä pienten ammattiasevoimien taistelukyky Venäjän asevoimia vastaan...

Ruotsilla on pitkä raja Norjan kanssa ja Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa. Maantieteelle me emme voi mitään!

Istoo said...

Falangissa olo ei ole kyllä mitään ihan raakaa menoa: harvemmin tapellaan viimeiseen mieheen asti, vaan kun falangi hajoaa, niin luovutetaan ja mennään pakoon. Harvemmin tapetaan viimeiseen mieheen asti saati vihollistakaan tapeta.

Sen sijaan tappelut roomalaisten, mongolien, paimentolaiskansojen kanssa eri asia, kun ne osasi olla raakoja...

Ironmistress said...

Kerrataanpa vähän tosiasioita. Ilmavoimissa on vain vähän varusmiehiä, mutta ilman reserviläisiä ei edes ilmavoimat tule toimeen.

Niin no. Lentäjät ovat kaikki jo palveluksessa. Samoin mekatsut. Apumeisseleitä tarvitaan jonkin verran, ja varmaan lentokenttäkomppanioihinkin tarvitaan jonkin verran. Mutta suurin osa tuosta määrästä menee logistiikkaan. Joka voidaan ulkoistaa, niin tällöin osaajat pääsevät keskittymään ydinosaamisalueeseensa. Tai sitten voidaan kutsua palvelukseen jo oman pestinsä palvelleet reserviläiset. Samoin voidaan perustaa armeijan rinnalle vapaaehtoinen ja kaikille avoin kansalaiskaarti, joka antaa peruskoulutusta ja totuttaa talon tavoille.

Täytyy myös ihmetellä miten 40 000 ammattisotilaasta saadaan kahdeksan prikaatia?

Prikaatin määrävahvuus on yleensä noin 5000 miestä.

Jos on tuollainen määrä taistelujoukkoja niin erilaisiin tukitehtäviin tarvitaan 20 000-60 000 miestä.

Jos palveluskausi on USA:n malliin neljä vuotta, niin äkkiäkö tuollainen reservi saadaan kokoon.

Sitten taas aletaan puhua niistä resursseista. Iso-Britannia asevoimat käsittävät 220 000 miestä ja reservissä on 180 000. Jos ajatellaan, että Suomessa BKT per capita on suunnilleen samassa tasossa niin meidän voimavaramme riittäisit ehkä 1/10 brittien vastaavasta.

Unohdat välilliset kustannukset. Työn teettämisen kustannukset eivät häviä mihinkään, vaikka siitä ei makseta palkkaa. Asevelvollisuus tulee pirun kalliiiksi ja syynä ovat juuri nuo välilliset kustannukset - menetetyt verotulot, viivästyneet opiskelut, sosiaaliset kustannukset jne. Ammattiarmeija tulisi itse asiassa halvemmaksi kuin mitä asevelvollisuus nyt on, koska se raha, mikä menetetään nyt välillisiin kustannuksiin, realisoituu.

Suomen puolustusvoimien joukot siis koostuisivat 22 000 ammattilaisesta ja 20 000 aktiivireserviläisestä.

Briteillä suurin osa puolustusbudjetista menee Royal Navyn ylläpitoon. Laivasto on kallis aselaji, ja sillä on suuret pääomakulut. Suomi ei tarvitse ydinsukellusveneitä eikä lentotukialuksia, joten tuo 40 000 miestä aktiivipalveluksessa on realistinen arvio.

miljardia euroa. Käytännössä tuollaiset asevoimat saisivat liikkeelle kolme ammattilaisprikaatia (eli yhden Etelä-Suomeen, yhden Keski-Suomeen ja yhden Lappiin).

Täälläpäässä arvio on kahdeksan, mikä on riittävä. Muistanet, ettei Lappiin tai Keski-Suomeen ole mieltä panna populaa - olennaista on keskittyä Valtatie 6:n ja 7:n sekä Savo-Karjalan suuntaan, koska Venäjä on aina hyökännyt Karjalan kannasta pitkin. Lappiin riittää yksi erillinen pataljoona, sillä Venäjän armeija on sidottu teihin eikä se lähde samoilemaan kairaan. Murmanskin radalta ei ole juuri ylimenopaikkoja muualla paitsi Vartiuksessa.

Ironmistress said...



On aika selvää, ettei tuollaisella joukolla maata puolusteta vaikka tukena olisi vähän nykyistä suuremmatkin ilmavoimat.

Suomen ensilinjan taisteluvoimat asevelvollisarmeijalla on nykyisellään 11 prikaatia eli 50 000 miestä. Se kootaan alle 30-vuotiaista asevelvollisista ja reserviläisistä. Sillä voimalla tätä maata on tarkoitus puolustaa.

Kun muistetaan, että yksi vapaaehtoinen vastaa viittäkymmentä tehtävään pakotettua, niin kun jätetään ne stm. Riitaojat ja alik. Lehdot kotiin, niin pärjätään vähän vähemmälläkin väellä. Yksi ainoa loose cannon vaarantaa koko komppanian ja pystyy tuhoamaan monenkymmenen miehen taistelumotivaation. Ja kun heikoin aines jätetään kotiin, koulutus pystytään mitoittamaan paremman aineksen mukaan.

kriisinhallintajoukko.Georgian sota vuonna 2008 osoitti aika selvästi mikä pienten ammattiasevoimien taistelukyky Venäjän asevoimia vastaan...

Asiaa on tarkasteltu täällä. Georgia teki joka ainoan virheen mitä firman kirjasto tuntee. On ihme, että he pystyivät kämmeltämään niin totaalisesti.

Ruotsilla on pitkä raja Norjan kanssa ja Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa.

Josta tullaan yli täsmälleen yhdestä paikasta, ja se on Karjalan kannas. Se, joka yrittää varustautua kaikkialla, on heikko kaikkialla. Voimat kannattaa keskittää siihen paikkaan, jossa hyökkäyksen oletetaan tapahtuvan.

Anonymous said...

Muistaakseni arvon Ruukinmatruuna kirjoitti aikaisemmin logistiikan ja strategian suhteesta.

Yksinkertaisesti ei ole mahdollista, että 40 000 ammattisotilaan asevoimista perustetaan kahdeksan 5000 miehen prikaatia. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että mikä tahansa moderni tai jopa postmoderni asevoima muistuttaa käärmettä. Suurin osa sitä häntää ja vain pieni osa purevaa päätä!

Jos kaikki joukot ovat taisteluyksiköissä niin mistä saadaan esim. ammuksia. Prikaati ei voi pitää mukaanaan kaikkia ammuksia mitä se tarvitsee esim. neljän viikon operointiin. Koska yksikkö ei pystyisi liikkumaan ammuskasojensa vierestä.

Niinpä prikaatin huoltopäällikkö voi esim. lyhyen hyökkäysoperaation jälkeen todeta, että tarvitaan 100 tonnia 155 mm;n tykistönammuksia. Niitä saadaan varikolta. Eli varikolla täytyy olla miehiä ja koneita ampumatarvikkeiden lastaamiseen. Lisäksi jonkun täytyy vartioida varikkoa, että vihollisen sissit eivät voi vain tulla paikalle ja räjäyttää sitä. Lisäksi jonkun tulee turvata tuo ajoreitti varikolta prikaatin ryhmitysalueelle. Lisäksi voidaan tarvita ilmatorjuntaa varikon ja ammuskuljetuksen suojaamiseen. Ponttoonein varustettu pioneeriyksikkö taas huolehtii ammussaattueen vesistön yli kun vihollisen ilmaisku tai erikoisjoukot ovat räjäyttäneet sillan. Sitten kun ryhtyy ynnäilemään kuinka monta ihmistä tarvitaan, että pääesikunnasta on viestiyhteydet prikaatiin, lääkintä-, elintarvike- ja polttoainehuollon niin aika helvetistä tarvitaan käärmettä, että 5000 sotilaan prikaati toimii...

Nykyisin ilmavoimien sodanajan organisaatioon kuuluu rapeat 500 miestä per operoitava hävittäjä. Joissakin ammattiasevoimissa tarvitaan ehkä 100 miestä per hävittäjä, mutta se on ehdoton minimi ja esim. RAF tilaa koneiden huoltopalveluja yksityisiltä jopa taistelualueella. Suomen ilmavoimien vahvuus olisi siten vähintään 6000 miestä. Merivoimienkin vahvuus olisi vähintään 6000-10000 miestä joten kovin pitkälle ei 40 000 ammattisotilaalla pötkitä.

Yksi ammattisotilas ei muuten vastaa 50 reserviläistä, ei kymmentä eikä edes kolmea. Tämän voi kertoa kuka tahansa suomalainen sotilas joka on palvellut rauhanturvaajana.

Ironmistress said...

Muistaakseni arvon Ruukinmatruuna kirjoitti aikaisemmin logistiikan ja strategian suhteesta.

Yksinkertaisesti ei ole mahdollista, että 40 000 ammattisotilaan asevoimista perustetaan kahdeksan 5000 miehen prikaatia.


Logistiikka voidaan ulkoistaa alan ammattilaisille, siis heille, jotka ovat logistiikan kanssa töissä jo siviilissä. Tuskinpa niitä rekkakuskeja ihan pystymetsästä reväistään.

Jos kaikki joukot ovat taisteluyksiköissä niin mistä saadaan esim. ammuksia.

Sotilaslogistiikka ei pohjimmiltaan eroa mitenkään mistään muusta logistiikasta. Suomessa sotilaslogistiikan selkärangan muodostavat rautatiet, mutta tarvikkeet kuljetetaan rekoilla solmukohdista eteenpäin.

Niinpä prikaatin huoltopäällikkö voi esim. lyhyen hyökkäysoperaation jälkeen todeta, että tarvitaan 100 tonnia 155 mm;n tykistönammuksia. Niitä saadaan varikolta. Eli varikolla täytyy olla miehiä ja koneita ampumatarvikkeiden lastaamiseen.

Toki. Miten tämä eroaa siviililogistiikasta? Trukki ja FIN-lava on keksitty.

Lisäksi jonkun täytyy vartioida varikkoa, että vihollisen sissit eivät voi vain tulla paikalle ja räjäyttää sitä.

Ja pataljoonan verran miehiäkö sitä pannaan vartioimaan?

Ponttoonein varustettu pioneeriyksikkö taas huolehtii ammussaattueen vesistön yli kun vihollisen ilmaisku tai erikoisjoukot ovat räjäyttäneet sillan.

Armeijakuntaan kuuluu ylimenokomppania ja ponttonikomppania. Sellainen puolestaan muodostetaan yhdestä sotilasläänistä. Ei siihen koko armeijakuntaa tarvita.

Sitten kun ryhtyy ynnäilemään kuinka monta ihmistä tarvitaan, että pääesikunnasta on viestiyhteydet prikaatiin, lääkintä-, elintarvike- ja polttoainehuollon niin aika helvetistä tarvitaan käärmettä, että 5000 sotilaan prikaati toimii...

Mitä paremmin ja tehokkaammin asia organisoidaan ja mitä pitemmälle automatisoidaan, sitä vähemmän tarvitaan elävää voimaa.

Nykyisin ilmavoimien sodanajan organisaatioon kuuluu rapeat 500 miestä per operoitava hävittäjä. Joissakin ammattiasevoimissa tarvitaan ehkä 100 miestä per hävittäjä, mutta se on ehdoton minimi ja esim. RAF tilaa koneiden huoltopalveluja yksityisiltä jopa taistelualueella.

Parempi pistää sinne ammattilainen kuin amatööri fiksaamaan koneet.

Suomen ilmavoimien vahvuus olisi siten vähintään 6000 miestä. Merivoimienkin vahvuus olisi vähintään 6000-10000 miestä joten kovin pitkälle ei 40 000 ammattisotilaalla pötkitä.

Sekä ilmavoimat että laivasto ovat jo nykyisellään pitkälti ammattiaselajeja.

Yksi ammattisotilas ei muuten vastaa 50 reserviläistä, ei kymmentä eikä edes kolmea.

Tuo arvio on johtamistaidon ammattilaisilta. Pakottaminen on äärimmäisen huono motivaattori: pakotettu työvoima pyrkii tekemään aina niin vähän työtä mikä riittää rangaistuksen välttämiseen, sekä lintsaamaan aina kun mahdollista.

Tämän voi kertoa kuka tahansa suomalainen sotilas joka on palvellut rauhanturvaajana.

Suomalaiset rauhanturvaajat ovatkin vapaaehtoisia. Heitä ei pakoteta sinne vankilan tai teloituksen uhalla.

Jani Alander said...

Itse vastustan kuolemanrangaistusta ensimmäisestä henkirikoksesta, mutta entäpäs nää marginaalitapaukset, tyyliin Kanali-Koskiset yms.? Tyypit jotka lusivat yhden henkirikoksen ja vähän ajan päästä vapauduttuaan tappavat taas? Kuinka monta kertaa pitää antaa "uusi mahdollisuus"? Ja millä hinnalla?

Itse kannattaisin sitä, että henkirikosten uusijat teloitettaisiin. Ensinnäkin todennäköisyys väärästä tuomiosta tippuu, ja vaikka väärä tuomio tulisikin niin se isolla todennäköisyydellä osuu henkilölle joka on JO tappanut ainakin kerran.

Anonymous said...

Ruukinmatruuna on sitten noissa logistiikka asioissa jämähtänyt 60-luvulle. Kyllä Suomessa on 70-luvulta alkaen tiedetty, että junakuljetuksiin ei voi luottaa siinä vaiheessa kun taistelut ovat alkaneet. Niillä toki on merkitystä siinä vaiheessa kun joukkoja keskitetään. Täsmäaseet ovat tehneet rautatieverkon ylläpitämisestä mahdottoman tehtävän. Kyllähän sitä kuopat täyttää ja raidetta rakenaa tuhoutuneen tilalle. Sen sijaan esim. rautatiesiltoja ei niin vain rakenneta tuhottujen tilalle.

Armeijakuntien liikkeenedistämiseen tarkoitetuilla joukoilla ei mitään tekemistä huollon turvaamisen kanssa vaan niitä hoitavat juurikin alueelliset ja paikallisjoukot.

Suomen puolustusvoimien joukot jaetaan taas nykyisin jälleen kolmeen eri kastiin. Sen tehokkaiman keihänkärjen lisäksi on alueellisia ja paikallisjoukkoja. Juuri niitä miehiä jotka vartioivat varikoita, ohjaavat liikennettä, korjaavat kulkureittejä pommitusten jälkeen ja turvaavat kuljetusten pääsyä taistelujoukoille. Noita miehiä on suurin osa puolustuvoimien sodan ajan vahvuudesta. Ja suurempaa varikkoa vartioimaan todellakin tarvitaan pataljoona. Kerrottakoon, että kohteiden suojelu on henkilöstöä vaativaa hommaa ja esim. Suomi ei mielellään lähetä komppanian kokoisia yksiköitä rauhanturvaajiksi koska niiden teho on heikko koska juurikin tukikohdan vartionti sitoo niin paljon voimavaroja.

Mielenkiintoista on huomata, että Ruukinmatruuna arvostaa suomalaista logistiikka alan osaajaa. Jos meillä olisi ammattiarmeija niin nekin miehet pitäisi kouluttaa "kalliilla rahalla" PV:n toimesta.

Toisaalta lausuntosi on melko kaksinaismoralistinen - eli tulevaisuudessa armeijaa käymättömän siviilikuskin pitäisi ajaa rintamalle tavaraa henkensä kaupalla.

Ja sitten olisi vielä ihan kiva saada lopuksi joku lähde siihen, että yksi ammattilainen vastaa 50 asevelvollista tai reserviläistä. Tuollaista lausuntoa en ole itse mistään lukenut. Tanja Karpela tosin väitti, että yksi ammattisotilas vastaa kymmentä asevelvollista.

Aika huvittavaa jos joku ihan tosissaan väittää, että 10 ammattisotilasta voisi hoitaa suomalaisen jääkäripataljoonan tehtävät... Ei siinä mitään kyllä maailmaan puhetta mahtuu.

Ironmistress said...

Sen sijaan esim. rautatiesiltoja ei niin vain rakenneta tuhottujen tilalle.

Bailey-silta on keksitty. Ja mitä täsmäaseisiin tulee, niin sitä varten on ilmavoimat ja ilmatorjunta. Ja rautateillä on vaihteet.

vaan niitä hoitavat juurikin alueelliset ja paikallisjoukot.

Joihin ei tarvita prikaatikaupalla miehiä.

Sen tehokkaiman keihänkärjen lisäksi on alueellisia ja paikallisjoukkoja. Juuri niitä miehiä jotka vartioivat varikoita, ohjaavat liikennettä, korjaavat kulkureittejä pommitusten jälkeen ja turvaavat kuljetusten pääsyä taistelujoukoille.

Eli siis kategoria "ruutiukot". Jotka voidaan koota ammattiarmeijan reserviläisitä tai vapaaehtoisesta kansalaiskaartista.

Mielenkiintoista on huomata, että Ruukinmatruuna arvostaa suomalaista logistiikka alan osaajaa.

On rekkakuskeja suvussa.

Toisaalta lausuntosi on melko kaksinaismoralistinen - eli tulevaisuudessa armeijaa käymättömän siviilikuskin pitäisi ajaa rintamalle tavaraa henkensä kaupalla.

No niinhän se ajaa nykyisessäkin mallissa. Tekeekö armeijan käyminen rekkakuskista jotenkin erilaisen?

Ja sitten olisi vielä ihan kiva saada lopuksi joku lähde siihen, että yksi ammattilainen vastaa 50 asevelvollista tai reserviläistä. Tuollaista lausuntoa en ole itse mistään lukenut. Tanja Karpela tosin väitti, että yksi ammattisotilas vastaa kymmentä asevelvollista.

Tuo 1:50 on projektipäällikkökurssilla aikoinaan mainittu suhde. Yksi vapaaehtoinen vastaa työteholtaan viittäkymmentä tehtävään pakotettua. Tanja Karpelan lausahdus on peräisin Britannian asevoimista, jossa arvioitiin, että yksi vapaaehtoinen vastaa kymmentä pakotettua.

Asevelvollisuus on pohjimmiltaan orjuutta, siis palkatonta pakkotyötä vastoin tahtoa rangaistuksen uhalla. On selvää, ettei palvelusmotivaatio ole kauhean korkea, ja yksi ainoa täysin demotivoitunut ja kapinallinen yksilö kykenee tärvelemään koko komppanian suorituksen. Asevelvolliset ovat taipuvaisia sabotoimaan aseita ja varusteita sekä välineitä, ja lintsaamaan aina kun silmä välttää.

Aika huvittavaa jos joku ihan tosissaan väittää, että 10 ammattisotilasta voisi hoitaa suomalaisen jääkäripataljoonan tehtävät... Ei siinä mitään kyllä maailmaan puhetta mahtuu.

Kaikella kunnioituksella meidän möhömahaisia, rapakuntoisia ja ylipainoisia reserviläisiämme kohtaan, kyllä ammattilainen on aina ammattilainen. Tehtävään pakotetun työvoiman työmotivaatio on hyvin alhainen, mikä myös näkyy työtehossa. Asevelvollisilla on aina alhaisempi motivaatio ja alhaisempi teho kuin ammattisotilailla.

Teknologia on tehnyt jauhelihan tarpeettomaksi. 1MS aikana pienin itsenäisiin sotatoimiin tarvittu yhtymä oli armeijakunta. 2MS aikana se oli divisioona. Nyky-Suomessa se on prikaati. USA:n asevoimissa se on panssarijalkaväkipataljoonan, KT-patteriston sekä viestipataljoonan muodostama taisteluosasto. Elävää voimaa tarvitaan koko ajan vähemmän ja vähemmän. Maastoa oikein käyttämällä ja oikein aseistettuna ja koulutettuna jopa 10 miestä kykenee tekemään jv-pataljoonan elämän hyvin hankalaksi.

Kari AK said...

Nojatuolistrategia on mielenkiintoista. Olennaista minusta on kuitenkin se, että nykyinen yhteiskunta on valtavan paljon haavoittuvampi kuin se Suomi, joka taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa. Silloin väestö asui pääosin maaseudulla, ruoka tuotettiin itse, talot lämmitettiin puulla ja vesi saatiin kaivosta. Jos itänaapuri hyökkäisi nyt kovilla pakkasilla ja tuhoaisi sähkö- ja kaukolämpöverkon, olisi sota aika nopeasti ohi, oli aseissa sitten 40.000 ammattisotilasta tai 200.000 reserviläistä.

Ruukinmatruunalle tiedoksi myös se, että Neuvostoliitto hyökkäsi suurilla joukoilla Suomussalmella talvisodassa, eikä siellä ollut silloinkaan rautateitä. Suomalaiset tuhosivat kolme divioonaa Raatteen tiellä ja lähiseuduilla. Vastaavasi jatkosodassa suomalaiset ja saksalaiset hyökkäsivät armeijakunnan voimalla Kuusamon kohdalla ja kärsivät suuria tappioita, kun huomasivat, miten vaikeaa armeijakunnan huoltaminen on huonoa ja kapeaa tietä pitkin.